Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


5 kommenttia

Tänään minulta puuttuu suoja

Tänään minulta puuttuu suoja

Näkökentässä on vain synkkiä perhosia
ei niitä kauniita sinisiä
joita näin lapsena hiekkatien
helteisellä töyräällä
vasten kuumuudessa hehkuvaa
kultaista hiekkaa
Siniset väräjävät siivet
muistuttamassa

että aina on toivoa

Mutta tänään on kuin
pahuus tulisi suodattamatta läpi
Jonkun katkeruus,
jonkun joka ei pysty
antamaan anteeksi
Viha on kuin lyijymatto,
jossa on piikit
Sen jonkun toisen viha,
halu vahingoittaa
Rukous nostaa sen,
haihduttaa jonnekin
Mutta tänään jää
paino ilman piikkejä
Paino joka lamauttaa
Ja imee elämän pois
Entä oma viha
se joka pyrkii hyökynä
nostamaan raivon
Hiljaisen sisäisen raivon
jolla luulet voivasi kostaa
sinulle tehdyn vääryyden
mutta voi ihmisparka
kuinka monta kertaa
pitää sinun samaan
hiidenkirnuun eksyä
oman käden oikeudella
lisäät vain kiviä
joilla vihan hyöky pyörittää
hiidenkirnua syvemmälle
ja laajemmaksi
Niin että sisimmän tyhjyydelle
tulee suurempi kaikupohja
syytöksille
joihin luulet
sinulla
olevan oikeus
Ne mustaavat mielesi
sokaistut syvemmin ja
luulet näin saavasi oikeutta
Mutta sinä et ole
itsesi tuomari
etkä toisten
Siihen ei sinun näkökykysi riitä
Parhaimmillaankaan
On vain yksi joka näkee oikein
vain yksi jolla on riittävästi valoa,
loputtomasti
Sitä kohti me voimme räpistellä,
joskus kylpeä sen armossa
yksikään meistä
ei ole ylitse muiden
Hän on
ja hänellä on valta,
voima ja hyvä tahto
iankaikkisesti
Hänessä on valo

 

Mainokset


3 kommenttia

Miten kirkko uskoo

Melko hämmentyneenä olen seurannut kirkollista ja julkista keskustelua kirkon ympärillä. Kirkon ääntä käyttää näissä keskusteluissa julkisen sanan valitsemat henkilöt, jotka saavat omien näkemystensä perusteella kertoa miten Raamattua pitäisi tulkita ja mikä on kirkon käsitys Jumalasta ja ihmisyydestä. Usein näihin keskusteluihin otetaan mukaan ihminen, joka edustaa jonkinlaista ääriajattelua kristillisyydestä ja jolla on jyrkästi poikkeava käsitys siitä mitä ns. asiantuntijat ovat mieltä. Näin saadaan sopivan suuri kontrasti ns. järkevän ajattelun tueksi.

Huomenna on kirkossa vaalipäivä ja kirkon oma organisaatio kannustaa ihmisiä äänestämään suurin joukoin. Kannustimena toimii ajatus muutoksesta, jonka demokraattisempi vaali toisi tullessaan. Näin kansan näkemys Raamatusta ja Jumalasta läpäisisi kirkon opin. Tähän sisältyy itseäni pelottava ajatus raamatun sanoman päivittämisestä. Epämääräinen ajatus siitä, että raamatussa on nykyihmisen silmissä jotain viallista ja vanhaksi käynyttä tuntuu pelottavalta, kun se tulee kirkon piiristä. Itsekin toivon, että ihmiset tulisivat äänestämään, pohtien samalla sitä mikä merkitys omalla seurakunnalla on hänelle itselleen. Kuka olisi sopiva henkilö tekemään työtä oman seurakunnan eteen.

Oma kokemukseni Jumalasta on tehnyt minusta nöyrän. Nöyrän terveellisellä tavalla. Kapinani Jumalaa ja Raamattua vastaan on kääntynyt avun pyynnöksi ja joskus jopa huudoksi. Oppirakennelmat ovat sortuneet tyhjiksi hädän keskellä.

Sillä mitä mieltä kirkko, teologit tai julkinen mielipide ovat tasa-arvosta, avioliitosta tai piispan raha-asioista tai edes synnin määritelmästä muuttuu turhaksi kun elämä ja maailma jyrää ihmisen yli. Samaan turhuuden myllyyn joutaa myös herätysliikkeiden ja ääriryhmien uho ja palo.

