Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Mitä rakkaus on…

…”Niin monet laulut rakkaudesta ovat taivaan tuuliin haihtuneet ja tuhannesta lupauksesta ovat jäljellä vain kyyneleet…Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain. Hetkenkö huumaa, vai valhettako vain? Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen?! …
– Vain luota ristin löydät vastauksen!”

Jo viikon verran on tämä laulu tavalla ja toisella pyörinyt mielessäni ja kun en pääse siitä eroon on ehkä kirjoitettava se ulos.
Tosiasia on, ettei tässä maailmassa ole mitään ehjää, ei muuta kuin tuo Ristin Rakkaus. Ja kuitenkin jokainen ihminen kaipaa saada olla jollekin olemassa. Tärkeä, ei ehkä ole se oikea sana, mutta tuntea että edes joku kaipaa, tahtoo olla läheinen ja muistaa. Ihminen joka ymmärtää ja haluaa tavata juuri minut, –  tai sinut.

Viikko sitten pääsin meidän kappelillemme ja se on aina juhlaa. Meillä on se armo että Jumalan Henki, on siellä vahvasti läsnä! Tyttäreni kanssa rukoilemme ahkerasti oman yhteisömme, koko maailman ja kaikkien uskovien puolesta, mutta palavimmin oman yhteisömme ja kaupunkimme. Olemme, Jumalan armosta, saaneet kokea ja nähdä sellaista Hengen silmin joka rohkaisee aina uudelleen siunaamaan kaikkea sitä mitä Herra antaa rukoiltavaksi, koko ”Suomen Siionissa”! Jos kuka enää tätä sanontaa vielä ymmärtääkään?

Mitä rakkaus on?

Minä näen sen etenkin kappelillamme siinä kun eräs hiljainen sisar hoivaa ja taluttelee sellaisia vanhempia ihmisiä jotka eivät omin toimin enää pääsisi Jumalan Sanan kuuloon. Näen sen siinä, jossa vanhemmat tuovat lapsiaan Elävän Sanan ääreen kuten myös isovanhemmat lastensa lapsia! Siitäkin huolimatta vaikka omat eivät olisi vielä löytäneet tietään Jumalan luo. Minä itse koen sen lempeissä silmissä joista paistaa hyvyys ja lämmin tunne! Yht´äkkiä vieras onkin tuttu, halaus lämpöä täynnä ilman mitään outoutta. Jossa sydän kohtaa sydämen, eikä sanoja tarvita.

En aivan muista olenko jo kirjoittanut eräästä naisesta kappelillamme, joka kohdallani kysyi mikä vammani on? Sanoin olevani sairastunut aikoinani polioon ja hän oli sen tunnistanut, koska oli ollut töissä kuntoutuslaitoksessa joka meille ja sotainvalideille aikoinaan Käpylään rakennettiin. Sen jälkeen olemme olleet kuin sisarukset vaikka emme sanoja vaihtaisikaan ja näemme harvoin, vain kappelilla. Tapaamisemme jää vain lämpimäksi, mutta vahvaksi halaukseksi, sanoja ei tarvita mutta tulen hoidetuksi. SE on rakkautta.

Kaikki tämä, kaikki kauniit laulut, Jumalan Sanan kuuleminen ja lukeminen, seurakuntalaisten näkeminen ja kokoontuminen samaan tilaan ovat ruokaa, jonka veroista ei ole. Kuinka yksin olisikaan ilman sitä rakkautta, joka kerta toisensa jälkeen vetää, meitä kaikkia, siihen yhteiseen kokoontumiseen jossa saamme kokea todellista, ehjää ja ikuista rakkautta!

Saahan sitä kokea kotonaankin avatessaan Raamatun, mutta Jumala on tarkoittanut ihmiset toisiaan varten, kokemaan yhteyttä ja tulemaan siunatuiksi samasta Hengestä ja Elävän Veden lähteestä, joka tulee Pyhän Hengen ja Jeesuksen Kristuksen läsnäolon moninkertaistumisesta yhteydessä toisiimme ja Häneen.

Sanoohan Jeesus itse Johanneksen evankeliumissa luvussa 13:34-35: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, NIIN KUIN MINÄ OLEN TEITÄ RAKASTANUT – ETTÄ TEKIN NIIN RAKASTATTE TOISIANNE. Siitä Kaikki tuntevat teidät MINUN OPETUSLAPSIKSENI, – Jos teillä on KESKINÄINEN RAKKAUS!” 

