Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Johdatusta vai sattumaa

Tiedän ettei sattumaa ole vaikka joskus tuntuisikin siltä.

Aina, eikä useinkaan juuri sillä hetkellä kun jonkin asian valitsee tai johon ”ajautuu” ei vaan ymmärrä miksi?! Myöhemmin, joskus paljonkin myöhemmin, jopa vuosiekin päästä asia saattaa valjeta. Aina ei niinkään kuitenkaan käy. Joskus elämä ahtautuu, kapenee ja muuttuu jotenkin liian tavalliseksi. Ei enää muista mistä on lähtöisin, mistä päässyt ja mihin päätynyt, on kuin mauttomaksi muuttunut suola.

Tänään otin vapaapäivän, aivan vaan sen takia että tunsin tarvetta lepoon. Tähän mennessä kun kello lähenee 13 en ole vielä ehtinyt sitä toteuttaa. Ja ulkonakin olisi kaunis ilma, näen sen vaikka istunkin varjon puolella asunnossani.

Hetki sitten kuuntelin radio Deitä ja virttä ”Suurempi kuin sydämeni” 525. Ja se sai ajattelemaan, aamuisten lisäksi. Minua jotenkin hävetti oma itseni. Kuinka pieni ja ahdas olenkaan.

Olen joskus lukenut sellaisen kirjan kuin ”Ahtaalta avaralle” sen tekijää en enää muista, mutta silloin kun sen luin se auttoi uskomaan että sen hetkinen elämäni joskus muuttuisi. Tai ainakin että joku ja jotkut muutkin ovat kokeneet ja kokevat rankkoja aikoja.

Mutta tässä elämässä, jota nyt elän, näkökykyni on ahtaunut ja elinpiirini kapeutumisen myötä minusta on tullut itseni ympärillä pyörivä ikävä ihminen. Ja jos vertaan entiseen elämääni niin elän hyvin.

Elämä ei ole kenellekään koskaan helppoa, eikä kivutonta. Varsinkaan niiden jotka tahtovat vaeltaa kristittyinä kokosydämisesti. Ihmisillä on kipua ja tuskaa, ja mikä vaikeinta, sellaistakin elämässään jota ei voi sanoa. Kantaa vain, Herran omillakin. Ja myös kuoleman surua. Näistä emme pääse. Ja kuitenkin…

Mitä tähän aikaan tulee, kaikkiin tiedotusvälineisiin ja uutisiin, kukaan ei voi välttyä huonoilta ja surullisilta uutisilta. On vain se vaara kun ne ovat jokapäiväisiä että niihin on helppo turtua ja ajatella ettei niille mitään voi ja sellaista elämä on.
Mihin minusta on kadonnut myötätunto, mihin sääli, mihin ihmisyys? Mihin minä itse, jota kohtaan Jumala on ollut niin äärettömän hyvä, pitkämielinen ja armosta rikas. Voi minua, voi tätä maailmaa.

Herra armahda. Herra armahda.

Herra armahda niitä jotka eilen, tänään ja huomennakin joutuvat taakkojansa kantamaan, juuri niitä jotka eivät tunnu millään järjestyvän tai muuttavan muotoaan parempaan suuntaan. Minulla ei ole muuta evästä kuin se, että tiedän Jumalan tietävän. Tiedän Hänen säälivän, Hänen uhranneen Poikansa ja kärsineen poikansa tuskat yhdessä hänen kanssaan, ja meidän kanssamme! Hän tiesi, Hän tietää, Hän tulee kerran ja lopullisesti apuun!

Kaikki te tiedätte että olen itkuiikka, joskus syystä joskus syyttä, mutta minulla on taas auki Rakas Kirja. Luen kyynelin kirjettä heprealaisille, luen niin kuin näen, osaan ja ymmärrän, mutta voin suositella jos jaksat! Jos kaipaat uskoa ja toivoa jonka vain Jumala voi antaa. Ei heprealaiskirje kokonaisuudessaankaan ole pitkä, mutta saa sen lukea luku kerrallaankin! 😉

Ihminen ei osaa, eikä löydä oikeita sanoja lähimmäisensä tuskaan, mutta Jumalla, Herralla Jeesuksella, Pyhällä Hengellä on, on ollut ja tulee olemaan oikeat sanat.

”Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus. Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni, uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.
Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus, suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus. Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen. Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen.
Yhtä pyydän Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?
Anna Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vailla vastausta jään. Juuri siellä Sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, vaikka suostun vähimissä uskollinen olemaan.
Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun.
Suurempi kuin sydämemme suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä Itse Armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat”

Sinua siunata tahdon!

 

 

Mainokset


2 kommenttia

Puhtaista puhtain rakkaus

Olen usean päivän ajan jo ajatellut tämän kirjoitukseni aiheen olevan ”vuoden kaunein aika”, mutta juuri äsken se muuttui. Ja kuitenkin myös se mikä luonnossa nyt on runsaana, todistaa suuresta rakkaudesta. Suuresta, puhtaasta ja kestävästä rakkaudesta johon ihminen ei pysty perisyntinsä takia.
Jälleen on pihallani puitten ja kukkasten runsaus. Pihlajapuukin on kuin vaahdon peitossa kukkiensa ylenpalttisuuden tähden. Kevättalvella eivät punatulkut tulle olemaan ilman evästä, niin kuin viime talvena.

