Blogitaivas

Kysymys jota ihmiset eri tilanteissa usein pohtivat. Yleensä ehkä eniten silloin kun kyse on jostain murheellisesta asiasta. Joskus myös jotain mieluista odottaessaan. Itse heräsin aamulla, painajaisunen jälkeen, tämä kysymys mielessäni muodossa:” Kuinka kauan ILO kestää”?

Oli ollutkin harvinaisen voimallinen ilon ja kiitoksen aika ennen tätä aamua. Olin monina iltoina oikein ääneen kiittänyt ja ylistänyt Jumalaa ja rukoillutkin ääneen, jos vain sanat ovat riittäneet. Joskus kiitos on niin ylitsevuotavaa, ettei siinä tarvitse sanoja edes ajatella. On atuasta nukahtaa ilon pakahduttavin sydämin!

Mitä painajaisiin tulee, en onneksi ole niitä enää useinkaan nähnyt. Lapsena se oli yleistä ja muistan niistä joitain vieläkin. Kuulin itsestäni sanottavan että olen yliherkkä, enkä ymmärtänyt silloin mitä se tarkoitti eikä kukaan selittänytkään. Myöhemmin sillä selitettiin myös luovuuttani. Joka tapauksessa, painajaiset ovat vaivanneet aina eniten, jonkun vaikean tilanteen edessä, tuntiessani suurta turvattomuutta tai epävarmuutta. Viimeöinen oli pitkästä aikaa paha. En tiedä miksi?

Olen edelleen lukenut hyviä kristillisiä kirjoja ja saanut niistä paljon! Mainitsin aikaisemminkin David Wilkersonin kirjan ”Isän sydän”. Nautiskellen ja rakentuen sitä kertaan. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Ehkä siten, kun uskostamme huolimatta olemme myös ihmisiä, ja tarvitsemme toistemme rohkaisua, tulivatpa ne mitä kautta hyvänsä. Minulle useimmin juuri lukiessa. Ja kun oikein on juhlaa, hyvässä saarnassa tai Raamatun opetuksessa.

Olen siis löytänyt paljon hyvää. Kun tähän nyt lainaan tuosta mainitsemastani kirjasta vähän, niin ei se ehkä sano paljoakaan, mutta liittyy tekstiini.

Otsikkona on ”Kaikkein suurin koetus” ja alustuksena Wilkersonilla 2. Moos.14:21 ”… Ja Mooses ojensi kätensä meren yli. Niin Herra,saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään ja muutti meren kuivaksi maaksi, ja vesi jakautui kahtia.” Wilkersonin mukaan Jumala halusi kansansa katsovan noita vesimassoja ja uskovan että Hän voisi pidätellä niitä siten, että kansa pääsisi turvaan vastarannalle. Jumala halusi kansansa tietävän, että he voivat kaikessa luottaa häneen, kansallahan oli edessään koetteleva ja vaikeuksia täynnä oleva erämaataival. Jumala tahtoi heidän oppivan luottamaan häneen, mutta kuinka kävikään.? Me tiedämme sen.

Se, mikä minua niin siunasi, ovat nämä lauseet tuosta kokonaisuudesta mitä luin:” Todellinen Herran palvelija on se, joka on oppinut luottamaan Jumalaan myrskyssä! Hän ei pelkää tulevaisuutta, koska hän ei pelkää kuolemaa!” Ja hän kirjoittaa rukoilevansa että kaikki, jotka ”tämän lukevat, voisivat sanoa oman myrskynsä keskellä..”Kyllä, edessäni on synkkä myrskyisä yö. Jumala on kuitenkin osoittanut olevansa minulle uskollinen, tapahtuipa mitä tahansa, lepään Hänen rakkaudessaan!”

Niin, ei kannata luovuttaa! – Minäkin jatkan ääneen kiittämistä ja rukoilemista joka ilta, tuntui miltä tuntui 😉

Jumala On, Hän joka on iankaikkisesti. Ei saa olla tunteittensa vietävissä, eikä pahojen unien, tai minkään muunkaan joka suistaa meidät raiteiltamme, vaan harjaantua uskossaan ja oppia luottamaan Jumalaan. Ehkä siksi koemme sellaistakin joka laittaa kysymään, ”miksi”?

