Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: seurakunta


by 1 kommentti

Kylvänpä tuohon parit lupiinit maisemaa kaunistamaan

Kauan sitten kasarilla vietin joitakuita kesiä Oriveden pappilassa, koska isäukko sattui asumaan siinä. Takapihan metikössä oli paljas läntti, joka selvästi kaipasi kasvillisuutta. Niinpä minä isoista ja ihanista lupiineista innostuneena viskelin läntin täyteen lupiininpalkoja. En muista, viskelinkö multaakin palkojen peitoksi – ehkä vähän. Tunnustan, että minua ärsytti suureksi, että lupiinit eivät ottaneet kasvaakseen. Läntti pysyi länttinä minun uurastuksestani huolimatta. Lupiinit olisivat sopineet siihen metikköön niin hyvin. Keväällä varhaisemin siellä kasvoi sini-, valko- ja keltavuokkoja ja sitä paitsi valkoisia sinivuokkoja! Lupiinit olisivat täydentäneet kokonaisuutta!

Myöhemmin sain kuulla, että lupiinit eivät ole kovin tervetullut kaunistus Suomen luontoon.

Viime päivinä on puhuttu luontokadosta. Esimerkiksi Yle on uutisoinut asiasta. ”’Haitallisten vieraslajien leviäminen on yksi näkyvimmistä luontokadon merkeistä lähiluonnossa’, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon johtaja Aino Juslén.”

Minä tykkäsin kovasti Oriveden pappilasta ja sen pihapiiristä. Varsikin takapihan metikkö oli lempparipaikkojani kommelluksineen. Kerran kiipesin koivuun ja irrotin myrskyn katkaiseman ison oksan. Enkä sitten enää päässyt alas puusta. Isäukko nauroi alhaalla mutta auttoi minut lopulta maan tasalle. Vuokot olivat sydäntäni lähellä joka kevät. Siksi minusta oli niin tärkeää saada myös karu ja kuivettunut läntti kukoistamaan. Ai että, violetit lupiinit olisivat ihan uusi ja komea juttu metikössä.

No, en sitten onnistunut. Jälkikäteen ajatellen voisin sanoa, että en Luojan kiitos onnistunut.

Tänään kävelin isäukon koiran kanssa Oriveden keskustan laitamilla. Meidän vakkarilenkki oli katkaistu. Tasoristeys oli kerta kaikkiaan totaalisesti poistettu. Piti palata samaa reittiä, kun oltiin alkumatka tultu. Tienposket olivat violettina lupiineista. Yhä ne näyttävät äkkiä katsoen hienoilta. Mutta nykyään tiedän, että niiden kauneus on vain pinnallista. Jossain syvemmällä ne valtaavat tilaa joltakin, jota on aidompaa ja alkuperäisepää.

Oma mielenkiintonsa on siinä, että lupiinihan ei ole samalla tavalla haitallinen kuin vaikkapa tuhohyönteiset. Lupiini parantaa maaperää ja tekee siis jotain sellaista, jota kasvillisuus kaipaa. Se rikastaa elämää siinä kohtaa, jossa on havaittavissa puute.

Tulokas saattaa siis tulla tupsahtaa sellaiseen ekologiseen lokeroon, joka vähän niin kuin odotteleekin jotain uutta. Sille on suorastaan tarve! Mutta, juutas sentään, lupiinin hyöty ei muuta yhtä pientä seikkaa. Jossain syvemmällä ne valtaavat tilaa joltakin, jota on aidompaa ja alkuperäisepää.

Jotain joka on parempaa.

Saadaan olla silmä ja korva tarkkana, että ei tulla langenneeksi kaiken maailman lupiinien houkutukseen. Varsinkin on oltava erityisen varovainen, kun maaperässä on sellaisen ominaisuuden tarve, jota lupiini voi tuottaa. Miten täyttää tarve kaatamatta ekosysteemiä vieraslajeilla?


by 1 kommentti

Pietari, Paavali, Daavid ja minä

Mikä yhdistää meitä neljää? Oma hengellisyyteni on välillä kuin olisi vuoristoradassa. En millään kykene olemaan hengessä vakaa ja tasapainoinen uskovainen. Olen yksinkertaisesti liian levoton ja ylivilkas tyyppi, joka aloittaa projekteja ja tuskailee sitten niiden loppuun saatamisessa. Minulla on kutsu opettamaan raamattua ja kertoa hyvää sanomaa ihmisille, mutta välillä väsyn ja yritän paeta tuota kutsua kuin Joona. Koen, että oman seurakunnan toiminta on jokaiselle Kristitylle tärkeää, mutta itse en jaksa istua edes Jumalanpalveluksessa, koska se tuntuu kestävän ikuisuuden. Liturgia ei ole koskaan avautunut minulle ja koen sen kaavamaisena. Silti pidän Jumalanpalvelusta tärkeänä. Se edustaa seurakunnalle pysyvyyttä ja Jumalan edessä elämistä.

