Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Paimenen ääni

6 kommenttia

Ihmeellinen On Herra ja uskollinen Ikuisesti!

Joitakin aikoja jo sisimmässäni asuva Jumalan Pyhä Henki on puhunut minulle asiasta joka ratkaisee jokaisen maailmaan syntyneen ihmisen ns. kohtalon. Ehkä tämä aihe on nyt erityisesti pinnalla mielessäni kun kotikaupunkiini ollaan valitsemassa uutta piispaa? Joka tapauksessa.

Ihmeellistä on että saa tulla osalliseksi Herran kohtaamisille! Usein se tapahtuu aamuyöstä tai varhain aamulla. Nuo kohtaamiset ovat sanoin kuvaamattomia, ja niissä on niin paljon sisältöä että pitäisi pystyä erottamaan olennainen! Juuri se mitä Herran Henki tahtoisi sanottavaksi, eikä se ole helppoa! Itse asiassa ihmisenä kaikkea muuta. Mutta, kuten eräs Jumalan mies sanoi:” En voinut olla seuraamasta taivaallista näkyä”. Aika rohkeasti kirjoitettu, saa jättää omaan arvoonsa.

Jumalan sana puhuu kuulevista korvista ja näkevistä silmistä vastakohtana kuuroille ja sokeille, joka ei tarkoita aistivammaisia vaan Jumalan Sanan vastaanottamista ja sen ymmärtämistä uskon kautta, joka on Jumalan lahja!
Jumala on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän ja myös ihmisen. Jokainen meistä käy läpi omanlaistaan tietä, ei ole kahta samanlaista ihmistä eikä elämää. Vain Jumalan tahto on kaikkia kohtaan sama, että me tulisimme tuntemaan Hänet, joka oli, on ja tuleva on. Ihmiset luotiin Hänet tuntemaan, kuulemaan, näkemään ja uskomaan Hänen tahtonsa itseämme, lähimmäisiämme ja koko luomakuntaa kohtaan.

Kotimaassamme olemme saaneet elää, kaikesta huolimatta muuhun maailmaan verraten, aika hyvää elämää. Kansaamme on mm. siunattu vuosisatojen ajan herätyksillä jotka ovat koituneet siunaukseksi maallemme. Siksikö emme enää ole herkkiä kuulemaan mitä Jumala puhuu. Emme myöskään näe missä mennään todella. Siksi, on tärkeää pitää esillä ja julistaa Jumalan sanaa ja Jeesusta Kristusta, Vapahtajaamme, jossa ainoassa meillä on pelastus ja iankaikkinen elämä Jumalan Valtakunnassa.

Pyhä Henki on Hän, jonka Jeesus  taivaaseen astumisensa jälkeen lähetti, kaikille jotka Häneen uskovat. Pyhä Henki on Hän, joka kirkastaa meille aina Kristusta, muistuttaa Jeesuksen opetuksista ja avaa ymmärrystämme kerta toisensa jälkeen siitä kuka Jeesus todella oli ja ON ja minkä Jeesuksen, ihmiskunnan puolesta, tekemä armotyö kattaa! Pyhä Henki myös edustaa Jeesusta hänen taivaaseen astumisensa jälkeen ja tekee samoin kuin Jeesus teki elämänsä päivinä. Hän lohduttaa, rohkaisee, ja rukoilee puolestamme ja kanssamme. Auttaa meitä näkemään, kuulemaan ja aistimaan sitä taivaallista sanomaa ja tuoksua jota uskovina välttämättä tarvitsemme!

Raamattu on rikkain kirja koko maailman kaikkeudessa, siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee elämäänsä ja Jumalisuuteensa.
Niin monenlaisista ihmisistä ja kohtaloista kuin se kertookin Yksi on Sama, Isä Jumala kaiken Luoja ja ylläpitäjä, Poika Jeesus, ihmisten Vapahtaja ja Pyhä Henki eläväksi tekijä ja puolestamme rukoilija Isän edessä. Vain tämä kolminaisuus ja eläväksi tekevä usko avaa ihmisten korvat kuulemaan ja silmät näkemään. Jumalan sanan vastaan ottamaan Eläväksi tekijänä!

