Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


5 kommenttia

Hyvää matkaa

DSC_2321

– Hyvää matkaa, se sanoi ja lähti. Vanhempi mies. Minua vanhempi ja vielä syrjemmässä yhteiskunnasta.

Kun tulin junaan, se nauratti jutuillaan vaunuosaston lukiolaistyttöjä. Käytävän toisella puolella istuva ei iljennyt nauraa ääneen mutta meinasi silti pudota vaunuosaston pikkiriikkisen pöydän alle. Minä tungin kuulokkeet korviini. Kaikenlaisia tyyppejä sitä onkin. Minä yritän nyt tehdä töitä.

Jäivät pois Karjaalla, niin naurattaja kuin nauratettavatkin.

– Hyvää matkaa, se sanoi mennessään ja katsoi silmiin, kun sompaili itseään ulos liukuovesta.

Ja iltajuna jatkoi kiskoillaan.

Miten voikin kuulostaa niin lopulliselta toivotukselta ihmiseltä, jota luultavasti ei ikinä enää näe ja jonka kanssa ei koskaan edes puhunut.

Juuri samalla matkalla piti alkaa kuunnella Yötä. Joutsenlaulua ja Ihmisen poikaa. Ja tietenkin Likaisia legendoja.

Aamujunaan oli osunut ystävä, jonka aiemmin voitettu syöpä hyökkäsi pari kuukautta sitten uudelleen. ”Kyllä sä selviät tästä, kun sä selvisit edellisestäkin”, oli toisen erän lääkäri sanonut hänelle. Ensimmäisen erän tohtori ei viisi vuotta sitten ollut antanut aikaa kuin puolesta vuodesta puoleentoista. Ystäväni ei ollut uskonut. Niinpä hän matkusti tänään junalla Helsinkiin, viisi vuotta tuomion jälkeen. Yhtä positiivisena ja lämpimänä kuin aina ennenkin.

Miksi ihmeessä iltajunassa piti vetäytyä todellisuudesta?

Sen tiedän, miksi valitsin Yön, jonka sanoissa tavoitellaan otetta elämästä. Siitä mikä on totta.

Juna jatkaa matkaa. Vähän kauempaa katsottuna näkee, että se kulkee edestakaisinhan. Ikään kuin sahaisi jotain. Päivästä toiseen, paitsi silloin kun jumittuu pellolle Salon itäpuolelle hyväksi toviksi. Tarvitsee toisen tuuppaamaan itsensä remonttiin.

”Hyvää matkaa”, se tarkoitti. Juna jatkaa kulkuaan ihmiset kyydissään.

Mainokset


2 kommenttia

Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani!

Jumala on muovannut elämästäni sellaisen että sydämeni on aina valmis rientämään apuun kun joku tarvitsee lohdutusta. Olen kuitenkin huomannut ettei sydämen halu yksin riitä. Ainoa tosi lohdutus kaikille ihmisille ja varsinkin uskoville, tulee oikealla tavalla vain Jumalalta, Hänen Sanansa kautta.

Ehkei se tarkoita sitä ettei voisi yrittää, mutta siinä on se vaara että toisen tuska vaan lisääntyy. Täytyy olla hyvin varovainen ja mieluusti rukoilla aina ensin Jumalaa, sillä se mikä sopii Sanastakin itselle ei välttämättä sovikaan toiselle, varsinkaan jollei toista hyvin tunne tai ei ollenkaan. Ja kuitenkin joskus riski kannattaa ottaa. Ja siinä Jumala auttakoon. –  Hän voi antaa juuri oikean sanan ja tiedon.

Monelle psalmit ovat suurena lohtuna koska niistä löytyy koko elämän kirjo! Itse selasin niistä tänä aamuna montakin.
Kävi niin että avustajani oli sairastunut ja sain ylimääräisen vapaapäivän ja pääsen nyt kirjopittamaan heti tuoreeltaan. Itselleni myös Jesajan kirja on yksi rakkaimmista ja monet luvut jakeineen ovat ympyröidyt vahvasti!

