Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Odota Herraa

Eilen hiihtolenkillä kuuntelin pitkästä aikaa hengellistä musiikkia. Tavallisesti kuuntelen Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen luentoja, mutta nyt saatuani Jeremian kirjan loppuun päätin pitää vähän taukoa ja antaa Sanan levätä mielessäni ja sielussani. Jeremian kirja kutsuu meitä punnitsemaan omaa suhdettamme Jumalaan. Eräs kappale soittolistalta, jonka spotyfy oli laatinut minulle, sai minut kiinni juuri Jumala suhteeni vääristymästä. Tajusin miten omavoimaisesti olin alkanut elää omaa elämääni. Miten olin vähitellen alkanut murehtimaan omia asioitani ja pohtimaan miten ratkaisisin niitä löytämättä kuitenkaan minkäänlaista keinoa tehdä mitään asioille. Kappale on Ilta Music kokoonpanon Lähellä Sinua.

Kappaleen sanoitus kuvaa Herraani Jeesusta ja hänen asennettaan minuun. Miten Jumala on tehnyt Jeesuksessa kaiken valmiiksi. Minun osani on jäädä odottamaan Jumalaa ja olla hänen läsnäolossaan. Eli luottamaan siihen että Jumalan suunnitelma minunkin kohdalla toteutuu ja hänen lupauksensa pitävät. Omat ponnisteluni eivät olekaan niin tärkeitä kuin olen kuvitellut.

Olen jollain tavalla jopa syyttänyt Jumalaa siitä mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Olen tuskaillut sitä, että Jumala läsnäolo ja siunaus tuntuu kadonneen elämästäni. En ole tajunnut sitä, että vaikka luen ja tutkin Jumalan sanaa, en ole päästänyt Sanaa sulautumaan sisälleni vaan olen järkeni avulla pyrkinyt ymmärtämään sitä. En ole lapsen tavoin kyennyt heittäytymään Isän syliin ja luottamaan että kaikki menee hyvin.

Ehkä tämän korona-ajan yksi kirous on yhteyden puuttuminen seurakuntaan. Pienessä piirissä eläminen uittaa salakavalasti yksinäisyyden ja yksinkulkemisen harhan elämään. Uskossa kun on nimenomaan kyse suhteista. Suhteesta Jumalaan ja seurakuntaan.

Jeesus ilmestyskirjan sanan mukaan kolkuttaa ihmisen sydämen ovelle ja hän pyytää päästä aterioimaan hänen kanssaan. Hän ei tee sitä väkivalloin vaan hän odottaa sitä että ihminen suostuu avamaan oven. Omat touhumme ja pyrkimyksemme saattavat joskus vaientaa tuon koputuksen. Emme halua Jeesusta sotkemaan omia suunnitelmiamme. Näin yhteys Jumalaan ja Jeesukseen katkeaa ja suhteemme kärsii. Voimme lukea sanaa ja rukoillakin Jumalaa, mutta jos emme aiokkaan päästää Jeesusta sisään emmekä luota hänen mahdollisuuksiinsa muuttaa meitä ja olosuhteitamme, on edessämme hiljaisuus ja erämaa.

Itse koen olevani jälleen parannuksen paikalla, mutta en voi tehdä sitä yksin vaan tarvitsen siihen Pyhän Hengen uudistavaa voimaa. Näin on meidän kaikkien laita. Emme voi itse parantaa itseämme ja kannatella uskoamme. Sen voi tehdä vain Jeesus.


1 kommentti

Hyvää vuoden alkua!

Katselin näin jälkikäteen Facebookista ihmisten uuden vuoden päivityksiä. Monet kertasivat menneen vuoden tapahtumia. Niissä toistuivat kuvaukset oudosta ja ahdistavasta vuodesta, jonka korona virus on saanut aikaan. Ja tottahan se on. Koronan aiheuttamat rajoitukset ja pelot ovat vaikuttaneet koko maailmaan. Kuluneen vuoden tapahtumat ja muutokset yhteiskuntaan tulevat luultavasti muokkaamaan käsitystämme maailmasta ja elämästä pysyvästi. Mutta miten, sen tulee meille kertomaan vain aika ja historian kulku. Eli siinäkin joudumme aikanaan katsomaan taaksepäin. Siksi itse ajattelen, samalla kun katselen hiljalleen satavaa valkoista uutta lunta, että on katsottava eteenpäin ja luottaa Jumalaan ja tulevaisuuteen. Yksilötasolla ei olisi konkreettista syytä maalailla piruja seinille mutta viimepäivien tapahtumat kertovat aivan muuta. Pelko ja epäluotttamus on vaihtanut monen palettiin tummat sävyt.

