Blogitaivas

En osaa pukea kunnolla sanoiksi sitä mitä tällä hetkellä koen sisälläni. Tulin muutama minuutti sitten seurakunnan tilaisuudesta. Tilaisuudessa piti laulaa Jippu ja puhua Jaakko Pirttiaho mutta paikkalle tulikin Jeesus, joka puhui minulle. Toki hän puhui muillekin, koska hän puhuu jokaiselle yhdessä ja erikseen. Hän puhui siihen kipuun ja häpeään, joka itse kunkin sydämessä ja sielussa on. Hän puhui niihin haavoihin, joita elämä on viiltänyt jokaiseen meistä. Hän puhui siihen syntiin, joka meissä on. Hän tuntee ne synnit, koska hän itse on ne kantanut kerran ja kärsinyt niistä tuomion, joka olisi kuulunut minulle ja sinulle.

Niin, mietin mitä tapahtui? Jippu oli sairastunut ja flunssa oli vienyt äänen lähes tyystin. Jaakko oli ajellut päivän tietokoneensa perässä pitkin Pohjanmaata. Itse puhujana tiedän mitä sellainen valmistautuminen tekee itsetunnolle ja varmuudelle seistä sanojen takana. Jippu lausui ja rukoili oman osansa pianistin kanssa. Jaakko puhui koko sydämestään ja jakoi elämäänsä kuten Jippukin. Kauniin laulun sijasta tuli valtava määrä koskettavia sanoja, jotka hitaasti sulivat läpi kovan ihmiskuoren ja upposivat ihmisten sydämiin.

Yhdessäkään konsertissa ei ole tuossa salissa mainittu Jeesusta niin monta kertaa kuin nyt. Kun Jippu ilmoitti alussa, ettei kykene laulamaan vaan aikoo rukoilla meidän kanssamme koko illan, niin jokin ihmeellinen liikahdus ja voima meni kehoni läpi ja tajusin, että Jeesus oli  tämän takana. Hän ei halunnut, että kuuntelisimme Jipun ihanaa laulua vaan että kuuntelisimme Häntä. Hän tiesi, että pidimme Jipusta ja moni oli siksi paikalla. Jeesus kuitenkin tiesi, että illan jälkeen pitäisimme hänestä vielä enemmän. Hän tiesi, että Jippu ei rikki mene vaikka ei pystyisikään laulamaan, mutta että ilman Jeesusta me jäisimme ilman rakkautta.

Itse sain polvistua illan lopuksi vapahtajani eteen ja kuulla ne tärkeät sanat. Sinun syntisi on annettu anteeksi! Kiitos Jeesus Jipusta ja Jaakosta.

Kuva: Pauliaukusti Haapanen

Kappelimme kesätauko päättyy ja toiminta alkaa. Erämaa taival siinä suhteessa itselläni päättyy, sikäli kuin kunto antaa periksi osallistua. Halu on ja tarve kova!
Oli taas mielessäni useampikin aihe, ja toisena otsikkona myös raflaavasti ”ilmaston muutos”. Tahdoin kuitenkin ottaa pidemmän ja ajattomamman otsikon, sillä huominen on aina edessä päin. Toisaalta voisin kirjoittaa vaikka joka päivä, aiheista ei ole pulaa.

Eräänä iltana minulle tuli mieleeni ”Laupias Samarialainen.” Ehkä sen tarkoitus olikin vain rakentaa minua? En tiedä mitä siitä nyt saan sanottavaksi? Joka tapauksessa kertomus on eräs kauneimmista kuvauksista Herrastamme itsestään.

Hän ei ole lakannut kulkemasta Jerusalemista Jerikoon! Luukkaan luvussa 10, jakeissa 30-37 tästä kerrotaan.
Moni, joiden olisi odottanut auttavan ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä tienposkessa meni ohi. ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. HÄN meni miehen luo, valeli tämän haavoihin Öljyä ja Viiniä ja sitoi ne. Sitten Hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja Piti hänestä huolta.” Hän myös antoi omista varoistaan majatalon isännälle että tämä hoitaisi haavoitetun.
Tämä liikutta minua aina uudellen ja syvästi, silläkin perusteella mitä Jesaja profeetta kirjoittaa Herran kärsivästä palvelijasta. (Jes.53. 3-12)

Mitä aikaa me nyt elämme? Ylenkatsommeko Herran Jeesuksen? Hylkäämmekö hänet? Uskommeko siihen mitä ”maailma syöttää”
kaikesta siitä huolimatta mitä hän teki ja TEKEE meidän hyväksemme? Sillä Hän Oli ja on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut!

