Blogitaivas

Otsikon aihe nyt tavalla ja toisella näyttää ja tuntuu olevan ikäänkuin ”ilmassa”.? Rukoilen että osaisin kirjoittaa oikein ja mahdollisimman ymmärrettävästi maailman tärkeimmästä asiasta. Pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. –  Jos, joku ei vielä tätä tietäisi.

Joka tapauksessa. Siitä lähtien kun Jeesus aloitti toimintansa, hän kehotti opetuslapsiaan todistamaan kuka Hän on. Kertomaan tulevasta Jumalan Valtakunnasta, ihmisten iankaikkisesta elämästä, uskosta ja toivosta Hänessä, Jumalan Pojassa. Kehotti lähtemään kaikkeen maailmaan todistamaan ilosanomaa siitä kuinka paljon Jumala maailmaa rakastaa. On antanut ainoan Poikansa ettei yksikään, Joka Häneen Uskoo, hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän.

Johannes kertoo evankeliumissaan kaiken minkä tarvitsemme tietää, ymmärtää ja uskoa, voidaksemme elää tässä ajassa uskomme ja toivomme säilyttäen. Lähimmäisistämme huolta kantaen, heitä rakastaen ja puolestaan rukoillen. Sen tähden meidän on synnyttävä uudesti Pyhästä Hengestä ja saada Hänen täyteytensä konkreettisesti elämämme voimaksi. Kuullaksemme ja ymmärtääksemme Jumalan tahdon ja tehdäksemme kaikkemme Hänen Valtakuntansa ja lähimmäistemme, hyväksi.

Kuten olen kirjoittanut, kasvoin ev.lut uskoon kodissa jossa käytiin kirkossa, lapset kastettiin, pyhäkoulua ja ripillä käytiin. Iltarukoukset ”luettiin” jne. Minä olin uskovainen lapsi ja aikuisuuteen asti luulin että kaikki on hyvin siinä suhteessa. Mutta tulivat ne vaikeat vuodet joissa hätä ja tuska oli suuri, pelko hallitsi yötä ja päivää, eikä mikään entinen auttanut. Hain apua kirkostakin, mutta en löytänyt. Oli kuitenkin yksi kirja jota olin ”aina” lukenut, – ja luullut ymmärtäväni.
Raamattu.

Hirveän tuskan ja pelon vallitessa eräänä iltana ja hädissäni otin käteeni Raamatun ja tapahtui minulle täysin käsittämätön ihme. Yht´äkkiä ymmärsin toisin kuin ennen mitä luin! En osannut sitä selittää mutta Jumalan johdatuksesta löytyi ihmisiä jotka osasivat sanoittaa tapahtuman Raamatullisesti. Olin saanut kokea Helluntain ihmeen! Vaikka isieni kirkko on minulle rakas, rakkaaksi ja elämääni ylläpitäväksi tuli myös Helluntai. Se ei suinkaan parantanut avioliittoani, päinvastoin pahensi. Mutta Jumala Kaikkivaltias antoi Voiman ja viisauden. Auttoi keksimään myös keinot selvitä ja joskus salaa päästä tapaamaan uskoviaan.

Näistä olen aikaisemminkin täällä kirjoittanut, mutta nyt, kun on aika uskovien oikeasti ymmärtää koota voimansa olla totisesti yhtä, maailmasta selvitäkseen ja mahdollisimman monien ihmisten pelastumiseksi, iankaikkiseen elämään Jumalan tykönä kirjoitan vielä kerran. Suuresti iloitsen ja kiitän Jumalaa että meidän ev.lut. kirkkoonkin on tullut henkilökohtaisesti elävään Jeesukseen uskovia ihmisiä ja meillä on myös kirkon johdossa ilmeisen hyvä arkkipiispa ja piispojakin!

Jumalan tahto täyttyy siinäkin että sopu on löytynyt helluntaikirkkojen ja ev.luterilaisten kesken. On anteeksi pyydetty entisiä ja anteeksi annettu siunausten kera! Jumalan tahto täyttyy, että me yhtä olisimme. Ja vielä.

