Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: armo


by 2 kommenttia

Liikaa armoa

 

Voiko Armoa olla liikaa. Voiko seurakunnan edessä julistaa totuutta evankeliumista, jossa on armon määrää jollain tasolla rajoitetaan tai  sille asetetaan mittoja.

Johanneksen evankeliumin alussa Johannes Kastaja julistaa tulevasta Messiaasta seuraavalla tavalla: Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: ”Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä.” Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle. Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Armo on luonteeltaan kuin vuori. Se on ja pysyy. Sen määrä tai laatu ei muutu. Armo on Jeesus Kristus. Hänen kuolemansa kautta koko ihmiskunta lunastettiin pois kuolemalta yhdessä hetkessä Golgatalla. Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen tehden näin parannuksen, käänntymyksen Jumalan puoleen saa osakseen armon.

 

Jeesus on tie,totuus ja elämä. Armon tie Iankaikkiseen elämään. Armo ei siis ole jokin ehdollinen voimavaikutus, jota lasketaan ihmisen ylle säännöstellen tai tipoittain vaan se on historiallinen tapahtuma, joka muutti koko maailman historian kulun poistaen väliseinän, synnin muurin ihmisen ja Jumalan väliltä.

Emme voi liikkaa julistaa armon sanomaa, Jumalan rakkautta ihmisille. Emme voi liikaa halata ihmisiä Jeesuksen vaikutuspiiriin. Jos me olemme Jeesuksen seuraajia meissä vaikuttaa se sama voima, Jumalan henki, joka vaikutti Jeesuksessa ja nosti hänet takaisin elämään. Siksi voimme rohkeasti julistaa ihmisille armoa armon päälle ja Jumalan suunnatonta rakkautta.

Voimme tehdä sitä siunaamalla jokaista ihmistä.  Rohkaisemalla ja näyttämällä sen mitä Jeesus on meille antanut. Antakaa ilon, rauhan ja vapauden näkyä omassa elämässänne. Mikään mahti maailmassa ei voi ottaa meitä pois Jeesukselta.  Pyhä Henki on puolustajamme, meissä vaikuttava ylösnousemusvoima.

 

Tämä on evankeliumin kova ydin. Muut seurakuntaa kuohuttavat asiat ovat kehällisiä pelastukseen vaikuttamattomia asioita.  Kun Jeesus julisti parannuksen saarnaa hän teki laista niin armottoman ja kovan, että sitä kautta pelastuminen kävi mahdottomaksi. Hän tyrmäsi lainopettajien jaon kirotuun kansaan ja hurskaisiin Juutalaisiin osoittamalla, että  hän itse on lain takana. Jeesuksen opetus on meille täsmälleen sama. Millään meidän teollamme ei ole vaikutusta armoon. Ei onnistumisilla tai epäonnistumisilla. Vain sillä, että luovuttamme jokaisen osa-alueen elämästämme Jeesukselle, on merkitystä. Kyse on hallintavallasta omaan elämäämmme. Siitä, että jokaisessa kiusauksessa tai onnistumisessa sanomme, Jeesus ota sinä nämäkin asiat itsellesi. Näin seuraamme häntä ja meillä on häneen suhde.

On merkillistä, että moni armon elämäänsä saanut muuttu kovin nopeasti armottomaksi, Ensin itselleen ja sitten toisille. Heille armosta tulee nopeasti ehdollista.  Rajoituksien ja epäilyn kautta elämään astuu salakavalasti rakkaudettomuus ja kyvyttömyys nähdä toisen ihmisen sydämeen kuten Jeesus teki.

Uskomme sijaitsee sydämessä ja se murtaa järjen päätelmät siitä miten ihminen haluaisi käsittää pelastuksen. Järki tahtoisi ryhtyä varmistelemaan pelastusta kun sydän vain haluaisi iloita siitä.

Kun vanhan minämme kuolee tehdessämme kääntymyksen ja parannuksen meidät liitetään ylösnousseeseen Kristukseen ja meistä tulee uudestisyntyneitä Jeesuksen omia. Sen tulisi näkyä meistä rakkautena. Jos jotain siis haluamme tarkata, tarkkailkaamme silloin armon synnyttämää rakkautta.

