Syysilta hämärtyy ja vasta joitakin hetkiä sitten kultainen aurinko kultasi myöskin pihlajapuuni kellertävät lehdet. Kuinka kaunista taas onkaan, kaikesta huolimatta!

Kuitenkin takana enemmän kuin 7 kuukauden karanteeni. Vain yksi vakituinen avustaja yhtenä päivänä viikossa ja muina päivinä vaihtuvat. Juuri ollut kahden viikon liemi kuuri, yksi yö ja 2 päivää sairaalassa ja tutkimus joka otti koville. Pahinta en geenivirheestämme tässä suvussa, huolimatta vielä usko.

Ja nyt kokemus ennen auringonlaskua levätessäni sängylläni ja katsellessani kultaista taivasta. Oli kuin enkelin siipi olisi pyyhkäissyt sisintäni ja tunsin rakkauden lempeän kosketuksen. Se yllätti ja teki oloni taivaalliseksi ja araksi. Kuinka ihmeellinen Jumalan Henki onkaan! Siitäkin huolimatta etten ole päässyt vielä kehoni ja lääkitysteni kanssa sopuun. Kaikki tuntuu olevan sekaisin ja väsymys kiristaa otettaan.

Ja kuitenkin olen kuin nostettu tästä todellisuudesta johonkin ihmeelliseen atmosfääriin, liekö taivaan ja maan välitilaan? En aivan maassa, mutta en taivaassakaan. Taivaassa sen sijaan on paras ja pitkä aikäisin ystäväni, jonka lähtö tuli aika yllättäen jo keväällä, vaikka hän olikin kovin iäkäs ja monisairas. Mietin, missä kuolleet ovat odottaessaan uskovina ylösnousemistaan sitten kun sen aika tulee?

– Mielessäni on ollut nuoruuteni runo nyt kun korona kurittaa ja yksi läheinen ihminen on taas poistunut tilaan johon en saa yhteyttä. Uskon kuitenkin että tapaamme vielä niissä suurissa häissä johon olemme saaneet kutsun jo täällä ajassa. On mielessäni myöskin Jeesuksen maanpäällisiä sanoja joista vaikkapa Luukkaan 11 luku jakeet 25-28 mikseipä 30 asti. Koska niin on ettemme tässä ajassa pääsee taakoistamme kokonaan eroon, vaikka tahtoisimme.

SE runo joka on mielessäni tänään, alkaisi sanoin:” Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, /yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavan luulet ihmisen, kaltaises – vierasta lämmititkin!” …jne. Tällä se V.A Koskenniemeltä löytyy.

Mutta hänen suuressa ja raskaassa teoksessaan ”Kootut Runot”on seuraavalla sivulla vähän vähemmän tunnettu runo jolla ei myöskään ole nimeä, mutta sen alku on näin: ” Hiljaisuudesta saavuimme, hiljaisuutehen käymme. Pauhina maailman, ei kodiksemme se voi muutua, outoina käymme sen kesken ja ihmisten kesken”. jne…Melankolisiahan hänen runonsa ovat, mutta on niissä jonkinlainen sanoma kuitenkin. Ainakin niille jotka eivät vielä paremmasta tiedä.

Mutta ei sen parhaan vertaista, joka ainoana osaa, ja voi lohduttaa jokaisen sydämen syvintä myöten! Jumalan ihana ja ihmeellinen Sana! Vailla vertaa. Minulla on auki tuttu psalmi ”Pelastuneen kiitosvirsi” ps.30. ”MINÄ YLISTÄN SINUA; HERRA, sillä Sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta… Herra, Sinä nostit minun sieluni tuonelasta, Sinä Herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta..”

Niin sellainen on meidän ihmeellinen Herramme, niin paljon enemmän kuin mikään, tai kukaan!!! Hän myöskin on Luomakunnan Herra! Luomakunnan jota minä saan ihailla ikkunastani taivaan pilviä myöten, ja kultaisen auringon kullatessa ”voimapuuni” kellankultaiset lehdet! Ja vielä hän antaa rakkautensa lämmön pyyhkäistä kärsivän kehoni yllä niin, että se aukaisee sieluni vesivirrat ja minä saan kiittää Vapahtajaani! Kiitoksin kiittää! Ja ennenkaikkea Luottaa Häneen ja lupauksiinsa!

Ja vielä Paavalin kirje efesolaisille, ihana. Vanhan käännöksen alussa on opastus ja sen laitan tähän, jokainen voi sitten tykönään lukea koko kirjeen kaikessa rauhassaan! ” Apostoli toivottaa lukijoilleen Armoa ja Rauhaa, ylistää Jumalaa, joka on Kristuksessa meidät siunannut, niin kuin hän on meidät hänessä valinnut ja ottanut lapsikseen, yhdistääkseen kaikki hänessä yhdeksi. Kiittää Jumalaa heidän (efesolaisten) uskostaan ja rakkaudestaan ja rukoilee heille yhä enemmän valoa näkemään kuinka suuri heidän toivomansa perinnön kirkkaus on. Ja kuinka ylenpalttinen Jumalan voima, Hänen, joka herätti Kristuksen kuolleista ja korotti hänet oikealle puolellensa”!

Tämäkin kirje on myös meille! Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Maailman kauneimmat ja ihanimmat sanat! ”Alussa Jumala loi..”

