Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Mielensäpahoittajat

Some- kirjoitusten väärinkäsitysten määrä on valtaisa. Loukkaamme. Loukkaannumme. Tahallaan. Tahattomasti. Ammattimielensäpahoittsjat ovat luku sinänsä. He loukkaantuvat joka tapauksessa.

Mielensäpahoittajille ei tule pieneen mieleen, kuinka paljon he pahoittavat muita, rajoittavat mielipiteen ilmaisua ja pilaavat ilmapiiriä. Rakentava kritiikki ei nouse mielenpahoituksen impulseista. Keskustelun rakennuspalikat kootaan harkitusti, ei mielivaltaisesti ja äkkipikaisesti. Mielivaltaisuus raivaa muut pois, jyrää ne alleen.

Some- maailma paljastaa helposti mielensäpahoittajan. Sellaisen mielipide repii ilmaston rikki, tuhoaa hyviä mielipiteitä, satuttaa kipeästi monen persoonaa. Näistä ammattipahoittajista on vaikea päästä eroon. He seuraavat kannoillasi ja tarkkaavat kaikkia sanojasi…ja loukkaantuvat.

Olkoon puheenne aina suloista ja suolalla höystettyä, kehottaa Sana. Jeesuksen puheet ovat oiva esikuva. Ne olivat suoria, mutta parantavia. Niihin loukkaannuttiin, mutta niistä löydettiin myös huikea apu elämän ongelmiin ja vaivoihin. Jeesus oli mielensäpahoittajien yläpuolella, sillä Hän, joka itse on Sana, tiesi aitojen sanojen voiman. Jeesuksen sanojen tavoite oli selkeä: hoitaa, parantaa, siunata, auttaa, lohduttaa, muuttaa maailmaa paremmaksi, tuoda siis Jumalan valtakunnan todellisuus maailmaan. Hänen kovatkin sanansa pyrkivät pelastavaan ja parantavaan muutokseen.

Tärkeää on sydämen asenne. Rakkaus tuo suloisuutta sanoihin, totuus suolaisuutta. Mielensäpahoittajatkin tarvitsevat rakkautta ja totuutta!

Mainokset


1 kommentti

Profeetat, vahtikoiria vai puudeleita?

Herttainen, pikku sylikoira. Kulkee korissakin. Mahtuu syliin. Ei hauku. Ei syö paljon. Kakkiikin vain pieniä kakkaroita, jotka on helppo poimia muovipussiin. Hienoa on sellaisen kanssa promeneerata ihmisten ilmoilla.

Vahtikoira on just kaiken edelläkirjoitetun vastakohta. Se ei edes hauku käskystä, vaan just silloin, kun se päättää. Sen haukunta voi olla hyvin ärsyttävää, jopa pelottavaa. Mutta hei, sehän on vahtikoira, sen pitääkin haukkua, niin että talonväki herää ja varkaat luikkivat tiehensä.

Jos tarvitset vahtikoiran, älä hanki puudelia! Jos sinulla on hyvä vahtikoira, voit nukkua yösi rauhassa!

Itse kukin valitsee koiransa toiveittensa ja tarpeittensa mukaan. Valinta on meidän.

Profeetat ovat kirkon vahtikoiria. Jumala sellaiset lähettää. Ne, he varoittavat kovalla äänellä lähestyvästä vaarasta. Ovat siis erittäin tarpeellisia. Ja äänekkäitä! Saattavat haukkua monen mielestä väärään aikaan ja väärässä paikassa. Mutta ne haukkuvat, koska ovat vahtikoiria, koska vahtiminen on niillä verissä, koska sitä varten ne on luotu ja lähetetty.

Mutta moni kirkko vaientaa vahtikoiransa, profeettansa. Ne kesytetään sylikoiriksi. Ne opetetaan herttaisiksi, haukkumattomiksi koristeiksi kirkon penkkeihin. Liian moni profeetta, vahtikoira on päätynyt äänensä menettäneeksi lemmikiksi, jota kuka tahansa voi silitellä ja paijata. Liian moni seurakunta on vaihtanut rajun vahtikoiran herttaiseksi sylikoiraksi, josta ei ole vartijaksi.

