Blogitaivas

On Pride-viikko ja ihmiset rummuttavat jokainen tahollaan jotain asiaa liittyvää. Mietin hiljaa mielessäni sitä mitä on ylpeys. Mistä minä olen ylpeä? Ne asiat, joista koen ylpeyttä eivät liity suoraan itseeni. En ole kovinkaan ylpeä itsestäni ja omista saavutuksistani. En ole oikeastaan itse saavuttanut elämässäni mitään mistä ylpeillä. Ennemminkin olen saanut muilta asioita. Olen johdatuksen ja rukouksen lapsi.

Yritän tässä miettiä sitä, miten voisin olla ylpeä siitä mitä ihmisenä edustan. Näen vain kuinka rikkinäinen olen ollut monella tavalla. Mutta vähitellen elämän varrella olen saanut kokea parantumista ja anteeksiantoa. Sen myötä olen oppinut myös antamaan anteeksi. Olen joutunut olemaan nöyrä elämän edessä, kun kaikki on ollut jonkun muun kuin itseni varassa. Mutta samalla olen oppinut sen, että tuo joku muu kuin minä itse, kannattelee elämääni ja joku on ollut aina läsnä kun kaikki tuntuu sortuvan. Koen että yksin olisin jo kadonnut jonnekkin pimeään. Tuo joku muu itselläni on ollut Jumala.

Mieleeni nouseekin paljon suurempi sana kuin Pride. Jos pohdit hetken sanan Dignity sisältöä, voit ehkä oivaltaa mitä tarkoitan. Nähdyksi ja kuulluksi tullut ihminen tuntee itsensä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Omasta itsestäni nouseva ylpeys ei voi korvata noita arvoja ja tunteita.

Tuon termin sisällöstä käsin voivat erilaiset ihmiset nähdä ja kuulla toisensa. Se mistä kukin löytä omaan elämäänsä merkityksen ja nähdyksi tulemisen kokemuksen riippuu usein toisista ihmisisistä. Olemme riippuvaisia yhteydestä, rakkaudesta ja siitä että elämällemme on löytynyt merkitys.

Maailman kauneimmat ja ihanimmat sanat! ”Alussa Jumala loi..”

Olen pitkään aihetta ajatellut. Miettinyt, kuinka saisin tärkeimmän ja ihanimman asian sanottua mahdollisimman lyhyesti? Joka tapauksessa kun avasin vanhan Raamatun ensimmäisen sivun, pääsi taas itku. SANA Niin yksinkertaista ja kaunista!

Luettuani maailman luomisen alkuhetkistä jakeeseen 26 Jumala sanoi:” Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja KOKO Maan..” – Ja sitten tulee huippu:” Ja jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, JUMALAN kuvaksi Hän hänet loi; Mieheksi ja Naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa…”

Te jotka olette lukeneet blogejani alusta saakka tiedätte ettei minun kohdallani Jumalan siunaus suhteessa avioliittoni, toteutunut niin kuin olisi pitänyt, niin kuin olisi tarvinnut, eikä Jumalan tahdon mukaan. Ja kuitenkin Jumalan tahto ihmiseen ja ihmisiin nähden oli ja on hyvä. Ja siksi kirjoitan että paras lahja, jonka Jumala toisiamme varten valmisti, oli kaksi eri sukupuolta.

Aadamin ei ollut hyvä olla yksin, ja Jumala loi miehelle naisen. Kumpikaan ei ole onnellinen eikä täydellinen ilman toista. Ja lapset ovat todellakin Jumalan lahja, ihaninta mitä voi maanpäällä olla.

Jumala itsekään ei tahtonut olla yksin, eikä tahdo taivaastaankaan yksinäistä paikkaa, vaikka hänellä on Jeesus, Pyhä Henki ja enkelit seuranaan. Mies ja nainen ovat siis Jumalan lahja toisilleen. Tämä totuus meinaa nykyajassa, ja miksei enemminkin, hämärtyä. Mutta kaikesta kohusta ja väittelystä huolimatta Jumalan Sanassa sanotaan ettei Hänen sanomisistaan katoa pieninkään piirto. Ei minään aikana ajassa.!Ja se tarkoittaa myös avioliittoa miehen ja naisen välillä ja siitä syntyviä lapsia.