Olen pitkään aihetta ajatellut. Miettinyt, kuinka saisin tärkeimmän ja ihanimman asian sanottua mahdollisimman lyhyesti? Joka tapauksessa kun avasin vanhan Raamatun ensimmäisen sivun, pääsi taas itku. SANA Niin yksinkertaista ja kaunista!

Luettuani maailman luomisen alkuhetkistä jakeeseen 26 Jumala sanoi:” Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja KOKO Maan..” – Ja sitten tulee huippu:” Ja jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, JUMALAN kuvaksi Hän hänet loi; Mieheksi ja Naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa…”

Te jotka olette lukeneet blogejani alusta saakka tiedätte ettei minun kohdallani Jumalan siunaus suhteessa avioliittoni, toteutunut niin kuin olisi pitänyt, niin kuin olisi tarvinnut, eikä Jumalan tahdon mukaan. Ja kuitenkin Jumalan tahto ihmiseen ja ihmisiin nähden oli ja on hyvä. Ja siksi kirjoitan että paras lahja, jonka Jumala toisiamme varten valmisti, oli kaksi eri sukupuolta.

Aadamin ei ollut hyvä olla yksin, ja Jumala loi miehelle naisen. Kumpikaan ei ole onnellinen eikä täydellinen ilman toista. Ja lapset ovat todellakin Jumalan lahja, ihaninta mitä voi maanpäällä olla.

Jumala itsekään ei tahtonut olla yksin, eikä tahdo taivaastaankaan yksinäistä paikkaa, vaikka hänellä on Jeesus, Pyhä Henki ja enkelit seuranaan. Mies ja nainen ovat siis Jumalan lahja toisilleen. Tämä totuus meinaa nykyajassa, ja miksei enemminkin, hämärtyä. Mutta kaikesta kohusta ja väittelystä huolimatta Jumalan Sanassa sanotaan ettei Hänen sanomisistaan katoa pieninkään piirto. Ei minään aikana ajassa.!Ja se tarkoittaa myös avioliittoa miehen ja naisen välillä ja siitä syntyviä lapsia.

Kirjoitan tämän siksi että varsinkin täällä etelä-Suomessa käydään nyt todellista sotaa Jumalan iankaikkista sanaa vastaan. Se suorastaan masentaa tämän kaiken muunkin ahdistavan lisäksi. Ja Jumala sallii meitä koeteltavan, mutta ei hylkää. Nyt ovat jälleen kerran, ilmestyskirjan luvut ja etenkin kirjeet eri seurakunnille ajankohtaiset.

Raamatussa kautta kirjoitusten toistuvat sanat:” Jolla on korva, se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita! Ja tämän edellä oli sama:” Jolla on korva se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen joka voittaa, Minä Annan syödä elämänpuusta, joka on Jumalan paratiisissa” Ilm. 2:7 ja 11.

On hyvä lukea Raamattua ts. välttämätöntä, että erottaisi oikean väärästä ja rukoilla että saisi ja omistaisi nämä kuulevat korvat ja ehkä näkevät silmätkin, ainakin siinä mielessä että erottaisi ajanmerkit. Jotka tosin ovat olleet omalla tavallaan jo syntiinlankeamuksen seurauksina maailmassa eri aikoina tavalla ja toisella.

Aika on paha, siksikin, oman uskonsa ja Jumalan sanan totuuden puolesta kannattaa ahkerasti kuunnella Jumalan ääntä ja puhetta, sellaisten ihmisten ja pappienkin suusta, jotka Jumalan Sanaa kunnioittavat ja rakastavat. Ja ennen kaikkea lukea esim.Matteuksen evankeliumin 13 luku jakeet (ainakin) 9-43. Mainitussa luvussa Jeesus muutenkin kertoo vertauksin ja selittää niiden kautta mitä usko ja Jumalan Valtakunta on ja kuinka sinne pääsee..jne…

Me ihmiset, mutta etenkin aviopuolisot ovat Jumalan lahjoja toisilleen ja toisiaan varten. Suurenmoisia lahjoja, rakennetut toisilleen täysin sopiviksi. Voisi siis sanoa että nainen on miehelle luotu lahja ja mies naiselle, ja nämä molemmat lapsille! Se on Jumalan ikiaikinen tahto ja tarkoitus, sanovatpa esim. piispat asiasta mitä tahansa, he ovat vain ihmisiä, mutta Jumala on ikuinen niin kuin on hänen sanansakin. Joka muuta opettaa joutuu tilille Jumalan edessä, näin uskon koska ”se muu” ei ole luotua ja luonnollista, vaikka sitäkin on aina ollut.

Tämä ei tarkoita ettei Jumalan tahto olisi että kaikki pelastuisivat eli tulisivat tuntemaan Hänet, joka on Tie, Totuus ja Elämä. Siis Jeesuksen joka on yhtä kuin Sana, ja pelastumaan uskon kautta ikuiseen elämään Jumalan Valtakunnassa. Mutta niin kuin meidän kaikkienkin tulee tehdä parannusta niin myös niiden jotka Jumalan sanaa ”korvasyyhyynsä” haalivat omaksi edukseen!

