Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


14 kommenttia

Seurakunnan rakentaminen kuuluu kaikille!

 

Muutama päivä sitten sain masentavan tekstiviestin. Sen sisältö viittasi siihen, että toimintani omassa seurakunnassa olisi jotenkin epätervettä ja moitittavaa. Viestin lähettäjä ei ilmeisesti tiennyt tai ymmärtänyt, sitä mitä omassa luterilaisessa seurakunnassani tehdään ja mikä on oma roolini sen sisällä. Jäin miettimään, mikä on olennaista ja miksi pyrin olemaan kuuliainen omalle kutsulleni.

Olen itse ammatiltani luokanopettaja, en siis omaa teologin koulutusta. Olen kirkollisten muotojen ja kaavojen suhteen  melko liberaali mutta Raamatun sanoman suhteen melkoisen konservatiivinen ihminen. Miksi sanon ”melkoisen”? Ehkä siksi, että en ole teologi ja olen vuosien varrella tajunnut oman ymmärtämykseni rajallisuuden. Olen ”vain” ihminen.  Näen Raamatun Jumalan ilmoituksena, joka on kirjoitettu Juutalaisessa kontekstissa ja sen ymmärtämistä helpottaa Seemiläisen kulttuurin ja kielen ymmärtäminen. En kuitenkaan rajaa pois ystäväpiiristääni pois eritavalla ajattelevia ihmisiä vaikka pidänkin kiinni omista näkemyksistäni.

Raamatun opetus seurakunnasta kaikessa yksinkertaisuudessa mielestäni on se, että Jumala haluaa tuoda Jeesukseen uskovat ihmiset yhteen, jotta Jumalanvaltakunnan todellisuus voisi toimia ihmisten kautta. Raamattu on yhteisöllinen kirja. Jumala haluaa tehdä ihmiset seurakunnan kautta riippuvaisia toisistaan. Riippuvaisia rakkaudesta. Ei riippuvaisia siitä millaisia seurakunnan kokoontumisen ulkoiset muodot ovat.

Raamattu ei opeta siitä millainen klo 10 Jumalanpalvelus pitäisi olla tai millaisilla soittimilla sielä pitäisi soittaa. Raamattu opettaa meitä tulemaan yhteisen pöydän ääreen. Ateriayhteys on Raamatun kielessä syvin mahdollinen kuva ihmisten välisestä yhteydestä.

Luterilainen Jumalanpalvelus  lähtee siitä,  että  se tarjoaa ihmiselle armonvälineet kasteen- ja ehtoolisensakramenttien kautta. Ongelma on vain se, että kovinkaan moni kadunmies, olkoonkin, että kuuluisi kirkkoon, ymmärtää yhtään mitään siitä, mitä tuo lause pitää sisällään. Nykymuotoisen Jumalanpalveluksen toinen ongelma on se, että siitä on kuihtunut vuosistuhannen aikana sinne luonnollisesti kuuluvia asioita. Armolahjat, jotka ovat annettu välineiksi seurakunnan keskelle palvelua varten, on rationalisoitu kokonaan piiloon. Jumalanpalvelus on kuitenkin  keskeinen toimintamuoto jokaisessa luterilaisessa seurakunnassa ja Jumalan sana, elämän leipä on aina tarjolla jokaisessa seurakunnassa sunnuntaisin. Siksi messua tarvitaan! Mutta yhtä paljon tarvitaan seurakunnissa toimintaa, jossa rohkeasti lähdetään opettamaan sitä mikä on seurakunta ja mitä  merkitsee Jeesuksen opetus: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”.

