Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


Jätä kommentti

Mitä on rukous?

osa 2. Herran Siunaus

Olen viimeaikoina nähnyt unia joihin liittyy voimakas hengellinen lataus. Tällaiset unet eivät ole itselleni jokapäiväisiä, joskaan eivät harvinaisia. Unet heijastelevat luonnollisesti elettyä elämää eivätkä siksi ole välttämättä ns. sanaa Herralta. Kuitenkaan niitä ei pidä vähätellä hengellisessä mielessä. Meillä länsimaisilla kristityillä on omituinen tarve rationalisoida asioita ja suodattaa kaikki jonkinlaisen logiikka suodattimen läpi. Emme anna tilaa sille mahdollisuudelle, että jokin voisi olla Jumalan toimintaa ellei se täytä todellisen ihmeen tunnusmerkejä. Tämä taas saa jotkut kristityt, jopa etsimään ja jahtaamaan ihmeitä ja tunnusmerkkejä vaikka niitä on tarjolla ihan lähellä. Meiltä jää huomaamatta, että Jumalan luomina ja Jumalan maailmassa jo elämä ja se että ihminen voi löytää tämän kaoottisen maailman keskeltä Jeesuksen, on valtava ihme. Emme ymmärrä, että kaikki on yhtäaikaa ihmettä ja arkista. Siksi minulle nuo unet ovat Jumalan toimintaa ja lohdutusta, vaikka niissä ei mitään viestiä tai merkkiä olisikaan. Ne ovat jälkikaikuja siitä, että olen voinut elää Jumalan mieleistä elämää ja tutkinut sanaa pohtien sen merkitystä. Nuo ajatukset pulpahtelevat sitten uniin. Mielestäni siis ihan tavoiteltava asia.

Viime yön unessa kiersin nokikolarina taloissa ja pöllähdin tautivuoteella olevan hauraan miehen luo. Tuo iäkäs mies luuli poikansa tulleen ja hänen silmänsä kirkastuivat mutta kuullessaan todellisen asiani, miehen katse sammui. Unessa tajusin mitä oli tehtävä ja kysyin voisinko siunata ja rukoilla hänen puolestaan, silloin kirkkaus palasi hänen katseeseensa ja myös hänen poikansa ilmestyi paikalle. Jotenkin en osannut lukea kunnolla Herran siunausta, mutta isä ja poika jatkoivat sitä ja näin kompastellen luimme sen yhdessä. Herättyäni pohdin tuota omituista unta ja tajusin, että kyse ei ole siitä osammeko jonkin asian ulkoa vaan siitä että olin tehnyt oikean valinnan ja aloittanut siunaamisen. Sisältö oli tärkeämpi kuin ulkoinen muoto. Unen sisältämä tunnelma oli pyhän täyttämää ja itse taidan olla niin kovapäinen, että Jumala käyttää unea antamaan kokemuksen Pyhästä Hengestä. Ovatko nuo nyt niitä pyhiä unia? Tiedä häntä.

Herran siunaus on rukouselämämme kulmakiviä. Jumalan siunaus on mielestäni sellainen asia, jota meidän tulisi tavoitella elämäämme. Se on perustermistöä silloin kun etsimme Jumalan kasvoja ja käännymme Jumalan puoleen. Parannuksen teko on hakeutumista myös Jumalan siunauksen piiriin. Parannus johtaa meidät Jumalan lapseuteen, joka on hänen siunaustaan täynnä. Vanhan Testamentin yksi Jumalan siunauksen monumetti oli Temppeli, joka kertoi Jumalan asuinsijasta kansansa keskellä. Uusi testamentti taas kertoo, Jeesukseen uskovasta Jumalan asuinsijana. Jumalan lapsen tulisi siis olla Jumalan siunauksen lähde! Johanneksen evankeliumissa Jeesus huutaa temppelissä Lehtimaja-juhlan keskellä ( Joh. 7:37) Jos jonkun on jano tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun hänen sisimmästään kumpuaa elävän veden lähteet. Jeesus viittaa tässä Pyhään Henkeen jonka hänen seuraajansa tulevat saamaan. Kuulostaa kovalta vaatimukselta, mutta ei se ole sitä, sillä tässä Pyhä Henki toimii ja hän vuodattaa kauttamme Jumalan Henkeä toisille ihmisille. Eihän Jerusalemin temppelin kivimuurit ketään siunannut vaan Jumala sen kautta. Samoin en minä saa aikaan siunausta vaaan minussa vaikuttava Pyhä Henki eli Jumala. Minä ikäänkuin tuon sen paikalle ja alan siunaamaan ja Jumala toimii.

Olen huomannut, että liikkuessani kuntopoluilla ja laduilla on helppo jututtaa siellää liikkuvia ihmisiä. Kun pääsee jutunjuuresta kiinni on lopuksi melko luontevaa toivottaa ihmiselle Jumalan siunausta. Kukaan ei vielä ole suuttunut tai torjunut Siunausta vaan tavallisesti saan vastaan ilahtuneen vastatoivotuksen. Varsinkin ikäihmiset ovat hyvin avoimia tälle. Ja kun uskomme todelliseen Jumalaan, niin voimme olla varmoja, että jotain tapahtuu aina. Jokin liikahtaa aina ihmisen sisällä kun häntä siunataan.

Hengellisissä tilaisuuksissa luettu Herran siunaus on yhteisöllinen tapahtuma, jossa Jumala toimii seurakunnan keskellä. Silloin uskossa otamme vastaan Jumalan hyvyyttä elämäämme. Itselleni se merkitsee ennen kaikkea rauhaa sydämeen. Ehkä vahvimpia Jumalan läsnäolon kokemuksia itselläni on tilanteet, jossa itseäni on siunattu kättenpäälle panemalla. Tiedän jopa tällaisia tilanteita, joissa ihmisiä on parantunut tällaisten kohtaamisten jälkeen. Emme koskaan voi tietää millaista siunausta Jumala haluaa antaa.

Eilen illalla, kun vein poikaani Jyväskylään olimme törmätä tielle nousseeseen hirveen. Paniikkijarrutus sai hirven pysähtymään ja kääntymään takaisin vastaan tulevan kaistalle ja näin vältimme varman törmäyksen. Pimeällä tiellä hirvi näkyi vasta kun olimme melkein kohdalla. Jumala halusi varjella ja siunata meitä tällä tavalla. Jumakan siunaus on myös varjelusta ja suojelua.

