Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

Minä olen heikko

Tänään on jälleen seurakunnassamme Majatalo-ilta. Olemme järjestäneet niitä nyt yhdeksänä vuotena ja ensi syksynä vietämme kymppisynttäreitä. Majatalon isännyys on langennut minulle, vaikka aluksi suhtauduin siihen melko nihkeästi. Ajatus edessä olemisesta ja vastuunkantamisesta niin isosta asiasta pelotti. On eri asia seisoa luokan edessä kuin seurakunnan edessä. Molemmissa on valtava vastuu, mutta jollain tavalla ajatus omasta heikkoudesta ihmisenä Jumalan edessä nosti kynnystä. Nykyään se lohtu ja hyvä mieli jokaisen Majatalo-illan jälkeen saa minut jatkamaan iltojen vetämistä.  Idea Majatalo-illoista on peräisin Simojoen Pekalta ja hän on kannustanut meitä alusta asti.

Kannustimena on ollut näky seurakunnasta toimivana ihmisten muodostamana yhteisönä sen sijaan, että seurakunta nähtäisiin jonkilaisena kirkon palveluorganisaationa, jossa työntekijät vastaavat kaikesta toiminnasta. Kirkko ei ole laitos vaan elävä yhteisö. Kirkkon pitää elää ja hengittää samaan tahtiin kuin ympäröivä yhteiskunta ja sen muodostaman Kristusruumiin tulisi kuvastaa Jumalan todellisuutta maailmalle. Toivoa ja Jumalan rakkautta.

Luin aamulla Risto Santalan kirjaa Pieni astia Pyhässä maassa. Kirja kertoo siitä suuresta menetyksestä, joka kohtasi Santaloiden perhettä Pyhällä maalla, kun heidän seitsemänvuotias poikansa menehtyi pitkän sairauden jälkeen. Kirja nostaa iankaikkisuus näkökulman ihmiselämän keskiöön. Ilman iankaikkisuutta ihmiselämän perspektiivi kutistuu olemattomiin ja horisontin taakse purjehtiva elämän laiva katoaa pysyvästi.  Jumalan todellisuus, Jumalan valtakunta ja sen vaikutus tässä ajassa lakkaa olemasta. Henki on poissa.

Iankaikkisuus ja sen tavoittaminen muuttaa kuitenkin koko elämän merkityksen.  Kuoleman vallan murtuminen Golgatalla vapauttaa ihmisen elämään ja palvelemaan täysillä ilman kuristavaa kuoleman pelkoa. Menetyksestä ja kuolemasta tulee voitto. Suru ja itku saavat merkityksen, kun kuolemasta tuleekin kotiin ja perille pääsemisen juhla.

Jeesus itkee Raamatunlehdillä kolme kertaa. Joka kerta hän itki rakkauden tähden. Kun Pietari itkee raamatussa, tekee hän sen katkerana ja pettyneenä itseensä. Kuinka usein meidän itkumme on tuota pettyneen Pietarin katkeraa itkua, joka katsoo sisäänpäin, ihmiseen itseensä. Siihen pimeyteen, jossa ei  ole valoa.

Minäkin itken usein omaa itseäni. Pettymystä siihen kaikkeen  mitä minussa on. Rakkauden puutetta ja voimattomuutta.  Minusta itsestäni ei löydy kuin alkuja pettymyksille. Jopa rakkaus sisältää ihmisellä pettymyksen siemenen. Lopultakin meissä kaikissa on vain pohjatonta kaipuuta, jonka tahdomme täyttää jollain ja kun kaipuumme ei täyty, jää jäljelle itsesääli. On todettava, että suurimmankin onnen ja riemun jälkeen ihmiselämä antaa palkinnoksi vain kärsimystä. Tämän kaiken toteaminen vetää maton alta ja paljastaa lopulta sen miten heikko ihminen olen.

