Jos joskus, niin nyt olen kiitollinen siitä että vanhempani ovat jo ajan rajan tuolla puolen. Heidän ei tarvitse elää tätä päivää, jonka he ovat jo kertaalleen eläneet, tosin siis olleen henkilökohtaisen elämänsä ja kuolemansa silmien edessä. Kyllähän Raamatussakin kirjoitetaan ns. viimeisen ajan merkeistä. Olen niistä aiemminkin kirjoittanut ja laittanut raamatunkohtiakin asiasta, joten nyt, vain purkaakseni mieltäni, saa lukea tai olla lukematta.

Tänä aamuna en ole käynyt katsomassa edes mitä face bookissa on kirjoiteltu! Luultavasti samojen tunteiden ja kokemusten sävyisiä tekstejä, ainakin meiltä jotka täälläkin kirjoittelemme.

Jaksaakseni elää elämääni avustajien kanssa – ja muutenkin, pidän keskiviikko päivät vapaina. Silloin on omaa aikaa jota totisesti tarvitsen. Luovat ihmiset tarvitsevat! Vaikka ikää tulee ns. roppakaupalla luomisen tarve ei lopu! Eri asia sitten on mitä pystyy toteuttamaan. Kun 16 vuotiaana alkaa opetella öljyväreillä maalaamista, vesivärien sijaan, ja on pakko lopettaa päälle 70 vuotiaana niin elämää on vielä jaljellä.

Joten katselin aamu tv. lähetystä. Siellä erään kuuluisan äidin kuuluisa tytär kertoi kirjoittaneensa kirjan ikääntymisestä, eikä hän edes ollut vanha. Siinä oli käsittääkseni, kyse nimenomaan naisena koetusta ikääntymisestä. Meillä se näkyy ehken enmmän kuin miehillä ns. kropassa. No se siitä. Ikäväkseni omalta osaltani koen kuitenkin kaikkein kurjimmaksi sen että en aina enää ole kovin ns. ”terävä”. Olen aina pärjännyt järkeni ja luovuuteni avulla ihan hyvin! Mutta nyt mokailen.

Olen joskus eräässä tutkimuksessa ollessani saanut mairittelevan lausunnon:” Huomattavasti keskitasoa älykkäämpi”. No se oli silloin vuosikymmeniä sitten.- Mitä siitä on jäljellä, tuntuu kaikkien näitten nykyajan vaatimusten ja osaamisten kanssa siltä että ei mitään. Onneksi jaksan vielä lukea ja kirjoittaakin. Onneksi aikoinaan luin esim. Raamattua niin paljon että siitä tuli rakas ja tuttuakin tutumpi kirja. Kiitos Jumalalle, iäti olevalle ja armolliselle.

Mikään asia mikä liittyy uskoon, Jumalan Sanaan ja tuntemiseen, ei kuitenkaan ole koskaan oma ansio! Ei voi olla koska ihminen ei omasta halustaan tunne tarvitsevansa Jumalaa eikä Hänen Sanaansa. Jumala tekee työn! Hän kutsuu Hän täyttää! Hän antaa nälän ja tyydyttää sen! Kiitos Kaikkivaltiaalle Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Silti ihmisenä mokaan, silti pelkään, silti joudun katumaan joitain asioita ts. pääasiassa sanomisiani! Minun täytyy muistaa etten ole enää sama kuin nuorenpana. Vammainen olen ollut nelivuotiaasta asti, mutta ymmärryksessäni ei ole ollut vikaa. Nyt on pakko todeta, että pitäisi pariinkin kertaan malttaa miettiä, mitä missäkin sanoo tai on sanomatta. Onneksi, ja kiitos Jumalalle uskon asiani ovat kohdillaan, kuolinpa tai elin! Jeesus Elää, olen saanut uskon armosta ja Pyhän Hengen kautta.

Pyhä Henki, on Jeesuksen lupaama ”Toinen puolustaja,” joka pitää Jumalan omista huolen ajassa kuin ajassa! Häneen ovat uskoneet menneet sukupolvetkin, pääsääntöisesti, rakkaassa Isänmaassamme! Tosin jokainen sukupolvi on tavallaan koeteltu, niin kuin nyt mekin koronan ja naapurimaan sodan takia. Sen maan, josta vanhemmistamme osa selvisi rakentamaan tätä tuhottua maata, ja luomaan hyvinvoinnin, joka nyt on jälleen tuhoutumassa koko maailmassa, tämänkin, meitä lähellä olevan sotaa aiheuttavan maan, ja muiden sotaa käyvien maiden vuoksi.

Voi ihmisiä sotien jaloissa! Jumala Kaikkivaltias, Armahda ihmiskuntaa tuhoamasta kaikkea luomakuntaasi! Tätä kuitenkin rukoilemme, vaikka Sinä Herra, et sotia aiheuta etkä tahdo. Sinun tahtosi on että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat iankaikkiselta kuolemalta! Jumala, Sinä Armollinen, armahda meitä ja maailmassa sotien takia kärsiviä ja itkeviä kansoja ja ihmisiä! Paranna ja lievitä vammautuneiden tuskia ja haavoja, niin sieluissa kuin kehoissakin, tätä rukoilen ISÄ, Sinun nimessäsi! Aamen!

