Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Olet rakas!

6 kommenttia

Olen huomannut, että minulla vaiva, joka on pahenemaan päin. Olen alkanut puhuttelemaan ihmisiä rakkaina. Olen vasta nyt huomannut miten vaikeasta ja hankalasta asiasta on kysymys. Klikkailen sydän hymiöitä huomaamattani keskustellessani sosiaalisessa mediassa ja käytän rakas-sanaa osoittaakseni ihmisen arvon ja merkityksen tässä ajassa.

Olenko hölmö? Ehkä. Mutta kielessämme on vain yksi sana rakkaudelle. Me rakastamme puolisoamme ja jääkiekkoa samalla sanalla. Rakastamme kalastamista ja lapsiamme verbillä, joka ei tee eroa sille mitä koemme ja tunnemme. Perhokalastus on minulle intohimo ja lasteni puolesta olen valmis kuolemaan.

Voi olla, että olen jonkin asteinen ympäristöhaitta jäyhässä kultturissamme, mutta koen että minua on rakastettu niin paljon ja vasta nyt alan käsittämään tuon asian koko laajuuden. Minun puolestani on Jumala antanut uhrata oman poikansa, jotta minulla, pienellä ihmisellä olisi mahdollisuus pelastua. Voiko suurempaa rakkauden osoitusta olla? Siksi haluan jakaa tuota rakkauden sanaa silläkin uhalla, että vaikutan hipiltä ja omituiselta.

Olen tunne ihminen, joka ihastuu ja rakastuu ympärilläni oleviin ihmisiin helposti. Nuorena se oli taakka, koska en ymmärtänyt niitä oman elämäni varjoja, jotka vaikuttivat valintoihini. Syvä kaipaus vääristyi murrosikäisen pojan mielessä läheisyyden kaipaukseksi, kun pohjimmiltaan kyse oli yksinäisen pojan  hyväksynnän ja ystävyyden kaipuusta. Jumalan puhuttelussa ja läheisyydessä olen saanut mahdollisuuden kasvaa kohti todellista rakkautta, joka ei jätä ihmistä vajaaksi ja janoiseksi. Ihmisen oma kyky rakastaa on aina vajaata ja rikkinäistä, mutta Jumalan rakkaus korjaa ja eheyttää.

Raamatun lehdiltä Jeesus puhuu meille rakkaudesta ja voimme nähdä miten Pietari kohtaa ylösnousseen Jeesuksen. Pietari vapautuu häpeästä, jota hän kantaa kiellettyään oman mestarinsa kuoleman edessä. Sielä nuotion loimussa Pietari sai kokea ja ymmärtää Jumalan rakkauden koko merkityksessään. Sillä hetkellä Pietari oli sidottu Jeesukseen koko loppu elämäkseen.

Siksi minullakin on varaa rakastaa ja kertoa se myös ihmisille. sydän

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

6 thoughts on “Olet rakas!

  1. Minusta tämä on jonkin sortin ihme, että suomalainen mies – jäyhän kulttuurin kasvatti – rakastaa niin paljon, ettei voi olla asiasta hiljaa!! Huikeaa! Sinut takuulla ymmärretään väärin kerran jos toisenkin, mutta anna palaa! Kun annat Jumalan rakastaa kauttasi, murtuu muureja.

    Liked by 1 henkilö

  2. tunne lähellä
    rakas tässä ajassa
    kokonaisuutta
    ilo myötä palvella
    elon osa siunattu

    Tykkää

  3. Lapsuus ja nuoruus vaikuttavat niin paljon siihen millaisia sanoja pystyy käyttämään.
    Sota ajan vanhempien lapsena en ole kuullut sanaa rakas, eivätkä veljenikään. isäni oli kauemmin sodassa kuin äitini Lottana, mutta ne ajat eivät voineet olla vaikuttamatta siihenkään kuinka meitä lapsia puhuteltiin tai vanhempani toisiaan puhuttelivat, jos puhuttelivat. Hellyyttä emme nähneet vanhempiemme välillä. Kovaa työtä kyllä ja köyhyyttä.

    Rakas sana ei ollut koskaan käytössä. Tuon sanan lisäksi tarvittaisiin myös käytännön elämän todistusta. Meille sotaa käyneiden vanhempien lapsille ei ole helppoa sanoa rakas. Ikävä kyllä.

    Mutta olet jälleen kerran oikealla asialla rakas Tapio 🙂 !

