Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


6 kommenttia

Kun mieli alkaa hajota

En ole asiantuntija enkä terapeutti enkä tiedä paljoakaan masennuksesta. En osaisi lohduttaa masentunutta mieltä saatika sitten parantaa. Jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämää jonkinasteista masennusta ja osa meistä ei edes ymmärrä oman mielensä muutoksia. Kunhan takkuaa elämän jollain tavalla läpi.

Opettajana olen kohdannut elämässäni valtavan määrän ihmisiä ja heidän lapsiaan. Koulun arki ja lasten maailma ovat ympäristö, jossa elämä viiltää ihmiseen ensimmäiset ja syvimmät haavat. Oma historiani koulukiusattuna on avannut omat silmäni näkemään elämän raadollisuuden ja pimeät kulmat, jossa elämä raapii pahimmin.

Koulun arjesta on tullut opetussuunnitelmien ja raporttien arkea. Opettajat joutuvat säntäilemään ja juoksemaan uudistusten tahtiin. Täyttämään lomakkeita ja suunnitelmia aina kun jotain tapahtuu. Lapsia puhutetaan paperi nenän alla ja tarkan säännöstön alaisena. Kun jokainen pykälä on täytetty, on asia hoidettu ja seuraavaa ongelma pukkaa jo niskaan. Lapsen kohtaamisesta on tullut byrokratiaa.

Lasten tavallisin toteamus on, että aikuiset eivät puutu kun heille kertoo ongelmista ja kiusaamisesta. Aikuisista on tullut lasten silmissä avuttomia ja lapsista samalla turvattomia. Turvattomuus on koulukiusaamisen yksi juuriaihe.

Perusturvattomuus syntyy, kun lapset itse joutuvat päättämään ja hoitamaan asioita, jotka kuuluvat aikuisten hoidettavaksi. Aikuisten tehtävä on päättää lasten harrastuksista, syömisestä, pelaamisesta ja iltamenoista. Koulussa aikuisten on osoitettava oma turvallisuutensa osoittamalla, että he kykenevät päättämään ja selvittämään asioita. Kuuntelemaan lapsia ja viemään heidän asioitaan maaliin saakka.

Tyypillisintä löysyyttä on aikuisten toteamus, ”Hyvä kun tulit sanomaan. Minäpä hoidan asian” Liian usein lapset tietävät jo, että asia jää luultavasti siihen. Lasten maailma on konservatiivinen ja oikeudenmukainen. Siinä maailmassa vääryyksiin puututaan ja paha saa aina palkkansa. Käänteisesti he kokevat, että asia, josta ei tule rangaistusta on sallittua. Jos kiusaajat eivät saa rangaistusta, on se sama kuin lupa jatkaa kiusaamista. Oikeuden saaminen taas auttaa ja hoitaa uhrin haavoja. Kokemus siitä, että saa oikeutta auttaa lasta. Vaikka kiusaaja on yleensä oman elämänsä uhri ja tarvitsee apua mutta hänen tekonsa on silti se veitsi joka on viiltänyt toista ja se vaatii että oikeus tapahtuu. Kiusatulta ei voi vaatia sitä, että hän ymmärtää kiusaajan ongelmia. Se on aikuisten tehtävä.

Lapset pitää kohdata aidosti aina ja joka kerta. Heidän unelmansa ja kipunsa tarvitsevat kuulijoita ja todistajia. Jokainen lapsi on tarina, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi. Lapsen ensisijainen kasvun paikka on koti. Ensimmäiset kolme elinvuotta ovat tärkeimmät. Silloin molempien vanhempien läsnäolo tai sen puute luo raamit tulevaisuudelle. Kouluun tullessa lapsi on jo saannut suunnan kasvulleen. Koulu voi ainoastaan korjata näitä suuntia.

Koulun arki on muuttunut. Sieltä on riistetty aika. Aikaa yritetään saada lisää digitaalisesti, sanomalla kuinka netti tarjoaa rajattomat mahdollisuudet. Digitaaliset taidot eivät kuitenkaan korvaa sitä harjaantumista, jota käsialakirjoitus ja ulkoaoppiminen tarjoaa aivojen neurologian kehittymiseen. Tietyt asiat vain ovat tarpeellisia jos halutaan tasapainosesti kehittyviä lapsia. Koulutyön pitää olla opettajajohtoista ei digijohtoista.

Samoin lasten arki on vaarassa mennä rikki, kun he kohtaavat toisensa virtuaalisesti. Todellisuus ei kestä virtuaalisen minän paljastamista. Netissä on helpompi olla auki, mutta se ei ole todellista avoimmuutta. Sen valheellisuus on näennäisessä rohkeudessa sanoa ja kertoa asioita toiselle. Vasten kasvoja lapset eivätkä aikuiset uskaltaisi sanoa samoja asioita ääneen. Olen pohtinut sitä miten seurakunta voisi ojentautua ja tukea rikki menneitä koululaisia.

Niin kauan kuin aikuiset pompottelevat vastuutaan kohdatessaan lapsiaan ja oppilaitaan, saamme kohdata lisää hajonneita mieliä. Niin kauan kun uhri vaihtaa koulua tai työpaikkaa ollaan epäonnistuttu ihmisen kohtaamisessa.