Mitä ne ovat, mihin perustuvat? Ensin minulle tulivat, viimeaikaisten tapahtumien vuoksi, mieleeni hengellinen laulu ”Taivas on uskoni määrä” ja sen jälkeen Jeesuksen puheet lopunajoista esim. Matteus 24 luvusta vaikkapa jae 6.  ”Ja te saatte kuulla melskettä ja sanomia sodista, katsokaa ettette pelästy: Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu. (7) Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan”, jne..Tässä viitataan myös ilmestyskirjaan.

On kaksi maailmaa, Jumalan lupaama Taivasten Valtakunta ja tämä maailma. Joista toinen on ikuinen ja toinen häviävä. Ja kuitenkin vain Jumala yksin tietää ajan milloin kaikki lopullisesti tapahtuu. Luulen että silti jokainen meistä ihmisistä on ollut hädissään ns. ”Ison naapurin” aloittamasta tuhotyöstä maassa nimeltä Ukraina. Muusta ei ole viime aikoina puhuttukaan eikä kirjoitettu. Ja minun ikäisilläni on vielä muistissa sekin aika kun isämme ja äitimme joutuivat kokemaan sodan osallistumalla puolustamaan maatamme. Itse en kuitenkaan sodan aikana syntynyt vaan sen jälkeen, mutta olen kokenut ajan jolloin sodasta vasta toivuttiin.

Ihminen ei pysty ymmärtämään Kaikkivaltiaan sallimuksia, ne on vain otettava vastaan ja elettävä niiden kanssa. Totuus on kuitenkin meille kerrottu ja se on, että toinen on ikuinen Valtakunta ja toinen häviävä. Mietin sydän raskaana, kuinkahan hädissään sellaiset ihmiset ovatkaan jotka ovat nyt sodan uhreina, sitä on vaikea edes kuvitella. Sääliksi käy lapsia ja heidän vanhempiaan, mutta myös miehiä sodassa. Ja vain yhden häiriintyneen ihmisen vuoksi kaikki tämä kauheus, pelko ja kuolema. Monet kysyvät monia kysymyksiä.

Kun tämä uutinen nyt sodittavasta sodasta tuli, se tuntui uskomattomalta. Mutta välittömästi minulle tulivat Raamatun sanat mieleeni ja tuo ihana hengellinen laulu, jonka sanat tähän loppuun laitan lohduksi kaikille, niillekin jotka eivät näihin sanoihin pysty vielä uskomaan. Vielä? Niin emme voi tietää milloin ja miten Kaikkivaltias Jumala puuttuu asiaan? Kuitenkin Hän on Kaikkivaltias ja voi tehdä aivan mitä tahtoo ja valvoo tilannetta!. Raamatun sanoma ei kuitenkaan muutu miksikään, koska siinä on jo kaikki mitä ihminen tarvitsee. Myös toivon ihana sanoma!!!

Mutta se laulu, jonka toivon koskettavan muitakin kuin itseäni!

” Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä, kaukaa jos siintävät rannat autuaan ihanan maan. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis, kun saavut pilvissä kerran Kansaasi pois noutamaan.

Siellä ei kipua tuskaa, yötä ei murhetta mustaa, Karitsan kirkkaus aina loistavi ihmeellinen. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis kun savut pilvissä kerran, Kansaasi pois noutamaan.

Suo Herra, sinne mun tulla, missä on armahdetulla iäinen lepo ja rauha seurassa enkelien. Auta Oi Herrani kallis, niin että oisin mä valmis kun saavut pilvissä kerran, Kansaasi pois noutamaan!”

Matteus 24: 13: ” Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”… Rakas ystävä, kehotan sinua lukemaan Raamattua, jos et muuta niin Matteuksen evankeliumin! Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus elää ja pitää sanansa maailman loppuun asti ja ikuisesti kun luo uudet taivaat ja uuden maan! Herra siunatkoon sinua. – Ja antakoon sinulle rauhan! Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen!

Tänään se tapahtui. Olen ihmetellyt kun olen voinut aivan arkisen tyynesti kertoa minusta 2 vuotta nuoremmen veljeni koronaan kuolemisesta ilman itkua ja kyyneleitä! Mutta tänään se tapahtui. Kuuntelin radio dein soittolistaa ja sieltä tuli ihanaa hengellistä musiikkia ja sitten sellainen kappale kuin ”Puusepän Poika”. Silloin jokin minussa murtui.

Veljeni ei ollut puusepän poika, hän oli automies, mutta niin oli isänsäkin aikoinaan. Itse asiassa koneasentaja ammatiltaan, joka liikkui firmansa autolla ympäri Suomea korjailemassa ja asentamassa, sotien jälkeen, kaikenlaisia koneita. Pääasiassa silloiselta asuinpakaltamme Keski-Suomesta Petäjävedeltä, jossa kolme nuorinta veljeänikin syntyivät. Niin kuin tämäkin, nyt hautajaisiaan odottava. Hautajaiset koronan vuoksi toisenlaiset kuin normaalisti. Rajoitettu määrä saattajia eikä muistotilaisuutta.

