Tämänkin, tulevan tekstin, ensimmäinen otsikko oli mielessäni:” Älkää mistään murehtiko”? (Fil.4:6 ja 7-8.)

Mutta: – Jos jokin Raamattuun kirjoitettu kehoitus on vaikea niin tämä.
Kuinka voi ihminen olla tilassa, jossa ei koskaan murehtisi varsinkaan sellainen kuin itse olen? Ja kuitenkin, mitä lähempänä tunnen olevani Jumalaa, Vapahtajaani Jeesusta Kristusta ja Pyhän Hengen läsnäoloa sen ”helpommin,” tunteen tasolla, tuo saattaa hetkeksi onnistua.

Mitä arkisempi ja kuluttavampi elämän vaihe on, sitä vaikeampaa! Nyt on remontti ohi, mutta se kesti reilusti yli sen mitä piti ja toi tullessaan lyhyet yöunet ja uskomattoman rankan uupumisen.

En ole jaksanut kuin suoriutua jotenkin, suorastaan raahautua päivästä toiseen. Mitään en ole lukenut en edes paikallista ilmaislehteä, puhumattakaan siitä kaikkein tärkeimmästä, jossa ainoassa, on todellinen Elämän Leipä! Ja se on kostautunut. Rukouselämä on ollut avun pyytämistä ilman uskon henkeä, vaikka tiedänkin että Pyhä Henki, rukoilee puolestamme silloin kun itse emme jaksa.

Sain kirjastostakin hyviä ohjekirjoja W10 mutta en ole jaksanut opiskella, mikään muu ei ole mennyt perille, kuin jollain tavalla selviytyä kustakin hetkestä.

Samaan aikaan pitkäaikainen ja hyvä avustajani on tehnyt sekä vain yhtä päivää luonani ja muuttanut myös kauemmaksi asumaan. Työmiesten lisäksi vieraat ihmiset ovat kukin tavallaan ja tyylillään käyneet ”avustamassa”. On oikeasti kauheaa olla näin riippuvainen vieraasta avusta kuin nyt olen, mutta tämä ystävä avustajani sanoi muuttonsa aiheuttaneen häelläkin kaikenlaisia ongelmia ja kutsui sitä Murbhyn laiksi (kirjoitetaankohan se noin?)

SE sai minut osittain heräämään ja ajattelemaan ettei minun tarvitse, Kiitos Jeesuksen, uskoa tuohon vaan saan olla turvallisin mielin. Silloinkin kun en turvaa tunne. Silloinkin kun tuskin olen hengissä, ja kun stressi vie muistin ja kaikki henkiset ja hengelliset lahjat.

Mutta, Jumala On! Kiitos Herralle Ja minä saan olla ”turvissa taivaan, suojaavain siipein”

Eilen oli ihmeellinen päivä! Olin laittautunut lepäämään sängylleni jotain kaipaamaan? En osannut muuta kuin avata radio Dein, tietämättä mitä sieltä voisi tulla. Usein käy niin että suljen sen uudelleen, sielläkin on ajoittain hyvin nuorisopainotteista ohjelmaa, varsinkin musiikissa. Mutta nyt!

Olen aina ollut hartaan tai enemmänkin klassisen musiikin kuuntelija, ja kuinka ollakaan tuli mitä ihaninta hengellistä musiikkia, mutta se olikin jokin toivelaulutunti. Musiikki mursi minun kuoreni, panssarini. Erityisesti vanhat hengelliset laulut! Yksi niistä toi mieleeni ihania muistoja uskoontuloni alkuajoilta.

Aikoinaan olin vastuussa hengellisistä kesäleireistä Vanajaveden maisemissa, olen tästä aikaisemminkin maininnut. Kertaan hieman. Ne olivat pääsääntöisesti tarkoitetut poliovammaisille, mutta oli siellä muitakin vammaisia. Erityisesti muistan kristityn cp vammaisen nuoren miehen joka ei pystynyt puhumaan vaan avustaja kirjoitti hänen puolestaan.

Eräänä päivänä he tulivat kysymään lukisinko tämän nuorenmiehen kirjoittaman tekstin ilta hartaudessamme? Paljon olen lukenut paljon kokenut, mutta tuo teksti oli yksi syvällisimmistä, sitä oli vaikea järkkymättä lukea, mutta siinä oli iltahartaus sellainen että ei koskettavampaa.

Toinen hengellisistä lauluista, joka kosketti sydänjuuriani, toi mieleeni vahvassa uskossa olleen ja uskostaan vahvasti ja ilolla aina todistavan naisen. Polioinvalidin, joka käveli kainalosauvojensa varassa. Hän oli yksi hyvistä laulajistamme ja lauloi silloisen Helsingin Saalemin kuorossakin. Ainakin silloin kun jaksoi.

