Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

Ylpeys

Kesä on edennyt jo pitkälle heinäkuuta. Toipuminen talvesta ja alkukesän kiireistä sekä kuumuudesta on vienyt tovin. Kaikkea ei voi ”oksentaa” tänne, vaikka varmaan moni asia voisi olla rakennukseksi toisille, koska Jumala on kaikessa mukana. Olen aika levoton luonne ja pysähtyminen on välillä vaikeaa. Omien lasten kasvu aikuisuuteen on ollut melko rankkaa. Luopuminen on vaikeaa, vaikka yhteys heihin on hyvä. Ikävä on kova! Voin kuvitella millainen ikävä on taivaallisella Isällämme, joka päinvastoin kuin me maalliset isät, hän haluaa kerätä kaikki lapsensa turvaan omien kasvojensa alle. me maalliset isät odotamme että lapset lentävät maailmalle omien siipien varaan.

Olen huomannut kuinka kaiken alta paljastuu ylpeys, nyt kun on aikaa pohtia ja pysähtyä tutkimaan elämää. Huomaan kuinka tärkeää itselleni on tietyt asiat. Päästä puhumaan seuroihin ja majatalo-iltoihin. Saada oma nimi jonkun hengellisen staran viereen tilaisuuden mainokseen. Ylpeys, joka asuu minussa ja sinussa, estää usein meitä olemasta aito itsemme. Se vaikuttaa ihmissuhteisiimme ja tapaamme kohdata toisia ihmisiä.

Ylpeys estää myös ihmistä löytämästä suhdetta Jeesukseen. Koemme että olemme ihan hyviä ihmisiä. Emme ole tehneet mitään niin isoa syntiä ettemmekö kelpaisi Jumalalle näinkin. Jeesuksesta puhuminen on jotenkin noloa ja koemme että minun Jumalani riittää. Meille riittää sellainen Jumala, johon voimme itse määrittää suhteemme.

Raamatun Jumala ja Jeesus ovat kuitenkin yhtä, Ilman Jeesusta meillä ei ole iankaikkista elämää. Kysymys synnistä on haastava nykyihmiselle joka ei hyväksy syyllistämistä tai muutakaan persoonaan kohdistuvaa painetta. Kuitenkin joka ihminen on Jumalan edessä tasa-arvoinen. Jokainen on tämän maailman tahraama ja syntinen ja tarvitsee siksi Jeesusta!

Muistan kuinka lapsena selasin vihkiraamattua, joka oli äidin yöpöydällä. Se oli pelottava kirja ja Jumala vaikutti kauhistuttavalta. Lapsen mieli osasi poimia sieltä vain ihmiselle pelottavia asioita. Laki jyräsi kaiken alleen ja Jumala kosti synnin. Luulen, että moni ihminen kokee raamatun samalla tavalla. Synti ja syntisyys pelottaa ja siksi on turvallisempaa pysyä erossa koko kirjasta. Vasta kun ihminen tajuaa ja nöyrtyy Jumalan edessä tunnustamaan oman heikkoutensa, hän kykenee pyytämään Jumalalta apua. Vasta silloin Jumalan armo ja rakkaus paljastuu ihmiselle. Siellä missä synti on suuri on Jumalan armo voimallisin. Silloin Jeesuksen sovitustyö ristillä ja sen merkitys selviää ihmiselle ja raamattu paljastuukin rakkauden kirjaksi. Jumalan henki tulee suomentamaan ja selventämään raamattua ihmiselle joka kääntyy Jeesuksen puoleen.

Näin myös ylpeys väistyy ihmisestä, kun hän ymmärtää tarvitsevansa Jeesusta omaan elämäänsä. Nöyrtyminen Jumalan edessä ei ole nöyristelyä vaan tarpeen ja kaipauksen tunnustamista. Aivan kuin pieni lapsi ihminen saa kaivata ja ikävöidä isää. Oman heikkouden ymmärtäminen kääntyy vähitellen vahvuudeksi kun Jumalan henki asettuu ihmisen puolelle lohduttaen ja vahvistaen luottamusta siihen että Jumala on sittenkin rakkaus.