Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: armo


by 1 kommentti

Pietari, Paavali, Daavid ja minä

Mikä yhdistää meitä neljää? Oma hengellisyyteni on välillä kuin olisi vuoristoradassa. En millään kykene olemaan hengessä vakaa ja tasapainoinen uskovainen. Olen yksinkertaisesti liian levoton ja ylivilkas tyyppi, joka aloittaa projekteja ja tuskailee sitten niiden loppuun saatamisessa. Minulla on kutsu opettamaan raamattua ja kertoa hyvää sanomaa ihmisille, mutta välillä väsyn ja yritän paeta tuota kutsua kuin Joona. Koen, että oman seurakunnan toiminta on jokaiselle Kristitylle tärkeää, mutta itse en jaksa istua edes Jumalanpalveluksessa, koska se tuntuu kestävän ikuisuuden. Liturgia ei ole koskaan avautunut minulle ja koen sen kaavamaisena. Silti pidän Jumalanpalvelusta tärkeänä. Se edustaa seurakunnalle pysyvyyttä ja Jumalan edessä elämistä.

Koen olevani syntinen omien heikkouksieni kanssa. Rikon jatkuvasti Jumalaa vastaan kapinoimalla niin ajatuksin kuin teoin. Koen kelpaamattomuutta sananjulistajana ja siitä huolimatta Jumala ei päästä minua pois tuosta tehtävästä. Olen koko ajan Jumalan puhuttelussa ja koulutuksessa mikä on välillä äärimmäisen raskasta. Sen vuoksi kirjoittaminenkin on ollut vaikeaa.

Viime yönä kuuntelin Raamattuopiston Radioraamattupiiriä ja Eero Junkkaalan opetusta Pietarin lankeemuksesta ja koin ahaa elämyksen. Jos Pietari, kiellettyään Jeesuksen, kelpasi Jumalalle kaiken sen mokailun jälkeen, niin kai Jumalalle kelpaa tällainen tavallinen jamppakin. Yöllä aloin pohtimaan kaikkia Jumalan pyhiä miehiä ja tajusin, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän epäonnistujia ja jopa murhamiehiä. Paavali itse pitää itseään suurimpana syntisenä mitä on elänyt vainottuaan Jeesuksen omia. Daavid tappoi naisen takia ja varmasti kärsi teostaan koko elämänsä ajan. Jumala kuitenkin koulutti jokaista tehden heistä pyhiä Jumalan valtakunnan työhön.

Jumala vie meitä elämän syvään päähän, jotta oppisimme uimaan ja luottamaan. Jumala on mukana elämämme joka käänteessä, silloinkin kun lankeamme. Jos tunnustamme että tarvitsemme Jeesusta joka hetki, niin silloin Jumala voi kasvattaa meitä ja käyttää meitä täsmäaseina seurakunnassa ja yhteisöissä jossa elämme.

Meitä neljää miestä yhdistää se, että olemme ihmisiä jotka tavalla tai toisella riippuuvat kiinni Jumalan armossa.


by 2 kommenttia

Mihin katosi armo?

Minun uskon sankarini on Pyhäkoulu Veikko omasta lapsuudestani. Hän istutti tietoisuuteeni ajatuksen, että Jeesus on hyvä paimen ja hän rakastaa minua. Taivaassa on joku, joka suojelee ja johdattaa elämääni oikeaan suuntaan. Pyhäkoulun sanoma oli selkeä. Jeesus rakastaa ja armahtaa ihmistä. Siinä armossa ei ollut ehtoja ja Jeesus ei käännä selkäänsä kenellekkään, joka tulee hänen luokseen.

Mistä sitten meidän aikuisten maailmaan tulee se ”mutta”. Mikä on se totuus, joka ajaa Jeesuksen ehdottottoman rakkauden edelle. Sillä kuulen usein sanottavan että Jeesus on rakkaus mutta hänellä on myös totuus. Mikä totuus? Mikä totuus voi olla ristiriidassa Jeesuksen rakkauden kanssa?

Tuo totuus vaikuttaisi sulkevan ihmisiä pelastuksen ulkopuolelle siitä huolimatta, että tunnustavat Jeesuksen. Viimeksi viime viikolla kuuntelin radio-ohjelmaa, jonka puhuja tuntui tietävän, että ihminen voi olla kirkossa ja puhuvan Jeesuksesta ja jopa käyvän ehtoollisella mutta hän ei silti välttämättä ole jollain tasolla elä Jumalan lähellä tai Jeesuksen vaikutuspiirissä? Mitä ihmettä?

Tällainen ajattelu perustuu siihen että ihminen omilla ponnisteluillaan voisi pyhittyä ja varmistaa näin, että hänen asenteessa olisi juuri sopivanlainen ottamaan vastaan Jumalan Pyhän Hengen ja hän itse voisi tulla näin synnittömämmäksi. Ikäänkuin koko kansan tulisi muuttua pyhää hyminää hyriseväksi hurskaaksi, arjesta vieraantuneeksi uskovien joukoksi, josta tavallinen ihminen haluaa varmasti pysyä kaukana.

