Istun anoppilan vintillä ja pureksin kokemaani. Sain olla tuuraamassa Jukka Jämseniä rukousseminaarin vetäjänä Kajaanissa aiheena kuunteleva rukous. Seminaari on osa Isoa Majataloiltaa, joka on n. 10 vuotta kiertänyt Suomea Etceterakuoron ja Simojoen Pekan vetämänä. Oma elämäni on kulkenut saman  kymmenen vuoden matkan kohti läheisempää suhdetta Jeesukseen.

Kun ihmiset kertovat omasta elämästään, tavallisesti se on matka jostain tyhjästä menestykseen. Oma elämäni on  ollut paremminkin matka omaan sisimpääni ja samalla matka täydelliseen konkurssiin. On kipeätä käsittää, että se mitä minä olen ja edustan on lopultakin onttoa ja tyhjää. Tämä onttous ja tyhjyys on sitonut minua yhä lujemmin Jeesukseen.  On paradoksaalista, että koen olevani turvassa. Minusta pidetään huolta. Suomalainen mies yleensä haluaa itse hoitaa kaiken. Niin minäkin, mutta en selviä siitä ilman elävää suhdetta elävään Jumalaan. Ilman tuota suhdetta elämä ei kanna ja on ilman päämäärää.

Mikään suhde, joka on todellinen ei voi olla yksi suuntainen. Tavallisesti käsitämme Jumalasuhteen sellaiseksi, että Jumala kuuntelee rukouksemme ja vastaa sitten siihen antamalla elämäämme jokin tapahtuman tai asian jos hyvin käy. Todellisuudessa asia on kuitenkin niin, että Jumala antaa kaiken mitä meillä on ja ylläpitää tätä kaikkea voimallaan. Tietoinen ajatus, että kun olen jatkuvasti auki Jumalalle ja kaikki mitä teen on Jumalan, voi avata korvamme kuulemaan Jumalan puhetta meille. Näkemään Jumalan toiminnan elämässämme. Jumala voi käyttää mielikuvitustamme, ajatuksiamme ja jopa uniamme, jotta voisi puhua meille. Monta kertaa mieleen juolahtanut ajatus onkin johtanut tilanteeseen, jossa autamme toista ihmistä. Ilman tuota ajatusta olisimme kävelleet ihmisen ohi.

Kun elää lähellä Jeesusta, oma ajattelutapa muuttuu siunaavaksi. Ympärillä  olevat ihmiset eivät jakaudukkaan enää omiksi ja vieraiksi. Vihollisuudet ja vastustajat katoavat ja tilalle tulee ihmisiä joita Jeesus rakastaa ja haluaisi pelastaa. Se ikävinkin tyyppi on lähes raivostuttavalla tavalla tärkeä ja rakas.

Näin vaalien alla en lakkaa ihmettelemästä sitä, että kristinuskon vaatteisiin on pukeutunut niin paljon vihaa ja epäluottamusta. Epäluottamusta siihen, että Jumala pitää kaikesta huolta ja meidän on tehtävä hyvää ihmisiä erottelematta. Pohdin sitä, että Jeesuskin käänsi selkänsä sen ajan kansallismielisille ja keskittyi aivan muihin asioihin. Ja sen ajan Rooma oli käsittämättömän raaka ja häikäilemätön valtakoneisto. Siitä huolimatta, politikonnin sijaan, Jeesus vietti paljon aikaa yksinäisyydessä ja kuuntelemassa mitä Isä tahtoi hänelle kertoa. Ihmisenäkin Jeesus kuuli Jumalan äänen. Pyhä Henki kertoi hänelle mitä Isä tahtoi hänen tekevän ja aina se kohdistui niihin jotka valtakoneisto ja yleinen mielipide olivat jättäneet paitsioon.

Joelin kirjassa kerrotaan miten kaiken kansan päälle tullaan vuodattamaan Jumalan Pyhä Henki ja Helluntaina näin tapahtuikin. Saman Jumalan Hengen johdatuksessa minäkin saan kulkea omaaa polkuani eteenpäin.

Eilinen  ilta päättyi omalta osaltani kyyneliin. Toisaalta kiitollisuus siitä missä sain olla mukana herkisti mutta myös huoli omista lapsista avasi lopullisesti padot. Jukan oma poika oli saanut armeijasta iltavapaaan ja oli mukana Majataloillassa. Isän ja pojan lämmin kohtaaminen puhutteli ja nosti omat poikani rukouksessa mieleen. Jouduin luovuttamaan tämänkin huolen Jeesukselle. Omat rajalliset voimani eivät riitä varjelemaan heitä tämän maailman tuulilta mutta Jeesuksen voimat riittävät. Minun tehväni on vain olla maallinen isä ja se riittää. Minä riitän, koska Jeesus asuu sydämessäni.