Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


1 kommentti

#nwhimos2018 Tanssijan nurkkauksesta

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. 

 

37622671_10156509426727856_8542063762692112384_n

New wine -päivän aamu on jo kuuma. Solmin tossunnauhoja ison teltan takakulmassa kun ensimmäiset sävelet nousevat. Nousen, pysähdyn tunnustelemaan seurakunnan sydäntä kun se yhdessä kääntyy Jumalan eteen. Huomenta Isä, tässä me taas ja edelleen ollaan. Laulu alkaa varovaisena, nostan käden. Sinä olet suurempi, sen tunnustan, siihen taivun. Kiitos lähtee haparoiden, aamun ensimmäiset hitaat tanssiaskeleet alkavat sulattaa kehon jäykkyyttä, kääntävät mielen keskipisteen pois minusta Jumalaan. Annan minän virrata Häntä kohti, linjautua Hänen asettamaansa suuntaan, luovun levottomuudesta. Tänäänkin nojaan Häneen, ojennan käteni Hänen suuntaansa. En meditoi tyhjää, päinvastoin; etsin Hänen täyteyttään. Hän on siinä heti, hipaisee, fyysisesti läsnä niin että kehoni tuntee sen jos uskaltaa myöntää. Tanssin kautta mielikin keskittyy ja rauhoittuu vaeltamasta, eksymästä minnekään, lepää vain läsnä Jeesuksessa. Kaikki minussa vastaa Hänen kosketukseensa, ilolla ja odotuksella.

 

Tänään liike nousee vaivatta syvältä, pään miettimättä, virtaa sieluni syvää kaipuuta Luojansa syliin. Hänen Pyhyytensä paino yllättää, sen alla kumarrun, painun polvilleni. Siellä minun kehoni kertoo minun mielelleni kuinka suuri Hän on, selittää mittasuhteet. Minun huoleni kutistuvat, rusentuvat mittakaavaan. Suuri olet Herra, Pyhä ja suuri! Suvereeni, rajaton! Kehooni voit antaa välähdyksen kirkkautesi häikäisystä, pyhyytesi painosta, et anna liikaa, en täysin muserru, en pelkää. Mutta kumarrun, hengästyn, häikäistyn, vakuutun, luotan.

 

Järki ei enää edes yritä selittää. Mutta kun kehoni antautuu, tunteet seuraavat. Jeesus Sinun! Kokonaan! Näin auki, näin pitkälle, näin syvään, ihan pohjaan asti, tule, en estä, en peittele. Tiedät mitä tekoa olen ja tulet silti. Pehmeänä tuulena, lempeänä värähdyksenä, rajuna aaltona, hurjana voimana, tule kuinka vaan, tee mitä tahdot, taas minä seuraan, Sinä viet. Minä yhdyn ikuiseen tanssiin, keho hengittää ikiaikaista ajatonta rytmiä, luotuna jonka sieraimiin Henki puhallettiin. Minun täytyy, kivet huutaisivat jos minä en. Verho on poistettu, hetken valtakunta on jo tässä ja nyt enkä kaipaa mitään muuta.

 

37604885_10156509424622856_8821027325995909120_nTanssi on suhde, läheisyys. Minä tanssin Herralle, Häntä varten, Hänen kunniakseen, Hän kietoo minut rakkautensa keinuun, katsoo minua, voi kuinka Hän hymyilee! Ja minä olen Hänen ilonsa. On vain tässä ja nyt mutta ei vain me kaksi vaan koko seurakunta, yhteinen sydän yhteinen mieli, Jumalan valtaistuin keskellämme. Minun tanssini seuraa yhteistä huutoamme, tekee sitä näkyväksi. Näin suuren, näin yksimielisen joukon keskellä ylistyksen pyörre on vahva, tanssini nousee kun kohotamme äänemme. Ja hengessäni tunnen mitä Henki on tekemässä, liityn siihen mitä Hän tekee seurakuntansa keskellä. Kun Henki kutsuu vapauteen, minun liikkeeni saa kutsua vapautta esiin, rohkaista sydämiä avautumaan, lähemmäs. Ei verhoa, näkymätön saa välähtää näkyvänä, tehdä tilaa Hengen tulla ja kulkea vapaasti, valloittaa omansa.

