Blogitaivas

Sain viestin. Muutama vuosi sitten kuolleen veljeni, ja noin pari vuotta sitten veljeni ensimmäisen, myöskin kuolleen vaimonsa lapset, sekä Ruotsissa että täällä, ovat jälleen menettäneet yhden läheisensä, äitinsä äidin. Nämä aikuiset lapset ovat eläneet harvinaisen vaikean lapsuuden ja elämän yleensäkin joten, jos kuolemaan voi tottua ovat senkin jo monesti kokeneet. Heidän elämässään on paljon muutakin tragediaa ollut kyllin.

Mietin voinko tämmöisestä aiheesta kirjoittaa kun osa ”taivaallisista” on juuri ollut uuden viinin  äärellä ja rakentuneet, tulleet autuaiksi eli onnellisiksi. Mutta tämänpuoleista ei voi paeta autuaanakaan. Emme mekään tyttäreni kanssa ole, viimeaikoinakaan, helpolla päässeet.

Kysyn, voiko elämä helppoa ollakaan?
Mutta verrattuna siihen että meillä on iankaikkisuustoivo, usko ja luottamus Hyvään ja Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja koko kolminaisuuteen, olemme aivan toisessa asemassa kuin ne joilla ei tätä uskoa ja toivoa ole. Sydän on kipeänä ja silmät vettä täynnä kun näitä, minulle rakkaita, kärsiviä ajattelen. Kyllä he tietävät että uskomme, mutta tuntuu etteivät ymmärrä, emme voi muuta kuin rukoilla.

Minut pysäytti myös Jumalan Sana. 2Kor.1;5 ” Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta!” (VK)

Niin! Meillä on tämä armo. Kuinka hienosti Paavali tästä kirjoittaakaan. Sitä enemmän sydäntä, tosin, kirveltää niiden puolesta joilla ei tätä lohdutusta ole. Miten heitä lohduttaa?

Ihanasti Paavali toivottaa kirjeensä alussa Jumalan, isämme ja Jeesuksen Kristuksen, armoa ja rauhaa Jumalan seurakunnalle ja kaikille pyhille. Meillekin, ja saamme sen uskoa. Silloinkin kun tuntuu ettemme mitään voi. Seuraavaksi Paavali ylistää Jumalaa, lohdutuksen Jumalaa! Ja kirjoittaa:” Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia”!  Uskon ja toivon että tämä kohdallamme tapahtuu Jumalan armosta.

Sitten tulee tuo ihana 5 jae.

Ja kuitenkin, kaikella ON tarkoituksensa. Paavalikin kertoo kuinka suuressa ahdistuksessa hän ja ystävänsä, uskon veljet, olivat. Ja totta on, ainakin minunkin kelvottoman kohdalla, ellen kohtaisi vaikeuksia ja sellaisia ahdistuksen aikoja elämässäni ja läheisteni elämässä, kuin on, en niin hartaasti tarvitsisi Jumalan apua ja läsnäoloa. Sellainen on ihmisluonto. Olen onnellinen siitä vähästä mitä olen oppinut, en kärsimyksistä, vaan Jumalasta!

Hän ei jätä yksin, Hän ei hylkää, Hän tulee luokse, Hän lohduttaa ja rohkaisee.
Kirjoitan tämän, vedoten Paavaliin, jae 6 ” Jos me olemme ahdingossa, se koituu teille lohdutukseksi ja pelastukseksi. Jos saamme lohdutusta, myös te rohkaistutte kestämään samoja lärsimyksiä, joita me saamme kokea. Me luotamme lujasti siihen, että te kestätte. Tiedämmehän, että niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutusta osaksenne.”!

Kuinka ihana on Jumalan iankaikkinen Sana. ” Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus,( jota me, minä, ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet,) ei tullut ollakseen on ja ei, vaan hänessä tuli ON. Sillä niin monta kuin on Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ON, sen tähden tulee hänen kauttaan myös niiden Aamen Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme.(vk.) 21 (uk) Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa, hän on pannut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.!”
Siunattu Pyhä Henki, lohduttaja ja opettaja!

”Ottaos Herra mun käteni heikot. Suo niiden palvella Sua. Vie viinitarhaasi työhön ja siellä kasvata armossa mua.
Ottaos myös minu huuleni Herra, Kaikille kertoa suo: Vain sinun ristisi juurella virtaa Rauha ja autuuden vuo.
Syömmeni, kaikkeni, myös ota vastaan Kallehin armahtajain. Tahtosi tietä mua johdata täällä korvessa kulkiessain.
Sinua vain palvelen ain. Onnen ja vapauden mä luonasi sain!

” Herra on Henki ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus.! ”
Kaikkivaltias ja armollinen Jumala siunatkoon ja lohduttakoon kaikkia murheellisia ja auttakoon meitä auttamaan ja vierellä kulkemaan. Aamen.

Mitä jää käteen hengellisestä kesätapahtumasta? Oikeastaan kysymystä pitää lähteä tarkastelemaan Kristiuskon ytimestä ja tehtävästä. Mistä tässä kaikessa on kyse.

Kristinuskossa ei ole kyse pelkästään yksilön pelastuksesta. Raamatun alkulehdiltä asti kokonaiskuvassa on mukana kaikki maailman kansat. Kun Jumala lähestyy ihmistä, hän lähestyy samalla kaikkia ihmisiä. Kun Jumala ilmoitti itsensä Aabrahamille ja Moosekselle, oli se tarkoitettu ilmoitukseksi koko maailmalle.  Jumala ei puhu vain harvoille tai halua pelastaa vain pientä heimoa historian alkuhämärässä, vaan hän aloittaa meidän mittapuussamme pitkän matkan kohti kansojen pelastusta, joka huipentuu sitten ajallisen historian loppussa Jeesuksen paluuseen.

