Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


4 kommenttia

Meidät riisutaan….

En osaa pukea kunnolla sanoiksi sitä mitä tällä hetkellä koen sisälläni. Tulin muutama minuutti sitten seurakunnan tilaisuudesta. Tilaisuudessa piti laulaa Jippu ja puhua Jaakko Pirttiaho mutta paikkalle tulikin Jeesus, joka puhui minulle. Toki hän puhui muillekin, koska hän puhuu jokaiselle yhdessä ja erikseen. Hän puhui siihen kipuun ja häpeään, joka itse kunkin sydämessä ja sielussa on. Hän puhui niihin haavoihin, joita elämä on viiltänyt jokaiseen meistä. Hän puhui siihen syntiin, joka meissä on. Hän tuntee ne synnit, koska hän itse on ne kantanut kerran ja kärsinyt niistä tuomion, joka olisi kuulunut minulle ja sinulle.

jippuNiin, mietin mitä tapahtui? Jippu oli sairastunut ja flunssa oli vienyt äänen lähes tyystin. Jaakko oli ajellut päivän tietokoneensa perässä pitkin Pohjanmaata. Itse puhujana tiedän mitä sellainen valmistautuminen tekee itsetunnolle ja varmuudelle seistä sanojen takana. Jippu lausui ja rukoili oman osansa pianistin kanssa. Jaakko puhui koko sydämestään ja jakoi elämäänsä kuten Jippukin. Kauniin laulun sijasta tuli valtava määrä koskettavia sanoja, jotka hitaasti sulivat läpi kovan ihmiskuoren ja upposivat ihmisten sydämiin.

Yhdessäkään konsertissa ei ole tuossa salissa mainittu Jeesusta niin monta kertaa kuin nyt. Kun Jippu ilmoitti alussa, ettei kykene laulamaan vaan aikoo rukoilla meidän kanssamme koko illan, niin jokin ihmeellinen liikahdus ja voima meni kehoni läpi ja tajusin, että Jeesus oli  tämän takana. Hän ei halunnut, että kuuntelisimme Jipun ihanaa laulua vaan että kuuntelisimme Häntä. Hän tiesi, että pidimme Jipusta ja moni oli siksi paikalla. Jeesus kuitenkin tiesi, että illan jälkeen pitäisimme hänestä vielä enemmän. Hän tiesi, että Jippu ei rikki mene vaikka ei pystyisikään laulamaan, mutta että ilman Jeesusta me jäisimme ilman rakkautta.

Itse sain polvistua illan lopuksi vapahtajani eteen ja kuulla ne tärkeät sanat. Sinun syntisi on annettu anteeksi! Kiitos Jeesus Jipusta ja Jaakosta.

Kuva: Pauliaukusti Haapanen

Mainokset


6 kommenttia

Virittelyä

Melkoinen tovi  on kulunut edellisestä blogista. Ajatus ei ole pysähtynyt niin pitkäksi aikaa paikalleen että olisin kyennyt keskittymään kirjoittamiseen. Kirjoittaminen on minulle prosessi jossa hyvin pureksittu aihe purkautuu tekstiksi. Olen joutunut myös pohtimaan omaa laatuani kirjoittamisen takia ja  olen aika vakuuttunut, että lukihäiriön lisäksi tai taustalla on AD/HD:n tyyppinen tarkkaavaisuus häiriö. Keväällä kävin läpi aikuisiän testejä ja kun muistelin lapsuuttani niin aika tavalla yksiin oireet ja oma elämä meni. Siksi itselleni on joskus hämmentävää lukea omia kirjoituksiani, koska niissä on paljon valmiimpia asioita, kuin mitä omassa päässäni tavallisesti liikkuu. Oman vaikeutensa kirjoittamiseen on tuonut se, että oma seurakunta yhteyteni on ollut kesän aikana hyvin ohut. Olen ollut paljon yksin ja tehnyt mummolassa paljon fyysistä työtä. Jopa lenkkeily on jäänyt melko vähälle koska ei yksinkertaisesti ole jaksanut lähteä liikkeelle. Vapaa-aika on mennyt joella perhovavan seurassa. Virtaava joki ja erämaa on ollut hyvä ympäristö pysähtyä ja jutella Taivaan Isän kanssa.