Kaikki minkä nyt näen ja koen todistaa Jumalan armosta ja pitkämielisyydestä entistä enemmän. Sana puhuu minulle nyt Jaakobin ja Roomalaiskirjeen kautta väkevästi, avaten sitä sisintä ja alkuperäisintä olemusta joka kaipaa kaikkein kipeimmin Jumalan Henkeä. Sillä kun ja jos on tullut, niin kuin onkin, rikkoneeksi lähimmäistään kohtaan, on tullut myös rikkoneeksi Jumalan hyvää tahtoa ja rakkauden käskyä, sillä ”ajatuksin, sanoin ja teoin olen pyhän tahtosi rikkonut” usein tahtomattanikin, ja ymmäryksen puutteesta.

Ja kuitenkin elämme armon ja rakkauden täytetyn työn suojissa. Meidät muistetaan ihmisiksi ja meille on jo annettu anteeksi ennen kuin mitään on tapahtunutkaan. On surullista ettei ihmisen ole mahdollista rakkaudessaankaan olla täysin puhdas niin kuin Jumala on. Se on vaikeaa myöntää ja pystyä antamaan itselleen anteeksi, vaikka rakkaudettomuuden synti olisikin vain sisäinen tila. Onneksi meillä on puolustaja ja lohduttaja Jeesuksen ansiosta elävä Pyhä Henki meissä, kiitos Jumalalle.

Katsellessani tuota kevään runsauden värikylläisyyttä, koen Jumalan rakkauden niin äärettömänä että voin aavistellen hetkeksi saavuttaa häivähdyksen siitä puhtaudesta ja täydellisyydestä, jolla Hän luontoakin hoitaa antaen sillekin kaiken ajallaan. Ja kuinka ollakaan selatessani Pyhää Sanaa huomasin jättäneeni Raamatun auki 1 Pietarin kirjeen kohdasta, jossa Raamattu kansalle versiossa, ovat ensimmäisinä otsikkoina ”Elävä toivo ja Olkaa Pyhät”! Vaikka aiheeni alku onkin Jaakobin 3 luvussa ja koko kirjeessä.

Tämä tähänastinen teksti piti kai kirjoitaa, mutta nyt kun on monen kodin ja koulunsa päättäneiden nuorten ja lasten päivä perhejuhlineen, muutama keväinen runo vielä tänne loppuun. Mutta sitä ennen, parhaimmat onnittelut ja siunauksen toivotukset päivän juhliin, niin lapsille kuin vanhemmillekin! Juhlissa saa iloita ja varmaan tuntea helpotustakin kaiken suorittamisen jälkeen.!

Kevätlaulu
Oli talvella taivas jäässä/ ja ruumisarkussa maa./ – Kevät tulvien seppel päässä/ nyt herää se, katsokaa!/ Valon aallossa lintujen tavoin/ ui katsehet ihmisten.! Tänä päivänä kuuma ja avoin/ sydän nuori on jokainen./
Katot haihtuvat päämme päältä/ ja seinät siirtyvät pois:/ Me katsomme kauas täältä/ kuin alppeja allamme ois./ Tänä päivänä taivas sataa// alas meihin. Riemuitkaa:/ Me soudamme Linnunrataa/ tuhatvuotisen matkan takaa./
Ja päällä päivänsäteen,/ SYDÄMESSÄ ELÄMÄN,/ me saamme tarttua käteen/ PYHÄN
NÄKYMÄTTÖMÄN.
UUNO KAILAS

Kesäyö
Kentillä kasteisilla/ hämärä käy yli maan. /Valkea niittyvilla vielä on valveillaan.
katsoen kummissansa/ kuinka rukoukseen/ kaikki kukkien kansa/ kumartui hiljaiseen.
Kuusen latvasta ääni/ pienoisen huilun soi./Minäkin kumarran pääni./ minunkin sisällä soi!
AARO HELLAAKOSKI


2 kommenttia

Rakkauden ja Armon Jumala

Kuinka voikin tässä elämässä, lyhyessäkin ajassa, tapahtua aivan vastakkaisia asioita!? Myönnän nöyrästi ettei eilinen iltarukoukseni ollut kiitollinen päinvastoin, minä  kiivailin Jumalalle, vaikka se onkin luonteeni vastaista, ja pelottavaa. Olenhan tekemisissä maailman kaikkeuden Luojan kanssa jolle olen vain tomuhiukkanen ja elän vain Hänen armostaan. Mutta.