Luvussa 40 on uudemman käännöksen mukaan otsikkona:” Rohkaisun sana Herran kansalle”! Ja niin, emmekö mekin kuulu tähän Herran kansaan, Kyllä!
Teksti alkaa tuolla otsikolla jatkuen: –  ” sanoo teidän Jumalanne”! Kuinka ihana onkaan Herran Jumalamme sana.!

Olen myös ympyröinyt luvun ja jakeita nro. 38. Jotenkin myös tuo Hiskia on kuulunut elämääni ”aina”! Erityisesti jakeet 12-20. Tähän 15-17 jos jollakin ei omaa kirjaa ole: ”Mitä minä puhun hänelle, mitä minä sanon hänelle, joka on kaiken tämän tehnyt? Mielessäni minä käyn lävitse elämäni vuodet sydämessäni murhe! – Herra, Minun Sydämeni Elää Sinulle, anna rauha hengelleni, vahvista minua, tee minut terveeksi! – Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. Selkäsi taakse heität kaikki minun syntini. Ei tuonela sinua kiitä eikä kuolema sinua ylistä! Ne, jotka syvyyteen joutuvat, eivät voi turvautua uskollisuuteesi. Elävät, elävät sinua ylistävät, niin kuin minä tänään ylistän. ….Herra on minut pelastanut, hänen ylistystään soi meidän soittomme Hänen Pyhäkössään kaikkina elämämme päivinä”

Kun olimme tyttäreni kanssa sunnuntairukouksessamme saimme valtavan lohdun, jopa viisaudenkin,  Pyhän Hengen kirkastaessa meille Kristusta ja tajutessamme että kaikki ne vaivat ja uskomattoman kummalliset vastoinkäymiset toisensa perään ovat kuitenkin vain ”alkusoittoa” sille mitä mahdollisesti vielä tuleman pitää? Mutta siinä samassa oli todellakin niin suuri lohdutus, ilo ja varmuus siitä, että Herra totisesti tietää tilanteemme ja kaiken mikä meitä odottaa. –  Toki pyysimme apuakin, sillä aika mielettömältä tuntuvat ja näyttävät ne lisääntyvät vaikeudet jotka jo haittaavat normaalia elämäämmekin. Koimme kuitenkin että pieniä vielä ovat.  – Mutta,  kun arki tulee vastaan niin ei se helppoa ole!

Minua aivan uskomattomasti lohduttaa myös tuo Jesajan kirjan luku 40 ja on aina lohduttanut! En sitä tähän enää kirjoita kuin loppujakeilla:
Nouse korkealle vuorelle Siion, Ilosanoman tuoja! Korota äänesi, Jerusalem, Ilosanoman saattaja! Korota äänesi, älä pelkää! Julista Juudan kaupungille:- Teidän Jumalanne tulee! Itse H e r r a tulee suuressa voimassaan, Hän hallitsee vahvalla kädellään. Hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa laumaa jonka o n omakseen hankkinut, – Paimenen lailla Hän Kaitsee sitä, omin käsin Hän kokoaa sen yhteen. Karitsoita Hän Kantaa Sylissään emolampaita hän ohjailee eteenpäin.!”

Valtavaa! Käänsin sivua uuden testamentin puolelle 1kirje Korinttilaisille avautui kohdasta luku 15 josta otan tähän loppuun rakkaalta Paavalilta kokemuksen joka on aina myös itseäni lohduttanut, vaikka en mitään olekaan:” Mutta Jumalan armosta olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha (mennyt hukkaan) Olen tehnyt työtä…. – en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani!” Paavali tosin teki enemmän kuin kukaan sen aikaisista Jumalan elopelloilla, jota en tietenkään voi itsestäni sanoa, mutta Jumalan armo ei mene koskaan kenenkään kohdalta hukkaan!

