Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: joulu


by 1 kommentti

Hyvä ihminen

”Minä uskon, että Jumala on hyvä ja me kaikki pääsemme kyllä taivaaseen. Ei hän voi olla sellainen despootti, että olisi luonut Helvetin. Helvetti ja taivas on jo täällä maanpäällä. Ihminen joka on käynyt läpi maanpäällä helvetin ei kahta kertaa voi joutua kärsimään. Itse ainakin olen elänyt hyvän elämän ja olen hyvä ihminen. En ole tehnyt mitään isompaa pahaa kenellekkään ja kaikkihan jotain tekee ja joskus ajattelee pahaa, mutta kyllä Jumala sen ymmärtää. Sellaiseen Jumaan minä uskon.” Keskustelu ystäväni kanssa päättyi tähän. Olin kertonut hänelle omasta uskontotunnilla tehdyistä jutuista lasten kanssa ja kertonut miten lapset olivat nauttineet siitä, että saivat tehdä pieniä näytelmiä Jeesuksen vertauksista ja miten olimme sitten keskustelleet Jeesuksen elämästä. Hänen puheenvuoronsa oli kuin puolustuksen loppukommentti, kun Jeesuksen nimi oli alkanut poltella sielun syövereissä. Aihe oli tullut liikaa kohti. Puhe Jeesuksesta oli johtanut ajatukset sovitukseen ja sovitus siihen, että joku voisi joutua kadotukseen ja helvettiin ilman Jeesusta.

Meillä on valtava tarve muokata Jumalasta mieleisemme. Haluamme Jumalan, joka parhaiten palvelee meidän elämämme ja sielumme tarpeita. Ainakin itse huomaa pelavaani Jumalan kanssa tätä peliä. Kyllä Jumala tämän ja tämän ymmärtää. Voin tehdä kyllä ja tätä, ei hän siitä minua sen enempää rankaise. Emme ole kukaan vapaita synnistä mutta ajattelemme, että olemme sen verran siivosyntisiä ettei Jumala pikkuasioista välitä.

Kristinuskon Jumala on kuitenkin kaikessa oikeudenmukaisuudessaan ehdoton. Hänen tuomionsa tulee varmasti ja jokainen tuomitaan. Jumalan rakkaus näkyy kuitenkin siinä, että hän tiesi ihmisen laadun ja valmisti siksi ihmiselle pelastuksen. Kristinuskon ytimessä on Jeesus Kristus, joka on ovi Jumalan yhteyteen ja iankaikkisuuteen. Muuta tietä ei ole.

Uskonnollisuus ei meitä pelasta, sillä se on suurimpia esteitä elävän Jumalan luo tulemiselle. Se, että käymme jouluna kirkossa ja koemme olevamme tarpeeksi hyviä Jumalalle ei meitä pelasta. Ihmiselle kelpaa kuva suloisesta Jeesus lapsesta jouluna, mutta rujo ja kärsivä ristin mies on liikaa. Meidän luovuttava omasta erinomaisuudestamme ja päästettävä Jeesus Kristus luoksemme. Kristinuskossa on kyse suhteesta todelliseen, elävään persoonaan, joka haluaa olla kanssamme joka päivä. Ristin uhri käy turhaksi, jos ajattelemme että maanpäällinen kärsimys pelkästään riitäisi pelastamaan meidät. Meidän oma elämämme ja tekomme eivät riitä sovittamaan ja korjamaan poikki mennyttä suhdettamme Jumalaan. Kärsimys sen sijaan saa meidät huutamaan apua Jumalalta. Se vetää meitä Pyhä Jumalan luo ja silloin Jeesus tarjoaa meille sovitusta. Näin Jumala tekee sovinnon kanssamme. Näin kuoleman valta on murrettu minunkin osaltani.

Raamatun mukaan kadotus on olemassa. Jeesuksen elämän kovin hetki ei ollut Golgatalla vaan Getsemanen puutarhassa, jossa hän kävi läpi sen tiedon,että hän joutuu eroon Isästä, Jumalasta. Voimme Raamatun sivulta aistia sen tuskan, jonka läpi Jeesus meni. Tuossa hetkessä hän koki sen mitä on olla koko ihmiskunnan synti. Kuinka hirvittävää olisi viettää ikuisuus erossa Isästä Jumalasta.

Synnistä ja helvetistä puhuminen ei ole kovin muodikasta, ihmiset eivät haluaisi syyllistyä ja olla syntisiä. Piru tarvitsee itselleen konttoristeja, jotta ajatus ihmisen erinomaisuudesta Jumalan edessä saisi lisää alaa. Sielunviholliselle on mieleen kuva kaiken sallivasta ja ihmisen kuoliaaksi rakastavasta universaalista Jumalasta joka laittoi kaiken alulle ja jäi sitten pyörittelemään peukaloitaan.

