Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Mikä ihana aamu

Kuinka riemullista onkaan kevään kirkkaus ja aamu aurinko joka värjää taivaan niin siniseksi kuin on Suomen Lipun Risti! On kuin saisi herätä pitkästä pahasta unesta?! Tämä ihana aamun valo todistaa Jumalan olemassaolosta iankaikkisesti! Vaikka huolet ovat samat jotka ovat koko maailmaa nyt ahdistaneet jo vuoden niin Jumala On! Meidän Herramme ja Vapahtajamme elää!

Hän on, Hän Elää ja koko Luomakunta häntä ylistää ja hänestä todistaa. Pitkä yö on jäävä joskus taakse ja sen jälkeen ei pimeyttä enää ole! Niin kuin nyt, tänä aamuna aurinko on kirkas ja taivaallaan niin kuin kuuluukin, niin tulee Jumalan Sana toteutumaan kun aika on. Hallelujah!

Olen nuoruudessani ollut äärettömän ihastunut yhteen tiettyyn mieheen ja lauluun, monet silloiset lähimmäiseni sitä naureskelivat ja aina yrittivät sitä laulaa mallin mukaisesti, mutta kukapa olisi ollut hänen, ihastukseni, veroinen?!

Tänä aamupäivänä menin tämän koneeni kautta sitä laulua ja miestä etsimään ja voi kuinka nautin! Mies on tai oli, en tiedä onko hän vielä, kuitenkin Louis Armstrong ja hänen ihana, sittemmin suomennettukin laulunsa ”What Wonderful Word”! Minusta siinä on taivaallinen sanoma ja sävel! Mielestäni olennainen, vähän sama kuin ”Jumalan kunnia luonnossa”!

On minulla tässä edessäni myös englanninkieliset sanat tuohon ihanaan lauluun, mutta en niitä tähän kirjoita. Vaikka en tiedäkään onko täällä lukijoissa enää sellaisia, sen ikäisiä, ihmisiä jotka Louisin muistaa?

Ajattelin jättää tämän kirjoittamisen iltaan, mutta nyt odotan ulkona sen verran ilman lämpenevän että tarkenen edes hetkeksi mennä terassilleni istumaan, OI! Avasin kuitenkin Raamattuni ja vaikka aina on varotettu ns. ”peukalopaikoista” niin laitanpa tähän kuitenkin vielä sen mikä aukesi! Psalmi 63: 4-6: ”Sinun armosi on suurempi kuin elämä” Daavidin psalmi, jonka hän sepitti Juudan autiomaassa!

– ” Suurempi kuin elämä on Sinun Armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Jumalani minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi. Sinä ravitset minut kuin parhaissa pidoissa, ja minä ylistän sinua riemuitsevin huulin!  Ja vielä jatkaen jakeesta 7:

Minä ajattelen sinua levätessäni, SINÄ OLET mielessäni yön hetkinä; Sinä olet tullut avukseni, ja minä saan riemuita siipiesi suojassa. Koko voimallani minä tarraudun sinuun, ja Sinun oikea kätesi TUKEE minua!” 

” Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata. Matkaani ohjaa, kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen. – Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen. Yön yli, vuorten, soiden. virtojen viet taivaaseen. Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja VALKEUS EI SAMMU MILLOINKAAN!”

What a wonderful word!


10 kommenttia

Mikä sinua harmittaa?

Tämä ei ole vesitorni vaan puutorni.

Kun olin vielä pienempi ja vielä nuorempi kuin nyt, Raision vesitorni harmitti minua. Muistan usein olleeni taatan Isuzu Belletin kyydissä, ja melkein yhtä usein se vesitorni ilmestyi jostain puiden takaa silmiini.

– Harmittaa vesitorni! sanoin ja suljin nopeasti silmäni.

Melkein usein ajeltiin vanhempien kanssa Lahdesta Turkuun päin. Heti alkumatkasta minua vaani Hollolan vesitorni. Se oli ja saattaa hyvin vieläkin olla mutterin muotoinen ja huipulla oli observatorion puolipallo. Hollolan vesitornia huomasin jo lapsena pelkääväni.

Sitten oli vielä Lahden vesitorni, joka muistaakseni näkyi keittiön ikkunasta Vesijärvenkadulla. Edellisten perusteella voisi kuvitella, että istuin aamupalapöydässä silmät kiinni ja yritin osua puurolusikalla suuhun. Mutta ei, Lahden vesitorni oli mainio paikka, josta sai King Colaa ja maisemaelämyksen.

Yhä ihmettelen, miksi Raision ja Hollolan vesitornit olivat niin kamalia. Eihän se Raision vesitornikaan minua täsmälleen ottaen harmittanut. Harmittamisen verran uskalsin tunnustaa ääneen, mutta pelottavahan se mokoma oli. Ehkä oli hyvä, että edes toisen vesitornin kohdalla uskalsin ilmaista tunteitani edes harmituksen verran. Hollolaa lähestyttäessä menin vain auton penkille kippuraan ja pidin hipihiljaa silmiä ummessa ainakin Koski HL:ään asti tai ainakin Sairakkalaan.

Yhdessä melko paksussa kirjassa sanotaan kuulemma 365 kertaa ”älä pelkää”. Olen kirjan pariin – kolmeen kertaan lukenut, mutta en ole tullut laskeneeksi, onko totta, että joka päivälle on oma pelkäämiskieltonsa. Minusta on hienoa, että on! Ja samaan aikaan se häviävän pieni hippu minusta, joka ei ole sankariainesta, huutaa täyttä kurkkua: ”Entäs sitten, kun on karkausvuosi!”

Mutta siis vaikka näin: ”Ja Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua eikä hylkää sinua; älä pelkää äläkä arkaile.” (5. Moos. 31:8.) Tuo kehotus tosin oli perinnöksi Joosualle, mutta vastaavia lauseita on opuksessa kyllä itse kullekin maailmankansalaiselle.

Miten minun elämässäni myöhemmin kuin lapsuusvuosina? Nykyisin minua lähinnä kohoaa Liedon vesitorni. Se on sikäli mystinen, että pimeän aikaan se vaihtaa väriään. Kameleonttimaisuudesta huolimatta uskallan kohdata Liedon vesitornin silmästä silmään.

Mutta yhä on asioita, joista helpompi on sanoa, että ne harmittavat kuin että ne pelottavat. Uskon, että jos tähän kaikki semmoiset harmitukseni tähän listaisin, ”luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa” (vrt. Joh. 21:25).

Harmittaminen, jota pitäisi uskaltaa kutsua peloksi, on kiusannut minua viime aikoina paljon. Olen monessa käänteessä törmännyt elämän rajallisuuteen. Se se vasta on harmillinen asia! Rajallisuudelta on paljon helpompi sulkea silmänsä kuin katsoa suoraan sitä kohti. Ja rajallisuuden toista päätä kohti tässä mennään koko ajan.

Joku varmasti haluaa heittää tähän kommentiksi ikuisuusnäkökulman. Se ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että elämme täällä vain kerran. Ehkä olisi syytä yrittää elää se kerta silmät auki.

Mutta ihan hiukan tekisi mieli kysyä, mikä itse kutakin harmittaa!

