Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: usko


by 1 kommentti

Kristus on elämä ja kuolema on voitto

Kun nuori ihminen kuolee, tuntuu se väärältä. Tuntuu kuin jotain tärkeää olisi heitetty pois, kun elämää jää elämättä. Etenkin, kun siihen liittyy sairautta ja kärsimystä, joka on syönyt elämästä ilon pois. Viime viikoina olen käynyt lyhyitä keskusteluja ihmisten kanssa, jotka eivät usko Jumalan olemassa oloon. Heidän kommenteissaan kuolema esiintyy jonkinlaisena kohtalonomaisena sattumuksena, joka vain päättää ihmisen olemassa olon. Vaikuttaa siltä, että kuoleman lopullisuus on lähes lohdunomainen asia. Päällimmäiseksi näistä keskusteluista on jäänyt mieleen se, miten tärkeää olisi tehdä ja kokea mahdollisimman paljon elämässä.

Jäin pohtimaan omaa elämääni, olenko elänyt täysillä ja saavuttanut jotain merkittävää? Mitä vielä pitäisi tavoitella. Kun katson elämääni taaksepäin näen kahdenlaisia tapahtumia.

Ensiksi niitä joissa olen itse pyrkinyt hallitsemaan elämääni. Tavoittelemaan uusia kokemuksia. Niissä kohdissa näen itsekyyttä ja epäonnistumisia. Horjumista oikean ja väärän välillä. Kokemusten tavoittelu ja omien halujen perässä meno onkin johtanut harhaan ja pimeään.

Sitten näen hetkiä, jolloin heikkoudessani olen turvannut Jumalaan. Siellä Hyvä Paimen, Jeesus on tarttunut elämääni ja johdattanut minut ihmeellisellä tavalla läpi vaikeiden asioiden ja antanut lohdun. Nuo hetket paljastavat Jumalan rakkauden minua kohtaan. Noiden tilanteiden kautta Jumalan kutsu palvelemaan on myös saavuttanut sydämeni. Siihen kutsuun sisältyy myös Jumala lupaus olla kanssani silloinkin kun en itse jaksa.

Galatalaiskirjeessä Paavali ikävöi jo Jeesuksen luokse. Hän sanoo että hänelle kuolema on voitto ja Kristus on elämä. Kristitylle elämä on jo nyt matkan tekoa iankaikkisuudessa vaikkakin se on tässä ajassa välillä tuskaisaa ja täynnä haasteita. Ruumiimme rappeutuu ja joudumme oman heikkoutemme kanssa vastakkain. Niissä hetkissä Jeesus haluaa lohduttaa ja vahvistaa meitä. Emme ole tämän maailman orjia vaan olemme hengessä vapaita. Armahdettuja ja pelastettuja ja siksi kuolema on vain välimerkki ihmiselle.


by 2 kommenttia

Kaikki tiet vievät Raukkalaan.

Luin äsken Juhan tekstin ja jäin pohtimaan tuota Raukkalaa niiden raamatunkohtien läpi, joita olen viime päivinä tutkinut. Itse koen olevani raukka Jumalan edessä monellakin tavalla. Pelkään monia asioita elämässä ja ahdistun niistä helposti. Siksi on vaikea välillä uskoa, että voisin toimia Jeesuksen todistajana.

Ensimmäinen raamatun kohta kertoo miten Jeesus kohtasi Sakkeuksen, tuon pienikokoisen ja luultavasti yhteisönsä inhoaman miehen. Ensimmäinen huomio tekstistä on se, miten Jeesus ohittaa Jerikon kaupungin. Jeesus on suosionsa huipulla ja on luultavaa että tällaiselle merkkihenkilölle oli valmisteltu juhlat kaupunkiin. Eli Jeesus jättää väliin kunnianosoitukset tavatakseen reppanan, joka käytöksen perusteella on melko pettynyt omaan elämäänsä. Rahaa oli, mutta se ei tehnyt miestä onnelliseksi. Miksi Jeesus toimii näin ja mikä sai Sakkeuksen toimimaan. Jeesus ilmoittaa yksioikoisesti, että hän menee ruokailemaan Sakkeuksen kotiin. Näin hän syventää kohtaamisen ystävyyden ja hyväksynnän tasolle ja aiheuttaa varmasti skandaalin Jerikossa ja valtavan muutoksen Sakkeuksessa. Sakkeus tuskin odotti moista kohtaamista.

Toinen raamatun kohta kertoo hedelmättömästä viikunapuusta viinitarhassa. Jeesuksen vertaus nousee Vanhantestamentin kertomuksesta Jesajan kirjassa, jossa viinitarha ja viikunapuu on verranto rauhasta ja Israelin kansasta. Siinä viinitarha jää lopulta heitteille ja tuhoutuu, koska Israel ei käänny Jumalan puoleen. Jeesuksen kertomuksessa sen sijaan tapahtuu jotain varsin erikoista. Äkkiseltään, suomalaisista käännöksistä, saa käsityksen että viikunapuuta odottaa sama kohtalo, sillä jos se ei tuota vuoden kuluessa ensi hedelmää, se revittäisiin juuriltaan. Mutta Jeesus ottaakin armollisemman lähestymiskulman. Vertauksessa kuuluu lain äänen rinnalla myös armon ääni. Alkukielessä ”antaa sen olla” merkitseekin ”annetaan sille anteeksi” ettei se tuota hedelmää. Puutarhuri ottaa vastuun puunhoidosta ja lannoittamisesta. Alkukieli ei myöskään puhu varsinaisesti yhdestä vuodesta vaan ilmaisu merkitsee määrittelemätöntä ajanjaksoa. Jeesus siis ottaa vastuun hedelmättömästä ja arvottomasta. Jumalan edessä me olemme aina köyhiä ja tyhjin käsin. Olemme reppanoita jotka olemme kiinni synnissä ja tässä kirotussa maassa. Mutta Jeesuksen takia me raukat ja heikkouskoiset saamme kantaa hedelmää, jonka Jeesus antaa.


by 1 kommentti

Savenvalajan käsissä

Omat ajatukset risteilevät oman elämän haasteiden ja maailman tapahtumien välimaastossa. Korona painaa yhä mieltä ja elämää alas aiheuttaen huolta ja lapsuuden ydinsotapelot nousevat jälleen pintaan sotauutisten keskellä. Tuntuu siltä, että elämä rikkoo koko ajan yhä pienempiin paloihin. Usko on koetteella, kun katse painuu alas tutkimaan oman elämän syövereitä. Mieli ailahtelee uskosta epäuskoon, kun taivas tuntuu olevan hiljaa.

