Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Perushyvä

On olemassa perushyviä asioita. Tuollainen totuus kolahti mieleeni, kun kävelin kaupasta kohti kotia. Muiden peruselintarvikkeiden lisäksi olin ostanut levyn yhtä suklaata. Levy kyyhötti repussa maitopurkin ja kananmunakotelon välissä. Minä saapastelin kevyenliikenteenväylää, ja maistelin ajatusta. On olemassa perushyviä asioita.

On varmasti olemassa suklaata, joka hetkellisesti maistuu paremmalta kuin perushyvä. Mutta eipä se hetkauta perushyvää. Kun taitat rivin perushyvää ja popsit sen, tiedät, mitä saat etkä pety. Vaikka suklaata on moneen lähtöön, niin on ainakin yksi, joka ei petä.

Omituisinta on, että perushyvään ei edes kyllästy. Kokonaisen levyn voi syödä kertaheitolla. Ja viimeistään huomenna saman toimenpiteen voi aivan helposti toistaa.

Perushyvän paras puoli on se, että se on perushyvä. Toimii hyvin. Toimii aina. Ja huokuu siksi turvallisuutta. En ole varma, mutta luulen, että perushyvän voi matemaattisehkosti määritellä näin: Koska perushyvä on joka tilanteessa 9+, se on olemukseltaan täyskymppi.

Kuinkahan monta perushyvää asiaa tarvitaan perushyvään elämään? Ja mitkä ne lienevät!

***

Tämä teksti ei ole mainos, vaikka joku voisi niin kuvitellakin. =)

20200723_135508


3 kommenttia

Keltainen tuoli kurkkii korkean kynnyksen yli

Joka kevät omenapuun alle ilmestyy keltainen tuoli. Reippailulenkkini kulkee muutaman metrin päästä tuolista ja omenapuusta. Omenapuun takaa kurkkii keltainen omakotitalo, jossa asuu tuttuja.

– Joku kerta, kun ehdin, istahdan tuohon tuolille. Se on niin kutsuva, huikkaan tutuille ohi pyyhältäessäni, jos sattuvat olemaan pihamaalla.

– Istu pois, milloin vain.

Joskus olen talon asukkaiden läsnä ollessa istahtanutkin. Sainkohan kerran mehuakin.

Mutta että pyllähtäisin tuolille omppupuun alle ihan omin nokkineni. Minun ja tuolin väliin kohoaa hirmuisen korkea kynnys. Ei voi. On tässä vähän kiirekin jo.

Tänään loikkasin kynnyksen yli ja istahdin tuolille. Minuutin, pari siinä istuin. Katselin peltoa ja suurta maatalousrakennusta, jolle en keksi nimeä. Rakennuksen nurkalle oli vaihdettu uusi sähkötolppa. Olikohan vanha tolppa falskannut, kun taivas näytti niin sähkönsiniseltä.

Olipahan vaikeaa istuutua tuolille, vaikka oli lupakin, oikeastaan kutsu. Mutta istuinpa sittenkin.

Kohta matkani jatkui. Mietin kynnyksiä, joita rakentelemme itsellemme. Toiset näemme. Toisiin vain kompastelemme.

***

Kuvassa keltainen tuoli ei kurkistele kynnyksen yli vaan varovasti kainalon alta.

20200725_130715


5 kommenttia

Isän poikia

Istun rantasaunalla ja valmistelen puhetta Voltin rukoushuoneelle. Alahärmässä sijaitseva Sleyn paikallisosastojen kokoontumistila on vanha meijeri jonne on 80 vuotta sitten rakenettu sali ja keittiö. Kotikylän osastolla on 2.8. kesäjuhla jonne isä ja äiti ovat kutsuneet minut yhdeksi puhujaksi. Tilanteen tekee erityiseksi että sisareni Maria tulee laulamaan. edellisellä kerralla sain olla veljeni kanssa samassa paikassa.

Itselleni on pitkään ollut tärkeää puhua siitä kuinka Jeesus opetti Jumalasta. Luukkaan 15 luku puhuu siitä ehkä kauneimmin. Ja sen pohjalta tässä pohdin puheen sisältöä. Aamulla pohdin asiaa ihan ääneenkin vaikka aika lyhyiden yöunien jälkeen naama ei kovin mediaystävälliseltä Youtubessa näyttänytkään.

Luvussa 15 on kolme vertausta siitä millainen Jumala on. Meille ymmärrettävää on se että Jumala armahtaa Jeesuksen takia ihmisen, mutta vaikeampaa on hahmottaa sitä että Jumala etsii ihmistä. Hän odottaa ihmistä ja hän armahtaa ja antaa perillisyyden ja osallisuuden Jumalan kuningaskuntaa ja perhe väkeen.