Joulu on meille välietappi ja johdanto pääsiäiseen, Jouluna Jumala osoittaa asenteensa ihmistä kohtaan kun hän ilmoittaa ensimmäisenä halveksituille paimenille siitä että Vapahtaja, Maailman valo on syntynyt ja Jumala on itse tullut alas maailmaaan pelastamaan ihmisen.


by 3 kommenttia

Tuntematon enkeli

1.

Niin kuin yhä paikoitellen uskotaan, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä Hän oli antanut taivaan tuulien puhaltaa kymmenien hehtaarien pilvilaatan Välimeren itäisimpään nurkkaan. Sen päällä oli nyt suuri taivaallinen sotajoukko.

Niin istuivat pilvellä myös enkelit Soppa, Hiekkanen ja Uutela. He taiteilivat pilvennokareista kauniita puhdetöitä ja puhaltelivat niitä taivaalle leijumaan alamaailman asukkien ihmeteltäväksi.

–  Eik maar tätä asemasotaa ol jatkunut jo ihan liian kauan, mutisi Hiekkanen ja puhalsi taivaalle äreän karhun muotoisen teoksen.

– Elä, elä sie valita. Mikäs meillä on tääl väällee ollessa. Eilenkin päästiin Jeesuksen kanssa kalaan, lohdutti Soppa.

– Sää sait affenan ja mää sain pelkän maron!

– Ite sie se oot ahven. Se ol sateenkaarirautu.

– Hiekkanen on ahaven, khi-hi-hi, osallistui Uutela puheeseen.

– Oli mikä oli, mut jottain sais tapahtuu.

Koska päämajassa yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä, Hiekkasen toivetta ei toteutettu heti. Siihen meni… No, ajan määritteleminen noilla kriteereillä on vähän haastavaa, mutta sanotaan vaikka että yhdeksisen kuukautta. Aika kuluin hitaasti, vaikka alamaailman elämän seuraamisesta oli välillä oma hupinsakin. Ihmisiä on moneen lähtöön, ja nyt niitä lähtemisiä ja tulemisia näytti olevan tavallistakin enemmän. Ja lisää tulisi. Verollepanoakin puuhailtiin. Sepä se vasta kansainvaelluksen aiheuttaisi.

Uutela tuijotti hyvin kauan itään. Enkeleiden silmät ovat tarkat. Hyvä näkö on tarpeen suojelustehtävissä ja muissakin enkelihommissa.

– Hei, jätkät, mitä nuo ovat.

Kaukana ratsasi kameleilla kolme miestä. Olivat pukeutuneet kirjaviin kauhtanoihin ja silmiinpistäviin päähineisiin. Meno tai tässä tapauksessa tulo oli hidasta ja heiluvaa. Kamelipoloiset kantoivat miesten lisäksi puisia arkkuja, joiden sisältö ehkä jäisi ikuiseksi arvoitukseksi.

– Oho, oho, mitäs nyt tapahtuu, jatko Uutela. – Noita täytyy käydä vähän kiusaamassa-

– Elä sie mene kiusaajaksi. Ei kuulu enkeleiden toimenkuvaan, esteli Soppa. – Ei oudon pukeutumisen takia saa…

– Eikun katsos, tuolla rosvojoukko vaanii kolmea kulkijaa. Minäpä vähän käyn niitä kutittelemassa, khi-hi-hi.

Sanoi Uutela, otti ja läksi.

– Hää on nuor enkeli hänel on sellasii urheusmielialloi. Hää pyrkii sankartöit tekemään, kommentoi Soppa.

Sitten hän jatkoi skaalojen soittamista trumpetillaan.

2.

Yhtenä päivänä sitten leijaili etäämpää esiin kirkas hahmo.

– Anderssoni on tulos! varoitteli Hiekkanen.

Se tosiaan oli arkkienkeli Andersson, jolla tuimasta ilmeestä päätellen oli tärkeää asiaa sotajoukolle.

– Huoooomio! huusi Uutela juuri niin kuin oli opetettu tekemään päällystön ilmaantuessa paikalle. Sotajoukko oikoi siipiään ja nousi leijailmaan pari vaaksaa pilvenpinnan yläpuolelle. Trumpetit ja muut torvet kohotettiin ryhdikkäästi olkapäätä vasten. Arkkienkeli Andersson karautti kurkkuaan.

– Enkelit, tänä yönä, kun Luoja suo, vietetään alamaailman Herran ja Vapahtajan armorikasta syntymäjuhlaa. På natten, vill Gud, infaller nedre våningens Herres och Frälsares nåderika födelsefest.

