Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Dignity

On Pride-viikko ja ihmiset rummuttavat jokainen tahollaan jotain asiaa liittyvää. Mietin hiljaa mielessäni sitä mitä on ylpeys. Mistä minä olen ylpeä? Ne asiat, joista koen ylpeyttä eivät liity suoraan itseeni. En ole kovinkaan ylpeä itsestäni ja omista saavutuksistani. En ole oikeastaan itse saavuttanut elämässäni mitään mistä ylpeillä. Ennemminkin olen saanut muilta asioita. Olen johdatuksen ja rukouksen lapsi.

Yritän tässä miettiä sitä, miten voisin olla ylpeä siitä mitä ihmisenä edustan. Näen vain kuinka rikkinäinen olen ollut monella tavalla. Mutta vähitellen elämän varrella olen saanut kokea parantumista ja anteeksiantoa. Sen myötä olen oppinut myös antamaan anteeksi. Olen joutunut olemaan nöyrä elämän edessä, kun kaikki on ollut jonkun muun kuin itseni varassa. Mutta samalla olen oppinut sen, että tuo joku muu kuin minä itse, kannattelee elämääni ja joku on ollut aina läsnä kun kaikki tuntuu sortuvan. Koen että yksin olisin jo kadonnut jonnekkin pimeään. Tuo joku muu itselläni on ollut Jumala.

Mieleeni nouseekin paljon suurempi sana kuin Pride. Jos pohdit hetken sanan Dignity sisältöä, voit ehkä oivaltaa mitä tarkoitan. Nähdyksi ja kuulluksi tullut ihminen tuntee itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Omasta itsestäni nouseva ylpeys ei voi korvata noita arvoja ja tunteita.

Tuon termin sisällöstä käsin voivat erilaiset ihmiset nähdä ja kuulla toisensa. Se mistä kukin löytä omaan elämäänsä merkityksen ja nähdyksi tulemisen kokemuksen riippuu usein toisista ihmisisistä. Olemme riippuvaisia yhteydestä, rakkaudesta ja siitä että elämällemme on löytynyt merkitys.


1 kommentti

Köyhä ihminen

Meitä suomalaisia ei juuri Jeesuksen opetus ja julistus säväytä. Oman hyvinvointimme keskellä puhe köyhistä osuu vain osaan suomalaisista. Myös puhe siitä, että hengellisesti köyhät ovat autuaita ei oikein houkuta omistamaan puhetta itselleen. Mitä autuasta on olla hengellisesti köyhä. Mistä ihmeestä Jeesus puhuu? Mikä on autuas ja mikä on köyhä?

Jeesuksen ja kaikkien opettajien opetus pohjautuu aina omaan kulttuuriin. Vaikka Raamatun käännökset pyrkivät aina huomioimaan nämä kulttuurilliset erot, niin usein käy niin, että terävyys ja kielen nyansit katoavat käännöstyössä. Pääasiat kyllä löytyvät kaikista raamatuista mutta tärkeät puheen tehokeinot, jotka auttavat puhuja tavoittamaan kuulijan katoavat kokonaan.

Luukkaan evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus omassa kotikaupungissaan menee tapansa mukaan synagogaan ja sielä hän pitää opetuksen siitä kuka hän on. Kun me luemme sen omasta raamatustamme, julistus kuulostaa ihan mukiinmenevältä. Paikalla olijoille Jeesuksen julistus oli kuitenkin järisyttävää tekstiä. Eikä vain siksi, että Jeesus julistaa olevansa Messias vaan myös siinä keitä varten hän on tullut maailmaan. Jeesus puhuu siitä että hän on tullut köyhiä varten. Suomalainen näkee heti sielunsa syövereissä rääsyläisiä ja kerjäläisiä. Jeesuksen puhe muuttuu hänelle symboliseksi puheeksi. Suomalainen miettii, että kait minä jollain tavalla tuohonkin opetukseen istun, vaikka allani onkin uuden karhea Volvo tai Mersu. Jeesus kuitenkin tarkoittaa puheessaan niitä ihmisiä, jotka eivät täytä hengellisiä mittoja, sellaisia jotka eivät hengellisten opettajien mielestä kelpaa Jumalalle ja ovat pelastuksen ulkopuolella. Suurin osa tavallisesta kansasta ei täyttänyt noita 10 käskyn ympärille laadittuja sääntöjä ja ohjeita. Tavallisen kansan silmissä vain rikkaat saattoivat pelastua. Jeesus tuo Jumalan lapseuden kaikkien ulottuville. Jeesus tarjoaa sovitusta kaikille!

