Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


6 kommenttia

Kuinka armosta tuli armotonta

Armo on vaikea laji suomalaisille. Ihan kuin se olisi olutta isossa tynnyrissä ja sitä lasketaan tuoppiin tarvitsijan mukaan. Siivosyntiselle pikku-tuoppi ja tuhlaajapojille iso ja kun homma menee överiksi, niin tarjoilu lopetetaan kokonaan. Armoa säännöstellään sen mukaan mihin porukkaan sattuu kuulumaan. Baarimikkoina toimii milloin oman seurakunnan valitut milloin muiden porukoiden ja ulkopuolisten sekalainen kuoro.

Armo ei ole kuitenkaan mitään huvijuomaa, vaan se on nöyrän ja heikon evästä. Armo on nälkäisen ensimmäinen suupala, joka syödään kuin lapsi silmät onnesta loistaen.

Armosta on tullut armotonta vääntöä. Armon avulla hallitaan ja paikoin jopa tyrannisoidaan ihmisiä. Armottomuus on tyhjentänyt seurakuntia ja yhteisöjä tehokkaammin kuin ateismi tai islam, joka muuten tuntuu olevan armottomien uhka numero yksi.

No, puhun ehkä kärjistetysti ja provosoin, sillä monen mieli ja sielu on herkillä, kun kristikansaa vastaan hyökätään mediassa ja paljastuskirjojen avulla. Mutta toisaalta, kun puhutaan hengellisistä ylilyönneistä, niin niitä tekevät kristityt itse. Mutta miksi näin on? Miksi eri ryhmien käsitykset armosta ovat niin erilaisia?

Puhun meidän suomalaisten syntikäsityksen ja parannuksen välisestä vääristyneestä suhteesta. Siitä  miten huonosti lopultakin tunnemme Raamattua ja sen käsitystä synnistä. Puhumme synnistä usein luetteloina ja listoina eli puhumme tekosynneistä. Usein synti on jotain, joka rikkoo ihmisten välisiä suhteita tai vahingoittaa meitä itseämme. Raamatussa on oma syntisanastonsa, joista kuusi synti-sanaa puhuu juuri tämän kaltaisista synneistä. Suomenkieli ei kuitenkaan kykene erittelemään niitä ja kuva jää väkisinkin kapeaksi. Rikkomus toista ihmistä vastaan on myös rikkomus Jumalaa vastaan. Jeesus puhuu vahvasti siitä, miten meidän tulisi hoitaa ihmistenvälisiä suhteita ja pitää ne kunnossa. Jeesuksesta ei voi puhua ilman että puhuu rakkaudesta. Jeesuksessa on aina rakkaus läsnä, silti monet pitävät lainsaarnaa tärkeämpänä kuin rakaudensaarnaa. Armo ei merkitse lain katoamista vaan sen täyttymistä. Ilman tuomiota ei voi armahtaa ja siksi tuomion hetki on Jeesuksen omalle pelastuksen hetki.

Rikokset, joita Taivaallinen tuomioistuin käsittelee, ovat meidän syntejämme. Raamatussa mainitaan seitsemän erilaista synti sanaa. Käännökset ovat suppeita mutta suuntaa antavia ja tekstiyhteys määrittää lopullisen merkityksen. (Lähteenä Ilkka Puhakan ja Risto Santalan tekstit)

Het´, väliseinä, muuri

Rish`aa, pahuus,

Avel, tietoinen vääryys .

Avon, vääristyneet kasvot .

Avera, ylitsekäyminen, venytetään (lain) rajoja,    Poljetaan Jumalan tahto  maahan. 1.Sam 2:12 ks 1.Sam 3:1

Pesh´a, huulten synnit, valehtelu ja talousrikokset.

Zadon, Tarkoituksellinen vahingonteko.

Eniten käytetään sanaa het, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yhteys on poikki. Syntiinlankeemuksessa yhteytemme Jumalaan katkesi ja se on ollut kuin railo, joka vain levenee ja kasvaa.

Kaverini Pasi sai yhdellä lauseella melkoisen prosessin liikkeelle päänupissani. Sen sisältö kuoriutui mieleeni suurinpiirtein näin. ”Armon kalliolla on turvallista kompuroida”.

Parannus Raamatussa merkitsee ensisijaisesti Jumalan luo palaamista. Isä ja kaksi poikaa l. Tuhlaajapoika vertaus paljastaa meille kaksi merkittävää tosiasiaa meistä ihmisistä. Toiset haluavat paeta Jumalaa ja tehdä omat valintamme ja toiset jäävät hänen lähelleen mutta ilman todellista yhteyttä. Molemmissa tapauksissa yhteys on poikki. Molemmissa tapauksissa omat intohimomme ja touhumme  ovat tärkeämpiä kuin se että olisimme aktiivisesti yhteydessä Jumalaan ja löytäisimme sen hyvän, jota hän haluaisi tarjota.

Tehdessämme parannuksen ja tartumme sovitukseen, korjaa se tämän yhteyden. Sen mahdollistaa Jeesuksen uhri. Siinä Jumala sovittaa synnin itse itsensä kanssa ja tarjoaa siten lunastuksen ja pelastuksen kättä meille. Jumala sovittaa koko maailman synnit itse itsensä kanssa Jeesuksessa Kristuksessa. Nekin synnit joita ei vielä ole edes tehty. Jeesus tullessaan ihmiseksi hän alistui Jumalan tahtoon ja korjasi sen mitä Adam ja Eva rikkoi. Yksi rikos, yksi sovitus.

Sovitus koskee koko ihmiskuntaa. Kun Ihminen tarttuu tuohon käteen hän pelastuu. Kaikki tämä todetaan ja lyödään lukkoon Taivaallisessa tuomioistuimessa. Kyse on juridisesta tapahtumasta ei pelkäästään moraalista ja etiikasta. Kun vapauttava päätös on annettu sitä ei tarvitse uusia. Kun ihminen vastaanottaa pelastuksen ja armon, se on voimassa siitä lähtien.