Nytkin itkettää enkä saa nieltyä möhkälettä kurkustani. Minä itkin ääneen ja valitin pitkään!!! Mainitsin häntä nimeltä ja ajattelin etten enää koskaan näe hänen pysäköivän tuohon alas kadun varteen, tullakseen hetkeksi istumaan pihalleni. Me kaksi olimme jääneet asumaan tänne josta aikoinaan vanhempani ostivat keskeneräisen rintamamiestalon jota alkoivat rakentamaan. Ja joka vei heiltä molemmilta voimat. Koskaan emme olleet asuneet niin huonosti ja niin pitkään! Isä lienee ajatellut että oma on aina oma jos jotain sattuisi hänelle? Niinkuin sitten kävikin, hän kuoli yllättäen ja aika nuorena.

Nyt olen siis taas tässä, kirjoittamassa blogiani. Kysymyksiä on, mutta tiedän myös etten saa niihin, ainakaan tässä ajassa vastauksia. Miksi hän, miksen esim. minä? Keskimmäistä veljeäni vanhempi, vammainen ja toisten avusta riippuvainen ihminen, monisairas.? Vain Jumala tietää ja sitten kun pääsen Hänen luokseen ei tällä asialla ole enää merkitystä. Kuinka lohduttaisin itseäni, kuinka muita? Sitten joskus, kun saamme muistotilaisuuden pitää, minulta on pyydetty puhetta. Mitä sanoa. Ehkä se siihen mennessä selviää?

Hänen viimeiseksi jäänyt käyntinsä oli niin erilainen että jäi mietityttämään jo heti kun hän lähti. Hänellä ei ollut tapana katsoa jälkeensä vaan kiiruusti mennä autolleen painaa kaasua ja mennä. Mutta nyt hän pysähtyi, kääntyi minuun päin ja katsoi suoraan silmiin (jota hän ei ylleensä tehnyt) ja seisoi aivan hiljaa paikoillaan, jopa niin että mietin pitäisikö minun kysyä ”jäikö häneltä jotain”? Mutta en kysynyt. Se oli aika pitkä tauko….

Sitten hän kääntyi menosuuntaansa ja laskeutui rappusia alas kadulle ja hyppäsi isoon autoonsa. Rakas, kallis, ja ainoa lapseni kävi sitten vielä kuvaamasssa häntä kuolleena, eikä hän näyttänyt yhtään pahalta vaikka oli ollut jo jonkin aikaa kuollut ja myös hengityskoneessa. Minulle tulee se kuuluisa kolmas rokotus 13 pv. tätäkuuta ja hautajaiset ovat 14 päivä. Koruttomat. Voi Veljeni!!! – Jotenkin nousi mieleeni virren 373 sanat:” Jeesus kuule rukoukset köyhän kurjan syntisen, heikoimmatkin huokaukset ahdistetun sydämen. Jalkojesi juureen vaivun, pääni painan ristihin, siinä armoalttarilla rukoilen Sua armahin.” Virsien sanat ovat mielessäni mielessäni vanhoin sanoin.

Herra olkoon meidän kanssamme nyt ja aina!

Minua itkettää. Olen ollut niin uupunut kaiken arjen paineen alla, johon uupumukseen on osittain omakin syy. En ole ”ehtinyt” lukea Raamattua niin kuin normaalisti koska arjen huolet ja askareet ovat verottaneet vähäisiä voimiani. Olen myös potenut tautia joka on myös verottanut voimiani. Ei korona. Mutta tavallista sitkeämpi flunssa joka on estänyt minua osallistumassa kappelimme toimintaan. Ja erityisesti tiistai- iltaisin pidettäviin opetus ja keskustelu iltoihin Raamattuun ja elämään liittyen. Mikä iltojen virallinen nimi nyt sitten onkaan.

Arkeeni on kuulunut taudin lisäksi että pesukoneeni meni rikki ja piti ruveta hankkimaan uutta. Onneksi nuorin veljeni asuu Lohjalla ja lähti konetta minulle hankkimaan. Kolmatta päivää neuvottelimme puhelimitse asiasta ja olimme jo sopineetkin mistä ja mikä merkki, mutta sitä ei sitten tullutkaan. Ja nyt minulla on kone jota en osaa, ainakaan vielä, käyttää. Enkä ole jaksanut luke ohjekirjaakaan. Uuden avustajan kanssakin vasta pari päivää ja tutustuminen alussa. Hän on pienen pojan yksin huoltaja joka tekee asioita mutkallisimmiksi.

Mennyt viikko siis pelkkää arkea, tautia ja kaikenlaista ylimääräistä jota en millään olisi jaksanut. Monta hyvää kirjaakin olin jo saanut pöydälleni ns. kotikirjastosta joka meitä liikuntaesteisiä ja vanhempia ihmisiä palvelee tuomalla kirjat kotiin kerran kuukaudessa tilaustemme mukaisesti. Se on erinomaista. Nyt odotan että saan asioitani sen verran eteenpäin että on taas aika intohimoilleni eli lukemiselle, siis myös Raamatun. Kuinka kuivaksi ja raskaaksi pelkkä pimeä arki voikaan muodostua Ilman Jumalan Sanaa ja uskovien yhteyttä.