Mainokset


by 1 kommentti

#nwhimos Pyhien yhteys

 

nwaurinkoJätskikioskin jono kiemurtelee ensimmäisen kerran pitkänä käärmeenä pitkin Himosareenan asfalttia. Aurinko lämmittää rinnettä ja ihmisten sorina täyttää alueen. Kohtaamisen iloa ja hehkua on ilmassa. Yllättäviäkin. Jostain kuuluu ihmettelyä, ”Hei, katso, tuo kaveri tuolla, sekin on täällä. Se on käy meidän talossa töissä.” Pian katseet kohtaavat ja ihmettely muuttuu iloksi. Kohtaaminen saman Isän lapsina liikuttaa.

Näen tutun hahmon kävelevän vastaan jo kaukaa. Se ei ole ihme, sillä Pasin pää keikkuu muita korkeammalla. Hyppään betoniporsaan päälle ja alan huitoa! Pasimainen virnistys vastaa ja kohta kaksi suomalaista miestä halaa ihmispaljouden keskellä. Kaksi Jeesuksen mussukkaa ja veljeä, nuori ja vanha. On helpottavaa kohdata ja puhua kasvotusten, sillä kirjoittaminen netin kautta on etäistä ja hidasta. Meillä molemmilla on kutsu julistaa ja opettaa Jeesuksesta ja jaamme saman tuskan sen vaikeudesta. Sen takia on tärkeää löytää yhteys, jotta voi puhua ja tukea toisiamme.

Kun kaksi ihmistä kohtaavat, kohtaa siinä enemmän kuin mitä näemme päälle päin, sillä heidän henkensä kommunikoivat keskenään. Kun mukana on kolmas tekijä, Pyhä Henki ja usko Jeesukseen, silloin kohtaamisessa on jotain erityistä. Pyhä Henki iloitsee ja on valmis palvelemaan ja lohduttamaan. Täyttämään niitä Jumalan lupauksia, joita Raamatussa on. Siksi on niin tärkeä tulla yhteen, edes joskus. Suurinta palvelutyötä olisi kohdata yksinäisiä ihmisiä. Mennä heidän luokseen ja vain olla, jos ei muuta keksi.

Eräs rukouspalvelija kertoi eilen, kuinka hän oli hengessään nähnyt, miten rukouspalveluun tulleiden silmistä oli loistanut merkillinen kirkas valo. Jumalan pyhyys ja Jeesuksen läsnäolo loisti heistä. Ja näin se onkin. Me kannamme mukanamme Jumalan valtakunnan todelllisuutta, sillä Jeesus asuu meissä Henkensä kautta. Olemme Taivaan valtakunnan lähettejä arjessa. Matteuksen evankeliumissa sanotaan, Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.  Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

Vaikka olisimme millaisia syntisäkkejä, epäonnistujia ja omasta mielestämme mitättömiä, emme ole sitä Jumalan silmissä. Hän haluaa meidät lähelleen ja siksi hän uhrasi oman poikansa, että tämä olisi mahdollista. Ja tämän kallisarvoisen uhrin myötä hän tekee meistä Pyhiä. Siksi taivas riemuitsee kun Jeesuksen seuraajat, Jeesuksen takia Pyhät kohtaavat.

Siksi on riemullista ajatella millaisen juhlan New Winen jätskijono saa aikaan Taivaan valtakunnassa.


by 3 kommenttia

Puhdas Evankeliumi

käsi

Mitä se oikeastaan on? Mitä Jeesus muutti?

Jeesus kuoli ristillä sovittaen maailman synnit. Jumala itse sovitti itse kaiken, menneet, nykyiset ja tulevat synnit.

Yksinkertaisimmillaan ilmaistuna Jeesus on tie rakastavan Isän, Jumalan luokse ilman Temppeliä ja valtavaa uhrikoneistoa. Syntiä on kaikki mikä erottaa meidät tästä yhteydestä. Jeesus julisti että Jumalan valtakunta on lähellä ja että koko maailman synnit on sovitettu hänessä. Jumalan läsnäolo merkitsi siunausta ja menestystä Israelin kansalle. Jumalan asui ihmisten keskellä ilmestysmajassa mutta Jeesus vei tuon majan mukanaan ja on nyt itse ylipappina tie Jumalan läsnäoloon meille.

