Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Pelastuuko kirkko siitä eroamalla?

Jätä kommentti

Kristillisen kirkon tulevaisuus Hesekiel ja Nehemian kirjan valossa

Hesekielin kirja tarjoaa profeetallista näkemystä sekä tuomiosta että uudistumisesta. Hesekielin kirjassa, luvussa 22 Jumala turhaan etsii muurin aukossa seisojaa Jerusalemista. Epäjumalanpalvelus ja pahuus on vallannut Jerusalemin eikä Jumalan eteen tuo kukaan rukouksiaan. Hesekielin kirja kuitenkin päättyy toivon sanomaan. Elävän veden virrat tulevat kumpuamaan sen kynnykseltä. Tuo kuva toteutui Kristuksessa, joka avasi elävän veden lähteen meitä varten ja hän on itse tuo lähde. Hän tuo toivon.

Kun yhdistämme tähän Nehemian kirjan kuvan ”muurinaukossa seisomisesta” ja vertaamme Nehemian aikaa omaamme, saamme syvällisemmän ymmärryksen kirkon nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista. Nehemian kirja kuvaa kuinka jokainen pakkosiirtolaisuudesta palannut Jerusalemin asukas osallistui elintärkeän muurin rakentamiseen. Tavoitteena oli palauttaa Jumalan temppeli ja sitä kautta Jumalan läsnäolo Siioniin. Jokaisella oli tehtävänsä ja loppuvaiheessa jokaisella oli ase turvanaan työmaalla. Kukaan ei jättänyt paikkaansa vaan työtä tehtiin yötä päivää ja niin kauan että kaupunki ja temppeli olivat turvassa.

Muurinaukossa seisominen – symboli kirkolle

”Muurinaukossa seisominen” on voimakas symboli, joka kuvaa kirkon ja seurakunnan rakentamista. Se on evankeliumin eteenpäin viemistä maallistuvassa yhteiskunnassa. Se on myös raamatun sanan vaalimista ja osa kirkon tehtävää, vartioida uskoa ja totuutta. Mutta se on ennen kaikkea Jumalan lupausten toteutumisen odottamista. Sitä, että Jeesus tulee takaisin.

Sekä Hesekiel että Nehemia kuvaavat tilanteita, joissa Jumalan kansa on kokenut tuhon ja on nyt vastuussa uudistamisesta. Molemmissa kirjoissa on keskeistä Jumalan antama näky tulevaisuudesta. Tämä näky antaa toivoa ja ohjausta. Sekä Hesekielin että Nehemian kirjassa korostetaan yhteisön merkitystä. Jumalan työ tapahtuu yhteisössä. Sekä Hesekiel, että Nehemia puhuvat myös meidän ajallemme. Hesekielin näyt kertovat, että myös kirkko tarvitsee jatkuvaa uudistumista. Vanhat rakenteet ja tavat eivät välttämättä toimi enää nyky-yhteiskunnassa. Uudistuminen on paluuta juurille. Kirkon on palattava Raamatun sanomaan ja keskittyttävä Jeesuksen opetuksiin. Muurinaukossa seisominen muistuttaa meitä siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta.

Kirkko on lähetetty kertomaan evankeliumia kaikille kansoille. Muurinaukossa seisominen tarkoittaa myös sitä, että olemme valmiita menemään sinne, missä meitä tarvitaan. Kirkon eri suunnat ja yhteisöt tarvitsevat toisiaan. Yhdessä voimme tehdä enemmän kuin yksin. Vaikka tulevaisuus näyttäisi epävarmalta, meillä on aina syy toivoa. Jumala on uskollinen ja Hän johdattaa kirkkoaan.

Siksi mietin sitä, että auttaako kirkkoa se, että eroamme siitä. Jos näemme kirkossa ja seurakunnissa epäkohtia ja syntiä pitäisikö siihen vaikuttaa ulkoa vai sisältä käsin. Edelleen paras mahdollisuus kutsua Suomessa ihmisiä Jumalan yhteyteen on Evankelisluterilainen kirkko jolla on yhä tärkeä osa suomalaisessa yhteiskunnassa. Löytyykö jostain yhteisö tai seurakunta joka olisi jollain tapaa synnittömämpi tai täydellisempi. Jokaisen yhteisön haaste ja ongelma kun on se että ne koostuvat syntisistä ihmisistä jotka tekevät virheitä. Tällaisia syntisiä Jeesus kutsuu luokseen. Jos eroan kirkosta, kohdalleni jää muuriin minun kokoiseni aukko.

Lopuksi

Hesekielin ja Nehemian kuva muurinaukossa seisomisesta tarjoavat meille vahvan perustan ymmärtää kirkon nykytilaa ja tulevaisuutta. Kun yhdistämme nämä kaksi näkemystä, voimme nähdä, että kirkolla on sekä haasteita että mahdollisuuksia. Tärkeintä on, että pysymme uskollisina Jumalalle ja hänen sanalleen.

Avainsanat: kirkko, Hesekiel,Nehemia, muuri, uudistus, tulevaisuus, yhteisö, usko, lähetystyö

Tuntematon's avatar

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.