Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Kun mieli alkaa hajota

6 kommenttia

En ole asiantuntija enkä terapeutti enkä tiedä paljoakaan masennuksesta. En osaisi lohduttaa masentunutta mieltä saatika sitten parantaa. Jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämää jonkinasteista masennusta ja osa meistä ei edes ymmärrä oman mielensä muutoksia. Kunhan takkuaa elämän jollain tavalla läpi.

Opettajana olen kohdannut elämässäni valtavan määrän ihmisiä ja heidän lapsiaan. Koulun arki ja lasten maailma ovat ympäristö, jossa elämä viiltää ihmiseen ensimmäiset ja syvimmät haavat. Oma historiani koulukiusattuna on avannut omat silmäni näkemään elämän raadollisuuden ja pimeät kulmat, jossa elämä raapii pahimmin.

Koulun arjesta on tullut opetussuunnitelmien ja raporttien arkea. Opettajat joutuvat säntäilemään ja juoksemaan uudistusten tahtiin. Täyttämään lomakkeita ja suunnitelmia aina kun jotain tapahtuu. Lapsia puhutetaan paperi nenän alla ja tarkan säännöstön alaisena. Kun jokainen pykälä on täytetty, on asia hoidettu ja seuraavaa ongelma pukkaa jo niskaan. Lapsen kohtaamisesta on tullut byrokratiaa.

Lasten tavallisin toteamus on, että aikuiset eivät puutu kun heille kertoo ongelmista ja kiusaamisesta. Aikuisista on tullut lasten silmissä avuttomia ja lapsista samalla turvattomia. Turvattomuus on koulukiusaamisen yksi juuriaihe.

Perusturvattomuus syntyy, kun lapset itse joutuvat päättämään ja hoitamaan asioita, jotka kuuluvat aikuisten hoidettavaksi. Aikuisten tehtävä on päättää lasten harrastuksista, syömisestä, pelaamisesta ja iltamenoista. Koulussa aikuisten on osoitettava oma turvallisuutensa osoittamalla, että he kykenevät päättämään ja selvittämään asioita. Kuuntelemaan lapsia ja viemään heidän asioitaan maaliin saakka.

Tyypillisintä löysyyttä on aikuisten toteamus, ”Hyvä kun tulit sanomaan. Minäpä hoidan asian” Liian usein lapset tietävät jo, että asia jää luultavasti siihen. Lasten maailma on konservatiivinen ja oikeudenmukainen. Siinä maailmassa vääryyksiin puututaan ja paha saa aina palkkansa. Käänteisesti he kokevat, että asia, josta ei tule rangaistusta on sallittua. Jos kiusaajat eivät saa rangaistusta, on se sama kuin lupa jatkaa kiusaamista. Oikeuden saaminen taas auttaa ja hoitaa uhrin haavoja. Kokemus siitä, että saa oikeutta auttaa lasta. Vaikka kiusaaja on yleensä oman elämänsä uhri ja tarvitsee apua mutta hänen tekonsa on silti se veitsi joka on viiltänyt toista ja se vaatii että oikeus tapahtuu. Kiusatulta ei voi vaatia sitä, että hän ymmärtää kiusaajan ongelmia. Se on aikuisten tehtävä.

Lapset pitää kohdata aidosti aina ja joka kerta. Heidän unelmansa ja kipunsa tarvitsevat kuulijoita ja todistajia. Jokainen lapsi on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Lapsen ensisijainen kasvun paikka on koti. Ensimmäiset kolme elinvuotta ovat tärkeimmät. Silloin molempien vanhempien läsnäolo tai sen puute luo raamit tulevaisuudelle. Kouluun tullessa lapsi on jo saannut suunnan kasvulleen. Koulu voi ainoastaan korjata näitä suuntia.

Koulun arki on muuttunut. Sieltä on riistetty aika. Aikaa yritetään saada lisää digitaalisesti, sanomalla kuinka netti tarjoaa rajattomat mahdollisuudet. Digitaaliset taidot eivät kuitenkaan korvaa sitä harjaantumista, jota käsialakirjoitus ja ulkoaoppiminen tarjoaa aivojen neurologian kehittymiseen. Tietyt asiat vain ovat tarpeellisia jos halutaan tasapainosesti kehittyviä lapsia. Koulutyön pitää olla opettajajohtoista ei digijohtoista.

Samoin lasten arki on vaarassa mennä rikki, kun he kohtaavat toisensa virtuaalisesti. Todellisuus ei kestä virtuaalisen minän paljastamista. Netissä on helpompi olla auki, mutta se ei ole todellista avoimmuutta. Sen valheellisuus on näennäisessä rohkeudessa sanoa ja kertoa asioita toiselle. Vasten kasvoja lapset eivätkä aikuiset uskaltaisi sanoa samoja asioita ääneen. Olen pohtinut sitä miten seurakunta voisi ojentautua ja tukea rikki menneitä koululaisia.