Pohdin miten Jumala on voinutkin uskoa kaikista suurimman aarteen, evankeliumin, ihmisen haltuun. Miten tällainen tuuliviiri, helposti rikkoutuva pystyisi palvelemaan Jumalaa ja säilyttämään aarteen ehjänä ja puhtaana? Itse koen ainakin lankeilevana ihmisenä likaavani aarteen. Saastutan sen omilla synneilläni ja epäuskollani.

Sielunvihollisen syytökset korvissani osuvat osuvat tarkasti maaleihinsa kun mietin omia syntejäni, jotka tuntuvat takertuvan vaateisiini joka päivä. Olisi helpompaa paeta pois kokonaan Jumalan luota kuin kamppailla kapealla parannuksen tiellä. Kieltää koko Jumala. Olisi helpompaa luopua omasta kutsumuksesta ja paeta pimeään.

Kuitenkin Jumala uskollisesti pitää kiinni omastaan, mikä onkin uskon suurin mysteeri. Vanha Testamentti pohjautuu liitolle, jonka Jumala teki Ihmisen kanssa. Jumala on alusta asti ilmoittanut, että tuo liitto ei tule riittämään ja Uuden Testamentin liitto onkin Jumalan lupausten täyttymys, kun Jumala sovittaa ja sopii itse itsensä kanssa sovituksesta ihmisen puolesta. Uusi testamentti kertoo, että Jumala etsii ihmistä ja lahjoittaa ihmiselle uskon tähän uuteen liittoon eli Jeesukseen. Olen pohtinut miksi tämä on mahdollista. Mikä saa ihmisen ojentautumaan kohti Jumalaa ja vastaanottamaan jotain, mikä välillä tuntuu täysin järjenvastaiselta.

Ei ole sattumaa että Raamattu yhdistää Jumalan sanan veteen ja elämään. Jumalan voima on Jumalan sanaa ja se on kuin vettä joka tyydyttää ihmisen sielun ja Hengen. 2. Kor.4:7 Kuvaa kuinka Evankeliumin aarre on saviastioissa, jotta Jumalan suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Jumala on aloitteelinen suhteessa ihmiseen. Jumala on kuin savenvalaja, joka omistaa saven ja muokkaa sitä taitavasti. Ihmisen elämä on saviruukun haurasta elämää ja siihen kuuluu rikkoutuminen. Jokainen sirpale on kuitenkin Jumalalle arvokas. Kun savenvalaja valmisti astioita, hän käytti niihin jo kerran valettuja ja rikottuja ruukkuja. Sirpaleet jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin veteen. Näin saatiin entistä hienompaa savea, jossa ei enää ollut kiviä ja epäpuhtauksia. Mitä useammin astia poltettiin ja rikottiin sitä hienompaa savea siitä saatiin. Ihmiselle tuo rikkoutumisen aika on Jumalan puoleen huutamisen aikaa. Välillä se on sitä kaamoksen aikaa, jolloin tuntuu että Hän ei vastaa meille. Olemme valajan pajan nurkassa odottamassa parempaa käyttöä. Sekään aika ei Jumalan silmissä ole turhaa. Saven on nimittäin levättävä ennen valamista. Ihminen ei luonnostaa taivu Jumalan tahdon alle. Parannus ja sen tarvitseman sovituksen vastaanottaminen on kivuliasta ja vaikeaa ihmisen luonnolle. Siitä huolimatta Jumala on uskollinen ja jatkaa vastahakoisen saven muokkaamista kunnes astia on valmis täytettäväksi elämän vedellä.


by Jätä kommentti

Väisty Saatana

Paholainen, piru, perkele, saatana, eksyttäjä, valehtelija, lusifer, lista sielunvihollisen nimistä on pitkä. osa nimistä on vakiintunut kielen käyttöön kirosanoina ja noitumisena. Raamatun mukaan paholainen on langennut enkeli joka lankesi itse vallanhimoon. Eli hän on itsekin Jumalan luoma olento. Syntiinlankeemus on siis jollain tapaa myös Taivaallinen ilmiö joka äkkiseltään tuntuu mahdottomalta mutta joka on kuitenkin aivan ilmeistä.

Meidän maalistuneiden suomalaisten on hyvin vaikea uskoa pahuuteen jolla voi olla fyysinen ja persoonallinen muoto. Sielunvihollisen olemassa olo on enemmän filosofinen asia kuin todellinen. Samaa voisi sanoa myös muista henkivalloista ja jopa enkeleistä.

Kristinuskon sisältö kutistuukin melko olemattomaksi kun siitä karsitaan pois kaikki yliluonnollinen ja näkymätön. Olen sitä mieltä, että siksi myös Jumala on kutistunut Suomessa monilta osin jonkilaiseksi harrastepiirien kohteeksi. Seurakuntalaisuudesta on tullut vapaaehtoistoimintaa jota työntekijät muun työn ohessa hieman tukevat. Maallikot kyllä saavat touhuta seurakunnissa mutta aikatavalla yksinäistä puuhaa se on niille jotka ovat vetovastuussa.