Oma mieleni ja sieluni hajosi osittain kun olin koululainen. Jos Jumala ei olisi johdattanut minua nuoren seurakunnan yhteyteen, kukaan ei olisi koskaan ryhtynyt parsimaan palasia kasaan. Tietoisuus siitä, että Jumala on, piti minut kiinni elämässä ja oikeilla raiteilla. Nyt, aikuisella iällä olen saanut kokea sen miten Jeesus, savenvalaja murtaa kovan rikkinäisen saven ja valaa minussa uutta. Nykyaika on riistänyt myös lapsilta uskon Jumalaan joka auttaa ja on kiusaajien yläpuolella.

Jeesuksen opetus köyhälle ja pelastukseen kelpaamattomalle ihmiselle on terapeuttinen armon sanoma, ihminen kelpaa hänelle sellaisenaan omana itsenään. Ihmisen ei tarvitse parantaa itse itseään, koska Jeesus haluaa tehdä sen. Jeesus ei jätä ketään eikä käännä selkäänsä kenellekkään vaan hän sanoo, -Älä pelkää!

Mainokset


2 kommenttia

Liikaa armoa

 

Voiko Armoa olla liikaa. Voiko seurakunnan edessä julistaa totuutta evankeliumista, jossa on armon määrää jollain tasolla rajoitetaan tai  sille asetetaan mittoja.

Johanneksen evankeliumin alussa Johannes Kastaja julistaa tulevasta Messiaasta seuraavalla tavalla: Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.” Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Armo on luonteeltaan kuin vuori. Se on ja pysyy. Sen määrä tai laatu ei muutu. Armo on Jeesus Kristus. Hänen kuolemansa kautta koko ihmiskunta lunastettiin pois kuolemalta yhdessä hetkessä Golgatalla. Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen tehden näin parannuksen, käänntymyksen Jumalan puoleen saa osakseen armon.

 

Jeesus on tie,totuus ja elämä. Armon tie Iankaikkiseen elämään. Armo ei siis ole jokin ehdollinen voimavaikutus, jota lasketaan ihmisen ylle säännöstellen tai tipoittain vaan se on historiallinen tapahtuma, joka muutti koko maailman historian kulun poistaen väliseinän, synnin muurin ihmisen ja Jumalan väliltä.

Emme voi liikkaa julistaa armon sanomaa, Jumalan rakkautta ihmisille. Emme voi liikaa halata ihmisiä Jeesuksen vaikutuspiiriin. Jos me olemme Jeesuksen seuraajia meissä vaikuttaa se sama voima, Jumalan henki, joka vaikutti Jeesuksessa ja nosti hänet takaisin elämään. Siksi voimme rohkeasti julistaa ihmisille armoa armon päälle ja Jumalan suunnatonta rakkautta.

Voimme tehdä sitä siunaamalla jokaista ihmistä.  Rohkaisemalla ja näyttämällä sen mitä Jeesus on meille antanut. Antakaa ilon, rauhan ja vapauden näkyä omassa elämässänne. Mikään mahti maailmassa ei voi ottaa meitä pois Jeesukselta.  Pyhä Henki on puolustajamme, meissä vaikuttava ylösnousemusvoima.

 

Tämä on evankeliumin kova ydin. Muut seurakuntaa kuohuttavat asiat ovat kehällisiä pelastukseen vaikuttamattomia asioita.  Kun Jeesus julisti parannuksen saarnaa hän teki laista niin armottoman ja kovan, että sitä kautta pelastuminen kävi mahdottomaksi. Hän tyrmäsi lainopettajien jaon kirotuun kansaan ja hurskaisiin Juutalaisiin osoittamalla, että  hän itse on lain takana. Jeesuksen opetus on meille täsmälleen sama. Millään meidän teollamme ei ole vaikutusta armoon. Ei onnistumisilla tai epäonnistumisilla. Vain sillä, että luovuttamme jokaisen osa-alueen elämästämme Jeesukselle, on merkitystä. Kyse on hallintavallasta omaan elämäämmme. Siitä, että jokaisessa kiusauksessa tai onnistumisessa sanomme, Jeesus ota sinä nämäkin asiat itsellesi. Näin seuraamme häntä ja meillä on häneen suhde.

On merkillistä, että moni armon elämäänsä saanut muuttu kovin nopeasti armottomaksi, Ensin itselleen ja sitten toisille. Heille armosta tulee nopeasti ehdollista.  Rajoituksien ja epäilyn kautta elämään astuu salakavalasti rakkaudettomuus ja kyvyttömyys nähdä toisen ihmisen sydämeen kuten Jeesus teki.

Uskomme sijaitsee sydämessä ja se murtaa järjen päätelmät siitä miten ihminen haluaisi käsittää pelastuksen. Järki tahtoisi ryhtyä varmistelemaan pelastusta kun sydän vain haluaisi iloita siitä.

Kun vanhan minämme kuolee tehdessämme kääntymyksen ja parannuksen meidät liitetään ylösnousseeseen Kristukseen ja meistä tulee uudestisyntyneitä Jeesuksen omia. Sen tulisi näkyä meistä rakkautena. Jos jotain siis haluamme tarkata, tarkkailkaamme silloin armon synnyttämää rakkautta.