Yleensä seemiläisessä kultuurissa opetettaan tarinoilla ja vertauksilla. Mitä tärkeämpi asia niin sen useampi tarina. Kadonnut kolikko, Kadonnut lammas ja tuhlaaja-isä, ne kaikki kuvastavat miten poikkeavalla tavalla Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Ja millainen on tämä Taivaallinen Isä. Hän on valmis pilkattavaksi ja unohtamaan arvokkuutensa vain löytääkseen ja pelastaakseen ihmisen. Hän ei katso ihmisen elämän saavutuksia ja menetyksiä vaan hän katsoo sydämeen. Hän näkee ihmisen ja hänen hätänsä kuin tuon pelosta värisevän lampaan, joka on kannettava kotiin. Hän pitää tuota mitätöntä, pientä ihmistä korvaamattoman arvokkaana, kuten vertauksen nainen kolikkoa ja Hän odottaa tuhlaaja poikia ja tyttö kotiin antaakseen rakkautensa heille.

Jeesuksen kuva Jumalasta on lohduttava ja rauhoittava koska kuten Tuhlaaajapojasta tulee taas isän poika niin samoin meistä tulee kun palaamme Isän luo. Siksi olemme Jeesuksen kanssa saman Isän poikia ja tyttöjä


Jätä kommentti

Juurihoitoa

Olen kulkenut aika tiiviisti hammaslääkärissä viimeisen vuoden. Keväällä kuvittelin, että nyt on hampaat hoidettu kuntoon. Mutta mitä vielä. Juhannuksen jälkeen leukaperiä on juiminut säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaksi viikkoa sitten ajoin Sotkamosta tutulle hammaslääkärille kotimaisemiin. Jukka on hoitanut hammaskalustoani kauan ja tietää miehen olotilan. Tulehduksia ja reikiä ei tällä kertaa löytynyt mutta hammas reagoi rajusti kylmään. Ienkaula oli paljastunut ja vaati fluoripastaa paikkaamaan huokoista hammaskaulaa. Samalla todettiin, että olen viimeaikoina purrut tavallista kovempaa hampaita yhteen öisin. Viime perjantaina jouduin käymään uudestaan ja sama toimenpide toistettiin. Purenta ei ollut rauhoittunut ja hampaitten hermot olivat herkillä. Maanantaina hammaskipu vain paheni ja edessä oli juurihoito. Nyt hammas on kaiken jälkeen vain puruarka. Kuukausia kestänyt aaltoileva kipu on poissa ja nukuin ilman särkylääkettä pitkät yö unet.

Ihminen on konaisuus ja reagoi elämään ja sen tapahtumiin kehollaan. Huolet, murheet, ikävä ja kaipaus, kaikki mikä järkyttää elämää, tuntuu ihmisessä ja vaikuttaa. Ilmeisesti minä puren hammasta.

No hampaitten kiristely ei ole uutta suomalaisille miehille mutta hampaitten hengiltä pureminen ei taida olla sama asia. Maailman murheet ilmenevät eri ihmisillä eri tavoin ja kukaan ei ole niistä vapaa. En tiedä vapaudunko moisesta kiristelystä koskaan. Tuskin. Se on osa minua ja persoonaani. Hammaskisko, jota inhoan, on taitaa olla ystäväni loppu elämäni.

Syyt jotka murehduttavat joutuvat tässä samalla myös juurihoitoon ja hammaslääkärinä toimii Jeesus. Hieman korni vertaus ehkä, mutta mielestäni hyvä. En osaa heittää kaikkia murheiden lankoja käsistäni. Enkä kaikkia kipujani pysty antamaan pois. Mutta tämä juurihoito ulottuu olemassa oloni ytimeen. Siihen, että lopussa juurihoito tuottaa tuloksen ja kaikki kivut ja murheet ovat poissa. Sen tiedon varassa jaksan taistella tämän kaiken kanssa. Elämäni matka perustuu silloin toivoon Taivaasta ja pelastuksesta, jonka Jeesus sovituskuoleman kautta tarjoaa minulle. Aina välillä, jo tässä ajassa näen ja koen pieniä pilkahduksia Jumalan valtakunnasta, sillä Jeesus on luvannut kuulla rukouksemme ja olemaan meidän kanssamme. On merkillistä, että Hän haluaa olla kanssamme vaikka emme kykene elämään sen valtakunnan arvoista elämää vaan aiheutamme uutta murhetta niin Jumalalle kuin itsellemmekin.

