Blogitaivas

Matkan varrelta

Kokoan tähän blogiin pirstaleita matkan varrelta. Pirstaleita siksi, että ainakin oma elämäni on enemmän tai vähemmän palasina enkä ole vielä tähän mennessä tavannut ihmistä, joka olisi henkseleitä paukutellen tullut esittelemään täydellisesti elettyä elämäänsä. Vaikka tämä maallinen taival onkin jonkinlaista pätkätyötä ja etenemistä rastilta rastille, se ei tarkoita, etteikö elämä  voisi olla täyteläistä ja hyvää eli sellaista mitä Jeesus meille lupaa. Jeesus ei turhaan sano, että hänen ikeensä on kevyt kantaa.  Jos kannamme elämämme taakkoja niinkuin Jeesus sen tekee, huomaamme, että taakoista on hävinnyt sellainen paino, joka sortaa kantajansa maahan. Oletko koskaan kokeillut nostaa ylivoimaisen suuren tuntuista esinettä vedessä? Vesi kannattelee ja sen noste auttaa. Pyhä Henki ja seurakunta on se noste, joka keventää isonkin taakan niin, että siitä selviää. Elämä itsessään kuitenkin on meille liikaa ja lopullisesti saamme luopua ikeestä vasta Taivaassa. Huomaa, että en puhu tässä syntitaakoista, jotka saamme jättää kokonaan Jeesukselle!

Mietin tässä kuinka monta kertaa olen ollut rastilla, jossa elämä on kasannut kaiken mahdollisen painolastin päälleni ja siitä huolimatta matka on jatkunut.  Eräs mahdottomimmista tilanteista tapahtui yläasteella jolloin taistelin monen asian kanssa. En tajunnut kemian ja fysiikan laskuista yhtään mitään enkä oikeastaan mistään muustakaan mitä tunneilla tapahtui. Olin missannut jo kaksi koetta ala-arvoisesti ja nyt olin ollut poissa viimeisestä kokeesta. Päälläni oli uhka, että se olisi selvitettävä kohtuullisesti, että en saisi ehtoja. Tilanne tuntui toivottamalta. Taakka oli liian suuri.

Kun sitten koepäivä tuli, minut vietiin opettajien taukotilaan, joka oli kemian luokan vieressä. Huoneessa oli vain pöytä ja tuoli. Katsoessani paperia tajusin, että en ymmärtänyt siitä juuri mitään. Tuijottaessani paperia epätoivoisena, alkoi ilmanvaihtokanavasta kaikua kemianopettajan ääni. Opettaja palautti muulle luokalle samaa koetta, käyden huolellisesti läpi jokaisen kysymyksen. En voinut olla kuulematta vastauksia. Jossain vaiheessa lopetin vastaamisen ja tukin korvani, koska kukaan ei uskoisi että osaisin yhtä-äkkiä kaiken.

Näin jälkikäteen ajatellen asiasta voisi nostaa vaikka millaisia moraalisia ja eettisiä ongelmia, mutta vähän yli toisella kymmenellä oleva poika ei siihen kykene vaan ottaa lahjana sen mikä annetaan. Sain kokeesta muistaakseni kahdeksikon pintaan ja tokariin viitosen.  Jos nyt mietin mitä tapahtui, niin näen Jumalan ison sormen, joka venytti edessä olevaa piikkilankaa aidassa alaspäin niin paljon että jopa minä pääsin siitä yli. Itsetuntoni ei siitä kohonnut, mutta nyt kun asiaa tarkastelee niin ymmärrän sen mitä Jumala tahtoo sanoa. Hän lupaa kannatella minua ja keventää taakkojani.

Koko kouluaikani, aivan opiskeluaikoja myöden, oli täynnä tällaisia pieniä Jumalan sormen kosketuksia ja ehkä siksi hän teki minusta opettajan. Hän ei päästänyt minua irti vaikeista asioista, vaan hän helpotti tietäni ja antoi lisää aikaa oppia. Tähän sisältyy ajatus, että kunnia siitä, mitä minusta tuli kuuluu vain ja ainoastaan Jumalalle. Minun hommani oli ilmeisesti vain olla paikalla.

