Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Jeesus piipahtaa vapaa- ajattelijoiden Petri Karisman luona

– Son moro, aattelin poiketa, vaikket uskokaan minun olemassaolooni.
– Siis, mikä ihmeen jeesustelija sinä olet?

– En jeesustelija, vaan Jeesus, johon sinä et mukamas usko, vaikka…
– Hetkinen, tarkennetaanpas yks juttu heti alkuun: minä uskon, että Jeesus niminen henkilö on joskus varmaankin ollut, mutta se mies on kuollut. Hyvä se oli se Jeesus, olis saanu kyllä elää pidempäänkin, sääli että tapettiin niin nuorena. Hyviä juttujahan se teki, mutta ne sen seuraajat, oh boy!

– Mitä niistä?
– Riitelevät keskenään, käyvät uskonsotia, pelottelevat, syyllistävät ja tuomitsevat ihmisiä, käännyttävät, levittävät taikauskoa, kerjäävät veroa, jonka käyttävät komeisiin kirkkoihinsa…uskonnot ovat niin vaarallisia…Mutta miksi ylipäätään puhun sinulle, joka kuvittelet olevasi joku jeesus, minua et hämää. Oliko sinulla jotain todellista asiaa?

– Ajattelin liittyä vapaa- ajattelijoihin. Tuota kirkosta eroamista täytyy vielä pohtia.
– Enpä tiedä, haluanko minä sinunkaltaistasi tyyppiä meidän riveihin, jotain rotia.

– Mutta ettekös te ole vapaa- ajattelijoita? On siis vapaus ajatella omilla aivoillaan. Eikö? Ja sanoa vapaasti ääneen, mitä ajattelee. Eikö? Lisäksi, minä pidän monista mielipiteistäsi. Esim. ajatuksesi uskontojen vaaroista kannattaa ottaa todesta. Samoin naisten alistaminen joissain uskonnoissa ja yhteisöissä on tosi pimeää touhua. Olen minäkin huolissani naisten asemasta ja siitä, että maailmaa viedään lujaa kyytiä kohti keskiaikaa. Yllättyisit, jos tietäisit, kuinka usein luen face- päivityksiäsi tyytyväisesti mutisten, että kerrankin joku uskaltaa puhua suoraan ongelmista. Kirkollisen valta-monopolin suhteen aattelen pitkälti samoin, kuten tuo kirkon ja valtion avoliitto. Se ei tiedä hyvää. Yhteiskunnallisista ongelmista olemme usein samaa mieltä. Ja mieltähän saa olla, kas kun ajatellaan vapaasti. Olen tanakasti vapauden ja totuuden mies.
– Hm…mitähän tuohon enää voin sanoa, vähän kyllä epäilyttää, nimi ja kaikki…

– Älä nyt hyvä mies nimiin kompastu. Anna se hakemusplanketti, niin täytetään se.
– No, jos nyt koeajaksi.

Ja niin Jeesus liittyi vapaa-ajattelijoihin. Syntymäaika ja osoite vain teettivät pieniä ongelmia, kun niihin kirjattiin: ennen aikojen alkua ja Taivas. Mutta Petri Karisma oli rohkea mies ja päätti ottaa riskin. ”Olikohan se sittenkään pelkkä jeesustelija, jos se olikin…”, mietti Petri ja miettii vieläkin, sillä aina, kun hän tapaa miehen, niin ilmaan tulee sähköä. Positiivistako, sitä Petri ei sano ääneen, mutta…


Jätä kommentti

Vanha pieru

Se vanha pieru hävisi Saharan erämaahan, älä hyvä ihminen hae sitä takaisin pilaamaan ilmaa!

Mitä luulet ihmisten sanovan, jos tämän laukaisee saarnassa? Voiko tällaista kieltä käyttää kirkossa tai seurakunnassa? Loukkaako sanavalinta?

Minulle sanat ovat tärkeitä. Pelaan ja leikin niillä. Nautin yllättävistä sanavalinnoista. Niillä voi pysähdyttää ihmiset ajattelemaan asioita uudesta vinkkelistä. Toisaalta ne saattavat ärsyttää, jolloin sanoma ei ehkä mene perille.

Mutta, mutta…jos jokin asia valkenee tälläkin keinolla, niin haittaako se, jos joku loukkaantuu. Hm…mielestäni ei haittaa. Enempi haittaa se, jos sanani eivät liikauta, kosketa tai muuta mitään.