Olen seurannut piispa Teemu Laajasalon ympärillä olevaa kohua. Viime sunnuntaina tuli Jumalan palvelus H:gin tuomiokirkosta ja oli koskettava! Ajattelin, ja sanoin tyttärellenikin, ettei ole ihme, kun alusta alkaen Teemu piispa on joutunut kielteisen uutisoinnin kohteeksi ja häntä vastaan hyökätään. Se on kaikkien Jumalan sanasta kiinni pitävien todistajien osa, aina ja enenevästi, myös nyt.  Me emme pärjää ellei Herra ole kanssamme, emme pysty todistamaan aidosti ja vakuuttavasti ellemme tunne ja tunnusta Jeesusta henkilökohtaisesti ja ota vastaan Pyhän Hengen osallisuutta sisimpäämme.

Johanneksen evankeliumin 14 luvussa Jeesus kertoo mitä me tarvitsemme, toisen puolustajan, totuuden Hengen joka on Pyhä! Hänen kauttaan Hän lahjoittaa meille kaiken ja lupaa oman rauhansa.

Niin sanotuissa ”vapaissa suunnissa” on tapana tunnustaa henkilökohtainen uskonsa, eli todistaa, mitä Jeesus on kunkin kohdalla tehnyt. Meillä ei ole sitä mahdollisuutta, mutta jos olisi, voisi se monia auttaa ja rohkaista löytämään avun jota ei mikään, eikä kukaan muu, voi antaa kuin Hän joka itse on Tie, Totuus ja Elämä.  Jos tänne ”eksyy” joku, joka vielä etsii, suosittelen lukemaan Johanneksen evankeliumin ja etsimään seurakunnan jossa on elävä Henki, julistetaan Sanaa niin kuin kirjoitettu on ja myös toimitaan sen mukaisesti.

Ole rohkea, älä pelkää, meidän Voimamme on siinä että uskomme sen mikä kirjoitettu on, uudestisynnymme ja täytymme Pyhällä Hengellä. Pyhän Hengen kautta, joka on Jeesuksen Kristuksen lähettiläs ja puolustajamme, on niin kuin Hän, Jeesus Kristus itse, eläisi kanssamme. Pyhän Hengen kautta meillä on yhteys Jumalaan ja toinen toisiimme. Ole siunattu! Jumala toteuttaa Sanansa ja tahtonsa.

Jumalan ihmeellinen rakkaus, armo ja luonnon uskomaton väriloisto. Kuin koskaan ei olisi ollut näin kaunista syksyä! Kuin taivaan jalokivien loistoa nämä värit!

Lähdimme metsään tyttäreni kanssa, hän sieniä poimimaan joita sai yli oman tarpeen ja minulle tuli mieleen ystävä joka oli laittanut, muun viestinsä ohessa, tietoa sienimetsästä josta ei ollut löytänyt toivomaansa. Päätimme kotimatkalla käväistä viemässä osan saaliista ystäväperheelle. Josta sitten meille puolestaan tarjottiin heidän oman ryytimaansa tuotteita, perunoita ja porkkanoita, vaihtokauppa siis.

Tapasimme pihalla heidän molemmat poikansa. Nuorempi, joka tuottaa huolta ja tuskaa vanhemmilleen, tuli ulos ensin, tervehti, mutta ei jäänyt tutustumaan meihin. Kun toinen, aikuinen poika, tuli pihalle hän todisti ensisanoikseen olevansa ateisti! Kumpikaan poika ei tunnusta uskovansa. Kun en muistanut tämän vanhemman nimeä, sen paremmin kuin nuoremmankaan vaikka olen kuullutkin, sanoin häntä ”hallelujapojaksi”. Olen kuullut hänen laulavan aivan mahtavasti ”Cohenin” Hallelujan. Musikaalista sukua. Käväisemisemme vaihtui olemiseksi mukavassa ja mielenkiintoisessa seurassa.

Olimme rukoilleet metsästä lähtiessämme ja tunnelma pihalla oli hyvä ja rakentava, viihdyimme puolin ja toisin. Vaikka nimitin tätä nuorta miestä ”hallelujapojaksi” hän ei ottanut pahakseen vaan oli oikein kiva, ja ystävällinen, seurallinen ja huumorintajuinen. Kun hän hyvin varmana todisti ateisminsa koin vomakkaasti ikäänkuin Kaikkivaltias Jumala, kaikkine taivaallisine joukkoineen, olisi puhjennut hymyyn? Olin hämmästynyt tunteistani.

Kotimatkalla olin täynnä sisäistä iloa ja kiitollisuutta?

