Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: kiusaaminen


by 1 kommentti

Hattu, joka poltettiin poroksi

Tolpan nokkaan oli nostettu lakki. Lakki oli nähnyt parempiakin päiviä. Aurinkoiset päivät ja sateet olivat pesseet siitä paljon väriä pois. Vielä oli punaista jäljellä. Kuka lie lakkinsa hukannut, kuka lie tolpan nokkaan nostanut.Siltä kohtaa kulkee arkisin paljon koululaisia, yläkoululaisia ja lukiolaisia. Tolpan päässä kököttävä päähine koululaisen lakilta ei näyttänyt. Se kuitenkin muistutti minua hatusta, jonka näin lukemattomia kertoja yläasteikäisenä.

Ystäväni kulki ainakin pari yläasteen viimeistä vuotta sininen, farkkukankainen, kapealierinen hattu päässään. Varmaan sekin oli lopulta menettänyt väriään paisteessa ja pakkasessa. Hattu oli ystäväni tavaramerkki. Se oli vähän kuin osa häntä, vaikka siihen aikaan ei sentään tunneilla istuttu lakki päässä. En tiedä, mahtoiko hän kuitenkin nukkua yönsä hattu silmille vedettynä.

Tuli yläasteen viimeinen päivä. En muista, satoiko, paistoiko vai pakastiko; toukokuun viimeisenä päivänä kaikki oli mahdollista ainakin siihen maailmanaikaan. Päästötodistukset oli saatu, ja minä odottelin viimeistä kertaa bussia sen koulun edustalla. Kaverini tuli pysäkille myös. Hän kertoi, että muutamat heput meidän luokalta olivat napanneet ystäväni hatun ja polttaneet sen. Polttaneet savuna ilmaan pienen palasen ystävääni suurena juhlapäivänä, kun oppivelvollisuus oli suoritettu ja kesä alkamassa.

En muista kuinka päällisin puolin suhtauduin asiaan. Sisälläni muistan jonkin vähän nyrjähtäneen. Tuosta toukokuun lopusta on yli neljäkymmentä vuotta, ja yhä säännöllisen harvakseltaan muistan ystäväni hatun kohtalon.

Hatun kohtalosta muistutti haalistuneen punainen lippis tolpan nokassa. Pieni osa minusta epäili, että lippiksen tarinakin olisi surullinen. Joku on napannut lippiksen kaverinsa päästä ja viskannut taivaan tuuliin. Joku on sitten lippiksen löytänyt ja nostanut tolpan nokkaan. Poltettua lippistä ei enää voi päähänsä painaa. Pieni toivo sen sijaan on, että punaisen lippiksen omistaja löytää päähineensä, ilahtuu ja kulkee sen kanssa pakkasiin asti ja sitten taas ensi keväänä.

En tiedä, millaisen trauman ystäväni hattunsa polttamisesta sai. Luultavasti aika pahan. Hänestä nimittäin tuli sittemmin koomikko.


by 2 kommenttia

Häpeä

Häpee vähän! Muista mistä oot kotoosin! Ohjeet ja torut lapsuudesta kaikuvat monen suomalaisen pääkopassa. Häpeä kasvattaa meitä. Se laittaa varomaan mokia ja virheitä. Lapsuuden ajan äänet ohjaavat yhä elämäämme vaikka sanojat ovat saattaneet vaieta jo vuosia ja vuosikymmeniä sitten.

Mutta entäpä kun häpeä ei enää ohjaa elämäämme hyvään vaan elämän virtaan alkaa piirtyä tummia sävyjä.

Mitä on häpeä? Miksi sisällä velloo epämääräinen paha olo, joka lamaannutta ihmisen. Häpeä on tunne, joka melko epämääräisellä tavalla kohdistuu koko ihmiseen. Se on erilaista kuin syyllisyys, joka aiheutuu meidän omista teoistamme. Häpeä syntyy lähes aina vuorovaikutus suhteessa toisiin ihmisiin. Sitä on vaikea tiedostaa,koska usein kätkemme sisimpämme  toisilta, koska häpeämme itseämme. Toisaalta emme ymmärrä, että toiset eivät edes ole tietoisia tuntemuksistamme.

Jos emme tunnista omaa häpeäämme, silloin se alkaa määrittämään elämäämme. Ote elämästä lipsuu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt julkisen keskustelun pinnalle on jälleen pulpahtanut koulukiusaaminen. Kiusaaminen on  yhteiskuntamme syöpä. Kurkistus ilmiön taakse kertoo häpeästä, jota kansakuntamme kantaa. Pärjäämisen ja suorittamisen pakosta. Pienuuden ja häviämisen pelon traumasta, joka sai alkunsa sodan runtelemasta Suomesta. Sodan ajan lapset saivat nähdä miten rikki raastetut vanhemmat ryhtyivät rakentamaan arkea, jossa oli pakko pärjätä ja purra hammasta. Itkulle  ja surulle ei voinut antaa tilaa. Hellyys ja rakkaus oli piilossa ja tilalla oli tarve antaa hyvä tulevaisuus. Säälillä sitä ei voinut rakentaa. Siksi oli pakko painaa eteenpäin. Näin häpeä on siirtynyt eteenpäin sukupolvelta toiselle.

Kiusaaminen, huono itsetunto ja perheiden pahoinvointi kumpuaa kohtamattomuuden ja häpeän pohjattomasta suosta. Kiusaaminen kertoo pahoinvoinnista ja epävarmuudesta, jota ilottomuus ja rakkaudettomuus ruokkii.

Minä selvisin kiusaamisen aiheuttamista haavoista ja häpeästä seurakunnassa. Nuoren seurakunnan keskellä sain kokea hyväksyntää ja rakkautta. En tiedä voinko koskaan täysin parantua sillä niin syvään kiusaaminen viiltää ihmistä. Itselleni suurin asia on ollut kohdata suuri anteeksi antava Jumala ja antaa anteeksi omille kiusaajilleni. Evankeliumiin on kätkettynä aarre, joka tekee ihmisestä vapaan. Vapaan rakastamaan jokaista ihmistä ilman häpeän pelkoa.
Raamatussa ei liene yhtään hahmoa joka olisi ollut onnistuja ja itse täydellisyys. Pareminkin Raamattu on täynnä henkilöitä, jotka joutuvat kohtaamaan häpeää ja onnettomuutta. Näitä ihmisiä Jumala käyttää. Ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan oman heikkoutensa. Ei ole sattumaa että Jeesus kärsi kaikkein häpeällismmän kuoleman mitä saattoi olla. Sen lisäksi että hän luopui Jumalallisuudesta ja otti orjan muodon, hän myös otti kaiken häpeän päälleen. Kristinusko ei olekaan voittajien ja sankareiden usko vaan syntisten ja lyötyjen usko.Siksi itsessämme meillä ei ole mitään mutta Kristuksessa meillä on kaikki.

 

 

 


by Jätä kommentti

Koulut loppuu, kiusaaminen ei

sekalaista 485Kevään lehtikirjoittelu huipentui lööpeissä siihen miten lapsia saa rangaista. Aikaisemmin kohuttiin häiriköistä ja opettajan oikeuksista ylipäänsä. Olen huomannut että kesälomien alla on ollut tapana kirjoitella kouluaiheisia juttuja. Usein sävy on negatiivinen. Kuitenkin on hyvä, että herätään ainakin hetkellisesti miettimään sitä millaisissa olosuhteissa koulua käydään. Suomi on varakas maa ja sen koulujärjestelmä on hyvä. Opettajien työmoraali on korkea ja siksipä suomalaislasten yleinen tieto- ja taitotaso on huippuluokkaa. Suurin uhka on koulujen eriarvoistuminen kun ongelmia alkaa kasaantua tietyille kaupunkikouluille isoissa kaupungeissa. Pienemmillä paikkakunnnilla tätä ongelmaa ei  ole. Kouluviihtyvyys ei ole ollut Suomen kouluissa koskaan kansainvälistä huippua mutta tuloksiin se ei ole juurikaan vaikuttanut.

Kaikista ongelmista koulukiusaaminen on suomalaisen koulujärjestelmän pahin kanto kaskessa ja sen kitkemiseen pois ei tunnu löytyvän minkäänlaista konstia. Kiusaamisen jäljet ovat pelottavia. Jokaisen aseeseen tarttuneen joukkosurmaajan taustalta tuntuu löytyvän kiusaamista.

Hiljattain luin blogin joka kertoo tarinaa siitä miten nuori tyttö sairastui koulukiusaamisen seurauksena masennukseen. Kun vielä terveydenhoidon ammattilaiset alakoulu luokilta asti muistuttelivat painokäyrästä,  oli 16 vuotiaan elämä päättyä nälkäkuolemaan. Nyt tyttö jakaa kokemuksensa muiden kanssa kertoen selviytymistarinaansa.

Itse tuijottelin aikoinaan  koululaitoksen vessanpyttyä sisäpuolelta kun luokkakaverit päättivät hieman huvittaa itseään kustannuksellani. Peruskoulun ajan jatkunut kiusaaminen oli tehdä minustakin aivan jotain muuta kuin mitä nykyään olen. Minun onnekseni vahva perhe ja seurakunta piti miehen pinnalla. Mutta ilman jälkiä psyykkeessä minäkään en ole selvinnyt

Kiusattu nuori on kiusaajilleen kulutushyödyke jonka avulla viihdytetään itseään koulussa. suomalaiseen kouluun on pesiytynyt äijäkulttuuri johon kuuluu rankka huumori toisten kustannuksella. Alakoulussa vielä jollain tavoin kiusaamiseen päästään kiinni nollatoleransilla ja jatkuvalla kasvatustyöllä mutta viimeistää seiskaluokalla tukahdetut ongelmat ryöpsähtävät esiin ja nopeasti irvileuat löytävät kohteensa jonka kimppuun käydään surutta.

Usein kiusaaminen on järjestelmällistä syrjimistä jonka avulla kohde pullautetaan pois porukoista. Syyksi kelpaa ylipaino, harrastus, asuinpaikka tai vain väärä sana väärässä paikassa. Yhden kaverin sopiva letkautus toisesta saattaa levitä koko koulun tietoisuuteen pian kiusaamiskierre on valmis.

Pahinta kaikessa on että kiusaamiseen osallistuu aivan tavallisia nuoria ja lapsia. Ei pelkästään ns. häiriköitä ja siksi asioiden selvittäminen on niin epätoivoisen vaikeaa. Näiden lasten vanhempien on luonnollisesti vaikea hyväksyä ajatusta että heidän lapsensa osallistuisi moiseen touhuun. Fakta on kuitenkin se että suuri osa lapsista on niitä tavallisia lapsia ja nuoria ja jostainhan ne kiusaajat tulevat. Eivät tyhjät seinät huutele käytävillä : -Läskiperse, kävisit lenkillä!

Ja ne jotka eivät kiusaa, pitävät visusti suunsa kiinni, etteivät joutuisi valittajien listalle ja kiusattaviksi. Tavallista yläkoulussa on se, etteivät kiusatut uskalla juuri kertoa kiusaamisesta ennen kuin on myöhäistä. Nuoret eivät usko, että siitä olisi apua ja vaikuttaakin siltä, kun vanhemmat alkavat selvitellä asioita, he törmäävät melkoiseen muuriin koulun ovella. On vaitiolovelvollisuusmuuria ja yksilönsuojamuuria. Lapsen suojaksi on rakennettu muureja, jotka voivat  kääntyä  lasta vastaan jos vanhemmilla ei ole kunnollista näyttöä.

Lasten ja nuorten maailma tuntuu olevan vielä kovempi kuin aikaisemmin. Sosiaalinen media nopeuttaa tiedonkulkua ja sana leviää nopeasti. Nuorilla on pitkä lista siitä mikä on noloa ja mikä sallittua. He tuntuvat elävän melkoisessa tapojen ja arvojen viidakossa joka sääntelee heidän toimintaansa. Nuoruuden vapaus ja leikki alkaa olla harhaa.

Mikä olisi sitten hyvä tapa toimia kiusaamista vastaan. Ryhmä jonka jäsenet tuntevat toisensa ja ovat toisistaan riipuvaisia eivät yleensä kiusaa toisiaan. Keskinäinen arvostus ja ryhmähenki nostaa huonolla itsetunnolla varustetut pinnalle ja poistaa tarpeen kiusata. Johtajuus nousee tässäkin arvoonsa. Opettaja, joka osaa kohdata oppilaan oikealla tasolla  pystyy muuttamaan asioista.

n. 2000 vuotta sitten eräs opettaja tiesi tämän kerätessään opetuslapsia ympärilleen puhumattakaan Paavalista joka ei muusta puhunutkaan kuin siitä miten elää yhdessä.