HÄn Itse Pitää siitä Huolen! Ylistys, kiitos ja kunnia Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!
Sinulle, joka luet tätä, siunausta, rauhaa ja armoa tähän päivääsi ja koko loppuelämääsi! Jeesus on Sinun Paimenesi ja Kaikkesi.

 


10 kommenttia

Varjoista maan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On vaikea kirjoittaa omista elämän varjoista käsin mitään rakentavaa. Luulen että jokainen ihminen joutuu kohtaamaan omat pimeät puolensa jossain vaiheessa elämää. Pahimmillaan tuntuu siltä, että taivas sulkeutuu ja oman pimeyden hedelmät  pulpahtelevat pintaan. Mieli on täynnä miksi-kysymyksiä, joihin ei saa vastauksia. Omien varjojen pimeimmässä paikassa on piste, jossa ihmisen sydän murtuu ja kaikenlainen oma yrittäminen käy tyhjäksi. Tuossa hetkessä Jeesus voi saada meissä muodon ja Jumala tarjoaa ihmiselle  mahdollisuuden luovuttaa taakkansa Jeesuksen kannettavaksi. Tuossa pimeässä hetkessä ei ole muuta tietä pois kuin katsoa ylös.

Tuossa oman elämänhallinnan konkursissa Jeesuksesta tulee isompi osa minua kuin mitä itse pystyn olemaan. Jeesus asettuu elämään sydämeeni. Hän näkee kaiken sen häpeän, jota kannan elämässäni ja hän on ainoa joka ymmärtää ja kykenee kantaamaan sen puolestani. Vain Hän, joka on kokenut vielä suuremman pimeyden voi sanoa: Minä tiedän miltä sinusta tuntuu.

Evankeliumin voima on sen kyvyssä lohduttaa ja kantaa ihmistä. Se, että elämä nyt on vaikeaa ja askel on raskas ei olekkaan koko kuva siitä kuka minä olen. Jeesuksen omana heijastankin hänen valoaan ja pimeys väistyy. Mutta ensin on tultava pimeää…


3 kommenttia

Täyteen päivään saakka

Sain juuri luettua kirjan ”Mullan makua, Taivaan tuoksua”! enkä ole aikoihin niin itkenyt kuin sen luettuani. En ole koskaan nähnyt Pekka Simojokea muualla kuin televisiossa enkä tunne ollenkaan, mutta jonkinlainen pinnallinen kokemus hänestä on ollut. Todellakin pinnallinen!!! Niin helposti vieraasta ihmisestä muodostuu kuva joka on aivan väärä, vaikka se ei olisi pahakaan.

Luettuani tuon 320 sivuisen kirjan tuli tosiaankin mieleeni sananlaskujen 4 kirjan jakeiden 18-(19 )sanat:” Mutta vanhurskasten polku on kuin aamun koitto, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka.”  –

Jae 19 sen sijaan kertoo:” Jumalattomien tie on kuin pimeys: he eivät tiedä, mihin kompastuvat!” Tätä ei tarvitsisi tähän laittaakaan, mutta kun se näin on tässä maailmassa, ilman sitä armoa jota Jeesus tuli opettamaan. Ja kaikki ne jotka Sanan ja Jumalansa lähettiläinä täällä työtä tekevät itseään säästämättä. Sillä helppoa ei ole evankelistana maailmaa kiertää uskollisena palvelutehtävälleen ja kutsulleen.

Kuinka voi ollakaan niin itsestään, Pekka Simojoesta, vapaata kerrontaa. Hänen elämänsä on ollut niin rikas ja vaihteleva että voisi kuvitella hänen hiukan edes ottavan itselleen omaa kunniaa, mutta EI! Mikä tai Kuka häntä suojelee niin että hänen sydämensä pysyy puhtaana ja Jumalalle omistautuneena. Kun ei edes ihmeitä puutu!