Jumalan lähettämät profeetat! Ottakaa paikkanne uudelleen. Älkää jääkö ihmisten paijattaviksi. Varkaita on liikkeellä entistä enemmän. Ne varastavat Raamatun totuuksia. Lopulta ne varastavat koko Raamatun ja tuovat tilalle ihmisen mielen mukaisia oppeja.
Vanhemmatkin profeetat, nouskaa keinutuoleistanne siihen asemaan, johon teidät jo nuoruudessa kutsuttiin.

Kirkko ilman profeettaa on talo ilman vahtikoiraa!


1 kommentti

Kaimani Henrik, pyhimyskö?

Sinut on julistettu pyhimykseksi. Varmaan ihan ansiosta. Ja toki minäkin kunnioitan sinua, kaimaani, sen tähden, että toit Jeesus- sanoman tähän maahan.
Mutta että pyhimys!

No, mitäpä tässä sanoista tinkaamaan. Saat olla pyhimys ihan rauhassa, kunhan et suostu palvonnan kohteeksi. Suomen historiassa olet merkkihenkilö. Ja Heikkinä minä olen kaimasi.

Olenko minä merkkihenkilö?

Olen kyllä merkitty mies. Ristin merkillä merkitty ja ristinsanoman merkitystä julistava ihminen. Iloitsen tästä sanomasta ja siitä, että saan sitä julistaa.

Mutta palaanpa siihen pyhimys- juttuun. Kirkossamme ei ole tapana julistaa ketään pyhimykseksi. Mutta samalla on usein unohdettu se, että uskovat ovat pyhiä. Pyhä Henrik, pyhä Heikki, pyhä Liisa jne. Jokainen uskova voi laittaa nimensä eteen sanan Pyhä.

Kristus on pyhyytemme. Hänessä olemme pyhiä.

Kalastaja Pietari kirjaa tämän seuraavilla sanoilla:
”Mutte te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, PYHÄ heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” (1.Piet.2:9)

Väkevää, eikö! Uskovat, olemme pyhiä! Ei uskoisi, kun katsoo peiliin. Missä sädekehä? Onneksi sitä kehää ei ole päämme päällä näkyvissä, mutta Sanan mukaan ”kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.” Näin se Pietari kirjoittaa, 1.Piet.4:14.

Uskovat ovat Jeesuksen ansion tähden pyhiä. Pyhä Henki on annettu uskoville Puolustajaksi, Kristuksen kirkastajaksi, voimaksi ja avuksi. Tämä on todella väkevää! Pyhän Hengen kanssa eläminen on Jumalalle erotettua elämää. Kyllä uskovan arvomaailma ja tavat usein eroavat ei- uskovien elämäntyylistä. Julistamme Jeesusta, ainoaa tietä perille Taivaaseen. Pyhä tarkoittaakin Jumalalle erotettua.

Jeesuksessa Pyhät! Uskalletaan olla erilaisia kuin maailma. Pyhä Henrik, Pyhä Heikki, Pyhä Liisa: meillä on pyhä tehtävä: julistaa ja edustaa kaikkein pyhintä veljeämme ja Vapahtajaamme, Jeesusta Kristusta.


2 kommenttia

Kaikilla uskonnoilla ei ole sama Jumala

Sanopa se ääneen!
No sanon: KAIKILLA USKONNOILLA EI OLE SAMA JUMALA!
Kuulitko vai pitääkö huutaa vielä kovempaa? Ja katoilta, kirkontorneista ja kellotapuleista! Kaduilla ja toreilla!

Entistä kovempaa näet kuuluu juuri se toinen huuto: kaikilla uskonnoilla on sama Jumala, kaikki tiet vievät Taivaaseen, jokainen tulee uskollaan autuaaksi!
Rohkea se, joka uskaltaa väittää jotain muuta. Hän on rauhanrikkoja, joka ei ymmärrä, että ihmiskunnan pitää nyt kaikissa asioissa vetää yhtä köyttä. Myös uskon ja uskonnon suhteen. Yhden Jeesuksen nostaminen opettajaa ja filosofia korkeammaksi katsotaan fanaattisuudeksi.

Taitaa olla takana pirullinen suunnitelma saada maailma seuraamaan paratiisin kaunista käärmettä. Sille ei riittänyt ihmisparin houkutteleminen tottelemattomuuden kierteeseen. Se hamuaa koko maailman omakseen. Mottona ”Kaikki tämä ja Taivas myös.”