Mitä ne synkät sävyt sitten maalareiden siveltimessä sitten ovat. Päällimäisenä nousee mieleen suomalaistenkin kristittyjen keskuudessa leviävät salaliittoteoriat pedonmerkkeineen. Lopunaikoja ja Jeesuksen paluuta on odotettu niin kovasti, että merkkejä lopunajan katastrofeista ja sielunvihollisen toiminnasta aletaan nähdä kaikkialla. Siitä nousee mm. käsittämätön rokoketevastaisuus ja pelko mikrosiruista sen mukana. Pitää kuitenkin muistaa, että Jumalan aikataulut ja ajoitukset eivät mene meidän tahtomme mukaan. Jumala odottaa että luotamme häneen ja Kristuksen sovitustyö on asia, jota ei voi ottaa Kristityltä pois. Pyhän Hengen sinetti, joka Jumalan lapseen on laitettu, ei jollain rokotteella tai ihmisen valmistamalla mikrosirulla voida poistaa. Ja Ilmestyskirjan teksti viittaa puhuttaessa pedonmerkistä selkeästi pedon palvontaan, joka on jatkunut jo kauan, jopa ennen moisten sirujen keksimistä.

Ilmestyskirja 20:4 ”Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähdenja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.”5 ”Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.”

Raamatun teksti selvästi viittaa siihen, että merkin voi ottaa myös otsaan ja mikrosirua ei voi todellakaan laittaa kasvoihin. Kun kahlailin näiden lopunaikojen profeetoiden sivuilla, tajusin miten tärkeää on Jeesuksen sana siitä, ettei meidän tule tietää aikaa eikä paikkaa hänen paluulleen, vaan että meidän tulee olla valmiina ja pysyä hänen luonaan. Pysyä Jumalan kasvojen edessä ja kysyä etsiä hänen tahtoaan. Sekä Danielin kirja että Ilmestyskirja antavat ymmärtää, että sen kuvaukset pysyvät salattuina aivan loppuun saakka. Siksi on jopa vaarallista lähteä ylitulkitsemaan Sanaa omien profetioiden avulla. Kaikki on tarkoin punnittava ja arvioitava Raamatun sanan valossa, myös omat puheemme ja opetuksemme. Kaikki omat oivalluksemme Sanasta kun eivät ole aina Jumalasta.

Tänään kun sain hiihdellä kauniissa pakkasmaisemassa ja ihailla Jumalan luomistyötä niin samalla kävin keskustelua Jumalan kanssa rukouksessa siitä, mikä on olennaista kristityn elämässä ja Jeesuksen seuraamisessa. Mieleeni nousi selkeä kuva Jumalan lapsista jotka keskittyvät evankeliumiin, ilosanomaan. Jeesuksen keskeinen opetus oli se, että Jumalanvaltakunta on tullut lähelle. Hän sovitti koko maailman synnit ja korjasi yhteyden Jumalaan. Samalla tuo Jumalan teko korjaa kaikessa rakkaudessaan ihmisten välisiä suhteita. Näin seurakunta näyttäytyy rakastavana ja houkuttelevana maailman silmissä ja Kristuksen pyhyys näkyy seurakunnan ihmisistä.

Siksi on merkillistä seurata miten intohimoisesti osa uskovista paneutuu salaliittoteorioihin ja tulkitsevat mm. ilmestyskirjaa vastoin Raamatun kokonaisilmoitusta. Tuntuu kuin sielunvihollinen, Diabolos onnistuisi nimensä mukaisesti repimään yhteyden ja sopusoinnun riekaleiksi. Sillä voimme vain kuvitella miten omituisilta ja pelottaviltakin osa näistä lopunajan profeetoista näyttävät maailman ihmisten silmissä. Jumalan sana jää näiden rokotevastaisten ja omituisesti käyttäytyvien ihmisten touhujen varjoon. On uskomatonta miten heidän ihanteenaan, on ihmisiä jotka omilla elämäntavoillaan ja puheillaan loukkaavat toisia ja toisaalla taas mielistelee seurakuntaa. Polttoaineena heillä puheissaan toimii pelko. Jo Jeremian aikana tämänkaltaiset profeetat johtivat kansaa kohti turmiota. Tällainen toiminta muistuttaa epäjumalan palvelemista ja epäjumalan asemaan nousee jälleen ihmisen omat kuvitelmat, kun Jumalaan ei enää luoteta. Jotain on saatava tehdä jotta oma olo olisi hieman merkityksellisempi.

Sielunvihollinen onkin valehtelija joka käy sotaa kaikilla rintamilla. Siksi pitäytyminen Evankeliumissa (=ilosanomassa) ja Raamatun sanassa on ainoa mahdollisuus mennä eteenpäin Jumalan tahdon tiellä.