Olen hänestä täälläkin aikonaan kirjoittanut. Hän oli se, jolle eräs Amerikkalainen ”B:H:” lupasi parantumisen suuressa kokouksessa ja tulipa oikein alas lavaltakin nostaen tämän uskonsisaren sauvat taivasta kohden luvaten tämän fyysistä parantumista. Niin ei käynyt vaan päinvastoin. Tämä Irja sisar kuoli saamaansa aivohalvaukseen joka vammautti hänet entistä pahemmin ennekuin hän kuoli.

Tämä laulu oli yksi jonka kuulin ja joka oli myös Irjan lempilauluja ja nyt yhtenä ehdokkaista tälle tekstillekin. Laulu alkaa sanoin:” Suuri rakkauden meri syntisille aukeni. Elon Herran Pyhä Veri Golgatalla virtaili. – ja kerto- Golgatalla, Golgatalla:” Se on täytetty!” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi”…

Ihanista ihanin hengellinen laulu ja muisto tästä Jeesuksen rohkeasta todistajasta, joka sai sydämeni särkymään ja itkin itkemistäni. Ja yht´äkkiä juuri siihen kohtaan missä lepäsin, kasvoilleni alkoi loistaa pilvien ja puiden välistä aivan suoraan kultainen aurinko.!!! Uskokaa tai älkää mutta se oli siinä kauan eikä valaissut juurikaan muuta kuin minut. MInä koin sen Jumalan armona ja suurena siunauksena… Kiitokseni nousi kattoa ylemmäksi, Kirkkauden ja Valkeuden Luojalle!

Siitä otsikko.

Minä oikeasti koin palaavani henkiin. Minä Koin Jumalan Armon ja Rakkauden. Hänen ihmeellisen Voimansa ja lohdutuksensa. Hänen Valonsa/ Jumalallisen Kirkkautensa joka hoiti minua, kaikkien kauniiden laulujen myötä!

Kuinka kirkasta kirkkaus olikaan, ja tuleekaan kerran olemaan! Kuinka suurenmoista on se tuhatvuotinen laulu jota taivaassa lauletaan kun lunastetut saapuvat Herransa ja Jumalansa Valtaistuimen eteen uusina luomuksina! Täynnä riemua, ylistystä ja kiitosta siitä että ovat pelastetut ja lunastetut iankaikkiseen Elämään Todellisessa Valtakunnassa, jossa ei loppua eikä kuolemaa ole!

”Sitä suurta rakkautta ei voi kieli kertoa. Taivas yhtyy kiitoksehen Pelastuksen voitosta. Golgatalla, Golgatalla. ”Se on täytetty!” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi! 

Katso puoleen veriyljän, raskaan taakan kantajan. Oven aukaisi Hän taivaan, Poisti tieltä syyttäjän. ”Golgatalla, Golgatalla ”Se on täytetty” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi!

Ylistetty olkoon Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kiitos Herralle!

Kappelimme kesätauko päättyy ja toiminta alkaa. Erämaa taival siinä suhteessa itselläni päättyy, sikäli kuin kunto antaa periksi osallistua. Halu on ja tarve kova!
Oli taas mielessäni useampikin aihe, ja toisena otsikkona myös raflaavasti ”ilmaston muutos”. Tahdoin kuitenkin ottaa pidemmän ja ajattomamman otsikon, sillä huominen on aina edessä päin. Toisaalta voisin kirjoittaa vaikka joka päivä, aiheista ei ole pulaa.

Eräänä iltana minulle tuli mieleeni ”Laupias Samarialainen.” Ehkä sen tarkoitus olikin vain rakentaa minua? En tiedä mitä siitä nyt saan sanottavaksi? Joka tapauksessa kertomus on eräs kauneimmista kuvauksista Herrastamme itsestään.

Hän ei ole lakannut kulkemasta Jerusalemista Jerikoon! Luukkaan luvussa 10, jakeissa 30-37 tästä kerrotaan.
Moni, joiden olisi odottanut auttavan ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä tienposkessa meni ohi. ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. HÄN meni miehen luo, valeli tämän haavoihin Öljyä ja Viiniä ja sitoi ne. Sitten Hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja Piti hänestä huolta.” Hän myös antoi omista varoistaan majatalon isännälle että tämä hoitaisi haavoitetun.
Tämä liikutta minua aina uudellen ja syvästi, silläkin perusteella mitä Jesaja profeetta kirjoittaa Herran kärsivästä palvelijasta. (Jes.53. 3-12)

Mitä aikaa me nyt elämme? Ylenkatsommeko Herran Jeesuksen? Hylkäämmekö hänet? Uskommeko siihen mitä ”maailma syöttää”
kaikesta siitä huolimatta mitä hän teki ja TEKEE meidän hyväksemme? Sillä Hän Oli ja on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut!