Kuin olisin leijunut ja minunkin sisimpäni olisi ollut yhtä hymyä ja ylimaallista hyvänolon tunnetta? Minulle tuli vahva ajatus siitä että Jumalalla on yllätys tälle ”hallelujapojalle”, ja jos niin on, hän tulee muistamaan kohtaamisemme ja olemaan ase Jumalan kädessä? En päässyt kotonakaan eroon tästä ajatuksesta päinvastoin. Ajattelin voivan vielä tulla uuden tilaisuuden jossa voin, tai joku muu, sanoa hänelle että Jumalan rakkaus häntäkin kohtaan on jotain sellaista mitä hän ei osaa kuvitellakaan. Kutsuin hänet kappelillemmekin eikä hän kieltäytynyt. Rukoilemme hänenkin puolestaan.

Ehkä joku nyt ajattelee mitä yritän sanoa, miksi tällaista kirjoitan? En tiedä, totuus kuitenkin on että Jumala tahtoo kaikkien ihmisten tulevan tuntemaan Hänet itsensä, Pyhän kolminaisuuden, ja ottamaan vastaan sen pelastuksen jonka Vapahtajamme on meidän puolestamme kärsien valmistanut. Hän kutsuu jokaista ihmistä.

Jumalan kutsu on kauneinta ja ihaninta mitä ihminen voi koskaan kokea, vaikka se tulisi tuskan kautta, vaikka vaikeuksienkin! Ei kannata luovuttaa, ei lakata rukoilemasta omasta eikä toisten puolesta. Jumalan kutsu on kauneinta ja täydellisintä mitä olla voi. Kun ihminen vastaa Jumalan kutsuun hänestäkin tulee kaunis, niin kuin tämän ihmeellisen syksyn väriloisto, vertaansa vailla. Me olemme Jumalan kuvaksi luotuja, kauniita ja rakastettuja hänen ominaan. Nyt ja ikuisesti.

Halleluja kiitos Herran, suuren Voiton ruhtinaan. Halleluja kaikki valta Jeesuksen on kuninkaan! Seurakunta virran lailla päästä viesti valloilleen. Jeesus osti verellänsä. kaikki kansat omikseen.
Halleluja Vapahtaja kuoleman on voittanut. Halleluja nyt on toivo maailmalle koittanut. Kunniaansa Jeesus astui omillensa luvaten. Aina pysyn lähellänne Teitä siunaan, rohkaisen.
Hallelujaa juhlapöytä syntisille valmis on. Halleluja siinä saavat kaikki taivaan ravinnon. Isän luona Jeesus Kristus puolestamme rukoilet. Öin ja päivin ihmiskuntaa armollasi varjelet.
Halleluja kuningasten Kuningas  ja Herramme! Halleluja veljeksemme synnyit tänne luoksemme. Suuruuttasi taivaat soivat seurakunta kumartaa. Ylistäen valtiastaan, Voittanutta Karitsaa!

Taivas työntää  veden sekaista räntää. Aamu oli kirkas ja pikku pakkanen oli koristellut kasvit kimaltelevalla kullalla. Tuuli enteili  kuitenkin muutosta. Harmaan pilvimassan mukana vyöryi syksyn ensimmäinen lumisade, joka muutti kaiken valkoiseksi. Lumen mukana tullut valo läikähti jossain sielun sopukoissa ja lohdutti. Pian sade kuitenkin muuttui rännäksi ja vedeksi.

Maiseman  on vallannut märkä ja raskas hämäryys. Kipu on läsnä vahvempana kuin koskaan. Äskeinen ilon läikähdys tekee olosta vielä kurjemman.

Jokainen meistä kantaa mukanaan oman elämänsä kipeitä varjoja. Asioita jotka enemmän tai vähemmän satuttavat ja aiheuttavat meille kipua. Tuntuu siltä että aika ei parannakkaan kaikkia haavoja. Päinvastoin, jotkut haavat vain tulehtuvat ja alkavat märkiä.

Saarnaajan kirjassa meille maalataan kuva elämästä sellaisena kuin se on aina ollut. Tässä ajassa mikään ei ole pysyvää. Rikkaus ja rakkaus, kaikki häviää kun ajan aalto pyyhkii niiden yli. Saarnaaja kehoittaa meitä nauttimaan siitä mitä meillä on tässä ja nyt. Mutta miten, kuinka tarttua hetkeen ja elää täysillä kun sisällä tuntuu olevan lakkaamaton kipu ja loppumaton räntäsade.