    Uskon että moni kaipaa tuota sanaa ja jos vielä ruumiinkielelläsi todistat olevasi tosissasi niin sinuakin rakastetaan!
    Kaikesta elämäni karuudesta huolimatta jaksan uskoa että rakkaus synnyttää vastarakkautta, jos ihmiset ovat henkisesti terveitä.

    Mutta suurin niistä on rakkaus, Jumalan rakkaus, se on ihmeellistä ja se ravitsee, tekee elämän merkitykselliseksi ja opettaa sitäkin sanaa ja ennen kaikkea tunnetta. Meillä kaikilla on siis toivo ja mahdollisuus Herramme kautta ja avulla.

    Yhdyn kyllä tuohon edelliseenkin kommenttiin, se on hyvä.

    Kiitos Tapio rakas!

    Tykkää

  4. Kyllä sitä sanaa saisi viljellä… ei nyt toki kevyesti, mutta kuitenkin. Minulle on vain kaksi ihmistä sanonut suoraan: ”Minä rakastan sinua.” Kumpikin tilanne oli huomattavan epäsovinnainen. Etenkin ensimmäisellä kerralla sen kuuleminen kosketti syvästi siitä huolimatta, että minkään kohtuuden mukaan sen ihmisen ei olisi pitänyt sanoa sitä lausetta minulle.

    En halua, että rakkaus-sanaa aletaan viljellä kuten englanninkieliset love-sanaansa. Haluan että sillä säilyy painoarvonsa. Jos sanotaan, että Jeesus rakastaa Sinua, en halua, että se saa konnotaation ”Jesse diggailee sua.” Mutta hiukan nykyistä avoimemmin sanaa sentään saisi käyttää. Olisi kohtuullista kuulla se vaikka puolisoltaan aika ajoin.

    Liked by 1 henkilö

    • Yritin jo kerran laittaa tähän oman kommenttinini, joka oli osittain aivan sama kuin Tapionkin, mutta minulla tökkii netti!
      En toista mitä kirjoitin jos tämäkään ei tule perille, mutta tuon sanon etten koskaan ole voinut hyväksyä tuota sanontaa joka tuossa lainausmerkeissä on! Siksi en sitä toistakaan.!
      Jumala On Pyhä, ja sitä on Jeesuskin ja oli myös kun ihmisenä täällä vaelsi.!

      Mitä tuohon aviorakkauteen ja sen tunnustamiseen tulee niin, jos jollain puoliso on, molempien pitäisi yhtälailla muistaa tuo herkkä sana tekojen lisäksi! Mutta sen tulee tulla aidosta tunteesta, ei kai kukaanole niin tyhmä ole ettei tuntisi onko rakkaus todellista vai ei. Mieluummin liian vähän kuin epäaidosti tai omaa parastaan pedaten liian usein!?
      Aito rakkaus lienee maailman ihanin tunne.

      Tykkää

  5. Jokainen kulttuuri sisältää omat painotuksensa, amerikkalainen pursuaa yli ja britti on muodollinen. Molemmissa ilmaistaan kohteliaasti rakkautta. En tarkoita kuitenkaan tällaista tapaa vaan aitoa tunnetta, joka tuntuu pulppuavan jostain sisältä aivan omalla tavallaan. Jesse ilmaisut taitavat olla peräisin sieltä -80-luvun nuorisoherätyksen vapautuneisuuden ajoilta. Vierastin niitä jo silloin.

    Muistan kun armeijassa yritin ilmaista yhdelle sällille, joka jaksoi kuunnella minun höpöttämisiä, että arvostan häntä ja rakastan sitä että hän on hyvä kaveri minulle, niin hän ilmeisesti käsitti asian väärin ja ystävyys loppui siihen. Myös opiskeluaikana kävi hieman samalla tavalla toisen kaverin kanssa, en silloin tajunnut hänen seksuaalista suuntautuneisuuttaan ja hän oli ilmeisen kiinnostunut muustakin kuin ystävyydestä ja ihmettelin miksi hän torjui ystävyyden, jota häneltä olin vailla. Ystävyys ei riittänyt hänelle.

    Miesten välistä rakkautta on vaikea ilmaista tässä ilmeisen homofobisessa maassa. Minulle oli järisyttävää, kun mies, jota arvostin ja pidin ystävännä sanoi, että Tapio minä rakastan sinua. Oli huimaa tajuta, että Jeesus antoi hänelle voimaa ja kyvyn sanoa se. Tajusin, että minäkin voin sanoa niin ja samalla heijastaa Jumalan rakkautta. Tajusin että nuoruusvuosina minulla oli ollut tuo sama halu sanoa ja ilmentää Jumalan rakkautta ja samalla aidosti rakastaa ihmisiä.

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.