Olen pohtinut pitkään mikä Kristinuskossa on keskeistä. Jeesus puhuu jatkuvasti lähimmäisen rakkaudesta ja yhteydestä lähimmäisiin. Hän kyseenalaistaa rikkaiden pääsyn Jumalan valtakuntaan. Hän asettaa laupiaan samarialaisen teot malliksi lainopettajalle, joka tajuaa mallin täysin mahdottomaksi itselleen ja toteuttaa rakkauden lakia. Onko siis lähimmäisen rakkaus Kristinuskon keskeisin asia?
Kun seuraan Kirkkoni keskustelua opista ja Raamatun keskeisistä opetuksista, näen juuri lähimmäisen rakkauden nousevan jatkuvasti keskiöön. Lause ”Jumala on rakkaus” rakkauden kaksoiskäskyn kanssa on ikään kuin valunut uskon ytimeen, koska se kuulostaa hyvältä ja oikealta. Mutta onko se niin?
Jos se on uskon ydin ja aikanaan kohtaamme Jumalan viimeisellä tuomiolla, hän kysyyy meiltä miten olemme onnistuneet täyttämään tuon rakkauden käskyn. Silloin joudumme toteamaan ,miten surkeasti olemme epäonnistuneet. Jumalan edessä mikään meidän tekomme ei riitä täyttämään hänen asettamiaan lakeja.
Jeesus sanoo itse, että hän ei ole tullut tekemään lakia tyhjäksi eikä turhaksi. Jos asetamme jonkin lain täyttämisen uskomme päämääräksi, niin silloin olemme auttamatta pulassa. Mutta jos asetamme uskomme päämääräksi Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä voimme hänen avullaan ja kanssaan rakastaa lähimmäistämme niillä voimavaroilla ja resursseilla joita meillä on. Ja jos ne eivät riitä, niin saamme turvata silloin Armoon Jumalan kasvojen edessä, kun hän aikanaan tuomitsee meidät omien lakiensa mukaisesti.
Jeesus siis kertoo kuinka Jumala rakastaa ihmistä ja hän jopa asettaa Jumalan rakkauden ihmiselle esikuvaksi, mutta samalla hän asettuu ihmisen rinnalle tukemaan tätä tässä tehtävässä. Ilman Jeesusta ei ole Jumalan rakkautta. Eli meidän on saarnattava ihmisille ylösnoussutta Kristusta, eikä tehdä lähimmäisen rakkaudesta uskomme kohdetta.
Blogitaivas 
28/02/2022 11:04
Olen koko elämäni elänyt suhteellisen vähissä varoissa. Se ei tarkoita, ettenkö olisi jonkun absoluuttisesti köyhän mittapuussa rikas. Minulla on useimmiten ollut mahdollisuus valita, kuinka käytän aikani ja mihin kulutan rahaa.
Olen silti ajatellut, kuinka suoranainen rikkaus muuttaisi ajatteluani. Rikkauden voi korvata varakkuuden tai vaurauden kiertoilmauksin, jos niin haluaa. Hukkuisinko loputtomien vaihtoehtojen runsaudenpulaan? Veisikö jälleen uuden kertakäyttöelämyksen tavoittelu huomion pitkäjänteisyyttä vaativilta asioilta? Tulisiko minusta opportunisti? Alkaisinko kyselemättä uskoa, että maallinen mammonani olisi jotenkin aivan itse ansaittua ja oman erinomaisuuteni tulosta? Johtaisiko se ajatukseen, että jonkun muun vähäisaisuus johtuu hänen laiskuudestaan ja tyhmyydestään? Uskoisinko että laiskuus ja tyhmyys olisivat tahallista välinpitämättömyyttä.
Näin perustein minun on helppo ymmärtää Nasaretin Saarnamiehen opetus. Vaikka rakkaus tuskin on kääntäen verrannollinen tilin saldoon tai tulojen määrään, kohtuuttomuuksien tavoittelu eli ahneus varmasti johtaa ajatukset johonkin muualle kuin rakentavaan rakkauteen. Jeesuksen opetus ei ole tältä kantilta mikään filosofinen abstraktio vaan vallitseva psyko-sosiaalinen asiantila.