Jumalan Sana Raamattu on useampana painoksena kotonakin mutta uskovien yhteys puuttuu ja Jumalan sanan julistuksen ja opetuksen kuuleminen. On joku sellainen sanonta mistä lie, kuin:”Tuli arki arjen koura, utulinnat kaas” tuo on nyt kiusannut minua. Mutta sitten tapahtui niin että sain enkeli ilmestyksen ovelleni. Se tuli yllätyksenä mutta oli suurempi ilo kuin mikään maallinen voi olla. Tämä enkeli oli virkapuvussaan mutta tuli tuomaan minulle heijastinenkeliä. Kun ovikello soi avasin oven ja näin että enkeli lakaisi lunta oveni edestä. Ja nyt itken – täytyy pitää taukoa!

Sitten hän jatkoi matkaa, mihin lie, mikä oli se suunta johon hän virkansa puolesta oli matkalla? Sitä en tiedä, mutta nyt se heijastin enkeli roikkuu minun pyörätuolini ”sarvessa”! Todistuksena siitä että enkeli joka ovellani käväisi oli todellinen. Niin kuin enkelit ovatkin, mutta ne harvoin tulevat ovellemme lahjoja tuoden ja ihmisen hahmossa. Ei hän minulle vieras ole, minä tunnen hänet hyvin. Hänelle on tyypillistä tehdä rakkauden tekoja lähimmäisilleen.

MInä olin väsynyt ja sairas.  Viikko oli ollut haasteita ja huolia täynnä. Minä en ollut jaksanut avata Raamattuani, ei ollut ollut aikaa siihen tällä viikolla. En ollut ollut Jumalan Sanan kanssa tekemisissä, en kotona enkä kirkossa. Olin väsynyt, ja olen. Mutta ennen kuin tulin tähän niin lueskelin suurella halulla sekä Pietarin että Johanneksen kirjeitä sen minkä kyyneleet antoivat myöten. Minä en unohda Jumalan enkeleitä. En niitäkään joilla ei ole siipiä, on vain kultainen sydän ja lähimmäisen rakkaus aseinaan maailmaa ja sen tuomia murheita vastaan. (1 Johanneksen kirje 2:25-29)

Ihmeellinen aamu ja päivä tähän mennessä! Tuo otsikko tuli mieleeni kun luen juuri sellaista erittäin mielenkiintoista kirjaa jonka ovat yhdessä kirjoittaneet Mailis Janatuinen ja Jukka Norvanto, ja jonka nimi on ”Sekalainen seurakunta”! Nautin suunnattomasti! Tämä kirja vie ihmisyyden pohjille asti ja mieleeni tuli kuinka suuri asia on Raamatun opettaminen, ja sen selittäminen ihmiskohtaloiden kautta! Tässä kirjassa saavutetaan huippu ja nimenomaan kertomalla Raamatun henkilöistä sellaisena kuin he olivat. Syntisinäkin mutta Jumalan armahtamina kaikin tavoin. Sellaisetkin ihmiskohtalot joita ei tavallinen maallikko pystyisi oikein ymmärtämäänkään. Jumalan armo tulee esiin jokaisen kohdalla vaikka helposti ajattelisi ettei armoa voisi ollakaan pahoin Jumalan tahtoa rikkoneiden kohdalla. Ja kuka meistä olisi synnitön, ei yksikään.

Mutta juuri tässä joutuukin ajattelemaan hyvin syvällisesti omaakin elämäänsä ja myös lähimmäistensä. Ei tee mieli tuomita ulkoisen perusteella. Vaan tulee kiitosmieli ja melkein itkukin sen takia että on saanut syntyä tänne maailmaan ja saa elää.! Sillä ellen esimerkiksiminä tai sinäkään, olisi saanutkaan syntyä, minua eikä sinua tietenkään olisi olemassakaan, mutta meillä ei myöskään olisi  iankaikkista elämää! Ei olisi taivasta, ei ikuista iloa, eikä Herraamme Jeesusta Kristusta, ei mitään tietoa taivaallisista.

Joskus olen väsynyt elämääni, mutta näiden selitysten ja ihmiskohtaloiden avulla, joista nyt luen, tunnenkin kiitollisuutta ja rakkautta elämääni kohtaan. Ajatella että olen saanut syntyä! Saan olla olemassa ja saan olla varma että kerran pääsen Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta ikuiseen iloon ja Valoon. Siellä ei ole itkua ei kipua, ei kuolemaa, eikä ruumiinvammoja.

Kuinka tärkeää olisikaan Raamattuopetus ja Raamattu tunnit, että emme olisi omien selitystemme ja ymmärryksemme varassa. Sillä Raamattu, vaikka onkin paljon luettu ja rakas kirja, tavallinen kuolevainen ei sitä opi välttämättä syvällisesti ymmärtämään vaikka olennaisimman jotenkin ymmärtäisikin.. Ja ennen kaikkea saisimme ymmärrystä niitäkin ihmisiä kohtaan joista Raamatussa kerrotaan!? Meillä omilla seurakuntalaisillammehan nyt juuri jotain Raamatun opetuksen kaltaista yritystä onkin, mutta sitä voisi jatkaa ja pitää yllä pidempäänkin.