PS. Raamatussa muuten myös kehotetaan pelkäämään, esimerkiksi näin: ” Älä kiroa kuuroa äläkä pane kompastusta sokean eteen, vaan pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.” (3. Moos 19:14)


Jätä kommentti

Mitä on rukous?

osa 2. Herran Siunaus

Olen viimeaikoina nähnyt unia joihin liittyy voimakas hengellinen lataus. Tällaiset unet eivät ole itselleni jokapäiväisiä, joskaan eivät harvinaisia. Unet heijastelevat luonnollisesti elettyä elämää eivätkä siksi ole välttämättä ns. sanaa Herralta. Kuitenkaan niitä ei pidä vähätellä hengellisessä mielessä. Meillä länsimaisilla kristityillä on omituinen tarve rationalisoida asioita ja suodattaa kaikki jonkinlaisen logiikka suodattimen läpi. Emme anna tilaa sille mahdollisuudelle, että jokin voisi olla Jumalan toimintaa ellei se täytä todellisen ihmeen tunnusmerkejä. Tämä taas saa jotkut kristityt, jopa etsimään ja jahtaamaan ihmeitä ja tunnusmerkkejä vaikka niitä on tarjolla ihan lähellä. Meiltä jää huomaamatta, että Jumalan luomina ja Jumalan maailmassa jo elämä ja se että ihminen voi löytää tämän kaoottisen maailman keskeltä Jeesuksen, on valtava ihme. Emme ymmärrä, että kaikki on yhtäaikaa ihmettä ja arkista. Siksi minulle nuo unet ovat Jumalan toimintaa ja lohdutusta, vaikka niissä ei mitään viestiä tai merkkiä olisikaan. Ne ovat jälkikaikuja siitä, että olen voinut elää Jumalan mieleistä elämää ja tutkinut sanaa pohtien sen merkitystä. Nuo ajatukset pulpahtelevat sitten uniin. Mielestäni siis ihan tavoiteltava asia.

Viime yön unessa kiersin nokikolarina taloissa ja pöllähdin tautivuoteella olevan hauraan miehen luo. Tuo iäkäs mies luuli poikansa tulleen ja hänen silmänsä kirkastuivat mutta kuullessaan todellisen asiani, miehen katse sammui. Unessa tajusin mitä oli tehtävä ja kysyin voisinko siunata ja rukoilla hänen puolestaan, silloin kirkkaus palasi hänen katseeseensa ja myös hänen poikansa ilmestyi paikalle. Jotenkin en osannut lukea kunnolla Herran siunausta, mutta isä ja poika jatkoivat sitä ja näin kompastellen luimme sen yhdessä. Herättyäni pohdin tuota omituista unta ja tajusin, että kyse ei ole siitä osammeko jonkin asian ulkoa vaan siitä että olin tehnyt oikean valinnan ja aloittanut siunaamisen. Sisältö oli tärkeämpi kuin ulkoinen muoto. Unen sisältämä tunnelma oli pyhän täyttämää ja itse taidan olla niin kovapäinen, että Jumala käyttää unea antamaan kokemuksen Pyhästä Hengestä. Ovatko nuo nyt niitä pyhiä unia? Tiedä häntä.

Herran siunaus on rukouselämämme kulmakiviä. Jumalan siunaus on mielestäni sellainen asia, jota meidän tulisi tavoitella elämäämme. Se on perustermistöä silloin kun etsimme Jumalan kasvoja ja käännymme Jumalan puoleen. Parannuksen teko on hakeutumista myös Jumalan siunauksen piiriin. Parannus johtaa meidät Jumalan lapseuteen, joka on hänen siunaustaan täynnä. Vanhan Testamentin yksi Jumalan siunauksen monumetti oli Temppeli, joka kertoi Jumalan asuinsijasta kansansa keskellä. Uusi testamentti taas kertoo, Jeesukseen uskovasta Jumalan asuinsijana. Jumalan lapsen tulisi siis olla Jumalan siunauksen lähde! Johanneksen evankeliumissa Jeesus huutaa temppelissä Lehtimaja-juhlan keskellä ( Joh. 7:37) Jos jonkun on jano tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuaa elävän veden lähteet. Jeesus viittaa tässä Pyhään Henkeen jonka hänen seuraajansa tulevat saamaan. Kuulostaa kovalta vaatimukselta, mutta ei se ole sitä, sillä tässä Pyhä Henki toimii ja hän vuodattaa kauttamme Jumalan Henkeä toisille ihmisille. Eihän Jerusalemin temppelin kivimuurit ketään siunannut vaan Jumala sen kautta. Samoin en minä saa aikaan siunausta vaaan minussa vaikuttava Pyhä Henki eli Jumala. Minä ikäänkuin tuon sen paikalle ja alan siunaamaan ja Jumala toimii.

Olen huomannut, että liikkuessani kuntopoluilla ja laduilla on helppo jututtaa siellää liikkuvia ihmisiä. Kun pääsee jutunjuuresta kiinni on lopuksi melko luontevaa toivottaa ihmiselle Jumalan siunausta. Kukaan ei vielä ole suuttunut tai torjunut Siunausta vaan tavallisesti saan vastaan ilahtuneen vastatoivotuksen. Varsinkin ikäihmiset ovat hyvin avoimia tälle. Ja kun uskomme todelliseen Jumalaan, niin voimme olla varmoja, että jotain tapahtuu aina. Jokin liikahtaa aina ihmisen sisällä kun häntä siunataan.

Hengellisissä tilaisuuksissa luettu Herran siunaus on yhteisöllinen tapahtuma, jossa Jumala toimii seurakunnan keskellä. Silloin uskossa otamme vastaan Jumalan hyvyyttä elämäämme. Itselleni se merkitsee ennen kaikkea rauhaa sydämeen. Ehkä vahvimpia Jumalan läsnäolon kokemuksia itselläni on tilanteet, jossa itseäni on siunattu kättenpäälle panemalla. Tiedän jopa tällaisia tilanteita, joissa ihmisiä on parantunut tällaisten kohtaamisten jälkeen. Emme koskaan voi tietää millaista siunausta Jumala haluaa antaa.

Eilen illalla, kun vein poikaani Jyväskylään olimme törmätä tielle nousseeseen hirveen. Paniikkijarrutus sai hirven pysähtymään ja kääntymään takaisin vastaan tulevan kaistalle ja näin vältimme varman törmäyksen. Pimeällä tiellä hirvi näkyi vasta kun olimme melkein kohdalla. Jumala halusi varjella ja siunata meitä tällä tavalla. Jumakan siunaus on myös varjelusta ja suojelua.

Herran siunaus on ennenkaikkea Jumalan läsnäoloa ihmisen elämässä ja meiltä salatulla tavalla sen lukeminen tuo Jumalan Pyhän Hengen kautta siihen hetkeen. Me ikäänkuin annamme Jumalalle luvat tulla vaikuttamaan niitä asioita elämäämme, joita hän sillä hetkellä näkee parhaakseen tehdä.

Herra siunatkoon sinua

ja varjelkoon sinua;

Herra valistakoon kasvonsa sinulle

ja olkoon sinulle armollinen;

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

ja antakoon sinulle rauhan.


3 kommenttia

Mitä on rukous?

Osa 1.

