Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Jeesus tulee, oletko valmis?

Oma hengellinen matkani on ollut jatkuvasti pyrkimys ymmärtää Jumalaa ja elämää, koska nuorempana itselläni oli melkoisia vaikeuksia hahmottaa ympäröivää maailmaa. Oma ajatukseni ei tahtonut pysyä kasassa ja olin yksinkertaisesti liian levoton pysähtyäkseni yhden asian äärelle niin pitkäksi aikaa, että olisin saanut siitä jonkinlaisen ymmärryksen. Vilkkaus ja levottomuus onkin leimannut elämääni koko ajan. Mieleni ja ajatukseni on kuin istuisin maiseman halki kiitävässä junassa ja yritän kiinnittää katseeni johonkin yksityiskohtaan, mutta ennen kuin saan siitä kiinni, on se jo jäänyt taakse. Vain maiseman ”koko kuva” jää mieleen ilman yksityiskohtia. Samanlaisena Raamattu ja uskon todellisuus on näyttäytynyt minulle. Onkin ollut tärkeää muodostaa Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta jonkinlainen kokonaiskuva kun yksityiskohdat vilistävät mielessä liian nopeasti.

Mutta kun katsoo eteenpäin, näkymä ja maisema pysyy ja tarkentuu sitä lähestyttäessä. Kun tällä tavalla tarkastelen Jumalan todellisuutta, sen merkittävät asiat tarkentuvat ja paljastuvat paljon selkeämmin. Tärkeät asiat paljastuvat ja ne alkavat elää mielessäni. On helpompi ojentaa oma elämä sitä kohti. Siksi Jeesuksen odottaminen on ollut itselleni tärkeää.

Siksi otsikon kysymys nousee maisemassa korkeimmalle. Jeesus tulee takaisin ja olenko minä häntä odottamassa. Moni kokee tuon tienvarsimainoksista tutun kysymyksen ahdistavana. Miksi pitäisi olla valmis johonkin ja mitä pitää tehdä ollakseen valmis. Itselleni kysymys on kuitenkin enemmän tähtäyspiste elämälleni. Valmiina oleminen on Jeesuksen katselemista ja tähyilemistä, enemmän kuin jonkin asian tekemistä. Edessä on Jeesus ja hänen valtakuntansa, jonne olen matkalla. Sivulla on tämä maailma. Sivuille katseleminen vain ahdistaa ohitse vilisevän maiseman epämääräisyyden takia. Siellä on oman elämän kivut ja hankaluudet. Sivuun jää omat itsekkäät tarpeet ja virheellisyydet. Epäonnistumiset ja väärät valinnat.

Kun oma katse on kiinnitettynä Jeesukseen on ollut helpompi ymmärtää myös Raamattua eli Jumalan sanaa. Jeesus on Jumalan sana, kuten Johannes evankeliumissaan opettaa. Jokainen sivu Raamatussa heijastelee Jumalan koko valtakuntaa ja osoittaa Jeesukseen.

On jonkinlainen siunaus, vaikkakin hankala sellainen, että on AD/HD ihminen. On oltava jonkinlainen kiinnekohta, jotta voi oppia ja saada elämässä jotain valmiiksi. Jeesus ei ole hassumpi kiinnekohta. Odotan mielenkiinnolla taivasta ja paranemista. On mielenkiitoista tietää ja kokea, kuinka muut näkevät ja kokevat ohikiitävän maiseman.


1 kommentti

Hoida itseäsi

Verenpainemittari keittiön pöydällä ärsyttää. Se nostaa verenpainetta eikä helpota lainkaan oloa. Kapistuksen vieressä on paperi ja kynä. Paperissa on aivan liian paljon tyhjiä sarakkeita ja muutenkin se on luotaantyöntävän värinen, harmaan eri sävyjä. -Sukurasitteita pitää pitää silmällä kun ikääntyy, sanoi työterveystarkastaja. Kuulemma huolet ja väsymys lisäävät sairastumisriskiä suvun geenilottovoittoihin. -Älä ihmeessä, ajattelin, samalla kun tunsin verenpaineen nousevan entisestään. Olin liiankin tietoinen niistä haasteista, joita elämään oli ilmaantunut parin viimeisen vuoden aikana. Ahdisti ja masensi. Terkka mainitsi sivulauseessaan työterveyspsykologin erinomaisuuden ja kyvyn katsoa asiakkaan kanssa tulevaisuuteen ja pohtia ratkaisuja. Ei sentään antanut vielä aikaa psykologille, kun sentään töissä on mukava käydä. Istun mittarin ääreen ja yritän rauhoittua paperissa olevien ohjeiden mukaan. Puolentunnin päästä mittari antaa jotakuinkin säädyllisiä lukemia kun mieli on rauhoittunut eikä mittari näytä enää ilmestyskirjan pedolta. Ei ahdista enää niin paljon.