Ihana on tuo ikuinen Sana joka täydellisestä ja ikuisesta rakkaudesta kertoo! Kiitos Jumalalle Sanastaan ja niistä kaikista jotka sen ottavat vastaan ja omakseen ja jotka tahdomme rakastaa toisiamme ja ”tätä kurjaa maailmaa” Jumalasta lähtöisin olevalla rakkaudella niin kuin vain se kohdallamme mahdollistuu..

”Tässä oon Sun edessäsi, läpivalaisussasi, tahdon antaa itseni, heittäytyä varaasi. Auta mua Pyhä Henki luovuttamaan kaikkeni, ilman Sua en tahdo elää hetkeäkään! ….kerto.
Vain sä voit tyydyttää nälkäni, vain Sä voit tyydyttää janoni, vain Sä voit muuttaa elämäni, niin etten elää minä, vaan Sinä minussa, niin etten enää elä minä, vaan Sinä minussa. Oot valoni, oot voimani, oot ruokani ja juomani, niin etten enää elä minä vaan Sinä Minussa” !

Niin etten enää elä minä vaan Sinä minussa! Kaikkivaltias Jumala vain Sinä Voit auttaa meitä tässä!

(osa Petri Kososen laulusta Vain sä voit)


Jätä kommentti

Kauneinta Nyt

Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran. Pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran. Hän itse puhuu ja kuulee, koskettaa meitä kuin viljaa. Sillä Jumalan pelloilla tuulee”…

Tämän laulun sanat ovat ydintä ja soineet päässäni nyt muutaman päivän ajan! Saattaneet ajattelemaan kauniita, hyviä ja herkkiä ajatuksia –  kiitollisena kohti Jumalaa!

Vetänyt minua puoleensa kaikin tavoin herkistäen ja sitten Tapio laittaa syksyn väreissä hehkuvan Suomalaisen järvimaiseman kuvan! Onnellinen hän, joka saa asua niin lähellä luontoa kuin tuo maisema saa uskomaan. Kaupungit eivät ole ihmisen paikkoja. Jumala itsekin todistaa luomansa tärkeyttä ihmisille, pyytää viljelemään ja varjelemaan ja muistuttaa sitäkin kautta Kuka on kaiken Alku ja Lähde, Ikuisesti Oleva.

Joskus ajaton kohtaa ajan, silloin Jumalan aavistaa. Joskus rajaton rikkoo rajan, silloin Pyhä koskettaa”.!

 Vielä on aikaa vuoden vaihteeseen, mutta olen ajatellut sitä kuutta vuotta jonka blogitaivas tulee täyttämään ja omaa osaani siinä. Todeta että on iällisestikin kohta 6 vuotta vanhempi kuin olin aloittaessani, silloin kun minut mukaan kutsuttiin. Vieläkö Jumalan tuuli minun pelloillani tuulee?

Joskus palavan pensaan lailla Luoja kasvonsa paljastaa. Joskus puhuu HÄN SANOJA VAILLA! Silloin PYHÄ KOSKETTAA”

Mieleeni tulevat usein jotkin Raamatun lauseet jotka sitten haen Raamatusta ja katson kokonaisuutta, etten aivan omiani kirjoittelisi –  tai puhuisi! Pyydän myös että Herra Itse, olisi mukanani, ilman häntä ei pelloillani tuule.

Kiitos Jumalalle että saamme asua täällä pohjanperukoilla ja Hän kaikessa armossaan on antanut meille uskollisesti herätyksen aikoja ja pitänyt meistä ja maastamme hyvää huolta. Meidän ei ole tarvinnut olla ilman Sanaa!

Joskus kaatuvat vanhat kaavat, Tuomas Mestarin nähdä saa. Tarttuu käteen ja tuntee haavat. Silloin PYHÄ KOSKETTAA!”

Minulla on aina vaan useammin epävarma tunne, ymmärränkö itse koska pitää lopettaa tämä kirjoittaminen, mutta sitten haen taas apua. Tai Jumala yllättää.?!

Ajattelen kaikkia niitä lukemattomia Herran palvelijoita, jotka ovat lähteneet jos minkäkinlaisiin oloihin siitä palosta, joka heidän sydämissään vaikuttaa, ja niitäkin, iäkkäitä henkilöitä jotka Jumala on kutsunut kotimaan työhön ja jotka iäkkäinäkään eivät lopeta.

