Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Kuinka on sun sielus laita?

Sana Sielu, on viimepäivinä ollut mielessäni. Olen miettinyt missä ovat kuolleitten sielut ylösnousemukseen asti? Tänä aamuna mieleeni tuli se tuttu kohta Raamatusta missä Jeesus herätti Martan ja Marian veljen kuolleista vain kutsumalla häntä nimeltä! Ehkä ajatus askarruttaa myös siksi että on Pyhäinpäivän aatto?

Joitain virsiä ja hengellisiä lauluja nousee mieleeni joissa sielusta lauletaan. Esim. hengellinen laulu:” Lähemmä Jeesus, lähemmä vaan Kaipaan mä ääntäsi kuuntelemaan. Sulje Oi Jeesus armohosi, siellä on turvaisa satamani.” Mieleeni nousi myös laulun:” Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies…” sanat.. Niin, missä on kuolleen ihmisen sielu ennenkuin Raamatun mukainen ylösottoaika tulee?

Kukahan tähän voisi vastata? Miettiessäni näitä nyt muutamana päivänä, tuli vastavuoroisesti voimakkaana mieleeni myös tämä aika.! Jossa ei voi enää luottaa siihen mitä kirkot ennen julistivat Jumalan Sanana! Jopa siis arkkipiispaa myöten! Aika rohkeaa kirjoittaa tästä, mutta kun asia sattuu niin kovasti minuun henkilökohtaisten kokemuksieni vuoksi!

Onko kaikki se, mitä olen tahtonut ja ymmärtänyt Jumalan Sanana noudattaa, ollutkin turhaa ja aiheuttanut suurta fyysistä kärsimystä.? Myös sielullista.! Joka tapauksessa kuitenkin,- kaikesta huolimatta, minä en käsitä tätä aikaa. Minulle Jumalan Sana on yhtä kuin Raamattu kannesta kanteen, Jeesus Kristus ja Pyhän Hengen osallisuus!!!

Hän, Jeesus ,joka kuoli kauhean kuoleman meidän tähtemme, myös minun! Kuinka voisinkaan muuttaa mitään siitä mitä Suuri Kirja meille opettaa Pyhästä kolminaisuudesta, Ja kaiken alusta ja lopusta. Eikö se merkitse mitään että Suuri Jumala on kertonut meille kuinka kaikki syntyi, miten on olemassa, ja kuinka kaikki loppuu.!? Mutta missä on ihmisen sielu ylösnousemukseen asti? Tiedänkö, vei enkö? Muistanko vai en, onko siitä erillistä oppia.?

Kun pian taas tulee yksi vuosi lisää, se laittaa miettimään elämän rajallisuutta. En henkilökohtaisesti kuitenkaan pelkää kuolemaa, vaan toivon sen olevan rauhallinen ja helppo? Niin kai kaikki muutkin ihmiset, jotka kuolemaa ajattelevat. No kuten kirjoitin, me vietämme huomenna ”Pyhäin päivää” ja useimmat meistä käyvät haudoilla sytyttämässä kynttilät rakkaittemme haudoille.

Ehkä me siinä kiitämme mielessämme joitain pois menneitä ja toivomme tapaavamme heidät kerran. Mutta entäs se sielu, onko se jo taivaassa? Jeesus kuitenkin vain kutsui Lasarusta:” Tule ulos” ja Lasarus tuli ja eli vielä paljon aikaa, jota aikaa ei ole erikseen kerottu vuosina. Ei myöskään että hän olisi itse kertonut kokemuksestaan. Itselleni toivon hellää kuolemaa ja sellaista että turvani on Jeesuksen lempeä olemus! Kuitenkin yhdessä laulussa kysytään:” Kuinka on Sun sielus laita”?

Ja samassa kirjassa vielä:” Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois, Hän ei yhtäkään luotansa sulje, eikä käännytä ketään pois. Maan alimpiin paikkoihin astui Hän kantaen ristiään. Siinä verehen viittansa kastui, repi piikit tuon puhtaan pään.”…. jne. Se on yksi kauneimmista lauluista joita tiedän.!

Siunattua Pyhäin Päivää kaikille jotka laittavat uskonsa ja toivonsa – ja kiitoksensa, Sielujensa pelastajalle, Jeesukselle Kristukselle. Tulee aika, jolloin kuolleet nousevat eloon! Kiitos ihmeelliselle kolmiyhteiselle Jumalalle, joka tahtoi kertoa luomille ihmisilleen kaiken alusta loppuun saakka!!! Meidän ei tarvitse olla hukassa vaan odottaa sielujemme pelastajaa turvallisin  mielin ja kiitoksen kera! Herra Siunatkoon Meitä, niin kuin Hän on luvannutkin!!! Aamen.