Kulunut viikko on ollut pitkä ja rankka vaikkakin hyvin antoisa. Olen istunut tietokoneen äärellä tunti tolkulla ja ollut yhteydessä luokkani niihin vanhempiin, jotka halusivat lapsensa vanhempainvartin etäyhteydellä. Moni halusi myös tavata ihan livenä ja niin olemme töröttäneet luokassa monena iltana maskien ja turvavälien kanssa myöhäiseen iltaa asti, koska koulupäivien aikaan ei koulun ulkopuolisilla ole ollut asiaa koulun tiloihin. Lisäksi osallistunut erillaisiin tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Pari päivää sitten olin Matikaisen Mikon lähettäjäpiirin etätapaamisessa. Mikko kertoili kuulumisiaan ja myös piti pienen opetuksen yhteydestä ja asenteista. En halua sitä tähän referoida vaan sanoa lyhyesti, että asenteella itseensä, lähimmäiseen ja Jumalaan on väliä ja suuntautuminen Jumalaan pitää yhteydet kohdallaan kaikkiin. Kun elämämme lähde pulppuaa yhteydestä Jeesukseen, pysyy elämässämme suhteet kunnossa.

Mistä on siis kysymys. Miten rukous kuuluu tähän?

Rukous on yhteydenpitoa Jeesukseen ja yhteydenpito on jokaisen suhteen perusta. Kun olen jutellut oppilaiden vanhempien kanssa, olen oppinut samalla paljon oppilaistani. Tänään kun lähes kaikkien huoltajien ja oppilaiden kanssa juteltu, huomasin, että luokan ilmapiiri on parantunut entisestään. Lapset saivat vahvistuksen omalle yhteydelleen opeen kun saimme olla hetken yhdessä vanhempien kanssa. Lapset saivat kokemuksen siitä, että heille tärkeät aikuiset kulkevat samaan suuntaan ja ovat samanmielisiä heitä koskevissa asioista. Samalla he saivat kokemuksen siitä, että heidät on huomattu ja otetaan tosissaan. He kokevat olevansa tärkeitä.

No mitä Jumala tähän sitten kuuluu tai rukous. Ajattelen, että yhteys Jeesukseen ja se, että hän saa kasvaa minun elämäässäni synnyttäen Jumalan mieleisiä asioita, heijastuu siihen millainen olen opettajana ja kasvattajana. Etäyhteydet toisiin uskoviin ja heidän kanssaan pidetyt rukoushetket ovat tuoneet uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä vahvistaen omaa identiteettiäni Jumalan lapsena, joka on ollut aika häilyvä korona aikana. Tähän liittyy vielä se, että parin vuoden ajan olemme pienellä opettaja porukalla rukoilleet koulumme puolesta joka torstai-aamu ja sen vaikutus alkaa omalla tavallaan näkyä omissa asenteissani. Rukousyhteys on parantanut myös koulumme ilmapiiriä. Yhdessä siunaaminen vaikuttaa niin meihin itseemme kuin myös koko kouluun.

Tämä kaikki kertoo siitä mitä rukous oikeasti on. Ajattelemme tavallisesti, että se on meidän puhettamme Jumalalle ja Jumala vastaa sitten aikanaan tai sitten Raamatussa. Itse koen että rukouksessa Jumala puhuu suoraan minun elämääni. Jumala vaikuttaa heti kun suuntaan ajatukseni häneen ja alan rukoilla. Se on kuin valoon astumista pimeydestä. Rukous on yksityiselle ihmiselle Jumalan tahdon etsimistä omaan elämään. Se korostuu erityisesti kun joudumme koettelemuksiin tai kiusauksiin. Silloin Jumala erityisesti odottaa rukouksiamme, jotta hän voisi auttaa ja samalla kasvattaa meitä. Jumala ei koettele meitä tuhotakseen vaan vahvistaakseen.

Itselleni rukous on sitä, että vien koko ajan asiani hänen eteensä, ne vaikeat ja pimeätkin puoleni itsestäni. Koska jos jäisin kahden vanhan luonnollisen minäni kanssa joutuisin varsin nopeasti eksyksiin ja pimeään. Eli yksi rukouksen muoto on mielestäni se, että ikäänkuin jaamme ajatuksemme Jumalan kanssa. Tiedostamme, että hän lukee meitä kuin avointa kirjaa. Tällainen tapa elää ikäänkuin rukouksessa takaa myös sen etten ole koskaan yksin.


3 kommenttia

Usko

Olin n. 10-vuotias kun ensimmäisen kerran tietoisesti pohdin ajatusta uskovaisuudesta ja uskoon tulemisesta. Tulen kodista, jonka pohjaväre on evankeelinen. Pyhäkoulut ja lähetyspiirit olivat arkipäivää. Uskonasioista ei sen kummemmin puhuttu ja ehkä ainoa ulospäin näkyvä piirre oli iltarukous. Kiroilla ei saanut eikä puhua rumasti aikuisille. Jumala ja Jeesus olivat itsestään selviä totuuksia vaikka emme millään tavalla korostaneet hengellisiä asioita perheemme elämässä. Koko kylä kantoi mielestäni samoja arvoja. Olihan evankeelinen herätys aikoinaan käynyt läpi Alahärmän kylien ja synnyttänyt voimakkaan herätyksen, jonka kasvatteja kotikyläni aikuiset ja vanhukset olivat. Meidänkin perheessä pyhäkoulun opettajia oli jo kolme sukupolvea. Silti meillä ei puhuttu uskovaisuudesta tai uskoon tulosta. Asiat vaan olivat. Kasteopetus oli voimissaan ja Jumalaa kunnioitettiin ja johdatukseen uskottiin. Armo oli tärkeintä.

Kymmenvuotiaana mielenkiintoni heräsi, kun koulumme opettajan yläkertaan muutti vuokralle muuan Niilo Ylivainio. Tämä mystinen mies, joka julisti uskoontuloa ja Jeesusta, toi pienen miehen tietoisuuteen uudet sanat, Jeesuksen seuraaminen ja uskoon tulo. Asia pyöri mielessäni paljon ja usein mietin miten voi seurata miestä, joka on noussut taivaaseen. Miten voisin seurata Jeesusta kuin opetuslapset, jotka kulkivat Jeesuksen seurassa. Ihmiset puhuivat paljon Niilosta ja muistan ne monet tv- ja lehtiuutiset hänestä. Pohdin paljon yksin asioita ja liekö nyt ikääntymisen seurauksena, että nuo lapsuuden ajan jutut ovat alkaneet pulpahdella pintaan. Niin tämäkin asia, kun aloin miettimään uskoa käsitteenä.

Joten silloin 10 vuotiaana, eräänä yönä rukoilin Jumalaa, että hän tekisi minusta uskovaisen. Minulla ei ollut mitään ennakkoajatusta tai kuvitelmaa siitä mitä se tarkoittaa tai mikä minussa muuttuisi, jos näin tapahtuisi, mutta jotenkin ajattelin, että jospa se Jeesuksen seuraaminen siitä jotenkin avautuisi tai jotain vastaavaa. Mutta mitään ei tapahtunut, aamulla elämä oli ihan samanlaista. Itselläni oli kuitenkin selvä ajatus siitä mistä se usko löytyy ja kenen kanssa siitä on puhuttava. En tajunnu sitä, että minähän jo uskoin ja tiesin kuka on uskon lähde l. itse Jumala.