Kristinuskon ytimeen on jostain päässyt hiipimään  käsitys, että ihmisellä olisi jotain valtaa. Valtaa yli Jumalan, raamatun ja toisten ihmisten. Tämä on hämärtänyt kuvan Jumalasta, joka kärsi ihmisen takia ja puolesta. Sen sijaan, että kirkko katsoisi kärsivää Kristusta, se katsoo kärsivää ihmistä ja yrittää löytää avun itse. Kun siirrämme katseen pois Jeesuksesta häviää samalla luottamus elävään Jumalaan ja hänen tekoihinsa. Näin Jumalasta tehdään heikko ja Jeesuksesta myytti. Tällaisesta katsantokannasta käsin on helppo sanoa, että raamatun sanaa on päivitettävä.

Sen sijaan, että päivitäisimme Raamattua, voisimme tunnustaa oma vajavaisuutemme ja kyvyttömyytemme elää Raamatun sanan mukaan. Tunnustaisimme syntisyytemme Jumalan edessä. Sen, että elämme erossa Jumalasta ja olemme tämän rikkinäisen maailman saastuttamia. Kaikki meidän halumme ja tekomme, hyvätkin, ovat Jumalan edessä lopulta turhia jos ne tehdään pelastumisen takia.

Jumala tarjoaa meille pelastusta ja armahdusta. Omaa ehdotonta ja pysyvää rakkauttaan ja hän odottaa että me tarttuisimme siihen. Hän tarjoaa armahdusta sekä arvoa Jumalan lapsena sellaisena kuin olemme. Me kelpaamme hänelle aina.

Jumalan todellisuudessa demokratiasta tulee enemmän. Siitä syntyy seurakunta, joka elää ja hengittää Kristuksen sydämen sykkeessä ja tekee sitä kaikkea hyvää mitä hänkin teki opetuslastensa kanssa.


2 kommenttia

Mun seurakunta

Olen taas ehdolla oman seurakuntani kirkkovaltuustoon. Olen sitoutunut kirkkoon ja sen perinteeseen, koska se on minun hengellinen kotini. Olen sitoutunut siihen kirkkoon jonka oppi-isä on Luther. Kirkko on aina  jäsentensä summa ja samalla Pyhien yhteisö. Uskontunnustus kertoo mihin uskomme ja mikä on kirkon pohjavire. Kirkko on yhtä hauras kuin ihminen on ja yhtä luja kuin mitä Jumala on. Kirkossa ja koko Kristinuskossa on sisäänrakennetttu jännite heikon ihmisen ja kaikkivaltiaan Jumalan välillä.

Jeesuksen myötä astui voimaan uusi liitto Jumalan ja ihmisen välille. Tuossa liitossa Jumala ottaa vastuun kokonaan itselleen. Se on kuin lainasopimus, jossa pankki antaa lainan ja vastaa itse siitä, että lainan vastuut tulevat hoidetuksi. Lainan ottajalle jää vain tuhlaamisen vaiva.

Omalla paikkakunnallani Pyhäjärvellä herätysliikeiden vaikutus on hiipunut ja Luterilainen seurakunta elää omaa, melko  vahvaa elämäänsä eteenpäin. Työntekijät ovat motivoituneita ja ahkeria vaikka talous onkin lujilla. Seurakuntamme on avoin yhteistyölle eikä torju yhteydestään ketään, jotka haluavat tehdä töitä Pyhäjärven eteen. Oman kaupungin eteen tehty työ on Jumalan mieleistä työtä. Kulunut valtuustokausi oli kaikista taloudellisista haasteista ja vaikeuksista huolimatta antoisa ja pystyimme järjestämään paljon hyviä tapahtumia perusseurakuntatyön ohella.  Neuvosto ja valtuustotyöskentely oli muutakin kuin pykälien pyörittelyä, sillä niissä sai kohdata aidosti ihmisiä ja ainakin itse koin tulleeni myös hengellisesti hoidetuksi. Koin palvelevani Jumalaa ja ihmisiä.

