Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Etsikkoaika

Meillä täällä Suomessa on moni asia paremmin kuin aina ymmärrämmekään, ei kuitenkaan kaikki. Viimeaikaisten, kirkkoakin ravisuttavien uutisten ja maallisten lakien muutosten vuoksi ts. niistä johtuen, tämän blogin aihe on mietityttänyt jo jonkin aikaa. Tiedän että aihe on tulenarka, mutta eikö tuon edellä mainitun vuoksikin aiheen pitäisi johdattaa meitä ennen kaikkea valvomaan omaa hengellistä tilaamme? – Siis riskillä jälleen.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut minua on koskettanut vanhan testamentin profeettojen kohtalot, niin erilaisia kuin he ihmisinä olivatkin. Myös ne kolme Pyhää miestä tulisessa pätsissä jne. Uuden testamentin puolelta evankeliumit, kaikki neljä, kertovat samaa tarinaa keskenään vaikakin vähän eri tavoin.

Luukkaan evankeliumin 19 luvussa on koskettavia hetkiä Jeesuksesta ja hänen kohtaamisistaan ihmisten kanssa. Luvun alussa kerrotaan  Sakkeuksesta joka tahtoi lähes intohimoisesti päästä näkemään Jeesuksen ja kerrotaan että hän  juoksi ja kiipesi puuhun!  Sen tien varteen josta Jeesus oli kulkemassa. Molemmat olivat valmiit kohtaamaan toisensa. Sakkeus tuntemaan ”näkemään” Jeesuksen ja Jeesus ”näkemään” Sakkeuksen! Kuinka kauniin yksinkertaisesti Jeesus Sakkeuksesta heitä arvosteleville sanookaan:” Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan!” Sen jälkeen tulee evankeliumeissa kerrottu tapaus jossa Jeesus menee temppeliin (Pyhäkköön) ja ajaa ulos kaikki ostajat ja myyjät, kaataa kumoon rahanvaihtajien pöydät, kyyhkysten myyjien istumet jne. julistaen: ” On kirjoitettu, Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi, mutta TE teette siitä ryövärien luolan!”

Etsikkoaika käsitteenä ei usein Raamatussa esiinny, mutta juuri tämän 19 luvun jakeissa 41-44 se tulee esiin:” Kun Jeesus tuli lähemmäksi (Jerusalemia) ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty! Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimpuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska  et tajunnut etsikkoaikaasi.”! Ja tämän jälkeen hän, Jeesus, tyhjensi temppelin ja opetti siellä  joka päivä, suututtaen ylipapit, lain opettajajat ja muut kansan johtomiehet.

Viikko sitten sunnuntaina kappelillamme saarnasi suomalaistunut Virolainen pappi. Eniten mieleeni jäi kuinka kauniisti hän puhui meistä suomalaisista Ja Suomesta, mitä Suomi oli heille Virossa menneinä aikoina merkinnyt. Sitten jossain kohtaa saarnaansa hän kuitenkin sanoi, vähän hymyillen:” Parannuksen teosta ei passaa puhua”! Niin! Ei siis puhuta synnistä, ei että ihmisen pitäisi kohdata Jeesus voidakseen sisäisesti muuttua, tehdä Jumalan Hengen voimasta ja armosta parannus entisestä elämästään ja muuttua sydämeltään ja tavoiltaan Jumalan lapseksi.

Näinä muutamina vuosikymmeninä meidän kirkkomme ja henkilökohtainen elämämme ratkaisuineen on saanut ”suruttomuuden” leiman, jos käsitettä edes ymmärretäänkään.. Joka tapauksessa millään mitä ennen kirkoissa, pyhäkouluissa, kouluissa ja kodeissakin opetettiin Jumalasta ja Hänen sanastaan, ei näytä olevan enää sijaa, eikä sellaista merkitystä joka sillä ennen oli. Joka oli johtamassa ihmisiä synnintuntoon ja parannukseen. Katumaan tekojaan ja tekemättä jättämisiään ja etsimään elämälleen uutta suuntaa. Saamaan Jeesuksen  tähden syntinsä anteeksi ja vapautumaan elämään Jumalan tahdon mukaan.

