Tuuli piiskaa lunta koulun pihalla ja muksut mönkivät onnessaan uudessa lumessa. Kierrän pihaa välituntivalvojana ja kadehdin lasten onnea. Parin sadan muksun joukosta yritän erottaa mikä on turvallista ja mikä ei. Näkyykö jossain toisista poikkeavaa toimintaa. Koronatalvi ja eristäytyminen on niistänyt meikäläisestä viimeisenkin innon ja hengen palon. Eilen valmistui vuoden ensimmäinen Majatalo-hartaus FB-liveen. Majataloiltoja ei vielä ole päästy aloittamaan koronatilanteen takia. Oli jokseenkin hölmöä puhua kameralle tyhjässä kirkkosalissa. Kameran linssiin tuijottaminen ja sille puhuminen tuntui merkityksetömälle ja turhalle. Nyt kun katselin lapsia ulkona tajusin miten tärkeää on toisten ihmisten läsnäolo. Seurakunnan olemus on nimenomaan yhteys ja ihmisten keskinnäinen rakkaus jossa Jumala pääsee vaikuttamaan. Majataloiltojen yksi tarkoitus on se että ihmiset voivat kohdata toisiaan ja toisensa.

Välitunnit ovat lapsille tärkeitä. Siellä lasten kohtaaminen on vapaata, vaikka me aikuiset valvommekin välituntien touhuja. Yritämme luoda lapsille turvallisen ympäristön, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Aina se ei onnistu ja sitten selvitellään asioita. Välillä kiusataan toisia ja rähistään. Harvemmin suoranaisesti tapellaan. Lasten maailma on pienoismalli aikuisten maailmasta. Lapsilla on samat tarpeet ja haasteet kuin aikuisilla. Perustarve on saada olla yhdessä toisten kanssa silläkin riskillä että asiat eivät aina suju

Meidän aikuisten tapa on kuitenkin piilottaa ja kätkeä tunteemme. Se on monta kertaa tärkeä taito, mutta valitettavasti me kuitenkin kätkemme usein kaikki tunteemme ja korvaamme ne sanoilla. Ilkeät piikittelyt ja sarkasmi kukoistaa ja rakkauden sanat ovat laimeita ja joskus jopa onttoja.

Ajattelisin, että seurakunta voisi olla paikka, jossa voisimme aidosti ilmaista itseämme. Ainakin rakkauden saralla. Jumalan parantava ilmapiiri voisi eheyttää ja korjata meissä vaikuttavaa pahuutta ja elämän aiheuttamia haavoja sielussamme. Poistaa katkeruutta ja tarvetta paeta muita ihmisiä. Mutta voiko tällaista seurakuntaa olla olemassa. Mitä se vaatisi.

Lapsille koulussa opetamme ensimmäisenä taidon pyytää anteeksi. Samalla myös on pyrkimys siihen että toinen osapuoli antaisi myös anteeksi. Puhumme lasten kanssa tapahtuneista asioista ja pyrimme selvittämään mitä on oikeasti tapahtunut ja miten olisi hyvä edetä kaveruuden saralla taphtuneen jälkeen.

Aikuisten maailmasta tällainen tuntuu usein puuttuvan. Seurakunnassa esteeksi tule usein se että ihmiset eivät tunne toisiaan. Usko on liian henkilökohtainen asia ja ihmissuhteet jäävät ulkokohtaisiksi. Raamatun sana rakkaudesta ja läheisyydestä jää hyvien saarnojen asteelle. Raamatusta haluaisin nostaa Daavidin ja Joonatanin ystävyyden esimerkiksi meille kaikille. He solmivat ystävyyden liiton joka kesti Saulin vainot ja ärhentelyt. Daavidin uskollisuus näkyi vielä suhtaumisessa Joonatanin rampaan poikaan jonka puolia hän piti loppuun saakka.

Tällaisten asioiden ympärillä ovat ajatukseni pyörineet viime aikoina. Haluaisin olla rakentamassa tulevaisuudessa yhteisöä joka aidosti kohtaisi jäsenensä. Jossa ihmiset tuntisivat toisensa aidosti jolloin voisi myös tukeutua toiseen eri elämän tilanteissa.