Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Jätkän kynttilä

Tiedäthän
komea roihu
katseen kiinnittäjä
väkevä palo
voimaannuttaja

Nimensä väärti
ei mikään tuikku
tai taidekynttilä taidelasissa
vaan
jätkämäisen raju
näkyy kauas
ja liekit rikkovat
pimeän hiljaisuuden

Jeesus, maailman valo
on ensimmäinen
tosijätkän kynttilä

Jeesus- valo leviää
Te kannatte valoa ja tulta
sanoo Hän seuraajilleen

JÄTKÄN AITO USKO
ON JÄTKÄN KYNTTILÄ
KRISTUS HÄNESSÄ
ON KIRKKAUDEN TOIVO

Siitä huokuu karhea lämpö
se leviää kauas
tulee iholle
ottaa syliinsä niin että tuntuu
ja sen karhea voima
puristaa pelot ulos

Se valo, se väkevä tuli
On Pyhän Hengen sytyttämä

Jätkän kynttilä
ei jää huomaamatta
ei jätä kylmäksi
eikä pimeään!

Siskot, veljet
Tuli on irti
ja etsii sinua!

Mainokset


3 kommenttia

Ei iloa irti elämästä

Ilo on irti!
Siis vapaanako viimein?

Ei, ei, vaan se on irti elämästä.
Poistettu päiviltä, pyyhitty pyhästä.

Tilalle on tuotu vakavuus
koko juhlallisuudessaan.
Poissa on nauru ja karkelo
koko iloisuudessaan.

Haluan ilon takaisin
kiinni elämään
kiinni arkeen
kiinni minuun.

Uskonnollisuus voi olla hyvin juhlallista…ja vakavaa! Pitää varoa, ettei juhlavaatteet likaannu, että juhlakaava saadaan kunnialla läpi, että kahvi ei läiky liinalle, että solmio on suorassa, että alushame ei vilku helmojen alta.
Monet pikkuasiat kasvavat suhteettoman suuriksi. Ja kun juhla on ohi, huokaistaan helpotuksesta ja kotiin päästyä kirmaistaan alkkareissa olohuoneen sohvalle vain olemaan vapaasti.

Liioittelen, mutta vain hiukan. Kokemustakin näet on jo tässä iässä. Juhlauskonnollisuus ei mahdu arkeen. Se vaatii juhlalliset puitteet.

Evankeliumi kulki alunperin arjessa. Hikisenä. Meluavana. Täynnä odottamattomia tapahtumia. Joku kiipesi puussa. Joku tuli läpi katon. Joku tungeksi ihmismassan läpi. Joku käveli veden päällä. Evankeliumi oli täynnä elämää. Ja iloa! Siis aitoa iloa. Parantumisen, vapautumisen, löytämisen, eheytymisen iloa. Ilo oli kiinni elämässä. Ja kiinni ihmisissä. Koko ihanuudessaan. Ilo ei ollut juossut irtikarkuun jonnekin, ties minne. Ilo oli lähellä ja tuli iholle.

Sitä teki Jeesus! Sitä tekevät tänään Jeesuksen seuraajat.

Ilo, tule takaisin
Tule kiinni minuun.
Älä lähde koskaan pois.
Silloinkaan kun elämä satuttaa.


1 kommentti

Itsetunto kohillaan

Välillä tai jopa usein pakenen itsetuntoni piilopirttiin. Siellä on muka hyvä olla. Rauhassa. Piilossa muilta. Itsesääliin kietoutuneena. Kunnes tajuaa, että se onkin tylsää. Yksinäistä. Sitä tuijottaa vain ikkunasta, olisiko polulla muita pakenijoita, joiden kanssa olla kimppakurjaa. Ei ole. Onneksi. On palattava ihmisten ilmoille.

Palatessani piilopirtin varjoista ajattelen Pietaria, sitä Galilean kiivasta kalastajaa. Hänestä tuli rohkea katusaarnaaja ja parantaja Jerusalemiin, lähetystyöntekijä Vähään- Aasiaan, kirkon arvostettu johtaja. Lueskelin hänen kirjettään ja siellä hän kirjoitti seurakunnalle mm, että te olette kuninkaallinen papisto!

Kappas Pietaria! Siinä oli itsetunto kohillaan. Se oli koeteltua itsetuntoa. Kristuksen koulussa kasvatettua itsetuntoa. Pitäisiköhän sanoa Kristukseen kiinnittynyttä itsetuntoa. Pietarilla oli pimeydestä valkeuteen kutsutun ihmisen terve itsetunto. (Voit lukea asiasta tarkemmin: 1.Piet.2:9-10)

Itsensä vähättely, mitätöinti, nollaaminen ja mollaaminen on Jumalan luomistyön pilkkaamista. Se voi olla myös peitettyä omahyväisyyttä, ironista ylpeyttä. Joka tapauksessa se on salakari, jolle saattaa itse kukin ajautua. Älä juutu siihen karikkoon. Se tuhoaa sinut ja sinuutesi. Saamme huutaa sielujemme paimenen ja kaitsijan puoleen ja palata Hänen tykönsä. Kyllä Hän tunnistaa tuskamme, onhan Hän ollut kaikessa kiusattu niin kuin mekin.