1 kommentti

Hyvä ihminen

Minä uskon, että Jumala on hyvä ja me kaikki pääsemme kyllä taivaaseen. Ei hän voi olla sellainen despootti, että olisi luonut Helvetin. Helvetti ja taivas on jo täällä maanpäällä. Ihminen joka on käynyt läpi maanpäällä helvetin ei kahta kertaa voi joutua kärsimään. Itse ainakin olen elänyt hyvän elämän ja olen hyvä ihminen. En ole tehnyt mitään isompaa pahaa kenellekkään ja kaikkihan jotain tekee ja joskus ajattelee pahaa, mutta kyllä Jumala sen ymmärtää. Sellaiseen Jumaan minä uskon.” Keskustelu ystäväni kanssa päättyi tähän. Olin kertonut hänelle omasta uskontotunnilla tehdyistä jutuista lasten kanssa ja kertonut miten lapset olivat nauttineet siitä, että saivat tehdä pieniä näytelmiä Jeesuksen vertauksista ja miten olimme sitten keskustelleet Jeesuksen elämästä. Hänen puheenvuoronsa oli kuin puolustuksen loppukommentti, kun Jeesuksen nimi oli alkanut poltella sielun syövereissä. Aihe oli tullut liikaa kohti. Puhe Jeesuksesta oli johtanut ajatukset sovitukseen ja sovitus siihen, että joku voisi joutua kadotukseen ja helvettiin ilman Jeesusta.

Meillä on valtava tarve muokata Jumalasta mieleisemme. Haluamme Jumalan, joka parhaiten palvelee meidän elämämme ja sielumme tarpeita. Ainakin itse huomaa pelavaani Jumalan kanssa tätä peliä. Kyllä Jumala tämän ja tämän ymmärtää. Voin tehdä kyllä ja tätä, ei hän siitä minua sen enempää rankaise. Emme ole kukaan vapaita synnistä mutta ajattelemme, että olemme sen verran siivosyntisiä ettei Jumala pikkuasioista välitä.

Kristinuskon Jumala on kuitenkin kaikessa oikeudenmukaisuudessaan ehdoton. Hänen tuomionsa tulee varmasti ja jokainen tuomitaan. Jumalan rakkaus näkyy kuitenkin siinä, että hän tiesi ihmisen laadun ja valmisti siksi ihmiselle pelastuksen. Kristinuskon ytimessä on Jeesus Kristus, joka on ovi Jumalan yhteyteen ja iankaikkisuuteen. Muuta tietä ei ole.

Uskonnollisuus ei meitä pelasta, sillä se on suurimpia esteitä elävän Jumalan luo tulemiselle. Se, että käymme jouluna kirkossa ja koemme olevamme tarpeeksi hyviä Jumalalle ei meitä pelasta. Ihmiselle kelpaa kuva suloisesta Jeesus lapsesta jouluna, mutta rujo ja kärsivä ristin mies on liikaa. Meidän luovuttava omasta erinomaisuudestamme ja päästettävä Jeesus Kristus luoksemme. Kristinuskossa on kyse suhteesta todelliseen, elävään persoonaan, joka haluaa olla kanssamme joka päivä. Ristin uhri käy turhaksi, jos ajattelemme että maanpäällinen kärsimys pelkästään riitäisi pelastamaan meidät. Meidän oma elämämme ja tekomme eivät riitä sovittamaan ja korjamaan poikki mennyttä suhdettamme Jumalaan. Kärsimys sen sijaan saa meidät huutamaan apua Jumalalta. Se vetää meitä Pyhä Jumalan luo ja silloin Jeesus tarjoaa meille sovitusta. Näin Jumala tekee sovinnon kanssamme. Näin kuoleman valta on murrettu minunkin osaltani.

Raamatun mukaan kadotus on olemassa. Jeesuksen elämän kovin hetki ei ollut Golgatalla vaan Getsemanen puutarhassa, jossa hän kävi läpi sen tiedon,että hän joutuu eroon Isästä, Jumalasta. Voimme Raamatun sivulta aistia sen tuskan, jonka läpi Jeesus meni. Tuossa hetkessä hän koki sen mitä on olla koko ihmiskunnan synti. Kuinka hirvittävää olisi viettää ikuisuus erossa Isästä Jumalasta.

Synnistä ja helvetistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, ihmiset eivät haluaisi syyllistyä ja olla syntisiä. Piru tarvitsee itselleen konttoristeja, jotta ajatus ihmisen erinomaisuudesta Jumalan edessä saisi lisää alaa. Sielunviholliselle on mieleen kuva kaiken sallivasta ja ihmisen kuoliaaksi rakastavasta universaalista Jumalasta joka laittoi kaiken alulle ja jäi sitten pyörittelemään peukaloitaan.

Joulu on meille välietappi ja johdanto pääsiäiseen, Jouluna Jumala osoittaa asenteensa ihmistä kohtaan kun hän ilmoittaa ensimmäisenä halveksituille paimenille siitä että Vapahtaja, Maailman valo on syntynyt ja Jumala on itse tullut alas maailmaaan pelastamaan ihmisen.


