En tiedä, monesko kerta tämä oli kameran kanssa kirkon valossa. Valo oli oranssi. Valosaasteesta puhuvat, jos kajoa kauempaa katsoo. Mutta juuri nyt, marraskuun iltana, hautakivien vieressä, temppelin seinille nostettujen kivien alla, oranssi oli oikea väri.
En tiedä, monesko kerta tämä oli, kun mietin, että valo täytyy etsiä sieltä, missä sitä on. Marraskuussa, kun illat ovat päiviä värikkäämpiä.
…”Niin monet laulut rakkaudesta ovat taivaan tuuliin haihtuneet ja tuhannesta lupauksesta ovat jäljellä vain kyyneleet…Mitä rakkaus on? Sitä kauan hain. Hetkenkö huumaa, vai valhettako vain? Mitä rakkaus on, rakkaus ikuinen?! …
– Vain luota ristin löydät vastauksen!”
Jo viikon verran on tämä laulu tavalla ja toisella pyörinyt mielessäni ja kun en pääse siitä eroon on ehkä kirjoitettava se ulos.
Tosiasia on, ettei tässä maailmassa ole mitään ehjää, ei muuta kuin tuo Ristin Rakkaus. Ja kuitenkin jokainen ihminen kaipaa saada olla jollekin olemassa. Tärkeä, ei ehkä ole se oikea sana, mutta tuntea että edes joku kaipaa, tahtoo olla läheinen ja muistaa. Ihminen joka ymmärtää ja haluaa tavata juuri minut, – tai sinut.
Viikko sitten pääsin meidän kappelillemme ja se on aina juhlaa. Meillä on se armo että Jumalan Henki, on siellä vahvasti läsnä! Tyttäreni kanssa rukoilemme ahkerasti oman yhteisömme, koko maailman ja kaikkien uskovien puolesta, mutta palavimmin oman yhteisömme ja kaupunkimme. Olemme, Jumalan armosta, saaneet kokea ja nähdä sellaista Hengen silmin joka rohkaisee aina uudelleen siunaamaan kaikkea sitä mitä Herra antaa rukoiltavaksi, koko ”Suomen Siionissa”! Jos kuka enää tätä sanontaa vielä ymmärtääkään?
Mitä rakkaus on?
Minä näen sen etenkin kappelillamme siinä kun eräs hiljainen sisar hoivaa ja taluttelee sellaisia vanhempia ihmisiä jotka eivät omin toimin enää pääsisi Jumalan Sanan kuuloon. Näen sen siinä, jossa vanhemmat tuovat lapsiaan Elävän Sanan ääreen kuten myös isovanhemmat lastensa lapsia! Siitäkin huolimatta vaikka omat eivät olisi vielä löytäneet tietään Jumalan luo. Minä itse koen sen lempeissä silmissä joista paistaa hyvyys ja lämmin tunne! Yht´äkkiä vieras onkin tuttu, halaus lämpöä täynnä ilman mitään outoutta. Jossa sydän kohtaa sydämen, eikä sanoja tarvita.
En aivan muista olenko jo kirjoittanut eräästä naisesta kappelillamme, joka kohdallani kysyi mikä vammani on? Sanoin olevani sairastunut aikoinani polioon ja hän oli sen tunnistanut, koska oli ollut töissä kuntoutuslaitoksessa joka meille ja sotainvalideille aikoinaan Käpylään rakennettiin. Sen jälkeen olemme olleet kuin sisarukset vaikka emme sanoja vaihtaisikaan ja näemme harvoin, vain kappelilla. Tapaamisemme jää vain lämpimäksi, mutta vahvaksi halaukseksi, sanoja ei tarvita mutta tulen hoidetuksi. SE on rakkautta.