3 kommenttia

Anii Huu, Minä olen

Ystäväni kuuluu täysin toisenlaiseen uskonyhteisöön kuin mitä itse olen. Hänen Jumala kuvansa haastaa minua tutkimaan ja perustelemaan millainen on oma kuvani Jumalasta. Mitä uskon ja miten?

Mitä usko on. Perinteisesti asia määritellään, että usko on sen todellisuutta mitä toivotaan, sen näkemistä mitä ei nähdä.

Hebrealaiskirje puhuu uskosta seuraavasti, –Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.”

Kreikan kielen ”pistis” viittaa uskollisuuteen, luotettavuuteen ja vakuuttuneisuuteen. Hellenistisessä maailmassa sana vakiintui ateistisen jumalakuvan vastakohdaksi. Vanhan testamentin puolella vastaava hebreankielinen sana on ”aman”, olla uskollinen, luotettava ja pitää varmana. Hebrealaiskirjan kirjoittaja on tuntenut hyvin nämä molemmat ilmaisut.

Uskomme siis johonkin, mitä emme voi omin silmin tarkastella ja todentaa, mutta luotamme kuitenkin siihen tietoon mitä meillä on Raamatun ilmoituksena ja menneiden polvien todistuksena.

Olen usein törmännyt ihmisiin, joiden Jumala kuva on hyvin riisuttu. He poimivat Raamatusta Jeesuksen opetukset, mutta eivät näe kuka Jeesus on. Heille Jeesus on itse asiassa ongelma. Hänen seuraamisensa tuntuu toivottomalta  ja siksipä Jumalakuva on supistunut Jumalaan, joka on jollain epämääräisellä tavalla kaiken yläpuolella ja hän jotenkin vaikuttaa asioihin, mutta miten, se jää hämärän peittoon. Tällainen Jumala kuva säästää ihmisen siltä vaivalta, että uskoon tarvitsisi lisätä mitään liian henkilökohtaista. Jumala on aina sopivan etäällä.

Tällainen Jumala on helppo kuvitella mieleisekseen oman tarpeen mukaan. Jumalasta tulee ihmisen määrittelemä. Äärellinen ja luotu on määritellytkin äärettömän ja Luojan.

Ystäväni usko on jollain tapaa tätä samaa. Jumalan kolminaisuus on häivytetty täysin ja ihmisen poika on vain ihminen. Jumaluus on hänestä riisuttu pois kokonaan. Jumala sen sijaan on puettu vallan ja voiman välineeksi.

Kun yritän jotenkin hahmottaa Jumalaa, on minun katsottava myös itseäni. Miksi?  Jumala  loi ihmisen omaksi kuvakseen. Minussa on kolme elementtiä, ruumis, sielu ja henki. Jumalan loi ihmisen omilla käsillään ja puhalsi häneen Henkensä (Ruah). Sama Henki (ruah) liikkui tyhjyyden päällä ja sama Henki laskeutui kyyhkysen muodossa Jeesuksen ylle ja sama Henki herätti Jeesuksen kuolleista ja sama Henki laskeutui helluntaina opetuslasten ylle. Tämä Henki on myös Jumalan kolmas persoona.

Me emme ole Jumalia, emmekä Jeesuksia, vaikka sana kristitty merkitseekin suomeksi pientä voideltua, mutta me kuvastamme jotain siitä mitä Jumala on. Jumala oli läsnä Jerusalemin temppelissä kaikkein pyhimmässä ja siunasi kansaa. Mutta Jeesus muutti tämän kaiken ja meistä ihmisistä tuli Jumalan temppeleitä ja Pyhyyden asuinsijoja. Henkilökohtainen suhde Jeesukseen, Jumalan toiseen persoonaan, Poikaan mahdollistaa tämän. Isä ja poika odottavat meitä Jumalan valtakunnassa, jonka todellisuus on läsnä tässä kirotussa maailmassa meidän kauttamme. Oma kolminaisuuteni on kapea kuvajainen siitä mitä Jumala on. On suuri armo ja ja samalla arvoitus miksi Jumala loi minut. Mutta Jumala loi kaiken tarkoituksella ja siksi minullakin on tarkoitus ja tehtävä. Jeesuksen tähden minäkin olen Pyhä.

Raamatun ymmärtämisen keskiössä on Kristus itse. Jeesus opettaa meille vertauksissaan millainen Isä, Jumala on. Vaikuttavin kohta on Viikunapuu viinitarhassa-vertaus. Siinä Jumala keskustelee itsensä kanssa. Isäntä, Herra Sebaot puhuu Puutarhurille, Jeesukselle. Laki ja Rakkaus, Tuomio ja Armo keskustelevat keskenään. Jumalan sisäinen puhe johtaa siihen, että Jeesus ottaa vastuun arvottomasta ja heikosta.

Raamatun jokainen tapahtuma ja opetus taipuu aina kohti Kristusta ja suodattuu hänen persoonansa läpi. Meidän uskomme Jumalaan suodattuu Ihmiseksi riisuutuneen Jumalan läpi.

Kun Jeesuksen eteen tuodaan syntinen nainen, Jeesus paljastaa siinä ihmisille kuka hän on.  Tämän Raamatun (Joh 8)  kohdan yhteydessä Jeesus puhuu maailman valkeudesta. Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessää vaella vaan hänellä on oleva elämän valkeus., Jeesus viittaa suoraan Jesajan kirjaan (Jes. 42:6 ja Jes. 60:1-2) ja samalla tapahtumien kulku täyttää yhden Danielin (2:22) kirjan profetian, Hän paljastaa syvät ja salatut asiat, hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä. Jeesus paljastaa naisen ja fariseusten syvimmät salaisuudet.