 


1 kommentti

Hajatuksia

Otsikkokin jo kertoo, että kovinkaan ylellisiä ja syvällisiä ei tältä tekstiltä kannata odottaa. Koronaa on nyt sairasteltu ja podettu useampi viikko. Yskitty ihan tosissaan ja yritetty toipua. Vähitellen on yskiminen vähentynyt ja eilen tein ensimmäisen kävelylenkin. Urheilevalle ihmiselle on vaikeaa pysyä aloillaan ja pakkolepo syö miestä. On ahdistanut ja masentanut. Olo on ollut välillä epätodellinen ja kodin seinät ovat olleet aivan liian lähellä toisiaan. Onneksi olen jo voinut käydä töissä ja saanut tehdä töitä lasten kanssa, vaikka puhuminen ärsyttääkin kurkkua ja iltaisin ääni on ollut melko möreä. Onneksi en opeta musiikkia!

Ahdistus on asia, joka muistuttaa lumipalloa, joka pyöriessään kasvaa kokoa. Se kerää mukaansa vanhoja asioita ja kehittää uusia eikä se kysele lupia. Se vain tulee ja asettuu taloksi. Välillä se on kuin teini joka valvoo ja valvottaa yökaudet. Välillä se on kuin kaunis mutta sumuinen päivä, peittäen maisemat kosteaan peittoonsa. Joskus se on kuin kaunis iltarusko, jota katselen etäältä, ihaillen sen värejä toivoen, että seuraava päivä olisi lämmin ja helteinen. Joskus sitä vaalii ja silittelee ystävän kanssa, koska hän jaksaa hiljaa kuunnella ja joskus sitä vihaa kun jokainen vastaan tuleva pärstä ärsyttää ja jokaisella tuntuu olevan neuvo kannettavanaan.

Jeesus vetäytyi aika ajoin yksinäisyyteen ollakseen Isän kanssa. Jollain tavoin itsekin koen tämän ajan olleen erämaataivalta, jonka aikana on ollut välillä tyhjyyttä ja hiljaisuutta ja välillä mahdollisuus kohdata Jumala. Raamattu on tullut avuksi ja sillaksi ahtaimpien paikkojen kohdalla. Oma syntisyys ja vajavaisuus paljastuu näissä kahden keskisissä hetkissä Jumalan kanssa. Mutta samalla Jumalan Pyhä Henki lohduttaa ja vie armon lähteen luo, josta voi ammentaa ikuisen elämän vettä, jota vain heikkona osaa kaivata.

Nuorempana heikkous vei pois päin Jumalasta, kun syyttäjän raskas käsi painoi harteita alas. Nyt oma heikkous pakottaa pysymään valossa, vaikka se välillä paljastaakin sielun kipeitä paikkoja ja asioita. Jumalan Pyhän Hengen parantava kosketus on ainoa lohdutus kun omat voimat hajoavat. Ja vaikka ei olo sinällään parantuisi, niin se maisema, jossa kuljen on avarampi ja toivo paremmasta on elää. Toivo onkin kannatellut elämääni ja auttanut kulkemaan eteenpäin.


3 kommenttia

Viimepäivien mietteitä?

Tänään on totta sanat:” Metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois”! Mikään ei liiku on tasaisen harmaata, vielä kuitenkin joissain pensaissa lehtiä mutta koivut ovat jo paljaat. Jotkut sanovat tällaisista tai vieläkin pimeämmistä päivistä että: ”On kaksi pimeää vastakkain”. No ei vielä! Kuitenkin sitä kohti ellei lunta sada tänne eteläänkin.

Samoissa, hämärissä aatoksissa koko aamun, johtuen siitä että eräs henkilö tässä kanssani päivittäin, kertoo kipeästä avioerostaan. Se muistuttaa minua omastani ja ahdistaa. En jaksaisi. Ja mietin vielä sitäkin mitä Jumala on kirjoituttanut Sanassaan, että jos joku eroaa mutta tahtoo mennä uudelleen naimisiin, niin on mentävä sen entisensä kanssa, NÄIN siis minun sanoen. Kukin lukekoon sen sisältä omasta Raamatustaan. Ja kuitenkin ihmisen kaipuu ihmisen luo, on myös tosiasia tässäkin elämässä! Me olemme Aadamin jälkeläisiä.

Kuitenkaan, jos on joutunut eroamaan, niin silloin on tosi kysymyksessä! Kukaan ei sellaista tahdo omalle kohdalleen, se on aina iso kriisi! Sitä saa todellakin työstää ja työstää uudelleen ja uudelleen. Se on haava joka ei umpeudu! Varsinkin jos on se petetty puolisko. Ja ehken pahoinpidelty fyysisestikin. Minä Olin. Ja kuitenkin Jumala on myös sanonut ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, ja siksi Hän miehelle naisen loikin. Eikä ole olemassa muuta niin intiimiä yhteyttä kuin on miehen ja naisen välillä. Ei edes vanhemmuus ole samanlainen yhteys, vaikka voi olla myös kovin syvä ja onkin. Äitinä ainakin koen niin että lapseni on minulle tärkeintä tässä maailmassa ja menee kaiken muun edelle.