Ilman häntä meillä ei olisi mitään, ei ikuista elämää ei apua arkemme kiemuroissa ja vastoinkäymisissä. Ei lohtua lohduttomuudessa, ei uskoa eikä toivoa. Jos kellä ei ole lähipiirissään ketään läheistä sellaista joka joskus edes sanoisi, jos ei rakastavansa, niin ainakin pitävänsä sinusta tai minusta, niin on kuitenkin yksi! Hän Herra Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme.

Miksi tämän kirjoitan, ehkä vain omista syistäni? Olen niin kaivannut uskovien yhteyttä ja kärsin kovasta stressistä arkeni toimimattomuuden tähden. Rukoilen illoin aamuin ja päivin kaikkinaisin huokauksin ja ääneenkin. Mutta mikään ei korvaa uskon ystäviä ja seurakuntaelämää. Kuitenkin karu totuus on, kun itseltä voimat uupuvat, aktiivisuus riittää vain arkeen joka täyttää kuormallaan niin ettei muuta jaksa kuin suorittaa, niin vähätkin ystävyys suhteet kärsivät.

Jumala ON Hän Itse todistaa siitä! Kirjoissa ja kirjoituksissa, Pyhässä Hengessään ja Sanassa jotka minua murtaa. Hän on se joka On, Alusta loppuun. –  Huominen on toisin! Iankaikkisesti.

Lapselleni opetin silloin ammoin, kun hän oli vielä pieni, paljon hengellisiä lauluja ja virsiä. Yksi niistä oli:
” Oi Jumala, et hylkää pientä lasta, vaan katsot puoleheni taivahasta. Kun lapsenas suot tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni” Se löytyy vanhasta virsikirjasta numerolla 478 siinä on kaikkiaan 7säkeistöä, kauniit ja kaikkiin aikoihin sopivat sanat.

Kiitos Jumalalle että tuo pieni siemen sai itää ja tehdä tehtävänsä! Tänään saan kiittää Herraa siitä ja kaikesta muustakin kun ajattelen mennyttä elämäämme! Hän, Jeesus, totisesti on ollut se joka hoitaa ja on hoitanut haavoitetut. Ollut ja on uskollinen kanssakulkija joka Ei Mene Ohi, ei ketään hylkää Hän!  Edelleenkin Hän kulkee Jerusalemista Jerikoon voidakseen parantaa ryöstetyt ja haavoittuneet.

Sellainen on meidän Vapahtajamme.

Kirjoitin jo käsin jonkinlaisen hahmotelman tälle blogille kun tuli hankituksi uusi kone ja ojelmalla W 10.! Kun toistakymmentä vuotta pitkästi vanhalla on kirjoittanut ja W seiskalla, samalla numerolla kuin ikäkin jo alkaa, niin ei ole helppoa.
Odottelen myös keittiöremontin alkamista 9.9. jonka ajan myös asun remontin keskellä. Keskellä arkea siis, ja jos jotain vielä tästä kesästä niin avustajia on ollut todella vaikea saada ja vakituisia ei ole kuin 1 ja yhtenä päivänä viikossa.

Suloinen filippiiniläis ”tyttärenikin” lähti muihin töihin kun 2 suurta firmaa, jotka näitä avustajia välittää, fuusioituivat ja kaikki muuttui. Itsellänikin on harkinnassa pitäisikö firmaa vaihtaa että saisi vähän vakituisemman avustajan, se on nimittäin turvallisuuskysymys myöskin.

Joka Päiväistä iloa kuitenkin tuottaa tuo ihmeen ihana ja suuren suuri pihlajapuu pihallani, puu jonka yltäkylläiset oksat taipuvat kaikesta marjarunsaudestaan, sateesta ja tuulesta, mutta eivät taitu! Se on minun maallinen elämänpuuni.

Ja sitten, jos en itse olisi kaikenlaisia kokenut tämän pitkän uskon taipaleeni ohessa (46v), epäilisin suuresti seuraavaa tapausta, jos sen kuulisin jonkun muun kuin itseni, kertomana. –  Usein tallennan hengellisiä/kristillisiä ohjelmia katsoakseni niitä sitten aivan rauhassa ja silloin kun tahdon jotakin oikein hyvää. Yksi lempiohjelmistani on mm. Cafe Raamattu ja myös Isännän pöydässä jne.

