Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

#nwhimos18 Arki alkaa taas.

Eilisen aamun Raamattutunti kertoi Simsonista ja hänen henkilökohtaisesta konkurssistaan omassa tehtävässään Israelin kansan johtajana. Siitä miten hän leikki omien kiusaustensa kanssa ja lopulta lankesi. En ole koskaan ajatellut Simsonin tarinaa mutta huomaan nyt miten se puhuu suoraan meille kaikille ihmisille. Kuinka usein me asetumme alttiiksi sille, että pilaamme elämämme ja ihmissuhteemme omalla toiminnallamme. Simson, joka oli täynnä Jumalan voimaa ei kyennyt hallitsemaan itseään ja lankesi.

Olemme jokainen samalla viivaalla Jumalan edessä, heikkoja ja syntisiä tässäkin suhteessa. Kuitenkin omien lankeemusten ja epäonnistumisten jälkeenkin me kelpaamme Jumalalle ja voimme palata hänen kasvojensa eteen ja alle Jeesuksen tähden.

Paul Harcourtin opetus päättyi lyhyeen rukouspalveluun jossa ihmiset, jotka kokivat tarvitsevansa rukousta ja anteeksiantoa juuri tällaiseen tilanteeseen saivat nostaa kätensä. Sitten ympärillä olevat ihmiset saivat hänen johdollaan rukoilla ja siunata näitä ihmisiä. Ajattelin, että aika haaastava tilanne ihmiselle, jonka omatunto on arkana Siitä huolimatta hurjan moni nosti kätensä ylös. Ympärillä olevat ihmiset siirtyivät näiden ihmisten luo mutta eräs nuori nainen jäi yksin. Jotenkin rohkaistuin ja siirryin hänen luokseen. Tilanne oli äärimmäisen koskettava ja herkkä. Sanoja ei vaihdettu, mutta silti hetki oli täynnä Jumalan puhetta. Armon sanoja ja rakkautta. En ole aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa.

Seurakunnan keskeisin tehtävä on välittää Jeesuksen rakkautta ja anteeksiantoa toisille ihmisille. Toisten tukeminen, lohduttaminen ja syntien aanteeksiantaminen on juuri tätä. Yleinen pappeus mahdollistaa sen, että voimme sanoa toiselle ihmiselle, -Sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi Jeesuksen tähden. Meidän ei tarvitse aina hädässämme kääntyä papin puoleen vaan lähin Kristitty riittää. Siksi on tärkeää rakentaa luottamuksen ja rakkauden ilmapiiriä omaan seurakuntaan jotta tämä olisi mahdollista.

Loppupäivä kuluikin sitten siirtymisessä arkeen. Mökin siivousta ja autoilua läpi Suomen. Me päädyimme lopulta Mummolan ja rantasaunan hellään huomaan. Tällaisen viikon jälkeen oma arki näyttää monasti kovin harmaalta ja ankealta. Monta päivää oma mieli ja sielu on prosessissa jossa käydään yhdessä Jumalan kanssa omia kipupisteitä ja varjoja läpi. Se on raskasta henkisesti ja fyysisesti, mutta samalla palkitsevaa ja täynnä rakkautta.  Mutta nyt istuessani tässä rantakivellä aamuauringon lämmössä, elämä näyttää jotenkin kirkkaammalta ja selkeämmältä. Ne kysymykset, joita asetin Jumalalle saivat vastauksen ja tiedän taas miten mennä eteenpäin oman kutsuni kanssa. Sain viettää aikaa rakkaan vaimoni kanssa ihan kahdestaan Jumalan kasvojen edessä ja hoidossa. Saimme tavata rakkaita ystäviä ja tavata uusia.

Meille New Wine on verkosto ystäviä ja yhteisöjä joiden kanssa on hyvä rakentaa omaa seurakuntayhteyttä ja omaa seurakuntaa. Se on malli kuinka Jumala voi ja haluaa toimia meidän ihmisten kautta tässä maailmassa.