Tämä, kaiken henkilökohtaisen vaatimattomuuden ja kaiken muunkin ohella kosketti minun sydänjuuriani.

Ihme mies! Loppua kohti mentäessä en enää edes ajoittain nähnyt mitään, oli pidettävä taukoa. Tekstissä puhui Jumalan Suurlähettiläs. Voisi kuvitella että edes jossain kohtaa Hän Itse, siis Pekka Simojoki ,olisi noussut esille mutta ei. Koskettavia olivat myös kaikkien tekstien lopussa olevat pienet sanoitukset hänen lauluistaan, joista yhden valitsen tähän uskoa ja toivoa tuomaan. Kaikkia lohduttomia lohduttamaan ja niitä jotka eivät jaksa uskoa kelpaavansa sellaisina kuin ovat, varsinkaan Jumalalle.

Kuinka rikas voikaan elämä olla kun sitä kulkee seuraten Häntä joka on Tie, Totuus ja Elämä. Ja kuitenkin, kerrottuna niin tavallisesti! Ihmeetkin.

” Viinin viimeisen joimme, Hänen eteensä toimme varmaan sadannen kerran tyhjät astiamme.

Kun on kuivuneet lähteet, jäi vain eilisen tähteet, ilman Henkeä Herran voiman kadotamme.

Vesi vieläkin viiniksi muuttuu, malja täyteen lasketaan, ja me saamme kiittää!

Ja vielä yksi koskettava juttu. Etsin erään hengellisen laulun sanoja you tubesta ja yht´äkkiä silmieni edessä oli ” Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” ja Matti Nykänen. Jos osaisin niin laittaisin sen tähän, se pitäisi jokaisen kuunnella koska Jumala On Armollinen! Ja iankaikkiseti Hyvä!

Ja siksi vielä yhdet säkeet Pekka Simojoeltakin jota Jumala runsaasti edelleenkin  siunatkoon, varjelkoon ja kaikessa käyttäköön:

Vielä tänään etsikää Herraa,
vielä tänään kutsuu Hän.
Vielä tänään kolkuttakaa,
ovi auki on elämän.
Vielä tänään etsikää Herraa,
vielä tänään aikaa on.
Rakkauttansa Isä jakaa.
Armo on loputon.

 


1 kommentti

Synti, tuo viheliäinen ystävämme

Vuosaaren seurakuntaneuvostossa on syntynyt ongelma. Kaikki kyllä sanovat, että tulkaa kaikki, mutta hieman epäselväksi jää, että minne ja miksi. Asiasta on jouduttu äänestämään ja kirkkoherran äänen tukemana on ratkaistu, että on mentävä Jeesuksen luo, koska olemme syntisiä.

Kuinka puhua synnistä ilman, että ihminen syyllistyisi? Jo sanoina nuo ovat samankaltaisia, synti, syyllisyys. Syyllisyys on ikävä tunne. Kuitenkin ihmiselle on annettu tällainen lahja, jotta voisimme elää yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ellemme tuntisi syyllisyyttä, voisimme helposti elää itsekeskeistä, toisia ihmisiä vahingoittavaa elämää. Omatuntomme reagoi syyllisyyteen.

Synti on raamatussa keskeinen ilmaisu. Ilman syntiä ja syyllisyyttä ei voi raamattua ymmärtää. Synti ei raamatussa ole ensisijaisesti syyllisyyttä ihmisten edessä vaan Jumalan edessä. Raamatun esittämän syyllisyyden valokeilassa olemme kaikki samalla viivalla. Siksi tällainen syyllisyys ahdistaa ihmistä enemmän. Jumala on monelle etäinen ja tuntematon. Ahdistus omasta syyllisyydestä jota ei voi hallita ja hoitaa onkin elämää tuhoavaa. Se johtaa häpeään ja itseinhoon. Kristillisestä näkökulmasta katsoen pahinta mitä voi tapahtua on se, että ihminen kääntyy pois Jumalan luota. Kun rikomme lähimmäistämme vastaa, meillä on mahdollisuus pyytää anteeksi ja korjata tekomme konkreettisesti. Jumalan edessä kyse on siitä  mihin uskomme.