Sielunvihollisen päämäärä on vieraannuttaa meidät Jumalasta ja Jumalan todellisuudesta l. Jumalan valtakunnasta. Suomi, joka on pitkään ollut Kristitty kansa, ei näe samanlaisia pahuuden ilmentymiä kuin mitä esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa ihmiset joutuvat kohtaamaan. Lähetystyöntekijöiden kertomukset riivajista ja henkivaltojen valtaamista ihmisistä ovat meille käsittämättömiä ja epärationaalisia asioita. Puhumattakaan siitä miten ihmiset ovat vapautuneet näistä, kun he ovat kohdanneet Jeesuksen. On varsin helppoa ohittaa ne järkeilemällä. Mikään ei ole sen mieluisampaa Sielunviholliselle, että emme usko hänen olevan olemassa. Se johtaa helposti siihen, että karsimme Raamatusta kaiken sen mikä kuvaa myös Jumalan yliluonnollista todellisuutta mukaan lukien kadotuksen. Ja jos meillä ei ole mitään mistä pelastua niin mihin sitä Jeesustakaan enää tarvitaan. Näin Kristinuskosta tulee pelkkä idea, joka ei pärjää muille ideoille ja uskonnoille.

Uskontunnustuksessa emme puhu Paholaisesta , mutta uskontunnustus puhuu monista muista yliluonnollisista asioista, joihin sunnuntaisin kirkossa sanomme uskovamme. Mutta arjessa me usein hylkäämme Jumalan todellisuuden järkisyihin vedoten. Jeesus kuvaa Jumalaa henkenä, jota kukaan ei koskaan ole nähnyt. Eli, jos kiellämme Hengen läsnäolon ja yliluonnollisen olemassa olon kiellämme samalla Jumalan.

Ensi sunnuntain evankeliumi teksti kertoo Jeesuksen ja sielunvihollisen kohtaamisesta. Jeesus torjui tämän vetoamalla raamattuun. Ajattelenkin että näin paaston aikaan mekin voisimme torjua sielunvihollisen valheita raamatulla ja etsiä sitä Jumalan valtakuntaa, jota Jeesus tahtoo meidän etsivän.


by 1 kommentti

Pietari

Kun Pietari raskaan yön jälkeen kuivasi verkkojaan hän vielä osannut aavistaa sitä muutosta, joka odottaisi häntä päivän lopussa. Jeesus, Joosefin ja Marian poika oli vieraillut hänen kodissaan ja parantanut anopin. Synagogassa Jeesus oli opettanut tavalla, joka oli jäänyt jokaisen läsnäolijan mieliin. Lisäksi hän paransi sairaita ja ajoi ihmistä ulos riivaajia. Ihmiset tulivat katsomaan ja kuuntelemaan Jeesusta sankoin joukoin. Nyt Jeesus oli tulossa rantaan ja kohti Pietarin venekuntaa.

Liekö Pietari kokenut velvollisuudekseen ottaa Jeesus veneeseen kun hän sitä pyysi, sillä tehtävä ei varmasti ollut mielusimmasta päästä. Veneen paikallaan pito oli varmasti työlästä. Anopin parantaminen ja keskustelut Jeesuksen kanssa olivat sytyttäneet Pietarissa ilmeisesti liekin, jota oli vaikea sammuttaa. Nyt sai Pietari olla aitiopaikalla kuuntelemassa Jeesusta.

Tilanne muuttuu oudoksi, kun opetuksen päätyttyä Jeesus ehdottaa kalastamisen jatkamista. Jostain syystä väsynyt ja tyytymätön Pietari suostuu kirvesmiehen pyyntöön, vaikka tietää ettei kalaa tule. Selvästi hän suostuu Jeesuksen mieliksi. Näin venekunta suuntaa siis takaisin järvelle. Pietari käyttää vielä tässä vaiheessa Jeesuksesta nimitystä (kreik.) epistates, joka merkitsee opettajaa mutta myös pomoa tai päällikköä. Aivan kuin Pietari haluaisi näyttää Jeesukselle että kuka tässä on kalastaja ja kuka vain leikkii pomoa. Siksi Pietari joutuu häpeäkseen tunnustamaan Jeesuksen mahdin, kun he saavat verkkoihinsa valtava saaliin. Tämä on ensimmäinen nöyryytys kovalle miehelle. Kalasaalista ei kuuluteta koko kylälle vaan apuvoimia viitoillaan paikalle, jotta uusi apaja ei paljastuisi. Tämä kertoo raamatuntekstin aitoperäisyydestä.

Pietarin silmissä kuva Jeesuksesta oli muuttunut pysyvästi ja nyt hän kutsuu Jeesusta Herraksi. Jeesus on lähestynyt Pietaria hänen ammattikunniansa kautta ja tavoittanut Pietarin sisimmän. Siksi raamattu kuvaa miten Pietari lähti suoraan seuraamaan Jeesusta. Toki kalat käsiteltiin ja verkot kuivattiin kuten ennenkin mutta sitä ei tarvinnut enää raamattuun kirjata. Voi olla että Pietaria puhutteli myös se, että Jeesukselle ei lottovoittomainen kalansaalis ollutkaan tärkeää. Jeesus olisi voinut ansaita omaisuuksia moisella taidolla mutta hän kiersi opettamassa Jumalasta. Siksi Jeesuksen kutsu puhutteli Pietaria enemmän kuin satumainen kalansaalis. Mitä muuta olikaan odotettavissa? Kun tutkii Pietarin ja muiden opetuslasten tarinaa, näkee miten he tasapainottelevat oman inhimillisyytensä ja Jeesuksen ihmeiden välimaastossa. Jollain tavoin se lohduttaa. Edes se että sai olla Jeesuksen seurassa ei taannut syvää ja harrasta uskoa eikä taivaallista voimaa. Opetuslapset olivat aivan samanlaisia kuin me.

 Usein me ihmisetkin pakenemme pois Jumalan edestä kun kohtaamme oman elämämme varjot. Haluamme pois valosta, joka paljastaa meidän pahuutemme, häpeämme ja rikkomuksemme. Pietari kutsuttiin kalareissulla ja tavallaan Pietarin matka päättyy kalalle. Tai niin hän itse kuvitteli. Raamatusta voime lukea kuinka ylösnoussut Jeesus kohtaa Pietarin Galileassa ”toisen Pietarin kalansaaliin” jälkeen syömässä Jeesuksen paistamia kaloja.

 Jeesus ja Pietari

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun karitsoitani.» 16Sitten hän kysyi toistamiseen: »Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?» »Rakastan, Herra», Pietari vastasi, »sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Kaitse minun lampaitani.» 17Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: »Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?» Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: »Olenko minä sinulle rakas?», ja hän vastasi: »Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.» Jeesus sanoi: »Ruoki minun lampaitani. 