Muutama vuosi sitten elämä sai uuden, alakuloisen sävyn kun kuolema ja suru teki pesän viitanliepeeseen. Lähestyvä pyhäinpäivä nostaa taas ikävän pintaan. Uupumus ja masennus hiipi varkain elämään varastaen monta hyvää asiaa elämästä. Kuitenkin tässäkin asiassa Jeesus tuli konkreettisella tavalla apuun antaen lähelle ihmisiä, joiden kautta hän lohdutti ja antoi voimaa jatkaa eteenpäin. Sain itkeä ja rukoilla toisten kanssa. Jakaa taakkaa, jotta voisin olla tukena toisille. Yhteys Jeesuksen toisten ihmisten kautta osoitti voimansa. En ole koskaan yksin!

Kolmas pirstale liittyy epävarmuuteen ja epäuskoon, siihen jatkuvaan kamppailuun jota ihminen käy sisällään. Jossain vaiheessa kun ihminen huutaa Jumalan puoleen ja on samalla uskollinen kaikelle mitä Jumalan sana, Raamattu sanoo, niin Jumala näyttää voimansa. Se vaatii sen, että ei itse kuvittele pystyvänsä mihinkään, vaan ymmärtää sen, että kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan Jumalan Pyhän Hengen voimasta.

Sain kokea, että kun minä ojennan käteni rukouksessa toisen päälle, niin itse asiassa se käsi ei kuulukkaan enää minulle, vaan Jeesukselle. Sitä kokemusta ei voi jakaa tai selittää mutta sen seuraukset voi. Kun toinen ihminen parantuu ja saa uuden elämän, kirkastuu Jeesuksen  meille lahjoittama Usko, Armo ja Elämä aivan uudella tavalla.

Sitä en tiedä mitä tämä taival tuo tulevaisuudessa eteeni mutta sen tiedän että yksin en jaksa tuota tietä käydä koska elämä tulee jyrämään kaiken sen minkä teen yksin.

Katselin junan ikkunasta, kun palomies käveli kohti veturia rautalapio olallaan. Paikalla oli myös muutama muu palomies ja pari poliisia. Arvatenkin junan kuljettaja ja konduktööri olivat myös ulkona.

– Tapahtui henkilövahinko, oli konduktööri kuuluttanut hetkeä aikaisemmin.

Seisoimme muutaman kymmenen metrin päässä asemasta. Yleensä kun juna tekee äkkijarrutuksen, sitä vain toivoo, että kyseessä on hirvi tai vielä mieluummin turvalaitevika. Tällä kerralla ei tullut edes äkkijarrutusta. Vauhti ei ollut ollut kova.

Pysähdyttiin vain.

Ulkona näkyi laiturilta alas laskeutuvien tunnelien katot. Ne peittivät näkyvyyden veturinkuljettajalta. Viistojen kattojen katveessa varmastikin oli joku piileskellyt. Eipä se ollut ollut henkilövahinko. Henkilö varmastikin kyllä mutta vahinko tuskin.

Junanvaunu on kupla, josta voi kurkistella ulos. Ikkunasta näkyy, kuinka tuolla ihmiset kulkevat varhaisillan kiireissään. Tuossa lähempänä vilkkuu paloauto. Vaunussa puolestaan matkustajat näpyttelevät tietokoneitaan ja tuijottavat kännyköitään. Joku soitti tulevansa myöhässä. Ei käyttänyt sanaa henkilövahinko. Päällisin puolin ihmiset vaunuissa näyttivät olevan jossain aivan muussa todellisuudessa kuin ulkona.

Vaikka mistäpä minä tiedän, mitä ihmiset sisimmässään tunsivat puuhaillessaan älylaitteidensa kanssa.

Palomies käveli hitain askelin kohti veturia rautalapio olallaan. Myös muut palomiehet ja poliisit liikkuivat korostetun rauhallisesti.

Mistäpä minä tiedän, mitä palomies aikoi lapiollaan tehdä.

Vajaan tunnin päästä konduktööri pahoitteli informaatiokatkosta. Junasta oli pitänyt katkaista sähköt, joten hän ei ollut voinut kuuluttaa tilanteesta.

– Lippuja ei tarkisteta ennen Karjaata, josta kyytiin tulee toinen konduktööri. Pyydän myös, että ette tule kyselemään turhia asioita. Seuraavalla asemalla vaihdamme kuljettajaa.

Minäkin jatkoin tietokoneen ja ehkäpä turhien asioiden parissa, vaikka mielessä väikkyi palomies rautalapioineen.