Tiedän että lupaus, ettei Jumala kutsumistaan eikä armolahjoaan kadu on alunalkaen tarkoitettu Juutalaiselle kansalle, valitulle, ja tulee kerran sekin toteutumaan. Mutta uskon myös, että jotenkin voimme me pakanatkin,, jotka olemme saaneet tulla kutsutuksi Kristityiksi, luottaa tuohon lupaukseen kun, ja jos, tahdomme Jeesusta seurata.

Meidän entinen ihana pappimme, Ari, piti luentoa roomalaiskirjeestä aikoinaan, mutta nyt kun luin sitä jälleen oikein sisälukuna niin Hallelujaa! 10-12! Ja siellä 11 luvun lopussa toistuu jälleen tuo ihana ja lohdullinen lupaus jakessa 29 ts. itse asiassa jakeista 25-36 on sitä samaa toivon sanomaa! Ja 12 luvussa rohkaisevia sanoja ja neuvoja kaikille ajoille, siis myös meille.

Niinpä. Ei hän kutsumistaan, eikä armolahjojaan kadu. Tavalla tai toisella saamme kulkea Herran Jeesuksen jalanjäljissä ja tavalla tai toisella Hänestä kertoa ja todistaa! Niin kauan kuin Hän sen ajan meille antaa. Siis:

Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran. Pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran, Hän itse puhuu ja kuulee. Koskettaa meitä meitä kuin viljaa. Sillä Jumalan Pelloilla Tuulee!

Sillä Jumalan Pelloilla Tuulee!

Riisu kengät:

”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu (Paavali) sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskonmäärän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä” room.12. 3-5

Kiitos Jumalalle!


1 kommentti

Taivaallista Valohoitoa

Tämänkin, tulevan tekstin, ensimmäinen otsikko oli mielessäni:” Älkää mistään murehtiko”? (Fil.4:6 ja 7-8.)

Mutta: – Jos jokin Raamattuun kirjoitettu kehoitus on vaikea niin tämä.
Kuinka voi ihminen olla tilassa, jossa ei koskaan murehtisi varsinkaan sellainen kuin itse olen? Ja kuitenkin, mitä lähempänä tunnen olevani Jumalaa, Vapahtajaani Jeesusta Kristusta ja Pyhän Hengen läsnäoloa sen ”helpommin,” tunteen tasolla, tuo saattaa hetkeksi onnistua.

Mitä arkisempi ja kuluttavampi elämän vaihe on, sitä vaikeampaa! Nyt on remontti ohi, mutta se kesti reilusti yli sen mitä piti ja toi tullessaan lyhyet yöunet ja uskomattoman rankan uupumisen.

En ole jaksanut kuin suoriutua jotenkin, suorastaan raahautua päivästä toiseen. Mitään en ole lukenut en edes paikallista ilmaislehteä, puhumattakaan siitä kaikkein tärkeimmästä, jossa ainoassa, on todellinen Elämän Leipä! Ja se on kostautunut. Rukouselämä on ollut avun pyytämistä ilman uskon henkeä, vaikka tiedänkin että Pyhä Henki, rukoilee puolestamme silloin kun itse emme jaksa.

Sain kirjastostakin hyviä ohjekirjoja W10 mutta en ole jaksanut opiskella, mikään muu ei ole mennyt perille, kuin jollain tavalla selviytyä kustakin hetkestä.

Samaan aikaan pitkäaikainen ja hyvä avustajani on tehnyt sekä vain yhtä päivää luonani ja muuttanut myös kauemmaksi asumaan. Työmiesten lisäksi vieraat ihmiset ovat kukin tavallaan ja tyylillään käyneet ”avustamassa”. On oikeasti kauheaa olla näin riippuvainen vieraasta avusta kuin nyt olen, mutta tämä ystävä avustajani sanoi muuttonsa aiheuttaneen häelläkin kaikenlaisia ongelmia ja kutsui sitä Murbhyn laiksi (kirjoitetaankohan se noin?)

SE sai minut osittain heräämään ja ajattelemaan ettei minun tarvitse, Kiitos Jeesuksen, uskoa tuohon vaan saan olla turvallisin mielin. Silloinkin kun en turvaa tunne. Silloinkin kun tuskin olen hengissä, ja kun stressi vie muistin ja kaikki henkiset ja hengelliset lahjat.

