Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Hajatuksia

1 kommentti

Otsikkokin jo kertoo, että kovinkaan ylellisiä ja syvällisiä ei tältä tekstiltä kannata odottaa. Koronaa on nyt sairasteltu ja podettu useampi viikko. Yskitty ihan tosissaan ja yritetty toipua. Vähitellen on yskiminen vähentynyt ja eilen tein ensimmäisen kävelylenkin. Urheilevalle ihmiselle on vaikeaa pysyä aloillaan ja pakkolepo syö miestä. On ahdistanut ja masentanut. Olo on ollut välillä epätodellinen ja kodin seinät ovat olleet aivan liian lähellä toisiaan. Onneksi olen jo voinut käydä töissä ja saanut tehdä töitä lasten kanssa, vaikka puhuminen ärsyttääkin kurkkua ja iltaisin ääni on ollut melko möreä. Onneksi en opeta musiikkia!

Ahdistus on asia, joka muistuttaa lumipalloa, joka pyöriessään kasvaa kokoa. Se kerää mukaansa vanhoja asioita ja kehittää uusia eikä se kysele lupia. Se vain tulee ja asettuu taloksi. Välillä se on kuin teini joka valvoo ja valvottaa yökaudet. Välillä se on kuin kaunis mutta sumuinen päivä, peittäen maisemat kosteaan peittoonsa. Joskus se on kuin kaunis iltarusko, jota katselen etäältä, ihaillen sen värejä toivoen, että seuraava päivä olisi lämmin ja helteinen. Joskus sitä vaalii ja silittelee ystävän kanssa, koska hän jaksaa hiljaa kuunnella ja joskus sitä vihaa kun jokainen vastaan tuleva pärstä ärsyttää ja jokaisella tuntuu olevan neuvo kannettavanaan.

Jeesus vetäytyi aika ajoin yksinäisyyteen ollakseen Isän kanssa. Jollain tavoin itsekin koen tämän ajan olleen erämaataivalta, jonka aikana on ollut välillä tyhjyyttä ja hiljaisuutta ja välillä mahdollisuus kohdata Jumala. Raamattu on tullut avuksi ja sillaksi ahtaimpien paikkojen kohdalla. Oma syntisyys ja vajavaisuus paljastuu näissä kahden keskisissä hetkissä Jumalan kanssa. Mutta samalla Jumalan Pyhä Henki lohduttaa ja vie armon lähteen luo, josta voi ammentaa ikuisen elämän vettä, jota vain heikkona osaa kaivata.

Nuorempana heikkous vei pois päin Jumalasta, kun syyttäjän raskas käsi painoi harteita alas. Nyt oma heikkous pakottaa pysymään valossa, vaikka se välillä paljastaakin sielun kipeitä paikkoja ja asioita. Jumalan Pyhän Hengen parantava kosketus on ainoa lohdutus kun omat voimat hajoavat. Ja vaikka ei olo sinällään parantuisi, niin se maisema, jossa kuljen on avarampi ja toivo paremmasta on elää. Toivo onkin kannatellut elämääni ja auttanut kulkemaan eteenpäin.

Advertisement

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

One thought on “Hajatuksia

  1. Kiitos tästä tekstistä! Itsellänikin oli juuri korona, töitä kasaantui ja nyt on ahdistava tilanne, kun tuntuu että töitä olisi enemmän kuin on aikaa ja voimia tehdä. Kiitos että olet teksteissäsi niin avoin. Toivon näkökulmasi ahdistuksen keskeltä tuo toivon meille muillekin ahdistuneille.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.