Ensimmäinen Hengellinen kokemukseni oli rippikouluun lähteminen ja rippikoulun ensimmäinen nuortenilta, jossa hälyisän ja meluisan renkituvan eteisessä ujo maalaispoika verkkareissa sai kokea Jumalan hengen kutsun ja lämmön fyysisenä tuntemuksena. Siinä koin että olin löytänyt paikkani maailmassa l. seurakunnan. Kesällä vastasin rippipapin kysymykseen tahdonko seurata Jeesusta ponnekkaasti, että tahdon.

Näin jälkikäteen elämääni tarkastellesani näen, kuinka Jumala tartui tuohon lupaukseeni ja vaikka itse olen välillä harhaillut ja ollut hukassa niin Uskon alkaja ei ole päästänyt otettaan irti. Siksi pohdinkin nyt mitä usko oikeasti on? Mitä se vaatii ihmiseltä?

Me suomalaiset puhumme siitä miten ihminen tulee uskoon. Hän alkaa uskoa, että Jeesus on Herra ja lunastaja. Mutta raamattu ei käytä tällaista ilmaisua. Raamattu sanoo, että usko tulee ihmiseen. Ihmiseen tulee siis jotain ulkopuolelta Jumalalta. Usko on siis Jumalan tekoa ja siksi täydellistä. Siksi se usko, joka meille annetaan ei voi olla epätäydellistä tai epäonnistunutta. Usko ei voi olla epäuskoa vaan epäusko on uskon vastakohta eli synti. Tämä saattaa kuulostaa snoppailulta ja omituiselta, mutta se mitä Jeesus puhuu epäuskosta esimerkiksi opetuslasten kohdalla ei tarkoita epäuskoa Jumalaan vaan epäuskoa siihen että Jumala voi toimia heidän kauttaan. Kyse tällöin on siitä, että ihminen on itse ponnistellut tehdäkseen uskon tekoja ja sellainen on aina tuomittu epäonnistumaan. Uskon määrä ei vaikuta Jumalan toimintaan vaan se että ihminen itse ponnistelee tehdäkseen jotain mikä kuuluu Jumalan tehtäväksi. Ihminen ei osaa tällöin heittäytyä täysin uskon varaan ja olla kanava Jumalan työlle. Ihminen itsessään on epäluuloinen ja aina kapinassa Jumalaa vastaan. Raamattu puhuukin luonnollisesta ihmisestä, sellaisesta jossa ei vielä uskoa ole. Sitä vastoin Hengellisessä ihmisessä usko on ja se on lahjoitettu Pyhän Hengen kautta ja ihmisen uudestisyntymässä. Ihminen syntyy hengelliseksi ihmiseksi, jonka kautta Jumala voi toimia. Kuitenkin tuo luonnollinen ihminen kulkee matkassamme ja kapinoi Jumalaa vastaan. Välillä niin että omat hengelliset silmämme ja korvamme on sen saastaa täynnä estäen Jumalan toiminnan kauttamme. Kuitenkaan Jumala ei siinäkään tilanteessa hylkää lastaan.

Mikä sitten meissä sitten kasvaa jos uskomme ei voi kasvaa. Paavali kuitenkin puhuu paimenkirjeissään kasvamisesta uskossa. Kasvu tapahtuu hengellisessä ihmisessä tuoden esiin Hengen hedelmiä ja nostaen esiin meistä sen mihin Jumala olisi meidät nostanut ja kasvattanut ellei syntiinlankeemus olisi tullut väliin. Meissä kaikissa on se Jumalan lapsen siemen, uskon siemen, joka odottaa vain kasvuaan ja kastelijaansa.

Yksi uskon meille antama tärkeä lahja on toivo. Meille toivoa kuvataan tavallisesti ankkurina ja se onkin varsin hyvä kuva sen luonteesta. Toivo on ankkuroitu kiinni siihen valtaistuimeen, jolla Jeesus juuri nytkin istuu ja rukoilee meidän puolestamme. Meidän toivomme on Jeesus ja se mitä hän teki Golgatan ristillä. Kyse ei ole toiveikkuudesta tai mistään epävarmasta häilyvästä toivotuksesta vaan siitä, että pysyessämme kiinni Jeesuksessa me pelastumme.

Yhä vahvemmin alan ymmärtää sitä miten vähän voin itse tehdä uskoni eteen ja miten paljon voi Jumala tehdä kun luovutan ohjat elämästäni Jumalalle. Minua lohduttaa ajatella, että koko uskoni on Jumalalta enkä sitä voi hukata muuten kuin täysin kääntämällä selkäni Jumalalle. Oma epätäydellisyyteni ja epäilykseni eivät sitä kaada. Huomaan miten se Jumalan minulle suoma siunaus ja rakkaus alkaa kasvaa ja tuottaa aivan uudenlaisia hedelmiä elämääni toisille jaettavaksi. Mietin millaisia lahjoja Jumala tahtookaan elämääni antaa ja miten ne kanavoituvat kauttani lähellä olevien hyväksi. Jumalan voima saa tilaa toimia.

Jokainen meistä on omanlaisensa persoona ja Pyhän Hengen työ suodattuu ihmisyytemme läpi ja siksi myös jokaisen kutsu Jumalan työhön on erilainen. Emme voi matkia tai toistaa sitä mitä muut ovat tehneet vaan meillä on vapaus tehdä Jumalan töitä sellaisina kuin olemme, armosta ja sen antamasta levosta käsin


2 kommenttia

Hajanaisia ja historiaa

Hajanaisia tarkoittaa ettei mitään selvää tekstiä ole tulossa vaan pikemminkin aivan muuta.

Aloitan ensin taas Tapion viimeisimmästä blogista!!! Huutomerkkien kera monestakin syystä, mainiten ensimmäisenä sen koko viimeisimmän kappaleen tekstistään! Mutta sytykkeen tälle antaa myös ns. julkinen keskustelu ja kirjoittelu esim. Kotimaa lehden sivuilla! Lehti ei minulle tule mutta siellä me tutustuimme Tapion kanssa kirjoittaessamme kommentteja kulloiseenkin aiheeseen. Ja edelleen käyn aiheita katsastamassa.

Toinen ja tärkeämpi sytyke tulee Eero Huovisen kirjasta ”Parhain Päin” – kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja Armosta. Olen nyt lukenut sen 464 sivua ja saanut taas kokea ihmeitä! Ensiksikin hän kirjoittaa niin kuin puhuukin, ketään provosoimatta mutta aina perustaen Jumalan Sanaan näkemyksensä! Kirjoitin aiemmin Pyhästä Hengestä ja kuinka ollakaan sain tukea itse Huoviselta, Hänen tekstistään, samasta aiheesta.! Kiitos  Jumalalle ihmeestään!