Mutta, Jumala On! Kiitos Herralle Ja minä saan olla ”turvissa taivaan, suojaavain siipein”

Eilen oli ihmeellinen päivä! Olin laittautunut lepäämään sängylleni jotain kaipaamaan? En osannut muuta kuin avata radio Dein, tietämättä mitä sieltä voisi tulla. Usein käy niin että suljen sen uudelleen, sielläkin on ajoittain hyvin nuorisopainotteista ohjelmaa, varsinkin musiikissa. Mutta nyt!

Olen aina ollut hartaan tai enemmänkin klassisen musiikin kuuntelija, ja kuinka ollakaan tuli mitä ihaninta hengellistä musiikkia, mutta se olikin jokin toivelaulutunti. Musiikki mursi minun kuoreni, panssarini. Erityisesti vanhat hengelliset laulut! Yksi niistä toi mieleeni ihania muistoja uskoontuloni alkuajoilta.

Aikoinaan olin vastuussa hengellisistä kesäleireistä Vanajaveden maisemissa, olen tästä aikaisemminkin maininnut. Kertaan hieman. Ne olivat pääsääntöisesti tarkoitetut poliovammaisille, mutta oli siellä muitakin vammaisia. Erityisesti muistan kristityn cp vammaisen nuoren miehen joka ei pystynyt puhumaan vaan avustaja kirjoitti hänen puolestaan.

Eräänä päivänä he tulivat kysymään lukisinko tämän nuorenmiehen kirjoittaman tekstin ilta hartaudessamme? Paljon olen lukenut paljon kokenut, mutta tuo teksti oli yksi syvällisimmistä, sitä oli vaikea järkkymättä lukea, mutta siinä oli iltahartaus sellainen että ei koskettavampaa.

Toinen hengellisistä lauluista, joka kosketti sydänjuuriani, toi mieleeni vahvassa uskossa olleen ja uskostaan vahvasti ja ilolla aina todistavan naisen. Polioinvalidin, joka käveli kainalosauvojensa varassa. Hän oli yksi hyvistä laulajistamme ja lauloi silloisen Helsingin Saalemin kuorossakin. Ainakin silloin kun jaksoi.

Olen hänestä täälläkin aikonaan kirjoittanut. Hän oli se, jolle eräs Amerikkalainen ”B:H:” lupasi parantumisen suuressa kokouksessa ja tulipa oikein alas lavaltakin nostaen tämän uskonsisaren sauvat taivasta kohden luvaten tämän fyysistä parantumista. Niin ei käynyt vaan päinvastoin. Tämä Irja sisar kuoli saamaansa aivohalvaukseen joka vammautti hänet entistä pahemmin ennekuin hän kuoli.

Tämä laulu oli yksi jonka kuulin ja joka oli myös Irjan lempilauluja ja nyt yhtenä ehdokkaista tälle tekstillekin. Laulu alkaa sanoin:” Suuri rakkauden meri syntisille aukeni. Elon Herran Pyhä Veri Golgatalla virtaili. – ja kerto- Golgatalla, Golgatalla:” Se on täytetty!” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi”…

Ihanista ihanin hengellinen laulu ja muisto tästä Jeesuksen rohkeasta todistajasta, joka sai sydämeni särkymään ja itkin itkemistäni. Ja yht´äkkiä juuri siihen kohtaan missä lepäsin, kasvoilleni alkoi loistaa pilvien ja puiden välistä aivan suoraan kultainen aurinko.!!! Uskokaa tai älkää mutta se oli siinä kauan eikä valaissut juurikaan muuta kuin minut. MInä koin sen Jumalan armona ja suurena siunauksena… Kiitokseni nousi kattoa ylemmäksi, Kirkkauden ja Valkeuden Luojalle!

Siitä otsikko.

Minä oikeasti koin palaavani henkiin. Minä Koin Jumalan Armon ja Rakkauden. Hänen ihmeellisen Voimansa ja lohdutuksensa. Hänen Valonsa/ Jumalallisen Kirkkautensa joka hoiti minua, kaikkien kauniiden laulujen myötä!

Kuinka kirkasta kirkkaus olikaan, ja tuleekaan kerran olemaan! Kuinka suurenmoista on se tuhatvuotinen laulu jota taivaassa lauletaan kun lunastetut saapuvat Herransa ja Jumalansa Valtaistuimen eteen uusina luomuksina! Täynnä riemua, ylistystä ja kiitosta siitä että ovat pelastetut ja lunastetut iankaikkiseen Elämään Todellisessa Valtakunnassa, jossa ei loppua eikä kuolemaa ole!

