Mitä pidemmälle yksinäisyyteni ja eristäytymiseni jatkui, ja jatkuu edelleenkin, sitä syvemmälle jouduin itseni kanssa. Kuinka kauaksi jouduinkaan Hänestä Herrastanikin! Olin kuin Joona kalan vatsassa jossa en nähnyt mitään, en eteen enkä taakse. Tunsin kuolevani kituvassa kehossani. Olin kyllä  valmiskin kuolemaan, niin luulin.

Kuitenkin sama Jumala joka oli minua lapsesta asti hoitanut piti huolen omastaan. Sain rantautua Sanan ääreen! Kuinka pieni onkaan ihminen, kuinka vähäpätöinen ja avuton! Mutta on Hän,  joka ei hylkää eikä jätä, vaikka tuntuisi että kaikki ihmiset niin tekisivätkin. Sanoohan sanakin:” vaikka isäsi ja äitisi sinut hylkäisivät, Herra ei hylkää”! – Minä rämmin rannalle, rukoilimme tyttäreni kanssa Ja Herran Henki oli läsnä! Niin ettei sanoa saata.

Olin hukkunut, vetänyt ”vettä keuhkoihini” ja tukehtumaisillani, eikä ketään missään, mutta Herra ei ollut mennyt mihinkään! Hänen rakkautensa, lempeytensä, Armonsa ja hyvyytensä pelasti minut jälleen. Minä löydyin ja löysin sanat – laulujen ja runojen sanat!  Sanojen Sanat ja sävelet! Luin ensimmäisen korinttilaiskirjeen lukuja alkaen kolmannesta? Ja minä täytyin! Kuuntelin ”helmenkalastajien” laulun ja luin runon. Pitkän runon! 742 sivua paksusta Koskenniemen kootuista runoista.

Ensin mielessäni ”Yksin oot sinä ihminen” mutta ajattelin ettei se ole oikea! V.A Koskenniemi teki paljon runoja myös sota- ajasta Suomessa. Minulle aukeni runo nimeltä ”Kenttäpappi”! Se on liikuttava mutta niin pitkä että otan vain osia ja lopun siitä. Miksikö? Ehkä että loppuu itseeni tuijottaminen!

”Sua milloinkaan ma tuntenut en. Olit yksi sa joukost vain. Sinä soturi, pappi ja ihminen, sulta sentään paljon ma sain. – Sun kaularistilläs punaisen näin pisaran hehkuvan, sanantuojan ihmissydämen ja sen ikuisen Golgatan. Olit sulkenut suusi, saarnamies. Mut vain kuolossa kalveten, etulinjoille kulkenut oli sun ties, Sanan tulkki tulinen.

Missä Herraas parhaiten palveltiin asein, virsin taikka kun sotatoveri lepoon siunattiin, sieltä aina tapasi sun. Oman henkesi uhalla sanoman pyhän, kuolevalle veit ja jokaisen kärsivän, riutuvan surut, tuskat omikses teit. Tämä oli todistus toverein, tomus äärellä, heiltä myös sain ma, vieras, tietää yksin tein, miten, pappi, päätit työs…..

– Sinä heräsit huutoon korisevaan. Yön kohdusta nousi tuo kuin kaikki kauhu ja kärsimys maan, sua oisi kutsunut luo. Olit kuullut ennenkin äänen sen. Niin yksin valittaa eläin, avuton ystävä ihmisen, joka herraansa vetoaa…Eläin osaton syntiin ja valheeseen, mut ei osaton kuolemaan oli turvautunut ihmiseen kuin ihminen Jumalaan.

Sinun luotisi lopetti tuskat sen. Sille kuoleman armon soit. Sen viime katseen kiitollisen vielä itse nähdä voit, verivirtaan kun omasta rinnastas sinä suistuit hankeen yön ja sen punaten sydänhurmeellas iäks päätit päivies työn. Vuoks eläimen apua anovan menit pappi, kuolemaan. Mutta alennuksesta maailman mitä meille sa annoitkaan!

Jotain uskosta siihen, mitä ei voi kuolema kukistaa, mikä meitä lähemmäs määräämme vei ja lähemmäs Jumalaa. Mikä kärsimystiellemme lohtua luo ja valoa pimeyteen, mikä meille voiton seppeleen suo yli tomumme kylmenneen. Mik on yläpuolella vainontyön, vihan, valheen valtojen ja yläpuolella maailmanyön: Sydän Urhea Ihmisen.!

Korittilaiskirjeessä kirjoitetaan mm. siitä kuinka Kristuksen tuomioistuimen edessä tutkitaan uskollisuus Herraa kohtaan! Hyvien tekojen määrä ja niiden motiivit?! Kirjoitetaan mille ja minkälaiselle perustalle me täällä ajassa rakennetaan, onko se kestävä silloinkin kun tulemme valtaistuimen eteen. Se tuntuu pelottavalta jos sitä ihmisenä ajattelee ja omia asenteitaan ja tekojaan JA ennen kaikkea tekemättä jättämisiään! Mutta lohdun tuonee mm. 3:11 jossa sanotaan:” Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu ja se ON JEESUS KRISTUS!”