Kirjoitan tämän siksi että varsinkin täällä etelä-Suomessa käydään nyt todellista sotaa Jumalan iankaikkista sanaa vastaan. Se suorastaan masentaa tämän kaiken muunkin ahdistavan lisäksi. Ja Jumala sallii meitä koeteltavan, mutta ei hylkää. Nyt ovat jälleen kerran, ilmestyskirjan luvut ja etenkin kirjeet eri seurakunnille ajankohtaiset.

Raamatussa kautta kirjoitusten toistuvat sanat:” Jolla on korva, se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita! Ja tämän edellä oli sama:” Jolla on korva se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen joka voittaa, Minä Annan syödä elämänpuusta, joka on Jumalan paratiisissa” Ilm. 2:7 ja 11.

On hyvä lukea Raamattua ts. välttämätöntä, että erottaisi oikean väärästä ja rukoilla että saisi ja omistaisi nämä kuulevat korvat ja ehkä näkevät silmätkin, ainakin siinä mielessä että erottaisi ajanmerkit. Jotka tosin ovat olleet omalla tavallaan jo syntiinlankeamuksen seurauksina maailmassa eri aikoina tavalla ja toisella.

Aika on paha, siksikin, oman uskonsa ja Jumalan sanan totuuden puolesta kannattaa ahkerasti kuunnella Jumalan ääntä ja puhetta, sellaisten ihmisten ja pappienkin suusta, jotka Jumalan Sanaa kunnioittavat ja rakastavat. Ja ennen kaikkea lukea esim.Matteuksen evankeliumin 13 luku jakeet (ainakin) 9-43. Mainitussa luvussa Jeesus muutenkin kertoo vertauksin ja selittää niiden kautta mitä usko ja Jumalan Valtakunta on ja kuinka sinne pääsee..jne…

Me ihmiset, mutta etenkin aviopuolisot ovat Jumalan lahjoja toisilleen ja toisiaan varten. Suurenmoisia lahjoja, rakennetut toisilleen täysin sopiviksi. Voisi siis sanoa että nainen on miehelle luotu lahja ja mies naiselle, ja nämä molemmat lapsille! Se on Jumalan ikiaikinen tahto ja tarkoitus, sanovatpa esim. piispat asiasta mitä tahansa, he ovat vain ihmisiä, mutta Jumala on ikuinen niin kuin on hänen sanansakin. Joka muuta opettaa joutuu tilille Jumalan edessä, näin uskon koska ”se muu” ei ole luotua ja luonnollista, vaikka sitäkin on aina ollut.

Tämä ei tarkoita ettei Jumalan tahto olisi että kaikki pelastuisivat eli tulisivat tuntemaan Hänet, joka on Tie, Totuus ja Elämä. Siis Jeesuksen joka on yhtä kuin Sana, ja pelastumaan uskon kautta ikuiseen elämään Jumalan Valtakunnassa. Mutta niin kuin meidän kaikkienkin tulee tehdä parannusta niin myös niiden jotka Jumalan sanaa ”korvasyyhyynsä” haalivat omaksi edukseen!

Ei ole helppoa elää yksin, ei todellakaan, mutta Herrani ja Vapahtajani tähden ja sallimalla se on tullut kohdalleni ja osakseni! Ja näin tulee jo jatkumaankin, mutta minä odotan uutta taivasta ja uutta maata jossa oikeus, hyvyys ja käsittämätön kirkkaus ja rakkaus vailla vertaa, ovat ikuisia, ja saan elää kiittäen pelastuksestani, Jeesuksessa Kristuksessa Pyhää Jumalaa.

Näin kirjoittaen, Jumalan armoa ja siunausta toivottaen; Jumalan rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi ympäröiköön meitä kaikkia ja koko rakasta Suomen kansaa!

Meitä suomalaisia ei juuri Jeesuksen opetus ja julistus säväytä. Oman hyvinvointimme keskellä puhe köyhistä osuu vain osaan suomalaisista. Myös puhe siitä, että hengellisesti köyhät ovat autuaita ei oikein houkuta omistamaan puhetta itselleen. Mitä autuasta on olla hengellisesti köyhä. Mistä ihmeestä Jeesus puhuu? Mikä on autuas ja mikä on köyhä?

