Blogitaivas

Mitä pidemmälle yksinäisyyteni ja eristäytymiseni jatkui, ja jatkuu edelleenkin, sitä syvemmälle jouduin itseni kanssa. Kuinka kauaksi jouduinkaan Hänestä Herrastanikin! Olin kuin Joona kalan vatsassa jossa en nähnyt mitään, en eteen enkä taakse. Tunsin kuolevani kituvassa kehossani. Olin kyllä  valmiskin kuolemaan, niin luulin.

Kuitenkin sama Jumala joka oli minua lapsesta asti hoitanut piti huolen omastaan. Sain rantautua Sanan ääreen! Kuinka pieni onkaan ihminen, kuinka vähäpätöinen ja avuton! Mutta on Hän,  joka ei hylkää eikä jätä, vaikka tuntuisi että kaikki ihmiset niin tekisivätkin. Sanoohan sanakin:” vaikka isäsi ja äitisi sinut hylkäisivät, Herra ei hylkää”! – Minä rämmin rannalle, rukoilimme tyttäreni kanssa Ja Herran Henki oli läsnä! Niin ettei sanoa saata.

Olin hukkunut, vetänyt ”vettä keuhkoihini” ja tukehtumaisillani, eikä ketään missään, mutta Herra ei ollut mennyt mihinkään! Hänen rakkautensa, lempeytensä, Armonsa ja hyvyytensä pelasti minut jälleen. Minä löydyin ja löysin sanat – laulujen ja runojen sanat!  Sanojen Sanat ja sävelet! Luin ensimmäisen korinttilaiskirjeen lukuja alkaen kolmannesta? Ja minä täytyin! Kuuntelin ”helmenkalastajien” laulun ja luin runon. Pitkän runon! 742 sivua paksusta Koskenniemen kootuista runoista.

Ensin mielessäni ”Yksin oot sinä ihminen” mutta ajattelin ettei se ole oikea! V.A Koskenniemi teki paljon runoja myös sota- ajasta Suomessa. Minulle aukeni runo nimeltä ”Kenttäpappi”! Se on liikuttava mutta niin pitkä että otan vain osia ja lopun siitä. Miksikö? Ehkä että loppuu itseeni tuijottaminen!

”Sua milloinkaan ma tuntenut en. Olit yksi sa joukost vain. Sinä soturi, pappi ja ihminen, sulta sentään paljon ma sain. – Sun kaularistilläs punaisen näin pisaran hehkuvan, sanantuojan ihmissydämen ja sen ikuisen Golgatan. Olit sulkenut suusi, saarnamies. Mut vain kuolossa kalveten, etulinjoille kulkenut oli sun ties, Sanan tulkki tulinen.

Missä Herraas parhaiten palveltiin asein, virsin taikka kun sotatoveri lepoon siunattiin, sieltä aina tapasi sun. Oman henkesi uhalla sanoman pyhän, kuolevalle veit ja jokaisen kärsivän, riutuvan surut, tuskat omikses teit. Tämä oli todistus toverein, tomus äärellä, heiltä myös sain ma, vieras, tietää yksin tein, miten, pappi, päätit työs…..

– Sinä heräsit huutoon korisevaan. Yön kohdusta nousi tuo kuin kaikki kauhu ja kärsimys maan, sua oisi kutsunut luo. Olit kuullut ennenkin äänen sen. Niin yksin valittaa eläin, avuton ystävä ihmisen, joka herraansa vetoaa…Eläin osaton syntiin ja valheeseen, mut ei osaton kuolemaan oli turvautunut ihmiseen kuin ihminen Jumalaan.

Sinun luotisi lopetti tuskat sen. Sille kuoleman armon soit. Sen viime katseen kiitollisen vielä itse nähdä voit, verivirtaan kun omasta rinnastas sinä suistuit hankeen yön ja sen punaten sydänhurmeellas iäks päätit päivies työn. Vuoks eläimen apua anovan menit pappi, kuolemaan. Mutta alennuksesta maailman mitä meille sa annoitkaan!

Jotain uskosta siihen, mitä ei voi kuolema kukistaa, mikä meitä lähemmäs määräämme vei ja lähemmäs Jumalaa. Mikä kärsimystiellemme lohtua luo ja valoa pimeyteen, mikä meille voiton seppeleen suo yli tomumme kylmenneen. Mik on yläpuolella vainontyön, vihan, valheen valtojen ja yläpuolella maailmanyön: Sydän Urhea Ihmisen.!