Tähän kaikkeen meidän seurakunnassa on vastattu pitämällä Majatalo-Iltoja. Iltojen keskeinen tavoite on tuoda ihmisiä seurakuntaan ja opettaa heille Raamattua. Pyhäjärvellä nämä illat ovat osa seurakunnan omaa aikuistyötä. Majatalo-illat eivät siis ole minkään pienen piirin puuhastelua vaan koko seurakunnan rakentamiseksi aloitettua toimintaa, joka ei ole poissa esimerkiksi Jumalanpalveluselämän kehittämisestä. Pyhäjärvi on naapurin esimerkin mukaan ottanut käyttöön Jumalanpalvelusryhmät ja ilahduttavan iso porukka on lähtenyt Majatalo-iltojen vastuuryhmään. Majatalon lauluryhmä on omien voimavarojensa rajoissa antamassa oman panoksensa Jumalanpalveluksiin. Kyseinen kuoro on myös pienryhmä, joka kokoontumisilla on oma tehtävänsä tuoda ihmisiä yhteen Jeesuksen luo.

Majatalo-illat ovat lähentäneet vuosien mittaan eri hengellisiä ryhmiä paikkakunnalla ja toiminta on aidosti luterilaista mutta myös aidosti yhteiskristillistä. Tämä on mahdollista kun työn keskuksessa on yksinomaan sanoma ylösnousseesta Kristuksesta ja kaikilla toimijoilla on yhteinen halu toimia yhdessä. Vaikka kaikki perustuu maallikkotoimintaan, suunnittelu tapahtuu yhdessä kirkkoherran kanssa ja hyväksytään kirkkoneuvostossa muun aikuistyön suunnitelmien mukana. On tärkeää että kaikki tapahtuu luottamuksen hengessä ja yhdessä tehden.

On väärin ajatella, että  majatalot tai muu seurakuntaa kokoava toiminta olisi hajottavaa toimintaa.  Meidän seurakunnassamme on ajatus, että jokainen saa tulla mukaan sellaisena kuin on. Tämä ajatus pitää sisällään niin vahvan hengellisen kutsumuksen saaneen kuin seurakunnasta vieraantuneen ihmisen.

Tälle ajalle tuntuu olevan tyypillistä, että vahva usko Jeesukseen ja raamattuun erottaa ihmisen perinteisestä luterilaisesta seurakunnasta. Tällaista ajattelua vastaan pitää taistella. Jos haluamme puolustaa seurakuntaa on meidän löydettävä yhteys ihmisten kesken ja kyettävä kunnioittamaan toistemme näkemyksiä uskosta ja seurakunnasta. Meidän rohkeasti elettävä todeksi Sanan kohtaa, ”Keskinäisestä  rakkaudesta heidät tunnetaan”

Saamani  tekstiviesti teki minut surulliseksi, koska sen lähettäjä ei ole ymmärtänyt miksi paikkakunnallamme ihmiset etsivät yhteyttä eri hengellisten ryhmien välille ja haluavat yhdessä rakentaa seurakuntaa. Meidän on etsittävä sitä mikä meitä yhdistää, ei sitä mikä erottaa.

 

Mainokset


1 kommentti

Minä olen heikko

Tänään on jälleen seurakunnassamme Majatalo-ilta. Olemme järjestäneet niitä nyt yhdeksänä vuotena ja ensi syksynä vietämme kymppisynttäreitä. Majatalon isännyys on langennut minulle, vaikka aluksi suhtauduin siihen melko nihkeästi. Ajatus edessä olemisesta ja vastuunkantamisesta niin isosta asiasta pelotti. On eri asia seisoa luokan edessä kuin seurakunnan edessä. Molemmissa on valtava vastuu, mutta jollain tavalla ajatus omasta heikkoudesta ihmisenä Jumalan edessä nosti kynnystä. Nykyään se lohtu ja hyvä mieli jokaisen Majatalo-illan jälkeen saa minut jatkamaan iltojen vetämistä.  Idea Majatalo-illoista on peräisin Simojoen Pekalta ja hän on kannustanut meitä alusta asti.