3 kommenttia

Adventti

Hoosianna huuto merkitsee suomeksi auta, pelasta. Elämme aikoja jolloin avun tarve vain kasvaa ja kasvaa. Vielä nyt taistelemme koronaa vastaan, ja pian edessämme on vielä vakavemmat ajat. Emme kykene pysäyttämään ilmastonmuutosta ajoissa. Etelän ja pohjoisen vastakkain asettelu maapallolla tulee syvenemään kun kuivuus ja äärimäiset sääilmiöt tulevat runtelemaan yhä suurempaa osaa maailmaa. On vain ajan kysymys milloin on seuraavan kansainvaelluksen aika. Emme voi pysäyttää sitä taloudellisilla keinoilla vaan edessä voi olla konflikti, jonka kaikki ratkaisukeinot vaikuttavat huonoilta.

Jeesuksen ylösnousemus johti ihmiskunnan lopunaikoihin. Emme tiedä, emmekä näe ajan muurin yli sitä, millainen on Jumalan aikataulu Jeesuksen takaisin paluun osalta. Mutta näemme sen miten yksi kerrallaan Raamatun kuvaukset tulevasta käyvät toteen. Se merkitsee sitä, että evankeliumin ja armon aika on käymässä loppuun. Se, tapahtuuko se tämän sukupolven aikana, ei ole olennaista, vaan olennaista on, että tämäkin sukupolvi ymmärtää oman paikkansa Jumalan suunnitelmassa ja se käy toteuttamaan omalta osaltaan lähetyskäskyä. Me näemme, että sielunvihollinen ei ole käynyt lepäämään, vaan yhä rajummin se hyökkää sielä missä muurinaukot käyvät isommiksi ja ihmiset luopuvat uskosta. On yhä hankalampaa tunnustaa omaa uskoaan julkisesti, koska yhteiskunnan paine piilottaa kristinusko kasvaa. Kuitenkin Jeesuksen antama malli on ainoa keino lähestyä maailman ongelmia rauhanomaisesti. Meidän kristittyjen pitää näyttää millainen tuo Jeesuksen malli on.

Adventti on jälleen yksi mahdollisuus kertoa mistä Evankeliumissa on kysymys. Nähdä se että olemma kaikki huutamassa apua Taivaalliselta isältämme ja olemme samalla viivalla niin pohjoisessa kuin etelässä. Hätämme on yhteinen. Emme voi kääntää selkää tulijoille ja avunpyytäjille, jotka ovat väistämättä tulossa. Kyse ei ole uudesta maailmanjärjestyksestä tai salaliitosta, vaan siitä että olemme omalla kulutuksella ja sotkemisella vastuussa koko maapallon tilasta. Omalla mallillamme lietsomme elämän tapaa jonka hinta on liian kova.

Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin hänen ratsunaan oli nöyrä aasinvarsa. Hän antaa meille mallin siitä asenteesta, jolla meidänkin tulisi lähestyä kaikkia asioita elämässämme. Jeesukselle laulettiin Hoosianna, Daavidin poika. Herra pelasta ja auta meitä. Nyt koko maailma huutaa samaa.


Jätä kommentti

Korona ja kirkko

Uusi Tie-lehdestä tavailin kirkon tilaa käsittelevää juttua. Neljältä taholta kyseltiin sitä mihin tämä ihmisten kirkko on joutumassa. Käytän sanaa ihmisten kirkko, koska se ehkä enemmän kuvaa nykyisen luterilaisen kirkon tilaa. Ihminen on kuitenkin se joka hallinnoi ja tekee sekä itseään ja kirkkoaan koskevat päätökset. Ihminen on se joka haluaa tulkita ja selittää Jumalan sanaa ja sitä vasten ohjata kirkkolaitoksen toimintaa ja päätöksiä. Tosin päätöksillä ei liene isoa merkitystä silloin kun päätöksiä ei noudatetta ja ihmisen oma korvasyyhy määrää suunnan. Mutta ei mitään uutta taivaan alla. Jo Apostoli Paavali aikanaan joutui kirjoittelemaan paimenkirjeitä seurakunnaille kun ne vikuroivat omien korvasyyhyjensä takia. Ja jokainen voi sitten ihan itse sitä mikä menee pieleen ja mikä ei. Totuus on kuitenkin se että kirkkoon ei tulevaisuudessakaan ole tulossa väen ryntäystä, ei kaupungeissa eikä periferioissa.

Eilen osallistuin NW-verkoston etätapaamiseen, jossa opetuksesta vastasi englantilainen kirkkoherra Langham. Hänen lähtökohtansa opetukseen nousi siitä vaikeasta tilanteesta, joka kirkoissamme tällä hetkellä on, kun emme saa kokoontua isolla joukolla. Hän vertasi tilannetta alkukirkon tilaan. Jos tutkimme apostolien tekoja huomaamme, että 8-lukuun mennessä opetuslapset eivät olleet käytännössä tehneet mitää Jerusalemin ulkopuolella evankeliumin hyväksi. Kun sitten Saul aloittaa seurakunnan ankaran vainoamisen, hajoaa seurakunnan jäsenet opetuslapsia lukuun ottamatta ympäri Juudeaa niin samalla myös evankeliumi lähtee leviämään. He julistavat uusille ihmisille ja alueille ilosanomaa Jeesuksesta ja samalla parantavat sairaita. Pyhä Henki toimii nyt Jerusalemin ulkopuolella. Kirkko, Eklesia siirtyi pakanoiden keskuuteen. Huomattavaa on että Jeesus ei käytä kirkosta sanaa, joka viittaisi synagogaan tai temppeliin vaan enemmän toriin ja kauppapaikkaan. Paikkaan, jossa ihmiset tulevat yhteen. Kirkko on siis yhteen tulemisen paikka. Nyt koronan aikana yhteentulemiset ovat pienimuotoisempia ja somessa. Ihan samalla tavalla meidät on nyt ajettu hajalle kuin siemenet jotka joutuvat tuuleen. Nyt on aika evankeliumille. Koota pieniä ryhmiä ja kutsua uusia ihmisiä mukaan somessa. On aika toimia evankeliumin työssä.

