Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


6 kommenttia

Puhalla Jumalan tuuli

Jokin pitkäaikainen alakulo ei meinaa hellittää otettaan. Itse asiassa se vain lisääntyi kun meitä luotsannut rakas paimenemme on nyt tehnyt päätöksensä siirtymisestään toisaalle. Siihen on syynsä jotka ymmärrämme ja minäkin ymmärrän, mutta kipeää se tekee. Olemme saaneet hänet pitää yhdeksän vuotta ja hän on ollut, ainakin minulle ja tyttärelleni rukousvastaus.

Kaikella on aikansa ja paikkansa, eikä mikään tässä ihmisten maailmassa ole pysyvää –  paitsi Jumalan Sana! Emme saa olla ihmisistä riippuvaisia vaikka kysymys olisi niinkin hyvästä Paimenesta joka meillä on Jumalan Armosta ollut. Silti ihminen on vain ihminen ja saa tuntea surua ja ikävää, kuten mekin nyt. Oli kuitenkin lohdullista kuulla ettei päätös hänellekään ollut helppo, mutta hän sai ja oli saanut lohtua Jumalan Sanasta! Erityisesti Joosuan kirjasta, kohdista joissa Jumala Joosuaa rohkaisi. Joosuan kirja alkaa tällä rohkaisulla ja jatkuu koko kirjan ajan toistuvasti.

Laitan tähän vain yhden kohdan; 1/9:” Muista mitä olen sanonut sinulle: Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra SINUN  JUMALASI, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi”! Voimme yhtyä tähän ja uskoa että näin tulee olemaankin ja toivotamme hänelle runsasta Jumalan siunausta ja ennen kaikkea Jumalan rauhaa ja lepoa sen kutsun ja tehtävän hoitamiseen joka nyt on alkamassa. Myös henkilökohtaiseen elämään.

Olisi viisasta lopettaa tähän, mutta kun aamulla ensimmäisenä oli ajatuksissa sanat: Takaisin Helluntaihin! Jonka jälkeen laulun sanat:” Tarvitsen voimaasi Jumalani, tuon uuden Voitelun Helluntain. Tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla, tarvitsen Voimaasi Jumalain!” Mikä – tai Kuka on se Voima?  Se on se alkuperäinen ja todellinen Helluntai jonka Jeesus lupasi lähettää ja lähettikin. Hän on Pyhä Henki.  – Takaisin ensirakkauteen! Mikä tai kuka on se ensirakkauden kohde joka muuttaa kaiken entisen uudeksi? Jeesus.!Takaisin Häneen muuten ei jaksa, muuten heikentyy heikentymistään.
Jumala Armahda! Jumala, tahdon Henkesi sateen alle!

”Niin kuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa Sinua Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, Elävää Jumalaa – Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa. Kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni – Miksi murehdit minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa! Sillä vielä minä saan KIITTÄÄ HÄNTÄ minun kasvojeni apua, MINUN JUMALAANI ” ( ps.42:1-3 – 8 ja 12)

Niin. Meidän kappeli oli koti ja meidän Pappimme, vakka olikin nuorempi kuin minä, oli kuin Isä meille. Hänessä on Kristuksen muoto, luonto ja tuoksu. Usein, voin sen nyt myöntää, olisin häntä tarvinnut mutta aina ajattelin jonkun toisen, ja myös perheensä, tarvitsevan häntä enemmän. Ja jonkun sellaisen jolla ei vielä Taivaallista Isääkään ollut. Paljon on hätää maailmassa, paljon tarvitsevia sieluja.

Jotenkin tuli vain aina ajateltua että minun on pärjättävä. Olenhan itsekin saanut olla sielujen hoitajana, joskus vuosiakin joillekin. Nyt ajattelen että joka toisia auttaa saa tarvita itsekin apua. Tämän tahtoisin sanoa hänellekin, vaikka hän sen varmasti muutenkin tietää. Ihminen ei ole robotti eikä kukaan ole ihmistä enempää.
Vaikka hän melkein onkin 🙂 ! Jos vielä, rakas Ari, tätä luet niin tiedät että sydämestäni Sinua kiitän kaikesta mitä olit ja olet, toivottaen Siunausta matkaasi.