Kaikkein turmiollisinta on luovuttaa, kääntyä pois Jumalasta, olipa syy mikä tahansa.  Mehän rukoilemme Herran siunauksessakin: ”Käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille Sinun rauhasi!” Jos odotamme Hänen kääntävän kasvonsa puoleemme, mekin silloin kohotamme katseemme odottaen, Hänen puoleensa.

Meillä on Raamattu, Jumalan Sana,  joka antaa vastauksia ja rohkaisua.
esim. Filippiläiskirjeessä on monta opiksi otettavaa kohtaa. Kuten neljännessä luvussa:” Iloitkaa aina Herrassa, (voi olla vaikeaa) –  tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon (vieläkin vaikeampaa)..Mutta:”Herra on lähellä, älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella, kiitoksen kanssa, Jumalalle tiettäväksi!” Ja sitten lupaus Jumalan Rauhasta, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi ja ON Varjeleva meidän sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa.

Ja rohkaisuksi Paavalilta:” Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” Jumalan tahto on, meidän itsemme parhaaksi, että uskomme todeksi sen mikä ei näy, uskomme, että Hän on jo valmis tekemään sen, mikä meille ja meistä, on mahdotonta. Ja kaikesta huolimatta;  Ilo Herrassa, on meidän väkevyytemme, silloinkin kun on vaikeampaa kuin jaksaisimmekaan. Sinua siunaten!

” Käännä katseesi Jeesukseen ja odota Herraasi vaieten. Sillä Jeesuksen suuren rakkauden saahan syntinen osakseen.
Suuntaa katseesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen. Näet tyhjäksi kaiken turhuuden, näet Jeesuksen suuruuden.
Tunnen Jeesuksen pyhyyden ja ylistän rukoilen kiittäen. Nytkin edessä Herran Jeesuksen tahdon viipyä palvoen!”

Kristinusko ei ole valloittajien uskonto. Kristinusko ei tee ihmistä vahvaksi, menestyväksi ja pärjääväksi. Kristinusko ei kasvata johtajia eikä edistä kenenkään uraa. Kristinusko ei ojenna ihmistä ylhäältäpäin eikä lue lakia syylliselle, joka on jo tehnyt parannuksen. Kristinusko ei jyrää toisin uskovaa eikä käännytä ketään, ei edes rajalta. Kristinusko ei kyttää ja juorua Somessa. Kristinusko ei herjaa eikä etsi vikoja toisesta, eikä kirjoittele pilkallisesti toisista kristityistä..

Jeesus pani merkille, että vieraat pyrkivät aterialla asettumaan parhaille paikoille. Niinpä hän esitti heille vertauksen:  ”Kun sinut on kutsuttu pitoihin, älä asetu kunniapaikalle. Joku vieraista saattaa olla sinua arvokkaampi,  ja isäntä, joka on teidät molemmat kutsunut, tulee sanomaan sinulle: ’Anna tämä paikka hänelle.’ Silloin joudut nolona siirtymään viimeiselle sijalle. Ei — kun sinut kutsutaan, valitse pöydässä kaikkein vaatimattomin paikka. Silloin isäntä tulee ja sanoo sinulle: ’Ystäväni, siirry tänne lähemmäksi’, ja sinä saat suuren kunnian kaikkien vieraiden nähden. Joka itsensä korottaa, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

Kristinuskosta ei pitäisi tulla paha olo eikä sen pitäisi ajaa ketään pois luotaan. Jos sinulle on tullut paha olo Kristinuskon takia, et vielä  ole kohdannut Jeesusta, vaan ihmisiä, jotka kuvittelevat tuntevansa Jeesuksen.

”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.  Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”

”Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Juttelin jokin aika sitten tuttavani kanssa ja keskustelu kääntyi kummankin elämän vaiheisiin. Tietyssä vaiheessa polkumme ovat ottaneet päinvastaisen suunnan. Itse olen lähtenyt etsimään elävää suhdetta Jeesukseen mutta hän on jättänyt seurakunnan ja uskon kokonaan. Siinä kun oma menneisyyteni kumpusi hyviä muistoja ja kokemuksia seurakunnasta. Hän kertoi kasvavasta pahasta olosta. Hän oli lopulta kokenut että se mitä hänelle oli opetettu ei lopultakaan ollut totta.

