Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Perhonen häipyi yläpuolellani pilveen

Oli vapaata aikaa illalla, ja tähtäsin Naantalin Kuparivuorelle ihmettelemään auringonlaskua. Hyvällä säkällä sieltä saisi kivan valokuvan, kun aurinko painuu Jennin ja Saulin kesämökin taakse. Ja saihan sieltä kuvan.

Taiteilin arkikengilläni kallioilla. Kaukana alhaalla hyrskysi Itämeri ja sen hyiset aallot. Sinne ei tehnyt mieli tipahtaa. Olo muistutti jostain menneestä.

Kahdeksankymmentäluvun puolivälin maissa kipusin ensimmäiselle vuorelleni. Se oli reilu paritonninen Puolan ja silloisen Tšekkoslovakian rajamailla, Tatralla. Vuori ei ollut paha; kipuamista kuvaa paremmin sana vaeltaminen kuin kiipeily. Huipulla oli muitakin ihmisiä.

Jännittävää oli se, että huipulla kengät kasvoivat isoiksi ja kömpelöiksi. Minulla oli jonkin sortin vaelluskengät. Päällisin puolin ne olivat oikein sopivaa kokoa, 42. Mutta kengät kääntyivät vain vaivoin ja halusivat selvästi saada minut kompastumaan jokaiseen vuoren laen kivenmurikkaan. Siitä kun olisi tipahtanut, niin tiedä häntä, miten kauas olisi päätynyt.

Kesäinen pilvi oli kietonut vuoren sisäänsä. Koska kengät kenkkuilivat, istahdin kivelle, nautin eväitä ja tuijotin ei-minnekään. Näkyvyys ei sittenkään ollut aivan nolla. Alhaalta kohosi nokkosperhonen, saavutti vuoren huipun ja jatkoi nousemistaan. Eipä tuo kertonut, minne oli matkalla. Minun nähdäkseni ylhäällä ei ollut enää mitään, mutta mistäpä minä mitään tiesin, kun näin vain muutamat vaeltajat vuorella ja viimeisen vilauksen perhosesta.

Naantalin rantakalliolla muistin toisenkin käänteentekevän kokemuksen ajalta puolisen vuotta ennen perhosta. Olimme kaveriporukalla kävelemässä samaisessa vuoristossa. Oli vuodenvaihde. Juna toi meidät niille seuduille edellisenä iltana pimeän jo tultua. Aamulla kaikkialla oli sumuista ja pilvistä. En tiennyt lainkaan, millaisissa maisemissa olimme. Pajunkissat kyllä teiden varsilla ja yrittivät kertoa, mutta naukuivat mokomat puolaksi. En siis ymmärtänyt.

Kuljettuamme pitkälti toista tuntia harmaudesta pilkahti pieni valo. Auringonsäde oli päässyt livahtamaan sumun lomasta ja osui pensaan oksassa sinnittelevään vesipisaraan. Muutaman sekunnin ajan pisara loisti yksinään. Sitten pilvet repesivät uskomattoman nopeasti, ja edessä, auringonpaisteessa kohosi vuori. Se oli ensimmäinen vuori, jonka ikinä olin nähnyt. Vuori kutsui minua äänekkäällä hiljaisuudella. Olisin siltä seisomalta halunnut kiivetä vuorelle, löytää ylärinteiltä sopivan kolon ja jäädä sinne. Vuori vaikutti niin kutsuvalta, ikuiselta ja turvalliselta.

Kokemukseni oli uskonnollinen. Ikuisuus ja turvallisuus ovat Jumalan määreitä. Ja eiköhän Jumalan toimenkuvaan kuulu myös ihmiset kutsuminen. Raamatun mukaan Jumala tosin ei ole vuorien ikäinen, vaan vielä ikuisempi. ”Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet.”

Kummassakin kokemuksessani sumu peitti maiseman. En tiennyt missä kävelin tai millaisella vuorenhuilulla olin. En edes tiennyt odottaa mitään. Pisaran ja perhosen kautta näkymät laajenivat suurenmoisiksi kokemuksiksi. Kummankaan kokemuksen jälkeen en enää ollut aivan sama kuin vain muutama sekunti aiemmin. Voi olla, että joillekin uskoon tuleminen on vähän samanlainen tuokio. Tai rakastuminen ensi silmäyksellä. Tai oivallus siitä, että juuri tuonne päin minun on elämäni polulla tästedes jatkettava.

Kuparivuorellakaan kenkäni eivät onnistuneet pudottamaan minua mereen. Räpsin kuvia ja ihmettelin auringonlaskua. Kaikkien asioiden muistamiseen ei tarvita valokuvaa. Varmasti muistan oikuttelevat kenkäni ja nokkosperhosen sekä harmaudesta loistavan pisaran koko ikäni.

Valoa kohti se oli perhonenkin matkalla.