Jeesus lähetti Puolustajan Pyhän Hengen, jotta voisimme toteuttaa hänen tahtoaan ja kertoa tätä evankeliumia kaikille. Me kelpaamme Jumalalle tällaisenaan Jeesuksen tähden.

 


by 7 kommenttia

Kuinka armosta tuli armotonta

Armo on vaikea laji suomalaisille. Ihan kuin se olisi olutta isossa tynnyrissä ja sitä lasketaan tuoppiin tarvitsijan mukaan. Siivosyntiselle pikku-tuoppi ja tuhlaajapojille iso ja kun homma menee överiksi, niin tarjoilu lopetetaan kokonaan. Armoa säännöstellään sen mukaan mihin porukkaan sattuu kuulumaan. Baarimikkoina toimii milloin oman seurakunnan valitut milloin muiden porukoiden ja ulkopuolisten sekalainen kuoro.

Armo ei ole kuitenkaan mitään huvijuomaa, vaan se on nöyrän ja heikon evästä. Armo on nälkäisen ensimmäinen suupala, joka syödään kuin lapsi silmät onnesta loistaen.

Armosta on tullut armotonta vääntöä. Armon avulla hallitaan ja paikoin jopa tyrannisoidaan ihmisiä. Armottomuus on tyhjentänyt seurakuntia ja yhteisöjä tehokkaammin kuin ateismi tai islam, joka muuten tuntuu olevan armottomien uhka numero yksi.

No, puhun ehkä kärjistetysti ja provosoin, sillä monen mieli ja sielu on herkillä, kun kristikansaa vastaan hyökätään mediassa ja paljastuskirjojen avulla. Mutta toisaalta, kun puhutaan hengellisistä ylilyönneistä, niin niitä tekevät kristityt itse. Mutta miksi näin on? Miksi eri ryhmien käsitykset armosta ovat niin erilaisia?

Puhun meidän suomalaisten syntikäsityksen ja parannuksen välisestä vääristyneestä suhteesta. Siitä  miten huonosti lopultakin tunnemme Raamattua ja sen käsitystä synnistä. Puhumme synnistä usein luetteloina ja listoina eli puhumme tekosynneistä. Usein synti on jotain, joka rikkoo ihmisten välisiä suhteita tai vahingoittaa meitä itseämme. Raamatussa on oma syntisanastonsa, joista kuusi synti-sanaa puhuu juuri tämän kaltaisista synneistä. Suomenkieli ei kuitenkaan kykene erittelemään niitä ja kuva jää väkisinkin kapeaksi. Rikkomus toista ihmistä vastaan on myös rikkomus Jumalaa vastaan. Jeesus puhuu vahvasti siitä, miten meidän tulisi hoitaa ihmistenvälisiä suhteita ja pitää ne kunnossa. Jeesuksesta ei voi puhua ilman että puhuu rakkaudesta. Jeesuksessa on aina rakkaus läsnä, silti monet pitävät lainsaarnaa tärkeämpänä kuin rakaudensaarnaa. Armo ei merkitse lain katoamista vaan sen täyttymistä. Ilman tuomiota ei voi armahtaa ja siksi tuomion hetki on Jeesuksen omalle pelastuksen hetki.

Rikokset, joita Taivaallinen tuomioistuin käsittelee, ovat meidän syntejämme. Raamatussa mainitaan seitsemän erilaista synti sanaa. Käännökset ovat suppeita mutta suuntaa antavia ja tekstiyhteys määrittää lopullisen merkityksen. (Lähteenä Ilkka Puhakan ja Risto Santalan tekstit)

Het´, väliseinä, muuri

Rish`aa, pahuus,

Avel, tietoinen vääryys .

Avon, vääristyneet kasvot .

Avera, ylitsekäyminen, venytetään (lain) rajoja,    Poljetaan Jumalan tahto  maahan. 1.Sam 2:12 ks 1.Sam 3:1

Pesh´a, huulten synnit, valehtelu ja talousrikokset.

