Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Pieni suuri elämä

17 kommenttia

”Harvemmin on niin paljon omaa aikaa kuin pitkien pyhien aikana, se tuottaa monenlaista. Muun muassa valon ja varjon vaihtelua. Tai, kuten nyt viimeisen vuorokauden ilmastonmuutoksen suurella iillä. Pakkanen vaihtui vesikeliin, eilinen pimeys taivaanrannan aurinkoon jne. Jotkut tykkäävät pakkasesta ja lumesta, minut houkuttelee terassilleni lämpö ja valo.
Olen useammankin kerran ajatellut luontosuhdettani, kuinka tärkeä se minulle on. Jopa niin että päästessäni tuohon ovenrakoon istumaan ja katselemaan eteeni avautuvaa pihaa, katua ja pientä metsikköä koen luultavasti jotain samaa kuin oli kuningas Saulin ja Daavidin suhteessa aikoinaan. Se mitä näen ja koen luonnossa on minulle kuin Daavidin soitto Saulin mielen rauhoittamiseksi :). Kaikki turhanaikaiset myllerrykset ajatusten tasolla tasaantuvat ja tunne on kuin vasta saunasta tulleella?! En tosin ole enää vuosiin sitä tunnetta päässyt kokemaan, mutta muistan sen kyllä.

Katselin taivasta jota en väsy katselemasta. Oli kaksi toisistaan poikkeavaa näkyä. Oli kevään sininen korkeampi taivas, jossa oli lähes liikkumattomana valkoisia pilvilampaita, ja matalammalla kulki nopeaa tummempaa pilveä kuin paksuna savuna, jota aurinko värjäsi eri väreihin. Sininen taivas lampaineen pysyi tyynenä kun tämä savuverhotaivas vimmatusti eteni. Ja taivaanrannalla puiden latvojen alapuolella oli kullanhohtoinen aurinko. Oli siinä hyvä palata jengoilleen, tyyneyteen ja varmuuteen olennaisesta.

Mainiota on seurata myös rakkaita pikkulintujani. Sinitiaiset ovat lemmikkejäni. Mielessäni olen nimittänyt ne lintumaailman pohjalaisiksi. Ne ovat sisukkaita, pelkäämättömiä ja pitävät puolensa isompiaan vastaan suurella varmuudella omasta olemassaolonsa oikeudesta :). Siinä me taas olimme, linnut ja minä, katsellen jumalallista panoraamaa taivaan pilvissä. Linnut, syötyään tarpeekseen, istuivat pihlajapuun oksilla ja aivan lähelläni olevassa isossa Punakanukka pensaassa ja me kaikki olimme yhtä hiljaa, katsellen samaan suuntaan, eli taivasta kohden. Meidän yhteinen Luojamme on kehottanut ottamaan oppia sekä kedon kukista että pienistä linnuista. Minä yritän oppia.
Ehkä otan myös opikseni saamani viestin jossa minua viisas mies lohdutti sanoilla:” Älkäämme hätkähtäkö liplatusta vesilasissa”! :) Terveisiä hänelle jos sattuu lukemaan!

Oli minulla viime yönä jotain syvällisempääkin mielessäni, mutta tyydyn nyt tähän kun tässä on hyvä olla. Oli kuitenkin, jälleen laulu mielessäni mutta kun sitä aloin etsiä hengellisestä laulukirjasta, niin huomasin sanojen muuttuneen. Laulukirjalle tehtiin vuonna -92 sama juttu kuin virsillekin, sanat ”uudistettiin”? Ja nyt on taas uudet kirjat eri kristillisillä yhteisöillä. Olen joka tapauksessa omasta mielestäni saanut elää rikasta elämää sekä virsien että hengellisten laulujen laulajana ja oppijana. Mikään asia kohdallani ei ole ollut turha vaan kaikki on koitunut ”niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat” ja tämän sanon suurella nöyryydellä ja kiitoksella!

Laulun kerto menee näin:” Nimi yli kaikkien on Jeesus. Ei maailmassa kauniimpaa. Ei nimi toinen armoa voi antaa. Jeesus vain voi pelastaa.”

Oi, tunnetko tuon ihmeellisen nimen, joka antaa autuuden. Ja jonka ylistystä kansat laulaa, yli maan ja merien?
Tuo nimi loistaa aamutähden lailla, hädässä ja yössä maan. Se toivon liekin sytyttävi jälleen, kun se pääsi sammumaan
Se lohdun täällä murheiselle antaa, rauhan suuren lahjoittaa. Sen voimasta myös myrsky hurja taukoo, levon täyden sielu saa.
Kun toiset nimet kalvenneet on aivan, nimi Jeesus, vielä jää. Sen kauneutta kautta iäisyyden, lunastetut ylistää.

Nimi yli kaikkien on Jeesus. Ei maailmassa kauniimpaa. Ei nimi toinen armoa voi antaa. Jeesus vain voi pelastaa!

”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” 1.Kor. 1:30-31 v.k.