3 kommenttia

Joikohan Paavali piimää

Muistan tähänastisen elämäni aikana juoneeni yhden kokonaisen lasillisen piimää. Olin vierailulla Puolassa, kaupungin nimi oli ja taitaa yhä olla Gorzów Wielkopolski. Ystäväni isä antoi minulle piimälasin. Kiitin. Ja käännyin katselemaan ukkosmyrskyä ikkunasta. Taivas oli kirjaimellisesti sähkönsininen. Se oli sähkönsininen koko ajan. Salamoiden lisäksi ikkunasta näkyi sosialistisia kerrostaloja, jotka eivät huojuneet myrskyssä aivan yhtä paljon kuin maiseman pari puuta.  Myrsky oli iso, melkein yhtä iso oli piimälasilliseni.

Minä olen periaatteessa sitä mieltä, että kyllä ihminen pystyy syömään tai juomaan kaikkea sitä, mitä ruokakaupasta saa. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kaikki on elintarvikkeeksi kelvollista. Nirsous on huonotapaista.

Mutta piimä. Yritin ottaa siitä niin pieniä kulauksia, että maku ei täyttäisi suutani. En onnistunut. Yritin juoda siitä suuria kulauksia, että lasillinen loppuisi. En onnistunut.

Periaatteessa olen sitäkin mieltä, että aikuinen ihminen kyllä tulee toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla ystävä, ei edes kaveerata. Mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen sen verran, että asiat pystyy hoitamaan. Pitää vain olla riittävän hyvätapainen.

En muista, kauanko silloin 80-luvun puolivälin aikoihin piimälasillistani join. Ukkosmyrsky oli komea. Sen myrskyn tulen aina muistamaan. Onhan noita muitakin kunnon myräköitä ollut, mutta yhtäkään muuta myrskyä minun elämässäni ei ole maustanut piimä.

En minä vihaa ihmisiä, jotka pitävät piimästä. Joillekin ystäväksi luettaville ihmisille saatan vitsailla heidän piimästätykkäämisestään, mutta se on hyväntahtoista. Ei minulle tulisi mieleenkään pilkata ihmistä, joka tykkää piimästä. Sen verran hyvätapainen olen minäkin. Jotkut vaan tykkäävät eri asioista kuin minä.

Minua kyllä ärsyttää se, että ihmiset eivät oivalla, että jos toinen tykkää piimästä, hän ei välttämättä ole läpeensä paha. Hän saattaa olla jossain asiassa jopa olla väärässä, eikä silti läpeensä paha. Mikä pahinta hän saattaa olla oikeassa, eikä sittenkään ole kokonaan aivan väärässä.

Luulen, että Paavali hapuili kohti oikeaa kirjoittaessaan: ”Lopuksi, veljet, iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehoituksia, olkaa yhtä mieltä, eläkää sovussa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” Mutta luulenpa, että Paavali-poloiselle on ollut aikamoista piimänjuontia havaita, että hänen hyvästä neuvostaan huolimatta ihmiset eivät aivan onnistuneet sovussa elämisessä.

Niin, kyllä minä se piimälasillisen sain alas kurkustani. Tuskallista se oli, ja sen jälkeen olen aina ruoka-ainerajoituksista kysyttäessä vastata, että olen erittäin pahasti allerginen piimälle. Ja näyttää siltä, että jotkut toiset puolestaan ovat allergisia vaikkapa armolahjoille taikka koronarokotukselle taikka konservatiivisuudelle taikka liberaalisuudelle taikka…

Elämän piimää juodessa voi toki muistaa, että Paavali kirjoitti myös: Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.

Mutta joutuikohan Paavali eläissään oikeasti juomaan lasillistakaan piimää!


Jätä kommentti

Valtava, Ihmeellinen Armo

Viikonloppuisin kun on omaa aikaa laitan radio Dein auki valmistellessani aamupalaa. Tänä aamuna kuulin osan haastattelusta jossa joku ”rekkamies” oli haastateltavana, niin ymmärsin.? Voi olla että olen väärässäkin mutta joka tapauksessa tulin kosketetuksi ja siitä tämä aihe.

Mieleeni nousi tärkeä sanoma efesolaiskirjeestä, luvusta 2. jae 8 eteenpäin. ” Sillä Armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja. Ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä ME OLEMME HÄNEN tekonsa; luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten, jotka JUMALA ON edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme”!

Kansamme herätysliikkeissä lienee kaikissa ollut tapana ns. todistaa uskoon tulostaan ja joskus olen ajatellutkin että meiltä ev.lut. kirkollisilta puuttuukin jotain olennaista, joka voisi edesauttaa ihmisten herkistymistä Jumalan Sanalle, ja sen vastaanottamista. Sillä usein vilpitön ja aito todistus ihmisen kääntymisestä Jumalan ja Sanansa puoleen tapahtuu todistusten koskettavuuden ja Pyhän Hengen vaikutuksen kautta.

Kirjoitan suoraan, koska elämme vaikeita aikoja nyt koko maailmassa. Eikä ole tärkeämpää kuin kuulla ja ymmärtää mikä on  ihmiselle ja myös koko Jumalan luomalle maailmalle tärkeintä tässä ja nyt. Elävä usko joka uudestisynnyttää ihmisen ja muuttaa koko hänen elämänsä ja usein myös lähimmäisten.

Kuinka suuri ja ihmeellinen onkaan se Armo joka ihmisen synnyttää uudesti! Tuo radio haastattelukin oli todistus siitä. On harmi etten kuullut sitä kokonaan enkä muuta saanut tietooni kuin että miehen nimi taisi olla Esko (?) Mutta joka tahtoisi tuon haastattelun kuunnella niin kannattaisi etsiä se Radio Deistä.