Otsikko tulee erään jo aikaa perille päässeen ystäväni lauluksi sävelletystä runosta. Hänen muistokseen ja itsellenikin rohkaisuksi tähän. Kiitos Kalevi että olit taiteilijaystäväni sekä sanan että pensselin kera!

Puhalla Jumalan tuuli, ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan niin että nähdä saan. Heräävän nukkuvat sielut uskossa vaeltamaan.
Puhalla Jumalan tuuli Pyhien joukkohon. Puhalla Gogatan kautta kuolemanlaaksohon. Niin että yhtyisi kaikki Ylistyskuorohon.
Puhalla Jumalan tuuli kaduille kaupunkiin. Puhalla ristiltä Herran, sydämiin kärsiviin. Että he saisivat kerran Juhlihin Taivaisiin.

Aamen!

Mainokset


3 kommenttia

Evankelistan erämaa

 

taivaanrantakaislatJollain tasolla evankelistan osa on kulkea hämärässä ja tuntea pimeän kylmä hengitys. Aistia sitä missä Jumala ei ole päässyt koskettamaan ihmisiä. Kulkea siellä missä rakkaus on lehtikultaa ja eikä kestä elämän kovaa kulutusta. Evankelistan kutsun saanut kokee jatkuvaa janoa, jotta voisi vuotaa yli elämän vettä. Siksi evankelistan tie vie erämaan kautta, jossa hän joutuu kohtaamaan omat kangastuksensa ja varjonsa. Lopulta luopumaan niistä. Hän kuivuu ja lopulta joutuu antamaan kaikken omansa Jeesukselle, jotta Pyhä Henki voisi uudelleen ja uudelleen täyttää hänet. Evankelistan osa on nöyrän kulkijan osa.

Pimeyteen, jonne kukaan ei haluaisi astua, evankelista julistaa Jumalan rakkautta ja kirkkautta. Ehdotonta ja rajatonta rakkautta. Sitä mitä hän itsekin janoaa jatkuvasti. Sillä vain ihminen joka on saanut kokea vapautuksen ja päässyt pimeästä, voi ymmärtää mitä merkitsee valo.

Ajoin eilen työpäivän päätteeksi Jyväskylään evankelistojen yhteyspäiville. Ehdin juuri ja juuri kuuleman iltapäivä tilaisuuden viimeisen laulun, Yksi nimi ylitse muiden. Laulu on itselleni yksi rakkaimmista lauluista ja sen laulaminen eilen oli kuin raikas vesisade kuivan kauden jälkeen. Tilaisuuden jälkeen tuli sarja kohtaamisia rakkaiden ystävien kanssa. Yhteys, jota sain kokea oli jotain sanoinkuvaamattoman syvää ja puhdasta. Liekö Jeesuksen opetuslasten välinen yhteys ollut jotain tällaista, jota sain kokea.

Iltatilaisuuden teema pyöri, kuinka ollakaan uupumuksen ja ihmisen rikkinäisyyden ympärillä. Puheet ja laulut olivat lohdutusta ja rakkautta täynnä. Koin että minun ei tarvitse olla vahva vaan tällaisena heikkona ja uupuneenakin ihminen on Jumalalle rakas, koska Jumala on rakkaus! Illan päätteeksi sain rukoilla ystäväni puolesta ja jakaa omastani. Tajusin että elämän vesi virtasi taas, eikä se ollut minusta ja minun tuntemuksistani riippuvainen. Jumala toimii, en minä.


6 kommenttia

Kuiviin puristettu evankelista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä tuli ja meni. New wine-tapahtuman jälkeen olen viettänyt lähes erakkomaista elämää. En niinkään fyysisesti erossa ihmisistä, vaan henkisesti ja hengellisesti. Olen toisaalta nauttinut helteistä.  Touhunnut yksikseni mummolan puutarhassa ja kartanolla anopin ja appiukon apuna, kesäpoikana. Ajanut halkoja ja niittänyt ojanpientareita. Ajellut traktorilla ja kastellut iltaisin kuivahtanutta puutarhaa ja perunamaata. Soudellut ukin tervaveneellä ja iltapäivisin olen juossut ja kulkenut pitkin Vuokatin vaarojen polkuja. Illat olen lämmittänyt rantasaunaa ja nauttinut uimisesta. Olen asustellut milloin teltassa ja milloin mummolan saunalla.