Nyt hän oli tyytyväinen omaan elämäänsä johon ei kuulunut uskonto kuin etäisesti sukulaisten kautta.

Kun katselen ympärilleni ja kuulostelen uskovaisten puheita ja tapoja en yhtään ihmettele hänen ratkaisuaan. Oma taustani evankelisessa liikkeessä ja sen armokäsitys sai tuon keskustelun jälkeen aivan uudenlaisen arvon. Perheessämme elettiin normaalia maalaistalon arkea. Jumala oli se joka toi turvan ja auttoi säilyttämään näköalan ja horisontin avoimena. Jeesus oli kuoleman voittaja ja armahtaja. Usko oli minulle nuorena iloinen asia. Vaikka myöhemmin olen ymmärtänyt että Pyhän Hengen todellisuudesta ei juuri puhuttu niin sekin oli luontevasti läsnä. Aikuisiällä minut ajoi Jumalan luo takaisin tuo lapsuuden ja nuoruuden uskon kaipuu. Ystäväni taas pakeni uskoa oman historiansa takia.

Herää kysymys, ymmärrämmekö Jumalan tahdosta yhtään mitään. Miten Jumalan rakkaus voi saada ihmisen voimaan pahoin? Onko se mahdollista? Mielestäni ei pitäisi.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä voimallisesti on tarve kirjoittaa muutama rivi otsikosta. Aikaa ei olisi eikä voimiakaan, mutta olen joskus vuosikymmeniä sitten tehnyt (paljonkin) virheitä jotka ovat jääneet suruksi sieluuni. En ole ollut niin rohkea kuin olisi pitänyt olla. Joskus, ensirakkauteni aikoihin kun Jeesus minulle tuli eläväksi/ilmestyi, tunsin väkevästi että olisi pitänyt jollekin henkilölle, aivan vieraallekin, sanoa jotain mutta en uskaltanut! Ei ollut yksi eikä kaksikaan kertaa, mutta arkuus voitti.

Tiedän ettei Jumala koskaan ole yhdenkään ihmisen varassa, joten Hän kyllä ymmärtää ja on antanut anteeksi arkuuteni, mutta en ole voinut unohtaa!

Tänään sisintäni polttaa sanat:” Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä Minä Olen, sinun Jumalasi; Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä…Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: ” Älä pelkää, minä autan sinua.”!

Voi ihan hyvin olla ettei täällä ole ketään joka tätä tarvitsisi, tai että se on jotain tulevaa varten esim. vaikkapa omalla kohdallani? Joka tapauksessa näin sanoo HERRA, meidän lunastajamme.

Olen niin kiitollinen Hänelle! Herralleni ja Vapahtajalleni joka on uskollinen vaikka itse olen mitä  milloinkin. Tarvitsen eniten maailmassa sitä että HÄN puhuu. Jos on joku joka myös tätä lukee ja tarvitsee niin ”Ole rohkea”! Jumala kuulee, ei hylkää heikkoa.! Ei arkaa!

Itse rakastan lukea Raamattua ja tämäkin kohta tässä on rakkaalta Jesaja profeetalta, se löytyy kokonaisuutenaan luvusta 41. Hyvää ja ravitsevaa on edellinenkin luku. Ja seuraava jne. …

Ja tässähän tärkein olikin, mutta ei liene haitaksi jos laitan vielä, omana lisäyksenäni,  pari säettä kauniista hengellisestä laulusta?! Voit kuitenkin lopettaa tähänkin, sillä tässä on se sanoma joka minulla oikeasti on! Siksi laitan tuon omanpääni tuotteen sulkuihin!

(”Hellästi Jeesus nyt kutsuvi, kuulkaa, kutsuvi sua niin kuin mua. Kaikille syli on avoinna, tulkaa. Odottaa sua niin kuin mua. Kotiin, kotiin,: Särjetty riennä kotiin. Jeesus nyt odottaa pyytää ja kutsuu ”Väsynyt käy kotihin”

Oi, minkä autuuden, Voiman Hän antaa, auttaen sua niin kuin mua. Armossaan muistellen meitä Hän kantaa. Kantavi sua niin kuin mua. Kotiin, kotiin. Särjetty riennä kotiin. Jeesus nyt odottaa, pyytää ja kutsuu:” Väsynyt käy kotihin”!)