Olen pohtinut syksyn aikana tätä omaa kipuani ja sitä miten elää sen kanssa. Olen yrittänyt etsiä aikaa ja paikkaa, jossa ensimmäinen haava on tullut. Jotenkin oma kipuni kurkottaa yli ajan sinne ihmisen tarinan alkuun saakka. Sinne missä kaikki luotu ja luonnollinen muuttui Jumalasta irralliseksi häpeän ja orjuujen kaltaiseksi vaellukseksi. Sellaiseksi jossa lapsenkaltaisuus poljettiin tiedon, järjen ja sääntöjen alle. Jossa ihminen otti otteen omasta elämästään ja vallan toisesta. Hetkeen, jossa ihminen tajusi olevansa alasti luojansa edessä ja häpesi sitä. Sieltä löytyy oman kipuni juuret. Jokin minussa olisi  halunut kasvaa kohti toisia ihmisiä ja kohtii Jumalaa, mutta ihmisyyden haavat tarttuivat jo pieneen lapseen ja kasvoivat mukana.

Jokin omassa kivussani sivuaa Paavalin ja Pietarin häpeää. Järjellinen ratkaisu kaikkeen olisi ollut kieltää Jeesus ja kivittää ne jotka vaatisivat minut tilille siitä. Jatkaa matkaani ja mennä kalaan. Tehdä niin kuin itsestäni tuntuu ja pelastaa se mitä pelastettavissa on.  Antaa maailman viedä mennessään ja ansaita maailman mitan mukaan oma osani kunniaa ja nautintoja.

Mutta olen kuin toisetkin opetuslapset, en voi lähteä, koska  joudun toteamaan saman kuin Pietari, ”Kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.  Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”

Uskon että monet meistä elävät tällaisessaa jännitteessä, joka pakottaa meidät takertumaan Jeesukseen ja Jumalan sanaan, koska omat järkeilymme johtavat aina takaisin pimeyteen. Omat fyysiset ja hengelliset kipumme  eivät katoa tai parane, vaan ne on jätettävä Jeesuksen hoidettavaksi. Oma hengellisyytemme on lopulta koettava täydellinen konkurssi samalla tavalla kuin Pietarilla ja Paavalilla. Meidän oma hyväksyttävä oma kapinallisuutemme ja antauduttava Pyhän Hengen hoidettavaksi kokonaan ja täysiaikaisesti, koska muuten me hukumme.

Danielin kirjassa kuvataan kuinka mikään mitä ajattelemme tai teemme ei pysy salassa Jeesukselta, koska meidän tiemme kulkee aina varjojen kautta.

Hän paljastaa syvimmät salat,
tietää sen, minkä pimeys peittää,
hänen luonaan asuu valo. -Dan 2:22-

Tuo raamatun kohta on valtavan armollinen. Jeesus tietää meidän kipumme ja kyvyttömyytemme. Vain hän voi olla valo. Me olemme se pimeys. Mutta hän haluaa olla meissä ja meidän kanssamme. Varjo kertoo sen missä on valo, sen missä on Jeesus.

Pakko myöntää etten tiedä onko tämä(kään) nyt viisasta, mutta en saa oltua hiljaa.

Kuuntelin tämän aamun radio Dein depatti ohjelman. Siinä keskustelivat piispa Tapio Luoma ja mediapersoona Jari Sarasvuo. Nimet jotka ovat tuttuja, etenkin tuo viimeinen, Jari S. Vähän alkua kuunneltuani, sisimpäni alkoi taistella kuuntelemista vastaan, mutta ajattelin EHKÄ J.S. sanoo jotain uutta. Sellaista joka ei sodi Jumalan ilmoitusta vastaan inhimillisillä viisauksilla?

Jouduin pettymään. Enemmän kuin piispa, äänessä oli Sarasvuo, sellaisten näkemystensä kanssa jotka eivät olleet hänelle uusia, eri asuun puettuja vaan. Joiden uskon todellakin miellyttävän kovasti osaa kirkossa kävijöitä ja useimpia pappejakin tänä aikana. Ei niin, ettei siinä mistä Sarasvuo puhui, olisi asiaakin, vetäähän hänen ”saarnansa” kirkkoihin väkeä salit täysi, mutta uskallan sanoa, senkin takia, etteivät ihmiset enää lue itse Raamattua. Eivät rukoile Jumalaa sydämestään niin että Jumalan tahto tapahtuisi ja ettei eksytys olisi mahdollista.

