Muutama päivä sitten sain masentavan tekstiviestin. Sen sisältö viittasi siihen, että toimintani omassa seurakunnassa olisi jotenkin epätervettä ja moitittavaa. Viestin lähettäjä ei ilmeisesti tiennyt tai ymmärtänyt, sitä mitä omassa luterilaisessa seurakunnassani tehdään ja mikä on oma roolini sen sisällä. Jäin miettimään, mikä on olennaista ja miksi pyrin olemaan kuuliainen omalle kutsulleni.

Olen itse ammatiltani luokanopettaja, en siis omaa teologin koulutusta. Olen kirkollisten muotojen ja kaavojen suhteen  melko liberaali mutta Raamatun sanoman suhteen melkoisen konservatiivinen ihminen. Miksi sanon ”melkoisen”? Ehkä siksi, että en ole teologi ja olen vuosien varrella tajunnut oman ymmärtämykseni rajallisuuden. Olen ”vain” ihminen.  Näen Raamatun Jumalan ilmoituksena, joka on kirjoitettu Juutalaisessa kontekstissa ja sen ymmärtämistä helpottaa Seemiläisen kulttuurin ja kielen ymmärtäminen. En kuitenkaan rajaa pois ystäväpiiristääni pois eritavalla ajattelevia ihmisiä vaikka pidänkin kiinni omista näkemyksistäni.

Raamatun opetus seurakunnasta kaikessa yksinkertaisuudessa mielestäni on se, että Jumala haluaa tuoda Jeesukseen uskovat ihmiset yhteen, jotta Jumalanvaltakunnan todellisuus voisi toimia ihmisten kautta. Raamattu on yhteisöllinen kirja. Jumala haluaa tehdä ihmiset seurakunnan kautta riippuvaisia toisistaan. Riippuvaisia rakkaudesta. Ei riippuvaisia siitä millaisia seurakunnan kokoontumisen ulkoiset muodot ovat.

Raamattu ei opeta siitä millainen klo 10 Jumalanpalvelus pitäisi olla tai millaisilla soittimilla sielä pitäisi soittaa. Raamattu opettaa meitä tulemaan yhteisen pöydän ääreen. Ateriayhteys on Raamatun kielessä syvin mahdollinen kuva ihmisten välisestä yhteydestä.

Luterilainen Jumalanpalvelus  lähtee siitä,  että  se tarjoaa ihmiselle armonvälineet kasteen- ja ehtoolisensakramenttien kautta. Ongelma on vain se, että kovinkaan moni kadunmies, olkoonkin, että kuuluisi kirkkoon, ymmärtää yhtään mitään siitä, mitä tuo lause pitää sisällään. Nykymuotoisen Jumalanpalveluksen toinen ongelma on se, että siitä on kuihtunut vuosistuhannen aikana sinne luonnollisesti kuuluvia asioita. Armolahjat, jotka ovat annettu välineiksi seurakunnan keskelle palvelua varten, on rationalisoitu kokonaan piiloon. Jumalanpalvelus on kuitenkin  keskeinen toimintamuoto jokaisessa luterilaisessa seurakunnassa ja Jumalan sana, elämän leipä on aina tarjolla jokaisessa seurakunnassa sunnuntaisin. Siksi messua tarvitaan! Mutta yhtä paljon tarvitaan seurakunnissa toimintaa, jossa rohkeasti lähdetään opettamaan sitä mikä on seurakunta ja mitä  merkitsee Jeesuksen opetus: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”.

Tähän kaikkeen meidän seurakunnassa on vastattu pitämällä Majatalo-Iltoja. Iltojen keskeinen tavoite on tuoda ihmisiä seurakuntaan ja opettaa heille Raamattua. Pyhäjärvellä nämä illat ovat osa seurakunnan omaa aikuistyötä. Majatalo-illat eivät siis ole minkään pienen piirin puuhastelua vaan koko seurakunnan rakentamiseksi aloitettua toimintaa, joka ei ole poissa esimerkiksi Jumalanpalveluselämän kehittämisestä. Pyhäjärvi on naapurin esimerkin mukaan ottanut käyttöön Jumalanpalvelusryhmät ja ilahduttavan iso porukka on lähtenyt Majatalo-iltojen vastuuryhmään. Majatalon lauluryhmä on omien voimavarojensa rajoissa antamassa oman panoksensa Jumalanpalveluksiin. Kyseinen kuoro on myös pienryhmä, joka kokoontumisilla on oma tehtävänsä tuoda ihmisiä yhteen Jeesuksen luo.

Majatalo-illat ovat lähentäneet vuosien mittaan eri hengellisiä ryhmiä paikkakunnalla ja toiminta on aidosti luterilaista mutta myös aidosti yhteiskristillistä. Tämä on mahdollista kun työn keskuksessa on yksinomaan sanoma ylösnousseesta Kristuksesta ja kaikilla toimijoilla on yhteinen halu toimia yhdessä. Vaikka kaikki perustuu maallikkotoimintaan, suunnittelu tapahtuu yhdessä kirkkoherran kanssa ja hyväksytään kirkkoneuvostossa muun aikuistyön suunnitelmien mukana. On tärkeää että kaikki tapahtuu luottamuksen hengessä ja yhdessä tehden.

On väärin ajatella, että  majatalot tai muu seurakuntaa kokoava toiminta olisi hajottavaa toimintaa.  Meidän seurakunnassamme on ajatus, että jokainen saa tulla mukaan sellaisena kuin on. Tämä ajatus pitää sisällään niin vahvan hengellisen kutsumuksen saaneen kuin seurakunnasta vieraantuneen ihmisen.

Tälle ajalle tuntuu olevan tyypillistä, että vahva usko Jeesukseen ja raamattuun erottaa ihmisen perinteisestä luterilaisesta seurakunnasta. Tällaista ajattelua vastaan pitää taistella. Jos haluamme puolustaa seurakuntaa on meidän löydettävä yhteys ihmisten kesken ja kyettävä kunnioittamaan toistemme näkemyksiä uskosta ja seurakunnasta. Meidän rohkeasti elettävä todeksi Sanan kohtaa, ”Keskinäisestä  rakkaudesta heidät tunnetaan”

Saamani  tekstiviesti teki minut surulliseksi, koska sen lähettäjä ei ole ymmärtänyt miksi paikkakunnallamme ihmiset etsivät yhteyttä eri hengellisten ryhmien välille ja haluavat yhdessä rakentaa seurakuntaa. Meidän on etsittävä sitä mikä meitä yhdistää, ei sitä mikä erottaa.