”Elo alla Taivaan sinen, on kaunis ja myrkyllinen. Ole varuillas ihminen.” Näin runoilija, olikohan Lauri Viita! No, joka tapauksessa, ole varuillas, ihminen! Ole varuillas, kristitty! Kaikki tiet eivät vie perille.

Jeesus on tie, totuus ja elämä! Hän on täydellinen kuva Isä Jumalasta. Hän tuntee reitin, tuntee ihmiset ja tuntee Isän rakkauden sydämen luotujaan kohtaan. Hän on ainoa, ikuinen todellisuus. Hänen uhrikuolemansa ristillä ja ylösnousemuksensa on meille elämä. Tämähän on meille tuttu sanoma.

Se, mitä meidän pitää nyt tehdä, on sanoa tämä entistä rohkeammin ääneen. Huutaa se maailman kaikilla kielillä. Seurakunta todistaa Herrastaan koko maailmalle. Siksihän se Kristuksen seurakunta on täällä maitten päällä, ei vielä Taivaassa.

Maailman tuulet puhaltavat lujaa ja jahtaavat ihmisiä yhteen, suureen rauhan temppeliin, kaikkien jumalten komeaan katedraaliin. Isä Jumala saa uudet kasvot. Hän ei enää olekaan se Karitsa, joka kärsi ristillä, se Jeesus, jonka kehosta löytyvät naulanjälkien arvet. Jeesus ei enää olekaan se Sulhanen, joka on tulossa noutamaan seurakuntamorsiantaan häihin. Uutta viiniä ylivuotavat maljat Kaanaan häitten tapaan voidaan unohtaa. Häät on peruttu!

Nyt stop tykkänään!

Emme ota vastaan tuota pimeää ja ilotonta viholliskuvaa. Tiedämme vihollisen todellisuuden. Tunnistamme sen valheelliset metkut. Ja nousemme julistamaan: Jeesus on Herra, Voittaja, Pelastaja, ainoa tie Isän Jumalan tuntemiseen ja Isän kotiin.

Nyt onkin huikea aika ja mahdollisuus kertoa Jeesuksesta. Tunne Jeesus niin tunnet Isän. Ja jotta tuo väkevä Jumala tulisi todella tutuksi, on Jumala lähettänyt meille Henkensä eli Pyhän Hengen todistamaan Jeesuksesta, Jumalan Pojasta. Hienosti on Paavali kuvannut tätä jumaluuden ykseyttä 2. Korinttolaiskirjeen lopputervehdyksessä:”Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan Isän rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne.”

Maailman uskonnollisuus jää Kristuksen ja Hänen seurakuntansa jalkojen alle!
”Että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon.” Ef.3:10, ks.myös Ef.1:17-23.

Lopunaikojen seurakunta palvoo Pyhässä Hengessä Jeesusta Kristusta, Isän Jumalan kirkkauden säteilyä ja olemuksen kuvaa. (Ks.Hebr.1)


1 kommentti

Jätkän kynttilä

Tiedäthän
komea roihu
katseen kiinnittäjä
väkevä palo
voimaannuttaja

Nimensä väärti
ei mikään tuikku
tai taidekynttilä taidelasissa
vaan
jätkämäisen raju
näkyy kauas
ja liekit rikkovat
pimeän hiljaisuuden

Jeesus, maailman valo
on ensimmäinen
tosijätkän kynttilä

Jeesus- valo leviää
Te kannatte valoa ja tulta
sanoo Hän seuraajilleen

JÄTKÄN AITO USKO
ON JÄTKÄN KYNTTILÄ
KRISTUS HÄNESSÄ
ON KIRKKAUDEN TOIVO

Siitä huokuu karhea lämpö
se leviää kauas
tulee iholle
ottaa syliinsä niin että tuntuu
ja sen karhea voima
puristaa pelot ulos

Se valo, se väkevä tuli
On Pyhän Hengen sytyttämä

Jätkän kynttilä
ei jää huomaamatta
ei jätä kylmäksi
eikä pimeään!

Siskot, veljet
Tuli on irti
ja etsii sinua!


3 kommenttia

Ei iloa irti elämästä

Ilo on irti!
Siis vapaanako viimein?

Ei, ei, vaan se on irti elämästä.
Poistettu päiviltä, pyyhitty pyhästä.