Koen olevani syntinen omien heikkouksieni kanssa. Rikon jatkuvasti Jumalaa vastaan kapinoimalla niin ajatuksin kuin teoin. Koen kelpaamattomuutta sananjulistajana ja siitä huolimatta Jumala ei päästä minua pois tuosta tehtävästä. Olen koko ajan Jumalan puhuttelussa ja koulutuksessa mikä on välillä äärimmäisen raskasta. Sen vuoksi kirjoittaminenkin on ollut vaikeaa.

Viime yönä kuuntelin Raamattuopiston Radioraamattupiiriä ja Eero Junkkaalan opetusta Pietarin lankeemuksesta ja koin ahaa elämyksen. Jos Pietari, kiellettyään Jeesuksen, kelpasi Jumalalle kaiken sen mokailun jälkeen, niin kai Jumalalle kelpaa tällainen tavallinen jamppakin. Yöllä aloin pohtimaan kaikkia Jumalan pyhiä miehiä ja tajusin, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän epäonnistujia ja jopa murhamiehiä. Paavali itse pitää itseään suurimpana syntisenä mitä on elänyt vainottuaan Jeesuksen omia. Daavid tappoi naisen takia ja varmasti kärsi teostaan koko elämänsä ajan. Jumala kuitenkin koulutti jokaista tehden heistä pyhiä Jumalan valtakunnan työhön.

Jumala vie meitä elämän syvään päähän, jotta oppisimme uimaan ja luottamaan. Jumala on mukana elämämme joka käänteessä, silloinkin kun lankeamme. Jos tunnustamme että tarvitsemme Jeesusta joka hetki, niin silloin Jumala voi kasvattaa meitä ja käyttää meitä täsmäaseina seurakunnassa ja yhteisöissä jossa elämme.

Meitä neljää miestä yhdistää se, että olemme ihmisiä jotka tavalla tai toisella riippuuvat kiinni Jumalan armossa.


by 1 kommentti

Pyhä Henki

Koen, että on aika taas puhua Pyhästä Hengestä, Jumalan kolmannesta persoonasta. Itselleni aihe on toisaalta läheinen ja tärkeä, mutta samalla myös vaikeatajuinen. Joudun lapsen tavoin heittäytymään tässä Raamatun varaan ja luottamaan siihen ilman omaa järkeilyäni, koska oma järkeni torjuu aika monet Pyhän Hengen toimintaan liittyvät asiat järjen vastaisina.

Raamattu ei käytä sanaa kolmiyhteinen Jumala, mutta se antaa selvästi ymmärtää millainen Jumalan olemus todella on. Poika, Jeesus on ollut aina olemassa Jumalan ”synnyttämänä” ennen aikojen alkua, ei luotuna, Isä, Herra Sebaot, joka on maailman Luoja sekä Jumalan Pyhä Henki, persoona, jonka voimassa Jeesus ihmisenä toimi, Henki, joka herätti Jeesuksen kuolleista, murtaen kuoleman vallan ja joka vuodatetiin Jeesuksen omien ylle Helluntaina.

Vaikka me kirkkovuoden mittaan käymme kirkoissa läpi Jeesuksen elämää, niin on hyvä muistaa missä Jeesus on nyt. Jeesus on Herra, joka istuu valtaistuimellaan ja rukoilee meidän puolestamme lakkaamatta. Elämme Kristittyinä Jumalan kuningaskunnan suurlähettiläinä tässä maailman ajassa. Me elämme samalla lopun aikoja tai armon aikaa, ihan miten haluamme sen ilmaista. Se alkoi Jeesuksen ylösnousemuksesta ja taivaaseen astumisesta. Toisaalta sen voisi laskea alkaneen myös siitä uuden liiton alkamisesta jonka Jeesus asetti ehtoollisessa. Ehtoollisessa me saamme osallistua siihen Jumalanpalvelukseen. joka on käynnissä Taivaassa koko ajan. Voisi sanoa, että Ehtoollinen on se ”ohut paikka”, jossa Jumalan todellisuus tunkeutuu lähimmäksi tätä maailmaa ja meitä.