Seurakunnan työ on usein näkymätöntä ja eikä tee itsestään numeroa. Kastehetket kodeissa, rippikoulut, häät ja hautajaiset ovat työntekijöille arvokkaita kohtaamisia ihmisten kanssa. Me ”ammattiuskovat” emme useinkaan ymmärrä niiden merkitystä Evankeliumin työn eteenpäin menemiselle. Kuitenkin Jumalan sana on aina esillä ja läsnä. Jos katsomme Johanneksen evankeliumin alkua näemme sielä että Sana on sama kuin Jeesus. Jeesus on siis aina läsnä seurakuntamme tilaisuuksissa. Näissä tilanteissa Jeesus hoitaa laumaansa.

Tulevaisuuden haasteena on kuitenkin tavoittaa niitä ihmisiä, jotka ovat  menettäneet yhteyden seurakuntiin ja Jumalaan. Se ei ole pelkästään jäsenkadon ja verotulojen paikkaamista vaan totista evankeliumin työtä. Synnin olemus on ero Jumalasta ja synnistä parannus on kääntyminen Jumalan puoleen ja mielenmuuutos. Usko itsessään on lahja Jumalalta ja seurakunta on paikka, joka on laitettu kantamaan tätä lahjaa, elämään todeksi sitä. Seurakunnan yhteydessä ihminen voi löytää Jeesuksen. Tähän evankeliumin työhön on kutsuttu jokainen seurakunnan jäsen.


6 kommenttia

Kaiken voittava ihmeellinen ilo

Mirjami Lähteenkorva kirjoittaa runossaan:

Savisydän

Näin unta: Jumala nukkuessain
sydämen kirvoitti rinnastain –
Ja katso, se oli savea vain.
Minä kysyin vavahtaen:
” Joko tomuksi murennat sen?
Se on hauras, niinkuin on sydän
ylen 
väsynyt, murheellinen.”
Ei vastannut Jumala.

Linnun Hän teki savesta
sydämen värisevän.
Kuin siunaten laski sen ylle
hän kätensä lämpimän.
Minä unessa hymyilin.
”Se laulaa”, kuiskasin.
Savilinnuksi tehdyn sydämen
pani Jumala takaisin.

Ihmeellinen on Jumala, ihmeellinen Hänen armonsa, sitä ei voi ihminen käsittää. Kuten ei rakkauttaankaan, niin suuria ne ovat. Vaikka maailma tuo murhetta murheen jälkeen ja monenlaista ahdistusta ja pieni ihminen meinaa uupua, HÄN, herrojen HERRA ELÄÄ!
Savisydän saa yllättyä ilosta kaiken myllerrysten ja ahdistusten, surun ja ikävän keskellä ja kokea ihmeen. Vaikka ihminen muuten huokaa taakkojensa alla, sydän,
tuo pieni savilintu,  saa alkaa laulaa!

Ihmeellinen Jumala ja Herra. Tätä on Pyhän Hengen työ, uupumatonta, sammumatonta, uskollista ja armollista.
Ei ole sanottu turhaan Jumalan pitävän omistaan huolen! Sitä todistaa Jumalan sanan Aarre.

Sitä todistavat Raamatun kirjeiden kirjoittajat ja profeetat. Meillä on aarre saviastioissa! Aihe löytyy mm. 2 kirje korinttilaisille luku 4.
Tähän alkaen jakeesta 16. ”SEN TÄHDEN ME EMME LANNISTU. VAIKKA ULKONAINEN IHMISEMME MURTUUKIN, NIIN SISÄINEN IHMISEMME UUDISTUU PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ. Tämä hetken kestävä ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden! Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa, Mutta Näkymätön Ikuisesti”!

Tänään muistetaan PYHIÄ, päivän nimi oli ennen ”Pyhäin miesten päivä”. Nyt tätä päivää muutetaan aivan muuksi. Minunkin ovellani kävi kaksi nuorta tyttö, eilisen Pyhäin päivän aatonillan pimeydessä, kysymässä kummallisesti pukeutuen ja naamansa maalattuna: ” Karkki vai kepponen”. Olin heitä kohtaan ystävällinen, mutta jäkeenpäin, jäkiviisaasti ajattelin, olisi pitänyt tytöille yrittää kertoa päivän todellisesta sisällöstä. Ei ole tällaista ennen  tapahtunut ,vain pääsisäinoidat ovat aiemmin olleet asialla. Surullista. Mitä voimme?

