
Jotkut rukoilevat kammioissaan iltaisin, toiset ääneen kirkossa. Jotkut rukoilevat tanssien. Kuka mitäkin rukoilee. Lähimmäisen potemaa tautia vastaan. Omien raha-asioiden paranemisen puolesta. Ihmissuhteiden puolesta. Rauhan puolesta.
Kun Vladimirin sotilasoffensiivi kohti länttä alkoi, kuopuksen kanssa soitettiin monen viikon ajan Kristallivirtaa. Tai Laulua Dnjeprille. Sama sävel, eri sanat. Soitimme ukrainalaista melodiaa rukouksena rauhan puolesta. Rukouksena ukrainalaisten puolesta. Suuressa kirjassa kehoteaan rukoilemaan myös vihollisen puolesta.
Kuka mitäkin rukoilee. Jumalaa yleensä kuitenkin näillä nurkilla maailmaa. Jotakin suurempaa voimaa, joka auttaisi. Joka välittäisi.
Kävelin jälleen Liedon kirkon hautausmaalle. Ennen lähtöä olin rämpytellyt kitaralla Jaakko Löytyn Palmumattoa. Opetellut sointukulkua oikein ulkoa. Laulun minä rukoilee Mestaria. Toivoo, että Mestari näkee ja kokee kaiken sen, minkä hän itsekin näkee ja kokee. Poltetut kylät, ylitse käymättömän itkumuurin. Laulu puhutteli minua jo, kun sen ensi kertaa kuulin. Silloin maailma tai ainakin nämä nurkat maailmaa olivat mallillaan. Mitään järisyttävää ei pitänyt enää tapahtua.
Ukrainan sotaa on kestänyt kohta vuoden. Taitaa olla aika jatkaa rukousta sävelin vaikkakin ehkä ilman sanoja, joita on vaikeaa löytää.
”Minä kuulen, minä kuulen äänet takaa hautakumpujen. Toivon, että sinäkin, oi Mestari, nyt kuulet sen.”
11/02/2023 13:25
Nyt itkettää ihan tosissaan! On niin kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu! Olen itsekin asiaa paljon ajatellut ja Ukrainan puolesta rukoillut! Kiitos tästä – taitaa olla tytär justiin oven takana luomassa lunta. Poistun hetkeksi KIITOS JUHA!
TykkääLiked by 1 henkilö
11/02/2023 13:25
Nyt itkettää ihan tosissaan! On niin kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu! Olen itsekin asiaa paljon ajatellut ja Ukrainan puolesta rukoillut! Kiitos tästä – taitaa olla tytär justiin oven takana luomassa lunta. Poistun hetkeksi KIITOS JUHA!
TykkääLiked by 1 henkilö
13/02/2023 16:59
Tuli sitten kahteenkin kertaan sama kommentti?! HUOH! Mutta aiheesta! Hieno kirjoitus, koskettava joka tapauksessa. Juha sinä olet jalokivi tässä maailmassa ja sitten kerran taivaallisissa! Sinnehän, toivomme ainakin, olemme matkalla. Siunatkoon Jeesus teidän perhettänne! Olkaa terveinä!
TykkääTykkää
14/02/2023 19:29
Kiitoksia kehuista. Terveinä yritetään pysyä, varsinkin kun on tärkeitä juttuja tulossa, kuten kuopuksen vanhojentanssit. Kyllä tuo asia on mietityttänyt. Että mitä hyötyä sitä on soittaa yhtä laulua iltaisin. Mutta mystisiä asioita ei voi aina kovin hyvin selittää.
TykkääTykkää