Ei ole helppoa elää yksin, ei todellakaan, mutta Herrani ja Vapahtajani tähden ja sallimalla se on tullut kohdalleni ja osakseni! Ja näin tulee jo jatkumaankin, mutta minä odotan uutta taivasta ja uutta maata jossa oikeus, hyvyys ja käsittämätön kirkkaus ja rakkaus vailla vertaa, ovat ikuisia, ja saan elää kiittäen pelastuksestani, Jeesuksessa Kristuksessa Pyhää Jumalaa.

Näin kirjoittaen, Jumalan armoa ja siunausta toivottaen; Jumalan rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi ympäröiköön meitä kaikkia ja koko rakasta Suomen kansaa!

On Tomas Sjödinin kirjan nimi jota lainaan. Se kertoo mm. Tuomaksesta joka uskalsi sanoa ettei usko ellei näe ja kosketa Jeesuksen haavoja. Yksi Raamatun lempihenkilöitäni on aina ollut juuri tämä Tuomas! En tästä sen enempää kuin kirjailija kertoo itsestään ja suhteestaan Tuomakseen. Kirjailija lähti konkreettisesti Tuomaksen jalanjäljille ja onnistui myös löytämään sen Caravaggion maalaaman taulun jossa Tuomas koskettaa Jeesuksen kylki haavaa.

Pakko sanoa, että koin vahvasti löytäväni itsestänikin samat piirteet kuin etsintämatka kirjailijassa kävi toteen suhteessaan Tuomakseen vaikka Tuomas jääkin Raamatussa kovin vähälle. Mutta näin on, kun itse on erilainen ja outo –  muukalainen muihin nähden, on lohdullista löytää ”kaksosensa”! Joksi myös kirjailija itsensä suhteessa Tuomakseen kokee. Mietin, onko tosiaan niin että meissä, ehkä monissakin, on jokin perusikävä tai perusyksinäisyys joka hellittää vasta tuonpuoleisessa tulevaisuudessa.?

Tämän tekstin otsikkona oli ensin ”kaksi laulua”. Ne ovat laulut joiden avulla kestin elämäni raskaimmat väkivallan vuodet! Nyt iän ja fyysisten vaivojen paineessa ne taas tuntuvat lohdullisilta! Toivon että niiden sanat lohduttavat tämänkin korona ajan paineissa ehkä joitain blogitaivaan lukijoitakin. Nämä löytyvät vieläkin youtubesta Lasse Heimosen laulamana tämä yksi ja muuten tuo toinenkin. Minulla vain ulkomuistin varassa.

”Mun Herran antaa sen verran mulle mä mitä matkalla tarvitsen, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Jos tahtoo sieluni voittajaksi hän tekee ahjonsa kuumemmaksi, tuskaa ei pisaraakaan liikaa.

Mä tiedän riemun ja tuskan alla, suo kaiken mulla hän mittaamalla, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Kun kuorman antaa myös voiman suopi, Hän itse kantaa ja kotiin tuopi, siksi ei pisaaraakaan liikaa.

Kun tahdon päästä mä lähellensä, suo lapsellensa hän kärsimystä, mutta ei pisarakaan liikaa.

Ja kerran poissa on kyyneleet kun Pyhät lauluun on yhtyneet, poissa on maisen matkan vaivat.”

Näissä säkeistöissä voi olla virheitä mutta jos joku muistaa oikein korjatkoon, kiitos! Ja sitten vielä yksi jonka sanoja on muutettu, mutta laitan senkin niinkuin muistan? Asuessani Helsingissä kuulin Pelastusarmeijalaisten tätä laulavan, enkä ollut kuullut mitään kauniimpaa siihen mennessä! Ja sitten siitä tulikin elämäni tärkein ja vahvin laulu, jos en itkultani pystynyt laulamaan niin se muuntui rukoukseksi.

”Kautta kärsimysten voittoon käynyt tie on Jeesuksen, eikä toista tietä suotu meille maassa varjojen. Katso Israel kun pyrki maahan Herran lupaamaan vaarojen ja vaivain kautta matka sinne kulki vaan.

Kautta kärsimysten voitoon käy myös kristikunnan tie, kulkemaansa tietä Herra seuraajansa aina vie. Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, nouseva on elämään.

Kautta kärsimysten voitoon! Niin se tie vie voittohon, vaikka kyynel joskus vierii, taistelu kun kuuma on. Jeesus voitti kuollessansa, Israel sai Kaanaan maan; taistellut on Pyhäin joukko, kun se kerran kruunataan.

Kautta kärsimysten voittoon, laula riemumielin näin, veren Voiman voittolaulun taisteluissa virittäin. Synnin, yön ja kärsimyksen Voittaa Ristin Rakkaus. Sydämissä särkyneissä syttyy Toivo uskallus.

Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, NOUSEVA ON ELÄMÄÄN!

Herra siunatkoon ja varjelkoon meidän maatamme ja kansaamme vaikka aika onkin paha ja Jumalan iankkaikkiseksi tarkoitettua sanaa muutellaan sen mukaan kuin ihmiselle itselleen on mieluisinta ja josta saa luopumuksen kansan mielisuosion. Kansa tahtoo kuulla SANAN ”korvasyyhyynsä”! Niinkuin vanhemmissa käännöksissä asiaa kuvataan.