Oma elämäni on nyt ollut jo pidemmän aikaa yhtä huolta ja murehtimista. Ei tahdo millään löytyä helpotusta arkeeni ja koronan lisäksi avustajien puute tekee elämästäni raskaan. Kaikki tarjokkaat eivät tähän toimeen ole sopivia, eikä kaikilla ole ajokorttiakaan, että voisivat avustaa minua asioilleni. Kun elämä käy niin raskaaksi ettei ole enää edes sen verran normaalia kuin se voisi olla, niin helposti unohtuu että Jumala ON! Ja kun Hän On varjellut tähänkin asti niin eikö HÄN jonain päivänä auttaisi myös arjessa ja avun tarpeessa.

Mieleeni tulee monia sellaisia runon pätkiä ja lausahduksia jotka sopisivat nyt juuri minunkin elämäni tilanteisiin. Ja vain yhden laitan tähän:” Olen väsynyt lauluni valheeseen, Herra tee minut lapseksi jälleen. Tahdon tuoda soittoni särkyneen Suurelle virittäjälleen” On Leinoa. – Eli mikä on nyt minun elämäni valhe? Se ettei Jumala kuulisi hätääni ja näkisi avuntarvettani ja ettei tähän löytyisi apua. Aivan maallisesta avustakin on siis kyse.

”Että he yhtä olisivat” On Jeesuksen, Herramme ja Vapahtajamme ylimmäispapillinen rukous. Tähän on hyvä vedota ja uskoa, vaikkakin tämä rukous on ennen kaikkea tarkoitettu uskovien yhteyteen vedota. Mutta voi sen yrittää sovittaa myös tavalliseenkin elämään. Jumalan ihmeellinen armo kattaa kyllä senkin. Hän On Kaikkivaltias! Pyhä Henki muuttaa, uudistaa ja puhdistaa ihmisen sydämen, mielen ja elämän. Ja kun tämä tapahtuu ihmiset alkavat muuttua pikku hiljaa sellaisiksi kuin Jumalan tahto itse kunkin kohdalla on.

En tiedä tuliko tästä ollenkaan sellainen kuin piti? Mutta Herran Henki on kaikille tarjolla! Kun ihminen saa ymmärryksen tästä hänestä tulee uusi luomus,. ”Katso vanha on kadonnut ja uusi sijaan tullut”, sanoo Herra. Valtava ja ihmeellinen Armo! Sinunkin kanssasi ystävä joka voit olla yhtä ahtaalla nyt kuin joku lähimmäisesikin. Jumalan Armo ja Rakkaus olkoon meidän kaikkien, jotka arkemme ahdistuksissa väsymme, kanssa nyt ja aina elämämme loppuun saakka, aamen.

” Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt. Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän Itse meille rauhan valmistaa. Suo Herra toivon kynttilöiden loistaa. tyyneksi. lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän voit pelon poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!!” virsi 600


Jätä kommentti

Siunattu Varmuus!

Paljon on ollut vastoinkäymisiä, huolta ja murhetta, mutta oli niin ihana rukoushetki kaikesta huolimatta tyttäreni kanssa että tämä vanha hengellinen laulu alkoi soimaan mielessäni! Mistä siis kyse, mistä on siunattu varmuus? Tästä:” Jeesus on mun!” Oi mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen!

”Tämä on laulu sydämeni, Ylistän Herraa ainaisesti! Tämä On Laulu Sydämeni, Ylistän Herraa ainaisesti!” Miksikö? Koska laulu jatkuu:” Nyt oma Herran olla mä saan. Sieluni kiitosta on tulvillaan. Enkelit ensin julisti sen, sanoman rauhan rakkauden.”

Ja mihin se johti:” Seurassa kuljen nyt Jeesuksen Hänessä onnen sain taivaallisen! Riemuiten ootan tuloansa. Kätketty olen Armossansa” – Tämä On Laulu Sydämeni, Ylistän Herraa ainaisesti.

Kuinka ihana Hän onkaan ja kuinka ihmellinen Hänen rakkautensa ja armonsa aivan tavallista ihmistä kohtaan! Sellaista kuin minäkin olen, – en mitään! Ja kuitenkin Hänen Armonsa on tullut kohdalleni ja jäänyt minuunkin asumaan. Hän Ei ole katsonut kaikkea vajavuuttani eikä minua ”ei minään” vaan lahjoittanut toivon ja uskon ikuisesta elämästä vailla tämän maailman tuskia, huolia ja kipuja.

Antanut ihanan tyttären jonka kanssa rukoilla ja kohdata Kaikkivaltiasta Herraa Jumalaa. ”Ei mikään niin voi virvoittaa, en muusta iloani saa” lauletaan virressäkin ja se on totta, kaiken arjen paineen alla ja kehon kivuissa ja esteissä. On ihana tietää että on menossa kohti parempaa. Saa odottaa täydellistä elämää, vailla jokapäiväisiä huolia, murheita suunnittelemista jne.