Ilman häntä meillä ei olisi mitään, ei ikuista elämää ei apua arkemme kiemuroissa ja vastoinkäymisissä. Ei lohtua lohduttomuudessa, ei uskoa eikä toivoa. Jos kellä ei ole lähipiirissään ketään läheistä sellaista joka joskus edes sanoisi, jos ei rakastavansa, niin ainakin pitävänsä sinusta tai minusta, niin on kuitenkin yksi! Hän Herra Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme.

Miksi tämän kirjoitan, ehkä vain omista syistäni? Olen niin kaivannut uskovien yhteyttä ja kärsin kovasta stressistä arkeni toimimattomuuden tähden. Rukoilen illoin aamuin ja päivin kaikkinaisin huokauksin ja ääneenkin. Mutta mikään ei korvaa uskon ystäviä ja seurakuntaelämää. Kuitenkin karu totuus on, kun itseltä voimat uupuvat, aktiivisuus riittää vain arkeen joka täyttää kuormallaan niin ettei muuta jaksa kuin suorittaa, niin vähätkin ystävyys suhteet kärsivät.

Jumala ON Hän Itse todistaa siitä! Kirjoissa ja kirjoituksissa, Pyhässä Hengessään ja Sanassa jotka minua murtaa. Hän on se joka On, Alusta loppuun. –  Huominen on toisin! Iankaikkisesti.

Lapselleni opetin silloin ammoin, kun hän oli vielä pieni, paljon hengellisiä lauluja ja virsiä. Yksi niistä oli:
” Oi Jumala, et hylkää pientä lasta, vaan katsot puoleheni taivahasta. Kun lapsenas suot tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni” Se löytyy vanhasta virsikirjasta numerolla 478 siinä on kaikkiaan 7säkeistöä, kauniit ja kaikkiin aikoihin sopivat sanat.

Kiitos Jumalalle että tuo pieni siemen sai itää ja tehdä tehtävänsä! Tänään saan kiittää Herraa siitä ja kaikesta muustakin kun ajattelen mennyttä elämäämme! Hän, Jeesus, totisesti on ollut se joka hoitaa ja on hoitanut haavoitetut. Ollut ja on uskollinen kanssakulkija joka Ei Mene Ohi, ei ketään hylkää Hän!  Edelleenkin Hän kulkee Jerusalemista Jerikoon voidakseen parantaa ryöstetyt ja haavoittuneet.

Sellainen on meidän Vapahtajamme.

Kirjoitin jo käsin jonkinlaisen hahmotelman tälle blogille kun tuli hankituksi uusi kone ja ojelmalla W 10.! Kun toistakymmentä vuotta pitkästi vanhalla on kirjoittanut ja W seiskalla, samalla numerolla kuin ikäkin jo alkaa, niin ei ole helppoa.
Odottelen myös keittiöremontin alkamista 9.9. jonka ajan myös asun remontin keskellä. Keskellä arkea siis, ja jos jotain vielä tästä kesästä niin avustajia on ollut todella vaikea saada ja vakituisia ei ole kuin 1 ja yhtenä päivänä viikossa.

Suloinen filippiiniläis ”tyttärenikin” lähti muihin töihin kun 2 suurta firmaa, jotka näitä avustajia välittää, fuusioituivat ja kaikki muuttui. Itsellänikin on harkinnassa pitäisikö firmaa vaihtaa että saisi vähän vakituisemman avustajan, se on nimittäin turvallisuuskysymys myöskin.

Joka Päiväistä iloa kuitenkin tuottaa tuo ihmeen ihana ja suuren suuri pihlajapuu pihallani, puu jonka yltäkylläiset oksat taipuvat kaikesta marjarunsaudestaan, sateesta ja tuulesta, mutta eivät taitu! Se on minun maallinen elämänpuuni.