Olin niin pettynyt kuulemiini huonoihin uutisiin terveyteni suhteen että oli aivan pakko vetää Jumala sanoistaan vastuuseen? Olen jo omasta mielestäni menettänyt lähes kaiken itselleni tärkeän. Rakkautta en ole saanut kokea juurikaan elämäni aikana. Äiti ei minua jaksanut hyväksyä, ja ymmärrän kyllä, mutta en voi kieltää etteikö se heittänyt varjoa elämäni ylle. Anteeksi olen Jumalan armosta voinut antaa, mutta kipeys suhteesta ei ole lakannut vaikuttamasta jollain tasolla vieläkään. Enkä enää pyydä anteeksi koska äiti on kuollut.

En myöskään saanut onnellista avioliittoa ja ehjää perhettä niin kuin olin siitä unelmoinut, ehjästä perhe-elämästä ja lapsista. Onneksi sain kuitenkin yhden Taivaan Lahjan, tyttäreni joka on parasta mitä tiedän tässä maailmassa, Jumalan paras lahja elämääni. Minulle muuten rakkaat ja merkittävät ihmiset ovat lähes kaikki jo kuolleet, neljä heistä syöpään nuorempina kuin itse nyt olen. Ja ne muut kaukana. Isänikin kuoli ennen aikojaan, olen nyt jo vanhempi kuin hän oli kuollessaan, rakas isäni.

En huonon kuntoni vuoksi jaksa osallistua paljoonkaan enää, enkä kutsua kotiinikaan ketään. Olen uupunut. Ja sitten tämä viimeisin tieto käsieni suhteen. Kaikki muu onkin jo kehossani pettänyt ja nyt tämä. Olen joutunut luopumaan paljoista harrastuksistani ja mieleisistäni tekemisistä. En ole muuta pyytänyt enää kuin että tämä kirjoittaminen onnistuisi, tämä joka vielä on jäljellä jotenkuten. Mutta käteni!!! Ne ovat olleet viime vuosikymmenenä ja jo ennenkin osittain myös jalkani ja ovat nyt rikki.

Sanoin Jumalalle missä ovat lupauksesi anomisesta ja niihin vastaamisesta. Kiukuttelin, sanoen etten ole enää vuosiin muuta pyytänyt kuin käsien toimintakyvyn säilymistä kun kaiken muun olen jo menettänyt. ”Etkö nyt voisi antaa minun pitää edes käsiäni”?

Aamulla heräsin huonosti nukutun yön jälkeen väsyneenä, toivottomana ja syntisenä. Jos koskaan niin nyt varmasti olin tehnyt pahoin Jumalaa vastaan. Avasin sitten jossain vaiheessa TV:n josta tuli Partiolaisten Nuotiokirkko Jyväskylästä. Eikä aikaakaan kun ajattelin etten jaksakaan sitä katsoa, ja juuri kun olin sen sammuttamassa valtava Jumalan Rakkauden, Armon ja Anteeksiannon Henki mursi minut.

Jumala oli antanut anteeksi illan syytökseni. Hän oli niin täynnä armoa ja rakkautta että olin aivan voimaton. Minä todellakin tunsin kuinka hellän lempeä Hän oli ja kaikki eilinen pyyhitty pois!! Vaikka olin toivoni menettänyt ja tunsin etten ansaitse mitään, sain kokea olevani täysin hyväksytty ja rakkaudella rakastettu!!! Ja taas Jumala Puhui.

Hän puhui Jeremian kirjan kautta! Tulee liian pitkäksi jos tästä jatkan kuinka, mutta sen verran että koin Hänen nostaneen minut likaisesta liejusta johon olin hukkumaisillani. Hän puhui myös Uusi Tie lehden kautta. Viimeisimmässä on Ilkka Rytilahden kirjoitus otsikolla ”Toivon varassa- mutta minkä toivon”. Lehti oli minulla ollu jo jonkin päivän mutta en saanut luettua ja nyt se oli kuin mannaa ja hunajaa! Sitä tekee Jumalan Pyhä Henki.
Kuinka hyvältä Jumalan sana taas maistuikaan kun olin kokenut olevani täysin pois poikennut.

Jumala puhuu tavalla ja toisella ja Hän On Rakkaus ja Armo, eikä Hän muutu!

En minä ole fyysisesti parempi tänäänkään, mutta niin kauan kuin käteni vähänkään toimivat, JOS Jumala Henkeään antaa, minä en kirjoittamista lopeta. Aina löytyy joku kanava jota myöten pääsen ulos täältä ”nunnan keljastani”. Ja kuten aina olen sanonut, voisi olla vieläkin huonommin kohdallani – ja voi vielä ollakin, mutta Jumala on Rakkaus ja Hän On Armosta Rikas!

Lopuksi lainaus Ilkka Rytilahden artikkelista:
” Meillä on syvä kaipaus rakkaudesta ilman eroa, kuoleman pakenemista, pääsystä ajan kaiken kuluttavasta otteesta, koska meidät on luotu suurempaa kuin tätä elämää varten”! Korostus minun, mutta näin on!