Jeesuksen ja kaikkien opettajien opetus pohjautuu aina omaan kulttuuriin. Vaikka Raamatun käännökset pyrkivät aina huomioimaan nämä kulttuurilliset erot, niin usein käy niin, että terävyys ja kielen nyansit katoavat käännöstyössä. Pääasiat kyllä löytyvät kaikista raamatuista mutta tärkeät puheen tehokeinot, jotka auttavat puhuja tavoittamaan kuulijan katoavat kokonaan.

Luukkaan evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus omassa kotikaupungissaan menee tapansa mukaan synagogaan ja sielä hän pitää opetuksen siitä kuka hän on. Kun me luemme sen omasta raamatustamme, julistus kuulostaa ihan mukiinmenevältä. Paikalla olijoille Jeesuksen julistus oli kuitenkin järisyttävää tekstiä. Eikä vain siksi, että Jeesus julistaa olevansa Messias vaan myös siinä keitä varten hän on tullut maailmaan. Jeesus puhuu siitä että hän on tullut köyhiä varten. Suomalainen näkee heti sielunsa syövereissä rääsyläisiä ja kerjäläisiä. Jeesuksen puhe muuttuu hänelle symboliseksi puheeksi. Suomalainen miettii, että kait minä jollain tavalla tuohonkin opetukseen istun, vaikka allani onkin uuden karhea Volvo tai Mersu. Jeesus kuitenkin tarkoittaa puheessaan niitä ihmisiä, jotka eivät täytä hengellisiä mittoja, sellaisia jotka eivät hengellisten opettajien mielestä kelpaa Jumalalle ja ovat pelastuksen ulkopuolella. Suurin osa tavallisesta kansasta ei täyttänyt noita 10 käskyn ympärille laadittuja sääntöjä ja ohjeita. Tavallisen kansan silmissä vain rikkaat saattoivat pelastua. Jeesus tuo Jumalan lapseuden kaikkien ulottuville. Jeesus tarjoaa sovitusta kaikille!

Autuas-sana kääntyy mielessämme usein onnelliseksi. Mutta raamatun tekstiä lukiessamme sanan pohjavire merkitsee ennemmin Jumalalle kelpaavaa. Evankeliumeissa oleva autuaaksi julistus onkin luettelo Jumalalle kelpaavista ja sitä kautta onnellisessa asemassa oleviksi ihmisiksi.

Kun tarkastelen sitä todellisuutta jossa elän, näen kuinka tavallinen kansa yhä kokee olevansa pelastukseen kelpaamatonta, hengellisesti köyhää kansaa. Heillä on mielessään kuva norsunluutorneissa elävistä uskovista, jotka elävät pyhää elämäänsä irrallaan tavallisesta arjesta. Osaksi tuo kuva saattaa olla jopa oikea.

Suurin ongelma on, ettei kukaan mene enää kaduille ja turuille kertomaan tuota Jeesuksen julistamaa ilosanomaa, evankeliumia köyhille ja arjen rasittamille tavallisille suomalaisille. Uskosta on tehty niin henkilökohtaista ettei sillä saa ahdistaa muita ihmisiä. Se että osa uskovista keskittyy riitelemään ja kiistelemään julkisuudessa, ei yhtään helpota tilannetta. Heitä ei juurikaan kiinnosta evankeliumin työ vaan he valitsevat taistelun joka kuuluisi Jumalalle. Usko näyttäytyy siksi hyvin totisena asiana suomalaisille.

Miksi kirjoitan tästä uudestaan ja uudestaan? Vaikka meillä toimii isoissa kaupungeissa erillaisia jumalanpalvelusyhteisöitä ja kinkeripiirejä niin suurin osa Suomesta ja suomalaisista ei tiedä näistä mitään. Tavallisissa seurakunnissa toiminta on olosuhteiden pakosta keskittynyt perusseurakuntatyön tekemiseen. Palavaa halua evankeliumin työhön näkee enää aniharvoi ja krsitityt eivät enää etsi omaa kutsumustaan Jumalan viljapelloilla. Jos aiheesta kirjoittaa ihmiset tuntuvat ainoastaan syyllistyvän ja vaivautuvan asiasta.