Tällä kertaa katselin ”Isännän pöytää”. Haastateltavalla miehellä oli takanaan risainen tausta ja hän kertoi kuinka Jumala oli usein puuttunut hänen elämäänsä ja hän oli tuntenut vetoa Jumalan puoleen väkevästikin, mutta se alkoholi… En siitä enempää, kuin että loppu oli onnellinen.

Tätä ennen olin katsonut Alfa tv:n haastatteluohjelman jossa useasta syövästä parantunut nainen ja perheen äiti oli haastateltavana. Hyvin urheilullinen, miellyttävä, rauhallisen asiallinen ja kaikinpuolin kunnioitusta herättävä tarina hänen tosielämästään.

Kaksi erilaista ihmistä, kaksi erilaista tarinaa, kummallakin syvä usko Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Ja minähän en kaikkia tällaisia ohjelmia katso enkä usko, mutta erotan oikean ja väärän.

Jossain vaiheessa kun näitä katselin, yht´äkkiä kuulin sisimmässäni vahvan äänen joka ikäänkuin irrotti minut siitä mitä katselin ja kuitenkin tiesin että siinä olen ja näitä katselen, mutta! Oli kuin olisi tullut joku ihmishamo siihen minun ja kuvan väliin ja koin voimakkaasti minulle sanottavan: ”Minä Olen Sinun kanssasi” ja haihtuessaan vielä ”Et ole yksin”!?

Nyt olen sitä miettinyt ja yrittänyt päästä tapahtuneesta perille, mutta se siunasi! Se ei siis ollut mikään huuhaajuttu. Tiedän että ajattelen sitä jatkossakin. Tulenko sitä aivan erityisesti tarvitsemaan, vai onko tarpeeni arjen keskellä ollut jo niin suuri, että Tästä piti minua muistuttaa? Olen kyllä tuntenut turvattomuutta ja avuttomuutta, mutta eivät ne uusia asioita ole.

”Minä OLen SInun kanssasi, et ole yksin”, sai minut rukoilemaan, ja saa jälleen! Kiitoksen ja ylistyksen kera, mutta nöyränä ja Jumalan ihmeestä ravittuna.

Kun olen tämän kirjoittanut alan iltatoimilleni ja odotan että pääsen rauhassa kohtaamaan Herraani. Rukoilemaan kaikkien ihmisten, kirkkojen, kappeleiden, pappien jne. puolesta, –  että Herra antaisi herätyksen sateet. Sellaiset mitä ihminen ei voi kuinkaan aikaan saada ja että Tämä Kansa palaisi Jumalansa ja Herransa puoleen tehden parannusta maailmanmielisyydestään ja ylpeydestään.

Rakkaus on Jumalan lahja, mutta se ei ole maailman rakkautta, se on puhdasta, armollista ja ravitsevaa. Jumalan rakkaus on luokseen kutsuvaa , anteeskiantavaa ja pelastavaa. Jumala On Rakkaus.

Ja Jos joku tahtoo lukea Hyvän Kirjan, se on ”Hedelmästään puu tunnetaan”! Jukka Norvanto.

JK.
Ja vielä lopuksi, samalla kun vanha kone poistui, pääsi katoamaan kaikki s-posti osoitteet ja minulla on täällä muutamia ystäviä jotka olette kirjoitelleet yksityisestikin kanssani. Nyt en saa täältäpäin teihin yhteyttä ellette itse kirjoita minulle siihen samaan osoitteeseen kuin ennenkin. 😉 Kiitos.

”Muistan kun Herrani kohtasin Sun, syntini anteeksi sain. Muistan kun pyysin ja rukoilin, itkin, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon, Herrani mun oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä Sua, täytä mut Hengelläs.

Muistan kun tulesi valtasi mun, kastehen Hengen sain. Muistan sen kaiken, mut tänään mä pyydän, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon Herrani mun, oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä Sua, täytä mut hengelläs.

Herra en ilman Sun Henkeäs voi vaeltaa voittaen, siksi mä pyydän taas uudelleen huudan, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon Herrani mun oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä sua Täytä mut Hengelläs!”