Sekin on hyvä, että tiedän Herrani näkevän missä kaikessa kamppailen avuntarpeitteni kanssa. Kaiken Hän tietää, Kaiken Hän näkee ja kuulee. –  Sallii kuitenkin? En sitä ymmärrä, mutta elän Uskossa ja Toivossa että Hän tietää myös milloin pääsen rauhaan. Ja sitä ennen Hän pitää minustakin huolen kuten lähimmäisistänikin.

Sinustakin rakas seurakuntamme sisar ja veli. Vaikka emme vieläkään, jos enää koskaan, pääsekään lähikontaktiin juuri ollenkaan. Hän on tämän kaiken sallinut. Ja vaikka lopullinen tulevaisuus onkin Taivas, sitä ennen saattaa tulla vieläkin pahempia aikoja. Mutta Hän on:”MINÄ Olen”! Hänen on Voima ja Valta! Iankaikkisesti Aamen.

Kiitos Jumalalle Rakkaudestaan, Armostaan ja Siunauksistaan! Herramme Jeesus Kristus, läpi Taivaitten kulkenut, olkoon meidän kanssamme tänään, huomenna ja iankaikkisesti! Aamen.


Jätä kommentti

Kauneus on ihan järjetön juttu

Toisinaan kameran kanssa kävellessä aivoni yrittävät luikerrella filosofiselle tasolle. Miksi ihmeessä kukat ovat kauniita. Tai miksi eläimet ja varsinkin eläinlapset ovat söpöjä (krokotiileistä ja hyttysenpoikasista en ole varma). Joku juju kauneuden takana täytyy olla.

Luonto toimii niin, että se pyrkii mahdollisimman matalalle energiankäytön tasolle. Esimerkiksi vesipisara hakee muotonsa siksi, että pudotessa pisaran mallisen putoajan ilmanvastus on mahdollisimman pieni. Kyllähän pisara tietenkin on myös muodoltaan kaunis, mutta sadepisaran kauneus ei ole estetiikkaa vaan aerodynamiikkaa.

Jos mahdollisimman vähäinen energian kulutus on luonnon peruslähtökohta, niin miksi luonto sitten vaivautuu hankkiutumaan esimerkiksi niin värilliseksi kuin se on. Olisi paljon energiataloudellisempaa tuottaa sen värisiä kukkia, jonka väriaineen saa mahdollisimman vähällä. Kyllä pörriäiset löytäisivät kukat, vaikka ne kaikki olisivatkin keltaisia.

Ja ne eläinlapset! Pitääkö rusakkomamma parempaa huolta jälkikasvustaan siksi, että rusakkovauvelit ovat söpöjä. Enpä usko.

Kauneudessa on kerrassaan jotain luonnonvastaista, jos kauneutta ajatellaan energiatehokkuuden kann alta. Siksi kauneuden taustalla pitää olla jotain muuta.

Yhdessä kirjassa sanotaan näin: »Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!»

Kedon kukkaset on vaatetettu. Joku on pukenut niiden ylle hienommat hynttyyt kuin ne, joihin itse kuningas pukeutuu. Joku on funtsinut, että kellokukkasen muotoon sopii violettiin vivahtava sininen ja että kyllä ketun on tyylikkäintä olla punertavan ruskea, mutta laitetaanpa vähän tilkka valkoista hännänpäähän keventämään vaikutelmaa.

Luulen, että luovuuteen kuuluu aina jonkin verran leikkiä. Väreillä, muodoilla, yllättävillä ajatusyhdistelmillä. Olisiko mahdollista, että Luoja oli leikkisällä tuulella rakennellessaan luontoa ja sen kauneutta. Hän kulutti hommaan aikaa ja energiaa ihan huvikseen.

Ja kuulkaas, ainakaan minä en viitsisi koluta pellonpientareita, jos kaikki kukat olisivat keltaisia ja enemmän tai vähemmän saman muotoisia. Tylsää hommaahan se olisi. Tuhlailevan kauniissa luonnossa on paljon kivampi taivaltaa.

Ja onhan mahdollista, että kauneudessa jokin järkikin on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Jätä kommentti

Evankelista, runoilija ja kirjailija

Tätä kaikkea oli Hilja Aaltonen joka eli hyvin vanhaksi. Kuutisen vuotta yli sadan, muistaakseni? Laskemattomat ovat hänen kirjoituksensa, kirjansa, runonsa ja puhujamatkansa. Joku tuntee ja tietää ne paljon paremmin kuin minä, mutta on yksi runo jota hän kertoi äitinsä rakastaneen, tai ainakin se oli ollut hänen äidilleen tärkeä.

En tiennyt mikä hänen äitinsä sairaus tai vamma oli? Sen verran nuorempaa polvea Hiljan suhteen olen? Mutta se runo jota Hilja kertoi äitinsä rakastaneen on ollut minullekin –  nuoruudessani varsinkin  erilaisuuteni takia merkittävä. Olen usein ajatellut sen blogiini jossain yhteydessä kirjoittaa, mutta tullut sitten sen sisällön vuoksi aralle tunnolle. En tiedä kuinka syvä usko Hiljan äidillä oli, mutta Hiljan oma usko kantoi häntä loppuunsa asti. Silti hän uskalsi kertoa äidilleen tärkeästä runosta. Joka siis on V.A. Koskenniemen kirjoittama ja nyt siis tässä. Ei runomitassa, niin kuin se ei ole Koskenniemen kirjassakaan.

