Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Jeesus auta!

Pohdin pitkään otsikkoa, koska haluaisin kirjoittaa sinulle, joka etsit apua ja lohdutusta elämääsi. Sinulle joka olet menettänyt luottamuksen siihen, että tästä selvitään. Ajattelet, että ehkä uskoon tulo olisi ratkaisu, mutta pelkäät päästää irti vanhoista tavoistasi. Saatat ajatella, että ehkä minusta ei ole Jeesuksen seuraajaksi ja ”uskovaiseksi”. Ehkä kammoat sitä, millaisena pidät tuntemiasi uskovia. Et halua olla omituinen. Silti ajatus ”Jeesus auta” ”Jumala auta” on se mitä tahtoisit sanoa ja huutaa sisälläsi.

Haluan sanoa sinulle, että sinä riität ja olet kelvollinen Jumalalle juuri sellaisena kuin olet. Sakkeus ja Matteus olivat ihmisten vihaamia tulliveron kerääjiä. Kovia ammattilaisia alallaan. Molemmilla miehillä elämän väärät valinnat ja yksinäisyys korvensi sisuksissa, rahaa oli, samoin valtaa. Mutta kun Jeesus tuli heidän luokseen, kaikki muuttui.  Jeesus ei kysellyt tai epäillyt miesten motiiveja. Hän ei vaatinut heiltä mitään.  Jeesus näki heidän sisimpäänsä ja hyväksyi heidät. Hän hyväksyy myös sinut!

Raamatussa kerrotaan miten Jeesus näkee syntisen naisen sydämeen kun muut näkevät vain hänen tekonsa. Jeesus hyväksyy hänet kyselemättä, vaikka tuo nainen julkealla tavalla rikkoo yhteisön sääntöjä paljastamalla hiuksensa miehen ja koko kylänväen edessä. Sama kuin hän olisi ollut alasti. Jeesusta ei kiinnosta meidän ulkoinen olemuksemme, vaan se mitä olemme sisimmässämme.

Jumalan valtakunnassa on voimassa vain preesens, se mikä on tilanne nyt.  Opetuslapset ovat meidän silmissämme täydellisiä Jeesuksen seuraajia mutta todellisuudessa he eivät ymmärtäneet yhtään sen enempää asioista kun mitä mekään, silti  Jumala toimi heidän kauttaan. Jumala on nyt ja elämä hänen kanssaan on edessä!

Huuda Jumalan puoleen ja pyydä Jeesusta elämääsi!

Mainokset


7 kommenttia

Usko,toivo ja teologia?

Heikki sai aikaan räväkällä tekstillään minussa jonkinlaisen heräämisen. Heikki sai minut heräämään omasta väsyneestä ja masentuneesta olotilastani ylös katsomaan siihen himmeään ja vanhaan kuvastimeen, josta Raamattu puhuu. Ensimmäisen Korintilaiskirjeen 13. luku puhuu rakkaudesta. Mieleeni nousut jaejakso loppuu ajatukseen uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Suurimmaksi näistä kolmesta Paavali nostaa rakkauden. Se on se voima, jota ihmiset tarvitsevat ymmärtääkseen Pyhän Hengen puhetta ja Raamattua.

Paavali esittää kirjeissään Seurakunnan yhteisöksi, joka kuvastaa Kristuksen olemusta. Koska maailmamme on rikki, kuvamme Taivaasta on vajaa ja himmeä. Kuitenkin meillä on kaikki osaset ja tieto parhaan mahdollisen seurakunnan tavoittelemiseksi. 1.Korintilaiskirje on opetusta armolahjoista, jotka on annettu seurakunnalle työkaluiksi, jotta voisimme luoda edes yrityksen heijastaa jotain siitä mitä  odotamme tulevaksi. Heijastaa uskomme mukaista toivoa ylösnousemuksesta ja siitä rakkaudesta jota Jumala meitä kohtaan tuntee.