Korittilaiskirjeessä kirjoitetaan mm. siitä kuinka Kristuksen tuomioistuimen edessä tutkitaan uskollisuus Herraa kohtaan! Hyvien tekojen määrä ja niiden motiivit?! Kirjoitetaan mille ja minkälaiselle perustalle me täällä ajassa rakennetaan, onko se kestävä silloinkin kun tulemme valtaistuimen eteen. Se tuntuu pelottavalta jos sitä ihmisenä ajattelee ja omia asenteitaan ja tekojaan JA ennen kaikkea tekemättä jättämisiään! Mutta lohdun tuonee mm. 3:11 jossa sanotaan:” Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu ja se ON JEESUS KRISTUS!”

Hän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus on ainoa pelastuksen perustus. Silti on valvottava tilaansa ja rukoiltava että osaisi ja jaksaisi elää  niin että ”rakennus kestää” kun se päivä tulee Herran edessä josta Raamattu puhuu. Jeesuksen vertaus vuorisaarnan opetuksessa kuvailee sitä ”taloa” jota me täällä maanpäällä ollen rakennamme. Mutta me emme hyvän ja kestävän rakentamisessa onnistu ilman Jumalan apua ja Pyhän Hengen läsnäoloa jokaisessa hetkessämme.

Pitkästi tuli mutta kun on ”Hengissä” taas Jumalan armosta! Niin kuin laulussa ihanasti todetaan, kiitos Jumalalle: ”Uskollisuutesi suuri on, Herra ei vaihteen varjoa luonasi Sun! Iäti kestävä perustus varma On Sinun Armosi, Herrani mun. Suuri on Herrani, uskollisuutesi. Aamuisin uusi sun armosi on. Mitä mä tarvitsen Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon”!!

Jumala, siunatkoon ja varjelkoon meitä kaikkia ja tätä maata tänäkin koettelemusten aikana.!

Saarnaaja kirjoittaa:” Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika istuttaa ja aika repiä istutus.”  Mikään ei ole tämän todellisempaa ja jotenkin olen aina pitänyt näistä saarnaajan säkeistä?! En osaa niitä tulkita tai selittää kuin vain ottaa ne sellaisinaan, kuin ne on luettavissa. Alku on tuossa mutta myöhemmin esim. jae 11 on aina minua puhutellut aivan erityisesti ja se on näin:” Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä: mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua!” 

Tuon sydämeen pannun iankaikkisuuden tahdon ymmärtää niin että meillä ihmisillä on tieto Jumalasta olemassa, jos tuon tiedon hyväksymme todeksi. Kukaan ei ole toivoton tapaus Jumalalle. Jakeessa 14 sanotaan:” Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti! Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin” Omana käsityksenäni tuo pelko olisi sellaista että se kääntäisi meidän sydämemme Jumalan puoleen ja koituisi meille tässä ajassa siunaukseksi ja voimaksi ja tulevassa iankaikkiseksi elämäksi.

Raamatussa ei ole yhtään turhaa kirjoitusta eikä sanaa! Ja se on maailman ihanin asia ja totuus! Mutta tänään on taas soinut mielessäni hengelliset laulut joiden sanoma on myös aina ajankohtaista. Siirrän ne loppuun mutta laitan jotain, asiaan liittyvää, maallistakin tähän väliin. Nuorena yksi intohimoinen harrastukseni olivat myös runot. Runoilijoiden etupäässä, näistä maallisista runoilijoista,  Eino Leino, Uuno Kailas ja Aaro Hellaakoski.

Tähän päivään tuli mieleeni Eino Leinon runo ”Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks”!? Totta tuokin. Joskus vaikeina aikoina siteeraamme tyttäreni kanssa tätä runoa koska se jotenkin tuntuu tuttuakin tutummalta meille! Joskus muutenkin vain? Mielestäni jos oikein oikaisen, meissä suomalaisissa on jotain samaa kuin saarnaajassa, – aika ajoin? Ja nyt se runo:

” Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks/ ja haaveet ne käy yhä haikeammiks,/ ne polttaa, ne hehkuu, ne halaa/ Joka ilta ma mietin: Kai huominen uus/ tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus!/ Yö loppuu, mut murheet ne palaa. /Ne tulevat niin kuin kotihin/ ne tuovat uusia vieraitakin, /jotka nimellä tunnen ma juuri./ Se murhe, mi eilen mun murtaa oli,/ suli hymyks, kun tänään suurempi tuli -/ koska tulee se suurin suuri?