Ihmeellinen On Herra ja uskollinen Ikuisesti!

Joitakin aikoja jo sisimmässäni asuva Jumalan Pyhä Henki on puhunut minulle asiasta joka ratkaisee jokaisen maailmaan syntyneen ihmisen ns. kohtalon. Ehkä tämä aihe on nyt erityisesti pinnalla mielessäni kun kotikaupunkiini ollaan valitsemassa uutta piispaa? Joka tapauksessa.

Ihmeellistä on että saa tulla osalliseksi Herran kohtaamisille! Usein se tapahtuu aamuyöstä tai varhain aamulla. Nuo kohtaamiset ovat sanoin kuvaamattomia, ja niissä on niin paljon sisältöä että pitäisi pystyä erottamaan olennainen! Juuri se mitä Herran Henki tahtoisi sanottavaksi, eikä se ole helppoa! Itse asiassa ihmisenä kaikkea muuta. Mutta, kuten eräs Jumalan mies sanoi:” En voinut olla seuraamasta taivaallista näkyä”. Aika rohkeasti kirjoitettu, saa jättää omaan arvoonsa.

Jumalan sana puhuu kuulevista korvista ja näkevistä silmistä vastakohtana kuuroille ja sokeille, joka ei tarkoita aistivammaisia vaan Jumalan Sanan vastaanottamista ja sen ymmärtämistä uskon kautta, joka on Jumalan lahja!
Jumala on luonut kaiken näkyvän ja näkymättömän ja myös ihmisen. Jokainen meistä käy läpi omanlaistaan tietä, ei ole kahta samanlaista ihmistä eikä elämää. Vain Jumalan tahto on kaikkia kohtaan sama, että me tulisimme tuntemaan Hänet, joka oli, on ja tuleva on. Ihmiset luotiin Hänet tuntemaan, kuulemaan, näkemään ja uskomaan Hänen tahtonsa itseämme, lähimmäisiämme ja koko luomakuntaa kohtaan.

Kotimaassamme olemme saaneet elää, kaikesta huolimatta muuhun maailmaan verraten, aika hyvää elämää. Kansaamme on mm. siunattu vuosisatojen ajan herätyksillä jotka ovat koituneet siunaukseksi maallemme. Siksikö emme enää ole herkkiä kuulemaan mitä Jumala puhuu. Emme myöskään näe missä mennään todella. Siksi, on tärkeää pitää esillä ja julistaa Jumalan sanaa ja Jeesusta Kristusta, Vapahtajaamme, jossa ainoassa meillä on pelastus ja iankaikkinen elämä Jumalan Valtakunnassa.

Pyhä Henki on Hän, jonka Jeesus  taivaaseen astumisensa jälkeen lähetti, kaikille jotka Häneen uskovat. Pyhä Henki on Hän, joka kirkastaa meille aina Kristusta, muistuttaa Jeesuksen opetuksista ja avaa ymmärrystämme kerta toisensa jälkeen siitä kuka Jeesus todella oli ja ON ja minkä Jeesuksen, ihmiskunnan puolesta, tekemä armotyö kattaa! Pyhä Henki myös edustaa Jeesusta hänen taivaaseen astumisensa jälkeen ja tekee samoin kuin Jeesus teki elämänsä päivinä. Hän lohduttaa, rohkaisee, ja rukoilee puolestamme ja kanssamme. Auttaa meitä näkemään, kuulemaan ja aistimaan sitä taivaallista sanomaa ja tuoksua jota uskovina välttämättä tarvitsemme!

Raamattu on rikkain kirja koko maailman kaikkeudessa, siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee elämäänsä ja Jumalisuuteensa.
Niin monenlaisista ihmisistä ja kohtaloista kuin se kertookin Yksi on Sama, Isä Jumala kaiken Luoja ja ylläpitäjä, Poika Jeesus, ihmisten Vapahtaja ja Pyhä Henki eläväksi tekijä ja puolestamme rukoilija Isän edessä. Vain tämä kolminaisuus ja eläväksi tekevä usko avaa ihmisten korvat kuulemaan ja silmät näkemään. Jumalan sanan vastaan ottamaan Eläväksi tekijänä!