Hän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on ainoa pelastuksen perustus. Silti on valvottava tilaansa ja rukoiltava että osaisi ja jaksaisi elää  niin että ”rakennus kestää” kun se päivä tulee Herran edessä josta Raamattu puhuu. Jeesuksen vertaus vuorisaarnan opetuksessa kuvailee sitä ”taloa” jota me täällä maanpäällä ollen rakennamme. Mutta me emme hyvän ja kestävän rakentamisessa onnistu ilman Jumalan apua ja Pyhän Hengen läsnäoloa jokaisessa hetkessämme.

Pitkästi tuli mutta kun on ”Hengissä” taas Jumalan armosta! Niin kuin laulussa ihanasti todetaan, kiitos Jumalalle: ”Uskollisuutesi suuri on, Herra ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä perustus varma On Sinun Armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon”!!

Jumala, siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia ja tätä maata tänäkin koettelemusten aikana.!

Saarnaaja kirjoittaa:” Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika istuttaa ja aika repiä istutus.”  Mikään ei ole tämän todellisempaa ja jotenkin olen aina pitänyt näistä saarnaajan säkeistä?! En osaa niitä tulkita tai selittää kuin vain ottaa ne sellaisinaan, kuin ne on luettavissa. Alku on tuossa mutta myöhemmin esim. jae 11 on aina minua puhutellut aivan erityisesti ja se on näin:” Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä: mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua!” 

Tuon sydämeen pannun iankaikkisuuden tahdon ymmärtää niin että meillä ihmisillä on tieto Jumalasta olemassa, jos tuon tiedon hyväksymme todeksi. Kukaan ei ole toivoton tapaus Jumalalle. Jakeessa 14 sanotaan:” Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti! Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin” Omana käsityksenäni tuo pelko olisi sellaista että se kääntäisi meidän sydämemme Jumalan puoleen ja koituisi meille tässä ajassa siunaukseksi ja voimaksi ja tulevassa iankaikkiseksi elämäksi.

Raamatussa ei ole yhtään turhaa kirjoitusta eikä sanaa! Ja se on maailman ihanin asia ja totuus! Mutta tänään on taas soinut mielessäni hengelliset laulut joiden sanoma on myös aina ajankohtaista. Siirrän ne loppuun mutta laitan jotain, asiaan liittyvää, maallistakin tähän väliin. Nuorena yksi intohimoinen harrastukseni olivat myös runot. Runoilijoiden etupäässä, näistä maallisista runoilijoista,  Eino Leino, Uuno Kailas ja Aaro Hellaakoski.

Tähän päivään tuli mieleeni Eino Leinon runo ”Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks”!? Totta tuokin. Joskus vaikeina aikoina siteeraamme tyttäreni kanssa tätä runoa koska se jotenkin tuntuu tuttuakin tutummalta meille! Joskus muutenkin vain? Mielestäni jos oikein oikaisen, meissä suomalaisissa on jotain samaa kuin saarnaajassa, – aika ajoin? Ja nyt se runo:

” Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks/ ja haaveet ne käy yhä haikeammiks,/ ne polttaa, ne hehkuu, ne halaa/ Joka ilta ma mietin: Kai huominen uus/ tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus!/ Yö loppuu, mut murheet ne palaa. /Ne tulevat niin kuin kotihin/ ne tuovat uusia vieraitakin, /jotka nimellä tunnen ma juuri./ Se murhe, mi eilen mun murtaa oli,/ suli hymyks, kun tänään suurempi tuli -/ koska tulee se suurin suuri?

Koska saavut sa tuskani korkein,/ sinä maailman valtias mahtavin, jota lapsesta saakka ma uotin/, jota vapisin öisin mä vuoteellani,/ min katseen tunsin ma kasvoillani,/ kun hetkeksi onneeni luotin? /Sun edessäs tahdon ma polvistua,/ mut silmihin katsoa tahdon ma sua/ ja sanoa: Henkeni annan!/ Mut mieltäni nuorta en milloinkaan. Se tuskassa tulta iskevi vaan,/ sen kanssani hautahan kannan.

Laulu joka on aamusta asti soinut mielessäni on tämä: ”Sun Henkesi sateen alle, mun sieluni uupunut vie! Oi kirkasta huokaavalle Ristin siunattu kaita tie! – Ei riitä, jos kerran Sulta Sun kasteesi Siunatun sain. Mä tarvitsen uutta tulta, uutta armoa matkallain!/ Ei väsyä kesken matkaa Tien kaitaisen kulkijat saa. On määränä siksi jatkaa, kunnes perille saavutaan!”