Vanha pieru kuvaa saatanaa. Se on jo hävinnyt sodan ja vienyt hajut mennessään. Mutta silti se ilmaantuu paikalle, kun ihmiset sitä kutsuvat tai antavat sille luvan tulla takaisin ihmisten ilmoille. Ja silloin ilma pilaantuu, lemu alkaa, kuoleman haju alkaa leijua ilmassa. Vanha pieru aina haisee, happi loppuu.

Kristityt ovat Kristuksen tuoksu ja kirkkauden toivo tässä maailmassa! Halleluja, sanon minä. On toivoa raikkaudesta! Älä siis anna tuolle vanhalle pierulle lupaa tulla pilaamaan elämää. Uskovilla on auktoriteetti Jeesuksen nimessä karkottaa se hajuineen kauas autiomaahan. Käytetään sitä auktoriteettia ja annetaan valon ja tuoksun tulvia tähän maailmaan.


5 kommenttia

Lintu vai kala? (Kyselyä kirkosta)

Tätä joskus nuorena kyselimme, kun emme olleet varmoja jonkun uskosta. Nyt kyselen tätä itseltäni. En niinkään kysele, olenko uskossa vai en, sillä tiedän, kehen uskon, kuka on Herrani ja mistä kirjasta löydän totuuden.

Kyselen, mikä on minun kirkkoni!

Ehkä tätä ei kannattaisi julkisesti pohtia, olenhan ollut kirkon pappina jo yli 40 vuotta. Mitä sitä nyt kyselemään!

Tällä hetkellä kirkkoni antaa moniulotteisen äänen. Avioliitosta. Uskosta. Raamatusta. Humanismi nostaa päätään yli Jeesuksen opetusten. Kirkkoon kuuluminen on kuin Taivas- takuu: kerran kastettu, aina pelastettu.

Missä parannussaarna, opetus Jeesuksesta ainoana tienä Taivaaseen, Isän Jumalan yhteyteen? Missä Pyhän Hengen armolahjat? No, onhan niitä. Ja on herätysliikkeitä. Ja on Raamattukursseja ja Alfaa. En niitä aliarvosta. Silti kaipaan lisää dynaamisuutta, Hengen paloa, selkeitä eettisiä kannanottoja sekä julistukseen, että toimintaan. Haluaisin nähdä kirkkoni yhteiskunnan ja maailman rajuna muutosvoimana. Haluaisin kokea Pyhän Hengen läsnäolon perustamansa kirkon elämässä.

Mistä kirkosta puhun?

Siinäpä se! Suomessa kirkko = ev.lut.kirkko, kansankirkko, johon enemmistö suomalaisista kuuluu. Muut ovat jotain muuta! Siis jo kielemme, käsitteemme on ominut kirkko sanan yhdelle kristilliselle suunnalle. Sekin hämää.

Olenko siis lintu vai kala?

Kuulun ev.lut.kirkkoon, käyn sen seurakunnissa puhujana, minut vihittiin juuri ko kirkon papiksi Oulun tuomiokirkossa vuosikymmeniä sitten. Olen saanut piispalta aikoinaan rovastin tittelin, jota minun kaverini rakastavat käyttää. So far so good!

Mutta kuljen myös hyvin paljon ns vapaissa suunnissa, nautin niiden vapaasta tavasta ylistää, rukoilla, julistaa ja käyttää armolahjoja. Monet minun rakkaista ystävistäni olisivat tosi iloisia, jos kävisin kasteella. No, en ole käynyt, mutta…kryptiset pisteet jätän lukijan harkittavaksi.

Tällä hetkellä koen ennen kaikkea olevani Kristuksen kirkon jäsen. Siihen kuuluminen on vapauttava asia. Tiedän, kuka ja mikä olen Jeesuksessa. Siinä kirkossa on lintuja ja kaloja.


Jeesus muuttaa meille

Siis?
Eikös se riitä, että Hän poikkeaa kylässä. Sovittuna aikana, että ehtii leipoa ja siivota sitä ennen. Tai, että me käydään sen Jeesuksen luona, vaikka kerran kuussa tai viikottain, jos vain ehdimme. Eihän meillä ole sille omaa huonetta, sitten menee kaikki yksityisyys, mitä se syö, juoko se kahvia, mitä se tekee, kun me katsotaan telkkaria, entäs kun tulee kavereita kylään, mihin me laitetaan Jeesus siksi aikaa, pukeutuukohan se edes länsimaisiin vaatteisiin…ja herttainen sentään, meillähän on vain yksi kylppäri!