Kun laitan kaiken tämän yhteen tässä ja nyt, niin mieleni täyttää kolme asiaa. Ensinnäkin kiitollisuus Jumalalle, että hän ei koskaan päästänyt minua irti, vaan on johdattanut minua aivan ihmeellisellä tavalla läpi elämän karikkojen. Toinen asia on kysymys miksi? Miksi juuri minut Hän pelasti elämän kurimuksista, johdatti pois heikosta koulumenestyksestä, madalsi aitoja oikeissa kohdissa ja toi oikeita ihmisisiä polulleni, joita ilman olisin joutunut aivan varmasti hukkaan. Olen pärjännyt elämässäni itsestäni huolimatta ja koen, että Jumala on tuonut minut tähän. Itse en olisi siihen pystynyt. Se, että olen luokanopettaja on oikeastaan asia, jonka ei pitäisi olla mahdollista. Ja silti tänäänkin edestäni lähti luokka kotiin hymyssä suin. Kohta kolmekymmentä vuotta tämä on toistunut joka koulupäivä.

Kolmas asia on seurakuntayhteys ja sen tarve. Tarve olla osa Kristuksen ruumista tuntuvalla tavalla. Olla tuon ruumiin elin, joka sykkii ja elää. Olla riippuvainen toisista jäsenistä. Olla täynnä Pyhää Henkeä, joka ylläpitää kaiken ja kirkastaa Jeesusta. Palvella ja tulla palveluksi. Olen saanut kokea mitä todellinen yhteys Kristuksessa toisiin ihmisiin on ja oma sieluni ja henkeni on riippuvainen tuosta yhteydestä. Ilman sitä koen tukehtuvani. En osaa kuvailla täysin miltä tuntuu kun yhteys puuttuu, mutta pitkän päälle se tuo elämään penseyden ja merkityksen puutteen. En ihmettele, että jotkut ihmiset yhteyden kadotessa kääntävät selkänsä  seurakunnalle ja pian myös Jeesukselle. Vastakohta on yksinkertaisesti liian suuri. Koettu yhteys Jeesukseen ja sen tuoma tunne-elämys ei käänny arjen kantavaksi uskoksi ilman hyvää seurakuntayhteyttä. Se jää pelkäksi muistoksi tunteesta joka ei kantanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Me tarvitsemme elävän yhteyden Jeesukseen toisten Kristittyjen kautta. Siihen yhteyteen ei auta opit eikä teologia. Siihen auttaa vain se että ympärillä on rukoilevia ja siunaavia ihmisiä jotka jatkuvasti etsivät Jumalan tahtoa ja elävät Jumalan valtakunnan salaisuudesta ja tuovat sen arkeen mukanaan.

 


Jätä kommentti

Pieni ajatus uskosta!

Istun takapihalla, verannalla teltassa. Elokuu on jo pimentänyt illat ja etäällä autot peittävät vielä ympäristön äänet alleen ja jossain haukkuu koira laskien kulkijoita. Mietin Äiti Teresaa. Hänen elämänsä oli enemmän työtä, hikeä ja kyyneleitä kuin uskon sankaruuttaimg_20190706_184421. Enimmäkseen Jumala oli vaiti ja siitä huolimatta hän jaksoi seurata kutsuaan. Hän epäili mutta ei epäröinyt. Siitä kai uskossa on kysymys. Omasta epäröinnistä huolimatta antautuu kutsulleen. Niin sen täytyy olla koska muuten kukaan ei koskaan lähtisi liikkeelle. Niin hullua on evankeliumi. Emme tee työtä pelastuaksemme vaan teemme työtä koska olemme pelastettuja. Siinä  on vissi ero.