Vain rukoilla eksyvien ja eksyneiden puolesta. Kiittää Jumalaa Valosta ja Kristuksesta. Jumala tekee juuri niinkuin tahtoo. Siihen saa kuitenkin aina luottaa. Pidän itseäni onnellisena saadessani rukoilla ja kohdata Herraani milloin tahansa. Hän on läsnä ja asuu niissä jotka Hänen uskovat! Jumalan Sana sanoo että me olemme Jumalan temppeli ja Hänen Pyhä Henkensä asuu meissä. Armolahja! Suurin kaikista ihmeistä. Ja siksi rukoilemme.

Sen minkä Hän on meillekin lahjoittanut, Hän lahjoittaa kenelle tahansa, joka Häneen uskoo ja panee toivonsa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Rukous  ei ole koskaan turhaa. Rukoileminen on etuoikeus ja siunaus itsellekin. Siinä Olemme iankaikkisuuden ytimessä! Olkoon Herran nimi ylistetty!

Rakkaat, siunatut sisaret ja veljet, rukoillaan toinen toistemme puolesta ja muutoinkin tehdään se minkä itse kukin voi ja mihin Herra on valtuuttanut!
Aamen.


2 kommenttia

Tänä iltana

Mielessäni on kaksi runoa. Poika ja kynttilä ja Riemulaulu. Ensimmäinen ensin.

Pieni kynttilä,/kun sinä olet kanssani täällä huoneessa, en pelkää./
Pieni kynttilä, kun sinä lämmität kylmää kättäni,/ minun on hyvä olla.
Olisi varmasti hauskaa/ osata valaista ja lämmittää/ niinkuin sinä

Pieni kynttilä,/ sinä olet tänään pienempi kuin eilen!/ Itketkö sinä?
Jotain, aivan kuin kyyneleitä/ vierähti juuri alas.
Sitäkö sinä itket,/ että tulet aina pienemmäksi,/ sinä pieni, rakas kynttilä?

Mutta minä,/ Minä tahdon kasvaa suuremmaksi./Kerran olen yhtä suuri kuin isä./
Silloin näytän/ mitä osaan, ja kaikki katsovat ja ihmettelevät/ Minua.
Pieni kynttilä, voi, kuinka sinä raukka olet todella pieni!

Minä sammutan sinut,/ että et kuluisi aivan loppuun,/ mutta –
minä tarvitsen sinua, kun on pimeä ja kylmä/ja sinä valaiset ja lämmität./

Mutta – pitääkö aina tulla pienemmäksi, että voi valaista ja lämmittää?

Mirjami Lähteenkorva

…………….

Ja katso, eräänä päivänä, kun/ minun tuli niin vaikea olla,
minä avasin vanhan Raamatun./ Minun oli niin vaikea olla.

Ja ne kertoivat lehdet keltaiset/ tarun, säilyvän ajasta aikaan.
Oli tulta ne suuret kirjaimet,/ ja ne loistivat ajasta aikaan.

Sillä pätsiin pantu palamaan/ oli kolme pyhää miestä./
Ja ne lauloivat riemulauluaan,/ ne kolme pyhää miestä.

Tulen halki he kävivät, voittajat,/ ei kajonnut liekki heihin.
He riemulaulua lauloivat,/ eikä liekki kajonnut heihin.

Olin lukenut muutaman lauseen, kun/ minun tuli niin autuas olla.
Minä suljin sen vanhan Raamatun./ Minun oli niin autuas olla!

Uuno Kailas

 

En jaksanut tänä iltana lähteä ramattupiiriimme ja tuli haikea olo. Ajattelin enkö tosiaankaan olisi jaksanut, mutta en ole voinut hyvin.
Sytytin pienen kynttilän pimenevään iltaan ja rukoilin, siunasin niitä jotka olivat kokoontumassa. Muutakin rukoilin jotkut raamatunlauseet mielessäni.  Myös Pyhäinpäivä lauantai, ja hautausmaiden kynttilämeret. Muistelin menneitä…..