Juutalaiset uhrasivat jokaisen synnin takia, mutta Jeesuksen oman ei pitäsi ryhtyä samaan. Meidän ei tulisi lähteä kantamaan syntejä, jotka on annettu anteeksi. Siitä huolimatta näen kuinka ihmiset päivästä toiseen kantavat syntejään Jeesuksen eteen kuin vaihtokauppa tavaraa ja pyytävät armoa itselleen. Miten pyytää asiaa jonka on jo saanut omistaa.

Millaista lainsaarnaa Kristitty siis tarvitsee? Se on hyvä kysymys. Mitä  on parannus, kun jo vaellamme Kristustietä.  Kristityn elämän suuri ongelma on se, että elämme armahdettuina mutta yhä syntisessä maailmassa ja syntisinä. Armahduksen tarve ei lopu koskaan. Miten ymmärtää se tosiasia, että sovitus on tapahtunut jo ennen kuin olin edes syntynyt.

Olen itse tullut siihen tuloksen omalta kohdaltani, että kun elän avoimesti Jumalan edessä ja pyydän anteeksi tekojani Jumalalta kuin poika isältään niin tiedän isän olevan armollinen ja armahtavainen. Tarvitsen opetusta Jumalan lapseudesta ja siitä miten vaellan kristittynä kasvaen sellaiseksi kuin Jumala on minut tarkoittanut. Tarvitsen lain, jotta osaan peilata elämässäni olevat pimeät kohdat niin, että voin tuoda nekin Jumalan eteen. Mutta koska olen Jeesuksen oma, uskallan luottaa armoon ja rakastaa kaikkia ihmisiä aidosti. Uskallan luottaa siihen, että Jumala pitää huolta omistaan, myös niistä joiden kanssa en aina ole samaa mieltä. Jumalan Henki tekee minussa työtään ja saa minut tuottamaan hyvää hedelmää koska minusta itsestäni ei siihen ole.


3 kommenttia

Kaksi Maljaa

On kaksi maljaa. Toinen käsittämättömän tuskan ja kärsimyksen pimeä malja ja toinen, yhtä sanoinkuvaamattoman ilon ja kirkastuneen riemun malja!

Ihaninta mitä tiedän on Jumalan iäti voimassa oleva sana. Raamatun ensimmäiset sanat jo siunaavat ja sykähdyttävät sydän juuriin saakka. ”Alussa Jumala Loi taivaan ja maan!” Riemulla saan lukea kuinka kaikki jatkuu kunnes pääsen sen kauneimpaan kohtaan..
”Ja Jumala sanoi!”

”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme…Ja Jumala loi ihmisen kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät”!
Kaikki minkä Jumala loi, oli kaunista, puhdasta ja hyvää! Mutta kertomus jatkuu. Juuri nyt olemme viettämässä pääsiäistä.

Minun pääsiäiseni on yleensä hiljainen. Saan kokea sen mahdollisimman läheisesti Herrani kanssa. Varsinkin pitkänperjantain.
Jo lapsuudessani, siitä asti kuin muistan, pääsiäinen on koskettanut sieluani enemmän kuin mikään muu kristillinen juhla. Elän vahvoin tuntein, niin kuin kaikki luovat ihmiset. Lapsuuden koskettavista virsistä on jäänyt vahvasti mieleeni virsi:” Murhemielin, kyynelöiden oppilasta kaksi käy. Mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei enää näy. Mutta katso, kulkeissansa HÄN käy heidän rinnallansa. Seurassansa vaeltaa. Kohta murhe kaikkoaa.”

Jumala loi ihmisen kuvakseen, kaltaisekseen. Se on ihmeellistä, valtavaa! Siksi uskon myös että ihmisillä on alusta asti ollut suuri tarve ilmaista kaikkea kokemaansa ”tuhansin kielin”, kuvin, sanoin ja sävelin. Koen että luovuus on yksi suurimpia Jumalan armolahjoja ihmisille. Ja kuitenkaan, niin paljon kuin ihminen on pyrkinytkin elämää kuvaamaan, joskus mikään ilmaisu ei tunnu riittävän. Ei sanat eikä sävelet. Ei ihaninkaan ihmisen saavutuksista.

Pitkäperjantain aamuni alkoi siten että olin juuri aloittamassa hampaiden pesua kun yht´äkkiä sydämeni täytti voimakas murhe, melkein fyysinen. Minut täytti murhe erään ystävän vaikeasta ja pitkäaikaisesta elämäntilanteesta. Samassa koin olevani yhtä hänen tuskansa kanssa. Olin saman maljan ääressä, jossa olin saanut tietää hänen jo pitkään olleen. Kokemus oli hyvin vahva. Siinä istuin ja itkin. Vain Jumala tietää mistä syvimmiltään oli kysymys. Ja kuitenkin sisimmässäni koin lepoa ja rauhaa. Tunsin tarvetta ravita itseäni olemalla lähellä Pyhää Henkeä.

Iltapäivällä tuli tytär ja meillä molemmilla oli suuri halu ja tarve rukoilla. Saimme kokea valtavaa Pyhän Hengen läsnäoloa. Kiitos, ylistys ja Kunnia kumpusi meistä kohti Jumalaa, Pyhän täyttäessä maljaamme ylitsevuotavasti riemulla ja ilolla. Tytär lähti mutta koko illan sain tuntea ja kokea olevani jumalallisen rakkauden, hellyyden ja taivaallisen lohdutuksen ympäröimänä. Rakastin Jeesusta enemmän kuin koskaan olen voinut ymmärtää. Hän Oli väkevästi, mutta hyvin hienotunteisesti läsnä ja koin, Hän elää! Hän ei koskaan kuole! Hän elää ja täyttää meidän maljamme ilolla, riemulla ja voimalla sen sijaan että se olisi vain kärsimyksen täyttämä. Me saamme elää Hänen kanssaan ikuisesti!