Maailma vaikuttaa meihin halusimmepa tai emme. Kukaan ei elä kuplassa jossa olisimme turvassa kivuilta, sairauksilta tai edes itseltämme. Monta kertaa onkin niin että olemme itse itsellemme pahimpia vihollisia. Vaikka yrittää hoitaa itseään, elää, liikkua ja syödä oikein, huomaa jossain vaiheessa että ote lipsuu. Himot ja halut vetävät väärään suuntaan ja tasapaino elämässä järkkyy.

Elämä on harmaan eri sävyjä ja ilon pilkahdukset eivät ole läheskään jokapäiväisiä. Jokainen tarpoo elämän sohjoa lopultakin yksin ja se saa meidät välillä pois raiteiltaan. Pienetkin vastoinkäymiset saavat vuorta vastaavat mittasuhteet. Ja mikä lie syynä että sinne sekaan tulee niitä oikeita murheen vuoria joita tuntuu olevan lähes mahdoton kivuta ylös. Mieleeni nousee Abraham ja Loot. Abraham antaa Lootin valita oman polkunsa arvaten toisen valitsevan hedelmällisen Jordanin laakso perheväelleen ja karjalleen. En usko että Abraham ajattelin siinä Sodoman pahuutta vaan sukulaispojan parasta koska hän myöhemmin pelastaa Lootin Sodomasta. Näin Abraham jatkaa taivaltaan karussa erämaassa etsien elantoa perheelle ja laumalleen. Tämän maan Jumala lupaa Abrahamille. Välillä hän kohtaa parempaa seutua ja välillä karumpaa. Olennaista on että vaellus on Jumalan edessä tapahtuvaa, ehkä kipeääkin kulkua. Lopulta Hän asettuu aloilleen Hebroniin Mamren tammistoon, jonne hän rakentaa alttarin. Kiintopisteen, joka muistuttaa Jumalasta. Jumala ei ilmestynyt Abrahamille kovinkaan usein ja uskoisin, että elämä oli välillä rankkaa. Mutta tuo alttari muistutti hänelle mitä Jumala oli luvannut. Lopultakaan hän itse ei saanut nähdä tässä ajassa lupausten toteutumista. Se opettaa meille sen, että usein mekin joudumme taipumaan Jumalan aikatauluihin omassa elämässämme ja lopullinen valo elämäämme tulee vasta iankaikkisuudessa.

Mikä olisi siis meidän kiintopisteemme elämässä, joka pitäisi elämämme kiinni Jumalan tahdossa, kun elämän värit haalistuvat. Onko se seurakuntayhteys? Onko se raamattu ja sen sana? Onko se rukoileva ystävä? Vai onko se oma sydämen huokaus Jumalan puoleen. Mikä nostaisi katseemme omista huolistamme Jeesuksen suuntaan ja lohdutukseen, jonka hän tahtoo antaa meille.

Itse omassa ahdingossani katson taaksepäin niihin lupauksiin, joita Jumala on antanut. Niihin hetkiin, kun Jumala on koskettanut ja ilmaisut läsnäolonsa johdatuksen muodossa. Siihen kun Pyhä Henki kosketti ensimmäisen kerran.


2 kommenttia

Kaikki tiet vievät Raukkalaan.

Luin äsken Juhan tekstin ja jäin pohtimaan tuota Raukkalaa niiden raamatunkohtien läpi, joita olen viime päivinä tutkinut. Itse koen olevani raukka Jumalan edessä monellakin tavalla. Pelkään monia asioita elämässä ja ahdistun niistä helposti. Siksi on vaikea välillä uskoa, että voisin toimia Jeesuksen todistajana.