Hiekkasen valtasi sisäinen kihelmöinti. Vihdoin tapahtuisi jotain. Jo tässä oli pilvenlongalla odotettu ja pitkästytty. Pitkästymistä oli helpottanut se, että Jeesus oli alkuun käynyt katselemassa alamaailmaan tuumivaisen näköisenä. Hän oli viettänyt aikaa enkelien kanssa, tosiaankin kalastellut ja istunut iltanuotiolla, hyräillyt hiljaa enkelien soitannan mukana. Nyt Jeesus oli loistanut poissaolollaan kuukausitolkulla. Olihan taivaallisen luppoajan viettäminen tietenkin ollut ihan mukavaakin, mutta enkelin mieli paloi toimintaan. Syntymäjuhla kuulosti kuitenkin oudon puoleiselta.

– Mie en nyt ymmärrä mittää, ihmetteli Soppa.

– Minne se Jeesuskin on nyt hävinnyt, ei ole näkynyt aikoihin, haikaili Uutela.

Asia vähän aukeni, kun Andersson oli kertonut, että ensi yön tehtävä oli enemmän edustuksellinen kuin sotilaallinen. Mukaan otettaisiin vain soittimet.

Kun arkkienkeli oli puheensa pitänyt, hän kierteli pilven päällä vastailemassa kysymyksiin. Ennen pitkää hän ehti kolmikonkin luo. Soppa ei tapansa mukaan empinyt vaan avasi suunsa.

–  Mis sie tarvitset oikein hyvää trumpetinsoittajaa, täs siulle on sellanen!

Ilta tuli, ja tähden alkoivat syttyillä taivaalle. Andersson kuljeskeli ympäriinsä vähän hermostuneen oloisena. Ei jutellut juurikaan. Kunhan leijaili hiljalleen ympäriinsä.

Hiekkanen tuijotteli taivaankappaletta, joka oli vastikään ilmestynyt taivaalle loistamaan.

– Ei, mut kyl täyty sano poja, et noi tähde ovat kaukana. Kun rupee oikein fundeeraamaan niin huoma et matka on niin pal, ettei ollenka tavallisel järjel ymmärrä. Kattokaa nyt totakin räikkiää tähtee tosa. Mää ihmettelen kauhiaste, et mitä tommoselka ollanka tehdään.

Ilta kului. Kolmikko jouti katselemaan myös alaspäin. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Kaikki näytti rauhalliselta. Paimenet olivat nuotion ympärillä ja näyttivät juttelevan jotakin. Yksi huiski kädellään kirkasta tähteä kohti.

– Paimenia, sanoi Uutela. – Niitä pidetään vähän semmoisena roskasakkina.

Kuin vastauksena Andersson huusi, että on aika lähteä. Poissa oli hänen epämääräinen liihottelunsa. Hän komensi enkelit lähtövalmiuteen. Alas oli nyt mentävä. Enkeleiden keskuudessa heräsi mutinaa. Viime vuosisatoina ei ollut juuri alamaailmassa käyty. Seutukaan ei näyttänyt kaikkein puoleensa vetävimmältä. Paikalla oli vain noita paimenia. Ja heidän määkiviä lampaitaan. Mutta Andersson oli tiukkana.

– Eteenpäin! Ei saa pysähtyä… Ei jäädä pilvelle makaamaan… Pyrittävä yllätykseen.

Ja kylläpä paimenet yllättyivätkin! Jostain paimenten ympärille ilmaantui valtava kirkkaus. Andersson avasi suunsa viipyilemättä. Hänelle annetut vuorosanat olivat selvät.

–  Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.

Samalla hetkellä näkymä ikään kuin aukesi. Koko suuri taivaallinen sotajoukko ilmestyi paimenten näkyviin. Enkelit saivat jostain kuin yksissä tuumin ajatuksen laulaa:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha ihmisillä,
joita hän rakastaa.

Se oli komeaa. Enkellaulu kajahti koko laakson täydeltä. Ja kun kaikki kolme säettä oli laulettu, Andersson huitaisi yhdellä siivellään kohti Soppaa. Ja Soppa vetäisi sellaisen trumpettisoolon, että sellaista kuultiin uudelleen vasta lähes kaksi tuhatta vuotta myöhemmin, kun jazz-musiikki valtasi maan ääret.

Edustustehtävää ei ollut pituudella pilattu. Taivaallinen sotajoukko hankkiutui takaisin pilven päälle. Hiekkanen, Soppa ja Uutela jäivät pilvenreunalle katselemaan alas. Anderssonkaan ei malttanut pidätellä uteliaisuuttaan vaan jäi kolmikon seuraan. He näkivät, kuinka paimenet jättivät laumansa ja rynnistivät kohti läheistä pikkukaupunkia. No, ehkäpä lauma pärjäisi. Hiiviskeleviä susia ei näkynyt lähimaillakaan. Enkelit tarkensivat katseensa kaupungin kujalle. Sieltä lepatti valoa. Ja eikös sieltä kuulunut myös vauvan itkua. Kyllä, karjasuojan avoimesta ovesta näkyi mies, nuori äiti ja seimeen kapaloitu vauva.