Lohdullista kuitenkin on että jokainen voi lukea omaa Raamattuaan ja rakentua Jumalan Sanasta ja ehkä samoin lukevista ja uskovista ystävistä! Ehkä saa koskettaa sydämellään myös Jeesuksen haavoja ja ammentaa niistä, ja ylösnousemuksen ihmeestä, voimia tälle niin vaikealle matkalleen ajasta ikuisuuteen! Jumalalle kiitos!

Niin raskaaksi kuin korona pandemia onkin elämän tehnyt on se aikaansaanut jotain hyvääkin. Nyt on ollut viikon verran mahdollisuus kuunnella Suomen Raamattu opistolta radio dein kautta suoria ohjelmia! Tänään itselläni oli mahdollisuus kuunnella lähes kaikki jotka radioitiin, ja tulla siunatuksi! Suuresti siunatuksi!  – Näitä puheita ja tapahtumia voi lukea jo Seurakuntalaisen sivultakin!

Parhaimmat puheet pitivät, mielestäni, Juha Vähäsarja ja Lauri Vartiainen. Alkupuheesta asti Sana oli selvä ja meitä uskovia ravitseva! Eläkkeelle jäänyt Keijo Rainerma puhui myös aivan aluksi ja hän sai elämäntehtävästään mm. SRO:N hyväksi tehdyn työnsä vuoksi muistokseen kunniamerkin. Koko ajan näissä puheissa oli sama aihe jokaisen yksilöllisesti esittämänä, eli tämä aika hengellisesti ristiriitojen värittämänä.

Avauspuheesta Vartiaiselta otan tähän vain yhden tärkeimmistä lauseistaan:” Vaikka piispa vaatisi meitä kääntymään pois Sanan viitoittamalta tieltä, me emme voi!” Tämäkin puhe on kokonaisuudessaan Seurakuntalaisen sivulla. Kaikkien ihailema lastenpsykiatri Jari Sinkkonenkin piti erittäin tärkeän ja ajankohtaisen puheenvuoron, josta ei hänelle tyypillisesti, huumoriakaan puuttunut! Aihe silti erittäin vakavasti varteenotettava!

Loppu huipennus sai sydämeni sykkimään! –  Tänä aikana harvoin kuulee sellaista puhetta kuin Juha Vähäsarja ja Lauri Vartiainen kävivät keskenään. Se oli jotain sellaista jossa todellakin kuului ääni ikuisuudesta!

Erityisesti tämä aika oli esillä monin eri variaatioin, mutta myös ja ennen kaikkea myös Hänestä joka on kaiken Alku ja Loppu! Todistusta siitä että Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, ja että Jumalan Sana pysyy. Juha Vähäsarja sanoi myös sen, jota olen kaivannut monet vuodet kristittyjen tunnustavan sekä suullaan että sydämissään! Osoittavan myös arjessa ja pyhässä käytöksellään.

Hän sanoi mm. verratessaan tätä aikaa entiseen, näistä ns. tämän ajan uskonnollisista liikkeistä jotka ovat milloin mitäkin kuten esim. erilaiset mystiuskonnot ja  joogat. Nämä ajassa vaikuttavat harhaopit. Hän sanoi että ennen oli sentään selvä ero niiden välillä jotka ja ketkä olivat kristillisiä ”kirkkoja”. Ja mainitsi samaan joukkoon kuuluviksi Suomessa vaikuttavat raamatulliset herätysliikkeet kuin ns. viralliset kristilliset kirkotkin. Vähäsarja sanoi aiheesta mm. ” On aika unohtaa vanhat riidat eri järjestöjen välillä”! Kuinka se siunasikaan!

Voiko todellakin olla jonain päivänä totta tuo Jeesuksen rukous, että ”he yhtä olisivat”! Uskon että Kyllä se voi, mutta voi vaatia ankaran koulun ja Sanasta kiinni pitämisen meillä kaikilla joille Herra on rakas! Kaikki jotka Kirjaa lukevat, tietävät mitä ”korvasyyhy” Raamatussa mainittuna tarkoittaa.

Osa tästä lopusta on omia mietteitäni ja osa kuultua ja sanomattoman rakasta. On jo myöhä. Oikeasti ja ehkä raamatullisestikin?! Voi meitä ellemme tee parannusta jos kelläkin penseyttä tai uupumusta Jumalan Sanan suhteen on. Sanassa on Elämä ja yltäkylläisyys! Sanassa on usko, toivo ja luottamus. Myös se rakkaus joka meitä Herran omia ja ainoastaan kantaa! Kiitos kaikille niille jotka Sanaa rohkeasti ja oikein julistavat! Nyt on Aika pitää totuudesta lujasti kiinni. Meillä kaikilla on vastuu sieluista.

Herra siunatkoon ja varjelkoon kaikkia jotka opetuslasten työtä totuudesta kiinni pitäen jatkavat! Herra siunatkoon ja varjelkoon maatamme ja kansaamme ja kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme niin että saamme vielä kerran mahdollisuuden kansakuntana kääntyä oikean ja totisen Jumalan puoleen!

”Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien. On koottu sirpaleenikin kämmeniin Herran pieninkin. – Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen”! virrestä 511.