Ehkä siinä onkin kirkkojemme kipupiste. Siemenet ovat jääneet säkkeihin kirkkojen takahuoneisiin. Kyse ei ole pelkästään kokoontumisesta. On kyse ylösnousseen Kristuksen julistamisesta uusille ihmisille. Periferiat on siellä missä ei vielä ole uskoa. Ei siellä missä on Messuja ja yhteisöjä.


1 kommentti

Tervetuloa kotiin!

venesana

Puolentoista viikon päästä seurakunnassamme Majatalo-illat. Tällä kertaa suunnitelutiimi on isompi kuin aikaisemmin ja mukana on aktiivisesti seurakunnan työntekijöitä. Paikallisssa kontekstissa se merkitsee hyväksyttävyyttä ja leimojen vähenemistä.

Kristillisyys Suomessa on erillaisten leimojen ja stigmojen värittämää. Pietismi ja herätyskristillisyys on muuttunut ihmisten silmissä painolastiksi ja jopa pelottavaksi asiaksi. Peikkoja nähdään sielläkin missä niitä ei ole. Niitä ovat lakihenkisyys, Avioliitto-ja sukupuolikysymykset ja hurmahenkisyys. Valitettavasti maallikkovetoisiin toimintoihin seurakunnissa liitetään aina näitä leimoja ja siksi seurakunnan työntekijöiden mukana olo tuo mukaan läpinäkyvyyttä. Hyvänä esimerkkinä tästä oli juttu, jonka kuulin joku vuosi sitten omista Majatalo-illoistamme. Sen mukaan siellä helluntalaiset ovat vallaneet kuoronkin ja homma on sen mukaista. Kuorossa ei valitettavasti ollut yhtään Helluntaiseurakunnan jäsentä, vaikka kovasti olisin sitä kyllä toivonut.

Hyvin harvassa luterilaisessa seurakunnassa ja niiden tilaisuuksissa noita stigmoja aiheuttavia asioita nostetaan esille. Keskiössä on Jumalan armotyö ja rakkaus. Kirkkovuoden aiheet rytmittävät opetusta ja rukouselämää.

Valitettavaa on, että ihmiset etääntyvät seurakunnista ja yhteisöistä. Kynnys tulla tilaisuuksiin kasvaa, kun Jumalan sanan tunteminen ohenee. Kristillisen kentän puheenaiheet ja kiistat kiihdyttävät tuota etääntymistä. Se missä pitäsi kuulua Evankeliumin ääni kaikuukin riitely ja kiistely. Monet vanhat herätysliikkeet ja yhteisöt ovat kääntyneet sisäänpäin ja puolustusasemiin, hengellisiin betonibunkkereihin. Välillä tuntuu jopa siltä, että Jumala on laitettu syrjään eikä hän enää itse olisi Sanansa takana vaan ihmisen pitää tulla paikkaamaan Jumalan jättämää aukkoa! Tuomiovalta, joka kuuluu yksin hänelle, on otettu ihmisten käsiin. Raamattu ei kuitenkaan opeta meitä tuomitsemaan ihmisiä, jotka ovat seurakunnan ulkopuolella. Heidän elämäntaivaltaan ei valaise Sanan lamppu eivätkä he tunnista tai tunnusta pimeyttä, jossa kulkevat. Valo evankeliumissa ei olekaan laki, vaan Kristus.

Meille onkin annettu levitettäksi aarre. Aarre, joka houkuttaa ihmisen parannuksen paikalle. Evankeliumi, sanoma  Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä samalla kutsu takaisin kotiin, Jumalan kasvojen eteen, tekemään sovintoa. Palaamaan Kristuksen rauhaan ja lepäämään arjen raskaudesta.