Ensimmäinen raamatun kohta kertoo miten Jeesus kohtasi Sakkeuksen, tuon pienikokoisen ja luultavasti yhteisönsä inhoaman miehen. Ensimmäinen huomio tekstistä on se, miten Jeesus ohittaa Jerikon kaupungin. Jeesus on suosionsa huipulla ja on luultavaa että tällaiselle merkkihenkilölle oli valmisteltu juhlat kaupunkiin. Eli Jeesus jättää väliin kunnianosoitukset tavatakseen reppanan, joka käytöksen perusteella on melko pettynyt omaan elämäänsä. Rahaa oli, mutta se ei tehnyt miestä onnelliseksi. Miksi Jeesus toimii näin ja mikä sai Sakkeuksen toimimaan. Jeesus ilmoittaa yksioikoisesti, että hän menee ruokailemaan Sakkeuksen kotiin. Näin hän syventää kohtaamisen ystävyyden ja hyväksynnän tasolle ja aiheuttaa varmasti skandaalin Jerikossa ja valtavan muutoksen Sakkeuksessa. Sakkeus tuskin odotti moista kohtaamista.

Toinen raamatun kohta kertoo hedelmättömästä viikunapuusta viinitarhassa. Jeesuksen vertaus nousee Vanhantestamentin kertomuksesta Jesajan kirjassa, jossa viinitarha ja viikunapuu on verranto rauhasta ja Israelin kansasta. Siinä viinitarha jää lopulta heitteille ja tuhoutuu, koska Israel ei käänny Jumalan puoleen. Jeesuksen kertomuksessa sen sijaan tapahtuu jotain varsin erikoista. Äkkiseltään, suomalaisista käännöksistä, saa käsityksen että viikunapuuta odottaa sama kohtalo, sillä jos se ei tuota vuoden kuluessa ensi hedelmää, se revittäisiin juuriltaan. Mutta Jeesus ottaakin armollisemman lähestymiskulman. Vertauksessa kuuluu lain äänen rinnalla myös armon ääni. Alkukielessä ”antaa sen olla” merkitseekin ”annetaan sille anteeksi” ettei se tuota hedelmää. Puutarhuri ottaa vastuun puunhoidosta ja lannoittamisesta. Alkukieli ei myöskään puhu varsinaisesti yhdestä vuodesta vaan ilmaisu merkitsee määrittelemätöntä ajanjaksoa. Jeesus siis ottaa vastuun hedelmättömästä ja arvottomasta. Jumalan edessä me olemme aina köyhiä ja tyhjin käsin. Olemme reppanoita jotka olemme kiinni synnissä ja tässä kirotussa maassa. Mutta Jeesuksen takia me raukat ja heikkouskoiset saamme kantaa hedelmää, jonka Jeesus antaa.


1 kommentti

Savenvalajan käsissä

Omat ajatukset risteilevät oman elämän haasteiden ja maailman tapahtumien välimaastossa. Korona painaa yhä mieltä ja elämää alas aiheuttaen huolta ja lapsuuden ydinsotapelot nousevat jälleen pintaan sotauutisten keskellä. Tuntuu siltä, että elämä rikkoo koko ajan yhä pienempiin paloihin. Usko on koetteella, kun katse painuu alas tutkimaan oman elämän syövereitä. Mieli ailahtelee uskosta epäuskoon, kun taivas tuntuu olevan hiljaa.

Pohdin miten Jumala on voinutkin uskoa kaikista suurimman aarteen, evankeliumin, ihmisen haltuun. Miten tällainen tuuliviiri, helposti rikkoutuva pystyisi palvelemaan Jumalaa ja säilyttämään aarteen ehjänä ja puhtaana? Itse koen ainakin lankeilevana ihmisenä likaavani aarteen. Saastutan sen omilla synneilläni ja epäuskollani.

Sielunvihollisen syytökset korvissani osuvat osuvat tarkasti maaleihinsa kun mietin omia syntejäni, jotka tuntuvat takertuvan vaateisiini joka päivä. Olisi helpompaa paeta pois kokonaan Jumalan luota kuin kamppailla kapealla parannuksen tiellä. Kieltää koko Jumala. Olisi helpompaa luopua omasta kutsumuksesta ja paeta pimeään.

Kuitenkin Jumala uskollisesti pitää kiinni omastaan, mikä onkin uskon suurin mysteeri. Vanha Testamentti pohjautuu liitolle, jonka Jumala teki Ihmisen kanssa. Jumala on alusta asti ilmoittanut, että tuo liitto ei tule riittämään ja Uuden Testamentin liitto onkin Jumalan lupausten täyttymys, kun Jumala sovittaa ja sopii itse itsensä kanssa sovituksesta ihmisen puolesta. Uusi testamentti kertoo, että Jumala etsii ihmistä ja lahjoittaa ihmiselle uskon tähän uuteen liittoon eli Jeesukseen. Olen pohtinut miksi tämä on mahdollista. Mikä saa ihmisen ojentautumaan kohti Jumalaa ja vastaanottamaan jotain, mikä välillä tuntuu täysin järjenvastaiselta.