Sitä yliminän kysymysten tulvaa vain siksi, että Jeesus muuttaa meille asumaan!

Mietipä asiaa ihan arkisesti ja käytännöllisesti vaikkapa em kysymysten avulla. Kun Jeesus tulee elämääsi ja jää olemaan kanssasi, mitä se vaikuttaa kohdallasi. Mitä Hänen läsnäolonsa sinussa 24/7 merkitsee?!

Hän on lähellä, kun rukoilen, veisaan, käyn seurakunnassa, puhun Hänestä, luen Raamattua ja teen muita hurskaita asioita. Fine!

Hän on kanssani, missä tahansa kuljen ja mitä tahansa teen. Siis ihan missä ja mitä tahansa. Not so fine, sanoo yliminä. Joskus toki tekee mieli sanoa: Jeesus sulje silmäsi, katso muualle, keskity hyvään romaaniin, ajattele jotain muuta! Mutta ei, siinä Hän on, minussa, minun kanssani. Hän tosiaan muuttaa tyköni asumaan ja minä saan/ joudun jakamaan kaiken Hänen kanssaan.

Saan vai joudun? Riippuu, miten asennoidun Häneen! Ensinnäkään, Hän ei tule väkisin, vaan kolkuttaa ovella. Minä itse päästän Hänet sisään. Minä toivotan Hänet tervetulleeksi. En tiedä etukäteen, mihin kaikkeen joudun tai pääsen Hänen kanssaan, mutta luotan Häneen niin paljon, että annan avaimet Hänelle ja Hänellä on jääkaappioikeudet ja kaikki muutkin oikeudet minun tykönäni.

En siis joudukaan mihinkään, vaan saan huikean etuoikeuden kokea elämäni seikkailun Jeesuksen kanssa. Ihmeet, merkit, merkillisyydet, vapaus, ilo ja rauha kulkevat kintereillämme. Elämän viidakko koko kirjossaan avautuu edessämme. Saan myös kerrankin olla täysin vapaasti oma itseni, rehellinen ja avoin. Saan sanoa kaikkea kontrolloivalle yliminälle: suu kiinni, sinä et enää hallitse ja kahlitse minua. Kun Kristus elää minussa, silloin olen astunut sisään Jumalan valtakuntaan. Olen päässyt kokemaan Isän rakkautta ja se rakkaus vahvistuu päivä päivältä.

Niin, että kiitti Jeesus, kun muutit tyköni asumaan! All joy!


2 kommenttia

Daavid ja Jonatan suutelivat toisiaan

Miesten välistä rakkauttako? Kyllä! Kiintymystä ja ystävyyttä syvällä tasolla. Veljeyttä ja yhteyttä, joka näkyi fyysisenä läheisyytenä, suudelmana. Se ei ollut Juudaksen petossuudelma. Se ei ollut myöskään homosuudelma.

Miesten välinen yhteys näkyi myös Jeesuksen ja opetuslasten suhteessa. Hehän jakoivat vuosien ajan samat matkat maalla ja merellä, päivin ja öin. He jakoivat samat pölyt, matkaväsymykset ja iltanuotiot iloineen ja suruineen.

Voin hyvin kuvitella, mistä nuo jätkät puhuivat istuessaan Jeesuksen kanssa nuotion ympärillä, päivän hommista väsyneinä. Voi olla, että ne jutut ei kestäisi uskonnollisia korviamme. Voi olla, että minä vain kuvittelen, mutta miehet on aina miehiä, kaikkialla ja meidän jutut ei aina kestä julkisuutta. Ja siitä olen varma, että Jeesus ei punastele, eikä kauhistele, eikä nolostu ja mikä hienoa, ei nolaa ketään.

Veljien pyhissä suudelmissa ei ole kyse uskonnollisesta liturgiasta, eikä eroottisesta flirttailusta. Ollaan veljeydessä, uskon yhteydessä, rinnallakulkemisessa, jopa taistelussa, jossa veljeä ei jätetä. Aikamme steriili pinnallisuus vääristää asioita. Raamatun kertomukset vievät meidät takaisin iltanuotiolle paistamaan kalaa, nojaamaan toistemme kylkiin ja haisemaan samalle hielle, lopulta matkasta väsyneinä nukahtamaan…Jeesus jää vielä valvomaan tulta.

Kuulen Hänen ajatuksensa: jätkät, mä rakastan teitä!