Seuraavana aamupäivänä ei työnteosta ollut tulla yhtään mitään.

Suomen seurakunnat ovat ottaneet omakseen Majatalo-illat. Majatalo-illoissa hyvä musiikki, opetus ja rukous lyövät kättä leppoisan tunnelman saattelemana. Majatalo-illat ovat seurakuntalaisten mahdollisuus osallistua seurakunnan rakentamiseen ja myös etsiä omaa kutsumustaan kristittynä.

Majatalo-iltojen isänä pidetään Pekka Simojokea mikä on varmasti ihan oikein. Pekan vetämä Et Cetera-kuoro höystettynä Ilkka Puhakalla ja Jukka Jämsenillä kiertävät Suomen seurakuntia pitämässä Majatalo-iltoja omalla konseptillaan. Sen innostamana kymmenet seurakunnat ovat aloittaneet omien iltojen pitämisen. Usein iltoja vetävät ns. vapaaehtoiset, vaikka itse vierastan tuota nimitystä, koska se viittaa niin voimakkaasti harrastustoimintaan. Kuitenkaan seurakunta ja Jeesuksen seuraaminen ei ole harrastus. Kyse on elämänarvoista ja elämäntavasta. Kyse on siitä, että valitsemme kulkemisen Jumalan kasvojen edessä ja Hänen tahtoaan etsien.

Selkein käsky Jeesukselta on lähetyskäsky ja ainakin itse näen sen niin, että se koskee jokaista Kristittyä. Tuon käskyn noudattamiseen on paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta kuinka moni on itseltään kysynyt sitä, että mikä on minun roolini Jumalan valtakunnan työssä. Kuinka moni etsii elämäänsä Jumalan tahdon toteutumista. Saatan kuulostaa tässä kohtaa vaativalta, mutta oma kokemukseni on, että Jumalalla on vain ihmisen kokoisia tehtäviä meille. Sellaisia, jotka hän räätälöi jokaiselle sopiviksi. Mahdottomat tehtävät ovat joko toisten tai meidän itsemme asettamia.

Oma Majatalo-iltamme täytti viime vuonna 10 vuotta ja lähdimme matkaan ensimmäisten joukossa Pekan innostamina. Tarkoituksena oli luoda Pyhäjärven näköistä toimintaa. Useamman vuoden toiminta haki muotoaan ennen kuin löytyi sopiva konsepti. Mutta niin kuin kaikessa maallikkotominnassa, väsymys iskee jossain vaiheessa, jos vastuu kaatuu yksien niskaan. Siksi viime vuosi oli välivuosi. Siihen saumaan iski myös korona sulku.

Tänä iltana Pyhäjärven Majatalo palaa juurilleen kun Pekka Simojoki ja Sami Asp saapuu vieraaksi Pyhäjärven kirkkoon. Itse astun taas Majatalo-isännän melko väljiin saappaisiin hyvin nöyrältä paikalta. Viimeiset viikot ovat olleet oman uskonelämän syväluotausta ja Jumalan valtava armo on hoitanut minua Sanan ja rukouksen kautta. Olen saanut huomata että Jumala ei päästä irti ihmisestä, joka elää vaikkakin syntisenä ja väsyneenä, rikottuna ja ahdistuneena, Hänen kasvojensa edessä.

Toivon ja uskon, että tämä hoitaa ja innostaa paikalle tulevia. Toivon että Jumala saattelee paikalle ihmisiä, joilla on Jumalan nälkä, Taivaan Isän ikävä ja ehkä halu etsiä omaa kutsumustaan.

Syysilta hämärtyy ja vasta joitakin hetkiä sitten kultainen aurinko kultasi myöskin pihlajapuuni kellertävät lehdet. Kuinka kaunista taas onkaan, kaikesta huolimatta!

Kuitenkin takana enemmän kuin 7 kuukauden karanteeni. Vain yksi vakituinen avustaja yhtenä päivänä viikossa ja muina päivinä vaihtuvat. Juuri ollut kahden viikon liemi kuuri, yksi yö ja 2 päivää sairaalassa ja tutkimus joka otti koville. Pahinta en geenivirheestämme tässä suvussa, huolimatta vielä usko.