Herran siunaus on ennenkaikkea Jumalan läsnäoloa ihmisen elämässä ja meiltä salatulla tavalla sen lukeminen tuo Jumalan Pyhän Hengen kautta siihen hetkeen. Me ikäänkuin annamme Jumalalle luvat tulla vaikuttamaan niitä asioita elämäämme, joita hän sillä hetkellä näkee parhaakseen tehdä.

Herra siunatkoon sinua

ja varjelkoon sinua;

Herra valistakoon kasvonsa sinulle

ja olkoon sinulle armollinen;

Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi

ja antakoon sinulle rauhan.


3 kommenttia

Mitä on rukous?

Osa 1.

Kulunut viikko on ollut pitkä ja rankka vaikkakin hyvin antoisa. Olen istunut tietokoneen äärellä tunti tolkulla ja ollut yhteydessä luokkani niihin vanhempiin, jotka halusivat lapsensa vanhempainvartin etäyhteydellä. Moni halusi myös tavata ihan livenä ja niin olemme töröttäneet luokassa monena iltana maskien ja turvavälien kanssa myöhäiseen iltaa asti, koska koulupäivien aikaan ei koulun ulkopuolisilla ole ollut asiaa koulun tiloihin. Lisäksi osallistunut erillaisiin tapaamisiin etäyhteyksien kautta. Pari päivää sitten olin Matikaisen Mikon lähettäjäpiirin etätapaamisessa. Mikko kertoili kuulumisiaan ja myös piti pienen opetuksen yhteydestä ja asenteista. En halua sitä tähän referoida vaan sanoa lyhyesti, että asenteella itseensä, lähimmäiseen ja Jumalaan on väliä ja suuntautuminen Jumalaan pitää yhteydet kohdallaan kaikkiin. Kun elämämme lähde pulppuaa yhteydestä Jeesukseen, pysyy elämässämme suhteet kunnossa.

Mistä on siis kysymys. Miten rukous kuuluu tähän?

Rukous on yhteydenpitoa Jeesukseen ja yhteydenpito on jokaisen suhteen perusta. Kun olen jutellut oppilaiden vanhempien kanssa, olen oppinut samalla paljon oppilaistani. Tänään kun lähes kaikkien huoltajien ja oppilaiden kanssa juteltu, huomasin, että luokan ilmapiiri on parantunut entisestään. Lapset saivat vahvistuksen omalle yhteydelleen opeen kun saimme olla hetken yhdessä vanhempien kanssa. Lapset saivat kokemuksen siitä, että heille tärkeät aikuiset kulkevat samaan suuntaan ja ovat samanmielisiä heitä koskevissa asioista. Samalla he saivat kokemuksen siitä, että heidät on huomattu ja otetaan tosissaan. He kokevat olevansa tärkeitä.

No mitä Jumala tähän sitten kuuluu tai rukous. Ajattelen, että yhteys Jeesukseen ja se, että hän saa kasvaa minun elämäässäni synnyttäen Jumalan mieleisiä asioita, heijastuu siihen millainen olen opettajana ja kasvattajana. Etäyhteydet toisiin uskoviin ja heidän kanssaan pidetyt rukoushetket ovat tuoneet uusia tuttavuuksia ja yhteyksiä vahvistaen omaa identiteettiäni Jumalan lapsena, joka on ollut aika häilyvä korona aikana. Tähän liittyy vielä se, että parin vuoden ajan olemme pienellä opettaja porukalla rukoilleet koulumme puolesta joka torstai-aamu ja sen vaikutus alkaa omalla tavallaan näkyä omissa asenteissani. Rukousyhteys on parantanut myös koulumme ilmapiiriä. Yhdessä siunaaminen vaikuttaa niin meihin itseemme kuin myös koko kouluun.

Tämä kaikki kertoo siitä mitä rukous oikeasti on. Ajattelemme tavallisesti, että se on meidän puhettamme Jumalalle ja Jumala vastaa sitten aikanaan tai sitten Raamatussa. Itse koen että rukouksessa Jumala puhuu suoraan minun elämääni. Jumala vaikuttaa heti kun suuntaan ajatukseni häneen ja alan rukoilla. Se on kuin valoon astumista pimeydestä. Rukous on yksityiselle ihmiselle Jumalan tahdon etsimistä omaan elämään. Se korostuu erityisesti kun joudumme koettelemuksiin tai kiusauksiin. Silloin Jumala erityisesti odottaa rukouksiamme, jotta hän voisi auttaa ja samalla kasvattaa meitä. Jumala ei koettele meitä tuhotakseen vaan vahvistaakseen.

Itselleni rukous on sitä, että vien koko ajan asiani hänen eteensä, ne vaikeat ja pimeätkin puoleni itsestäni. Koska jos jäisin kahden vanhan luonnollisen minäni kanssa joutuisin varsin nopeasti eksyksiin ja pimeään. Eli yksi rukouksen muoto on mielestäni se, että ikäänkuin jaamme ajatuksemme Jumalan kanssa. Tiedostamme, että hän lukee meitä kuin avointa kirjaa. Tällainen tapa elää ikäänkuin rukouksessa takaa myös sen etten ole koskaan yksin.


3 kommenttia

Usko

Olin n. 10-vuotias kun ensimmäisen kerran tietoisesti pohdin ajatusta uskovaisuudesta ja uskoon tulemisesta. Tulen kodista, jonka pohjaväre on evankeelinen. Pyhäkoulut ja lähetyspiirit olivat arkipäivää. Uskonasioista ei sen kummemmin puhuttu ja ehkä ainoa ulospäin näkyvä piirre oli iltarukous. Kiroilla ei saanut eikä puhua rumasti aikuisille. Jumala ja Jeesus olivat itsestään selviä totuuksia vaikka emme millään tavalla korostaneet hengellisiä asioita perheemme elämässä. Koko kylä kantoi mielestäni samoja arvoja. Olihan evankeelinen herätys aikoinaan käynyt läpi Alahärmän kylien ja synnyttänyt voimakkaan herätyksen, jonka kasvatteja kotikyläni aikuiset ja vanhukset olivat. Meidänkin perheessä pyhäkoulun opettajia oli jo kolme sukupolvea. Silti meillä ei puhuttu uskovaisuudesta tai uskoon tulosta. Asiat vaan olivat. Kasteopetus oli voimissaan ja Jumalaa kunnioitettiin ja johdatukseen uskottiin. Armo oli tärkeintä.

