Blogitaivas

Sana Sielu, on viimepäivinä ollut mielessäni. Olen miettinyt missä ovat kuolleitten sielut ylösnousemukseen asti? Tänä aamuna mieleeni tuli se tuttu kohta Raamatusta missä Jeesus herätti Martan ja Marian veljen kuolleista vain kutsumalla häntä nimeltä! Ehkä ajatus askarruttaa myös siksi että on Pyhäinpäivän aatto?

Joitain virsiä ja hengellisiä lauluja nousee mieleeni joissa sielusta lauletaan. Esim. hengellinen laulu:” Lähemmä Jeesus, lähemmä vaan Kaipaan mä ääntäsi kuuntelemaan. Sulje Oi Jeesus armohosi, siellä on turvaisa satamani.” Mieleeni nousi myös laulun:” Kuinka on sun sielus laita, minne kuljet matkamies…” sanat.. Niin, missä on kuolleen ihmisen sielu ennenkuin Raamatun mukainen ylösottoaika tulee?

Kukahan tähän voisi vastata? Miettiessäni näitä nyt muutamana päivänä, tuli vastavuoroisesti voimakkaana mieleeni myös tämä aika.! Jossa ei voi enää luottaa siihen mitä kirkot ennen julistivat Jumalan Sanana! Jopa siis arkkipiispaa myöten! Aika rohkeaa kirjoittaa tästä, mutta kun asia sattuu niin kovasti minuun henkilökohtaisten kokemuksieni vuoksi!

Onko kaikki se, mitä olen tahtonut ja ymmärtänyt Jumalan Sanana noudattaa, ollutkin turhaa ja aiheuttanut suurta fyysistä kärsimystä.? Myös sielullista.! Joka tapauksessa kuitenkin,- kaikesta huolimatta, minä en käsitä tätä aikaa. Minulle Jumalan Sana on yhtä kuin Raamattu kannesta kanteen, Jeesus Kristus ja Pyhän Hengen osallisuus!!!

Hän, Jeesus ,joka kuoli kauhean kuoleman meidän tähtemme, myös minun! Kuinka voisinkaan muuttaa mitään siitä mitä Suuri Kirja meille opettaa Pyhästä kolminaisuudesta, Ja kaiken alusta ja lopusta. Eikö se merkitse mitään että Suuri Jumala on kertonut meille kuinka kaikki syntyi, miten on olemassa, ja kuinka kaikki loppuu.!? Mutta missä on ihmisen sielu ylösnousemukseen asti? Tiedänkö, vei enkö? Muistanko vai en, onko siitä erillistä oppia.?

Kun pian taas tulee yksi vuosi lisää, se laittaa miettimään elämän rajallisuutta. En henkilökohtaisesti kuitenkaan pelkää kuolemaa, vaan toivon sen olevan rauhallinen ja helppo? Niin kai kaikki muutkin ihmiset, jotka kuolemaa ajattelevat. No kuten kirjoitin, me vietämme huomenna ”Pyhäin päivää” ja useimmat meistä käyvät haudoilla sytyttämässä kynttilät rakkaittemme haudoille.

Ehkä me siinä kiitämme mielessämme joitain pois menneitä ja toivomme tapaavamme heidät kerran. Mutta entäs se sielu, onko se jo taivaassa? Jeesus kuitenkin vain kutsui Lasarusta:” Tule ulos” ja Lasarus tuli ja eli vielä paljon aikaa, jota aikaa ei ole erikseen kerottu vuosina. Ei myöskään että hän olisi itse kertonut kokemuksestaan. Itselleni toivon hellää kuolemaa ja sellaista että turvani on Jeesuksen lempeä olemus! Kuitenkin yhdessä laulussa kysytään:” Kuinka on Sun sielus laita”?