Eräänä aamuna istuessani jälleen keittiöni pöydän ääressä katsellen ikkunasta avautuvaa ihanaa maisemaa, suurta monirunkoista ja marjoja ääriään täynnään olevaa pihlajapuuta, oli radio auki! Olin juuri ajatellut kuinka suuri, hyvä, uskollinen, pitkämielinen ja ihmeellinen on Jumala ja hänen armonsa, meistä ihmisistä riippumatta KUN kuulin tuon laulun! Minusta tuntui etten voisi koskaan enää kuulla mitään niin syvällistä, sanoiltaan totta ja kaunista kuin tämä!

Monena päivänä etsin mistä löytäisin sen uudelleen kuunneltavakseni ja saadakseni Sanat talteen.?

Kaukainen ystävä tuli avukseni ja tuossa se nyt on!!! Niin totisesti koettuna kauan sitten ja taas! Mitä me olisimmekaan ilman Jumala Pyhää Henkeä, mihin me pystyisimme, miten eläisimme. Jumalalle kiitos kuulemisen lahjasta. Jumalalle kiitos niistä jotka sanoittavat, säveltävät ja laulavat taivaslauluja!

Jumalalle kiitos ELÄMÄSTÄ!
”Tässä nyt oon Herrani mun, oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon. Ootan mä Sua. Täytä mut Hengelläs” !

Kiitos Jumalalle myös ihanasta väriloistosta pihallani ja puusta jossa ei liene koskaan ollut niin paljon hedelmää kuin nyt on, niin, Hän ruokkii myös taivaan linnut tulevana talvena! Niin kuin Hän ruokkii lapsensakin Hengellään, Armollaan ja Rakkaudellaan. Ihmeellinen JUMALA KAIKKIVALTIAS HERRA!

”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo HERRA, Sinun Armahtajasi” Jesaja 54.10
”Etsikää HERRAA silloin kun Hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, Kun HÄn Läsnä On!” Jesaja 55.6

Mua tartu käteen Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan, niin uskallan.
Sä armos, rauhas anna ain lohduttaa, ja korpitiellä kanna mua uupuvaa. Mä jalkojesi juureen nyt laskeudun ja rakkautees suureen taas turvaudun, taas turvaudun.
Jos tunnekaan en täällä Sun hoitoas, oot kanssain surun säällä viet kotias. Siis tartu käteen Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia, mä kotia.

Tämä kaunis vanha laulu/virsi soi tässä eräänä aamuna radiossa ja sai kyynel virrat aukeamaan vuolaana niin ettei meinannut loppua tulla. Joku ikävä ja alakulo on vaivannut pitkään ja pahasti, eikä tahdo hellittää. On laittanut ajattelemaan, jälleen kerran, niitä joita olen tahtonut lohduttaa! Kuinkahan usein olen epäonnistunut?

Onneksi kaikella on määräaikansa, monessakin suhteessa. Tosin kovin on ankeata luettavaa Saarnaajan, Daavidin pojan, tekstit luvussa 3. Ja kuitenkin (jotenkin) totta ja tuttua. –  Valtavana vastapainona profeetta Jesaja. Ei saarnaaja itketä, mutta Jesaja itkettää!

Tytär antoikin meille kesäläksyksi, syksyn Raamattupiiriä ajatellen, luettavaksi koko Jesajan kirjan ja kehotti hakemaan sieltä jonkin kohdan joka kutakin osallistujaa eniten puhuttelee. Minä en pysty erittelemään; Kaikki On Hyvää. Tai Ehkä, jos Pakko on sanoa, kaikista parhainta lienee luvut 53-55? Siunattu, iankaikkinen SANA!

Eilen tytär rukoili Voimarukousta ja oli mahtavaa. Mutta tunsin itseni niin pieneksi, heikoksi, kurjaksi ja sammuneeksi että vasta illalla sain jonkinlaisen otteen Pyhästä Hengestä, tai Oikeammin Hän minusta. Kuinka suloista se aina uudelleen ja uudelleen onkaan. Silti huolet painaa mieltä ja suru jolle ei ole nimeä. Syvä suru. Mutta olen onnellinen tyttäreni puolesta, Jumala on ihmeellinen hänen kohdallaan ja armosta rikas!

Tapio kirjoitti viimeksi lyhyesti mutta sanoi totuuden!
Olen ajatellut uskomista juuri niin kuin hän kirjoitti, mutta myös kuinka paljon Jumala saakaan aikaan ihmisissä jotka Hän kutsuu ja kohtaa niin, että ihmiset antavat pelastaa itsensä. Heräävät uskomaan sisintään ja elintapojaan myöten! Tulevat uudestisyntymään Jumalan Pyhästä Hengestä ja muuttuvat.