”Sitä suurta rakkautta ei voi kieli kertoa. Taivas yhtyy kiitoksehen Pelastuksen voitosta. Golgatalla, Golgatalla. ”Se on täytetty!” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi! 

Katso puoleen veriyljän, raskaan taakan kantajan. Oven aukaisi Hän taivaan, Poisti tieltä syyttäjän. ”Golgatalla, Golgatalla ”Se on täytetty” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi!

Ylistetty olkoon Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kiitos Herralle!

 

 


4 kommenttia

Huomenna on toisin

Kappelimme kesätauko päättyy ja toiminta alkaa. Erämaa taival siinä suhteessa itselläni päättyy, sikäli kuin kunto antaa periksi osallistua. Halu on ja tarve kova!
Oli taas mielessäni useampikin aihe, ja toisena otsikkona myös raflaavasti ”ilmaston muutos”. Tahdoin kuitenkin ottaa pidemmän ja ajattomamman otsikon, sillä huominen on aina edessä päin. Toisaalta voisin kirjoittaa vaikka joka päivä, aiheista ei ole pulaa.

Eräänä iltana minulle tuli mieleeni ”Laupias Samarialainen.” Ehkä sen tarkoitus olikin vain rakentaa minua? En tiedä mitä siitä nyt saan sanottavaksi? Joka tapauksessa kertomus on eräs kauneimmista kuvauksista Herrastamme itsestään.

Hän ei ole lakannut kulkemasta Jerusalemista Jerikoon! Luukkaan luvussa 10, jakeissa 30-37 tästä kerrotaan.
Moni, joiden olisi odottanut auttavan ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä tienposkessa meni ohi. ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. HÄN meni miehen luo, valeli tämän haavoihin Öljyä ja Viiniä ja sitoi ne. Sitten Hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja Piti hänestä huolta.” Hän myös antoi omista varoistaan majatalon isännälle että tämä hoitaisi haavoitetun.
Tämä liikutta minua aina uudellen ja syvästi, silläkin perusteella mitä Jesaja profeetta kirjoittaa Herran kärsivästä palvelijasta. (Jes.53. 3-12)

Mitä aikaa me nyt elämme? Ylenkatsommeko Herran Jeesuksen? Hylkäämmekö hänet? Uskommeko siihen mitä ”maailma syöttää”
kaikesta siitä huolimatta mitä hän teki ja TEKEE meidän hyväksemme? Sillä Hän Oli ja on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut!

Ilman häntä meillä ei olisi mitään, ei ikuista elämää ei apua arkemme kiemuroissa ja vastoinkäymisissä. Ei lohtua lohduttomuudessa, ei uskoa eikä toivoa. Jos kellä ei ole lähipiirissään ketään läheistä sellaista joka joskus edes sanoisi, jos ei rakastavansa, niin ainakin pitävänsä sinusta tai minusta, niin on kuitenkin yksi! Hän Herra Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme.

Miksi tämän kirjoitan, ehkä vain omista syistäni? Olen niin kaivannut uskovien yhteyttä ja kärsin kovasta stressistä arkeni toimimattomuuden tähden. Rukoilen illoin aamuin ja päivin kaikkinaisin huokauksin ja ääneenkin. Mutta mikään ei korvaa uskon ystäviä ja seurakuntaelämää. Kuitenkin karu totuus on, kun itseltä voimat uupuvat, aktiivisuus riittää vain arkeen joka täyttää kuormallaan niin ettei muuta jaksa kuin suorittaa, niin vähätkin ystävyys suhteet kärsivät.

Jumala ON Hän Itse todistaa siitä! Kirjoissa ja kirjoituksissa, Pyhässä Hengessään ja Sanassa jotka minua murtaa. Hän on se joka On, Alusta loppuun. –  Huominen on toisin! Iankaikkisesti.

Lapselleni opetin silloin ammoin, kun hän oli vielä pieni, paljon hengellisiä lauluja ja virsiä. Yksi niistä oli:
” Oi Jumala, et hylkää pientä lasta, vaan katsot puoleheni taivahasta. Kun lapsenas suot tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni” Se löytyy vanhasta virsikirjasta numerolla 478 siinä on kaikkiaan 7säkeistöä, kauniit ja kaikkiin aikoihin sopivat sanat.