Eräs hengellinen laulu on tänä aamuna soinut sisimmässäni ja ajattelin laittaakin sen otsikoksi, mutta en ollut varma joko olen siitä aiemmin kirjoittanutkin. En alkanut asiaa tutkimaan koska kuuntelin radio Deiltä SRO:n Jumalan palveluksen Raamattuopistolta Kauniaisista. Siinä oli aiheena talentit! Tässä mielentilassa missä olen ollut saarnan sisältö lohdutti ja itketti.

Olen joskus kauan sitten ihmetellyt tuota aihetta? Varmaan joku muukin joskus ajatellut ymmärtämättä mistä siinä on kysymys, missä on Armo ja anteeksiantamus sille joka sai kaikkein pienimmän talentin? Mutta tänään tuon aiheen sanoma koitui hengelliseksi siunaukseksi ja kiitoksesi! Suureksi Kiitokseksi!

Sanotaanhan Sanassa niinkin ettei Jumala katso henkilöön! Ei sellaiseenkaan kuin minä olen. Herra on Hyvä ja armollinen kaikille ja rakastaa kaikkia ihmisiä samanlaisella rakkaudella.

Kaiken kruunuksi tyttäreni tuli ajoissa luokseni, kun oli lähdössä Lohjan suuntaan nuorimman veljeni tyttären tyttären, rippijuhliin. Minutkin oli kutsuttu mutta kunto ei antanut myöten. Mutta me rukoilimme ja ihmeellinen on HERRA! Ihmeellinen ja armosta rikas. Saimme kokea juhlahetken! Ja minä näin henkeni silmin mitä Jumala tahtoo ja siunata tyttäreni matkaan oikein voimalla. Jumalan hyvyyden ja rakkauden kaikella Voimalla ja Pyhän Hengen ihanalla läsnäololla.

Minulla on kolme nuorempaa veljeä, kuten olen tullut maininneeksi joskus. Kotimme kasvatuksen ja suuntautumisen mukaan kaikki ”kuuluvat kirkkoon” mutta siihen se sitten jääkin. Tämä nuorin veljeni lienee kaikkein lähimpänä näitä asioita. Rippilapsen isällä ei ole perinteitäkään tähän suuntaan ja on pannut vaimonsa, veljeni tyttären, ”luokalle” tästä ripillä käymisen asiasta!

Mietin kuinka se mahdollisesti vaikuttaa rippilapseen, hänellä kun on läheisempi yhteys isäänsä. Mutta me rukoilimme ja olemme aina rukoilleet myös tuonkin perheen puolesta. Tyttäreni on rippilapsen nuorimman sisaruksen kummi ja Raamatussa puhutaan myös pienten alkujen päivistä tai ainakin siihen suuntaan, nyt en käynyt asiaa tarkistamassa.

Minua niin siunasi ja rohkaisi, rukoilemisen lisäksi, RSO:n saarna että uskalsin kirjoittaa kaikesta siitä huolimatta mitä edellissä blogissani kirjoitin. Siinä SRO:n saarnassaan pappi nimittäin sanoi niinkin että se yksikin talentti on todella suuri summa. Kertoi että uusimmassa Raamatun käännöksessä sen yhden talentin eteen on laitettu sana ”vain”! Hän sanoi ettei se niin ole aiemmin koskaan ollut, eli ”vain”!

Vaan että sen yhden talentinkin summa on ollut todellisuudessa  suuri. Oma mielipiteeni saarnan sanomasta talentin suhteen on että sillä yhdelläkin olisi asioinut todella hyvin, ei olisi tarvinnut suuria tehdä, eikä ainakaan haudata maahan!

Saarna oli niin armollinen että se minut mursi. Ajattelin kuinka suuressa velassa olenkaan Jumalalle, Taivaalliselle Isälleni, kun olen saanut lapsesta asti kuulla Jumalan Sanaa ja laulaa virsiä. Olen käynyt pyhäkoulua ja sitä pitänyt myös. Olen saanut eri yhteyksissä olla Herran todistajana ja nyt kun olen ”liikkumaton” olen saanut Jumalan Armosta kirjoittaa!

Siis Hän, on lahjoittanut minullekin talentin elämääni varten, joka muuten saattaisi olla todellakin surkea! Onneksi saan voimia uskoa että olen kerran kirkkauden saleissa ja saan nähdä Hänen Kasvonsa, kumartua eteensä ja laulaa kiitosvirttä.!

Minäkin saan (!) laulaa kiitosvirttä, minä joka en ilman häntä mitään ole! Siksi minä asioin talentillani niin kauan kuin Herra Voimia antaa ja työtäni tukee ja toivottavasti myös siunaa.

Uskollisuutesi Suuri On Herra. Ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä pelastus varma, On Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun Armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Yhtyvät kiitokseen kesä ja talvi, kevät ja syksykin Sua ylistää. Kuu sekä aurinko, tähtien parvi Herralle virtensä ne virittää. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun Armosi on .Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Anteeksi synnit suot, rauhan Sä annat,. Ja näytät, missä on oikea tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, tiellä mi valkenee, Taivaaseen Vie. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, Aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Tänä aamuna on ollut ikävä, ikävä!