 

 

Mainokset


Jätä kommentti

#nwhimos18, Liian henkilökohtaista?

taivasta
New Wine -arvoihin ja periaatteisiin kuuluu olennaisena rukous ja rukouspalvelu. Lähes jokaiseen tilanteeseen sisältyy mahdollisuus henkilökohtaiseen rukoukseen jonkun ihmisen kanssa. Aamu- ja iltatilaisuuksissa on jokaisella mahdollisuus tulla eteen palveltavaksi. New Wine -rukouspalvelu ei ole sielunhoitotilanne, vaan rukouspalvelijat siunaavat ihmisiä ja korkeintaan lyhyesti jakavat jonkin ajatuksen. Niin isoa ihmisjoukkoa ei muuten pystyisikään palvelemaan. Periaatteena on, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä rukoiltavaksi ja kohtaamaan Jumala tällä tavoin.

Kyse on henkilökohtaisuudesta ja huomatuksi tulemisesta, sekä siitä, että ihminen itsensä takia astuu fyysisesti kohti Jumalaa. Tähän sisältyy myös ajatus, että Jumalan oman perheväen keskellä se on myös turvallista.
Itselleni tämä kaikki ei ole ollut mitenkään itsestään selvää. Itse asiassa minulla on opiskeluajoista lähtien ollut pieni painajainen rukoustilanteista, joissa oli muita ihmisiä läsnä ja rukoiltiin vuoron perään. Luulen, että moni muukin on kokenut jotain samaa kauhunsekaista hikoilua odottaessaan omaa vuoroaan. Ei myöskään ole ollut millään tavalla helppoa lähteä kokouksessa eteen rukoiltavaksi kaikkien ihmisten katseiden alla.

Täällä Himoksella on ollut kuitenkin helppo opetella ja tottua siihen, että astuu eteen ja kohti Jumalaa. Isossa porukassa, josta iso osa käy rukouspalvelussa, on helppo mennä joukon mukana. Rukouspalvelusta on tullut itselleni jonkinlainen hengellisten taistelujen päätöspaikka, paikka, jossa joudun myöntymään ja toteamaan Jumalalle asioita itsestäni. Rukouspalvelussa joudun usein kasvotusten omien varjojeni kanssa ja siihen omaan pimeyteeni Jeesus tulee antamaan louhdutuksen ja avun.

Tämä päivä ei ole ollut tässäkään suhteessa mitenkään erilainen. Aamun spotin yhteydessä sain jakaa ystäväni kanssa joitain kipeitä asioita itsestäni ja elämästäni. Vaikka olen niitä Jumalalle huutanut omassa yksinäisyydessäni, niin asioiden ääneen sanominen toiselle oli vapauttavaa. Toinen ihminen osaa tuoda asioihin aina uuden perspektiivin rukoillessaan ääneen apua ja siunausta toisen tilanteeseen.

Jeesus on kiinnostunut meidän asioistamme ja haluaa olla niissä mukana. Joskus se tuntuu liian henkilökohtaiselta, mutta miten muutenkaan voisimme keskustella maailmankaikkeuden Herran kanssa, joka tuntee ja tietää meistä kaiken.


1 kommentti

#nwhimos18 Hammaskipua ja rukousta

DSC_3191Päivä on kulunut vihlovaa hammasta tunnustellessa ja rukouksen äärellä. Hammas on oireillut toissa viikoisen hammaslääkäri käynnin jälkeen mutta kipu on onneksi ajoittaista ja pysynyt kurissa. Harmittaa kun osa aikaa mieli ja ajatus on omassa suuvärkissä.

Mielessä pyörii myös rukouspalvelun kehittäminen omassa seurakunnassa ja Jeesuksen tapa parantaa ja kohdata ihmisiä. Voimmeko olla kuten Jeesuksen opetuslapset ja mennä kyliin ja kaupunkeihin kohtaamaan ihmisiä Jeesuksen antamin valtuuksin ja Pyhän Hengen voimassa kulkien. Miten omassa seurakunnassa osaisimme kohdata ihmisiä palvelemalla rukouksessa.