Lohduttakoon se meitä kaikkia jotka joudumme paljosta luopumaan ja ihmettelemään väsymistämme. Kuten ihan kaikkia muitakin, kaikkia ihmisiä. Me olemme Jumalan armosta olemassa, kuljemme Pyhää Valtatietä vaikka olemmekin vielä täällä.

Pääsiäinen on mennyt mutta sydämessäni kuuluu laulu ”Käy yrttitarhasta polku”. Jeesus teki kaiken jotta me saisimme Elää ja pääsisimme perille, sekä tässä elämässä että tulevassa. Ylistetty olkoon Hän.


4 kommenttia

Eilinen on mennyt huomisesta emme tiedä

Tänään auttaa Herra!

Tämä on nyt kahdessadasviideskymmenesyhdes blogini siitä laskien kun sain aloittaa täällä blogitaivaalla vuoden 2013 alusta.
Tuon otsikon piti vielä aamulla olla ”Jumalan rauhaa”. Äkisti se muuttui kun lääkärini soitti. Tilanne joka on vaivannut jo useamman vuoden ja ollut tuskallinen ei liene parannettavissa millään operaatiolla, vaikka ei kuolemaksikaan ole. Tuskallinen kyllä ja vaikeuttaa tätä kirjoittamistakin. Pitää vaan uskoa että tänäänkin auttaa Herra.

Kun on näinkin paljon kuin 251 blogia kirjoitellut täällä  ja vielä lisää muuallakin, niin varsinkin täällä toistoa tulee, sen tiedostan. Vaikka olenkin pyrkinyt kirjoittamaan vain olennaisista, minulla ei ole sitä taitoa joka Ilkalla aikoinaan oli. Kun hän kirjoitteli ahkerasti niin tekstit olivat ajankohtaisia ja helposti luettavia, ei pilattu liioilla selittelyillä tms. Mutta kukin tyylillään vaikka opiksikin tahtoisi ottaa. Nyt jatkan siitä mistä aamulla piti.

Kun Jumalan armosta vuonna -73 sain suuressa hädässäni Raamattua lukiessani nähdä, ikäänkuin näyssä seisovani pimeässä illassa Golgatan kummulla tuulen tuivertaessa ja samalla aivankuin nähdä myös kuinka kaikkein pyhimmän edestä esirippu repesi suurella voimalla ylhäältä alas asti jokin minussa muuttui.!
Siinä hetkessä en ymmärtänyt mitä tapahtui, tiesin vain jonkin perusteellisesti muuttuneen.  Jumala tiesi oikean ajan ja paikan tapahtumalle ja johdatus jonka tulisin tarvitsemaan oli jo valmiina.

Pihapiirissä tutustuin uskovaisiin joita en tiennyt olevan olemassakaan, mutta joitten kautta sain vastauksia ja neuvoja Raamatun lukemiseen. Johdatus vei helluntaihin ja ymmärrykseni avautui. Tiesin että jos lähtisin Jeesusta seuraamaan joutuisin siitä maksamaan, mutta kiitos Jumalalle niin oli tarkoitettu. Minulla oli vastuullani puolivuotias taivaan lahja, ainoaksi jäänyt tyttäreni, mutta uskoin hänetkin Jumalan varaan, niin kuin oli pakko jättää koko tulevaisuutenikin ja elämäni.

Minua siunasi kun joskus pääsin salaa lähtemään helluntailaisten kokouksiin. Minua itketti kun aina jokaisen kokouksen alussa puhuja toivotti kaikelle kansalle ”Jumalan rauhaa” ja kansa vastasi yhteen ääneen ”Rauhaa”. Sitä toivotettiin myös toisilleen. Kun elämäni oli ollut väkivaltaa, rauhattomuutta ja pelkoa tuo toivotus tuntui uskomattomalta toteutua. Kun oli ollut vaikeaa avioliitossani jo ennenkin niin vielä vaikeammaksi se tuli ja Jumalan rauha ulkoisesti mahdottomaksi. Vaikea oli myös olla pelosta vapaa.

Luin paljon Raamattua, mutta salaa, rukoilin niin kuin osasin ja itkin. Raamatunluku intoni ei ole kadonnut mihinkään koska Jumalan sana on elävä ja voimallinen siinä on aina jotain uutta!  Jumalan Sanassa on lepo ja uskallus. On toivo tässä maailmassa ja ikuisuudessa. Raamattu on Jumalan Sanaa, se on kokonaisuus olipa kysymys mistä tahansa asiasta tai ajasta. Se ei muutu koska on Jumalan kirjoituttama. Tuskin ilman hätääni olisinkaan niin kiintynyt Jumalan sanaan kuin on näinä lähes 46 vuotena tapahtunut.

Olen nyt kahlannut tänään kohtia Jumalan Rauhasta pääasiassa ja kaikesta muustakin uskoa ja toivoa herättävästä, mutta miettinyt myös mikä on aiheuttanut mielessäni levottomuutta ja ahdistusta? Varsinkaan tässä nykyisessä ajassa on vaikea säilyttää sisäistä rauhaansa, eikä se säilykään ellei lue Jumalan sanaa säännöllisesti ja rukoile. Kiitos Jumalalle että HÄn vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä!