Tilalle on tuotu vakavuus
koko juhlallisuudessaan.
Poissa on nauru ja karkelo
koko iloisuudessaan.

Haluan ilon takaisin
kiinni elämään
kiinni arkeen
kiinni minuun.

Uskonnollisuus voi olla hyvin juhlallista…ja vakavaa! Pitää varoa, ettei juhlavaatteet likaannu, että juhlakaava saadaan kunnialla läpi, että kahvi ei läiky liinalle, että solmio on suorassa, että alushame ei vilku helmojen alta.
Monet pikkuasiat kasvavat suhteettoman suuriksi. Ja kun juhla on ohi, huokaistaan helpotuksesta ja kotiin päästyä kirmaistaan alkkareissa olohuoneen sohvalle vain olemaan vapaasti.

Liioittelen, mutta vain hiukan. Kokemustakin näet on jo tässä iässä. Juhlauskonnollisuus ei mahdu arkeen. Se vaatii juhlalliset puitteet.

Evankeliumi kulki alunperin arjessa. Hikisenä. Meluavana. Täynnä odottamattomia tapahtumia. Joku kiipesi puussa. Joku tuli läpi katon. Joku tungeksi ihmismassan läpi. Joku käveli veden päällä. Evankeliumi oli täynnä elämää. Ja iloa! Siis aitoa iloa. Parantumisen, vapautumisen, löytämisen, eheytymisen iloa. Ilo oli kiinni elämässä. Ja kiinni ihmisissä. Koko ihanuudessaan. Ilo ei ollut juossut irtikarkuun jonnekin, ties minne. Ilo oli lähellä ja tuli iholle.

Sitä teki Jeesus! Sitä tekevät tänään Jeesuksen seuraajat.

Ilo, tule takaisin
Tule kiinni minuun.
Älä lähde koskaan pois.
Silloinkaan kun elämä satuttaa.


1 kommentti

Itsetunto kohillaan

Välillä tai jopa usein pakenen itsetuntoni piilopirttiin. Siellä on muka hyvä olla. Rauhassa. Piilossa muilta. Itsesääliin kietoutuneena. Kunnes tajuaa, että se onkin tylsää. Yksinäistä. Sitä tuijottaa vain ikkunasta, olisiko polulla muita pakenijoita, joiden kanssa olla kimppakurjaa. Ei ole. Onneksi. On palattava ihmisten ilmoille.

Palatessani piilopirtin varjoista ajattelen Pietaria, sitä Galilean kiivasta kalastajaa. Hänestä tuli rohkea katusaarnaaja ja parantaja Jerusalemiin, lähetystyöntekijä Vähään- Aasiaan, kirkon arvostettu johtaja. Lueskelin hänen kirjettään ja siellä hän kirjoitti seurakunnalle mm, että te olette kuninkaallinen papisto!

Kappas Pietaria! Siinä oli itsetunto kohillaan. Se oli koeteltua itsetuntoa. Kristuksen koulussa kasvatettua itsetuntoa. Pitäisiköhän sanoa Kristukseen kiinnittynyttä itsetuntoa. Pietarilla oli pimeydestä valkeuteen kutsutun ihmisen terve itsetunto. (Voit lukea asiasta tarkemmin: 1.Piet.2:9-10)

Itsensä vähättely, mitätöinti, nollaaminen ja mollaaminen on Jumalan luomistyön pilkkaamista. Se voi olla myös peitettyä omahyväisyyttä, ironista ylpeyttä. Joka tapauksessa se on salakari, jolle saattaa itse kukin ajautua. Älä juutu siihen karikkoon. Se tuhoaa sinut ja sinuutesi. Saamme huutaa sielujemme paimenen ja kaitsijan puoleen ja palata Hänen tykönsä. Kyllä Hän tunnistaa tuskamme, onhan Hän ollut kaikessa kiusattu niin kuin mekin.

Kristuksessa palautuu itsetunto kohilleen, sillä se näkee sekä ihmisen avuttomuuden että Jumalan armollisuuden. Armo nostaa arvoon, arvokkuuteen Jumalan luomana ja lunastamana. Pääsemme heikon itsetunnon pimeydestä terveen Kristus- tunnon valoon.

Kristus meissä on kirkkauden toivo myös meille itsellemme!