Niin saammeko väsyä? Kyllä minä väsyn aina vaan helpommin ja ehkä me kaikki joskus tunnemme suurta uupumusta josta ei meinaa millään selvitä, mutta emme luovuta eikä meidän Herramme! – Jesaja profeetan sanat luvussa 40:29-31 lupaavat Herraa odottaville uuden voiman! Voi kuitenkin olla ettei aina siltä tunnu ja voi joutua omasta mielestään odottamaan liiankin kauan. Uskon kuitenkin syvästi siihen ettei Hyvä Jumala anna uskon eikä toivon sammua vaikka ihmisenä elämän kuormiin ja menetyksiin väsyisikin!

Vuonna 1873 Fanny J. Crosby-van Alstyne on kirjoittanut laulun ”Siunattu varmuus Jeesus on mun, Oi, mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Tämä on laulu sydämeni Ylistän Herraa ainaisesti! Tämä on laulu sydämeni Ylistän Herraa ainaisesti”….! Ja vielä yksi: ”En mä aarteita etsi, enkä onnea maan, mutta Jeesuksen löytää on nyt toivoni vaan. Elon kirjassa ovat nimet lastesi Sun. Sano, Jeesus, oi, siellä nimi onko myös mun! Kyllä se on.

Jumala On Rakkaus!

Koko päivän on ollut mielessäni Hilja Aaltosen laulu ts. sävelletty runo ”Puhalla Jumalan Tuuli” mutta olen kirjoittanut siitäkin jo aikaisemmin. Sitten tuli mieleeni sanat ”lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani” mutta siitäkin olen jo aiemmin kirjoittanut (18.3.-19) eli ei kovin kauaa sitten. Olen huomannut että ellen heti, saatuani jonkin aiheen sitä kirjoita, sen teksti ei enää elä? Ja vähän tehty tämäkin taitaa olla, ainakin osittain?.

Minulla ja minussa kaikki on vanhaa, radiokin johon on asennettu kuunneltavaksi vain yksi kanava, Radio Dei! Mutta ihmeellisesti ihmeellinen Herran Henki tietää milloin tarvitsen mitäkin ja tulee apuun, ei anna minun nääntyä. Jos ei muuten niin radio Dein kautta! Se on tapahtunut usein.

On eletty vaikeaa aikaa, monin tavoin erittäin vaikeaakin. Ihmisillä on murhetta, huolta ja surua, kuoleman suruakin. Joten Pyhän Hengen läsnäoloa ja lohdutusta tarvitaan jälleen kerran olevissa oloissa. Lohdutetuksi ja yllätetyksi tulin itsekin kun n. viikko sitten avasin radio Dein.!En ollut uskoa kuulemaani kun tuttu ääni kantautui korviini ja kuulin opetettavan roomalaiskirjettä! Meidän Ari pappihan siellä oli äänessä.!

Muistin kuinka suuresti siunatuksi tulin ja tulimme silloin, kun hän piti samaa sarjaa meidän kappelillammekin aikoinaan. Jos olisin tämän kirjoittanut heti kun kuulin tuon tutun äänen otsikko olisi ollut ”Pitäjänmäeltä tuulee”! Sillä sieltä todellakin tuuli, muutakin hyvää kuin roomalaiskirje. Kirkkoherra Arto Antturin ja TV7n ”päällikön” Martti Ojareksen keskustelu siitä mikä on tervettä ja raamatun sanan mukaista oppia sairastumisista. Arto Antturi oli vaimoineen sairastanut koronan ja parantunut, mutta Tv7:llä eräs henkilö opettaa etteivät uskovat sairasta.

Minua se kosketti koska olen itsekin aikoinani joutunut sellaiseen seuraan jossa eräät väittivät ettei uskova sairastu kun Jumalan nimessä vastustaa kaikkea sairautta, kuten he sanoivat: ”eivät ota mitään sairautta vastaan koska sairaus on vihollisesta”. Siis että ihminen voisi tahdollaan vastustaa sairauksia! En niissä piireissä ”viihtynyt”. En olisi uskonut että tuota vieläkin opetetaan, mutta näyttää opetettavan. Voi niitä jotka opettavat ja niitä jotka saavat sielulleen vahingon.

Pyhä Henki, lohdutuksen ja totuuden Henki on avain raittiisen ja voimaannuttavaan uskoon. Joskus blogitaivaan alussa kirjoitin pienen tekstin, lyhennetyn alkuperäisestä, mutta kerroin siinä kuinka minulla on sydämeni sopukoissa ”Hiljaisen Surun salattu huone” jonne tiedän tien jota kukaan muu ei tiedä, ja jossa kohtaan Hänet joka on Tie totuus ja Elämä, Hänen hengessään joka on Pyhä!