Zadon, Tarkoituksellinen vahingonteko.

Eniten käytetään sanaa het, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että yhteys on poikki. Syntiinlankeemuksessa yhteytemme Jumalaan katkesi ja se on ollut kuin railo, joka vain levenee ja kasvaa.

Kaverini Pasi sai yhdellä lauseella melkoisen prosessin liikkeelle päänupissani. Sen sisältö kuoriutui mieleeni suurinpiirtein näin. ”Armon kalliolla on turvallista kompuroida”.

Parannus Raamatussa merkitsee ensisijaisesti Jumalan luo palaamista. Isä ja kaksi poikaa l. Tuhlaajapoika vertaus paljastaa meille kaksi merkittävää tosiasiaa meistä ihmisistä. Toiset haluavat paeta Jumalaa ja tehdä omat valintamme ja toiset jäävät hänen lähelleen mutta ilman todellista yhteyttä. Molemmissa tapauksissa yhteys on poikki. Molemmissa tapauksissa omat intohimomme ja touhumme  ovat tärkeämpiä kuin se että olisimme aktiivisesti yhteydessä Jumalaan ja löytäisimme sen hyvän, jota hän haluaisi tarjota.

Tehdessämme parannuksen ja tartumme sovitukseen, korjaa se tämän yhteyden. Sen mahdollistaa Jeesuksen uhri. Siinä Jumala sovittaa synnin itse itsensä kanssa ja tarjoaa siten lunastuksen ja pelastuksen kättä meille. Jumala sovittaa koko maailman synnit itse itsensä kanssa Jeesuksessa Kristuksessa. Nekin synnit joita ei vielä ole edes tehty. Jeesus tullessaan ihmiseksi hän alistui Jumalan tahtoon ja korjasi sen mitä Adam ja Eva rikkoi. Yksi rikos, yksi sovitus.

Sovitus koskee koko ihmiskuntaa. Kun Ihminen tarttuu tuohon käteen hän pelastuu. Kaikki tämä todetaan ja lyödään lukkoon Taivaallisessa tuomioistuimessa. Kyse on juridisesta tapahtumasta ei pelkäästään moraalista ja etiikasta. Kun vapauttava päätös on annettu sitä ei tarvitse uusia. Kun ihminen vastaanottaa pelastuksen ja armon, se on voimassa siitä lähtien.

Juutalaiset uhrasivat jokaisen synnin takia, mutta Jeesuksen oman ei pitäsi ryhtyä samaan. Meidän ei tulisi lähteä kantamaan syntejä, jotka on annettu anteeksi. Siitä huolimatta näen kuinka ihmiset päivästä toiseen kantavat syntejään Jeesuksen eteen kuin vaihtokauppa tavaraa ja pyytävät armoa itselleen. Miten pyytää asiaa jonka on jo saanut omistaa.

Millaista lainsaarnaa Kristitty siis tarvitsee? Se on hyvä kysymys. Mitä  on parannus, kun jo vaellamme Kristustietä.  Kristityn elämän suuri ongelma on se, että elämme armahdettuina mutta yhä syntisessä maailmassa ja syntisinä. Armahduksen tarve ei lopu koskaan. Miten ymmärtää se tosiasia, että sovitus on tapahtunut jo ennen kuin olin edes syntynyt.

Olen itse tullut siihen tuloksen omalta kohdaltani, että kun elän avoimesti Jumalan edessä ja pyydän anteeksi tekojani Jumalalta kuin poika isältään niin tiedän isän olevan armollinen ja armahtavainen. Tarvitsen opetusta Jumalan lapseudesta ja siitä miten vaellan kristittynä kasvaen sellaiseksi kuin Jumala on minut tarkoittanut. Tarvitsen lain, jotta osaan peilata elämässäni olevat pimeät kohdat niin, että voin tuoda nekin Jumalan eteen. Mutta koska olen Jeesuksen oma, uskallan luottaa armoon ja rakastaa kaikkia ihmisiä aidosti. Uskallan luottaa siihen, että Jumala pitää huolta omistaan, myös niistä joiden kanssa en aina ole samaa mieltä. Jumalan Henki tekee minussa työtään ja saa minut tuottamaan hyvää hedelmää koska minusta itsestäni ei siihen ole.