Keskustelun alkaa siitä että Jeesus kysyy ensin Pietarilta että rakastatko sinä minua enemmän kuin toiset, Alkukielestä voimme lukea tuon kysymyksen myös toisin. Rakastatko enemmän kuin nämä, Alkukielen sana tutoon = nämä, on kreik. monikon genetiivin neutri, eikä viitta siis ihmiseen tai henkilöihin ja kysymys voisi kääntyä myös ajatuksena, että rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä kalat / työsi…

Jeesus kysyy kaikkiaan kolme kertaa Rakastatko sinä minua. yhtä monta kertaa kuin Pietari kielsi Jeesuksen.  Kaksi kertaa hän käyttää sanaa jota Pietari ei oikein näytä täysin käsittävän. Tuo sana on Agape joka merkitsee rakkautta jonka takia on valmis kuolemaan. Juuri jotain sellaista, jota Pietari oli vannonut ennen pääsiäistä, mutta jota hän ei kyennyt pitämään, vaan kielsi Jeesuksen ja joutui pakenemaan valtavan häpeän ja pettymyksen kanssa takaisin sinne mistä oli lähtenytkin. 

Kolmannella kerralla Jeesus käyttää rakkaus sanaa joka on Pietarille ja meille ihmisille armollisempi ja jonka Pietari pystyi ihmisenä täyttämään. Tuo sana on Filos joka on merkitsee syvää ystävyyttä ja ystävien välistä rakkautta, Toveruutta. Tähän on Pietarin helpompi tarttua koska hän itse käytti myös tuota filos-sanaa.

Keskustelu  ylösnousseen Jeesuksen kanssa muutti Pietarin elämän lopullisesti.

Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.»

Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: »Seuraa minua.» .Taas nuo Jeesuksen sanat Seuraa minua! 

 Nyt Pietari oli valmis kuolemaan Jeesuksen tähden. Nyt Pietari ymmärtää ja tietää kehen uskoo ja miksi. Kyse on suuremmasta ja isommasta asiasta, kyse on Pelastuksesta ja Taivaasta. Iankaikkisuudesta. Pietarin suunta kääntyy pois varjoista kohti valoa.

Nyt Pietari oli valmis Julistamaan ehdotonta Jumalan rakkautta ja rakkautta, joka antaa rikkomuksemme anteeksi olimmepa millaisia ihmisiä tahansa. Jeesuksen kautta ja takia mekin olemme Jumalan lapsia. 

Vasta ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen muutti opetuslapset lopullisesti. Siitä kertoo eri perimätietojen kautta saatu tieto miten kaikki Johannesta lukuunottamatta kuolivat marttyyreina uskonsa tähden.

Siksi Jumala haluaa sitoa pelastuksemme ylösnousseeseen Kristukseen. Ylösnoussut Jeesus on kuoleman voittaja ja kantanut syntimme ja häpeämme. Sille uskolle, joka Pietarinkin muutti lopulta Ylösnousseen todistajaksi ja seurakunnan johtajaksi, Jeesus rakensi kirkkonsa

.


by Jätä kommentti

Piste, joka katosi

Tietokoneesta puuttui piste. Näppäin kyllä oli, mutta se ei toiminut. Paukuti-paukuti-pau, kun aikansa paineli, niin piste saattoi sittenkin tulla tekstiin. Varmaa se ei ollut. Siksi oli parasta kopioida piste jostain muusta tekstistä ja liittää se virkkeen loppuun ctrl + v -näppäinyhdistelmällä.

Eipä ctrl + v -yhdistelmän käyttökään ongelmatonta ollut. Toisinaan oli pakko kopioida muistiin jotain muutakin kuin piste, vaikkapa pari kappaletta tekstiä palovaroittimen testaamisesta. Sitten kun pahaa aavistamatta jälleen muka lisäsin pistettä tekstiin, näytölle putkahtaakin tulikivenkatkuista tekstiä siitä, että suomalaisissa kodeissa on liian vähän palovaroittimia ja nekään eivät toimi.

Hetken siinä sitten tuijottelet uusimuotoista tekstiä ja mietit, että mitä ihmettä minä juuri olinkaan kirjoittamassa.

Pisteestä se kaikki alkoi, mutta sitten hävisivät alt-näppäin ja lopulta myös suurempi enter. Sitkeänä ihmisenä sompailin kauan, mutta lopulta oli asialle tehtävä jotain. Haa, ja kuinka ollakaan sain on site -huollon vuorokaudessa ja koko homma meni vielä takuun piikkiin.

Nyt toimii piste. Toimii myös kaksoispiste, hurraa. Altkin toimii ja rivinvaihtoja voi tehdä mielin määrin ihan sillä pikkurillin alla olevalla enterillä.

Tunnustan, että tiimikavereiden riesaksi päästelin pisterivejä vähän sinne sun tänne keskusteluihimme, enkä kaksoispisteitäkään säästellyt.

Mutta.

Kun on oppinut tekemään asiat väärin, niin väärin tekemisestä on vaikeaa päästä eroon. Yhä vielä jää Teams-chattailyssä piste virkkeen perästä, vaikka arvostan oikein kirjoittamista. Yhä vielä pikkurilli hapuilee numeronäppäimistön oikeassa reunassa piileskelevää enteriä. Yhä vielä vaihdan sovelluksesta toiseen hiirellä, vaikka alt + tabulaattorin käyttö on miljoonasti nopeampaa ja jotenkin tyylikkäämpääkin. Korvaavat toiminnot ovat luikahtaneet syvälle sieluun ihan huomaamatta.

Jaksan kuitenkin uskoa, että ihan muutamassa päivässä opin taas olemaan käyttämättä kepulikonsteja saadakseni pisteen virkkeen loppuun. Uskon!