1 kommentti

New Wine 2019 satoa

Aikamoista on tämä elämä. New Wine tapahtumat jättävät joka kerta jonkinlaisen jäljen minuun. Rukouspalvelussa mukana olo osoitti, miten Jumala toimii, kun antaa omat kätensä ja ajatuksensa Hänen käyttöönsä. NW-päivät ovat osoittaneet konkreettisesti, että Kristinuskossa on kyse enemmän suhteesta ja Jumalan tahdon etsimisestä kuin laista ja parannuksen teosta päivästä päivään. Kun Vanha Testamentti puhuu parannuksesta, se viittaa palaamiseen Jumalan yhteyteen ja ennalle asettamiseen. Kansalle parannus merkitsi Jumalan eteen palaamista ja hänen tahtonsa etsimistä. Ei niinkään yksilön tekojen muuttumista vaikka palaaminen Jumalan yhteyteen muuttaa myös yksilön toimintaa. Parannuksen tehtyämme olemme siis palanneet Jumalan kasvojen alle elävään suhteeseen Jeesuksen kanssa.

Kristinusko ei siis ole uskonto vaan enemmän suhde ja elämäntapa. Kristinusko ei ole lakikokoelman läpikäymistä, vaan Jumalan tahdon etsimistä ja suhteen hoitamista. Kaikki lähtee siitä, että hyväksymme sen, että meidät on kertakaikkisesti sovitettu, jolloin olemme yhtä aikaa pyhiä ja syntisiä. Heikkoja ihmisiä, mutta elävä aito suhde elävään Jeesukseen tekee meistä pyhiä. Jeesus on kuin kallio, jonka onkaloon saamme painautua suojaan ja saamme elää elämäämme Kristuksessa. Kaiken toiminnan keskiössä on rukouselämä, jolla hoidamme suhdetta. Olemme Jumalan valtakunnan suurlähettiläitä ja ympärillämme oleva tila kuuluu Jumalalle.

Taakse jäänyt viikko osoitti, että Jumalan toiminta ei millään muotoa ole kiinni siitä mitä minusta itsestäni tuntuu tai kuinka osaan keskittyä. Rukouspalvelijana tunsin lähinnä kömpelyyttä ja heikkoutta ensikertalaisena. Siitä huolimatta ne asiat, jotka kerroin rukouksessa ihmisille, yleensä osuivat kohdalleen. Koin, että en itse saanut Jumalalta yhtään mitään ja siitä huolimatta edessäni oli lohdutettuja ja kosketettuja ihmisiä. Jumala antoi selvästi ymmärrystä kohdata ihmisiä. Oma nenäliinapakettini oli todella tarpeen.  Rukouspalvelijana toimiessa omat asiat tuntuivat aluksi jäävän hoitamatta mutta pian alkoi eteen tulla ihmisiä, joilla oli samanlaisia asioita jaettavana ja saimme yhdessä huokaista Jumalan puoleen ja lohduttaa toisiamme.

Loppupäätelmänä voisi sanoa että ehkä olen nyt himpunverran lähempänä Jeesusta kuin aikaisemmin. Tajuan ehkä paremmin sen mitä on olla Jeesuksessa ja seurata häntä. Se ei ole tunne tai mikään olo vaan sitä että etsin hänen tahtoaan ja suostun elämään sovitettuna. Suostun olemaan hänen omansa ja hän toimii sitten minun kauttani toisten ihmisten hyväksi. Eli kyse ei ole minusta vaan Jeesuksesta.img_20190711_223953

 


4 kommenttia

Vieläkö Jumala kutsuu? #newwinehimos19

Näiden NW-päivien aikana on mieleeni noussut kysymys, vieläkö kutsumus on ihmisille tärkeää. Kutsumusta voisi lähestyä kahdelta kantilta. Vieläkö ihmiset etsivät kutsumustaan ja merkitystään elämälleen tässä ajassa. Ja mikä on merkittävää ja millä mittaamme sitä. Onko merkittävää se miltä itsestämme tuntuu vai onko mittari ulkopuolellamme. Elämmekö itseämme varten?