Tuo otsikko toi mieleeni myös aikoinaan tehdyn laulun ”Rakastan Elämää”! Se on maallinen laulu mutta ihana ja on kuunneltavissakin Petrus Schroderuksen laulamana täällä jossakin! Kaunista ja upeaa mutta toisenlaista kuin esim. Presidentin rukous. Nämä kaksi kaunista lauluakin hoitavat ihmistä, toinen sielua ja toinen Henkeä! Kuitenkin kiitos siitäkin Jumalalle että on antanut myös laulun lahjat meidän kaikkien iloksi.

Juuri tänään on se päivä jolloin kynttilät syttyvät poisnukkuneiden haudoilla. Jumala suokoon että ne kynttilät näkyvät taivaaseen asti ja Jumala näkee meidät kaikki jotka rakkaitamme muistamme ja kaipaamme. Elämä on ikuista, kun se kerran täällä alkaa, se ei lopu koskaan. Rukoillaan lähimmäistemme puolesta että kuolemakaan ei heistä saisi otetta niin ettemme ikuisuudessa heitä tapaisi. Uskotaan, toivotaan ja rukoillaan. Kiitetään Elämästä, vaikka emme voikaa täysin ymmärtää tuonpuoleista olotilaa. Uskotaan Rauhaan, Rakkauteen ja Iankaikkiseen Elämään, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja nimessä, Aamen!

Kun toinen päivä marraskuuta ajelimme kappeliltamme illan pimeydessä ja tihkusateessa kotiin päin, niin koko ajan oli mielessäni sanat: ”Jumalan Pyhät”? Ja tiesin että tulen aiheesta kirjoittamaan, koska minä tunsin Pyhyyden Läsnäolon tilaisuudessa jossa olimme. Se läsnäolo ei tullut ainoastaan puhutusta aiheesta, josta en paljoa edes kuullutkaan kun oma tilanteeni on nyt sellainen kuin on, eli tippoja korvissa ja entisestään huonompi kuulo.

Niinpä siis saatoin keskittyä ja sisäisesti iloita Pyhyyden Voimasta, jonka sai aikaan Jumalan Henki rakkaittensa yhteen kokoontuessa. Sillä nyt on sellaiset illat että sinne tulevat juuri ne, jotka kaipaavat Jumalan Sanaa ja Pyhien yhteyttä! Saada olla vapaammin kuin ns, normi Jumalan palveluksessa. Jakaa ajatuksia ja rukoillakin vapaasti.

Mitä iäkkäämmäksi tulen sen huonommaksi fyysisesti mutta, ehken hengellisesti sitäkin herkemmäksi. Varsinkin kun kuulokin alkaa temppuilla, niin kuin koko olemukseni. Sitä on ihmisen riisuminen. Sitä on Taivaskaipuun lisääntyminenkin. Kiitos Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Minä siis nautin Pyhien yhteydestä!

Ajattelin tuota Pyhien yhteyttä otsikoksikin mutta se tuntui jotenkin jo niin Pyhältä että en sitä laittanut kun se kuitenkin on niin käsittämätöntä? Että me ihmiset, tavalliset, ja monin tavoin Jumalaa ja lähimmäistämmekin vastaan rikkoneet, ansaitsisimme noin juhlallisen otsikon ja nimityksen?! Ja kuitenkaan Jumala ei katso meitä niin kuin me ansaitsisimme. Vaan Hän näkee meidät rakastettuina ja, jos oikein ymmärrän, Jeesuksen kautta katsottuna ja Hänen ominaan ja Pyhinä. Jumala sen tekee.

Rakkaus – Rakkaus, suurin kaikista. Minulla oli niin hyvä olla kun minä aistin rakkauden joka oli meissä läsnä ja meidän kanssamme! Koska Herra Itse oli läsnä. Nyt taas on pala kurkussa ja itkettää. Ihmisessä itsessään on hyvin vähän, jos ollenkaan aitoa rakkautta. Se Rakkaus mikä aitoa on tulee Jumalalta ja siksi se murtaa!

Jotkut teistä, jotka olitte läsnä, luette näitä blogejani, niin voi olla ettei kaikki tunne samalla lailla. –  Mutta minä sain Armon kokea näin. Ja siksi kirjoitan silmät kyynelissä ja yritän tähän lopuksi vielä laittaa muutaman säkeen virrestä 429 ja Kiittää Jumalaa teistä kaikista ja toivottaa siunausta jokaiseen elämänne hetkeen, olivatpa ne millaisia tahansa – Jumala On Rakkaus ja me Armosta Osallisia. Kiitos, ylistys ja Kunnia Isälle, Pojalle, ja Pyhälle Hengelle! Aamen.

” Ylitse Kaikkien Rajojen riemu ja kiitos on yhteinen. Kristuksen anteeksiantamus on iankaikkinen vapaus. Joka päivä eteemme avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet. Sinä johdatat meitä maailmaan ja VOIMAA SUOT YHÄ UUDESTAAN.. Sinä kannat, Sinä viet, SINÄ KANNAT SINÄ VIET!”  (virsi 429/ 2 säkeistö.)

Pakko vielä lopuksi kiittää siitä että meillä on Pyhä Raamattu, Jumalan Iankaikkinen Sana. Elämä Leipä jota ilman me nääntyisimme.