Jeesus lupaa että Hänen lampaansa Kuulevat Hänen Äänensä ja Seuraavat Häntä! (mm. Joh:10 1-18) Ja mikä ihmeellisintä että me todellakin tunnistamme Hänen Äänensä! Jeesuksen äänen tunnistaa Jumalan sanasta Raamatussa, uskovien puheesta ja elämästä, kirjoissa ja kirjoituksissa joissa huokuu Pyhän Hengen läsnäolo. Myös papeissa, ovatko he niitä kuulevia ja näkeviä, joissa Herra Jeesus Kristus saa sijaa Pyhässä Hengessä ja joiden elämän kallein asia on Jumalan Sana.

Vajavaisena, oppimattomana, pienenä ja vähäpätöisenä ihmisenä tätä kirjoitan sydän verellä ja arkana Jumalani edessä, tiedostaen vastuuni ja ennen kaikkea puutteeni. Rohkaisunani, kuten jo alussa kirjoitin, erään Jumalan miehen sanoma:” – mutta en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä”. Paljon sanottu, mutta en tahdo olla se, joka hautaa leiviskänsä maahan, vaikka se olisi vain yksikin, niin ettei hänelle löytynyt puolustusta teolleen joutuessaan Kuninkaan Valtaistuimen eteen. Eli pienistäkin eväistä voi Jumala tehdä jotain.
Jumala armahtakoon. Jätän Herran haltuun, niin itseni kuin kaiken muunkin, virren 177 sanoin!
(tosin viimeksi kun virttä ehdotin, rakas ystävä, epäili numeron menneen väärin, niin kuin olikin. Silloisen virheeni korjasin kommentit osiossa ja se oikea virsi oli silloin 310) –  Nyt 177

” Jeesus on Paimen, hän kanssamme käy. Armollaan kantaa, kun tietä ei näy. Laumaasi suojele, Vapahtaja, pelko ja ahdistus pois hajota.
Jeesus On Viinipuu Uskollinen. Elossa säilymme oksina sen. Hedelmät rakkaus oksiisi luo, Henkesi kuolleille elämän suo.
Jeesus on Valkeus kaikkeuden, Herra myös tähtien kaukaisien. Puhkaise pimeys syntimmekin, johdata Valoosi, Armollisin.
Jeesus on rauhamme, Voimana on anteeksiantamus loppumaton. Maailma kuiluissa pelkojensa Rauhaasi kaipaa ja Rakkautta.
Jeeus On Alku ja Jeesus On Tie, kanssamme kulkee ja perille vie. Sinua ylistää Taivas ja Maa. Perillä Kansasi Riemuita saa.”

Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia ja koko maailmaa, kunnes Hän palaa.

Viimeiset viikot ovat olleet itselleni hankalia, vaikka elämä itse on sujunut ihan kohtuullisesti. Olen ollut enemmän tai vähemmän hukassa. Elämä muuttuu, enkä osaa ole oikein heittäytyä  mukaan. Ikääntyminen on viisikymppiselle järkytys sillä muutokset omassa kehossa ovat isoja ja nopeita. Urheilijana huomaan että lihakset eivät palaudu enää entisellä tahdilla. Se mikä viime kesänä oli helppoa on nyt haastavaa. Olen kompuroinut ja loukannut itseäni enemmän kuin koskaan kuluneen vuoden aikana ja syönyt särkylääkkeitä kuin karkkeja. No on myönnettävä, että liikunta pelastaa monelta vaivalta ja moni ikätoverini on huomattavasti haastavammassa tilanteessa. Mutta kyse on siitä, että ihminen herää omaan rajallisuuteensa konkreettisesti.

En pelkää ikääntymistä, mutta toissapäivänä, kun laitoin keskimmäisen pojan auton ja muutokurman kanssa matkaan kohti etelää, jokin sisälläni meni paikoiltaan. Ikäänkuin omat rajoittuneisuus olisi kirkunut olemassa oloaan. Kun auto lähti pihasta, minun voimani ja kykyni valuivat hiekkaan, koska en yltäisi suojelemaan enää omaa lastani.