Huomenna, jos Herra suo, on Helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen ihana ja taivaallinen päivä! Mitä me olisimmekaan ilman Pyhää Henkeä, emme mitään. Pyhä Henki, Armon, Rauhan, Lohdutuksen ja Totuuden, vie meidät aina Isän ja Pojan Valtaistuimen eteen. Varsinkin silloin kun Häntä eniten tarvitsemme! Ja silloinkin kun emme ymmärrä tarvitsevamme, Hän johdattaa!

Hän, kaikkivaltias Isä, jota Jeesuksen nimeen rukoilemme kuulee meitä aina eikä lakkaa seuraamasta mitä Hänen omilleen kuuluu. Hän, Hyvä Paimen ei nuku eikä torku! Eikä Pyhä Henki sisimmässämme lakkaa rukoilemasta puolestamme, saamme nauttia täysin siemauksin Pyhän Hengen raikkaasta ja puhtaasta tuulesta, ja syttyä ainutlaatuisesta tulesta joka vie meidät lähimmäistemme luo, jos ei muuten niin rukoillen ainakin. Kiitos, Ylistys ja kunnia Jumalalle.

”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus, anna elämälle Suunta ja tarkoitus. Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen! Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni tässä maailmassa osoita paikkani. Valaisen Jumalan Henki, Silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toisille. Kosketa minua Henki Herätä Kiittämään, Sinun lähelläsi Armosta elämään. Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen Sinne paina hiljaa Luottamus Jeesukseen!”  virsi 124.

Siunattua Pyhän Hengen Juhlapäivää, Helluntaita!

Tänä aamuna katsoessani ikkunasta ulos huomasin kuinka yhdessä vuorokaudessa, yöpakkasista huolimatta, pihlajapuuni oli kasvattanut suuret silmut oksiinsa! Mikä ilo ja riemu, kiitos Jumalan.

En ole voinut kovin hyvin olen väsynyt, mutta tuo ihana pihlajapuu toi mieleeni profeetta Jeremian! Olen muutenkin vanhaa testamenttia lukenut mutta nyt Jeremiaa. Luvussa 29 minun vanhassa, äidiltä perimässäni Raamatussa, on paljon jakeita alleviivattuna, omasta toimestani, ja ollut jo kauan.

Kun en ole ”uskonoppinut” missään koulussa, niin en lähde mitään selittelemään vaan laitan tähän sen minkä itse tänään ajatuksiini sain. Tuo koko luku on siunaava ja uskon että se on tarkoitettu meille kaikille rohkaisuksi kaikkina aikoina, kun sen niin luemme. On hyvää ja tarkoituksen mukaista lukea Sanaa kokonaisuuksina ja ei tätäkään lukua kannata jättää tähän vaan jatkaa ainakin kahden seuraavankin luvun verran. Sillä niinkin voi näistäkin luvuista sanoa että lopussa kiitos seisoo. Jumala lupaa aina hyvää niille jotka ottavat lupaukset uskoen vastaan. Ja sen uskonkin lähde on Jumalan Pyhä Henki, Hän jonka Jeesus taivaaseen noustuaan lupasi vuodattaa omilleen voimaksi.

Mutta alkuun. Se Sana joka tänä aamuna, ikkunasta katsoessani tuli mieleeni, on Jer.29: 11-14:” Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo HERRA: Rauhan eikä turmion ajatukset; Minä Annan teille Tulevaisuuden ja Toivon, silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, JA MINÄ KUULEN TEITÄ!

Te etsitte minua ja Löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä anna teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän kohtalonne ja kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkoittanut, sanoo HERRA, ja palautan teidät tähän paikkaan, josta minä siirsin teidät pois.”

Jumalan Sana kaikkineen pätee kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa jos osaa ja tahtoo sen niin lukea ja uskoa! Me tiedämme Lunastajamme elävän ja seisovan viimeisenä multien päällä, kuten Job kaikissa ahdistuksissaan häntä ”neuvomaan” tulleille todisti!!! Jumalan sanasta ei todellakaan katoa pieninkään piirto, ei edes tämän koronaviruksen aiheuttaman tilankaan, niin raskas kuin se onkin, takia!

Itse en ole poistunut kotoani koko aikana joka on karanteeniksi julistettu, eikä täällä ole käynyt muita kuin tytär pikaisesti ja avustajat suojattuina kolmena päivänä viikossa. Mutta minulla On Sana ja Ikiaikojen Jumala Sanassaan, Kaikenlaisina aikoina, ja kun minä katselen ikkunastani sitä kaikkea minkä Hän on iloksemme luonnossa luonut minulle nousevat kyyneleet silmiin ja sydämeni kera Henkeni Häntä kiittää ja ylistää, niin kuin myös Jumalan luonto kerallani!

Israelin kansalle Jumala lausui kauniit toivon sanat ja laitan ne tähänkin koska ne virvoittavat myös tämän ajan ahdingoissa: Jeremia 31:3 – ” Kaukaa ilmestyi minulle Herra:” Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. MINÄ Rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi!”