Ja nyt kokemus ennen auringonlaskua levätessäni sängylläni ja katsellessani kultaista taivasta. Oli kuin enkelin siipi olisi pyyhkäissyt sisintäni ja tunsin rakkauden lempeän kosketuksen. Se yllätti ja teki oloni taivaalliseksi ja araksi. Kuinka ihmeellinen Jumalan Henki onkaan! Siitäkin huolimatta etten ole päässyt vielä kehoni ja lääkitysteni kanssa sopuun. Kaikki tuntuu olevan sekaisin ja väsymys kiristaa otettaan.

Ja kuitenkin olen kuin nostettu tästä todellisuudesta johonkin ihmeelliseen atmosfääriin, liekö taivaan ja maan välitilaan? En aivan maassa, mutta en taivaassakaan. Taivaassa sen sijaan on paras ja pitkä aikäisin ystäväni, jonka lähtö tuli aika yllättäen jo keväällä, vaikka hän olikin kovin iäkäs ja monisairas. Mietin, missä kuolleet ovat odottaessaan uskovina ylösnousemistaan sitten kun sen aika tulee?

– Mielessäni on ollut nuoruuteni runo nyt kun korona kurittaa ja yksi läheinen ihminen on taas poistunut tilaan johon en saa yhteyttä. Uskon kuitenkin että tapaamme vielä niissä suurissa häissä johon olemme saaneet kutsun jo täällä ajassa. On mielessäni myöskin Jeesuksen maanpäällisiä sanoja joista vaikkapa Luukkaan 11 luku jakeet 25-28 mikseipä 30 asti. Koska niin on ettemme tässä ajassa pääsee taakoistamme kokonaan eroon, vaikka tahtoisimme.

SE runo joka on mielessäni tänään, alkaisi sanoin:” Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, /yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavan luulet ihmisen, kaltaises – vierasta lämmititkin!” …jne. Tällä se V.A Koskenniemeltä löytyy.

Mutta hänen suuressa ja raskaassa teoksessaan ”Kootut Runot”on seuraavalla sivulla vähän vähemmän tunnettu runo jolla ei myöskään ole nimeä, mutta sen alku on näin: ” Hiljaisuudesta saavuimme, hiljaisuutehen käymme. Pauhina maailman, ei kodiksemme se voi muutua, outoina käymme sen kesken ja ihmisten kesken”. jne…Melankolisiahan hänen runonsa ovat, mutta on niissä jonkinlainen sanoma kuitenkin. Ainakin niille jotka eivät vielä paremmasta tiedä.

Mutta ei sen parhaan vertaista, joka ainoana osaa, ja voi lohduttaa jokaisen sydämen syvintä myöten! Jumalan ihana ja ihmeellinen Sana! Vailla vertaa. Minulla on auki tuttu psalmi ”Pelastuneen kiitosvirsi” ps.30. ”MINÄ YLISTÄN SINUA; HERRA, sillä Sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta… Herra, Sinä nostit minun sieluni tuonelasta, Sinä Herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta..”

Niin sellainen on meidän ihmeellinen Herramme, niin paljon enemmän kuin mikään, tai kukaan!!! Hän myöskin on Luomakunnan Herra! Luomakunnan jota minä saan ihailla ikkunastani taivaan pilviä myöten, ja kultaisen auringon kullatessa ”voimapuuni” kellankultaiset lehdet! Ja vielä hän antaa rakkautensa lämmön pyyhkäistä kärsivän kehoni yllä niin, että se aukaisee sieluni vesivirrat ja minä saan kiittää Vapahtajaani! Kiitoksin kiittää! Ja ennenkaikkea Luottaa Häneen ja lupauksiinsa!

Ja vielä Paavalin kirje efesolaisille, ihana. Vanhan käännöksen alussa on opastus ja sen laitan tähän, jokainen voi sitten tykönään lukea koko kirjeen kaikessa rauhassaan! ” Apostoli toivottaa lukijoilleen Armoa ja Rauhaa, ylistää Jumalaa, joka on Kristuksessa meidät siunannut, niin kuin hän on meidät hänessä valinnut ja ottanut lapsikseen, yhdistääkseen kaikki hänessä yhdeksi. Kiittää Jumalaa heidän (efesolaisten) uskostaan ja rakkaudestaan ja rukoilee heille yhä enemmän valoa näkemään kuinka suuri heidän toivomansa perinnön kirkkaus on. Ja kuinka ylenpalttinen Jumalan voima, Hänen, joka herätti Kristuksen kuolleista ja korotti hänet oikealle puolellensa”!