Tällaisten uskovien Jumala on heikko eikä pysty pitämään Raamatussa olevia lupauksia siitä kuinka Jumala pelastaa ja lahjoittaa uskon ihmiselle. Kuinka Jumalan Pyhä Henki tekee työnsä ja kuinka Jeesus on sovittanut koko maailman ja armahtaa jokaisen joka tulee hänen luokseen. Jeesuksen luona ollaan syntisinä ja heikkoina. Jeesuksen luona ollaan koska me tarvitsemme häntä. Jeesus pelastaa olipa meidän asenteemme millainen tahansa. Jos me taakoitamme ihmisiä asettamalla ehtoja jonkin epämääräisen totuus-lausekkeen avulla, me asetamme ihmisiä lain alle ja tukimme näin yhteyden Jumalaan, koska he omilla ponnisteluillaan etääntyvät juuri siitä mihin he haluisivat ihmisiä tuoda, l. Jeesuksen lähelle.

Mikä on sitten se totuus, mikä kaikkeen tähän liittyy. Se on yksinkertaisesti se, että Jumalan ehdoton laki tuomitsee jokaisen ihmisen syntisenä kadotukseen ja vain Jeesus pelastaa ihmisen tuomiolta. Siinä pelastuksessa ei ole ehtolausekkeita. Ja Jeesus kertoo juuri tämän totuuden, koska hän rakastaa meitä. Jokaisen liha, luonnollinen olemuksemme on kapinassa aina Jumalaa kohtaan ja asenteemme on aina huono. Jumalan lahja Pyhä Hengen kautta on usko Jeesukseen ja sen vastaanottamiseen ei kysytä asennetta vaan kaiken sen kivun ja tuskan keskeltä ainoastaan sitä, että tahdonko pelastua ja ottaa vastaan sovitus. Jeesus sovittaa meidät kun vielä olemme syntisiä, kuten Paavali opettaa Roomalaiskirjeessä. Siinä on se evankeliumin salaisuus ja totuus. Sitä ei voi pois ottaa kukaan asettamalla uusia vaatimuksia. Jeesus on hyvä paimen ja hän auttaa ja pelastaa. Lampaan osa on vain määkiä hädissään ja odottaa. Tällainen on Jumalan valtakunnan läheisyys ja Jeesuksen lähellä elämistä. Tavallisen ihmisen tavallista elämää armon varassa. Siitä heikkoudesta alkaa kulku Jeesuksen seurassa.


by 1 kommentti

Tervetuloa kotiin!

venesana

Puolentoista viikon päästä seurakunnassamme Majatalo-illat. Tällä kertaa suunnitelutiimi on isompi kuin aikaisemmin ja mukana on aktiivisesti seurakunnan työntekijöitä. Paikallisssa kontekstissa se merkitsee hyväksyttävyyttä ja leimojen vähenemistä.

Kristillisyys Suomessa on erillaisten leimojen ja stigmojen värittämää. Pietismi ja herätyskristillisyys on muuttunut ihmisten silmissä painolastiksi ja jopa pelottavaksi asiaksi. Peikkoja nähdään sielläkin missä niitä ei ole. Niitä ovat lakihenkisyys, Avioliitto-ja sukupuolikysymykset ja hurmahenkisyys. Valitettavasti maallikkovetoisiin toimintoihin seurakunnissa liitetään aina näitä leimoja ja siksi seurakunnan työntekijöiden mukana olo tuo mukaan läpinäkyvyyttä. Hyvänä esimerkkinä tästä oli juttu, jonka kuulin joku vuosi sitten omista Majatalo-illoistamme. Sen mukaan siellä helluntalaiset ovat vallaneet kuoronkin ja homma on sen mukaista. Kuorossa ei valitettavasti ollut yhtään Helluntaiseurakunnan jäsentä, vaikka kovasti olisin sitä kyllä toivonut.

Hyvin harvassa luterilaisessa seurakunnassa ja niiden tilaisuuksissa noita stigmoja aiheuttavia asioita nostetaan esille. Keskiössä on Jumalan armotyö ja rakkaus. Kirkkovuoden aiheet rytmittävät opetusta ja rukouselämää.

Valitettavaa on, että ihmiset etääntyvät seurakunnista ja yhteisöistä. Kynnys tulla tilaisuuksiin kasvaa, kun Jumalan sanan tunteminen ohenee. Kristillisen kentän puheenaiheet ja kiistat kiihdyttävät tuota etääntymistä. Se missä pitäsi kuulua Evankeliumin ääni kaikuukin riitely ja kiistely. Monet vanhat herätysliikkeet ja yhteisöt ovat kääntyneet sisäänpäin ja puolustusasemiin, hengellisiin betonibunkkereihin. Välillä tuntuu jopa siltä, että Jumala on laitettu syrjään eikä hän enää itse olisi Sanansa takana vaan ihmisen pitää tulla paikkaamaan Jumalan jättämää aukkoa! Tuomiovalta, joka kuuluu yksin hänelle, on otettu ihmisten käsiin. Raamattu ei kuitenkaan opeta meitä tuomitsemaan ihmisiä, jotka ovat seurakunnan ulkopuolella. Heidän elämäntaivaltaan ei valaise Sanan lamppu eivätkä he tunnista tai tunnusta pimeyttä, jossa kulkevat. Valo evankeliumissa ei olekaan laki, vaan Kristus.