(Näppäilyvirheiden taajuuteen uusi näppäimistö ei näytä vaikuttaneen yhtään mitenkään!)


by 1 kommentti

Majatalo

Kaksi kameraa, mikkejä, taitavia seurakunnan työtekijöitä ja muutama innokas seurakuntalainen. Pari mukavaa nojatuolia kirkon etuosassa ja flyygeli. Muutaman ihmisen panostus ja homma toimii. Majatalo-illat ovat siirtyneet etäaikaan, niikuin kaikki muukin seurakunnan kokoava toiminta. Viime sunnuntaina pidimme jo toisen Facebooklive-lähetyksen Pyhäjärven seurakunnan Majatalo-illasta. Pohdimme Heli-papin kanssa Isä Meidän-rukousta ja millaisella asenteella rukoilemme. Lauloimme muutaman laulun ja rukoilimme rukouskiviä apuna käyttäen. Kommenttiosioon pyysimme ajatuksia ja pohdintoja joita nousi katsojien mieleen lähetyksen aikana. Eilen hiihtolenkillä uskaltauduin kuuntelemaan koko illan ja oikeastaan hämmästyin kuinka hyvä kokonaisuudesta tuli vaikka pelkäsin miltä oma osuuteni kuulosti. Itsensä kuunteleminen ei ole kovin helppoa. Tässäkin Majatalo-illassa toteutui sama kuin ennenkin, kun jokainen tuo seurakunnan kokoontumiseen oman osansa. Jumala siunaa lopputuloksen ja seurakunta rakentuu.

Se mikä jäi mietityttämään oli muutama kesken lähetyksen tullut kommentti siitä, että rakenamme rukouksesta liian monimutkaista oppia. Etten olisi oppinut lapsena rukoilemaan aidosti. Se hieman kirpaisi. Mutta ymmärrän kommentoijan huolen. Jos jollain opetuksella rajoittaisimme ihmisen käsitystä rukouksesta ja määrittelisimme oikean tavan rukoilla luomalla siitä opin, niin silloin olisimme ajamassa pahasti metsään. Kuitenkaan siitä ei ollut kysymys. Kun valmistellaan jonkin aiheen ympärille iltaa ja siihen opetusta, niin pakostakin opetukseen tulee astian maku. On valittava lähestymiskulma ja karsittava asioita pois. On yksinkertaistettava ja taas toisaalta syvennettävä joitain asioita. Kun puhumme rukouksesta, on asioita avattava ja pohdittava. Kerrottava taustoja ja mahdollisesti omia kokemuksia. Rukous on niin valtava aihe, ettei yhdessä illassa ehdi raapaista kuin pintaa. Mutta tärkeintä olisi aina kuunnella kaikki mitä puhujilla on sanottavana loppuun saakka, ennenkuin nostaa kritiikin sormen pystyyn. Itseäni lohdutti se, että illan loppuosassa kommentit saivat luonntevan vastauksen opetuksen sisällä ilman, että olin vielä nähnyt kommetteja. Ne nimittäin eivät onneksi näkyneet kuin koneen käyttäjälle.

Korona-aika on ollut itselleni vaikeaa aikaa niinkuin se on ollut meille kaikille. Välttelly ja varominen alkaa vaikuttaa psyykkeeseen ja kiristää pinnaa. Siksi on hyvä että Seurakunnat ovat onnistuneet luomaan hyviä etätilaisuuksia ja edes tällä tavoin ihmiset voivat saada hengenravintoa. Itse olen osallistunut joihinkin etätapaamisiin, joissa on ollut mahdollista keskustella ja rukoilla ihmisten kanssa. Niissä on ollut vain se vaikeus, että useimmat ihmiset ovat itselleni vieraita. Hämmästyttävää sen sijaan on se, kuinka yhteys Hengessä syntyy niin nopeasti ja jopa kuuntelva rukoustoimii yli internetin. Jumala puhuu kun vain on kuulijoita.

Nyt istun olohuoneessa ja aloittelen hiihtolomaa hieman etuajassa. Yritän rauhoittua rukoukseen, jotta jaksan taas kuskata hiihtolomalaisia ja tavaroita ristiin rastiin Suomea. Takaraivossa jyskyttää läheisen sairastuminen ja se ettei voi koronan takia lähteä katsomaan häntä. Oma levottomuus ärsyttää, kun on niin vaikea keskittyä ja tyytyä tilanteeseen, vaan mieli harhailee väsyneenä. On vaikea olla ihminen ja Pyhä yhtäaikaa. Onneksi Jumalan armo ja laupeus koskettaa minuakin ja saan olla juuri tällainen kuin olen. Pyhyys ei voisikaan nousta minusta vaan ainoastaan Kristuksesta.


by Jätä kommentti

Mitä on rukous?

osa 2. Herran Siunaus

Olen viimeaikoina nähnyt unia joihin liittyy voimakas hengellinen lataus. Tällaiset unet eivät ole itselleni jokapäiväisiä, joskaan eivät harvinaisia. Unet heijastelevat luonnollisesti elettyä elämää eivätkä siksi ole välttämättä ns. sanaa Herralta. Kuitenkaan niitä ei pidä vähätellä hengellisessä mielessä. Meillä länsimaisilla kristityillä on omituinen tarve rationalisoida asioita ja suodattaa kaikki jonkinlaisen logiikka suodattimen läpi. Emme anna tilaa sille mahdollisuudelle, että jokin voisi olla Jumalan toimintaa ellei se täytä todellisen ihmeen tunnusmerkejä. Tämä taas saa jotkut kristityt, jopa etsimään ja jahtaamaan ihmeitä ja tunnusmerkkejä vaikka niitä on tarjolla ihan lähellä. Meiltä jää huomaamatta, että Jumalan luomina ja Jumalan maailmassa jo elämä ja se että ihminen voi löytää tämän kaoottisen maailman keskeltä Jeesuksen, on valtava ihme. Emme ymmärrä, että kaikki on yhtäaikaa ihmettä ja arkista. Siksi minulle nuo unet ovat Jumalan toimintaa ja lohdutusta, vaikka niissä ei mitään viestiä tai merkkiä olisikaan. Ne ovat jälkikaikuja siitä, että olen voinut elää Jumalan mieleistä elämää ja tutkinut sanaa pohtien sen merkitystä. Nuo ajatukset pulpahtelevat sitten uniin. Mielestäni siis ihan tavoiteltava asia.