Tämäkin kirje on myös meille! Kiitos Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

Olen ollut melkoisessa lukkarinkoulussa isyyden saralla. Olen koko kesän kipuillut oman lapsuuteni ja lasteni lapsuuden kanssa. Olen valvonut öitäkin kykenemättä irottautumaan ajatusmyllystä, joka on jauhanut päässäni. Näin kyllä armon ja armahduksen edessäni, mutta se ei sulautunut sisälleni ja antanut rauhaa. Se että kelpaan Jumalalle, ei automaattisesti tarkoita sitä, että kelpaisin itselleni. Oman itsekkyyteni varjo peitti valon, jota kaipaan.

On vaikea kelvata itselleen koska omat virheet ja lapsena koettu häpeä kulkee jatkuvasti mukana. Myöhemmin olen jatkanut niitä samoja virheitä joita suvun miehet ovat toistaneet sukupolvesta toiseen. Ei ole kovin yksinkertaista olla härmäläinen ja etelä-pohjalainen mies. Olla pinnalta kova ja pehmeä yhtäaikaa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut omasta koulukiusaamisestani ja siitä millaista oli luikkia joka aamu kouluun niin, etteivät omat luokkakaverit ja kiusaajat näkisi minua. Tuo toisten arastelu ja varominen oli minulle sitä normaalia elämää, joka ei sitten kotona, omille vanhemmilleni paljastunut mitenkään. En osannut pitää mitään mitä elämässäni oli kovin epätavallisena, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna elämässäni paljon kipua ja tuskaa. Olin ylivilkas lapsi, joka sukelsi täysillä hetkestä toiseen ja itki vasta yöllä kohtaloaan.

Seurakuntanuorten toiminta oli ensimmäinen valonpilkahdus, joka antoi lopulta suunnan elämälle. Mutta haavat ovat yhä jäljellä ja aukeavat tämän tästä. Ihminen joutuu aina kohtaaamaan oman menneisyytensä ja käymään asioita läpi.

Juuri nyt, kun korona on sulkenut ison osan sellaisista tapahtumista joihin normaalisti olen osallistunut ja saanut sitä vertaistukea, koen olevani heikoilla oman uskonelämäni kanssa. Tässä hetkessä kuitenkin ajatus Jumalan lapseudesta kantaa. Jumala on uskollinen ja pitää kiinni minusta. Hän on suurempi kuin minun epävarmuuteni ja tunteeni. Olen saanut viedä murheeni ja kipuni Taivaan Isälle tietoon. Saan luottaa kaikki asiani hänen kannettavakseen.

Yhteys tosiin kristittyihin on äärettömän tärkeää, jota internetyhteys ja etäyhteys ei voi korvata ainakaan minulle. Nyt kun työt ovat alkaneet ja työpaikan rukouspiiri on alkanut toimia, huomaan muutoksen itsessäni. Masennus, joka on hiipinyt puseroon alkaa helpottaa ja näköala tulevaan alkaa taas kirkastua. Katse itsestäni ja omista varpaistani on noussut ylös kohti ristin miestä, Jeesusta. Elämän kohtaaminen on helpompaa. Ajatus tehdä Evankeliumin työtä ei tunnu enää vaatimukselta.

Huomaan tarvitsevani myös uudella tavalla rauhaa ja yksinäisyyttä rukousta varten. Tarvitsen Jumalan läsnäoloa elämääni ja psalmien kirjoittajien tuntemusten kautta olen löytänyt uuden kanavan kohdata Jumala. Eilen ”sain” seuraavan psalmin jakeen 34:19 Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Tuon Psalmin kautta kuulen Jumalan sanovan minulle, sinäkin Tapio olet minun rakas lapseni, johon olen yhä mieltynyt.

On Pride-viikko ja ihmiset rummuttavat jokainen tahollaan jotain asiaa liittyvää. Mietin hiljaa mielessäni sitä mitä on ylpeys. Mistä minä olen ylpeä? Ne asiat, joista koen ylpeyttä eivät liity suoraan itseeni. En ole kovinkaan ylpeä itsestäni ja omista saavutuksistani. En ole oikeastaan itse saavuttanut elämässäni mitään mistä ylpeillä. Ennemminkin olen saanut muilta asioita. Olen johdatuksen ja rukouksen lapsi.