Mutta Jumalaa ei kiinnosta meidän tekomme vaan se keitä me olemme. Hän haluaa, että pysyisimme hänen edessään ja kanssaan ja tulisimme juurihoitoon kipujemme kanssa.


6 kommenttia

Taivaallista panoraamaa

Lienen ennenkin kirjoittanut ”tykkääväni” katsella taivasta, pilviä, sateenkaaria jne. Aamuisin taivaan katseleminen on kuin aamuhartaus, joka kirvoittaa taivaalliset ajatukset ja kiitollisuuden tunteet. Myös lieventää huolet ja murheet. Miellelläni rukoilen myös avoimen taivaan alla, tässä omalla pihallanikin! Puhumattakaan sitten luonnossa, metsän keskellä!

Tänä aamuna taivas oli tumma ja likaisen värinen ukkospilvineen, mutta taivaanrannalla oli valoaukko, pieni kaistale sinistä. Tummanharmaanruskeat pilvet nousivat aika vauhdilla ”ylöspäin” ja sitten! Taivaanrannalle muodostui mitä kaunein sateenkaari! Ja niitähän on tänä kesänä paljonkin näkynyt, uutistenkin otsikoissa. Mitä se ”Kaari”minulle kertoi!?

– 1 Mooses 6-9 ! – Luen sitä Vanhasta testamentista, Raamattu Kansalle käännöksestä ja saan innoitusta. Kuinka mahtava ja ihana Jumala armossaan onkaan ja kuinka uskollinen uskollisilleen! Ja itse asiassa kaikille luoduille siinä ajassa jonka on suunnitellut. Hän on ikuinen, Hän on kaikki! Minkä on kirjoituttanut se pysyy tämän maailman loppuun asti –  ja siitäkin eteenpäin juuri niin kuin on kirjoitettu. Jos tämä ei ole hyvä uutinen, ei mikään!

1 Mooseksen kirjassa 6 luvusta alkaen yhdeksänteen kerrotaan Nooasta ja vedenpaisumuksesta. Minusta se on ihana lukea, koska se on totta! Tämä kertomus 1 Mooseksen kirjassa, alkaen luvusta 6 on otsikoitu ”Vedenpaisumus” ja Ihmissuvun turmelus. Seuraavat luvut 7- 9  kerrotaan näistä ja siitä kuinka ja miksi Jumala tekee liiton Nooan kanssa.

Luvussa 8, kerrotaan Jumalan muistaneen Nooaa arkissaan  ja kaikkia jotka olivat hänen kanssaan ja kirjoitetaan jakeessa 15 että:”Jumala puhui Nooalle ja hänen pojilleen, jotka olivat hänen kanssaan! Edelleen luvussa 9 kerrotaan kuinka Jumala tekee  Nooan kanssa iankaikkisen liittonsa jakeissa 12 – 17. Ja tämä merkkihäni on, kuten, oletettavasti  kaikki vieläkin tietävät,  Sateenkaari.  Siitäkin huolimatta vaikka onkin ihmisiä jotka omivat sen omille aatteillen.!

Minua aina siunaa kun sateenkaaren näen, minä totisesti tiedän, uskon ja ymmärrän että minun Herrani ja Kaikkeni Elää! Kaiken minkä Hän on sanonut tai kirjaansa kirjoituttanut, sen Hän pitää, totisesti. Tämä Jumalan merkki on niin puhutteleva, jokaikinen kerta, että se ikäänkuin myös puhdistaa sielun. Kutsuu syvällisiin ajatuksiin ja kuin pyhittymään ja uudistumaan omassa hengellisessä olemuksessaan. Pyrkimään sitä alkuperäistä hengellistä elämää kohti jonka aikoinaan ihmeenä sai kokea.

Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaa se tekee sen minkä Jumala on tahtonutkin! Siksi omaksi parhaakseen, ihmisen on luettava Sanaa aikojen alusta aikojen loppuun, osatakseen ja tietääkseen mitä on ollut, mitä on ja tuleva on! Jumalan Sana on Elämän Lähde! Tie, Totuus ja Elämä! Kiitos Kaikkivaltiaalle, ikuiselle Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa Sinussa. Kun he käyvät kyynellaakson kautta. He muuttavat sen lähteitten maaksi. Ps. 84:6-7 – Aamen tule Herra Jeesus!

 


1 kommentti

Yksi ylitse kaiken

Rakkaus!

Tänään aamuvarhain heräsin tunteeseen jota en ole aikoihin edes muistanut. Olen ollut lähes turta kaikille tunteille ja ajatukseni vain arjen hankaluuksissa ja huolissa, mutta tänään! Kaikkivaltias, kaikkitietävä ja armollinen Jumala muistutti minua itsestään tavalla jonka Hän vain voi.