Hain lohtua ja menin lukemaan ”Seurakuntalainen” sivuja. Olen sieltä saanut poikkeuksetta evästä aina kun olen tarvinnut. Mutta sitä ennen minulle tulivat mieleeni sanat ”Muuttuuko ihminen”? Muistan Georg Otsin laulun aiheesta ja se alkoi soida mielessäni, muistin jopa sanat?! Mutta minulla oli jostain syystä mielessäni myös virsi 361 ”Koska valaissee kointähtönen”? Nämä kuvannee mielialaani aika pitkältä ajalta.

Menin siis Seurakuntalaisen sivuille ja kuinka ollakaan siellä oli suurenmoinen teksti aiheella ”Muuttuuko ihminen”?!! Ja tietysti kirjoittajana Elämä lehden päätoimittaja Juha Vähäsarja! Kuinka hän osaakaan kirjoittaa –  niin ja saarnata!!! Hänessä on ihminen paikallaan. Oikea, tunteva ja ajatteleva jopa nöyrä ihminen.!

Koko kevät on mennyt karanteenissa ja nyt tulee jo kesälle loppu ja alkaa syksy. Mitä se tuokaan tullessaan – uuden korona aallon! Minulla on vahva tunne etten enää jaksa. Avustajat ovat tämän tästä vaihtuneet ja osin olen ollut avustajia vaillakin ja olen. Mitään asioitani en ole päässyt hoitamaan edelleenkään. Mietin mihin tämä kaikki johtaa ja tuleeko vielä helpompia aikoja? Mitä Jumala mahdollisesti kaiken tietävänä ja sallivana ehkä tahtoisi meidän ymmärtävän?Tiedän vain yhden asian, olen todella väsynyt.

Niin varmaan moni muukin ikäiseni ihminen ja tavallani sidottu elämiseen toisten ihmisten avustamana. Niinpä siis kyselen lapsena oppimani virren sanoin:” Koska valaissee kointähtönen mua köyhää kerjääjää? Koska päättyy matka yöllinen? On yhä hämärää? Luon taivahalle yhtenään mä katseen kaipaavan. Valoa veik en näekään, SEN TIEDÄN LOISTAVAN”! 

Mutta riittääkö tieto? Vai onko se sittenkin Uskoa jonka Jumala itse Pojassaan ja Pyhässä Hengessään vaikuttaa.? Sillä muuten en ihmisenä kestäisi. Saattaakin olla niin, että vaikeinta on uskovien sisarten ja koko seurakunnan poissa olo näissä suljetuissa olosuhteissa. Herramme on kuitenkin tarkoittanut että ”He yhtä olisivat” siis konkreettisestikin, koska Raamatussa sanotaan ettei kenenkään pitäisi jättää seurakunnan kokoustaan.

Ehkä kiinnitänkin katseeni enemmän olusuhteisiin kuin Kaikkivaltiaaseen Jumalaan joka on yhtä kuin Poika Jeesus ja Pyhä Henki? Joka on uskon alkaja ja ylläpitäjä. Joka Herra ei hylkää omiaan! Nyt pitää vähän pitää taukoa että saa ravisteltua kyynelkanavat tyhjiksi.

Mutta Herra on anteeksiantavainen, ja laupias! Jostain luin kysymyksen nauroiko Jeesus koskaan? En tiedä, enkä välitäkään, minulla riittää se että Hänen sanotaan itkeneen!!! Sillä itkua maailman alusta asti on ollut yllin kyllin! Mutta me uskomme että kun se kerran päättyy, alkaa ikuinen ilo, rauha ja rakkauden täyttämä ilmapiiri joka ei enää koskaan häviä eikä himmene. Auta meitä Herra! Auta ja vahvista meitä heikkousissamme!

Minä tahtoisin nyt enemmän kuin mitään muuta kirjoittaa tähän sen Juha Vähäsarjan tekstin, joka on sekä ”Seurakuntalainen” sivulla että ELÄMÄ lehdessä. Luen sitä itse moneen kertaan päästäkseni omasta ahdingostani, eli saadakseni sen verran päätäni vedenpinnan yläpuolelle että saisin tuoretta ja raikasta ilmaa hengitettäväkseni.

”Herra Jeesus nyt sua rukoilen kaikesta sielusta. Anna Henkes lohduks murheisen suuresta armosta. Sen itseäs Suo Kirkastaa Mun Sydämelleni. Sen verelläs suo puhdistaa mun omatuntoni

Kun mä kerran pääsen tuntemaan Voimaa Sun Veresi. En mä enää jouda tuhlaamaan Kallista Lahjaasi. Tee minut isoovaiseksi ja tyhjäks kokonaan. Armoa kerjääväiseksi, et Armon Sulta saan.

Herra Jeesus, eteen kasvojes käyn tässä toivossa. Kyynelin mä käännyn puolehes ja pyydän Armoa. En mene pois ennenkuin saan Haavoissas kalliissa, Levon ja Ilon autuaan, Niin Aamen uskossa”

virrestä 380 vuodelta 1938 säkeet 3-5

Loppuun Vähäsarjan tekstistä muutama viimeisin rivi! Suosittelen kuitenkin, ihan kaikkia, lukemaan koko hänen tekstinsä sillä se on enemmän kuin lukemisen arvoinen!!!