Lääkkeenä tähän suosittelisin L10T, kristillisen elämäntapaan suuntaavaa koulutusta tai alfa-kurssia. Mutta yksinkertaisimmillaan voit vaikka alkaa siunata ympärilläsi olevia ihmisiä mielessäsi. Rukoilla vaikka naapurin puolesta. Samalla lue raamattua ja/tai jotain selitysteosta. Kuuntele Raamattu kannesta kanteen- luentoja jonka puhelinsovellutus löytyy puhelimen playkaupasta. Vietä aikaa Jumalan vaikutuspiirissä ja samalla voit pohtia omaa kutsumustasi. Etsi seurakuntayhteyttä jos sinulla ei vielä sellaista ole. Älä jää yksin!

Mielessäni pyörii lause ”En minä vaan Kristus minussa”. Olen pohtinut paljon sitä kuinka ihminen voi kelvata Jumalalle, joka on luonteeltaan itse valo ja oikeudenmukaisuus. Olen lukenut Kolmatta Mooseksen kirjaa ja rinnalla Vanhan testamentin lyhyitä profeettakirjoja. Kolmas Mooseksen kirja puhuu siitä, kuinka Jumalan edessä eletään ja millaisia uhreja tuli toimittaa, jotta kansa saisi syntinsä anteeksi. Kaikista teksteistä käy ilmi kuinka Jumala odottaa, että hänen tahtonsa tulisi toteutua ja millainen tuomio tulisi olemaan. Habakuk tuskailee sen kanssa, että Jumalan tuomio näyttäisi viipyvän ja hän tuskailee kansansa luopumusta ja epäjumalan palvelusta.

Ensimmäinen reaktioni näihin oli tuska siitä, että en täytä noita mittoja ja joudun tuomiolle omista tekemisistäni ja uskoni heikkoudesta. Synnintunto alkoi jäytämään sieluni syövereissä ja polttamaan mieltä. Oli vaikea aluksi lukea noita kirjoja. Pikku hiljaa kuitenkin oivalsin, että nuo kirjat oikeastaan puhuvatkin Jeesuksesta. Aloin kuljettaa mielessä mukana kuvaa ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Tajusin, että minutkin tuomitaan omien tekojeni tähden, koska Jumala ei jätä mitään asiaa kesken. Mutta taivaallisessa oikeudenistunnossa tullaan toteamaan, että Tapsan tuomio onkin jo kärsitty. Jumalan tuomion on ottanut kärsittäväkseen Jeesus Kristus. Kolmannen Mooseksen kirjan kuvaus uhreista antavatkin esikuvan Kristuksen uhrista.

Tämän maailman syyttäjälaitoksen pomon pallilla istuu pääsyyttäjänä itse sielunvihollinen Saatana. Hän mielellään muistuttelee meitä niistä asioista joista joudumme tuomiolle. Hän haluaisi kovasti että keskittyisimme vain itseemme ja omiin virheisiimme. Murehtisimme ja valvoisimme yöt väsyttäen itsemme uupumukseen saakka.

Kun kantaa mielessään kuvaa Jeesuksesta, alkaa se vähitellen Pyhä Hengen vaikutuksesta sulautua meihin. Sen sijaan että piehtaroisin omassa syntisyydessäni ja pohtisin elämäni kurjuutta huomaankin vähitellen, että elämän valoisat asiat alkavat pilkahdella pintaan. Kristus minussa onkin elämäni valo.

On Tomas Sjödinin kirjan nimi jota lainaan. Se kertoo mm. Tuomaksesta joka uskalsi sanoa ettei usko ellei näe ja kosketa Jeesuksen haavoja. Yksi Raamatun lempihenkilöitäni on aina ollut juuri tämä Tuomas! En tästä sen enempää kuin kirjailija kertoo itsestään ja suhteestaan Tuomakseen. Kirjailija lähti konkreettisesti Tuomaksen jalanjäljille ja onnistui myös löytämään sen Caravaggion maalaaman taulun jossa Tuomas koskettaa Jeesuksen kylki haavaa.