Kymmenvuotiaana mielenkiintoni heräsi, kun koulumme opettajan yläkertaan muutti vuokralle muuan Niilo Ylivainio. Tämä mystinen mies, joka julisti uskoontuloa ja Jeesusta, toi pienen miehen tietoisuuteen uudet sanat, Jeesuksen seuraaminen ja uskoon tulo. Asia pyöri mielessäni paljon ja usein mietin miten voi seurata miestä, joka on noussut taivaaseen. Miten voisin seurata Jeesusta kuin opetuslapset, jotka kulkivat Jeesuksen seurassa. Ihmiset puhuivat paljon Niilosta ja muistan ne monet tv- ja lehtiuutiset hänestä. Pohdin paljon yksin asioita ja liekö nyt ikääntymisen seurauksena, että nuo lapsuuden ajan jutut ovat alkaneet pulpahdella pintaan. Niin tämäkin asia, kun aloin miettimään uskoa käsitteenä.

Joten silloin 10 vuotiaana, eräänä yönä rukoilin Jumalaa, että hän tekisi minusta uskovaisen. Minulla ei ollut mitään ennakkoajatusta tai kuvitelmaa siitä mitä se tarkoittaa tai mikä minussa muuttuisi, jos näin tapahtuisi, mutta jotenkin ajattelin, että jospa se Jeesuksen seuraaminen siitä jotenkin avautuisi tai jotain vastaavaa. Mutta mitään ei tapahtunut, aamulla elämä oli ihan samanlaista. Itselläni oli kuitenkin selvä ajatus siitä mistä se usko löytyy ja kenen kanssa siitä on puhuttava. En tajunnu sitä, että minähän jo uskoin ja tiesin kuka on uskon lähde l. itse Jumala.

Ensimmäinen Hengellinen kokemukseni oli rippikouluun lähteminen ja rippikoulun ensimmäinen nuortenilta, jossa hälyisän ja meluisan renkituvan eteisessä ujo maalaispoika verkkareissa sai kokea Jumalan hengen kutsun ja lämmön fyysisenä tuntemuksena. Siinä koin että olin löytänyt paikkani maailmassa l. seurakunnan. Kesällä vastasin rippipapin kysymykseen tahdonko seurata Jeesusta ponnekkaasti, että tahdon.

Näin jälkikäteen elämääni tarkastellesani näen, kuinka Jumala tartui tuohon lupaukseeni ja vaikka itse olen välillä harhaillut ja ollut hukassa niin Uskon alkaja ei ole päästänyt otettaan irti. Siksi pohdinkin nyt mitä usko oikeasti on? Mitä se vaatii ihmiseltä?

Me suomalaiset puhumme siitä miten ihminen tulee uskoon. Hän alkaa uskoa, että Jeesus on Herra ja lunastaja. Mutta raamattu ei käytä tällaista ilmaisua. Raamattu sanoo, että usko tulee ihmiseen. Ihmiseen tulee siis jotain ulkopuolelta Jumalalta. Usko on siis Jumalan tekoa ja siksi täydellistä. Siksi se usko, joka meille annetaan ei voi olla epätäydellistä tai epäonnistunutta. Usko ei voi olla epäuskoa vaan epäusko on uskon vastakohta eli synti. Tämä saattaa kuulostaa snoppailulta ja omituiselta, mutta se mitä Jeesus puhuu epäuskosta esimerkiksi opetuslasten kohdalla ei tarkoita epäuskoa Jumalaan vaan epäuskoa siihen että Jumala voi toimia heidän kauttaan. Kyse tällöin on siitä, että ihminen on itse ponnistellut tehdäkseen uskon tekoja ja sellainen on aina tuomittu epäonnistumaan. Uskon määrä ei vaikuta Jumalan toimintaan vaan se että ihminen itse ponnistelee tehdäkseen jotain mikä kuuluu Jumalan tehtäväksi. Ihminen ei osaa tällöin heittäytyä täysin uskon varaan ja olla kanava Jumalan työlle. Ihminen itsessään on epäluuloinen ja aina kapinassa Jumalaa vastaan. Raamattu puhuukin luonnollisesta ihmisestä, sellaisesta jossa ei vielä uskoa ole. Sitä vastoin Hengellisessä ihmisessä usko on ja se on lahjoitettu Pyhän Hengen kautta ja ihmisen uudestisyntymässä. Ihminen syntyy hengelliseksi ihmiseksi, jonka kautta Jumala voi toimia. Kuitenkin tuo luonnollinen ihminen kulkee matkassamme ja kapinoi Jumalaa vastaan. Välillä niin että omat hengelliset silmämme ja korvamme on sen saastaa täynnä estäen Jumalan toiminnan kauttamme. Kuitenkaan Jumala ei siinäkään tilanteessa hylkää lastaan.

Mikä sitten meissä sitten kasvaa jos uskomme ei voi kasvaa. Paavali kuitenkin puhuu paimenkirjeissään kasvamisesta uskossa. Kasvu tapahtuu hengellisessä ihmisessä tuoden esiin Hengen hedelmiä ja nostaen esiin meistä sen mihin Jumala olisi meidät nostanut ja kasvattanut ellei syntiinlankeemus olisi tullut väliin. Meissä kaikissa on se Jumalan lapsen siemen, uskon siemen, joka odottaa vain kasvuaan ja kastelijaansa.

Yksi uskon meille antama tärkeä lahja on toivo. Meille toivoa kuvataan tavallisesti ankkurina ja se onkin varsin hyvä kuva sen luonteesta. Toivo on ankkuroitu kiinni siihen valtaistuimeen, jolla Jeesus juuri nytkin istuu ja rukoilee meidän puolestamme. Meidän toivomme on Jeesus ja se mitä hän teki Golgatan ristillä. Kyse ei ole toiveikkuudesta tai mistään epävarmasta häilyvästä toivotuksesta vaan siitä, että pysyessämme kiinni Jeesuksessa me pelastumme.