Piispa Luoma oli hyvin rauhallinen ja ystävällinen. Rakentava ja jopa myötäelävä siinä missä hän jotain pääsi sanomaan. Piispa on kiltti, ja jaksaa ymmärtää!? Piispan asema on luultavasti vaikeampi kuin mikään. Minulle tuli niin huono olo tuosta keskustelusta että tarvitsin lausua uskontunnustuksemme itselleni aivan ääneen ja tietysti itkien. – Näinkö pitkällä jo ollaan!

Kun, koko Ramattu, alusta alkaen kertoo mistä tässä maailmassa ja tulevassa on todella kysymys, niin ei pitäisi olla vaikeaa uskoa että Jumala on ja että Hän on olemuksellaan Kristuksessa yhtä lailla, kuin Pyhässä Hengessäkin. Jeesus ei ollut ihminen, niin kuin Sarasvuo selittää pois, sen Jumaluuden, joka Herrassamme on. Olihan Jeesus ihminen, ihmisestä syntynyt, mutta myös Jumala! Raamattu kertoo hänestä jo luomisessa ja kaiken aikaa vuosituhansien aikana ja tästä eteenkin päin.

” Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala! Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaa ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus!”

Ja Johannes jatkaa, valkeuden loistavan pimeydessä jota pimeys ei käsittänyt. Ja sitten Johannes Kastaja, Jumalan lähettämä todistaja, todistamaan tästä iankaikkisesta valkeudesta joka oli tuleva, oleva ja jälleen tuleva. Kuinka valtava totuus ja ihme! Totuus myös se etteivät kaikki ottaneet, eivätkä ota häntä vastaan, vaikka HÄN ON TOTUUS, TIE JA ELÄMÄ!

Kuinka ihana onkaan Johanneksen evankeliumi ja koko sanoma, jonka Jumala on alusta loppuun asti kirjoituttanut niillä jotka ovat Hänet, Jeesuksen, Jumalan Pojan ja kolmannen persoonan, nähneet ja saaneet tämän Kristuksen kanssa elää!  Tämän Vapahtajan!

Sananlaskujen 8 luvussa kirjoitetaan Viisaudesta, joka on ikiajoista ollut Jumalan luona ja joka kutsuu ihmisiä luoksensa, ja mitä viisaus on.
Jakeista 22 lähtien alkaa kertomus Jeesuksesta! Ihana, ihana, ihana! Ja jälleen läpi Raamatun sen loppusivuille saakka! Koko Raamattu kertoo samasta asiasta, ihmisen osasta ja suuresta Jumalasta joka tuli ihmiseksi, mutta ei ollut ihminen siinä mielessä kuin me, jotka olemme luodut maasta. Hän, Jeesus, oli syntyisin Jumalasta ”Tänä päivänä minä hänet synnytin”.  Hän on syntynyt ei luotu.

Minulla ei olisi mitään toivoa ellen olisi Jeesusta kohdannut, eikä muillakaan ihmisillä elleivät kohtaa Elävää Jeesusta ja Usko Häntä siksi, joka Hän on. Vielä kerran  Immanuel, JUMALA kanssamme!

Kävin alkajaisiksi tälle tekstille vilkaisemassa onko aiheesta jo kirjoitettu, kaikkea ei voi muistaa. Ja kuinka ollakaan Laakson Tapiolta löytyi blogi ”Minä uskon yhä” josta lainaan vain tämän eli ”kunhan laukoo tarpeeksi rajuja juttuja”!

Tämä on kokonaisuudestaan erotettu lause ja kannattaa käydä lukemassa se sisältä, mutta minusta tämä lause toteutui tämän aamun debatissa Sarasvuon kohdalla. Vaikka muistaakseni Tapio, siis ei Luoma 😉 on kirjoittanut Sarasvuostakin ja ilmeisesti positiiviseen sävyyn? Ja hänellä, niin kuin kaikilla meillä muillakin on oikeus omaan mielipiteeseemme josta henkilökohtaisesti vastaamme mutta, Jumala sitten lopulta on Hän, joka tietää kaikesta kaiken ja tuomitsee oikeudenmukaisesti. Myös minut.