Kaikki tämä, kaikki kauniit laulut, Jumalan Sanan kuuleminen ja lukeminen, seurakuntalaisten näkeminen ja kokoontuminen samaan tilaan ovat ruokaa, jonka veroista ei ole. Kuinka yksin olisikaan ilman sitä rakkautta, joka kerta toisensa jälkeen vetää, meitä kaikkia, siihen yhteiseen kokoontumiseen jossa saamme kokea todellista, ehjää ja ikuista rakkautta!
Saahan sitä kokea kotonaankin avatessaan Raamatun, mutta Jumala on tarkoittanut ihmiset toisiaan varten, kokemaan yhteyttä ja tulemaan siunatuiksi samasta Hengestä ja Elävän Veden lähteestä, joka tulee Pyhän Hengen ja Jeesuksen Kristuksen läsnäolon moninkertaistumisesta yhteydessä toisiimme ja Häneen.
Sanoohan Jeesus itse Johanneksen evankeliumissa luvussa 13:34-35: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, NIIN KUIN MINÄ OLEN TEITÄ RAKASTANUT – ETTÄ TEKIN NIIN RAKASTATTE TOISIANNE. Siitä Kaikki tuntevat teidät MINUN OPETUSLAPSIKSENI, – Jos teillä on KESKINÄINEN RAKKAUS!”
Ihana on tuo ikuinen Sana joka täydellisestä ja ikuisesta rakkaudesta kertoo! Kiitos Jumalalle Sanastaan ja niistä kaikista jotka sen ottavat vastaan ja omakseen ja jotka tahdomme rakastaa toisiamme ja ”tätä kurjaa maailmaa” Jumalasta lähtöisin olevalla rakkaudella niin kuin vain se kohdallamme mahdollistuu..
”Tässä oon Sun edessäsi, läpivalaisussasi, tahdon antaa itseni, heittäytyä varaasi. Auta mua Pyhä Henki luovuttamaan kaikkeni, ilman Sua en tahdo elää hetkeäkään! ….kerto.
Vain sä voit tyydyttää nälkäni, vain Sä voit tyydyttää janoni, vain Sä voit muuttaa elämäni, niin etten elää minä, vaan Sinä minussa, niin etten enää elä minä, vaan Sinä minussa. Oot valoni, oot voimani, oot ruokani ja juomani, niin etten enää elä minä vaan Sinä Minussa” !
Niin etten enää elä minä vaan Sinä minussa! Kaikkivaltias Jumala vain Sinä Voit auttaa meitä tässä!
(osa Petri Kososen laulusta Vain sä voit)
Koko syksyn on Vanha Testamentti pitänyt minua otteessaan. Halu tuntea Jeesus paremmin on heittänyt minut maailmaan joka vasta odotti Messiasta tulevaksi. Messiasta, joka korjaisi sen mitä Adam tuhosi eli yhteyden Jumalaan. Juuri se mitä ihmiset odottivat, avaa jotain siitä kuka Jeesus on. Jos palaamme ajassa 3000 vuotta taaksepäin löydämme sieltä Daavidin touhuamassa Liitonarkille uutta kotia. Kuningasten kirja maalaa eteemme lähes AD/HD tyyppisesti puuhailevan kuninkaan joka yrittää kaikella tarmollaan korjata sen mitä Saul oli jättänyt hunningolle.