Jätä kommentti

Elämä jyrää meitä

Matkan varrelta

Kokoan tähän blogiin pirstaleita matkan varrelta. Pirstaleita siksi, että ainakin oma elämäni on enemmän tai vähemmän palasina enkä ole vielä tähän mennessä tavannut ihmistä, joka olisi henkseleitä paukutellen tullut esittelemään täydellisesti elettyä elämäänsä. Vaikka tämä maallinen taival onkin jonkinlaista pätkätyötä ja etenemistä rastilta rastille, se ei tarkoita, etteikö elämä  voisi olla täyteläistä ja hyvää eli sellaista mitä Jeesus meille lupaa. Jeesus ei turhaan sano, että hänen ikeensä on kevyt kantaa.  Jos kannamme elämämme taakkoja niinkuin Jeesus sen tekee, huomaamme, että taakoista on hävinnyt sellainen paino, joka sortaa kantajansa maahan. Oletko koskaan kokeillut nostaa ylivoimaisen suuren tuntuista esinettä vedessä? Vesi kannattelee ja sen noste auttaa. Pyhä Henki ja seurakunta on se noste, joka keventää isonkin taakan niin, että siitä selviää. Elämä itsessään kuitenkin on meille liikaa ja lopullisesti saamme luopua ikeestä vasta Taivaassa. Huomaa, että en puhu tässä syntitaakoista, jotka saamme jättää kokonaan Jeesukselle!

Mietin tässä kuinka monta kertaa olen ollut rastilla, jossa elämä on kasannut kaiken mahdollisen painolastin päälleni ja siitä huolimatta matka on jatkunut.  Eräs mahdottomimmista tilanteista tapahtui yläasteella jolloin taistelin monen asian kanssa. En tajunnut kemian ja fysiikan laskuista yhtään mitään enkä oikeastaan mistään muustakaan mitä tunneilla tapahtui. Olin missannut jo kaksi koetta ala-arvoisesti ja nyt olin ollut poissa viimeisestä kokeesta. Päälläni oli uhka, että se olisi selvitettävä kohtuullisesti, että en saisi ehtoja. Tilanne tuntui toivottamalta. Taakka oli liian suuri.

Kun sitten koepäivä tuli, minut vietiin opettajien taukotilaan, joka oli kemian luokan vieressä. Huoneessa oli vain pöytä ja tuoli. Katsoessani paperia tajusin, että en ymmärtänyt siitä juuri mitään. Tuijottaessani paperia epätoivoisena, alkoi ilmanvaihtokanavasta kaikua kemianopettajan ääni. Opettaja palautti muulle luokalle samaa koetta, käyden huolellisesti läpi jokaisen kysymyksen. En voinut olla kuulematta vastauksia. Jossain vaiheessa lopetin vastaamisen ja tukin korvani, koska kukaan ei uskoisi että osaisin yhtä-äkkiä kaiken.

Näin jälkikäteen ajatellen asiasta voisi nostaa vaikka millaisia moraalisia ja eettisiä ongelmia, mutta vähän yli toisella kymmenellä oleva poika ei siihen kykene vaan ottaa lahjana sen mikä annetaan. Sain kokeesta muistaakseni kahdeksikon pintaan ja tokariin viitosen.  Jos nyt mietin mitä tapahtui, niin näen Jumalan ison sormen, joka venytti edessä olevaa piikkilankaa aidassa alaspäin niin paljon että jopa minä pääsin siitä yli. Itsetuntoni ei siitä kohonnut, mutta nyt kun asiaa tarkastelee niin ymmärrän sen mitä Jumala tahtoo sanoa. Hän lupaa kannatella minua ja keventää taakkojani.

Koko kouluaikani, aivan opiskeluaikoja myöden, oli täynnä tällaisia pieniä Jumalan sormen kosketuksia ja ehkä siksi hän teki minusta opettajan. Hän ei päästänyt minua irti vaikeista asioista, vaan hän helpotti tietäni ja antoi lisää aikaa oppia. Tähän sisältyy ajatus, että kunnia siitä, mitä minusta tuli kuuluu vain ja ainoastaan Jumalalle. Minun hommani oli ilmeisesti vain olla paikalla.

Muutama vuosi sitten elämä sai uuden, alakuloisen sävyn kun kuolema ja suru teki pesän viitanliepeeseen. Lähestyvä pyhäinpäivä nostaa taas ikävän pintaan. Uupumus ja masennus hiipi varkain elämään varastaen monta hyvää asiaa elämästä. Kuitenkin tässäkin asiassa Jeesus tuli konkreettisella tavalla apuun antaen lähelle ihmisiä, joiden kautta hän lohdutti ja antoi voimaa jatkaa eteenpäin. Sain itkeä ja rukoilla toisten kanssa. Jakaa taakkaa, jotta voisin olla tukena toisille. Yhteys Jeesuksen toisten ihmisten kautta osoitti voimansa. En ole koskaan yksin!

Kolmas pirstale liittyy epävarmuuteen ja epäuskoon, siihen jatkuvaan kamppailuun jota ihminen käy sisällään. Jossain vaiheessa kun ihminen huutaa Jumalan puoleen ja on samalla uskollinen kaikelle mitä Jumalan sana, Raamattu sanoo, niin Jumala näyttää voimansa. Se vaatii sen, että ei itse kuvittele pystyvänsä mihinkään, vaan ymmärtää sen, että kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan Jumalan Pyhän Hengen voimasta.