Jos nyt, yllättäen pääsisin työhön, jota pystyisin tekemään ja josta maksettaisiin korkeaa palkkaa, se varmaan johtaisi vain lisämielitekojen kehkeytymiseen. Koska minulla kuitenkin on käytössäni jopa statussymboleiksi laskettavia asioita, eikö Nasaretilaisen aatosten mukaan rakkautta olisi tarjota niistä koituvaa iloa muillekin? Voisin vaikka viedä jonkun merelle, koska purjehtiminen rentouttaa monia – ja minä saisin kaverin veneeseen.
Joskus olen ajatellut, että seurakunnan tilojen siisteys ei ole vain hyvä tapa, paloturvallisuutta ja kiinteistön hyvää hoitoa. Monen seurakuntalaisen koti on epäsiisti, koska voimia siivoamiseen ei ole. Roinaa ja roskaa kertyy monista syistä. Pelkkä siisti, hoidettu tila on yhdenlainen rakkauden osoitus. Mahdollisuus kulkea romua väistelemättä ja istua alas sohvaa raivaamatta voivat olla yllättäviä rakkaudenosoituksia. Puhun muuten ammoisesta kokemuksestani.
TykkääLiked by 1 henkilö
03/03/2022 07:48
Rikas oli tuon ajan ihmisen silmissä se joka kelpasi pelastukseen. Hän pystyi täyttämään sapattilait ja toisin kuin ns. kirottu kansa. Fariseukset ja saddukeukset eivät pitäneet tavallisia ihmisiä hengellisessä mielessä oikein missään arvossa. Paimenet ja publikaanit olivat ”kastin” pohjalla. Jeesuksen jallittajat ja arvostelijat joutuivat aina toteamaan että eivät itsekään täyttäneet lakia. Ainoa vastaus heidän kyselyihinsä olisi ollut se että olisivat jääneet Jeesuksen seuraan ja seuranneet häntä. Eli lopultakaan kyse ei ole rikkaudesta vaan armosta ja sen vastaanottamisesta. Toki tilanne oli monelle mahdoton koska heidän olisi pitänyt nähdä Jeesus, puusepän poika Messiaana. Toisaalta opetuslapset ja monet muut olivat liittyneet Jeesuksen seuraan.
TykkääLiked by 1 henkilö
10/03/2022 08:54
Jos olisin elellyt Jeesuksen aikalaisena samoilla seuduilla, olisinko minäkään pitänyt häntä Messiaana? Enköhän olisi liittynyt itseään viisaina pitävien porukkaan – siihen, johon kuuluminen näyttäisi kannattavan. Jos minulla kristillisen uskon häivähdys jossakin syvällä jotenkuten on, se ei ole oman valintani tulos.
Tässä meidän ajassamme minun on helppo arvostella niitä, jotka esittävät väitteitä siitä, minkä lahkon tai muun porukan jäsenet eivät pääse taivaaseen. Voin myös arvostella niitä, jotka esittävät väitteitä muiden ihmisten uskosta.
Kirjoitin edellisen kommenttini tuntien itseni jotenkin fiksuksi. Nyt minun on pakko myöntää, että esittämäni kysymykset itse asiassa sisältävät vastauksen. Nyt en enää tiedä edes sitä, osaanko kysyä tai pohtia mitään vilpittömästi. Minulla on tähän asti ollut taipumus pohtia asioita, aprikoida omin nokkineni silloinkin kun lukeminen olisi ollut paikallaan. Olen pitänyt ainaista ajattelua hyveenä. Näin monisanaisesti osasin kirjoittaa, etten tiedä paljon mistään mitään enkä osaa edes kysyä. Minä en osaa omin avuin edes uskoa tai rakastaa. Olen sisältä tyhjä.
Kiitos, Tapio, historiallisesta näkökulmastasi.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Kristinuskon ydin | ollipursi