Johanneksen 8.luku ja sen sanoma tiivistyy 28.-29. jakeessa:  Niinpä Jeesus jatkoi: ”Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut. Hän, joka lähetti minut, on minun kanssani. Hän ei ole jättänyt minua yksin, koska minä teen kaiken hänen mielensä mukaan.”

Ilmaisu Minä olen se joka olen on sama minkä Jumala ilmoitti nimekseen Moosekselle palavan pensaan luona. Sanoista muodostuu ilmaisu  heprean kielen ilmaisu Anii Huu ja se sisältää Jumalan lausumattoman nimen Jahve. Jeesus julistaa siis että Jumala ja hän on yhtä.

Syntinen nainen kohtaa Jumalansa ja saa kuulla evankeliumin; En minäkään sinua tuomitse; mene äläkä tästedes enää syntiä tee.

Joh.8 luvun loppu vahvistaa sen mitä Jeesus ilmoittaa omasta persoonastaan tämän kaiken kautta. Kuulijat tunsivat hyvin lain ja sen että heidän silmissään Jeesus oli syyllistynyt Jumalan pilkaan ilmoittamalla olevansa yhtä kuin Jumala. He eivät kyenneet tunnustamaan Jeesuksen asemaa Jumalan poikana ja luvattuna Messiaana vaikka kaikki todisteet olivat heidän nähtävänä.

Suhteemme Jeesukseen on siis sama kuin suhteemme Jumalaan. Ilman Jeesusta meillä ei ole lainkaan todellista Jumala suhdetta.

Seuraamalla Jeesusta ja hänen esimerkkiään päääsemme kerran yhteyteen Luojamme kanssa joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Vain Jeesuksen kanssa voimme kulkea yli viimeisen rajan iankaikkiseen elämään.

 

 


5 kommenttia

Iso soppa – New Wine -hajatelmia 1

Porukka oli valtava, ja joka iikalla oli huutava nälkä. Pelkästään vatsojen murina sai korvat soimaan. Puhumattakaan siitä pienimuotoisesta napinasta, jota kuului sieltä sun täältä. Näin kovaa nälkää ei ollut koettu ikinä. Eikä siihen kohdalle osunut sitä pikkusälliäkään, jolla olisi ollut viisi leipää ja kaksi turskaa. Nälkä siis oli, jatkui ja paheni.

Juuri kun väkijoukko oli lopullisesti uupumaisillaan nälkäänsä, jostain ilmestyi tumma kaveri, jolla oli suunnaton pata. Padassa pulputti valtava soppa. Sopan tuoksu oli herkullinen.

– Tulkaahan syömään, huusi suuren sopan kokki ja sipaisi lyhyitä hiuksiaan taaksepäin. – Kulhoja on pöydällä ja taitaa siinä olla alumiinilusikoitakin.

Mistä ihmeestä se pöytäkin oli siihen tupsahtanut.

Valtava porukka tuijotti kokkia. Ihan siistin näköinen. Näytti ehkä vähän turvapaikanhakijalta. Viikset nenän alla.
– Tulkaa, tulkaa, huuteli kaveri. – Kaikille riittää kyllä.

Ensin kulhon otti lauma lapsia. He saivat soppaa ja alkoivat latkia keittoa.

– Nam, totesi joku, joka oli väristään päätellen kotoisin Keski-Afrikasta.
– Ihan kuin mummolassa viime kesänä, täydensi toinen tenava, selvästi pohjoismaalaista sukujuurta.

Monet aikuisetkin ottivat kulhoja ja aika maiskutus alkoi kuulua.

Mutta osa ihmisistä kääntyi poispäin.
– Ei sillä varmasti ole hygieniapassiakaan. Kyllä chateaubriand olisi paljon parempaa.

Lähtivät kävelemään erämaata kohti murisevien vatsojensa perässä.
– Hyvää tämä on, tulkaa pois, huuteli kokki lähtijöiden perään. Turhaan.

Ne, jotka jäivät, saivat vatsansa täyteen. Osa jäi padan lähistölle kiittelemään kokkia. Osa vetäytyi kauemmas ja kävi levolle. Jotkut tuijottelivat horisonttiin häipyvien lähtijöiden perään.

Illan tullen laulettiin. Laulu kantautui yli erämaan aina vuorille asti.

 

Lähteet:
Painettu: C.S. Lewis, Narnian viimeinen taistelu. Luku ”Yö saapuu Narniaan”.
Painamaton: Markku ja Johanna Sarento, Evankeliumi – ilosanoma vai taakka? New Wine -kesätapahtuma, 14.7.2017, Jämsä.


9 kommenttia

Uskovan elämää, mitä se on?

 

Olen yrittänyt muodostaa mielessäni kuvaa suomalaisesta uskosta ja millaiselta sen pitäisi näyttää. Miettiä pienessä mielessäni, mitä on parannuksen teko ja uskoontulo ylipäätään. Raamatussa on kaksi selkeää linjaa. Ensimmäinen on Jeesus-linja. Reitti pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Toinen on Paavali-linja. Kuvaus elämästä, jota pelastukseen matkalla olevat ”sen tien kulkijat” l. Jeesuksen omat elävät.