Ja samassa kirjassa vielä:” Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus ois, Hän ei yhtäkään luotansa sulje, eikä käännytä ketään pois. Maan alimpiin paikkoihin astui Hän kantaen ristiään. Siinä verehen viittansa kastui, repi piikit tuon puhtaan pään.”…. jne. Se on yksi kauneimmista lauluista joita tiedän.!

Siunattua Pyhäin Päivää kaikille jotka laittavat uskonsa ja toivonsa – ja kiitoksensa, Sielujensa pelastajalle, Jeesukselle Kristukselle. Tulee aika, jolloin kuolleet nousevat eloon! Kiitos ihmeelliselle kolmiyhteiselle Jumalalle, joka tahtoi kertoa luomille ihmisilleen kaiken alusta loppuun saakka!!! Meidän ei tarvitse olla hukassa vaan odottaa sielujemme pelastajaa turvallisin  mielin ja kiitoksen kera! Herra Siunatkoon Meitä, niin kuin Hän on luvannutkin!!! Aamen.

Tänään on totta sanat:” Metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois”! Mikään ei liiku on tasaisen harmaata, vielä kuitenkin joissain pensaissa lehtiä mutta koivut ovat jo paljaat. Jotkut sanovat tällaisista tai vieläkin pimeämmistä päivistä että: ”On kaksi pimeää vastakkain”. No ei vielä! Kuitenkin sitä kohti ellei lunta sada tänne eteläänkin.

Samoissa, hämärissä aatoksissa koko aamun, johtuen siitä että eräs henkilö tässä kanssani päivittäin, kertoo kipeästä avioerostaan. Se muistuttaa minua omastani ja ahdistaa. En jaksaisi. Ja mietin vielä sitäkin mitä Jumala on kirjoituttanut Sanassaan, että jos joku eroaa mutta tahtoo mennä uudelleen naimisiin, niin on mentävä sen entisensä kanssa, NÄIN siis minun sanoen. Kukin lukekoon sen sisältä omasta Raamatustaan. Ja kuitenkin ihmisen kaipuu ihmisen luo, on myös tosiasia tässäkin elämässä! Me olemme Aadamin jälkeläisiä.

Kuitenkaan, jos on joutunut eroamaan, niin silloin on tosi kysymyksessä! Kukaan ei sellaista tahdo omalle kohdalleen, se on aina iso kriisi! Sitä saa todellakin työstää ja työstää uudelleen ja uudelleen. Se on haava joka ei umpeudu! Varsinkin jos on se petetty puolisko. Ja ehken pahoinpidelty fyysisestikin. Minä Olin. Ja kuitenkin Jumala on myös sanonut ettei ihmisen ole hyvä olla yksin, ja siksi Hän miehelle naisen loikin. Eikä ole olemassa muuta niin intiimiä yhteyttä kuin on miehen ja naisen välillä. Ei edes vanhemmuus ole samanlainen yhteys, vaikka voi olla myös kovin syvä ja onkin. Äitinä ainakin koen niin että lapseni on minulle tärkeintä tässä maailmassa ja menee kaiken muun edelle.

Tämä nykyinen tilanne ei ole uusi, mutta tuli aamulla mieleeni sekin, että miksen aloittanut blogien kirjoittamista nimettömänä eli anonyyminä, ei vaan tullut mieleeni! Oletan myöskin että nimellä kirjoittaminen on uskottavampaa kuin nimettömänä, varsinkin vaikeista elämään liittyvistä asioista. Ja kuitenkaan noista kaikkein vaikeimmista asioista ei voi kirjoittaa niin kuin ne elävässä elämässä on pakko kohdata. Kyllähän sitä yrittää, ja joutuu olemaan sielujen hoitajanakin eikä ehken onnistuisi jos itse ei olisi joutunut samoihin tilanteisiin kuin jotkut ihmiset, joita kohtaan.