Tämä nykyinen tilanne ei ole uusi, mutta tuli aamulla mieleeni sekin, että miksen aloittanut blogien kirjoittamista nimettömänä eli anonyyminä, ei vaan tullut mieleeni! Oletan myöskin että nimellä kirjoittaminen on uskottavampaa kuin nimettömänä, varsinkin vaikeista elämään liittyvistä asioista. Ja kuitenkaan noista kaikkein vaikeimmista asioista ei voi kirjoittaa niin kuin ne elävässä elämässä on pakko kohdata. Kyllähän sitä yrittää, ja joutuu olemaan sielujen hoitajanakin eikä ehken onnistuisi jos itse ei olisi joutunut samoihin tilanteisiin kuin jotkut ihmiset, joita kohtaan.

Joskus on pakko ns. ”pysäyttää”! Ei ole kummallekaan eduksi että joka päivä puhutaan vaikeista asioista. Sellaisia varten ovat ammattihenkilöt. Pitäisi osata suhteuttaa. Meillä on sentään toisin, kuin monien yksityiselämässä, rauha maassamme! Ja kun on sotaveteraanin lapsi on kiitollinen tästä rauhasta. Mutta ei voi olla surematta Ukrainan kohtaloa! Se on jotain aivan käsittämättömän kauheaa! Oi Jumala Kaikkivaltias! Armahda Ukrainan kansaa, niin kuin meitä kaikkia  synnin uhreja. Kuinka osata kiittääkään Kaikkivaltiasta kaikesta siitä hyvästä, kuitenkin, mitä on osakseen tässä elämässä saanut!

Kiitos, Ylistys ja Kunnia, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Jälleen kerran! Totisesti Aamen!


Jätä kommentti

Kertausta-ko

Tässä iässä, ei voi olla varma muististaan, eli vaikkapa siitä mitä kaikkea on JO kirjoittanut?! Tekstejäni täällä näkyy olevan 351? Eilen, olin varma aiheestani kun se tuli mieleeni erään ns. ”sattuman kautta”? Olin lukenut, jälleen, kaikki kirjastosta kuukausittain tilaamani kirjat. Ajatukseni siirtyivät omaan kirjastooni, siellähän on hyviä, tosin jo luettujakin, kirjoja. Mutta kertaus on opintojen äiti, ajattelin, ja tulin katsomaan. Ja kuinka ollakaan ”Etsivä löytää”! Niinkuin Matteus 7:8 luvataan. Tartuin kirjaan ”Vapauteen” jonka kirjoittaja on Liisi Jokiranta.

Ja kuten ”sanottu”: Avattuani kannen, löysin aarteen!? Teksti jonka olin tulostanut ja tallentanut, oli, niinkuin olin kirjoittanut,- blogitaivaan Ilkan analyysi minusta?!  Vuotta en tähän ole merkinnyt mutta hämärästi muistan mihin tuo liittyi. Ilman itsekehua tms. kirjaan Ilkan tekstin tähän koska en milloinkaan ole saanut näin kaunista palautetta, hän kirjoittaa:” Katsokaa hän oli täynnä armoa ja totuutta. Jos pyytäisin jotakuta blogitaivaan kirjoittajista opettamaan minulle rakkautta, se olisi Tuulikki. Ja kyllä Tuulikki opettaakin. Heikkojen puolustaja, jonka teksteistä loistaa läpi luottamus Jumalaan kaikessa ja kaikkialla. Blogitaivaan Johannes, vaikkei Jobkaan ole vieras”.

Se vielä jatkuu virsien suhteen, lienee jokin analyysi meistä silloisista kirjoittajista jokaisen kohdalta, mutta tietysti omani olen tallentanut, vaikka en siitä muuta muistakaan. Tuli vain mielleeni etsiä JOKU kirja, joka jotenkin vahvistaisi nykyoloani ja olosuhteitani? Mielessäni tätä ennen väsyneenä, Jeesuksen sanat, Matteuksen evankeliumin luvusta 7./7 ”Anokaa niin teille annataan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan”!!! Niin usein kuin tuota on joutunut itselleen vakuuttamaankin, niin eikö ollut ihme, että juuri tämä kirja tuli valituksi ja mikä yllätys murheisiin ajatuksiini ja kokemuksiini sieltä löytyikään!?

”Anokaa niin teille annetaan”, ja nyt täytyy vähän itkeä!!! – ”Elämä on”, on myöskin tämän maailman sanoma! Niin, niinhän se on. Tämä ei ole taivas! Kun kauan elää huomaa kuinka Jumalan Sana ei katoa, se On ja Pysyy! Siitäkin huolimatta että kärsimys aina koskettaa ja kaipaus päästä Jumalan luo kasvaa vuosi vuodelta. Ja joskus tuttukaan Sana ei jaksa lohduttaa. Ehkä sitä ei täysin ymmärräkään, silloin kun vastoinkäymiset seuraavat toisiaan, ja pimeys peittää valon! Aina sama taistelu samoista asioista.?