Sain kokea, että kun minä ojennan käteni rukouksessa toisen päälle, niin itse asiassa se käsi ei kuulukkaan enää minulle, vaan Jeesukselle. Sitä kokemusta ei voi jakaa tai selittää mutta sen seuraukset voi. Kun toinen ihminen parantuu ja saa uuden elämän, kirkastuu Jeesuksen  meille lahjoittama Usko, Armo ja Elämä aivan uudella tavalla.

Sitä en tiedä mitä tämä taival tuo tulevaisuudessa eteeni mutta sen tiedän että yksin en jaksa tuota tietä käydä koska elämä tulee jyrämään kaiken sen minkä teen yksin.


Jätä kommentti

Majalo-ilta

Suomen seurakunnat ovat ottaneet omakseen Majatalo-illat. Majatalo-illoissa hyvä musiikki, opetus ja rukous lyövät kättä leppoisan tunnelman saattelemana. Majatalo-illat ovat seurakuntalaisten mahdollisuus osallistua seurakunnan rakentamiseen ja myös etsiä omaa kutsumustaan kristittynä.

Majatalo-iltojen isänä pidetään Pekka Simojokea mikä on varmasti ihan oikein. Pekan vetämä Et Cetera-kuoro höystettynä Ilkka Puhakalla ja Jukka Jämsenillä kiertävät Suomen seurakuntia pitämässä Majatalo-iltoja omalla konseptillaan. Sen innostamana kymmenet seurakunnat ovat aloittaneet omien iltojen pitämisen. Usein iltoja vetävät ns. vapaaehtoiset, vaikka itse vierastan tuota nimitystä, koska se viittaa niin voimakkaasti harrastustoimintaan. Kuitenkaan seurakunta ja Jeesuksen seuraaminen ei ole harrastus. Kyse on elämänarvoista ja elämäntavasta. Kyse on siitä, että valitsemme kulkemisen Jumalan kasvojen edessä ja Hänen tahtoaan etsien.

Selkein käsky Jeesukselta on lähetyskäsky ja ainakin itse näen sen niin, että se koskee jokaista Kristittyä. Tuon käskyn noudattamiseen on paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta kuinka moni on itseltään kysynyt sitä, että mikä on minun roolini Jumalan valtakunnan työssä. Kuinka moni etsii elämäänsä Jumalan tahdon toteutumista. Saatan kuulostaa tässä kohtaa vaativalta, mutta oma kokemukseni on, että Jumalalla on vain ihmisen kokoisia tehtäviä meille. Sellaisia, jotka hän räätälöi jokaiselle sopiviksi. Mahdottomat tehtävät ovat joko toisten tai meidän itsemme asettamia.

Oma Majatalo-iltamme täytti viime vuonna 10 vuotta ja lähdimme matkaan ensimmäisten joukossa Pekan innostamina. Tarkoituksena oli luoda Pyhäjärven näköistä toimintaa. Useamman vuoden toiminta haki muotoaan ennen kuin löytyi sopiva konsepti. Mutta niin kuin kaikessa maallikkotominnassa, väsymys iskee jossain vaiheessa, jos vastuu kaatuu yksien niskaan. Siksi viime vuosi oli välivuosi. Siihen saumaan iski myös korona sulku.

Tänä iltana Pyhäjärven Majatalo palaa juurilleen kun Pekka Simojoki ja Sami Asp saapuu vieraaksi Pyhäjärven kirkkoon. Itse astun taas Majatalo-isännän melko väljiin saappaisiin hyvin nöyrältä paikalta. Viimeiset viikot ovat olleet oman uskonelämän syväluotausta ja Jumalan valtava armo on hoitanut minua Sanan ja rukouksen kautta. Olen saanut huomata että Jumala ei päästä irti ihmisestä, joka elää vaikkakin syntisenä ja väsyneenä, rikottuna ja ahdistuneena, Hänen kasvojensa edessä.

Toivon ja uskon, että tämä hoitaa ja innostaa paikalle tulevia. Toivon että Jumala saattelee paikalle ihmisiä, joilla on Jumalan nälkä, Taivaan Isän ikävä ja ehkä halu etsiä omaa kutsumustaan.


2 kommenttia

Sinä olet minun rakas lapseni

Olen ollut melkoisessa lukkarinkoulussa isyyden saralla. Olen koko kesän kipuillut oman lapsuuteni ja lasteni lapsuuden kanssa. Olen valvonut öitäkin kykenemättä irottautumaan ajatusmyllystä, joka on jauhanut päässäni. Näin kyllä armon ja armahduksen edessäni, mutta se ei sulautunut sisälleni ja antanut rauhaa. Se että kelpaan Jumalalle, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kelpaisin itselleni. Oman itsekkyyteni varjo peitti valon, jota kaipaan.