Joskus on pakko ns. ”pysäyttää”! Ei ole kummallekaan eduksi että joka päivä puhutaan vaikeista asioista. Sellaisia varten ovat ammattihenkilöt. Pitäisi osata suhteuttaa. Meillä on sentään toisin, kuin monien yksityiselämässä, rauha maassamme! Ja kun on sotaveteraanin lapsi on kiitollinen tästä rauhasta. Mutta ei voi olla surematta Ukrainan kohtaloa! Se on jotain aivan käsittämättömän kauheaa! Oi Jumala Kaikkivaltias! Armahda Ukrainan kansaa, niin kuin meitä kaikkia  synnin uhreja. Kuinka osata kiittääkään Kaikkivaltiasta kaikesta siitä hyvästä, kuitenkin, mitä on osakseen tässä elämässä saanut!

Kiitos, Ylistys ja Kunnia, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Jälleen kerran! Totisesti Aamen!

Tässä iässä, ei voi olla varma muististaan, eli vaikkapa siitä mitä kaikkea on JO kirjoittanut?! Tekstejäni täällä näkyy olevan 351? Eilen, olin varma aiheestani kun se tuli mieleeni erään ns. ”sattuman kautta”? Olin lukenut, jälleen, kaikki kirjastosta kuukausittain tilaamani kirjat. Ajatukseni siirtyivät omaan kirjastooni, siellähän on hyviä, tosin jo luettujakin, kirjoja. Mutta kertaus on opintojen äiti, ajattelin, ja tulin katsomaan. Ja kuinka ollakaan ”Etsivä löytää”! Niinkuin Matteus 7:8 luvataan. Tartuin kirjaan ”Vapauteen” jonka kirjoittaja on Liisi Jokiranta.

Ja kuten ”sanottu”: Avattuani kannen, löysin aarteen!? Teksti jonka olin tulostanut ja tallentanut, oli, niinkuin olin kirjoittanut,- blogitaivaan Ilkan analyysi minusta?!  Vuotta en tähän ole merkinnyt mutta hämärästi muistan mihin tuo liittyi. Ilman itsekehua tms. kirjaan Ilkan tekstin tähän koska en milloinkaan ole saanut näin kaunista palautetta, hän kirjoittaa:” Katsokaa hän oli täynnä armoa ja totuutta. Jos pyytäisin jotakuta blogitaivaan kirjoittajista opettamaan minulle rakkautta, se olisi Tuulikki. Ja kyllä Tuulikki opettaakin. Heikkojen puolustaja, jonka teksteistä loistaa läpi luottamus Jumalaan kaikessa ja kaikkialla. Blogitaivaan Johannes, vaikkei Jobkaan ole vieras”.

Se vielä jatkuu virsien suhteen, lienee jokin analyysi meistä silloisista kirjoittajista jokaisen kohdalta, mutta tietysti omani olen tallentanut, vaikka en siitä muuta muistakaan. Tuli vain mielleeni etsiä JOKU kirja, joka jotenkin vahvistaisi nykyoloani ja olosuhteitani? Mielessäni tätä ennen väsyneenä, Jeesuksen sanat, Matteuksen evankeliumin luvusta 7./7 ”Anokaa niin teille annataan, etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan”!!! Niin usein kuin tuota on joutunut itselleen vakuuttamaankin, niin eikö ollut ihme, että juuri tämä kirja tuli valituksi ja mikä yllätys murheisiin ajatuksiini ja kokemuksiini sieltä löytyikään!?

”Anokaa niin teille annetaan”, ja nyt täytyy vähän itkeä!!! – ”Elämä on”, on myöskin tämän maailman sanoma! Niin, niinhän se on. Tämä ei ole taivas! Kun kauan elää huomaa kuinka Jumalan Sana ei katoa, se On ja Pysyy! Siitäkin huolimatta että kärsimys aina koskettaa ja kaipaus päästä Jumalan luo kasvaa vuosi vuodelta. Ja joskus tuttukaan Sana ei jaksa lohduttaa. Ehkä sitä ei täysin ymmärräkään, silloin kun vastoinkäymiset seuraavat toisiaan, ja pimeys peittää valon! Aina sama taistelu samoista asioista.?