Omasta puolestani ymmärrän ettemme ihmisinä voi muuta kuin rukoilla  kaikkien ihmisten puolesta, ajattelivatpa mitä tahansa. Niiden jotka eivät usko, mutta ennenkaikkea myös meidän, jotka uskomme kokonaisuudessaan Raamatun sisältävän sen mikä/kuka ainoana voi ihmisen pelastaa. Eli niiden jotka uskovat todeksi Hänet jonka nimi on Immanuel Jumala kanssamme: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Nikealaisittain:
Me uskomme yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, ja kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo, valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu,

joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi,

ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessaan tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei loppua ole.

Me uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, Pyhän, ja yhteisen kasteen syntien anteeksisantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää!

Aamen!

Herra meidän kanssamme!

Luin ”Uusi Tie” kustantaman Mari Turusen kirjoittaman kirjasen muslimien kohtalosta Suomessa, kirjan nimi on KÄÄNTYNEET.  Se kosketti, mutta myös palautti, muutamien muiden viimeaikaisten tapahtumien ohella, mieleeni, kipeästi oman kärsimyksen kokemiseni. Sen salaamisen ja häpeän.

Ei tarvitse olla muslimi, eikä vierasmaalainen joutuakseen kääntymyksensä, ns. ”uskoon tulonsa”, seurauksena väkivallan kohteeksi omassa perheessään. Minun tapauksessani mieheni ja sukunsa. Seurustellessamme huomasin ettei kaikki ollut ihan niin kuin piti, mutta tulevalla miehelläni oli mm.huono äiti suhde ja ajattelin käytöksensä heijastelevan sitä. Hän kosi minua nopeasti tapaamisemme jälkeen, mutta naimisiin menimme vasta parin vuoden jäkeen, koska aikuisopiskelin.

Avioliitomme oli vaikea mutta ajattelin sen paranevan ajan kanssa, olimmehan molemmat entisen elämämme haavoittamia. Vaikean raskauden jälkeen saimme tyttären. Tilanne paheni ja kun tytär oli n. 1/2 vuotias en tiennyt enää kuka olin. Tuskissani tartuin siihen ainoaan jonka ajattelin meitä voivan auttaa, vaikka tiesin mieheni ja sukunsa ateisteiksi. Tartuin mieheni poissa ollessa Raamattuun ja tapahtui jotain mitä en ymmärtänyt. Yht´äkkiä oli kuin jokin raskas verho olisi avautunut edessäni, ja minä muutuin. Myöhemmin ymmärsin tulleeni elävään uskoon. En puhunut miehelleni mitään, mutta hän huomasi muutoksen, ja yritti väkivallalla hakata minusta uskoa, aina lyödessään sanoen:” Joko se usko ja pyhyys lähtee”. En vastannut enkä puhunut uskostani etten olisi häntä suututtanut, olinhan itseni lisäksi vastuussa pienestä lapsesta.

Jonkin aikaa kului ja hän huomasi etten palautunutkaan ennalleni ja hän eristi minut kotiin. Sitten hän tuli eräänä päivänä äitinsä kanssa ja anoppi ensimmäisiksi sanoikseen sanoi että tuli hakemaan minulta lastani, koska minusta oli tullut hullu, olin seonnut. En muista kuka ja mitä kautta, oli saanut tilaisuudesta tietää ja soitti lastensuojeluun kiireellisestä tapauksesta. Ovikello soi ja minä pelkäsin, menin avaamaan enkä olisi uskaltanut laskea viranomaista sisään, mutta hän vaan tuli. Ensimmäisenä hän kysyi anopiltani, joka piti pienokaistani tiukasti sylissään:” Mitä te täällä teette” ja anoppi toisti minun seonneen. Joka tapauksessa tulos oli se ettei lasta saanut viedä mihinkään mutta anopin oli poistuttava. Väkivalta ei loppunut, olin naimisissa 25 vuotta. Silloiset tuntemani uskonystävät edustivat oppia jossa uskova ei saanut erota uskomattomasta ja että vaimon tuli vaeltaa niin että uskomaton sanoittakin voitettaisiin, eikä erota saanut.