On vaikea kelvata itselleen koska omat virheet ja lapsena koettu häpeä kulkee jatkuvasti mukana. Myöhemmin olen jatkanut niitä samoja virheitä joita suvun miehet ovat toistaneet sukupolvesta toiseen. Ei ole kovin yksinkertaista olla härmäläinen ja etelä-pohjalainen mies. Olla pinnalta kova ja pehmeä yhtäaikaa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut omasta koulukiusaamisestani ja siitä millaista oli luikkia joka aamu kouluun niin, etteivät omat luokkakaverit ja kiusaajat näkisi minua. Tuo toisten arastelu ja varominen oli minulle sitä normaalia elämää, joka ei sitten kotona, omille vanhemmilleni paljastunut mitenkään. En osannut pitää mitään mitä elämässäni oli kovin epätavallisena, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna elämässäni paljon kipua ja tuskaa. Olin ylivilkas lapsi, joka sukelsi täysillä hetkestä toiseen ja itki vasta yöllä kohtaloaan.

Seurakuntanuorten toiminta oli ensimmäinen valonpilkahdus, joka antoi lopulta suunnan elämälle. Mutta haavat ovat yhä jäljellä ja aukeavat tämän tästä. Ihminen joutuu aina kohtaaamaan oman menneisyytensä ja käymään asioita läpi.

Juuri nyt, kun korona on sulkenut ison osan sellaisista tapahtumista joihin normaalisti olen osallistunut ja saanut sitä vertaistukea, koen olevani heikoilla oman uskonelämäni kanssa. Tässä hetkessä kuitenkin ajatus Jumalan lapseudesta kantaa. Jumala on uskollinen ja pitää kiinni minusta. Hän on suurempi kuin minun epävarmuuteni ja tunteeni. Olen saanut viedä murheeni ja kipuni Taivaan Isälle tietoon. Saan luottaa kaikki asiani hänen kannettavakseen.

Yhteys tosiin kristittyihin on äärettömän tärkeää, jota internetyhteys ja etäyhteys ei voi korvata ainakaan minulle. Nyt kun työt ovat alkaneet ja työpaikan rukouspiiri on alkanut toimia, huomaan muutoksen itsessäni. Masennus, joka on hiipinyt puseroon alkaa helpottaa ja näköala tulevaan alkaa taas kirkastua. Katse itsestäni ja omista varpaistani on noussut ylös kohti ristin miestä, Jeesusta. Elämän kohtaaminen on helpompaa. Ajatus tehdä Evankeliumin työtä ei tunnu enää vaatimukselta.

Huomaan tarvitsevani myös uudella tavalla rauhaa ja yksinäisyyttä rukousta varten. Tarvitsen Jumalan läsnäoloa elämääni ja psalmien kirjoittajien tuntemusten kautta olen löytänyt uuden kanavan kohdata Jumala. Eilen ”sain” seuraavan psalmin jakeen 34:19 Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Tuon Psalmin kautta kuulen Jumalan sanovan minulle, sinäkin Tapio olet minun rakas lapseni, johon olen yhä mieltynyt.


Jätä kommentti

Dignity

On Pride-viikko ja ihmiset rummuttavat jokainen tahollaan jotain asiaa liittyvää. Mietin hiljaa mielessäni sitä mitä on ylpeys. Mistä minä olen ylpeä? Ne asiat, joista koen ylpeyttä eivät liity suoraan itseeni. En ole kovinkaan ylpeä itsestäni ja omista saavutuksistani. En ole oikeastaan itse saavuttanut elämässäni mitään mistä ylpeillä. Ennemminkin olen saanut muilta asioita. Olen johdatuksen ja rukouksen lapsi.

Yritän tässä miettiä sitä, miten voisin olla ylpeä siitä mitä ihmisenä edustan. Näen vain kuinka rikkinäinen olen ollut monella tavalla. Mutta vähitellen elämän varrella olen saanut kokea parantumista ja anteeksiantoa. Sen myötä olen oppinut myös antamaan anteeksi. Olen joutunut olemaan nöyrä elämän edessä, kun kaikki on ollut jonkun muun kuin itseni varassa. Mutta samalla olen oppinut sen, että tuo joku muu kuin minä itse, kannattelee elämääni ja joku on ollut aina läsnä kun kaikki tuntuu sortuvan. Koen että yksin olisin jo kadonnut jonnekkin pimeään. Tuo joku muu itselläni on ollut Jumala.

Mieleeni nouseekin paljon suurempi sana kuin Pride. Jos pohdit hetken sanan Dignity sisältöä, voit ehkä oivaltaa mitä tarkoitan. Nähdyksi ja kuulluksi tullut ihminen tuntee itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Omasta itsestäni nouseva ylpeys ei voi korvata noita arvoja ja tunteita.

Tuon termin sisällöstä käsin voivat erilaiset ihmiset nähdä ja kuulla toisensa. Se mistä kukin löytä omaan elämäänsä merkityksen ja nähdyksi tulemisen kokemuksen riippuu usein toisista ihmisisistä. Olemme riippuvaisia yhteydestä, rakkaudesta ja siitä että elämällemme on löytynyt merkitys.