 

Ja sitten tulee ilo, puhtaampana kuin missään koskaan. Sykkii kaikissa soluissani, tahtoo ulos sormenpäistä, laittaa hyppimään. Sinä tulit meitä varten, minua varten! Ilo, ehdottomana ja kokonaisena vuotaa suoraan taivaasta, jättää varjoonsa kaiken mitä iloksi ikinä olen kutsunut. Niin minun sieluni, minun henkeni vakuuttuu ja vakuuttaa järjelleni: Jeesus on kaikki ja ainoa mitä koskaan tarvitsen ja kaipaan, kaiken täyttymyksen täyteys ja päätepiste.

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. Siellä missä olen loppuun asti totta ja paljas. Missä Hän saa olla rakkauteni, elämäni ja kuolemani yksi ja ainoa, missä Hän saa puhua totuutta siitä kuka todella olen: Kutsuttu, lunastettu, maksettu, puhdistettu, vapaa.

 

T. Heta Kojo,  Kuvat Juha Hassilan

Mainokset


12 kommenttia

Syksyisiä askeleita

Nainen Eerikinkadulla syyskuussa

Eerikinkadun tuomiokirkon puoleisessa päässä käveli viisikymppinen nainen. Käveli lenkkareissa, farkuissa ja hupparissa. Reppu kulki selässä. Nainen oli värikäs mutta ei räikeä. Hän kulki kevyesti ja määrätietoisin askelein. Oli selvästi tulossa jostain ja menossa johonkin. Vaikka matka kestäisi 30 vuotta, hän menisi, kevyesti ja ilman suuria murheita.

Katselin naista bussin ikkunasta. Ehkä kymmenen sekuntia, kunnes liikennevalot vaihtuivat. Hänestä tarttui minuun jotain. Positiivista kateutta.

Kyllä minäkin kuljen aika suoraan ja näennäisen päämäärätietoisesti. Kyllä minäkin olen värikäs. Mutta minua alkoi surettaa se, että minulla ei ole naisen tavoin päämäärää kolmen kadunkulman tai kolmen vuosikymmenen päässä.

Ehkä joku kuitenkin joskus katsoo minua bussin ikkunasta. ”Siinäpä päämäärätietoisen näköinen kaveri kävelee kevein askelin. Mihin lie menossa?”

Mihin lienen menossa? Se tässä on ongelma. Kun on aika hyvä aika monessa asiassa mutta suunta puuttuu.

 

Mies hiekkatien mutkassa syys–lokakuun vaihteessa

Olin lenkillä. Reittini kaartoi juuri metsikön hämystä uudelle peltoaukealle. Minua kohti juoksi mies. Yritin tunnistaa miestä. Outo oli.

Kun oltiin jo melkein kohdakkain, huomasin, että äijähän hymyilee koko kasvojensa voimalla. Jalat näyttivät jo painavat, mutta ilme kasvoilla oli kevyt ja kantava.

Ei, kyllä se varmaan minut tuntee, kun noin hymyilee.
Vaan outo oli.

Miehen käsi nousi. Ensin ajattelin, että nostaa vain moikatakseen. Sitten hän näytti siltä, että haluaakin antaa läpyn. ”Gimme five!”

Ei sentään, moikattiin vaan.

Juoksu jatkui. Eri suuntiin mentiin. Eivät olleet kevyet minunkaan jalkani. Mietin ainakin puolentoista kilometrin matkan (juoksunopeudellani siis noin puoli tuntia), että mikä saa ihmisen hymyilemään tuntemattomalle vastaantulijalle niin iloisesti. Vaikka jalatkin painoivat.

Siinäpä kuitenkin hölkkäilin. Välillä poimin kännykällä valokuvan maalaistien pientareelta. Aurinko paistoi. Ja kävelläkin saatoin, jos jalat tuntuivat painavan liikaa. Eipä siinä kummempaa määränpäätä tarvittu.