Kannustimena on ollut näky seurakunnasta toimivana ihmisten muodostamana yhteisönä sen sijaan, että seurakunta nähtäisiin jonkilaisena kirkon palveluorganisaationa, jossa työntekijät vastaavat kaikesta toiminnasta. Kirkko ei ole laitos vaan elävä yhteisö. Kirkkon pitää elää ja hengittää samaan tahtiin kuin ympäröivä yhteiskunta ja sen muodostaman Kristusruumiin tulisi kuvastaa Jumalan todellisuutta maailmalle. Toivoa ja Jumalan rakkautta.

Luin aamulla Risto Santalan kirjaa Pieni astia Pyhässä maassa. Kirja kertoo siitä suuresta menetyksestä, joka kohtasi Santaloiden perhettä Pyhällä maalla, kun heidän seitsemänvuotias poikansa menehtyi pitkän sairauden jälkeen. Kirja nostaa iankaikkisuus näkökulman ihmiselämän keskiöön. Ilman iankaikkisuutta ihmiselämän perspektiivi kutistuu olemattomiin ja horisontin taakse purjehtiva elämän laiva katoaa pysyvästi.  Jumalan todellisuus, Jumalan valtakunta ja sen vaikutus tässä ajassa lakkaa olemasta. Henki on poissa.

Iankaikkisuus ja sen tavoittaminen muuttaa kuitenkin koko elämän merkityksen.  Kuoleman vallan murtuminen Golgatalla vapauttaa ihmisen elämään ja palvelemaan täysillä ilman kuristavaa kuoleman pelkoa. Menetyksestä ja kuolemasta tulee voitto. Suru ja itku saavat merkityksen, kun kuolemasta tuleekin kotiin ja perille pääsemisen juhla.

Jeesus itkee Raamatunlehdillä kolme kertaa. Joka kerta hän itki rakkauden tähden. Kun Pietari itkee raamatussa, tekee hän sen katkerana ja pettyneenä itseensä. Kuinka usein meidän itkumme on tuota pettyneen Pietarin katkeraa itkua, joka katsoo sisäänpäin, ihmiseen itseensä. Siihen pimeyteen, jossa ei  ole valoa.

Minäkin itken usein omaa itseäni. Pettymystä siihen kaikkeen  mitä minussa on. Rakkauden puutetta ja voimattomuutta.  Minusta itsestäni ei löydy kuin alkuja pettymyksille. Jopa rakkaus sisältää ihmisellä pettymyksen siemenen. Lopultakin meissä kaikissa on vain pohjatonta kaipuuta, jonka tahdomme täyttää jollain ja kun kaipuumme ei täyty, jää jäljelle itsesääli. On todettava, että suurimmankin onnen ja riemun jälkeen ihmiselämä antaa palkinnoksi vain kärsimystä. Tämän kaiken toteaminen vetää maton alta ja paljastaa lopulta sen miten heikko ihminen olen.

Kun Jerusalemin temppeli valmistui Salomon toimesta oli sen keskellä pimeä ikkunaton huone. Jumalan asuinsija ja kaikkein Pyhin. Jumala kertoo  sen kautta meille, että hän kohtaa ihmisen pimeydessä. Hän kohtaa ihmisen heikkoudessa, sielä missä katkera itku saa lopultakin lohduksen. Kun valo ja rakkaus saa voittaa pimeän ja katkeruuden.

Me uuden liiton ihmiset olemme Jumalan temppeleitä. Ilman Jeesusta sydämemme, kaikkein pyhin, on vain pimeä huone. Mutta kun avaamme sydämen Jeesukselle ja henkemme tavoittaa iankaikkisuuden ja toivon perspektiivin, muuttuvat elämämme itkut rakkauden kyyneliksi. Pimeys ja heikkous antavat tilaa Jumalan valolle ja voimalle.

Seurakunta on paikka tätä kaikkea varten. Se kaikki hyvä, jota varten Jumala loi kaiken, kiteytyy Seurakunnassa. Seurakunnassa Jumalan Pyhäksi tekemät heikot ihmiset kokoontuvat yhteen vahvistamaan itseään ja palvelemaan Jumalaa ja toisiaan.