Yhä vahvemmin alan ymmärtää sitä miten vähän voin itse tehdä uskoni eteen ja miten paljon voi Jumala tehdä kun luovutan ohjat elämästäni Jumalalle. Minua lohduttaa ajatella, että koko uskoni on Jumalalta enkä sitä voi hukata muuten kuin täysin kääntämällä selkäni Jumalalle. Oma epätäydellisyyteni ja epäilykseni eivät sitä kaada. Huomaan miten se Jumalan minulle suoma siunaus ja rakkaus alkaa kasvaa ja tuottaa aivan uudenlaisia hedelmiä elämääni toisille jaettavaksi. Mietin millaisia lahjoja Jumala tahtookaan elämääni antaa ja miten ne kanavoituvat kauttani lähellä olevien hyväksi. Jumalan voima saa tilaa toimia.

Jokainen meistä on omanlaisensa persoona ja Pyhän Hengen työ suodattuu ihmisyytemme läpi ja siksi myös jokaisen kutsu Jumalan työhön on erilainen. Emme voi matkia tai toistaa sitä mitä muut ovat tehneet vaan meillä on vapaus tehdä Jumalan töitä sellaisina kuin olemme, armosta ja sen antamasta levosta käsin


1 kommentti

Sekahedelmäsoppaa Pyhällä Hengellä kiitos!

Nyt kun aloitin ruotimaan hengellisiä perusasioita ja arvoja, arvelin palata Pyhän Hengen toiminnan pohtimiseen sen perusteella, mitä olen nähnyt ja kokenut tämän pienen matkani aikana läpi Suomen kristillisen kentän. Kun palasin vuosikymmenten jälkeen seurakuntayhteyteen etsimään Jumalan kasvoja ja yhteyttä Jeesukseen, tajusin, että avainta asioiden ymmärtämiseen ei löytynyt sisältäni. Niin kuin en kyennyt synnyttämään itsessäni uskoa, en kyennyt ymmärtämään omin voimin Raamattuakaan. Kaikenlaiset pikku filosofoinnit jumaluuksien ja kuoliaaksi halaavan rakkauden liepeillä eivät olleet antaneet oikeastaan minkäänlaista vastausta siihen, että miksi olin olemassa. Minusta itsestäni ei löytynyt sisältä yhtään mitään. Ei salattuja sielun voimavaroja eikä mitään, mikä voimaanuttaisi kulkemaan eteenpäin. Aloin ymmärtää, että kyse ei ole uskonnosta tai uskonnollisuudesta rituaaleineen, vaan siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että joko Jumala on kokonaan totta tai sitten täyttä satua. On nieltävä koko Raamattu tai unohdettava koko juttu. Päätin ottaa riskin ja valita ensimmäisen vaihtoehdon ja eräänä yönä laitoin kädet ristiin ja sanoin että tässä olen, olen Jeesus sinun. Tässä on käteni ja jalkani, käytä niitä. Pyysin Pyhää Henkeä tulemaan elämääni. Seuraavana aamuna raamattu aukesi aivan uudella tavalla ja jokaisella sivulla oli Jeesus.

Palaan säännöllisesti ajatuksissani tähän tapahtumaan, koska se pitää minut heikoilla hetkillä minut kiinni Jumalassa. Mutta tämä ei ole tämän postauksen pääpointti, vaan se on siinä, että otammeko Jumalan toiminnan ja Pyhän Hengen tosissamme omassa elämässämme. Uskallammeko pyytää Pyhää Henkeä toimimaan vai onko meillä vedetty käsijarru päälle. Onko uskoontulo hetkemme sinetöitynä sydämeemme ja olemme jääneet hellimään sitä muistoa. On ihana kuunnella uskoontulokertomuksia seurakunnassa ja moni saa juuri niistä sen kimmokkeen antaa elämänsä Jeesukselle. Mutta saako Pyhä Henki lupaa tehdä muita asioita seurakunnassa?

Luterilaisissa seurakunnissamme saamme paljon kuulla opetusta Pyhän Hengen hedelmistä. Eli tietoa siitä mitä kaikkea ihanaa ihmiset ovat tehneet toisilleen, kun ovat saaneet kokea sen ihmeellisen armon Jeesuksen kohtaamisen kautta. Hengen hedelmät ovatkin niitä upeita asioita, joiden kautta maailma näkee millainen on Kristuksen seurakunta parhaimmillaan. Mutta murheellista on se opetus, jossa opetettaessa armolahjoista, aletaankin puhua Hengen hedelmistä ja inhimillisistä taidoista, joita ihminen kykenee itse harjoittelemaan ja oppimaan. Syntyy merkillinen sekahedelmäsoppa, jossa lopulta kaiken keskellä onkin ihminen tarpeineen ja taitoineen toisia palvelemmassa ja viihdyttämässä. Sellainen sekalainen seurakunta pyöriikin vallanmainiosti ilman Pyhää Henkeä. Humanismi synnyttää aivan yhtälailla hyviä ja arvokkaita asioita ja niitäkään ei pidä väheksyä, mutta humanismi itsessään ei pelasta ihmistä. Kristillinen seurakunta voi ja sen pitääkin tuhlata Hengen hedelmiään seurakunnan ulkopuolelle mutta armolahjoista ne on erotettava vissisti.

Pyhän Hengen armolahjat eivät nouse koskaan ihmisestä ja ihmisen taidoista. Pyhä Henki voi tehdä kyllä uskon kautta ilkeästä ihmisestä yksilön joka kykenee tuottamaan Hengen hedelmiä ja rakastamaan toisia mutta siinä vaiheessa teot ovat jo epätäydellisen ihmisen tekoja. Armolahjat ovat oikeastaan heikkojen evästä. Pyhä Henki toimii usein silloin kun ihmisen omat voimat kyvyt ovat kokeneet täydellisen konkurssin ja hän itse ei enää kuvittele itsestään mitään vaan hän joutuu turvautumaan täysin Jumalaan. Kun Pyhä Henki toimii, on se täysin Jumalan toimintaa ja tulee silloin ihmisen ulkopuolelta. Ihmisen muuttuu täysin välikappaleeksi. Hän on ikäänkuin putki joka johtaa Jumalan luota kohteen luokse. Putki ei siis tee mitään muuta kuin on se mitä on.