” Eletään enemmän ihmisinä ihmisten joukossa ja kerrotaan toivosta, joka antaa meille elämän. Kerrotaan, että Vapahtajalla on lämmin sydän jokaista luomaansa ihmistä kohtaan eikä hän ole suuri syyttäjä ja sormella osoittaja vaan päinvastoin Vapauttaja, joka niiden syytösten alta päästää.”

Muistetaan toisiamme ja koko maailmaa, ihmisiä olemme kaikki. Jumalan armon Valoa kaikille! Katse taivaalle Jumalan avaruuksiin, pilvienkin taakse!

Lienen ennenkin kirjoittanut ”tykkääväni” katsella taivasta, pilviä, sateenkaaria jne. Aamuisin taivaan katseleminen on kuin aamuhartaus, joka kirvoittaa taivaalliset ajatukset ja kiitollisuuden tunteet. Myös lieventää huolet ja murheet. Miellelläni rukoilen myös avoimen taivaan alla, tässä omalla pihallanikin! Puhumattakaan sitten luonnossa, metsän keskellä!

Tänä aamuna taivas oli tumma ja likaisen värinen ukkospilvineen, mutta taivaanrannalla oli valoaukko, pieni kaistale sinistä. Tummanharmaanruskeat pilvet nousivat aika vauhdilla ”ylöspäin” ja sitten! Taivaanrannalle muodostui mitä kaunein sateenkaari! Ja niitähän on tänä kesänä paljonkin näkynyt, uutistenkin otsikoissa. Mitä se ”Kaari”minulle kertoi!?

– 1 Mooses 6-9 ! – Luen sitä Vanhasta testamentista, Raamattu Kansalle käännöksestä ja saan innoitusta. Kuinka mahtava ja ihana Jumala armossaan onkaan ja kuinka uskollinen uskollisilleen! Ja itse asiassa kaikille luoduille siinä ajassa jonka on suunnitellut. Hän on ikuinen, Hän on kaikki! Minkä on kirjoituttanut se pysyy tämän maailman loppuun asti –  ja siitäkin eteenpäin juuri niin kuin on kirjoitettu. Jos tämä ei ole hyvä uutinen, ei mikään!

1 Mooseksen kirjassa 6 luvusta alkaen yhdeksänteen kerrotaan Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Minusta se on ihana lukea, koska se on totta! Tämä kertomus 1 Mooseksen kirjassa, alkaen luvusta 6 on otsikoitu ”Vedenpaisumus” ja Ihmissuvun turmelus. Seuraavat luvut 7- 9  kerrotaan näistä ja siitä kuinka ja miksi Jumala tekee liiton Nooan kanssa.

Luvussa 8, kerrotaan Jumalan muistaneen Nooaa arkissaan  ja kaikkia jotka olivat hänen kanssaan ja kirjoitetaan jakeessa 15 että:”Jumala puhui Nooalle ja hänen pojilleen, jotka olivat hänen kanssaan! Edelleen luvussa 9 kerrotaan kuinka Jumala tekee  Nooan kanssa iankaikkisen liittonsa jakeissa 12 – 17. Ja tämä merkkihäni on, kuten, oletettavasti  kaikki vieläkin tietävät,  Sateenkaari.  Siitäkin huolimatta vaikka onkin ihmisiä jotka omivat sen omille aatteillen.!

Minua aina siunaa kun sateenkaaren näen, minä totisesti tiedän, uskon ja ymmärrän että minun Herrani ja Kaikkeni Elää! Kaiken minkä Hän on sanonut tai kirjaansa kirjoituttanut, sen Hän pitää, totisesti. Tämä Jumalan merkki on niin puhutteleva, jokaikinen kerta, että se ikäänkuin myös puhdistaa sielun. Kutsuu syvällisiin ajatuksiin ja kuin pyhittymään ja uudistumaan omassa hengellisessä olemuksessaan. Pyrkimään sitä alkuperäistä hengellistä elämää kohti jonka aikoinaan ihmeenä sai kokea.

Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaa se tekee sen minkä Jumala on tahtonutkin! Siksi omaksi parhaakseen, ihmisen on luettava Sanaa aikojen alusta aikojen loppuun, osatakseen ja tietääkseen mitä on ollut, mitä on ja tuleva on! Jumalan Sana on Elämän Lähde! Tie, Totuus ja Elämä! Kiitos Kaikkivaltiaalle, ikuiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa Sinussa. Kun he käyvät kyynellaakson kautta. He muuttavat sen lähteitten maaksi. Ps. 84:6-7 – Aamen tule Herra Jeesus!

Mitä pidemmälle yksinäisyyteni ja eristäytymiseni jatkui, ja jatkuu edelleenkin, sitä syvemmälle jouduin itseni kanssa. Kuinka kauaksi jouduinkaan Hänestä Herrastanikin! Olin kuin Joona kalan vatsassa jossa en nähnyt mitään, en eteen enkä taakse. Tunsin kuolevani kituvassa kehossani. Olin kyllä  valmiskin kuolemaan, niin luulin.

Kuitenkin sama Jumala joka oli minua lapsesta asti hoitanut piti huolen omastaan. Sain rantautua Sanan ääreen! Kuinka pieni onkaan ihminen, kuinka vähäpätöinen ja avuton! Mutta on Hän,  joka ei hylkää eikä jätä, vaikka tuntuisi että kaikki ihmiset niin tekisivätkin. Sanoohan sanakin:” vaikka isäsi ja äitisi sinut hylkäisivät, Herra ei hylkää”! – Minä rämmin rannalle, rukoilimme tyttäreni kanssa Ja Herran Henki oli läsnä! Niin ettei sanoa saata.