”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen, kaksi sa luulet kulkevan rinnallas toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen kaltaises – vierasta lämmititkin! Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää, kättä sa et, joka ei liukunut pois. Kylmä on ihmisen mieli ja kylmä on armahan rinta. Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton. Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan. Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa. Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut, houreen, jok katoaa, kun sitä kohti sa käyt. Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot, yksin erhees kätket ja yksi kyynelees itket. Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.”

Minullakin on ollut ystäviä jotka ovat tästä runosta tykänneet, jopa niin, että yksikin muisteli sen olevan Raamatusta.? Muutamia kertojakin sain hänelle siitä muistuttaa että se on vain runo. Kuvaa kuitenkin sellaisen ihmisen kokemusta ja sisäistä maailmaa, joka ei vielä ole henkilökohtaisessa/ sisäisessä maailmassaan, uskossa elävään Jumalaan. En minäkään enää uskoon tulemiseni jälkeen, n. 48 vuotta sitten, voi tätä runoa allekirjoittaa, sillä Elävä Usko poistaa yksinäisyyden ihmisen sisimmästä. Uskossa ihmisellä on aina sisäinen lepo ja varmuus siitä ettei tarvitse koskaan kokea olevansa aivan yksin ja hylätty.

Tunteet voivat kovissa elämän myrskyissä ja hylkäämisissä kyllä hetkellisesti myllertää sisintä. Mutta jos ihmiset jättävät ja hylkäävät, tai esim. tulee tällainen pandemia kuin nyt on, ettei voi lähimmäisiään lähestyä voivat tunteet olla ajoittain raskaat ja ikävät. Mutta tunteet ovat toista kuin Jumalan Sanan totuus ihmisen sisimmässä, se Voittava Voima joka Sanaan sisältyy

HÄN, JEESUS, sanoi lähettävänsä omilleen, ja kaikille jotka tahtovat vastaanottaa ”toisen puolustajan”, Pyhän Hengen olemaan meidän kanssamme elämämme loppuun saakka. Kaikissa vaiheissamme. Ja totisesti Hän On. Niin moni kärsivä kristitty on tästä ollut ja on todistamassa. Ei ole elämä helppoa, mutta ei voikaan olla. Kärsimys kuuluu tähän maailmaan, jokainen saa siitä osansa, kukin tavallaan.

Mutta meitä auttakoon ja lohduttakoon se että ” Hän oli kaikessa kiusattu kuten mekin, mutta ilman syntiä”! Ja jatko on tulkittavissa niin että tuo lause muistuttaa Vapahtajamme oloa kiusattuna ja sen vuoksi mekin voimme kiusaukset kestää. Vaikka se olisi ikävä ja yksinäisyyden kokeminen. Muistetaan Jeesusta Getsemanessa:” Ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon!” Meillä on läpi Taivaiden kulkenut Jumalan Poika ja Jumala joka voi ja tahtoo meitä auttaa ja rohkaista. Yksi tämän rohkaisun muoto ovat toiset kristityt, iankaikkinen Jumalan sana ja psalmit! Ja vielä se Saarnaajakin lohduttaa että ”kaikella on määräaikansa” Kaikella!

Psalmi 66 kumpi käännös vaan ja psalmista 68 jakeet 10 ja 11


2 kommenttia

Ylpeys

Kesä on edennyt jo pitkälle heinäkuuta. Toipuminen talvesta ja alkukesän kiireistä sekä kuumuudesta on vienyt tovin. Kaikkea ei voi ”oksentaa” tänne, vaikka varmaan moni asia voisi olla rakennukseksi toisille, koska Jumala on kaikessa mukana. Olen aika levoton luonne ja pysähtyminen on välillä vaikeaa. Omien lasten kasvu aikuisuuteen on ollut melko rankkaa. Luopuminen on vaikeaa, vaikka yhteys heihin on hyvä. Ikävä on kova! Voin kuvitella millainen ikävä on taivaallisella Isällämme, joka päinvastoin kuin me maalliset isät, hän haluaa kerätä kaikki lapsensa turvaan omien kasvojensa alle. me maalliset isät odotamme että lapset lentävät maailmalle omien siipien varaan.

Olen huomannut kuinka kaiken alta paljastuu ylpeys, nyt kun on aikaa pohtia ja pysähtyä tutkimaan elämää. Huomaan kuinka tärkeää itselleni on tietyt asiat. Päästä puhumaan seuroihin ja majatalo-iltoihin. Saada oma nimi jonkun hengellisen staran viereen tilaisuuden mainokseen. Ylpeys, joka asuu minussa ja sinussa, estää usein meitä olemasta aito itsemme. Se vaikuttaa ihmissuhteisiimme ja tapaamme kohdata toisia ihmisiä.

Ylpeys estää myös ihmistä löytämästä suhdetta Jeesukseen. Koemme että olemme ihan hyviä ihmisiä. Emme ole tehneet mitään niin isoa syntiä ettemmekö kelpaisi Jumalalle näinkin. Jeesuksesta puhuminen on jotenkin noloa ja koemme että minun Jumalani riittää. Meille riittää sellainen Jumala, johon voimme itse määrittää suhteemme.