 

Mies mäessä lokakuun puolivälissä

Kävelin alas mäkeä. Olin viettänyt koko päivän kauppakeskuksessa työhommia tehden. Odotellut, että auto pääsee vastaanotolta. Sillä oli ollut kremppaa. No, auto oli nyt saatu ja viety minua tavallisemmalle kuskilleen. Pyyhälsin kohti bussipysäkkiä parahultaista myötämäkeä. Farkut olivat punaiset, oranssi huivi lepatti ja tennarit vilkkuivat näkökentän alarajalla turkooseina.

Yhtäkkiä huomasin, että askel oli kevyt. Ei se alamäestä johtunut vaan mukavasta olosta.

Ei minulla vieläkään bussipysäkkiä kummempaa määränpäätä ollut. Bussimatkan toisessa päässä odotti koti ja kotihommat. Korvat humisivat koko päivän kuuluneen tavaratalomusiikin jäljiltä. Mutta siinäpä kävelin. Varmaan joku katsoi minua ohi mennessään: ”Siinäpä päämäärätietoisen näköinen kaveri kävelee kevein askelin. Mihin lie menossa?”

Kädet taskussa loikin. Omine tuntemuksineni. Omassa kropassani. Kädet syvällä farkkujen taskussa. Pärskähtäisiköhän tämmöisessä tilassa luovuuden merestä laulu, joka menisi duurissa? Voisin jättää sen vapaasti ilmaan soimaan ja tarttumaan ihmisiin. Itseenikin jonain sellaisena päivänä, kun aurinko ei ihan samalla tavalla paista.

DSC_6590_01

Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni. (PS. 119: 105)


6 kommenttia

Piru kielsi nauramasta

Kirkossa ei saa nauraa. Saarnassa ei saa olla vitsejä. Pappi ei saa olla huumorinaisia. Rukouspalvelussa pitää erityisesti varoittaa ihmisiä, että eivät saa naurukohtauksia, hersyvä ja vapauttava nauru kuuluu näet kapakkaan ja voi olla sielullista eli vaaraksi herkille ihmisille. Jos joku varoituksista huolimatta alkaa nauraa, tulee suntioiden ilman metakkaa ohjata ja, jos tarpeen kantaa asianomainen nauraja ulos kirkosta.

Pyhässä paikassa pitää ilon olla juhlallista ja asuun sopivaa. Pieni ja hillitty hymy ei vielä haittaa, kunhan sitä ei tartuta muihin. Jos suupielet venyvät lähelle korvia, pitää suntioiden taas olla valppaina, ettei se ratkea riemuksi.

Erityisesti pitää tarkkailla lapsia ja karismaatikkoja, joilla on taipumusta käyttäytyä sopimattoman hillittömästi. He voivat kyllä tulla messuun, jos lupaavat olla arvokkaita, eivätkä saa aikaan yleistä hämminkiä suurieleisellä ilolla ja halleluja- huudoilla ( huom: jos halleluja on merkitty käsiohjelmaan, saa sen lausua, mutta hiljaa). Paikkakunnalla yleisesti tunnetut ilomieliset karismaatikot kannattaa ohjata muihin kirkkoihin, joissa yleinen nauraminen saattaa olla sallittua. Jos sellaista paikkaa ei ole paikkakunnalla, voidaan kyseinen henkilö sielunhoidollisista syistä ohjata katsomaan netistä hänelle sopivaa ohjelmaa.

Tämä käytäntö on vallalla, kunnes nauraminen ja huumori saadaan kitkettyä pois messusta ja vanha, turvallinen rauha laskeutuu kirkkosaliin. Lisäksi toivotaan, että seurakuntalaiset eivät kirjoittelisi lehtiin tai nettiin kaikenmaailman nauruun kiihottavia juttuja, vaan säästäisivät lukijoiden hermoja, joita tarvitaan erityisesti pitämään kasvolihakset hartaina.


2 kommenttia

Kristittyjen yhteys on yhteyttä Kristuksessa!

Vähitellen alan päästä jyvälle siitä missä Suomessa mennään ja kaikki ei näytä hyvältä.  Samalla kun terve  kristittyjen yhteys lisääntyy, niin julkisen sanan tarve  kaivella vuoronperään erilaisten uskonyhteisöjen likapyykkiä kasvaa samassa mitassa. Osa pyykistä pitää pestä, osa on jo niin vanhaa, että joutaa pois heitettäväksi mutta toivon hartaasti että pesuvesien mukana ei katoa mitään arvokasta.