Tähän olisi ollut soveliasta lopettaa. Kuitenkin vielä yksi runo Uuno Kailaalta

SIELU

Minä kuoleman mereen hukuin./ Minä vaivuin syvyyteen/ udun himmeän kaltaiseen/ ja sen pohjalla sidottuna nukuin./
Niin tuli eräs vaeltava veli,/ se sielu, jonka Jumalalta sain,/ joka riippui ristillä ruumiissain,/ kun vielä se elämässä eli./
Oli surullisin surullisista./ Tuli tummissa verhoissaan./ Mikä kauneus katsoikaan/ mua silmistä pohjattomista./
Hän lausui: Viholliseni,/ miten sinua rakastan./ Sinä vihastutit Jumalan./ Tulin taas. Tulen ristilleni.

Mainokset

17 thoughts on “Pieni suuri elämä

  1. Kailaasta kerran tein noin viisikymmentä vuotta sitten tutkielman. Päätin sen hänen Finaaliinsa

    Lieneekö lauluni laatu
    luontunut mielesi mukaan.
    Joskus ei oikkuja polttavan pääni
    ymmärrä kukaan.

    Elämän keskellä kerran
    kaunista untani nähden.
    Nääntävin riemu ja tuska on ollut
    kauniin tähden.

    Ylväs on laulajan latu:
    siunaten laulua, lastaan
    astua otsin korkein
    unhoitustansa vastaan.

    Siunausta uudelle vuodelle 2015!

    Liked by 2 people

    • ”Joskus ei oikkuja polttavan pääni ymmärrä kukaan” :) ! – ” Nääntävin riemu ja tuska on ollut kauniin tähden” ja vielä tuo viimeisin. Minä kyllä rakastan runoja. Ja sanoja. Niitäkin saattaa ymmärtää eri aikoina vähän eri tavalla, se on sanojen taika – ymmärryksen uuden aika. :)
      Onko näin Niilo?

      Tykkää

      • Näinhän se on, Tuulikki. Kyllä runoissakin ”sana tulee lihaksi” eri tilanteissa eri tavoin. Mielialat vaikuttavat ja mahdollisesti muuttunut elämäntilanne monen muun seikan ohella. Aika kultaa muistoja myös runoissa. Joskus nämä vanhat runot pulpahtelevat muistiin. Niinkuin tämä Aaro Hellaakosken runo näiltä Kailas-vuosiltani.

        Nukkuos lapsi maaemon kehtoon
        raskas on oppia askelten taito.
        Päivä jo painui varjoihin ehtoon.
        Ruokki sun maaemon musta maito.

        Nukkua saat sinä tuulien pesään,
        unestas ei elo maailman muutu.
        Kesästä talveen, talvesta kesään
        mahtava keinuu maailman tuutu.

        Liked by 1 henkilö

        • Hellaakoski on yksi ylitse muiden :) tai no, tasoissa Leinon kanssa kai, vaikea niitä on järjestykseen laittaa. Kuten sanottu ”sana elää, tulee lihaksi”.

          Tuttu tuokin runo jonka laitoit ja sinulle Niilo, varmaan myös ”Hengen Manaus” – jo ensimmäisestä säkeistöstä mahtava.

          Onhan minulla monen monta hengellistäkin runoteosta, hankittuja ja lahjaksi saatuja, mutta jotkut niistä eivät ole minulle oikein ”auenneet”, tarkoitan että ne tuntuvat vähän väkisin tehdyiltä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuten Saima Harmajaa joka oli nuoren ikänsä takia ihme.

          Kun tässä olen kirjoittanut luonnosta niin mainio on lyhkäisyydessään ja todessaankin runo Maalari:

          Kokonaisen päivän elin
          maisemaa,
          janoavin silmin koskettelin
          puita, kukkulaa,
          illansuussa vasta kuvan tehden:
          koivunlehden

          Tykkää

  2. Jatkanpa Tuulikin luontoiltaa ja Niilon runoa Kiven säkeistöllä:

    Metsän poika tahdon olla,
    sankar jylhän kuusiston.
    Tapiolan vainiolla
    karhun kanssa painii käyn,
    ja maailma unholaan jääköön.

    Tänään tepsutin puolisen tuntia pienessä lähimetsässä mielessäni ilo siitä,että luontoa on kaupungeissakin lähellä. Jostakin tiede- tai terveys-lehdestä luin joskus, että jo muutaman minuutin metsässä oleskelun on todettu edistävän mielen hyvinvointia, elimistön stressiperäiset vaivat vähenevät jne. Ihan omakohtaisesti olen kokenut saman, joten metsän tyttö tahdon olla ,mutta karhun kanssa painiminen saa kyllä jäädä:)

    Liked by 2 people

    • Hei Niilo ja Virpi!!! Kiitos kummallekin ja Virpi, olen tuon saman tekstin metsän vaikutuksesta lukenut ja se taisi olla Yhteishyvälehdessä, se ilahdutti kovasti mieltäni! :) ja on totta!
      Niilo tuokin on aivan ihana runo Kailaalta! Joskus jaksan noita Kailaan runojakin. Enimmäkseen kyllä muita. Kiitos! Niin, ja samoin – vuotta 2015 toivotaan parasta :) !