Raamatun Jumala ja Jeesus ovat kuitenkin yhtä, Ilman Jeesusta meillä ei ole iankaikkista elämää. Kysymys synnistä on haastava nykyihmiselle joka ei hyväksy syyllistämistä tai muutakaan persoonaan kohdistuvaa painetta. Kuitenkin joka ihminen on Jumalan edessä tasa-arvoinen. Jokainen on tämän maailman tahraama ja syntinen ja tarvitsee siksi Jeesusta!

Muistan kuinka lapsena selasin vihkiraamattua, joka oli äidin yöpöydällä. Se oli pelottava kirja ja Jumala vaikutti kauhistuttavalta. Lapsen mieli osasi poimia sieltä vain ihmiselle pelottavia asioita. Laki jyräsi kaiken alleen ja Jumala kosti synnin. Luulen, että moni ihminen kokee raamatun samalla tavalla. Synti ja syntisyys pelottaa ja siksi on turvallisempaa pysyä erossa koko kirjasta. Vasta kun ihminen tajuaa ja nöyrtyy Jumalan edessä tunnustamaan oman heikkoutensa, hän kykenee pyytämään Jumalalta apua. Vasta silloin Jumalan armo ja rakkaus paljastuu ihmiselle. Siellä missä synti on suuri on Jumalan armo voimallisin. Silloin Jeesuksen sovitustyö ristillä ja sen merkitys selviää ihmiselle ja raamattu paljastuukin rakkauden kirjaksi. Jumalan henki tulee suomentamaan ja selventämään raamattua ihmiselle joka kääntyy Jeesuksen puoleen.

Näin myös ylpeys väistyy ihmisestä, kun hän ymmärtää tarvitsevansa Jeesusta omaan elämäänsä. Nöyrtyminen Jumalan edessä ei ole nöyristelyä vaan tarpeen ja kaipauksen tunnustamista. Aivan kuin pieni lapsi ihminen saa kaivata ja ikävöidä isää. Oman heikkouden ymmärtäminen kääntyy vähitellen vahvuudeksi kun Jumalan henki asettuu ihmisen puolelle lohduttaen ja vahvistaen luottamusta siihen että Jumala on sittenkin rakkaus.


1 kommentti

Mikä Armossa on niin ihmeellistä?

Tällainen nimi on Philip Yanceyn kirjalla. Olen lukenut sen joitakin kertoja ja nyt uudelleen. Tämä painos on vuodelta 1998! Luinpa kuinka monta kertaa tahansa, aina se vie parannuksen paikalle ja kyyneleihin! Armo vaikuttaa. Kuinka onkin niin mahdollista vuosikymmenien uskossa olon aikana kadottaa elämänsä tärkein asia!? ARMO! Jumalan käsittämätön lahja ihmiskunnalle ja jokaiselle yksilölle. Muistan kun luin tämän kirjan edellisen kerran joduin tilille itseni kanssa ja itkemään omaa kelvottomuuttani!

Jumalan edessä ja ihmisten. Jumala On Rakkaus, suurempi kuin voin koskaan ymmärtää ja siksi pyydänkin Häneltä armoa ja anteeksiantamusta. Kyselen todellakin itseltäni Jumalan Armon edessä, olenko mitenkään kelvollinen Hänen Pyhälle Ehtoolliselleenkaan?

Tunnen itseni kelvottomaksi ja kuitenkin juuri meille kelvottomille Hän on Tarjolla. Hän Kristuksen Jeesuksen ansiosta! Philip kirjoittaa kirjansa takakannessa:” Emme voi tehdä mitään, millä saisimme Jumalan rakastamaan meitä enemmän. Emme voi tehdä mitään, millä saisimme Jumalan rakastamaan meitä vähemmän.”

Kirjassaan hän kertoo kaikista sellaisista ihmisistä, jotka ovat unohtaneet itsensä palvellakseen lähimmäisiään Jumalan tahdon mukaisesti itsensä unohtaen. Maailmassa on todellakin monia sellaisia joiden nimi on heistä itsestään riippumatta noussut ihmisten tietoisuuteen ja ainoastaan siksi että he ovat unohtaneet itsensä, palvellakseen Jumalan luomia ja toivottomiksi luokiteltuja syntisiä lähimmäisiään.

Sellaisia kuin mekin, ns. kunnon ihmiset oletamme olevamme. Jumala Varjelkoon ettei kenellekään kävisi niin että omavanhurskaus pimittäisi meiltä totuuden itsestämme ja Jumalan Valtavasta Armosta, Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Vapahtajassamme.

En ole koskaan voinut kuunnella esim. laulua Amazing grace ilman kyyneleitä ja jonkinlaista häpeää?! Niin juuri sillä Armo koskettaa, koskettaa ja kertoo totuuden ihmisestä ja Jumalasta. Sillä tosi on että hyvänkin elämän mielestään elänyt ihminen tarvitsee ARMON. Käsittääkseen olennaisen!