Tässä ajassa on Pyhä Henki meidän kanssamme. Hän mahdollistaa uskon, joka on Jumalan ensimmäinen armo lahja jokaiselle kristitylle. Jumalan Pyhä Henki myös ylläpitää tätä Jumalan luomakuntaa. Meidän on muistettava se kaiken tämän ulkoapäin tulevan informaation ja tietotulvan keskellä. Tieteen löydöt eivät riitele Jumalan luomistyön kanssa vaan se tutkii tätä ihmeellistä luomakuntaa. Raamatun tekstit eivät ole tietopankki maailmasta, vaan se on ilmoitusta siitä kuka Jumala on.

Tämä aika tuntuu houkuttelevan meitä pois monella tavalla evankeliumin ytimen ääreltä. Erilaiset hengelliset virtaukset vievät katsettamme pois ristin miehestä. Emme muista punnita ja tarkastella kuulemaamme Raamatun ilmoituksen valossa. Unohdamme kaiken myllerryksen keskellä, että olemme ensisijaisesti Jumalan maailmanlaajuisen seurakunnan ja valtakunnan asukkaita. Unohdamme rukoilla vihollistemme puolesta. Unohdamme, että Jumala ottaa vastuun asioista, sodista ja kostosta, emme me, Jumalan lapset. Nostamme profeetan asemaan ihmisiä joiden elämä ei ole Jumalan tahdon mukaista. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa meille nämä asiat.

Pyhä Henki on kanssamme viemässä evankeliumia, ilosanomaa Jeesuksesta, eteenpäin ja tämän tosiasian läpi olisi jokaisen Kristityn katsottava maailmaa. Armon aika, jota elämme on nimenomaan ilosanoman ja uskon syntymisen aikaa. Siksi olisi hyvä pyytää Pyhän Hengen ilmestymistä ja toimintaa omaan elämään. Paavali kehoittaa ja selventää aihetta 1. Korintilaiskirjeessä 14 luvussa näin: Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi. Paavali kehoittaa meitä anomaan armolahjoja, jotta voisimme rakentaa omaa seurakuntaamme. Armolahjat ovat Jumalan meille antama työkalupakki seurakunnan ja evankeliumin työn tekemiseen. Armolahjat eivät ole mitä tahansa puuhastelua vaan kyse on nimenomaan Pyhän Hengen vaikuttamista taidoista ja tiedoista. Armolahjat tai niiden puute ei kuitenkaan ole merkki uskon puuttumisesta. Armolahjat eivät pelasta ketään. Ainoastaan ja vain Jeesuksen ristin työ voi pelastaa ihmisen.

Meidän on ajateltava, että seurakunta ja sen uskon tulisi aina olla Pyhän Hengen johtamaa, mutta aina ei näin ole. Jos Pyhälle Hengelle ei anneta tilaa eikä ymmärretä sen luonnetta, voi seurakunta silti toimia ja olla olemassa mutta sen toiminta on väistämättä vajaata. Sellainen seurakunta on kuin suunnistaja jolta puuttuu kompassi jonka avulla karttaa on helpompi tulkita tai linja-auto ilman polttoainetta tai kuljettajaa.


by Jätä kommentti

Koulu loppuu

Vielä olisi kaksi päivää koulua. Normaalisti tänään olisi kevätkirkko ja saisimme laulaa koko koulun voimalla suvivirttä.

Sen laulaminen kuvastaa oikeastaan kaikkea sitä mitä me suomalaiset olemme. Kansaa joka odottaa kesää ja sen suomaa siunausta. Lepoa, lämpöä ja rakkautta pimeän talven jälkeen. Suvivirren kannatus ihmisten keskuudessa kertoo myös siitä, että yhä jossain sielumme pohjukassa toivomme, että tuolla ylhäällä on joku, joka kuulee pienen ihmisen hätähuudon, -Isä minua pelottaa!

Suvivirren puuttuminen kertoo myös siitä miksi, Jumalan valtakunnan elämä on joukkuelaji. Uskossa kun on kyse yhteydestä. Yhteydestä ylös Jeesukseen, joka on meidän suurin esirukoilijamme ja yhteydestä toisiin Jumalan lapsiin ja ihmisiin. Suvivirttä kun on hyvä laulaa yhdessä. Seurakunnan kuuluisikin olla yhdessä ja kokea tuota yhteyden tunnetta, jota tunnemme laulaessamme virttä Luojan kunniaksi.

Jumalanpalveluksia on näytetty kaikista seurakunnista etänä eri palvelujen kautta. Niiden suosio on yllättänyt kirkonväen. Mutta miten tuon suosion saisi siirrettyä seurakunnan toimintaan. Miten voisi kehittää netin kautta tapahtuvaa toimintaa niin, että ihmiset tulisivat myös yhteen paikanpäälle? Koska etänä laulettu suvivirsi ei oikein maistu eikä tunnu miltään. Se on korviketta. Oisiko vielä hyvä opettaa ihmisiä näissä nettimessuissa. Kertoa miksi tullaan yhteen. Muuttaa messujen kaavoja ja aikatauluja. Etsiä nykyihmiselle istuvaa muotoa ja sisältöä. Nojatulikirkot kun tuntuvat maistuvan paremmalle ja kellonajatkin näyttävät merkitsevän paljon.