Suhde Jumalaan on merkillinen. Luojamme ja Isämme tahtoo suojella ja lujittaa suhdettaan lapseen, kun taas me maalliset isät haluamme, että lapsemme itsenäistyvät ja irottavat otteensa perheestään ja löytävät oman polkunsa. Kuitenkin hätä ja huoli on itselläni päällimmäisenä tunteena. Tajusin, ettäolen taas  tilanteessa, jossa ainoa asia johon voin luottaa on Jumalan johdatus.

Elämme hektisessä maailmassa, jossa tavoittelemme jatkuvasti jotain. Yhteiskunta odottaa meiltä jatkuvasti suoriutumista ja osaamista. Itse elämä hukkuu maailman ääniin. Emme osaa tartua hetkeen ja nauttia siitä. Nauttia siitä, että elämä virtaa suonissani ja olen olemassa. Sen sijaan huolehdimme ja murehdimme tulevaa ja kipuilemme omaa kyvyttömyyttämme.

Matti Nykäsen toteamus, elämä on ihmisen parasta aikaa, sisältää valtavan viisauden. Tämä elämä on arvokas ja sisältää iankaikkisuuden siemenen. Tämä ainoa elämämme alkaa tässä ajassa ja maailmassa ja sen syvin tarkoitus ei ole olla tuottava ja menestynyt, fiksu ja filmaattinen, vaan se, että oppisimme tuntemaan Jeesuksen  ja luottamaan häneen.

Evankeliumi on Jeesus ja kaikki oikeastaan alkaa vasta sitten kun olemme kohdanneet hänet.

Muistan Kahil Gibranin kirjoista kertomuksen jalan jäljistä hiekassa. Ensin jälkiä on kaksi, ihmisen ja Jeesuksen, Kun ihmiselle tuli vaikeat ajat hän huomasi, että hiekkaan syntyi vain yhdet jäljet ja hän soimasi Jeesusta sanoen, että missä olit kun minulla oli vaikeaa? Jeesus vastaa, että silloin minä kannoin sinua.

Kun omat voimani valahtivat hiekkaan jouduin huokaamaan Jeesukselle, Auta! Ja niihän se menee, että vasta kun joudumme nojamaan kaikessa Häneen, silloin vasta hän voi ottaa meidät kokonaan kannettavakseen.

Olin suunnitellut päiväni toisin, mutta aamulla heräillessäni olivat mielessäni seuraavat sanat: ” Sun armos voimaksi matkalle”. Ne toivat tullessaan ihmeellistä rauhaa ja lepoa koko olemukseeni. Alkuun en heti muistanut mistä sanat olivat, kunnes, virsi 631 palautui mieleeni ja minun piti hakea se ja lukea. Oi, mikä sisältö, kuitenkin vanha ja tuttu. Virsi mielletään hautajaisvirreksi ja sellaisena lauletaankin. Sen puhuttelevat sanat sopivat  kuitenkin jokapäiväiseen elämäänkin, rukoukseksi!

Maailmanlaajuinen ahdistus tuntuu toivottomalta ja pelottavalta, omaa sydäntäni särkee kaikkein eniten puolustuskyvyttömien kärsimys, Ennen kaikkea lapsien. Minua ahdistaa, nyt täällä kotimaassakin, jo se uskonnottomuus joka valtaa alaa. Lapsilta viedään tietoisuus Jumalan olemassa olosta. Ei kerrota Jeesuksesta lasten ja kaikkien ihmisten auttajana, pelastajana, sielujen hoitajana, turvan tuojana ja lohduttajana. Kauhea asia ja synti. Tiedämme mitkä ovat Jeesuksen omat sanat näistä asioista! Ei minun tarvitse kerrata niitä.

Suren kovasti myös luomakunnan puolesta, eläinten ja kasvien, kaiken elollisen jotka Jumala rakkaudella loi. Suren sotien jaloissa olevia äitejä ja isiä lapsiensa tuskan kantajina. Vanhuksia ja vammaisia joita ei pystytä auttamaan ja miehiä jotka kuolevat sodissa ja jättävät jälkeensä leskiä ja orpoja. Mietin kuinka kauan Jumala kestää tätä kaikkea kun tämä ihmisellekin on niin ahdistavaa. –  Kuitenkin kaiken keskellä Jumala On! Hän pitää sanansa eikä itseänsä kiellä. Hän on ja oli kaikkitietävä maailman luodessaan ja myös toteuttaa mitä on ilmoittanut, jota ei meiltäkään ole salattu. Meidän vain tulee tietää ja uskoa. Uskoa koko elämämme ja maailma Hänen viisautensa ja armonsa varaan.  Pyrkiä tukemaan myös toisiamme niin kuin vain kullekin on mahdollista ja Jumala antaa tehtäväksi.