Ei ole sattumaa että Raamattu yhdistää Jumalan sanan veteen ja elämään. Jumalan voima on Jumalan sanaa ja se on kuin vettä joka tyydyttää ihmisen sielun ja Hengen. 2. Kor.4:7 Kuvaa kuinka Evankeliumin aarre on saviastioissa, jotta Jumalan suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Jumala on aloitteelinen suhteessa ihmiseen. Jumala on kuin savenvalaja, joka omistaa saven ja muokkaa sitä taitavasti. Ihmisen elämä on saviruukun haurasta elämää ja siihen kuuluu rikkoutuminen. Jokainen sirpale on kuitenkin Jumalalle arvokas. Kun savenvalaja valmisti astioita, hän käytti niihin jo kerran valettuja ja rikottuja ruukkuja. Sirpaleet jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin veteen. Näin saatiin entistä hienompaa savea, jossa ei enää ollut kiviä ja epäpuhtauksia. Mitä useammin astia poltettiin ja rikottiin sitä hienompaa savea siitä saatiin. Ihmiselle tuo rikkoutumisen aika on Jumalan puoleen huutamisen aikaa. Välillä se on sitä kaamoksen aikaa, jolloin tuntuu että Hän ei vastaa meille. Olemme valajan pajan nurkassa odottamassa parempaa käyttöä. Sekään aika ei Jumalan silmissä ole turhaa. Saven on nimittäin levättävä ennen valamista. Ihminen ei luonnostaa taivu Jumalan tahdon alle. Parannus ja sen tarvitseman sovituksen vastaanottaminen on kivuliasta ja vaikeaa ihmisen luonnolle. Siitä huolimatta Jumala on uskollinen ja jatkaa vastahakoisen saven muokkaamista kunnes astia on valmis täytettäväksi elämän vedellä.


Jätä kommentti

Väisty Saatana

Paholainen, piru, perkele, saatana, eksyttäjä, valehtelija, lusifer, lista sielunvihollisen nimistä on pitkä. osa nimistä on vakiintunut kielen käyttöön kirosanoina ja noitumisena. Raamatun mukaan paholainen on langennut enkeli joka lankesi itse vallanhimoon. Eli hän on itsekin Jumalan luoma olento. Syntiinlankeemus on siis jollain tapaa myös Taivaallinen ilmiö joka äkkiseltään tuntuu mahdottomalta mutta joka on kuitenkin aivan ilmeistä.

Meidän maalistuneiden suomalaisten on hyvin vaikea uskoa pahuuteen jolla voi olla fyysinen ja persoonallinen muoto. Sielunvihollisen olemassa olo on enemmän filosofinen asia kuin todellinen. Samaa voisi sanoa myös muista henkivalloista ja jopa enkeleistä.

Kristinuskon sisältö kutistuukin melko olemattomaksi kun siitä karsitaan pois kaikki yliluonnollinen ja näkymätön. Olen sitä mieltä, että siksi myös Jumala on kutistunut Suomessa monilta osin jonkilaiseksi harrastepiirien kohteeksi. Seurakuntalaisuudesta on tullut vapaaehtoistoimintaa jota työntekijät muun työn ohessa hieman tukevat. Maallikot kyllä saavat touhuta seurakunnissa mutta aikatavalla yksinäistä puuhaa se on niille jotka ovat vetovastuussa.

Sielunvihollisen päämäärä on vieraannuttaa meidät Jumalasta ja Jumalan todellisuudesta l. Jumalan valtakunnasta. Suomi, joka on pitkään ollut Kristitty kansa, ei näe samanlaisia pahuuden ilmentymiä kuin mitä esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa ihmiset joutuvat kohtaamaan. Lähetystyöntekijöiden kertomukset riivajista ja henkivaltojen valtaamista ihmisistä ovat meille käsittämättömiä ja epärationaalisia asioita. Puhumattakaan siitä miten ihmiset ovat vapautuneet näistä, kun he ovat kohdanneet Jeesuksen. On varsin helppoa ohittaa ne järkeilemällä. Mikään ei ole sen mieluisampaa Sielunviholliselle, että emme usko hänen olevan olemassa. Se johtaa helposti siihen, että karsimme Raamatusta kaiken sen mikä kuvaa myös Jumalan yliluonnollista todellisuutta mukaan lukien kadotuksen. Ja jos meillä ei ole mitään mistä pelastua niin mihin sitä Jeesustakaan enää tarvitaan. Näin Kristinuskosta tulee pelkkä idea, joka ei pärjää muille ideoille ja uskonnoille.