Liitonarkki, joka merkitsi kaikkea Jumalan siunausta ja voimaa, tarvitsi Daavidin mielestä paremman kodin. Hän itse asui setripuisessa palatsissa mutta arkki oli teltassa. Daavidista tämä oli väärin ja hän ajatteli, että on rakennettava temppeli Jumalalle ja Liiton arkille. Mutta mitä mieltä oli Jumala? Profeetta Naatan, joka ensin myötäilee Daavidia, saa Jumalalta sanan, jossa Jumala kieltää temppelin rakentamisen, sen sijaan Jumala haluaa rakentaa Daavidin huonetta ja vahvistaa Daavidin kuninkuutta niin, että Daavid ja hänen sukunsa tulisi hallitsemaan tuota Jumalan rakentamaa huonetta ja valtaistuinta ikuisesti. Katse kääntyy Daavidin unelmista ja touhuamisesta Jumalan tahtoon ja toimintaan. Katse kääntyy tässä Daavidin poikaan, luvattuun pelastajaan, joka polveutuisi Daavidin huoneesta eli Kristukseen
On merkillistä, että aina se mitä itse ajattelemme olevan Jumalalle mieluista, onkin vain meidän oman mielemme retkiä ja Jumalalla onkin mielessä aivan muuta. Jumala tahtoo etsisimme hänen tahtoaan lakkaamatta. Se onnistuu vain alistamalla oma toimintamme Raamatun sanalle ja odottamalla kärsivällisesti, jos ovet edessämme ovat suljettuja. Omilla voimilla ponnistellen tulemme ainoastaan väsyneiksi. Jumalan pelastussuunnitelma on se mihin kaikki tulee kiinnittää. Siihen, että tunnemme Jumalan ja se on ainoa kerskauksemme.
”Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran. Pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran. Hän itse puhuu ja kuulee, koskettaa meitä kuin viljaa. Sillä Jumalan pelloilla tuulee”…
Tämän laulun sanat ovat ydintä ja soineet päässäni nyt muutaman päivän ajan! Saattaneet ajattelemaan kauniita, hyviä ja herkkiä ajatuksia – kiitollisena kohti Jumalaa!
Vetänyt minua puoleensa kaikin tavoin herkistäen ja sitten Tapio laittaa syksyn väreissä hehkuvan Suomalaisen järvimaiseman kuvan! Onnellinen hän, joka saa asua niin lähellä luontoa kuin tuo maisema saa uskomaan. Kaupungit eivät ole ihmisen paikkoja. Jumala itsekin todistaa luomansa tärkeyttä ihmisille, pyytää viljelemään ja varjelemaan ja muistuttaa sitäkin kautta Kuka on kaiken Alku ja Lähde, Ikuisesti Oleva.
”Joskus ajaton kohtaa ajan, silloin Jumalan aavistaa. Joskus rajaton rikkoo rajan, silloin Pyhä koskettaa”.!
Vielä on aikaa vuoden vaihteeseen, mutta olen ajatellut sitä kuutta vuotta jonka blogitaivas tulee täyttämään ja omaa osaani siinä. Todeta että on iällisestikin kohta 6 vuotta vanhempi kuin olin aloittaessani, silloin kun minut mukaan kutsuttiin. Vieläkö Jumalan tuuli minun pelloillani tuulee?
”Joskus palavan pensaan lailla Luoja kasvonsa paljastaa. Joskus puhuu HÄN SANOJA VAILLA! Silloin PYHÄ KOSKETTAA”
Mieleeni tulevat usein jotkin Raamatun lauseet jotka sitten haen Raamatusta ja katson kokonaisuutta, etten aivan omiani kirjoittelisi – tai puhuisi! Pyydän myös että Herra Itse, olisi mukanani, ilman häntä ei pelloillani tuule.
Kiitos Jumalalle että saamme asua täällä pohjanperukoilla ja Hän kaikessa armossaan on antanut meille uskollisesti herätyksen aikoja ja pitänyt meistä ja maastamme hyvää huolta. Meidän ei ole tarvinnut olla ilman Sanaa!
”Joskus kaatuvat vanhat kaavat, Tuomas Mestarin nähdä saa. Tarttuu käteen ja tuntee haavat. Silloin PYHÄ KOSKETTAA!”
Minulla on aina vaan useammin epävarma tunne, ymmärränkö itse koska pitää lopettaa tämä kirjoittaminen, mutta sitten haen taas apua. Tai Jumala yllättää.?!
Ajattelen kaikkia niitä lukemattomia Herran palvelijoita, jotka ovat lähteneet jos minkäkinlaisiin oloihin siitä palosta, joka heidän sydämissään vaikuttaa, ja niitäkin, iäkkäitä henkilöitä jotka Jumala on kutsunut kotimaan työhön ja jotka iäkkäinäkään eivät lopeta.