Nyt avaan Raamatun toisesta kohtaa. Se on Johanneksen ensimmäinen kirje, kolmas luku ja vaikkapa 1-kolmanteen jakeet: ”Katsokaa minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita ME olemmekin. Sen tähden ei maailma meitä tunne, sillä se ei TUNNE HÄNTÄ. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.? Me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisikseen, kun Hän Ilmestyy, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena kuin HÄN ON! Ja jokainen, joka panee Häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin Hän on puhdas”!!!

Jumala armossaan siunatkoon ja varjelkoon meitä tässä pahassa maailmassa ja ajassa, joka hylkää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, niin vahvasti ettei se jää vaikutustaan vaille. Ja siltikin Jumala On Rakkaus joka Pojassaan kärsi ja kuoli meidän pelastukseksemme! Emme koskaan tule tässä maailmassa ymmärtämään, tuon kuoleman merkitystä, mutta se takasi meille inkaikkisen Elämän Valtakunnassa jolla loppua ei ole! Jonka kuningas ja Herra on kolmiyhteinen Jumala! Herra armahda meitä!


Jätä kommentti

Värien sinfoniaa, myrskytuulia ja hiljaisuutta

Sellaista on elämä! –  Tänä aamuna kun avasin verhot, hämmästyin kuinka valoisa ja tyyni oli maisema jonka joka aamu kohtaan ikkunastani. Ei tuulen virettäkään. Mutta värejäkin vielä, vaikka suuri pihlajapuuni onkin jo kaiken loistonsa jälkeen täysin lehdetön. Kun läheisistä ihmiskontakteista/ystävistä on aina ollut pulaa minä ”seurustelen” luonnon kanssa. Sellainen olen aina ollut. Viimevuosina tosin avustajat ovat arkisin paikalla, kuka milloinkin ja milläkin tavalla, joten viikonloput ja illat ovat ns. omaa aikaa, JA jolloin seuralaiseni ovat maisemat jotka ikkunastani tai pihalla ollessani näen!

Mutta näin on aina ollut, ei mitään uutta! Viihdyn luonnossa milloin sinne sisälle pääsen tai ikkunastani katsellen. Vielä on Norjan Angervossa keltaisiksi muuttuneet lehdet ja Punakanukassani punaiset! Näen metsän – pihani ja suuren parkkipaikan takaa, koska asun rinteessä. Kaikin tavoin olen kiitollinen Jumalalleni tästä maisemasta ja vuokrakodista jossa saan asua. Meille, jotka P-tuolissa elämäänsä elävät, on pihalle pääsy aina juhlan paikka. Ainakin minulle! Pääsen ihanalle pihallenikin koska siihen on rakennettu terassi minua varten. Alkuun ei sellaista ollut. Eikö Herra olekin hyvä?

Jos, ja kun, jotain puuttuu Hän voi olla  rikas antaja! Myös maallisissa asioissa. Kuinka kiitollinen olenkaan! – Tätä kaunista maisemaa, pihaa ja rauhallisuutta miettiessäni tänä aamuna, kun ei ole avustajaa, tunnen suurta kiitollisuutta.! Mutta en voi myöskään sulkea ajatuksiani vain tämän näköalan piiriin, vaan ajattelen Ukrainan tilannetta ja kärsimystä! Olenhan itsekin syntynyt ns. ”sotien jälkeen” ja sama kohtalo ollut – ja samasta suunnasta – meilläkin. Nyt itkettää!

Pyydän ”Herra armahda Ukrainan kansaa!” Niin tehnee moni muukin rukoillessaan Kaikkivaltiasta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä! – Kukaan meistä ei ole synnitön, mutta se joka toisen kimppuun hyökkää syyttä, on syyllisempi kuin se joka maataan ja kansaansa puolustaa ja yrittää varjella. En tiedä miksi tämä teksti lähti tähän suuntaan kun olin niin siunattu tästä aamusta ja tuosta kauniista maisemasta, joka ikkunastani aamuisin aukeaa – ja kaikkinakin vuoden aikoina. – Mitä se sitten tarkoittaneekaan että ”kauneus on katsojan silmässä”? On kuitenkin jo 17.10 eli lokakuuta eletään ja silti luonnossa on vielä kukoistusta!? – Tuli aamulla mieleeni eräs muinoinen iskelmäkin:” Metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois, kuinka kaunis on päivän hetki tää”…. jne

Minulle luonto on aina puhunut Jumalan hyvyydestä, armosta ja rakkaudesta, kaikkia luotujaan kohtaan. Sillä Jumalan Rakkaus vei meidän Vapahtajamme ristille, tuskalliseen kuolemaan meidän tähtemme! Että meillä, rauha olisi ja että me uskoisimme ja pelastuisimme iankkaikkiselta kadotukselta! Näin siis tuo tyyni luonto tänä aamuna minua puhutteli ja puhuttelee, kiitos Jumalalle! Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Jos joku pääsi tänne asti niin olkoon Jumalan Armo, Rauha ja Rakkaus osasi tänään, ja tulevinakin, harmaampina, päivinä! Aamen!