Siksi, kun olen heikko, saan olla ja  elää seurakuntani yhteydessä. Uskoni on samanlaista kuin Pietarin usko veneessä. En itse kykene kiipeämään veneen reunan kävelläkseni Jeesuksen luo yli mutta voin sanoa Jeesukselle, että hän pyytäisi minut luokseen.

 


2 kommenttia

Kaksi kalaa

kaksi kalaa

Lapset pakertavat luokassa matematiikan kokeen parissa. Syksyn ensimmäinen iso koe nostaa ilmaan jännityksen huokailua ja ähinää. Nyt mitataan onko kaikki asiat ymmärretty ja osataanko opittua soveltaa käytäntöön. Koulu ei tänä aamuna ollutkaan kaikille kiva paikka tulla.

Koulussa mitataan oppimista ja arvioidaan työn laatua. Opettajan rooli kasvattajana poikeaa tässä muiden kasvattajien työstä. Mutta ketä varten tuo mittaaminen tapahtuu?

Pieni oppilas ei aina ymmärrä ketä varten hän koulutyötä tekee. Usein opettaja joutuu patistamaan ja houkuttelemaan lasta opintielle. Vaikka opetussuunnitelmat muuttuvat ja käsitys oppimisesta tarkentuu ja muuttuukin, niin arviointia koulussa tarvitaan aina.

Olen tämän syksyn aikana elvyttänyt vanhaa harrastustani, perhokalastusta. Joen rannalla on ollut aikaa pohtia ja miettiä asioita kaikessa yksinäisyydessä. Tuijottaessani perhon rauhallista uintia virrassa on myös ajatukset saaneet lipua omaa tahtiaan ja aina jokin kirkkaampi oivallus on pysäyttänyt ajatuksen virran pohtimaan asiaa tarkemmin.

Opetuslapsista useampi oli ammatiltaan kalastaja. Siksipä ei ollut mikään yllätys, että että yksi raamatun suurimmista ihmeistä liityi kalaan. 5000 miehen ja ties kuinka monen naisen ja lapsen ruokkiminen tapahtui arkisilla eväillä, kahdella kalalla ja viidellä leivällä.

Jeesuksen läsnäolo oli niin vangitsevaa ja puoleensavetävää, että ihmiset unohtivat ilmeisesti ajankulun ja nälän. Kun ilta sitten saapui, kaikki havahtuivat nälkään. Opetuslapset järkeilivät nopeasti, että olisi viisasta heittäytyä vieraanvaraisuuden varaan ja mennä lähiseudun taloihin tai jopa ostaa ruokaa ihmisille, kun Jeesus kehoitti opetuslapsia ruokkimaan kaikki ihmiset. Mutta tuskinpa kukaan olisi kuollut nälkään, vaikka kaikki ihmiset olisivat kävelleet kukin omaan kotiinsa syömään.

Jeesus toimii odottamattomalla tavalla. Hänelle riitti se mitä opetuslapsilla oli. Kaksi kalaa ja viisi leipää. Enempää ei tarvittu, sillä loppu tuli Jumalalta. Jeesus rakasti jokaista läsnäolevaa ihmistä ja sääli heitä. Pian ihmiset olivat syömässä ja tähteitäkin jäi. Tämä on Jumalan tapa toimia tänäänkin. Hänelle riittää se mitä ihmisellä itsellään kulloinkin on. Hän ei vaadi yhtään enempää.

Kun minä opettajana kannustan ja pusken oppilaitani eteenpäin, jotta heidän elämänsä voisi olla tulevaisuudessa helpompaa, joudun arvioimaan ja arvostelemaan heidän tuotoksiaan. Antamaan arvosanoja, jotta heille syntyisi kuva mitä on opittu ja mitä pitäisi vielä ehkä harjoitella. Näin lapset vähitellen oppivat elämän tärkeitä taitoja lopulta auttamaan itse itseään.