Siis! ”Enkö Herraa, Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! Enkö suurta auttajaani, ylistäisi hartaasti!” virren 270 sanoin!

Lopuksi vielä Anni Korpelan runon säkein!

Tänä aamuna säteilevänä

Tänä aamuna säteilevänä
sydän autuas ihmettelee,
miten jokainen ruohonkorsi
niin säihkyy ja kimaltelee
ja pieninkin kukanterä
on aamuun nostanut pään
ja sen lehdissä kasteisissa
kuin Jumalan hymyn nään.

Tänä aamuna säteilevänä
sydän pyytäen kumartuu;
Suo, Jumala, minunkin loistaa
kuin ruoho, kukka ja puu
ja julistaa suuruuttasi
ja säteillä rakkauttas.
Minä tahtoisin lakkaamatta
olla armosta autuas!


2 kommenttia

Runo ja virsi

Ryövärin vaimo Golgatalla

Hiljeni ääni kummulla
ristit, nousevat synkkinä vasten taivasta tummaa.
Laannut on voihke ja itku,
herja ja pilkka.
Kukapa mahtaisi mitata tuskien summaa?
Maa on vavissut, kalliot haljennut alta.
Tuokion kestänyt vihan ja pimeän valta.
Kansa pois rientää säikkyen tekoaan.

Varjona joku käy ihmisjoukkoa vastaan,
mustissa vaatteissa, huntuunsa piiloutuu.
Hiljaa hän hiipii ja arkana kyyristyy
jos joku tutkien
katsoo ja lähestyy.

Hän on ryövärin vaimo. Tottunut pimeään.
Hän on merkitty nainen, jota nyt syljetään.
Hän haparoi yksin Golgatan kumpua kohti.

Sano Jumalan Poika, missä on paratiisi,
hän vaikeroi ristin alla
ja nyyhkyttää.
Olen ryövärin kurja vaimo, rikollinen.
Olen salannut tekonsa,
vääryyden leipää syönyt.
Sano kurjalle, tottako se, mitä suustasi kuulin
kun takana kansan villin ja vihaisen
minä piileksin yksin. – Harhoja kuulleeni luulin.

Sano, tottako on,
kun lupasit kanssasi viedä paratiisiin jo tänään
rosvon ja tuomitun?
Oi, Jumalan Poika, ryövärin vaimolla sano
hän missä nyt on?
ja huntunsa mustan alla
käsiin kasvot hän kätkee ja maahan lankeaa.
Jo kaupunki nukkuu,
jossakin loitommalla
peto nälkäinen hiipii ja saalista ulvahtaa.

Pimeän sylistä haamuina ristit nousee
ja tuskaansa vaimo vain petoja odottelee.
Mutta äkkiä on kuin jostain sävelet soisi
ja on kuin Golgatan kumpu valaistu oisi.

Oi, ristiä kaksi kirkkaana säteilee!

Valokehässä ryövärin vaimo polvistuu.
Yötä mustempi siellä on –  kolmas ristinpuu.

Anni Korpela

virsi 78

Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen.
En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini.
Sä kuolit, että pääsisin Jumalan lapseksi ja taivaan tiellä seuraisin sinua Herrani.
Taivaaseen potin aukaisit, kun voitit kuoleman, ja siksi aina sinua, oi, Jeesus, rakastan!

1Kor.2:1-9  Siunattua pääsiäistä

 

 


3 kommenttia

Paluuta Juurille

On pakko myöntää tämän nykyisen ajan rasittavan itseäni kaikin puolin ja ennen kaikkea sekä henkisesti että hengellisesti. Olen ajatellut menneitä.  Kaivannut puhtautta, väkivallattomuutta, aitoutta, ihmisten hyvää tahtoa toisiaan kohtaan. Paluuta kunnioittamaan lakia ja järjestystä. Olen huolissani niiden puolesta jotka järjestystä valvovat oman henkensä uhallakin. Minua järkyttää ihmisten pahuus joka aiheuttaa toisille ihmisille kauheaa kärsimystä. Haluan omantunnon takaisin.

Tätä blogia aloitan, jos mitä, rukoilemalla Jumalan armoa. Tahtoisin osata kirjoittaa sanottavani sillä parhaalla tavalla joka minulle, ihmisenä, on mahdollista. Jumala auttakoon.

Kotikaupungissani on ns. kotikirjasto, erinomainen palvelu ikääntyville ja liikuntaesteisille ihmisille, sieltä voi netin kautta tilata kirjoja luettavakseen ja ne toimitetaan, ilmaiseksi, tilaajille kotiin. Onnistuin tälläkin kertaa saamaan tilaamani kirjat. Olen tätä palvelua jo vuosia käyttänyt. Kaksi kirjaa oli ylitse muiden. Toinen P.T Juntumaan ”Elian päivät” ja toinen Risto Santalan ”Särkymisen siunaus”. Ensin mainittu kertoo Eliasta, Johannes kastajasta ja Jeesuksesta. ”Särkymisen siunaus” syvällisesti, hoitavasti, rohkaisevasti, siunaten ja lohduttaen, nimensä mukaisesti, ihmisen osasta ja Jumalan työstä ihmisen hyväksi.

Minä uskon Jumalan johdatukseen, niin usein olen saanut rukouksissani kokea ihmeitä Hänen läsnäolossaan.