Lantilla on aina kääntöpuolensa. Samalla kun olen nauttinut kaikesta tuosta, olen huomaamattani väsähtänyt hengellisesti. Olen unohtanut tankata ja ravita Henkeäni. Hengelliset korvani ja aistini ovat hikoileet itsensä kuiviksi tällä pienellä erämaataipaleella. Vaikka olen rukoillut ja jutellut asioitani Jeesukselle en ole jaksanut lukea raamattua ja mikä pahinta, en ole pitänyt yhteyttä toisiin Kristittyihin.

Huomenna aion mennä tankkaamaan itseäni evankelistojen yhteyspäiville Jyväskylään. Tapaamaan ystäviä ja karistamaan erakon karvaiset ja nyhrääntyneet vaatteet yltäni ja pukeutumaan sotisopaan, jolla jaksan kohdata kutsumuksen haasteet.

Yhteys toisiin ihmisiin on yksi kristinuskon keskeisimpiä asioita. Armo on tehty jaettavaksi ja rakkaus annostelukauhaksi. Ilman toisia ihmisiä tämä kaikki olisi turhaa.

Mitä minä tekisin Jeesuksen rakkaudella jos minulla ei olisi ketään, jota kohtaan osoittaisin sitä. Ja taas kuka osoittaisi minua  kohtaan rakkautta jos pakertaisin seurakunnan ulkopuolella yksikseni.

Yksinäinen puu nuotiossa on vain kitkerästi savuava mustunut ja kuoleva kappale, jonka savu kirvelee muiden silmissä. Se tarvitsee palaakseen ja lämmittääkseen muita.

Jeesus käyttää usein miten opetuksessaan hepreankielistä  synti sanaa, joka merkitsee muuria ja väliseinää. Syntiä on siis kaikki mikä erottaa meidät Jumalasta ja lyö kiilaa ihmisten välille.  Siksi huomenna heittäydyn elämän virtaan ja juon elämän lähteestä niin että kuivuneet jäseneni saavat taas maistaa elämää.

 


3 kommenttia

Uuvuttavaa Hellettä ja Jumalan Apua

Kuivaa ja kuumaa ilmaa on riittänyt. En liene koskaan toivonut niin sadetta kuin nyt.  Sadetta joka virvoittaisi ja elvyttäisi, antaisi kasvulle ja elämälle voimaa. Ja öihin unta jonka jälkeen ei olisi yhtä väsynyt kuin nukkumaan mennessään. Tänä kesänä jos koskaan, olen kokenut kuinka heikko ja voimaton olen, jopa niin että kiusaajakin saa otetta ajatuksissa ja uskossa. On kuitenkin sanonta:” Kun hätä on suurin, on apukin lähellä”, mutta onko? Riippunee paljon siitä mistä apua odottaa. Ja kuitenkin sillä joka uskoo, apu voi olla käden ulottuvilla. Omassa ahdingossani, sielun ja ruumiin kivuissani, helteessäni ja kuivuudessani se oli – Jumalan Sana.

Sisäisen ja ulkoisen pitkään jatkuneessa/jatkuvassa paineessa muistin jossain Raamatun kohdassa olevan sanat:” Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa” Oikeaksi osoittautunut läksy, joka vapautti 2 Mooses 14:14. Jatkoin lukemista Mooseksen viidenteen kirjaan ja eteeni tuli kohta jossa Jumala vihastui kansansa ainaiseen napinaan ja epäuskoon niin että pelästyin omaakin tilaani. Johon en todellakaan tahdo joutua, tilaan jossa Jumala vihastuisi minuun sen tähden että menetän uskoni Jumalan apuun ja rakkauteen. Että unohtaisin missä kaikessa Herra Jumala on jo auttanut, pelastanut ja sotinut puolestani!