Kiitos Jumalalle että tuo pieni siemen sai itää ja tehdä tehtävänsä! Tänään saan kiittää Herraa siitä ja kaikesta muustakin kun ajattelen mennyttä elämäämme! Hän, Jeesus, totisesti on ollut se joka hoitaa ja on hoitanut haavoitetut. Ollut ja on uskollinen kanssakulkija joka Ei Mene Ohi, ei ketään hylkää Hän!  Edelleenkin Hän kulkee Jerusalemista Jerikoon voidakseen parantaa ryöstetyt ja haavoittuneet.

Sellainen on meidän Vapahtajamme.


2 kommenttia

Keskellä arkea – Minä Olen

Kirjoitin jo käsin jonkinlaisen hahmotelman tälle blogille kun tuli hankituksi uusi kone ja ojelmalla W 10.! Kun toistakymmentä vuotta pitkästi vanhalla on kirjoittanut ja W seiskalla, samalla numerolla kuin ikäkin jo alkaa, niin ei ole helppoa.
Odottelen myös keittiöremontin alkamista 9.9. jonka ajan myös asun remontin keskellä. Keskellä arkea siis, ja jos jotain vielä tästä kesästä niin avustajia on ollut todella vaikea saada ja vakituisia ei ole kuin 1 ja yhtenä päivänä viikossa.

Suloinen filippiiniläis ”tyttärenikin” lähti muihin töihin kun 2 suurta firmaa, jotka näitä avustajia välittää, fuusioituivat ja kaikki muuttui. Itsellänikin on harkinnassa pitäisikö firmaa vaihtaa että saisi vähän vakituisemman avustajan, se on nimittäin turvallisuuskysymys myöskin.

Joka Päiväistä iloa kuitenkin tuottaa tuo ihmeen ihana ja suuren suuri pihlajapuu pihallani, puu jonka yltäkylläiset oksat taipuvat kaikesta marjarunsaudestaan, sateesta ja tuulesta, mutta eivät taitu! Se on minun maallinen elämänpuuni.

Ja sitten, jos en itse olisi kaikenlaisia kokenut tämän pitkän uskon taipaleeni ohessa (46v), epäilisin suuresti seuraavaa tapausta, jos sen kuulisin jonkun muun kuin itseni, kertomana. –  Usein tallennan hengellisiä/kristillisiä ohjelmia katsoakseni niitä sitten aivan rauhassa ja silloin kun tahdon jotakin oikein hyvää. Yksi lempiohjelmistani on mm. Cafe Raamattu ja myös Isännän pöydässä jne.

Tällä kertaa katselin ”Isännän pöytää”. Haastateltavalla miehellä oli takanaan risainen tausta ja hän kertoi kuinka Jumala oli usein puuttunut hänen elämäänsä ja hän oli tuntenut vetoa Jumalan puoleen väkevästikin, mutta se alkoholi… En siitä enempää, kuin että loppu oli onnellinen.

Tätä ennen olin katsonut Alfa tv:n haastatteluohjelman jossa useasta syövästä parantunut nainen ja perheen äiti oli haastateltavana. Hyvin urheilullinen, miellyttävä, rauhallisen asiallinen ja kaikinpuolin kunnioitusta herättävä tarina hänen tosielämästään.

Kaksi erilaista ihmistä, kaksi erilaista tarinaa, kummallakin syvä usko Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Ja minähän en kaikkia tällaisia ohjelmia katso enkä usko, mutta erotan oikean ja väärän.

Jossain vaiheessa kun näitä katselin, yht´äkkiä kuulin sisimmässäni vahvan äänen joka ikäänkuin irrotti minut siitä mitä katselin ja kuitenkin tiesin että siinä olen ja näitä katselen, mutta! Oli kuin olisi tullut joku ihmishamo siihen minun ja kuvan väliin ja koin voimakkaasti minulle sanottavan: ”Minä Olen Sinun kanssasi” ja haihtuessaan vielä ”Et ole yksin”!?

Nyt olen sitä miettinyt ja yrittänyt päästä tapahtuneesta perille, mutta se siunasi! Se ei siis ollut mikään huuhaajuttu. Tiedän että ajattelen sitä jatkossakin. Tulenko sitä aivan erityisesti tarvitsemaan, vai onko tarpeeni arjen keskellä ollut jo niin suuri, että Tästä piti minua muistuttaa? Olen kyllä tuntenut turvattomuutta ja avuttomuutta, mutta eivät ne uusia asioita ole.

”Minä OLen SInun kanssasi, et ole yksin”, sai minut rukoilemaan, ja saa jälleen! Kiitoksen ja ylistyksen kera, mutta nöyränä ja Jumalan ihmeestä ravittuna.