Ps.
Sorry, siskot, jäitte nyt tästä jutusta pois, mutta ette tekään ole kaukana Herrastamme. Samoilla tulilla istutaan ja samaa tulta Jeesus sytyttelee meidän sydämissämme.


2 kommenttia

Jumala, kysymysmerkki vai huutomerkki

Koska emme näe Jumalaa, niin mielikuvituksemme tuuppaa Hänet jonnekin: Taivaaseen, tuonpuoleisuuteen, kaukaisuuteen, avaruuksien taa, mielikuviin ja lopulta kauas olemattomuuteen ja arvaamattomuuteen. Hänet on tehty mystiseksi kysymysmerkiksi. Ei ihme, että ateistit tai uskonnottomat eivät korviaan lutkauta kirkkojen yritykselle palauttaa heidät uskonnolliseen ruotuun.

Uskomme ei saa jäädä pelkäksi kysymysmerkiksi, vaikka kysymyksiä onkin paljon. Usko on huutomerkki. Jumalakin on huutomerkki. Hänen Sanansa huutaa meitä puoleensa monin tavoin, jopa kuiskauksin. Hänen Sanansa on Jeesus!

Mitä Jeesus sanoi ja teki ja oli, kaikki se kertoo Jumalasta. Joka on nähnyt Hänet, on nähnyt Isän, Jumalan. Jeesuksen kautta Jumala ja Hänen valtakuntansa tuli lähelle, iholle, kuulo ja kosketusetäisyyden päähän.

”Joo, joo, se oli 2000 vuotta sitten. Uskoo, kuka uskoo! Kristittyjen elämä ei houkuttele.” Tätä virttä veisataan hartaasti ja kuuluvasti.

On aika muuttaa tuota virttä. Jeesus valtuutti seuraajansa jatkamaan Jumalan tunnetuksi tekemistä. Seurakunta on Jumalan temppeli eli Jumalan ilmestymisen paikka. Kristitty on Pyhän Hengen temppeli eli kristityn kautta Jumalan Henki toimii ja tuo Jumalan valtakunnan lähelle. Jumala ei olekaan jossain muualla, pilvien pimennossa, vaan tässä ja nyt. Jumalan todellisuus ihmeineen ja merkkeineen on täällä ja tänään.

Kristus meissä on kirkkauden toivo, maailmalle ilmoitettava Jumalan salaisuus. Eli Jumala ei olekaan salaisuus. Hän asuu lapsissaan, seuraajissaan, työtovereissaan, edustajissaan. Huutomerkkeinä vastaamme maailman kysymyksiin elämän mielekkyydestä ja tarkoituksesta. Huudamme kaikkialle elämää Jeesuksen yhteydessä.


12 kommenttia

Liian moni…

…on rauhoittunut,sammunut, hiiltynyt, muuttunut muistomerkiksi. Kynttilöitä käydään sytyttämässä menneen herätyksen haudoilla, sen sijaan, että tuli sytytettäisiin omaan sydämeen.

Missä ovat herätyssaarnaajat?
Missä tulen kantajat?
Missä uudisraivaajat?
Eihän tuli sinänsä ole sammunut!

Sana on vielä keskellämme. Pyhä Henki ei ole jättänyt maailmaa. Tulen tarpeet ovat mitä ilmeisimmät. Jeesus tuli tuomaan tulta maan päälle ja kuinka Hän toivookaan sen syttyvän ja jatkavan palamista ja muiden sytyttämistä.

On niin surullista nähdä, miten innoissaan moni alkaa seurata Jeesusta ja miten sydämen palossa moni alkaa julistaa täyttä evankeliumia, ja sitten, jotain kylmenee, into sammuu ja Hengen nuotio hiipuu. Liian usein!

Kyllä se ikääntyessä rauhoittuu, sanotaan nuoresta ja palavasta julistajasta. Ja ennustus toteutuu. Liian mo nen kohdalla. Liian surullista.

Herra, en halua rauhoittua, en halua olla sammunut tulivuori tai hiipunut nuotio tai savua kytevä kynttilä. Tervetuloa Pyhä Henki, Tulena ja tulisena kielenä. Maailmassa on pimeää ja kylmää. Tule valoksi ja lämmöksi minussa ja minun kauttani. Että ihmiset löytäisivät valon ja elämän lähteen, Jeesuksen!

Sydämeni parkaisu Juhannuksen jälkeen, kun kokoista on enää hiilet jäljellä.