Toisaalla maassamme kerätään nimiä tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja pyritään samalla saamaan kirkonisät antamaan asiaan oma siunauksensa. Ehkä he antavatkin myötämielisen suhtautumisen oikeudelle kerätä ja toimia kansalaisliikkeissä ja ajaa ihmisoikeuksia mutta Jumalan oikeuksia heilläkään ei ole. On muistettava että  miehen ja naisen avioliitolla on seurakunnalle aivan oma Jumalallinen merkityksensä, tätä faktaa ei mikään pysty muuttamaan.

Toisella suunnalla taas pyritään säilyttämään vanhaa Luterilaisuutta omaan suojakapseliinsa ja samalla muodostetaan tiukempi linnoitus kirkon sisälle uskonpuolustamisen nimissä. En ole aivan varma tarvitaanko tällaista, mutta ei vara venettä kaada elleivät sitten kaada sitä itse. Se on selvä, että omaatuntoa pitäsi olla oikeus kuunnella varsinkin kun sille kuitenkin voidaan löytää peruste Pyhästä kirjasta. Joudumme kaikki  tekemään tässä kohtaa parannusta ja luottamaan armoon, niinkuin koko elämämme on tuon kallisarvoisen sanan varassa.

Kaiken kuohunnan ja levottomuuden keskellä  Pyhä Henki kuitenkin liikkuu meidän ihmisten keskellä ja kirkastaa Kristusta. On hienoa huomata että sielä missä näin tapahtuu, ilo ja rauha valtaa ihmisen.   Pyhä Henki ei ole kovinkaan kiinnostunut siitä viitekehyksestä mistä häntä pyydetään tulemaan ihmisten luo.  Jumalaa kiinnostaa ennen kaikkea ihmisen asenne.

Sielä missä on mukana väkinäisyyttä, pelkoa tai kiihkoa, ihmiset sulkevat sydämensä ja mielensä ja silloin Pyhä Henki ei voi toimia. Jumala ei siunaa tällaista vaan ihmiset jäävät tuskaan ja ahdistukseen. Jumala ei heitä jätä vaan ihminen itse alkaa vähitellen turtua tällaisen hengellisyyden keskellä.   Jumalalle omistetussa työssä ei ole tilaa ihmisen omille missioille.  Kun mietin tätä keskustelua pahuudesta en voi kuin ihmetellä sitä ajatusta, että ihminen, joka on lähtenyt seuramaan Jeesusta ja tunnustaa hänet Herrakseen voisi olla sielunvihollisen voimien vallassa. Jeesuksen omat sanat vapauttavat tällaisesta ajattellusta, sillä hän sanoo ettei samassa talossa voi olla kahta Herraa!  Maailmamme ja ero Jumalasta altistaa sairaudelle mutta kristittyinä olemme turvassa demoneilta. Sielunvihollinen on tässä kohtaa hyvin taitava valehtelemaan meille muuta. Epävarmuus ja epäusko ovat hänen mieluisimpia aseitaan.

Yksi olenainen tekijä siinä kun kohtaamme Jumalan, on seurakunnan ihmisten keskinäinen yhteys ja kohtaaminen. Sen että ihmiset voivat puhua ja toimia yhdessä Jumalan kanssa. Maistelepa tätä ajatusta vielä, Seurakunnassa ihmiset ja Jumala toimivat yhdessäTämä on Jumalan perimmäinen tarkoitus. Seurakunnan yhteinen Jumalanpalvelus ei ole yksityistä hartaudenharjoittamista varten vaan juhla jossa Jumalan henki ja ihmiset palvelevat toisiaan ja riemuitsevat yhteydestä.   Siinä mielessä voisi miettiä vaikkapa Luterilaista messua ja sen nykyistä luonnetta, miten se palvelee tarkoitustaan. Herää kaksi kysymystä. Pitäisikö hartaudelle hiljentymiselle luoda lisää tilaisuuksia että  Messussa riemu voisi purkautua hieman ”runsaammin”  kuin mitä se nykyään tekee ja samalla Jeesuksen seuraamisesta tuli koko päiväisempää. Ja pitäiskö Messua todellakin muuttaa tai rinnalle tuoda messu, jossa ihmiset oikeasti kohtaisivat toisensa eivätkä vaivaantuneina tuijottaisi toistensa niskoja.