      Tykkää

  3. Kun kirjoitin tätä niin ajattelin että joku ehkä saattaisi löytää tästä jonkin hengellisen ulottuvuudenkin :)? Varsinkin noiden pilvien osalta, tai ihan mistä vaan. Tässä kuitenkin on se jos käyttää runsasta mielikuvitusta.

    Tätä miettiessäni ja henk. kohtaisen ”runokauden” ollessa menoillaan mietin myös vieläkö joku on lukenut esim. John Bunyanin ”Kristityn vaellus” kirjaa?
    On ollut aikoja jolloin asioista ei ole voinut suoraan kirjoittaa, ainoastaan ”piilokuvina” eli vertauksin tai hämärästi viittaillen. Ja voi olla että vielä piankin tulevat samanlaiset ajat. Ajattelin myös mystikkoa nimeltä ”Ristin Johannes”.

    En todellakaan vertaa tekstejäni heihin, mutta kun ajatus on vapaa ja vaeltelee omia teitään, niin tulivatpa vain mieleeni :)

    Ja vuosikin on vaihtunut, nyt opetellaan kirjoittamaan oikein!

    Kaikkivaltias ja armollinen Jumala siunatkoon ja varjelkoon, niin blogitaivaan kuin kansaa, maata ja koko maailmaa. Herra varjelkoon sydämemme ja elämämme Jeesuksessa Kristuksessa, armossa, rakkaudessa ja totuudessa. Aamen.

    Liked by 1 henkilö

  4. Tuulikki, sinun teksteissäsi on vapaus ja ilmavuus, joka jättää tilaa lukijalle. Ajatuksesi kulkee vapaasti kuin luontopolku.
    Rukous uudelle vuodelle virren sanoin:
    Mua siipeis suojaan kätke,
    oi Jeesus, Herrani,
    suojassas suo mun olla,
    jos kuinka kävisi.
    Sä kaikeks tule mulle
    valollas, neuvoillas,
    suo joka päivä elää
    mun yksin armostas.

    Liked by 2 people

    • :) Virpi tuo virsi on yksi niistä rakkaimmista vanhemmista virsistä jotka ovat kulkeneet mukanani niin kauan kuin muistan. ”Luontopolku” kauniisti sanottu :) niitäkin olen joskus kulkenut ja nauttinut, varsinkin metsäluonnossa! Kiitos.

      Liked by 2 people

      • luonto polulla
        ilo metsän siimestä
        linnun lentoa
        taivaalla ikuisuutta
        pilvien hengellisyys

        Liked by 2 people

        • Niilo, pilvien hengellisyydestä voisin tehdä kokonaan uuden blogin :) !!! Kyllä siinä oli kaksi toisistaan poikkeavaa ulottuvuutta, ikuinen ja tämä maallinen. Kiire, vimma ja tahto peittää taivaallinen savuun, mutta silti sinne taakse jäi se taivaan sininen valkeine lampaineen ja kultaa säteilevä aurinko toivoineen, uskoineen ja todistuksineen iankaikkisuuden Valosta.
          ”Pilvien hengellisyys”!

          Tykkää

          • Niin, Tuulikki. Voi pilvien hengellisyyden nähdä noinkin. Omasta näkökulmastani pilvien hengellisyys on osa luonnon hengellisyyttä. Pilvet eivät aina välttämättä peitä. Ne voivat joskus tuoda hyvänkin sanoman. Esimerkiksi etelän puuvillapelloille, jossa auringon polttava hehku voi lyödä raatajan maahan.

            Tykkää

  5. Niilo. ”taivaalla ikuisuutta” löysit olennaisen. Ja ilon.

    Liked by 1 henkilö

  6. Minä olen niin huono runo tai taidetulkitsija, etten niihin uskalla puuttua.
    Tuo Virpin virsi jäi iloisesti soimaan pääsäni ja teki illastani mukavan.
    Tekstissä jäin kiinni noihin lintuihin.

    Pari päivää sitten Turun ympäristön peitti vielä lumi ja olin koirani
    kanssa lenkillä. Hän on tottunut undulaatteihin papan kanssa lapsuutensa.
    Yhtäkkiä hän vain pysähtyi pää kallellaan katselemaan ja kuuntelemaan.

    Kaiken sen lumen keskellä oli pieni virtaava puro täynnä mustarastaita.
    Hän kaipasi varmaan jotain katsellessaan, mutta minä mietin Jumalan
    hyvyyttä. Siinä linnut kävivät iloisesti hypellen juomassa vettä.
    Silloin katsoin taivaalle ja kiitin Kaikkivaltiasta hänen huolenpidostaan.

    Minä ja Miska vain katselimme sitä ihmettä, maa muuten jäässä ja
    lumen peitossa kauttaaltaan, mutta linnuilla oli juomapaikkansa.
    Ajattelin, kaiken hän on luonut kauniisti aikanaan ja kyyneleet nousivat silmiini.

    Liked by 2 people

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s