Uskontunnustuksessa emme puhu Paholaisesta , mutta uskontunnustus puhuu monista muista yliluonnollisista asioista, joihin sunnuntaisin kirkossa sanomme uskovamme. Mutta arjessa me usein hylkäämme Jumalan todellisuuden järkisyihin vedoten. Jeesus kuvaa Jumalaa henkenä, jota kukaan ei koskaan ole nähnyt. Eli, jos kiellämme Hengen läsnäolon ja yliluonnollisen olemassa olon kiellämme samalla Jumalan.

Ensi sunnuntain evankeliumi teksti kertoo Jeesuksen ja sielunvihollisen kohtaamisesta. Jeesus torjui tämän vetoamalla raamattuun. Ajattelenkin että näin paaston aikaan mekin voisimme torjua sielunvihollisen valheita raamatulla ja etsiä sitä Jumalan valtakuntaa, jota Jeesus tahtoo meidän etsivän.


4 kommenttia

Kristinuskon ydin

Olen pohtinut pitkään mikä Kristinuskossa on keskeistä. Jeesus puhuu jatkuvasti lähimmäisen rakkaudesta ja yhteydestä lähimmäisiin. Hän kyseenalaistaa rikkaiden pääsyn Jumalan valtakuntaan. Hän asettaa laupiaan samarialaisen teot malliksi lainopettajalle, joka tajuaa mallin täysin mahdottomaksi itselleen ja toteuttaa rakkauden lakia. Onko siis lähimmäisen rakkaus Kristinuskon keskeisin asia?

Kun seuraan Kirkkoni keskustelua opista ja Raamatun keskeisistä opetuksista, näen juuri lähimmäisen rakkauden nousevan jatkuvasti keskiöön. Lause ”Jumala on rakkaus” rakkauden kaksoiskäskyn kanssa on ikään kuin valunut uskon ytimeen, koska se kuulostaa hyvältä ja oikealta. Mutta onko se niin?

Jos se on uskon ydin ja aikanaan kohtaamme Jumalan viimeisellä tuomiolla, hän kysyyy meiltä miten olemme onnistuneet täyttämään tuon rakkauden käskyn. Silloin joudumme toteamaan ,miten surkeasti olemme epäonnistuneet. Jumalan edessä mikään meidän tekomme ei riitä täyttämään hänen asettamiaan lakeja.

Jeesus sanoo itse, että hän ei ole tullut tekemään lakia tyhjäksi eikä turhaksi. Jos asetamme jonkin lain täyttämisen uskomme päämääräksi, niin silloin olemme auttamatta pulassa. Mutta jos asetamme uskomme päämääräksi Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä voimme hänen avullaan ja kanssaan rakastaa lähimmäistämme niillä voimavaroilla ja resursseilla joita meillä on. Ja jos ne eivät riitä, niin saamme turvata silloin Armoon Jumalan kasvojen edessä, kun hän aikanaan tuomitsee meidät omien lakiensa mukaisesti.

Jeesus siis kertoo kuinka Jumala rakastaa ihmistä ja hän jopa asettaa Jumalan rakkauden ihmiselle esikuvaksi, mutta samalla hän asettuu ihmisen rinnalle tukemaan tätä tässä tehtävässä. Ilman Jeesusta ei ole Jumalan rakkautta. Eli meidän on saarnattava ihmisille ylösnoussutta Kristusta, eikä tehdä lähimmäisen rakkaudesta uskomme kohdetta.


1 kommentti

Kuulumisia

Tuuli piiskaa lunta koulun pihalla ja muksut mönkivät onnessaan uudessa lumessa. Kierrän pihaa välituntivalvojana ja kadehdin lasten onnea. Parin sadan muksun joukosta yritän erottaa mikä on turvallista ja mikä ei. Näkyykö jossain toisista poikkeavaa toimintaa. Koronatalvi ja eristäytyminen on niistänyt meikäläisestä viimeisenkin innon ja hengen palon. Eilen valmistui vuoden ensimmäinen Majatalo-hartaus FB-liveen. Majataloiltoja ei vielä ole päästy aloittamaan koronatilanteen takia. Oli jokseenkin hölmöä puhua kameralle tyhjässä kirkkosalissa. Kameran linssiin tuijottaminen ja sille puhuminen tuntui merkityksetömälle ja turhalle. Nyt kun katselin lapsia ulkona tajusin miten tärkeää on toisten ihmisten läsnäolo. Seurakunnan olemus on nimenomaan yhteys ja ihmisten keskinnäinen rakkaus jossa Jumala pääsee vaikuttamaan. Majataloiltojen yksi tarkoitus on se että ihmiset voivat kohdata toisiaan ja toisensa.