Suvi Kankkunen kävi iltatilaisuudessa läpi Matteuksen evankeliumiin koottua Jeesuksen ihmeiden kavalkadia ja raotti sitä miten Jeesusta saattoi lähestyä niin monella tavalla ja hän ei torjunut ketään. Opetuksen yksi kärki oli myös siinä, että osaammeko olla heikkoja ja suostua pyytäjän asemaan. Olemaan vailla sitä mitä tarvitsemme. Antautumaan Jeesuksen kannettavaksi ja autettavaksi.

Nyt aion mennä nukkumaan ajoissa ja rukoilla, että hammaskipu helpottaisi. Sen puolesta on rukoiltu ja Jumalan eteen on kannettu myös kaikki muutkin murheeni. Kaikki on jätetty Jeesukselle ja mieli on rauhallinen. Sitä ennen kysyn kuitenkin sinulta, Mitä sinä tarvitset Jeesukselta?


2 kommenttia

#nwhimos18, Pala Jumalan tuli!

Kutsu, kelpaamattomuuden tunne ja näköalan katoaminen. Siinä lienee ne kipupisteet kristityn elämässä. Toki on muitakin, mutta näiden parissa ovat omat ajatukseni risteilleet päivän mittaan. Tekee kipeää, kun kokee, että ei oikein osaa tai pysty toteuttamaan omaa kutsumustaan.

Ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ja kuinka edetä. Pitäisikö löytyä jotain uutta tai siirtyä johonkin uuteen vaiheeseen? Mutta kun on se kutsu Jumalalta tehdä kaikkensa sen kaupungin eteen, jossa elää. Erottelematta ihmisiä tai yhteisöjä, koska Jumalalle kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja rakkaita. Hän haluaa pelastaa jokaisen luotunsa ja tuodat heidät kerran taivaan kotiin.

Tänään Jumala on puhunut vahvasti sitä samaa vanhaa, tuttua kieltä minulle: ”Älä pelkää! Sinä olet minua lähellä ja olet siellä missä sinun kuuluukin olla: seurakunnassa jonka tunnet, ja jossa on minulle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä. Muurissa on Tapsa juuri sinun kokoisesi aukko. Pysy siinä! Minä, isiesi Jumala kyllä huolehdin lopusta. Se Jeesus, joka sinussa vaikuttaa, on kaikkea muuta suurempi. Minä kohennan hiilosta ja puhallan tulen täyteen liekkiin, älä sinä siitä huolehdi. Se on minun, Jumalan tuli, eikä sinun.”

Seurakunta on paikka, jossa Jeesus on meitä lähellä. Hän on yhtä lähellä kuin on lähin ihminen. Siksi on rakennettava seurakuntaa, oltava uskollinen Jumalalle. Meidän oma tahtomme on alistettava Jumalan tahdolle ja meidän on luotettava siihen, että hänen tahtonsa on hyvä.

Tämä päivä on ollut helteinen ja kirkas. Oma mökkimme on ollut kuin keidas erämaassa. Liekö se sen mielikuvan takana, joka nousi tänään ajatuksiini illan rukouspalvelussa. Siinä kuivaan erämaahan tuli Jumalan raikas tuuli ja sade, joka täytti kuivuneet joenuomat ja puhdisti pölyisen ilman. Jospa voisin olla mukana tuomassa Jumalan sadetta ihmisten elämään. Jospa siinä olisi näkyä tulevaisuuteen. Kuin vahvistuksena tänään eteeni tupsahti tuttu mies nuoruudesta, yksi silloisen nuoren seurakuntamme vastuunkantajista. Hän oli nyt ensimäistä kertaa New Winessä etsimässä sitä samaa mitä minäkin. Tunnetta siitä, että on tullut kotiin, ja se oli löytynyt. Se oli minulle kuin Jumalan silmäisku. -Näetkö Tapsa, että mikään ei ole muuttunut, muutkin haluavat seurata sitä, mitä silloin lupasin, kun olitte nuoria.