Ihmistä ei ole luotu kirkon messuja ja kaavoja varten vaan kaavat on tehty auttamaan ihmistä ja Jumalaa tulemaan yhteen. Ne ovat pelkkiä välineitä eikä niissä sinällään ole mitään pyhää. Pyhää on sen sijaan se, että ihminen tulee Jumalan kasvojen eteen.


by Jätä kommentti

Jeesus on hyvä paimen!

kruuunu

Vivamossa roikkuu seinällä yksinkertainen ja karu asetelma. Tyhjä risti ja orjantappurakruunu. Minulle tuo asetelma kuvaa kaikessa karuudessaan evankeliumin, ilosanoman yksinkertaisuutta. Kärsimyksellään ja kuolemallaan Jeesus sovitti kaikki maailman synnit yhdellä kertaa. Kaikki on sovitettu. Ei tarvita enää uhreja ja välikäsiä jotta kelpaisimme Jumalalle. Vain sen että otamme tuon sovituksen vastaan. Vain sen, että sanomme Jeesus on Herrani ja sovittajani ja uskoa se todeksi.

Ajelimme torstaina pojan kanssa käymään Kainuussa. Veimme siemenperunoita mummolaan ja kunnostimme samalla kasvihuoneen pottuja varten. Matkalla juttelimme konservatiivissuudesta ja uskosta. Keskustelumme tiivistyi yhteen ilmaisuun ”Jeesus on hyvä paimen”. Jeesus paimentaa meitä ailahtelevaisia lampaita ja etsii meitä. Hyvä paimen ottaa eksyneetkin lampaat aina takaisin. Tulimme siihen tulokseen, että se riittää hyvän teologian pohjaksi.

Elämme outoja aikoja. Mummolassa jätimme potut portaille ja eristäydyimme aittaan. Ukki vilkutti ikkunasta ja mummo antoi ohjeita ulko-oven raosta. Kaikessa korostui erottautuminen ja vetäytyminen. Mummola on ollut aina se paikka, jossa on saanut levähtää ja olla vapaasti. Tavallaan niin se oli nytkin vain yhteys oli poikki. Sisälle ei saanut mennä porisemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Illalla lämmitin rantasaunanan ja kävin avannossa. Siinä samalla kuuntelin Pitkänperjantain messuja internetin kautta. Noista lähetyksistä, vaikka ne hyviä olivatkin puuttui elävä yhteys. Puuttui ehtoollisen nauttiminen toisten ihmisten kanssa.

Jeesuksen koetteluksen hetki osui Getsemaneen, jossa hän jäi yksin monella tavalla. Opetuslapset eivät jaksaneet valvoa ja tietoisuus siitä, että hän menettäisi yhteyden Isään, Jumalaan olisi pian totta. Laskeutuminen tuonelaan toisi mukanaan yksinäisyyden ja täydellisen eron kaikista. Jotta meidän yhteytemme Jumalaan palautuisi, oli Jeesuksen katkaistava omansa ja ryhdyttävä synniksi, täydelliseksi eroksi Isästä. Sitä on kuolema ilman Jumalaa. Tätä todellisuutta on hyvä miettiä näin lankalauantaina ja koronakeväänä.


by 2 kommenttia

Kristillinen elämäntapa

Voisiko olla niin että kirkolle parasta mainosta olisi Jeesuksen kaltaisuus. Karismaattisissa piireissä tätä ilmaisua on käytetty jo vuosia ja välillä aika kritiikittömästi. On ajateltu, että kun minusta tulee Jeesuksen kaltainen, alkaa ihmeitä tapahtua kuin liukuhinalta ja pyhitys monikertaistuu. No aika moni tuolle tielle lähtenyt on polttanut näppinsä pahemman kerran. Ehkä siksi maassamme onkin levinnyt seurakunnissa sellainen käsitys, että kaikki liika touhuaminen, rukoilu toisten puolestaja ja aktiiviinen evankelionti on paheksuttavaa. Ajatellaan, että usko on yksityinen asia, jonka ei tule näkyä. Tätä tukee myös yleinen henki maailmassa. Omavanhurskauttamista vältellessä seurakunnat ovat halvaantuneet palvelulaitoksiksi. Ihmisten loukkaantumisen pelossa ilmiö on leviämässä kaikkialle oikeuslaitostamme myöden.