Koska saavut sa tuskani korkein,/ sinä maailman valtias mahtavin, jota lapsesta saakka ma uotin/, jota vapisin öisin mä vuoteellani,/ min katseen tunsin ma kasvoillani,/ kun hetkeksi onneeni luotin? /Sun edessäs tahdon ma polvistua,/ mut silmihin katsoa tahdon ma sua/ ja sanoa: Henkeni annan!/ Mut mieltäni nuorta en milloinkaan. Se tuskassa tulta iskevi vaan,/ sen kanssani hautahan kannan.

Laulu joka on aamusta asti soinut mielessäni on tämä: ”Sun Henkesi sateen alle, mun sieluni uupunut vie! Oi kirkasta huokaavalle Ristin siunattu kaita tie! – Ei riitä, jos kerran Sulta Sun kasteesi Siunatun sain. Mä tarvitsen uutta tulta, uutta armoa matkallain!/ Ei väsyä kesken matkaa Tien kaitaisen kulkijat saa. On määränä siksi jatkaa, kunnes perille saavutaan!”

Niin saammeko väsyä? Kyllä minä väsyn aina vaan helpommin ja ehkä me kaikki joskus tunnemme suurta uupumusta josta ei meinaa millään selvitä, mutta emme luovuta eikä meidän Herramme! – Jesaja profeetan sanat luvussa 40:29-31 lupaavat Herraa odottaville uuden voiman! Voi kuitenkin olla ettei aina siltä tunnu ja voi joutua omasta mielestään odottamaan liiankin kauan. Uskon kuitenkin syvästi siihen ettei Hyvä Jumala anna uskon eikä toivon sammua vaikka ihmisenä elämän kuormiin ja menetyksiin väsyisikin!

Vuonna 1873 Fanny J. Crosby-van Alstyne on kirjoittanut laulun ”Siunattu varmuus Jeesus on mun, Oi, mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen. Tämä on laulu sydämeni Ylistän Herraa ainaisesti! Tämä on laulu sydämeni Ylistän Herraa ainaisesti”….! Ja vielä yksi: ”En mä aarteita etsi, enkä onnea maan, mutta Jeesuksen löytää on nyt toivoni vaan. Elon kirjassa ovat nimet lastesi Sun. Sano, Jeesus, oi, siellä nimi onko myös mun! Kyllä se on.

Jumala On Rakkaus!

Koko päivän on ollut mielessäni Hilja Aaltosen laulu ts. sävelletty runo ”Puhalla Jumalan Tuuli” mutta olen kirjoittanut siitäkin jo aikaisemmin. Sitten tuli mieleeni sanat ”lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani” mutta siitäkin olen jo aiemmin kirjoittanut (18.3.-19) eli ei kovin kauaa sitten. Olen huomannut että ellen heti, saatuani jonkin aiheen sitä kirjoita, sen teksti ei enää elä? Ja vähän tehty tämäkin taitaa olla, ainakin osittain?.

Minulla ja minussa kaikki on vanhaa, radiokin johon on asennettu kuunneltavaksi vain yksi kanava, Radio Dei! Mutta ihmeellisesti ihmeellinen Herran Henki tietää milloin tarvitsen mitäkin ja tulee apuun, ei anna minun nääntyä. Jos ei muuten niin radio Dein kautta! Se on tapahtunut usein.

On eletty vaikeaa aikaa, monin tavoin erittäin vaikeaakin. Ihmisillä on murhetta, huolta ja surua, kuoleman suruakin. Joten Pyhän Hengen läsnäoloa ja lohdutusta tarvitaan jälleen kerran olevissa oloissa. Lohdutetuksi ja yllätetyksi tulin itsekin kun n. viikko sitten avasin radio Dein.!En ollut uskoa kuulemaani kun tuttu ääni kantautui korviini ja kuulin opetettavan roomalaiskirjettä! Meidän Ari pappihan siellä oli äänessä.!