Kun Jerusalemin temppeli valmistui Salomon toimesta oli sen keskellä pimeä ikkunaton huone. Jumalan asuinsija ja kaikkein Pyhin. Jumala kertoo  sen kautta meille, että hän kohtaa ihmisen pimeydessä. Hän kohtaa ihmisen heikkoudessa, sielä missä katkera itku saa lopultakin lohduksen. Kun valo ja rakkaus saa voittaa pimeän ja katkeruuden.

Me uuden liiton ihmiset olemme Jumalan temppeleitä. Ilman Jeesusta sydämemme, kaikkein pyhin, on vain pimeä huone. Mutta kun avaamme sydämen Jeesukselle ja henkemme tavoittaa iankaikkisuuden ja toivon perspektiivin, muuttuvat elämämme itkut rakkauden kyyneliksi. Pimeys ja heikkous antavat tilaa Jumalan valolle ja voimalle.

Seurakunta on paikka tätä kaikkea varten. Se kaikki hyvä, jota varten Jumala loi kaiken, kiteytyy Seurakunnassa. Seurakunnassa Jumalan Pyhäksi tekemät heikot ihmiset kokoontuvat yhteen vahvistamaan itseään ja palvelemaan Jumalaa ja toisiaan.

Siksi, kun olen heikko, saan olla ja  elää seurakuntani yhteydessä. Uskoni on samanlaista kuin Pietarin usko veneessä. En itse kykene kiipeämään veneen reunan kävelläkseni Jeesuksen luo yli mutta voin sanoa Jeesukselle, että hän pyytäisi minut luokseen.

 

Mainokset


5 kommenttia

Iso soppa – New Wine -hajatelmia 1

Porukka oli valtava, ja joka iikalla oli huutava nälkä. Pelkästään vatsojen murina sai korvat soimaan. Puhumattakaan siitä pienimuotoisesta napinasta, jota kuului sieltä sun täältä. Näin kovaa nälkää ei ollut koettu ikinä. Eikä siihen kohdalle osunut sitä pikkusälliäkään, jolla olisi ollut viisi leipää ja kaksi turskaa. Nälkä siis oli, jatkui ja paheni.

Juuri kun väkijoukko oli lopullisesti uupumaisillaan nälkäänsä, jostain ilmestyi tumma kaveri, jolla oli suunnaton pata. Padassa pulputti valtava soppa. Sopan tuoksu oli herkullinen.

– Tulkaahan syömään, huusi suuren sopan kokki ja sipaisi lyhyitä hiuksiaan taaksepäin. – Kulhoja on pöydällä ja taitaa siinä olla alumiinilusikoitakin.

Mistä ihmeestä se pöytäkin oli siihen tupsahtanut.

Valtava porukka tuijotti kokkia. Ihan siistin näköinen. Näytti ehkä vähän turvapaikanhakijalta. Viikset nenän alla.
– Tulkaa, tulkaa, huuteli kaveri. – Kaikille riittää kyllä.

Ensin kulhon otti lauma lapsia. He saivat soppaa ja alkoivat latkia keittoa.

– Nam, totesi joku, joka oli väristään päätellen kotoisin Keski-Afrikasta.
– Ihan kuin mummolassa viime kesänä, täydensi toinen tenava, selvästi pohjoismaalaista sukujuurta.

Monet aikuisetkin ottivat kulhoja ja aika maiskutus alkoi kuulua.

Mutta osa ihmisistä kääntyi poispäin.
– Ei sillä varmasti ole hygieniapassiakaan. Kyllä chateaubriand olisi paljon parempaa.

Lähtivät kävelemään erämaata kohti murisevien vatsojensa perässä.
– Hyvää tämä on, tulkaa pois, huuteli kokki lähtijöiden perään. Turhaan.

Ne, jotka jäivät, saivat vatsansa täyteen. Osa jäi padan lähistölle kiittelemään kokkia. Osa vetäytyi kauemmas ja kävi levolle. Jotkut tuijottelivat horisonttiin häipyvien lähtijöiden perään.