Autuas-sana kääntyy mielessämme usein onnelliseksi. Mutta raamatun tekstiä lukiessamme sanan pohjavire merkitsee ennemmin Jumalalle kelpaavaa. Evankeliumeissa oleva autuaaksi julistus onkin luettelo Jumalalle kelpaavista ja sitä kautta onnellisessa asemassa oleviksi ihmisiksi.

Kun tarkastelen sitä todellisuutta jossa elän, näen kuinka tavallinen kansa yhä kokee olevansa pelastukseen kelpaamatonta, hengellisesti köyhää kansaa. Heillä on mielessään kuva norsunluutorneissa elävistä uskovista, jotka elävät pyhää elämäänsä irrallaan tavallisesta arjesta. Osaksi tuo kuva saattaa olla jopa oikea.

Suurin ongelma on, ettei kukaan mene enää kaduille ja turuille kertomaan tuota Jeesuksen julistamaa ilosanomaa, evankeliumia köyhille ja arjen rasittamille tavallisille suomalaisille. Uskosta on tehty niin henkilökohtaista ettei sillä saa ahdistaa muita ihmisiä. Se että osa uskovista keskittyy riitelemään ja kiistelemään julkisuudessa, ei yhtään helpota tilannetta. Heitä ei juurikaan kiinnosta evankeliumin työ vaan he valitsevat taistelun joka kuuluisi Jumalalle. Usko näyttäytyy siksi hyvin totisena asiana suomalaisille.

Miksi kirjoitan tästä uudestaan ja uudestaan? Vaikka meillä toimii isoissa kaupungeissa erillaisia jumalanpalvelusyhteisöitä ja kinkeripiirejä niin suurin osa Suomesta ja suomalaisista ei tiedä näistä mitään. Tavallisissa seurakunnissa toiminta on olosuhteiden pakosta keskittynyt perusseurakuntatyön tekemiseen. Palavaa halua evankeliumin työhön näkee enää aniharvoi ja krsitityt eivät enää etsi omaa kutsumustaan Jumalan viljapelloilla. Jos aiheesta kirjoittaa ihmiset tuntuvat ainoastaan syyllistyvän ja vaivautuvan asiasta.

Lääkkeenä tähän suosittelisin L10T, kristillisen elämäntapaan suuntaavaa koulutusta tai alfa-kurssia. Mutta yksinkertaisimmillaan voit vaikka alkaa siunata ympärilläsi olevia ihmisiä mielessäsi. Rukoilla vaikka naapurin puolesta. Samalla lue raamattua ja/tai jotain selitysteosta. Kuuntele Raamattu kannesta kanteen- luentoja jonka puhelinsovellutus löytyy puhelimen playkaupasta. Vietä aikaa Jumalan vaikutuspiirissä ja samalla voit pohtia omaa kutsumustasi. Etsi seurakuntayhteyttä jos sinulla ei vielä sellaista ole. Älä jää yksin!