Muistin kuinka suuresti siunatuksi tulin ja tulimme silloin, kun hän piti samaa sarjaa meidän kappelillammekin aikoinaan. Jos olisin tämän kirjoittanut heti kun kuulin tuon tutun äänen otsikko olisi ollut ”Pitäjänmäeltä tuulee”! Sillä sieltä todellakin tuuli, muutakin hyvää kuin roomalaiskirje. Kirkkoherra Arto Antturin ja TV7n ”päällikön” Martti Ojareksen keskustelu siitä mikä on tervettä ja raamatun sanan mukaista oppia sairastumisista. Arto Antturi oli vaimoineen sairastanut koronan ja parantunut, mutta Tv7:llä eräs henkilö opettaa etteivät uskovat sairasta.

Minua se kosketti koska olen itsekin aikoinani joutunut sellaiseen seuraan jossa eräät väittivät ettei uskova sairastu kun Jumalan nimessä vastustaa kaikkea sairautta, kuten he sanoivat: ”eivät ota mitään sairautta vastaan koska sairaus on vihollisesta”. Siis että ihminen voisi tahdollaan vastustaa sairauksia! En niissä piireissä ”viihtynyt”. En olisi uskonut että tuota vieläkin opetetaan, mutta näyttää opetettavan. Voi niitä jotka opettavat ja niitä jotka saavat sielulleen vahingon.

Pyhä Henki, lohdutuksen ja totuuden Henki on avain raittiisen ja voimaannuttavaan uskoon. Joskus blogitaivaan alussa kirjoitin pienen tekstin, lyhennetyn alkuperäisestä, mutta kerroin siinä kuinka minulla on sydämeni sopukoissa ”Hiljaisen Surun salattu huone” jonne tiedän tien jota kukaan muu ei tiedä, ja jossa kohtaan Hänet joka on Tie totuus ja Elämä, Hänen hengessään joka on Pyhä!

Huomenna, jos Herra suo, on Helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen ihana ja taivaallinen päivä! Mitä me olisimmekaan ilman Pyhää Henkeä, emme mitään. Pyhä Henki, Armon, Rauhan, Lohdutuksen ja Totuuden, vie meidät aina Isän ja Pojan Valtaistuimen eteen. Varsinkin silloin kun Häntä eniten tarvitsemme! Ja silloinkin kun emme ymmärrä tarvitsevamme, Hän johdattaa!

Hän, kaikkivaltias Isä, jota Jeesuksen nimeen rukoilemme kuulee meitä aina eikä lakkaa seuraamasta mitä Hänen omilleen kuuluu. Hän, Hyvä Paimen ei nuku eikä torku! Eikä Pyhä Henki sisimmässämme lakkaa rukoilemasta puolestamme, saamme nauttia täysin siemauksin Pyhän Hengen raikkaasta ja puhtaasta tuulesta, ja syttyä ainutlaatuisesta tulesta joka vie meidät lähimmäistemme luo, jos ei muuten niin rukoillen ainakin. Kiitos, Ylistys ja kunnia Jumalalle.

”Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus, anna elämälle Suunta ja tarkoitus. Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen. Sinne paina hiljaa luottamus Jeesukseen! Rohkaise minua Henki, murenna pelkoni tässä maailmassa osoita paikkani. Valaisen Jumalan Henki, Silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toisille. Kosketa minua Henki Herätä Kiittämään, Sinun lähelläsi Armosta elämään. Kosketa Jumalan Henki, syvälle sydämeen Sinne paina hiljaa Luottamus Jeesukseen!”  virsi 124.

Siunattua Pyhän Hengen Juhlapäivää, Helluntaita!

Tänä aamuna katsoessani ikkunasta ulos huomasin kuinka yhdessä vuorokaudessa, yöpakkasista huolimatta, pihlajapuuni oli kasvattanut suuret silmut oksiinsa! Mikä ilo ja riemu, kiitos Jumalan.

En ole voinut kovin hyvin olen väsynyt, mutta tuo ihana pihlajapuu toi mieleeni profeetta Jeremian! Olen muutenkin vanhaa testamenttia lukenut mutta nyt Jeremiaa. Luvussa 29 minun vanhassa, äidiltä perimässäni Raamatussa, on paljon jakeita alleviivattuna, omasta toimestani, ja ollut jo kauan.