Mainitussa 5 Mooseksen kirjassa Herra muistuttaa kansaansa kuinka Hän on kulkenut heidän edellään taistellen ja kantanut heitä ”kuin mies poikaansa koko matkan” /R:ttu kansalla) Ja jatkaa:” Tästäkään huolimatta te ette ole uskoneet Herraan, teidän Jumalaanne, joka on kulkenut teidän edellänne, yöllä tulessa ja päivällä pilvessä, etsiäkseen teille leiripaikkaa ja osoittaakseen teille Tien, jota teidän on kuljettava”…

Palatakseni vielä Mooses 4:14 en voi olla mainitsematta jakeita 21-23 ja 26-38 jotka ovat ankaraa luettavaa. Siksi että puhumme ja kirjoitamme paljon Jumalan rakkaudesta ja armosta. Kuten oikein onkin, mutta unohdammeko että Hän On myös Pyhä! Raamatussa sanotaan Jumalan puhuvan tavalla ja toisella. –  Olen tässä 2 kuukauden aikana lukenut myös 10 kristillistä kirjaa ja kokenut tunteiden ja ajatusten vuoristoradan. Haluan erityisesti mainita yhden, kirjoista kooltaan pienimmän, joka koitui suureksi siunaukseksi. David Wilkersonin ”Isän Sydän” alaotsikolla: Joka päivä on armo uus – näin otat vastaan Jumalan lahjan.

Erään päivän tekstin otsikko on:” Itke Vain” ja siitä alku:”Kun tuskasi on suurimmillaan, mene salaiseen kammioosi ja itke ulos kaikki epätoivosi. Jumala rohkaisee sinua tekemään sen. Jeesus itki, Pietari itki, ja katkerasti!… – Jeesus ei koskaan käännä selkäänsä itkevälle sydämelle! Koskaan et kuule Herran sanovan:” Kokoa itsesi. Pure hammasta ja kuivaa kyyneleesi”. Ei, Jeesus ottaa talteen jokaisen kyyneleen iankaikkiseen säilöönsä jne…

Ja vielä. Edellisen blogini jälkeen luin samasta kirjasta, aivan vain avaamalla sen umpimähkään, otsikolla ”Jumala käyttää ihmistä” seuraavaa:” Jumala käyttää ihmistä toisten ihmisten virvoittamiseen. Hän niin suuresti rakastaa tällaista palvelutyötä, että hän liikutti profeetta Malakian puhumaan siitä  lopunaikojen tarpeellisimpana työnä”.  Tämä em. vain vinkkinä ja suosituksena, jos joku oikein kaipaa rakentavaa ja siunaavaa pientä puhetta ”Jumalan Isän sydämeltä”. Joku on joskus kysynyt mitä luen ja pyytänyt suosituksia, tässä nyt yksi vaikka jokaisella onkin oma makunsa.

Lopun aikojen tarpeellisin työ! Mikä suuri tehtävä, mikä etuoikeus jos sen osaa ja ymmärtää, virvoittaa ja tukea kanssakulkijaa! Jos muistaisi että olemme samaa perhettä sekä Jumalan että toistemme rakkauden kohteita!? Jotkut siinä onnistuvat, eräs pappikin, joka tuli meille kaikille kappelillamme rakkaaksi mutta joka siirtyy nyt muualle. Jumala häntä runsaasti siunatkoon ja johdattakoo, niin kuin Hän on tähän astikin tehnyt! Kiitos hänelle, ihmiselle, jolle kaikki olivat yhtä huomionarvoisia.! Kuinka Hän jaksoikaan?

Pitkän vuodatuksen pitkä loppu, itseäni kovin puhutteleva virsi 308 kahdeksine säkeineen, ken kirjan omistaa ja jaksaa säkeet lukea tai laulaa.
Herra On Hyvä! Hän pitää meistä huolen! Kiitos, ylistys ja kunnia Jumalalle!


2 kommenttia

Rakkaus saa aikaan ihmeitä

Miettiessäni mikä on ihminen ja pääseekö hän selvyyteen itsestään, tiedän vain yhden vastauksen. Vastata Jumalan kutsuun, muuta tietä ei ole. On ymmärrettävä asian vakavuus jos ehtii sitä pohtimaan, sillä joskus Jumalan kutsu on niin väkevä ja kuin salaman isku ettei siinä paljoa ajattelulle jää aikaa. Jos jää niin on hyvä tietää että Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, Hän ei ole tietämätön siitä mitä ihmisessä on. Hänelle kutsussa on kysymys Elämästä ja Kuolemasta. Niinkuin ihmisellekin. Ihminen ei voi salata Jumalalta mitään.