Jumala on vastannut kysymyksiini ja näyttänyt suunnan, joka on tuttu ja turvallinen. Polku on tosin yhä kivinen ja kapea, mutta sehän vain sopii polkujuoksijalle!


2 kommenttia

#NWhimos18 , Vieläkö Jumala vastaa?

Päivä painuu mailleen. Se on ollut pitkä ja aika uuvuttava. Aamu kului auton pakkaamisessa ja viimetipan ihmettelyssä. Jollain tavalla matkaan lähtö on aina rankempaa kuin itse matkan teko.

Matkalla mietin, mitä oikeastaan odotan tältä matkalta ja Jumalalta. Luulen, että moni muukin New Wine -kesäjuhlaan tulija oli samoissa mietteissä tehdessään matkaa Himokselle. Onko meillä ylipäätään lupa odottaa ja pyytää Jumalalta jotain? Toisaalta eikö Jumala tahdokin juuri sitä, että olisimme hänen lapsiaan? Voiko lapsi oikeastaan tehdä muuta kuin pyytää? Jeesuksen omina saamme omistaa Jumalan lapsen nimen ja pyytäessämme Jumalalta toteutamme samalla hänen tahtoaan.

Matkalla kävin mielessäni läpi omaa elämääni ja sitä miten Jumalan johdatus ja suoranainen puuttuminen on pitänyt minut kiinni uskossa Jeesukseen. Samalla pohdin omaa kutsumustani ja sitä vieläkö jaksan vastata siihen.

On hyvä, kun juhlapaikka on vuodesta toiseen sama, jolloin majoittuminen ja muut rutiinit sujuvat sukkelaan. Jää aikaa ihmetellä ja moikkailla tuttuja. En ole nuorempana ollut mikään halaajatyyppi, mutta liekö ikä pehmittänyt miehen, sillä ensimmäinen puoli tuntia juhla-alueella oli pelkää iloista halaamista. Ihmiselle on tärkeää tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi. Jumalan perheväen kohtaamisen tulisi olla aina tällaista.

Kankkosen Suvi aloitti illan tilaisuuden Sefanjan kirjan ajatuksella siitä, miten Jumala lohduttaa niitä, jotka kokevat olevansa kaukana juhlakokouksista. Heidät Jumala kokoaa ja lohduttaa. Jotenkin löysin itseni tuosta kohdasta, ja sain kokea Jumalan läsnäoloa ja lohtua Matikaisen Mikon karhumaisessa rutistuksessa jo juhlaportilla.

Itse illan opetus oli Pesosen Antin käsissä. En halua sitä referoida tähän, mutta jotenkin puheen sisältö oli vastausta edellisen blogini ajatuksiin ja omiin pohdintoihini monella tasolla. Jeesus kohtaa meidät omissa varjoissamme ja kipukohdissamme. Niissä kohdissa joko lähenemme Jeesusta tai etäännymme hänestä. Kivut antavat perspektiiviä elämäämme ja paljastavat sen, mitä me olemme sisimmässämme. Voimme joko oppia niistä ja mennä eteenpäin kutsuamme noudattaen tai lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa. Elämän solmukohdat auttavat meitä kasvamaan sellaiseksi kuin Jumala on meidät tarkoittanut, jos vain uskallamme katsoa totuutta silmiin silloin, kun Pyhä Henki sen meille valaisee.

Itse sain varsin selvän vastauksen siihen, mitä pyysin Jumalalta. Minun on vain katsottava sitä, mihin Jumala on minut jo nuorena kutsunut. Olennaista ei ole se, mitä minä olen, vaan se, mitä Jumala haluaa yhä kauttani tehdä. Olennaista eivät ole omat tunteeni, vaan se, mitä ihmiset voivat saada Jumalalta minun kauttani. Eli vaikka ihmisen syntisyys ja heikkous ovat aina läsnä, niin Jumalan pyhyys voittaa ne aina, jos vain Jumalan rakkaus pääsee vaikuttamaan. Kun fokus on Jeesuksessa, hän on mukana kaikessa mitä teen, ja hänen identiteetinsä ikäänkuin peittää omani.