Kiitos Jumalalle armostaan ja lohdutuksistaan. Saamme olle kaikissa vaivoissamme ja huolissamme Hänen valvovien, rakastavien silmiensä ja Hyvän Tahtonsa alla! Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn/ ylösnousemuksen ansiosta.! Herra siunaa ja varjelee meitä jokaisena elämämme päivänä, meidän tunteistamme ja huolistamme huolimatta.

Siunattua äitienpäivää kaikille.

” Kuulkaa kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. – Kallistakaa korvanne ja tulkaa Minun tyköni, kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot” Jes. 55 1 ja 3

Oikeasti tämän otsikon piti olla ”Luokalle jäänyt”, mutta sitten kuuntelin tapani mukaan, radio Jumalan palveluksen Suomen Raamattuopistolta jossa oli saarnaajana jälleen Juha Vähäsarja! Yksi eniten arvostamistani papeista ja otsikko muuttui.

En ole pitänyt itseäni masennukseen taipuvaisena vaikka tunteet heilahtelevatkin herkästi äärestä toiseen. Olin myöskin luullut ettei elämäni mitenkään muuttuisi tavanomaisesta arjestani tämä koronan myötä. Mutta kyllä se väkisinkin muuttui. Alkoi tuntua tuskalliselta. Vaikka oletinkin tottuneeni tähän vankeuteen jonka ruumiin vammani minulle tuottaa? Niin ei se sittenkään lisärasitteineen mainitun viruksen sääntöjen ja määräysten lisäksi totta ollutkaan.?

Ylensäkin on aika vaikea saada esim. tarvittavia lääkäriaikoja lähiterveyskeskukseen, ja kun vihdoin olin niitä kaksittain saanut, ne peruttiin kuten myös yksi operaatio. Minulla ei myöskään ole mitään hienoja koneita, ei älypuhelintakaan jne. Eristys on aika massiivinen, ja pahimmalta tuntuu kun ei ole seurakuntayhteyttä.

Niin, olin siis luullut, vaikka itse olenkin polio bandemian uhri, ettei nykyinen tilanne muuttaisi mitään.?. Polio virushan riehui  mm.1950 luvun molemmin puolin maailmalla ja toisin kuin tämä korona, polio virus tarttui lapsiin kaikkein herkimmin ja siksi se ensin nimettiinkin ”lapsihalvaukseksi” joka vammautti lukemattomat ihmiset ja tappoi myös. Eli onhan näitä ollut, joista pahin lienee ns. ”Espanjan tauti” joskus aikoja sitten.

Kuulin tv haastattelussa, sen minkä olen tiennytkin, että polio viruksia on kolmea erilaista ja kahteen lopulta löydettiin  rokote. Olen siis pandemiasta eloon jäänyt uhri. Tämä korona ei ONNEKSI vammauta ketään, mutta jos huonosti käy tappaa. Elämässä kuitenkin saattaa käydä niin kuin vanha sanontakin kuuluu: ”Ei kahta kolmannetta”. Ja niin on. Ei huonot uutiset kohdallani tähän alakuloiseen mielialaani loppuneet.

Mutta onneksi on sen verran laitteita että saa kuunnella ja katsellakin lähetettyjä Jumalan palveluksia. Jumalan Sana ei todellakaan tyhjänä palaa! Ja onneksi on Raamattu ja virsikirja, sekä Hengellinen Laulukirja, kun kotikirjastokin on nyt karanteenissa. Mutta miksi tuo otsikko ”luokalle jäänyt” oli ensimmäinen vaihtoehtoni. No, Juuri näitten tuntemuksieni takia, jotka yllättivät minut! Tunsin jääneeni luokalle, en ollutkaan selvinnyt, en kestänytkään, ollut vahva.!

Kuulin sitten radiosta kauniin laulun jossa laulettiin yhdessä säkeistössä jotenkin seuraavasti:” Olin luullut jo joksikin tulleeni, olen luullut kasvaneeni, tämän kiven heitit mua hiertämään, että minusta tulisi helmi. Tämän kiven heitit mua hiertämään että pieneksi kasvaisin”! Etsin sitä googlesta ja sain selville laulajan ja laulun nimen joka on ”Kivi” ja laulaja Birgitta Silvennoinen. Samalta oudolta sivulta löysin hänen laulamanaan toisenkin laulun, nimeltään ”Rakkaani”. Molemmissa on mitä puhuttelevimmat sanat. Ne hoitivat ainakin minua ja palauttivat ihmiseksi.

Kuunnellessani sitten Juha Vähäsarjan saarnaa itkin ja itkin. Se oli niin aito, hoitava ja koskettava. Jotenkin se hoiti aivan erityisellä tavalla niin kuin hänen saarnansa yleensäkin. Oppaksi kaikille jälleen kerran, niitä voi kuunnella SRO:n sivulta, suosittelen. Tytär tuli sitten taas ”sunnuntaikäymään” ja sanoi katselleensa televisiosta tämän päivän Jumalanpalveluksen ja kehui kovin. Olin sen nauhoittanut ja saatoin itsekin sen katsoa nyt myöhemmin.

