Oppikirjan valinnalla ja opettajan asenteilla on väliä kun puhutaan katsomusaineista. Ei ole samantekevää kuka lapsellesi opettaa uskontoa.

Itse ajattelen että minun on huomioitava omassa luokassani jokaisen oppilaan kotitausta ja uskonto. Pienessä kunnassa vanhemmat ovat hitaampia vaatimaan elämänkatsomustietoa tai oman uskonnon mukaista opetusta ja siksi lapset osallistuvat lähes järjestään Ev.lut. uskonnon opetukseen. Tämä ei ole ainakaan meillä aihettanut mitään ongelmia.

Mutta mitä tämä edellyttää opettajalta. Kävin läpi opetussuunnitelmia uskonnonopetuksesta. Kaikkiin suunnitelmiin oli sisällytetty ajatus siitä, että lapsi oppii tuntemaan oman uskontonsa, sen perinteiden, opin ja tradition merkityksen ja vaikutuksen omaan elämään.  Kyse ei ole opettajan arvomaailmasta vaan perheen ja kirkon arvoista ja niiden siirtämisestä eteenpäin. Opettajan tehtävä ei ole ajaa samaan putkeen yhteiskunnan arvoja, vaan edistää suvaitsevaisuutta ja uskontojen lukutaitoa. Yksisilmäinen, suvaitsevaisuuden nimissä tehty uskontojen sensurointi johtaa vääjäämättä törmäyskurssille, joka ruokkii ääri-ilmiöitä yhteiskunnassamme. Suvaitsevaisuus ei voi olla siis toisinajattelevien vaientamista vaan avointa keskustelua arvoista.

Opettajan on noudatettava opetussuunnitelmia myös uskonnonopetusen osalta. Se, että opetus ei saa olla tunnustuksellista, tarkoita sitä, että oppisisällöistä voisi tinkiä ja väheksyä opetettavaa asiaa. Asian on itse asiassa päinvastoin. Open on kyettävä välittämään lapsille tunteen, että hän arvostaa lasta ja hänen kotinsa arvomaailmaa vaikka ei itse jakaisikaan samoja arvoja.

Ev.lut. uskonnon opetus tulisi nousta kirkon tunnustuksesta niin kauan kuin oppitunnin edessä on kirjainyhdistelmä ev.lut. Vain silloin voidaan puhua oman uskonnon opetuksesta. Siksi paikalliset seurakunnat ovatkin luontevia yhteistyökumppaneita kouluille näiltä osin. Valitettavasti monet rehtorit ja koulut tahtovat unohtaa tämän tosiasian.

Koulujen ei tarvitse säikkyä erilaisten etujärjestöjen ja yhdistysten yhteydenottoja ja sen takia sulkea seurakuntien toimintaa pois kouluista. Itse asiassa monet seurakunnat ovat tarttuneetkin härkää sarvista ja tarjoavat esim. koulukinkereiden yhteydessä myös uskonnottoman vaihtoehdon ja opetuksen niille jotka eivät halua osallistua itse kinkereille.

Ei ole siis samantekevää kuka lastasi opettaa tai millaisella asenteella. Vanhemmilla on oikeus vaatia asiallisuutta uskonnonopetukseen positiivisen uskonnonvapauden nimissä. Meillä on oikeus harjoittaa omaa uskontoamme ja pitää kiinni oikeuksistamme olimmepa sitten uskovia tai uskonnottomia.