Suomessa näiden kahden yhdensuuntaisen linjan välillä tuntuu olevan ristiriitaa. Paavalin opetus asetetaan edelle  Jeesuksen opetuksen. Teot ja parannus jyrää armon. Paavali ei itse sekoita näitä asioita koskaan.

Tämä tapahtuu silloin kun ihmiseltä aletaan vaatia pelastuakseen tekoja ja oikeaa käyttäytymistä. Tätä Jeesus tarkoittaa puhuessaan avainten vallasta. Jeesus haluaa muistuttaa meitä, että vastuu opettamisesta siitä miten Jeesustietä kuljetaan, on nyt meillä ihmisillä. Kun lausumme tuomioita, ihmiset suistuvat pois elämän linjalta ja pakenevat pois valosta, koska he eivät koe enää kuuluvansa oikeaan joukkoon.

Siksi on tärkeää, että me osaamme laittaa asiat oikeaan järjestykseen, siihen järjestykseen, jonka raamattu asettaa l, Jeesus aina ja kaikkialla ensin. Juuri tämä on syy miksi Jumala valitsi Paavalin äänitorvekseen. Miehen, joka oli nöyrä Jeesuksen edessä omien tekojensa tähden. Mies, jonka oma parannus lähtee anteeksiannon tarpeesta ja anteeksisaamisen riemusta.

Anteeksianto, joka meille tarjotaan, on yksin ja ainoastaa Jumalan tekoa. Se on tie iankaikkisuuteen Jumalan tahdosta. Jumala, Isä haluaa lahjoittaa meille elämän, koska hän on luonut meidät. Mikään meidän tekomme ei voi tehdä sitä tyhjäksi.

Voimme tosin itse sylkeä  ja kirota ihmisiä, niin uskovia kuin ei-uskovia tässä maailman ajassa, mutta jos he ovat kääntyneet Jeesuksen puoleen ja  vastaanottaneet armon, me emme pysty ottamaan heiltä pelastusta pois.

Ainoastaan, jos saamme heidät horjumaan ja sortumaan pois uskosta, kelpaamattomuuden tilaan, riistämme heiltä uskon ja ja samalla saamme heidät kääntymään pois Jumalan kasvojen edestä. Käytämme  valtaa ja silloin olemme myös itse lähellä anteeksiantamattomuuden tilaa,  aivan kuin palvelija, joka ei antanut anteeksi velkaa vaikka itse oli juuri saanut mielettömältä tuntuneen velan anteeksi.

Suomalainen usko velloo laidasta laitaan. Olen aina ajatellut, että jokainen liike ja kuppikunta on tullut sen hetken tarpeeseen pelastamaan niitä kuulijoita, jotka  kokevat juuri sen liikkeen sanoman itselleen oikeaksi. Juuri sielä Jeesus on puhunut heille.

Mutta mitä tämän ajan ihminen haluaa kuulla. En tarkoita sitä että evankeliumin ja raamatun sanoma olisi jotenkin eri, vaan sitä, että mikä on tämän ajan ihmisen kipupiste. Piste, joka erottaa hänet Jumalasta.

Koska se mikä erottaa Jumalasta, on se Jeesus-linjan tärkein ja olennaisin kysymys. Eli mikä saa ihmisen tekemään parannuksen ja korjaamaan  Jumalasuhteensa. Kyse ei ole siis jostain tietystä hengellisestä kulttuurista ja toimintamallista, joka osoittaa ihmisen olevan oikealla tiellä, vaan siitä, että ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen.

Kun ihminen suostuu ottamaan vastaan Jumalan ojentaman sovituksen, hän tajuaa mitä on saada anteeksi ja mitä hän voi tehdä oman arkensa keskellä.

Rikas palvelija kävi kuninkaallisen neuvottelun ja kohtaamisen saadessaan anteeksi velkansa ja toisen palvelijan kohtaaminen oli jo arkinen. Kuitenkin tuo arkinen kohtaaminen kertoi sen mikä oli hänen sydämensä tila. Meidät on luotu elämään arkea ja sielä kohtaamaan ihmisiä. Ei elämään hengellisissä bunkkereissa erotettuina muista. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja pelastuksen arvoinen. Jokainen ihminen jonka hylkäämme, hylätään sielunviholliselle.

Suomalainen usko näkyy kyllä juhlissa ja kokouksissa mutta arjen keskellä se piiloutuu häveliäsyyden ja yksityisyyden suojan taakse. Näkyvillä on ainoastaan erilaiset  kiistat ja riidat. Siksi näyttää siltä, että uskovien elämä on kaikenlaisten asioiden vastustaminen ja kiivailu. Kuka haluaa mukaan tällaiseen?

Kristinuskosta tuli maailmanuskonto historian saatossa, sen laupeuden ja armollisuuden takia. Kun kulkutaudit levisivät Kristityt jäivät ainoina paikalle auttamaan. Usko näkyi arjen tekona ja rakkautena, joka ei asettanut ehtoja kenellekkään. Nyt länsimainen kristillisyys hautaa itsensä kaikessa hiljaisuudessa. On turha syytellä kristinuskon tilasta kirkkoa, koska lopultakin syynä on meidän kaikesta huolehtiva yhteiskuntamme, joka rakastaa virkakoneistollaan uskon piiloon. Kun Jeesus-usko on piilossa, tilalle tulevat uudet arvot ja uskomukset. Sellaiset, jotka vastaavat paremmin nykyihmisen tarpeita.