”Soi kunniaksi Luojan, nyt virsi kiitoksen, tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen! Hän Isä rakkahasti ain vaalii luotujaan, ja kaiken taitavasti Hän ohjaa tuolta taivaastaan. Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyis koskaan tutkimaan?”

 Siis Kiitos Herra taivaan, kun lahjas meille toit ja päivän työhön, vaivaan taas puhtaan leivän soit. Suo että ilomielin myös jaamme leipämme ja sydämin ja kielin Sua lakkaamatta kiitämme!

”Herra ei unhoita kaipaavaa lastaan”!! Aamuyöstä heräsin tuohon virteen! Piti virsikirjakin kaivaa laatikosta ja tarkistaa vieläkö tuo lapsuuteni virsi on olemassa, ja onhan se! Sen jälkeen jatkoin uniani. Kaikesta huolimatta, siis siitä kaikesta mikä koko maailmaa nyt ravisuttaa, tahdoin kuitenkin tulla tuon Aamulaulun tänne kirjoittamaan. Sillä tapahtuipa mitä hyvänsä kaikki on Jumalan hallinnassa.

Olen lukenut hyviä hengellisiä kirjoja ja eilen illalla sain luetuksi Valtter luodon; ”AAMOS oikeudenmukaisuuden julistaja”! Ajattelin että se on vaikea mutta oli todella mielenkiintoinen! Luoto kirjoittaa niin mukaansatempaavasti ja tutkitusti kirjansa että niitä on ilo lukea. En tuosta sen enempää, kuin surulla todeta, että ihmiskunnassa on aina ollut ja tullee olemaankin niitä jotka eivät ole tahtoneet/ tahdo kuunnella Jumalaa.

Mutta koskaan Herra ei hylkää KAIPAAVAA lastaan, niinkuin laulussa lauletaan. Jumala on Rakkaus, joka ei anna meille ansioidemme mukaan, vaan rakastaa meitä ”kuolemaan asti” Vaikka maailmassa tapahtuukin mitä tahansa, niin ei kuitenkaan, mitä ei Jumala sallisi tai tietäisi, HÄN puhuu tavalla ja toisella. Jumalan siunausta ja läsnäoloa meille kaikille tänään ja jokaisena armon päivänämme.

Myrsky ja sade onkin riipinyt kaiken loiston lehtipuista ja pensaista. Saanut nurmikon kelmeäksi ja roskia pitkin pihaa. Pimeys ja valkeus tuntuvat kilpailevan keskenään ja ihmisillä vaatetus lisääntyy ja silmät katselevat jalkoihin. Uutiset pysyttelevät samoissa aiheissa melkeinpä illasta toiseen. Mikään muu ei tunnukkaan sitten muuttuvan.

Ihmisillä ei ole hyvä olla, koronaa ei ole saatu kuriin ja nuha vaivaa. Se on nyt tätä aikaa. Ihmiset väsyvät. Päivät pimenevät. On sellainen tunne, itselläni ainakin, että voi kun voisi vain nukkua. Kukapa meistä voi, päivän askareet ja velvoitteet on hoidettava. Sitä kuitenkin ihmettelee kun jotkut jaksavat toistenkin edestä.?

Eilen oli pakko lepäillä, olin niin väsynyt. Melkein teki mieli nukahtaa kun päivä oli niin pimeä, vain kaksi harmaata sävyä vastakkain ei valon pilkahdustakaan. Olin kuin en olisi ollutkaan. Mutta sitten yht´äkkiä luomieni läpi kulki valojuova, ja taivas repesi! – Ensin tuli pitkä kapea aukko harmaalle taivaalle ja sen aukosta kullan värinen taivas. Jäin sitä katselemaan, kun harmaaseen paksuun pilviverhoon tuli tuo valoaukko. Sitten alkoi tuulla ja aukko suureni. Alkoi näkyä liikettä. Tuuli ajoi pilviä takaa ja näytti siltä että aurinko ja taivaan siniset poutapilvet olisivat kisailleet kumpi voittaa?

Ja minä kuin lapsi, katselin tuota valtavaa näytöstä ja hymyilin. Sitten sisimmästäni nousi kiitos! Kiitos Jumalalle että kaiken takana oli kuitenkin Taivas, sininen ja kultainen taivas. Mitkään paksut harmaat pilvet eivät voineet estää sitä sinistä kultaista  siellä takana. Heittäydyin lapselliseksi, ja sydämeni lämpeni. Käänsin katseeni siihen taivaalliseen aukkoon, ja ajattelin ” Jumala on, Häntä ei voita kukaan eikä mikään. Ei haittaa vaikka syksyn värit eivät enää loista, Kun Jumala, Luoja leikkii pilvillään!”

Ja vielä ajattelin että hän näkee minut ja tietää kaiken, senkin että kaipaan juuri nyt valoa ja lohtua! Hän tahtoo todistaa minulle etten ole poistunut Hänen maailmastaan, eikä Hän ole sanaansa katunut, eikä koskaan muuta. Kaikki mitä on luvattu tulee tapahtumaan sitten kun aika on. Ei hätää. Näin puhui minulle taivas ja Jumalan pilvet!