Illan tullen laulettiin. Laulu kantautui yli erämaan aina vuorille asti.

 

Lähteet:
Painettu: C.S. Lewis, Narnian viimeinen taistelu. Luku ”Yö saapuu Narniaan”.
Painamaton: Markku ja Johanna Sarento, Evankeliumi – ilosanoma vai taakka? New Wine -kesätapahtuma, 14.7.2017, Jämsä.


1 kommentti

#nwhimos Pyhien yhteys

 

nwaurinkoJätskikioskin jono kiemurtelee ensimmäisen kerran pitkänä käärmeenä pitkin Himosareenan asfalttia. Aurinko lämmittää rinnettä ja ihmisten sorina täyttää alueen. Kohtaamisen iloa ja hehkua on ilmassa. Yllättäviäkin. Jostain kuuluu ihmettelyä, ”Hei, katso, tuo kaveri tuolla, sekin on täällä. Se on käy meidän talossa töissä.” Pian katseet kohtaavat ja ihmettely muuttuu iloksi. Kohtaaminen saman Isän lapsina liikuttaa.

Näen tutun hahmon kävelevän vastaan jo kaukaa. Se ei ole ihme, sillä Pasin pää keikkuu muita korkeammalla. Hyppään betoniporsaan päälle ja alan huitoa! Pasimainen virnistys vastaa ja kohta kaksi suomalaista miestä halaa ihmispaljouden keskellä. Kaksi Jeesuksen mussukkaa ja veljeä, nuori ja vanha. On helpottavaa kohdata ja puhua kasvotusten, sillä kirjoittaminen netin kautta on etäistä ja hidasta. Meillä molemmilla on kutsu julistaa ja opettaa Jeesuksesta ja jaamme saman tuskan sen vaikeudesta. Sen takia on tärkeää löytää yhteys, jotta voi puhua ja tukea toisiamme.

Kun kaksi ihmistä kohtaavat, kohtaa siinä enemmän kuin mitä näemme päälle päin, sillä heidän henkensä kommunikoivat keskenään. Kun mukana on kolmas tekijä, Pyhä Henki ja usko Jeesukseen, silloin kohtaamisessa on jotain erityistä. Pyhä Henki iloitsee ja on valmis palvelemaan ja lohduttamaan. Täyttämään niitä Jumalan lupauksia, joita Raamatussa on. Siksi on niin tärkeä tulla yhteen, edes joskus. Suurinta palvelutyötä olisi kohdata yksinäisiä ihmisiä. Mennä heidän luokseen ja vain olla, jos ei muuta keksi.

Eräs rukouspalvelija kertoi eilen, kuinka hän oli hengessään nähnyt, miten rukouspalveluun tulleiden silmistä oli loistanut merkillinen kirkas valo. Jumalan pyhyys ja Jeesuksen läsnäolo loisti heistä. Ja näin se onkin. Me kannamme mukanamme Jumalan valtakunnan todelllisuutta, sillä Jeesus asuu meissä Henkensä kautta. Olemme Taivaan valtakunnan lähettejä arjessa. Matteuksen evankeliumissa sanotaan, Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössäeikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.  Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

Vaikka olisimme millaisia syntisäkkejä, epäonnistujia ja omasta mielestämme mitättömiä, emme ole sitä Jumalan silmissä. Hän haluaa meidät lähelleen ja siksi hän uhrasi oman poikansa, että tämä olisi mahdollista. Ja tämän kallisarvoisen uhrin myötä hän tekee meistä Pyhiä. Siksi taivas riemuitsee kun Jeesuksen seuraajat, Jeesuksen takia Pyhät kohtaavat.

Siksi on riemullista ajatella millaisen juhlan New Winen jätskijono saa aikaan Taivaan valtakunnassa.