Jeesuksen paluusta puhutaan aikamme kirkoissa hyvin vähän. Kuitenkin kristillisen uskon ja Raamatun mukaan tämä kaikki loppuu joskus ja edessä on viimeinen tuomio. Tuomio luetaan kaikille. Jokainen on silloin yksin Luojansa edessä. Tuomio on annettava, jotta Armo tulisi näkyväksi. Jeesuksen seuraajatkin tuomitaan ja hyvin raskaasti, sillä he tuntevat syntinsä ja syyllisyytensä. Jeesus puhuu paljon lampaista. Lammas pelästyessään menettää toimintakykynsä ja jää vapisevana paikalleen. Siksi viimeisellä tuomiolla Jeesuksen omat vapisevat ja he tarvitsevat paimentaan. Ei ole sattumaa, että  Raamattu puhuu viimeisellä tuomiolla jaosta vuohiin ja lampaisiin.

Miten tämä liittyy kesäjuhliin ja yksilöön? Emme tunne Jumalan pelastussuunnitelmaa kokonaisuudessaan, mutta Jeesus antoi seurajilleen selkeän tehtävän, joka täydentää Jumalan ilmoituksen itsestään lopullisesti. Menkää ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsiani. Tehtävämme on yhä kesken.

On tärkeää  että hoidamme omaa hengellistä elämäämme. Elämme elämäämme Jumalan läsnäolossa ja kasvojen edessä. Jumala ei  vaadi meiltä enempää, kuin mihin kykenemme. Hän odottaa, että eläisimme Pyhää elämää yhteydessä Kristuksen ruumiin, seurakunnan kanssa, joka yhdessä toteteuttaa lähetyskäskyä. Lähetyskäskyn toteuttamista varten, Jeesus antoi omalla elämällään mallin miten sitä toteutetaan ja hän lähetti Pyhän Henkensä varustamaan meitä lahjoillaan, jotta se olisi mahdollista. Itse emme siihen kykene.

Ajattelen, että sen lisäksi, että oma elämä saa vahvistusta hengellisestä kesätapahtumasta, varustaisi se myös ihmistä toteuttamaan Jeesuksen antamaa tehtävää.

En halua verrata millään tasolla kesäjuhlia toisiinsa, mutta voin todeta New Wine-kesäjuhlan aiheuttavan nälkää, joka kohdistuu Jumalaan ja hänen läsnäoloonsa. Sen sijaan, että nuo muutamat päivät Himoksella olisivat tankanneet ihmisen täyteen Pyhää Henkeä koko talveksi, antoi se halun olla lähellä Jeesusta ja kuulla hänen ääntää. Elää tavallista arkea Pyhän Hengen varassa. Se vahvisti taas halun toteuttaa sitä kutsua jonka hän antanut: Rakenna seurakuntaani!

Vuosi sitten väsäsin tekstejä iltahämärissä, mutta nyt olo ja tahti on leppoisampi. Ajoissa nukkumaan ja aamusta rauhallinen tahti. Lepoa ja voimaantumista. Pakonomainen suorittaminen ja toisille näyttäminen on yksi helmasyntini, ja jos ketään ei ole paikalla, pitää puristaa silti. Pah, juoskoot toiset ja puristakoot toiset, on aika keskittyä olennaiseen. Tänään on myös oman puheenvuoron paikka Kilkin Mikan kanavassa, jossa jaetaan NW-perheen kokemuksia eri puolelta Suomea.

Mitä se olennainen on? Yksi keskustelu eiliseltä jäi mieleen. Olimme kanavassa, jossa pohdittiin mm. miten olla sinnikäs evankeliumin työssä. Miten saavuttaa luottamus seurakunnassa niin, että saa toimia ja toteuttaa omaa kutsuaa?

Jokaisella seutukunnalla on oma eetoksensa, ja on opittava tunnistamaan oman seurakuntansa pohjavire. Se riisuu ihmisen omat missiot ja agendat vähitellen pois. Vääränlainen ylpeys ajaa ihmisen Jumalan ohi, koska ihminen ei kuuntele Jumalaa, jolloin oman tahdon ääni peittaa Isän äänen. Miten paljon tätä huutoa ja kiivautta onkin maassamme!

Kun riisumme kaikki ihmisen agendat ja kiivailun pois, jää jäljelle evankeliumin kirkas ydin Jeesus, ja se mitä Hän opettaa. Voimme rauhassa kunnioittaa vanhojakin perinteitä, jos se edistää evankeliumia. Voimme luottaa silloin siihen, että Jumala toimii ja avaa ovia. Jumalan aikataulut ovat usein hitaita, koska Hän rakastaa ihmistä, eikä revi heitä pois juuriltaan.

Onko seurakuntakulttuuri se, mitä pelkästään pitäisi muuttaa? Olisiko lopultakin niin, että suurin muutoksen tarve on sisisimmässämme? Seuraamme Jeesusta ja kiivailemme yhteiskunnan arvoista. Mitä Jeesus teki? Hänen aikansa yhteiskunta oli moninverroin vääristyneempi ja väkivaltaisempi, mutta silti Hän keskittyi kaikkein pienimpiin ja vähäarvoisimpiin ihmisiin. Hän kulki siellä, missä ihmiset olivat, vapautti ja paransi ihmisiä julistaen, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Hän kutsui tavallisia ihmisiä seuraamaan itseään.

Mikko Matikaisen sanoin me pelkäämme ja panttaamme Jeesusta, koska emme uskalla elää. Mikko haastoi meitä eilen olennaisen äärelle, ja sitä haastetta lähden tänään selvittämään. Miten minä palvelen evankeliumia ja onko minulla mitään menetettävää? Miten voisin olla opetuslapsi?