Jätä kommentti

Jälleen kerran

Olen jo joitakin aikoja miettinyt asioita jotka tuntuvat aina vaan kertautuvan. JA joista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa 8 luvussa, joka ennen vanhaan oli tuttu kaikille. ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven” Kun kuitenkin olen omassa arjessani tullut ”petetyksi” niin kirjoitan pahan mieleni ulos, vaikkei se mitään auttaisikaan. Aloitan alusta!

Olin vuonna 2000 uudehkossa kuntoutuslaitoksessa kuukauden jossa oli moniammatillinen henkilöstö, alansa huippuja. Työnään auttaa meitä eritavoin vammautuneita, pärjätäksemme mahdollisimman hyvin elämässämme eteenpäin. Tutkimuksia ja tietoa laidasta laitaan! Siitä asti kotikaupunkini vammaispalvelut ovat  myöntäneet minulle tunnit joita saan käyttää avustajiini. Ensin jouduin ns. Työnantaja mallille ja siinä olin 17 raskasta vuotta. Jonka jälkeen pääsin palvelusetelimallille. Nämä eivät sanone muille mitään, mutta vammaiset tietävät mistä on kysymys. Molemmissa malleissa, arjessa, ovat olleet hyvät ja huonot puolensa. Pahinta lienee, avustajien kannalta, uuden opettelu pienellä palkalla. Avustettavan kannalta avustajien vaihtuvuus ja osaamattomuus. JA ON ihmisiä, jotka käyttävät vammaisen tilaa ja avuntarvetta omaksi edukseen, avustajista kun on jatkuva pula.

Ollessani TA mallilla jouduin erään patologisen valehtelijan uhriksi ja olin siinä melkein vuoden!. Onnekseni, ja kiitos Jumalalle, tunsin erään tuomarin joka otti asian hoitaakseen että ilman suuria korvauksia selvisin eroon ”avustajastani”. Joka ei pettänyt ainoastaan minua vaan lääkäreitä ja tahoa joka hänen väärennettyjen tietojensa perusteella maksoi hänen toimeentulonsa. Pitkä juttu, mutta jos joku kuvittelee ettei väärinkäytöksiä ja petosta tapahtuisi nytkin, niin erehtyy. ”Rekryfirmat” etsivät ja välittävät avustajia mutta, muuhun heillä ei ole aikaa! Olen nytkin siinä tilanteessa että huomasin avustajani käyttävän minua taloudellisesti hyväkseen. Kerroin siitä välittäjäfirmalle, mutta siellä toivottiin että silti jatkaisin tämän avustajan kanssa, ja lienee pakko, kun apua tarvitsen.

Tästä Kaikesta seuraa se että minä, Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen uskovana, hain uuden ja vanhan Katekismuksen esiin ja aloin lukea käskyjä! Olen oppinut tavan lapsuuskodissani. Uusi on erilainen kuin vanha, vaikka asia on sama. Mutta verrattuna tähän aikaan ja tämän ajan ihmisiin on pakko todeta että aika on aivan eri! Tänä päivänä ihmisillä ei ole enää omaatuntoa opettamassa ja ohjaamassa oikean ja väärän eroon!

Jumalan Sanaa on yritetty muuttaa tälle ajalle helpommaksi! Painotuksesta on seurannut juuri tämäkin ettei ihmisillä ole enää omaatuntoa samoin kuin ennen. Sen huomaamme aivan kaikessa. Kysynkin kenen ensisijainen vika se on! Muutettujen sanamuotojenko, vai ajan hengelle periksianto? Vaiko puhdas tietämättömyys.?

Vanhassa Katekismuksessa käskyn jälkeen seuraa kysymys:” Mitä se on”? Ja sitten selitys, josta kaiken päätteeksi otan 10 käskyn: ”Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa ÄLÄKÄ MITÄÄN, mikä on hänen omaansa” JA selitys ”Mitä se on?” Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme anasta … lähimmäiseltämme”…jne. Tätä tuskin kukaan enää nykyihmisistä muistaa, tai toteuttaa, mutta tosi on, että kerran me kaikki olemme Jumalan edessä vastaamassa teoistamme. Toki se ei enää auta sitä joka väärän teon takia joutuu puutteeseen ja pulaan! Jumala armahtakoon!

 


Jätä kommentti

Enkeliparantajat ja epäjumalat

19.11.2012 | Tapio Laakso

Kymmenkuntavuotta sitten kirjoittelin seuraavanlaisen blogin uushenkisyydestä.