Minulla on  joitakin ihmisiä jotka ovat rukouksissani aina, ja sitten niitäkin joita en muista kuin vähän väkisin, sen tunnustan! Aamulla oli rakas perhe mielessäni! Oli helppoa rukoilla, ja perheenpää on edelleenkin pysynyt mielessäni niin että piti tulla kirjoittamaan!

Ajatuksissani kysymys mikä on käskyistä suurin? Oliko se Rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään? Vanhan katekismukseni ensimmäinen ei tätä vastaa, mutta uskon että näin on, vaikka emme siihen pystykään. Eli yli kaiken Jumalaa ja lähimmäistään niin kuin itseään!?

Toinen kysymys: Kuka sitten oli suurin apostoleista? Eikö hän, joka kirjoittaa kokemuksistaan kaikkein parhaimmat kirjeensä Raamatussa. Paavali! Hän sanoo olevansa syntisistä suurin ja tekevänsä  sitä mitä ei tahdo! Olevansa apostoleista pienin/vähäisin, jos sitäkään. Ja kuitenkin Paavali ymmärtää room.7:9-25 millainen on ihminen lain alla tai Jumalan armosta, se mikä on!

OI, kuinka taas itkettää sillä kukapa meistä ei tekisi sitä mitä ei tahdo vaan saa katua voimattomuuttaan ja inhimillisyyttään joskus toden teollakin. Niin äkkiä valvomaton tila saa esim. sanotuksi tarpeetonta tai sellaista joka ei ole taidollista puhetta!?

Nämä kokemukset ja niistä seuraavat ahdistukset saavat kysymään, miksi Jumala sitten sallii itsekullekin, ja nyt koko maailmalle, kaikenlaista kärsimystä? On kai aika suoriksi sanottu kun kirjoitan että ”opiksi”! Jumala yksin on täydellinen, Hän yksin on taidollinen, Hän tahtoo että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden, joka on ilmi tullut meille Jeesuksessa Kristuksessa, joka on Vapahtanut meidät syntiemme kirouksista, silloinkin kun olemme vain ihmisiä! Kuka meistä olisi täydellinen, ei kukaan, mutta elämä on oppimista varten. Silloinkin kun joutuu antamaan anteeksi! Vaikka ei pyydetäkään.

Kuinka kiitollinen olenkaan tästä aamusta Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!!! Mainitsemani Room. 7 luku on ihana mutta niin on kahdeksankin ja miksei olisi onhan ne kirjoittanut Paavali! Vanhan käännöksen mukainen alku luvulle 8 on näin:

” Ne, jotka ovat KRISTUKSESSA, ovat hengen lain kautta vapautetut synnin ja kuoleman laista, he ovat Jumalan lapsia ja hänen perillisiään Kristuksen kanssa. Tulevan kirkkauden rinnalla, joka luomakunnallekin tuottaa vapautuksen, tämän ajan kärsimykset eivät ole minkään arvoiset. Henki auttaa meitä heikkoudessamme, ja Jumala toteuttaa avoituksensa!

Apostoli YLISTÄÄ Jumalan ARMON runsautta ja PELASTUKSEN varmuutta!” Siis vaikka me ihmiset emme pysty parhaimmillammekaan niin rakastamaan lähimmäistämme kuin Jumala tahtoisi, me saamme olla Jeesuksen veren ja armon turvissa ja Pyhän Hengen voitelussakin silloin kun huolet painavat mieltä emmekä osaa itse rukoilla, ja varsinkin silloin! OI, Siunattu Sana!

” Yhtä pyydän Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu? – Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä itse, Armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat!”


3 kommenttia

Kesän lapsi

Katselen tässä kirjoittaessani mummolan puutarhaa. Iso, vanhan maalaistalon miljöö, josta karja ja maatalon työt ovat loppuneet aikoja sitten. Puutarha on kuitenkin jatkanut elämäänsä ja on nyt parhaimmillaan aamuauringon loisteessa. Järvi ”metelöi” taustalla. Härmän aukeilta tulleelle oli aluksi vaikea tottua alituiseen aaltojen loiskeeseen ja pilasi ensimmäisenä mummolakesänä yö unet. Nyt 30 vuoden jälkeen en osaisi kuvitella elämää ilman Nuasen aaltoja. Vastarannalla kymmenen kilometrin päässä siintää Vuokatin vaarat sinisenä silhuettina ja iso selkävesi vaihtaa väriään ja olemustaan joka päivä. Lakeuden kasvatin silmälle sen avaruus tekee hyvää.