Mutta miten hoitaa tuo asia Jumalan kanssa? Riittääkö se, että sanomme: Tulkaa kaikki! Riittääkö se, että kuulumme kirkkoon ja maksamme kiltisti veromme ja hoidamme aneemme kuntoon. Riittääkö se, että me astumme korkean Jumalan eteen ja elämme kuin emme olisi mitään tehneet, ilman syyllisyyden tunnetta?  Entäs jos tämän Jumalan läsnäolo herättääkin meissä syyllisyyden ? Se ainakin olisi raamatullista ja tietäisimme olevamme oikean Jumalan edessä eikä sen kuuluisan ”mulla on oma jumala”-Jumalan edessä. Mutta miten tuon syyllisyyden voisi karistaa vaatteistaan pois? Riittääkö todella jäsenyys jossain seurakunnassa, jossa voimme elää hyvää säädyllistä elämää ja sanoa ”olen hyvä ihminen” Tai ”olen väsynyt ja voimaton” ilman, että osaamme sanoa tarvitsevamme Jumalan todellista läsnäoloa elämässämme.

Raamatun alkukielessä on seitsemän syntiä merkitsevää sanaa. Kuusi niistä liittyvät tiettyihin selkeisiin tekoihin ja elämän asenteisiin. Jeesus käyttää suurimaksi osaksi sitä seitsemättä sanaa ( Het´), joka on merkitsee tarkasti ottaen muuria ja väliseinää. Jeesus siis opettaa, että synti erottaa meidät Jumalasta ja hänen läsnäolostaan ja hän on ainoa tie Isän luo. Jos haluamme suhteemme kuntoon Jumalaan, on meidän luotava suhde Jeesukseen. Synti on siis jotain mikä meissä on läsnä tämän maailman takia, huolimatta siitä kuinka hyviä tai huonoja eläjiä me olemme.

Kyse on uskosta tähän kaikkeen. Ainoa tapa kohdata tämä, on hyväksyä armahdus, joka tulee Jeesuksen kautta. Syyllisyys on siis kohdattava, jotta voi hyväksyä sovituksen. Itse emme voi itseämme sovittaa millään.

Kannamme siis ihmisyydessämme mukana syyllisyyden taakkaa, jonka Jumala on päättänyt sovittaa itsensä kanssa, koska ihmisestä ei ollut luotettavaksi sopimuskumppaniksi.  Jos siis haluamme tehdä parannuksen ja myöntää syyllisyytemme on meidän tehtävä mielenmuutos ja otettava vastaan sovitus, jonka Jeesus on tehnyt oman verensä kautta. Mitään muuta tietä ei iankaikkiseen elämään ole.

Iankaikkisuus elämämme alkaa siitä, kun hyväksymme tämän sovituksen ja pääsemme Jeesuksen opetuslapseksi. Sen jälkeen voimme palvella seurakuntaa vaikkapa seurakuntaneuvostossa. Toki sielä voi olla muutenkin, mutta voin luvata, että Jeesuksen opetuslapsena se on kaksinverroin jännempää ja hauskempaa.


Jätä kommentti

Brunssikirkossa

Äkkiseltään en osaisi yhdistää brunssia, aamiaisen ja lounaan yhdistelmää kirkkoon, mutta juuri näin on oivallettu ja keksitty tehdä Jyväskylässä Kohtaamispaikkassa. Monille tuo Luterilaisen kirkon kainalossa toimiva yhteisö on tuttu ja se tunnetaan uraauurtavasta työstään yhteisöllisemmän kirkon puolesta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan.