by 7 kommenttia

Jumalan pelko

jaanpalaItseäni kiusaa jatkuvasti se, että puhuttaessa väärästä opetuksesta, väärästä Jeesuksesta ja väärästä Hengestä, ei juurikaan vaivauduta kertomaan ja tarkentamaan sitä, mikä on pielessä niin, että tavallinen talliainenkin sen ymmärtäisi. Hyvin laveasti kyllä kuvataan ihmisiä ja heidän tapaansa puhua ja toimia ja sen perusteella päätellään mikä on väärää. Näin ei voi kuitenkaan olla. Kulttuuri ja opetusmenetelmät eivät yksin voi viedä harhaan.

Olisko parempi lähteä liikkeelle vähän toisesta näkökulmasta. Siitä mikä pahoittaa Jumalan ja Pyhän Hengen mielen. Siitä mikä hämärtää Jeesuksen ristin työn ja tekee sen turhaksi.

Yksi asia, mikä pitää minua kiinni Kristillisessä uskossa, on Jumalan pelko. Se, että  en omalla toiminnallani ja teoillani aja itseni nurkaan niin, etten enää kykene tai halua palata Jumalan kasvojen eteen ja armoistuimen ääreen. En halua rikkoa suhdettani Jumalaan.

Paavali opettaa Hengen hedelmistä, jotka vähitellen kasvavat Pyhän Hengen vaikutuksesta ihmisessä. Ne ovat asioita, jotka eivät ole ihmisluonnolle itsestään selviä tai helposti tavoitettavia asioita.

Pitäiskö meidän puhua  ja kirjoittaa enemmän näistä elämämme hedelmistä enemmän, kuin siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Uskon, että löytäisimme näin läheltämme enemmän uskon ja elämän sankareita ja Jumalan mieleisiä ihmisiä, kuin sillä, että asetamme mittarin sellaisiin asioihin, joissa vain Jumala on oikeassa ja luultavasti me ihmiset väärässä. Ajattelen, että terve Jumalan pelko estää meitä asettumasta tuomarin osaan ja vapauttaa meidät elämään oikeaa kristityn elämää kasvattaen Hengen hedelmiä.

Jeesus puhuu aivan yksiselitteisesti suoraan yksityisen ihmisen elämään rakkautta ja hyvyyttä. Sitä että rakastaisimme, emmekä erottelisi.  Jeesus haluaa, että heittäytyisimme Jumalan rakkauden varaan luottaen siihen, että hän huolehtii kaikesta. Se rakkaus josta Jeesus  puhuu, ei ole mitään höttöä vaan se asettaa toisen elämän oman elämän edelle. Jeesuskin kulkee meidän edellä eikä paimenna  meitä piiskan kanssa takanamme.

Jos uskaltaisimme luottaa 100% Jumalaan, mitä siitä seuraisi? Jos luottaisimme, että Jumala toimii ihmisuhteissa. Jos luottaisimme, että Jumala toimii seurakunnissa. Jos luottaisimme siihen, että kun joku tunnustaa uskovansa Jeesukseen, niin hän myös on pelastettu, koska Jumala antaa uskon lahjana. Varalta vielä toistan, koska Jumala antaa Uskon lahjana.

Kuinka paljon käytämme  jos- ja mutta-sanoja määrittäessämme  toisten uskoa. Eikö se ole Jumalan epäilemistä? Voisiko se väärä Jeesus ja väärä henki tässä ajassa ollakin arvostelun ja epäilyn henki. Henki, joka estää yhteyden syntymisen seurakuntaan ja Jumalaan. Sielunvihollinen iloitsee nimittäin jokaisesta lyödystä kiilasta ihmisen ja Jumalan väliin. Jokaisesta kiilasta, joka erottaa ihmisen yhteydestä toisiin Jeesuksen seuraajiin. Yksin jääminen kun ei ole mikään siunaus.