Viime yön unessa kiersin nokikolarina taloissa ja pöllähdin tautivuoteella olevan hauraan miehen luo. Tuo iäkäs mies luuli poikansa tulleen ja hänen silmänsä kirkastuivat mutta kuullessaan todellisen asiani, miehen katse sammui. Unessa tajusin mitä oli tehtävä ja kysyin voisinko siunata ja rukoilla hänen puolestaan, silloin kirkkaus palasi hänen katseeseensa ja myös hänen poikansa ilmestyi paikalle. Jotenkin en osannut lukea kunnolla Herran siunausta, mutta isä ja poika jatkoivat sitä ja näin kompastellen luimme sen yhdessä. Herättyäni pohdin tuota omituista unta ja tajusin, että kyse ei ole siitä osammeko jonkin asian ulkoa vaan siitä että olin tehnyt oikean valinnan ja aloittanut siunaamisen. Sisältö oli tärkeämpi kuin ulkoinen muoto. Unen sisältämä tunnelma oli pyhän täyttämää ja itse taidan olla niin kovapäinen, että Jumala käyttää unea antamaan kokemuksen Pyhästä Hengestä. Ovatko nuo nyt niitä pyhiä unia? Tiedä häntä.

Herran siunaus on rukouselämämme kulmakiviä. Jumalan siunaus on mielestäni sellainen asia, jota meidän tulisi tavoitella elämäämme. Se on perustermistöä silloin kun etsimme Jumalan kasvoja ja käännymme Jumalan puoleen. Parannuksen teko on hakeutumista myös Jumalan siunauksen piiriin. Parannus johtaa meidät Jumalan lapseuteen, joka on hänen siunaustaan täynnä. Vanhan Testamentin yksi Jumalan siunauksen monumetti oli Temppeli, joka kertoi Jumalan asuinsijasta kansansa keskellä. Uusi testamentti taas kertoo, Jeesukseen uskovasta Jumalan asuinsijana. Jumalan lapsen tulisi siis olla Jumalan siunauksen lähde! Johanneksen evankeliumissa Jeesus huutaa temppelissä Lehtimaja-juhlan keskellä ( Joh. 7:37) Jos jonkun on jano tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuaa elävän veden lähteet. Jeesus viittaa tässä Pyhään Henkeen jonka hänen seuraajansa tulevat saamaan. Kuulostaa kovalta vaatimukselta, mutta ei se ole sitä, sillä tässä Pyhä Henki toimii ja hän vuodattaa kauttamme Jumalan Henkeä toisille ihmisille. Eihän Jerusalemin temppelin kivimuurit ketään siunannut vaan Jumala sen kautta. Samoin en minä saa aikaan siunausta vaaan minussa vaikuttava Pyhä Henki eli Jumala. Minä ikäänkuin tuon sen paikalle ja alan siunaamaan ja Jumala toimii.

Olen huomannut, että liikkuessani kuntopoluilla ja laduilla on helppo jututtaa siellää liikkuvia ihmisiä. Kun pääsee jutunjuuresta kiinni on lopuksi melko luontevaa toivottaa ihmiselle Jumalan siunausta. Kukaan ei vielä ole suuttunut tai torjunut Siunausta vaan tavallisesti saan vastaan ilahtuneen vastatoivotuksen. Varsinkin ikäihmiset ovat hyvin avoimia tälle. Ja kun uskomme todelliseen Jumalaan, niin voimme olla varmoja, että jotain tapahtuu aina. Jokin liikahtaa aina ihmisen sisällä kun häntä siunataan.

Hengellisissä tilaisuuksissa luettu Herran siunaus on yhteisöllinen tapahtuma, jossa Jumala toimii seurakunnan keskellä. Silloin uskossa otamme vastaan Jumalan hyvyyttä elämäämme. Itselleni se merkitsee ennen kaikkea rauhaa sydämeen. Ehkä vahvimpia Jumalan läsnäolon kokemuksia itselläni on tilanteet, jossa itseäni on siunattu kättenpäälle panemalla. Tiedän jopa tällaisia tilanteita, joissa ihmisiä on parantunut tällaisten kohtaamisten jälkeen. Emme koskaan voi tietää millaista siunausta Jumala haluaa antaa.

Eilen illalla, kun vein poikaani Jyväskylään olimme törmätä tielle nousseeseen hirveen. Paniikkijarrutus sai hirven pysähtymään ja kääntymään takaisin vastaan tulevan kaistalle ja näin vältimme varman törmäyksen. Pimeällä tiellä hirvi näkyi vasta kun olimme melkein kohdalla. Jumala halusi varjella ja siunata meitä tällä tavalla. Jumakan siunaus on myös varjelusta ja suojelua.

Herran siunaus on ennenkaikkea Jumalan läsnäoloa ihmisen elämässä ja meiltä salatulla tavalla sen lukeminen tuo Jumalan Pyhän Hengen kautta siihen hetkeen. Me ikäänkuin annamme Jumalalle luvat tulla vaikuttamaan niitä asioita elämäämme, joita hän sillä hetkellä näkee parhaakseen tehdä.

Herra siunatkoon sinua

ja varjelkoon sinua;

Herra valistakoon kasvonsa sinulle

ja olkoon sinulle armollinen;

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

ja antakoon sinulle rauhan.


by 3 kommenttia

Mitä on rukous?

Osa 1.

Kulunut viikko on ollut pitkä ja rankka vaikkakin hyvin antoisa. Olen istunut tietokoneen äärellä tunti tolkulla ja ollut yhteydessä luokkani niihin vanhempiin, jotka halusivat lapsensa vanhempainvartin etäyhteydellä. Moni halusi myös tavata ihan livenä ja niin olemme töröttäneet luokassa monena iltana maskien ja turvavälien kanssa myöhäiseen iltaa asti, koska koulupäivien aikaan ei koulun ulkopuolisilla ole ollut asiaa koulun tiloihin. Lisäksi osallistunut erillaisiin tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Pari päivää sitten olin Matikaisen Mikon lähettäjäpiirin etätapaamisessa. Mikko kertoili kuulumisiaan ja myös piti pienen opetuksen yhteydestä ja asenteista. En halua sitä tähän referoida vaan sanoa lyhyesti, että asenteella itseensä, lähimmäiseen ja Jumalaan on väliä ja suuntautuminen Jumalaan pitää yhteydet kohdallaan kaikkiin. Kun elämämme lähde pulppuaa yhteydestä Jeesukseen, pysyy elämässämme suhteet kunnossa.