Elämä on ollut minulle hyvä ja mietinkin nyt elämän muiden murheiden äärellä että olenko ollut tästä kaikesta tarpeeksi kiitollinen. Alituinen murehtiminen kun tekee ihmisestä itsekkään. Murheet kääntävät katseen sisäänpäin ja katse kääntyy omiin varpaisiin. Kuukauden ajan olen ollut ”kesäpoika” ja herännyt aikaisin tekemään mummon ja ukin antamia töitä. Kunnostanut paikkoja ja touhunnut puutarhassa. Yksin tekemisestä on tullut lähes pakkomielle. Sen sijaan että olisin odottanut muita apuun, olen yrittänyt suoriutua puuhistani yksin. Jonkinlaista ylpeyttä sekin.

Hengellisesti olen kulkenut pitkää erämaataivalta. Sanan lukeminen on ollut Norvannon Jukan radioluentojen varassa ja yhteys toisiin kristittyihin on ollut minimaallista. Omat pikku videoklipit Facebookiin ovat antaneet jotain pientä värettä muuteen tyyneen veteen ja ehkä pitäneet yhteyttä Jumalaan yllä. Mutta kirjottamisen aihetta tänne ei ole oikein löytynyt.

Eilen avasin Santalan Riston kirjan Savesta astiaksi. Olen lukenut sen pariin otteeseen ja aloitin sen lukemisen taas. Kirjan perusajatus on, että elämämme on suuren savenvalajan käsissä ja meitä rikotaan ja jauhetaan niin kauan kunnes astia on valajan mieleinen. Elämän vesi on halvoissa saviastioissa eikä kultaisissa tai hopeisissa maljoissa.

On jotenkin lohdullista ajatella, että Jumala näkee hyväksi muokata ja rikkoa minuakin. On vain suostuttava siihen. Vähitellen hän jauhaa ja huuhtoo pois minusta niitä epäpuhtauksia, joita hyvässä saviruukussa ei saa olla. On vain vaikeaa nöyrtyä ja päästää irti omista murheista ja itselle tärkeistä asioista, joille Jumala ei näe käyttöä. 1.kor 1:28 sanookin että Jumala valitsee sen ”joka mitään ei ole, tehdäkseen mitättömäksi sen, joka jotain on. Näin kuollut savi muuttuu Hänen käsissään eläväksi.


Uskollisuutesi suuri on Herra

Mitä pidemmälle yksinäisyyteni ja eristäytymiseni jatkui, ja jatkuu edelleenkin, sitä syvemmälle jouduin itseni kanssa. Kuinka kauaksi jouduinkaan Hänestä Herrastanikin! Olin kuin Joona kalan vatsassa jossa en nähnyt mitään, en eteen enkä taakse. Tunsin kuolevani kituvassa kehossani. Olin kyllä  valmiskin kuolemaan, niin luulin.

Kuitenkin sama Jumala joka oli minua lapsesta asti hoitanut piti huolen omastaan. Sain rantautua Sanan ääreen! Kuinka pieni onkaan ihminen, kuinka vähäpätöinen ja avuton! Mutta on Hän,  joka ei hylkää eikä jätä, vaikka tuntuisi että kaikki ihmiset niin tekisivätkin. Sanoohan sanakin:” vaikka isäsi ja äitisi sinut hylkäisivät, Herra ei hylkää”! – Minä rämmin rannalle, rukoilimme tyttäreni kanssa Ja Herran Henki oli läsnä! Niin ettei sanoa saata.

Olin hukkunut, vetänyt ”vettä keuhkoihini” ja tukehtumaisillani, eikä ketään missään, mutta Herra ei ollut mennyt mihinkään! Hänen rakkautensa, lempeytensä, Armonsa ja hyvyytensä pelasti minut jälleen. Minä löydyin ja löysin sanat – laulujen ja runojen sanat!  Sanojen Sanat ja sävelet! Luin ensimmäisen korinttilaiskirjeen lukuja alkaen kolmannesta? Ja minä täytyin! Kuuntelin ”helmenkalastajien” laulun ja luin runon. Pitkän runon! 742 sivua paksusta Koskenniemen kootuista runoista.

Ensin mielessäni ”Yksin oot sinä ihminen” mutta ajattelin ettei se ole oikea! V.A Koskenniemi teki paljon runoja myös sota- ajasta Suomessa. Minulle aukeni runo nimeltä ”Kenttäpappi”! Se on liikuttava mutta niin pitkä että otan vain osia ja lopun siitä. Miksikö? Ehkä että loppuu itseeni tuijottaminen!