Usko on Jumalan lahja ja tarkoitettu kaikille ihmisille pelastukseksi. Se ei estä sitä etteikö ihminen voisi kipuilla uskonsa kanssa. Ainakin minä ja silloin tunnen itseni levottomaksi ja syntiseksi! Näissä ajoissa lohduttelen itseäni kaikkea sitä muistelemalla mitä olen vuosikymmenien saatossa Jumalan Armosta jo saanut. Ja ennen kaikkea kuinka tärkeää on saada palata aina takaisin Herran läheisyyden, rakkauden ja armon tuntemiseen. Ilman uskoa ei ole todellista elämääkään!

Kyseinen virsi tuo mieleeni molemmat isoäitini, joista olen kyllä aikaisemminkin kirjoittanut. Äidinäidin jota mummuksi kutsuttiin ja joka piti aina uskoa esillä ja rukoili vanhaksi asti polvirukouksia. Ja isäni äidin jota varsinais-suomalaisena sukujuuriltaan nimitettiin mammaksi. Hän oli hiljainen ja vaatimaton uskossaan, ei siitä puhunut mutta osoitti sen muutoin. Kun näitä kahta ja menneitä aikoja muistelen huomaan suunnattoman eron tämän päivän kanssa. Niin erilaisia kuin he molemmat ihmisinä olivatkin, sellaista nöyryyttä ja Jumalan kunnioitusta kuin nuo vanhat osoittivat ei voi edes enää kuvitella. Ja kuitenkin elämä oli heillä molemmilla leskeyttä suurimman osan aikaa ja lapsia paljon.

Toivoisin itse saavani edes osan tuosta nöyryydestä ja puhtaudesta jota heillä oli, ja siitä luottamuksesta jota he Jumalaa kohtaan osoittivat kaikissa vaikeuksissaankin. ” Oi Herra, suothan sä minulle, sun armos voimaksi matkalle..”!  Ja kaikille muillekin rakkaille Sinun perheväessäsi!

”Oi Herra, jos mä matkamies maan lopulla matkaa nähdä sun saan! Oi, jos mä kerran näkisin Herran kunniassaan!
Sinua kaipaa sydämeni, sun puolees huutaa mun henkeni. On yksin tästä sen ikävästä kyyneleeni.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et. Autuuden särkyneet sydämet sinulta saavat, sä luet haavat ja kyynelet.
Mua auta Herra, mä toivon vaan, vaik ei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan.
Oi, Herra suothan sä minulle sun armos voimaksi matkalle. Anteeksi anna, mua nosta kanna, vie perille!
Oi, saanhan joukkoon autuaitten kanss ystäväini ja omaisten mä päästä kerran luo armon Herran. Oi saanhan sen!”

Kiitos kaikkivaltias Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki, kaikesta mitä olen armostasi saanut ja ennen kaikkea Jeesuksesta Kristuksesta Vapahtajastani! Herra siunaa ja varjele koko maailmaa!

Jokin pitkäaikainen alakulo ei meinaa hellittää otettaan. Itse asiassa se vain lisääntyi kun meitä luotsannut rakas paimenemme on nyt tehnyt päätöksensä siirtymisestään toisaalle. Siihen on syynsä jotka ymmärrämme ja minäkin ymmärrän, mutta kipeää se tekee. Olemme saaneet hänet pitää yhdeksän vuotta ja hän on ollut, ainakin minulle ja tyttärelleni rukousvastaus.

