Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Mitä meille suomalaisille pitäisi tehdä?

Meillä on komeat kirkot keskellä kylää, mutta suurella osalla kansaa uskonnollisen kuoren alla on Jeesuksesta vapaa sydän. Strategioissa me kyllä olemme vahvat. Niitä tuleekin solkenaan ja niihin käytetetään sekä aikaa että rahaa, mutta tuloksissa ei hinta- laatusuhde ole kunnossa: kirkossakäyntitilastot eivät siitä kummene, eikä sydämen usko leimahda liekkiin. Tuommoisella määrällä kirkkoja, toimitiloja ja kirkkoon kuuluvia ihmisiä pitäisi tulla näkyvää tulosta, kuten muutosvoimaa ympäristössä ja lähetystyöntekijöitä ja evankelistoja niin koti- kuin ulkomaille.

Ja sitten se itsetuntomme: vähättely, vertailu, nöyristely, köyhäily, kyräily, näissä olemme hyviä. Minusta ei ole mihinkään ja jos joku luulee, että hänestä on, niin sellainen kana- kukko äkkiä kynitään. Kynttilä on paras pitää vakan alla, vaikka talo palaisi. Emme kehu itseämme, koska mielestämme se haisee. Mutta emmepä kehu toisiammekaan, koska mielestämme se pilaa ihmisen. Peiliin ja lähimmäisen silmiin katsominen tulkitaan tuijottamiseksi. Kännykkään puhuminen ilman katsekontaktia onkin kehittynyt keskustelumuodoksi, jolla kailotetaan sitten hyvinkin intiimejä asioita lähellä olevien ajanvietteeksi. Vierellä istuvan kanssa ei vaihdeta mitään, ei sanoja, ei hymyjä, ei ilmeitä, ettei vaan oltaisi tungettelevia.

Tämä vähättely toistuu uskon käsityksissämme: Jumala on kyllä hyvä, mutta ei minulle, eikä pidä odottaa liikoja Hänen puoleltaan. Välit Jumalaan pidetään kaiken varalta etäisinä, vaikka ei niitä kokonaan poikki laiteta, kaiken varalta. Uskovat varovat menestysteologian leimaa, koska on nöyrempää elää puutteessa kuin siunauksissa. Rukoukset on viisainta lopettaa nöyrästi sanoihin: anna, jos tahdot, ja samaan aikaan sydän sanookin, että ei se kuitenkaan tahdo antaa, ja arvasinhan minä, että turhaa tämä rukous on, mutta pitäähän sitä yrittää, kaiken varalta.

Mistä lääke?

Ensinnäkin on tunnistettava oireet: tyhjät kirkot, tyhjät sydämet, tyhjät rukoukset, tyhjät puheet, tyhjä teologia.

Sitten kannattaa lukea, mitä Raamattu sanoo meistä ja Jumalasta ja siunauksista. Raamatun valossa voimme tutustua vanhoihin ennakkoluuloihimme, pinttyneisiin käsityksiimme, vääristyneeseen Jumala- ja ihmiskuvaamme. Kun avoimella sydämellä ja rukoillen avaamme Raamatun, yllätymme: Jumala onkin hyvä, Hän haluaa meille hyvää, Hän on rikas antaja, Hän vastaa rukouksiin, olemme Hänelle tärkeitä. Meistä tulee uskossa Jeesukseen Taivaan kansalaisia, Kristuksen kanssaperillisiä, Jumalan siunausten omistajia ja jakajia.

Kristityistä ja kirkoista ja seurakunnista tulee Jeesuksen edustajia, he tekevät samoja tekoja kuin Jeesus ja he ovat siunauksena keskellä kylää. Kristus kristityissä on kirkkauden toivo maailmalle.


2 kommenttia

Onko Suomi kristitty maa

Lipusta päätellen on. Katso vaikka juuri tänään 4.6 ikkunasta ulos: sinisiä ristejä kaikkialla, vapaasti kesäauringossa, hulmuten maamme arvopohjaa. Kirkkojen määrästä päätellen on; komeat kirkot ovat edelleen keskellä kylää ja käytössä ja pienempiä seurakuntia nousee kuin voikukkia auringossa.

Ja on muitakin indikaattoreita:
– kirkkoon kuuluvien määrä
– rippikouluun osallistuvien määrä
– mediakeskustelut suvivirrestä
– hengellisten kesäjuhlien ja niissä kävijöiden määrä

Valtakunnassa uskonnollisesti kaikki hyvin. Voimme olla kiitollisia siitä, että meillä on vapaus ja oikeus uskoon ja sen ilmaisuun. Vaikkapa keskellä Helsinkiä saa julkisesti rukoilla ihmisten puolesta ja kertoa Jeesuksesta. Tämän päivän ikkunasta avautuu lämmin ja avoin maa.