Sua milloinkaan ma tuntenut en. Olit yksi sa joukost vain. Sinä soturi, pappi ja ihminen, sulta sentään paljon ma sain. – Sun kaularistilläs punaisen näin pisaran hehkuvan, sanantuojan ihmissydämen ja sen ikuisen Golgatan. Olit sulkenut suusi, saarnamies. Mut vain kuolossa kalveten, etulinjoille kulkenut oli sun ties, Sanan tulkki tulinen.

Missä Herraas parhaiten palveltiin asein, virsin taikka kun sotatoveri lepoon siunattiin, sieltä aina tapasi sun. Oman henkesi uhalla sanoman pyhän, kuolevalle veit ja jokaisen kärsivän, riutuvan surut, tuskat omikses teit. Tämä oli todistus toverein, tomus äärellä, heiltä myös sain ma, vieras, tietää yksin tein, miten, pappi, päätit työs…..

– Sinä heräsit huutoon korisevaan. Yön kohdusta nousi tuo kuin kaikki kauhu ja kärsimys maan, sua oisi kutsunut luo. Olit kuullut ennenkin äänen sen. Niin yksin valittaa eläin, avuton ystävä ihmisen, joka herraansa vetoaa…Eläin osaton syntiin ja valheeseen, mut ei osaton kuolemaan oli turvautunut ihmiseen kuin ihminen Jumalaan.

Sinun luotisi lopetti tuskat sen. Sille kuoleman armon soit. Sen viime katseen kiitollisen vielä itse nähdä voit, verivirtaan kun omasta rinnastas sinä suistuit hankeen yön ja sen punaten sydänhurmeellas iäks päätit päivies työn. Vuoks eläimen apua anovan menit pappi, kuolemaan. Mutta alennuksesta maailman mitä meille sa annoitkaan!

Jotain uskosta siihen, mitä ei voi kuolema kukistaa, mikä meitä lähemmäs määräämme vei ja lähemmäs Jumalaa. Mikä kärsimystiellemme lohtua luo ja valoa pimeyteen, mikä meille voiton seppeleen suo yli tomumme kylmenneen. Mik on yläpuolella vainontyön, vihan, valheen valtojen ja yläpuolella maailmanyön: Sydän Urhea Ihmisen.!

Korittilaiskirjeessä kirjoitetaan mm. siitä kuinka Kristuksen tuomioistuimen edessä tutkitaan uskollisuus Herraa kohtaan! Hyvien tekojen määrä ja niiden motiivit?! Kirjoitetaan mille ja minkälaiselle perustalle me täällä ajassa rakennetaan, onko se kestävä silloinkin kun tulemme valtaistuimen eteen. Se tuntuu pelottavalta jos sitä ihmisenä ajattelee ja omia asenteitaan ja tekojaan JA ennen kaikkea tekemättä jättämisiään! Mutta lohdun tuonee mm. 3:11 jossa sanotaan:” Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu ja se ON JEESUS KRISTUS!”

Hän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on ainoa pelastuksen perustus. Silti on valvottava tilaansa ja rukoiltava että osaisi ja jaksaisi elää  niin että ”rakennus kestää” kun se päivä tulee Herran edessä josta Raamattu puhuu. Jeesuksen vertaus vuorisaarnan opetuksessa kuvailee sitä ”taloa” jota me täällä maanpäällä ollen rakennamme. Mutta me emme hyvän ja kestävän rakentamisessa onnistu ilman Jumalan apua ja Pyhän Hengen läsnäoloa jokaisessa hetkessämme.

Pitkästi tuli mutta kun on ”Hengissä” taas Jumalan armosta! Niin kuin laulussa ihanasti todetaan, kiitos Jumalalle: ”Uskollisuutesi suuri on, Herra ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä perustus varma On Sinun Armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon”!!

Jumala, siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia ja tätä maata tänäkin koettelemusten aikana.!

 


3 kommenttia

Maallisia ja Taivaallisia säkeitä

Saarnaaja kirjoittaa:” Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika istuttaa ja aika repiä istutus.”  Mikään ei ole tämän todellisempaa ja jotenkin olen aina pitänyt näistä saarnaajan säkeistä?! En osaa niitä tulkita tai selittää kuin vain ottaa ne sellaisinaan, kuin ne on luettavissa. Alku on tuossa mutta myöhemmin esim. jae 11 on aina minua puhutellut aivan erityisesti ja se on näin:” Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä: mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua!” 

Tuon sydämeen pannun iankaikkisuuden tahdon ymmärtää niin että meillä ihmisillä on tieto Jumalasta olemassa, jos tuon tiedon hyväksymme todeksi. Kukaan ei ole toivoton tapaus Jumalalle. Jakeessa 14 sanotaan:” Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti! Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin” Omana käsityksenäni tuo pelko olisi sellaista että se kääntäisi meidän sydämemme Jumalan puoleen ja koituisi meille tässä ajassa siunaukseksi ja voimaksi ja tulevassa iankaikkiseksi elämäksi.