Samalla tavalla niinkuin Armo on ihmisen vaikea tajuta niin myös Pyhän Hengen lahjat ovat vaikeita ottaa vastaan ja antautua Pyhän Hengen käytettäväksi. Siksi ajattelenkin, että kun Jeesus moittii opetuslapsia uskon puutteesta niin kyse voisi olla siitä, että he eivätvielä tajunneet sitä ettei heidän itse pidä tehdä mitään vaan Jumala koko ajan Pyhän Hengen kautta tekee kaiken! Kyse on samasta mitä Pietari teki myrskyssä. Hän astui sokeasti uskoen laidan yli ja käveli vedenpäällä kunnes alkoi katsoa jalkoihin ja yritti itse pysyä pinnalla ja samalla hän alkoi vajota. Hän tarvitsi Jeesuksen käden jotta ei vajonnut. Me olemme samassa tilanteessa On astuttava veneestä ulos ja pyydettävä Pyhän Hengen lahjoja jotta voisimme palvella ympärillä olevia ihmisiä Jumalan lahjoilla ja todisttettava siitä kuka Jumala on. On pidettävä välillä Jeesusta kädestä ettemme uppoa ja vähitellen opimme luottamaan että Jumala on se joka toimii ja olemme hänen voimansa välikappaleita.

Me voimme palvella Hengen hedelmillä lähimmäisiämme joka päivä, koska Jeesuksen rakkaus antaa meille voimia siihen. Mutta sekahedelmäsoppaa, jossa omat kykymme ja Jumalan voima sekoittuvat, sitä kannattaa välttää. Sillä jos kuvittelemme että omaamme ihmisinä jotain jumalallisia kykyjä niin silloin sopan ainekset eivät taida olla taivaallista alkuperää. Armolahjat ovat Jumalan erityisiä tapoja puuttua tähän maalliseen elämäämme yliluonnollisella tavalla ja Pyhä Henki antaa ne meille. Ilman Pyhän Hengen toimintaa ei ole uskoa eikä mitään muutakaan. Jumalan Pyhä Henki ylläpitää kaikkea ja on Jumalan täällä maailmassa vallitseva persoona. Tähän loppuun voisi sanoa, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen!


Jätä kommentti

Odota Herraa

Eilen hiihtolenkillä kuuntelin pitkästä aikaa hengellistä musiikkia. Tavallisesti kuuntelen Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen luentoja, mutta nyt saatuani Jeremian kirjan loppuun päätin pitää vähän taukoa ja antaa Sanan levätä mielessäni ja sielussani. Jeremian kirja kutsuu meitä punnitsemaan omaa suhdettamme Jumalaan. Eräs kappale soittolistalta, jonka spotyfy oli laatinut minulle, sai minut kiinni juuri Jumala suhteeni vääristymästä. Tajusin miten omavoimaisesti olin alkanut elää omaa elämääni. Miten olin vähitellen alkanut murehtimaan omia asioitani ja pohtimaan miten ratkaisisin niitä löytämättä kuitenkaan minkäänlaista keinoa tehdä mitään asioille. Kappale on Ilta Music kokoonpanon Lähellä Sinua.

Kappaleen sanoitus kuvaa Herraani Jeesusta ja hänen asennettaan minuun. Miten Jumala on tehnyt Jeesuksessa kaiken valmiiksi. Minun osani on jäädä odottamaan Jumalaa ja olla hänen läsnäolossaan. Eli luottamaan siihen että Jumalan suunnitelma minunkin kohdalla toteutuu ja hänen lupauksensa pitävät. Omat ponnisteluni eivät olekaan niin tärkeitä kuin olen kuvitellut.

Olen jollain tavalla jopa syyttänyt Jumalaa siitä mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Olen tuskaillut sitä, että Jumala läsnäolo ja siunaus tuntuu kadonneen elämästäni. En ole tajunnut sitä, että vaikka luen ja tutkin Jumalan sanaa, en ole päästänyt Sanaa sulautumaan sisälleni vaan olen järkeni avulla pyrkinyt ymmärtämään sitä. En ole lapsen tavoin kyennyt heittäytymään Isän syliin ja luottamaan että kaikki menee hyvin.

Ehkä tämän korona-ajan yksi kirous on yhteyden puuttuminen seurakuntaan. Pienessä piirissä eläminen uittaa salakavalasti yksinäisyyden ja yksinkulkemisen harhan elämään. Uskossa kun on nimenomaan kyse suhteista. Suhteesta Jumalaan ja seurakuntaan.

Jeesus ilmestyskirjan sanan mukaan kolkuttaa ihmisen sydämen ovelle ja hän pyytää päästä aterioimaan hänen kanssaan. Hän ei tee sitä väkivalloin vaan hän odottaa sitä että ihminen suostuu avamaan oven. Omat touhumme ja pyrkimyksemme saattavat joskus vaientaa tuon koputuksen. Emme halua Jeesusta sotkemaan omia suunnitelmiamme. Näin yhteys Jumalaan ja Jeesukseen katkeaa ja suhteemme kärsii. Voimme lukea sanaa ja rukoillakin Jumalaa, mutta jos emme aiokkaan päästää Jeesusta sisään emmekä luota hänen mahdollisuuksiinsa muuttaa meitä ja olosuhteitamme, on edessämme hiljaisuus ja erämaa.

Itse koen olevani jälleen parannuksen paikalla, mutta en voi tehdä sitä yksin vaan tarvitsen siihen Pyhän Hengen uudistavaa voimaa. Näin on meidän kaikkien laita. Emme voi itse parantaa itseämme ja kannatella uskoamme. Sen voi tehdä vain Jeesus.


1 kommentti

Kelpaanko minä?

img_20200805_192549Kesän mittaan olen kamppailut tuon otsikon kysymyksen kanssa. Jokaisella on omat tarinansa ja oman elämänsä kanssa joutuu näköjään vähän väliä jonkin asteiseen henkiseen ja hengelliseen konkurssiin. Syyt eivät aina ole edes isoja ulkopuolisin silmin, mutta sisäiseen kamppailuun joutunut kristitty ei aina kykene tarkastelemaan omia kipujaan ulkopuolisen silmin. 

Itse olen kamppailut oman kutsumukseni kanssa. Oma jaksamiseni on ollut koetteella jo pidemmän aikaa ja kaikki hengellinen, joka liittyy tuohon kutsuun on tuntunut epämiellyttävältä. On tullut tunne, että en jaksa ja halua opettaa ja julistaa sanaa. Olen jopa kyseenalaistanut välillä koko uskoni perusteet.

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

Room. 7

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.21Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 

Paavalin parahdus omasta heikoudestaan on alkanut elää minussa. Oman parannuksen tekoni  heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä paljastunut ja tajuan kuinka riippuvainen olen Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ilman Jeesusta tuhoutuisin. Synti, joka itselleni ehkä eniten yhteyden puutetta Jumalaan ja lähimmäisiin, näkyy penseytenä ja välinpitämättömyytenä. Väsymys ja masennus ruokkii tätä kaikkea.