Ja sitten, jos en itse olisi kaikenlaisia kokenut tämän pitkän uskon taipaleeni ohessa (46v), epäilisin suuresti seuraavaa tapausta, jos sen kuulisin jonkun muun kuin itseni, kertomana. –  Usein tallennan hengellisiä/kristillisiä ohjelmia katsoakseni niitä sitten aivan rauhassa ja silloin kun tahdon jotakin oikein hyvää. Yksi lempiohjelmistani on mm. Cafe Raamattu ja myös Isännän pöydässä jne.

Tällä kertaa katselin ”Isännän pöytää”. Haastateltavalla miehellä oli takanaan risainen tausta ja hän kertoi kuinka Jumala oli usein puuttunut hänen elämäänsä ja hän oli tuntenut vetoa Jumalan puoleen väkevästikin, mutta se alkoholi… En siitä enempää, kuin että loppu oli onnellinen.

Tätä ennen olin katsonut Alfa tv:n haastatteluohjelman jossa useasta syövästä parantunut nainen ja perheen äiti oli haastateltavana. Hyvin urheilullinen, miellyttävä, rauhallisen asiallinen ja kaikinpuolin kunnioitusta herättävä tarina hänen tosielämästään.

Kaksi erilaista ihmistä, kaksi erilaista tarinaa, kummallakin syvä usko Jumalaan ja Hänen johdatukseensa. Ja minähän en kaikkia tällaisia ohjelmia katso enkä usko, mutta erotan oikean ja väärän.

Jossain vaiheessa kun näitä katselin, yht´äkkiä kuulin sisimmässäni vahvan äänen joka ikäänkuin irrotti minut siitä mitä katselin ja kuitenkin tiesin että siinä olen ja näitä katselen, mutta! Oli kuin olisi tullut joku ihmishamo siihen minun ja kuvan väliin ja koin voimakkaasti minulle sanottavan: ”Minä Olen Sinun kanssasi” ja haihtuessaan vielä ”Et ole yksin”!?

Nyt olen sitä miettinyt ja yrittänyt päästä tapahtuneesta perille, mutta se siunasi! Se ei siis ollut mikään huuhaajuttu. Tiedän että ajattelen sitä jatkossakin. Tulenko sitä aivan erityisesti tarvitsemaan, vai onko tarpeeni arjen keskellä ollut jo niin suuri, että Tästä piti minua muistuttaa? Olen kyllä tuntenut turvattomuutta ja avuttomuutta, mutta eivät ne uusia asioita ole.

”Minä OLen SInun kanssasi, et ole yksin”, sai minut rukoilemaan, ja saa jälleen! Kiitoksen ja ylistyksen kera, mutta nöyränä ja Jumalan ihmeestä ravittuna.

Kun olen tämän kirjoittanut alan iltatoimilleni ja odotan että pääsen rauhassa kohtaamaan Herraani. Rukoilemaan kaikkien ihmisten, kirkkojen, kappeleiden, pappien jne. puolesta, –  että Herra antaisi herätyksen sateet. Sellaiset mitä ihminen ei voi kuinkaan aikaan saada ja että Tämä Kansa palaisi Jumalansa ja Herransa puoleen tehden parannusta maailmanmielisyydestään ja ylpeydestään.

Rakkaus on Jumalan lahja, mutta se ei ole maailman rakkautta, se on puhdasta, armollista ja ravitsevaa. Jumalan rakkaus on luokseen kutsuvaa , anteeskiantavaa ja pelastavaa. Jumala On Rakkaus.

Ja Jos joku tahtoo lukea Hyvän Kirjan, se on ”Hedelmästään puu tunnetaan”! Jukka Norvanto.

JK.
Ja vielä lopuksi, samalla kun vanha kone poistui, pääsi katoamaan kaikki s-posti osoitteet ja minulla on täällä muutamia ystäviä jotka olette kirjoitelleet yksityisestikin kanssani. Nyt en saa täältäpäin teihin yhteyttä ellette itse kirjoita minulle siihen samaan osoitteeseen kuin ennenkin. 😉 Kiitos.

”Muistan kun Herrani kohtasin Sun, syntini anteeksi sain. Muistan kun pyysin ja rukoilin, itkin, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon, Herrani mun oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä Sua, täytä mut Hengelläs.