Mitä sanoisin tämän päivän lopuksi? Ehkä sen, että Jumala ei petä koskaan lupauksiaan, vaan pitää niistä kiinni silloinkin, kun minusta tuntuu, että en enää jaksa. Hän virvoittaa, lohduttaa ja vahvistaa niitä, jotka etsivät Hänen kasvojaan.


Jätä kommentti

#NWHimos18 Pakkaamista ja jalkapalloa

Huomenna on ehkä vuoden odotetuin päivä sitten koulujen kesälomien alkamisen kun NW-kesäjuhla alkaa. Mökki on varattu jo talvella ja ilmoittautuminen hoidettu kerrankin ajoissa.  Pakkaamista haittaa hieman jalkapallon MM-kisojen välieräpeli. Jalkapallo ei varsinaisesti ole suosikkilajini, olen enemmän yksilöurheilija ja hiihtolajien ystävä. Kuitenkin MM-kisat ja hyvätasoinen jalkapallo on hyvää viihdettä.

Odotettavissa on taas hyvä  kattaus varustavaa opetusta, rukousta ja ystävien kohtaamista. ”Yksilöurheilijana” koen aina ahdistusta kun edessä on isomman väkijoukon kohtaaminen. Näin myös nytkin. Tekisi mieli jäädä kotiin, nukkua omassa sängyssä ja murista ihan yksikseen elämän suloisen katkeraa vaikeutta. Kuitenkin tiedän että Himoksella on tuttua Jumalan perheväkeä, joka aika nopeasti  sulattaa pois ahdistuksen ja penseyden. Näin on ollut joka vuosi.

Luulen, että aika moni muukin suomalainen miehenpuoli kokee jotain samanlaista. On aikuistuttu nuoruuden retkistä, otettu vastuuta ja vakavoiduttu. Otettu vastaan iskuja hiljaa itsekseen ja painuttu metsään nuolemaan haavoja. Aika moni mies on ”yksilöurheilija”, joka ei mielellään lähden paljastamaan omaa sisintään kenellekään ulkopuoliselle, etenkää jos on pieninkin vaara, että oma elämä joutuu arvioitavaksi ja muokattavaksi. Jumalan perheväki, seurakunta on Jumalan kohtaamisen paikka ja ympäristö ja jokainen mies tietää, että Jumalan edessä mikään ei jää kätköön.

Jumalan valtakunta on joukkuepeliä. Jalkapallokentällä ei ole yhtään turhaa pelaajaa. Toisaalta hyvin toimivassa joukkuessaan on jokaisella pelaajalla oma tehtävänsä ja paikkansa, mutta ahdistuksen hetkellä jokainen pelaaja tulee apuun ja puolustamaan. Itseäni joskus tällainen apu pelottaa. Miehen mieli sanoo, että kyllä tässä pärjätään  ihan hyvin itsekin. Mutta Henki sisällä vaistoaa ja kaipaa yhteyttä toisiin ja sitä apua, joka on tarjolla. Ihminen on kolminaisuus kuten Jumalakin. Sielu, henki ja ruumis muodostavat kokonaisuuden, jossa Henki hakee yhteyttä Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Usein se yksilöpelaajan sielu haluaa vastustaa tuota kaiken paljastavaa yhteyttä. Jumalan valtakunnan yksi salaisuus lieneekin siinä, että meillä kaikilla on Jumalan meihin puhaltama henki.