Meille onkin annettu levitettäksi aarre. Aarre, joka houkuttaa ihmisen parannuksen paikalle. Evankeliumi, sanoma  Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä samalla kutsu takaisin kotiin, Jumalan kasvojen eteen, tekemään sovintoa. Palaamaan Kristuksen rauhaan ja lepäämään arjen raskaudesta.


by 1 kommentti

Kelpaanko minä?

img_20200805_192549Kesän mittaan olen kamppailut tuon otsikon kysymyksen kanssa. Jokaisella on omat tarinansa ja oman elämänsä kanssa joutuu näköjään vähän väliä jonkin asteiseen henkiseen ja hengelliseen konkurssiin. Syyt eivät aina ole edes isoja ulkopuolisin silmin, mutta sisäiseen kamppailuun joutunut kristitty ei aina kykene tarkastelemaan omia kipujaan ulkopuolisen silmin. 

Itse olen kamppailut oman kutsumukseni kanssa. Oma jaksamiseni on ollut koetteella jo pidemmän aikaa ja kaikki hengellinen, joka liittyy tuohon kutsuun on tuntunut epämiellyttävältä. On tullut tunne, että en jaksa ja halua opettaa ja julistaa sanaa. Olen jopa kyseenalaistanut välillä koko uskoni perusteet.

Roomalaiskirjeessä Paavali avaa tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

Room. 7

Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.21Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 

Paavalin parahdus omasta heikoudestaan on alkanut elää minussa. Oman parannuksen tekoni  heikkous ja mitättömyys Jumalan edessä paljastunut ja tajuan kuinka riippuvainen olen Jeesuksesta ja hänen sovitustyöstään. Ilman Jeesusta tuhoutuisin. Synti, joka itselleni ehkä eniten yhteyden puutetta Jumalaan ja lähimmäisiin, näkyy penseytenä ja välinpitämättömyytenä. Väsymys ja masennus ruokkii tätä kaikkea.

Miksi siis kelpaan Jumalalle yhä vaikka sisälläni Syyttäjä jatkuvasti nostaa eteeni lain, joka toistuvasti tuomitsee minut. Eilen illalla otin pitkästä työn alle Daavidin ja Saulin elämän luvun alle. Kaksi Jumalan valitsemaa suurta miestä, joista toinen sortui Jumalan viitoittamalta tieltä ja toinen ei. Saulin tarinassa vaikuttaa olevan jopa kunniallisempia elementejä kuin Daavidin tarinassa. Daavid jopa tapattaa miehen saadakseen tämän vaimon itselleen. Tästä suhteesta syntyy  yksi Jeesuksen esivanhemmista.

Daavidin elämästä voimme oppia, että ihminen, joka virheistään huolimatta elää jatkuvasti Jumalan kasvojen edessä ja etsii hänen tahtoaan, säilyttää Jumalan siunauksen elämässään. Tällainen ihminen on juuri oman heikkoutensa ja sen tunnustamisen tähden sopiva työrukkanen Jumalan käyttöön. Hän on tyhjä astia jota Jumala voi käyttää ja täyttää.

Syyttäjä, sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin horjuttamaan meidän ja Taivaallisen Isän välistä suhdetta. Se pyrkii nostamaan meidän syntisyydestämme yhä uudelleen asioita ja aiheita horjuttamaan  uskoamme. Ja jos kuvittelemme, että usko on jotain mitä me itse olemme löytäneet on se helppo myös kadottaa. Mutta jos muistamme, että usko on armolahja Jumalalta ja kokonaan Jumalalta tullutta, emme voi sitä kadottaa tyhjään. Saamme roikkua kiinni Jumalan lupauksissa ja Evankeliumin ihmeellisessä armossa silloinkin, kun emme jaksa suorittaa. Silloin saamme vain olla Jumalan suurella kämmenellä. Silloin Henki huokaa puolestamme Jumalan puoleen sanomattomin sanoin ja toteutuu Jeesuksen sana, minä annan teille rauhan!


by 1 kommentti

Kirotun maan asukkaat

Uskonnollinen kieli on vaikeaa. Ihminen syntyy ja elää omassa kuplassaan. Jonkun kupla on turvallinen ja toisen kupla hukuttaa huoliin. Tulkitsemme kaikkea oman kuplamme läpi, myös uskontoja. Tässä korona-taudin saastuttamassa maailmassa on helppo ymmärtää miten haavoittuvassa maailmassa elämme. Ihmisen hallinta on näennäistä. Arvomme ovat koetteella ja apu kaukana. Itse teen sekä lähiopetustyötä että etäopetusta. Olen kolmannen luokan opettaja ja joitain oppilaita käy koulussa pakon edessä. Sisälläni velloo jatkuvasti epämääräinen pelko. Koen, että Jumala on ainoa joka voi auttaa ja antaa rauhan. Siksi ajattelin kirjoittaa jotain siitä totuudesta, jota niin monet perään kuuluttavat. Mikä on totuus Kristinuskossa? Kaikki ei tähän mahdu, mutta joitain hajatelmia kuitenkin.

Kristinuskon ytimeen kuuluu syntiinlankeemus, jossa koko luomakunnan herruus siirtyi sielunviholliselle. Elämme Jumalan silmissä kirotussa maailmassa. Tästä ajattelusta syntyy perisynnin käsite. Miten  tällaista kieltä pitäisi ymmärtää.