Yritän tässä miettiä sitä, miten voisin olla ylpeä siitä mitä ihmisenä edustan. Näen vain kuinka rikkinäinen olen ollut monella tavalla. Mutta vähitellen elämän varrella olen saanut kokea parantumista ja anteeksiantoa. Sen myötä olen oppinut myös antamaan anteeksi. Olen joutunut olemaan nöyrä elämän edessä, kun kaikki on ollut jonkun muun kuin itseni varassa. Mutta samalla olen oppinut sen, että tuo joku muu kuin minä itse, kannattelee elämääni ja joku on ollut aina läsnä kun kaikki tuntuu sortuvan. Koen että yksin olisin jo kadonnut jonnekkin pimeään. Tuo joku muu itselläni on ollut Jumala.

Mieleeni nouseekin paljon suurempi sana kuin Pride. Jos pohdit hetken sanan Dignity sisältöä, voit ehkä oivaltaa mitä tarkoitan. Nähdyksi ja kuulluksi tullut ihminen tuntee itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Omasta itsestäni nouseva ylpeys ei voi korvata noita arvoja ja tunteita.

Tuon termin sisällöstä käsin voivat erilaiset ihmiset nähdä ja kuulla toisensa. Se mistä kukin löytä omaan elämäänsä merkityksen ja nähdyksi tulemisen kokemuksen riippuu usein toisista ihmisisistä. Olemme riippuvaisia yhteydestä, rakkaudesta ja siitä että elämällemme on löytynyt merkitys.

Maailman kauneimmat ja ihanimmat sanat! ”Alussa Jumala loi..”

Olen pitkään aihetta ajatellut. Miettinyt, kuinka saisin tärkeimmän ja ihanimman asian sanottua mahdollisimman lyhyesti? Joka tapauksessa kun avasin vanhan Raamatun ensimmäisen sivun, pääsi taas itku. SANA Niin yksinkertaista ja kaunista!

Luettuani maailman luomisen alkuhetkistä jakeeseen 26 Jumala sanoi:” Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja KOKO Maan..” – Ja sitten tulee huippu:” Ja jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, JUMALAN kuvaksi Hän hänet loi; Mieheksi ja Naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa…”

Te jotka olette lukeneet blogejani alusta saakka tiedätte ettei minun kohdallani Jumalan siunaus suhteessa avioliittoni, toteutunut niin kuin olisi pitänyt, niin kuin olisi tarvinnut, eikä Jumalan tahdon mukaan. Ja kuitenkin Jumalan tahto ihmiseen ja ihmisiin nähden oli ja on hyvä. Ja siksi kirjoitan että paras lahja, jonka Jumala toisiamme varten valmisti, oli kaksi eri sukupuolta.

Aadamin ei ollut hyvä olla yksin, ja Jumala loi miehelle naisen. Kumpikaan ei ole onnellinen eikä täydellinen ilman toista. Ja lapset ovat todellakin Jumalan lahja, ihaninta mitä voi maanpäällä olla.

Jumala itsekään ei tahtonut olla yksin, eikä tahdo taivaastaankaan yksinäistä paikkaa, vaikka hänellä on Jeesus, Pyhä Henki ja enkelit seuranaan. Mies ja nainen ovat siis Jumalan lahja toisilleen. Tämä totuus meinaa nykyajassa, ja miksei enemminkin, hämärtyä. Mutta kaikesta kohusta ja väittelystä huolimatta Jumalan Sanassa sanotaan ettei Hänen sanomisistaan katoa pieninkään piirto. Ei minään aikana ajassa.!Ja se tarkoittaa myös avioliittoa miehen ja naisen välillä ja siitä syntyviä lapsia.

Kirjoitan tämän siksi että varsinkin täällä etelä-Suomessa käydään nyt todellista sotaa Jumalan iankaikkista sanaa vastaan. Se suorastaan masentaa tämän kaiken muunkin ahdistavan lisäksi. Ja Jumala sallii meitä koeteltavan, mutta ei hylkää. Nyt ovat jälleen kerran, ilmestyskirjan luvut ja etenkin kirjeet eri seurakunnille ajankohtaiset.