Jeesus lupaa että Hänen lampaansa Kuulevat Hänen Äänensä ja Seuraavat Häntä! (mm. Joh:10 1-18) Ja mikä ihmeellisintä että me todellakin tunnistamme Hänen Äänensä! Jeesuksen äänen tunnistaa Jumalan sanasta Raamatussa, uskovien puheesta ja elämästä, kirjoissa ja kirjoituksissa joissa huokuu Pyhän Hengen läsnäolo. Myös papeissa, ovatko he niitä kuulevia ja näkeviä, joissa Herra Jeesus Kristus saa sijaa Pyhässä Hengessä ja joiden elämän kallein asia on Jumalan Sana.

Vajavaisena, oppimattomana, pienenä ja vähäpätöisenä ihmisenä tätä kirjoitan sydän verellä ja arkana Jumalani edessä, tiedostaen vastuuni ja ennen kaikkea puutteeni. Rohkaisunani, kuten jo alussa kirjoitin, erään Jumalan miehen sanoma:” – mutta en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä”. Paljon sanottu, mutta en tahdo olla se, joka hautaa leiviskänsä maahan, vaikka se olisi vain yksikin, niin ettei hänelle löytynyt puolustusta teolleen joutuessaan Kuninkaan Valtaistuimen eteen. Eli pienistäkin eväistä voi Jumala tehdä jotain.
Jumala armahtakoon. Jätän Herran haltuun, niin itseni kuin kaiken muunkin, virren 177 sanoin!
(tosin viimeksi kun virttä ehdotin, rakas ystävä, epäili numeron menneen väärin, niin kuin olikin. Silloisen virheeni korjasin kommentit osiossa ja se oikea virsi oli silloin 310) –  Nyt 177

” Jeesus on Paimen, hän kanssamme käy. Armollaan kantaa, kun tietä ei näy. Laumaasi suojele, Vapahtaja, pelko ja ahdistus pois hajota.
Jeesus On Viinipuu Uskollinen. Elossa säilymme oksina sen. Hedelmät rakkaus oksiisi luo, Henkesi kuolleille elämän suo.
Jeesus on Valkeus kaikkeuden, Herra myös tähtien kaukaisien. Puhkaise pimeys syntimmekin, johdata Valoosi, Armollisin.
Jeesus on rauhamme, Voimana on anteeksiantamus loppumaton. Maailma kuiluissa pelkojensa Rauhaasi kaipaa ja Rakkautta.
Jeeus On Alku ja Jeesus On Tie, kanssamme kulkee ja perille vie. Sinua ylistää Taivas ja Maa. Perillä Kansasi Riemuita saa.”

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia ja koko maailmaa, kunnes Hän palaa.

Mainokset

6 thoughts on “Paimenen ääni

  1. Jumala on ihmeellinen. Meillä on huomenna Majatalo-ilta ja koko viikon olen pohtinut opetusta. Minulla ei normaalisti soi mielessä lauluja mutta nyt alusta asti päässä soi laulu, Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vain.
    Syksyn ensimmäisen illan aiheeksi tuli lopulta Jeesus ja evankeliumi. Päädyin samoihin teemoihin kuin sinä blogissasi. Jeesus on kaiken alku, hänen kanssaan me kuljemme ja hänen luokseen lopulta pääsemme. Oli tärkeää saada vahvistus, nyt voin rohkealla mielellä opettaa ja todistaa minun Jeesuksestani.