Jätä kommentti

Kristus minussa

Mielessäni pyörii lause ”En minä vaan Kristus minussa”. Olen pohtinut paljon sitä kuinka ihminen voi kelvata Jumalalle, joka on luonteeltaan itse valo ja oikeudenmukaisuus. Olen lukenut Kolmatta Mooseksen kirjaa ja rinnalla Vanhan testamentin lyhyitä profeettakirjoja. Kolmas Mooseksen kirja puhuu siitä, kuinka Jumalan edessä eletään ja millaisia uhreja tuli toimittaa, jotta kansa saisi syntinsä anteeksi. Kaikista teksteistä käy ilmi kuinka Jumala odottaa, että hänen tahtonsa tulisi toteutua ja millainen tuomio tulisi olemaan. Habakuk tuskailee sen kanssa, että Jumalan tuomio näyttäisi viipyvän ja hän tuskailee kansansa luopumusta ja epäjumalan palvelusta.

Ensimmäinen reaktioni näihin oli tuska siitä, että en täytä noita mittoja ja joudun tuomiolle omista tekemisistäni ja uskoni heikkoudesta. Synnintunto alkoi jäytämään sieluni syövereissä ja polttamaan mieltä. Oli vaikea aluksi lukea noita kirjoja. Pikku hiljaa kuitenkin oivalsin, että nuo kirjat oikeastaan puhuvatkin Jeesuksesta. Aloin kuljettaa mielessä mukana kuvaa ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Tajusin, että minutkin tuomitaan omien tekojeni tähden, koska Jumala ei jätä mitään asiaa kesken. Mutta taivaallisessa oikeudenistunnossa tullaan toteamaan, että Tapsan tuomio onkin jo kärsitty. Jumalan tuomion on ottanut kärsittäväkseen Jeesus Kristus. Kolmannen Mooseksen kirjan kuvaus uhreista antavatkin esikuvan Kristuksen uhrista.

Tämän maailman syyttäjälaitoksen pomon pallilla istuu pääsyyttäjänä itse sielunvihollinen Saatana. Hän mielellään muistuttelee meitä niistä asioista joista joudumme tuomiolle. Hän haluaisi kovasti että keskittyisimme vain itseemme ja omiin virheisiimme. Murehtisimme ja valvoisimme yöt väsyttäen itsemme uupumukseen saakka.

Kun kantaa mielessään kuvaa Jeesuksesta, alkaa se vähitellen Pyhä Hengen vaikutuksesta sulautua meihin. Sen sijaan että piehtaroisin omassa syntisyydessäni ja pohtisin elämäni kurjuutta huomaankin vähitellen, että elämän valoisat asiat alkavat pilkahdella pintaan. Kristus minussa onkin elämäni valo.


1 kommentti

Kirkkauden toivo

Aamulla kuuntelin Jukka Norvannon Raamattuluentoa Roomalaiskirjeestä ja sen sisältö kolahti aika kovasti minuun. Jukka puhui kirkkauden toivosta. Siitä miten meidän elämämme on kiinnitetty Jumalan lupauksiin ja olemme taivastiellä. Ajatus taivaasta ja Jumalan luo pääsystä avasi jotain lukkoja pääni sisällä ja sydämessä. Se palautti minut olennaisen äärelle miettimään Jeesusta ja iankaikkisuutta jonka hän on voittanut myös minua varten.

Vaikka murheet ja huolet välillä painavatkin mieltä niin ne eivät saa määrittää sitä kuka minä olen. Väsynyt ihminen helposti antaa murehtimisen nousta pääosaan ja silloin elämästä häviää värit. Koronakevät ja sen tuomat haasteet pääsivät huomaamatta livahtamaan ihon alle ja nakertamaan luottamusta Jumalaan ja elämään. Huolet ovat usein kuin lumipallo joka alkaa kasvaa liian suureksi ja painavaksi hallita ja kantaa.

Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu Aabrahamista ja siitä miten hän jaksoi luottaa loppuun saakka Jumalan lupauksiin. Jumalan lupaus toteutuikin Aabrahamin ollessa jo vanhus. Voimme vain todeta että Jumalan aikataulut eivät ole samanlaisia kuin omamme. Siihen on minunkin luottaminen.


6 kommenttia

Synti ja sovitus

 

img_20200802_134005

Huomaan ajattelevani hengellisistä asioista eri tavalla kuin moni suomalainen. En nyt puhu ns. uskovista, vaan ihan kaikista suomalaisista.