Miksi siis kelpaan Jumalalle yhä vaikka sisälläni Syyttäjä jatkuvasti nostaa eteeni lain, joka toistuvasti tuomitsee minut. Eilen illalla otin pitkästä työn alle Daavidin ja Saulin elämän luvun alle. Kaksi Jumalan valitsemaa suurta miestä, joista toinen sortui Jumalan viitoittamalta tieltä ja toinen ei. Saulin tarinassa vaikuttaa olevan jopa kunniallisempia elementejä kuin Daavidin tarinassa. Daavid jopa tapattaa miehen saadakseen tämän vaimon itselleen. Tästä suhteesta syntyy  yksi Jeesuksen esivanhemmista.

Daavidin elämästä voimme oppia, että ihminen, joka virheistään huolimatta elää jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä ja etsii hänen tahtoaan, säilyttää Jumalan siunauksen elämässään. Tällainen ihminen on juuri oman heikkoutensa ja sen tunnustamisen tähden sopiva työrukkanen Jumalan käyttöön. Hän on tyhjä astia jota Jumala voi käyttää ja täyttää.

Syyttäjä, sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin horjuttamaan meidän ja Taivaallisen Isän välistä suhdetta. Se pyrkii nostamaan meidän syntisyydestämme yhä uudelleen asioita ja aiheita horjuttamaan  uskoamme. Ja jos kuvittelemme, että usko on jotain mitä me itse olemme löytäneet on se helppo myös kadottaa. Mutta jos muistamme, että usko on armolahja Jumalalta ja kokonaan Jumalalta tullutta, emme voi sitä kadottaa tyhjään. Saamme roikkua kiinni Jumalan lupauksissa ja Evankeliumin ihmeellisessä armossa silloinkin, kun emme jaksa suorittaa. Silloin saamme vain olla Jumalan suurella kämmenellä. Silloin Henki huokaa puolestamme Jumalan puoleen sanomattomin sanoin ja toteutuu Jeesuksen sana, minä annan teille rauhan!


2 kommenttia

Koulu alkoi

mde

Koulusulku on ohi ja paluu uuteen normaaliin on alkanut eli kaikki on ihan sekaisin. Ensimmäinen päivä oli hallittua kaaosta, jossa yritimme ohjata lapsia pysymään edes jonkinlaisten turvavälien päässä toisistaan.  Se oli kuin olisi yrittänyt estää luonnonvoimia toimimasta. Itse aloitin kollegani (ja taistelutoverini Kristuksessa) kanssa koulun väistötiloissa Pyhän Annan kirkossa ja seurakunta salissa. Paikka sopi hyvin meille kahdelle. Koulun kaksi ”hihhulia” pääsi lukkarin koulua pitämään ristin varjoon. Jotenkin se sykähdytti muuten niin penseää oloa.

Lasten olemus ja into kertoo jotain siitä miten Jumala suhtautuu meihin ihmisiin. Evankeliumi on myös kuin luonnonvoima, jota ei pysäytä mikään. Ihminen on aina pyrkinyt patoamaan sitä ja estämään sen toimintaa, mutta 2000 vuotta se on levinnyt ja muuttanut maailmaa. Se on vallannut alaa viholliselta ja tekee sitä edelleen. Korona-aika on herätellyt ihmisiä ja seurakuntien messuja on kuunnellut etänä ennätysmäärä ihmisiä. Nyt olisi aika sitten opettaa sanaa näille ihmisille. Moni yhteisö ja seurakunta onkin liittänyt etäpalveluksiinsa jatkot, joissa keskustellaan tai opetetaan raamattusta.

En ole juuri jaksanut kirjoittaa tämän kaiken korona-hässäkän keskellä, mutta toivon että se Sanan opiskelu ja kahden kuukauden jakso, kun sain opettaa niitä viittä kolmasluokkalaista poikaa, poikisi tännekin jotain jaettavaa. Nimittäin nuo pojat olivat uskomattoman kiinnostuneita Jeesuksesta ja kaikesta mikä liittyi Jumalaan. Viimeisenkin oppitunnin viimeinen kysymys ei ollut yhtään sen vähempää kuin se, että miksi Jumala ei pysäyttänyt Hitleriä ja Pol Potia. Voitte kuvitella millainen keskustelu syntyi Synnistä  ja ihmisen vapaudesta valita. Se mistä tuo naskali tiesi Pol Potin, tuon hirmuhallitsijan, voi vain arvailla.

Mutta tärkeintä tässä on se, kuinka  Jumala kannatteli minua näiden poikien kautta, kun muuten on ollut monella tavalla ahdasta. Kirjoitinkin heidän vanhemmilleen, että olemme yhdessä luodanneet syviä vesiä, parantaneet maailmaa ja nauraa rätkättäneet.

Yksi tärkeä pyssähtymispaikka päivittäin on ollut Sana-lehden ja KRS:n Korona-baari Facebook-ryhmä. Siitä on muodostunut iso yhteiskristillinen paikka rukoukselle, jakamiselle ja kannustamiselle. Hyvä moderointi on taannut rauhan riitelyltä ja turhalta kiivailulta ja se on sitä uutta normaalia, jota toivon enemmänkin tähän maahan ja siioniin.

Viikonloppuna taas ryntään mummolaan viemään ruokaa ja tekemään pihatöitä, niinkuin olen tehnyt nyt joka viikonloppu koko kevään. Se on osa tätä uutta normaalia.

Siunausta sinulle!

 


1 kommentti

Kirotun maan asukkaat

Uskonnollinen kieli on vaikeaa. Ihminen syntyy ja elää omassa kuplassaan. Jonkun kupla on turvallinen ja toisen kupla hukuttaa huoliin. Tulkitsemme kaikkea oman kuplamme läpi, myös uskontoja. Tässä korona-taudin saastuttamassa maailmassa on helppo ymmärtää miten haavoittuvassa maailmassa elämme. Ihmisen hallinta on näennäistä. Arvomme ovat koetteella ja apu kaukana. Itse teen sekä lähiopetustyötä että etäopetusta. Olen kolmannen luokan opettaja ja joitain oppilaita käy koulussa pakon edessä. Sisälläni velloo jatkuvasti epämääräinen pelko. Koen, että Jumala on ainoa joka voi auttaa ja antaa rauhan. Siksi ajattelin kirjoittaa jotain siitä totuudesta, jota niin monet perään kuuluttavat. Mikä on totuus Kristinuskossa? Kaikki ei tähän mahdu, mutta joitain hajatelmia kuitenkin.