Avaan Raamatun. Tänään se aukeaa profeetta Jeremian kirjasta. En osaa sitä selittää, en edes yritä, kuuntelen ainoastaan mitä minulle, ehkä, yritetään sanoa. Olen joskus ympäröinyt Jeremian kirjan 49 luvun jakeet 11-12:” Jätä orposi minun elätettäväkseni, ja sinun leskesi turvatkoon minuun. Sillä näin sanoo Herra:” Katso niidenkin, jotka eivät ole vikapäät siitä maljasta juomaan, täytyy sinun juoda; JA SINÄKÖ JÄISIT RANKAISEMATTA? Sinä et jää rankaisematta, vaan sinun täytyy juoda..” Nämä sanat laittoivat lukemaan koko luvun ja seuraavatkin. Enkä voi olla vertaamatta lukemaani tähän aikaan ja päivään. Koko maailma on kaaoksen vallassa ja ihmisten, viattomien lasten ja naisten, kärsimys on hirveä, kenenkään ihmisen voimatta estää kaikkea sitä pahuutta mikä tietoisuuteemme tulvii.

Raamattu toistaa itseään syntiinlankeemuksesta lähtien alusta loppuun saakka. Se on totuus, mutta niin kuin tuo kauhea syntiinlankeemus toi kirouksen maan päälle, niin Jumala valmisti kirouksesta vapahduksen jo aikojen alussa maailman ja ihmisen luodessaan. Läpi Raamatun punaisena lankana kulkee tämä lupaus ihmisen  ja koko luomakunnan pääsemisestä vankeudesta vapauteen. Niinpä tässäkin Jeremian kirjassa Jumala tuomioidensa ohessa lohduttaa ikuisella lohdutuksellaan. Lupaus hyvästä, parhaasta, se on sama kuin Jeesus!

Jeremian kirjan 52 luku päättyy osaltaan hyvään sanomaan. Siinäkin kertautuu punaisen langan tapaus. Babylonian Kuningas, kaikkien kauhistusten jälkeen korottaa kuningas Jojakinin, joka oli ollut pakkosiirtolaisuudessa kolmekymmentäkuusi vuotta. Hän päästi Jojakinin vankilasta, puhutteli tätä ystävällisesti ja asetti tämän ”istuimen ylemmäksi2 muitten kuninkaitten istuimia. Jojakin sai riisua vangin puvun, hänen jokapäiväisistä tarpeistaan huolehdittiin ja hän sai aterioida kuninkaan pöydässä elämänsä loppuun saakka.

Muistamme kuinka kuningas Daavidkin, entinen paimenpoika, etsitti Joonatanin suvusta jälkeläisen, ontuvan Mefibosetin, kiitokseksi siitä ystävyydestä ja avusta jota Joonatan oli häntä, Daavidia, kohtaan osoittanut. Jumala siis pitää omistaan huolen iankaikkisesti, vaikka meistä ei aina näyttäisi siltä ja vaikka välillä väsymmekin. Itseänsä kieltää hän ei saata, minkä on luvannut, sen pitää.

Risto Santala kovia kokeneena, kirjoittaa.” Miten terveellistä onkaan muistaa, että Jumala on Jumala, ja ihminen vain ihminen” Hän lainaa, oman tuskansa lohduksi tulleen sanan  Sefanja 3:17:” Hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua!” Santalan mukaan tämä kääntyy kreikaksi:” Hän virvoittaa sinua” ja hepreaksi, ”Hän vaikenee rakkaudessaan”. Ja lisää:” Siihenkin saa totuttautua, että joskus Jumala vaikenee rakkaudessaan”. Minullekin tämä kohta on menneinä vuosikymmeninä tuonut ylimaallista lohtua, on yksi tärkeimpiä oppeja. On ollut pakko oppia odottamaan ja luottamaan.

Koska olen tuntenut tarvetta palata juurilleni, niin en voi sivuuttaa myöskään runoutta. Olen meidän kansallisrunoilijoittemme läpi täyttämä. Tärkeimpinä niistä Leino ja Hellaakoski, muitakaan unohtamatta. Ja vielä erikseen sitten virsi- ja hengelliset runot. Näistä tähän Hellaakoskelta yksi koskettavimpia ”Hengen manaus”, josta tilan säästämiseksi vain alku ja loppu säkeet. Runo on ihmisen syvää etsintää ja kaipuuta Jumalan puoleen. Joka sittemmin tuottikin tuloksena ainakin yhden Jumalan Valtakuntaan pelastuneen, hänet itsensä. Ylistys Jumalalle.

Jumala, Henki, sinutko kieltäisin/ siksi vain, ettet ole mahtunut majaan,/jonka sun asunnoksesi kaavailin?/ Itse viisaana, arkana kunniastaan/ järkeni on kapinoinut sinua vastaan/ nähden mahtisi melko heikon, vajaan/ Ethä kykene rakennusmestriksi,/ et edes kunnolliseksi poliisiksi,/ vastaamaan et, kun kysyn:miksi, miksi./ Niin, lukemattoman paljon sanella voisin / seikkoja, joitten täytyisi olla toisin/ jos olis valta ja voima ja kunnia sun/ ja viisaus mun…..

Jumala, Henki, en lie ainoa, jolla/ vaikea on sinun ahjossasi olla,/ paahtua niin kuin lietsottava rauta,/ taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi,/ tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi./ Muttei auta, muttei auta,/ sinähän yksin puhallat kipinän meihin/kylmiin kovettuneihin./ Jumala, Henki, ahjosi kuumuudessa/ uupunut olen ja pihties puristimessa./ Sinä et väsy, et putoa uskostas/ että olet nostava kerran moukarin alta/työn, joka näyttää valmiimmalta/kuin tämä, joka nyt kipunoi sormissas.”