Jos elää kuplassa, johon ajatus elävästä Jumalasta ei kuulu tai että maailmamme juuri niin hyvä kuin ihminen voi siitä tehdä, vaikka jonkinlainen Jumala olisikin olemassa, niin silloin kuva synnistä kaventuu tekoihin ja elämäntapoihin. Ihminen voisi omalla toiminnallaan tehdä kaikesta täydellistä. Näin synnistä tulee paholaiselle erityisen mieluinen asia. Kukaan ihminen ei kykene puhdistamaan elämäänsä niin, että kaikki teot olisivat puhtaita. Kuitenkin tällaisessa kuplassa ihminen yrittää epätoivoisesti elää synnitöntä elämää. Elämä kirotussa, paholaiselle luovutetussa maailmassa on ihmiselle yksin toivoton paikka pysyä puhtaana. Moni ajattelee, että jos Jumala on, niin minä ainakin olen ihan mukava ja hyvä ihminen ja kelpaan kyllä Jumalalle.   Kun alamme tarkastella ihmisen syntejä ja tekoja tältä pohjalta, edessä on vain kaksi vaihtoehtoa, joko se, että joudumme muuttamaan raamatun myyttien kokoelmaksi ja elämänfilosofian oppikirjaksi tai hylätä se kokonaan. Piru voittaa molemmissa tapauksissa. Kristinuskon mukaan tällainen kupla on tuhoisa.

Jos taas Raamatun Jumala on elävä ja todellinen ja Raamatun käsitys synnistä on tosi, riisuu se paholaisen aseista kokonaan. Ihminen, joka kykenee tunnustamaan sen, että oma elämä ei koskaan tule tarpeeksi hyväksi ilman Jeesusta, on pahan ulottumattomissa. Tällainen ihminen suostuu myöntämään syntisyytensä ja alistuu lain tuomiolle tietäen, että Jeesus on jo kärsinyt hänelle lankeavan rangaistuksen.

Jumalan pelko ja nöyryys  ei ole nöyristelyä vaan sitä että tunnustaa Jumalan kaikkivaltiuden ja voiman ja uskoo elävän Jumalan poikaan Jeesukseen. Siihen sisältyy ajatus, että Jumala todellakin ilmoittaa itsensä meille Raamatun kautta. Raamattu ei siis ole joitain irrallisia kokemuksia Jumalasta eikä Jumala ole jokin ideaali filosofinen ajatus jostain elämän alkuunpanevasta voimasta. Itse olin aikoinaan langeta tähän universalismiin.

Maailma tahtoo vääristää koko ajan kuvaamme Jumalasta ja Raamatusta. Siihen samaan syyllistyy myös seurakunta tavan takaa löytämällä raamatusta asioita joita siellä ei ole. Suurin valhe on, ettei uudelleen langennut ihminen voisi palata Jumalan yhteyteen, koska silloin pelastus olisi ihmisen tekojen varassa. Jeesuksen sovitus on historiallinen kertakaikkinen teko, jossa koko maailman synnit sovitettiin. Se joka suostuu tähän sovitukseen uskomalla sen, pelastuu. Pelastusta ei siis ansaita raahamalla syntejämme kerta toisensa jälkeen ristin juureen, vaan uskomalla, että ne on jo kannettu kerralla. Myös meidän vielä tekemättömätkin syntimme. Miksi? Siksi, koska Jeesus kantoi kerralla koko elämämme, ihan kaiken.

Me elämme langenneessa maailmassa syntisinä, mutta Jumalan pyhinä Jeesuksen tähden. Usko Jeesukseen pelastaa, ei meidän kippurointimme oman heikkoutemme kanssa. Maallinen vaelluksemme tulee olemaan Jumalan silmissä aina vajaata, eikä se tule koskaan riittämään. Sielunvihollinen yrittää riistää meidät Jumalan luota nostamalla heikkouttamme eteemme yhä uudestaan. Siksi Paavali opettaakin meitä sanomaa, että heikoutemme on meidän vahvuutemme. Sielunvihollinen tietää tämän ja yrittää lyödä kiilaa meidän ja Jeesuksen väliin.

Tämän kallion päälle rakentuu seurakunnan rakennus. Joku pytinki on komea ja joku taas matalampi. Yhtä kaikki ne ovat  Paholaiselta Jumalalle takaisin vallattuja alueita. Jos ihmettelet joskus, miksi Israel merkitsee niin paljon kristityille, niin yksi merkitys on siinä, että se on Jumalan maata, jota kansa sai asuttaa ja pitää siitä huolta. Meille Israel on kuva Jumalan hallintavallasta ja ikäänkuin ikkuna Jumalan todellisuuteen.