Lapsellista, mutta joskus on tarpeen saada kokea lapsellistakin iloa kaikesta minkä Jumala on luonut. Koska kukaan eikä mikään voi kilpailla Hänen kanssaan. Minkä Hän on sanonut, tahtonut ja tehnyt  On ja Pysyy Iankaikkisesti. Vaikka se olisi vain syksyn ihanat värit jotka kestävät hetken kunnes syystuuli riipii ne. Tai taivaan harmaus /syysiltojen pimeys, Jumala on! Kaiken Luoja ja ylläpitäjä. Myös meidän pienten ihmisten ja koko Luomakunnan kunnes kirjoitukset täyttyvät.

” Kristus valo maailman, hän, ei kukaan toinen. Pimeyteen syntyi hän, syntyi veljeksemme. Jos me Hänet tunnemme, tunnemme myös Isämme. Kiitos Jumalalle!”

Jumalalle kunnia, Jumalalle yksin. Isää, Poikaa, Henkeä täällä ylistämme. Pyhäkolmiyhteys luonamme on salattu. Kiitos Jumalalle!” vk. 447.

Aamuauringon paisteessa istuin aamukahville ja katselin vanhaa rakasta maisemaa, mutta nyt jo osiltaan riisuttuna! Mutta kaunis se on silti kun aurinko paistaa! Taivas on jälleen sinivalkoinen ja Pihlajapuun punaiset marjat hehkuvat ilman lehtiä sinisen sinistä taivasta vasten. Mieleeni tulivat sanat ”vastakohdat täydentävät toisiaan”? No ajatus lähti niiltä sijoiltaan kehittelemään tekstiä tänne?! Ja kuinka ollakaan huomasin että TAPIO oli eilen käynyt kirjoittamassa myös.! No, ajattelin etten voikaan kirjoittaa, mutta tässä nyt kuitenkin olen.

Ensiksikin kiitos Tapiolle tekstistään. Sitä varmaan kommentoidaan toisaalla. Vastakohdistakaan en nyt sitten sen enempää kuin että ihmisten kohdalla tuo toistensa täydentäminen on vaikea asia. Ei se aina suinkaan onnistu, ainakaan parisuhteissa eli avioliitossa jossa tarvitaan toinen toisensa ymmärtämistä ja tukemista. Mutta kun katselin tuota keittiöni ikkunasta avautuvaa tuttua maisemaa, niin ajattelin onko sama ristiriita luonnossakin kuin ihmisten välisissä suhteissa?

En tiedä, enkä jaksa pohtiakaan! Mutta tämän saman taivaan alla me täällä olemme kunnes Jumala luo uuden taivaan ja maan. Ajattelen mennyttä viikkoa. Avustajani on ollut sairaana ja minäkin vähän. Voimat ovat olleet rajalliset ja elämä puhututtanut. Onneksi on ollut hyviä kirjoja joita olen lueskellut, kirjoittamisen ohessa toinen intohimoni! Mainitsen yhden nimeltä, koska se oli niin erikoinen ja jotenkin jopa profeetallinenkin.? Vaikka ei se ensin siltä tuntunutkaan.

Tapani Sopasen ”Uloskutsutut”! Kun luin ensimmäisiä sivuja en tykännyt, kun se oli kirjoitettu romaanin kaltaiseksi keksittyine henkilöineen, enkä lue romaaneja. Tosiasioita vaan. Onneksi en lopettanut lukemista! Tarina keksittyine (?) henkilöineen seuraa, jotenkin, mitä Raamattuunkin on kirjoitettu. Kuvataan mennyttä, olevaa ja tulevaa aikaa, sen mukaan kuin kirjoittaja ikäänkuin profetaalisesti esim. tulevan ilmoittaa.?

Toivon vaan ettei niin tapahtuisi että ne jotka uskovat joutuisivat ns. ”uloskutsutuiksi” ? Eli pakenemaan joihinkin erityisiin paikkoihin tai kokoontumaan salaa yhteiskunnan muuttuessa yhä kielteisemmäksi, ja ahtaammaksi kokoontua! Niille, jotka uskovat ja tahtovat elää ns. ”jumalisesti” tässä ja tulevassakin ajassa ja yhteiskunnassa. En voi kuitenkaan sanoa muuta kuin että, jonkinlainen profeetallisuus tulevaisuuden suhteen mielestäni tässä kirjassa on.? Mutta olen vain tavallinen ihminen ja tämä on minun kokemukseni.

Joka tapauksessa, tänään on kaunis ilma, Pihlajani punaiset marjat hehkuvat sinistäkin sinisempää taivasta vasten ja aurinko paistaa. Aamusta asti on soinut mielessäni virsi 547:” Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, JEESUS VOIMANSA antaa! Kiitos Herran Hän auttaa tiellä! Meidän kanssamme nyt ja aina on, täällä suo Isän suosion, Rauhan Luonansa siellä!”….Hyvä virsi jos jollakin on virsikirja kotonaan, voi säkeistöt sieltä lukea! Sanat Lina Sandellin!

Kiitos Jumalalle Sanastaan, kauniista Isänmaasta ja Uskon lahjasta! Jumalalla on vieläkin paljon kansaa tässä maassa! Jumalan Armo ja Rakkaus olkoon kansamme yllä nyt ja aina! Tämän maailman lopuun saakka ja siinä tulevaisuudessa joka uskovilleen on luvattu!! Siunatkoon meitä Kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä, poika ja Pyhä Henki! – Armosta ja uskosta kiitollisena, yksi ”uloskutsuttu”.