Välitunnit ovat lapsille tärkeitä. Siellä lasten kohtaaminen on vapaata, vaikka me aikuiset valvommekin välituntien touhuja. Yritämme luoda lapsille turvallisen ympäristön, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Aina se ei onnistu ja sitten selvitellään asioita. Välillä kiusataan toisia ja rähistään. Harvemmin suoranaisesti tapellaan. Lasten maailma on pienoismalli aikuisten maailmasta. Lapsilla on samat tarpeet ja haasteet kuin aikuisilla. Perustarve on saada olla yhdessä toisten kanssa silläkin riskillä että asiat eivät aina suju

Meidän aikuisten tapa on kuitenkin piilottaa ja kätkeä tunteemme. Se on monta kertaa tärkeä taito, mutta valitettavasti me kuitenkin kätkemme usein kaikki tunteemme ja korvaamme ne sanoilla. Ilkeät piikittelyt ja sarkasmi kukoistaa ja rakkauden sanat ovat laimeita ja joskus jopa onttoja.

Ajattelisin, että seurakunta voisi olla paikka, jossa voisimme aidosti ilmaista itseämme. Ainakin rakkauden saralla. Jumalan parantava ilmapiiri voisi eheyttää ja korjata meissä vaikuttavaa pahuutta ja elämän aiheuttamia haavoja sielussamme. Poistaa katkeruutta ja tarvetta paeta muita ihmisiä. Mutta voiko tällaista seurakuntaa olla olemassa. Mitä se vaatisi.

Lapsille koulussa opetamme ensimmäisenä taidon pyytää anteeksi. Samalla myös on pyrkimys siihen että toinen osapuoli antaisi myös anteeksi. Puhumme lasten kanssa tapahtuneista asioista ja pyrimme selvittämään mitä on oikeasti tapahtunut ja miten olisi hyvä edetä kaveruuden saralla taphtuneen jälkeen.

Aikuisten maailmasta tällainen tuntuu usein puuttuvan. Seurakunnassa esteeksi tule usein se että ihmiset eivät tunne toisiaan. Usko on liian henkilökohtainen asia ja ihmissuhteet jäävät ulkokohtaisiksi. Raamatun sana rakkaudesta ja läheisyydestä jää hyvien saarnojen asteelle. Raamatusta haluaisin nostaa Daavidin ja Joonatanin ystävyyden esimerkiksi meille kaikille. He solmivat ystävyyden liiton joka kesti Saulin vainot ja ärhentelyt. Daavidin uskollisuus näkyi vielä suhtaumisessa Joonatanin rampaan poikaan jonka puolia hän piti loppuun saakka.

Tällaisten asioiden ympärillä ovat ajatukseni pyörineet viime aikoina. Haluaisin olla rakentamassa tulevaisuudessa yhteisöä joka aidosti kohtaisi jäsenensä. Jossa ihmiset tuntisivat toisensa aidosti jolloin voisi myös tukeutua toiseen eri elämän tilanteissa.


Jätä kommentti

Mitä on synti?

Synti ei näin joulun alla taida olla kovin suosittu saarnan aihe. Ainakin joulusaarnan aiheena se on aiheuttanut pahennusta sekulaarin kirkkokansan keskuudessa. Muistan työkaverini puhinan kun hän oli pitkästä aikaa raahautunut joulukirkkoon ja saarnavuorossa ollut pappi oli päättänyt kerrankin puhua painavaa tekstiä koska kerrankin oli kirkossa väkeä. Parannussaarna ei kuitenkaan aiheuttanut toivottua herätystä vaan liudan yleisönosastokirjoituksia siitä miten jouluilo oli puuttunut jouluaamun kirkonmenoista.

Ei siis kovin viisas veto pastorilta. Pastorin valinta ja kirkkokansan reaktio kertonee maamme hengellisestä tilasta kaiken. Papit elänevät omassa kuplassaan ja muu kansa omassaan. Tässäkin tapauksessa herätysliiketausta herätti tarpeen julistaa lakia ja tavallinen kirkkokansa koostui vain jouluna kirkkoon tulevista ja kyseisen herätysliikkeen jäsenistä jotka valitsevat kirkkopyhänsä saarnamiehen mukaan. Jouluna ei siis kannata puhua synnistä, laista ja parannuksesta koska suurin osa kansasta ei ymmärrä mistä puhutaan. Jo pelkästään synti sanana herättää ihmisisää negatiivisia tunteita. Ei ole kivaa kun moititaan syntiseksi.