Muistan kun tulesi valtasi mun, kastehen Hengen sain. Muistan sen kaiken, mut tänään mä pyydän, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon Herrani mun, oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä Sua, täytä mut hengelläs.

Herra en ilman Sun Henkeäs voi vaeltaa voittaen, siksi mä pyydän taas uudelleen huudan, Oi täytä mut Hengelläs!
Tässä nyt oon Herrani mun oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon, ootan mä sua Täytä mut Hengelläs!”

Eräänä aamuna istuessani jälleen keittiöni pöydän ääressä katsellen ikkunasta avautuvaa ihanaa maisemaa, suurta monirunkoista ja marjoja ääriään täynnään olevaa pihlajapuuta, oli radio auki! Olin juuri ajatellut kuinka suuri, hyvä, uskollinen, pitkämielinen ja ihmeellinen on Jumala ja hänen armonsa, meistä ihmisistä riippumatta KUN kuulin tuon laulun! Minusta tuntui etten voisi koskaan enää kuulla mitään niin syvällistä, sanoiltaan totta ja kaunista kuin tämä!

Monena päivänä etsin mistä löytäisin sen uudelleen kuunneltavakseni ja saadakseni Sanat talteen.?

Kaukainen ystävä tuli avukseni ja tuossa se nyt on!!! Niin totisesti koettuna kauan sitten ja taas! Mitä me olisimmekaan ilman Jumala Pyhää Henkeä, mihin me pystyisimme, miten eläisimme. Jumalalle kiitos kuulemisen lahjasta. Jumalalle kiitos niistä jotka sanoittavat, säveltävät ja laulavat taivaslauluja!

Jumalalle kiitos ELÄMÄSTÄ!
”Tässä nyt oon Herrani mun, oottaen kastetta Hengen. Tässä nyt oon. Ootan mä Sua. Täytä mut Hengelläs” !

Kiitos Jumalalle myös ihanasta väriloistosta pihallani ja puusta jossa ei liene koskaan ollut niin paljon hedelmää kuin nyt on, niin, Hän ruokkii myös taivaan linnut tulevana talvena! Niin kuin Hän ruokkii lapsensakin Hengellään, Armollaan ja Rakkaudellaan. Ihmeellinen JUMALA KAIKKIVALTIAS HERRA!

”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo HERRA, Sinun Armahtajasi” Jesaja 54.10
”Etsikää HERRAA silloin kun Hänet löytää voidaan; huutakaa Häntä avuksi, Kun HÄn Läsnä On!” Jesaja 55.6

Mua tartu käteen Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia. En jaksa käydä yksin vaan lankean, vie kanssas käsityksin niin uskallan, niin uskallan.
Sä armos, rauhas anna ain lohduttaa, ja korpitiellä kanna mua uupuvaa. Mä jalkojesi juureen nyt laskeudun ja rakkautees suureen taas turvaudun, taas turvaudun.
Jos tunnekaan en täällä Sun hoitoas, oot kanssain surun säällä viet kotias. Siis tartu käteen Herra, ja taluta niin että pääsen kerran mä kotia, mä kotia.

Tämä kaunis vanha laulu/virsi soi tässä eräänä aamuna radiossa ja sai kyynel virrat aukeamaan vuolaana niin ettei meinannut loppua tulla. Joku ikävä ja alakulo on vaivannut pitkään ja pahasti, eikä tahdo hellittää. On laittanut ajattelemaan, jälleen kerran, niitä joita olen tahtonut lohduttaa! Kuinkahan usein olen epäonnistunut?

Onneksi kaikella on määräaikansa, monessakin suhteessa. Tosin kovin on ankeata luettavaa Saarnaajan, Daavidin pojan, tekstit luvussa 3. Ja kuitenkin (jotenkin) totta ja tuttua. –  Valtavana vastapainona profeetta Jesaja. Ei saarnaaja itketä, mutta Jesaja itkettää!

Tytär antoikin meille kesäläksyksi, syksyn Raamattupiiriä ajatellen, luettavaksi koko Jesajan kirjan ja kehotti hakemaan sieltä jonkin kohdan joka kutakin osallistujaa eniten puhuttelee. Minä en pysty erittelemään; Kaikki On Hyvää. Tai Ehkä, jos Pakko on sanoa, kaikista parhainta lienee luvut 53-55? Siunattu, iankaikkinen SANA!