Ajattelin myös tätä hetkeä. Voisiko näistä runoista syttyä pieni liekki jonkun toisenkin sydämeen, ehkä kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan. Kaikesta siitä mitä hän on  Jeesuksessa tehnyt hyväksemme, rauhaksemme ja iloksemme.
Sanalla sanoen:
Riemulauluksemme! Silloinkin kun vain pieni kynttilän liekki valaisee pimeässä illassa, vaikkapa juuri nyt!
Sillä:

Päivä on tuleva, Voiton päivä valtava. Taivas ei pilveen käy, eikä kyyneleitä näy. Silloin rauha ikuinen alkaa luona Jeesuksen, päivä tuo ihana on tuleva.
Päivä tuo valtava, kun saan Herran kohdata, silloin katson kasvoihin tuon Rakkaan Kalliin Mestarin. Ja Hän tarttuu käteen mun ja levon antaa siunatun. Päivä tuo ihana on tuleva.
Siellä ei surua eikä kuormaa kanneta. Sairaus poissa on sekä muistot tappion, pääsen luokse Herrani, joka kuoli eestäni, päivä tuo ihana on tuleva. Päivä tuo Valtava, kun saan Herran kohdata, silloin katson kasvoihin tuon Rakkaan Kalliin Mestarin, ja Hän tarttuu käteen mun ja levon antaa siunatun. Päivä tuo ihana on tuleva.”

Siunausta nyt ja Pyhäin päivääsi ensi lauantaina!


1 kommentti

Vieläkö on toivoa

Ensiksikin, olen ihmetellyt kun tällä blogitaivaalla on niin hiljaista, mutta Tapio kertoikin että keskustelu ym. käydään paljolti FBssa. No hyvä niinkin, minulla ei ole sinne yhteyksiä joten kirjoittelen täältä käsin.

Tänä aamuna olen kuunnellut ohjelmia radio Deistä ja tullut surulliseksi. Oikeastaan hiukan kiihtynytkin kuulemistani, eikä tässä tilassa kannattaisi kirjoittaa, mutta. Ensiksikin Espoon piispanvaalit!

Miksi meidän, jotka uskomme niin kuin kirjoitettu on, pitää alistua ajanhengen mukaisiksi!?
Eikö Jumalan Sana olekaan enää se auktoriteetti jonka mukaan ojentautua ja elää. Minulle on, enkä silti pidä itseäni ns. lakihenkisenä. Uskon vain Jumalan luomistyöhön ja esim. siihen että Jumala Loi miehen ja naisen ja että lapset syntyvät näiden kahden kautta.
Espooseen valitaan kahdesta jäljelle jääneestä piispaehdokkaasta joista toinen tahtoo pitää uskontunnustuksestamme kiinni ja myös luomisjärjestyksestä, toinen on toisenlainen. Tässä on rukouksen paikka!!!

Vedotaan nykynuoriin ja ihmisiin yleensäkin, siis mitä mieltä ne ihmiset ovat jotka eivät tunnu välittävän kirkosta?! Eikä varsinkaan siitä mikä kirjoitettu on Jumalan ilmoituksen mukaisesti. Ihmetellään sitten miksi on niin kuin nyt on? – Kaikki alkaa jo lapsuudesta! Elleivät lapset saa enää raamatullista opetusta mistään, niin eiväthän he opi tietämäänkään muusta kuin maailmasta. Ja tämä johtaa juuri siihen että maailma on kaikki!

Surullinen esimerkki on siitä myös nämä kirjamessut joista kuulin ja joista nyt puhutaan, ja josta myös ”Seurakuntalainen.fi” kirjoitti. Kun on poistettu kristillinen osuus kirjamessuilta siivoutuu siis pois (kuulemma) siksi että kristillisessä kirjallisuudessa ilmaantuu syrjintää!? Eikö itse syyllistytä samaan? Eikö meitä kristittyjä syrjitä muutoinkin tänä aikana? Jopa meillä täällä kotimaassa, poistamalla kaikki kristillisyyteen viittaavakin myönteisestä julkisuudesta ja vain kirkkojen ja kappeleiden sisään. Syrjintää on niin monenlaista. Entisen mieheni sanoin: ”se voittaa joka huutaa kovimmin”. Siinä hän sentään oli oikeassa.

Voi kuinka maailma on muuttunutkaan! Mitä pitäisi tapahtua että ihmiset ymmärtäisivät ettei tässä näkyvässä ole kaikki!? Toisaalta Raamattu kyllä kertoo myös lopunajoista. On kai otettava sekin näissä tapahtumissa huomioon. Me, jotka uskomme, odotamme Jeesuksen paluuta. Joskin joudumme elämään tässä samassa lopunajan maailmassa kuin muutkin aikamme. Ja kokea kuinka vaikeaksi ja Jumalan Sanalle kielteiseksi maailma muuttuu. Mutta maailma, eikö se oppinut mitään juutalaisten vainoista aikoinaan, vai eikö usko tai tiedä?