Pakko sanoa, että koin vahvasti löytäväni itsestänikin samat piirteet kuin etsintämatka kirjailijassa kävi toteen suhteessaan Tuomakseen vaikka Tuomas jääkin Raamatussa kovin vähälle. Mutta näin on, kun itse on erilainen ja outo –  muukalainen muihin nähden, on lohdullista löytää ”kaksosensa”! Joksi myös kirjailija itsensä suhteessa Tuomakseen kokee. Mietin, onko tosiaan niin että meissä, ehkä monissakin, on jokin perusikävä tai perusyksinäisyys joka hellittää vasta tuonpuoleisessa tulevaisuudessa.?

Tämän tekstin otsikkona oli ensin ”kaksi laulua”. Ne ovat laulut joiden avulla kestin elämäni raskaimmat väkivallan vuodet! Nyt iän ja fyysisten vaivojen paineessa ne taas tuntuvat lohdullisilta! Toivon että niiden sanat lohduttavat tämänkin korona ajan paineissa ehkä joitain blogitaivaan lukijoitakin. Nämä löytyvät vieläkin youtubesta Lasse Heimosen laulamana tämä yksi ja muuten tuo toinenkin. Minulla vain ulkomuistin varassa.

”Mun Herran antaa sen verran mulle mä mitä matkalla tarvitsen, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Jos tahtoo sieluni voittajaksi hän tekee ahjonsa kuumemmaksi, tuskaa ei pisaraakaan liikaa.

Mä tiedän riemun ja tuskan alla, suo kaiken mulla hän mittaamalla, mutta ei pisaraakaan liikaa.

Kun kuorman antaa myös voiman suopi, Hän itse kantaa ja kotiin tuopi, siksi ei pisaaraakaan liikaa.

Kun tahdon päästä mä lähellensä, suo lapsellensa hän kärsimystä, mutta ei pisarakaan liikaa.

Ja kerran poissa on kyyneleet kun Pyhät lauluun on yhtyneet, poissa on maisen matkan vaivat.”

Näissä säkeistöissä voi olla virheitä mutta jos joku muistaa oikein korjatkoon, kiitos! Ja sitten vielä yksi jonka sanoja on muutettu, mutta laitan senkin niinkuin muistan? Asuessani Helsingissä kuulin Pelastusarmeijalaisten tätä laulavan, enkä ollut kuullut mitään kauniimpaa siihen mennessä! Ja sitten siitä tulikin elämäni tärkein ja vahvin laulu, jos en itkultani pystynyt laulamaan niin se muuntui rukoukseksi.

”Kautta kärsimysten voittoon käynyt tie on Jeesuksen, eikä toista tietä suotu meille maassa varjojen. Katso Israel kun pyrki maahan Herran lupaamaan vaarojen ja vaivain kautta matka sinne kulki vaan.

Kautta kärsimysten voitoon käy myös kristikunnan tie, kulkemaansa tietä Herra seuraajansa aina vie. Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, nouseva on elämään.

Kautta kärsimysten voitoon! Niin se tie vie voittohon, vaikka kyynel joskus vierii, taistelu kun kuuma on. Jeesus voitti kuollessansa, Israel sai Kaanaan maan; taistellut on Pyhäin joukko, kun se kerran kruunataan.

Kautta kärsimysten voittoon, laula riemumielin näin, veren Voiman voittolaulun taisteluissa virittäin. Synnin, yön ja kärsimyksen Voittaa Ristin Rakkaus. Sydämissä särkyneissä syttyy Toivo uskallus.

Taivaan Valtakunnan Siemen murhein multaan peitetään, mutta siemen kun se kuolee, NOUSEVA ON ELÄMÄÄN!

Herra siunatkoon ja varjelkoon meidän maatamme ja kansaamme vaikka aika onkin paha ja Jumalan iankkaikkiseksi tarkoitettua sanaa muutellaan sen mukaan kuin ihmiselle itselleen on mieluisinta ja josta saa luopumuksen kansan mielisuosion. Kansa tahtoo kuulla SANAN ”korvasyyhyynsä”! Niinkuin vanhemmissa käännöksissä asiaa kuvataan.