Raamatussa ei ole yhtään turhaa kirjoitusta eikä sanaa! Ja se on maailman ihanin asia ja totuus! Mutta tänään on taas soinut mielessäni hengelliset laulut joiden sanoma on myös aina ajankohtaista. Siirrän ne loppuun mutta laitan jotain, asiaan liittyvää, maallistakin tähän väliin. Nuorena yksi intohimoinen harrastukseni olivat myös runot. Runoilijoiden etupäässä, näistä maallisista runoilijoista,  Eino Leino, Uuno Kailas ja Aaro Hellaakoski.

Tähän päivään tuli mieleeni Eino Leinon runo ”Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks”!? Totta tuokin. Joskus vaikeina aikoina siteeraamme tyttäreni kanssa tätä runoa koska se jotenkin tuntuu tuttuakin tutummalta meille! Joskus muutenkin vain? Mielestäni jos oikein oikaisen, meissä suomalaisissa on jotain samaa kuin saarnaajassa, – aika ajoin? Ja nyt se runo:

” Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks/ ja haaveet ne käy yhä haikeammiks,/ ne polttaa, ne hehkuu, ne halaa/ Joka ilta ma mietin: Kai huominen uus/ tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus!/ Yö loppuu, mut murheet ne palaa. /Ne tulevat niin kuin kotihin/ ne tuovat uusia vieraitakin, /jotka nimellä tunnen ma juuri./ Se murhe, mi eilen mun murtaa oli,/ suli hymyks, kun tänään suurempi tuli -/ koska tulee se suurin suuri?

Koska saavut sa tuskani korkein,/ sinä maailman valtias mahtavin, jota lapsesta saakka ma uotin/, jota vapisin öisin mä vuoteellani,/ min katseen tunsin ma kasvoillani,/ kun hetkeksi onneeni luotin? /Sun edessäs tahdon ma polvistua,/ mut silmihin katsoa tahdon ma sua/ ja sanoa: Henkeni annan!/ Mut mieltäni nuorta en milloinkaan. Se tuskassa tulta iskevi vaan,/ sen kanssani hautahan kannan.

Laulu joka on aamusta asti soinut mielessäni on tämä: ”Sun Henkesi sateen alle, mun sieluni uupunut vie! Oi kirkasta huokaavalle Ristin siunattu kaita tie! – Ei riitä, jos kerran Sulta Sun kasteesi Siunatun sain. Mä tarvitsen uutta tulta, uutta armoa matkallain!/ Ei väsyä kesken matkaa Tien kaitaisen kulkijat saa. On määränä siksi jatkaa, kunnes perille saavutaan!”

Niin saammeko väsyä? Kyllä minä väsyn aina vaan helpommin ja ehkä me kaikki joskus tunnemme suurta uupumusta josta ei meinaa millään selvitä, mutta emme luovuta eikä meidän Herramme! – Jesaja profeetan sanat luvussa 40:29-31 lupaavat Herraa odottaville uuden voiman! Voi kuitenkin olla ettei aina siltä tunnu ja voi joutua omasta mielestään odottamaan liiankin kauan. Uskon kuitenkin syvästi siihen ettei Hyvä Jumala anna uskon eikä toivon sammua vaikka ihmisenä elämän kuormiin ja menetyksiin väsyisikin!

Vuonna 1873 Fanny J. Crosby-van Alstyne on kirjoittanut laulun ”Siunattu varmuus Jeesus on mun, Oi, mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Tämä on laulu sydämeni Ylistän Herraa ainaisesti! Tämä on laulu sydämeni Ylistän Herraa ainaisesti”….! Ja vielä yksi: ”En mä aarteita etsi, enkä onnea maan, mutta Jeesuksen löytää on nyt toivoni vaan. Elon kirjassa ovat nimet lastesi Sun. Sano, Jeesus, oi, siellä nimi onko myös mun! Kyllä se on.

Jumala On Rakkaus!

 


Totuuden, Armon ja lohdutuksen Henki

Koko päivän on ollut mielessäni Hilja Aaltosen laulu ts. sävelletty runo ”Puhalla Jumalan Tuuli” mutta olen kirjoittanut siitäkin jo aikaisemmin. Sitten tuli mieleeni sanat ”lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani” mutta siitäkin olen jo aiemmin kirjoittanut (18.3.-19) eli ei kovin kauaa sitten. Olen huomannut että ellen heti, saatuani jonkin aiheen sitä kirjoita, sen teksti ei enää elä? Ja vähän tehty tämäkin taitaa olla, ainakin osittain?.

