kipu | Blogitaivas

Olen viimeiset kuukaudet joutunut pohtimaan oman uskoni perustuksia. Mihin oikeastaan uskon ja miten uskon. Olen pitänyt joitakin puheita ja opetuksia jotka sivuavat tätä pohdiskelua ja yrittänyt hahmottaa raamatusta sitä mitä on kristinusko ja kuka on Jumala.

Jumalan persoona herättää minussa tällä hetkellä lähinnä pelonsekaisia ajatuksia. Päällimmäisenä on valtava kunnioitus häntä kohtaan. Jumala on niin ääretön ja valtava, etten osaa hahmottaa hänestä yksityiskohtia. Hän on kaikkialla, mutta en tavoita häntä millään aisteillani. Siksi välillä tuntuu että huudan elämäni tuskaa tuuleen, jossa kukaan ei kuule eikä kukaan vastaa.

Raamatussa meille opetetaan, että usko syntyy kuulemisesta eli Jumalan sanasta. Johannes aloittaa evankeliuminsa kertomalla, että alussa oli Sana ja Sana on Jeesus. Että sanalla on kaikki luotu. Sana eli Jeesus synnyttää uskon. Usko ei lopultakaan ole jotain jonka voin itse synnyttää itsessäni. Voin ainoastaan viettää aikaa Sanan kanssa.

Nahumin kirjassa, sen alkujakeissa on ajatus siitä, kuinka voimme kestää Jumalan edessä, joka voi hävittää koko maanpiirin. Nahumin tekstiä ei ole julistettu vain hänen aikalaisilleen, vaan myös meille. Olen aloittanut tämän tekstin helmikuulla ja siitä asti olen kipuillut oman itseni kanssa ja viime yönä Jumala lähestyi minua unen kautta nostaen esiin sen kutsun, jonka hän on minuun istuttanut. Kutsun ,jonka osa on esimerkiksi tämä blogi-alusta. Kutsun evankelistan osaan. Sen miksi kirkko ja seurakunta on olemassa. Eli julistamassa Jeesusta Kristusta, Maailman vapahtajaa ja valoa.

Minun sieluni ja ruumiini haluaisi tehdä aivan eri asioita, aivan kuten Paavalikin jo kipuili. En tiedä mikä oli hänen pistimensä ja kipunsa, mutta minä olen oppinut tuntemaan omani. Kipu elämässä ei ole mieltä ylentävä asia, mutta se voi olla asia jonka kanssa on pakko mennä Jumalan luo. Sen olen joutunut nyt tekemään ja Jumala vastasi heti.

Minun uskoni ja elämäni perusta on Jeesus, hyvä paimen. Ei minä, Tapio, ja minun tarpeeni. Jumala tietää mitä minä tarvitsen siihen, jotta voin kulkea sen tien, joka Jeesus on. Jumala tietää mitä tarvitsen että ymmärrän sen totuuden joka Jeesus on ja jumala tietää mitä tarvitsen jotta voin elää todeksi sen elämän joka Jeesus on.

Tänään on jälleen seurakunnassamme Majatalo-ilta. Olemme järjestäneet niitä nyt yhdeksänä vuotena ja ensi syksynä vietämme kymppisynttäreitä. Majatalon isännyys on langennut minulle, vaikka aluksi suhtauduin siihen melko nihkeästi. Ajatus edessä olemisesta ja vastuunkantamisesta niin isosta asiasta pelotti. On eri asia seisoa luokan edessä kuin seurakunnan edessä. Molemmissa on valtava vastuu, mutta jollain tavalla ajatus omasta heikkoudesta ihmisenä Jumalan edessä nosti kynnystä. Nykyään se lohtu ja hyvä mieli jokaisen Majatalo-illan jälkeen saa minut jatkamaan iltojen vetämistä. Idea Majatalo-illoista on peräisin Simojoen Pekalta ja hän on kannustanut meitä alusta asti.