Mistä on siis kysymys. Miten rukous kuuluu tähän?

Rukous on yhteydenpitoa Jeesukseen ja yhteydenpito on jokaisen suhteen perusta. Kun olen jutellut oppilaiden vanhempien kanssa, olen oppinut samalla paljon oppilaistani. Tänään kun lähes kaikkien huoltajien ja oppilaiden kanssa juteltu, huomasin, että luokan ilmapiiri on parantunut entisestään. Lapset saivat vahvistuksen omalle yhteydelleen opeen kun saimme olla hetken yhdessä vanhempien kanssa. Lapset saivat kokemuksen siitä, että heille tärkeät aikuiset kulkevat samaan suuntaan ja ovat samanmielisiä heitä koskevissa asioista. Samalla he saivat kokemuksen siitä, että heidät on huomattu ja otetaan tosissaan. He kokevat olevansa tärkeitä.

No mitä Jumala tähän sitten kuuluu tai rukous. Ajattelen, että yhteys Jeesukseen ja se, että hän saa kasvaa minun elämäässäni synnyttäen Jumalan mieleisiä asioita, heijastuu siihen millainen olen opettajana ja kasvattajana. Etäyhteydet toisiin uskoviin ja heidän kanssaan pidetyt rukoushetket ovat tuoneet uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä vahvistaen omaa identiteettiäni Jumalan lapsena, joka on ollut aika häilyvä korona aikana. Tähän liittyy vielä se, että parin vuoden ajan olemme pienellä opettaja porukalla rukoilleet koulumme puolesta joka torstai-aamu ja sen vaikutus alkaa omalla tavallaan näkyä omissa asenteissani. Rukousyhteys on parantanut myös koulumme ilmapiiriä. Yhdessä siunaaminen vaikuttaa niin meihin itseemme kuin myös koko kouluun.

Tämä kaikki kertoo siitä mitä rukous oikeasti on. Ajattelemme tavallisesti, että se on meidän puhettamme Jumalalle ja Jumala vastaa sitten aikanaan tai sitten Raamatussa. Itse koen että rukouksessa Jumala puhuu suoraan minun elämääni. Jumala vaikuttaa heti kun suuntaan ajatukseni häneen ja alan rukoilla. Se on kuin valoon astumista pimeydestä. Rukous on yksityiselle ihmiselle Jumalan tahdon etsimistä omaan elämään. Se korostuu erityisesti kun joudumme koettelemuksiin tai kiusauksiin. Silloin Jumala erityisesti odottaa rukouksiamme, jotta hän voisi auttaa ja samalla kasvattaa meitä. Jumala ei koettele meitä tuhotakseen vaan vahvistaakseen.

Itselleni rukous on sitä, että vien koko ajan asiani hänen eteensä, ne vaikeat ja pimeätkin puoleni itsestäni. Koska jos jäisin kahden vanhan luonnollisen minäni kanssa joutuisin varsin nopeasti eksyksiin ja pimeään. Eli yksi rukouksen muoto on mielestäni se, että ikäänkuin jaamme ajatuksemme Jumalan kanssa. Tiedostamme, että hän lukee meitä kuin avointa kirjaa. Tällainen tapa elää ikäänkuin rukouksessa takaa myös sen etten ole koskaan yksin.


by 3 kommenttia

Usko

Olin n. 10-vuotias kun ensimmäisen kerran tietoisesti pohdin ajatusta uskovaisuudesta ja uskoon tulemisesta. Tulen kodista, jonka pohjaväre on evankeelinen. Pyhäkoulut ja lähetyspiirit olivat arkipäivää. Uskonasioista ei sen kummemmin puhuttu ja ehkä ainoa ulospäin näkyvä piirre oli iltarukous. Kiroilla ei saanut eikä puhua rumasti aikuisille. Jumala ja Jeesus olivat itsestään selviä totuuksia vaikka emme millään tavalla korostaneet hengellisiä asioita perheemme elämässä. Koko kylä kantoi mielestäni samoja arvoja. Olihan evankeelinen herätys aikoinaan käynyt läpi Alahärmän kylien ja synnyttänyt voimakkaan herätyksen, jonka kasvatteja kotikyläni aikuiset ja vanhukset olivat. Meidänkin perheessä pyhäkoulun opettajia oli jo kolme sukupolvea. Silti meillä ei puhuttu uskovaisuudesta tai uskoon tulosta. Asiat vaan olivat. Kasteopetus oli voimissaan ja Jumalaa kunnioitettiin ja johdatukseen uskottiin. Armo oli tärkeintä.

Kymmenvuotiaana mielenkiintoni heräsi, kun koulumme opettajan yläkertaan muutti vuokralle muuan Niilo Ylivainio. Tämä mystinen mies, joka julisti uskoontuloa ja Jeesusta, toi pienen miehen tietoisuuteen uudet sanat, Jeesuksen seuraaminen ja uskoon tulo. Asia pyöri mielessäni paljon ja usein mietin miten voi seurata miestä, joka on noussut taivaaseen. Miten voisin seurata Jeesusta kuin opetuslapset, jotka kulkivat Jeesuksen seurassa. Ihmiset puhuivat paljon Niilosta ja muistan ne monet tv- ja lehtiuutiset hänestä. Pohdin paljon yksin asioita ja liekö nyt ikääntymisen seurauksena, että nuo lapsuuden ajan jutut ovat alkaneet pulpahdella pintaan. Niin tämäkin asia, kun aloin miettimään uskoa käsitteenä.

