Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Katso katulyhtyä, löydä aurinko

4 kommenttia

DSC_3995_02

Tuossa aiemmin keväällä tuli parina iltana sellainen olo, että valokuvaamaan on vain päästävä. Kiintiössä oli vajausta, eikä oireisiin vaikuttanut lainkaan sellainen fakta, että aurinko oli mennyt mailleen jo tuntikausia sitten. Toisena iltana ei ollut edes kuuta. Katulamppuja sentään on aina luomassa oranssia kajoaan. Siis kamera kaulaan ja baanalle.

Ei minulla ollut niillä rroilla mukana edes jalustaa, kolmijalkaa. Aina voi säätää kameraa sen verran, että kuvasta hyvällä tuurilla tulee terävä. Melkein terävä. Siis tosi hyvällä tuurilla. Ja aina voi antaa piut-paut sille, että kuvaan tulee kohinaa, jota pidemmälle edenneet harrastajat kavahtavat.

Maailmassa joka tapauksessa aina jokin kohisee.

En minä kovin pitkiä kuvausreissuja iltamyöhällä tehnyt. Lähiteillä tallustin. Kuvasin kuusenoksia katulamppu taustanaan. Sateen jälkeen oksissa oli pisaroita. Jonkin pisaran taustalla taisi olla kuu, ellei sitten naapurin pihavalo. Kuka noista tuikuista niin tietää. Mutta koska valokuvaus on valokuvausta, niin valoa tietenkin tarvitaan. Pimikuvat ovat synkkiä.

Niin, oli ollut liian pitkään pimeää. Oli pakko päästä jonnekin, missä on valoa. Ja se auttoi. Sain elämään iloa, ja muutaman peukalon sosiaalisessa mediassakin.

Eipähän asiassa todellisuudessa liene ollut minkään sortin syy ja seuraus -suhdetta, mutta kun ensin olin lähtenyt etsimään valoa, sitä alkoikin sitten piisata oikein olan takaa. Tuli kevät. Muutama krookus pongahti nurmikolle, ja varsinkin se oranssi ilahdutti tosissaan. Yritin vääntäytyä kameroineni ruohonvarsitasolle ja saada suhtkoht järkevää kuvaa kukasta. Ja aurinko senkun vaan paistoi.

DSC_4029_01Valo vain vyöryi kaikkialle ihan riippumatta minusta. Minä kuvasin krookuksia, ja kun kävin tyttären kanssa kävelyllä, niin kuvasin punaisia maalaisrakennuksia, ja kun pääsin takaisin kotipihaan, niin violettikin krookus oli jo tullut ihmettelemään aurinkoa.

Eräs ystäväni kirjoitti kerran, että vaikka pimeään huoneeseen sytyttäisi kuinka pienen liekin, pimeyden on pakko väistyä valon tieltä. Juuri noin se toimii.

En minä niitä katuvaloja sytyttänyt. En edes kuuta. Mutta lähdin etsimään valoa. Onko niin, että kun saa pimeydestä tarpeekseen ja kääntyy katsomaan sitä valoa, joka jo on, valo ottaa vallan?

(Älkääkä kysykö, miten tämä teksti sovelletaan marraskuuhun!)

Mainokset

4 thoughts on “Katso katulyhtyä, löydä aurinko

  1. Aivan ihana!! Toi valoa tähänkin pimeyteen. Kiitos Sinusta, kulkijasta, katselijasta, etsijästä, löytäjästä ja ihmisestä! Hyvää päivänjatkoa, ja aamun, illan, varjojen, värien ja valojen!

    Liked by 1 henkilö

  2. Maailma ja luonto on monta kertaa jännittävää kun joku hyvä asia löytyy ja saamme nauttia ja eläytyä luojan suuriin ihmellisyyksiin myös jotka on tuolla maan sisällä monine pienine hyöntesineen jotka pian heräävät ja alkavat elää uutta aikaa kiitos siunaten Keijo södertälje

    Liked by 1 henkilö

  3. Sun kuva mustasta aukosta on viime päivinä levinnyt aika hyvin maailmalle.

    Liked by 1 henkilö

  4. Ilkalle 🙂 🙂 :)! Totta hymyn ja pääsiäistoivotusten kera.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s