Kukaan ei pääse tässä ajassa synnittömäksi perisynnin tähden, mutta kaikki, jotka koko sydämestään lähtevät seuraamaan Jeesusta, lakkaavat tekemästä syntiä, siis synnin tekoja. Ei ole tahtoa tehdä syntiä. Miksi tämän kirjoitan tähän yhteyteen? Ehkä:

Sen tähden, että silloin kun on ”ahtaalla” usein miettii, MIKSI? Ja jos vielä uskaltaa tunnustaa että on alamaissa saattavat jotkut lähimmäiset ajatella asian aiheuttajan olevan ns. oman puseron sisällä? Tietyllä tapaa onkin, mutta ei sen tähden että olisi tekemällä tehnyt jonkin synnin teon.

–  En tiedä enää yleisimmin, mutta niinkin on menneisyydessä käynyt kun kärsimys on vaan jatkunut eikä toivottua ole saavutettu ja se on aika rankkaa –  ”salasynnistä” epäily. Sillä elämässä on paljon selvittämätöntä kipua, ikävää ja tuskaa. Eikä se ikääntyessä ainakaan vähene. Meidän syyttäjämme osaa käyttää heikkouden aikojamme kyllä hyväkseen. Siinäkin hän on mestari.

Eli, Jumala armahtakoon!
Olkoon Hän meille kaikille armollinen, niin kuin HÄN onkin. Ja auttakoon että jokainen meistä olisi myös armollinen sekä itselleen niin kuin lähimmäiselleenkin. Niinhän me rukoilemmekin.

Herran siunauskin tosin, on muuttanut muotoaan, siitä kuin se oli minun nuoruudessani, mutta sen sanoin mikä kenellekin tutuinta on, tahdon toivottaa Herran Siunausta. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua, minua ja meitä kaikkia.
Kiitos Jumalalle, Abba, Isälle, Hänen suuresta armostaan ja laupeudestaan meitä ihmisiä kohtaan. Siunattu Sana!

” Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni palaja, vaan tekee sen, mikä minulle on otollista ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan myrttipuita; ja se tulee HERRAN Kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.”
Jesaja 55. 9-13

Aamen!

Olen muutamia kertoja, nyt aivan lyhyen ajan sisällä kuullut, tämän otsikkona olevan laulun radio Deistä. Se on syvintä sisintäni koskettanut niin että oli pakko ajatella ja pakko kirjoittaa!? Laulussa on kerta kaikkiaan sellaiset sanat ja you tubessa sellainen laulaja että kaikkien pitäisi se nähdä ja kuulla. Minut se todellakin laittoi ajattelemaan, kertaamaan asioita ja elämää, muistelemaan menneitä ja arvelemaan tätä päivää.
– Laittanut kysymään mikä on ihmisen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, tärkein asia tässä maailmassa ja ennen kaikkea ajassa.

Raamatun mukaan ihmisen on tärkeintä tulla tuntemaan Jumala koko kolminaisuudessaan. Ilman jeesuksen sisäistä tuntemista ei voi Jumalaa tuntea eikä palvella. Toinen tärkein asia on antautua täysin seuraamaan Jeesusta. Minulla on auki Matt.16 josta olen ympyröinyt jakeet 15-16. Toinen tärkein on siis seuraava:
” Ja Hän sanoi heille: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka Uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen”!

Joidenkin mielestä rankkaa, liian rankkaa, mutta se on Jumalan Sana! Tulla tuntemaan Jumala on ollut pitkä tie monelle ja raskas vaellus senkin jälkeen kun on lähdetty Jeesusta hänen tahtoaan ja tietään seuraamaan.  Olen ajatellut niitä jotka Jumala valitsemalla valitsi eikä antanut juurikaan vaihtoehtoa, heitä sen enempää luettelematta nyt tässä. Mutta yhtenä esimerkkinä Jumalan Omaisuuskansa!

Sydäntäni lähinnä on kuitenkin eniten ne joilla oli inhimillisiä heikkouksia enemmän kuin muilla tai muuten vaikeampi taival. Joka pistää kysymään oliko loppujen lopuksi kenelläkään toistaan helpompaa. Ajattelen mm. Moosesta, isoja ja pieniä profeettoja mm. Jesajaa ja etenkin Jeremiaa ja Eliaa. Joonaa ja Jobia, jotka eivät varsinaisia profeettoja olleetkaan, syvästi inhimillisä ihmisiä vaan, joiden elämäntarina koskettaa vieläkin meitä jotka heistä luemme ja tiedämme. Uudesta testamentista rakkaita ovat Johannes kastaja, Johannes Jaakobin poika ja Paavali mm.!