Seurakunnan tehtävä on siis ottaa takaisin sitä mikä on Jumalan valtakuntaa. Kun Jeesus sanoo etsin ensin Jumalan valtakuntaa tarkoittaa siis tätä. Etsi paikkoja joissa Jumalan valtakunnan todellisuus on Jeesuksen kautta on totta ja elä siinä yhtedessä. Liittyessäsi seurakuntaan sinusta tulee Jumalan valtakunnan suurlähettiläs ja maa jalkojesi alla on Pyhää

Ja Jeesuksen omat ovat ihan tavallisia ihmisiä. Jeesus itse vietti aikaa niiden kanssa joita muut hyljeksivät. Miksi siis sinä et kelpaisi. Jeesus kertoo raamatussa, että hänen ikeensä on kevyt kantaa. Hän ei halua antaa meille lisää taakkoja, vaan hän lahjoittaa pelastuksen ja rauhan ihmisen sydämeen. Hän odottaa meitä kotiin!

 


by 2 kommenttia

Kristillinen elämäntapa

Voisiko olla niin että kirkolle parasta mainosta olisi Jeesuksen kaltaisuus. Karismaattisissa piireissä tätä ilmaisua on käytetty jo vuosia ja välillä aika kritiikittömästi. On ajateltu, että kun minusta tulee Jeesuksen kaltainen, alkaa ihmeitä tapahtua kuin liukuhinalta ja pyhitys monikertaistuu. No aika moni tuolle tielle lähtenyt on polttanut näppinsä pahemman kerran. Ehkä siksi maassamme onkin levinnyt seurakunnissa sellainen käsitys, että kaikki liika touhuaminen, rukoilu toisten puolestaja ja aktiiviinen evankelionti on paheksuttavaa. Ajatellaan, että usko on yksityinen asia, jonka ei tule näkyä. Tätä tukee myös yleinen henki maailmassa. Omavanhurskauttamista vältellessä seurakunnat ovat halvaantuneet palvelulaitoksiksi. Ihmisten loukkaantumisen pelossa ilmiö on leviämässä kaikkialle oikeuslaitostamme myöden.

Jeesus mallinsi selkeästi  opetuslapsilleen  millaista on elämä Jumalanvaltakunnassa. Opetuslapseuttaminen on Jeesuksen toimintamalllin siirtämistä eteenpäin ja siksi opetuslapseus on Jeesuksen kaltaisuutta. Kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin on jostain hiipinyt ajatus ettemme voi järjellisellä tavalla toimia kuten Jeesus l. rukoilla sairaiden puolesta ja tehdä sitä mitä Jeesus ja hänen opetuslapsensa teki. Mitä raamattu sanoikaan järjenpäättelyistä ja uskosta. Toki maalaisjärjen käyttö on elämässä sallittua mutta se ei estä uskon varassa toimimista.

Kun katson millaiset asiat ovat Jeesuksen toiminnan keskiössä niin aivan ensimmäiseksi nousee esiin sydämen asenne ihmisiä kohtaan. Jeesus ei torju ketään. Vähän väliä hänet löytää syömästä syntisten kanssa ja opettamassa ihan tavallisia ihmisiä.  Yhdessä syöminen on raamatussa merkittävin kuva yhteydestä ja toisen hyväksymisestä.  Joka tilanteessa Jeesus syö ja juhlii ihmisten kanssa. Jopa ensimmäinen ihme-kertomus liittyy hääjuhlaan ja voisimme kuvitella että ihan samalla tavalla hän toimisi suomalaisissa kesähäissä.

Syvimmillään Jeesuksen asenne näkyy suhtautumisesta naiseen, joka avaa hiuksensa ja kuivaa niillä Jeesuksen jalat. Juhlien isäntä näkee tilanteessa huonomaineisen naisen, joka rikkoo törkeästi käyttäytymissääntöjä kun Jeesus taas katsoo naisen sydämeen ja näkee haavoittuneen ja kärsivän ihmisen.

Myös tuon asenteen haluaisin näkyvän meidän kristittyjen elämässä kaikilla tasoilla ja kaikissa tilanteissa. Meidän tulee nähdä ihmiset kuten Jeesus näki. Jeesus kutsuu meitä kohtaamaan kaikkein vähimmät ja syntisimmätkin ihmiset rakkaudella ja armolla. Sinisilmäisesti Jumalaan luottaen.

Jeesuksen aikana selootit olivat aikansa nationalisteja ja he odottivat Jeesuksesta pelastajaa, joka veisi heidät voittoon Roomasta. Jeesus ei kuitenkaan asettunut kenenkään puolelle. Hän näki vain ihmisen. Hänen tähtäyspisteenä oli iankaikkisuus.

Jeesus lähettää meidät ihmisten pariin siunaamaan ja rukoilemaan. Jeesuksen kaltaisuus alkaa sydämen asenteen muuttumisesta. Jumalan Pyhä Henki tekee muutos työn meissä jos annamme  sen tapahtua.  Näin Jumalan valtakunta voisi taas voittaa alaa maailmalta.

 


by 3 kommenttia

Etsi ensin Jumalan valtakuntaa

Jumalan valtakunta on kuningaskunta, jonka kuningas on Jeesus. Jeesus on myös ylipappimme ja vapahtajamme. Hän on sovittanut maailman synnit kertakaikkisesti. Otatko tämän vastaan ja uskot sen? Uskotko että Jeesus on sinun henkilökohtainen vapahtajasi ja Herrasi?