Kristillinen teologia nousee tuosta kuvasta, Pyhän Hengen todellisuudesta, jota ohjaa Jumalan rakkaus sekä ymmärrys siitä kielestä ja maailmasta, jossa Pyhä Kirja syntyi. Se ei voi olla systemaattista ja pysähtynyttä länsimaista raamatun selitystä, joka etsii jonkilaista sisäistä harmoniaa ja filosofista otetta, vaan Raamatun taustasta nousevaa dynaamista, asioiden kokonaisuuksien ymmärtämistä, jossa etsitään samalla Jumalan valtakunnan todellisuutta. Raamattu on Jeesus-kirja ja sellaisena sitä pitää tutkia.

En ole teologi mutta kun rähmin omaa elämääni läpi tajuan, että Raamatun sanan tarkoitus ei ole painaa minua alas tai aiheuttaa minulle harmaita hiuksia kun en ymmärrä kaikkea. Mutta se kyllä vie minut rotkon reunalle, josta minulla ei ole paluuta. Jos haluan selvitä eteenpäin, täytyy minun tarttua raamatussa minulle ojennettuun toivoon. Mikään minussa itsessäni oleva ei voi minua auttaa eteenpäin, mitkään omat tekoni eivät kanna minua tuon edessä ammmottavan tyhjyyden yli. Ei edes mikään, mitä olen Jumalalta tähän mennessä saanut ole minulle avuksi. Ainoastaan se, että turvaan elämässäni kokonaan Jumalaan, voi antaa toivon siivet ja kantaa minua eteenpäin. Yksin Kristuksen tähden ja yksin armosta.

Vain tällainen teologia voi kantaa kirkkoja ja seurakuntia tulevan maailman ajan yli ja antaa kotkan siivet ja leijonan rohkeus rakastaa ja siunata ihmisiä Jeesukselle.


Jätä kommentti

Mitä Suomi palvoo ja odottaa?

Koulumme kuusijuhla on ohi. Upea ilta, jossa lapset saivat olla pääosissa. Sali oli tupaten täynnä vanhempia ja sukulaisia sekä entisiä oppilaita, jotka tulivat fiilistelemään vanhan koulunsa tunnelmaa.  Perinteiset joululaulut, joulunäytelmät ja jouluevankeliumi kuuluvat vahvasti meidän koulun jouluun. Enkelitaivaan kajahtaa vahvasti koko salin voimalla ja viimeinen säkeistö lauletaan seisaaltaan. Meidän joulujuhlamme jättää jälkensä ihmiseen. Lapsille joulunäytelmän peikot ja tontut ovat satujen perinteistä hyvän ja pahan kamppailua. Joulumaa saa voimansa hyvyydestä ja valosta, jota jouluevankeliumin Jeesus-lapsi edustaa. Joillekin puritaaniuskovalle tämä kuulostaa kamalalta synkretismilta, mutta lapsille tämä on päivänselvä juttu. Joulun satuhahmotkin kumartavat seimen äärellä.

Me aikuiset olemme varastamassa lapsilta joulun mysteerin ja salaisuuden, Jeesus-lapsen. Koulusta ja joulusta on tulossa vapaa-ajattelijoiden ja ääriuskovien temmellyskenttä, jossa koulun todellisuudella ei ole mitään painoarvoa. Millaiseksi muodostuu tulevaisuuden Suomi, jossa tasa-arvon ja valinnanvapauden nimissä kielletään asioita sen sijaan että opittaisiin ja siedettäisiin niitä. Onko maamme ajatumassa sensuuriin, jota ohjaa yleinen mielipide?

Suomen koulut ovat juuri sellaisia kuin on sen kansa. Uskonnollisesti sekulaareja, koska sen opettajat ovat tavallisia suomalaisia. Uskonnontunnit ovat olleet pitkään parhaita tunteja, koska oppiaineeseen ei kohdistu niin valtavia menestys paineita ja suorittamista. Lapset tavallisesti rakastavat ussan tunteja, koska niillä tunneilla lapset saavat äänensä kuuluville. Sielä saa puhua ja pohtia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Miten eletään toisten kanssa ja mikä on elämässä hyvää. Myös Raamattu on esillä. Uskovaiset mielellään arvostelevat koulun uskonnon opetusta, mutta se on turhaa. Koulu vain heijastaa sitä millainen olemme kansana ja  sitäkin viiveellä.