Entäs me näiden rinnalla? Onko meiläkin jokin tehtävä, vaikka pienikin? ON, jokaisella joka on lähtenyt seuraamaan Jeesusta, on suurempi tai pienempi tehtävä olla todistajana tälle maailmalle, kukin sillä Jumalan armolahjallaan jonka on saanut. Tehtävä on kallis lahja ja suuri luottamus Jumalan taholta olipa se millainen tahansa, kunhan sen vaan sydämensä halusta ja vilpittömin, nöyrin ja kiitollisin mielin ottaa toimiakseen. Ei se helppoa ole, siis sekään! Ja kuitenkin…

Tavallisille ihmisille Jumala on Pojassaan uskonut paljon, ja mitä niihin tehtäviin ja lahjoihin sisältyykään ja millä tavalla ne joko toteutuvat tai joskus eivät, niin Jumala ei ole rajoittunut eikä sitoutunut ihmisten ihmisten kaavoihin vaan aina uutta luova! Hän antaa uuden mahdollisuuden silloin kun on oikea aika ja vain Hän tietää oikeat ajat ja tavat. Hän näkee myös  ihmis sydämen ja ajatukset.

Niinkuin eivät lahjat, ihmisille uskotut tehtävät maailmassa taivaan valtakunnan hyväksi ja edistämiseksi, eivät herätysten ajat niin kuin eivät tavatkaan ole ihmisten määrättävissä, eikä ihminen edes näe kaikkea mitä maailmassa tapahtuu, vaikka ehkä niin luuleekin. Vaikka rukoilee, toivoo ja uskoo ihminen voi epäonnistua mutta silti yrittää uudelleen, muistaen sen miehen, joka hautasi leiviskänsä peltoon, siitä ei Jumala kiitosta antanut.

Jumala on suvereeni. Hän on myös armollinen loputtomasti ihmistä kohtaan, mutta myös kiivas oikealla tavallaan. Jos me tuomitsemme lähimmäistämme emmekä tunne armoa hänen  epäonnistuttuaan, Jumalakaan ei armahda automaattisesti meitä. Hän Jumala, odottaa meiltä sydämen avaruutta, kärsivällisyyttä, oikeanlaista lempeyttä ja lähimmäistemme kuormien kantamista.

Oikeanlaista näkökykyä, kuulevia korvia ja  Jumalan kuvaksi luotujen, rakastamista. On siinä elämän tehtävää, mutta Me emme ole yksin, emmekä itsestämme saa hyvää hedelmää aikaiseksi sen tekee meissä vaikuttava Pyhä Henki joka auttaa meitä meidän heikkousissamme ja rukoilee puolestamme lakkaamatta. Toivottavasti jokaisella Jumalan lapsella on myös joku ystävä jolla on sama usko ja sama kotimatka Jeesus Tiellä, Pyhällä Valtatiellä.

”Anna sydän avara, anna sieluun tuulla. Silmille suo valoa, anna korvat kuulla. Että ihmisissä, hiljaa kärsivissä Sinut näkisin.
Anna sydän avara, anna sieluun tuulla. Silmille suo valoa, anna korvat kuulla. Että ihmisissä kaikkein lähimmissä Sinut näkisin”!

Jos joku osaa ja löytää tuon otsikkona olevan laulun, voisitko laittaa sen kommenttina tänne kun itse en osaa? Siinä on mahtavat sanat! Kiitos. –
Ja jos jälleen näet kirjoitusvirheitä niin ohita ja lue oikein, nyt on syynä kauhea kuumuus!

Otsikko tulee tämän aamun hiljaisesta pyynnöstä ja laulusta jonka on runoillut Hilja Aaltonen.

Tosin kamppailin jälleen kahden otsikon välillä, se toinen olisi ollut: ”Näky jatkuu”. Jolla on kahtalainen merkitys. Josta ensimmäinen tässä eli:
– Mitä en viimeksi kirjoittanut. Jota en uskaltanut, koska kaikki on inhimillistä. –  Ja muistissa Hiljan näky ja sen arvostelut, joka näky ei odotuksista huolimatta ole vielä suuremmin toteutunut. ”Isosta kirkosta” piti herätyksen lähteä mutta lähes kaikkea muuta, aivan päinvastaista, on kuulunut ja näkynyt. Mutta olemme vain ihmisiä Jumala tietää ja näkee kaiken.
Itseäni en Hiljaan vertaa!!!! Hilja oli profeetta!

Kunhan kerron, mitä sitten tapahtui.
Minä mietin kyllä silloin illalla kun tuolla ”metsässä” olin, kirjoittaisinko sen lopunkin mutta ajattelin sen inhimillisyyttä ja omaa väsymystäni. Kerron sen kuitenkin nyt, en siinä mitään menetä jos en saakaan.