Jeesus mallinsi selkeästi  opetuslapsilleen  millaista on elämä Jumalanvaltakunnassa. Opetuslapseuttaminen on Jeesuksen toimintamalllin siirtämistä eteenpäin ja siksi opetuslapseus on Jeesuksen kaltaisuutta. Kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin on jostain hiipinyt ajatus ettemme voi järjellisellä tavalla toimia kuten Jeesus l. rukoilla sairaiden puolesta ja tehdä sitä mitä Jeesus ja hänen opetuslapsensa teki. Mitä raamattu sanoikaan järjenpäättelyistä ja uskosta. Toki maalaisjärjen käyttö on elämässä sallittua mutta se ei estä uskon varassa toimimista.

Kun katson millaiset asiat ovat Jeesuksen toiminnan keskiössä niin aivan ensimmäiseksi nousee esiin sydämen asenne ihmisiä kohtaan. Jeesus ei torju ketään. Vähän väliä hänet löytää syömästä syntisten kanssa ja opettamassa ihan tavallisia ihmisiä.  Yhdessä syöminen on raamatussa merkittävin kuva yhteydestä ja toisen hyväksymisestä.  Joka tilanteessa Jeesus syö ja juhlii ihmisten kanssa. Jopa ensimmäinen ihme-kertomus liittyy hääjuhlaan ja voisimme kuvitella että ihan samalla tavalla hän toimisi suomalaisissa kesähäissä.

Syvimmillään Jeesuksen asenne näkyy suhtautumisesta naiseen, joka avaa hiuksensa ja kuivaa niillä Jeesuksen jalat. Juhlien isäntä näkee tilanteessa huonomaineisen naisen, joka rikkoo törkeästi käyttäytymissääntöjä kun Jeesus taas katsoo naisen sydämeen ja näkee haavoittuneen ja kärsivän ihmisen.

Myös tuon asenteen haluaisin näkyvän meidän kristittyjen elämässä kaikilla tasoilla ja kaikissa tilanteissa. Meidän tulee nähdä ihmiset kuten Jeesus näki. Jeesus kutsuu meitä kohtaamaan kaikkein vähimmät ja syntisimmätkin ihmiset rakkaudella ja armolla. Sinisilmäisesti Jumalaan luottaen.

Jeesuksen aikana selootit olivat aikansa nationalisteja ja he odottivat Jeesuksesta pelastajaa, joka veisi heidät voittoon Roomasta. Jeesus ei kuitenkaan asettunut kenenkään puolelle. Hän näki vain ihmisen. Hänen tähtäyspisteenä oli iankaikkisuus.

Jeesus lähettää meidät ihmisten pariin siunaamaan ja rukoilemaan. Jeesuksen kaltaisuus alkaa sydämen asenteen muuttumisesta. Jumalan Pyhä Henki tekee muutos työn meissä jos annamme  sen tapahtua.  Näin Jumalan valtakunta voisi taas voittaa alaa maailmalta.

 


by 2 kommenttia

Minä vai me

Nuorempana, siis aika paljon nuorempana, soimasin itseäni siitä, että lempipuheen aiheeni oli ”minä itse”. Eikä syyttä. Se miten toiset näkivän minut, ei käynyt silloin mielessäni, vaan sitä touhotti eteenpäin etsien toisilta edes jonkinlaista hyväksyntää.

Näin jälkikäteen, tuon elämänvaiheen mutkat ja kompastuskivet tuntien, ymmärtää silloisen minäni elämistä. Mutta on eri asia tunnistaa ja tajuta se, millaiset jäljet menneisyyden tunnekuohut ovat jättäneet. Millaisia lupauksia tuli itselleni annettua ja  millaisia valoja vannottua. Kuinka monta kertaa tuli sanottua, että ”minä en ikinä ainakaan”, tai ”kyllä minä vielä näytän”. Vannotut valat ja itselle annetut lupaukset sitovat meitä kiinni niihin virheisiin ja negatiivisiin asioihin, joita olemme kokeneet.

Jumalan valtakuntaan osallisuutta tässä ajassa kutsutaan opetuslapseudeksi. Jeesuksen ajan opettajat, rabbit keräsivät ympärilleen aina opetuslapsia, jotka opettelivat kaiken mitä heidän opettajansa teki ja sanoi. Jeesuksen toiminta tässä suhteessa ei eronnut muiden rabbien toimista. Evankeliumitekstejä lukiessamme, eteemme piirtyy hyvin epätäydellisten ihmisten joukko. Etenkin Pietari nousee esiin vahvana ja jopa uhmakkaana persoonana. Jeesus nuhtelee usein tätä jouk20140906_173513koa, joskus jopa hyvin terävästi. Voimme vain kuvitella mitä kuvitelmia, lupauksia ja vannomisia Pietari, muut opetuslapset, ja etenkin Juudas kantoi matkassaan, maailmassa, jossa vieras kansa oli alistanut ylpeän Israelin kansan. Miettikääpä millaista kaunoja meidän suomalaisten sisimmässä on. Millaisia hedelmiä me tuotamme?