Kun rapsuttaa pintaa hiukan syvemmälle, niin huomaa, että uskonnollisuutemme alla ei ihan kaikki olekaan niin kristillistä ja Raamatun mukaista. Jumala kyllä mainitaan, mutta Jeesus jää varjoihin tai häivytetään hiljaisuuteen. Hän on edelleen se kompastuksen aihe: Jeesusko ainoa tie Taivaaseen?! Eikö kuka tahansa jumala riitäkään? Eikö se, että on uskonnollinen ja yrittää elää siivosti olekaan tarpeeksi? Kristillisen kirkon perussanoma on edelleen se, että vain Jeesuksen kautta voimme tuntea Jumalan, saada yhteyden Häneen ja löytää sovituksen eli Jumalan lapseuden. Tämä tulee loukkaukseksi yleisuskonnolliselle ja ihmiskeskeiselle maailmalle, jossa jumala määritellään ihmisestä käsin.

Suhde Pyhään Henkeen on myös asia, jossa luistellaan syrjään Raamatusta. Mikäli, kuten opetetaan, kaikissa kirkoissa ja kirkkoon kuuluvissa ihmisissä vaikuttaa Pyhä Henki, niin se pitäisi kyllä näkyä jossain. Pyhä Henki on Jumalan voima, Hänen vaikutuksensa ei jää piiloon. Pyhän Hengen täyttämässä seurakunnassa jatkuvat Jeesuksen ja apostolien teot eli Jumalan ihmeet. Jumalan yliluonnollinen valtakunta on kirkossa luonnollista. Ihmisiä tulee uskoon, uudistuu uskossa ja ihmeparantumiset kuuluvat arkeen.

Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Tätä Jeesus julisti ja toteutti. Tähän hän kirkkonsa valtuutti ja varusti. Usko on enemmän kuin uskonnollisuus, se on ikuinen suhde ja liitto Kolmiyhteisen Jumalan kanssa. Kun katson maatamme, näen merkkejä uskon kasvusta. Maallistumisen keskelläkin Pyhä Henki puhaltaa, Jeesuksen seuraajien määrä kasvaa Isän Jumalan kunniaksi.


5 kommenttia

Presidentti Tarja Halonen: ” Tunnen itseni kristityksi.”

” Minusta vain tuntuu, että se, mitä meillä on tässä ja nyt, ei ole kaikki mitä on, ” sanoo pres. Halonen toimittaja Saska Saarikosken haastattelussa aamun Hesarin kuukausiliittessä. Pitkässä artikkelissa puhutaan Meggi- kissasta lähtien arjesta, politiikasta ja uskostakin.

Pres.Halonen on myönteinen uskolle ja ennen kaikkea luterilaiselle kirkolle, josta eroamista hän ei pidä hyvänä ratkaisuna. Ateistiksi hän ei tunnustaudu. Hän sanoo reilusti: ” Tunnen itseni kristityksi.” Kristillisyys on hänelle ennen kaikkea sisäinen tunne.

Näissä ajatuksissa heijastuu suomalainen perususko ja on hyvä, että maassamme löytyy niitä vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka uskaltavat sanoa tämän ääneen. Jeesuksen vuorisaarna, jota Halonenkin pitää läheisenä, toimii edelleen yhteiskunnassamme.

En lähde repostelemaan ex- presidenttimme uskoa tai suhdetta Jeesukseen. Se, mitä hän sanoo haastattelussa on jo paljon ja kertoo kristinuskon vakaasta asemasta maassammme.

Mikä kolahti minuun, on tuo blogissani oleva ensimmäinen lause: se, mitä meillä on tässä ja nyt, ei ole kaikki mitä on! Miten oikeassa Halonen onkaan. Kristillinen humanismi on oikeilla jäljillä: on enemmän, kuin mitä tiedämme ja koemme, Jumala on aina enemmän, koko kuvaa Hänestä me emme hallitse.

Viime viikon kiivas keskustelu paljasti sen, mitä eri ulottuvuuksia uskon maailmassa löytyykään. Ja mitä tunteita!

Jeesuksen sanojen mukaan iankaikkinen elämä on Jumalan ja Jeesuksen tuntemista; tarvitaan siis ikuisuus, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan. Ja nyt on aika alkaa opiskelu. Se tapahtuu parhaiten ite Jeesuksen seurassa, rukouksessa ja Sanan ääressä. Kristillisyys on kasvua Jumala- suhteessa, siis enemmän kuin sisäistä tunnetta. Se on yhteyttä Jumalaan ja Hänen seurakuntaansa, se on tekoja ja sanoja, joiden kautta Jumalan kuninkuus ja tunteminen menee eteenpäin. Tekoihin kuuluu Jumalan voiman ja todellisuuden osoittaminen eli myös ihmeet, joissa Hänen rakkautensa tulee esiin. Tässä hommassa myös vastavoimat vilkastuvat ja tekevät kaikkensa, että Jumalan kunnia ei pääsisi valtaan.

Yllättävän paljon kristillisyys on saanut palstatilaa aikamme mediassa. Merkki jostain? Kiinnostuksesta? Heräämisestä? Oli, miten oli, nyt on kristittyjen aika nousta rohkeasti esittelemään maailmalle Herraansa, antamaan Hänestä hyvä todistus ja oikea kuva. Eli tehdä samoja tekoja, kuin Jeesus teki. Raamatusta löydämmekin, mitä Hän teki ja miten Hän omansa varustaa työhönsä. Vilja on kypsymässä. Ovathan työmiehet paikalla!