Jumala on myöskin tarkoittanut ihmiset toisiaan varten. Vain Jumala voi pelastaa ihmisen valheelta ja auttaa Valoon totuudesta. Totuus tekee ihmisestä vapaan ja ainoastaan se. Jumalan on Valta ja Voima. Hänen on kaikki rikkaudet ja rakkaus meihin kohdistuneina Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala on Pyhä ja Hänen Sanansa on Pyhä! Hän ei salli itseään pilkattavan.

Kun Raamatussa sanotaan:” Henki yhdessä meidän henkemme kanssa todistaa että olemme Jumalan lapsia” on se totisinta totta. Pyhä Henki on todellisuutta, Hän on Kristus meissä eikä maailmassa ole toista kaltaistaan. Hän, Pyhä Henki, auttaa tulemaan sisarista sisaria ja veljistä veljiä todellisesti. Ei lihan puolesta vaan Hengen, ja se on enmmän kuin tämän maailman lapset. Uskovien yhteys on tälle maailmalle vieras ja tuntematon koska vaatii rehellisyyttä ja rohkeutta tunnustaa että Jeeus Kristus on Herra ja ainoa joka voi ihmisen kadotukselta pelastaa. Jumala varjelkoon ettemme Häntä emmekä toisiamme kiellä.

Lueskelin Raamattua, kaipasin psalmien ääreen. Raamattu kansalle psalmissa 102 on otsikkona ”Herra rakentaa Siionin”. 1:” Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen. 2. Herra kuule rukoukseni, tulkoon huutoni eteesi. 3. Älä kätke minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus. kallista korvasi minun puoleeni. Kiiruhda vastaamaan minulle, kub huudan sinua avuksi. 4. sillä päiväni ovat haihtuneet kuin savu ja luitani polttaa tulessa. 5. SDydämeni on kuintallattu ja kuivunut ruoho, sillä minä olen unohtanut syödä leipääni”!

SYÖDÄ LEIPÄÄNI. Niin olen tämän joskus aikaisemminkin kirjoittanut. Helpostikin voi käydä näin jos vaeltaa/ joutuu vaeltamaan tietään yksin, joskus ovat olosuhteet sellaisetkin. Yhteydessä toisiin uskoviin tulee puhutuksi uskon asioista, luettua Raamattua ja rukoiltuakin ja se on todellista Elämän Leipää. Yhdenkin uskon ystävän sanat voivat kannustaa ja rohkaista heikkoa, koitua suureksi siunaukseksi ja saada aikaan ihmeitä. Tämä blogitaivaskin voi toimia rohkaisijana josta saa uutta voimaa jaksaa eteenpäin. Olen itsekin saanut kokea juuri tämän!

Edellä olevassa psalmissa, kuten monessa muussakin, ikävän jälkeen saa nousta kiitokseen ja uskon luottamukseen. Onnistuu näinkin ellei ole vierellä kulkijaa, Psalmikin kun jatkaa loppupuolella:” Kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan Hän kääntyy niiden rukousten puoleen, jotka ovat menettäneet kaikkensa, eikä halveksi heidän rukoustaan..(ja) Herra katseli pyhästä korkeudestaan, Hän katsoi taivaasta maahan kuullakseen vankien huokaukset, vapauttaakseen kuoleman lapset.”. – Ja tämän jälkeen tuleekin sitten Ps 103 meille kaikille tuttu ja turvallinen, otsikolla ”Herra on laupias ja armahtava:” Ylistä Herraa minun sieluni, ja kaikki mikä minussa on, HÄNEN PYHÄÄ NIMEÄÄN!”

Tämä blogi sai alkunsa ystävän/sielunveljen rohkaisusta, omasta epävarmuudestani ja heikkoudesta sekä virren säkeistä jotka alkoivat soida mielessäni yhden rukousvastauksen  saatuani. Kirjoitan paljon lainattua, mutta ajattelen että tänne saattaa ”eksyä” joku sellainenkin jolla ei Raamattua tai laulukirjoja ole, tai joku jonka on helpompi lueka täältä kuin esim. pidellä kirjoja käsissään.

virsi 508:
Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan, nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen.
Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata! Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata! Ylpeät aikeet, väärät pelkoni oi Herrani, ne anna anteeksi.
Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen. Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen. Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja Valkeus ei sammu milloinkaan!

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja Hän Pelastaa ne, joilla on murtunut mieli  (Ps.34:19)  Herra siunatkkon ja varjelkoon meitä kaikkia.