19.11.2012 Kotimaan blogit

”Monet enkeliparantajat ovat kristillisempiä kuin henkien riivaamat uskikset”.

Tämä lause tarttui Heikki Hilvon Pyhä Henki ketjusta silmään. Lause on toki irroitettu asiayhteydestä mutta siinä on tärkeä viesti sisällä.

Ensinnäkin persoonallinen Pyhä Henki on minulle totta ja olemassa. Pyhä hengen voimavaikutukset ihmisessä ovat jo raamatunkin kuvausten mukaan melkoisia. Apostolien teoissa kuvataan heikkouden vallassa olevia pyhiä ja keskellä päivää juopuneilta vaikuttavia opetuslapsia. Tarvitseeko ihan näin voimallista kokea ollakseen oikea uskova? Ei mielestäni tarvitse, mutta niin vaan joskus käy ja joskus vaan on niin, että ihminen ihan puhkeaa puhumaan kielillä.

Entäs ne enkeliparantajat.  Ovatko he tämän ajan afroditen palvojia ja raamatun Simon Noidan perillisiä. Shamanismia ja henkiparantamista on ollut koko maailman syrjän olemassa, sen rinnalla kulkee luonnotaishoito ja tieto luonnonlääkkeistä.

Luontaishoidoista osa on todellista ja osa puhdasta uskomusta, lumetta. Shamanistit ja Wiggat eivät ole paholaisia vaan ihmisiä jotka ovat ottaneet maailman henget tosissaan, he tuntevat keskimääräistä paremmin mitä on uskonnollisuus ja yliluonnollisuus ja he osaavat liikkua siinä maailmassa luontevasti, He ovat sielultaan herkkiä ihmisiä.

Nyt vaikutta siltä etteivät kirkkon miehet ja naiset osaa ottaa kantaa siihen mitä nämä ilmiöt edustavat. Pelkona on että leimaudutaan itse hörhöksi puhumalla pahoista hengistä ja Pyhästä Hengestä saman aikaisesti.

Onko suhtautuminen yliluonnollisuuteen  kriisissä kirkon sisällä. Miten vaikeaa on katsoa Jumalaa länsimaisesta tieteellisestä ikkunasta. Onko näin, että pahan voimia ei ole olemassa kuin ihmisen teoissa, mutta Jumala on olemassa jollain salatulla tavalla. Jumala pelastaa ihmisen, mutta muu on ihmisen varassa. Yliluonnollisuus on enemmän sattumaa kuin Jumalan toimintaa. Tässä tuntuu olevan melkoinen ristiriita Raamatun sanan kanssa.

Tästä juontuu mielestäni karismaattisuuden kriisi. Siitä on tullut lainsuojaton ilmiö, jota kaivataan mutta jota pelätään. Karismaattisista ilmiöistä on tullut vapaiden suuntien omaisuutta ja niitä voidaan rauhassa arvostella ulkopuollelta niitä kuitenkaan ymmärtämättä.

Kun nykyinen sukupolvi, joka on vieraantunut kirkosta törmää omaan avuttomuuteensa elämän rajallisuuden kanssa, se hakee turvaa sieltä mistä saa. Kyse on sielun tarpeesta päästä yhteyteen salatun maailman kanssa ja kokea sen voima. Pystyykö Kirkko vastaamaan tähän tarpeeseen tällä hetkellä?

Aikoinaan Simon Noita, joka oli myös pidetty mies samoin kuin kupariseppä Aleksandroksen puolustamat Afroditen palvojat, tarjosivat tätä hyvää kansalle mutta heidän taustallaan oli maailman henget ja ennen kaikkea raha.

Samaan suoneen iskee nyt Uushenkisyyden kauppamiehet. Suurin osa heistä on liikkeellä vilpittömin mielin ja kokevat olevansa rehellisiä elikeinon harjoittajia (joita he varmasti Suomen lain mukaan ovatkin) jotka johdattavat ihmiset Maan voimavirtojen lähteille ja enkelien parantavien yliluonnollisten siipien suojaan. He eivät näe siinä mitään ristiriitaa Raamatun opetusten kanssa, koska he eivät raamattua tunne ja kukaan ei muutakaan opeta. Kenttä on jätetty niin sanotusti vapaasti pelattavaksi.


Jätä kommentti

Pyhyyden kokemukset

Meihin ihmisiin on vahvasti istutettu tarve kokea ja tuntea asioita. Aistimme, tunne-elämämme ja psyykkeemme ovat kuin imupaperi, joka imaisee ympäristöstään kaikki tunneärsykkeet halusimmepa sitä tai emme. Olemme empaattisia ja useimmat meistä haluavat elämässämme myötä elää muiden ihmisten rinnalla täyttä elämää. Samalla haluamme kokea onnea, iloa ja kaikella tavalla rikasta elämää. Psyykkeemme on riippuvainen kokemuksista, jotka vapauttavat onnellisuus hormoneita. Vastapuolella vaanii masennus, ahdistus ja jopa tunteettomuus. Pahimmillaan menetämme yhteyden omiin tunteisiimme. Jotkut hukkuvat katkeruuden ja vihan kaivoon menettäen vähitellen ilon elämästään ja silloin jää jäljelle ruokittavaksi vain negatiiviset tunteet.