 

Ehkä oma taustani evankeelisessa liikkeessä vaikuttaa omaan Jumalakuvaani. Sen sijaan, että lukisin raamattua uhkaava ja kostava Jumala mielessäni, näen edessäni armahtavan ja lohduttavan Isän.

No, näin varmasti kokee moni muukin kristitty ja ajattelee näin mielessään. Mutta itselläni nousee väkisinkin mieleen kysymys, miksi niin monella suomalaisella, etenkin lähellä hengellisiä piirejä eläneillä on hyvin lakihenkinen ja tuomitseva kuva uskovista ja Jumalasta?

Pohdin aamulla asiaa ja mieleeni nousi kuva ihmisestä, joka kovasti ponnistelee ja haluaa antaa omasta elämästään kuvan kuinka Jumala muuttanut hänen elämänsä hyväksi ja sen kuuluu myös näyttää siltä. Kuinka tuon kuvan säilyttäminen ja sen korostaminen nousee uskon elämän keskiöön.

Suomalainen kristillisyys kietoutuu jotenkin ahdistavalla tavalla henkilökohtaisen parannuksen teon ympärille. Elämän pitää muuttua vaikka henki menisi. Kaikki eivät kuitenkaan selviä tuon prosessin läpi jos he joutuvat tuohon ”Jumalan myllyyn” yksin. Kun sopivan säädyllinen elämä on saavutettu, voidaan sitä tarjoilla esimerkkinä kuinka Jumala toimii. Näin syntyy rimoja ja tasoja joita kaikki  eivät kykene ylittämään tai saavuttamaan.

Suomalaisilla on sellainen kuva meistä uskovista, että rukoilemme joka käänteessä ja elämme elämälle vierasta ja kielteistä elämää. Elämme omaa elämäämme piilossa yhteiskunnalta omassa kuplassamme. Ja emme oikeastaan tee mitään puhkaistaksemme tuon kuplan.

Mikä tässä menee sitten pieleen?

Jumalaa ei kiinnosta mitä ihminen tekee vaan siitä keitä me olemme. Hänelle on tärkeää, että se rakkaus mitä hän meitä kohtaan tuntee, välittyisi meidän kauttamme muille ihmisille. Että identitteettimme olisi kiinnitetty Kristukseen ja se muuttaisi identiteettiämme kohti Kristuksen kaltaisuutta. Silloin katse kääntyy ulospäin pois siitä millaista oma elämämme on ja alamme osoittaa rakkautta muita ihmisiä kohtaan.

Uskossa on kysymys suhteesta ja parannus on paluuta suhteeseen Jumalan kanssa. Synti on ero tuosta suhteesta ja Jeesuksen sovitustyö korjaa tuon suhteen kuntoon. Jeesus on ovi Jumalan luo ja tuo ovi on auki. Kysymys on äärimmäisestä rakkauden osoituksesta, jossa Jumala on maksanut valtavan hinnan antaessaan uhriksi oman poikansa. Tuo sovitus on historiallinen kertakaikkinen tapahtuma, jossa on sovitettu tämän päivän ja huomisen synnit. Se vapauttaa meidät elämään Jumalan lapsina ilman kulissien rakentamista, juuri sellaisina kuin olemme.

Olemme huomaamattamme palanneet uskoon, jossa uhraamme päivittäin Jumalalle oman elämämme. Laskemme syntejämme ja kiikutamme päivän säkin taas sinne Golgatan ristin juureen. Miksi otamme edes tuota säkkiä käteemme, vaikka Jeesus on luvannut kantaa sen? Kristus, johon meidät on kiinnitetty, ottaa virheemme heti kannettavakseen. Se Paavalin mainitsema oman elämämme uhri on siinä missä meidät kiinnitettiin Kristukseen. Parannuksen teko tulisikin olla elämää Jumalan läsnäolossa ja edessä elämistä. Suhteen vaalimista Jumalaan.