Mikä tähän surulliseen tilanteeseen on johtanut? Raamattu siitäkin kertoo, mutta jokin osuus lienee sellaisella puheella rakkaudesta ja armostakin joka on vailla totuutta. Kuitenkaan ilman totuutta ei ole oikeaa ja kestävää rakkauttakaan, on vain halpaa korviketta. Parannuksen teko, ja tahto, lähteä seuraamaan Jeesusta vaatii  muutosta, koko menneen elämänsä taakse jättämistä ja uuden aloittamista. Uskoa ei kuitenkaan voi ilman Jumalan asioihin puuttumista.
Ns. uskoon tulo, tai miten sen kukin kokee ja ymmärtää, ei voi tapahtua ilman Pyhän Hengen työtä ihmisessä, mutta siinä onkin sen Voima ja mahdollisuus Jumalan tahdon toteutumiseksi. Tarvitaan koko kolminaisuus tähän ihmeeseen, Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Tänään Viron maa ja kansa juhlii 100 vuottaan itsenäisenä valtiona. Ehkäpä Viron ateismiin pakottaminen toisen vallan taholta, teki Raigo papistakin toisenlaisen, sen jota saimme kuunnella! Jumala Viron maata ja kansaa siunatkoon.

Siunatkoon ja varjelkoon myös meitä, vai toivoisiko kukaan meille vähemmän hyvää ja helppoa elämää? Eikö kaiken mitä olemme kokeneet, niin hyvässä kuin pahassakin, tulisi todellakin johdattaa meitä Jumalan Sanan luo ja katsomaan omaa tilaamme, ja koettelemaan olemmeko uskossa siihen Jumalaan JOKA ON, SE – JOKA ON!

”Ilmoita Herra, Sun Kunnias, Voimas. Tulla jo Sun Valtakuntasi suo. Johdata kansamme armosi tuntoon. Sun Pyhä Pelkosi mielihin luo. Siunaustas me nyt pyydämme sulta. Anna sä meille Sun Henkesi Tulta. / Työs ala Herra, ja päätä se itse, vaivatut sielumme virvoittaen. Hengelläs saata sä kaikille julki Sun Valtakuntasi Voimallinen. Muista Oi, Jeesus, ja rmahda meitä, ethän sä syntistä luotasi heitä. / Uskossa heikkoja auta Sä Jeesus, Turvassa turvaton luonasi on. Taas olet antanut autuuden päivän, Sun Sanas vielä on muuttumaton. Hengelläs virvoita, Jeesus, Sä meitä. Ansios vaatteella riisutut peitä. / Meitä kun polttavi auringon helle. Murhe ja kiusat kun ahdistavat. Vaivamme kaikki on tuttuja sulle, Sun Sanas, armosi lohduttavat. Kun vihamiehemme raivo on suurin, Lyödä ne kaikki sä voit perinjuurin. / Siionin muurit ei sortua saata. Kun peruskallio Jeesus on sen. Rynnätä saavat nyt helvetin joukot, Sen Apu Herra On Voimallinen.! Vahvista, HERRA, sä taistelijoita, luopunehet SINÄ Laumaasi Voita!

Aamen! virsi 173

 

Mainokset


3 kommenttia

Luettua, koettua ja lainattua

Aikoihin ei ole ollut varaa tilata mitään kristillistä viikkolehteä ja niinpä, lainakirjojen lukemisen lisäksi, käväisin seurakuntalainen.fi sivustolla, vanha tuttu.
Omasta kokemuksestani yli 13 vuotta sitten, jolloin jouduin rikoksesta syytetyksi 6 muun henkilön kanssa ottaessamme kantaa erääseen mielipidekirjoitukseen  tuli mieleeni tapaus Laajasalo. Meidän kohdallamme silloin Poliisi tutki asian ja tutkinnan tuloksena ketään meistä ei ”tuomittu”. Päätös ” Ei rikosta” selvityksineen saapui kirjallisena postissa. En ollut aikaisemmin joutunutkaan rikoksesta syytetyksi, enkä ole sen jälkeenkään. Silloinen ilmoitus eräältä kohdiltaan liittyy  myös Laajasalon tapaukseen.