Nyt avaan Raamatun toisesta kohtaa. Se on Johanneksen ensimmäinen kirje, kolmas luku ja vaikkapa 1-kolmanteen jakeet: ”Katsokaa minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita ME olemmekin. Sen tähden ei maailma meitä tunne, sillä se ei TUNNE HÄNTÄ. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.? Me tiedämme tulevamme Hänen kaltaisikseen, kun Hän Ilmestyy, sillä me saamme nähdä Hänet sellaisena kuin HÄN ON! Ja jokainen, joka panee Häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin Hän on puhdas”!!!

Jumala armossaan siunatkoon ja varjelkoon meitä tässä pahassa maailmassa ja ajassa, joka hylkää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, niin vahvasti ettei se jää vaikutustaan vaille. Ja siltikin Jumala On Rakkaus joka Pojassaan kärsi ja kuoli meidän pelastukseksemme! Emme koskaan tule tässä maailmassa ymmärtämään, tuon kuoleman merkitystä, mutta se takasi meille inkaikkisen Elämän Valtakunnassa jolla loppua ei ole! Jonka kuningas ja Herra on kolmiyhteinen Jumala! Herra armahda meitä!

Sellaista on elämä! –  Tänä aamuna kun avasin verhot, hämmästyin kuinka valoisa ja tyyni oli maisema jonka joka aamu kohtaan ikkunastani. Ei tuulen virettäkään. Mutta värejäkin vielä, vaikka suuri pihlajapuuni onkin jo kaiken loistonsa jälkeen täysin lehdetön. Kun läheisistä ihmiskontakteista/ystävistä on aina ollut pulaa minä ”seurustelen” luonnon kanssa. Sellainen olen aina ollut. Viimevuosina tosin avustajat ovat arkisin paikalla, kuka milloinkin ja milläkin tavalla, joten viikonloput ja illat ovat ns. omaa aikaa, JA jolloin seuralaiseni ovat maisemat jotka ikkunastani tai pihalla ollessani näen!

Mutta näin on aina ollut, ei mitään uutta! Viihdyn luonnossa milloin sinne sisälle pääsen tai ikkunastani katsellen. Vielä on Norjan Angervossa keltaisiksi muuttuneet lehdet ja Punakanukassani punaiset! Näen metsän – pihani ja suuren parkkipaikan takaa, koska asun rinteessä. Kaikin tavoin olen kiitollinen Jumalalleni tästä maisemasta ja vuokrakodista jossa saan asua. Meille, jotka P-tuolissa elämäänsä elävät, on pihalle pääsy aina juhlan paikka. Ainakin minulle! Pääsen ihanalle pihallenikin koska siihen on rakennettu terassi minua varten. Alkuun ei sellaista ollut. Eikö Herra olekin hyvä?

Jos, ja kun, jotain puuttuu Hän voi olla  rikas antaja! Myös maallisissa asioissa. Kuinka kiitollinen olenkaan! – Tätä kaunista maisemaa, pihaa ja rauhallisuutta miettiessäni tänä aamuna, kun ei ole avustajaa, tunnen suurta kiitollisuutta.! Mutta en voi myöskään sulkea ajatuksiani vain tämän näköalan piiriin, vaan ajattelen Ukrainan tilannetta ja kärsimystä! Olenhan itsekin syntynyt ns. ”sotien jälkeen” ja sama kohtalo ollut – ja samasta suunnasta – meilläkin. Nyt itkettää!