Nykyajan kipu nousee osattomuudesta ja yksinäisyydestä. Suomi on sinkkumaiden ykkönen. Missään muualla maailmassa ei nuoret muuta vastaavassa mittakaavassa yksiöihin ja kaupunkeihin asumaan yksin. Perhekeskeisyys on katoamassa mutta ihmisen tarve kuulua yhteisöön ei ole kadonnut minnekään. Tämä on se kipupiste, jossa nykyinen sukupolvi tarvitsee Jeesusta ja hänen seurakuntaansa.

Ei ole sattumaa, että Raamatun syntisanoista tärkein kuvaa yhteyden katkeamista. Siksi tämä sukupolvi tarvitsee yhteydenrakentajia ja synnin muurin murtajia. Arjen keskellä uskoaan näyttäviä ja käyttäviä Jeesuksen seuraajia.


2 kommenttia

Minä uskon yhä

Viimeisten viikkojen aikana Yleisradion ohjelmatarjonta on sisältänyt runsaasti kristinuskoon liittyviä juttuja. Osa jutuista on tehty näennäisesti dokumentin keinoin mutta dokumentteihin normaalisti kuuluva objektiivisuus on mielestäni  muuttunut asenteelliseksi naureskeluksi ja jopa moralisoinniksi uskovien pelottavista tavoista. Samaa ilmiötä näyttää esiintyvän myös muissa medioissa. Tuoreimpana Image-lehden juttu Antti Hurskaisesta, joka arvostelee nykygospelia tai voisiko sanoa vuosituhannen vaihteen gospelmusiikkia hurmahenkiseksi ja ratkaisukeskeiseksi kristillisyydeksi, joka aiheutti paineita nuorille. Hän kertoo itse seurakuntanuorena rimputtaneensa kitaraa ja laulattaneensa rippikoululaisia Nuoren seurakunnan veisukirjasta Simojoen ja Kaskisen lauluja. Ilmeisesti nyt nuo paineet on ollut tarpeen purkaa julkisuuteen, koska moni muukin entinen seurakuntanuori on tullut kaapista ulos kertoen häpeillen omaa nuoruuttansa uskiksena tai seurakuntanuorena. Mitään hyvää ei näytä kenelläkään olevan sanottavana, ei edes sitä, että onko tuo elämän vaihe suojellut heitä joiltain huonoilta valinnoilta.

Oma lukunsa on se, että voiko lauluntekijää syyttää siitä, että joku on päätynyt laulamaan hänen laulujansa. Hassuinta on se, että aikamme kolmas merkittävä virsirunoilija, Löytty saa ”synninpäästön”. Jään ihmettelemään miksi näin. Miten pitäisi tämän pohjalta suhtautua virsikirjan sisältöihin, jotka nekin ovat joskus olleet aikansa nuorten veisuja ja miksei myös tämän ajan nuorten. Virret jos mitkä asettavat ihmisen ratkaisun paikalle.

Muistan kun uskovat nuoret 80-luvulla etsivät heavymusiikista pirullisia viestejä soittamalla levyjä takaperin. Ja näille kristityille naurettiin. Olisko tässä gospelin tutkimisessa vähän samaa kukkahattutätimäisyyttä. Nyt sanoma on sentään selkokielellä. Onneni on olla Herraa lähellä !Pääosin taitaa olla kuitenkin niin, että rippikoulumuistot ovat nykysuomalaisten mieluisimpia tai hauskimpia muistoja.

Eli mikä on tämä käsien pesun tarve Suomessa. Vähitellen jokainen kristillinen ryhmä saa jonkinlaisen syyteen niskaansa ja vapaus tunnustaa omaa uskoaan muuttuu, jos nyt ei laittomaksi niin ainakin epäsuotavaksi ja naurettavaksi. Asialla ei ole kovin iso joukko, mutta pienessä  maassa pienikin porukka saa mediassa helposti näkyvyyttä kunhan laukoo tarpeeksi rajuja juttuja.  Nieleekö tavallinen kadunmies ajatuksen, että häneltä viedään ikäänkuin huomaamatta vapaus uskoa ja harjoittaa uskontoaan vapaassa maassa. Ymmärretäänkö se että uskon ilmaiseminen ja aattelliset perinteet ja tavat ovat ihmiselle luontaista toimintaa.