1 kommentti

#nwhimos, mökkielämää Jeesuksen kanssa

Ensimmäinen yö mökissä on takana. Sisko ja sen veli l. minä tuijotamme Himoksen sumussa olevia laskettelurinteitä. Pohdin ääneen pitäisikö noudattaa perinteitä ja käydä juoksemassa huipulle oleva tie ylös aamulenkkinä mutta sitten totean että homma menisi pakonomaiseksi suorittamiseksi. Keho ei kaipaa juuri nyt niin rajua liikettä ja herättelyä, joten tyydyn tuijottelemaan kaunista maisemaa. Siskon pojat tuhisevat mökin parvella ihan täydessä unessa ja siskonmies kääntää aamun kunniaksi vielä kylkeä. Oma siippani ryömii sängystä suoraan suihkuun sillä mökin ilmanvaihto oli jäänyt pois päältä ja pieni huone muistutti yöllä lähinnä saunaa.

Nautin kun minnekkään ei ole kiire.

Eilen illalla avajaisissa Kankkusen Suvi, Kesätapahtuman johtaja kutsui meitä kuulijoita Jeesuksen luo, antamaan Hänelle mahdollisuuden päästä tutuksi meidän kanssamme. Hän avasi meille kuvan Sakkeuksesta joka taustastaan huolimatta tai juuri sen takia halusi nähdä Jeesuksen. Pieni mies juoksee oman henkensäkin uhalla kaupungin ulkopuolella oleva metsäviikuna puun luo ja kiipeää odottamaan Jeesusta. Ja Jeesus ilman mitään ylimääräisiä ihmettelyjä pysähtyy puun juurelle ja puhuttelee Sakkeusta ja kutsuu itsensä tuon kansanpetturin luon syömään. Iloissaan saamastaan kunniasta ja hyväksynnästä Sakkeus lähtee välittömästi valmistelemaan ateriaa.

Sakkeus ei tee vain parannusta vaan koko hänen elämänsä kokee täydellisen muutoksen. Se vaikuttaa siihen miten hän katsoo maailmaa ja itseään. Ateriayhteys, intiimi yhteys Jumalan pojan kanssa muuttaa ihmisen. Syntyy yhteys joka säteilee myös ulospäin, ympärillä olevaan yhteisöön, syntyy dynaamista toimintaa. Sakkeus luopuu vääryydellä hankkimastaan omaisuudesta ja vieläpä korvausten kera.

Jeesuksen läsnäolo ei jätä ketään kylmäksi vaan se synnyttää aina jotain. Siksi Suvi kutsui meitä kuulijoita tulemaan lähemmäksi Jeesusta, vastaamaan Jeesuksen kutsuun ja aterioimaan hänen kanssaan. Tuntemaan syvemmin Jeesuksen läsnäolo.

Meillä luterilaislla on usein ongemana ajatella asioita liian rationaalisesti, emmekä huomaa Jeesusta, joka haluaisi olla lähellämme. Me kyllä luemme raamatusta, että Jeesus elää, mutta emme silti uskalla kohdata häntä tunteen tasolla. Emme päästä häntä iholle vaan luotamme siihen, että elämme ns. oikein ja uskomme oikein. Emme kuule Jeesuksen kutsua raamatun lehdiltä kun hän sanoo, ”Tule alas Tapio, minä tulen tänään luoksesi ja aterioin kanssasi”OLYMPUS DIGITAL CAMERA


7 kommenttia

Joh 17, kun Jumala rukoilee Jumalaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lukuisat kerrat lukenut tämän Raamatun kohdan ja käyttänyt sitä myös Majatalo-illoissammekin rukouksena. Mutta vasta tänä kesänä olen tajunnut tämän Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen syvyyden. Rukous vie meidät lähemmäs Jumalaa kuin mikään muu teksti raamatussa.

Raamattu johdattaa meitä alusta saakka tietä, joka vie meidät Jeesuksen luo, Golgatalle, pisteeseen, jossa ihmiskunnan historia kohtaa iankaikkisuuden. Tuohon hetkeen asti Jeesuksen jalanjälkiä löytyy muualtakin kuin vain Raamatun lehdiltä. Eri historialliset lähteet vahvistavat Jeesuksen olemassa olon, mutta tuon pisteen jälkeen on vain tyhjä hauta ja Usko.