Ihminen voi kaikessa kunnollisuudessaan luulla aivan oikeasti olevansa ihan hyvä, jos sitä edes ajatteleekaan, mutta laulun sanat ja totuus ihmisestä puhuvat toista. ”On Armo suuri ihmeinen. Se muutti sydämen. Mä kuuro sokea sain ihmeen kokea. Nyt kuulla nähdä voin”!! Näin tapahtuu silloin kun Jumalan Henki koskettaa ihmistä ja antaa ihmisen nähdä oman todellisuutensa. Ettei ole muuta tietä kuin tunnustaa olevansa syntisistä suurin. Ja että ainoa apu on Jumalan Armossa vaeltaminen.

Philip Y kertoo monta liikuttavaa ihmiskohtaloa, niin ”hyvistä” kuin ”huonoistakin” ihmisistä. Kuinka Jumalan armoittaa ja kuinka ihminen: Ihminen näkee kurjan ja tuomitsee, pitää itsensä parempana. Mutta Jumala näkeekin toisin, juuri se kurja joka ei ole mitään on Hänen rakkautensa kohde. Hänet Jumala tahtoo pelastaa. Philip nostaa näitä äiti Teresioita yms. yms. esiin ja kertoo heidän elämänsä arvokkuudesta Jumalan maailmoissa. Ja mihin se perustuu!

Nöyryyteen, itsensä alentamiseen samalla tasolla kuin kaikkein kurjimmatkin ovat, voidakseen tehdä Jumalan Tahdon. Rakastaa, palvella, ja unohtaa itsensä. Nuo Pyhät jotka eivät itseään Pyhinä pidä nähdään niin toisin näillä ”savisilmillä” kuin Jumala näkee! Jumalan Pyhät, kuinka kaukana olenkaan heistä! Anna minun sydämeni pohjasta se ymmärtää! Anna anteeksi jos, ja kun olen jotakin sinulle pyhää ja rakasta ihmistä kohdellut väärin.

Onneksi ja kiitos Sinulle Pyhä ja Kaikkivaltias että olet antanut minullekin pistimen lihaani, jotain olen saanut ymmärtää! Auta minua tekemään parannusta ja muuta minussa se mikä on huonoa inhimillisyyttä. Suo minulle taivaallista mielenlaatua, vaeltaakseni edes loppuelämäni lähempänä totuutta ja armon ihmettä. Että saisin Kristuksen tuoksua olemukseeni.

Kirjan lopussa on sydäntä koskettavasti kerrottu tuosta naisesta joka tuli kaivolle jossa Jeesus pyysi häneltä juotavaa. Yritän lyhyesti lainata: ”Hämmästelen sitä, miten lämpimästi Jeesus suhtautui ihmisiin joista näkyi kaipaus!”. Kaikki me tiedämme tuon kohtauksen kuinka se meni, mutta Philip kirjoittaa lisäksi Jeesuksen sanoillaan tarkoittaneen:” Minä vaistoan, että sinulla on kova jano”…ja tarjosi naiselle elävää vettä, joka tyydyttäisi janon lopullisesti.

Ja vielä lopuksi. Philip:” Yritän tavoittaa Jeesuksen asenteen kohdatessani tällaisen ihmisen, jonka elämäntapaa en hyväksy. Sanon itselleni:” Tällä ihmisellä on varmasti kova jano”…Armo opettaa, ettei Jumala rakasta meitä sen vuoksi, millaisia me olemme, vaan sen vuoksi, että Jumala on sellainen”!

Jumala on ainoa oikea Rakkaus ja Armo. Jumala auttakoon että joskus osaisin olla ja elää Hänen tahtomallaan tavalla, edes hetken kun joku sitä tarvitsisi!? Tätä pyydän Vapahtajani Jeesuksen nimessä ja veressä! Aamen.


Jätä kommentti

Ihminen Rakastetuksi ja Jumalan kuvaksi luotu

Muutama päivä sitten miettiessäni meidän ihmisten käyttäytymistä toisiamme – ja itseämmekin kohtaan, tuli mieleeni monta Raamatun lausetta. Ensimmäinen 1 Mooseksen kirjasta jossa Jumala kertoo luomisesta. Myös ihmisen, ja sanoo luoneensa meidät ”omaksi kuvaksensa”, jatkaen kuin vakuudeksi, ”Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät” Ja myöhemmin ”lähes Jumalolennoiksi” psalmissa 8:6.

Tämän jälkeen tai samanaikaisesti ajattelin miksi ihmiset kohtelevat toisiaan niin kuin kohtelevat? Miksi valehdellaan ja vahingoitetaan toista ihmistä, panetellen ja pahaa puhuen yms. Tietysti se on syntiinlankeemuksen seurausta. Olen kuitenkin huomioinut senkin mitä heikko itsetunto ”yleensä” voi saada ihmisissä aikaan, jos toinen ei eläkään samoin kuin itse, tai on jotenkin muuten erilainen! Ihminen katsoo ulkokuoreen, Jumala ihmiseen.

Erityisesti, vakaumuksensa mukaan toisin elävä herättää ympäristössänsä kielteisiä tunteita!!! Tästäkin löytyy Jumalan Sanan kohtia! Nämä ns.itsetunto kysymykset ja ajatukset, johtivat minut psalmien ääreen. Monenkin psalmin, mutta otan tähän nyt sen joka ensin tuli mieleeni!