Kaikki tuo yllä oleva on kaanaankieltä, joka sisältää valtava totuuden, mutta ei välttämättä enää kerro nykyihmisille kovinkaan paljon. Ensimmäinen asia, joka kolahtaa ihmisiin kipeästi ja kääntää katseen pois, on sana synti. Synti on jotain, joka tekee meidät syyllisiksi Jumalan edessä. Moni teologi haluaisikin valkopestä synti sanan pois. Ilman tekoa ei kuitenkaan ole rikosta. Ilman lakia ja tuomiota ei voi olla armahdusta. Ilman syntiä ei ole armoa. Siksi synti on niin tärkeä asia tiedostaa ja ymmärtää.

Vanhassa testamentissä on seitsemän hepreankielen sanaa synnille.  (Lähde: Ilkka Puhakan kirja Rakkaudesta rukoukseen)

Yleisimmin käytetään sanaa het (Jes.59:2) Synti on sen mukaan muuri, väliseinä joka erottaa meidät Jumalasta. Siksi Paavalikin puhuu vihollisuuden muurista, jonka Kristus on tullut murtamaan (Ef.2:14).

Toinen syntisana on rish´aa joka merkitsee lähinnä pahuutta (1.Sam.24:14) Paha tarttuu pahoista ja Suomessa sanotaankin, että seura tekee kaltaisekseen.

Kolmas on avel, joka viittaa  tietoiseen lain rikkomiseen ja vääryyden tekemiseen. (2.kor 4:2)

Neljäs on avon joka merkitsee vääristyneitä kasvojen ilmeitä, ivaa ja vahingon iloa. Kaikkea sitä mitä kiusaaminen ja toisten kustannuksella nauraminen on. Aikamme sosiaalinen media lienee tähän oiva ympäristö. (KR38 Jes 3:9)

Viides, Avera merkitsee ylitse käymistä. Siinä totuuden rajoja venytetään ja muutetaan siitä mikä tiedetään oikeaksi. Jumalan tahdon sijasta poljetaan alas niitä raja merkkejä, joita Hän on asettanut käskyissään.

Kuudes synti-sana peshá liittyy valheisiin ja valheellisuuteen,” huulten synteihin. Valhe on aina pahan alku ja juuri. Jumala vihaa ”valheen teitä” ja sielunvihollista pidetään valheen isänä. Suurin valhe häneltä on, että sinä et ole mitään! Sielunvihollinen haluaa, että emme ymmärtäisi olevamme Jumalan lapsia ja perillisiä! (Ilm. 21:27)

Seitsemäs synti-sana on vähiten tunnettu zadon, jolla tarkoitetaan tahallista vahingon tekoa, jota voidaan kutsua myös julkeudeksi tai ilkeydeksi. (Ps 39:2)

Jeesus puhuu kaikkein eniten tuosta ensimmäisestä käsitteestä. Jumalan ja meidän ihmisten väliin on tullut muuri, joka on ihmiselle mahdoton ylittää. Jeesuksen tarjoama sovitus on aukko ja ovi tuossa muurissa. Vain Jeesuksen kautta voimme lähestyä Jumalaa ja päästä näin sisälle Jumalan valtakuntaan.

Kun noita muita synti sanoja tarkastelee, niin ei ole vaikea ymmärtää, että ne ovat kiviä tuossa muurissa. Jokainen omalla tavallaan estää ihmistä lähestymästä Jumalaa samalla tuhoten elämää aivan kuten sielunvihollinen haluaakin tapahtuvan.

Kun me tunnustamme syntimme, haluamme paljastaa Jumalalle syvimmätkin syntimme. Nekin, jotka ovat usein meiltä itseltämmekin salassa. Haluamme, että Jumalan pyhä henki paljastaa ne meille, jotta voisimme tehdä niistä parannuksen. Jeesuksen tarjoama sovitus kattaa kaikki syntimme, myös ne joita emme itse tunnista.

Olen usein miettinyt sitä mikä merkitys tällä kaikella on. Olen tullut siihen tulokseen että kysymys siitä että Jumala haluaa korjata myös kaikki yhteydet ihmisten kesken. Suuri osa  synneitä ovat asioita, jotka  rikkovat ihmisten välejä tavalla tai toisella. Itse tunnistan oman ylpeyteni joka antaa minulle oikeuden uhriutua kokemistani vääryyksistä. Vaikka moni sanoo että minulla on oikeus olla jopa katkera jonkun toisen teoista niin Jumalan silmissä minun katkeruuteni on synti koska se estää anteeksiantamisen ja yhteyden syntymisen.

Tämä on koko Kirkon ongelma ja syy kirkon hajaantumiseen. On keskitytty eroihin, ei siihen mikä meidät yhdistää. Kirkon uudistuminen ei ole opin uudistamista eikä valkopesua vaan anteeksiannon ja -saamisen elämistä todeksi kaikissa ihmissuhteissa. Synti saarnataan synniksi, jotta armo voisi kasvaa suureksi. Toivon, että voisit vastata tämän blogin ensimmäisen kappalleen kysymyksiin myöntävästi kun olet tutkinut sydämesi tilaa tunnustaen oma syntisyytesi Jumalan edessä. Jeesus sanoo sinullekin, -Seuraa minua!


by 3 kommenttia

Ei mua kuitenkaan kukaan kuule

BasistiMuutama vuosi sitten pyysivät minua soittamaan bassoa Kansanlähetyspäivien housebändiin. Meninhän minä, kun pyydettiin. Ja hauskaa oli. Minullakin. Välillä. Basson kanssa minulla oli välillä erimielisyyksiä, kun se päästeli vääriä ääniä. Koska bändikaverit eivät heittäneet minua treeneistä pihalle, niin leikki oli kestettävä leikki loppuun asti. Yleisöäkin meillä oli. Välillä pari tuhatta.