Lohdullista kuitenkin on että jokainen voi lukea omaa Raamattuaan ja rakentua Jumalan Sanasta ja ehkä samoin lukevista ja uskovista ystävistä! Ehkä saa koskettaa sydämellään myös Jeesuksen haavoja ja ammentaa niistä, ja ylösnousemuksen ihmeestä, voimia tälle niin vaikealle matkalleen ajasta ikuisuuteen! Jumalalle kiitos!

Aamulla kuuntelin Jukka Norvannon Raamattuluentoa Roomalaiskirjeestä ja sen sisältö kolahti aika kovasti minuun. Jukka puhui kirkkauden toivosta. Siitä miten meidän elämämme on kiinnitetty Jumalan lupauksiin ja olemme taivastiellä. Ajatus taivaasta ja Jumalan luo pääsystä avasi jotain lukkoja pääni sisällä ja sydämessä. Se palautti minut olennaisen äärelle miettimään Jeesusta ja iankaikkisuutta jonka hän on voittanut myös minua varten.

Vaikka murheet ja huolet välillä painavatkin mieltä niin ne eivät saa määrittää sitä kuka minä olen. Väsynyt ihminen helposti antaa murehtimisen nousta pääosaan ja silloin elämästä häviää värit. Koronakevät ja sen tuomat haasteet pääsivät huomaamatta livahtamaan ihon alle ja nakertamaan luottamusta Jumalaan ja elämään. Huolet ovat usein kuin lumipallo joka alkaa kasvaa liian suureksi ja painavaksi hallita ja kantaa.

Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu Aabrahamista ja siitä miten hän jaksoi luottaa loppuun saakka Jumalan lupauksiin. Jumalan lupaus toteutuikin Aabrahamin ollessa jo vanhus. Voimme vain todeta että Jumalan aikataulut eivät ole samanlaisia kuin omamme. Siihen on minunkin luottaminen.

Huomaan ajattelevani hengellisistä asioista eri tavalla kuin moni suomalainen. En nyt puhu ns. uskovista, vaan ihan kaikista suomalaisista.

Ehkä oma taustani evankeelisessa liikkeessä vaikuttaa omaan Jumalakuvaani. Sen sijaan, että lukisin raamattua uhkaava ja kostava Jumala mielessäni, näen edessäni armahtavan ja lohduttavan Isän.

No, näin varmasti kokee moni muukin kristitty ja ajattelee näin mielessään. Mutta itselläni nousee väkisinkin mieleen kysymys, miksi niin monella suomalaisella, etenkin lähellä hengellisiä piirejä eläneillä on hyvin lakihenkinen ja tuomitseva kuva uskovista ja Jumalasta?

Pohdin aamulla asiaa ja mieleeni nousi kuva ihmisestä, joka kovasti ponnistelee ja haluaa antaa omasta elämästään kuvan kuinka Jumala muuttanut hänen elämänsä hyväksi ja sen kuuluu myös näyttää siltä. Kuinka tuon kuvan säilyttäminen ja sen korostaminen nousee uskon elämän keskiöön.

Suomalainen kristillisyys kietoutuu jotenkin ahdistavalla tavalla henkilökohtaisen parannuksen teon ympärille. Elämän pitää muuttua vaikka henki menisi. Kaikki eivät kuitenkaan selviä tuon prosessin läpi jos he joutuvat tuohon ”Jumalan myllyyn” yksin. Kun sopivan säädyllinen elämä on saavutettu, voidaan sitä tarjoilla esimerkkinä kuinka Jumala toimii. Näin syntyy rimoja ja tasoja joita kaikki  eivät kykene ylittämään tai saavuttamaan.

Suomalaisilla on sellainen kuva meistä uskovista, että rukoilemme joka käänteessä ja elämme elämälle vierasta ja kielteistä elämää. Elämme omaa elämäämme piilossa yhteiskunnalta omassa kuplassamme. Ja emme oikeastaan tee mitään puhkaistaksemme tuon kuplan.

Mikä tässä menee sitten pieleen?