Uskonto ei ole lastemme vihollinen numero yksi. Uhat ovat jossain aivan muualla.

Toivoisinkin, että ääri-ihmiset keskittyisivät aikamme todellisiin uhkiin. Syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Pohtimaan miksi lasten masennus kasvaa ja päihteet hiipivät yhä useamman lähipiiriin.  Talven pimeimpään aikaan meillä on valon ja rakkauden juhla, joka on monelle yksinäiselle se pahin ja pelottavin aika vuodesta. Miksi?

Ketä me suomalaiset oikein palvomme ja odotamme tulevaksi elämäämme. Joku tämän odotuksen paikan aina täyttää, hyvällä tai pahalla.

Jeesus sanoi maanpäällä ollessaan, että minä annan teille rauhan ja minun ikeeni on kevyt kantaa. Siksi hän on maailman valo. Meille ihmisille se heittää näin jouluna haasteen. Miten me voisimme tuoda tuota todellisuutta esille ja elää sitä todeksi? Haaste on sama niin uskonnottamalle kuin uskonnolliselle ihmiselle. Miten olla ihminen ihmiselle?

Mutta nyt lähden koululaisten Joulukirkkoon!


2 kommenttia

Kuka Jumala on?

Sain joku päivä sitten viestin, jossa kysyttiin sitä, että jos Jumala ja Jeesus on sama asia, niin miksi Jeesusta kutsutaan Jumalan pojaksi.

Kysymyksessä on sisällä oivallus ja samalla käsitteiden suloinen sekamelska. En tässä kuitenkaan halua lähteä vastaamaan ja purkamaan Jumaluuden olemusta ja kolminaisuutta vaan itse kysymystä ja sen taustoja.

Kuinka vastata koulutetuille, rippikoulun käyneille, seurakunnasta vieraantuneille ja työssä käyville nuorille aikuisille jotain Jumalasta niin, että se aukeaa edes jollain tasolla.

Taustalla on myös kysymys, että mitä me uskossa sisällä olevat puhumme ihmisille? Miksi saarnata parannusta ihmisille, jota eivät tunne Jumalaa jolta anteeksiantoa pitäisi olla vailla! Tajuaako kristikunta Suomessa, että meidän tavastamme evankelioda ihmisiä Suomessa on aika ajanut ohi. Meidän traktaattimme ja julistuksemme kaikuu korville, jotka eivät ymmärrä mitä me puhumme. Tämän ajan ihminen elää kiireen ja ahdistuksen keskellä. Arjen uuvuttama uupuu jos hänelle lyödään eteen lista synneistä ja parannusta vaativista asioista. Hän tarvitsee aivan jotain muuta!

Jeesus julisti parannusta fariseuksille ja sitä minäkin haluan julistaa meille. Haluan julistaa parannusta myös niille, jotka omistavat Jumalanvaltakunnan salaisuudet ja avaimet. Nähkää Jeesus ja mitä hän julisti ja käski opetuslasten julistaa.

7. Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle’. 
8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. 
9. Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne, 
10. älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut. 
11. Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette. 
12. Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä. 

Meidän lähimmäisemme ovat raskaiden taakkojen uuvuttamia. Me olemme niitä joiden tulisi keventää taakkaa eikä lisätä sitä. Loistaa Kristuksen valoa ja tuoda lohdutuksen henki mukanamme minne ikinä menemmekin. Näin Evankeliumi saa uudelleen sijaa tässä maassa.

Muinaiset suomalaiset ottivat evankeliumin vastaan, koska se vapautti heidät peloista ja luonnonjumalien mielivallasta. Miekka ei tuonut evankeliumia vaikka niin väitetäänkin. Sama toistuu yhä Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Evankeliumi ei yksinkertaisesti uppoa ihmiseen väkisin. Rakkautta ei voi pakottaa. Tiedän että historia ei ole näin yksioikoista mutta Kristinuskolla ei olisi ollut mahdollisuutta ellei siinä olisi ollut jotain radikaalisti erilaista ja houkuttelevaa. Kysymys kuuluukin että mihin me hukanneet sen ihmisiä houkuttelevan evankeliumin?