Opetuslapset opettelivat Jeesuksen sanat hyvin niiden muutamien vuosien aikana kun he kulkivat oppisopimuskoulussaan, mutta yksi asia, jota he eivät voineet oppia, oli Jeesuksen sydämen asenne. Parhaiten tämä oppimattomuus näkyy Pietarissa pääsiäisen jälkeen. Jeesuksen agape-kysymys kaikui tyhjille korville. Vasta Pyhän Henki pystyi avamaan opetuslasten sydämet näkemään kaiken sen mistä Jeesus oli puhunut. Vasta Helluntai ja uudestisyntyminen vapautti heidän henkensä vanhoista sitoumuksista ja kahleista rakastamaan vapaasti, niin kuin Jeesus rakasti.

Tämä rakkaus ei rakennu yksittäisen ihmisen varaan, se ei ole minä-muodossa. Kyse on meistä ihmisistä. Kyse on seurakunnasta, kirkosta ja lopultakin koko ihmiskunnasta.  Kysymys kuuluu yhä rakastatko sinä minua, mutta nyt se esitetään koko seurakunnalle. Rakastammeko me Jeesusta? Osoitammeko me hänelle pyyteetöntä rakkautta, joka ohittaa kaikki omat tarpeemme. Kyse ei ole kuitenkaan vaatimuksesta. Edes Pietarilta Jeesus ei lopulta vaatinut mitään. Hän vain kysyi, ja pyysi odottamaan. Helluntaina tuo odotus sai täyttymyksensä.

Annammeko me Hänen täyttää meidät tällä rakkaudella, jota emme itse voi löytää. Ei sitä löytänyt Pietarikaan, vaikka sai nähdä kaikki Jeesuksen ihmeet ja olla hänen seurassaan. Vasta Pyhä Henki saattoi tehdä sen.

Pohdimme lasten kanssa luokassa sitä miksi Kristinusko alkoi niin nopeasti levitä ympäri maailmaa. Yksinkertainen vastaus löytyi apostolien teoista. Seurakunta toimi kuin Jeesus. Kaikki jaettiin, kaikkia autettiin ja kaikki toimivat pyytettömästi yhteisön hyväksi erottelematta ketään. Seurakunta vastasi rakkaudella Jeesuksen kysymykseen. Koululaisille oli kuitenkin seurakunta melko vieras, niinkuin se on koko Suomelle. Meidän oikeasti mietittävä miksi näin on? Puuttuuko meiltä agape-rakkaus?

Mitä pitäisi tehdä? Voisko olla niin, että tulisimme samaan lopputulokseen kuin oppilaani alkuseurakunnan menestyksestä. He sanoivat, että Seurakunta rakasti kaikkia ihmisiä!

 

 

 


by 2 kommenttia

Häpeä

Häpee vähän! Muista mistä oot kotoosin! Ohjeet ja torut lapsuudesta kaikuvat monen suomalaisen pääkopassa. Häpeä kasvattaa meitä. Se laittaa varomaan mokia ja virheitä. Lapsuuden ajan äänet ohjaavat yhä elämäämme vaikka sanojat ovat saattaneet vaieta jo vuosia ja vuosikymmeniä sitten.

Mutta entäpä kun häpeä ei enää ohjaa elämäämme hyvään vaan elämän virtaan alkaa piirtyä tummia sävyjä.

Mitä on häpeä? Miksi sisällä velloo epämääräinen paha olo, joka lamaannutta ihmisen. Häpeä on tunne, joka melko epämääräisellä tavalla kohdistuu koko ihmiseen. Se on erilaista kuin syyllisyys, joka aiheutuu meidän omista teoistamme. Häpeä syntyy lähes aina vuorovaikutus suhteessa toisiin ihmisiin. Sitä on vaikea tiedostaa,koska usein kätkemme sisimpämme  toisilta, koska häpeämme itseämme. Toisaalta emme ymmärrä, että toiset eivät edes ole tietoisia tuntemuksistamme.

