Ihmeellinen on Jumalan armo.
Hän, Pyhä ja Kaikkivaltias, tulee ja vastaa vaikka ei osaa edes pyytää. Hän hoitaa, hän ruokkii. Hän rakastaa enemmän kuin ihmisenä osaa ajatellakaan. Hän yllättää. –  Kuinka valtava hän onkaan.

Hän Elämän Leipä!
Tänään hän tuli kuin hellääkin hellempi äiti? Lempeästi, pehmeästi – murtaen. Hänen sanansa voitelivat kuin nardusöljy.
Kesken papin puheen oli poistuttava salista, ihmisten silmien alta, itkemään. Jumala puhui sanastaan suoraan siihen kohtaan sielussani, sydämessäni ja mielessäni, jossa oli Hengen mentävä aukko. Siunattu hetki. Teki mieli tehdä siihen pysyvä maja, niin kuin opetuslapset kirkastusvuorella. Kuinka ihmistä uudistaakaan murtuminen.

”Jeesus, askeleesi painoit pintaan maan. Työn ja uupumuksen tulit tuntemaan. Iloitsit ja itkit, ystäviä hait. Viinin, ohraleivän syötäväksi sait. Nälän, puutteen mailla murruit leivän lailla meille elämäksi.
Kuljit keskellämme, suostuit ihmisiin. Silloin meidät kaikki toivoon kutsuttiin. Kaikki luomakunta, ilma, meri, maa, läsnäolostasi uuden toivon saa. Maksoit toivon hinnan: kärsit vastarinnan, elämäsi murtui.
Jeesus, askeliisi meidät kastetaan, sinun maailmaasi aina suostumaan. Ihmiskunnan tähden, niin myös luonnon muun, kutsut kärsimykseen, liität taisteluun. Niin me ylistämme, niin voi elämämme tarkoitustaan täyttää.!

Meillä ei todellakaan ole sellaista ylimmäistä pappia joka ei voisi meitä heikkouksissamme ymmärtää ja auttaa. Siunattu seurakuntayhteys, siunattu Kristusruumis! Ole kiitetty Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ole kiitetty Herrani Jeesus Kristus kaikesta mitä olet ollut, olet ja tulet olemaan!
Aamen!