2 kommenttia

#New Wine -Kesäjuhla lähestyy

Palasin juuri Härmästä kattotalkoista. Kaksi päivää veljien ja vanhempieni kanssa työntouhua, yhdessä syömistä ja rukousta. Oli kuin pieni seurakunta olisi elänyt raamatun arkea. Kaikki palaset olivat paikoillaan ja ihmiselämän kaikki ilot ja tuskat, jotka toimme mukanamme, tekivät kaikesta yhtäaikaa arkea ja juhlaa, inhimillistä ja pyhää.

Isä ja äiti hiljentyvät Jumalan sanan äärelle useamman kerran päivässä, lukemalla Raamattua, hartauskirjoja ja hengellisiä runoja. Kaikki käy luontevasti ruokapöydässä ikäänkuin hyvänä jälkiruokana.  Siinä saimme osamme me veljekset, samalla kun huokailimme katolla kiipeilyn rasituksia ja huoparullien painoa. Elävänä oli läsnä Jeesuksen sanat -Minun ikeeni on kevyt kantaa!

Ennen kotiin lähtöä kävin äidin kanssa kaupassa. Pohdimme yhdessä sitä miten Jumalan sana lohduttaa ja parantaa ihmistä. Säännöllinen ja sitoutunut rukous takaa, että mielialat eivät ratkaise sitä jaksanko lukea Sanaa vai jätänkö väliin. Kun sille on varattu luonteva aika ja paikka, siitä tulee tottumus ja pakonomaisuus jää pois. Tulimme siihen tulokseen, että se kenen ja minkä läsnäoloa harjoitat sen suuntaan kasvat ja vahvistut. Jumalan sanan valossa kasvamme suoraan ylöspäin kuin valoisalla paikalla kasvava puu. Mikään puolemme ei jää varjoon ja piiloon kuolettaen oksia ja lehtiä.

Tavallaan olen kesän ensimmäisen NW-juhlani pitänyt tälle kesää lapsuuden kotini keittiössä ja isoisäni vanhan talon huopakatolla, katsellen Anttilan-kylän tasaisia peltolakeuksia.

NW-kesätapahtuma  alkaa viikon kuluttua. Starttaamme kahdeksatta kertaa juhlimaan ystäviemme kanssa Jeesusta, pelastajaamme. Vajaan viikon ajan ylistystä, opetetusta ja rukousta isolla joukolla.  New Wine poikkeaa muista kesätapahtumista niin, ettei sielä korostu erikseen mikään oppi tai teologia. Jatkuvasti keskipisteenä on Jeesus ja se mitä hän yhä tahtoo tehdä meille ja meidän kanssamme. Kristillinen kirkko yhä uskoo, että Jeesus elää ja on Pyhän Henkensä kautta läsnä omiensa kanssa ja että hän tulee takaisin. Tähän yhtaikaa arkiseen ja pyhään elämään New Wine tahtoo ihmisiä je eri seurakuntia varustaa. Pohjana on se, että Jeesuksessa meillä armo ja iankaikkinen elämä ja siksi ihminen tahtoo ylistää, rukoilla ja elää Jumalalle mieluista elämää, kuten Paavali meitä opettaa ja opastaa, ilman pakkoa ja velvollisuuden tuntoa.

Lapsuuden kodissani, keittiönpöydän äärellä, kesän ensimmäisessä epävirallisessa NW-seminaarissa, sain opetuksen siitä, mitä on arkinen pyhä elämä, mitä vaikuttaa rakkaus Jeesukseen.