Jumalaa ei kiinnosta mitä ihminen tekee vaan siitä keitä me olemme. Hänelle on tärkeää, että se rakkaus mitä hän meitä kohtaan tuntee, välittyisi meidän kauttamme muille ihmisille. Että identitteettimme olisi kiinnitetty Kristukseen ja se muuttaisi identiteettiämme kohti Kristuksen kaltaisuutta. Silloin katse kääntyy ulospäin pois siitä millaista oma elämämme on ja alamme osoittaa rakkautta muita ihmisiä kohtaan.

Uskossa on kysymys suhteesta ja parannus on paluuta suhteeseen Jumalan kanssa. Synti on ero tuosta suhteesta ja Jeesuksen sovitustyö korjaa tuon suhteen kuntoon. Jeesus on ovi Jumalan luo ja tuo ovi on auki. Kysymys on äärimmäisestä rakkauden osoituksesta, jossa Jumala on maksanut valtavan hinnan antaessaan uhriksi oman poikansa. Tuo sovitus on historiallinen kertakaikkinen tapahtuma, jossa on sovitettu tämän päivän ja huomisen synnit. Se vapauttaa meidät elämään Jumalan lapsina ilman kulissien rakentamista, juuri sellaisina kuin olemme.

Olemme huomaamattamme palanneet uskoon, jossa uhraamme päivittäin Jumalalle oman elämämme. Laskemme syntejämme ja kiikutamme päivän säkin taas sinne Golgatan ristin juureen. Miksi otamme edes tuota säkkiä käteemme, vaikka Jeesus on luvannut kantaa sen? Kristus, johon meidät on kiinnitetty, ottaa virheemme heti kannettavakseen. Se Paavalin mainitsema oman elämämme uhri on siinä missä meidät kiinnitettiin Kristukseen. Parannuksen teko tulisikin olla elämää Jumalan läsnäolossa ja edessä elämistä. Suhteen vaalimista Jumalaan.

Suomen ongelma on, että Jumalasta on tullut filosofiaa ja liian henkilökohtaista. Tuohon henkilökohtaisuuteen on sortunut ennen kaikkea Kristityt itse keskittyessään enemmän itseensä. Jumala haluaisi olla konkreettisesti läsnä ihmisten keskuudessa ja siihen hän etsii ihmistä työtoveriksi.

L10T koulutuksen kautta olen itse ymmärtänyt lopultakin, että Jumala haluaa muuttaa elämäntapani toisia ihmisiä ja ympäristöäni siunaavaksi elämäksi. Omat virheeni ja epävarmuuteni eivät ole tärkeitä asioita. Kykenen kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ympärilläni ja osoittamaan heille sitä. Jos en jaksa osoittaa avoimesti kristillisyyttääni voin silti elää Jumalan edessä ja siunata toisia ihmisiä ja ympärilläni olevaa yhteisöä. Voin omalla toiminnallani osoittaa kristillisyyttäni ja vähitellen tuo siunaaminen palaa ja muuttaa minua kohti Jeesuksen kaltaisuutta.

Jeesuksen kaltaisuus ei ole mitään käsittämätöntä ja ylimaallista. Se on toisten kohtaamista ja välittämistä ja valmiutta olla Jumalan käytössä. Kaikki Jumalan työ tapahtuu Pyhän Hengen tekemänä ei meidän itsemme.

Kritillisyys on tavallisuutta ei mitään sellaista mikä näyttää oudolle ja omituiselle. Kristillisyys ei ole magiaa ja uskonnollisia tapoja. Se on suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin.

Törmäsin netin palstoilla ajatukseen, jossa jonkun puoliso uskoi väärällä tavalla. Hän uskoi vapaammin Raamatun sanaan kuin toinen ja sai siksi moitteet osakseen ja vaikutti siltä,että jopa taivaspaikka oli uhattuna.

Kuitenkin vaikutti siltä, että molemmat uskoivat Jeesuksen sovitustyöhön ja että Jeesus on Herra.