Ja luonnon, luomakunnan suurena ystävänä lopuksi vielä Hellaakosken ”Raamatuita” runo

Herra, ethän kahlitse siihen raamattuus,/ jolla on mustat kannet ja suuri virallisuus./onhan tarjolla kirja aivan toinenkin,/ joka ei mahdu pöydille, ei lasikaappeihin,/ kannet avarat niin olkoot kuin on maa,/sisällys niin kuin ilma, joka lintua kannattaa,/ sanojen pohjalta huokuu nurmien vihreys,/metsien hämy, ja tuuli, ja ulapan kimmellys,/ ihminen mukanaolkoon, sitä työtään uurastain,/joka hänelle on suotu, hänelle yksin vain./ Herra, se on hyvä kirja. Mieleeni muistuu nyt: sitä kun luin, olet aina hymyten nyökännyt.


1 kommentti

Ajatuksia NewWine -arvoista

Kesä tekee tuloaan ja NewWine kesätapahtuma sen myötä.  Itselleni se on koko vuoden odotetuin tapahtuma ja sitä voisi verrata auton vuosihuoltoon.  Kuluneet osat vaihtoon ja uutta öljyä moottoriin. Näin taas  jaksaa touhuta tulevan vuoden omassa arjessa ja seurakunnassa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seurakunnan rakentaminen, minun tapauksessani perinteisen luterilaisen seurakunnan, on viimekädessä jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Meillä on hyvät työntekijät ja melkoiset resurssit mutta luterilaisen kirkon julkinen kuva muistuttaa enemmän palvelulaitosta kuin elävää ja toimivaa yhteisöä. Jopa niin että Jumalanpalvelus, joka viikkoinen juhla on muuttunut ulkopuolisten silmissä seurakuntalaisten palveluhetkeksi, jossa varmistellaan taivaspaikkaa ja tuijotetaan edessä olevan niskaa. Näinhän se ei kuitenkaan ole. Messu on aina osallistujalle henkilökohtainen ja tärkeä hetki.

Kirkkokin voi muuttua ja jotta muutos lähtisi oikeaan suuntaan, on tärkeää opettaa opetuslapseutta, joka nykysuomeksi voisi kääntää vaikkapa seurakuntalaisuudeksi tai kuten ennen vanhaan sanottiin, maallikkoudeksi. Ihmisille pitää  kertoa millaiseksi paikaksi seurakunta on alun alkaen tarkoitettu. Paavali aloitti tämän työn ja meidän tulisi jatkaa sitä.

NewWine -liike on syntynyt kuolevien seurakuntien keskellä Anglikaanisessa kirkossa. Se tapa,  jolla sielä on lähestytty seurakunta -käsitettä on tuottanut uutta elämää näihin lähes konkurssin partaalla olleisiin seurakuntiin. NewWine ei tuo peliin jotain tiettyä toimintamallia, jota voisi kopioida vaikka se tarjoaakin siihen hyviä esimerkkejä. Paremminkin NewWinen läpi suodattuu ajatusmalleja ja arvoja, jotka jalostuvat ihmisten mielissä omaan seurakuntaan sopiviksi toiminnoiksi. NewWinen tunnus ”local churches changing nations” voi herätä henkiin vain aktiivisten ja sitoutuneiden ihmisten kautta, jotka tuntevat oman paikkakuntansa.  Sitoutuminen lähtee aina Jeesuksesta ja hänen kutsustaan. Tätä kutsua ja sen etsimistä New Wine-liike haluaa tukea ja edes auttaa.

Lueskelin netistä erilaisia arvioita New winestä ja mielenkiintoista oli todeta että n. 10 vuotta sitten kritiikkiä ja pelkoja oli paljon enemmän. Epäiltiin New Wine liikkeen liukuvan yltiökarismaatisuuteen ja jopa menestysteologiaan. Mutta mitkään noista peloista ei ole toteutunut. Liikettä on moitittu myös Pyhä Henki keskeisyydestä ja Jeesuksen sovitustyön vähemmälle jättämisestä. Tämä jälkimmäinen on melko vakava väite ja ansaitsee kyllä hieman enemmän huomiota osakseen

Olen suoraan kopioinut NewWinen omilta sivustolta suoraan ne arvot, jotka ovat liikkeelle ja itselleni tärkeitä. Jeesuksesta sielä sanotaan, että kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Monet herätysliikkeet ja yhteisöt käyttävät erilaisia kielikuvia Jeesuksen sovitustyöstä, siitä mitä ristillä tapahtui ja mitä Jeesuksen elämä merkitsee ihmiskunnalle. Olen huomannut, että NewWine -arvoissa käytetyt ilmaisut ovat hyvin selkokielisiä ja nykyihmiselle tutulla kielellä kerrottu.  Nykyihmiselle hankala Kaanaan kieli loistaa poissaolollaan. Tämä aiheuttaa ihmiselle, joka on tottunut uskovaisten kieleen ja oman herätysliikken tapaan ilmaista asioita, tunteen, että jotain puuttuu ja kun jotain puuttuu se ei tunnukkaan enää yhtä pyhältä ja arvokkaalta.

Todellisuudessa NewWine -liike on Kristuskeskeinen. Pyhän Hengen toiminta ja merkitys kolminaisuudelle on  palautettu sille kuuluvalle paikalle. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja hän on Pyhän Hengen kautta mukana meidän elämässämme. Siksi on opetettava perusteita Pyhästä Hengestä ja siitä miksi Jeesus lähetti  Puolustajan olemaan kanssamme. Siksi opetus Jumalan Pyhästä Hengestä on hyvin keskeisessä asemassa New Wine liikeessä. Kyse ei olesiis korostuksesta joka menee yli ja ohi Jeesuksen vaan tarpeesta opettaa ihmisiä.

NewWinen näky on seurakuntakeskeinen ja se nostaa paikallisuuden tärkeään osaan. New Wine on ennen kaikkea koulutusorganisaatio, jonka tavoitteena on voimaannuttaa ihmisiä ja lähettää heidät sinne missä heidän paikkansa on palvella. Se voi olla perinteinen luterilainen seurakunta niinkuin itselläni on tai täysin uusi yhteisö.

