Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Taivaallista panoraamaa

6 kommenttia

Lienen ennenkin kirjoittanut ”tykkääväni” katsella taivasta, pilviä, sateenkaaria jne. Aamuisin taivaan katseleminen on kuin aamuhartaus, joka kirvoittaa taivaalliset ajatukset ja kiitollisuuden tunteet. Myös lieventää huolet ja murheet. Miellelläni rukoilen myös avoimen taivaan alla, tässä omalla pihallanikin! Puhumattakaan sitten luonnossa, metsän keskellä!

Tänä aamuna taivas oli tumma ja likaisen värinen ukkospilvineen, mutta taivaanrannalla oli valoaukko, pieni kaistale sinistä. Tummanharmaanruskeat pilvet nousivat aika vauhdilla ”ylöspäin” ja sitten! Taivaanrannalle muodostui mitä kaunein sateenkaari! Ja niitähän on tänä kesänä paljonkin näkynyt, uutistenkin otsikoissa. Mitä se ”Kaari”minulle kertoi!?

– 1 Mooses 6-9 ! – Luen sitä Vanhasta testamentista, Raamattu Kansalle käännöksestä ja saan innoitusta. Kuinka mahtava ja ihana Jumala armossaan onkaan ja kuinka uskollinen uskollisilleen! Ja itse asiassa kaikille luoduille siinä ajassa jonka on suunnitellut. Hän on ikuinen, Hän on kaikki! Minkä on kirjoituttanut se pysyy tämän maailman loppuun asti –  ja siitäkin eteenpäin juuri niin kuin on kirjoitettu. Jos tämä ei ole hyvä uutinen, ei mikään!

1 Mooseksen kirjassa 6 luvusta alkaen yhdeksänteen kerrotaan Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Minusta se on ihana lukea, koska se on totta! Tämä kertomus 1 Mooseksen kirjassa, alkaen luvusta 6 on otsikoitu ”Vedenpaisumus” ja Ihmissuvun turmelus. Seuraavat luvut 7- 9  kerrotaan näistä ja siitä kuinka ja miksi Jumala tekee liiton Nooan kanssa.

Luvussa 8, kerrotaan Jumalan muistaneen Nooaa arkissaan  ja kaikkia jotka olivat hänen kanssaan ja kirjoitetaan jakeessa 15 että:”Jumala puhui Nooalle ja hänen pojilleen, jotka olivat hänen kanssaan! Edelleen luvussa 9 kerrotaan kuinka Jumala tekee  Nooan kanssa iankaikkisen liittonsa jakeissa 12 – 17. Ja tämä merkkihäni on, kuten, oletettavasti  kaikki vieläkin tietävät,  Sateenkaari.  Siitäkin huolimatta vaikka onkin ihmisiä jotka omivat sen omille aatteillen.!

Minua aina siunaa kun sateenkaaren näen, minä totisesti tiedän, uskon ja ymmärrän että minun Herrani ja Kaikkeni Elää! Kaiken minkä Hän on sanonut tai kirjaansa kirjoituttanut, sen Hän pitää, totisesti. Tämä Jumalan merkki on niin puhutteleva, jokaikinen kerta, että se ikäänkuin myös puhdistaa sielun. Kutsuu syvällisiin ajatuksiin ja kuin pyhittymään ja uudistumaan omassa hengellisessä olemuksessaan. Pyrkimään sitä alkuperäistä hengellistä elämää kohti jonka aikoinaan ihmeenä sai kokea.

Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaa se tekee sen minkä Jumala on tahtonutkin! Siksi omaksi parhaakseen, ihmisen on luettava Sanaa aikojen alusta aikojen loppuun, osatakseen ja tietääkseen mitä on ollut, mitä on ja tuleva on! Jumalan Sana on Elämän Lähde! Tie, Totuus ja Elämä! Kiitos Kaikkivaltiaalle, ikuiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa Sinussa. Kun he käyvät kyynellaakson kautta. He muuttavat sen lähteitten maaksi. Ps. 84:6-7 – Aamen tule Herra Jeesus!

 

6 thoughts on “Taivaallista panoraamaa

  1. Kiitos taas tästä kirjoituksestasi. Tekstisi veti minut taas kerran ylös jostain hämärästä kuopasta. Jumala käyttää ihmisiä niin hienosti apunaan täällä maailmassa, jossa välillä on niin yksinään.