Kun olemme tällaisia tunteella toimivia olentoja, saatamme joskus perustaa Jumala suhteemme omien tuntemuksiemme varaan. Alamme etsiä Jumalaa aivan väärästä suunnasta, omasta sisimmästämme. Määrittämme uskomme sisältöä ja kohdetta sen mukaan mitä tunnemme. Heijastamme omia tunteitamme Jumalaan ja perustelemme sitten valintoja sen mukaan mitä kuvittelemme Jumalan tuntevan ja ajattelevan. Usein näen jopa raamatuntulkintojen taipuvat sen mukaan mitä luulemme Jumalan oikeasti tuntevan asioita kohtaan. Näin syntyy epäjumala, joka näyttää erehdyttävästi aidolta. Sielunvihollinenkin kysyi ihmiseltä, onko Jumala todella sanonut noin, asettaen Jumalan sanan kyseenalaiseksi.

Tunneihmisinä jäämme joskus riippuvaisiksi erilaisista pyhyyden kokemuksista ja pyrimme etsimään ja toistamaan kaavamaisesti niitä tilanteita, joissa olemme kohdanneet Jumalan tai Jumaluuden. Tällöin katseemme kääntyy pois itse Jumalasta ja alamme omilla teoillamme ja kokemuksillamme ylläpitämään uskoamme. Useimmat itämaiset uskonnot perustuvat juuri tällaiseen ihmisten sisäisten tunteiden ja tarpeiden tutkimiseen ja niiden herättämiseen. Uushenkisyyteen, joka valtaa alaa maassamme, kuuluu juuri tällainen positiivisten ”energioiden” kanavoiminen ja niiden etsiminen omasta sisimmästämme. Mutta myös Kristinuskossa lipsahdamme helposti etsimään pelastusta kaavojen ja tekojen kautta. Alamme suorittamaan kelvataksemme Jumalalle, pelkkä armo tuntuu silloin liian helpolta tieltä pelastukseen ja anteeksiantoon.

Kun koronaepidemia alkoi ja kerroin jossain sosiaalisenmedian kanavassa ottavani ilman muuta rokotuksen, sain eräältä mieheltä kommentin, että enkö usko omaan immuniteettiini ja kehoni kykyyn vastustaa virusta. Kommentoijan taustalla oli juuri tällainen usko ihmisen kaikkivoipaisuuteen kunhan hän vain herättää sisällään uinuvat kyvyt ja ominaisuudet oikeanlaisen energian avulla. Tällainen ajattelu nousee mm. budhalaisuudesta jonka opit tuntuvat kiinnostavan kovasti suomalaisia.

Jeesus, aloittaessaan toimintansa, kehotti etsimään ensin Jumalan valtakuntaa eli hankkiutumaan Jumalan läsnäoloon. Joskus tuo Jumalan läsnäolo tuntuu meissä fyysisinä tuntemuksina. Jumalan Henki aiheuttaa meidän kehossamme erilaisia tuntemuksia, jotka ovat hyvin yksilöllisiä, mutta yksikään tuntemus ei sinällään tarkoita sitä, että kun emme tunne mitään, etteikö Jumala olisi läsnä. Toisaalta kaikki tuntemukset eivät johdu Jumalasta vaan saattavat olla puhtaasti oman kehomme ja mielemme tuotoksia. Olennaista terveessä kristillisyydessä on Jumalan sanan julistus ja tuntemus. Pyhän Hengen läsnäolo kirkastaa aina Kristusta, Jeesusta. Jeesus on itse luvannut olla kanssamme maailman loppuun saakka. Eli siellä missä uskova on siellä on myöskin Jeesus. Ainoastaan jos kiellämme Jeesuksen, menetämme yhteyden häneen ja pelastukseen.

Jumalan voima ja henki tulee aina ulkopuoleltamme, eikä Jumaluutta voi löytyä meidän sisältämme. Jumalan suurin lahja on usko Jeesukseen. Meissä syntyy tunteita ja reaktioita kun kohtaamme Vapahtajamme, mutta nuo tuntemukset ja ilmiöt eivät pelasta meitä. Pyhyyden kokemukset eivät pelasta vaan meidät pelastaa yksin Jeesus.