Mutta se Brunssikirkko. Paikkana toimi Kristillisen koulun ruokasali. Ruokaa ei laitettu paikanpäällä vaan jokainen kynnelle kykenevä toi mukanaan jotain syötävää ja omat ruokailuvälineet.  Ruokailua varten oli oma vastuuporukkansa, joka huolehti varsin suuresta määrästä ruokaa ja ruokailijoita. Tarjolla oli salaatteja, hedelmiä, kananmunia, muroja, leipää ja leikkeleitä jne. Näki että ihmiset halusivat oikeasti nähdä vaivaa sen suhteen mitä oli tarjolla. Hyvin yksinkertainen ja toimiva konsepti. Kun kävimme sisään koululle, vastassa oli Kilkin pariskunta, jotka tervehtivät lämpimästi meitä ensikertalaisia.  Tuntui hyvältä tulla huomioduksi ja uskonkin, että yksi Kohtaamispaikan salaisuuksista onkin uusien tulijoiden lämmin vastaanotto.

Ruokasali täyttyi kaiken ikäisistä ihmisistä mutta keski-ikä poikkesi selvästi perinteisestä kymppimessun osallistujakunnasta. Silmiin pisti lapsiperheiden suuri määrä ja opiskelijoiden aktiivisuus. Ilmapiiri oli rento ja iloinen mutta silti oli aistittavissa tietynlainen Pyhyyden läsnäolo. Mietin että millaista opetuslapsilla oli syödä Jeesuksen seurassa.

Ruokailuun käytettiin n. 50 minuuttia mutta ketään ei häirinnyt vaikka osa vielä murkinoi senkin jälkeen. Yhden laulun jälkeen lapset siirtyivät pyhäkouluun ja omiin touhuihinsa.

En ala ruotimaan sen tarkemmin tilaisuuden opetuksia ja sisältöä,koska jokainen tilaisuus seurakunnassa on uniikki. Itse tilaisuus oli järkevän kompakti ja toimiva. Musiikista vastasi bändi, joka osasi soittaa juuri sillä volyymillä, jota tuo tila vaati. Korvatulppia ei tarvittu. Musiikki oli nykyaikaista ja laulut suomalaisen suuhun sopivia ylistyslauluja.

Koska ehtoollista ei ollut, oli liturgia karsittu käytännössä olemattomiin ja aikaa käytettiin rukoukseen ja opetukseen. Alussa oli yhteistä esirukousta ja myöhemmin myös tärkeää kahdenkeskistä rukousta, joka suoritettiin varsin yksinkertaisesti. Pareittain jaettiin yksi kiitosaihe ja yksi pyyntö, joiden puolesta sitten rukoiltiin vuorotellen. Sen jälkeen luettiin aina Herran siunaus. Aikaa käytettiin tähän vain muutamia minuutteja. Kuitenkaan mitään kiireen tuntua ei ollut. Tässä toteutui hyvällä tavalla rukouksen henkilökohtaisuus ja ihmisten kohtaaminen. Tilaa oli myös tiedon sanoille ja niiden jakamiselle. Sille mitä Jumala halusi ihmisille kertoa. Lähtökohtana on että Pyhä Henki välittää ihmisille Jumalan rakkautta ja lohdutusta. Antaa tunteen siitä että Jeesus kantaa meitä elämässä eteenpäin.

Brunssikirkon konsepti tuntui hyvältä ja toimivalta. Voisin kuvitella että se toimisi ihan missä tahansa seurakunnassa missä halutaan yhteisöllisempää kohtaamista. Ja kaiken lisäksi se on raamatullista sillä myös Jeesus piti ateriayhteyttä tärkeänä.


3 kommenttia

Kirjoituksista

Minä uskon että useimmiten Jumalan Henki antaa aiheita kirjoitettaviksi, eli innoituksen. Olen omalta kohdallani huomannut ellen aihetta heti saa kirjoitettua se himmenee, ei ole sama kuin olisi tuoreeltaan. Taas eräänä aamuna mielessäni oli aihe rukoukseen liittyen otsikolla” Rukous on silta ja Tie” Tie SUURELLA kirjoitettuna koska rukousten päämäärä on JEESUS, joka kuulee ja tietää, on armosta, lohdutuksesta ja viisaudesta rikas. Se  jäi nyt kirjoittamatta. Mutta !