Kristinuskon ytimeen kuuluu syntiinlankeemus, jossa koko luomakunnan herruus siirtyi sielunviholliselle. Elämme Jumalan silmissä kirotussa maailmassa. Tästä ajattelusta syntyy perisynnin käsite. Miten  tällaista kieltä pitäisi ymmärtää.

Jos elää kuplassa, johon ajatus elävästä Jumalasta ei kuulu tai että maailmamme juuri niin hyvä kuin ihminen voi siitä tehdä, vaikka jonkinlainen Jumala olisikin olemassa, niin silloin kuva synnistä kaventuu tekoihin ja elämäntapoihin. Ihminen voisi omalla toiminnallaan tehdä kaikesta täydellistä. Näin synnistä tulee paholaiselle erityisen mieluinen asia. Kukaan ihminen ei kykene puhdistamaan elämäänsä niin, että kaikki teot olisivat puhtaita. Kuitenkin tällaisessa kuplassa ihminen yrittää epätoivoisesti elää synnitöntä elämää. Elämä kirotussa, paholaiselle luovutetussa maailmassa on ihmiselle yksin toivoton paikka pysyä puhtaana. Moni ajattelee, että jos Jumala on, niin minä ainakin olen ihan mukava ja hyvä ihminen ja kelpaan kyllä Jumalalle.   Kun alamme tarkastella ihmisen syntejä ja tekoja tältä pohjalta, edessä on vain kaksi vaihtoehtoa, joko se, että joudumme muuttamaan raamatun myyttien kokoelmaksi ja elämänfilosofian oppikirjaksi tai hylätä se kokonaan. Piru voittaa molemmissa tapauksissa. Kristinuskon mukaan tällainen kupla on tuhoisa.

Jos taas Raamatun Jumala on elävä ja todellinen ja Raamatun käsitys synnistä on tosi, riisuu se paholaisen aseista kokonaan. Ihminen, joka kykenee tunnustamaan sen, että oma elämä ei koskaan tule tarpeeksi hyväksi ilman Jeesusta, on pahan ulottumattomissa. Tällainen ihminen suostuu myöntämään syntisyytensä ja alistuu lain tuomiolle tietäen, että Jeesus on jo kärsinyt hänelle lankeavan rangaistuksen.

Jumalan pelko ja nöyryys  ei ole nöyristelyä vaan sitä että tunnustaa Jumalan kaikkivaltiuden ja voiman ja uskoo elävän Jumalan poikaan Jeesukseen. Siihen sisältyy ajatus, että Jumala todellakin ilmoittaa itsensä meille Raamatun kautta. Raamattu ei siis ole joitain irrallisia kokemuksia Jumalasta eikä Jumala ole jokin ideaali filosofinen ajatus jostain elämän alkuunpanevasta voimasta. Itse olin aikoinaan langeta tähän universalismiin.

Maailma tahtoo vääristää koko ajan kuvaamme Jumalasta ja Raamatusta. Siihen samaan syyllistyy myös seurakunta tavan takaa löytämällä raamatusta asioita joita siellä ei ole. Suurin valhe on, ettei uudelleen langennut ihminen voisi palata Jumalan yhteyteen, koska silloin pelastus olisi ihmisen tekojen varassa. Jeesuksen sovitus on historiallinen kertakaikkinen teko, jossa koko maailman synnit sovitettiin. Se joka suostuu tähän sovitukseen uskomalla sen, pelastuu. Pelastusta ei siis ansaita raahamalla syntejämme kerta toisensa jälkeen ristin juureen, vaan uskomalla, että ne on jo kannettu kerralla. Myös meidän vielä tekemättömätkin syntimme. Miksi? Siksi, koska Jeesus kantoi kerralla koko elämämme, ihan kaiken.

Me elämme langenneessa maailmassa syntisinä, mutta Jumalan pyhinä Jeesuksen tähden. Usko Jeesukseen pelastaa, ei meidän kippurointimme oman heikkoutemme kanssa. Maallinen vaelluksemme tulee olemaan Jumalan silmissä aina vajaata, eikä se tule koskaan riittämään. Sielunvihollinen yrittää riistää meidät Jumalan luota nostamalla heikkouttamme eteemme yhä uudestaan. Siksi Paavali opettaakin meitä sanomaa, että heikoutemme on meidän vahvuutemme. Sielunvihollinen tietää tämän ja yrittää lyödä kiilaa meidän ja Jeesuksen väliin.

Tämän kallion päälle rakentuu seurakunnan rakennus. Joku pytinki on komea ja joku taas matalampi. Yhtä kaikki ne ovat  Paholaiselta Jumalalle takaisin vallattuja alueita. Jos ihmettelet joskus, miksi Israel merkitsee niin paljon kristityille, niin yksi merkitys on siinä, että se on Jumalan maata, jota kansa sai asuttaa ja pitää siitä huolta. Meille Israel on kuva Jumalan hallintavallasta ja ikäänkuin ikkuna Jumalan todellisuuteen.

Seurakunnan tehtävä on siis ottaa takaisin sitä mikä on Jumalan valtakuntaa. Kun Jeesus sanoo etsin ensin Jumalan valtakuntaa tarkoittaa siis tätä. Etsi paikkoja joissa Jumalan valtakunnan todellisuus on Jeesuksen kautta on totta ja elä siinä yhtedessä. Liittyessäsi seurakuntaan sinusta tulee Jumalan valtakunnan suurlähettiläs ja maa jalkojesi alla on Pyhää

Ja Jeesuksen omat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Jeesus itse vietti aikaa niiden kanssa joita muut hyljeksivät. Miksi siis sinä et kelpaisi. Jeesus kertoo raamatussa, että hänen ikeensä on kevyt kantaa. Hän ei halua antaa meille lisää taakkoja, vaan hän lahjoittaa pelastuksen ja rauhan ihmisen sydämeen. Hän odottaa meitä kotiin!