Kun olen tämän kirjoittanut alan iltatoimilleni ja odotan että pääsen rauhassa kohtaamaan Herraani. Rukoilemaan kaikkien ihmisten, kirkkojen, kappeleiden, pappien jne. puolesta, –  että Herra antaisi herätyksen sateet. Sellaiset mitä ihminen ei voi kuinkaan aikaan saada ja että Tämä Kansa palaisi Jumalansa ja Herransa puoleen tehden parannusta maailmanmielisyydestään ja ylpeydestään.

Rakkaus on Jumalan lahja, mutta se ei ole maailman rakkautta, se on puhdasta, armollista ja ravitsevaa. Jumalan rakkaus on luokseen kutsuvaa , anteeskiantavaa ja pelastavaa. Jumala On Rakkaus.

Ja Jos joku tahtoo lukea Hyvän Kirjan, se on ”Hedelmästään puu tunnetaan”! Jukka Norvanto.

JK.
Ja vielä lopuksi, samalla kun vanha kone poistui, pääsi katoamaan kaikki s-posti osoitteet ja minulla on täällä muutamia ystäviä jotka olette kirjoitelleet yksityisestikin kanssani. Nyt en saa täältäpäin teihin yhteyttä ellette itse kirjoita minulle siihen samaan osoitteeseen kuin ennenkin. 😉 Kiitos.

 

 


2 kommenttia

Sydämeni laulu

”Muistan kun Herrani kohtasin Sun, syntini anteeksi sain. Muistan kun pyysin ja rukoilin, itkin, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon, Herrani mun oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä Sua, täytä mut Hengelläs.

Muistan kun tulesi valtasi mun, kastehen Hengen sain. Muistan sen kaiken, mut tänään mä pyydän, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon Herrani mun, oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä Sua, täytä mut hengelläs.

Herra en ilman Sun Henkeäs voi vaeltaa voittaen, siksi mä pyydän taas uudelleen huudan, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon Herrani mun oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä sua Täytä mut Hengelläs!”

Eräänä aamuna istuessani jälleen keittiöni pöydän ääressä katsellen ikkunasta avautuvaa ihanaa maisemaa, suurta monirunkoista ja marjoja ääriään täynnään olevaa pihlajapuuta, oli radio auki! Olin juuri ajatellut kuinka suuri, hyvä, uskollinen, pitkämielinen ja ihmeellinen on Jumala ja hänen armonsa, meistä ihmisistä riippumatta KUN kuulin tuon laulun! Minusta tuntui etten voisi koskaan enää kuulla mitään niin syvällistä, sanoiltaan totta ja kaunista kuin tämä!

Monena päivänä etsin mistä löytäisin sen uudelleen kuunneltavakseni ja saadakseni Sanat talteen.?

Kaukainen ystävä tuli avukseni ja tuossa se nyt on!!! Niin totisesti koettuna kauan sitten ja taas! Mitä me olisimmekaan ilman Jumala Pyhää Henkeä, mihin me pystyisimme, miten eläisimme. Jumalalle kiitos kuulemisen lahjasta. Jumalalle kiitos niistä jotka sanoittavat, säveltävät ja laulavat taivaslauluja!

Jumalalle kiitos ELÄMÄSTÄ!
Tässä nyt oon Herrani mun, oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon. Ootan mä Sua. Täytä mut Hengelläs” !

Kiitos Jumalalle myös ihanasta väriloistosta pihallani ja puusta jossa ei liene koskaan ollut niin paljon hedelmää kuin nyt on, niin, Hän ruokkii myös taivaan linnut tulevana talvena! Niin kuin Hän ruokkii lapsensakin Hengellään, Armollaan ja Rakkaudellaan. Ihmeellinen JUMALA KAIKKIVALTIAS HERRA!

”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo HERRA, Sinun Armahtajasi” Jesaja 54.10
”Etsikää HERRAA silloin kun Hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, Kun HÄn Läsnä On!” Jesaja 55.6

 

 

 

 


1 kommentti

Kaikella on aikansa

Mua tartu käteen Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan, niin uskallan.
Sä armos, rauhas anna ain lohduttaa, ja korpitiellä kanna mua uupuvaa. Mä jalkojesi juureen nyt laskeudun ja rakkautees suureen taas turvaudun, taas turvaudun.
Jos tunnekaan en täällä Sun hoitoas, oot kanssain surun säällä viet kotias. Siis tartu käteen Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia, mä kotia.