Sain ystävältä ihanan kirjeen johon hän oli laittanut myös Jesajalta luvun 42. Luin sen heti nälkääni ja kuinka se kaiken muun lisäksi, mitä hän kirjoitti, ruokkikaan. Mikä suunnaton aarre onkaan hyvä ystävä, uskomisen vapaus, ja että saamme pitää Raamattumme.! Jatkoin lukemista vielä muutamalla Jesajan kirjan luvulla.

Ja sitten tulivatkin uudet mietteet, ajattelin ettei ole mahdollista kirjoittaa niitäkään heti, mutta kirjoitan kuitenkin.
Sisältö näissäkin ajatuksissa oli kiitollisuus Kaikkivaltiasta kohtaan. Ajattelin monen asian summana ja ystäväni tervehdyksen saattelemana kuinka hyvin kuitenkin kaikki on. Huolista ja murheista emme täällä pääse, niitä riittää ja mitä enemmän ikääkin tulee, sen enemmän huoliakin. Kuuluu tähän maailmaan ja inhimillisyyteen. Vaikka Sana sanookin:” Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa asianne kiitoksen kera Jumalalle tiettäväksi”!

Joskus sanottu on helpommin tehty kuin sanotun toteuttaminen. Herkkyydessäänkin ihmiset ovat kaikki omanlaisiaan. Se mikä toista ruokkii tai järkyttää, ei tunnu toisessa, ja hyvä niin, säilyy paremmin tasapaino. Jumalan Sanakin on eri ihmisille eri tavoin rakennukseksi ja avuksi ja se täytyy ymmärtää. Olen huomannut sen paljojen lukemisteni vuoksi. Jos suosittelen jotain lukemaani kirjaa, joka on tehnyt valtavan vaikutuksen itseeni, tai Jumalan sanan kohtaa, ei se useinkaan tee toiseen ihmiseen samaa vaikutusta.

Ja siksikin on suuri armolahjajos tässä maailmassa kohtaa ”tähdenlennon”! Näin nimitän niitä harvoja sielunveljiä ja sisaria joita elämässäni on ollut tai käväissyt. Ikääntyminen tässäkin asiassa tekee tehtävänsä molemmin puolisesti.

Vaikka Jesaja puhuukin profetoiden hänestä kaukana olevista ja toteutuvista asioista – omalle kansalleen, hänen puheensa on myös meille siunaukseksi. Jesaja 43 luvun otsikkona on vanhemman käännöksen mukaan:” Israelin lunastus ja korotus Israel, Herran todistaja, Baabelin kukistus ja Israelin vapahdus”. Ja tästä luvusta löytyy myös tärkeä viesti koko luomakunnalle ja meille kaikille:” Israelia ei vapahdeta ansiosta vaan armosta”! Siis Israelia, Herran, omaisuuskansaakaan ei pelasta muu kuin armo.

Ihmiskunnan Toivo ja sanoma Jeesuksen Kristuksen sovitustyöstä!
Jesja 44:”Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle..”  Ja vielä hän jatkaa:” Näin sanoo Herra, Israelin Kuningas ja sen lunastaja, Herra Sebaot. Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa”…..”Iloitkaa te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret ynnä metsä ja kaikki sen puut. Sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa!” (Jes.44:23)

Tämä On Totiseti Totta, Aamen ja Halleluja! Herra siunatkoon sanansa ja kaikki jotka sitä lukevat ja sen uskovat nyt ja aina. Herra siunatkoon kaikki sananjulistajat ja seurakuntien paimenet, myös ne joilla oman työnsa ohessa on evankelistan kutsumus, Jumalan ihan armolahja!