Sen verran palaan tuohon Kotimaa lehteen että samat nimet, jotka silloin aikoinaan olivat ns. ”kantona kaskessa” eli eri mieltä kuin me silloinkin, kun siellä kirjoittelimme, ovat edelleen ja sinnikkäästi toistamassa samoja mielipiteitään kuin aikoinaan.-  Liittyen myös Eero Huovisen aiheeseen Avioliiton erityisasemasta Raamatun, Jumalan sanan mukaisesti! Huovinen ei koskaan tuomitse ketään vaikka pitääkin kiinni siitä mikä kirjoitettu on! Tässäkin avioliittoasiassa että avioliitto on Jumalan asettamana miehen ja naisen toisilleen tarkoittama. – Ja että siitä tulee pitää kiinni, kuten kaikesta muustakin jonka Jumala on säätänyt ihmisille omassa tahdossaan. Ei ole muuta tietä Jumalan tahdon toteutumiseksi.

Espoolaisena minua surettaa kovasti ettemme saaneet piispaksemme sitä miestä, jonka me monet olisimme tahtoneet. Häntä joka pitää loppuun asti kiinni siitä mitä Jumalan sanana kirjoitettu on! Kun tätä mietin ja surin, niin jotenkin vaan tuli mieleeni Daavid ja Goljat!!?? Ja pitihän sekin oiken etsiä, sisältä lukea ja kuinka ollakaan taas itkeä. Näyttää ja tuntuu niin siltä että vastassamme on suuri ja peljättävä Goljat ajassamme, moninkin tavoin.? Mutta kun Herra on meidän puolellamme, kuka VOI olla meitä vastaan!

Niin olivat Daavidilla pienet eväät ja pieni kivi taistelussaan väkevää Goljatia vastaan, mutta kun Herra oli hänen kanssaan, hän paimenpoika Daavid, voitti ja hänestä Jumala teki kuninkaan! Hän Daavid, joka oli Jumalan valitsema valitsema Kuningas lopulta ja omana aikanaan, ja kuka hänestä syntyikään! Raamattu, ihana ja ihmeellinen Kirja! Hengen, Voiman, ja Elämän kirja! Mutta myös taistelun.

Yksi niistä kertomuksista jotka minua aina siunaavat ja puhuttelevat on myös Jesajan kirjassa Hiskiasta. Kaikkein eniten pidän Hiskian psalmista se löytyy luvusta 38! Kun päästään jakeeseen10 ja siitä eteenpäin, hän valittaa kohtaloaan, mutta jakeessa 16 hän jo sanoo:” Herra, minun sydämeni elää sinulle, anna rauha hengelleni, vahvista minua, tee minut terveeksi” ja 17. ”Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta”…. ja vielä Hiskia ylistää jakeessa 20:”Herra on minut pelastanut, Hänen ylistystään soi meidän soittomme Hänen pyhäkössään kaikkina elämämme päivinä” jne..

Eli, Koko Raamattu on Jumalan Sanaa mitään siitä poistamatta tai siihen lisäämättä, tuntui tai näytti meistä miltä tahansa! Ei menetetä toivoamme, jos joku on menettämässäkään?! Luetaan rukoillaan ja uskotaan, siunataan ja muistetaan toisiamme näinäkin vaikeina aikoina, niin kuin Jumalan kansa on aina tehnyt. Ja lopuksi psalmi 40 josta ainakin jakeista 7-11! Pidetään kiinni Jumalan Sanasta ja rukoillaan kaikkien ihmisten puolesta ja kiitetään Isänmaastamme, jolle myös pyydämme Jumalan siunausta ja varjelusta, kuten täällä eläville ihmisillekin.

Jesaja 40:12-31 Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä!


Jätä kommentti

Minä ja Pietari

Joskus vuosia sitten kirjoitin sekä Daavidin ja Paavalin vaikutuksesta elämääni ja siihen miten ymmärrän uskon. Suhtautumiseeni uskoon on eniten vaikuttanut se, että tietoni sen ajan elämästä ja ihmisistä on kasvanut. Kun ymmärtää kulttuuria niin ihmiset raamatussa tulevat ikäänkuin lähemmäs ja sitä kautta uskottavammaksi. Kun tutkii Pietaria, löytää miehen, joka lankesi ja epäonnistui. Miehen, joka kulki yli kolme vuotta Jeesuksen seurassa yötä päivää. Kuuli kaikki opetukset ja näki kaikki tunnusteot. Hän jopa käveli veden päällä ja silti hän ei kunnolla ymmärtänyt kuka Jeesus oli. Vasta helluntain tapahtumat avasivat hänelle oven ymmärykseen. Ja senkin jälkeen hän kompuroi asioiden kanssa. Paavalikin joutui nuhtelemaan Pietaria, kun tämä teki rajaa juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välille. Voisi kuvitella, että kaiken kokemansa jälkeen Pietari olisi ollut jollain tasolla erehtymätön ja uskon sankari. Pietari oli kuitenkin syvästi inhimillinen ihminen ja tavallinen ihminen.

Pietarin tie apostoliksi kävi häpeän kautta. Hän kielsi kiroten oman mestarinsa ja vetäytyi kotiseudulleen purkamaan ehkä rajuakin pettymystä kun roomalaiset tappoivat hänen esikuvansa. Voin vain kuvitella sen tunnemyrskyn kun Jeesus ilmestyi Pietarille ensimmäisen kerran. Merkittävää on se, että kun Pietari oli kolme kertaa kieltänyt Jeesuksen, joka sen ajan kielen käytössä se merkitsi täydellistä irtisanoutumista, niin Jeesus tarjosi Pietarille mahdollisuuden korjata tilanne. Jeesus kysyi kolme kertaa Pietarilta rakastaako hän häntä. Kaksi kertaa käyttäen agape-ilmaisua ja kolmannella kertaa Pietarin tunnetasolle ymmärrettävämpää filos sanaa, joka viittaa enemmän syvään ystävyyteen, kuin meidän kielemme käyttämää sana rakkaus. Näin Jeesus sitoo näin Pietarin itseensä pysyvästi vapauttamalla hänet häpeästä ja Pietarista tässä hetkessä tulee todellinen kallio ja kirkon johtaja. Samalla tavalla muuten Jeesus lähestyy sinua ja tahtoo vapautta sinut niistä elämän kivun ja häpeän taakoista joita kannat mukanasi.

Pietarin elämä on kasvutarina, joka kertoo meille kuka on aloitteen tekijä ja vaikuttaja kristityn elämässä. Jeesus kutsuu Pietarin seuraajakseen tietäen täsmälleen kenet kutsuu. Pietari vanhimpana toimii opetuslasten puhemiehenä ja näin paljastaa useaan otteensa innostuvan ja äkkipikaisen luonteensa. Itselleni merkittävin kohtaus on se kun Pietari astuu veneestä. Minulle se kuvastaa sitä mitä usko on. Pietari tarttuu hetkeen ja uskoo. Hän kävelee vedenpäällä niin pitkään, kunnes alkaa ehkä ajattelemaan uppoamista. Siitä hetkestä alkaa oma ponnistelu pinnalla pysymiseksi. Mutta se upottaa hänet välittömästi ja tarvitaan Jeesuksen käsi nostamaan hänet takaisin pinnalle. Merkille pantavaa on Jeesuksen kanssa hän myös kävelee takaisin. Minulle tämä paljastaa uskon luonteen. Usko tulee meihin ulkopuolelta. Usko on Jumalan antama väline siihen että Jumala voi toimia meidän elämässämme. Jos alamme itse ikäänkuin uskomaan ja ponnistelemaan alamme vääjämättä uppoamaan elämän mereen. Usko ei ole mitään mitä me itse ymmärrämme vaan se on kokonaan Jumalalta tulevaa lahjaa. Raamattu puhuukin siitä että usko tulee ihmiseen eikä niinkuin me olemme tottuneet eli ihminen tuli uskoon. Siksi epäilys ja epäusko ovatkin eriasioita. Epäusko on jotain jossa toimimme ilman Jumalaa. ilman Jumalaa toimiminen voi johtaa vähitellen elämään ilman Jumalaa ja sitäkautta tuhoon. Epäilys on taas ihmisen aika normaali olotila ja ihmiselle luontaista. Uskon luonteen ymmärtäminen vapauttaa meidät turhalta ponnistelulta koska emme voi vaikuttaa siihen. Ihmisen osaksi jää oikeastaan vain suostuminen uskoon ja sovitukseen. Uudestisyntymässä ja Pyhän Hengen vastaanottamisessa ihmiseltä vaaditaan lopulta vain yksi sana ja se on tahdon!