Kun en ole ”uskonoppinut” missään koulussa, niin en lähde mitään selittelemään vaan laitan tähän sen minkä itse tänään ajatuksiini sain. Tuo koko luku on siunaava ja uskon että se on tarkoitettu meille kaikille rohkaisuksi kaikkina aikoina, kun sen niin luemme. On hyvää ja tarkoituksen mukaista lukea Sanaa kokonaisuuksina ja ei tätäkään lukua kannata jättää tähän vaan jatkaa ainakin kahden seuraavankin luvun verran. Sillä niinkin voi näistäkin luvuista sanoa että lopussa kiitos seisoo. Jumala lupaa aina hyvää niille jotka ottavat lupaukset uskoen vastaan. Ja sen uskonkin lähde on Jumalan Pyhä Henki, Hän jonka Jeesus taivaaseen noustuaan lupasi vuodattaa omilleen voimaksi.

Mutta alkuun. Se Sana joka tänä aamuna, ikkunasta katsoessani tuli mieleeni, on Jer.29: 11-14:” Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo HERRA: Rauhan eikä turmion ajatukset; Minä Annan teille Tulevaisuuden ja Toivon, silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, JA MINÄ KUULEN TEITÄ!

Te etsitte minua ja Löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä anna teidän löytää itseni, sanoo Herra, ja minä käännän kohtalonne ja kokoan teidät kaikista kansoista ja kaikista paikoista, joihin olen teidät karkoittanut, sanoo HERRA, ja palautan teidät tähän paikkaan, josta minä siirsin teidät pois.”

Jumalan Sana kaikkineen pätee kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa jos osaa ja tahtoo sen niin lukea ja uskoa! Me tiedämme Lunastajamme elävän ja seisovan viimeisenä multien päällä, kuten Job kaikissa ahdistuksissaan häntä ”neuvomaan” tulleille todisti!!! Jumalan sanasta ei todellakaan katoa pieninkään piirto, ei edes tämän koronaviruksen aiheuttaman tilankaan, niin raskas kuin se onkin, takia!

Itse en ole poistunut kotoani koko aikana joka on karanteeniksi julistettu, eikä täällä ole käynyt muita kuin tytär pikaisesti ja avustajat suojattuina kolmena päivänä viikossa. Mutta minulla On Sana ja Ikiaikojen Jumala Sanassaan, Kaikenlaisina aikoina, ja kun minä katselen ikkunastani sitä kaikkea minkä Hän on iloksemme luonnossa luonut minulle nousevat kyyneleet silmiin ja sydämeni kera Henkeni Häntä kiittää ja ylistää, niin kuin myös Jumalan luonto kerallani!

Israelin kansalle Jumala lausui kauniit toivon sanat ja laitan ne tähänkin koska ne virvoittavat myös tämän ajan ahdingoissa: Jeremia 31:3 – ” Kaukaa ilmestyi minulle Herra:” Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. MINÄ Rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi!”

Kiitos Jumalalle armostaan ja lohdutuksistaan. Saamme olle kaikissa vaivoissamme ja huolissamme Hänen valvovien, rakastavien silmiensä ja Hyvän Tahtonsa alla! Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen täytetyn työn/ ylösnousemuksen ansiosta.! Herra siunaa ja varjelee meitä jokaisena elämämme päivänä, meidän tunteistamme ja huolistamme huolimatta.

Siunattua äitienpäivää kaikille.

” Kuulkaa kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. – Kallistakaa korvanne ja tulkaa Minun tyköni, kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot” Jes. 55 1 ja 3

Oikeasti tämän otsikon piti olla ”Luokalle jäänyt”, mutta sitten kuuntelin tapani mukaan, radio Jumalan palveluksen Suomen Raamattuopistolta jossa oli saarnaajana jälleen Juha Vähäsarja! Yksi eniten arvostamistani papeista ja otsikko muuttui.

