Kulunut kuukausi on  ollut täynnä haasteita ja vastuksia. Yöunet ovat jääneet lyhyiksi ja mieli on ollut matalalla. Hengellinen elämä on ollut kaksijakoista. Toisaalta on huutanut apua ylöspäin ja välillä  taas on tuntunut, että viimeinenkin uskonpisara valunut jonnekkin tienvarren loskaan. Elämä ei säästä ketään eikä käytä silkkihansikkaita. Siksi tuntuukin ihmeelliseltä, että Jumala haluaa käyttää heikkoja ja köyhiä ilmentääkseen Jumalan valtakunnan todellisuutta.

Tänään sain olla mukana keskustelusaarnassa omassa kirkossamme. Pohdimme Mirva-papin kanssa Johannes Kastajan elämää ja Jeesusta, jonka luokse Johannes lähettää opetuslapsiaan varmistamaan sitä onko Jeesus todellakin se, jota on odotettu. Jeesus vastaa Johannekselle Raamatun sanalla. Hän ei lähde vakuuttelemaan omaa erinomaisuuttaan vaan liittää oman toimintansa profeettojen ennustuksiin tulevasta Messiaasta. Itse asiassa Jeesus lähettää Sanan, itsensä, Johanneksen luo. Evankelista Johannes kuvaa tätä ehkä parhaiten oman evankeliumikirjansa alussa. Jeesus tietää, että Johannes Kastaja ymmärtää viestin ja saa rauhan. Ääni erämaasta voi rauhassa vaieta. Kuningas on sittenkin tullut.

Emme tiedä oliko Johannes epäuskoinen lähettäessään omia opetuslapsiaan kyselemään asiaa. Emme tiedä oliko hänellä ollut erilaisia odotuksia Jeesuksen suhteen, mutta tiedämme, että hän oli uskollinen kutsulleen loppuun saakka.  Herodes, joka surmautti Johanneksen sai aikanaan eteensä ruoskitun Jeesuksen. Hän oli puetuttanut Jeesuksen hienoihin asuihin ja odotti häneltä  ihmeitä. Antamaan merkkejä omasta Jumaluudestaan. Mutta Jeesus on vaiti. Hän ei ollut kenenkään käskettävissä. Jeesus ei kertakaikkiaan vastaa kenenkään meidän odotuksiin, vaan hän on kaiken sellaisen yläpuolella. Hän tietää mitä ihminen kulloinkin tarvitsee ja lähettää sanansa paikalle.

Me kaipailemme aika-ajoin kunnon parannussaarnaa ja -saarnaajaa. Ajattelemme, että kunno ravistelu saisi aikaan herätyksen ja muutoksen tämän paatuneen sukupolven ihmisissä. Mutta niin kuin Jeesuksenkin aikana, myös  me nykyihmiset katsomme ohi Kristuksen, emme näe sitä rakennuskiveä maassa, jota oma rakennelmamme tarvitsee. Osa loukkaa itsensä tuohon halpaan kulmakiveen. Johanneksen luo menivät ne ihmiset jotka ymmärsivät olevansa köyhiä ja rikkinäisiä. He suostuivat kuulemaan parannussaarnaa, he suostuivat mielenmuutokseen. Jeesus tulee ja kolkuttaa ovellemme ja odottaa että ottaisimme vastaan sovinnon jota hän tarjoaa. Hän näkee kyvyttömyytemme omaan parannuksen tekoon. Hänen rakkautensa opettaa meille kuinka kauas olemme Jumalastamme etääntyneet. Vain hän saa meidät kääntymään Luojamme puoleen

Johannes puhui aikansa ihmisten kieltä ja raivasi tietä Kuninkaalle. Hän oli kirjoitusten Elia. Johannes kuoli tietäen että tästä eteenpäin Jumala ottaa vastuun ihmisestä ja sovituksesta.

Tarvitsemmeko siis Johanneksen ehdotonta parannuksen saarnaa. Kestäisimmekö sen? Johanneksen kaste oli köyhälle, oikeutta vaille jääneelle kuitenkin mahdollisuus päästä Jumalan yhteyteen ja Jeesus on sinetti pelastukselle. Siksi Jeesus sanoo  »Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.  Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla.

Uutta Eliaa emme siis tarvitse vaan apostoleita ja evankelistoja jotka  huokuvat Jeesuksen rakkautta ja tekevät rakkauden tekoja. Herättävät tämän kuolleen maan näkemään mitä rakkaus saa aikaan.

Tämä aika tarvitsee ihmisiä jotka kuulevat Paimenensa äänen ja seuraavat häntä. Tämä aika tarvitsee Jumalan hulluja jotka elävät Pyhän Hengen täyteydestä ja eivätkä kätke aaretta joka on heille uskottu. Me olemme nyt vuorossa kantamassa Johanneksen perintöä ja raivaamassa tietä sydänten kuninkaalle.