 


2 kommenttia

Kristillinen elämäntapa

Voisiko olla niin että kirkolle parasta mainosta olisi Jeesuksen kaltaisuus. Karismaattisissa piireissä tätä ilmaisua on käytetty jo vuosia ja välillä aika kritiikittömästi. On ajateltu, että kun minusta tulee Jeesuksen kaltainen, alkaa ihmeitä tapahtua kuin liukuhinalta ja pyhitys monikertaistuu. No aika moni tuolle tielle lähtenyt on polttanut näppinsä pahemman kerran. Ehkä siksi maassamme onkin levinnyt seurakunnissa sellainen käsitys, että kaikki liika touhuaminen, rukoilu toisten puolestaja ja aktiiviinen evankelionti on paheksuttavaa. Ajatellaan, että usko on yksityinen asia, jonka ei tule näkyä. Tätä tukee myös yleinen henki maailmassa. Omavanhurskauttamista vältellessä seurakunnat ovat halvaantuneet palvelulaitoksiksi. Ihmisten loukkaantumisen pelossa ilmiö on leviämässä kaikkialle oikeuslaitostamme myöden.

Jeesus mallinsi selkeästi  opetuslapsilleen  millaista on elämä Jumalanvaltakunnassa. Opetuslapseuttaminen on Jeesuksen toimintamalllin siirtämistä eteenpäin ja siksi opetuslapseus on Jeesuksen kaltaisuutta. Kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin on jostain hiipinyt ajatus ettemme voi järjellisellä tavalla toimia kuten Jeesus l. rukoilla sairaiden puolesta ja tehdä sitä mitä Jeesus ja hänen opetuslapsensa teki. Mitä raamattu sanoikaan järjenpäättelyistä ja uskosta. Toki maalaisjärjen käyttö on elämässä sallittua mutta se ei estä uskon varassa toimimista.

Kun katson millaiset asiat ovat Jeesuksen toiminnan keskiössä niin aivan ensimmäiseksi nousee esiin sydämen asenne ihmisiä kohtaan. Jeesus ei torju ketään. Vähän väliä hänet löytää syömästä syntisten kanssa ja opettamassa ihan tavallisia ihmisiä.  Yhdessä syöminen on raamatussa merkittävin kuva yhteydestä ja toisen hyväksymisestä.  Joka tilanteessa Jeesus syö ja juhlii ihmisten kanssa. Jopa ensimmäinen ihme-kertomus liittyy hääjuhlaan ja voisimme kuvitella että ihan samalla tavalla hän toimisi suomalaisissa kesähäissä.

Syvimmillään Jeesuksen asenne näkyy suhtautumisesta naiseen, joka avaa hiuksensa ja kuivaa niillä Jeesuksen jalat. Juhlien isäntä näkee tilanteessa huonomaineisen naisen, joka rikkoo törkeästi käyttäytymissääntöjä kun Jeesus taas katsoo naisen sydämeen ja näkee haavoittuneen ja kärsivän ihmisen.

Myös tuon asenteen haluaisin näkyvän meidän kristittyjen elämässä kaikilla tasoilla ja kaikissa tilanteissa. Meidän tulee nähdä ihmiset kuten Jeesus näki. Jeesus kutsuu meitä kohtaamaan kaikkein vähimmät ja syntisimmätkin ihmiset rakkaudella ja armolla. Sinisilmäisesti Jumalaan luottaen.

Jeesuksen aikana selootit olivat aikansa nationalisteja ja he odottivat Jeesuksesta pelastajaa, joka veisi heidät voittoon Roomasta. Jeesus ei kuitenkaan asettunut kenenkään puolelle. Hän näki vain ihmisen. Hänen tähtäyspisteenä oli iankaikkisuus.

Jeesus lähettää meidät ihmisten pariin siunaamaan ja rukoilemaan. Jeesuksen kaltaisuus alkaa sydämen asenteen muuttumisesta. Jumalan Pyhä Henki tekee muutos työn meissä jos annamme  sen tapahtua.  Näin Jumalan valtakunta voisi taas voittaa alaa maailmalta.

 


2 kommenttia

Jeesus auta!

Pohdin pitkään otsikkoa, koska haluaisin kirjoittaa sinulle, joka etsit apua ja lohdutusta elämääsi. Sinulle joka olet menettänyt luottamuksen siihen, että tästä selvitään. Ajattelet, että ehkä uskoon tulo olisi ratkaisu, mutta pelkäät päästää irti vanhoista tavoistasi. Saatat ajatella, että ehkä minusta ei ole Jeesuksen seuraajaksi ja ”uskovaiseksi”. Ehkä kammoat sitä, millaisena pidät tuntemiasi uskovia. Et halua olla omituinen. Silti ajatus ”Jeesus auta” ”Jumala auta” on se mitä tahtoisit sanoa ja huutaa sisälläsi.

Haluan sanoa sinulle, että sinä riität ja olet kelvollinen Jumalalle juuri sellaisena kuin olet. Sakkeus ja Matteus olivat ihmisten vihaamia tulliveron kerääjiä. Kovia ammattilaisia alallaan. Molemmilla miehillä elämän väärät valinnat ja yksinäisyys korvensi sisuksissa, rahaa oli, samoin valtaa. Mutta kun Jeesus tuli heidän luokseen, kaikki muuttui.  Jeesus ei kysellyt tai epäillyt miesten motiiveja. Hän ei vaatinut heiltä mitään.  Jeesus näki heidän sisimpäänsä ja hyväksyi heidät. Hän hyväksyy myös sinut!

Raamatussa kerrotaan miten Jeesus näkee syntisen naisen sydämeen kun muut näkevät vain hänen tekonsa. Jeesus hyväksyy hänet kyselemättä, vaikka tuo nainen julkealla tavalla rikkoo yhteisön sääntöjä paljastamalla hiuksensa miehen ja koko kylänväen edessä. Sama kuin hän olisi ollut alasti. Jeesusta ei kiinnosta meidän ulkoinen olemuksemme, vaan se mitä olemme sisimmässämme.

Jumalan valtakunnassa on voimassa vain preesens, se mikä on tilanne nyt.  Opetuslapset ovat meidän silmissämme täydellisiä Jeesuksen seuraajia mutta todellisuudessa he eivät ymmärtäneet yhtään sen enempää asioista kun mitä mekään, silti  Jumala toimi heidän kauttaan. Jumala on nyt ja elämä hänen kanssaan on edessä!

Huuda Jumalan puoleen ja pyydä Jeesusta elämääsi!