 


2 kommenttia

Katsokaa lemmikkielämiä: eivät ne kynnä, kylvä eivätkä kokoa

Vietettiin kuopuksen kanssa laatuaikaa, eli istuttiin talon päädyssä haukkaamassa happea ensimmäisen, pidemmän ja toisen, lyhemmän löylyttelyn välissä. Katseltiin taivaan lintuja, kuten Raamatussa käsketään, ja juteltiin elämistä. Meidän laatuaikakeskustelut kääntyvät usein eläimellisiksi.

Vaikka uskonkin Raamattuun pääpiirteittäin, niin joskus epäilen vahvasti, että siihen on lipsahtanut pieniä epätarkkuuksia. ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne”, sanoo Jeesus. (Matt. 6:26) Minä olen ymmärtänyt, että ainakin joidenkin pikkulintujen on urakoitava sapuskansa eteen ihan tosissaan, syötävä muutama kerta oma painonsa vuorokaudessa. Elämän ruuhkaviikkojen aikaan, kun poikaset ovat pesässä, pitää etsiä vielä niillekin sapuskaa. Ja lentämäänkin ne pitäisi opettaa. Mielestäni pikkulintujuttu on pikkuisen epätarkkaa argumentointia kolmiyhteyden sektorilta, joka kristinuskon mukaan on ollut juuri noita visertäjiä luomassa. Luulisi hänen tietävän, miten kovaa on talitintin elämä.

No, istuttiin siis talon päädyssä. Varis lensi pellon yli. Kova kiire näytti olevan jonnekin. Kohta se lensi takaisin ihan yhtä vauhdikkaasti ja istahti koivunlatvaan pellon toiselle puolelle. Siinä tuli jotain keskustelua lähipuussa piileksivän harakan kanssa.

– Ymmärtävätköhän linnut toistensa puhetta, mietti kuopus.

Minä olen ymmärtänyt, että esimerkiksi valaat voivat kommunikoida keskenään, mutta voivatko eri lajien edustajat keskustella toistensa kanssa, vaikka varis ja harakka.
– Kaunis ilma tänään, ei ole satanut koko päivänä.
– Nokka kiinni, mulla on nälkä ja olen pahalla tuulella.
– Ookoo, ota ihan iisisti, tuolla joen mutkassa on tuore monttu. Siellä on pulleita matoja.
– Ai, tänks, kiitti tiedosta. Anteeksi, että ärhentelin. Lähden katsomaan.
– No, mitäs tosta. Raakutaan kun tavataan.
– Sitten minä lupaan nauraa.

Yleensäkin eri lajien elämä näyttää olevan aikalailla sapuskan etsimistä ja hyvällä tuurilla sapuskan sulattelua. Leijonat pötköttelevät varjossa, kun masu on täynnä antilooppia. Pennut temmeltävät siinä ympärillä ja purevat hännästä.
– Antaas olla puremati!

Ihminen on vähän samanlainen kuin eläimet. Suomessakin aikalailla iso osa elämää menee siihen, että tienataan rahaa sapuskaa ja asuntoa varten. Ihminen on vaan sikäli pöljä, että saavutettua peruselintason, eli pari–kolme lämmintä ateriaa päivässä ja katon oman ja perheensä pään päälle, hän onneton menee ja asettaa lisävaatimuksia. On saatava säännöllisesti uusi Bemari ja päästävä kaksi kertaa vuodessa ulkomaille ja kerran Lappiin laskettelemaan tai ainakin viettämään afterskiitä. Täytyy siis tienata enemmän ja loikolla ja sulatella lämpimiä aterioita vähemmän.

Maapallolla on kuitenkin yksi elämänmuoto, joka täyttää Jeesuksen sanat. ”Eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon.” Juhannusaattoiltana oltiin ystäväperheen luona. Perheen koira kiersi ja keräsi rapsutuksia koolla olevilta ihmisiltä. Välillä se kävi syömässä ruokaa, jota ei itse ollut metsästänyt. Sitten se hyppäsi sitten sohvalle, työnsi kuononsa minun takalistoni ja sohvan selkänojan väliin ja nukahti. Omituista toimintaa, sanoisin, mutta tyytyväiseltä tuo vaikutti, musta pieni koira.