Uskonnon ja aatteiden vapauteen kuuluu se, että Suomessa vielä saa vappuna marssia työväenaatteen  tai Jeesuksen puolesta. Jotkut marssivat molempien puolesta! Annetaanko aidosti moniarvoisen Suomen, jossa on tähän asti vallinut vapaus omaan uskontoon ja mielipiteeseen, muuttua näennäisliberaaliksi neukkulaksi jossa vain neutraalit mauttomat aatteet saavat tilaa ja elämän maku  häviää kokonaan. Opetammeko lapsille että on parempi elää piilossa omien aatteidensa kanssa ja elää ainaisessa pelossa mitä muut ajattelevat minusta. Ainoana pääomana on loputon ketju selfieitä ja kaunis ulkokuori. Luotammeko siihen että mitään sanomattomuus on yhtäkuin suvaitsevaisuutta joka johtaa maailman rauhaan. Uskallan epäillä! Rehellinen suvaitsevaisuus nousee siitä että on itse tullut hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, vaikka hengellisenä hörhönä, jos niikseen tulee, ja siltä pohjalta kasvatetaan hyväksymään toisella tavalla ajattelevat. Puhdas tieto on puolueetonta ja hyvää, mutta väritety ja yksipuolinen totuus johtaa aina vääristyneeseen todellisuuteen.

Vai kertovatko nämä ulostulot jotain muuta maamme hengellisestä elämästä.

Itse koin myös melkoisen pudotuksen lähtiessäni ns. aikuisten maailmaan. Nuorten elävä ja toiminnallinen hengellisyys vaihtui todellisuuteen, jossa seurakunta tarjosi ainoaksi toimintamuodoksi Jumalanpalveluksen, josta puuttui täysin toisten ihmisten kohtaaminen ja vastuu toiminnasta. Homma meni pönöttämiseksi. Uudelle paikkakunnalle muuton myötä katosi seurakuntayhteys, koska mitään sellaista toimintamuotoa ei ollut johon olisin pystynyt leimautumaan. Koko usko alkoi tuntua rajoittavalta, koska jotain kuoli pois.

Oman nuoruuteni Luterilaisuudessa ei opetettu opetuslapseudesta ja Pyhästä Hengestä juuri mitään ja Jumala suhde oli muutenkin hyvin ohuen langan varassa. Muutamassa vuodessa ajauduin pois kokonaan seurakuntayhteydestä ja Jumala-usko vääristyi täysin. Itse olen kasvanut hyvin turvallisessa ilmapiirissä, josta puuttui mielestäni ns. hengelliset ylilyönnit mutta ymmärrän kyllä hyvin ihmisiä, jotka ottavat painostavan yhteisön takia etäisyyttä Kristinuskoon aikuisiällä.

Uskonto tai mikään muukaan aate ei tee ihmisestä automaattisesti petoa. Vaikka hävittäisimme kaikki uskonnot maailmasta niin ihmisen vallanhimo ja ahneus pitää huolen, että tilalle tulee muita tekosyitä vääryyksien tekemiselle. Luultavasti jotain pahempaa ja tuntematonta.  Itänaapurissa on aiheesta tehty kokeilu ja kannattaa hieman lukea historiaa.


1 kommentti

Elä rohkeasti uskoa todeksi

Vuosi sitten pohdin Facebookissa seuraavanlaisia ajatuksia. Tänään ajattelin julkaista tekstin täällä koska se näyttää jostain syystä lähteneen leviämään. Tänään ajatuksissani on tuo otsikon lause. Uskoa ei pidä hävetä eikä Jeesusta piilottaa toisilta. Jos uskot Jeesukseen voit luottaa, että olet hänen suosiossaan ja suojeluksessa. Sinun ei tarvitse hänen silmissään epäillä itseäsi. Jos tunnet, että haluat lähemmäs Häntä, pyydä rohkeasti häntä elämääsi ja lue sanaa. Hanki uskovia ystäviä ja vietä aikaa heidän kanssaan. Älä niele tämän ajan väitettä, että Jumalaan uskova olisi vähä-älyinen tai tyhmä.

Elämme länsimaissa murroskautta, jossa ihminen yrittää pyristellä omilleen. Internet yhdistää ja erottelee ihmisiä. Pienet ryhmät saavat valtavaa huomiota koska massat eivät ole kiinnostavia. Ateismi on kuoleva aate ja vain länsimaissa se saa tilaa internetin ansiosta. Todellisuudessa Kristinusko on nopeimmin kasvava uskonto maailmassa. Suomessa ateismin tilalle on nousemassa Islam ja itämaiset hengelliset ilmiöt sekä New age.  Kristinusko jää jalkoihin koska me uskovat olemme hiljaa ja keskitymme vain toisiimme. Pidämme keskinäisiä kekkereitä tai arvostelemme toisiamme. Näin Kristillisyyden oikeat arvot ja todellisuus jää piiloon. Usko on iloinen asia, tai ainakin sen kuuluisi olla. Mutta katso ympärille ja kysy itseltäsi onko se näin ja näkyykö se ulospäin.

Usko ei ole vain tunnetta, sen varaan ei voi laskea vaikka se onkin tärkeä ominaisuus ihmiselle. Usko on lahja Jumalalta ja sen syvin olemus on armon kokemus ja luottamus. Se on askel veneestä laidan yli kohti Jeesusta. Usko on iloa, joka säteilee muihin ihmisiin. Usko on rakkautta, joka tekee hyvää toisille ihmisille. Usko on yhteyttä ylös Jumalaan ja sivuille toisiin ihmisiin. Usko tuottaa hedelmää ei tuhoa ja kurjuutta. Puhu Jeesuksesta, elä Jeesuksesta, iloitse Jeesuksesta ja odota häntä! Harjoita Jeesuksen läsnäoloa ja iloa omassa elämässäsi niin huomaat pian muutoksen omassa elämässäsi. Siunaa, älä kiroa!