1 kommentti

Kristus on elämä ja kuolema on voitto

Kun nuori ihminen kuolee, tuntuu se väärältä. Tuntuu kuin jotain tärkeää olisi heitetty pois, kun elämää jää elämättä. Etenkin, kun siihen liittyy sairautta ja kärsimystä, joka on syönyt elämästä ilon pois. Viime viikoina olen käynyt lyhyitä keskusteluja ihmisten kanssa, jotka eivät usko Jumalan olemassa oloon. Heidän kommenteissaan kuolema esiintyy jonkinlaisena kohtalonomaisena sattumuksena, joka vain päättää ihmisen olemassa olon. Vaikuttaa siltä, että kuoleman lopullisuus on lähes lohdunomainen asia. Päällimmäiseksi näistä keskusteluista on jäänyt mieleen se, miten tärkeää olisi tehdä ja kokea mahdollisimman paljon elämässä.

Jäin pohtimaan omaa elämääni, olenko elänyt täysillä ja saavuttanut jotain merkittävää? Mitä vielä pitäisi tavoitella. Kun katson elämääni taaksepäin näen kahdenlaisia tapahtumia.

Ensiksi niitä joissa olen itse pyrkinyt hallitsemaan elämääni. Tavoittelemaan uusia kokemuksia. Niissä kohdissa näen itsekyyttä ja epäonnistumisia. Horjumista oikean ja väärän välillä. Kokemusten tavoittelu ja omien halujen perässä meno onkin johtanut harhaan ja pimeään.

Sitten näen hetkiä, jolloin heikkoudessani olen turvannut Jumalaan. Siellä Hyvä Paimen, Jeesus on tarttunut elämääni ja johdattanut minut ihmeellisellä tavalla läpi vaikeiden asioiden ja antanut lohdun. Nuo hetket paljastavat Jumalan rakkauden minua kohtaan. Noiden tilanteiden kautta Jumalan kutsu palvelemaan on myös saavuttanut sydämeni. Siihen kutsuun sisältyy myös Jumala lupaus olla kanssani silloinkin kun en itse jaksa.

Galatalaiskirjeessä Paavali ikävöi jo Jeesuksen luokse. Hän sanoo että hänelle kuolema on voitto ja Kristus on elämä. Kristitylle elämä on jo nyt matkan tekoa iankaikkisuudessa vaikkakin se on tässä ajassa välillä tuskaisaa ja täynnä haasteita. Ruumiimme rappeutuu ja joudumme oman heikkoutemme kanssa vastakkain. Niissä hetkissä Jeesus haluaa lohduttaa ja vahvistaa meitä. Emme ole tämän maailman orjia vaan olemme hengessä vapaita. Armahdettuja ja pelastettuja ja siksi kuolema on vain välimerkki ihmiselle.


Jätä kommentti

Kuka sammutti valon tieltäni?

Vai sammuttiko?

Vai vanheninko vain itseltäni salaa? Kysyn, kuinka elää elämättömältä tuntuvaa elämää? – Vai oliko sitä ollutkaan – elämää? Kuvittelinko vain, olinko kuitenkaan osallinen? Olinko sisällä vai katselinko vain ulkopuolelta, luullen että olen? Ehkä en, mutta nyt?

Mikä aika nyt on, mihin olen päätymässä? Tätäkö ns. Elämä nyt tulee olemaan? Keneltä sitä voisi kysyä, kuka vastaisi – kuka tietäisi kertoa? Tie ei ole hukassa, on vain käynyt hankalaksi ja hämäräksi kulkea. Kysyt:” Nytkö vasta”? Niin kai, nyt? Joskus luulin näkeväni eteenpäinkin mutta nyt en näe.

Ei pimeää, mutta tuntematonta? Mihin hävisi se päivän valo? Se jonka luulin tuntevani. Se jota jotenkin taivalsin, luottaen että kaikki selviää aina kuitenkin! Tavalla tai toisella, jos sitä yleensäkään kovin mietin?? Se, joka tuntui tutulta ja jatkuvalta? Jota en nyt tunne, enkä näe.

En tiedä uskonko, mutta toivon ainakin! Älä jätä minua yksin! Kulje vielä kanssani tämä vieraaksi käynyt taival! Rauhoita mieleni ja vala uskoa, sitä samaa joka oli! Sitä etten ole hukassa, en eksynyt. Vanheneva vain, niinkuin elämä loppua kohti on.

Ehkä tähänkin tottuu? Vai tottuuko? Syrjäydynkö kaikesta mitä ennen oli ja minkä tunsin? Mikä on tämä outo tie? Itseltä hukassa? –  Vain yksi on varmaa!

Hän joka Oli ja On Iankaikkisesti, tietää kaiken, ei jätä eikä hylkää. Hänessä ei ole mitään pimeää! Hän on sammumaton valkeus! Iankaikkinen kanssakulkija, silloinkin kun itse on eksyksissä. Ei siis hätää tuntemattomassakaan maastossa.

Ole kuitenkin Sinäkin kanssani kun tie käy oudoksi! Olethan?