Lemmikkieläimet! Kyllä minä olen nähnyt, kuinka varikset leikkivät keskenään ja huvittelevat taivaan tuulenpuuskissa. Pitävät hauskaa. Mutta kohta on pakko taas etsiä suuhunpantavaa. Löytyisikö jostain vain puoliksi syöty hampurilainen. Neljänneskin riittäisi alkupalaksi. Mutta lemmikkieläimet. Ne ovat aivan toista maata. Ne huvittelevat päivät pitkät; leikkivät ihmislasten kanssa. Syövät varta vasten lemmikeille tuotettua ja tuotua ruokaa. Ottavat nokkaunet, jos ei ole muutakaan tekemistä tai jos sattuu vain huvittamaan. Ei vastaavanlaista elämää ole maan päällä muilla kuin lemmikkieläimillä.

En ole varmaa, onko lemmikin elämä tavoiteltava elämänmuoto. Välillä minusta tuntuu, että sellainen on monien ihmisten haave. Mutta luulen, että lemmikkieläimen elämän kaltainen oleminen ei ehkä sittenkään ole ihmiselämän perimmäinen tarkoitus.

Näitä me juteltiin kuopuksen kanssa. Mentiin sitten takaisin löylyyn ja jatkettiin keskustelua harvakseltaan. Lopuksi käytiin suihkussa ja pestiin hiukset. Tosi mukavaa. Mietiskelin sitä, että on juhannuspäivä ja kevätkauden työputki on takana. Yhtäkään lomapäivää ei vielä ole edes käytetty. Vähään aikaan ei tarvitse tehdä mitään leipänsä eteen. (Toki välillä täytyy käydä kaupassa ja urakoida pyykkihommia ja komentaa kuopusta tyhjentämään tiskikonetta ja keittää uusia perunoita.)

Kuinka moni ihminen maailmassa voi elää suomalaisen ihmisen lomaelämää?


2 kommenttia

Ketä palvomme?

Olen vaihteeksi sairaslomalla. Tällä kertaa revähti vasemman jalan pohjelihas, kun kevätkunnossa oleva latupohja petti juostessa alta. Vääntöä tuli kintulle sen verran, että vahinkoa syntyi jännittyneeseen lihakseen. Lääkäri määräsi pakkolepoa miehelle ja kintulle. Kyynärsauvat iskettiin käteen terveyskeskuksen välinehuollon ovelta ja toivotettiin  ”ei niin pikaista paranemista”. Harmittaako? Kyllä harmittaa. Olkapää ei ole täysin parantunut ja nyt sitten pöllötän pitkälläni kinttu kohti taivasta jääpussi kaverina.

Olen yrittänyt ymmärtää tätä loukkaantumiskierrettäni. Ensi olkapää menee rikki ja nyt kun se on melkein parantunut, niin jalka hajoaa. Olen 13 vuotta liikkunut tavoitteellisesti pyrkien pitämään painoni kurissa ja kunnon niin hyvänä, että voin osallistua kesällä ja talvella yhteen pitkään kuntourheilutapahtumaan. Polkujuoksusta on tullut lähes intohimo ja viime talvena vanha into perinteiseen hiihtoonkin palautui. Liikkumaan ajaa myös tietoisuus sukurasitteista. 2-tyypin diabetes vaanii geenien kätköissä odottamassa tilaisuuttaan iskeä mieheen kiinni.

Mietin, että olenko liiankin kiintynyt liikuntaan ja sen tuomaan tyydytykseen.

Olen tyyppinä sellainen että innostus herkästi asioista ja käytän aikaa ja rahaakin innostukseni kohteisiin. Mutta monet innostukseni aiheet ovat kuitenkin lopahtaneet aikaa myöden. Liikunta on kuitenkin säilynyt mukana läpi vuosien.