Tiedän että lupaus, ettei Jumala kutsumistaan eikä armolahjoaan kadu on alunalkaen tarkoitettu Juutalaiselle kansalle, valitulle, ja tulee kerran sekin toteutumaan. Mutta uskon myös, että jotenkin voimme me pakanatkin,, jotka olemme saaneet tulla kutsutuksi Kristityiksi, luottaa tuohon lupaukseen kun, ja jos, tahdomme Jeesusta seurata.
Meidän entinen ihana pappimme, Ari, piti luentoa roomalaiskirjeestä aikoinaan, mutta nyt kun luin sitä jälleen oikein sisälukuna niin Hallelujaa! 10-12! Ja siellä 11 luvun lopussa toistuu jälleen tuo ihana ja lohdullinen lupaus jakessa 29 ts. itse asiassa jakeista 25-36 on sitä samaa toivon sanomaa! Ja 12 luvussa rohkaisevia sanoja ja neuvoja kaikille ajoille, siis myös meille.
Niinpä. Ei hän kutsumistaan, eikä armolahjojaan kadu. Tavalla tai toisella saamme kulkea Herran Jeesuksen jalanjäljissä ja tavalla tai toisella Hänestä kertoa ja todistaa! Niin kauan kuin Hän sen ajan meille antaa. Siis:
”Riisu kengät, maa jolla seisot on Herran. Pyhää ja puhdasta maata. Katso ja kuuntele hiljaa, vaikka paljon et ymmärtää saata. Paina pääsi, maa jolla seisot on Herran, Hän itse puhuu ja kuulee. Koskettaa meitä meitä kuin viljaa. Sillä Jumalan Pelloilla Tuulee!
Sillä Jumalan Pelloilla Tuulee!
Riisu kengät:
”Sen armon perusteella, joka minulle on annettu (Paavali) sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskonmäärän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut. Niin kuin meillä jokaisella on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä” room.12. 3-5
Kiitos Jumalalle!
Aika kuluu nopeasti. Vielä äsken lämmittelin päivittäin mummolan rantasaunaa ja liottelin varpaitani kesävedessä jonka pinnalla aurinko leikki leikkejään. Nyt luonto on vaihtanut syystakin ylleen ja kylmenevän sään ja lyhenevän päivän vastapainona loistavat syksyn lämpimät värit. Olen toisaalta syksyihminen mutta nautin kesästä ja lämmöstä. Mitä kuumempaa on, sitä pidemmän lenkin teen Vuokatin vaaroilla. Mutta kesällä on varjonsa. Oma hengellinen elämäni kuivuu kesän auringossa samalla kun mökkiydyn mummolan rantasaunalle. Toisaalta kesän erämaataipaleet herättävät nälän saada vahvistusta ja ravintoa omaan vaellukseen. Yhteyden ja seurakunnan merkitys kirkastuu kun kulkee yksin kesäisessä maisemassa.
Me kohtaamme Kristuksen toisissa ihmisissä. Elämä virtaa seurakunnassa ja Kristuksen omien läpi raviten kaikkia osallisia. Elämän lähde on Kristus itse Pyhän Hengen kautta.
Viime kesän pelasti omalla tavallaan tieto siitä, että NW-kesätapahtumassa oli luvassa palvelutehtävä rukouspalvelussa ja lisäksi syksyn mittaan opetusta Miesten viikonlopussa Kainuunopistolla. Nuo tapahtumat antoivat jonkinlaisen syyn pitää Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja yöpöydällä ja opiskella sanaa. Minussa toteutui se Matt 4:4 ssä oleva Jeesuksen sana ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’ Sana piti minut hengissä ja myös rukouselämäni sai sen verran happea että jaksoin viedä asioitani Jumalalle ja puhua niistä hänen kanssaan.