    Liked by 3 people

  2. Voi Marika!
    Kiitos itsellesi!

    Tiedän sydänjuuriani myöten kirjoittamasi todeksi!
    Luulen että meitä yksinäisiä on aika paljon ja siksi onkin tärkeää että meillä on lähimmäisemme!

    Jotkut ihmisetkin lohtunamme ja läsnä elämässä vaikka kaikkein tärkein onkin Jumalan horjumaton armo ja rakkaus Kristuksessa ja hänen lähettämänsä toinen puolustaja, Pyhä Henki kanssamme!

    Kiitos Jumalalle jos tämä sinänsä yksinkertainen teksti sai sinut kommenttisi kirjoittamaan. Joskus tuntuu aivan samalta kirjoitanko tai enkö?
    – No tämä nyt oli kuitenkin jo kolmassadastoinen tekstini blogitaivaan alusta/perustamisesta alkaen.

    Olen kiitollinen Jumalalle tästä mahdollisuudesta kirjoittaa, niin kauan kuin tunnen saavani jotain sanottavaa? En ole koskaan varma saanko mitään Jumalan sydämeltä sanottua, joka kuitenkin olisi se ainoa todellisen lohdun lähde?
    Siksipä kommenttisikin on tärkeämpi kuin tiedätkään!

    Kiitos Marika. Ja kiitos Jumalalle!
    Herra kanssasi! Sinua Siunaten!

    Liked by 2 people

  3. RAKKAAT SISARET!
    Kiitos!

    Te jotka olette ottaneet yhteyttä! (Myös kotiposti) Tässä teille pieni Anna-Mari kaskisen kaunis runo, niin lohduttava ja toivoa sisältävä: nimeltäänkin Toivon kajoa!

    ” Jos aurinko mailleen jäisi
    tai yö olisi aina musta
    ja aamu ei yllättäisi
    mukanaan sarastusta,
    niin jäljellä on vielä
    toivon kajoa
    ja joku, joka kuiskaa:
    älä vajoa.”

    NIIN; – Joku joka kuiskaa: ÄLÄ VAJOA! Kuinka usein me tarvitsisimmekaan toistemme tukea!? Mutta silloin kun tuska on pahimmillaan meillä on, jos ei ihmisiä, HERRA! Jeesus Kristus Pyhän Hengen kautta tukenamme! HÄN ON!

    Tykkää

  4. Minä olen viime päivinä valokuvaillut pilviä. On se kumma, että näin hieno maailma on tänne jostain putkahtanut pilvineen, kukkineen, kaikkineen. Joku vois ajatella, että ihan tämä on suunniteltu juttu! 🙂

    Tykkää

  5. Niin Voisi! Olet ytimessä 🙂
    Ja usko minua,mitä useammin tähyilet taivaalle sitä vahvemmin ”kuvittelet” ja lopussa kiitos seisoo! Et voi lakata tähyilemästä! Muista kuitenkin että olet vain ihminen, katso välillä eteesikin ettet ”lankea” siis jossain päinhän tätä kaunista Suomea sanotaan kaatumisesta että ”lankeaa?!”
    Ja jso siis sielläpäin ”lankeaa” jossa näin sanotaan niin voi olla vaara että löytääkin itsensä vaikka vesiojan pohjalta?
    Mutta EIHÄN SINULLE sellaista satu, sinähän olet melkein Turkulainen ja minun sydämeni sykkii aina Turulle, siellä ovat juureni, siis Turussa!!!

    Oikeasti Kiitos taas kun olet mukana, minä aina odotan tekstejäsi! Ne ”perushyvät” saavat niin hyvälle tuulelle vaikka olisi vanha, väsynyt, ja kipeäkin? Yhtä makeat naurut saan nauraa kuin naapurisikin. Nytkin tulin juuri meidän metsämökiltä ja oli KUUMA ja paljon mustikoita monen vuoden jälkeen, tytär poimi! Mustikatkin ovat PERUSHYVÄÄ! Kiitos.

    Tykkää

  6. Kiitos sinullekin Tanja! Siis ”tykkäämisestä” aina se rohkaisee! Olen ihmetellyt missä olet ja miettinyt mitä sinulle kuuluu! Toivottavasti hyvää!

    Tykkää