Päätin sitten, että en stressaa soittamistani. Pääasia on, että on kivaa. Ja bassonsoittohan on kivaa. Pitkälle pärjää sillä, että heiluttaa kummastakin kädestä yhtä sormea. Välillä ne heilutuksen tosin menivät viitteellisesti vähän sinnesuntännepäin. Kukaan yleisöstä ei kuitenkaan heittänyt minua millään. Olo oli välillä ihan vapautunut. Ei mua kuitenkaan kukaan kuule!

Kun en itsekään välillä paljon soittoani kuullut, mitä nyt vähän monitoreista.

Onneksi totuus valkenee joskus vasta, kun kaikki on onnellisesti ohi. Kansanlähetyspäivät päättyivät ja housebändikin sai kiitoksia osakseen. Alettiin purkaa äänentoistolaitteita.
Montakohan kertaa oli kiivennyt lavalle?
Montakohan kertaa oli kulkenut lavan edestä?
Kymmeniä kertoja.
Enkä ollut huomannut niitä. Ne olivat kooltaan metrin kanttiinsa ja korkeudeltaan yli puoli metriä. Ne olivat subwoofereita. Juuri niitä vempeleitä, jotka vahvistavat basson äänen. Niitä taisi olla suunnilleen kahdeksan.

Niinpä, eihän mua kuitenkaan kukaan kuule.

Siinä kohtaa minulle jäi vain toivo. Ehkä oli kuitenkin osunut oikeisiin ääniin kohtuullisen usein. Kaikki tuhannet ihmiset olivat kyllä kuulleet jokaisen sormenliikkeeni. Kaikkien niiden kahden sormen. Ehkä kaikki oli mennyt hyvin. Kun siis kukaan ei kuitenkaan heittänyt minua millään. Ja bändikaveritkin puhuivat minulle.

Kuinka paljon elämässä mahtaa tapahtua tällaista? Teemme jotain ja toivomme, että kukaan ei kuitenkaan huomaa. Ei nyt tullut ihan maailman paras teksti, mutta ehkä kukaan ei edes lue sitä. Tuli sanottua pöljästi, mutta ehkä kukaan ei kiinnittänyt huomiota.

Tai toisin päin. Tein semmoisia asioita, joita en oikeastaan edes huomannut tekeväni. Avasin oven ja päästin takanani taapertavan yksin tein sisään kaksine ostoskasseineen. Hymyilin vain vastaantulijalle. Sanoin sittenkin jotain ihan fiksua.

Ehkä joku sittenkin kuuli, vaikka en itse huomannut.

* * *

Piirustus: naskalis.com
Toinen teksti KL-päiviltä: Multi-instrumentalismia Kansanlähetyspaivillä

 

 


by 7 kommenttia

Usko,toivo ja teologia?

Heikki sai aikaan räväkällä tekstillään minussa jonkinlaisen heräämisen. Heikki sai minut heräämään omasta väsyneestä ja masentuneesta olotilastani ylös katsomaan siihen himmeään ja vanhaan kuvastimeen, josta Raamattu puhuu. Ensimmäisen Korintilaiskirjeen 13. luku puhuu rakkaudesta. Mieleeni nousut jaejakso loppuu ajatukseen uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Suurimmaksi näistä kolmesta Paavali nostaa rakkauden. Se on se voima, jota ihmiset tarvitsevat ymmärtääkseen Pyhän Hengen puhetta ja Raamattua.

Paavali esittää kirjeissään Seurakunnan yhteisöksi, joka kuvastaa Kristuksen olemusta. Koska maailmamme on rikki, kuvamme Taivaasta on vajaa ja himmeä. Kuitenkin meillä on kaikki osaset ja tieto parhaan mahdollisen seurakunnan tavoittelemiseksi. 1.Korintilaiskirje on opetusta armolahjoista, jotka on annettu seurakunnalle työkaluiksi, jotta voisimme luoda edes yrityksen heijastaa jotain siitä mitä  odotamme tulevaksi. Heijastaa uskomme mukaista toivoa ylösnousemuksesta ja siitä rakkaudesta jota Jumala meitä kohtaan tuntee.

Kristillinen teologia nousee tuosta kuvasta, Pyhän Hengen todellisuudesta, jota ohjaa Jumalan rakkaus sekä ymmärrys siitä kielestä ja maailmasta, jossa Pyhä Kirja syntyi. Se ei voi olla systemaattista ja pysähtynyttä länsimaista raamatun selitystä, joka etsii jonkilaista sisäistä harmoniaa ja filosofista otetta, vaan Raamatun taustasta nousevaa dynaamista, asioiden kokonaisuuksien ymmärtämistä, jossa etsitään samalla Jumalan valtakunnan todellisuutta. Raamattu on Jeesus-kirja ja sellaisena sitä pitää tutkia.