Jeesuksen puheet pääsiäisaterialla kiteyttävät kaikkein olennaisimmat ja tärkeimmät opetukset. Kaikki huipentuu 17. luvun rukoukseen. Johannes tuo eteemme huikean kuvan, jossa Jeesus, Jumalan poika, 100% ihminen ja 100% Jumala,  rukoilee Isää, Jumalaa. Rukouksen sisältö voi avautua vain Jumalan kolminaisuudesta käsin. Kun tämän kaiken laittaa yhteen ja yhtyy tuohon rukoukseen ja sen viestiin, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään, voi kokea sen ohuen hetken, jossa Jumalan valtakunnan todellisuus ja meidän todellisuutemme kohtaavat. Voimme viivähtää Jumalan läsnäolossa ja olemme yhtä Jeesuksen kanssa niin kuin hän on yhtä Isän kanssa.

Tänään alkaa New Wine-kesäjuhla Himoksella. Yksi teemoista juhlassa on aina Jumalan läsnäolon harjoittaminen. Kyse ei ole siis harjoittelemisesta vaan harjoittaminen tarkoittaa sitä, mihin keskitymme omassa elämässämme. Mikä on elämämme keskipiste, josta kaikki saa voimansa ja alkunsa. Jeesuksen seurajille kaiken keskipiste on Pyhä kolmiyhteinen Jumala. Elämme arkeamme maailmassa, mutta Jeesuksen tähden emme tule enää maailmasta. Olemme yhtä keskenämme ja yhtä Jeesuksen kanssa ja sitä  kautta koko  olemuksemme kietoutuu yhteen Jumalan läsnäolossa.

Jeesus rukouksessaan keskittyy siihen mikä meitä yhdistää, ei siihen mikä meitä erottaa. Se on yksi Evankeliumin suurista salaisuuksista ja se paljon puhuttu herätys, se kumpuaa ihmisten keskinäisestä yhteydestä, jossa he Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovat ja tulevat yhteen.


9 kommenttia

Uskovan elämää, mitä se on?

 

Olen yrittänyt muodostaa mielessäni kuvaa suomalaisesta uskosta ja millaiselta sen pitäisi näyttää. Miettiä pienessä mielessäni, mitä on parannuksen teko ja uskoontulo ylipäätään. Raamatussa on kaksi selkeää linjaa. Ensimmäinen on Jeesus-linja. Reitti pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Toinen on Paavali-linja. Kuvaus elämästä, jota pelastukseen matkalla olevat ”sen tien kulkijat” l. Jeesuksen omat elävät.

Suomessa näiden kahden yhdensuuntaisen linjan välillä tuntuu olevan ristiriitaa. Paavalin opetus asetetaan edelle  Jeesuksen opetuksen. Teot ja parannus jyrää armon. Paavali ei itse sekoita näitä asioita koskaan.

Tämä tapahtuu silloin kun ihmiseltä aletaan vaatia pelastuakseen tekoja ja oikeaa käyttäytymistä. Tätä Jeesus tarkoittaa puhuessaan avainten vallasta. Jeesus haluaa muistuttaa meitä, että vastuu opettamisesta siitä miten Jeesustietä kuljetaan, on nyt meillä ihmisillä. Kun lausumme tuomioita, ihmiset suistuvat pois elämän linjalta ja pakenevat pois valosta, koska he eivät koe enää kuuluvansa oikeaan joukkoon.

Siksi on tärkeää, että me osaamme laittaa asiat oikeaan järjestykseen, siihen järjestykseen, jonka raamattu asettaa l, Jeesus aina ja kaikkialla ensin. Juuri tämä on syy miksi Jumala valitsi Paavalin äänitorvekseen. Miehen, joka oli nöyrä Jeesuksen edessä omien tekojensa tähden. Mies, jonka oma parannus lähtee anteeksiannon tarpeesta ja anteeksisaamisen riemusta.