Suomen ongelma on, että Jumalasta on tullut filosofiaa ja liian henkilökohtaista. Tuohon henkilökohtaisuuteen on sortunut ennen kaikkea Kristityt itse keskittyessään enemmän itseensä. Jumala haluaisi olla konkreettisesti läsnä ihmisten keskuudessa ja siihen hän etsii ihmistä työtoveriksi.

L10T koulutuksen kautta olen itse ymmärtänyt lopultakin, että Jumala haluaa muuttaa elämäntapani toisia ihmisiä ja ympäristöäni siunaavaksi elämäksi. Omat virheeni ja epävarmuuteni eivät ole tärkeitä asioita. Kykenen kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ympärilläni ja osoittamaan heille sitä. Jos en jaksa osoittaa avoimesti kristillisyyttääni voin silti elää Jumalan edessä ja siunata toisia ihmisiä ja ympärilläni olevaa yhteisöä. Voin omalla toiminnallani osoittaa kristillisyyttäni ja vähitellen tuo siunaaminen palaa ja muuttaa minua kohti Jeesuksen kaltaisuutta.

Jeesuksen kaltaisuus ei ole mitään käsittämätöntä ja ylimaallista. Se on toisten kohtaamista ja välittämistä ja valmiutta olla Jumalan käytössä. Kaikki Jumalan työ tapahtuu Pyhän Hengen tekemänä ei meidän itsemme.

Kritillisyys on tavallisuutta ei mitään sellaista mikä näyttää oudolle ja omituiselle. Kristillisyys ei ole magiaa ja uskonnollisia tapoja. Se on suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin.

 


Jätä kommentti

Väärin uskottu

img_20200819_174554

Törmäsin netin palstoilla ajatukseen, jossa jonkun puoliso uskoi väärällä tavalla. Hän uskoi vapaammin Raamatun sanaan kuin toinen ja sai siksi moitteet osakseen ja vaikutti siltä,että jopa taivaspaikka oli uhattuna.

Kuitenkin vaikutti siltä, että molemmat uskoivat Jeesuksen sovitustyöhön ja että Jeesus on Herra.

Pystyin vaivoin hillitsemään itseni siltä, että olisin laittanut oman lusikkani tuohon soppaan. Jätin sen tekemättä, koska en lainkaan tunne kyseistä avioparia. Ohjaaminen näissä asioissa kun kuuluu minusta ihmisille, jotka ovat samasta yhteisöstä. Taustat pitää tuntea.

Miettimättä sen enempää sitä mikä opillinen asia on kyseessä pitää kuitenkin pohtia asiaa pelastuksen kannalta. Siltä kannalta, että koskeeko  Jeesuksen sovitustyö myös väärin ymmärrettyjä raamatun tulkintoja. Mikä on evankeliumin kova ydin ja mitkä asiat ovat kehällisiä ja ehkä synnin hämärtämiä asioita.

Tarvitseeko ottaa taakakseen sellaisia asioita, jotka Jeesus on ottanut kannettavakseen. Ymmärrän jos joku on huolissaan läheisestä, joka kieltää Jeesuksen sovitustyön ja sellaisessakin tilanteessa joudumme jättämään huolen Jumalalle. Hän antaa uskon. Ihmiselle jää vain rukous.

Jumala haluaa, että olemme vapaita elämään ja rakastamaan eikä huolissamme ja jatkuvassa puolustustaistelussa läheistemme kanssa. Välillä tuntuu että uskonasiat on annettu ihmisille taakaksi eikä tuomaan turvaa ja toivoa elämään. Tulee tahtomatta mieleen se laitapuolen kulkija jolle tarjottiin mahdollisuutta tulla uskoon. Hän torjui ajatuksen toteamalla, että hänellä on jo tarpeeksi ongelmia.


Jätä kommentti

Unelmia

Olen luonteeltani jonkin sortin taivaanrannan maalari. Etenkin nuorena haavelin ja unelmoin siitä miltä elämäni tulisi näyttämään. Mielikuvitukseni laukkasi kilpaa pilvien kanssa ja kiipeilin Konsta Pylkkäsen tavoin taivaan ja avaruuden katoille.