Se mikä on merkille pantavaa, New Wine ei ole herätysliike tai erillinen yhteisö vaan verkosto joka on avoin, läpinäkyvä ja yhteiskristillinen.

Ja sitten ne arvot:

NÄKYMME

Haluamme nähdä kansakuntamme muuttuvan kristittyjen kautta, jotka löytävät vapauden Jeesuksen seuraamisessa, kokevat iloa ylistäessään Jumalaa ja saavat Pyhän Hengen voiman elämäänsä.

Haluamme nähdä seurakuntien uudistuvan ja vahvistuvan sekä uusien yhteisöjen syntyvän. Tahdomme elää todeksi Jumalan Sanan kaikilla elämän alueilla, etsiä kadotettuja, rikkinäisiä ja köyhiä ja näyttää, että hyvä uutinen Jumalan valtakunnasta kuuluu kaikille.

 

ARVOMME

Risti ja ylösnousemus

Kunnioitamme kaikkea mitä Jeesus teki puolestamme ristillä. Tahdomme myös itse kulkea ristin tietä samalla tuntien hänen ylösnousemuksensa vapauttavan voiman.

Sana ja Henki

Haluamme, että kaikki mitä uskomme, opetamme ja teemme, perustuu Raamattuun Jumalan kirjoitettuna sanana. Samalla tahdomme oppia kuulemaan ja tottelemaan Pyhää Henkeä, joka puhuu meille sekä henkilökohtaisesti että yhteisönä.

Jumalan äärettömyys ja läheisyys

Haluamme elää Jumalan kunniaksi ylistäen hänen majesteettisuuttaan, kaikkivaltiuttaan ja mahtavaa voimaansa. Samalla voimme kohdata hänet ylistyksessä läheisesti ja henkilökohtaisesti ja kokea syvää yhteyttä hänen kanssaan

Jatkuvuus ja muutos

Pidämme uskollisesti esillä muuttumatonta sanomaa Jeesuksesta, hänen työstään sekä henkilökohtaisen pelastuksen ja pyhityksen merkityksestä. Samalla etsimme kulttuuriimme ja ympäristöömme sopivia tapoja ylistää ja opettaa, olla seurakunta ja tehdä lähetystyötä.

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Tahdomme nähdä kristittyjen käyttävän kaikkea sitä luonnollista ymmärrystä, viisautta ja taitoa, jota heillä on, ja opettelevan samalla palvelemaan toisia yliluonnollisilla Pyhän Hengen lahjoilla rakkaudessa ja voimassa, Jeesuksen esimerkin mukaan.

Jumalan valtakunta – jo nyt ja ei kuitenkaan vielä

Tahdomme julistaa hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja nähdä sen läsnäolosta kertovia ihmeitä ja merkkejä. Samalla ymmärrämme, että Jumalan valtakunta tulee lopullisesti ja kärsimys voitetaan vasta sitten, kun Jeesus tulee takaisin ja tekee kaiken uudeksi.

Tehtävä ja yhteisö

Haluamme nähdä seurakunnan muuttuvan tehtävänsä ymmärtäväksi yhteisöksi, joka rakastaa ja tavoittaa kadotettuja, pitää huolta köyhistä ja tuo oikeudenmukaisuuden koteihin, naapurustoihin, työpaikoille ja kansakuntiin. Samalla haluamme seurakunnan olevan armon täyttämä yhteisö, jossa ihmiset voivat löytää suhteen Jumalaan ja toisiin ihmisiin sekä parantumisen, uskon, toivon ja rakkauden.

Johtajuus ja yleinen pappeus

Tahdomme valmentaa Pyhän Hengen voimassa toimivia, rohkeita ja tehtävästään tietoisia seurakuntien johtajia. Samalla tahdomme varustaa jokaista kristittyä palvelemaan Jeesuksen mallin mukaisesti omassa kodissaan, seurakunnassaan sekä työ- ja elinympäristössään.

Armollisuus ja totuus

Tahdomme olla ystävällisiä ja sydämellisiä ajatellessamme toisia ja puhuessamme heistä, riippumatta siitä, ovatko he kanssamme samaa mieltä. Samalla kerromme selkeästi, mitä me uskomme ja miksi uskomme.

Yhteys ja erilaisuus

Haluamme tehdä yhteistyötä avoimesti ja vastuullisesti kaikkien niiden kanssa, jotka pitävät kiinni näistä arvoista. Samalla hyväksymme seurakuntien erityispiirteet, erilaiset johtamistavat sekä kirkkokunnalliset painotukset ja kunnioitamme niitä.

 


1 kommentti

Läsnäolon siunauksista ja Jumalan rakkaudesta

Muutamia aamuja sitten heräsin sanoihin:” Jumala on läsnä, häntä rukoilkaamme! Kiittäin eteens´astukaamme. Hän on keskellämme, sydän vaientukoon, kaikki maahan kumartukoon. Ihminen, etehen Herran silmäin vaivu, Pyhän eessä taivu!” Tästä alkoi prosessi jossa Jumala uskollisuutensa, armonsa ja rakkautensa mukaan jälleen kerran tuli avukseni, rakkaakseni, kaikekseni. Sanalla sanoen läsnä olevaksi!

Olen paljon ajatellut Jeesusta – joitakin ihmisiä myös. Jeesuksesta varmaan kaikkein väkevimmin tuli esiin läsnä olevuus. Se että Hän kohtasi jokaisen ihmisen henkilökohtaisesti. Hänellä oli sellainen karisma, (ja on) jossa ihmiset kokivat/kokevat, tulleensa siunatuiksi, hyväksytyiksi ja autetuiksi. Jos mekin, ihmiset, paneutuisimme kohtaamiimme lähimmäisiin samankaltaisella intensiteetillä/läsnäololla kuin Jeesus, olisimme paljon onnellisempia, armollisempia ja voimakkaampia kun apuamme tarvitaan.