Samaa kysymystä voisi lähestyä Jumalan suunnalta. Vieläkö hän kutsuu ja etsii ihmistä. Löytääkö hän ihmisiä, jotka etsivät hänen valtakuntaansa ja kasvojaan. Onko ihmisiä jotka haluavat seurata Jeesusta. Kysymykset kietoutuvat yhteen ihmisissä ja seurakunnassa. Ja syntyy kysymys, onko jäljellä Jeesuksen seuraajia, jotka kyselevät omaa kutsuaan Jumalan valtakunnan lähettiläinä ja Jumalan lapsina. Onko vielä ihmisiä jotka asettavat Jumalan tahdon oman tahtonsa edelle. Jotka ymmärtävät että lopultakaan ei ole kyse minusta ja henkilökohtaisesta parannuksen teosta vaan siitä mitä Jumala tekee. Jeesus on sovittanut syntimme jotta voisimme olla yhteydessä Isään ja olla yhtä Hänen kanssaan Pyhässä Hengessä. Jeesus haluaa että toisimme muutkin tähän yhteyteen. Olisimme majakkana joka osoittaisi karikoita ja tien satamaan ja turvaan.

Voisimmeko kuulla kun Jumala kutsuu ja löytäisimmekö oman kutsumuksemme Hänen valtakunnassaan. Näitä tässä kyselen aamun opetuksen lomassa. Eilen illalla teltta oli täynnä l. 1500 ihmistä etsi Jumalan kasvoja ja halusi olla hänen hoitavassa läsnäolossaan. Rukouspalvelijana sain kokea miten Jumala kohtasi ihmisiä ja lohdutti heitä. Kyyneleet puhdistivat ja vapauttivat ihmisiä vanhoista kahleista. Moni sai uudistua ja eheytyä omassa uskossaan.

Itse jäin nöyränä ihmettelemään kuinka niin suuri Jumala voi käyttää näin pieniä ja elämän rikkomia ihmisiä.


Jätä kommentti

All in #NWHIMOS19

img_20190702_190520Runsaat kymmen vuotta sitten suhteeni Jumalaan oli katkolla. Tuntui mielettömältä ajatukselta uskoa raamattuun, mutta vielä hullummalta tuntui uskoa jotenkin osaksi ja vajaasti. Ajattelin, että jos Jumala on, niin eilisen raamattun Jumala on myös tämän päivän Jumala ja sama pätee myös Jumalan sanaan. Ei Jumala voi olla kaikkivaltias, jos hänen sanansa olisi jotenkin vajaata tai virheellistä. Oli ostettava koko paketti ihmeineen Pyhän Hengen kera tai jatkettava omin voimin. Avasin käteni ja sanoin Jumalalle tässä olen. Nuoruuteni lupaus Isältä, Minä olen sinun kanssasi, sai vahvistuksena ja alkoi etsintä ja matkanteko Jumalan valtakunnan täysivaltaisena lapsena.

Matikaisen Mikko haastoi tänään meitä tänään tähän samaan. Laittamaan kaikki peliin ja panostamaan Jeesukseen. En lähde tähän avamaan Mikon opetusta vaan kehoitan hankkimaan sen New Winen nettisivujen kautta äänitteenä. Joskus on vain tunnustettava ettei kykene avaamaan opetusta toiselle koska se on uponnut niin syvälle ja vaatii aikaa, jotta koko tuo valtava kokemus sulaa kokonaisuudessaan itselle.

Niinkuin kaikki reissut niissä nuttu likaantuu ja matkaaja rähjääntyy  enemmän tai vähemmän, mutta päämäärä pysyy koko ajan samana, kohti Jeesuksen valtaistuinsalia. En ole katunut sitä, että olen lähtenyt kulkemaan taivastietä, vaikka sen kustannukset ihmisen näkökulmasta ovat välillä kovat. Paavali kehoittaakin antaamaan itsemme Herralle eläväksi uhriksi. Paavalin maksoi tästä koko elämällään ja silti hän sanoi että kuolema on hänelle voitto koska hän saa kohdata Jeesuksen.