Kristinuskon ja evankeliumin keskeinen asia on se, että Jumala tuli ihmiseksi. Jumalan ja ihmisen välistä murtui pois erottava muuri. Jumala tahtoo tulla osaksi arkeamme ja siksi ero Jumalan todellisuudesta aiheuttaa uskovassa ahdistusta ja jopa syyllistymistä. Siksi rukouselämä on aivan ehdottoman tärkeää. On ymmärrettävä että rukous on keino omakohtaiseen Jeesuksen kohtaamiseen ja ilman sitä on turha puhua Jeesuksen seuraamisesta. Rukous taas voi jäädä tyhjän hokemiseksi ellei ihminen kohtaa Jumalaa Sanan kautta. Ilman ravintoa rukouksesta ja hengellisestä elämästä loppuu puhti. En tarkoita tässä mitään tunnekokemuksia ja mielenkuohuja vaan ruukista raamatun lukemista, joka on Jumalan lapsen perusravintoa. Seurakunnissa ja yhteisöissä tulisi sanoa tämä asia selvemmin ääneen. Raamatun keskeiset teemat toistuvat Isä meidän rukouksessa, uskontunnustuksessa ja katekismuksen teksteissä jos raamattu on liian vaikea lähestyä. Myös erilaiset hengelliset raamatuun perustuvat hartaus ja rukouskirjat ovat mainio tapa ylläpitää sitä Hengen virtausta omassa elämässään.
Olenko liian vaativa? Kääntäisin asian toisinpäin. En halua että kukaan jäisi osattomaksi siitä kaikesta hyvästä mitä Jumalan läsnäolo antaa. Jeesus sanoo että minun ikeeni on kevyt kantaa. Hän haluaa olla mukana koko ajan meidän arjessamme. Hän haluaa antaa meille levon ja rauhan kuten Raamattu lupaa. Jos muistat miten oli helpotus lapsena kun vanhempasi ottivat vastuun elämästäsi vaikka lopulta sinähän se itse kuljit oman lapsuutesi läpi. Samalla tavalla Taivaallinen Isämme haluaa että kokisimme olevamme hänen lapsiaan.
Virsi 600 on kirjoitettu natsien keskitysleirillä täysin mahdottomissa olosuhteissa. Myöhemmin Bonnhoeffer, virren kirjoittaja hirtettiin vehkeilystään Hitleriä vastaan. Vain Jumalan läsnäolo mahdollisti sen että hän kirjoitti noissa olosuhteissa virren hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaa….
Tämänkin, tulevan tekstin, ensimmäinen otsikko oli mielessäni:” Älkää mistään murehtiko”? (Fil.4:6 ja 7-8.)
Mutta: – Jos jokin Raamattuun kirjoitettu kehoitus on vaikea niin tämä.
Kuinka voi ihminen olla tilassa, jossa ei koskaan murehtisi varsinkaan sellainen kuin itse olen? Ja kuitenkin, mitä lähempänä tunnen olevani Jumalaa, Vapahtajaani Jeesusta Kristusta ja Pyhän Hengen läsnäoloa sen ”helpommin,” tunteen tasolla, tuo saattaa hetkeksi onnistua.
Mitä arkisempi ja kuluttavampi elämän vaihe on, sitä vaikeampaa! Nyt on remontti ohi, mutta se kesti reilusti yli sen mitä piti ja toi tullessaan lyhyet yöunet ja uskomattoman rankan uupumisen.
En ole jaksanut kuin suoriutua jotenkin, suorastaan raahautua päivästä toiseen. Mitään en ole lukenut en edes paikallista ilmaislehteä, puhumattakaan siitä kaikkein tärkeimmästä, jossa ainoassa, on todellinen Elämän Leipä! Ja se on kostautunut. Rukouselämä on ollut avun pyytämistä ilman uskon henkeä, vaikka tiedänkin että Pyhä Henki, rukoilee puolestamme silloin kun itse emme jaksa.