Raamatussa kautta kirjoitusten toistuvat sanat:” Jolla on korva, se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita! Ja tämän edellä oli sama:” Jolla on korva se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen joka voittaa, Minä Annan syödä elämänpuusta, joka on Jumalan paratiisissa” Ilm. 2:7 ja 11.

On hyvä lukea Raamattua ts. välttämätöntä, että erottaisi oikean väärästä ja rukoilla että saisi ja omistaisi nämä kuulevat korvat ja ehkä näkevät silmätkin, ainakin siinä mielessä että erottaisi ajanmerkit. Jotka tosin ovat olleet omalla tavallaan jo syntiinlankeamuksen seurauksina maailmassa eri aikoina tavalla ja toisella.

Aika on paha, siksikin, oman uskonsa ja Jumalan sanan totuuden puolesta kannattaa ahkerasti kuunnella Jumalan ääntä ja puhetta, sellaisten ihmisten ja pappienkin suusta, jotka Jumalan Sanaa kunnioittavat ja rakastavat. Ja ennen kaikkea lukea esim.Matteuksen evankeliumin 13 luku jakeet (ainakin) 9-43. Mainitussa luvussa Jeesus muutenkin kertoo vertauksin ja selittää niiden kautta mitä usko ja Jumalan Valtakunta on ja kuinka sinne pääsee..jne…

Me ihmiset, mutta etenkin aviopuolisot ovat Jumalan lahjoja toisilleen ja toisiaan varten. Suurenmoisia lahjoja, rakennetut toisilleen täysin sopiviksi. Voisi siis sanoa että nainen on miehelle luotu lahja ja mies naiselle, ja nämä molemmat lapsille! Se on Jumalan ikiaikinen tahto ja tarkoitus, sanovatpa esim. piispat asiasta mitä tahansa, he ovat vain ihmisiä, mutta Jumala on ikuinen niin kuin on hänen sanansakin. Joka muuta opettaa joutuu tilille Jumalan edessä, näin uskon koska ”se muu” ei ole luotua ja luonnollista, vaikka sitäkin on aina ollut.

Tämä ei tarkoita ettei Jumalan tahto olisi että kaikki pelastuisivat eli tulisivat tuntemaan Hänet, joka on Tie, Totuus ja Elämä. Siis Jeesuksen joka on yhtä kuin Sana, ja pelastumaan uskon kautta ikuiseen elämään Jumalan Valtakunnassa. Mutta niin kuin meidän kaikkienkin tulee tehdä parannusta niin myös niiden jotka Jumalan sanaa ”korvasyyhyynsä” haalivat omaksi edukseen!

Ei ole helppoa elää yksin, ei todellakaan, mutta Herrani ja Vapahtajani tähden ja sallimalla se on tullut kohdalleni ja osakseni! Ja näin tulee jo jatkumaankin, mutta minä odotan uutta taivasta ja uutta maata jossa oikeus, hyvyys ja käsittämätön kirkkaus ja rakkaus vailla vertaa, ovat ikuisia, ja saan elää kiittäen pelastuksestani, Jeesuksessa Kristuksessa Pyhää Jumalaa.

Näin kirjoittaen, Jumalan armoa ja siunausta toivottaen; Jumalan rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi ympäröiköön meitä kaikkia ja koko rakasta Suomen kansaa!

Meitä suomalaisia ei juuri Jeesuksen opetus ja julistus säväytä. Oman hyvinvointimme keskellä puhe köyhistä osuu vain osaan suomalaisista. Myös puhe siitä, että hengellisesti köyhät ovat autuaita ei oikein houkuta omistamaan puhetta itselleen. Mitä autuasta on olla hengellisesti köyhä. Mistä ihmeestä Jeesus puhuu? Mikä on autuas ja mikä on köyhä?

Jeesuksen ja kaikkien opettajien opetus pohjautuu aina omaan kulttuuriin. Vaikka Raamatun käännökset pyrkivät aina huomioimaan nämä kulttuurilliset erot, niin usein käy niin, että terävyys ja kielen nyansit katoavat käännöstyössä. Pääasiat kyllä löytyvät kaikista raamatuista mutta tärkeät puheen tehokeinot, jotka auttavat puhuja tavoittamaan kuulijan katoavat kokonaan.