Mihin siis panostat elämässäsi?

 

 


2 kommenttia

Pese kätesi poika #NWHIMOS19

Yksi lapsuuden kipeimpiä muistoja liittyy kouluun ja erääseen aamuun, kun olin myöhästyä koulusta ironneiden polkupyörän ketjujen takia. Joka aamu opettaja tarkisti meidän lasten kädet ja kynnenaluset. Voitte kuvitella millaiset oli pikku-Tapsan  kädet ketjuremontin jäljiltä. Ajattelin, että kyllä opettaja ymmärtää eikä rankaise mustista ja rasvaisista käsistäni. Aamunavausjonossa sitten törötimme jokainen kädet ojossa ja odotimme vapauttavaa tuomiota. Minun kohdallani sitä ei tullut, vaan opettaja suuttui mustista, likaisista käsistäni ja määräsi minut pulpettini viereen seisomaan, vaikka itkukurkussa olin yrittänyt selittää jotain polkupyörästä ja vaarasta myöhästyä koulusta. Kädet pysyivät likaisina koko päivän useista pesuyrityksistäni huolimatta niin sitkeään oli rasva pinttynyt käsiini.

Pienelle pojalle oli käsittämätöntä, ettei opettaja ymmärtänyt tilannettani. Koulun säännöt ja tavat olivat opettajan päässä niin lujasti, ettei hän voinut suvaita minkäänlaista poikkeusta. Ei edes siksi, että niiden noudattaminen olisi minun tapauksessa johtanut myöhästymiseen, joka taas minulle oli mahdoton ajatus. Koulun säännöt, hygienia ja puhtaat kynnenaluset olivat tärkeämpiä kuin oikeudenmukaisuus ja armo. Kansakoulun perintöä kantavat uuden uljaan peruskoulun opettajat eivät päässeet irti perinnäissäännöistään, joista hygienia oli yksi kansansivistyksen kulmakivistä.

Kai meillä ihmisillä on halu olla puhtaita niin fyysisesti kuin hengellisesti. Mieleen tulee vanhan liitonuhri- ja puhtauskultti. Valtava temppelin uhrikoneisto huolehti jatkuvasti jokaisen synnin sovituksesta erikseen ja jokainen itseäänkunnioittava hurskas juutalainen piti itsensä puhtaana, jolloin rituaalipesut olivat osa päivittäistä elämää.

Uskonpuhdistajamme Luther kävi elämässään läpi prosessin jonka kautta hän huomasi, miten mahdotonta on ihmisen pitää itsensä puhtaana Jumalan lain puitteissa ja puhdistua synneistä.

Kun katson nyt käsiäni, kasvojani ja sieluani näen saman kuin opettajani aikoinaan.

DSC_3850

Synnin ja elämän likaaman pienen pojan joka seisoo aamunavausjonossa kuullakseen Jumalan sanovan jotain.

Oma hengellinen hygieniani on pettänyt pahemman kerran, kun elämän ketjut löystyvät ja putoavat rattailta tämän tästä hidastaen matkantekoa.

Tänään olen saanut kokea valtavaa Jumalan rakkautta ja läsnäoloa ystävieni kautta täällä Himoksella. New Wine-perhe osana Kristuksen ruumista on hoitanut haavojani ja puhdistanut elämän rattaissa likaantuneita käsiäni. On kuin olisi päässyt turvasatamaan hengähtämään ja täydentämään varastoja ennen matkan seuraavaa etappia. Armo on peittänyt lian ja syntisyyden. Jumala on ottanut vastuun hengellisestä hygieniastani tietäen, että minusta ei ole hallitsemaan sitä. Kun päivällä kaksi ystävääni rukoili puolestani ja siunasi minua, Pyhä Henki sulki minut hellään syleilyynsä ja sain vain olla.