Jos emme tunnista omaa häpeäämme, silloin se alkaa määrittämään elämäämme. Ote elämästä lipsuu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt julkisen keskustelun pinnalle on jälleen pulpahtanut koulukiusaaminen. Kiusaaminen on  yhteiskuntamme syöpä. Kurkistus ilmiön taakse kertoo häpeästä, jota kansakuntamme kantaa. Pärjäämisen ja suorittamisen pakosta. Pienuuden ja häviämisen pelon traumasta, joka sai alkunsa sodan runtelemasta Suomesta. Sodan ajan lapset saivat nähdä miten rikki raastetut vanhemmat ryhtyivät rakentamaan arkea, jossa oli pakko pärjätä ja purra hammasta. Itkulle  ja surulle ei voinut antaa tilaa. Hellyys ja rakkaus oli piilossa ja tilalla oli tarve antaa hyvä tulevaisuus. Säälillä sitä ei voinut rakentaa. Siksi oli pakko painaa eteenpäin. Näin häpeä on siirtynyt eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Kiusaaminen, huono itsetunto ja perheiden pahoinvointi kumpuaa kohtamattomuuden ja häpeän pohjattomasta suosta. Kiusaaminen kertoo pahoinvoinnista ja epävarmuudesta, jota ilottomuus ja rakkaudettomuus ruokkii.

Minä selvisin kiusaamisen aiheuttamista haavoista ja häpeästä seurakunnassa. Nuoren seurakunnan keskellä sain kokea hyväksyntää ja rakkautta. En tiedä voinko koskaan täysin parantua sillä niin syvään kiusaaminen viiltää ihmistä. Itselleni suurin asia on ollut kohdata suuri anteeksi antava Jumala ja antaa anteeksi omille kiusaajilleni. Evankeliumiin on kätkettynä aarre, joka tekee ihmisestä vapaan. Vapaan rakastamaan jokaista ihmistä ilman häpeän pelkoa.
Raamatussa ei liene yhtään hahmoa joka olisi ollut onnistuja ja itse täydellisyys. Pareminkin Raamattu on täynnä henkilöitä, jotka joutuvat kohtaamaan häpeää ja onnettomuutta. Näitä ihmisiä Jumala käyttää. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa. Ei ole sattumaa että Jeesus kärsi kaikkein häpeällismmän kuoleman mitä saattoi olla. Sen lisäksi että hän luopui Jumalallisuudesta ja otti orjan muodon, hän myös otti kaiken häpeän päälleen. Kristinusko ei olekaan voittajien ja sankareiden usko vaan syntisten ja lyötyjen usko.Siksi itsessämme meillä ei ole mitään mutta Kristuksessa meillä on kaikki.

 

 

 


by 3 kommenttia

Minun Kirkkoni on luterilainen

DSC_0749Sisälläni on jo viikkoja hiertänyt kysymys, miksi kuulua Evankelisluterilaiseen kirkkoon. Miksi Hengellinen kotini on aina ollut luterilainen seurakunta.

Hengellinen koti ei välttämätä määritä sitä millainen on siihen kuuluva ihminen. Kyse on enemmän siitä, että on paikka missä toimia, elää ja myös palata omilta retkiltään.

Luterilaisuuden vahvuus on sen opetus armosta. Käsitys armosta antaa tilaa ihmisten kohtaamiselle ja keskustelulle.  Oma kasvuympärisöni Etelä-Pohjanmaan raamattuvyöhykkeellä tihkui armollisuutta. Kuva Jumalasta oli myös kuva armosta. Laki oli taustalla ikäänkuin itsestään selvyytenä. Aivan kuten Juutalaisuus viimeiseen asti suojelee Jumalan nimeä, myös oma kokemukseni lapsuudessa ja nuoruudessa oli, että Synti oli yhtä kuin Jumalan loukkaaminen. Yhteisö eli Jumalan kasvojen edessä. On ollut vaikea selittää tätä ilmiötä muualla Suomessa. Pois muutto olikin eräänlainen shokki.

Matkaa on nyt tehty 50 vuotta ja kokemukseni on yhä sama. Armon varassa mennään ja siksi yhä liputan kotiseurakuntani ja Luterilaisen kirkon puolesta. Kun nuorena lähdin mukaan seurakunnan toimintaan, ajatus oli että ihminen tarvitseee seurakuntaa ja sinne tulisi kutsua lisää väkeä. Tuolla tiellä olen yhä koska 70% suomalaisista on vielä Kirkon piirissä ja kokee jollain tasolla tarvetta kuulua siihen. Luterilaiset arvot ovat heille tärkeitä ja ne ovat portti sisälle seurakunnan yhteyteen jos se osataan käyttää hyväksi. Tämä antaa yhä mahdollisuuden kutsua ihmisiä Jumalanvaltakunnan todellisuuteen. Tutustamaan Jeesukseen ja hänen seurakuntaansa.

Se että Kirkkoni sisällä on  valtavia erimielisyyksiä, ei vaikuta millään tavalla siihen kuka Jeesus on. Luterilaisuuden skismat ja riidat eivät koskaan tule kaatamaan Kristuksen todellista kirkkoa, siihen ei kykene mikään puulaaki tai ry tässä maailmassa. Mikään ihmisen luoma ei pysty turhentamaan Evankeliumia.

Kirkko on siis vain välikappale ja työkalu Jumalalle. Seurakunta on taas yhteisö ja Kristuksen ruumis. Kaikki Kristuksen omat muodostavat yhden maailmanlaajuisen seurakunnan ja sillä on merkitystä. Sen jäsenyys merkitsee jotain ja sen takuumiehenä ja päänä on Jeesus itse. Tämä on syy miksi voin olla rauhassa luterilainen, koska todellinen identiteettini lopultakin rakentuu Jeesuksen varaan, ei ihmisen nimellä nimetyn kirkon varaan. Näin on laita kaikkien kirkkojen ja yhdistysten.

Mitä tämä sitten merkitsee? Sitä että voin keskittyä evankeliumin työhön ja noudattaa omaa kutsumustani rakentaa oman paikkakuntani Seurakuntaa. Tavoittaa ihmisiä sen yhteyteen jotta he voisivat oppia tuntemaan Jeesuksen.


by 1 kommentti

New Wine-kesäjuhla, latausta seurakuntaan

himoslaaksoLaskeutuminen  Himoksen mökkikylään on suoritettu ja oma reviiri on tsekattu. Askelmerkit pääteltalle ja seminaaripaikoille on aseteltu ja kesäkonfa voi alkaa. New Winen kesätapahtuma on meille paikka, josta haemme latausta seuraavan talven Majatalo-iltoihin ja touhuamiseen omassa seurakunnassamme. Oma seurakunta ja sen rooli on entisestään vain korostunut vuosien mittaan. Oman hengellisen elämän hoitaminen on yhtäkuin oman seurakunnan  eteen työn tekeminen. Kyse on siitä että Jumalan valtakunnan työ ei ole sooloilua ja opillista painimista omissa oloissa vaan yhteispeliä, jossa jokaisella seurakuntalaisella on jotain annettavaa toisilleen.  Jeesus korostaa Kristittyjen yhteyttä ja  Hän jäähyväisrukouksessaan rukoilee, että opetuslapset olisivat yhtä niinkuin Jeesus ja Isä ovat yhtä.  Joh. 17:11-23

Kesäjuhla kerää yhteen ihmisiä erilaisista yhteisöistä rakentumaan ja vahvistumaan Pyhän Hengen läsnäolossa ja Jumalan kasvojen edessä. Keskiössä Jeesus ja kaikki mitä hän on tehnyt ihmistä varten. Ylistys, Rukouspalvelu ja opetus, kaikki tähtäävät siihen, että sunnuntaina täältä lähtee kotiin, omaan seurakuntaan ja arjen keskelle tavallisia arjenkristittyjä varustettuna Jumalan Sanalla ja Pyhällä Hengellä.

Oma taipaleeni kokousteltan takaosasta, teltan etuosaan on kestänyt kuusi vuotta. Takana oli hyvä aluksi ihmetellä ja seurailla mihin olimme itsemme työntäneet. Lapset hakivat omaa paikkaansa omissa kanavissaan. Esirukouksen saaminen omalle kohdalle ja oma ylistäminen  on muodostunut vähitellen tärkeämäksi ja siksi istumapaikka on vähitellen siirtynyt eteenpäin lähemmäs musikantteja ja rukouspalvelua.

New Wine kesäjuhla on sopivalla tavalla turvallinen ja samalla hieman jalat irti maasta tapahtuma niin, että karismaatikko ja perusluterilainen etsijä  sopivat hyvin samaan tilaan.  Edessä voi ylistää kädet kohti taivasta pelkäämättä, että joku tuijottaa ja takaosassa voi työntää rauhassa käsiään syvemmälle taskuun ja odotella puheiden alkua. Rento tunnelma ja väljä ohjelma auttavat sulattelemaan kaikkea kuultua ja nähtyä. New Wine on niitä harvoja Hengellisiä tapahtumia, joissa lasten ja nuorten tapahtumiin panostetaan yhtä hyvin kuin aikuistenkin ohjelmaan. Lasten ohjelmat ovatkin niin suosittuja että kanavat pursuilevat yli ja ohjaajia tarvitaan joka vuosi lisää.

Blogitaivaan väkeä on Himoksen taivaallisissa tunnelmissa muitakin kuin allekirjoittanut ja odotettavissa lienee raporttia useamman ihmisen toimesta.