Pietarin elämä lohduttaa minua siksi, että hänessä näen miten Jumala kouluttaa kutsumansa epätäydellisen ja tavallisen ihmisen julistamaan ja opettamaan maailmankaikkeuden tärkeintä sanomaa. Hän käyttää työtoverinaan jatkuvasti kompastelevaa ja epäonnistuvaakin ihmistä, osoittaen näin oman kuninkuutensa ja voimansa. Pietari on Jumalan voiman ja kunnian ruumillistuma ja Jumalan kallio. Pietarin elämä kertoo minulle, että minä riitän juuri sellaisena kuin olen. Kaikki mitä minussa on Jumalan lahjaa enkä omillla ponnisteluillani voi lisätä uskoni määrää enkä voi omilla epäilyksilläni pilata Jumalan työtä vaan saan luottaa armoon.


3 kommenttia

Rukoile ja työtä tee…

Benedictus Nursialainen taisi sanoa tuon otsikkona olevan lauseen aikoinaan. Hän on länsimaisen luostarilaitoksen isä ja eleli 400-500-luvun vaihteessa. Taisi Beneä häiritä laiskottelevat ja juopottelevat munkit, joilla nykytermein ilmaistuna oli elämänhallinta hukassa. Luther vahvisti omalta osaltaan tuota ajattelua pitämällä rehellistä työntekoa myös Jumalalle tehtävänä palveluna ja työnä. Lutherilla työ ja vapaa-aika oli ilmeisesti hyvin hanskassa. Olihan hänen lähtökohtansa uskonpuhdistukselle se, ettei suorittamalla ja teoilla pääse taivaaseen.

Molempien kirkkoisien lähtökohta kristityn elämälle on terve ja hyvä. Ihminen tarvitsee työtä, jotta mielekkyys elämässä säilyy ja elanto on turvattu ja rukous pitää hänet Jumalan kasvojen edessä.

Mutta mitä tuo Jumalan kasvojen edessä eläminen on. Olemme tottuneet ajatteluun, jossa hengellinen elämä erotetaan muusta elämästä. Tajusin tämän raadollisen tosiasian, kun sain ihmettelevän kysymyksen eräältä ystävältäni. Hän ihmetteli, että teetkö sä noita Jumalan juttuja muulloinkin kun sunnuntaina? Olin pitänyt sunnuntaikristitty-puheita lähinnä pilkkana ja huumoripuheena, mutta jos täysin seurakunnan ulkopuolella elävä ihminen ajattelee näin, niin silloin kristillisen kirkon viestintä ulos on täysin epäonnistunut ja sen julistaman uskon sisältö on merkityksetöntä. Ajatus siitä, että Jumala ei vaikuta arjessa eikä hänelle puhuta ja rukoilla eikä hän johdata ihmisen elämää, kertoo meille kirkosta, jonka julistama usko on voimatonta maailman edessä. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin ja pohdin miltä kirkko näyttää, niin aika pliisua ja voimatonta on kirkon julistus sunnuntain saarnojen ulkopuolella. Se että papit hallitsevat saarnanteon, ei näytä tuovan ihmisiä kirkkoon tai nuoria ihmisiä tuomaan lapsensa kasteelle.

Mietin tässä sitä, onko työnteosta tullut jossain vaiheessa synonyymi rukoukselle? Mihin ja missä vaiheessa kirkon julistuksesta on kadonnut terä ja milloin kosketus tavallisen ihmisen arkeen on kadonnut? Miksi suomalaiset ovat lukinneet Jumalan kalenterissaan sunnuntaille? Miksi ihmisillä on ajatus siitä, että vain sunnuntaina kokoonnutaan palvomaan Jumalaa ja olemaan hänen läsnäolossaan ja sitten muu aika on ihmisen omaa aikaa. Miten olemme onnistuneet vääntämään uskonpuhdistajan opetuksen niin, että pelkkä työnteko olisi Jumalan mieleistä elämää.

Pohdin Paavalin kirjeitä, joissa hän opastaa eri seurakuntia pysymään siinä opetuksessa, jota he ovat saaneet kun seurakunnat ovat syntyneet. Galatian aluetta hän suomii harhaopettajista ja Korinttia riitelystä ja villistä menosta seurakunnan kokoontumisissa. Myös Jaakob ja Pietari lataavat painavaa tekstiä seurakunnille.

Etenkin Pietari puhuu pyhänä olemisesta. Mitä on olla samalainen pyhä kuin mitä Jeesus on? Mitä on Pyhityselämä. Miksi pitää pyhittyä ja mitä ihmettä koko pyhitys tarkoittaa. Luterilaisuutta näyttää vaivaavan jonkinlainen anemia tai näivetystauti. Vaikuttaa siltä, että opettaessamme armosta ja sen luonteesta olemme alkaneet pelätä omavanhurskauttamista niin paljon, ettemme uskalla puhua siitä työnteosta josta kristityn tulisi tunnistaa eli armon tai laupeuden töistä. Emme uskalla opettaa millaista raamatun mukaan on Jumalan lasten elämä. Mitä tämä pyhitys sitten on ja miten mikään työn tekeminen siihen edes kuuluu?

Jumalalle pyhitetty merkitsee Jumalalle erotettua. Jokainen Jeesuksen oma on myös Jumalalle pyhitetty. Eli pyhitys ei ole riippuvainen mistään mitä me ihmiset teemme vaan olemme sitä automaattisesti. Jaakob kirjeessään painii oman seurakuntansa ongelmien kanssa. Jerusalemin uskovat kyllä kiivailevat ja vääntävät kättä opillisista kysymyksistä, mutta kaupungin lesket ja orvot ovat jäämässä huoltamatta. Korintissa kristityt riitelevät opettajista ja heidän kasvunsa on jäänyt maitopullouskovien l. lasten tasolle. Paavali tuskailee sitä ettei vieläkään voi opettaa heitä kuin täysikasvuisia vahvalla ruualla.

Kun näitä raamatun opetuksia vasten katsomme sitä mitä oma luterilainen kirkkoni opettaa niin tulee tunne että Jaakob, Paavali ja Pietari kirjeineen poljettaisiin suohon liian vaatiina ja tuomitsevina.