Olen tuntenut suurta myötätuntoa piispa Teemu Laajasaloa kohtaan. En kertaa tässä mistä häntä on syytetty, mutta tahdon vaan sanoa että jälleen kerran tulee mieleeni kivi. Piispa Laajasalo on kirjoittanut artikkelin seurakuntalaisen sivulla ja minusta se oli hyvä. Siinä hän mm. sanoo että ”kirkon ja lähetystyön tärkein tehtävä on kertoa Jeesuksesta”! Lisään tähän vielä että piispa Laajasalo pyysi anteeksi tekoaan ja sanoi korvaavansa sen minkä oli väärin tehnyt. Moniko tekee niin?

Luin toistakin artikkelia, jonka kirjoitti Panu Pihkala aiheenaan ympäristö ahdistus. Ei se muuten liittynyt ollenkaan tuohon yllämainittuun asiaan mutta hän kirjoitti kaunista tekstiä seuraavasti:” Kärsimyksen ymmärtämisen tulisi johtaa meidät toimimaan myötätuntoisesti ongelmien lievittämiseksi. Tätä voi kuvata myös oman ristinsä kantamiseksi. – Joskus jokainen tarvitsee sitä, että joku kantaa ristiä hetken, kun itse ei jaksa!” Niin.

Edelleen olen lukenut Maaria Leinosen syvältä koskettavia runoja ja ajattelin, jälleen, lainata tähän yhden. Se sopii niin miehille kuin naisillekin, on pitkä mutta lyhennän sitä kirjoittamalla sen vähemmän runomittaan. Ei ole pakko lukea, mutta jos ajatuksella ja sydämellä lukee ei se ”tyhjänä palaa”. Sen innoittamana voi sitten vaikka kuunnella you tubesta ”Vain pisara Jeesuksen verta”.

Vailla Menneen Varjoa

He seisoivat hänen edessään kaikki kivi kädessä.
Tunteeton kivi valmiina irtoamaan, sinkoutumaan kohti häntä syntistä naista.
Hän tunsi miehet – kuinka ei olisi tuntenut vaikka liittyivät hänen seuraansa pimeillä kujilla
hiipivät auringon laskettua hänen ovelleen.
Siinä seisoivat samassa rintamassa: hallitusmiehet
kirjanoppineet ja fariseukset, leviitat rabbiinit kauppiaat ja tullimiehet. Kaikki. Kivi kädessä.
Ja he tunsivat hänet – kuinka eivät olisi tunteneet:
hänhän oli heidän syntinsä – jospa vain kansa tietäisi.
Ja siksi hän nyt seisoi tässä. He tahtoivat tappaa.
Joku Mooses oli käskenyt. Eivät he katsoneet häntä kohti eivät kastanjahiuksiaan eivät
revittyjä vaatteita. Tuijottivat tien tomuun tai pilviin
– tai sitä outoa miestä joka seisoi heidän välissään.
– Mitä sinä sanot, he tivasivat mieheltä?
Ei hän toki kieltänyt kivittämästä. Olihan Mooses käskenyt.
Mutta ”synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”.
Ääni kuin tuulten huokaus Öljymäen rinteiltä.
Nainen peitti kasvonsa. Nyt se tapahtuisi. Tuli aivan hiljaista. Vain tuuli öljypuissa ja
etäinen lasten nauru kujilta.
Ja kun nainen lopulta rohkeni katsoa etäällä vilkkui tomuisia sandaalin kantapäitä
kiireesti poistuvia kyyryisiä selkiä sivukaduille pujahtavia.
Ja hänen edessään seisoi yksinään tuo outo mies
Katse kirkas kuin Gennesaret, ääni lempeä kuin oliivilehdon tuuli:
Mene, äläkä palaa entiseen se on anteeksiannettu. Kaikki.
Ja nainen jäi seisomaan siihen yksin  – kevyenä kuin untuva tuulen sylissä vailla menneen varjoa.
Edessä kasteenraikas aamunsarastus – edessä uusi Tie – ennenkulkematon

Kiitos Jeesus!


4 kommenttia

Keskinäinen rakkaus

Olen kirjoittanut vuosia rakentaakseni seurakuntaa ja samalla omaa Luterilaista kirkkoani. En häpeä omaa taustaani, en revittele otsikoita oman kirkkoni piispoista tai pappien tekemisistä. En ole myöskään arvioinut tai arvostellut  muiden kristillisten yhteisöjen tekemisiä tai evankelistojen temmellyksiä Suomen siionissa. Tähän on syynsä.