Jeesus opettajana toimii aivan eri periaatteella. Hän ainoa vaatimuksensa on että saapuisimme paikalle. Hän antaa sitten eväät elämälle. Meidän ei tarvitse ansaita tai ponnistella saavuttaaksemme hyviä arvosanoja Jeesukselta. Kun minun näkökulmani kasvuun on tässä ajassa. Jeesuksen näkökulma kasvamiseen on iankaikkisuudessa.

Lestijoen yläjuoksun kalastuslupa sallii kahden lohen ottamisen yhdellä luvalla. Kalareissuja on kertynyt useampi ja kalojakin on tullut. Useampi kala on päätynyt ystävieni ruokapöytään. Kalastamisen ilo on monikertaistunut antamisen myötä. Jotain samaa on Jumalan valtakunnassa. Rakkaudesta luotuaan kohtaan Jumala haluaa antaa meidän elämäämme hyvää. Joskus se hyvä tulee kuitenkin kasvamisen ja kasvukipujen kautta. Mutta silloin kun Jumala päättää ja näkee parhaaksi kahdesta kalasta riittää särvintä jaettavaksi niin monelle kuin on nälkäistäkin.

 


3 kommenttia

Kesän jälkeen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä alkaa olla elettyä elämää ja koulutyö on päässyt hyvään alkuun. Työ uuden luokan kanssa on aina jännittävää ja palkitsevaa. Neljäsluokkalaiset katsovat vielä  maailmaa löytöretkeilijän silmin. Uusi luokkani on minulle kuin lahja Jumalalta ja olen ajoittain jopa innostunut kaikesta mitä saan tehdä näiden lasten kanssa. Saatan kuulostaa hieman oudolta mutta kun on seisonut rotkonreunalla jonka toinen nimi on työuupumus ja välttynyt putoamasta sinne niin ei uskalla innostukseni tasosta tämän vahvemmin vielä todistaa.

On ollut ilo vahvistaa sitä mitä työkaverini ovat alemmilla luokilla näiden lasten kanssa saaneet aikaan. Pahin pelkoni onkin, että onnistun sekoittamaan pakkaa liikaa omalla persoonallani heti alkuunsa. Uusi luokka haastaa myös itseäni tutkimaan omia työtapojani ja persoonaani opettajana ja ihmisenä. Ihmisyys ja inhimillisyys onkin oman kutsumukseni ytimessä. Olla ihminen  ihmiselle. Kohdata lapset ihmisinä eikä pelkästään oppilaina.

Ihmisyys ja inhimillisyys  on mielestäni koko olemassaolomme kulmakiviä. Meidät luotiin ensisijaisesti ihmisiksi, Jumalan kuva on inhimillinen luomus. Ei uskonnollinen tai mikään muunkaan sorttinen, johonkin erilliseen ihmisryhmään kuuluva olento. Jumala ei asettanut meitä maailmaan, jotta eristäytyisimme uskonnollisten muurien taakse, vaan elämään arkea, jossa kohtaamme kaikenlaisia ihmisiä. Olen antanut Jumalan sitoa itseni Kristukseen ja sitä kautta pelastukseen mutta se ei vaikuta negatiivisesti millään tavalla siihen miten suhtaudun muihin ihmisiin. Päinvastoin Kristittynä haluan osoittaa rakkautta ja myötätuntoa kaikille ihmisille. Jeesuksen opettama radikaali ja pyyteetön rakkaus ei tunnusta eroa ihmisten välillä. Jeesuksen seuraajana en halua rakentaa raja-aitoja enkä myöskään halua ylläpitää niitä.