Jaakobin kirjeessä 1:17 sanotaan:” Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoakaan vaihtelusta” (R:ttu kansalle)
Koska Kristus Jeesus on maailman Valo, joka Häneen uskoo, ei vaella pimeässä vaan hänellä on Elämän Valo hänessä ei ole vaihteen varjoja.

Luin tässä yhteydessä myös ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä uskovien yhteydestä mm. sen 10 lukua jakeessa 16: ” Eikö siunauksen malja, jonka me siunaamme, ole osallisuus Kristuksen vereen. Eikö leipä jonka siunaamme, ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska Leipä on yksi, niin me olemme yksi ruumis, sillä me kaikki olemme osallisia tuosta yhdestä leivästä.”

Jakeessa 23 Paavali sanoo myös uskoville tärkeän asian :” Kaikki on meille luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna”  hyvä ja aiheellinen neuvo ja opastus Jumalan Pyhällä Valtatiellä, ja sielujemme puhtauden takeeksi.

Nyt on pitkästi mutta pidemmästikin tulisi.

Huonot uutiset saatuani tarvitsin erityisen lohdutuksen ja tiesin mistä löydän; Jesaja 35 ja psalmi 126. Siunattu Sana!
Hetkeen kun kyynelin kylvetään niin lopulta riemuiten leikataan. Sen uskon vaikka en näkisikään. Kun ja jos ei muuta voi, aina on rukouksen mahdollisuus tässä kovassa jumalattomuutta julistavassa ajassa. Ja rauha, vaikka se helposti häiriintyykin tässä kuolevaisessa ruumiissamme niin rukoillaan toistemme ja itsemmekin puolesta että rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiimme pysyisi voimassa ja siunataan niitä jotka totuutta ja Jumalan Rauhaa julistavat kaikille kansoille, niin kauan kuin aikaa on.

Raamatunkohtia joista voisi olla avuksi, neuvoksi ja lohduksi olivat tänään: kirje Filippiläisille 4: 6-9,  2Pietari 1:2-8,  1kor. 14:33 ja 10:16-17 ja 23,  Ps 126, Jesaja 35 ja Jaakob 1:17 Kiitos jos jaksoit tänne asti.

” Maan ja taivaan Luojan kiitos soikohon! Kaikkein lahjain suojan Armo suuri on. Herra neuvoillansa tiemme viitoittaa. Lupauksistansa Sielu rauhan saa. Kiitos Herra taivaan, kun tuot lastes vaivaan lahjas runsahimmat!”  Aamen.

 


3 kommenttia

Elämästä ja ikävästä

Tunnelmasta toiseen.
Kun aloin tätä tekstiä hahmotella tunteeni ja ajatukseni olivat ns. ”pakkasen puolella”, mutta ihmeellinen on Jumalan Sana ja Henki.!
Mutta joka tapauksessa:
On taas tullut luettua maailman parhaita kristinuskoa ja oppia käsitteleviä kirjoja. Viisaitten ja oppineiden miesten kirjoittamia, mutta se kaikkein parhain on jäänyt vähemmälle, eikä ole ollut hyväksi. Olen tuntenut kutsua Sanan ääreen, mutta maalliset ovat vallanneet alaa minussa ja uuvuttaneet. Sen seurauksena olen potenut lähes pakahduttavaa ikävää.

Vaikka Jumalan Pyhä Henki tuo rakkaudella mieleeni sanoja Raamatusta ja kutsuu, minä en tunne jaksavani. Mietin miksi, mitä vaihetta nyt mahdollisesti elän? Kuka tai mikä huutaa niin lujaa kaikkialta etten saa rauhaa – ellen sitä ota! Eräs mennyt aamuyö tulivat mieleeni psalmin 103 sanat:” Ihmisen elinpäivät ovat niin kuin ruoho, hän kukoistaa, kuin kukkanen kedolla. Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa enää häntä tunne..” Niin, tätä ei kukaan pääse pakoon, mikä siis on tärkeintä tässä ja nyt?!

Palata Sanaan ja rukoilla. Aloittaa vaikkapa psalmin 103 alusta:” Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, Hänen Pyhää nimeänsä..jne”
Mikä siis on ongelmani?
Liian paljon ajatuksia ja ikävöimistä, liian vähän yhteyttä Jumalaani. Luen, käyn lukemassa muiden kirjoituksia ja Päivän sanaa Hengen tuulta saadakseni?

Seurakuntalaisen sivulta löysin jotain olennaista. Reijo Telaranta esittelee lukemiaan kirjoja joista kertoo yhdestä jonka nimi on ”Rukous” seuraavasi yhden kohdan poimiakseni:”  Rukous on sekä keskustelua että kohtaamista Jumalan kanssa. Rukous on sekä kunnioitusta että läheisyyttä, sekä taistelua että todellisuutta. Rukous on puhetta Jumalan kanssa, ei pelkästään Hänen suuntaansa”! (korostus minun). Tätä lie opettelevat he, jotka puhuvat kuuntelevasta rukouksesta. Joka ei kai ole sen kummempaa kuin että on hiljaa(kin) Jumalansa edessä että Pyhä Henki saa sanoa sanottavansa.