Raamattu kehoittaa selvästi selvittelemään epäselvät asiamme seurakunnan sisällä eikä julkisuudessa. Meillä tulisi olla keskinäinen rakkaus ja kunnioitus Kristuksen nimen tähden vaikka olisimme joistain asioista eri mieltä.

Filippiläiskirje on ns. vankilakirje jonka Paavali kirjoitti kahlittuna. Hän julistaa miten hän on kahleissa Kristuksen tähden. Koko henkivartiokaarti ja kaikki vartijat ovat nähneet mikä vaikutus Kristuksella on ollut vangittuihin kristittyihin.  He eivät pelkää vaan heistä loistaa ilo ja he julistavat evankeliumia kahleista huolimatta.

Korintilaisia Paavali kehoittaa kilvoittelmaan Jeesuksen nimen tähden, eikä sananjulistajien tähden. Olemme Jumalan työtovereita ja jokaisella on oma leiviskänsä hoidettavanaan evankeliumin työssä.

1. Korintilaiskirjeen selkeä viesti on, keskittykää olennaiseen. Keskittykää Jeesukseen ja evankeliumiin eikä toisten sisarten ja veljien vajavaisuuksiin. Paavali kehoittaa jäljittelemään toisia kristittyjä hyvissä asioissa. Kuudes luku varoittaa meitä käräjöinnistä maailma edessä.  Tämä on luonteva varoitus, koska Paavali tahtoo meidän tulevan tunnetuksi Kristuksen valona ja rakkautena.

Paavali perustaa sanansa Jeesuksen opetuksiin. Etenkin Jeesuksen ylimäispapillinen rukous, Jäähyväisrukous peräänkuuluttaa Jeesuksen omien keskinäistä rakkautta.

Sellainen demokratia, jonka puolustajat ovat kova äänisimpiä ja voittavat sen takia,  ei oikein istu seurakunnan ja kirkon paimentamiseen. Sen sijaan demokratia, jonka keskustelukulttuuri on toisia kunnioittavaa sopii vielä Raamatun raameihin. Kova äänisimmät, olivatpa he sitten Jeesuksen puolta tai vastaan, eivät omalta ääneltään kykene kuulemaan tai näkemään Jumalan tahtoa, koska heidän teoistaan puuttuu rakkaus. Rakkauden ääni puhuu aina hiljaa ja lempeästi. Rakkaus puhuu aina totuuden äänellä, joskus hyvin kipeitäkin asioita, mutta tuota ääntä ei ihminen voi olla kuulematta sillä se on Pyhän Hengen puhetta.

Kipeintä ei ole kuulla ihmisen suusta uskoa pilkkaavia sanoja, sillä Jeesuskin tuli tänne ja kärsi kuolemansa pilkkaajien käsissä. Mutta kipeää on kuulla toisen kristityn suusta omaa uskoa vähätteleviä sanoja. Sielunvihollisen suurin voitto onkin riitelevät kristityt.

On surkuhupaisaa kuunnella  kun ihmiset  haikailevat herätyksen perään ja samaan hengenvetoon he puhuvat toisia Kristittyjä vastaan ja kieltäytyvät yhteistyöstä kun  siihen tarjoutuu mahdollisuus.  Katse on siirretty Kristuksesta ihmisiin ja puolueisiin.

Jos haluamme toimia Raamatullisesti ja haluamme herätystä, on meidän unohdettava omat  mielipiteemme uskosta ja ryhdyttävä puhumaan evankeliumia yhdessä ihmisille. Evankeliumia, joka kertoo että Jeesus elää ja tahtoo pelastaa meidät.

 


1 kommentti

Jumala loi kauniin maailman, me teimme siitä helvetin

Älä kirjoita kielteisiä, tulee paha mieli. On parempi, että emme tiedä ihan kaikkea. Tietämättömyys luo turvallisuuden tunnetta.

Tietämättömyys ei vähennä vastuutamme!

Meidät luotiin viljelemään ja varjelemaan maailmaa. Tätä toimeksiantoa ei ole peruttu. Tieto lisää tuskaa. Ei, ei, vaan tieto lisää vastuuta!