Opettajuus tänä päivänä on suvaitsevaisuuden rakentamista ja oikealla tavalla oivallettuna se ei ole millään tavalla ristiriidassa Raamatun kanssa, on vain ensin tajuttava, että jokainen ihminen on Jumalalle tärkeä ja on luotettava Jumalan toimintaan niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät tunnusta samoja hengellisiä arvoja kuin minä. Kuitenkin ihmisinä he ovat Jumalan kuvia ja arvokkaita sen tähden.  Heidän kohdallani annan oman elämäntapani todistaa Jumalasta ja siunaan heitä mielessäni. Evankeliumin julistamiseen tulee kyllä mahdollisuuksia muualla.

Olen törmännyt usein sanapariin totuus ja rakkaus. Sanaparin käyttäjien suussa ”totuus”- sana on valitettavan usein  jähmettänyt ”rakkaus” sanan kylmäksi ja merkityksettömäksi ilmaisuksi rakkaudesta, joka valikoi kohteensa. Totuus siitä, että Jeesus on tie Jumalan luo ja muita teitä ei ole, ei pitäsi halvaannuttaa ihmisen kykyä osoittaa rakkautta kaikille ihmisille. Kuitenkin näen kristittyjä ystäviäni rakentamassa jos minkälaisia rajoja ja bunkkereita suojakseen. Jos opetuslapset olisivat aikanaan  toimineet näin, ei maailmassa olisi uskontoa nimeltä Kristinusko. Tällä hetkellä maailma tarvitsee todistuksen äärimmäisestä ja radikaalista rakkaudesta, joka kiteytyy Jumalaan, joka uhrasi poikansa ihmiskunnan puolesta. Jokaisen arvo mitataan tuon teon mukaan. Jokainen elämä on siis mittaamattoman arvokas Jumalan silmissä. Miten me voisimme ajatella toisin. Meidän tulisi siis rakastaa ihmisiä Jumalalle ja kertoa heille, että Jeesus haluaa pelastaa. Totuus on siinä että Jumala on rakkaus ja meidän Jumalan lasten tulisi ilmentää sitä.

Peräänkuuluttaisin lapsenomaista luottamusta Jumalaan ja toimimaan sen mukaan. Lapsen asemasta rakennetaan luottamusta, ei lähtökohtaisesti vihaa ja riitaa. Huolet kannetaan Jumalalle, niinkuin lapsi kertoo huolensa isälleen ja luotetaan että Isä toimii ja me vapaudumme tekemään omat tehtävämme.

 


8 kommenttia

#nwhimos Arki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitä jää käteen hengellisestä kesätapahtumasta? Oikeastaan kysymystä pitää lähteä tarkastelemaan Kristiuskon ytimestä ja tehtävästä. Mistä tässä kaikessa on kyse.

Kristinuskossa ei ole kyse pelkästään yksilön pelastuksesta. Raamatun alkulehdiltä asti kokonaiskuvassa on mukana kaikki maailman kansat. Kun Jumala lähestyy ihmistä, hän lähestyy samalla kaikkia ihmisiä. Kun Jumala ilmoitti itsensä Aabrahamille ja Moosekselle, oli se tarkoitettu ilmoitukseksi koko maailmalle.  Jumala ei puhu vain harvoille tai halua pelastaa vain pientä heimoa historian alkuhämärässä, vaan hän aloittaa meidän mittapuussamme pitkän matkan kohti kansojen pelastusta, joka huipentuu sitten ajallisen historian loppussa Jeesuksen paluuseen.

Jeesuksen paluusta puhutaan aikamme kirkoissa hyvin vähän. Kuitenkin kristillisen uskon ja Raamatun mukaan tämä kaikki loppuu joskus ja edessä on viimeinen tuomio. Tuomio luetaan kaikille. Jokainen on silloin yksin Luojansa edessä. Tuomio on annettava, jotta Armo tulisi näkyväksi. Jeesuksen seuraajatkin tuomitaan ja hyvin raskaasti, sillä he tuntevat syntinsä ja syyllisyytensä. Jeesus puhuu paljon lampaista. Lammas pelästyessään menettää toimintakykynsä ja jää vapisevana paikalleen. Siksi viimeisellä tuomiolla Jeesuksen omat vapisevat ja he tarvitsevat paimentaan. Ei ole sattumaa, että  Raamattu puhuu viimeisellä tuomiolla jaosta vuohiin ja lampaisiin.