Edellä mainitusta tulee vaan mieleeni jälleen kohta Saarnaajan kirjasta 3 jossa sanotaan niistä, jotka eivät vielä Jumalasta tiedä, että:”Myös iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämiinsä”. Eli Jumala tietoisuus on kaikissa ihmisiksi luoduissa olemassa Hän ei ole armossaan määrännyt ketään pelastustyönsä ulkopuolelle. Tähän perustuu lähetyskäskykin.

Kun olen miettinyt omaa tilaani, tätä nyt vaikeata taas ja tuntenut tarpeeksi olevan jo siinä että itse jaksaisin uskossa sen ajan, joka kohdalleni on määrätty ja  ikäänkuin ”suoriutua” jotenkin kunniallisesti edes tästä, niin kuinka voisin toisiakaan auttaa? Ajattelen näin, vaikka kaikki mikä minussa on, on Armoa armon päälle!

Jumala kyllä tahtoo ja auttaa, mutta olenko valmis? Miksi. No, kun tuntuu etteivät nekään  ihmiset joilla on tieto kärsi enää oikeata oppia eivätkä edes kaipaa sitä! Ehkä pitäisi oikealla tavalla mennä itseensäkin kristittynä, hyväksyä yhteinen erilaisuutemme maailman emmekä Jumalankaan edessä riitelisi oppikysymyksistä niin kiivaasti ettemme tulisi keskenämme toimeen ja ja Jumala saisi sen kunnian joka Hänelle kuuluukin.

Lukisimme Sanaa, julistaisimme syntien anteeksisaamista Jeesuksessa Kristuksessa ja rukoilisimme; ottaen suoran kontaktin Jumalaan Kristuksessa, emmekä niin hanakasti olisi ulkoaohjautuvia ja kaikkien tuulten riepoteltavia. Muistaisimme olevamme Pyhän Hengen temppeli 1Kor. 6: 19-20 mukaan ” Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka olette Jumalalta saaneet, ja ettette ole itsenne omat. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.”

On sanonta että ”paha pappi itsestään saarnaa” Niinpä,  sen tähden rukoilenkin että Pyhä Henki ei minua jättäisi missään olosuhteissa, eikä ketään toistakaan kristittyä, vaan todellakin kirkastaisi kaikille –  ja minulle, Vapahtajaani Jeesusta Kristusta, joka yksin voi sieluni puhdistaa, uudistaa ja pelastaa. Tehdä sellaiseksi että ilo taas palaisi olemukseeni ja ikävä vaihtuisi ymmärryksesi ja laupeudeksi muita ikävöiviä kohtaan.
Herra Armahda!

Psalmi 42! jälleen kerran. kaikesta huolimatta.
Ja virrestä 631/ 5 ” OI Herra, suothan sä minulle sun armos voimaksi matkalle. Anteeksi anna, mua nosta, kanna, vie perille”. Herra siunatkkon ja varjelkoon meitä.


7 kommenttia

Itketkö sinäkin Jumala

Tiedän että eräällä laululla on tällainen nimi, sen etsin kuunnellakseni koska en näistä sanoista päässyt eroon, mutta eivät laulun sanatkaan avanneet mitään erityistä? Joten katselin jälleen ikkunastani ja näin pienen oravan värjöttelevän pihlajapuun oksalla ikäänkuin lämmitellen itseään. Tiedättehän miltä orava näyttää kun se pitää ”käsiään” söpösti rintansa päällä? Vielä näin pienen talitiaisen etsivän nurmikolta jotain suuhunsa pantavaa, vaikka yöllä oli pakkasta. Löysikö se mitään, en tiedä.
– Ja seuraavaksi alkoi sataa valtavia lumirännän hiutaleita, niin suuria etten ole ennen nähnyt. Siis ihan oikeasti.

Niin äkisti kevät muuttui takatalveksi. Mietin onko tässä jokin sanoma? Avasin Raamatun ja sehän herkästi avautuu kohdista joita paljon lukee, tai jotka ovat erityisen merkittäviä itselle. – Daniel 9!
En ymmärä oikeastaan mitään tästä Danielin kirjasta, niin vaikea se on, mutta jotenkin se aina sisintäni kuohuttaa. Osaksi se johtuu eräästä ihmeestä jonka koin melko pian uskoon tultuani, silloin kun en vielä Raamattua kovin hyvin ollut ehtinyt ”uutena ihmisenä” lukea, enkä sitä sisältä tuntenut kuin kaikkein käytetyimmiltä tutuilta osiltaan.

Tässä yhdeksännessä luvussa koskettaa tuo Danielin harras rukous jossa hän kääntää kasvonsa Herran Jumalansa puoleen,”anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhkassa”. Ja hän kirjoittaa:” Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin:” OI Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet Jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme pois poikenneet sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi”… jne.