Sana oli Sanaa! Sana, kun se on raamatullista on Pyhää ja hoitavaa. Ammatti ihmiset, jotka itsekin uskovat, osaavat ja löytävät oikeat sanat kulloisestakin aiheesta ja totisesti Jeesus on se Hyvä Paimen joka ei laumansa huonointakaan jätä, ei sitä viimeisintäkään! Ei sitäkään joka ei muitten vauhdissa pärjää! Kiitos Jumalalle armostaan ja rakkaudestaan meitä kaikkia kohtaan, minuakin.

Virsi 498. Tiedän ettei kaikilla ole virsikirjaa, niin kirjoitan sanat tähän vaikka pitkästi jälleen tuleekin.

”Nyt kulkee halki korpimaan Jumalan lapsen tie, vaan päivän matkan kerrallaan se kotiin täältä vie. 2. Kun Paimen kantaa olallaan pienintä karitsaa, niin Jeesus seurakunnassaan myös hoitaa horjuvaa. 3. Oppaaksi pyhän enkelin hän rinnalleni suo. Jos joudun tiellä tahroihin, Hän Ohjaa Lähteen luo. 4. Jeesuksen veri puhdistaa, niin tunnon rauhan saan ja lapsen tietä taivaltaa taas Jaksan Uudestaan.5. Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun Matka Taakse Jää!”

Olen saanut viestejä ja kiitoksia viimeisimmästä blogistani tänne kotiinkin, mutta koska eräskin kiitti sanoin, jotka kuuluvat myös ainakin Tapiolle ja Juhallekin niin laitan sen tähän seuraavasti:

” Olen kiitollinen siitä että löysin aikoinani blogitaivaan ja Teidät Kaikki siellä jotka kirjoitatte!” Ja sitten hän toivottaa siunausta meille ja toivoo että muistaisimme toisiamme rukouksin voimiemme mukaan”.!

Itse tervehdin vielä lukijoita Jesaja 55 luvulla jonka otsikkona on vanhan käännöksen mukaan:” Kutsumus armoliittoon. Herran sanan voima. Vapahdettujen riemullinen paluu: Ja alkaa tutusti näin sanoen:

” Kuulkaa kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin joilla ei ole rahaa, tulkaa ostakaa ja syökää: tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse?” ……..

55: 5-6 ”Katso sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä Hän kirkastaa sinut. Etsikää Herraa silloin kun hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, kun Hän läsnä on 

jae 10-11: Sillä niinkuin sade ja lumi joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: Ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan Tekee Sen, mikä minulle Otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetän! 

12-13:” Sillä Iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; Vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; Ja se tulee HERRAN Kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka Ei Häviä!”

Kiitos Jumalalle

Eräässä kristillisessä tv ohjelmassa oli haastateltavana eläkkeelle jäävä tunnettu ”kirkonmies” eli pappi. Olen aina tuntenut hänet hyvin raamatullisena, ja sitä hän onkin, periaatteiltaan ns. vanhakantainen, mutta minulle se on sopinut. Mieleeni jäi erityisesti kuitenkin kuin ”riitasointuna” kun hän haastattelun loppuhetkillä sanoi että laulu ”särkynyt saviruukku” on kyllä kaunis, mutta ei Jumala tahdo meitä pitää särkyneinä vaan eheyttää! Niin kuin onkin, mutta:

Se laittoi minut ajattelemaan mm. tätä blogitaivasta ja omaa osaani tässä!? Kuinka kirjoitan, millaista kuvaa annan mielipiteilläni ja aiheillani? Ahdistuuko joku juuri nyt särkynyt, vai saako lohtua? Ihmisiä olemme kaikki ja samassa veneessä. Virheitä teemme emmekä aina osaa ajatella mitä sanomme, vaikka tarkoitus olisikin hyvä! Toivottavasti ns. elämä opettaakin ja vähemmin tulisi sanottua sellaista joka toista satuttaa.

Kuuntelin sitten vielä, eräänä toisena päivänä radiosta jonkun hartausohjelman jossa mainittiin pappi Elkanan vaimo Hanna!! Se taas sai minut hakemaan niitä raamatun kohtia joissa sanotaan kuten esim. Room. 12:15: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa” ja kehoitetaan olemaan viisaita kussakin tilanteessa. Sama sanoma toistuu psalmeissa, sananlaskuissa Jesajassa jne.

