Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

#nwhimos2018 Tanssijan nurkkauksesta

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. 

 

37622671_10156509426727856_8542063762692112384_n

New wine -päivän aamu on jo kuuma. Solmin tossunnauhoja ison teltan takakulmassa kun ensimmäiset sävelet nousevat. Nousen, pysähdyn tunnustelemaan seurakunnan sydäntä kun se yhdessä kääntyy Jumalan eteen. Huomenta Isä, tässä me taas ja edelleen ollaan. Laulu alkaa varovaisena, nostan käden. Sinä olet suurempi, sen tunnustan, siihen taivun. Kiitos lähtee haparoiden, aamun ensimmäiset hitaat tanssiaskeleet alkavat sulattaa kehon jäykkyyttä, kääntävät mielen keskipisteen pois minusta Jumalaan. Annan minän virrata Häntä kohti, linjautua Hänen asettamaansa suuntaan, luovun levottomuudesta. Tänäänkin nojaan Häneen, ojennan käteni Hänen suuntaansa. En meditoi tyhjää, päinvastoin; etsin Hänen täyteyttään. Hän on siinä heti, hipaisee, fyysisesti läsnä niin että kehoni tuntee sen jos uskaltaa myöntää. Tanssin kautta mielikin keskittyy ja rauhoittuu vaeltamasta, eksymästä minnekään, lepää vain läsnä Jeesuksessa. Kaikki minussa vastaa Hänen kosketukseensa, ilolla ja odotuksella.

 

Tänään liike nousee vaivatta syvältä, pään miettimättä, virtaa sieluni syvää kaipuuta Luojansa syliin. Hänen Pyhyytensä paino yllättää, sen alla kumarrun, painun polvilleni. Siellä minun kehoni kertoo minun mielelleni kuinka suuri Hän on, selittää mittasuhteet. Minun huoleni kutistuvat, rusentuvat mittakaavaan. Suuri olet Herra, Pyhä ja suuri! Suvereeni, rajaton! Kehooni voit antaa välähdyksen kirkkautesi häikäisystä, pyhyytesi painosta, et anna liikaa, en täysin muserru, en pelkää. Mutta kumarrun, hengästyn, häikäistyn, vakuutun, luotan.

 

Järki ei enää edes yritä selittää. Mutta kun kehoni antautuu, tunteet seuraavat. Jeesus Sinun! Kokonaan! Näin auki, näin pitkälle, näin syvään, ihan pohjaan asti, tule, en estä, en peittele. Tiedät mitä tekoa olen ja tulet silti. Pehmeänä tuulena, lempeänä värähdyksenä, rajuna aaltona, hurjana voimana, tule kuinka vaan, tee mitä tahdot, taas minä seuraan, Sinä viet. Minä yhdyn ikuiseen tanssiin, keho hengittää ikiaikaista ajatonta rytmiä, luotuna jonka sieraimiin Henki puhallettiin. Minun täytyy, kivet huutaisivat jos minä en. Verho on poistettu, hetken valtakunta on jo tässä ja nyt enkä kaipaa mitään muuta.

 

37604885_10156509424622856_8821027325995909120_nTanssi on suhde, läheisyys. Minä tanssin Herralle, Häntä varten, Hänen kunniakseen, Hän kietoo minut rakkautensa keinuun, katsoo minua, voi kuinka Hän hymyilee! Ja minä olen Hänen ilonsa. On vain tässä ja nyt mutta ei vain me kaksi vaan koko seurakunta, yhteinen sydän yhteinen mieli, Jumalan valtaistuin keskellämme. Minun tanssini seuraa yhteistä huutoamme, tekee sitä näkyväksi. Näin suuren, näin yksimielisen joukon keskellä ylistyksen pyörre on vahva, tanssini nousee kun kohotamme äänemme. Ja hengessäni tunnen mitä Henki on tekemässä, liityn siihen mitä Hän tekee seurakuntansa keskellä. Kun Henki kutsuu vapauteen, minun liikkeeni saa kutsua vapautta esiin, rohkaista sydämiä avautumaan, lähemmäs. Ei verhoa, näkymätön saa välähtää näkyvänä, tehdä tilaa Hengen tulla ja kulkea vapaasti, valloittaa omansa.

 

Ja sitten tulee ilo, puhtaampana kuin missään koskaan. Sykkii kaikissa soluissani, tahtoo ulos sormenpäistä, laittaa hyppimään. Sinä tulit meitä varten, minua varten! Ilo, ehdottomana ja kokonaisena vuotaa suoraan taivaasta, jättää varjoonsa kaiken mitä iloksi ikinä olen kutsunut. Niin minun sieluni, minun henkeni vakuuttuu ja vakuuttaa järjelleni: Jeesus on kaikki ja ainoa mitä koskaan tarvitsen ja kaipaan, kaiken täyttymyksen täyteys ja päätepiste.

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. Siellä missä olen loppuun asti totta ja paljas. Missä Hän saa olla rakkauteni, elämäni ja kuolemani yksi ja ainoa, missä Hän saa puhua totuutta siitä kuka todella olen: Kutsuttu, lunastettu, maksettu, puhdistettu, vapaa.

 

T. Heta Kojo,  Kuvat Juha Hassilan

Mainokset


2 kommenttia

Miksi vaatteet on keksitty

Että tarkenisimme. Että suojautuisimme liialta auringolta ja sateelta. Että vaatesuunnittelijat voisivat nauttia luovuudesta. Että olisimme kauniimman tai komeamman näköisiä. Tässäpä muutama syy.

Heitän vielä kehiin yhden ajatuksen, joka ei taida olla kovin suosittu tänä päivänä: että alastomuutemme häpeä ei näkyisi!

Alastomuus on edelleen tabu monessa kulttuurissa. Suomalainen saunakulttuuri on ihan omassa kategoriassaan, siihen en puutu. Maailmaa kiertäessäni olen törmännyt tähän alastomuus- dilemmaan: ihmisillä yksinkertaisesti pitää saada olla oikeus pitää vaatteet yllä aina kun niin haluaa. Alastomuus ei voi olla vaatimus.

Se, mistä nyt kannan surua on kaksimielisyyden ja irstailun näkyvä lisääntyminen katukuvassa. Se on suoraan verrannollinen vaatteiden määrään: mitä enemmän rivoutta, sitä vähemmän vaatteita. Rohkeana pidetään ihmistä, jolla ei ole estoja. Itsensäpaljastamisesta on tullut taidetta. Itsensä ilmaiseminen vaatii yhä näyttävämpää riisuuntumista.

Olenko moralisti? Olen realisti! Historia toistaa itseään: moraalittomuus tuhoaa kunnian ja kunnioituksen kulttuurin…ja vähitellen ihmiskunnan.

Olenko vanhanaikainen? Olen ajan tasalla! Alaston maailma ei voi hyvin. Alaston ihminen on turvaton, hukassa, pihalla minuudestaan, suojaton niin fyysisesti kuin henkisesti.

En niinkään kaipaa sormilla osoittavien uusmoralistien laumoja katujen varsille heittelemään ihmisiä kivillä ja rikkomaan vaatekauppojen ikkunoita. Haluan nähdä sukupolven, joka nousee Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa osoittamaan esimerkkiä, mitä merkitsee elää Jumalan kunnian ja ihmisen kunnioituksen kulttuurissa. Pyhä Henki varjelee ihmistä joutumasta tuhoon.

Tuhlaajapoikakin sai ylleen uudet vaatteet ja jopa sormuksen sormeen. Hän pääsi takaisin kotiin ja kunniaan.