Ja silloinkin kun apuamme ei tarvita, vain läheisyyttä, tulemista kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Olen itse surukseni kokenut kuinka maailman huuto ja kaikenlaiset rasitteet vievät pois olennaisen ääreltä. Ja se tuntuu kauhealta. Se ei ole Jumalasta, vaan hänen vihollisestaan. Näin sanon, koska se on totta. Me elämme sellaisessa maailmassa jossa Jumalaa ei pidetä Pyhänä ja Kaikkivaltiaana. –  Jossa Häntä kunnioitettaisiin ja Hänen neuvojaan ihmis – ja luomakunnan parhaaksi noudatettaisiin. Jos tämä satuttaa ihmistä, jota Jumala rakastaa, niin kuinka paljon se sattuukaan itse Jumalaan. Me elämme nyt pääsiäisen läheisyydessä. Minua itkettää kun sitä ajattelen. Ei surusta vaan liikutuksesta.

Miksi on näin, että ihmisillä on niin paha olla tänä päivänä. Miksi niin monet eivät ymmärrä omaa, saati lähimmäistensä parasta? Onko vastaus siinä etteivät ihmiset usko?

Totta on ettei ilman Pyhää Henkeä ihminen voi omin neuvoin Jumalan sanaa selittää eikä ymmärtää. Sana ei ole ensiksikään ihmismielen mukaista ja Jumalan ilmoituksen ymmärtämiseksi tarvitaan nöyryyttä ja Pyhän Hengen vaikuttamaa sydämen uskoa. Raamatussa puhutaan sydämen uskosta ja- suun tunnustuksesta joita Jumalan Sanaan uskominen, Jumalan lahjoina, vaikuttaa..

Pietari kirjoittaa toisen kirjeensä 1 luvun jakeessa 20:” Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä (21) sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” Ihminen ei voi omalla viisaudellaan, järjellään tai millään inhimillisellä ominaisuudellaan päästä sisälle Jumalan valtakuntaan, ei tässä ajassa eikä tulevassa. Pietarin kirjeet (mm) ovat erittäin lukemisen arvoiset.  Joka tahtoo niitä tutkia vilpittömästi ja halulla, löytää ikuisesti kestävän elämän Herramme kanssa.

Jumalan tahto on ettei yksikään hukkuisi (joutuisi kadotukseen) vaan saisi iankaikkisen elämän. Ja siksi muistamme Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemista joka vuosi. Olemme ainakin tähän asti vielä muistaneet.

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 2 luku jakeet 12-14:” Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan Oman Hengen, jotta tietäisimme mitä Hän on lahjoittanut meille. Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla. – Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla.

Kuitenkin tämä Jumalan Pyhä Henki on saatavilla kaikille jotka kääntyvät Jumalan puoleen, uskoen sen todeksi että Jumala jo aikojen alussa on valmistanut ihmisille syntien anteeksisaamisen Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Vapahtajassamme. Kun Hän on meissä läsnä olevana Henkensä kautta, meille on mahdollista osoittaa samaa hellyyttä ja läsnäoloa toinen toisillemme ja siten saada sydänten yhteys, joka meitä  rohkaisee ja auttaa elämässä eteenpäin.

Pään tieto, viisaus, varallisuus, yhteiskunnallinen asema tai mikään muukaan tämän maailman arvoista ei ruoki, lohduta eikä auta ihmistä loppujen lopuksi. Ihmistä auttaa Jumalan läsnäolon kokeminen ja siitä lähtöisin oleva rauha, ilo ja tasapaino kaiken kaaoksen keskelläkin. Annetaan Jumalan rakkaudelle ja armolle mahdollisuus, rakastetaan toisiamme, kuljetaan vierellä tukien, muistaen että Jeesus on meidätkin kerran suurien tuskien kautta pelastanut.

Olen muutamia kertoja täällä puhunut ihanasta seurakuntayhteydestämme ja omasta Ari papistamme. Mikä luo tämän yhteyden? Se on läsnäolo ja rakkaus! Meillä on se ja meidän papillamme tuo siunattu ominaisuus, läsnäolo! Se ei jätä ketään kylmäksi. –  Jos jonkun jättää niin silloin ihmisen on mentävä itseensä. Samoin on meidän suhteemme Jeesukseen, jos jäämme kylmäksi, silloin on mentävä Sana juurelle, sen ytimeen ja tutkittava oma sydämensä! Kiitos Jumalalle että Hän pitää omistaan huolen! Tulee läsnä olevaksi ja hoitaa meitä haavoittuvia.

Uskollisuutesi suuri on, Herra, ei vaihteen varjoa luonasi Sun. Iäti kestävä perustus varma, on Sinun armosi, Herrani mun. Suuri on, Herrani, uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun armosi on! Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon.

Anteeksi synnit suot, Rauhan Sä annat ja näytät missä on oikea Tie. Voimasta voimahan päivittäin kannat, Tiellä mi valkenee, taivaaseen vie. Suuri on Herrani, uskollisuutesi, aamuisin uusi Sun armosi on. Mitä mä tarvitsen, Sulta ain saan sen. Uskollisuutesi on loputon!”


2 kommenttia

Minä uskon yhä

Viimeisten viikkojen aikana Yleisradion ohjelmatarjonta on sisältänyt runsaasti kristinuskoon liittyviä juttuja. Osa jutuista on tehty näennäisesti dokumentin keinoin mutta dokumentteihin normaalisti kuuluva objektiivisuus on mielestäni  muuttunut asenteelliseksi naureskeluksi ja jopa moralisoinniksi uskovien pelottavista tavoista. Samaa ilmiötä näyttää esiintyvän myös muissa medioissa. Tuoreimpana Image-lehden juttu Antti Hurskaisesta, joka arvostelee nykygospelia tai voisiko sanoa vuosituhannen vaihteen gospelmusiikkia hurmahenkiseksi ja ratkaisukeskeiseksi kristillisyydeksi, joka aiheutti paineita nuorille. Hän kertoo itse seurakuntanuorena rimputtaneensa kitaraa ja laulattaneensa rippikoululaisia Nuoren seurakunnan veisukirjasta Simojoen ja Kaskisen lauluja. Ilmeisesti nyt nuo paineet on ollut tarpeen purkaa julkisuuteen, koska moni muukin entinen seurakuntanuori on tullut kaapista ulos kertoen häpeillen omaa nuoruuttansa uskiksena tai seurakuntanuorena. Mitään hyvää ei näytä kenelläkään olevan sanottavana, ei edes sitä, että onko tuo elämän vaihe suojellut heitä joiltain huonoilta valinnoilta.

