Lapsiperheessä hiljainen rukousaika on joskus kortilla. Eräänä päivänä tuli pakottava tarve rukoilla aivan yksin. Lähetin siis lapset kauppaan. Samalla hetkellä aviomies kuitenkin saapasteli sisään. Hyvästi yksinäinen hetki rukouskammiossa! No voisimmehan tietysti rukoilla myös yhdessä… Päädyimme kuitenkin siihen, että aviomies vetäytyi omaan rukouskammioonsa suljetun oven taakse.
Sydämeni huusi sohvalla Jumalan puoleen. Puhu Herra! Otin raamatun, joka aukeni Jesajan kirjan kohdalta. Vaihdoin uteliaisuuttani englanninkieliseen ja jatkoin lukemista : ”Arise, shine for your light has come and the glory of the Lord rises upon you”. Ja äkkiä profeetan sanat alkoivat soida sisälläni melodiana. En pidä itseäni lauluntekijänä mutta sen tiedän, että tuossa hetkessä sanoissa oli hyvin vahva lataus.
Myöhemmin illalla keittiössämme aviomies sanoi minulle: ”Muuten, sävelsin silloin, kun olimme eri huoneissa”. ”Niinkö?”, vastasin yllättyen, ”niin minäkin!”. ”Sävelsin muuten raamatunkohtaan”, jatkoi mies. ”Niin minäkin”, vastasin taas jo hieman huvittuneena. ”No mihin kohtaan sinä sävelsit?”, kiinnostui aviomies. Jesaja kuusikymmentä, vastasin minä. Tällä kertaa aviomies vuorostaan sai sanoa: ”niin minäkin”. Seurasi pyhä hämmästys keittiössämme. Aikamoinen yhteensattuma! Harvoin Jumala puhuu meille antamalla saman raamatunkohdan. En ole varma onko niin käynyt koskaan ennen. Tilanteessa oli erikoista myös se, että tapoihimme ei kuulu tehdä lauluja. Etenkään raamatunkohtiin. Ilmeisesti Jumalalla oli tällä kertaa hyvin painavaa sanottavaa.
Parin päivän päästä lähdimme New Wine -kesätapahtumaan. Raamatunsanat kaikuivat jossain takaraivossa. Päiviin mahtui monia kohtaamisia sekä yhteistä rukousta tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Pyhä Henki oli myös liikkeellä. Rukouskohtaamisissa oli ihmeellistä nähdä kuinka kerta kerran jälkeen Pyhä Henki nosti esiin leivisköjä ihmisten elämässä. Pyhä Henki kohtasi ihmisiä, joiden kutsumuksen muut ihmiset olivat painaneet alas. Pyhä Henki kohtasi ihmisiä, jotka olivat itse sulkeneet jonkun luovuuden alueen itsensä ulkopuolelle. Kyyneleet virtasivat, kun sain siunata epämusikaalisena itseään pitävän ihmisen kädet soittamaan. Pyhä Henki kohtasi ihmisiä, joiden maailmalla ryvettyneitä leivisköitä Hän tahtoi puhdistaa loistamaan Hänen kirkkauttaan.
Näissä kohtaamisissa alkoi myös Jesajan kirjan kohta tulla eläväksi. Ymmärsin, että se oli todella sana tätä aikaa varten. Nouse ja loista Kristuksen seurakuntaruumis! Viritä lahjasi palaviksi, jotta Herran kirkkaus voi loistaa! Kaiva lamppusi vakan alta! Puhdista ja kiillota vanhat lahjasi! Ota vastaan uusia! Pukeudu täyteen loistoosi yksilönä ja seurakuntana! Antaudu kokonaisvaltaisesti Pyhän Hengen käyttöön!
Tanssijana aloin miettiä Jesajan jaetta myös konkretian kannalta. Jos olen alhaalla ja nostan vain käden, ei ruumis ole vielä ylhäällä. Nousemiseen tarvitaan useampien lihasten yhteistoimintaa. Jos nousen varpaille, kohotettu käsi nousee vieläkin korkeammalle. Varpailla seisominen ei kuitenkaan onnistu, jos keskivartalolihakset eivät ole kunnossa ja luo riittävää tukea. Seurakuntaruumissa ei ole koskaan kysymys pelkästään omasta leiviskästä, omasta kutsusta ja lahjoista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eräs nainen kirjoitti ison pinon runoja. Hän antoi runot kommentoitavaksi työkaverilleen. Työkaveri ei kuitenkaan koskaan kommentoinut runoja, koska lukiessaan runoja hänelle tuli vuosien tauon jälkeen pakottava tarve maalata. Eräs nuori, tanssia jonkin verran harrastanut nainen uskaltautui jokunen aika sitten tanssimaan ensimmäistä kertaa vapaasti ylistysmusiikin tahdissa. Pian toinenkin tanssija liittyi seuraan. Myöhemmin kävi ilmi, että tämä jälkimmäinen tanssija opiskeli tanssia ammatikseen. Hän oli katsonut nuoren naisen tanssia ja ajatellut: ”Minäkin tahdon tanssia noin”. Elämä synnytti elämää.