Lauantaina 9 pv lokakuuta ei paista aurinko, mutta vielä on värikkäitä lehtiä puissa ja pensaissa. Sää on harmaa ja sumuinen. Mielessäni pyörineet ajatukset ovat haikeita. Todistanee että olen tunne ihminen? Ajatuksissani pyörii moni asia ja kokemus jotka eivät oikeastaan olisi julkaisemisen arvoisia, mutta. Koska mielessäni on myös useampi muukin ajatus niin aloitetaan vaikka Jesajan 40 luvun alusta. Siinä kirjoitetaan: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani” sanoo teidän Jumalanne. Tähän liitän myös Psalmin 25 vaikka maallikko olenkin. Mutta uskallan koska Jumalan Sana on aina ”Niin ja Aamen”.

Tiedän millaista ihmisenä oleminen on. Millaista yksinäisyys ja orpous. Ja taas vetoan Jumalan Sanaan jo luomisesta lähtien, kun hän Itse toteaa ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Moni kuitenkin on ja joutuu olemaan. Jostain tulee mieleeni vielä jotkut sanat, se lienee jokin laulu (?) ”En laulaa voinut kun toiset lauloivat”…? Moni ehkä blogien lukijoistakin on tullut näitä meidän blogitaivaan tekstejä lukemaan sadakseen lohtua. Ja kuitenkin on voinut käydä niin että suru yksin olemisesta on vain lisääntynyt.

Mikään kirjoitus ei poista ikävää, mutta joskus kirjoituksista voi olla apua kun muuta ei ole. Minulla on isoja ja pieniä vihkoja elämäni vaarrelta joihin olen kirjoittanut asioita joita ei voi kertoa. Pieniä ruutuvihkoja ja isoja, painavia mustakantisia vihkoja, lappusia, lippusia jne. joihin olen yksinäisyyttäni ja kokemuksiani purkanut. Toisaalta rakas isänikin on eläessään pitänyt kalenterissaan pientä päiväkirjaa. Meillä kaikilla on asioita joista on vaikea puhua, ja usein ei edes ole kenelle!

On ammattiauttajiakin joita esim. saattavat papitkin olla parhaimmillaan, kunnia heille ja kiitoskin, mutta jos on oikein vaikeita asioita, on ehkä helpompi turvata johonkin toiseen asiantuntijaan. Se ei ole mikään häpeä, tärkeintä on avun ja tuen saaminen. Kirjoitan tämän siksi ettei edellisen blogini takia kukaan ahdistuisi tai ajattelisi että kenenkään elämä ei ole samanlainen kuin hänen joka nyt apua tarvitsee.

Kaikki varmaan tarvitsevat mutta joillakin se apu saattaa olla esim. puoliso tai hyvä ystävä? Ja kuitenkin on niin että ihminen on vain ihminen, rajallinen, vaikka olisi kuinka myötäelävä ja rakastava. En tiedä onko tämä teksti nyt tarpeen ollenkaan, yksinkertaisia asioita sikäli ettei kenenkään ihmisen elämä tässä maailmassa ole läheskään täydellinen, ei sinnepäinkään. Kaikilla omat murheensa, mutta onnellinen hän jolla on joku uskottu, joku ihminen jonka rakkaus on pysyvää ja olemassa olevaa silloinkin kun elämä painaa. Minulla on ikuinen ikävä omaa isääni.

Uskon kuitenkin että Taivas on. Jumalan uudeksi Luoma maailma jossa on niin paljon rakkautta että se riittää kaikille yhtä lailla. Siinä maailmassa ei tunneta vajautta, ei ikävää, ei mitään muuta kuin iloa ja Rauhaa. Minun tämän hetkinen nuori avustajani alkoi muutama päivä sitten kysellä näistä uskon asioista?! Yritin parhaani mukaan kertoa selkeästi mistä on kysymys ja samalla rukoilin että osaisin ja Jumalan Pyhä Henki vaikuttaisi minussa aistittavaa totuutta ja rakkautta vaikka olenkin vain ihminen.

Olimme sitten pari päivää näistä puhumatta mutta eilen kysyin onko hän käynyt rippikoulun, ja oli! Sen enempää en uskaltanut, kerroin vaan, olen itsekin. Teille jotka tätä Espoolaisina luette niin kävin sen Hilassa leirillä ja oli ihanat ohjaajat! Joskus pelottaa ns. ”todistaa” eli kertoa ihmisille mitä tarkoittaa uskoa Jumalaan! Mutta Herran haltuun on jaksettava ja uskallettava asiansa jättää. Niin kuin nytkin tässä ja nyt.

Jesaja 40; jae 6:” Ääni sanoo ”Julista”! Toinen vastaa:” Mitä minun pitää julistaman?” Psalmissa on jakeita 31. Jonka vielä laitan tähän ” Mutta ne jotka Herraa odottavat, saavat Uuden Voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat, eivätkä väsy”! Siunausta Sinun päivääsi, kuten meidän kaikkien! Herra On Hyvä.!