Oma lukunsa on se, että voiko lauluntekijää syyttää siitä, että joku on päätynyt laulamaan hänen laulujansa. Hassuinta on se, että aikamme kolmas merkittävä virsirunoilija, Löytty saa ”synninpäästön”. Jään ihmettelemään miksi näin. Miten pitäisi tämän pohjalta suhtautua virsikirjan sisältöihin, jotka nekin ovat joskus olleet aikansa nuorten veisuja ja miksei myös tämän ajan nuorten. Virret jos mitkä asettavat ihmisen ratkaisun paikalle.

Muistan kun uskovat nuoret 80-luvulla etsivät heavymusiikista pirullisia viestejä soittamalla levyjä takaperin. Ja näille kristityille naurettiin. Olisko tässä gospelin tutkimisessa vähän samaa kukkahattutätimäisyyttä. Nyt sanoma on sentään selkokielellä. Onneni on olla Herraa lähellä !Pääosin taitaa olla kuitenkin niin, että rippikoulumuistot ovat nykysuomalaisten mieluisimpia tai hauskimpia muistoja.

Eli mikä on tämä käsien pesun tarve Suomessa. Vähitellen jokainen kristillinen ryhmä saa jonkinlaisen syyteen niskaansa ja vapaus tunnustaa omaa uskoaan muuttuu, jos nyt ei laittomaksi niin ainakin epäsuotavaksi ja naurettavaksi. Asialla ei ole kovin iso joukko, mutta pienessä  maassa pienikin porukka saa mediassa helposti näkyvyyttä kunhan laukoo tarpeeksi rajuja juttuja.  Nieleekö tavallinen kadunmies ajatuksen, että häneltä viedään ikäänkuin huomaamatta vapaus uskoa ja harjoittaa uskontoaan vapaassa maassa. Ymmärretäänkö se että uskon ilmaiseminen ja aattelliset perinteet ja tavat ovat ihmiselle luontaista toimintaa.

Uskonnon ja aatteiden vapauteen kuuluu se, että Suomessa vielä saa vappuna marssia työväenaatteen  tai Jeesuksen puolesta. Jotkut marssivat molempien puolesta! Annetaanko aidosti moniarvoisen Suomen, jossa on tähän asti vallinut vapaus omaan uskontoon ja mielipiteeseen, muuttua näennäisliberaaliksi neukkulaksi jossa vain neutraalit mauttomat aatteet saavat tilaa ja elämän maku  häviää kokonaan. Opetammeko lapsille että on parempi elää piilossa omien aatteidensa kanssa ja elää ainaisessa pelossa mitä muut ajattelevat minusta. Ainoana pääomana on loputon ketju selfieitä ja kaunis ulkokuori. Luotammeko siihen että mitään sanomattomuus on yhtäkuin suvaitsevaisuutta joka johtaa maailman rauhaan. Uskallan epäillä! Rehellinen suvaitsevaisuus nousee siitä että on itse tullut hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, vaikka hengellisenä hörhönä, jos niikseen tulee, ja siltä pohjalta kasvatetaan hyväksymään toisella tavalla ajattelevat. Puhdas tieto on puolueetonta ja hyvää, mutta väritety ja yksipuolinen totuus johtaa aina vääristyneeseen todellisuuteen.

Vai kertovatko nämä ulostulot jotain muuta maamme hengellisestä elämästä.

Itse koin myös melkoisen pudotuksen lähtiessäni ns. aikuisten maailmaan. Nuorten elävä ja toiminnallinen hengellisyys vaihtui todellisuuteen, jossa seurakunta tarjosi ainoaksi toimintamuodoksi Jumalanpalveluksen, josta puuttui täysin toisten ihmisten kohtaaminen ja vastuu toiminnasta. Homma meni pönöttämiseksi. Uudelle paikkakunnalle muuton myötä katosi seurakuntayhteys, koska mitään sellaista toimintamuotoa ei ollut johon olisin pystynyt leimautumaan. Koko usko alkoi tuntua rajoittavalta, koska jotain kuoli pois.

Oman nuoruuteni Luterilaisuudessa ei opetettu opetuslapseudesta ja Pyhästä Hengestä juuri mitään ja Jumala suhde oli muutenkin hyvin ohuen langan varassa. Muutamassa vuodessa ajauduin pois kokonaan seurakuntayhteydestä ja Jumala-usko vääristyi täysin. Itse olen kasvanut hyvin turvallisessa ilmapiirissä, josta puuttui mielestäni ns. hengelliset ylilyönnit mutta ymmärrän kyllä hyvin ihmisiä, jotka ottavat painostavan yhteisön takia etäisyyttä Kristinuskoon aikuisiällä.

Uskonto tai mikään muukaan aate ei tee ihmisestä automaattisesti petoa. Vaikka hävittäisimme kaikki uskonnot maailmasta niin ihmisen vallanhimo ja ahneus pitää huolen, että tilalle tulee muita tekosyitä vääryyksien tekemiselle. Luultavasti jotain pahempaa ja tuntematonta.  Itänaapurissa on aiheesta tehty kokeilu ja kannattaa hieman lukea historiaa.