Kun tuota rukousta lukee, se on pitkä ja perusteellinen synnin tunnustus ja Jumalan armoon ja anteeksiantamiseen vetoomus. Se on myös ilmoitus tulevasta ja selitys tuleviin. 10 luvussa Danielille ilmestyy enkeli joka on niin valtava että Daniel menetti kaiken voimansa mutta enkeli ravisti maahan kaatuneen Danielin hereille ja sanoi:” Daniel, sinä otollinen mies, ota vaari niistä sanoista, jotka minä sinulle puhun ja nouse seisomaan, sillä minut on nyt lähetetty sinun tykösi” Enkelin puhuessa Daniel nousi ja vahvistui. Enkeli oli tullut sanojensa mukaan opettamaan Danielille, mitä on tapahtuva:” sinun kansallesi päivien lopulla”.

Niin, mitä sitten, miksi tämä?

Ihmeen tähden, saa uskoa tai olla uskomatta, mutta…
Olin vasta päässyt sisälle uuteen elämääni, tullut tuntemaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen sisällisesti ja vahvasti, kun olin eräässä rukouskokouksessa. Niitä pidettiin tyhjennetyssä omakotitalossa ja meitä oli siellä aina paljon, koska oli herätyksen aika -70 luvulla.  Ja kuten kirjoitin, minä en ollut ehtinyt vielä paljoakaan oppia kun yht äkkiä minulle tuli valtavan voimakas tarve sanoa seuraavat sanat kuuluvalla äänellä:” Älä pelkää sinä otollinen mies! Vahvistu vahvistu” kahteen kertaan minä tämän toistin ja olin täysin kauhuissani ja ymmälläni..(Dan.10. jae19)

Tämän sanottuani aloin kuulla voimakasta miehen nyyhkytystä!? Silloin en tiennyt kuka se oli mutta kokouksen jälkeen kuulin kuka hän oli ollut ja paljon myöhemmin tämä mies, jonka kanssa en oikein ollut samalla alltopituudellakaan, tuli minulle henkilökohtaisesti kertomaan että sanat olivat hänelle, hänen erittäin vaikeassa elämäntilanteessaan. Eikä tämä mies ollut kuka tahansa.
Jumalan on ihmeellinen, siitä lähtien me paremmin ymmärsimme tämän ”veljen” kanssa toisiamme. Hän oli oikein ”Tosi Mies. ” Kasvatettu sellaiseksi ja nainen vaietkoon seurakunnassa 😉 ja minähän jo silloin rukoilin myös ääneen.

Jumala voi siis toimia juuri niinkuin parhaaksi näkee ja käyttää täysin ketä tahansa joka on vilpitön ja jopa edes ymmärtämätön tällaisista tapauksista/armolahjoista. Ja kuitenkin voi olla, jos myöhemmin alkaa ajatella itsestään: ”mikä se minä olen mitään” ja lakkaa kuuntelemasta mitä Jumala tahtoisi tuoda julki, vaikkapa juuri  jotain rakasta lastaan auttaakseen ja rohkaistakseen niin itsensä vähättelemisellä näin ei pääse tapahtumaan. Tosin Jumala ei ole yhden ihmisen varassa, mutta kuitenkin.

Minua tämä tapahtuma vuosikymmenien takaa on aina siunannut ja vahvistanut uskoani Jumalan Sanaan. Kaikki mikä Raamatussa on, ON! Ymmärsipä sitä tai ei. Ja paljon jääkin ymmärtämättä, mutta ehkei ymmärrys olekaan se tärkein vaan Usko jonka Jumala vaikuttaa!

– Lopuksi, käänsin sivua nipussa uuden testamentin puolelle. Matteus 4. ” Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen!” –  Hän Jumalan Poika, oli kaikessa kiusattu niin kuin mekin, ja siksi Hän voi kiusattuja auttaa ja Vapahtaa niin monin eri tavoin kun olemme kuulevin korvin, näkevin silmin ja puhtain sydämin.

Tätä ei koskaan saa unohtaa, Jeesus, rakas Vapahtajamme kesti kaiken puolestamme ja tähän saamme luottaa! Tämä on totta ja meitä odottaa ihana tulevaisuus, vaikka taivas nyt juuri itkeekin takatalven kourissa valkeaa ”rättiä”. Rukoillaan ja valvotaan ettei meidän tarvitsisi itsemme tähden kysyä:” Itketkö sinäkin Jumala”?
-Ja uusi lumi on vanhan surma, sanoi rakas maallinen isäni ja hän puhui aina totta. Lähdetään siunattuina kohti kevättä ja kirkkautta.!

 


2 kommenttia

Ei se ole ruutu …

Vaan portti kaikkeen siihen mitä kaipaat!

Otsikko ja alkulause ovat lainatut eräästä liikuttavasta uutisesta jossa kerrottiin pojasta, jolla syntymänsä jalkeen havaittiin geenivirhe, joka johtaisi varhaiseen kuolemaan. Ja niin myös kävi. Muutaman vuoden hän pystyi liikkumaan omin voimin mutta elämä loppui vaikeavammaisena äkillisesti 25 vuotiaana sairaalan sänkyyn.