Pystyin vaivoin hillitsemään itseni siltä, että olisin laittanut oman lusikkani tuohon soppaan. Jätin sen tekemättä, koska en lainkaan tunne kyseistä avioparia. Ohjaaminen näissä asioissa kun kuuluu minusta ihmisille, jotka ovat samasta yhteisöstä. Taustat pitää tuntea.

Miettimättä sen enempää sitä mikä opillinen asia on kyseessä pitää kuitenkin pohtia asiaa pelastuksen kannalta. Siltä kannalta, että koskeeko  Jeesuksen sovitustyö myös väärin ymmärrettyjä raamatun tulkintoja. Mikä on evankeliumin kova ydin ja mitkä asiat ovat kehällisiä ja ehkä synnin hämärtämiä asioita.

Tarvitseeko ottaa taakakseen sellaisia asioita, jotka Jeesus on ottanut kannettavakseen. Ymmärrän jos joku on huolissaan läheisestä, joka kieltää Jeesuksen sovitustyön ja sellaisessakin tilanteessa joudumme jättämään huolen Jumalalle. Hän antaa uskon. Ihmiselle jää vain rukous.

Jumala haluaa, että olemme vapaita elämään ja rakastamaan eikä huolissamme ja jatkuvassa puolustustaistelussa läheistemme kanssa. Välillä tuntuu että uskonasiat on annettu ihmisille taakaksi eikä tuomaan turvaa ja toivoa elämään. Tulee tahtomatta mieleen se laitapuolen kulkija jolle tarjottiin mahdollisuutta tulla uskoon. Hän torjui ajatuksen toteamalla, että hänellä on jo tarpeeksi ongelmia.

Olen luonteeltani jonkin sortin taivaanrannan maalari. Etenkin nuorena haavelin ja unelmoin siitä miltä elämäni tulisi näyttämään. Mielikuvitukseni laukkasi kilpaa pilvien kanssa ja kiipeilin Konsta Pylkkäsen tavoin taivaan ja avaruuden katoille.

Tänään uskonnontunnilla pohdimme mitä ovat unelmat ja miksi niitä tarvitaan. Unelmat luovat ihmisen elämään toivoa ja antaa parhaimmillaan hyvää oloa. Etenkin lasten ja nuorten elämässä unelmat antavat sitä tarpeellista polttoainetta siihen, että elämä menisi eteenpäin.

Pohdin sitä mistä tulee rohkeus ponnistella kohti unelmia, jopa sellaisia unelmia jotka ympäröivistä ihmisistä tuntuvat yliampuvilta tai liian rohkeilta.

Aikuisten maailmassa elämä usein murjoo meitä ja Taivaanrannan maalareiden siveltimet kuivuvat ja Konsta Pylkkäset katsovat parhaakseen pysyä maan kamaralla. Unelmat muuttuvat realismiksi ja arki muuttuu selviämistaisteluksi. Elämä niin sanotusti hioo niitä kuuluisia särmiä, poistaen samalla joskus jotain tärkeää elämästä. Unelmien mukana saattaa myös elämän halu hiipua pelkäksi olemiseksi.

Unelmien vastakohta on näköalattomuus ja jopa elämän pelko. Lasten maailmassa on paljon asioita, jotka tukahduttavat kyvyn unelmoida. Koulukiusaaminen, ankarat kotiolot ja sairaudet sammuttavat helposti. Ja samat lainalaisuudet toimivat aikuisten maailmassa, kun sama sisäinen lapsi katselee maailmaa silmiemme läpi.

Kun pohdime näitä asioita yhdessä. Päädyimme yhteen tärkeään ja yksinkertaiseen toteamukseen, jolla pääsee eteenpäin. Huominen tulee aina, myös silloin kun elämä päättyy. Koska silloin astumme Jumalan valtakunnan alueelle ja iankaikkiseen elämään. Kun tämän muistamme, katsomme elämää toivon silmin. 

Psalmi 121 puhuu ihmiselle, jonka taivaan avaruus on kutistunut yksiön seiniksi tai elämän lintuhäkiksi.

Minä nostan silmäni vuoria kohti:
mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta,
joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua,
sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.Herra on sinun varjelijasi,
Herra on suojaava varjosi
sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä,
eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta,
hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,
nyt ja iankaikkisesti.