Orjakauppa ei suinkaan ole loppunut maailmassa. Ihmis-, nais- ja elinkauppa kukoistavat. Lapsetkaan eivät ole turvassa. Kuka oikeastaan on enää turvassa?

Kuka! Lapset abortoidaan, tytöt silvotaan, nuoret sortuvat huumeisiin, naiset raiskataan, miehet värvätään sotiin ja terroristiorganisaatioihin, jäljelle jääneet vanhukset sinnittelevät raunioissa.

Liioittelet! No, näin sanoo se, joka tyytyy katsomaan tv:n pehmopornoa. Toki maailmassa löytyy paratiisirantoja, kunnes muovisaasteet pian pilaavat nekin. Niin ja löytyy rauhaisa autiotupa tunturin kurussa, jossa vain kännykän kautta kuuluu mielenosoitusten huudot ja ruokakauppareissuilla huutavat lehtien lööpit ihmisten vihaa ja tuskaa.

Kuvittelemme, että sulkemalla kännykät saamme olla rauhassa.

Kuvittelemme, että vetäytymällä yksinäisyyteen saavutamme autuaan nirvanan.

Kuvittelemme, että vaikenemalla voimme välttää vastuumme.

Emme voi elää mielikuvitusten maailmassa. Naapurissa tuhotaan ihmiselämää jossain muodossa, samalla kun katsot tv:n kisailua kymppitonnin voitosta. Liian moni on jo itkunsa itkenyt, kyyneleitä ei enää heru, keho elää, mutta tunteet ovat kuolleet…kunnes kehokin muuttuu ruuniiksi ja ruumis maaksi. Ilman hautajaisia.

Tämä ei ole helppo blogi. Elämä ei ole helppoa. Joillekin se on, yhä useammalle ei. Siksi kirjoitin, että reagoisimme. Kristityn vastuu on reagoida. Jumala reagoi ristillä, että meillä rauha ja elämä olisi. Kristus meissä on kirkkauden toivo. Maailmalle!


2 kommenttia

Kaksi voimaa yksi Valta

Monesta asiasta, viime päivinä, olen inspiroitunut niin etten malta olla jotain niistä jakamatta. Vaikkapa riskilläkin.

Ensiksi vastaan eräälle kysyjälle, uusi ja tuntematon pelottaa aina. Varsinkin jos on kysymys elämästä – ja kuolemasta. Jumalan, ja sielujemme vihollinen, vastustaa kaikkea mikä on lähtöisin Jumalasta meidän pelastumiseksemme iankkaikkisesta kadotuksesta iankaikkiseen elämään. Mutta Jumalan on Valta ja Voima!

Minulle, joka en ole koskaan tuntenut kuuluvani täysin mihinkään joukkoon, on ollut aivan välttämätöntä saada apu Jumalalta omaan rikkinäisyyteni. Häneltä, joka ainoana voi eheyttää ihmistä sisintä myöten. On kuitenkin myönnettävä oma haurautensa, tässä maailmassa, jossa mikään ei ole ehjää. Mutta kiitos Jumalan uskollisuuden, Pyhyyden, armon ja rakkauden, toivo ja usko täydellisyydestä ikuisuudessa on.

Päästäkseni sisälle sanaan olen kokenut rukoilemisen yhtä tärkeänä kuin Jumalan Sanan säännöllisen lukemisen ja kuuntelemisen. Erityisesti luettu, on paljastanut totuuden ihmisestä, mutta myös Jumalasta, sen verran kuin ihmisenä pystyn ymmärtämään. Raamattua lukiessa joutuu ja, Jumalan kiitos, myös pääsee Valoon.
Saa henkilökohtaisesti tulla tuntemaan Hänet, joka On!

Maailman Valon, Jeesuksessa Kristuksessa, jossa on kaikki se täyteys mitä ihminen eniten kaipaa ja tarvitsee. Kristus Herra, on ihmiselle lain loppu ja vapaus ihmisten orjuudesta, sillä: ”Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on Vapaus.”! Minun aarrearkkuni ovat, evankeliumien lisäksi, uuden testamentin kirjeet. Henkeni aivan himoitsee noita kirjeitä joista saan iloa, rauhaa, lohtua, opastusta ja kiitosmieltä! Unohtamatta kuitenkaan Vanhan Testamentin aarteita.