2 kommenttia

Minä rakennan kirkkoni!

DSC_0749Missä rakentuu seurakunta ja kirkko. Mistä löytyy Jumalan valtakunta, jota Jeesus käskee ensin etsiä. Kirkkoja voidaan rakentaa ja seurakuntia perustaa mutta koska Jumalan Pyhä Henki on niissä läsnä ja paikalla? Kuka rakentaa siis Seurakunnan. Mikä on ihmisen rooli tässä kaikessa.

Jumala ei tarvitse ihmistä, mutta ihminen tarvitsee Jumalaa. Se  on kait jonkilainen lähtökohta. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo Pietarille, -Tälle kalliolle Minä rakennan kirkkoni. Seurakuntaa ja kirkkoa ei siis rakenna Pietari tai opetuslapset vaan Jeesus.

Konsta Pylkäkkästä mukaellen,  meillä on tässä maailmankaikkeudessa kusiaisen oikeudet.  Voimme olla rakentamassa ja hajottamassa tätä maapalloa ja kaikkea mitä siinä on, mutta emme oikeastaan kykene rikkomaan tässä ajassa kuin sen mikä ylläpitää meidän elämäämme. Jos onnistumme tuhoamaan itsemme, maa ja maailmankaikkeus on yhä Jumalan ylläpitävän voiman varassa. Se jatkaa eloaan ja korjautuu, jos Jumala niin päättää. Ihminen vain katoaa tomuna pois. Jostain syystä Jumala on kuitenkin halunnut sitoa tämän kaiken ihmisen kohtaloon.

Joku ajattelee, että on itsekästä ajatella maailmaa ihmistä varten luotuna ja tarkaan ottaen näin ei olekaan. Mutta meille on annettu velvollisuus huolehtia tästä kaikesta ja sitä kautta meidän kohtalomme nivoutuu yhteen luomaakunnan kohtalon kanssa. Kristinusko on siis samalla hyvin vihreä aate.

Mikä on siis meidän roolimme tässä kaikessa? Voisiko se olla niin yksinkertainen asia, että vain etsisimme Jumalan valtakuntaa ja jäisimme odottamaan mitä se tuo tullessaan. Ottaisimme vastaanottajan roolin. Katsoisimme kun Jeesus alkaa rakentamaan kirkkoaan ja seurakuntaansa. Antaisimme vain oman elämämme Jeesukselle kokonaan ja suostuisimme hänen sovitettavakseen. Näkisimme miten yhteys ja rakkaus korjaa asioita.

Kirkko on yhtä kuin suhde Jeesukseen. Se on kuin avioliitto, jossa puolisot puhuvat toisilleen ja vastaavat toisilleen, – Tahdon rakastaa sinua! Voimme puhua Jeesukselle ja kuulla hänen ääntään rukouksessa ja Raamatussa samalla tavalla kuin puolisot puhuvat toisilleen. Rakastaen, välittäen ja välillä erimieltä ollen, mutta aina tahtoen säilyttää yhteys toisiinsa. Jumalan kanssa yhteyden pito tosin eroaa ihmisten kanssa pidettävästä sillä, että hän ei koskaan petä lupaustaan eikä riko liittoaan. Eli meillä on vapaus valita joko tahtoa tai olla tahtomatta.


1 kommentti

#nwhimos2018 Tanssijan nurkkauksesta

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. 

 

37622671_10156509426727856_8542063762692112384_n

New wine -päivän aamu on jo kuuma. Solmin tossunnauhoja ison teltan takakulmassa kun ensimmäiset sävelet nousevat. Nousen, pysähdyn tunnustelemaan seurakunnan sydäntä kun se yhdessä kääntyy Jumalan eteen. Huomenta Isä, tässä me taas ja edelleen ollaan. Laulu alkaa varovaisena, nostan käden. Sinä olet suurempi, sen tunnustan, siihen taivun. Kiitos lähtee haparoiden, aamun ensimmäiset hitaat tanssiaskeleet alkavat sulattaa kehon jäykkyyttä, kääntävät mielen keskipisteen pois minusta Jumalaan. Annan minän virrata Häntä kohti, linjautua Hänen asettamaansa suuntaan, luovun levottomuudesta. Tänäänkin nojaan Häneen, ojennan käteni Hänen suuntaansa. En meditoi tyhjää, päinvastoin; etsin Hänen täyteyttään. Hän on siinä heti, hipaisee, fyysisesti läsnä niin että kehoni tuntee sen jos uskaltaa myöntää. Tanssin kautta mielikin keskittyy ja rauhoittuu vaeltamasta, eksymästä minnekään, lepää vain läsnä Jeesuksessa. Kaikki minussa vastaa Hänen kosketukseensa, ilolla ja odotuksella.