    Liked by 1 henkilö

  2. Jumala siunatkoon iltaasi ja sanomaasi!

    Tämä vain osoittaa todeksi, minulle rakkaaksi käyneen, Raamatun paikan:” Henki yhdessä meidän Henkemme kanssa todistaa että olemme Jumalan lapsia.”
    – Muuten oli minullakin ensin lapsuuteni virsi mielessä ”Jeesus johdata tiemme kulkua” mutta kun aloin selata virsikirjaa tuo laittamani virsi iski kuin salama 😉

    Jeesus kanssasi ja kuulijoittesi kanssa!

    Joosualle sanottiin ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu, HERRA Sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi”!

    Tykkää

  3. Parikymmentä ihmistä tuli iltaan, meillä on vähän huoli iltojen jatkumisesta kun tekijätiimi alkaa kutistua ja kuoron toiminta on siksi jäissä. Kirkkoherra tuli onneksi säestämään ja molemmat papit olivat läsnä niin että kappalainen hoiti illan tarjoilut. Meillä on aivan upeat papit seurakunnassa. Palveluhenkisiä ihmisiä joilla on vara tulla apuun maallikojen vetämään iltaan. Majatalot kyllä suunnitellaan yhdessä pappien kanssa mutta toteutus on sitten ollut meidän harteilla.

    Liked by 1 henkilö

  4. Olen aika usein miettinyt kuinka erilaista toiminta mahdollisesti on kirkonpiirissäkin muualla kuin näissä isoissa kaupungeissa, joissa maallistuminen on niin ”huutavaa”?
    Romanttisesti ajattelen että teilläkin siellä on jotenkin ”ilma” puhtaampaa, Sana elävämpää ja osallistuminen itsestään selvempää kuin täällä?

    Parikymmentä ihmistä on jo hyvä! Ja kuulostaa todella hyvältä että papit osallistuvat myös. Todellakin, upeat papit, ehkä he ovat juuri niitä joilla on Paimenen sydän ja mieli sekä vastaanotto Sanalle ja sen noudattamiselle.
    Kiva kun tulit kertomaan.!

    Minä olen huomannut että meillä on kovin paljon lisääntynyt tänä syksynä kaikenlainen iltaohjelma, siis todellakin kaikenlaista vapaaehtoisten järjestämää. Kuka sitten minkäkin valitsee ja jaksaa.
    Meidän uutta kappalaista ei ole vielä näkynyt eikä kuulunut, mutta entisemme, kaikkien rakastama, tuli viime sunnuntaina kirkkoon ”siviilinä”. Eli niin kuin sanottaisiin ”muina miehinä” se tuntui lämpöiseltä. Sillä onhan niitä ns. virkapappejakin joita jotkut sanovat leipäpapeiksi.

    Sinä Tapio, kannat muassasi Jumalan Tulta ja kutsua, voisit hyvin olla paikkakuntasi Joosua!
    Niin kauan olen tekstejäsi lukenut että muuhun tulokseen ei voi tulla.!

    Sinä olet myös rohkaisija ja luonteeltasi varmasti perusrehellinen ihminen, sinussa Jeesus voi paljon. Olen niin kiitollinen omasta puolestanikin Jumalalle että kerran tulin lukeneeksi tekstejäsi ja huomasin sinun kirjoittavan minunkin sydämeni kieltä!

    Vaikeuksia on aina meillä kaikilla, mutta jäljelle jää uskollinen, armollinen ja johdattava Jumala. Jeesus kanssasi ja kanssamme!
    Siunaten, rukoillen muistaen. Tuulikki

    Tykkää

  5. paimenen ääntä
    tätä Jeesus merkitsee
    voimaa matkalle
    uuvuttavaa helteessä
    evankelistan erämaa

    Liked by 1 henkilö

  6. On ilo lukea että evankeliumi on niin voimakkaasti voimassa myös suomessa ja rakkaus Herraan on niin siunattu ja nähdä uskovien ilo ja into seurata Herraa ja vielä armon henki puhaltaa pohjolassa ja rukoillaan sen voimistumista ja sateita me rakastamme ja halajamme ,kiitos siunaten Keijo södertälje

    Liked by 2 people

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s