Kristuksessa palautuu itsetunto kohilleen, sillä se näkee sekä ihmisen avuttomuuden että Jumalan armollisuuden. Armo nostaa arvoon, arvokkuuteen Jumalan luomana ja lunastamana. Pääsemme heikon itsetunnon pimeydestä terveen Kristus- tunnon valoon.

Kristus meissä on kirkkauden toivo myös meille itsellemme!


2 kommenttia

Mä räjähdän!

Tai ainakin olen räjähtämispisteessä…sytytyslanka palaa jo!
Anna mä yritän selittää…näinkö monta vuosikymmentä piti mennä, että hidas suomalainen jätkä alkaa ymmärtää, mistä on kyse.

– No, puhu mies!

Yritän, vaikka kierrokset käy nyt yli: Jeesuksella on kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Sen mä oon tiennyt Suomessa ja lähetyskentällä ja nytkin vapaana julistajana. Ja oon tienny senkin, että Hän on luvannut olla kanssamme ihan joka päivä. Ja Hän käskee: menkää!

Jeesus siis valtuuttaa meidät menemään ja on luvannut olla aina kanssamme. Tajuatko? Mulla on mennyt puoli vuosisataa, ennen kuin olen alkanut kunnolla tajuta. Valtuudet tarkoittaa myös valtaa, valtakirjaa toimia Hänen nimissään ja edustajanaan ja valtuuksillaan ja voimallaan. Ja Hän itse on jopa kanssamme, meissä koko auktoriteetillaan ja väkevyydellään.

Jeesus ei pelkästään seuraa sivusta myhäillen ja vahtien, tuleeko hommasta mitään. Hän ei ”jeesustele” kipsipatsaana sivussa. Hän ON kanssani. Toimii kauttani koko väkevyydellään. Ihan niin kuin itse olisi läsnä minun kauttani.

Tajuutsä? Mä oon niin innoissani, että mä en osaa tätä kunnolla selittää. Sun pitää itse kokea tai siis sisäistää tää juttu: Lähettäjä lähtee mukaan koko voimallaan ja auktoriteetillaan. Ja kun me tää tajutaan, niin arvaa mitä: helvetti vapisee. Vihollisemme on halunnut pitää meidät tietämättöminä kerjäläisinä, että se saisi vapaasti mellastaa masilmassa. Se peli ei vetele. Kaikki valta on Jeesuksella. Jeesus on minussa ja toimintavaltuudet ja -voima on minussa!

Kun Kristuksen omat alkavat tämän tajuta ja astuvat auktoriteettiinsa ja ikään kuin Jeesuksen saappaisiin,ymmärräthän mitä tarkoitan, silloin alkaa herätys.
Emme me ole Jeesuksia, älä pelkää, mutta olemme sellaisia kuin Hän ja teemme samoja tekoja (jopa suurempia). Näin muuten Raamattu itse opettaa.

Alkaako suakin poltella. Anna palaa! Watch out world, here we come!


1 kommentti

Tulkoonpa itkien tai nauraen, mutta herätystä tarvitaan!

Ja huutomerkki perään! Elävässä herätyksessä on tunteetkin pelissä…ja sallittuja. Tai siis niille ei voi välttämättä mitään niille tunteille. Kun Pyhä Henki saa vapauden koskettaa ihmistä, niin ihminen vapautuu. Osa alkaa itkeä, osa alkaa nauraa, osa vsin hymyilee ja osa on ihmeissään.

Itse herätys on kuitenkin tunteita oleellisempi, mikäli se herätys on pysyvää ja aitoa. Aito liikehdintä Herran puoleen saa meidät liikuttumaan eri tavoin. Pyhän kosketus aina kolahtaa jollain tasolla, tunteitten määrä ja näyttäminen sitten vaihtelee yksilöittäin. Ei kannata kaavoittaa herätystä.

Kunnon herätys liikuttaa muutenkin kuin tunnetasolla. Se saa ihmiset liikkumaan, siis liikkeelle. Jeesus ulkoisti evankeliumin, Hän vei sen ulos ihmisten ilmoille, vuorten rinteille, kaduille ja toreille. Ja ihmisissä tapahtui melkoisia liikehtimisiä: riivaajat pakenivat paikalta, sairaudet kaikkosivat, joku kiipeili puussa nähdäkseen Herran, muuan tuli tungoksen läpi koskettaakseen Jeesusta, eräät rikkoivat katon…Pietarikin intoutui lähtemään veden päälle…loputtomiin huikeita kertomuksia ilosanomasta, joka oli sanoja enemmän ja kosketti koko ihmistä.