Olen menneinä aikoina saanut todeta etteivät kaikki, varsinkaan jotkut naiset, ole pitäneet Paavalista, mutta  olen kysynyt, mitä meillä olisi ilman Paavalia?
Häntä joka niin ihmeellisesti sai kohdata Jeesuksen?! Kärsiä uskomattoman paljon Hänen tuntemisensa tähden ja joka piti itseään kaikista apostoleista vähäisimpänä. Joka itseään puolustaessaan kirjoitti, meillekin heikoille testamentiksi, rohkaisevat sanansa:” Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä Hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan (ole ollut turha)”!

Kaikkein hartain toiveeni on ettei Jumalan käsittämätön, ihana ja ihmeellinen armo omalla kohdallanikaan, osoittautuisi turhaksi. Että Pyhä Henki olisi päässyt vaikuttamaan edes vähäistä Jumalan tahdon mukaista hedelmää, siitä sydämen ilosta ja kiitollisuudesta, jota Häneltä olen saanut. Että olisin pystynyt rakastamaan ja armahtamaan lähimmäistäni silloinkin, kun se on tuntunut mahdottomalta. Paavalin ohella on mainittava tietysti myös Pietari ja Johannes, ainakin.

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään 3:1-2.: ”Katsokaa kuinka suurta rakkautta Isä, on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme. Tästä syystä maailma ei meitä tunne, eihän se tunne häntäkään. Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin Hän ON”!

Tähän olisi hyvä lopettaa, mutta. Kaiken ilon ja riemun pohjalla on suru. Siksi ettei Jeesuksen jäähyväisrukous (Johannes 17) ole päässyt  toteutumaan uskovissa niin kuin olisi pitänyt. Ennakkoluulot toinen toisiamme kohtaan ja se toinen voima, joka maailmassa vallitsee, ovat sitä estäneet. Jumalan sanan mukaan tosi on sekin, ettei kaikkia henkiä tule uskoa, mutta ei myöskään rajata Jumalan Pyhää Henkeä. Vilpitön, Jumalaa yli kaiken kaipaava sielu, ei eksy. Joka tahtoo tulla tuntemaan totuuden, ei tarvitse pelätä eksyvänsä. Jumala pitää siitä huolen.

Sinä joka etsit, ole turvallisella mielellä!
Laitan tähän muutamia vinkkejä sinulle. Ole rohkea!
1 Johanneksen kirje kokonaan tai ainakin luku 4:1-21  – Ja ehkä ei aivan alussa oleville, mutta kuitenkin, ensimmäinen Pietarin kirje 1 luku ja vaikkapa 4:14-16. Jukka Norvanto,  luotettava Raamatun opettaja,  on kirjoittanut ihanan pienen  kirjasen ”Turvapaikka”! Suosittelen ja lopuksi;
Ikävä kyllä, olen huomannut etten osaa laittaa linkkiä TV7 ohjelmiin joten vain opastukseksi  ; Isännän pöydässä ohjelmassa 2.2-18 oli haastateltavana Erkki Hietanen (klo.20) löytyy TV7 arkistosta nro 282. Jos joku ystävällinen sielu osaa tuon tänne linkittää niin kiitos!

Olemme kevättä kohti menossa, mutta joulun ikuinen sanoma ei vanhene: Jesaja 9: 1- 6! Ikuiselle Totuudelle Kiitos!


2 kommenttia

Tiellä Elämään ja Totuuteen

Olen joihinkin Raamatun henkilöihin erityisen kiintynyt ja yksi niistä on Tuomas. Usein häntä nimitetään kielteisesti epäilijäksi. Minä en ole kokenut häntä niin. Olen iloinen että löytyi eräs toinenkin, runoilija Maaria Leinonen, jo edesmennyt. Lainasin hänen teoksensa ” Matka on laulu”, koottuja runoja vuosilta 1994-2005.Osiossa ”Et voi kätkeä elävää tulta” on erään runon nimenä, ei enempää eikä vähempää kuin ”Tie Totuus Elämä”.

Kun lueskelin Tapion blogia Jumala Voi, ja sen kommentteja, ajattelin tuon löytämäni runon jotenkin sopivan aiheeseen ja siksi en malta olla kirjoittamatta sitä tähän, koska sydämeni yhtyi liikuttuen runoilijan näkemykseen ihmisestä, joka etsi totuutta eikä tyytynyt ennen kuin sen löysi. Lue ja liikutu.