Minulla ja minussa kaikki on vanhaa, radiokin johon on asennettu kuunneltavaksi vain yksi kanava, Radio Dei! Mutta ihmeellisesti ihmeellinen Herran Henki tietää milloin tarvitsen mitäkin ja tulee apuun, ei anna minun nääntyä. Jos ei muuten niin radio Dein kautta! Se on tapahtunut usein.

On eletty vaikeaa aikaa, monin tavoin erittäin vaikeaakin. Ihmisillä on murhetta, huolta ja surua, kuoleman suruakin. Joten Pyhän Hengen läsnäoloa ja lohdutusta tarvitaan jälleen kerran olevissa oloissa. Lohdutetuksi ja yllätetyksi tulin itsekin kun n. viikko sitten avasin radio Dein.!En ollut uskoa kuulemaani kun tuttu ääni kantautui korviini ja kuulin opetettavan roomalaiskirjettä! Meidän Ari pappihan siellä oli äänessä.!

Muistin kuinka suuresti siunatuksi tulin ja tulimme silloin, kun hän piti samaa sarjaa meidän kappelillammekin aikoinaan. Jos olisin tämän kirjoittanut heti kun kuulin tuon tutun äänen otsikko olisi ollut ”Pitäjänmäeltä tuulee”! Sillä sieltä todellakin tuuli, muutakin hyvää kuin roomalaiskirje. Kirkkoherra Arto Antturin ja TV7n ”päällikön” Martti Ojareksen keskustelu siitä mikä on tervettä ja raamatun sanan mukaista oppia sairastumisista. Arto Antturi oli vaimoineen sairastanut koronan ja parantunut, mutta Tv7:llä eräs henkilö opettaa etteivät uskovat sairasta.

Minua se kosketti koska olen itsekin aikoinani joutunut sellaiseen seuraan jossa eräät väittivät ettei uskova sairastu kun Jumalan nimessä vastustaa kaikkea sairautta, kuten he sanoivat: ”eivät ota mitään sairautta vastaan koska sairaus on vihollisesta”. Siis että ihminen voisi tahdollaan vastustaa sairauksia! En niissä piireissä ”viihtynyt”. En olisi uskonut että tuota vieläkin opetetaan, mutta näyttää opetettavan. Voi niitä jotka opettavat ja niitä jotka saavat sielulleen vahingon.

Pyhä Henki, lohdutuksen ja totuuden Henki on avain raittiisen ja voimaannuttavaan uskoon. Joskus blogitaivaan alussa kirjoitin pienen tekstin, lyhennetyn alkuperäisestä, mutta kerroin siinä kuinka minulla on sydämeni sopukoissa ”Hiljaisen Surun salattu huone” jonne tiedän tien jota kukaan muu ei tiedä, ja jossa kohtaan Hänet joka on Tie totuus ja Elämä, Hänen hengessään joka on Pyhä!

Huomenna, jos Herra suo, on Helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen ihana ja taivaallinen päivä! Mitä me olisimmekaan ilman Pyhää Henkeä, emme mitään. Pyhä Henki, Armon, Rauhan, Lohdutuksen ja Totuuden, vie meidät aina Isän ja Pojan Valtaistuimen eteen. Varsinkin silloin kun Häntä eniten tarvitsemme! Ja silloinkin kun emme ymmärrä tarvitsevamme, Hän johdattaa!

Hän, kaikkivaltias Isä, jota Jeesuksen nimeen rukoilemme kuulee meitä aina eikä lakkaa seuraamasta mitä Hänen omilleen kuuluu. Hän, Hyvä Paimen ei nuku eikä torku! Eikä Pyhä Henki sisimmässämme lakkaa rukoilemasta puolestamme, saamme nauttia täysin siemauksin Pyhän Hengen raikkaasta ja puhtaasta tuulesta, ja syttyä ainutlaatuisesta tulesta joka vie meidät lähimmäistemme luo, jos ei muuten niin rukoillen ainakin. Kiitos, Ylistys ja kunnia Jumalalle.

”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus, anna elämälle Suunta ja tarkoitus. Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen! Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni tässä maailmassa osoita paikkani. Valaisen Jumalan Henki, Silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toisille. Kosketa minua Henki Herätä Kiittämään, Sinun lähelläsi Armosta elämään. Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen Sinne paina hiljaa Luottamus Jeesukseen!”  virsi 124.

Siunattua Pyhän Hengen Juhlapäivää, Helluntaita!