Tänään uskonnontunnilla pohdimme mitä ovat unelmat ja miksi niitä tarvitaan. Unelmat luovat ihmisen elämään toivoa ja antaa parhaimmillaan hyvää oloa. Etenkin lasten ja nuorten elämässä unelmat antavat sitä tarpeellista polttoainetta siihen, että elämä menisi eteenpäin.

Pohdin sitä mistä tulee rohkeus ponnistella kohti unelmia, jopa sellaisia unelmia jotka ympäröivistä ihmisistä tuntuvat yliampuvilta tai liian rohkeilta.

Aikuisten maailmassa elämä usein murjoo meitä ja Taivaanrannan maalareiden siveltimet kuivuvat ja Konsta Pylkkäset katsovat parhaakseen pysyä maan kamaralla. Unelmat muuttuvat realismiksi ja arki muuttuu selviämistaisteluksi. Elämä niin sanotusti hioo niitä kuuluisia särmiä, poistaen samalla joskus jotain tärkeää elämästä. Unelmien mukana saattaa myös elämän halu hiipua pelkäksi olemiseksi.

Unelmien vastakohta on näköalattomuus ja jopa elämän pelko. Lasten maailmassa on paljon asioita, jotka tukahduttavat kyvyn unelmoida. Koulukiusaaminen, ankarat kotiolot ja sairaudet sammuttavat helposti. Ja samat lainalaisuudet toimivat aikuisten maailmassa, kun sama sisäinen lapsi katselee maailmaa silmiemme läpi.

Kun pohdime näitä asioita yhdessä. Päädyimme yhteen tärkeään ja yksinkertaiseen toteamukseen, jolla pääsee eteenpäin. Huominen tulee aina, myös silloin kun elämä päättyy. Koska silloin astumme Jumalan valtakunnan alueelle ja iankaikkiseen elämään. Kun tämän muistamme, katsomme elämää toivon silmin. 

img_20200705_160252-1 Psalmi 121 puhuu ihmiselle, jonka taivaan avaruus on kutistunut yksiön seiniksi tai elämän lintuhäkiksi.

Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi
sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti.


1 kommentti

Kelpaanko minä?

img_20200805_192549Kesän mittaan olen kamppailut tuon otsikon kysymyksen kanssa. Jokaisella on omat tarinansa ja oman elämänsä kanssa joutuu näköjään vähän väliä jonkin asteiseen henkiseen ja hengelliseen konkurssiin. Syyt eivät aina ole edes isoja ulkopuolisin silmin, mutta sisäiseen kamppailuun joutunut kristitty ei aina kykene tarkastelemaan omia kipujaan ulkopuolisen silmin. 

Itse olen kamppailut oman kutsumukseni kanssa. Oma jaksamiseni on ollut koetteella jo pidemmän aikaa ja kaikki hengellinen, joka liittyy tuohon kutsuun on tuntunut epämiellyttävältä. On tullut tunne, että en jaksa ja halua opettaa ja julistaa sanaa. Olen jopa kyseenalaistanut välillä koko uskoni perusteet.

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

Room. 7

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.21Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 

Paavalin parahdus omasta heikoudestaan on alkanut elää minussa. Oman parannuksen tekoni  heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä paljastunut ja tajuan kuinka riippuvainen olen Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ilman Jeesusta tuhoutuisin. Synti, joka itselleni ehkä eniten yhteyden puutetta Jumalaan ja lähimmäisiin, näkyy penseytenä ja välinpitämättömyytenä. Väsymys ja masennus ruokkii tätä kaikkea.