Eilen tytär rukoili Voimarukousta ja oli mahtavaa. Mutta tunsin itseni niin pieneksi, heikoksi, kurjaksi ja sammuneeksi että vasta illalla sain jonkinlaisen otteen Pyhästä Hengestä, tai Oikeammin Hän minusta. Kuinka suloista se aina uudelleen ja uudelleen onkaan. Silti huolet painaa mieltä ja suru jolle ei ole nimeä. Syvä suru. Mutta olen onnellinen tyttäreni puolesta, Jumala on ihmeellinen hänen kohdallaan ja armosta rikas!

Tapio kirjoitti viimeksi lyhyesti mutta sanoi totuuden!
Olen ajatellut uskomista juuri niin kuin hän kirjoitti, mutta myös kuinka paljon Jumala saakaan aikaan ihmisissä jotka Hän kutsuu ja kohtaa niin, että ihmiset antavat pelastaa itsensä. Heräävät uskomaan sisintään ja elintapojaan myöten! Tulevat uudestisyntymään Jumalan Pyhästä Hengestä ja muuttuvat.

Kukaan ei pääse tässä ajassa synnittömäksi perisynnin tähden, mutta kaikki, jotka koko sydämestään lähtevät seuraamaan Jeesusta, lakkaavat tekemästä syntiä, siis synnin tekoja. Ei ole tahtoa tehdä syntiä. Miksi tämän kirjoitan tähän yhteyteen? Ehkä:

Sen tähden, että silloin kun on ”ahtaalla” usein miettii, MIKSI? Ja jos vielä uskaltaa tunnustaa että on alamaissa saattavat jotkut lähimmäiset ajatella asian aiheuttajan olevan ns. oman puseron sisällä? Tietyllä tapaa onkin, mutta ei sen tähden että olisi tekemällä tehnyt jonkin synnin teon.

–  En tiedä enää yleisimmin, mutta niinkin on menneisyydessä käynyt kun kärsimys on vaan jatkunut eikä toivottua ole saavutettu ja se on aika rankkaa –  ”salasynnistä” epäily. Sillä elämässä on paljon selvittämätöntä kipua, ikävää ja tuskaa. Eikä se ikääntyessä ainakaan vähene. Meidän syyttäjämme osaa käyttää heikkouden aikojamme kyllä hyväkseen. Siinäkin hän on mestari.

Eli, Jumala armahtakoon!
Olkoon Hän meille kaikille armollinen, niin kuin HÄN onkin. Ja auttakoon että jokainen meistä olisi myös armollinen sekä itselleen niin kuin lähimmäiselleenkin. Niinhän me rukoilemmekin.

Herran siunauskin tosin, on muuttanut muotoaan, siitä kuin se oli minun nuoruudessani, mutta sen sanoin mikä kenellekin tutuinta on, tahdon toivottaa Herran Siunausta. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua, minua ja meitä kaikkia.
Kiitos Jumalalle, Abba, Isälle, Hänen suuresta armostaan ja laupeudestaan meitä ihmisiä kohtaan. Siunattu Sana!

” Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni palaja, vaan tekee sen, mikä minulle on otollista ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan myrttipuita; ja se tulee HERRAN Kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.”
Jesaja 55. 9-13

Aamen!

Istun takapihalla, verannalla teltassa. Elokuu on jo pimentänyt illat ja etäällä autot peittävät vielä ympäristön äänet alleen ja jossain haukkuu koira laskien kulkijoita. Mietin Äiti Teresaa. Hänen elämänsä oli enemmän työtä, hikeä ja kyyneleitä kuin uskon sankaruutta. Enimmäkseen Jumala oli vaiti ja siitä huolimatta hän jaksoi seurata kutsuaan. Hän epäili mutta ei epäröinyt. Siitä kai uskossa on kysymys. Omasta epäröinnistä huolimatta antautuu kutsulleen. Niin sen täytyy olla koska muuten kukaan ei koskaan lähtisi liikkeelle. Niin hullua on evankeliumi. Emme tee työtä pelastuaksemme vaan teemme työtä koska olemme pelastettuja. Siinä  on vissi ero.