Tämä kaunis vanha laulu/virsi soi tässä eräänä aamuna radiossa ja sai kyynel virrat aukeamaan vuolaana niin ettei meinannut loppua tulla. Joku ikävä ja alakulo on vaivannut pitkään ja pahasti, eikä tahdo hellittää. On laittanut ajattelemaan, jälleen kerran, niitä joita olen tahtonut lohduttaa! Kuinkahan usein olen epäonnistunut?

Onneksi kaikella on määräaikansa, monessakin suhteessa. Tosin kovin on ankeata luettavaa Saarnaajan, Daavidin pojan, tekstit luvussa 3. Ja kuitenkin (jotenkin) totta ja tuttua. –  Valtavana vastapainona profeetta Jesaja. Ei saarnaaja itketä, mutta Jesaja itkettää!

Tytär antoikin meille kesäläksyksi, syksyn Raamattupiiriä ajatellen, luettavaksi koko Jesajan kirjan ja kehotti hakemaan sieltä jonkin kohdan joka kutakin osallistujaa eniten puhuttelee. Minä en pysty erittelemään; Kaikki On Hyvää. Tai Ehkä, jos Pakko on sanoa, kaikista parhainta lienee luvut 53-55? Siunattu, iankaikkinen SANA!

Eilen tytär rukoili Voimarukousta ja oli mahtavaa. Mutta tunsin itseni niin pieneksi, heikoksi, kurjaksi ja sammuneeksi että vasta illalla sain jonkinlaisen otteen Pyhästä Hengestä, tai Oikeammin Hän minusta. Kuinka suloista se aina uudelleen ja uudelleen onkaan. Silti huolet painaa mieltä ja suru jolle ei ole nimeä. Syvä suru. Mutta olen onnellinen tyttäreni puolesta, Jumala on ihmeellinen hänen kohdallaan ja armosta rikas!

Tapio kirjoitti viimeksi lyhyesti mutta sanoi totuuden!
Olen ajatellut uskomista juuri niin kuin hän kirjoitti, mutta myös kuinka paljon Jumala saakaan aikaan ihmisissä jotka Hän kutsuu ja kohtaa niin, että ihmiset antavat pelastaa itsensä. Heräävät uskomaan sisintään ja elintapojaan myöten! Tulevat uudestisyntymään Jumalan Pyhästä Hengestä ja muuttuvat.

Kukaan ei pääse tässä ajassa synnittömäksi perisynnin tähden, mutta kaikki, jotka koko sydämestään lähtevät seuraamaan Jeesusta, lakkaavat tekemästä syntiä, siis synnin tekoja. Ei ole tahtoa tehdä syntiä. Miksi tämän kirjoitan tähän yhteyteen? Ehkä:

Sen tähden, että silloin kun on ”ahtaalla” usein miettii, MIKSI? Ja jos vielä uskaltaa tunnustaa että on alamaissa saattavat jotkut lähimmäiset ajatella asian aiheuttajan olevan ns. oman puseron sisällä? Tietyllä tapaa onkin, mutta ei sen tähden että olisi tekemällä tehnyt jonkin synnin teon.

–  En tiedä enää yleisimmin, mutta niinkin on menneisyydessä käynyt kun kärsimys on vaan jatkunut eikä toivottua ole saavutettu ja se on aika rankkaa –  ”salasynnistä” epäily. Sillä elämässä on paljon selvittämätöntä kipua, ikävää ja tuskaa. Eikä se ikääntyessä ainakaan vähene. Meidän syyttäjämme osaa käyttää heikkouden aikojamme kyllä hyväkseen. Siinäkin hän on mestari.

Eli, Jumala armahtakoon!
Olkoon Hän meille kaikille armollinen, niin kuin HÄN onkin. Ja auttakoon että jokainen meistä olisi myös armollinen sekä itselleen niin kuin lähimmäiselleenkin. Niinhän me rukoilemmekin.

Herran siunauskin tosin, on muuttanut muotoaan, siitä kuin se oli minun nuoruudessani, mutta sen sanoin mikä kenellekin tutuinta on, tahdon toivottaa Herran Siunausta. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua, minua ja meitä kaikkia.
Kiitos Jumalalle, Abba, Isälle, Hänen suuresta armostaan ja laupeudestaan meitä ihmisiä kohtaan. Siunattu Sana!

” Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni palaja, vaan tekee sen, mikä minulle on otollista ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan myrttipuita; ja se tulee HERRAN Kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.”
Jesaja 55. 9-13

Aamen!