Miksi siis kelpaan Jumalalle yhä vaikka sisälläni Syyttäjä jatkuvasti nostaa eteeni lain, joka toistuvasti tuomitsee minut. Eilen illalla otin pitkästä työn alle Daavidin ja Saulin elämän luvun alle. Kaksi Jumalan valitsemaa suurta miestä, joista toinen sortui Jumalan viitoittamalta tieltä ja toinen ei. Saulin tarinassa vaikuttaa olevan jopa kunniallisempia elementejä kuin Daavidin tarinassa. Daavid jopa tapattaa miehen saadakseen tämän vaimon itselleen. Tästä suhteesta syntyy  yksi Jeesuksen esivanhemmista.

Daavidin elämästä voimme oppia, että ihminen, joka virheistään huolimatta elää jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä ja etsii hänen tahtoaan, säilyttää Jumalan siunauksen elämässään. Tällainen ihminen on juuri oman heikkoutensa ja sen tunnustamisen tähden sopiva työrukkanen Jumalan käyttöön. Hän on tyhjä astia jota Jumala voi käyttää ja täyttää.

Syyttäjä, sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin horjuttamaan meidän ja Taivaallisen Isän välistä suhdetta. Se pyrkii nostamaan meidän syntisyydestämme yhä uudelleen asioita ja aiheita horjuttamaan  uskoamme. Ja jos kuvittelemme, että usko on jotain mitä me itse olemme löytäneet on se helppo myös kadottaa. Mutta jos muistamme, että usko on armolahja Jumalalta ja kokonaan Jumalalta tullutta, emme voi sitä kadottaa tyhjään. Saamme roikkua kiinni Jumalan lupauksissa ja Evankeliumin ihmeellisessä armossa silloinkin, kun emme jaksa suorittaa. Silloin saamme vain olla Jumalan suurella kämmenellä. Silloin Henki huokaa puolestamme Jumalan puoleen sanomattomin sanoin ja toteutuu Jeesuksen sana, minä annan teille rauhan!


5 kommenttia

Isän poikia

Istun rantasaunalla ja valmistelen puhetta Voltin rukoushuoneelle. Alahärmässä sijaitseva Sleyn paikallisosastojen kokoontumistila on vanha meijeri jonne on 80 vuotta sitten rakenettu sali ja keittiö. Kotikylän osastolla on 2.8. kesäjuhla jonne isä ja äiti ovat kutsuneet minut yhdeksi puhujaksi. Tilanteen tekee erityiseksi että sisareni Maria tulee laulamaan. edellisellä kerralla sain olla veljeni kanssa samassa paikassa.

Itselleni on pitkään ollut tärkeää puhua siitä kuinka Jeesus opetti Jumalasta. Luukkaan 15 luku puhuu siitä ehkä kauneimmin. Ja sen pohjalta tässä pohdin puheen sisältöä. Aamulla pohdin asiaa ihan ääneenkin vaikka aika lyhyiden yöunien jälkeen naama ei kovin mediaystävälliseltä Youtubessa näyttänytkään.

Luvussa 15 on kolme vertausta siitä millainen Jumala on. Meille ymmärrettävää on se että Jumala armahtaa Jeesuksen takia ihmisen, mutta vaikeampaa on hahmottaa sitä että Jumala etsii ihmistä. Hän odottaa ihmistä ja hän armahtaa ja antaa perillisyyden ja osallisuuden Jumalan kuningaskuntaa ja perhe väkeen.

Yleensä seemiläisessä kultuurissa opetettaan tarinoilla ja vertauksilla. Mitä tärkeämpi asia niin sen useampi tarina. Kadonnut kolikko, Kadonnut lammas ja tuhlaaja-isä, ne kaikki kuvastavat miten poikkeavalla tavalla Jeesus puhuu Jumalasta isänä. Ja millainen on tämä Taivaallinen Isä. Hän on valmis pilkattavaksi ja unohtamaan arvokkuutensa vain löytääkseen ja pelastaakseen ihmisen. Hän ei katso ihmisen elämän saavutuksia ja menetyksiä vaan hän katsoo sydämeen. Hän näkee ihmisen ja hänen hätänsä kuin tuon pelosta värisevän lampaan, joka on kannettava kotiin. Hän pitää tuota mitätöntä, pientä ihmistä korvaamattoman arvokkaana, kuten vertauksen nainen kolikkoa ja Hän odottaa tuhlaaja poikia ja tyttö kotiin antaakseen rakkautensa heille.