Luukaksen 10. luvussa Jeesus lähettää 72 opetuslasta kyliin ja kaupunkeihin ja hän kieltää puhumasta kenellekkään matkanvarrella.  Jeesus tiesi, että jokainen pysähdys merkitsi kontaktia ja mahdollista ateria yhteyden syntymistä ja se jos mikä hidastaisi matkantekoa. Oli tärkeää päästä perille omaan kylään jonne oli matkalla ja tehdä sielä kaikkensa, jotta sanoma Jumalan valtakunnasta löytäsi maalinsa. Jeesuksen ajan maailmassa yhteys, vieraanvaraisuus ja riippuvaisuus toisista yhteisön jäsenistä oli kirjoitettu ihmisten sydämiin tapoina ja tekoina.

Jeesus halusi palauttaa ihmisten tietoisuuteen, että heillä on rakastava Isä ja että he kelpaavat Jumalalle sellaisina kuin ovat ja ymmärtäisivät, että Armo oli tullut kylään, eikä tuo tehtävä ole muuttunut miksikään näiden kahden vuosituhannen aikana.


by Jätä kommentti

Jo on kirves laskettu puunjuurelle

Kristikunta on kippuroinut koko olemassa olonsa ajan kahden tulen välissä. Kun ihminen on tehnyt sovinnon Jumalan kanssa ja saanut armon, alkaa pian uusi kiirastuli ja tuska. Ihminen löytää itsensä vaatimusten ja riittämättömyyden aiheuttamasta kurimuksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen joutunut pohtimaan omaa syntisyyttäni ja sitä, että en osaa ”sammuttaa” omaa päätäni. En löydä mistään sitä vikavirtakytkintä, joka poistaisi sielussani olevat viat ja virheet, jotka kiusaavat minua alati. Alan vähitellen ymmärtää sitä, mitä tarkoittaa, kun syyttäjä, sielunvihollinen yrittää tehdä tyhjäksi kaiken sen, mitä Jeesus on minuakin varten valmistanut Ristillä.

Mitä, jos en tuotakkaan hyvää hedelmää siellä, missä pitäisi. Miksi en kykenekään antamaan kaikkea anteeksi, vaikka saan itse kaiken anteeksi. Miksi epäusko hiipii yhä sisimpääni, enkö olekaan oikeasti uskossa? Mitä minulle tapahtuu, kun olen tällainen? Hakataanko minut pois, revitäänkö minut juurineen maasta, kun en tuotakaan sitä ensihedelmää?

Olen huolissani siitä, mitä tapahtuu kun ensirakkaus Jeesuksen hiipuu ja arki sammuttaa ylistyksen ja Hengen liekit.  Mitäs sitten, kun tuntuu kornilta puhua Jumalan Pyhästä ja itsestäni samassa lauseessa. Siinä olotilassa vaatimus olla mitat täyttävä uskovainen, tukehduttaa ja lamauttaa. Pakottaa vetäytymään piiloon katseilta. Kipu voittaa rakkauden ja voimattomuus riistää rauhan. Onko kirves jo asetettu minunkin jalkoihini?

Luukkaan evankeliumissa 13:6-9 Jeesus tuntuu asettavan määräajan, vielä vuosi on armon aikaa. Ja onhan se näin, että mitä sitä kasvattamaan puuta, joka on hyödytön. Voiko Jeesus olla noin armoton?

Miksi Jeesus puhuu hedelmättömästä viikunapuusta? Puusta, joka tuottaa tavallisesti hedelmää 10 kuukautta vuodessa. Kuusi vuotta puu saa kasvaa rauhassa kenenkään koskematta ja vasta seitsemäntenä vuonna saa poimia hedelmää ja silloinkin ensimmäinen hedelmä uhrataan Jumalalle. Kuka on tuo Isäntä  ja kuka on Puutarhuri? Ketkä siinä puhuvat?  Onko vertaukseen kätketty jotain, mitä emme ymmärrä?  Ja onhan Isäntä ollut armollinen, kun jo kolmena vuonna on  etsinyt ensihedelmää eikä löytänyt mitään. Hän antaa vielä lisää aikaa, mutta mitä jos se ei riitä.

Millaista hedelmää aina vaadimmekaan toisiltamme tai itseltämme. Voiko hedelmän kasvua pakottaa tai vauhdittaa. Mistä sen kasvu tulee? Hengen Hedelmä vai minun hedelmäni.