Ehkä nyt vähän poikkean aiheesta joka kuitenkin on, kuinka me suhtaudumme särkyneisiin lähimmäisiimme ja/tai itseemmekin. Oma käsitykseni toki tukee tuon papin näkemystä mutta tämän puoleinen elämä on opettanut ettei meistä kukaan vielä täällä tule kokonaan ehjäksi! En sano, että tuo pappikaan sitä olisi tarkoittanut, mutta hänellä on tapana esittää asiansa vahvasti.

Niin Hanna… Hänen tarinansa aloittaa Samuelin kirjan. Jos ei joku muista niin Hanna oli Elkanan toinen vaimo, joka kärsi ja särkyi siitä ettei saanut lasta. Hän meni pyhäkköönsä rukoilemaan ja itki niin että pappi Eeli luuli hänen olleen humalassa. Mutta Hanna kertoi hänelle itkunsa ja suuren tuskansa syyn. Pappi Eeli ymmärsi ja lähetti hänet siunaten  kotimatkalle ja Hanna sai, vanhoilla päivillään kaipaamansa lapsen, pojan, jonka lupasi Jumalalle ja pitikin lupauksensa.

Meillä on vaikeita aikoja, suuria ja pieniä suruja, murheita joita kannamme sisällämme ehkä niinkin, ettemme kenellekään koskaan kerro! Minullakin on. Ne minä itken Herralleni ja voin tunnustaa, kerta toisensa jälkeen, syviä ne ovat. Taas eräänä päivänä olin niin väsynyt että lepäsin sängylläni lähes koko päivän, katselin ympärilleni kaikkea sitä rakasta jota saatoin nähdä ja ajattelin ja muistelin. Huomasin, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, ettei mikään enää sitonut minua. Olin vapaa kaikesta mitä näin.

Ajatukseni siirtyvät tässäkin siihen kokemukseeni ja lisäksi tähän hetkeen: – Koko maailma on nyt ahdistuksen ja pelon vallassa, emmekä tiedä mitä tuleva tuo tullessaan. Nyt juuri, kun pitäisi osata riemuita Pääsiäisen sanoman toteutumisesta! Siitä että Herramme on ylösnoussut ja Elää! Kevät tekee tuloaan ja valon määrä on häikäisevä. Mutta sitä tosiasiaa ei mikään muuta että tälläkin hetkellä joku kaivaten itkee läheistään. Joku on sairaana, jollain on ihmis- suhde karikolla ja Jumala hukassa. Joku suree lapsiaan jne..

Autuas on se ihminen, joka kaikkina aikoina osaa ohjata ajatuksensa siihen tulevaisuuteen mitä kohti olemme lopullisesti menossa. Siihen jonka Jeesus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille voitti! Me suremme ja saamme surra, mutta kun tai jos, meillä on Usko ja Toivo Jeesuksessa ja Jumalan Sanassa joka lupaa hyvää ja täydellistä niin me jaksamme, varsinkin jos saamme tukea myös lähimmäisiltämme.

Heikkoina ja särkyneinäkin me jaksamme ja juurikin silloin. En minä, eikä kukaan meistä, voi olla itse mielestään viisas. Eli ellemme itse säry tai joudu itkemään ja ikävöimään emme voi toisiakaan auttaa. Ja siihen meidät on myös, ja kuitenkin, tarkoitettu. Jumala Kaikkivaltias on armollinen särkyneille, särkyihän hän itsekin!   Hän Särkyi Ristillä.  –  Ei itsensä tähden vaan meidän, jotka hän oli luonut ja synnyttänyt.

Ja juuri siksi Hän oman kärsimyksensä ja särkymisensä kautta voi ja tahtoo meitäkin lohduttaa ja auttaa! Viisautta lempeytä ja armollisuutta lähimmäistemme ja itsemmekin suhteen saamme ja voimme anoa Häneltä. Hän voi kiusattuja ja särkyneitä auttaa koska oli itsekin kiusattu. Kun kerran olemme Perillä, silloin me olemme täysin ehjiä! Mutta siihen saakka seuraavan virren sanoin, kaikesta ulkoisesta huolimatta Jumalan siunausta ja rauhaa tähänkin kevääseen!

virsi 552: Mua siipeis suojaan kätke, oi Jeesus, Herrani, suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi. Sä kaikeks tule mulle valollas, neuvoillas, suo joka päivä elää mun yksin armostas. Suo anteeks kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, Pyhitä Hengelläs. Ja meidät suuret pienet sun sulje huomahas, yö rauhainen suo meille, Oi Jeesus Laupias!

Tänään vietämme pitkää perjantaita. Kristuksen Jeesuksen tuskan päivää.  Minulle hiljaisuuden, ja rukouksen pyhää päivää. – Mielessäni pääsiäisvirret ja psalmit.

Ps. 30: ”Minä ylistän sinua, Herra, sillä Sinä Pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta! Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja Sinä paransit minut. Herra, Sinä nostit minun sieluni tuonelasta, Sinä Herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta……

Sinä muutit minun murheeni Ilokarkeloksi, Sinä riisuit minun Surupukuni ja vyötit minut riemulla, että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, Eikä Vaikenisi! Herra, minun Jumalani Sinua minä ylistän iankaikkisesti!