Joulun merkitys onkin pelkistynyt vain pieneksi valon tuikahdukseksi talven pimeyteen. Sen ihmisvoimin punnerettu valo ei jaksa kantaa loppiaista pidemmälle. Tarkoitan sitä että jos evankeliumia ei ymmärrä ja sitä miksi Jeesus syntyi maailmaan on joulun tunnelmointi vain hetkellinen ilo ilman toivon näkökulmaa ja oman syntisyytensä tajuaminen vaatii lain saarnan. Mutta onko joulu tuon saarnan paikka? Tuskinpa.

Kirkon ongelma on ollut jo pitkään sen kyvyttömyydessä viestiä ja pukea raamatun keskeisiä asioita nykykielellä. Sitä on kovasti yritetty mutta opettamisen sijaan on tullut myötäkarvaan silittelyä ja kirkon imagon kiillottamista. Raamatun opetuksen puute alkaa näkyä kaikkialla. Vaikuttaa siltä että raamatun sisältö ei siirry pappien ja teologien saarnoihin, koska pinnalla on enemmän kehälliset, evankeliumin ulkopuoliset asiat. Synnistä puhuminen on liian vaikeaa.

Mitä on siis synti?

Raamatussa, Matteuksen evankeliumissa (Matt.6:11-12) on Jeesuksen opetus Isä Meidän-rukouksesta. Siinä Jeesus puhuu synnin sijasta velasta. ”anna meille meidän velkamme anteeksi”. Tämä eroavaisuus ei ole mitenkään merkittävä sillä Matteuksen käyttämä sanaa aramean ja heprean kielen sanaa joka tarkoittaa syntiä, velkaa ja syyllisyyttä. Kyse on synnin aiheuttamasta syyllisyydestä Jumalan edessä.

Mutta mitä Jeesuksen opetuslapset ymmärsivät synnillä? Heidän sielunmaisemansa nousee Vanhanhasta testamentista ja sen kielestä. Vanhassa testamentissa käytetään seitsemää syntikäsitettä joiden läpi he katselivat maailmaa.

Yleisimmin raamatussa esiintyvä sana on Het joka merkitsee väliseinää. Synti on siis jotain joka erottaa meidät Jumalasta ja toisistamme. Jes. 59:2 sanoo: ”teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalasta, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa” Tähän Paavali viittaa puhuessaan vihollisuuden muurista Efesolaiskirjeessä.

Toinen syntisana, Rish´aa tarkoittaa moraalisesti turmeltunutta se on lähellä sanaa pahuus, 1.Sam.24:14 sanoo ”Paha on pahoista peräisin”

Kolmas sana on avel merkitsee tietoiseen vääryyteen ja lain rikkomiseen. Paavali sanoo ”Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa”(2.Kor. 4:2)

Neljäs sana on kaikkein yleisimmistä syntiä tarkoittavista sanoista, se tarkoittaa vääristyneitä kasvojenilmeitä ja ilveilyä. Siis sitä kaikkea mitä syvä halveksynta, viha, välinpitämättömyys ja toisen epäonnistumisesta aiheutuva ilo saa aikaan kasvoissamme ja olemuksessamme. Nuo sanattomat viestit uppoavat syvemmälle ihmisen sieluun kuin sanat. Jes 3:9 ”Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niin kuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa. Voi heitä!”

Viides Vanhan testamentin käyttämä synti sana on avera, se merkitsee ylitse käymistä. Siinä Jumalan tahto poljetaan maahan ja samalla poistetaan käskyjen asettamat rajamerkit. Ihmiset käyvät ns rajankäyntiä muuttaakseen rajoja ja venyttääkseen lakia

Kuudes synti sana on pesh´a joka liitetään taloudellisiin rikoksiin ja”huulten” synteihin kuten valehtelemiseen. Näitä esimerkkejä raamatusta löytyy paljon. Valhe on pahan alku ja juuri. Jumala vihaa valheen teitä. Sielunvihollista pidetään valheen isänä. Taivaasta Ilmestyskirja puhuu kovia sanoja: ”Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa” (Ilm.21:27)

Seitsemäs on vähiten tunnettu syntisana zadon, Se tarkoittaa tarkoituksellista vahingontekoa se voidaan tulkita julkeudeksi tai ilkeydeksi Psalmissa 39:2 rukoilija huokaa”…etten syyllisty puhuessani syntiin”