En ole pitänyt itseäni masennukseen taipuvaisena vaikka tunteet heilahtelevatkin herkästi äärestä toiseen. Olin myöskin luullut ettei elämäni mitenkään muuttuisi tavanomaisesta arjestani tämä koronan myötä. Mutta kyllä se väkisinkin muuttui. Alkoi tuntua tuskalliselta. Vaikka oletinkin tottuneeni tähän vankeuteen jonka ruumiin vammani minulle tuottaa? Niin ei se sittenkään lisärasitteineen mainitun viruksen sääntöjen ja määräysten lisäksi totta ollutkaan.?

Ylensäkin on aika vaikea saada esim. tarvittavia lääkäriaikoja lähiterveyskeskukseen, ja kun vihdoin olin niitä kaksittain saanut, ne peruttiin kuten myös yksi operaatio. Minulla ei myöskään ole mitään hienoja koneita, ei älypuhelintakaan jne. Eristys on aika massiivinen, ja pahimmalta tuntuu kun ei ole seurakuntayhteyttä.

Niin, olin siis luullut, vaikka itse olenkin polio bandemian uhri, ettei nykyinen tilanne muuttaisi mitään.?. Polio virushan riehui  mm.1950 luvun molemmin puolin maailmalla ja toisin kuin tämä korona, polio virus tarttui lapsiin kaikkein herkimmin ja siksi se ensin nimettiinkin ”lapsihalvaukseksi” joka vammautti lukemattomat ihmiset ja tappoi myös. Eli onhan näitä ollut, joista pahin lienee ns. ”Espanjan tauti” joskus aikoja sitten.

Kuulin tv haastattelussa, sen minkä olen tiennytkin, että polio viruksia on kolmea erilaista ja kahteen lopulta löydettiin  rokote. Olen siis pandemiasta eloon jäänyt uhri. Tämä korona ei ONNEKSI vammauta ketään, mutta jos huonosti käy tappaa. Elämässä kuitenkin saattaa käydä niin kuin vanha sanontakin kuuluu: ”Ei kahta kolmannetta”. Ja niin on. Ei huonot uutiset kohdallani tähän alakuloiseen mielialaani loppuneet.

Mutta onneksi on sen verran laitteita että saa kuunnella ja katsellakin lähetettyjä Jumalan palveluksia. Jumalan Sana ei todellakaan tyhjänä palaa! Ja onneksi on Raamattu ja virsikirja, sekä Hengellinen Laulukirja, kun kotikirjastokin on nyt karanteenissa. Mutta miksi tuo otsikko ”luokalle jäänyt” oli ensimmäinen vaihtoehtoni. No, Juuri näitten tuntemuksieni takia, jotka yllättivät minut! Tunsin jääneeni luokalle, en ollutkaan selvinnyt, en kestänytkään, ollut vahva.!

Kuulin sitten radiosta kauniin laulun jossa laulettiin yhdessä säkeistössä jotenkin seuraavasti:” Olin luullut jo joksikin tulleeni, olen luullut kasvaneeni, tämän kiven heitit mua hiertämään, että minusta tulisi helmi. Tämän kiven heitit mua hiertämään että pieneksi kasvaisin”! Etsin sitä googlesta ja sain selville laulajan ja laulun nimen joka on ”Kivi” ja laulaja Birgitta Silvennoinen. Samalta oudolta sivulta löysin hänen laulamanaan toisenkin laulun, nimeltään ”Rakkaani”. Molemmissa on mitä puhuttelevimmat sanat. Ne hoitivat ainakin minua ja palauttivat ihmiseksi.

Kuunnellessani sitten Juha Vähäsarjan saarnaa itkin ja itkin. Se oli niin aito, hoitava ja koskettava. Jotenkin se hoiti aivan erityisellä tavalla niin kuin hänen saarnansa yleensäkin. Oppaksi kaikille jälleen kerran, niitä voi kuunnella SRO:n sivulta, suosittelen. Tytär tuli sitten taas ”sunnuntaikäymään” ja sanoi katselleensa televisiosta tämän päivän Jumalanpalveluksen ja kehui kovin. Olin sen nauhoittanut ja saatoin itsekin sen katsoa nyt myöhemmin.