Pyydän ”Herra armahda Ukrainan kansaa!” Niin tehnee moni muukin rukoillessaan Kaikkivaltiasta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä! – Kukaan meistä ei ole synnitön, mutta se joka toisen kimppuun hyökkää syyttä, on syyllisempi kuin se joka maataan ja kansaansa puolustaa ja yrittää varjella. En tiedä miksi tämä teksti lähti tähän suuntaan kun olin niin siunattu tästä aamusta ja tuosta kauniista maisemasta, joka ikkunastani aamuisin aukeaa – ja kaikkinakin vuoden aikoina. – Mitä se sitten tarkoittaneekaan että ”kauneus on katsojan silmässä”? On kuitenkin jo 17.10 eli lokakuuta eletään ja silti luonnossa on vielä kukoistusta!? – Tuli aamulla mieleeni eräs muinoinen iskelmäkin:” Metsässä ei liikahda lehtikään, on kuin luonto kuollut jo ois, kuinka kaunis on päivän hetki tää”…. jne

Minulle luonto on aina puhunut Jumalan hyvyydestä, armosta ja rakkaudesta, kaikkia luotujaan kohtaan. Sillä Jumalan Rakkaus vei meidän Vapahtajamme ristille, tuskalliseen kuolemaan meidän tähtemme! Että meillä, rauha olisi ja että me uskoisimme ja pelastuisimme iankkaikkiselta kadotukselta! Näin siis tuo tyyni luonto tänä aamuna minua puhutteli ja puhuttelee, kiitos Jumalalle! Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle! Jos joku pääsi tänne asti niin olkoon Jumalan Armo, Rauha ja Rakkaus osasi tänään, ja tulevinakin, harmaampina, päivinä! Aamen!

Olen jo joitakin aikoja miettinyt asioita jotka tuntuvat aina vaan kertautuvan. JA joista Johannes kirjoittaa evankeliuminsa 8 luvussa, joka ennen vanhaan oli tuttu kaikille. ”Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven” Kun kuitenkin olen omassa arjessani tullut ”petetyksi” niin kirjoitan pahan mieleni ulos, vaikkei se mitään auttaisikaan. Aloitan alusta!

Olin vuonna 2000 uudehkossa kuntoutuslaitoksessa kuukauden jossa oli moniammatillinen henkilöstö, alansa huippuja. Työnään auttaa meitä eritavoin vammautuneita, pärjätäksemme mahdollisimman hyvin elämässämme eteenpäin. Tutkimuksia ja tietoa laidasta laitaan! Siitä asti kotikaupunkini vammaispalvelut ovat  myöntäneet minulle tunnit joita saan käyttää avustajiini. Ensin jouduin ns. Työnantaja mallille ja siinä olin 17 raskasta vuotta. Jonka jälkeen pääsin palvelusetelimallille. Nämä eivät sanone muille mitään, mutta vammaiset tietävät mistä on kysymys. Molemmissa malleissa, arjessa, ovat olleet hyvät ja huonot puolensa. Pahinta lienee, avustajien kannalta, uuden opettelu pienellä palkalla. Avustettavan kannalta avustajien vaihtuvuus ja osaamattomuus. JA ON ihmisiä, jotka käyttävät vammaisen tilaa ja avuntarvetta omaksi edukseen, avustajista kun on jatkuva pula.

Ollessani TA mallilla jouduin erään patologisen valehtelijan uhriksi ja olin siinä melkein vuoden!. Onnekseni, ja kiitos Jumalalle, tunsin erään tuomarin joka otti asian hoitaakseen että ilman suuria korvauksia selvisin eroon ”avustajastani”. Joka ei pettänyt ainoastaan minua vaan lääkäreitä ja tahoa joka hänen väärennettyjen tietojensa perusteella maksoi hänen toimeentulonsa. Pitkä juttu, mutta jos joku kuvittelee ettei väärinkäytöksiä ja petosta tapahtuisi nytkin, niin erehtyy. ”Rekryfirmat” etsivät ja välittävät avustajia mutta, muuhun heillä ei ole aikaa! Olen nytkin siinä tilanteessa että huomasin avustajani käyttävän minua taloudellisesti hyväkseen. Kerroin siitä välittäjäfirmalle, mutta siellä toivottiin että silti jatkaisin tämän avustajan kanssa, ja lienee pakko, kun apua tarvitsen.