Ps.139 kokonaisuudessaan mutta nostan esiin erityisesti jakeen 14:”Minä kiitän sinua siitä että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää”!!! Tähän samaan sarjaan ja ajatukseen voi lisätä psalmeja enemmänkin esim. Ps.8: 4-6 esim. Ps.18 pitkä psalmi mutta ihana, vaikkapa 31-33 ja lisää 36-37 jne. Kaiken yllä on Jumalan erittelemätön rakkaus ja tarjolla armo jokaiselle ihmiselle. Jumala rakastaa ihmistä, mutta miksi se ei saa sijaa ihmisissä?!

Jumala, Isä ei ole koskaan ajatellut hyljätä luotujaan, joskus tosin katui luoneensa ihmiset. Se oli silloin kun hän päätti vedenpaisumuksesta. Mutta kukaan ei koskaan ole, eikä tule, rakastamaan luotujaan niin kuin Jumala. Ja Hänessä ollen Hänen ainoa Poikansa, meidän Vapahtajamme, Jeesus Kristus. Hänessä meillä on kaikki, ja jos ihmiset ymmärtäisivät Jumalan armon ja rakkauden he käyttäytyisivät toisin toisaan kohtaan. On siinä opettelemista meillekin jotka tunnemme ja uskomme Jumalan Sanan!

Mitä siis yritän ilmaista? Ytimenä lienee Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan ja lähimmäisen rakkaus joka kumpuaa siitä lähteestä jossa on ”Elävä Vesi”! Jumala on Rakkaus ja me olemme rakastetut! Eikö tämä ole sitä armoa joka saa meidät käyttäytymään sen armon mukaisesti, Jumalan rakkauden auttamana. ?

Olen vain huomannut, pitkän elämäni aikana, kuinka vääryys sattuu, ihmisten takanapäin puhuma valhetieto ja sen mukainen käyttäytyminen! Joka sitten saattaa johtaa siihen että väsyy itsekin sen pahan voimaan joka ympärillä vallitsee,  Eikä itsekään enää jaksa vastata pahaan hyvällä. Puhumattakaan lähimmäisensä rakastamisesta.

Tulipa pitkästi, ja piti vain kirjoittaa että ihminen, Sinä ja minä ja me, olemme Jumalan suuresti rakastamat ja hyväksymät. Hän katselee meitä Poikansa kautta! Hän, Poika. kärsi ihmisten tähden että meillä rauha olisi ja että Pojan kautta me voisimme hyväksyä itsemme ja toinen toisemme, silloinkin kun meistä puhutaan valhetellen kaikkinaista pahaa, ja meitä kiusataan kaikin mahdollisin tavoin, ja ennen kaikkea puhumalla meistä valhetellen kaikkinaista pahaa!.

Muistetaan silloinkin että Sinua, minua ja meitä kaikkia on rakastettu luomisesta lähtien ja loppuun asti rakastetaan! Sen todistaa Jumalan Sana! Jumalan Rauhan toivotuksin, aamen!


Jätä kommentti

Helluntaina

” Suo puhallus  helluntaituulen minun syömmeni kynttilään. Sano Herrani, että mä kuulen, voitko sammuneen sytyttää?! Suo kipinä Henkesi tulta, näet alttrin kylmän tään. Isä, Pyydän: Nyt puhdista kulta. Minä itkien eteesi jään!

Mä tahtoisin hehkuen palaa, Sinut tuntea yksin vaan! Tuli kastetta Henkeni halaa! Milloin uudeksi muuttua saan? Jään jalkaisi juurehen, Herra, viivyn itkien edessä Sun. Olet luvannut Sanassa kerran Itse Siunata ahdistetun!

Olet luvannut Sanassa kerran Itse Siunata ahdistetun!

Kiitos Helluntaista Herra! Kiitos voimastasi, puhdistavasta liekistäsi ja rukouksien kuulemisistasi. Kiitos että Olet, kiitos ettet hylkää vaan aina uudelleen muistutat itsestäsi ja vastaat meille, jotka sinua avuksemme huudamme! Virvoitat, vahvistat, annat uutta ja todistat itsestäsi:” Uusi on sijaan tullut”!

Me olemme kuin ilta ja yö joka Sinun aamun valoosi saamme herätä ja uskoa että edessämme on uusi päivä, joka kirkastumistaan kirkastuu täyteen päivään saakka! Sinun tulemisesi päivään ja ikuiseen, täydelliseen elämään! Josta huokaus ja kaipaus ja kaikki elämämme taakat ovat unohtuneet ja saamme elää ikuisessa valossa! Sinun rakkautesi ja armosi valossa!

” Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niin kuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen jossa he istuivat! Ja he näkivät ikäänkuin tulisi kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täyteyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi”!.. Apt.2. 1-4

Jumala on uskollinen Hän ei armolahjoaan eikä kutsumistaan kadu! Saamme jatkaa Tietämme maailman myrskyistä huolimatta Jumalan Armon ja Kristuksen täytetyn työn ansiosta ja Pyhän Hengen ohjauksessa ja suojeluksessa, kaikessa luottamuksessa Jumalan Sanan lupauksiin. Kiitos Armon ja Rakkauden Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Aamen