Mitä tekstin takana on ja mitä Jeesuksen yleisö oikeasti kuuli?

Viikunapuu, tuo Jumalan kansan vertauskuva, kasvaa viinitarhassa iankaikkisessa rauhassa. Näetkö miten  Jumala keskustelee sydämessään puusta, jonka hän itse istutti. Aivan kuten huolestunut äiti, joka odottaa yöllä eksynyttä lastaan kotiin, Herraa murehduttaa puun kohtalo. Murheellisena mutta armollisena hän säälii luotuaan ja toteaa itselleen: ”Anna sen olla! Kyllä se joskus antaa hedelmän. Annan sen hedelmättömyyden anteeksi”. Jeesus, Puutarhuri lohduta sinä ja armahda puuparkaa. Anna sinä sille uusi kasvu ja ensihedelmät, kun kukaan muu ei voi sitä tehdä. Ei se mitään vaikka  ensi vuotesi meni hukkaan etkä jaksanut kantaa satoa. Ole rauhassa, minä annan sinun olla.

Meidän on joskus vaikea lukea Raamattuamme ja nähdä sen sanojen viisaus. Se mistä ensin löydämme lain löytyykin takaa suuri armo ja rakkaus. Hedelmäni ovatkin puutarhurin kasvattamia eikä minun ja siksi saan vain olla. Olen yhä Jeesuksen oma ja ihan tällaisenaan.


by 4 kommenttia

New Wine 2016, Rakkauden päivä

Kun koettu armo jalostuu rakkaudeksi, ihmisen elämä muuttuu pysyvästi.

Ylösnousut Jeesus kysyi Simon Pietarilta, mieheltä, jonka unelmat olivat murskautuneet ja oma turhamaisuus ja ylpeys olivat tuominneet hänet, kolme kertaa, eri tavoin, rakastatko sinä minua. Siinä hetkessä Pietari muuttui. Siihen asti Pietari oli tavallinen Simon, jonka omat motiivit olivat ajaneet häntä seuraamaan Jeesusta. Nyt kun kaikki oma oli kokenut tappion ja häpeä oli poltti sydänalaa,  Jeesus saa tilaa ja Pietarista tulee todellinen Kallio.

Ilman täydellistä ihmisen konkurssia Jeesus ei voi käyttää ihmistä.

Simo Lintinen avasi tänään Pietarin kautta näkyä siitä, miten Jumala käyttää tavallisia ihmisiä. Miksi? Koska ei ole olemassa kuin tavallisia ihmisiä.  Jumalaa ei kiinnosta täydellisyys, koska hän on itse täydellisyys ja hän tahtoo liittää ihmisen siihen.

Oma päiväni istui hyvin tähän illan teemaan. Päivän kohtaamiset, opetukset ja rukoushetket hoitivat, mutta samalla nostivat ihmisyyden ja kivut pintaan. Ihmisen pelastus on ripustettu kirjaimellisesti siihen, että hän kykenee tunnustamaan oman riittämättömyytensä Jumalan edessä. Ihmisen menneisyys ei kuitenkaan katoa, elämän arvet ja kivut ovat meissä aina. Saamme uskoa syntimme anteeksi Kristuksen veren tähden mutta vaelluksemme on tavallisen ihmisen hapuilua ilman Jeesuksen läsnäoloa. Vain Jeesuksen läsnäolo ja seuraaminen pitää meidät kovalla maalla, Kalliolla.

Rukouspalvelussa ihminen on kuin Pietari Jeesuksen kanssa nuotiolla. Jeesus kutsuu sinne nimeltä ja erikseen. Omat motiivit ja unelmat ovat tuhoutuneet ja on jäljellä vain eletty elämä. Menneisyys pysyy taakkana niin kauan kuin me itse kannamme sitä. Jumala haluaa,  että annamme hänen hoidettavakseen kaikki vaikeimmatkin asiat. Silloin hän voi kääntää häpeämme voitoksi. Koetusta armosta kasvaa rakkautta, jota Jeesus meiltä kysyy. Rakastatko Tapio sinä minua?