– Oi ihmettä, ihmislapsi, khi-hi-hi, selosti Uutela.

– Kyllä, Ihmisen Poika, täsmensi Andersson vähän arvokkaammin.

– Kasvoiltaan vähän kuin Jeesus, ihmetteli Soppa.

– Eik maar noitten ympäril ole samanlainen kirkkaus ku äsken paimenten ympäril!

Soppa käänsi kohta katseensa itään. Sieltä ratsasti kameleillaan kolme miestä päähineissään ja kauhtanoissaan.

– Hyö eivät ehtineet.

–  Aika on ehtiä, aika on myöhästyä, filosofoi Andesson.

Enkelit vetäytyivät kauemmas pilvenreunalta. Soppa soitteli trumpettiaan. Uutela ja Hiekkanen hyräilivät äskeisiä säkeitä. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua.

Melkoista enkelsiipien havinaa.


by Jätä kommentti

Mitä Suomi palvoo ja odottaa?

Koulumme kuusijuhla on ohi. Upea ilta, jossa lapset saivat olla pääosissa. Sali oli tupaten täynnä vanhempia ja sukulaisia sekä entisiä oppilaita, jotka tulivat fiilistelemään vanhan koulunsa tunnelmaa.  Perinteiset joululaulut, joulunäytelmät ja jouluevankeliumi kuuluvat vahvasti meidän koulun jouluun. Enkelitaivaan kajahtaa vahvasti koko salin voimalla ja viimeinen säkeistö lauletaan seisaaltaan. Meidän joulujuhlamme jättää jälkensä ihmiseen. Lapsille joulunäytelmän peikot ja tontut ovat satujen perinteistä hyvän ja pahan kamppailua. Joulumaa saa voimansa hyvyydestä ja valosta, jota jouluevankeliumin Jeesus-lapsi edustaa. Joillekin puritaaniuskovalle tämä kuulostaa kamalalta synkretismilta, mutta lapsille tämä on päivänselvä juttu. Joulun satuhahmotkin kumartavat seimen äärellä.

Me aikuiset olemme varastamassa lapsilta joulun mysteerin ja salaisuuden, Jeesus-lapsen. Koulusta ja joulusta on tulossa vapaa-ajattelijoiden ja ääriuskovien temmellyskenttä, jossa koulun todellisuudella ei ole mitään painoarvoa. Millaiseksi muodostuu tulevaisuuden Suomi, jossa tasa-arvon ja valinnanvapauden nimissä kielletään asioita sen sijaan että opittaisiin ja siedettäisiin niitä. Onko maamme ajatumassa sensuuriin, jota ohjaa yleinen mielipide?

Suomen koulut ovat juuri sellaisia kuin on sen kansa. Uskonnollisesti sekulaareja, koska sen opettajat ovat tavallisia suomalaisia. Uskonnontunnit ovat olleet pitkään parhaita tunteja, koska oppiaineeseen ei kohdistu niin valtavia menestys paineita ja suorittamista. Lapset tavallisesti rakastavat ussan tunteja, koska niillä tunneilla lapset saavat äänensä kuuluville. Sielä saa puhua ja pohtia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Miten eletään toisten kanssa ja mikä on elämässä hyvää. Myös Raamattu on esillä. Uskovaiset mielellään arvostelevat koulun uskonnon opetusta, mutta se on turhaa. Koulu vain heijastaa sitä millainen olemme kansana ja  sitäkin viiveellä.

Uskonto ei ole lastemme vihollinen numero yksi. Uhat ovat jossain aivan muualla.

Toivoisinkin, että ääri-ihmiset keskittyisivät aikamme todellisiin uhkiin. Syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Pohtimaan miksi lasten masennus kasvaa ja päihteet hiipivät yhä useamman lähipiiriin.  Talven pimeimpään aikaan meillä on valon ja rakkauden juhla, joka on monelle yksinäiselle se pahin ja pelottavin aika vuodesta. Miksi?

Ketä me suomalaiset oikein palvomme ja odotamme tulevaksi elämäämme. Joku tämän odotuksen paikan aina täyttää, hyvällä tai pahalla.

Jeesus sanoi maanpäällä ollessaan, että minä annan teille rauhan ja minun ikeeni on kevyt kantaa. Siksi hän on maailman valo. Meille ihmisille se heittää näin jouluna haasteen. Miten me voisimme tuoda tuota todellisuutta esille ja elää sitä todeksi? Haaste on sama niin uskonnottamalle kuin uskonnolliselle ihmiselle. Miten olla ihminen ihmiselle?

Mutta nyt lähden koululaisten Joulukirkkoon!