IMG_20131021_062530

17.3.2016

Jossain vaiheessa ihminen alkaa väsyä ainaiseen vääntöön ja valitukseen. Jatkuvaan ohipuhumiseen ja olkinuken kyhäilyyn joka ei johda minnekkään. Tölvimiseeen, joka on puettu tyylikkäisiin sanoihin. Puhun nyt siitä kaikesta kiistelystä ja oppilausekkeilla puhumisesta Kristittyjen kesken jonka tavoitteena on osoittaa, että joku on harhaoppinen.

Olen huomannut miten harhaopeista puhuminen taakoittaa ja sitoo ihmisiä. Merkittäviä ja taitavia teologeja hämmentää loputonta soppaa, josta ei koskaan tule valmista. Sen sijaan ne, jotka jättävät tuon soppapadan tai eivät suostu edes sen äärelle, saavat isoja asioita aikaan hengellisellä kentällä.

En ole oppia vastaan, mutta epäilen vahvasti, että oppien puolustaminen ei sittenkään ole taivasten valtakunnan julistamisessa se olennaisin asia. Jos oma aika menee tähän ja itse evankeliumin julistaminen ihmisille jää taka-alalle ja Raamatun opettaminen apollogian jalkoihin, menetetään taas yksi sukupolvi sen tähden että maailma ei näe yhteen hiileen puhaltavaa Jeesuksen joukkoa. Maailma tarvitsee Jeesusta, mutta sille tarjotaankin sirkusesitys, joka on kaikkea muutakuin uskottava.

Olen nyt kahden vuoden ajan kuunnellut eri puolilla Suomea erilaisia julistajia ja seurannut heidän saamaa arvostusta ja arvostelua. En voi kuin ihmetellä sitä tarmoa, jolla arvosteluun paneudutaan. Arvostuksen osoittaminen on huomattavasti harvinaisempaa. On kuin arvostelijat eivät edes kuuntelisi puhujien puheita. Sen sijaan etsitään muiden arvostelijoiden lausahduksia ja kilvan yhdytään niihin.

Itse olen huomannut, että merkittävin ero opettajilla ja saaranaajilla on se, miten he esiintyvät ja puhuvat. Sisältö on sen sijaan sama. He puhuvat kaikki yhtä voimaperäisesti siitä kuinka Jeesus on Herra ja ainoa tie pelastukseen. Kaikkien Jumalakuva on kolmiyhteinen ja Pyhä henki toimii aivan kuten Raamattu kuvaa sen toimivankin.

Se mitä me nimitämme sitten opiksi tulee kaiken tämän jälkeen. Se on sitä miten me ihmiset ymmärrämme lukemaamme eli Raamattua.

Luokanopettajan ammatissa olen tullut huomaamaan miten vaikea asia on luetun ymmärtäminen. Jos vielä joudumme ahertamaan Raamatun kimpussa, joka on kirjoitettu täysin erilaisissa olosuhteissa ja kulttuurissa, täysin eri tavalla ajattelevien ihmisten toimesta niin homma menee vielä haastavammaksi. Olemme oppiemme kanssa täysin kestämättömällä pohjalla, jos alamme oman ymmärryksemme pohjalta vetämään linjoja sille, kenen Jeesus on se oikea Jeesus. Tästähän pohjimmiltaan on kyse.

Ei voi olla niin, että kun Pastori Tiainen riemusta pomppien saattelee ihmisen uskon tielle Kokkolassa, niin, että hän pelastuu, niin joku korkeasti oppinut teologi ylhäältä norsunluu tornistaan julistaa, että väärin pelastettu, otetaanpa takaisin. Tai kun mummo Pyhäsalmella paranee silmävaivoistaan rovasti Hilvon rukoillessa Jeesukselta apua ja terveyttä, niin vaarallisen menestysteologian nimissä tapahtuma julistetaan mitättömäksi, koska joku amerikkalainen on nojaillut joskus jossakin vainajaan ja Rovasti Hilvo on uskaltanut puolustaa tuota poloista Amerikan ihmettä.

Fakta on se, että kristillinen kenttä on muuttunut suoksi, jossa ei enää ole missään kiva liikkua. Kaikesta on tullut raskasta ja vaivalloista. Ainoa voittaja Perkele, joka virnistelee Raamattu kädessään. Sielunvihollinen, jos kuka tuntee Pyhän Kirjan ja kuten näette, hän osaa löytää meistä jokaisesta sen herkän paikan ja häikäilemättä hän heittää sen loukkauksena meidän kasvoilemme niin, että emme kiivaudeltamme näe varsinaista totuutta, Kristusta ja hänen pelastustyötään. Emme enää uskalla luottaa siihen että Jeesus itse pitää huolta sanastaan, jota kaikenkarvaiset julistajat ja evankelistat, ihan tavalliset syntiset julistavat. Meidät houkutellaan näin pois elonkorjuusta!

Tehkää siis parannus ja jättäkää turha kyttääminen ja keskittykään siihen että Pyhän hengen tuli pääsisi valtamaan alaa. Arviot on nyt annettu ja on aika altistua itse arvioitavaksi ja sen tekee itse Jumala. Me vapaudumme näin julistamaan ylösnousutta Jeesusta ja Jumalan valtakuntaa pelkäämättä ja arkailematta.