Miten tämä liittyy kesäjuhliin ja yksilöön? Emme tunne Jumalan pelastussuunnitelmaa kokonaisuudessaan, mutta Jeesus antoi seurajilleen selkeän tehtävän, joka täydentää Jumalan ilmoituksen itsestään lopullisesti. Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsiani. Tehtävämme on yhä kesken.

On tärkeää  että hoidamme omaa hengellistä elämäämme. Elämme elämäämme Jumalan läsnäolossa ja kasvojen edessä. Jumala ei  vaadi meiltä enempää, kuin mihin kykenemme. Hän odottaa, että eläisimme Pyhää elämää yhteydessä Kristuksen ruumiin, seurakunnan kanssa, joka yhdessä toteteuttaa lähetyskäskyä. Lähetyskäskyn toteuttamista varten, Jeesus antoi omalla elämällään mallin miten sitä toteutetaan ja hän lähetti Pyhän Henkensä varustamaan meitä lahjoillaan, jotta se olisi mahdollista. Itse emme siihen kykene.

Ajattelen, että sen lisäksi, että oma elämä saa vahvistusta hengellisestä kesätapahtumasta, varustaisi se myös ihmistä toteuttamaan Jeesuksen antamaa tehtävää.

En halua verrata millään tasolla kesäjuhlia toisiinsa, mutta voin todeta New Wine-kesäjuhlan aiheuttavan nälkää, joka kohdistuu Jumalaan ja hänen läsnäoloonsa. Sen sijaan, että nuo muutamat päivät Himoksella olisivat tankanneet ihmisen täyteen Pyhää Henkeä koko talveksi, antoi se halun olla lähellä Jeesusta ja kuulla hänen ääntää. Elää tavallista arkea Pyhän Hengen varassa. Se vahvisti taas halun toteuttaa sitä kutsua jonka hän antanut: Rakenna seurakuntaani!

 


1 kommentti

#nwhimos Pyhien yhteys

 

nwaurinkoJätskikioskin jono kiemurtelee ensimmäisen kerran pitkänä käärmeenä pitkin Himosareenan asfalttia. Aurinko lämmittää rinnettä ja ihmisten sorina täyttää alueen. Kohtaamisen iloa ja hehkua on ilmassa. Yllättäviäkin. Jostain kuuluu ihmettelyä, ”Hei, katso, tuo kaveri tuolla, sekin on täällä. Se on käy meidän talossa töissä.” Pian katseet kohtaavat ja ihmettely muuttuu iloksi. Kohtaaminen saman Isän lapsina liikuttaa.

Näen tutun hahmon kävelevän vastaan jo kaukaa. Se ei ole ihme, sillä Pasin pää keikkuu muita korkeammalla. Hyppään betoniporsaan päälle ja alan huitoa! Pasimainen virnistys vastaa ja kohta kaksi suomalaista miestä halaa ihmispaljouden keskellä. Kaksi Jeesuksen mussukkaa ja veljeä, nuori ja vanha. On helpottavaa kohdata ja puhua kasvotusten, sillä kirjoittaminen netin kautta on etäistä ja hidasta. Meillä molemmilla on kutsu julistaa ja opettaa Jeesuksesta ja jaamme saman tuskan sen vaikeudesta. Sen takia on tärkeää löytää yhteys, jotta voi puhua ja tukea toisiamme.

