Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Valoa ja varjoa

Jätä kommentti

Sitä on kevät ja sitä on ihmisen elämä kaikkineen! Sanotaan joskus jostain tilanteesta että ”Elämä ylättää” ja niinhän se tekee. Elämä, se on todellakin niin kuin Tämä Kevät meillä täällä pohjoisessa maassa. Muutaman erittäin lumettoman  ja lauhan talven jälkeen lunta ja pakkasta on riittänyt etelä Suomea myöten.

Mitä ihmisten elämään ja olemiseen sitten on tullut tänä kauheana korona vuonna, niin tuskin kukaan on helpolla päässyt. Jos vaikka keho olisi pysynyt terveenä, tai olisi olemassakin terve, niin uskoisin kaikkia ihmisiä psyykkisesti rasittaneen nämä poikkeusolot. Ei siis mitään uutta auringon alla. Sanontoja sanontojen perään, pelkkiä sanoja ja kuitenkin koettuja.

Kuinka osata luoda toivoa niille kaikkein toivottomille, niille joille korona on lähes mahdoton asia jaksaa kantaa.? Ja sitten päälle vielä uutiset, jotka eivät hyviä ole. Tai joku muu vaiva, huoli tai murhe/suru esim. yksinäisyydestä tai läheisen ihmisen puuttumisesta, joko kuoleman kautta tai karanteenin? Kysymyksiä riittää!

Minustakin tuntuu kuin olisin aivan täysi, niin ettei yhtään hiekan jyvästäkään voisi lisätä siihen mikä jo muutenkin on liikaa. Joskus tuntuu ettei yksimmin enää voisi olla kuin on?! Kuin kaikki puuttuisi, ei olisi mitään eikä ketään josta ottaa kiinni? Ihminen, on se luotu ainakin, joka on tarkoitettu toisten kaltaistensa kumppaneiksi elämään – yhteisössä. Kuinka jaksaa muistaa toista yksinäistä kun ei jaksa omaakaan yksinäisyyttään. Vuosi ja enemmänkin on paljon!

Meillä täällä etelässäkin on ollut kovin epävakaiset säät, vuoroin valoa vuoroin varjoa. Räntää, pakkasta ja lunta niin että pakkasella autokin läpijäätyi tolpassaankin ollen. Tässä kohtaa tulee taas monta Raamatun lausetta mieleen ja muutama runokin. Harmi etten saa niitä tärkeimpiä (itselleni) teksteihini mahtumaan kun virret ja hengelliset laulut pakkaavat lujasti ”päälle” vaatien ilmaistuksi tulemista?!

Täällä on teitä joitakin, joita useasti ajattelen ja ajattelen kirjoittaakin teille, mutta jotenkin voimani hupenemistaan hupenevat päivä päivältä ja tunnen itseni niin väsyneeksi! Mutta te, joita nyt ja usein ajattelen, niin muistakaa! Vaikka rukoustani ja ajatuksiani ette näe ettekä kuule niin jos jaksatte, tietäkää että rukouksin muistan, minulla on pitkät iltarukoukset, joskus toki lyhyemmätkin. ”Tahto minulla on” (sanoo Paavalikin) mutta voimia puuttuu.

Kukaan meistä ei voi tietää kuinka kauan tämä tilanne jatkuu ja mitä on edessäpäin. Kukaan ei pysty lukemaan Jumalan ajatuksia. Sen vain tiedämme mitä Hän on kirjoituttanut kirjaansa, mutta on eri asia osata niitä lukea niin kuin Jumala on ajatellut. ”Sillä niin kaukana kuin itä on lännestä…”jne. Ihmisen osa on vain lyhyt henkäys Jumalan ”maailmoissa”. Kysyneekö joku, onko niitä monikossa ”maailmoita”? En tiedä, sitä tietoa en ole löytänyt enkä siitä kiinnostunut?! Senhän ihmiset, jotkut, luulevat tietävänsä, ainakin etsivät eloa avaruudesta.

Mutta tänäänkin minulle riittää se että minun ”Herrani Elää” ja kuten Job sanoo:” Minä Tiedän Lunastajani Elävän ja Viimeisenä HÄN ON seisova multien päällä”! Aamen! Kiitos, Ylistys ja Kunnia Jumalalle!

”Uskollisuutesi Suuri on Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, On Sinun Armosi, Herrani mun:” Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi On Loputon.”

Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi. Kevät ja syksy myös Sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää:” Suuri On Herrani uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on Loputon.”

Anteeksi synnit suot, Rauhan Sä Annat Ja näytät missä on Oikea Tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, Tiellä mi valkenee, taivaaseen vie: ”Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun Armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.”Tämänkin kauniin ja toden laulun sanat olen ennenkin kirjoittanut, se nyt vaan soi taas jossain sisimmässäni joten tässä se jälleen on.

Mutta Sana jota nyt tutkin löytyy Danielin kirjan 7 luvusta. Daniel on vaikea mutta mielenkiintoinen tutkia, sikäli kuin jaksaa 😉  Joskus nuoruudessani (sellainenkin aika minullakin on ollut) minä usein luin Malakiaa!? Raamattu, ihmeellinen ja rikas kirja. Kirjojen kirja, ei haittaa vaikka ei ymmärtäisikään, Jumalan ilmoitettu sana ravitsee aina ja vie ainakin osan murheista mennessään 🙂 !

Siunattu sana ja Sana! Jeesus kanssasi tänäänkin, ole siunattu sinä joka tätäkin jaksat lukea ja kiitos!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.