Anteeksianto, joka meille tarjotaan, on yksin ja ainoastaa Jumalan tekoa. Se on tie iankaikkisuuteen Jumalan tahdosta. Jumala, Isä haluaa lahjoittaa meille elämän, koska hän on luonut meidät. Mikään meidän tekomme ei voi tehdä sitä tyhjäksi.

Voimme tosin itse sylkeä  ja kirota ihmisiä, niin uskovia kuin ei-uskovia tässä maailman ajassa, mutta jos he ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ja  vastaanottaneet armon, me emme pysty ottamaan heiltä pelastusta pois.

Ainoastaan, jos saamme heidät horjumaan ja sortumaan pois uskosta, kelpaamattomuuden tilaan, riistämme heiltä uskon ja ja samalla saamme heidät kääntymään pois Jumalan kasvojen edestä. Käytämme  valtaa ja silloin olemme myös itse lähellä anteeksiantamattomuuden tilaa,  aivan kuin palvelija, joka ei antanut anteeksi velkaa vaikka itse oli juuri saanut mielettömältä tuntuneen velan anteeksi.

Suomalainen usko velloo laidasta laitaan. Olen aina ajatellut, että jokainen liike ja kuppikunta on tullut sen hetken tarpeeseen pelastamaan niitä kuulijoita, jotka  kokevat juuri sen liikkeen sanoman itselleen oikeaksi. Juuri sielä Jeesus on puhunut heille.

Mutta mitä tämän ajan ihminen haluaa kuulla. En tarkoita sitä että evankeliumin ja raamatun sanoma olisi jotenkin eri, vaan sitä, että mikä on tämän ajan ihmisen kipupiste. Piste, joka erottaa hänet Jumalasta.

Koska se mikä erottaa Jumalasta, on se Jeesus-linjan tärkein ja olennaisin kysymys. Eli mikä saa ihmisen tekemään parannuksen ja korjaamaan  Jumalasuhteensa. Kyse ei ole siis jostain tietystä hengellisestä kulttuurista ja toimintamallista, joka osoittaa ihmisen olevan oikealla tiellä, vaan siitä, että ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen.

Kun ihminen suostuu ottamaan vastaan Jumalan ojentaman sovituksen, hän tajuaa mitä on saada anteeksi ja mitä hän voi tehdä oman arkensa keskellä.

Rikas palvelija kävi kuninkaallisen neuvottelun ja kohtaamisen saadessaan anteeksi velkansa ja toisen palvelijan kohtaaminen oli jo arkinen. Kuitenkin tuo arkinen kohtaaminen kertoi sen mikä oli hänen sydämensä tila. Meidät on luotu elämään arkea ja sielä kohtaamaan ihmisiä. Ei elämään hengellisissä bunkkereissa erotettuina muista. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja pelastuksen arvoinen. Jokainen ihminen jonka hylkäämme, hylätään sielunviholliselle.

Suomalainen usko näkyy kyllä juhlissa ja kokouksissa mutta arjen keskellä se piiloutuu häveliäsyyden ja yksityisyyden suojan taakse. Näkyvillä on ainoastaan erilaiset  kiistat ja riidat. Siksi näyttää siltä, että uskovien elämä on kaikenlaisten asioiden vastustaminen ja kiivailu. Kuka haluaa mukaan tällaiseen?

Kristinuskosta tuli maailmanuskonto historian saatossa, sen laupeuden ja armollisuuden takia. Kun kulkutaudit levisivät Kristityt jäivät ainoina paikalle auttamaan. Usko näkyi arjen tekona ja rakkautena, joka ei asettanut ehtoja kenellekkään. Nyt länsimainen kristillisyys hautaa itsensä kaikessa hiljaisuudessa. On turha syytellä kristinuskon tilasta kirkkoa, koska lopultakin syynä on meidän kaikesta huolehtiva yhteiskuntamme, joka rakastaa virkakoneistollaan uskon piiloon. Kun Jeesus-usko on piilossa, tilalle tulevat uudet arvot ja uskomukset. Sellaiset, jotka vastaavat paremmin nykyihmisen tarpeita.