Jumala auttakoon ja armahtakoon meitä kaikkia jotka vielä tahtovat Jeesusta seurata/lähteä seuraamaan. Uskovat, ei riidellä keskenämme vaan ollaan yhtä, sen ylimmäispapillisen rukouksen voimalla, jonka Herramme Jeesus Kristus aikoinaan omiensa puolesta rukoili. Ei se tarkoita sitä että Raamattuun lisäämme jotain mieleistämme, tai ennen kaikkea pudotamme siitä jotain pois. Raamatun lopussa on tästä varoitus! Laitan sen vielä tähänkin.

Johanneksen ilmestys 22:16-20:

” Minä Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.” Ja Henki ja morsian sanovat:” Tule” Ja joka kuulee, sanokoon tule! Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee:” JOS joku panee niihin jotakin lisää, niin JUMALA ON paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan. Ja JOS joku ottaa POIS jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin JUMALA on ottava pois sen osan, mikä hänellä on ELÄMÄNPUUHUN ja Pyhään Kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

HÄN, joka näitä todistaa, sanoo:” Totisesti, Minä Tulen Pian”. Amen, Tule Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

 


2 kommenttia

Kuka Jumala on?

Sain joku päivä sitten viestin, jossa kysyttiin sitä, että jos Jumala ja Jeesus on sama asia, niin miksi Jeesusta kutsutaan Jumalan pojaksi.

Kysymyksessä on sisällä oivallus ja samalla käsitteiden suloinen sekamelska. En tässä kuitenkaan halua lähteä vastaamaan ja purkamaan Jumaluuden olemusta ja kolminaisuutta vaan itse kysymystä ja sen taustoja.

Kuinka vastata koulutetuille, rippikoulun käyneille, seurakunnasta vieraantuneille ja työssä käyville nuorille aikuisille jotain Jumalasta niin, että se aukeaa edes jollain tasolla.

Taustalla on myös kysymys, että mitä me uskossa sisällä olevat puhumme ihmisille? Miksi saarnata parannusta ihmisille, jota eivät tunne Jumalaa jolta anteeksiantoa pitäisi olla vailla! Tajuaako kristikunta Suomessa, että meidän tavastamme evankelioda ihmisiä Suomessa on aika ajanut ohi. Meidän traktaattimme ja julistuksemme kaikuu korville, jotka eivät ymmärrä mitä me puhumme. Tämän ajan ihminen elää kiireen ja ahdistuksen keskellä. Arjen uuvuttama uupuu jos hänelle lyödään eteen lista synneistä ja parannusta vaativista asioista. Hän tarvitsee aivan jotain muuta!

Jeesus julisti parannusta fariseuksille ja sitä minäkin haluan julistaa meille. Haluan julistaa parannusta myös niille, jotka omistavat Jumalanvaltakunnan salaisuudet ja avaimet. Nähkää Jeesus ja mitä hän julisti ja käski opetuslasten julistaa.

7. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle’. 
8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. 
9. Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne, 
10. älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut. 
11. Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette. 
12. Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä. 

Meidän lähimmäisemme ovat raskaiden taakkojen uuvuttamia. Me olemme niitä joiden tulisi keventää taakkaa eikä lisätä sitä. Loistaa Kristuksen valoa ja tuoda lohdutuksen henki mukanamme minne ikinä menemmekin. Näin Evankeliumi saa uudelleen sijaa tässä maassa.

Muinaiset suomalaiset ottivat evankeliumin vastaan, koska se vapautti heidät peloista ja luonnonjumalien mielivallasta. Miekka ei tuonut evankeliumia vaikka niin väitetäänkin. Sama toistuu yhä Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Evankeliumi ei yksinkertaisesti uppoa ihmiseen väkisin. Rakkautta ei voi pakottaa. Tiedän että historia ei ole näin yksioikoista mutta Kristinuskolla ei olisi ollut mahdollisuutta ellei siinä olisi ollut jotain radikaalisti erilaista ja houkuttelevaa. Kysymys kuuluukin että mihin me hukanneet sen ihmisiä houkuttelevan evankeliumin?