Virrestä 511 kaksi viimeistä säkeistöä: Tie, valmis on, nyt tunnen sen ja lähden matkaan palvellen. Voin jakaa, minkä itse saan, rohkaista muita kulkemaan. Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen Ylistää Tietä Kristuksen!

Siunattua pääsiäisen aikaa kaikkine pyhineen kaikille Jeesuksen ansiosta nyt oleville ja tuleville Herran palvelijoille ja pyhille Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä ”käsky” kuuluu:” Olkaa pyhät.

Efesolaiskirje 4

Miksi kiitän, miksi kirjoitan, miksi, miksi?

Mielestäni juuri nyt, juuri tänään(kin) ihmiset tarvitsevat jotain ikuista ja kestävää, niin kuin ovat aina tarvinneet. Siksi kirjoitan, siksi kiitän vaikka monen mieltä ahdistus ja suru painavatkin. Tänä aamuna mielessäni olivat Immi Hellenin runon ”Paimenpoika” sanat ja sävel. Ajattelin tulla sen tänne kirjoittamaan – lohduksi niille jotka potevat yksinäisyyttä. Mutta on parempikin sanoma. Tuo joka on otsikkona! Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen 13 luku. Tahtoisin sen tähän kokonaan, mutta uskossa siihen että jokaisella joka tätä mahdollisesti lukee, on oma Raamattu niin en sitä kopioi. Ja löytyyhän se googlaamalla näistä koneistakin.

Tuon kirjeen ihanuus on niin valtava että sitä luetaan ts. luettiin ainakin ennen, vihkitilaisuuksissa kirkossa. Minun äitini vanhassa raamatunkäännöksessä on alustuksena/esipuheena seuraavaa:” Apostoli esittää rakkauden kaikkia lahjoja korkeammaksi, kuvaa sen jaloutta ja sanoo rakkauden yksin olevan ikuisen, mutta muiden lahjojen katoavaisia”! Ja näinhän on. Jatkan muutamalla jakeella lopusta:

”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin, nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan! Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin niistä on rakkaus!” Niin, – kestävä ja ikuinen on Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan.

Vaikka Tapio aivan oikein kirjoittikin että elämme kirotussa maailmassa ja siltä voi näyttää ja tuntuakin,  ja se on myös Raamatun alkulehdiltä luettavissa Jumalan omina sanoina, niin ihmistä Hän ei kironnut vaan lahjoitti meille Vapahtajan omassa pojassaan. Siitä minä kiitän, siitä tahdon ”todistaa” Kaikkina aikoina ja päivinä, niin pahoina kuin hyvinäkin! Sillä se on ikuista.

Tuntuu vähän ”maalliselta” laittaa nyt tähän tuota alussa lupaamani runoa niin Pyhä on tämä Jumalan Sana.

Mutta me elämme tässä maailmassa jossa kaikesta huolimatta aina on jotain kaunista ja herkkääkin, kuten Jumalan luonto ja taiteet! Siksi kaikille yksinäisille pieni keromus pienestä paimenpojasta! Tämä runo on eri muodossa sanoitukseltaan kuin se jota lauluna lauletaan, mutta kauniita molemmin sanoin, niin kuin ihmiselämäkin. Ja runoilija oli uskova ihminen voi senkin lukea tästäkin runon tekstistä:

” Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulaltaan ja kiiruhdin karjoteille./ Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa, ne seurasi torveni toitantaa, ja metsä soitteli meille./ Mä tunnen polkuja paljonkin, jo kesän karjaani paimensin, en konsaan eksynyt vielä. Mä tiedän ruohoiset syöttömaat ja ahonrintamat marjakkaat ja rannat siintävät siellä./ Kun eilen rauhassa karja söi ja pikku vuonaset leikkiä löi, ma poimin muurainta suosta, niin susi syöksähti laumahan, se sieppasi suuhunsa karitsan ja aikoi tiehensä juosta./

Sen kanssa ma silloin taistelin, sen kidasta pienoisen pelastin ja annoin sen äidillensä. Se Susi kättäni haavoitti, vaan olkoon se sille anteeksi, se oli kai nälissänsä./ On armas sunnuntaiaamu tää, se mielessä muistot herättää – nyt toiset on kirkkotiellä. Mä etsin kirjani kontistain, sen äitivainaalta muistoks sain – hän on jo tallella siellä./ Nyt metsä kirkkoni olla saa, voi täälläi palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit soikaa! Mun Kirkkoni katto on korkeella, ja ystävä yksi on seurana, joka muistavi poikaa, paimenpoikaa”.

Herra on Hyvä tänäänkin, Hän on rakkaus ja armo Yli kaiken.! Siunattua sunnuntaipäivää!