Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


6 kommenttia

Piru kielsi nauramasta

Kirkossa ei saa nauraa. Saarnassa ei saa olla vitsejä. Pappi ei saa olla huumorinaisia. Rukouspalvelussa pitää erityisesti varoittaa ihmisiä, että eivät saa naurukohtauksia, hersyvä ja vapauttava nauru kuuluu näet kapakkaan ja voi olla sielullista eli vaaraksi herkille ihmisille. Jos joku varoituksista huolimatta alkaa nauraa, tulee suntioiden ilman metakkaa ohjata ja, jos tarpeen kantaa asianomainen nauraja ulos kirkosta.

Pyhässä paikassa pitää ilon olla juhlallista ja asuun sopivaa. Pieni ja hillitty hymy ei vielä haittaa, kunhan sitä ei tartuta muihin. Jos suupielet venyvät lähelle korvia, pitää suntioiden taas olla valppaina, ettei se ratkea riemuksi.

Erityisesti pitää tarkkailla lapsia ja karismaatikkoja, joilla on taipumusta käyttäytyä sopimattoman hillittömästi. He voivat kyllä tulla messuun, jos lupaavat olla arvokkaita, eivätkä saa aikaan yleistä hämminkiä suurieleisellä ilolla ja halleluja- huudoilla ( huom: jos halleluja on merkitty käsiohjelmaan, saa sen lausua, mutta hiljaa). Paikkakunnalla yleisesti tunnetut ilomieliset karismaatikot kannattaa ohjata muihin kirkkoihin, joissa yleinen nauraminen saattaa olla sallittua. Jos sellaista paikkaa ei ole paikkakunnalla, voidaan kyseinen henkilö sielunhoidollisista syistä ohjata katsomaan netistä hänelle sopivaa ohjelmaa.

Tämä käytäntö on vallalla, kunnes nauraminen ja huumori saadaan kitkettyä pois messusta ja vanha, turvallinen rauha laskeutuu kirkkosaliin. Lisäksi toivotaan, että seurakuntalaiset eivät kirjoittelisi lehtiin tai nettiin kaikenmaailman nauruun kiihottavia juttuja, vaan säästäisivät lukijoiden hermoja, joita tarvitaan erityisesti pitämään kasvolihakset hartaina.


7 kommenttia

Silloin suumme hersyi naurusta

Nauraa Jumalan kanssa! Menee liian pitkälle. Itkeä pitää syntejään ja maailman menoa. Ei tässä ole aihetta iloon saati nauruun. Sitä paitsi nauraminen kuulostaa kovin kevytmieliseltä, eikä sovi hartaalle uskovaiselle. Ihanko totta?

Onko nauru siis syntiä?
Eikö Jumala luonutkaan naurua?
Ovatko kyyneleet hurskaampia kuin nauru?
Onko kirkossa aina oltava vakava?
Onko vakava kristitty jotenkin uskottavampi kuin iloinen kristitty?
Onko sanoma Taivaasta ja pelastuksesta haudanvakava juttu?

Tämän viimeisen kysymyksen pitäisi jo soittaa kelloja, ei kuolinkelloja, vaan herätyskelloja: Jeesus on tullut antamaan yltäkylläisen ja iankaikkisen elämän. Siis elämän, ei kuolemaa! Iloa, ei surua! Ja ihmisillä on oikeus kuulla tämä hyvä uutinen.

Psalmi 126:1-2 ” Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta. Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme.”

Samassa psalmissa kyynelin kylvetään ja riemuiten korjataan satoa.

Jumalan lapsilla on lupa lähestyä Isää iloiten ja riemuiten, itkien ja nauraen. Sellaisen kuvan Jumalasta on Jeesus meille jättänyt ja sitä kuvaa Pyhä Henki edelleen meille avaa.

Saanko kysyä: milloin viimeksi nauroit Jumalan kanssa? Vai onko tämä liian hankala kysymys? Helpottaakseni sinua, sanon: ihan samaa kysyn itseltäni! Kaikenkarvaisen uskonnollisuuden ja maallistumisen keskellä on hyvä näyttää, miten suhde Jumalaan voi olla täynnä iloa, elämää, vapautta, toivoa, rohkeutta…ja miten siihen mahtuu myös hersyvä nauru, koska Jumala nyt vaan on niin hyvä!