Kannustimena on ollut näky seurakunnasta toimivana ihmisten muodostamana yhteisönä sen sijaan, että seurakunta nähtäisiin jonkilaisena kirkon palveluorganisaationa, jossa työntekijät vastaavat kaikesta toiminnasta. Kirkko ei ole laitos vaan elävä yhteisö. Kirkkon pitää elää ja hengittää samaan tahtiin kuin ympäröivä yhteiskunta ja sen muodostaman Kristusruumiin tulisi kuvastaa Jumalan todellisuutta maailmalle. Toivoa ja Jumalan rakkautta.

Luin aamulla Risto Santalan kirjaa Pieni astia Pyhässä maassa. Kirja kertoo siitä suuresta menetyksestä, joka kohtasi Santaloiden perhettä Pyhällä maalla, kun heidän seitsemänvuotias poikansa menehtyi pitkän sairauden jälkeen. Kirja nostaa iankaikkisuus näkökulman ihmiselämän keskiöön. Ilman iankaikkisuutta ihmiselämän perspektiivi kutistuu olemattomiin ja horisontin taakse purjehtiva elämän laiva katoaa pysyvästi. Jumalan todellisuus, Jumalan valtakunta ja sen vaikutus tässä ajassa lakkaa olemasta. Henki on poissa.

Iankaikkisuus ja sen tavoittaminen muuttaa kuitenkin koko elämän merkityksen. Kuoleman vallan murtuminen Golgatalla vapauttaa ihmisen elämään ja palvelemaan täysillä ilman kuristavaa kuoleman pelkoa. Menetyksestä ja kuolemasta tulee voitto. Suru ja itku saavat merkityksen, kun kuolemasta tuleekin kotiin ja perille pääsemisen juhla.

Jeesus itkee Raamatunlehdillä kolme kertaa. Joka kerta hän itki rakkauden tähden. Kun Pietari itkee raamatussa, tekee hän sen katkerana ja pettyneenä itseensä. Kuinka usein meidän itkumme on tuota pettyneen Pietarin katkeraa itkua, joka katsoo sisäänpäin, ihmiseen itseensä. Siihen pimeyteen, jossa ei ole valoa.

Minäkin itken usein omaa itseäni. Pettymystä siihen kaikkeen mitä minussa on. Rakkauden puutetta ja voimattomuutta. Minusta itsestäni ei löydy kuin alkuja pettymyksille. Jopa rakkaus sisältää ihmisellä pettymyksen siemenen. Lopultakin meissä kaikissa on vain pohjatonta kaipuuta, jonka tahdomme täyttää jollain ja kun kaipuumme ei täyty, jää jäljelle itsesääli. On todettava, että suurimmankin onnen ja riemun jälkeen ihmiselämä antaa palkinnoksi vain kärsimystä. Tämän kaiken toteaminen vetää maton alta ja paljastaa lopulta sen miten heikko ihminen olen.

Kun Jerusalemin temppeli valmistui Salomon toimesta oli sen keskellä pimeä ikkunaton huone. Jumalan asuinsija ja kaikkein Pyhin. Jumala kertoo sen kautta meille, että hän kohtaa ihmisen pimeydessä. Hän kohtaa ihmisen heikkoudessa, sielä missä katkera itku saa lopultakin lohduksen. Kun valo ja rakkaus saa voittaa pimeän ja katkeruuden.

Me uuden liiton ihmiset olemme Jumalan temppeleitä. Ilman Jeesusta sydämemme, kaikkein pyhin, on vain pimeä huone. Mutta kun avaamme sydämen Jeesukselle ja henkemme tavoittaa iankaikkisuuden ja toivon perspektiivin, muuttuvat elämämme itkut rakkauden kyyneliksi. Pimeys ja heikkous antavat tilaa Jumalan valolle ja voimalle.

Seurakunta on paikka tätä kaikkea varten. Se kaikki hyvä, jota varten Jumala loi kaiken, kiteytyy Seurakunnassa. Seurakunnassa Jumalan Pyhäksi tekemät heikot ihmiset kokoontuvat yhteen vahvistamaan itseään ja palvelemaan Jumalaa ja toisiaan.

Siksi, kun olen heikko, saan olla ja elää seurakuntani yhteydessä. Uskoni on samanlaista kuin Pietarin usko veneessä. En itse kykene kiipeämään veneen reunan kävelläkseni Jeesuksen luo yli mutta voin sanoa Jeesukselle, että hän pyytäisi minut luokseen.