Kun Jeesus puhuu itse synnistä hän viittaa noihin kaikkiin ilmiöihin mutta eniten hän käyttää puheissaan ilmaisua Het ´. meitä erottaa Jumalasta väliseinä, synnin muuri. Jumala syntyessään ihmiseksi, tuli korjaamaan tuon synnin. Purkamaan synnin muurin Jumalan ja ihmisen väliltä. Korjaamaan yhteydetjonka synti on rikkonut ihmisten väliltä. Mahdollistamaan iankaikkisen elämän ja yhteyden Taivaalliseen isään.

Jeesus lapsi valaisee meille tien sovitukseen ja armoon, joka vapauttaa meidät synnin aiheuttamasta kuolemasta ja johtaa Jumalan luo.


1 kommentti

Evankeliumin salaisuus

Välillä pohdin oliko alkuajan kristityillä jotain erityistä tietoa Jumalasta ja Jeesuksesta. Mitä tapahtui kun Jeesus lähetti opetuslapsia kaupunkeihin julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita.

Nuorena ajattelin, että papeilla olisi jotenkin salainen yhteys Jumalaan. Vähän kuin vanhan testamentin papeilla ja profeetoilla. Kuinka Jumala ilmestyi heille? Mistä on lopulta kysymys?

Raamattu puhuu evankeliumin salaisuudesta ja salatusta Jumalasta. Ihmistä on aina viehättänyt salaisuudet, mutta jostain syystä uskon salaisuus on menettämässä maailman silmissä vetovoimansa. Miksi? Kenen haltuun on tuo salaisuus uskottu? Ja ymmärtävätkö kaikki kristityksi itseään kutsuvat koko asiaa? Onko osalle Jumala niin salattu, että evankeliumikin salaisuus on jäänyt ymmärtämättä.

Jos avaisi uskonsalaisuutta käsite kerrallaan kaanaan kielestä, olisi tuo evankeliumin salaisuus ehkä ensimmäinen ja tärkein asia. Se on samalla yksinkertaisin ja vaikein asia ymmärtää. Voisin aluksi kysyä, miksi Jumala rakastaa syntistä ihmistä niin paljon, että haluaa pelastaa hänet. Tähän voisi joku vastata, että miten niin syntistä? Kuka on syntinen? Ja pelastaa miltä?

Tämän ajan ihminen haluaa ajatella, että Jumala rakastaa ihmistä ihmisten asettamilla ehdoilla. Jumalan valtakunnan lainalaisuuksilla ei niissä ehdoissa ole juurikaan sijaa. Ihmisen on niin vaikea tunnustaa mitään kuninkuutta itsensä yläpuolelle määrittelemään elämää.

Kuitenkin Jumala on pyrkinyt viestimään omaa tahtoaan ihmiselle. Se tahto on kirjattu Jumalan lakiin ja Jeesuksen opetuksiin raamattuun. Tässä mieleeni nousee Jeesuksen antama käsky joka on hyvin yksinkertainen: Rakastakaa toisianne. Jopa tuon käskyn noudattaminen on ihmiselle mahdoton tehtävä kaikessa laajuudessaan.

Koska emme kykene elämään Jumalan tahdon mukaista elämää ja Jumala sen tietää, niin hänen rakkautensa kasvoi niin suureksi että uhrasi Jeesuksen meidän takiammme että voisimme olla ja elää Jumalan kasvojen edessä yhtä aikaa rikkinäisinä, syntisinä ja epätäydellisinä ja saman aikaisesti Jeesuksen veren takia pyhinä ja sovitettuina.

Evankeliumin salaisuuden synonyymi on Armo. Pyhä Henki paljastaa voimassaan tuon yksinkertaisen ja voimallisen sanan sisällön. Se sisältää iankaikkisuuden siemenen jokaiselle, joka ottaa vastaan Jeesuksen.


6 kommenttia

Isä ota lapsesi kotiin

Blogitaivaan yksi perustajista Heikki Hilvo on päässyt Taivaan kotiin. Heikki oli tulisieluinen ja lapsenuskoinen Jeesuksen todistaja. Heikki paloi evankeliumille ja hänellä oli evankelistan sydän. Sanat olivat Heikin miekka ja Pyhä Henki hänen kilpensä, voimansa ja happi jota hän hengitti.

Nyt Heikki on kotona ja saa katsella rakasta Jeesustaan kasvoista kasvoihin.