Sain kirjastostakin hyviä ohjekirjoja W10 mutta en ole jaksanut opiskella, mikään muu ei ole mennyt perille, kuin jollain tavalla selviytyä kustakin hetkestä.
Samaan aikaan pitkäaikainen ja hyvä avustajani on tehnyt sekä vain yhtä päivää luonani ja muuttanut myös kauemmaksi asumaan. Työmiesten lisäksi vieraat ihmiset ovat kukin tavallaan ja tyylillään käyneet ”avustamassa”. On oikeasti kauheaa olla näin riippuvainen vieraasta avusta kuin nyt olen, mutta tämä ystävä avustajani sanoi muuttonsa aiheuttaneen häelläkin kaikenlaisia ongelmia ja kutsui sitä Murbhyn laiksi (kirjoitetaankohan se noin?)
SE sai minut osittain heräämään ja ajattelemaan ettei minun tarvitse, Kiitos Jeesuksen, uskoa tuohon vaan saan olla turvallisin mielin. Silloinkin kun en turvaa tunne. Silloinkin kun tuskin olen hengissä, ja kun stressi vie muistin ja kaikki henkiset ja hengelliset lahjat.
Mutta, Jumala On! Kiitos Herralle Ja minä saan olla ”turvissa taivaan, suojaavain siipein”
Eilen oli ihmeellinen päivä! Olin laittautunut lepäämään sängylleni jotain kaipaamaan? En osannut muuta kuin avata radio Dein, tietämättä mitä sieltä voisi tulla. Usein käy niin että suljen sen uudelleen, sielläkin on ajoittain hyvin nuorisopainotteista ohjelmaa, varsinkin musiikissa. Mutta nyt!
Olen aina ollut hartaan tai enemmänkin klassisen musiikin kuuntelija, ja kuinka ollakaan tuli mitä ihaninta hengellistä musiikkia, mutta se olikin jokin toivelaulutunti. Musiikki mursi minun kuoreni, panssarini. Erityisesti vanhat hengelliset laulut! Yksi niistä toi mieleeni ihania muistoja uskoontuloni alkuajoilta.
Aikoinaan olin vastuussa hengellisistä kesäleireistä Vanajaveden maisemissa, olen tästä aikaisemminkin maininnut. Kertaan hieman. Ne olivat pääsääntöisesti tarkoitetut poliovammaisille, mutta oli siellä muitakin vammaisia. Erityisesti muistan kristityn cp vammaisen nuoren miehen joka ei pystynyt puhumaan vaan avustaja kirjoitti hänen puolestaan.
Eräänä päivänä he tulivat kysymään lukisinko tämän nuorenmiehen kirjoittaman tekstin ilta hartaudessamme? Paljon olen lukenut paljon kokenut, mutta tuo teksti oli yksi syvällisimmistä, sitä oli vaikea järkkymättä lukea, mutta siinä oli iltahartaus sellainen että ei koskettavampaa.
Toinen hengellisistä lauluista, joka kosketti sydänjuuriani, toi mieleeni vahvassa uskossa olleen ja uskostaan vahvasti ja ilolla aina todistavan naisen. Polioinvalidin, joka käveli kainalosauvojensa varassa. Hän oli yksi hyvistä laulajistamme ja lauloi silloisen Helsingin Saalemin kuorossakin. Ainakin silloin kun jaksoi.
Olen hänestä täälläkin aikonaan kirjoittanut. Hän oli se, jolle eräs Amerikkalainen ”B:H:” lupasi parantumisen suuressa kokouksessa ja tulipa oikein alas lavaltakin nostaen tämän uskonsisaren sauvat taivasta kohden luvaten tämän fyysistä parantumista. Niin ei käynyt vaan päinvastoin. Tämä Irja sisar kuoli saamaansa aivohalvaukseen joka vammautti hänet entistä pahemmin ennekuin hän kuoli.