Joten silloin 10 vuotiaana, eräänä yönä rukoilin Jumalaa, että hän tekisi minusta uskovaisen. Minulla ei ollut mitään ennakkoajatusta tai kuvitelmaa siitä mitä se tarkoittaa tai mikä minussa muuttuisi, jos näin tapahtuisi, mutta jotenkin ajattelin, että jospa se Jeesuksen seuraaminen siitä jotenkin avautuisi tai jotain vastaavaa. Mutta mitään ei tapahtunut, aamulla elämä oli ihan samanlaista. Itselläni oli kuitenkin selvä ajatus siitä mistä se usko löytyy ja kenen kanssa siitä on puhuttava. En tajunnu sitä, että minähän jo uskoin ja tiesin kuka on uskon lähde l. itse Jumala.

Ensimmäinen Hengellinen kokemukseni oli rippikouluun lähteminen ja rippikoulun ensimmäinen nuortenilta, jossa hälyisän ja meluisan renkituvan eteisessä ujo maalaispoika verkkareissa sai kokea Jumalan hengen kutsun ja lämmön fyysisenä tuntemuksena. Siinä koin että olin löytänyt paikkani maailmassa l. seurakunnan. Kesällä vastasin rippipapin kysymykseen tahdonko seurata Jeesusta ponnekkaasti, että tahdon.

Näin jälkikäteen elämääni tarkastellesani näen, kuinka Jumala tartui tuohon lupaukseeni ja vaikka itse olen välillä harhaillut ja ollut hukassa niin Uskon alkaja ei ole päästänyt otettaan irti. Siksi pohdinkin nyt mitä usko oikeasti on? Mitä se vaatii ihmiseltä?

Me suomalaiset puhumme siitä miten ihminen tulee uskoon. Hän alkaa uskoa, että Jeesus on Herra ja lunastaja. Mutta raamattu ei käytä tällaista ilmaisua. Raamattu sanoo, että usko tulee ihmiseen. Ihmiseen tulee siis jotain ulkopuolelta Jumalalta. Usko on siis Jumalan tekoa ja siksi täydellistä. Siksi se usko, joka meille annetaan ei voi olla epätäydellistä tai epäonnistunutta. Usko ei voi olla epäuskoa vaan epäusko on uskon vastakohta eli synti. Tämä saattaa kuulostaa snoppailulta ja omituiselta, mutta se mitä Jeesus puhuu epäuskosta esimerkiksi opetuslasten kohdalla ei tarkoita epäuskoa Jumalaan vaan epäuskoa siihen että Jumala voi toimia heidän kauttaan. Kyse tällöin on siitä, että ihminen on itse ponnistellut tehdäkseen uskon tekoja ja sellainen on aina tuomittu epäonnistumaan. Uskon määrä ei vaikuta Jumalan toimintaan vaan se että ihminen itse ponnistelee tehdäkseen jotain mikä kuuluu Jumalan tehtäväksi. Ihminen ei osaa tällöin heittäytyä täysin uskon varaan ja olla kanava Jumalan työlle. Ihminen itsessään on epäluuloinen ja aina kapinassa Jumalaa vastaan. Raamattu puhuukin luonnollisesta ihmisestä, sellaisesta jossa ei vielä uskoa ole. Sitä vastoin Hengellisessä ihmisessä usko on ja se on lahjoitettu Pyhän Hengen kautta ja ihmisen uudestisyntymässä. Ihminen syntyy hengelliseksi ihmiseksi, jonka kautta Jumala voi toimia. Kuitenkin tuo luonnollinen ihminen kulkee matkassamme ja kapinoi Jumalaa vastaan. Välillä niin että omat hengelliset silmämme ja korvamme on sen saastaa täynnä estäen Jumalan toiminnan kauttamme. Kuitenkaan Jumala ei siinäkään tilanteessa hylkää lastaan.

Mikä sitten meissä sitten kasvaa jos uskomme ei voi kasvaa. Paavali kuitenkin puhuu paimenkirjeissään kasvamisesta uskossa. Kasvu tapahtuu hengellisessä ihmisessä tuoden esiin Hengen hedelmiä ja nostaen esiin meistä sen mihin Jumala olisi meidät nostanut ja kasvattanut ellei syntiinlankeemus olisi tullut väliin. Meissä kaikissa on se Jumalan lapsen siemen, uskon siemen, joka odottaa vain kasvuaan ja kastelijaansa.

Yksi uskon meille antama tärkeä lahja on toivo. Meille toivoa kuvataan tavallisesti ankkurina ja se onkin varsin hyvä kuva sen luonteesta. Toivo on ankkuroitu kiinni siihen valtaistuimeen, jolla Jeesus juuri nytkin istuu ja rukoilee meidän puolestamme. Meidän toivomme on Jeesus ja se mitä hän teki Golgatan ristillä. Kyse ei ole toiveikkuudesta tai mistään epävarmasta häilyvästä toivotuksesta vaan siitä, että pysyessämme kiinni Jeesuksessa me pelastumme.

Yhä vahvemmin alan ymmärtää sitä miten vähän voin itse tehdä uskoni eteen ja miten paljon voi Jumala tehdä kun luovutan ohjat elämästäni Jumalalle. Minua lohduttaa ajatella, että koko uskoni on Jumalalta enkä sitä voi hukata muuten kuin täysin kääntämällä selkäni Jumalalle. Oma epätäydellisyyteni ja epäilykseni eivät sitä kaada. Huomaan miten se Jumalan minulle suoma siunaus ja rakkaus alkaa kasvaa ja tuottaa aivan uudenlaisia hedelmiä elämääni toisille jaettavaksi. Mietin millaisia lahjoja Jumala tahtookaan elämääni antaa ja miten ne kanavoituvat kauttani lähellä olevien hyväksi. Jumalan voima saa tilaa toimia.

Jokainen meistä on omanlaisensa persoona ja Pyhän Hengen työ suodattuu ihmisyytemme läpi ja siksi myös jokaisen kutsu Jumalan työhön on erilainen. Emme voi matkia tai toistaa sitä mitä muut ovat tehneet vaan meillä on vapaus tehdä Jumalan töitä sellaisina kuin olemme, armosta ja sen antamasta levosta käsin