Kun kaksi ihmistä kohtaavat, kohtaa siinä enemmän kuin mitä näemme päälle päin, sillä heidän henkensä kommunikoivat keskenään. Kun mukana on kolmas tekijä, Pyhä Henki ja usko Jeesukseen, silloin kohtaamisessa on jotain erityistä. Pyhä Henki iloitsee ja on valmis palvelemaan ja lohduttamaan. Täyttämään niitä Jumalan lupauksia, joita Raamatussa on. Siksi on niin tärkeä tulla yhteen, edes joskus. Suurinta palvelutyötä olisi kohdata yksinäisiä ihmisiä. Mennä heidän luokseen ja vain olla, jos ei muuta keksi.

Eräs rukouspalvelija kertoi eilen, kuinka hän oli hengessään nähnyt, miten rukouspalveluun tulleiden silmistä oli loistanut merkillinen kirkas valo. Jumalan pyhyys ja Jeesuksen läsnäolo loisti heistä. Ja näin se onkin. Me kannamme mukanamme Jumalan valtakunnan todelllisuutta, sillä Jeesus asuu meissä Henkensä kautta. Olemme Taivaan valtakunnan lähettejä arjessa. Matteuksen evankeliumissa sanotaan, Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössäeikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.  Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

Vaikka olisimme millaisia syntisäkkejä, epäonnistujia ja omasta mielestämme mitättömiä, emme ole sitä Jumalan silmissä. Hän haluaa meidät lähelleen ja siksi hän uhrasi oman poikansa, että tämä olisi mahdollista. Ja tämän kallisarvoisen uhrin myötä hän tekee meistä Pyhiä. Siksi taivas riemuitsee kun Jeesuksen seuraajat, Jeesuksen takia Pyhät kohtaavat.

Siksi on riemullista ajatella millaisen juhlan New Winen jätskijono saa aikaan Taivaan valtakunnassa.


1 kommentti

#nwhimos Yhteisönrakentamista

himosaamuAamu aukeni auringonpaisteisena ja lempeänä. Ulkona nuo kirkolliset harmaatakit, naakat, pitävät omaa kokoustaan mökkikylän katoilla. Naakkayhteisö elelee Himoksen kesäteatterin liepeillä ja nauttii himoskansan jättämistä armopaloista.

Naakat ovat yhdyskuntalintuja, joilla on tarkka hierarkia. Lintumaailmassa varislinnut kuuluvat eliittiin, jotka oppivat helposti, mistä löytyy parhaat makupalat ja millaista on helppo elämä. Ne ovat fiksuja parvilintuja.

Asiaa sen kummemmin hengellistämättä näen niissä jotain samaa kuin meissä ihmisissä. Täällä me parveilemme ja hengailemme hyvässä seurassa. Toivomme, että elämämme olisi jotenkin helpompaa. Iloitsemme ilmaisesta ateriasta, jos sen onnistumme saamaan, ja kaipaamme vapautta ja helppoutta elämään.

Eilen sain olla osallisena kertomassa omasta kutsustani  olla seurakunnan rakentaja. Mitä on toteuttaa omaa kutsuaan, rakentaa luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen? Miksi kannattaa olla sinnikäs, eikä luovuttaa?

Unohdamme usein, että tämä ei ole meidän käsissämme. Emme rakenna omaa, vaan Kristuksen seurakuntaa. Nuori mies ,Vili Sarento, totesi kanavassamme viisaasti, että hän haluaa lähteä liikkeelle siitä, että Jumala tahtoo pitää hänet lähellään, ja että se on lähtökohta, josta hän lähtee rakentamaan omaa yhteisöään. Hän aloittaa kaiken Raamattua lukemalla. Kuuntelemalla Jumalaa. Liian moni on palanut loppuun ja etääntynyt pois ponnistellessaan yksin. Oman sydämen suojeleminen on unohtunut.

Jos haluamme rakentaa seurakuntaa, on se tehtävä Jumalan läsnäolossa Jeesuksen kanssa. Vasta sen jälkeen voidaan palasia liittää yhteen. Yksin olemme kuin se helisevä vaski, joka kyllä pitää ääntä, mutta ei sitä jaksa pitkään kuunnella.