Minut oli siirretty sivuun siitä mistä lyhdyn näin, metsän reunaan, ja sijallani seisoi joku? Mielestäni mies? Hänellä oli valkea vaate ja valkeat hiukset, muuten näin hänestä vain osan mutta kasvot ja olemus oli vaikuttava. Edelleen oli syvä rauha ja hänestä huokui täydellinen läsnäolo. Hänen katseensa oli intensiivinen ja hänestä huokui luja tahto ja lempeys, molemmat yhtä aikaa.

Minuun hän ei katsonut vaan keskitti katseensa sitä kohti missä lyhty oli ollut ja hän ikäänkuin ”sulatti” sen tahdonvoimallaan ja syvällä rauhallaan? Enkä minä sitä lyhtyä enää edes nähnyt, vallitsi vain syvä rauha. Mutta kun katsoin suoraan eteeni, ikäänkuin ristiin edellisen näyn kanssa, näin suuren aukean ikäänkuin pellon ja hiljaa vaalenevan taivaanrannan? –  Ja sitten nukuin.

Jälkeenpäin tiesin, ettei mikään pimeys voi voittaa sellaista elämää joka on Jumalalle kallis ja omistettu. Kalliisti ostettu, kalliimmin kuin mikään koskaan, milloinkaan!

Edellinen kirjoitukseni ”herätteli,” niin oletan, kalliin ja korvaamattomalta tuntuva ystäväni lähettämään minulle postia joka rohkaisi suuresti. Viestissä oli 3 raamatunlausetta PS 23:6 Matt.28:20 ja Jes. 41:10

Myönnän olleeni alamaissa ja ystävän tervehdys tuli taivaan lahjana, varsinkin tuo Jesaja. Ja kuinka ollakaan minulla kahdessa kolmesta Raamatustani oli tuo kohta ympyröitynä jakeista 9-19.
Kuinka kauniisti ystäväni tekikään, suuresti liikutti, Jumala häntä runsaasti siunatkoon ja varjelkoon, myös hänen omaisiaan ja ystäviään.

Haikeutta mielessäni on mm. aiheuttanut, nyt ensimmäistä kertaa, kun olen lukenut muiden blogitaivaan kirjoittajien olleen jälleen kerran ”Uuden Viinin” äärellä siitä ammentaen. Olen rukoillut joka kesä heidän puolestaan ja koko tapahtumankin, mutta nyt tuntui että olisin halunnut itsekin olla mukana. Oma yksinoleminen oli jotenkin raskaampaa nyt kuin koskaan aikaisemmin….

Minulla oli jossain kaikista paperipalasistani kirjoitettuna ylös se kaunis ja lohdullisen syvällinen synnintunnustus joka alkaa sanoilla:” Oi Sinä kaikkein armollisin ristiinnaulittu Jeesus Kristus” jotenkin näin se on mutta en sitä nyt löytänyt, olisin senkin tähän laittanut.

Ne jotka tätä lukevat ovat sen sijaan varmasti kuulleet tuon Hilja Aaltosen sanoittaman laulun ”Anna sade Jumala” En taida saada sen sanoja kaikkia tähän, mutta ainakin vähän, jos on virheitä laula vaan 🙂 !

Kuljen täällä kysellen katson hiljaa vaieten taivaan rantaan tähyillen, missä viipyy sateet sen. Kunpa sadepisarat vuotais maahan kostuttain, miksi taivas pidättää poutapilvet nyt vain nään. Kunpa sadepisarat vuotais maahan kostuttain. ”Anna sade Jumala, sydän kaipaa odottaa, anna kaste Golgatan virvoittamaan kuiva maa.”

Katson ylle vainion, tähkäpäät jo kypsät on, korjuumiehet puuttuvat, lapset Herran uupuvat. Johda jälleen ristin luo, missä virtaa lähde tuo joka janon sammuttaa, lapset Herran uudistaa… Anna sade..

Tahdon nähdä Voiman sen joka muuttaa ihmisen Veren Voiman Valtavan, murtuu kahleet maailman! Herra tässä polvistun, en voi muuta antaudun niihin käsiin tässä jään jossa arven jäljet nään…Anna sade Jumala, sydän kaipaa odottaa, annan kaste Golgatan virvoittamaan kuiva maa!

Minunkin puolestani saa Herraa rukoilla, on monta vaikeaa asiaa ratkaisematta yms. Kiitos. Teitä kaikkia siunaten!