Jumala itse sanoo: ”Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra”. Oleellista on, annammeko tuon hengen virrata meihin. Antaudummeko virran vietäväksi vai onko meissä alueita, joihin Pyhällä Hengellä ei ole vielä pääsyä.
Valo on saapunut maailmaan. Kristus on ylösnoussut ja helluntain henki on täällä. Nouse ja loista! Anna Pyhän Hengen täyttää itsesi jokaista sopukkaa myöten. Ja Herran kirkkaus koittaa yllesi.
20/07/2013 07:01
Kiitos, Titta, tämä on upea todistus Pyhän Hengen teoista!
Heikki
TykkääTykkää
20/07/2013 08:16
Kiitos rohkaisevasta tekstistä.
TykkääTykkää
20/07/2013 11:22
Kiitos Titta rohkaisusta! Jokaisen uskovan pitäis tämä lukea!
TykkääTykkää
20/07/2013 12:12
Kiitos. Rohkaiseva teksti. Läpi lukkojenkin, perheenäidin kiireenkin, Herra tulee. Tuuli puhaltaa, missä se tahtoo ja tekee Sen, mitä varten lähettäjänsä sen lähetti. Kirjoittele vastakin!
TykkääTykkää
20/07/2013 15:13
Jospa ihmiset ymmärtäisivätkin mikä lahja Pyhän Hengen ”osallisuus” ihmiselle on! Eläväksi tekijä ja taivaallinen arrearkku. Ikävä vain että kirkossamme niin harva tietää ja osaa kaivata/ottaa vastaan, tässäkin tarvittaisiin opetusta.
Olimme jälleen kerran tyttäreni kanssa rukouksessa ja saimme saman aikaisesti ”näyn” aarrearkusta jonka kansi oli kiinni ja kuitenkin se hohti. Jatkoimme rukousta ja entistä suurempi hohde täytti sen tilan jossa se oli ja yht äkkiä arkku aukesi. Se oli täynnä mitä ihanimpia aarteita ja ”joku” alkoi niitä amentaa ammentamistaan ja me itkimme ja riemuitsimme kun tajusimme että aarteet eivät ehdy eivätkä lopu, ne ikäänkuin vain lisääntyivät sitä mukaa kuin HÄN niitä jakoi! Se oli ihmeellistä.
Kiitos tekstistäsi! Siunausta perheellesi ja jakakaa! Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa!
TykkääTykkää
20/07/2013 18:23
Kiitos ❤ OLi todella rohkaisevaa. ❤ Ylistys, kiitos, kirkkaus ja kunnia Ikuiselle Jumalallemme <3!
TykkääTykkää
20/07/2013 21:39
Titta ❤ Oltiin tänään merenrantakallioilla ystävien kanssa. Tuuli puhalsi kunnon voimalla. Yksi siunattu ystävä oli tuonut vähän lippuja mukaan ja musiikkia. Kenetpä muistin siinä liikkuessani, Titta-rohkaisijan. Vahvistat toisia liikkeelle ja elämän runsaus laajenee. Siunausta teidän porukoille!
TykkääTykkää
21/07/2013 11:17
Kiitos ❤ En osaa edes kuvata, miten kirjoitus kosketti! Jotain hyvin samantapaista on minullekin "puhuttu"! Ja kirjoituksesi vahvisti ja avasi sitä lisää!
TykkääTykkää
21/07/2013 20:25
Hienoa kuulla, että Jumala puhuu laajemminkin samankaltaista asiaa. Tuulikin näyssä ihastutti erityisesti se, että lahjat lisääntyivät sitä mukaa kun Hän niitä jakoi! Siitä on meille kaikille ammentaa….
TykkääTykkää
21/07/2013 20:56
Erikoista tuossa näyssä oli vielä sekin että lopulta me ”Hänen” hymynsä saattelemina aivan kuin heittelimme niitä aarteita ympärillemme ja puimme niitä päällemmekin suuren riemun vallassa.
Minä olen varma, että kaikkialla siellä missä sydämet ovat auki Jumalan Pyhälle Hengelle, saa kokea tuon näyn todellisuuden konkreettisestikin. Minusta Jumala tarjoaa lahjojaan aina vaan runsaammin, erilaisia lahjoja, erilaisiin tarpeisiin ja erilaisille lapsilleen. Otetaan vastaan!!! Eikö olekin ihanaa olla Jumalan lapsi!
TykkääTykkää