Nykyajan kipu nousee osattomuudesta ja yksinäisyydestä. Suomi on sinkkumaiden ykkönen. Missään muualla maailmassa ei nuoret muuta vastaavassa mittakaavassa yksiöihin ja kaupunkeihin asumaan yksin. Perhekeskeisyys on katoamassa mutta ihmisen tarve kuulua yhteisöön ei ole kadonnut minnekään. Tämä on se kipupiste, jossa nykyinen sukupolvi tarvitsee Jeesusta ja hänen seurakuntaansa.

Ei ole sattumaa, että Raamatun syntisanoista tärkein kuvaa yhteyden katkeamista. Siksi tämä sukupolvi tarvitsee yhteydenrakentajia ja synnin muurin murtajia. Arjen keskellä uskoaan näyttäviä ja käyttäviä Jeesuksen seuraajia.


3 kommenttia

Erämaa

Kävin riipaisevan keskustelun eilen puhelimessa. Keskustelu johti ajatukseni kärsimykseen, Jobiin ja erämaahan. Jobista olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta tuon puhelinkeskustelun kautta kertomus heräsi taas eloon. Kun läheinen sairastuu vakavasti ja pysäyttää arjen touhut, myös ympärillä olevien elämä pysähtyy ja fokus siirtyy omista asiosta olennaisiin, elämään liittyviin syviin asioihin. Hätä, pelko ja huoli ikäänkuin kuorivat pois itsekeskeisyyden ja turhan pois ihmisestä. Rukouksesta karsiutuu pois turhat pyynnöt ja lopulta vain Henki sisällämme huutaa apua Jeesukselta.

Otsikoin blogin erämaaksi, en siksi, että olisin joutumassa sinne, vaan siksi että olen tulossa sieltä. Suuresta hiljaisuudesta, jossa Jumala ja toiset ihmiset ovat kaukana ja hiljaa. Vain oman anelun ääni ja voihke täyttää mielen ja sydämen. Voimme lukea Jobia itse kukin miten tahdomme. Mutta myös Job voihki ja kirosi. Keskittyi omaan tuskaansa ja suruunsa. Jobin kirja on kokonaisuus ja lopultakin se ei ole vain kirja Jobista vaan kirja Jumalasta ja ihmisestä tässä kirotussa maailmassa. Kun Job lopulta könysi pois omasta sontakasastaan Jumalan eteen, löysi hän myös pois erämaasta. Kärsimys, joka häntä oli kohdannut, ei varmasti poistunut hänestä koskaan, mutta voimme olla varmoja että hän turvasi entistä enemmän Jumalaan tämän jälkeen.

Jumala asuu meidän arkemme keskellä ja minusta on jokseenkin samantekevää pohtia, ovatko kipumme Jumalan antamia tai sallimia vai synnin ja saatanan tekosia. Kivut ja sairaudet kuuluvat tämän maailman järjestykseen. Ja ne pysäyttävät ihmisen. Niitä tarvitaan vaikka niitä ei kaivata. Ne ovat läsnä ilman että kukaan lähettäsi. Ilman elämän puuta tämä on jokaisen osa.

Psalmi 50 sisältää lauseen:  ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Jumala haluaa olla mukana elämässämme, sen suruissa ja murheissa läsnä. Hän ei välitä virheistämme tai siitä kuinka horjumme uskossamme. Hädän hetkellä Hän on se, jonka puoleen voimme huutaa ”Auta!”. Joskus jo se, että saamme huutaa, kääntää katseemme oikeaan suuntaan, pois itsestämme, kohti Jeesuksen kasvoja, jotka kerran haluamme nähdä.kokka