Kaikella on aikansa ja paikkansa, eikä mikään tässä ihmisten maailmassa ole pysyvää –  paitsi Jumalan Sana! Emme saa olla ihmisistä riippuvaisia vaikka kysymys olisi niinkin hyvästä Paimenesta joka meillä on Jumalan Armosta ollut. Silti ihminen on vain ihminen ja saa tuntea surua ja ikävää, kuten mekin nyt. Oli kuitenkin lohdullista kuulla ettei päätös hänellekään ollut helppo, mutta hän sai ja oli saanut lohtua Jumalan Sanasta! Erityisesti Joosuan kirjasta, kohdista joissa Jumala Joosuaa rohkaisi. Joosuan kirja alkaa tällä rohkaisulla ja jatkuu koko kirjan ajan toistuvasti.

Laitan tähän vain yhden kohdan; 1/9:” Muista mitä olen sanonut sinulle: Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra SINUN  JUMALASI, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi”! Voimme yhtyä tähän ja uskoa että näin tulee olemaankin ja toivotamme hänelle runsasta Jumalan siunausta ja ennen kaikkea Jumalan rauhaa ja lepoa sen kutsun ja tehtävän hoitamiseen joka nyt on alkamassa. Myös henkilökohtaiseen elämään.

Olisi viisasta lopettaa tähän, mutta kun aamulla ensimmäisenä oli ajatuksissa sanat: Takaisin Helluntaihin! Jonka jälkeen laulun sanat:” Tarvitsen voimaasi Jumalani, tuon uuden Voitelun Helluntain. Tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla, tarvitsen Voimaasi Jumalain!” Mikä – tai Kuka on se Voima?  Se on se alkuperäinen ja todellinen Helluntai jonka Jeesus lupasi lähettää ja lähettikin. Hän on Pyhä Henki.  – Takaisin ensirakkauteen! Mikä tai kuka on se ensirakkauden kohde joka muuttaa kaiken entisen uudeksi? Jeesus.!Takaisin Häneen muuten ei jaksa, muuten heikentyy heikentymistään.
Jumala Armahda! Jumala, tahdon Henkesi sateen alle!

”Niin kuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa Sinua Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, Elävää Jumalaa – Sinun koskiesi pauhussa syvyys syvyydelle huutaa. Kaikki sinun kuohusi ja aaltosi käyvät minun ylitseni – Miksi murehdit minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa! Sillä vielä minä saan KIITTÄÄ HÄNTÄ minun kasvojeni apua, MINUN JUMALAANI ” ( ps.42:1-3 – 8 ja 12)

Niin. Meidän kappeli oli koti ja meidän Pappimme, vakka olikin nuorempi kuin minä, oli kuin Isä meille. Hänessä on Kristuksen muoto, luonto ja tuoksu. Usein, voin sen nyt myöntää, olisin häntä tarvinnut mutta aina ajattelin jonkun toisen, ja myös perheensä, tarvitsevan häntä enemmän. Ja jonkun sellaisen jolla ei vielä Taivaallista Isääkään ollut. Paljon on hätää maailmassa, paljon tarvitsevia sieluja.

Jotenkin tuli vain aina ajateltua että minun on pärjättävä. Olenhan itsekin saanut olla sielujen hoitajana, joskus vuosiakin joillekin. Nyt ajattelen että joka toisia auttaa saa tarvita itsekin apua. Tämän tahtoisin sanoa hänellekin, vaikka hän sen varmasti muutenkin tietää. Ihminen ei ole robotti eikä kukaan ole ihmistä enempää.
Vaikka hän melkein onkin 🙂 ! Jos vielä, rakas Ari, tätä luet niin tiedät että sydämestäni Sinua kiitän kaikesta mitä olit ja olet, toivottaen Siunausta matkaasi.

Otsikko tulee erään jo aikaa perille päässeen ystäväni lauluksi sävelletystä runosta. Hänen muistokseen ja itsellenikin rohkaisuksi tähän. Kiitos Kalevi että olit taiteilijaystäväni sekä sanan että pensselin kera!

Puhalla Jumalan tuuli, ylitse synnyinmaan. Puhalla valosta taivaan niin että nähdä saan. Heräävän nukkuvat sielut uskossa vaeltamaan.
Puhalla Jumalan tuuli Pyhien joukkohon. Puhalla Gogatan kautta kuolemanlaaksohon. Niin että yhtyisi kaikki Ylistyskuorohon.
Puhalla Jumalan tuuli kaduille kaupunkiin. Puhalla ristiltä Herran, sydämiin kärsiviin. Että he saisivat kerran Juhlihin Taivaisiin.

Aamen!