Jumalalle pyhitetty ihminen etsii joka päivä Jumalan tahtoa elämäänsä. Hänen uskonsa suuntautuu hänestä ulospäin koska se on Jumalan tahto. Hän tekee sen koska häntä on armahdettu ja rakastettu. Usko hänen sisällään pääse kasvamaan, koska hän haluaa keskittyä Jumalaan jokapäiväisessä elämässään. Hän tekee omaa työtään Jumalalle ja hän kohtaa jokaisen ihmisen Jumalan luotuna. Jokainen ihminen on Jumalalle rakas ja sellaisena hänet kohtaa Jumalan pyhä.

Näitä asioita on opetettava kirkossa. On uskallettava puhua arjen kristillisyydestä Jumalan pyhien elämänä. Kyse siitä mitä Jumala haluaa, että hänen seurakunnassaan tapahtuu ihan tavallisten, mutta pyhien ihmisten kautta. Siksi tee työsi joka päivä rukoillen ja isän tahtoa kysellen näin elät pyhää elämää.


Jätä kommentti

Armolahjat arjessa

Nyt otti Tapio sellaisen aiheen jota ei voi ohittaa henkilökohtaisella kommentilla vaan on kirjoitettava kokonainen teksti aiheestaan!Joka ainoa sana ja lause Tapiolla on totisinta totta ja yhtä Raamatun ilmoituksen kanssa. Näin juuri on! Ja kuitenkin minä itse vastaan tästä tekstistäni.

Kaikki tämä, mistä Tapio kirjoittaa, on juuri sitä armolahjaa josta Raamattu kertoo ja jonka lupaa!  Sanoohan Jeesus itsekin, ennen palaamistaan Isänsä ja Isämme luo, että Hän lähettää meille toisen puolustajan Pyhän Hengen olemaan meidän kanssamme. Ja tämä tapahtui jonkin aikaa Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen, Helluntaina! Me todellakin olemme saaneet Pyhän Hengen Hänen, Jeesuksen, sijaisena olemaan jokapäivä kanssamme, kun sen oikeasti ymmärrämme ja vastaanotamme, Jumalan Armolahjana! Tätä on sanottu ”helluntailaisuudeksi” mutta ei se sitä ainoastaan ole ns. seurakuntamuotona, vaan täyttä Jumalan Sanaa ja todellisuutta!

Ilman Pyhää Henkeä me olemme ilman todellista Elämää ja armolahjoja. Uskallan näin sanoa. Pyhä Henki avaa meille Jumalan Sanan kokonaisuudessaan ja Pyhä Henki antaa meille sen saman, minkä Jeesus antoi elämänsä päivinä olemisellaan läsnä opetuslastensa elämässä opettajana ja Jumalan Ainoana Poikana, jolla oli kaikki viisaus ja valta.! Siksi ja sen seurauksena meillä on tämä kallis Aarre, Jumalan Sana Kaikessa mahtavuudessaan! Myös ne tarvitsemamme Pyhän Hengen lahjat joitten avulla Jumala kauttamme toimii. Mutta on erotettava että ne todella ovat, ja toimivat, Jumalan Sanan mukaisesti ja kautta. Armolahjoja ei pidä väheksyä, kieltää eikä pelätä.

Kaiken tulee vain ”toimia,” juuri niin kuin Tapiokin kirjoittaa. Armolahjat ovat Pyhiä ja tulevat Jumalalta. Aina. Eivät ihmisen tahdosta, viisaudesta, yrityksestä tai olemisesta, vaan uskosta ja armosta. Paljon on väärinkäsityksiäkin tästä asiasta ja jotkut tehneet ehken Pyhän Hengen nimissä ”temppuja” jotka ovat ihmislähtöisiä, ellen sanoisi kaikkein pahimmasta lähteestä lähtöisin? Näistäkin Sana kertoo ja varoittaa. Jo Raamatussakin kerrotaan eräästä ”noidasta” joka tahtoi ostaa itselleen armolahjoja!

Silti ei saisi olla liian arka, koska Jumala voi todellakin käyttää meitä ihmisiä toistemme parhaimmaksi avuksi juuri näillä Pyhän Hengen vaikuttamilla lahjoilla. Jotka eivät ole lähtöisin meistä itsestämme!!! Jumala on tarkoittanut armolahjat hyviksi lahjoiksi, Jumalallisiksi lahjoiksi avuksi ihmisille. Sekä niille, jotka lahjoja ovat saaneet, että niille joilla niitä ei vielä ole, tai eivät ole uskaltaneet ottaa niitä vastaan uskossa.

Pyhä Henki Kirkastaa Kristusta! Kun meillä on armolahja tai lahjoja, niiden tulee olla todellakin kirkkaudeksi ja avuksi, Hengen lahjaksi ja Voimaksi ihmisille. Sanalla sanoen heräämiseksi todelliseen Jumalan tuntemiseen ja haluksi lukea Raamattua nöyrällä mutta riemullisella mielellä! Uskoen Sanan Jumalan Sanaksi ja Kristuksen Jeesuksen lihaksi tulleeksi pelastajaksemme Jumalan ainosyntyisenä Poikana.

Kirkkoherra Seppo Hämäläinen on vuonna 2002 kirjoittanut kirjan ”Armolahjat arjessa” kustantanut Uusi Tie. Sitä ei liene enää saatavilla? En tiedä miksi, mutta teksti on raamatullista ja hyvin kirjoitettua. Kuitenkin tämä mitä tässä kirjoitan on oma kokemukseni ja Jumalalle kiitos myös ”lahjani”. Olen vaan surullinen ettei meidän ns. ”kansankirkkomme” opetuksiin nämä ole varsinaisesti kuuluneet ja opetus sikäli jäänyt ns. ”puolitiehen”. Helluntailaisuutta on pidetty lahkona aikoinaan, enkä ihmettele. Heidänkin kohdallaan on ollut kyse vain ihmisistä, mutta näen myös yhtäläisyyttä alkuseurakuntaan. Vainottiinhan heitäkin, eikä heihin uskottu. Mutta sanoohan Jeesuskin, mikä sopii Hänelle itselleen sopii hänen opetuslapsilleenkin. Ja niin on.

Kirjoitan tämän siksi että lukija saisi rohkeutta lukea Raamattua ns. ”sisälukuna” uskoen mikä kirjoitettu on. Niin tehden voi saadaa kokonaan uuden elämän! Uuden kyvyn nähdä ja kokea Kaikkivaltias Jumala ja Jeesus Kristus Elävän Pyhän Hengen kautta ja avulla! Hän, Pyhä Henki on Jeesuksen lähettämä ”Toinen Puolustaja” vaikka me rukoilemmekin Jumalaa, jotkut Jeesuksen nimessä ja veressäkin ja Joka minusta on myöskin kaunista koska se johtaa totuuden ja armon äärille!

Nyt ei tule virttä eikä hengellistä laulua vaan totinen rukous ja toive siitä, että Jumalan Sana kokonaisuudessaan tulisi mahdollisimman rakkaaksi ja toimivaksi kaikkien meidän kanssamme, kaikista vastoinkäymisistä ja esteistä huolimatta! Nyt On Jumalan Sanan aika, maailmassa ahdistuksen ja kaikenlaisen pelon ilmapiiriin tulevan Iankaikkisen Totuuden aika. Sielujen Pelastumisen aika.

Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Aika! Jumala siunatkoon Sinua ja meitä kaikkia! Totisesti Aamen.


1 kommentti

Sekahedelmäsoppaa Pyhällä Hengellä kiitos!

Nyt kun aloitin ruotimaan hengellisiä perusasioita ja arvoja, arvelin palata Pyhän Hengen toiminnan pohtimiseen sen perusteella, mitä olen nähnyt ja kokenut tämän pienen matkani aikana läpi Suomen kristillisen kentän. Kun palasin vuosikymmenten jälkeen seurakuntayhteyteen etsimään Jumalan kasvoja ja yhteyttä Jeesukseen, tajusin, että avainta asioiden ymmärtämiseen ei löytynyt sisältäni. Niin kuin en kyennyt synnyttämään itsessäni uskoa, en kyennyt ymmärtämään omin voimin Raamattuakaan. Kaikenlaiset pikku filosofoinnit jumaluuksien ja kuoliaaksi halaavan rakkauden liepeillä eivät olleet antaneet oikeastaan minkäänlaista vastausta siihen, että miksi olin olemassa. Minusta itsestäni ei löytynyt sisältä yhtään mitään. Ei salattuja sielun voimavaroja eikä mitään, mikä voimaanuttaisi kulkemaan eteenpäin. Aloin ymmärtää, että kyse ei ole uskonnosta tai uskonnollisuudesta rituaaleineen, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että joko Jumala on kokonaan totta tai sitten täyttä satua. On nieltävä koko Raamattu tai unohdettava koko juttu. Päätin ottaa riskin ja valita ensimmäisen vaihtoehdon ja eräänä yönä laitoin kädet ristiin ja sanoin että tässä olen, olen Jeesus sinun. Tässä on käteni ja jalkani, käytä niitä. Pyysin Pyhää Henkeä tulemaan elämääni. Seuraavana aamuna raamattu aukesi aivan uudella tavalla ja jokaisella sivulla oli Jeesus.

Palaan säännöllisesti ajatuksissani tähän tapahtumaan, koska se pitää minut heikoilla hetkillä minut kiinni Jumalassa. Mutta tämä ei ole tämän postauksen pääpointti, vaan se on siinä, että otammeko Jumalan toiminnan ja Pyhän Hengen tosissamme omassa elämässämme. Uskallammeko pyytää Pyhää Henkeä toimimaan vai onko meillä vedetty käsijarru päälle. Onko uskoontulo hetkemme sinetöitynä sydämeemme ja olemme jääneet hellimään sitä muistoa. On ihana kuunnella uskoontulokertomuksia seurakunnassa ja moni saa juuri niistä sen kimmokkeen antaa elämänsä Jeesukselle. Mutta saako Pyhä Henki lupaa tehdä muita asioita seurakunnassa?

Luterilaisissa seurakunnissamme saamme paljon kuulla opetusta Pyhän Hengen hedelmistä. Eli tietoa siitä mitä kaikkea ihanaa ihmiset ovat tehneet toisilleen, kun ovat saaneet kokea sen ihmeellisen armon Jeesuksen kohtaamisen kautta. Hengen hedelmät ovatkin niitä upeita asioita, joiden kautta maailma näkee millainen on Kristuksen seurakunta parhaimmillaan. Mutta murheellista on se opetus, jossa opetettaessa armolahjoista, aletaankin puhua Hengen hedelmistä ja inhimillisistä taidoista, joita ihminen kykenee itse harjoittelemaan ja oppimaan. Syntyy merkillinen sekahedelmäsoppa, jossa lopulta kaiken keskellä onkin ihminen tarpeineen ja taitoineen toisia palvelemmassa ja viihdyttämässä. Sellainen sekalainen seurakunta pyöriikin vallanmainiosti ilman Pyhää Henkeä. Humanismi synnyttää aivan yhtälailla hyviä ja arvokkaita asioita ja niitäkään ei pidä väheksyä, mutta humanismi itsessään ei pelasta ihmistä. Kristillinen seurakunta voi ja sen pitääkin tuhlata Hengen hedelmiään seurakunnan ulkopuolelle mutta armolahjoista ne on erotettava vissisti.

Pyhän Hengen armolahjat eivät nouse koskaan ihmisestä ja ihmisen taidoista. Pyhä Henki voi tehdä kyllä uskon kautta ilkeästä ihmisestä yksilön joka kykenee tuottamaan Hengen hedelmiä ja rakastamaan toisia mutta siinä vaiheessa teot ovat jo epätäydellisen ihmisen tekoja. Armolahjat ovat oikeastaan heikkojen evästä. Pyhä Henki toimii usein silloin kun ihmisen omat voimat kyvyt ovat kokeneet täydellisen konkurssin ja hän itse ei enää kuvittele itsestään mitään vaan hän joutuu turvautumaan täysin Jumalaan. Kun Pyhä Henki toimii, on se täysin Jumalan toimintaa ja tulee silloin ihmisen ulkopuolelta. Ihmisen muuttuu täysin välikappaleeksi. Hän on ikäänkuin putki joka johtaa Jumalan luota kohteen luokse. Putki ei siis tee mitään muuta kuin on se mitä on.

Samalla tavalla niinkuin Armo on ihmisen vaikea tajuta niin myös Pyhän Hengen lahjat ovat vaikeita ottaa vastaan ja antautua Pyhän Hengen käytettäväksi. Siksi ajattelenkin, että kun Jeesus moittii opetuslapsia uskon puutteesta niin kyse voisi olla siitä, että he eivätvielä tajunneet sitä ettei heidän itse pidä tehdä mitään vaan Jumala koko ajan Pyhän Hengen kautta tekee kaiken! Kyse on samasta mitä Pietari teki myrskyssä. Hän astui sokeasti uskoen laidan yli ja käveli vedenpäällä kunnes alkoi katsoa jalkoihin ja yritti itse pysyä pinnalla ja samalla hän alkoi vajota. Hän tarvitsi Jeesuksen käden jotta ei vajonnut. Me olemme samassa tilanteessa On astuttava veneestä ulos ja pyydettävä Pyhän Hengen lahjoja jotta voisimme palvella ympärillä olevia ihmisiä Jumalan lahjoilla ja todisttettava siitä kuka Jumala on. On pidettävä välillä Jeesusta kädestä ettemme uppoa ja vähitellen opimme luottamaan että Jumala on se joka toimii ja olemme hänen voimansa välikappaleita.

Me voimme palvella Hengen hedelmillä lähimmäisiämme joka päivä, koska Jeesuksen rakkaus antaa meille voimia siihen. Mutta sekahedelmäsoppaa, jossa omat kykymme ja Jumalan voima sekoittuvat, sitä kannattaa välttää. Sillä jos kuvittelemme että omaamme ihmisinä jotain jumalallisia kykyjä niin silloin sopan ainekset eivät taida olla taivaallista alkuperää. Armolahjat ovat Jumalan erityisiä tapoja puuttua tähän maalliseen elämäämme yliluonnollisella tavalla ja Pyhä Henki antaa ne meille. Ilman Pyhän Hengen toimintaa ei ole uskoa eikä mitään muutakaan. Jumalan Pyhä Henki ylläpitää kaikkea ja on Jumalan täällä maailmassa vallitseva persoona. Tähän loppuun voisi sanoa, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen!