Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: koulu


by 3 kommenttia

Mitä on rukous?

Osa 1.

Kulunut viikko on ollut pitkä ja rankka vaikkakin hyvin antoisa. Olen istunut tietokoneen äärellä tunti tolkulla ja ollut yhteydessä luokkani niihin vanhempiin, jotka halusivat lapsensa vanhempainvartin etäyhteydellä. Moni halusi myös tavata ihan livenä ja niin olemme töröttäneet luokassa monena iltana maskien ja turvavälien kanssa myöhäiseen iltaa asti, koska koulupäivien aikaan ei koulun ulkopuolisilla ole ollut asiaa koulun tiloihin. Lisäksi osallistunut erillaisiin tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Pari päivää sitten olin Matikaisen Mikon lähettäjäpiirin etätapaamisessa. Mikko kertoili kuulumisiaan ja myös piti pienen opetuksen yhteydestä ja asenteista. En halua sitä tähän referoida vaan sanoa lyhyesti, että asenteella itseensä, lähimmäiseen ja Jumalaan on väliä ja suuntautuminen Jumalaan pitää yhteydet kohdallaan kaikkiin. Kun elämämme lähde pulppuaa yhteydestä Jeesukseen, pysyy elämässämme suhteet kunnossa.

Mistä on siis kysymys. Miten rukous kuuluu tähän?

Rukous on yhteydenpitoa Jeesukseen ja yhteydenpito on jokaisen suhteen perusta. Kun olen jutellut oppilaiden vanhempien kanssa, olen oppinut samalla paljon oppilaistani. Tänään kun lähes kaikkien huoltajien ja oppilaiden kanssa juteltu, huomasin, että luokan ilmapiiri on parantunut entisestään. Lapset saivat vahvistuksen omalle yhteydelleen opeen kun saimme olla hetken yhdessä vanhempien kanssa. Lapset saivat kokemuksen siitä, että heille tärkeät aikuiset kulkevat samaan suuntaan ja ovat samanmielisiä heitä koskevissa asioista. Samalla he saivat kokemuksen siitä, että heidät on huomattu ja otetaan tosissaan. He kokevat olevansa tärkeitä.

No mitä Jumala tähän sitten kuuluu tai rukous. Ajattelen, että yhteys Jeesukseen ja se, että hän saa kasvaa minun elämäässäni synnyttäen Jumalan mieleisiä asioita, heijastuu siihen millainen olen opettajana ja kasvattajana. Etäyhteydet toisiin uskoviin ja heidän kanssaan pidetyt rukoushetket ovat tuoneet uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä vahvistaen omaa identiteettiäni Jumalan lapsena, joka on ollut aika häilyvä korona aikana. Tähän liittyy vielä se, että parin vuoden ajan olemme pienellä opettaja porukalla rukoilleet koulumme puolesta joka torstai-aamu ja sen vaikutus alkaa omalla tavallaan näkyä omissa asenteissani. Rukousyhteys on parantanut myös koulumme ilmapiiriä. Yhdessä siunaaminen vaikuttaa niin meihin itseemme kuin myös koko kouluun.

Tämä kaikki kertoo siitä mitä rukous oikeasti on. Ajattelemme tavallisesti, että se on meidän puhettamme Jumalalle ja Jumala vastaa sitten aikanaan tai sitten Raamatussa. Itse koen että rukouksessa Jumala puhuu suoraan minun elämääni. Jumala vaikuttaa heti kun suuntaan ajatukseni häneen ja alan rukoilla. Se on kuin valoon astumista pimeydestä. Rukous on yksityiselle ihmiselle Jumalan tahdon etsimistä omaan elämään. Se korostuu erityisesti kun joudumme koettelemuksiin tai kiusauksiin. Silloin Jumala erityisesti odottaa rukouksiamme, jotta hän voisi auttaa ja samalla kasvattaa meitä. Jumala ei koettele meitä tuhotakseen vaan vahvistaakseen.

Itselleni rukous on sitä, että vien koko ajan asiani hänen eteensä, ne vaikeat ja pimeätkin puoleni itsestäni. Koska jos jäisin kahden vanhan luonnollisen minäni kanssa joutuisin varsin nopeasti eksyksiin ja pimeään. Eli yksi rukouksen muoto on mielestäni se, että ikäänkuin jaamme ajatuksemme Jumalan kanssa. Tiedostamme, että hän lukee meitä kuin avointa kirjaa. Tällainen tapa elää ikäänkuin rukouksessa takaa myös sen etten ole koskaan yksin.


by 2 kommenttia

Koulu alkoi

mde

Koulusulku on ohi ja paluu uuteen normaaliin on alkanut eli kaikki on ihan sekaisin. Ensimmäinen päivä oli hallittua kaaosta, jossa yritimme ohjata lapsia pysymään edes jonkinlaisten turvavälien päässä toisistaan.  Se oli kuin olisi yrittänyt estää luonnonvoimia toimimasta. Itse aloitin kollegani (ja taistelutoverini Kristuksessa) kanssa koulun väistötiloissa Pyhän Annan kirkossa ja seurakunta salissa. Paikka sopi hyvin meille kahdelle. Koulun kaksi ”hihhulia” pääsi lukkarin koulua pitämään ristin varjoon. Jotenkin se sykähdytti muuten niin penseää oloa.

Lasten olemus ja into kertoo jotain siitä miten Jumala suhtautuu meihin ihmisiin. Evankeliumi on myös kuin luonnonvoima, jota ei pysäytä mikään. Ihminen on aina pyrkinyt patoamaan sitä ja estämään sen toimintaa, mutta 2000 vuotta se on levinnyt ja muuttanut maailmaa. Se on vallannut alaa viholliselta ja tekee sitä edelleen. Korona-aika on herätellyt ihmisiä ja seurakuntien messuja on kuunnellut etänä ennätysmäärä ihmisiä. Nyt olisi aika sitten opettaa sanaa näille ihmisille. Moni yhteisö ja seurakunta onkin liittänyt etäpalveluksiinsa jatkot, joissa keskustellaan tai opetetaan raamattusta.

En ole juuri jaksanut kirjoittaa tämän kaiken korona-hässäkän keskellä, mutta toivon että se Sanan opiskelu ja kahden kuukauden jakso, kun sain opettaa niitä viittä kolmasluokkalaista poikaa, poikisi tännekin jotain jaettavaa. Nimittäin nuo pojat olivat uskomattoman kiinnostuneita Jeesuksesta ja kaikesta mikä liittyi Jumalaan. Viimeisenkin oppitunnin viimeinen kysymys ei ollut yhtään sen vähempää kuin se, että miksi Jumala ei pysäyttänyt Hitleriä ja Pol Potia. Voitte kuvitella millainen keskustelu syntyi Synnistä  ja ihmisen vapaudesta valita. Se mistä tuo naskali tiesi Pol Potin, tuon hirmuhallitsijan, voi vain arvailla.

Mutta tärkeintä tässä on se, kuinka  Jumala kannatteli minua näiden poikien kautta, kun muuten on ollut monella tavalla ahdasta. Kirjoitinkin heidän vanhemmilleen, että olemme yhdessä luodanneet syviä vesiä, parantaneet maailmaa ja nauraa rätkättäneet.

Yksi tärkeä pyssähtymispaikka päivittäin on ollut Sana-lehden ja KRS:n Korona-baari Facebook-ryhmä. Siitä on muodostunut iso yhteiskristillinen paikka rukoukselle, jakamiselle ja kannustamiselle. Hyvä moderointi on taannut rauhan riitelyltä ja turhalta kiivailulta ja se on sitä uutta normaalia, jota toivon enemmänkin tähän maahan ja siioniin.

Viikonloppuna taas ryntään mummolaan viemään ruokaa ja tekemään pihatöitä, niinkuin olen tehnyt nyt joka viikonloppu koko kevään. Se on osa tätä uutta normaalia.

Siunausta sinulle!

 


by Jätä kommentti

Mitä Suomi palvoo ja odottaa?

Koulumme kuusijuhla on ohi. Upea ilta, jossa lapset saivat olla pääosissa. Sali oli tupaten täynnä vanhempia ja sukulaisia sekä entisiä oppilaita, jotka tulivat fiilistelemään vanhan koulunsa tunnelmaa.  Perinteiset joululaulut, joulunäytelmät ja jouluevankeliumi kuuluvat vahvasti meidän koulun jouluun. Enkelitaivaan kajahtaa vahvasti koko salin voimalla ja viimeinen säkeistö lauletaan seisaaltaan. Meidän joulujuhlamme jättää jälkensä ihmiseen. Lapsille joulunäytelmän peikot ja tontut ovat satujen perinteistä hyvän ja pahan kamppailua. Joulumaa saa voimansa hyvyydestä ja valosta, jota jouluevankeliumin Jeesus-lapsi edustaa. Joillekin puritaaniuskovalle tämä kuulostaa kamalalta synkretismilta, mutta lapsille tämä on päivänselvä juttu. Joulun satuhahmotkin kumartavat seimen äärellä.

Me aikuiset olemme varastamassa lapsilta joulun mysteerin ja salaisuuden, Jeesus-lapsen. Koulusta ja joulusta on tulossa vapaa-ajattelijoiden ja ääriuskovien temmellyskenttä, jossa koulun todellisuudella ei ole mitään painoarvoa. Millaiseksi muodostuu tulevaisuuden Suomi, jossa tasa-arvon ja valinnanvapauden nimissä kielletään asioita sen sijaan että opittaisiin ja siedettäisiin niitä. Onko maamme ajatumassa sensuuriin, jota ohjaa yleinen mielipide?

Suomen koulut ovat juuri sellaisia kuin on sen kansa. Uskonnollisesti sekulaareja, koska sen opettajat ovat tavallisia suomalaisia. Uskonnontunnit ovat olleet pitkään parhaita tunteja, koska oppiaineeseen ei kohdistu niin valtavia menestys paineita ja suorittamista. Lapset tavallisesti rakastavat ussan tunteja, koska niillä tunneilla lapset saavat äänensä kuuluville. Sielä saa puhua ja pohtia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Miten eletään toisten kanssa ja mikä on elämässä hyvää. Myös Raamattu on esillä. Uskovaiset mielellään arvostelevat koulun uskonnon opetusta, mutta se on turhaa. Koulu vain heijastaa sitä millainen olemme kansana ja  sitäkin viiveellä.

Uskonto ei ole lastemme vihollinen numero yksi. Uhat ovat jossain aivan muualla.

Toivoisinkin, että ääri-ihmiset keskittyisivät aikamme todellisiin uhkiin. Syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Pohtimaan miksi lasten masennus kasvaa ja päihteet hiipivät yhä useamman lähipiiriin.  Talven pimeimpään aikaan meillä on valon ja rakkauden juhla, joka on monelle yksinäiselle se pahin ja pelottavin aika vuodesta. Miksi?

Ketä me suomalaiset oikein palvomme ja odotamme tulevaksi elämäämme. Joku tämän odotuksen paikan aina täyttää, hyvällä tai pahalla.

Jeesus sanoi maanpäällä ollessaan, että minä annan teille rauhan ja minun ikeeni on kevyt kantaa. Siksi hän on maailman valo. Meille ihmisille se heittää näin jouluna haasteen. Miten me voisimme tuoda tuota todellisuutta esille ja elää sitä todeksi? Haaste on sama niin uskonnottamalle kuin uskonnolliselle ihmiselle. Miten olla ihminen ihmiselle?

Mutta nyt lähden koululaisten Joulukirkkoon!


by 3 kommenttia

Kesän jälkeen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä alkaa olla elettyä elämää ja koulutyö on päässyt hyvään alkuun. Työ uuden luokan kanssa on aina jännittävää ja palkitsevaa. Neljäsluokkalaiset katsovat vielä  maailmaa löytöretkeilijän silmin. Uusi luokkani on minulle kuin lahja Jumalalta ja olen ajoittain jopa innostunut kaikesta mitä saan tehdä näiden lasten kanssa. Saatan kuulostaa hieman oudolta mutta kun on seisonut rotkonreunalla jonka toinen nimi on työuupumus ja välttynyt putoamasta sinne niin ei uskalla innostukseni tasosta tämän vahvemmin vielä todistaa.

On ollut ilo vahvistaa sitä mitä työkaverini ovat alemmilla luokilla näiden lasten kanssa saaneet aikaan. Pahin pelkoni onkin, että onnistun sekoittamaan pakkaa liikaa omalla persoonallani heti alkuunsa. Uusi luokka haastaa myös itseäni tutkimaan omia työtapojani ja persoonaani opettajana ja ihmisenä. Ihmisyys ja inhimillisyys onkin oman kutsumukseni ytimessä. Olla ihminen  ihmiselle. Kohdata lapset ihmisinä eikä pelkästään oppilaina.

Ihmisyys ja inhimillisyys  on mielestäni koko olemassaolomme kulmakiviä. Meidät luotiin ensisijaisesti ihmisiksi, Jumalan kuva on inhimillinen luomus. Ei uskonnollinen tai mikään muunkaan sorttinen, johonkin erilliseen ihmisryhmään kuuluva olento. Jumala ei asettanut meitä maailmaan, jotta eristäytyisimme uskonnollisten muurien taakse, vaan elämään arkea, jossa kohtaamme kaikenlaisia ihmisiä. Olen antanut Jumalan sitoa itseni Kristukseen ja sitä kautta pelastukseen mutta se ei vaikuta negatiivisesti millään tavalla siihen miten suhtaudun muihin ihmisiin. Päinvastoin Kristittynä haluan osoittaa rakkautta ja myötätuntoa kaikille ihmisille. Jeesuksen opettama radikaali ja pyyteetön rakkaus ei tunnusta eroa ihmisten välillä. Jeesuksen seuraajana en halua rakentaa raja-aitoja enkä myöskään halua ylläpitää niitä.

Opettajuus tänä päivänä on suvaitsevaisuuden rakentamista ja oikealla tavalla oivallettuna se ei ole millään tavalla ristiriidassa Raamatun kanssa, on vain ensin tajuttava, että jokainen ihminen on Jumalalle tärkeä ja on luotettava Jumalan toimintaan niiden ihmisten kohdalla, jotka eivät tunnusta samoja hengellisiä arvoja kuin minä. Kuitenkin ihmisinä he ovat Jumalan kuvia ja arvokkaita sen tähden.  Heidän kohdallani annan oman elämäntapani todistaa Jumalasta ja siunaan heitä mielessäni. Evankeliumin julistamiseen tulee kyllä mahdollisuuksia muualla.

Olen törmännyt usein sanapariin totuus ja rakkaus. Sanaparin käyttäjien suussa ”totuus”- sana on valitettavan usein  jähmettänyt ”rakkaus” sanan kylmäksi ja merkityksettömäksi ilmaisuksi rakkaudesta, joka valikoi kohteensa. Totuus siitä, että Jeesus on tie Jumalan luo ja muita teitä ei ole, ei pitäsi halvaannuttaa ihmisen kykyä osoittaa rakkautta kaikille ihmisille. Kuitenkin näen kristittyjä ystäviäni rakentamassa jos minkälaisia rajoja ja bunkkereita suojakseen. Jos opetuslapset olisivat aikanaan  toimineet näin, ei maailmassa olisi uskontoa nimeltä Kristinusko. Tällä hetkellä maailma tarvitsee todistuksen äärimmäisestä ja radikaalista rakkaudesta, joka kiteytyy Jumalaan, joka uhrasi poikansa ihmiskunnan puolesta. Jokaisen arvo mitataan tuon teon mukaan. Jokainen elämä on siis mittaamattoman arvokas Jumalan silmissä. Miten me voisimme ajatella toisin. Meidän tulisi siis rakastaa ihmisiä Jumalalle ja kertoa heille, että Jeesus haluaa pelastaa. Totuus on siinä että Jumala on rakkaus ja meidän Jumalan lasten tulisi ilmentää sitä.

Peräänkuuluttaisin lapsenomaista luottamusta Jumalaan ja toimimaan sen mukaan. Lapsen asemasta rakennetaan luottamusta, ei lähtökohtaisesti vihaa ja riitaa. Huolet kannetaan Jumalalle, niinkuin lapsi kertoo huolensa isälleen ja luotetaan että Isä toimii ja me vapaudumme tekemään omat tehtävämme.

 


by Jätä kommentti

Koulut loppuu, kiusaaminen ei

sekalaista 485Kevään lehtikirjoittelu huipentui lööpeissä siihen miten lapsia saa rangaista. Aikaisemmin kohuttiin häiriköistä ja opettajan oikeuksista ylipäänsä. Olen huomannut että kesälomien alla on ollut tapana kirjoitella kouluaiheisia juttuja. Usein sävy on negatiivinen. Kuitenkin on hyvä, että herätään ainakin hetkellisesti miettimään sitä millaisissa olosuhteissa koulua käydään. Suomi on varakas maa ja sen koulujärjestelmä on hyvä. Opettajien työmoraali on korkea ja siksipä suomalaislasten yleinen tieto- ja taitotaso on huippuluokkaa. Suurin uhka on koulujen eriarvoistuminen kun ongelmia alkaa kasaantua tietyille kaupunkikouluille isoissa kaupungeissa. Pienemmillä paikkakunnnilla tätä ongelmaa ei  ole. Kouluviihtyvyys ei ole ollut Suomen kouluissa koskaan kansainvälistä huippua mutta tuloksiin se ei ole juurikaan vaikuttanut.

Kaikista ongelmista koulukiusaaminen on suomalaisen koulujärjestelmän pahin kanto kaskessa ja sen kitkemiseen pois ei tunnu löytyvän minkäänlaista konstia. Kiusaamisen jäljet ovat pelottavia. Jokaisen aseeseen tarttuneen joukkosurmaajan taustalta tuntuu löytyvän kiusaamista.

Hiljattain luin blogin joka kertoo tarinaa siitä miten nuori tyttö sairastui koulukiusaamisen seurauksena masennukseen. Kun vielä terveydenhoidon ammattilaiset alakoulu luokilta asti muistuttelivat painokäyrästä,  oli 16 vuotiaan elämä päättyä nälkäkuolemaan. Nyt tyttö jakaa kokemuksensa muiden kanssa kertoen selviytymistarinaansa.

Itse tuijottelin aikoinaan  koululaitoksen vessanpyttyä sisäpuolelta kun luokkakaverit päättivät hieman huvittaa itseään kustannuksellani. Peruskoulun ajan jatkunut kiusaaminen oli tehdä minustakin aivan jotain muuta kuin mitä nykyään olen. Minun onnekseni vahva perhe ja seurakunta piti miehen pinnalla. Mutta ilman jälkiä psyykkeessä minäkään en ole selvinnyt

Kiusattu nuori on kiusaajilleen kulutushyödyke jonka avulla viihdytetään itseään koulussa. suomalaiseen kouluun on pesiytynyt äijäkulttuuri johon kuuluu rankka huumori toisten kustannuksella. Alakoulussa vielä jollain tavoin kiusaamiseen päästään kiinni nollatoleransilla ja jatkuvalla kasvatustyöllä mutta viimeistää seiskaluokalla tukahdetut ongelmat ryöpsähtävät esiin ja nopeasti irvileuat löytävät kohteensa jonka kimppuun käydään surutta.

Usein kiusaaminen on järjestelmällistä syrjimistä jonka avulla kohde pullautetaan pois porukoista. Syyksi kelpaa ylipaino, harrastus, asuinpaikka tai vain väärä sana väärässä paikassa. Yhden kaverin sopiva letkautus toisesta saattaa levitä koko koulun tietoisuuteen pian kiusaamiskierre on valmis.

Pahinta kaikessa on että kiusaamiseen osallistuu aivan tavallisia nuoria ja lapsia. Ei pelkästään ns. häiriköitä ja siksi asioiden selvittäminen on niin epätoivoisen vaikeaa. Näiden lasten vanhempien on luonnollisesti vaikea hyväksyä ajatusta että heidän lapsensa osallistuisi moiseen touhuun. Fakta on kuitenkin se että suuri osa lapsista on niitä tavallisia lapsia ja nuoria ja jostainhan ne kiusaajat tulevat. Eivät tyhjät seinät huutele käytävillä : -Läskiperse, kävisit lenkillä!

Ja ne jotka eivät kiusaa, pitävät visusti suunsa kiinni, etteivät joutuisi valittajien listalle ja kiusattaviksi. Tavallista yläkoulussa on se, etteivät kiusatut uskalla juuri kertoa kiusaamisesta ennen kuin on myöhäistä. Nuoret eivät usko, että siitä olisi apua ja vaikuttaakin siltä, kun vanhemmat alkavat selvitellä asioita, he törmäävät melkoiseen muuriin koulun ovella. On vaitiolovelvollisuusmuuria ja yksilönsuojamuuria. Lapsen suojaksi on rakennettu muureja, jotka voivat  kääntyä  lasta vastaan jos vanhemmilla ei ole kunnollista näyttöä.

Lasten ja nuorten maailma tuntuu olevan vielä kovempi kuin aikaisemmin. Sosiaalinen media nopeuttaa tiedonkulkua ja sana leviää nopeasti. Nuorilla on pitkä lista siitä mikä on noloa ja mikä sallittua. He tuntuvat elävän melkoisessa tapojen ja arvojen viidakossa joka sääntelee heidän toimintaansa. Nuoruuden vapaus ja leikki alkaa olla harhaa.

Mikä olisi sitten hyvä tapa toimia kiusaamista vastaan. Ryhmä jonka jäsenet tuntevat toisensa ja ovat toisistaan riipuvaisia eivät yleensä kiusaa toisiaan. Keskinäinen arvostus ja ryhmähenki nostaa huonolla itsetunnolla varustetut pinnalle ja poistaa tarpeen kiusata. Johtajuus nousee tässäkin arvoonsa. Opettaja, joka osaa kohdata oppilaan oikealla tasolla  pystyy muuttamaan asioista.

n. 2000 vuotta sitten eräs opettaja tiesi tämän kerätessään opetuslapsia ympärilleen puhumattakaan Paavalista joka ei muusta puhunutkaan kuin siitä miten elää yhdessä.