Seurakunnan ja hengellisen yhteisön tulee olla turvallinen paikka, jossa jokaisella on turvallinen olla, olipa sitten luontojaan yksin puurtaja tai porukassa touhuaja. Itselleni on ollut tärkeää huomata, että vaikka Himoksen tapahtuman teemat ovat vuodesta toiseen samat, seurakuntaa ja kristittyä seurakuntaan varustavaa, niin jokainen vuosi on mahdollistanut löytää paremmin omaa identiteettiään kristittynä ja kasvamaan myös sellaiseksi ihmiseksi kuin Jumala on alunperin minut tarkoittanut. Tämä onnstuu vain turvallisessa ilmapiirissä, jossa Pyhä Henki saa tehdä lempeästi työtään. Sen lisäksi, että yhä kaipaan omaa metsäkirkkoani, niin tarvitsen myös seurakuntaa ja New wine ystäviäni. En enää selviä enkä haluakaan selvitä elämäni ottelusta yksin.kuusamo

 


2 kommenttia

#New Wine -Kesäjuhla lähestyy

Palasin juuri Härmästä kattotalkoista. Kaksi päivää veljien ja vanhempieni kanssa työntouhua, yhdessä syömistä ja rukousta. Oli kuin pieni seurakunta olisi elänyt raamatun arkea. Kaikki palaset olivat paikoillaan ja ihmiselämän kaikki ilot ja tuskat, jotka toimme mukanamme, tekivät kaikesta yhtäaikaa arkea ja juhlaa, inhimillistä ja pyhää.

Isä ja äiti hiljentyvät Jumalan sanan äärelle useamman kerran päivässä, lukemalla Raamattua, hartauskirjoja ja hengellisiä runoja. Kaikki käy luontevasti ruokapöydässä ikäänkuin hyvänä jälkiruokana.  Siinä saimme osamme me veljekset, samalla kun huokailimme katolla kiipeilyn rasituksia ja huoparullien painoa. Elävänä oli läsnä Jeesuksen sanat -Minun ikeeni on kevyt kantaa!

Ennen kotiin lähtöä kävin äidin kanssa kaupassa. Pohdimme yhdessä sitä miten Jumalan sana lohduttaa ja parantaa ihmistä. Säännöllinen ja sitoutunut rukous takaa, että mielialat eivät ratkaise sitä jaksanko lukea Sanaa vai jätänkö väliin. Kun sille on varattu luonteva aika ja paikka, siitä tulee tottumus ja pakonomaisuus jää pois. Tulimme siihen tulokseen, että se kenen ja minkä läsnäoloa harjoitat sen suuntaan kasvat ja vahvistut. Jumalan sanan valossa kasvamme suoraan ylöspäin kuin valoisalla paikalla kasvava puu. Mikään puolemme ei jää varjoon ja piiloon kuolettaen oksia ja lehtiä.

Tavallaan olen kesän ensimmäisen NW-juhlani pitänyt tälle kesää lapsuuden kotini keittiössä ja isoisäni vanhan talon huopakatolla, katsellen Anttilan-kylän tasaisia peltolakeuksia.

NW-kesätapahtuma  alkaa viikon kuluttua. Starttaamme kahdeksatta kertaa juhlimaan ystäviemme kanssa Jeesusta, pelastajaamme. Vajaan viikon ajan ylistystä, opetetusta ja rukousta isolla joukolla.  New Wine poikkeaa muista kesätapahtumista niin, ettei sielä korostu erikseen mikään oppi tai teologia. Jatkuvasti keskipisteenä on Jeesus ja se mitä hän yhä tahtoo tehdä meille ja meidän kanssamme. Kristillinen kirkko yhä uskoo, että Jeesus elää ja on Pyhän Henkensä kautta läsnä omiensa kanssa ja että hän tulee takaisin. Tähän yhtaikaa arkiseen ja pyhään elämään New Wine tahtoo ihmisiä je eri seurakuntia varustaa. Pohjana on se, että Jeesuksessa meillä armo ja iankaikkinen elämä ja siksi ihminen tahtoo ylistää, rukoilla ja elää Jumalalle mieluista elämää, kuten Paavali meitä opettaa ja opastaa, ilman pakkoa ja velvollisuuden tuntoa.

Lapsuuden kodissani, keittiönpöydän äärellä, kesän ensimmäisessä epävirallisessa NW-seminaarissa, sain opetuksen siitä, mitä on arkinen pyhä elämä, mitä vaikuttaa rakkaus Jeesukseen.