En ole teologi mutta kun rähmin omaa elämääni läpi tajuan, että Raamatun sanan tarkoitus ei ole painaa minua alas tai aiheuttaa minulle harmaita hiuksia kun en ymmärrä kaikkea. Mutta se kyllä vie minut rotkon reunalle, josta minulla ei ole paluuta. Jos haluan selvitä eteenpäin, täytyy minun tarttua raamatussa minulle ojennettuun toivoon. Mikään minussa itsessäni oleva ei voi minua auttaa eteenpäin, mitkään omat tekoni eivät kanna minua tuon edessä ammmottavan tyhjyyden yli. Ei edes mikään, mitä olen Jumalalta tähän mennessä saanut ole minulle avuksi. Ainoastaan se, että turvaan elämässäni kokonaan Jumalaan, voi antaa toivon siivet ja kantaa minua eteenpäin. Yksin Kristuksen tähden ja yksin armosta.

Vain tällainen teologia voi kantaa kirkkoja ja seurakuntia tulevan maailman ajan yli ja antaa kotkan siivet ja leijonan rohkeus rakastaa ja siunata ihmisiä Jeesukselle.


by 2 kommenttia

Liikaa armoa

 

Voiko Armoa olla liikaa. Voiko seurakunnan edessä julistaa totuutta evankeliumista, jossa on armon määrää jollain tasolla rajoitetaan tai  sille asetetaan mittoja.

Johanneksen evankeliumin alussa Johannes Kastaja julistaa tulevasta Messiaasta seuraavalla tavalla: Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.” Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Armo on luonteeltaan kuin vuori. Se on ja pysyy. Sen määrä tai laatu ei muutu. Armo on Jeesus Kristus. Hänen kuolemansa kautta koko ihmiskunta lunastettiin pois kuolemalta yhdessä hetkessä Golgatalla. Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen tehden näin parannuksen, käänntymyksen Jumalan puoleen saa osakseen armon.

 

Jeesus on tie,totuus ja elämä. Armon tie Iankaikkiseen elämään. Armo ei siis ole jokin ehdollinen voimavaikutus, jota lasketaan ihmisen ylle säännöstellen tai tipoittain vaan se on historiallinen tapahtuma, joka muutti koko maailman historian kulun poistaen väliseinän, synnin muurin ihmisen ja Jumalan väliltä.

Emme voi liikkaa julistaa armon sanomaa, Jumalan rakkautta ihmisille. Emme voi liikaa halata ihmisiä Jeesuksen vaikutuspiiriin. Jos me olemme Jeesuksen seuraajia meissä vaikuttaa se sama voima, Jumalan henki, joka vaikutti Jeesuksessa ja nosti hänet takaisin elämään. Siksi voimme rohkeasti julistaa ihmisille armoa armon päälle ja Jumalan suunnatonta rakkautta.

Voimme tehdä sitä siunaamalla jokaista ihmistä.  Rohkaisemalla ja näyttämällä sen mitä Jeesus on meille antanut. Antakaa ilon, rauhan ja vapauden näkyä omassa elämässänne. Mikään mahti maailmassa ei voi ottaa meitä pois Jeesukselta.  Pyhä Henki on puolustajamme, meissä vaikuttava ylösnousemusvoima.

 

Tämä on evankeliumin kova ydin. Muut seurakuntaa kuohuttavat asiat ovat kehällisiä pelastukseen vaikuttamattomia asioita.  Kun Jeesus julisti parannuksen saarnaa hän teki laista niin armottoman ja kovan, että sitä kautta pelastuminen kävi mahdottomaksi. Hän tyrmäsi lainopettajien jaon kirotuun kansaan ja hurskaisiin Juutalaisiin osoittamalla, että  hän itse on lain takana. Jeesuksen opetus on meille täsmälleen sama. Millään meidän teollamme ei ole vaikutusta armoon. Ei onnistumisilla tai epäonnistumisilla. Vain sillä, että luovuttamme jokaisen osa-alueen elämästämme Jeesukselle, on merkitystä. Kyse on hallintavallasta omaan elämäämmme. Siitä, että jokaisessa kiusauksessa tai onnistumisessa sanomme, Jeesus ota sinä nämäkin asiat itsellesi. Näin seuraamme häntä ja meillä on häneen suhde.

On merkillistä, että moni armon elämäänsä saanut muuttu kovin nopeasti armottomaksi, Ensin itselleen ja sitten toisille. Heille armosta tulee nopeasti ehdollista.  Rajoituksien ja epäilyn kautta elämään astuu salakavalasti rakkaudettomuus ja kyvyttömyys nähdä toisen ihmisen sydämeen kuten Jeesus teki.

Uskomme sijaitsee sydämessä ja se murtaa järjen päätelmät siitä miten ihminen haluaisi käsittää pelastuksen. Järki tahtoisi ryhtyä varmistelemaan pelastusta kun sydän vain haluaisi iloita siitä.

Kun vanhan minämme kuolee tehdessämme kääntymyksen ja parannuksen meidät liitetään ylösnousseeseen Kristukseen ja meistä tulee uudestisyntyneitä Jeesuksen omia. Sen tulisi näkyä meistä rakkautena. Jos jotain siis haluamme tarkata, tarkkailkaamme silloin armon synnyttämää rakkautta.