Joskus kauan sitten kirjoitin runon, joka kuvasi sitä kuinka on helpompi astua valon ja pimeän rajapinnassa, poissa suorasta valosta. Olen kirjoittanut myös Jumalan läsnäolosta ja Jumalan nimestä ”Minä Olen” siitä, jonka Jumala ilmoitti Moosekselle ja siitä, jonka takia Jeesus tuomittiin. Olen kirjoittanut vuosien mittaan monista niistä teemoista, jotka Timo Pöyhönen ensimmäisessä iltatilaisuudessa suorastaan heitti kasvoilleni.

Lähdin tänne vailla mitään kysymyksiä ja odotuksia, ikäänkuin kylmältä paikalta ja hämärästä. Nyt, aivan alkuun ensimmäisessä iltatilaisuudessa Jumala sanoi, että minäpä vastaan, vaikka et ole kysynytkään. Vastaan, koska Minä Olen ja minä tiedän ja tunnen sinut poikani. Älä jää varjoon, koska minä olen jo ollut sielläkin ja tiedän, että siellä ei ole hyvä olla. Vaikka tiedät, että tunnen sinut niin hyvin niin silti haluan olla kanssasi. Ole vapaa ja armahdettu, viivy tässä vierelläni, niin poristaan vähän. Vastasin että mikäs siinä, mutta itken vähän ensin jos se passaa.