Tästä Kaikesta seuraa se että minä, Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen uskovana, hain uuden ja vanhan Katekismuksen esiin ja aloin lukea käskyjä! Olen oppinut tavan lapsuuskodissani. Uusi on erilainen kuin vanha, vaikka asia on sama. Mutta verrattuna tähän aikaan ja tämän ajan ihmisiin on pakko todeta että aika on aivan eri! Tänä päivänä ihmisillä ei ole enää omaatuntoa opettamassa ja ohjaamassa oikean ja väärän eroon!

Jumalan Sanaa on yritetty muuttaa tälle ajalle helpommaksi! Painotuksesta on seurannut juuri tämäkin ettei ihmisillä ole enää omaatuntoa samoin kuin ennen. Sen huomaamme aivan kaikessa. Kysynkin kenen ensisijainen vika se on! Muutettujen sanamuotojenko, vai ajan hengelle periksianto? Vaiko puhdas tietämättömyys.?

Vanhassa Katekismuksessa käskyn jälkeen seuraa kysymys:” Mitä se on”? Ja sitten selitys, josta kaiken päätteeksi otan 10 käskyn: ”Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa ÄLÄKÄ MITÄÄN, mikä on hänen omaansa” JA selitys ”Mitä se on?” Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme anasta … lähimmäiseltämme”…jne. Tätä tuskin kukaan enää nykyihmisistä muistaa, tai toteuttaa, mutta tosi on, että kerran me kaikki olemme Jumalan edessä vastaamassa teoistamme. Toki se ei enää auta sitä joka väärän teon takia joutuu puutteeseen ja pulaan! Jumala armahtakoon!

Vai sammuttiko?

Vai vanheninko vain itseltäni salaa? Kysyn, kuinka elää elämättömältä tuntuvaa elämää? – Vai oliko sitä ollutkaan – elämää? Kuvittelinko vain, olinko kuitenkaan osallinen? Olinko sisällä vai katselinko vain ulkopuolelta, luullen että olen? Ehkä en, mutta nyt?

Mikä aika nyt on, mihin olen päätymässä? Tätäkö ns. Elämä nyt tulee olemaan? Keneltä sitä voisi kysyä, kuka vastaisi – kuka tietäisi kertoa? Tie ei ole hukassa, on vain käynyt hankalaksi ja hämäräksi kulkea. Kysyt:” Nytkö vasta”? Niin kai, nyt? Joskus luulin näkeväni eteenpäinkin mutta nyt en näe.

Ei pimeää, mutta tuntematonta? Mihin hävisi se päivän valo? Se jonka luulin tuntevani. Se jota jotenkin taivalsin, luottaen että kaikki selviää aina kuitenkin! Tavalla tai toisella, jos sitä yleensäkään kovin mietin?? Se, joka tuntui tutulta ja jatkuvalta? Jota en nyt tunne, enkä näe.

En tiedä uskonko, mutta toivon ainakin! Älä jätä minua yksin! Kulje vielä kanssani tämä vieraaksi käynyt taival! Rauhoita mieleni ja vala uskoa, sitä samaa joka oli! Sitä etten ole hukassa, en eksynyt. Vanheneva vain, niinkuin elämä loppua kohti on.

Ehkä tähänkin tottuu? Vai tottuuko? Syrjäydynkö kaikesta mitä ennen oli ja minkä tunsin? Mikä on tämä outo tie? Itseltä hukassa? –  Vain yksi on varmaa!

Hän joka Oli ja On Iankaikkisesti, tietää kaiken, ei jätä eikä hylkää. Hänessä ei ole mitään pimeää! Hän on sammumaton valkeus! Iankaikkinen kanssakulkija, silloinkin kun itse on eksyksissä. Ei siis hätää tuntemattomassakaan maastossa.

Ole kuitenkin Sinäkin kanssani kun tie käy oudoksi! Olethan?