Hänen vanhempansa antoivat jo nuorena pojan käyttöön koneensa jolla poika saisi yhteyden ulkomaailmaan ajankulumisen auttamiseksi. Muuten vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita pojan pelaamisesta, paitsi että tämä teki sitä pääasiassa iltamyöhään ja öisin. Poika suunnitteli itselleen fantasiamaailman ja muovasi hahmonsa  väkeväksi sankariksi. Kun hän kuoli eivät vanhemmat tienneet hänen salasanaansa, mutta poika oli kirjoittanut myös blogia nimeltään ”Ajatuksia elämästä”. (suomeksi käännettynä) ja sitä kautta isä saattoi ilmoittaa poikansa kuolleen. Ilmoituksen otsikko oli ”Matka on päättynyt”.

Miksi kerron tämän? Kahdestakin syystä. Ensimmäisenä täytenä yllätyksenä vanhemmille tullut tieto, kuinka valtava olikaan se ihmisjoukko jotka tunsivat heidän poikansa ja joiden kanssa tämä oli ollut ympäri maailman tekemisissä. Valtavat määrät yhteydenottoja ja monet tulivat eri maista  pojan muistotilaisuuteen ja isä kirjoitti:” Ystävät olivat kuin pieni kansa, joka oli elänyt toisessa ulottuvuudessa, eikä meillä ollut siitä mitään tietoa.”!? Oli laskettu että poika oli kirjoittanut 10 vuoden aikana 15-20 000 tuntia!

”Ei se ole ruutu vaan portti kaikkeen siihen mitä kaipaat”!

Jumala, Kaikkivaltias, joka kaiken on suunnitellut on jokaiselle meistä antanut joitain ns. luonnollisia lahjoja joita saamme käyttää  niin kuin osaamme omaksi iloksemme mutta ehkä myös toisten. Mutta Hän voi ottaa nuo lahjat myös omaan käyttöönsä! Kun ihminen saa uskon armolahjan, Jumala voi ottaa myös ne luonnon lahjat jotka hän on kuhunkin ihmiseen armossaan laittanut, käyttöönsä ja silloin ne voivat palvella lähimmäisiä myös armolahjoina.

Minua liikutti niin tuon pojan salattu elämä, joka kuitenkin vanhempien tietämättä, levisi kaikkialle maailmaan. Surullista siinä on vain se ettei tuo lahja palvellut Jumalaa vaan fantasiaa. Minullakin oli ja varhaislapsuudessa maailma johon pakenin. Satu – ja mielikuvitus maailma. Kirjoitin ja kuvitin satukirjoja siitä asti kuin opin kynällä kirjoittamaan ja piirtämään. Olen myös aina ollut himolukija.

Kiitän näistä lahjoista Jumalaa! Ne ovat saaneet oikean suunnan Jumalan suuresta armosta! Kirjoittaminen, kuvien tekeminen ja lukeminen ovat olleet minulle se portti kaikkeen siihen mitä olen kaivannut, kuinka syvästi kiitollinen olenkaan!  –

Toinen syy nyt kirjoittaa on että pääsin rakkaalle metsätontillemme. Kevät oli sulattanut kaiken lumen ja talven jäljet metsästämme ja luonto siis varhainen ja täysi kauneudessaan! Kuinka nautinkaan.

Olin miettinyt useamman kerran matkan aikana ja perille päästyämmekin että tekisi mieli rukoilla. Samaa oli miettinyt tytär, joka kiitollisena on nyt vihdoinkin päässyt muuttamaan takaisin remontoituun kotiinsa. Emme voineet viipyä kauaa enkä siis sanonut ajatustani hänelle, mutta kuinka ollakaan tytär sanoiksi puki:” Äiti pitäisiköhän meidän rukoilla”!? Itkuhan siinä taas pääsi ja niin oli ihana taas meidän metsäkirkkomme ettei kiitoksesta loppua tullut, ei myöskään siunauksista joilla muistimme ystäviämme laajasti. Pyhällä Hengellä oli paljon asiaa. Suloista asiaa. Siunaavaa.

Kun olimme tulossa kotiin mielessäni soi seuraava virsi ja kuinka hedelmällisiltä sen tutut sanat tuntuivatkaan, ne olivat kuin mettä ja hunajaa.
Voi kuinka rakastankaan Jumalaa!

” Herraa hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut kaikki laulakaa Luojan suurta kunniaa! Pyhät, suuret, korkeat työnsä on ja oikeat, suuri Herrautensa, maassa on ja taivaassa. Kiitos Jumalallemme soikoon sydämestämme, virsin, lauluin, psalttarein, harpuin, huiluin, kantelein. Kaikki joissa Henki on, kiittämään jo tulkohon, Herraa Hyvää riemulla, Halleluja Halulla!!!”