Tämä laulu oli yksi jonka kuulin ja joka oli myös Irjan lempilauluja ja nyt yhtenä ehdokkaista tälle tekstillekin. Laulu alkaa sanoin:” Suuri rakkauden meri syntisille aukeni. Elon Herran Pyhä Veri Golgatalla virtaili. – ja kerto- Golgatalla, Golgatalla:” Se on täytetty!” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi”…
Ihanista ihanin hengellinen laulu ja muisto tästä Jeesuksen rohkeasta todistajasta, joka sai sydämeni särkymään ja itkin itkemistäni. Ja yht´äkkiä juuri siihen kohtaan missä lepäsin, kasvoilleni alkoi loistaa pilvien ja puiden välistä aivan suoraan kultainen aurinko.!!! Uskokaa tai älkää mutta se oli siinä kauan eikä valaissut juurikaan muuta kuin minut. MInä koin sen Jumalan armona ja suurena siunauksena… Kiitokseni nousi kattoa ylemmäksi, Kirkkauden ja Valkeuden Luojalle!
Siitä otsikko.
Minä oikeasti koin palaavani henkiin. Minä Koin Jumalan Armon ja Rakkauden. Hänen ihmeellisen Voimansa ja lohdutuksensa. Hänen Valonsa/ Jumalallisen Kirkkautensa joka hoiti minua, kaikkien kauniiden laulujen myötä!
Kuinka kirkasta kirkkaus olikaan, ja tuleekaan kerran olemaan! Kuinka suurenmoista on se tuhatvuotinen laulu jota taivaassa lauletaan kun lunastetut saapuvat Herransa ja Jumalansa Valtaistuimen eteen uusina luomuksina! Täynnä riemua, ylistystä ja kiitosta siitä että ovat pelastetut ja lunastetut iankaikkiseen Elämään Todellisessa Valtakunnassa, jossa ei loppua eikä kuolemaa ole!
”Sitä suurta rakkautta ei voi kieli kertoa. Taivas yhtyy kiitoksehen Pelastuksen voitosta. Golgatalla, Golgatalla. ”Se on täytetty!” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi!
Katso puoleen veriyljän, raskaan taakan kantajan. Oven aukaisi Hän taivaan, Poisti tieltä syyttäjän. ”Golgatalla, Golgatalla ”Se on täytetty” Kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi!
Ylistetty olkoon Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kiitos Herralle!
Tämän aamun ensimmäinen ajatus tai pohdinta vei minut yhden Raamatun siteeratuimman lauseen äärelle. Etsi ensin Jumalan valtakuntaa. Olen itsekin tuota lausetta käyttänyt puheissa ja kirjoituksissani, mutta olenko lopulta sisäistänyt sen sanomaa ja sisältöä.
Kun kamppailemme arjen ja Jeesuksen seuraamisen välillä, kun kipuilemme sen kanssa teenk
ö oikeita asioita Jumalan silmissä, unohdamme kokonaan, mistä koko uskossa on kysymys.
Jeesus tuli maailmaan sovittamaan ihmiskunnan synnin ja pelastamaan ihmiset Jumalan luo iankaikkisuuteen. Sen sijaan että yrittäisimme teoilla ja elämällämme osoittaa Jumalalle, että olemme tehneet parannuksen, odottaa Jumala että olisimme todellakin yhteydessä häneen, niin harjoittaisimmekin hänen läsnäoloaa ja etsisimme hänen tahtoaan. Niinkuin Sana sanoi Israelin ja Juudan kansalle, etsikää Minun kasvojani niin saman hän sanoo meille.
Rukoile, lue hengellisiä tekstejä ja tutki Raamattua joka päivä. Ole hiljaa aamuisin ja kuuntele mitä Jumala sinulle tänään haluaa sanoa. Kun kohtaat ihmisiä, siunaa heitä mielessäsi ja rukoile ystäviesi kanssa aina kun on mahdollista. Älä keskity itseesi vaan keskity Jeesukseen.