Niin kauan kuin aikuiset pompottelevat vastuutaan kohdatessaan lapsiaan ja oppilaitaan, saamme kohdata lisää hajonneita mieliä. Niin kauan kun uhri vaihtaa koulua tai työpaikkaa ollaan epäonnistuttu ihmisen kohtaamisessa.

Oma mieleni ja sieluni hajosi osittain kun olin koululainen. Jos Jumala ei olisi johdattanut minua nuoren seurakunnan yhteyteen, kukaan ei olisi koskaan ryhtynyt parsimaan palasia kasaan. Tietoisuus siitä, että Jumala on, piti minut kiinni elämässä ja oikeilla raiteilla. Nyt, aikuisella iällä olen saanut kokea sen miten Jeesus, savenvalaja murtaa kovan rikkinäisen saven ja valaa minussa uutta. Nykyaika on riistänyt myös lapsilta uskon Jumalaan joka auttaa ja on kiusaajien yläpuolella.

Jeesuksen opetus köyhälle ja pelastukseen kelpaamattomalle ihmiselle on terapeuttinen armon sanoma, ihminen kelpaa hänelle sellaisenaan omana itsenään. Ihmisen ei tarvitse parantaa itse itseään, koska Jeesus haluaa tehdä sen. Jeesus ei jätä ketään eikä käännä selkäänsä kenellekkään vaan hän sanoo, -Älä pelkää!

Mainokset

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

6 thoughts on “Kun mieli alkaa hajota

  1. Aamen

    Tykkää

  2. Lukiessani tätä tekstiä tuleee mieleeni Jeesuksen sanat.” Joka joka ei kokoa minun kanssani hän hajottaa !”Yheiskunta ja nuoret tarvitsee uskoa Jumalaan ja hänen rakkauteen ovathan nuoretkin alkanneet rakentamaan elämää ja toivottavasti Kristus kalliolle joka ei horju eikä pala niinkuin tämän ajan uskottomuus alkaa jo horjua nuoruudessa ilman Jumalaa,kiitos ja siunausta,keijo södertälje

    Tykkää

  3. Itsekin lasten kanssa työtä tehneenä allekirjoitan tämän kaiken, mitä kirjoitat Tapio, täydesti ja olen surrut nykymenoa juuri lasten kannalta ja yleisen jumalattomuuden ja suoranaisen väkivallan vallatessa alaa.

    Ei meillä kellään, ja varsinkaan lapsilla, ole muuta turvaa kuin tietoisuus siitä että on Jumala joka pysyy ja on aina olemassa kaiken muun hajotessa.

    Tänä aamuna kuuntelin radio deistä piispojen haastattelua päivän polttavasta avioliittoasiasta ja toivoton on tilanne. Ei yksin sen vuoksi että Raamatun/Jumalan Sana ei enää määrittele oikeaa ja väärää vaan itseriittoiset omien halujensa ajamat ihmiset.

    Aiheeseen josta kirjoitat. edelleen; Aina on koulukiusaamista ollut mutta on myös aikuisia/opettajia joilla on ollut lupa opastaa lapsia hyvään ja oikeaan!!!!

    Katselen pihaltani päiväkodin pihaelämää. Tädit seisoskelevat rupattelemassa keskenään ja lapset tönivät ja kiusaavat toisiaan, etenkin liukumäkitelineessä, eikä kukaan puutu asiaan. Olen kerran puuttunut ja saanut vastauksen että asia ei sinulle kuulu.
    Näinhän se tietysti on, mutta sydäntä särkee lasten lohduttomuus ja ehkä se kokemus että kukaan ei välitä.
    Näen tätä samaa pihallani. Vahvemmat kiusaavat heikompiaan. Naapurisovun merkeissä ei kannata mennä enää puuttumaan asiaan. Ennen vanhemmat kasvattivat pihojen lapsia yhdessä ja välittäminen oli suurta ja jokaisen hyväksymää.

    Mutta se oli silloin se! Useasti mietin ”Kuinka kauan Herra?” Kuinka kauan tätä jaksat katsella! Lapset ovat Jumalan silmäterä, ennen kaikkea, ja lapsille hyvän ja oikean opettaminen on kultajyviä elämää varten.

    Kuinka monta ”Voi” huutoa sydämestäni lähteekään Jumalan puoleen ihmisten hädän vuoksi.
    En olisi ikinä uskonut jos joku olisi menneinä aikoina kertonut tällaisen ajan olevan joskus arkitodellisuutta myös meidän maassamme!! Minä ajattelin ettei meillä koskaan mentäsi sellaiseen elämän tyyliin kuin nuoruudessani oli Neuvostoliitossa! Se ei vaan tuntunut olevan mahdollista, mutta nyt se on!
    Jumala armahda!

    Siunausta, voimia ja viisautta sinulle Tapio työhösi!

    Tykkää

  4. Olipa todella osuva kirjoitus. Mitäpä tähän voisi lisätä?

    Liked by 1 henkilö

  5. Luuk. 9:48

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s