Luukkaan evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus omassa kotikaupungissaan menee tapansa mukaan synagogaan ja sielä hän pitää opetuksen siitä kuka hän on. Kun me luemme sen omasta raamatustamme, julistus kuulostaa ihan mukiinmenevältä. Paikalla olijoille Jeesuksen julistus oli kuitenkin järisyttävää tekstiä. Eikä vain siksi, että Jeesus julistaa olevansa Messias vaan myös siinä keitä varten hän on tullut maailmaan. Jeesus puhuu siitä että hän on tullut köyhiä varten. Suomalainen näkee heti sielunsa syövereissä rääsyläisiä ja kerjäläisiä. Jeesuksen puhe muuttuu hänelle symboliseksi puheeksi. Suomalainen miettii, että kait minä jollain tavalla tuohonkin opetukseen istun, vaikka allani onkin uuden karhea Volvo tai Mersu. Jeesus kuitenkin tarkoittaa puheessaan niitä ihmisiä, jotka eivät täytä hengellisiä mittoja, sellaisia jotka eivät hengellisten opettajien mielestä kelpaa Jumalalle ja ovat pelastuksen ulkopuolella. Suurin osa tavallisesta kansasta ei täyttänyt noita 10 käskyn ympärille laadittuja sääntöjä ja ohjeita. Tavallisen kansan silmissä vain rikkaat saattoivat pelastua. Jeesus tuo Jumalan lapseuden kaikkien ulottuville. Jeesus tarjoaa sovitusta kaikille!

Autuas-sana kääntyy mielessämme usein onnelliseksi. Mutta raamatun tekstiä lukiessamme sanan pohjavire merkitsee ennemmin Jumalalle kelpaavaa. Evankeliumeissa oleva autuaaksi julistus onkin luettelo Jumalalle kelpaavista ja sitä kautta onnellisessa asemassa oleviksi ihmisiksi.

Kun tarkastelen sitä todellisuutta jossa elän, näen kuinka tavallinen kansa yhä kokee olevansa pelastukseen kelpaamatonta, hengellisesti köyhää kansaa. Heillä on mielessään kuva norsunluutorneissa elävistä uskovista, jotka elävät pyhää elämäänsä irrallaan tavallisesta arjesta. Osaksi tuo kuva saattaa olla jopa oikea.

Suurin ongelma on, ettei kukaan mene enää kaduille ja turuille kertomaan tuota Jeesuksen julistamaa ilosanomaa, evankeliumia köyhille ja arjen rasittamille tavallisille suomalaisille. Uskosta on tehty niin henkilökohtaista ettei sillä saa ahdistaa muita ihmisiä. Se että osa uskovista keskittyy riitelemään ja kiistelemään julkisuudessa, ei yhtään helpota tilannetta. Heitä ei juurikaan kiinnosta evankeliumin työ vaan he valitsevat taistelun joka kuuluisi Jumalalle. Usko näyttäytyy siksi hyvin totisena asiana suomalaisille.

Miksi kirjoitan tästä uudestaan ja uudestaan? Vaikka meillä toimii isoissa kaupungeissa erillaisia jumalanpalvelusyhteisöitä ja kinkeripiirejä niin suurin osa Suomesta ja suomalaisista ei tiedä näistä mitään. Tavallisissa seurakunnissa toiminta on olosuhteiden pakosta keskittynyt perusseurakuntatyön tekemiseen. Palavaa halua evankeliumin työhön näkee enää aniharvoi ja krsitityt eivät enää etsi omaa kutsumustaan Jumalan viljapelloilla. Jos aiheesta kirjoittaa ihmiset tuntuvat ainoastaan syyllistyvän ja vaivautuvan asiasta.

Lääkkeenä tähän suosittelisin L10T, kristillisen elämäntapaan suuntaavaa koulutusta tai alfa-kurssia. Mutta yksinkertaisimmillaan voit vaikka alkaa siunata ympärilläsi olevia ihmisiä mielessäsi. Rukoilla vaikka naapurin puolesta. Samalla lue raamattua ja/tai jotain selitysteosta. Kuuntele Raamattu kannesta kanteen- luentoja jonka puhelinsovellutus löytyy puhelimen playkaupasta. Vietä aikaa Jumalan vaikutuspiirissä ja samalla voit pohtia omaa kutsumustasi. Etsi seurakuntayhteyttä jos sinulla ei vielä sellaista ole. Älä jää yksin!