Maksoimme tyttäreni ja minä kovan hinnan uskostamme ja ulospäin piti elää kuin ei mitään ongelmia olisi ollut. Kunnes Jumala tuli minussa niin vahvaksi että uskalsin erota. Tuli tietoakin miksi kaikki oli niinkuin oli ja etten olisi koskaan voinut asialle mitään. Olen useasti miettinyt sitäkin, mikä pistää ihmisen häpeämään väkivaltaa itseensä kohdistuneena. Eihän häpeä ole sen joka kärsii?
Avioliitossa elin pelon alla ja siksikin että vastuullani oli pieni ja kasvava elämä, Jumalan lahja, tyttäreni.

Miksi otsikoksi valikoitu kahden muun vaihtoehdon jälkeen juuri Immanuel? Siksi että en tiedä suurempaa voimaa joka ainoana voi auttaa, enkä kauniimpaa nimeä kuin Immanuel, Herra meidän kanssamme! Aina ja ikuisesti olipa todellisuus tässä elämässä mikä tahansa. Ei ole helppoa tätä kirjoittaa, mutta…

Luin toisenkin kirjan joka lohdutti, itse asiassa jo montakin. Haluan mainita Jouni Lallukan ”Miten saisin nukutuksi”, kustantajana Kuva ja Sana. Otan takakannen esittelystä minimaalisesti seuraavaa:” Mitä hyötyä on elämästä, jossa päivä toisensa jälkeen kuluu sumussa? Missä on rakastava Jumala kärsimykseni keskellä? Miksi Jumala ei vastaa”? Kirjassa on rehellinen sanoma siitä kuinka kärsimykseen ei tule loppua eikä apua vaikka kaikkensa yrittää. Jouni Lallukka on kristitty perustuksiaan myöten. Hän on rukoillut ja hänen puolestaan on rukoiltu, on luettu Sanaa ja hän on ollut mitä erilaisimmissa hoidoissa saamassa asiantuntevaa apua terveellä tavalla. Ja silti kaikesta huolimatta vaiva vaan jatkuu.

Kirjan lopussa erikoislääkäri Virpi Vartiainenkin on kirjoittanut asiallisen lausuntonsa unihäiriöiden rankkuudesta ja terveyshaitoista. Lallukka itse kirjoittaa häiriöstään oppineensa paljon vaikka sen kanssa on raskasta elää. Hän kirjoittaa auenneensa myös toisten kärsimyksille ja hädälle. ” Omakohtaisesti koettu tuska on auttanut käsittämään, että uskovakin voi joutua kärsimään kovissa vaikeuksissa ja että todellinen apu ja voima tulee kaikissa elämäni tilanteissa rakastavalta taivaalliselta Isältä, jolle mikään ei ole mahdotonta” Olen oppinut myös luottamaan siihen, että elämä kantaa silloinkin, kun en enää itse jaksa”!

Immanuel, Herra meidän kanssamme,  ja minua itkettää taas.

Ihmisinä niin herkästi mittaamme sen mukaan kuin oletamme ja ulospäin näyttää. Tietämättä millaista tuskaa lähimmäinen kantaa ja saattaa joutua kantamaan koko tämän elämänsä ajan.  Ja totuus on sekin että vuosien taakka tekee tehtävänsä. Ihminen ei säily ehjänä, niin kauan kuin muistaa ja ihmisen keho, vaikka olisi antanut anteeksi pyytämättäkin. – Ennen kuin aloin tätä kirjoittaa luin vuorisaarnan ja rukoilin että uskaltaisin, sillä elämässä harvemmin käy niin kuin uskoo ja toivoo. Ja kuitenkin tiedän etten minä olisi elossa ellei kanssani olisi ollut Immanuel! Elävä Herra, kaikkitietävä ja omiensa parasta ajatteleva.

Ja vielä.
Viimeksi yöllä luin loppuun kirjan ”Hamasin poika”. Avainmedialta. Veti sanattomaksi. Mutta tässäkin tapahtuu se sama ihme joka niin monen muunkin kohdalla, että Jumala, Immanuel, ilmestyy! Hän tulee kaiken pahuuden, väkivallan ja tietämättömyyden läpi ja pelastaa! Ei lupaa maallista onnea  vaan taivaallisen! Hän Herra meidän kanssamme, nyt ja aina! Me saamme hänet nähdä kerran kunniassaan ja Hän itse kuivaa kaikki meidän kyyneleemme ja hoitaa haavamme. Kiitos, ylistys ja kunnia iankaikkiselle Jumalalle!

virsi 318 Jeesus sä ainoa heikkojen auttaja….!