Ajattelin nukkua ulkona. Otin peiton ja tyynyn mukaan riippumaton syliin. Ja tietenkin vissypullon ja kameran. Koskaan ei voi tietää, saapuuko jano tai öinen eläin. Yksi eläin saapuikin pian. Päästin seutukunnan ainoan hyttysen öiltä, kun se laskeutui ohimolleni.
Isot autot viimeistelivät iltavuoroaan valtatiellä. Välillä huristeli jokin pienempi. Mopot poikineen olivat ihme kyllä nukkumassa, vaikka oli vasta puoliyö. Koirat haukkuivat joitakuita ohikulkijoita. Ehkä ihan syystä. Tuuli heilautti illan valkopyykkejä.
Horrostin hetken, havahduin ja jäin tuijottamaan taivaalle. Silmiini syttyi tähti. Toinen. Ja eikös tuossa, heinäkuisessa yössä aivan himmeänä ole kolmaskin tähti. Sinisiä ne olivat. En ole varma, pilkuttivatko vain väsyneet silmäni vielä muutaman pikkiriikkisen pisteen taivaalle, vai olivatko ne siellä aivan oikeasti.
Pienet pilvet haihtuivat olemattomuuteen. Samasta paikasta kehkeytyi ylleni suuria. Miten pilvet kasvoivatkin niin majesteettisesti. Oikeassa otsalohkossa kävi kuva – Independence Day.
Kotiin ei ollut pitkä matka, ovelle vain viisi metriä. Silti elämä tuntui tavallisilta sijoiltaan nyrjähtäneeltä. Mitähän ohikulkijoita koirat muuten haukkuivat? Kettua ehkä. Tai kaurista. Jospa öinen ihmiskulkija hoippui keskustan baarista kotia päin. Ei minua varsinaisesti pelottanut, mutta tässä minä olin keskellä yötä taivasalla. Jospa ohi lentävä kotka luulee päätäni rusakoksi ja iskee. Tiettyä yhdennäköisyyttä on!
Yön äänet ovat erilaisia. Yökiitäjä surahtaa ohi muutaman sentin päästä kasvoista. Tuo taas on varmaan ketun haukku. Naapurin ovi kolahti. Menisinköhän kuitenkin sisälle pötköttämään. Kulautin vissypullosta neuvoa-antavat.
Olin haaveillut että riippumatto ja ulkoilma tuudittavat univammaisen minut syvään tajuttomuuteen. Mutta siinä minä makasin. Katselin elämääni muutaman metrin ulkoapäin kuin värityskuvaa. Minäkö olen tuossa kohdassa värittänyt noin pahasti reunojen yli? Ja tuossa on iso valkoinen läntti. Outoja värivalintoja.
Keräsin kamat ja hiivin sisään. Peiton poimussa mukanani tuli myös yksi karvainen kiitäjä. Se lensi siniseen verhoon. Pyydystin kiitäjän kämmeneeni ja laitoin menemään ikkunasta ulos.
Sinne se kuului.
Blogitaivas 
20/07/2018 21:53
Juuri tuollaisia irtiottoja tavanomaisuudesta ihminen joskus tarvitsee! (Hienoa kuulla, että en ole ainut omituinen! Itse vietin viime yön puoli kahteen asti istuen talon katolla Tallinnassa. Saatoimme katsella aivan samoja tähtiä!! Mielessäni häivähti myös majesteettisuus – ehkä eri muodossa kuin sinulla: Luin katolla istuessani kolossalaiskirjettä ja julistin tämän jakeen myötä Kristuksen voittoa elämämme ja Tallinnan ylle: ”Hän riisui aseista hallitukset ja vallat ja saattoi ne julkisen häpeän alaisiksi, kun hän sai niistä Kristuksessa riemuvoiton.” Kol. 2:15 FINRK)
TykkääLiked by 2 people
21/07/2018 12:19
Mietin, että kun tekstini ei ollut päällisin puolin lainkaan hengellinen, niin pitäisikö kirjoittaa sopivasti hengellisehkö kommenti. Autoit minua siinä.
Omat hengellistämiseni ollisivat menneet suunnilleen tätä rataa: Tavanomaisuudesta poikkeavaa voi olla vaikka käydä naapuriseurakunnassa, jutella uppo-oudon ihmisen kanssa – tai sitten ihmetellä itseään kesäyön hämäryydessä.
TykkääTykkää
21/07/2018 10:17
Juha. Minä niin nautin näistä, sekä teksteistäsi että Kuvista!! Teissä on jotain samaa Tapion kanssa, siis muutakin kuin miehisyys! Aina puhuttelevat tekstit ja aivan upeat kuvat! Tämäkin!
Kiitos tästä, ikäänkuin keventäisi omaakin oloani tässä uuvuttavassa helteessä.
TykkääLiked by 1 henkilö
21/07/2018 12:11
Noooooohhhh, ei saa kiusata Tapiota.
TykkääTykkää
21/07/2018 17:21
🙂 Just!
Olet hauska ja nämä elämästäsi kertovat ”tuokiokuvat” tosi kivoja aiheen sinänsä, ikävämmästä puolesta, unettomuudesta. – Eikä näihin tarvitse sen enempää mitään ”yrittää”.
Mutta piti vielä tuosta kuvasta kirjoittamani että se on jälleen kuin ihana taulu!
Hirmuisen hyvät värit ja asetelma!
Ja sitten vielä sekin että olisipa ihanaa jos tässä kuumuudessa voisi nukkua edes ikkunat ja ovi auki, mutta 2km. matkaa kaupungin keskustaan. Onneksi on suihku johon vielä omin avuin pääsee, hetken helpotus.
Kiva taas kun tulit ja kirjoitit! Jaksellaan, tulee se vielä toinenkin aika 😉 !
TykkääTykkää
23/07/2018 12:46
Miks ei tullut yhtään kiusaantunut olo? Itse olen nukkunut yli viikon ulkona ja kuunnellut kaikenlaisia ympäristön ääniä. Sotkamossa luontoa ja kotimaisemassa mopopoikia ja helteessä ylivirittyneitä kotieläimiä. Uni on mysteeri mulle, Tänä kesänä olen uneksinut valtavasti ja ihan kahjoja unia. Ikinä ennen en ole kesällä ollut töissä niin paljon unissani kuin nyt. Pää värkki ei ole vielä toipunut työuupumuksesta joka vaivasi vielä toissa lukuvuotena ja sitä edeltävinä vuosina.
TykkääTykkää