”Et juossut huhujen perässä
alun alkaenkaan Tuomas.
Totuuden halusit tietää, vain totuuden
mitään siihen lisäämättä, mitään siitä vähentämättä.
Kun mestarisi sanoi menevänsä edeltä
sinne ”minne te tiedätte tien”
sanoit suoraan: Emme edes tiedä mihin menet
kuinka tietäisimme tien
Mutta edessä seisoikin tie totuus ja elämä
ja kaikki oli niin kirkasta niin selkeää.
Sitten tuli kiirastorstai
tuli pitkäperjantai etkä enää tiennyt
mitä ajatella uskomisesta puhumattakaan
Tie totuus ja elämä
Tie vajonnut jalkojen alta
totuus naulittu ristille
ja elämä päättynyt pimeään hautaan
mykän kivipaaden taakse.

Tuli pääsiäinen
ja muut kertoivat ilmestyksestä
lukittujen ovien takana
Sanoit Tuomas:
Minä en usko.
Sanoit rehellisesti kaunistelematta.

Halusit uskoa. Mitään et sen hartaammin halunnut
Et ollut kieltäjä
et epäilijä Tuomas
et epäuskoinen
vaan totuuden etsijä
Totuutta kysyvä viimeiseen asti.

Rehellisyytesi palkittiin.
Sait nähdä näkevin sormin
kokea kaksin kämmenin.
Ja haavat
sormenpäittesi alla todistivat:
Minun Herrani. Ja minun Jumalani. Tie totuus ja elämä
Muistit
muistit Tuomas ja astuit tielle
joka oli valinnut sinut jo kauan sitten!”


16 kommenttia

Jumala voi

Me ihmiset ajamme itsemme joskus umpikujaan itsemme kanssa. Kukaan ei uhkaa eikä mikään tunnu painavan meitä alas, mutta siitä huolimatta kaikki asiat tuntuvat vaikeilta ja lähes mahdottomalta. En puhu nyt masennuksesta vaan siitä selittämättömästä pahan  olon tunteesta, kun kaipaamme jotain, mutta emme edes tiedä mitä ja silti tavoittelemme jotain. Se on yksinäisyyden ja hämärässä kulkemisen kirous ja erämaa, johon ihminen eksyy.

En tiedä kuinka moni tunnistaa tämän olotilan. Se on se suunnaton orpouden olo joka huutaa jotain isompaa ja vahvempaa rinnallemme. Yritämme kaikella tavalla tyydyttää tai tukahduttaa tuon kaipauksen. Emme osaa antaa sille nimeä emmekä tiedä sille lääkettä.

Ihminen ei ole luotu olemaan yksin ja siitä huolimatta me löydämme itsemme yksinäisyydestä. Jopa isossa ihmisjoukossa katselemme ihmisiä kuin vieraita.

Mistä on kyse? Lapsuuden täyttymättömistä toiveista? Rakkauden ja läheisyyden puutteesta? Vaikeasta lapsuudesta vai epäonnistuneista ihmissuhteista?

Ihminen on rikki!

Meidän olemuksemme on tarkoitettu olemaan yhteydessä maailman Luojaan ja kaikkein pyhimpään. Mutta emme voi tässä luonnollisessa olotilassamme olla yhteydessä siihen voimaan, jota sielumme ja henkemme kaipaa. Ihminen on ruumis, sielu ja Henki. Tuo Henki on peräsin Jumalalta ja se kaipaa yhteyttä omistajaansa. Joskus muu olemuksemme herää huokaamaan sen kanssa. Se saa meidät etsimään yhteyttä, joka tyydyttäisi kaipuumme. Maailma on täynnä uskontoja, mutta vain yksi Jumala on lähtenyt etsimään yhteyttä itse. Jeesus tuli maailmaan ja hän sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Hän tuli korjamaan yhteyden, jotta voisimme täyttyä Jumalan läsnäolossa hänen Hengellään ja saamaan rauhan sielullemme.

Jumala voi täyttää pohjattamalta tuntuvan yksinäiyytemme ja tuoda lohdun. Emme ole enää orpoja.