Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Väisty Saatana

Jätä kommentti

Paholainen, piru, perkele, saatana, eksyttäjä, valehtelija, lusifer, lista sielunvihollisen nimistä on pitkä. osa nimistä on vakiintunut kielen käyttöön kirosanoina ja noitumisena. Raamatun mukaan paholainen on langennut enkeli joka lankesi itse vallanhimoon. Eli hän on itsekin Jumalan luoma olento. Syntiinlankeemus on siis jollain tapaa myös Taivaallinen ilmiö joka äkkiseltään tuntuu mahdottomalta mutta joka on kuitenkin aivan ilmeistä.

Meidän maalistuneiden suomalaisten on hyvin vaikea uskoa pahuuteen jolla voi olla fyysinen ja persoonallinen muoto. Sielunvihollisen olemassa olo on enemmän filosofinen asia kuin todellinen. Samaa voisi sanoa myös muista henkivalloista ja jopa enkeleistä.

Kristinuskon sisältö kutistuukin melko olemattomaksi kun siitä karsitaan pois kaikki yliluonnollinen ja näkymätön. Olen sitä mieltä, että siksi myös Jumala on kutistunut Suomessa monilta osin jonkilaiseksi harrastepiirien kohteeksi. Seurakuntalaisuudesta on tullut vapaaehtoistoimintaa jota työntekijät muun työn ohessa hieman tukevat. Maallikot kyllä saavat touhuta seurakunnissa mutta aikatavalla yksinäistä puuhaa se on niille jotka ovat vetovastuussa.

Sielunvihollisen päämäärä on vieraannuttaa meidät Jumalasta ja Jumalan todellisuudesta l. Jumalan valtakunnasta. Suomi, joka on pitkään ollut Kristitty kansa, ei näe samanlaisia pahuuden ilmentymiä kuin mitä esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa ihmiset joutuvat kohtaamaan. Lähetystyöntekijöiden kertomukset riivajista ja henkivaltojen valtaamista ihmisistä ovat meille käsittämättömiä ja epärationaalisia asioita. Puhumattakaan siitä miten ihmiset ovat vapautuneet näistä, kun he ovat kohdanneet Jeesuksen. On varsin helppoa ohittaa ne järkeilemällä. Mikään ei ole sen mieluisampaa Sielunviholliselle, että emme usko hänen olevan olemassa. Se johtaa helposti siihen, että karsimme Raamatusta kaiken sen mikä kuvaa myös Jumalan yliluonnollista todellisuutta mukaan lukien kadotuksen. Ja jos meillä ei ole mitään mistä pelastua niin mihin sitä Jeesustakaan enää tarvitaan. Näin Kristinuskosta tulee pelkkä idea, joka ei pärjää muille ideoille ja uskonnoille.

Uskontunnustuksessa emme puhu Paholaisesta , mutta uskontunnustus puhuu monista muista yliluonnollisista asioista, joihin sunnuntaisin kirkossa sanomme uskovamme. Mutta arjessa me usein hylkäämme Jumalan todellisuuden järkisyihin vedoten. Jeesus kuvaa Jumalaa henkenä, jota kukaan ei koskaan ole nähnyt. Eli, jos kiellämme Hengen läsnäolon ja yliluonnollisen olemassa olon kiellämme samalla Jumalan.

Ensi sunnuntain evankeliumi teksti kertoo Jeesuksen ja sielunvihollisen kohtaamisesta. Jeesus torjui tämän vetoamalla raamattuun. Ajattelenkin että näin paaston aikaan mekin voisimme torjua sielunvihollisen valheita raamatulla ja etsiä sitä Jumalan valtakuntaa, jota Jeesus tahtoo meidän etsivän.

Kirjoittaja: Tapio Laakso

Lapsenuskoinen sen tien kulkija

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.