Hurjaa, eikö? Ei kurjaa, vaan hurjaa, elämää, muutosta, vapautta= herätystä kaikilla mausteilla!

Sitä tänne! Nyt on tarvetta. Tulkoonpa itkien, nauraen, tanssien, ryömien…ihan miten vain, kunhan se tulee Pyhän Hengen ohjauksessa Jeesusta korostaen ja ihmisiä pelasten.

Herätys tulee! Oletko valmis?


Jätä kommentti

1.1.19 ja profeetallisuus

Moni haluaa olla profeetta. Tai ainakin nähdä tulevaan. Sehän voisi olla hienoa. Muista kuitenkin, että Jumala valitsee ja valtuuttaa profeettansa.

Vuoden alussa katsellaan usein eteenpäin. Menneet meni jo, uudet haasteet ovat tilalla. Kunpa tietäisi, mitä, missä ja milloin. Onneksi et tiedä. Et kestäisi. Et myöskään pystyisi hoitamaan tämän päivän tehtäviä, kun aika ja voimat kuluvat etukäteen huomisen murehtimisessa.

Silti on hyvä varautua myös tulevaan. Siis olla valmis kohtaamaan uusia haasteita. Hengelliset, henkiset ja fyysiset varastot kannattaa pitää kunnossa pahan ja hyvän päivän varalle.

Vaikka meitä kaikkia ei kutsuta varsinaisiksi profeetoiksi, kutsutaan meitä profeetallisuuteen. Paavali kehottaa meitä tavoittelemaan profetoimisen lahjaa, jolla voimme rakentaa, kehottaa ja lohduttaa seurakuntaa. Tässä ei niinkään korostu profeetan rooli ennustajana, vaan vahvistajana.

Jokaisen kristityn tulisi olla profeetallinen, sellainen, joka näkee, missä ajassa me elämme ja miten voimme tuoda tähän aikaan Jumalan hallintavallan todellisuuden. Pyhä Henki tekee meistä profeetallisia.

Profeetallinen uskova lukee ja tarkkaa uutisia, pysyy siis maailmanajan tasalla. Mutta hän myös lukee Raamattua rukoillen pysyäkseen Jumalan maailman tasalla.

Jumalan Sanan tunteminen ja läheinen suhde Hänen kanssaan tekee meistä profeetallisia. Ja niitä ihmisiä nyt tosissaan tarvitaan. Tämä on kutsu läheiseen suhteeseen Herramme kanssa.

Jeesus uuden vuotemme 2019 siunatkoon!


3 kommenttia

Naismaista uskonnollisuutta

Älä hyvä veli kirjoita halaistua sanaa tuosta aiheesta, varoittaa mystinen alitajunta. Kirjoitanpas, vastaa itsepäinen itsetunto.

Taustaa: kävin kirkossa messussa. Toimitsijoina saarnaaja, liturgi, kaksi avustajaa, kanttori ja kaksi suntiota. Kaikki naisia! Mitä sitten, sanot sinä, eihän siinä ole mitään ihmeellistä, naisiahan kirkkoväki muutenkin on enimmäkseen.

Siinäpä se, kirkkoväki on enimmäkseen naisia. Miksi näin? Ja siksi toisekseen, jos messun hoitajat olisivat olleet kaikki miehiä, siitä olisi noussut iso poru. Harvalukuisten miesten edustajana tätä tilannetta ihmettelen nyt ääneen.

Onko kirkko naisellinen? Sanoma itsessään ei ole sen sen enempää naisellinen kuin miehellinenkään. Evankeliumi sopii ja kuuluu kaikille. Sen ilmenemis- ja julistustavat voivat olla naisellisia tai miehekkäitä tai jopa neutraaleja. Kirkkojen ja seurakuntien täytyy huolehtia siitä, että sanoma ei yksipuolistu. Uskaltaisin sanoa, että ripaus miehisyyttä menoihin ei tekisi pahaa.

Liturgiat, liturgiset värit, vaatteet ja kaavat ovat myös asia, johon tekisi mieleni sanoa pari sanaa, mutta tämä on sen verran herkkä alue, että on viisaampi olla vaiti. Eihän maskuliinisuus ole ulkonaisista tekijöistä kiinni. Vai onko sittenkin? Ainakin on oikeus ja kohtuus kysyä ja pohtia asiaa.

Jeesus ja opetuslapset konkreettisesti ulkoistivat evankeliumin: se kuului kujilla ja pelloilla. Me olemme vieneet ja jättäneet ilosanoman sisätiloihin, komeisiin kirkkoihimme. Kyllähän seurakunta toimitilat tarvitsee. Tietysti! En toki sitä vastusta. Mutta Herramme Jeesuksen evankeliumi kuuluu kaikille. Sitä tulee siis kuuluttaa kaikkialla, että kaikki, miehetkin ja naiset, todella kuulisivat ja ymmärtäisivät, että Jeesus antaa Elämän.