Tänään lojuessani sängyllä, kuuntelin Jukka Norvannon opetusta Ilmestyskirjan viidennestä luvusta (Ilm. 5:7-14). Raamatun kohdan kysymys kuuluu, ketä pitäisi palvoa ja ylistää? Mielessäni heräsi ajatus, että voisiko Jumala kysyä minulta jotain näiden kompurointien kautta. Mikä on aina motiivini lähteä liikkeelle. Miksi on tärkeää olla niin hyvässä kunnossa, eikö vähempi riitä? Ketä varten elän ja ketä palvon? Itseänikö? Huomaan itsestäni sen, että kerron muille ihmisille  mielelläni liikuntaharrastuksistani ja näistä kolareistani. Samalla tuon esiin kiitollisuutta siitä, että Jumala on varjelut pahemmilta vammoilta. Mutta itsekseni sitten harmittelen ja murisen vaimolleni kovaa kohtaloani. Kerään näin sääliä ja huomiota itselleni.

Ilmestyskirjan viidennessä luvussa puhutaan Karitsasta, jolle ojennetaan seitsemällä sinetillä varustettu kirjakäärö. Vain hän on arvollinen murtamaan käärön sinetit. Raamatun kohdassa 24 vanhinta ja neljä elänkasvoista olentoa heittäytyvät karitsan eteen ylistämään häntä virittämällä uuden laulun. Tuo ilmestyskirjan kohta näyttää meille ylistyksen kohteen ja hän on Jeesus Kristus.

Elämme aikaa, jossa ihminen korottaa itsensä nautintojen ja itsensä toteuttamisen takia Jumaluuden yläpuolelle. Koemme oikeudeksemme toteuttaa itseämme jopa toisten ihmisten kustannuksella. Mutta vielä kavalampaa on itsensä korottaminen palvomalla omaa kuvaansa. Hyvän terveyden tavoittelu ei saisi kääntyä itsensä palvomiseksi jolloin jokainen juostu kilometri kirkastaa omaa kuvaamme suorittajana ja itsensä voittajana.

Internetin kuvapalvelut pursuavat ihmisten omia kuvia kuntosaleilta  ja juoksupoluilta. Ihannoimme terveyttä ja haemme hyväksyntää toisilta ihmisiltä. Mutta kun oma kuva hajoaa ja ylistyksen aiheet loppuvat, niin mihin silloin voimme kiinnittää elämämme ja mistä saamme lohdutuksen.

Tämä viimeisin loukkaantuminen tapahtui Vuokatin vaaroilla ja pelästytti minut pahanpäiväisesti. Kova kipu jalassa sai huutamaan ääneen apua Jeesukselta. Parin kilometrin taivallus revähtäneellä jalalla kesti kauan välillä lumella kipukohtaa viilentäen, välillä yhdelläkin jalalla kinkaten. Onneksi tavoitin puhelimella ystävän, joka lopulta antoi kyydin lähimmältä tieltä omalle autolleni ja pääsin pois metsästä.

Sen tajuan nyt etten voi turvata elämässäni itseeni enkä rakentaa mitään oman erinomaisuuteni varaan. Siksi haluan kiittää  ja korottaa ylistykseni Hänelle jolle kuuluu kaikki. Hänellä on valta suojella ja armahtaa omiaan. Hän antaa aiheen kiittää vaikka omat suunnitelmat romahtavat.

He lauloivat uuden laulun:

— Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
ja avaamaan sen sinetit,
sillä sinut on teurastettu,
olet verelläsi ostanut Jumalalle
ihmisiä kaikista heimoista,
kaikista kielistä, kansoista ja maista.

Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä. Valtaistuimen, olentojen ja vanhinten ympärillä näin suuren joukon enkeleitä ja kuulin heidän äänensä. Heitä oli lukemattomia, kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he lausuivat kovalla äänellä:

— Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä, kaikki mitä niissä on, lausuivat:

— Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti.

          Ne neljä olentoa sanoivat: ”Aamen”, ja vanhimmat heittäytyivät kasvoilleen ja osoittivat kunnioitustaan.

Mikään tässä ajassa ja maailmassa ei saisi mennä Jeesuksen edelle. Jeesus on Isän kanssa yhtä valtaistuimellaan ja hänelle kuuluu kaikki ylistys ja kunnia mitä meillä on tarjota.

Lue loppuun