Olin hukkunut, vetänyt ”vettä keuhkoihini” ja tukehtumaisillani, eikä ketään missään, mutta Herra ei ollut mennyt mihinkään! Hänen rakkautensa, lempeytensä, Armonsa ja hyvyytensä pelasti minut jälleen. Minä löydyin ja löysin sanat – laulujen ja runojen sanat!  Sanojen Sanat ja sävelet! Luin ensimmäisen korinttilaiskirjeen lukuja alkaen kolmannesta? Ja minä täytyin! Kuuntelin ”helmenkalastajien” laulun ja luin runon. Pitkän runon! 742 sivua paksusta Koskenniemen kootuista runoista.

Ensin mielessäni ”Yksin oot sinä ihminen” mutta ajattelin ettei se ole oikea! V.A Koskenniemi teki paljon runoja myös sota- ajasta Suomessa. Minulle aukeni runo nimeltä ”Kenttäpappi”! Se on liikuttava mutta niin pitkä että otan vain osia ja lopun siitä. Miksikö? Ehkä että loppuu itseeni tuijottaminen!

”Sua milloinkaan ma tuntenut en. Olit yksi sa joukost vain. Sinä soturi, pappi ja ihminen, sulta sentään paljon ma sain. – Sun kaularistilläs punaisen näin pisaran hehkuvan, sanantuojan ihmissydämen ja sen ikuisen Golgatan. Olit sulkenut suusi, saarnamies. Mut vain kuolossa kalveten, etulinjoille kulkenut oli sun ties, Sanan tulkki tulinen.

Missä Herraas parhaiten palveltiin asein, virsin taikka kun sotatoveri lepoon siunattiin, sieltä aina tapasi sun. Oman henkesi uhalla sanoman pyhän, kuolevalle veit ja jokaisen kärsivän, riutuvan surut, tuskat omikses teit. Tämä oli todistus toverein, tomus äärellä, heiltä myös sain ma, vieras, tietää yksin tein, miten, pappi, päätit työs…..

– Sinä heräsit huutoon korisevaan. Yön kohdusta nousi tuo kuin kaikki kauhu ja kärsimys maan, sua oisi kutsunut luo. Olit kuullut ennenkin äänen sen. Niin yksin valittaa eläin, avuton ystävä ihmisen, joka herraansa vetoaa…Eläin osaton syntiin ja valheeseen, mut ei osaton kuolemaan oli turvautunut ihmiseen kuin ihminen Jumalaan.

Sinun luotisi lopetti tuskat sen. Sille kuoleman armon soit. Sen viime katseen kiitollisen vielä itse nähdä voit, verivirtaan kun omasta rinnastas sinä suistuit hankeen yön ja sen punaten sydänhurmeellas iäks päätit päivies työn. Vuoks eläimen apua anovan menit pappi, kuolemaan. Mutta alennuksesta maailman mitä meille sa annoitkaan!

Jotain uskosta siihen, mitä ei voi kuolema kukistaa, mikä meitä lähemmäs määräämme vei ja lähemmäs Jumalaa. Mikä kärsimystiellemme lohtua luo ja valoa pimeyteen, mikä meille voiton seppeleen suo yli tomumme kylmenneen. Mik on yläpuolella vainontyön, vihan, valheen valtojen ja yläpuolella maailmanyön: Sydän Urhea Ihmisen.!

Korittilaiskirjeessä kirjoitetaan mm. siitä kuinka Kristuksen tuomioistuimen edessä tutkitaan uskollisuus Herraa kohtaan! Hyvien tekojen määrä ja niiden motiivit?! Kirjoitetaan mille ja minkälaiselle perustalle me täällä ajassa rakennetaan, onko se kestävä silloinkin kun tulemme valtaistuimen eteen. Se tuntuu pelottavalta jos sitä ihmisenä ajattelee ja omia asenteitaan ja tekojaan JA ennen kaikkea tekemättä jättämisiään! Mutta lohdun tuonee mm. 3:11 jossa sanotaan:” Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu ja se ON JEESUS KRISTUS!”

Hän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on ainoa pelastuksen perustus. Silti on valvottava tilaansa ja rukoiltava että osaisi ja jaksaisi elää  niin että ”rakennus kestää” kun se päivä tulee Herran edessä josta Raamattu puhuu. Jeesuksen vertaus vuorisaarnan opetuksessa kuvailee sitä ”taloa” jota me täällä maanpäällä ollen rakennamme. Mutta me emme hyvän ja kestävän rakentamisessa onnistu ilman Jumalan apua ja Pyhän Hengen läsnäoloa jokaisessa hetkessämme.

Pitkästi tuli mutta kun on ”Hengissä” taas Jumalan armosta! Niin kuin laulussa ihanasti todetaan, kiitos Jumalalle: ”Uskollisuutesi suuri on, Herra ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä perustus varma On Sinun Armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon”!!

Jumala, siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia ja tätä maata tänäkin koettelemusten aikana.!