Jeesuksen kuva Jumalasta on lohduttava ja rauhoittava koska kuten Tuhlaaajapojasta tulee taas isän poika niin samoin meistä tulee kun palaamme Isän luo. Siksi olemme Jeesuksen kanssa saman Isän poikia ja tyttöjä


Jätä kommentti

Juurihoitoa

Olen kulkenut aika tiiviisti hammaslääkärissä viimeisen vuoden. Keväällä kuvittelin, että nyt on hampaat hoidettu kuntoon. Mutta mitä vielä. Juhannuksen jälkeen leukaperiä on juiminut säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaksi viikkoa sitten ajoin Sotkamosta tutulle hammaslääkärille kotimaisemiin. Jukka on hoitanut hammaskalustoani kauan ja tietää miehen olotilan. Tulehduksia ja reikiä ei tällä kertaa löytynyt mutta hammas reagoi rajusti kylmään. Ienkaula oli paljastunut ja vaati fluoripastaa paikkaamaan huokoista hammaskaulaa. Samalla todettiin, että olen viimeaikoina purrut tavallista kovempaa hampaita yhteen öisin. Viime perjantaina jouduin käymään uudestaan ja sama toimenpide toistettiin. Purenta ei ollut rauhoittunut ja hampaitten hermot olivat herkillä. Maanantaina hammaskipu vain paheni ja edessä oli juurihoito. Nyt hammas on kaiken jälkeen vain puruarka. Kuukausia kestänyt aaltoileva kipu on poissa ja nukuin ilman särkylääkettä pitkät yö unet.

Ihminen on konaisuus ja reagoi elämään ja sen tapahtumiin kehollaan. Huolet, murheet, ikävä ja kaipaus, kaikki mikä järkyttää elämää, tuntuu ihmisessä ja vaikuttaa. Ilmeisesti minä puren hammasta.

No hampaitten kiristely ei ole uutta suomalaisille miehille mutta hampaitten hengiltä pureminen ei taida olla sama asia. Maailman murheet ilmenevät eri ihmisillä eri tavoin ja kukaan ei ole niistä vapaa. En tiedä vapaudunko moisesta kiristelystä koskaan. Tuskin. Se on osa minua ja persoonaani. Hammaskisko, jota inhoan, on taitaa olla ystäväni loppu elämäni.

Syyt jotka murehduttavat joutuvat tässä samalla myös juurihoitoon ja hammaslääkärinä toimii Jeesus. Hieman korni vertaus ehkä, mutta mielestäni hyvä. En osaa heittää kaikkia murheiden lankoja käsistäni. Enkä kaikkia kipujani pysty antamaan pois. Mutta tämä juurihoito ulottuu olemassa oloni ytimeen. Siihen, että lopussa juurihoito tuottaa tuloksen ja kaikki kivut ja murheet ovat poissa. Sen tiedon varassa jaksan taistella tämän kaiken kanssa. Elämäni matka perustuu silloin toivoon Taivaasta ja pelastuksesta, jonka Jeesus sovituskuoleman kautta tarjoaa minulle. Aina välillä, jo tässä ajassa näen ja koen pieniä pilkahduksia Jumalan valtakunnasta, sillä Jeesus on luvannut kuulla rukouksemme ja olemaan meidän kanssamme. On merkillistä, että Hän haluaa olla kanssamme vaikka emme kykene elämään sen valtakunnan arvoista elämää vaan aiheutamme uutta murhetta niin Jumalalle kuin itsellemmekin.

Mutta Jumalaa ei kiinnosta meidän tekomme vaan se keitä me olemme. Hän haluaa, että pysyisimme hänen edessään ja kanssaan ja tulisimme juurihoitoon kipujemme kanssa.