 

Tänään liike nousee vaivatta syvältä, pään miettimättä, virtaa sieluni syvää kaipuuta Luojansa syliin. Hänen Pyhyytensä paino yllättää, sen alla kumarrun, painun polvilleni. Siellä minun kehoni kertoo minun mielelleni kuinka suuri Hän on, selittää mittasuhteet. Minun huoleni kutistuvat, rusentuvat mittakaavaan. Suuri olet Herra, Pyhä ja suuri! Suvereeni, rajaton! Kehooni voit antaa välähdyksen kirkkautesi häikäisystä, pyhyytesi painosta, et anna liikaa, en täysin muserru, en pelkää. Mutta kumarrun, hengästyn, häikäistyn, vakuutun, luotan.

 

Järki ei enää edes yritä selittää. Mutta kun kehoni antautuu, tunteet seuraavat. Jeesus Sinun! Kokonaan! Näin auki, näin pitkälle, näin syvään, ihan pohjaan asti, tule, en estä, en peittele. Tiedät mitä tekoa olen ja tulet silti. Pehmeänä tuulena, lempeänä värähdyksenä, rajuna aaltona, hurjana voimana, tule kuinka vaan, tee mitä tahdot, taas minä seuraan, Sinä viet. Minä yhdyn ikuiseen tanssiin, keho hengittää ikiaikaista ajatonta rytmiä, luotuna jonka sieraimiin Henki puhallettiin. Minun täytyy, kivet huutaisivat jos minä en. Verho on poistettu, hetken valtakunta on jo tässä ja nyt enkä kaipaa mitään muuta.

 

37604885_10156509424622856_8821027325995909120_nTanssi on suhde, läheisyys. Minä tanssin Herralle, Häntä varten, Hänen kunniakseen, Hän kietoo minut rakkautensa keinuun, katsoo minua, voi kuinka Hän hymyilee! Ja minä olen Hänen ilonsa. On vain tässä ja nyt mutta ei vain me kaksi vaan koko seurakunta, yhteinen sydän yhteinen mieli, Jumalan valtaistuin keskellämme. Minun tanssini seuraa yhteistä huutoamme, tekee sitä näkyväksi. Näin suuren, näin yksimielisen joukon keskellä ylistyksen pyörre on vahva, tanssini nousee kun kohotamme äänemme. Ja hengessäni tunnen mitä Henki on tekemässä, liityn siihen mitä Hän tekee seurakuntansa keskellä. Kun Henki kutsuu vapauteen, minun liikkeeni saa kutsua vapautta esiin, rohkaista sydämiä avautumaan, lähemmäs. Ei verhoa, näkymätön saa välähtää näkyvänä, tehdä tilaa Hengen tulla ja kulkea vapaasti, valloittaa omansa.

 

Ja sitten tulee ilo, puhtaampana kuin missään koskaan. Sykkii kaikissa soluissani, tahtoo ulos sormenpäistä, laittaa hyppimään. Sinä tulit meitä varten, minua varten! Ilo, ehdottomana ja kokonaisena vuotaa suoraan taivaasta, jättää varjoonsa kaiken mitä iloksi ikinä olen kutsunut. Niin minun sieluni, minun henkeni vakuuttuu ja vakuuttaa järjelleni: Jeesus on kaikki ja ainoa mitä koskaan tarvitsen ja kaipaan, kaiken täyttymyksen täyteys ja päätepiste.

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. Siellä missä olen loppuun asti totta ja paljas. Missä Hän saa olla rakkauteni, elämäni ja kuolemani yksi ja ainoa, missä Hän saa puhua totuutta siitä kuka todella olen: Kutsuttu, lunastettu, maksettu, puhdistettu, vapaa.

 

T. Heta Kojo,  Kuvat Juha Hassilan