Sana oli Sanaa! Sana, kun se on raamatullista on Pyhää ja hoitavaa. Ammatti ihmiset, jotka itsekin uskovat, osaavat ja löytävät oikeat sanat kulloisestakin aiheesta ja totisesti Jeesus on se Hyvä Paimen joka ei laumansa huonointakaan jätä, ei sitä viimeisintäkään! Ei sitäkään joka ei muitten vauhdissa pärjää! Kiitos Jumalalle armostaan ja rakkaudestaan meitä kaikkia kohtaan, minuakin.

Virsi 498. Tiedän ettei kaikilla ole virsikirjaa, niin kirjoitan sanat tähän vaikka pitkästi jälleen tuleekin.

”Nyt kulkee halki korpimaan Jumalan lapsen tie, vaan päivän matkan kerrallaan se kotiin täältä vie. 2. Kun Paimen kantaa olallaan pienintä karitsaa, niin Jeesus seurakunnassaan myös hoitaa horjuvaa. 3. Oppaaksi pyhän enkelin hän rinnalleni suo. Jos joudun tiellä tahroihin, Hän Ohjaa Lähteen luo. 4. Jeesuksen veri puhdistaa, niin tunnon rauhan saan ja lapsen tietä taivaltaa taas Jaksan Uudestaan.5. Lämmössä armon auringon jo linnut visertää, vaan sitten suvi aina on, kun Matka Taakse Jää!”

Runsas kuukausi on koronakoulua takana. Viisi viikaria käy lähikoulua ja 17 muksua taistelee läksyjen kanssa kotona. Whatsup piipailee taskussa jatkuvasti kun muksut palauttelevat tehtyjä tehtäviä tarkastettavaksi. Takaraivossa on jatkuvasti pieni huoli ja pelko joka ei tainnu pois edes rukouksella.  Kai pitäisi paastota tai jotain.

Näiden viiden pojan vesselin kanssa olemme saaneet sukeltaa hieman syvemmälle pääsiäisen tapahtumiin. Etenemme samaan tahtiin kuin kotikoululaiset ja siksi jää hieman tavallista enemmän aikaa keskustelulle. Poikia kiinnostaa hurjasti mitä Jeesukselle tapahtui oikeasti ja siksi haluaisivat, että uskontoa olisi joka päivä.

Uskonnon opetuksesta on vuosien mittaan kehkeytynyt oppiaine, jossa on tilaa pohtimiselle. Jos lapset saavat vapauden kysellä ja heitä innostetaan keskusteluun niin se suo mahdollisuuden avata vaikeitakin aiheita ja puhua niistä. Toki lasten ikätaso huomioiden.

Eilen keskustelu Pyhästä johti taas Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Pohdimme Jumalan olemusta ja miten hän voi olla samalla isä, poika ja Pyhä Henki. Etenkin Pyhä Henki kiinnosti. Katsoimme pienen pätkän elokuvasta, jossa Pyhä Henki laskeutuu opetuslasten ylle. Samalla pojat miettivät enkeleiden kokoa ja sitä voiko niille pärjätä painissa. No, eipä tietenkään voi pärjätä, oli poikien yksituumainen päätelmä, koska se jaksoi työntää yksin kivenkin haudalta. Pojille Jumalan pyhyys ilmenikin vahvuutena ja voimana.

Meidän Jumala suhteemme elää ja muuttuu koko ajan. Pojan koltiaisille Jumala on ennen kaikkea ylivoimainen ja ylivertainen kaikessa. Itse jään pohtimaan sitä miksi itse sitten aikuisina pyrimme itse ratkaisemaan ja kantaamaan kaiken elämän painon omilla harteillamme. Kun toisaalta lapsi on monissa asioissa hyvin itsekäs ja lapsellinen, niin perusturvallisuuden hän hakee ulkopuoleltaan. Siksi hänelle on luontevaa myös nähdä Jumala kaiken kantajana ja vahvana.

Jeesus asettaakin uskon esikuvaksi sylivauvan. Uskon paradoksi ja vaikeus onkin heikkouden muuttuminen vahvuudeksi. Jotta tämä on mahdollista on meidän hyväksyttävä se että ainoa todellinen ja kestävä turva on ulkopuolellamme oleva Jumala joka on suurempi ja vahvempi kuin mikään muu asia maailmassa.  Tämän vuoksi henkilökohtainen usko ja suhde Jeesukseen on tärkeää. Koska Jeesus haluaa tulla elämäämme kantamaan taakkojamme.