Kun olen kierrellyt eripuolella Suomea ja järjestellyt  oman seurakunnan yhteisiä tilaisuuksia, rukous,ylistys ja opetus ovat olleet niitä josta ihmiset ovat saaneet eniten kotiin viemistä. Nämä ovat olleet  myös tekijöitä jotka ovat tuoneet heidät uudestaan paikalle. Se mistä he ovat iloinneet on vapautunut tunnelma ja turvallisuus ja se kun kaikki tuntevat toisensa ja kokevat olevan samaa Jumalan perhettä.

Seurakunta on Myrskyssä mutta kuitenkin turvassa samoin kuin opetuslapset olivat aikoinaan vaikka muuta pelkäsivät. Meidän pitäisi olla huolissan heistä jotka eivät ole veneessä lainkaan!


5 kommenttia

Onko Jumala todella luvannut?

Vihollinen kylvää epäilyä ja nyt en puhu siitä keskusteluja herättäneestä oliosta, vaan meitä paljon lähempänä olevasta jutusta nimeltä ylpeä yliminä, salavala alitajunta, langennut minuus. Se luuraa niin lähellä, että se seuraa ajatuksiamme ja tunteitamme ja ehtii alta aikayksikön vetää mattoa jalkojemme alta. Tuntuu kuin se olisi liittoutunut sen mielipiteitä nostattaneen kummajaisen kanssa, ainakin sille sopii attribuutti ” pirullinen”.

Oletko tutustunut häneen? Kannattaa tutustua, että oppii tunnistamaan sen kieroilut. Minäkin alan vähitellen tuntea sen varjopuolia. Onhan se usein oikeassa, mutta kun puhutaan hengellisistä asioista, niin silloin se näyttää sarvensa.

Annas kun selitän:
Luen Jumalan lupauksia ja alan iloita niistä, sydän sää lisärytmiä ja syke nousee Taivasta kohti. Toivo ja riemu valtaa mielen, ja sitten kuin salama syvyydestä kuuluu heikko, mutta sinnikäs kuiskaus: onko Jumala todella luvannut?

Ja olen heti koukussa, alan kuunnella lisäväitteitä: ja jos Jumala onkin luvannut, niin onko juuri sinulle ja kuka luulet olevasi, joku Jumalan lemmikkilapsi vai, ja etkö tajua, että usein Jumala pukeutuu vastakohtiinsa ja sallii kaikenlaista ikävää saadakseen sinut kasvamaan, ja Jumalahan se lopulta päättää, mitä sinulle antaa, hyvää vai pahaa, ei pitäisi liikaa luottaa pelkkiin siunauksiin, varo myös sitä menestysteologiaa, ja itku tulee kyllä pitkästä ilosta, kyllä vanha sanonta sen tietää…ja sitä rataa…

Sanan ja rukouksen ääressä koettu ilo on pian tipotiessään. Usko hiipuu ja alan mataa lattianraossa armoa etsien ja kaivaten. Kun olen alkanut tuntea tätä varjominääni, niin osaan vähitellen pitää sen äänen kurissa ja opin katsomaan toiseen suuntaan, suoraan Taivaaseen, Isän puoleen. Hänen lähettämänsä Pyhä Henki tulee puolustajaksi ja muistuttaa kaikesta, mitä Jeesus sanoi ja teki. Mieli rauhoittuu, ilo palaa takaisin, sykekin taas nousee toivon puolelle.

Toivon, että tämä blogi tuo toivoa ja iloa myös jollekulle muullekin. Jumala on todella luvannut ja Hän pitää sanansa. Hän on luvannut niin paljon hyviä asioita. Tartu kanssani niihin kiinni. Iloitaan yhdessä Jumalan kanssa. Heittäydytään lupausten siunaavaan virtaan ja kellutaan siinä koko painollamme.


1 kommentti

Tanssii pappien kanssa

Hieno juttu! Viimeinkin iloa kirkon harmauteen ja hiljaisuuteen. Että oikein papitkin ovat tällaisessa imussa mukana. Enää ei tarvitse mennä vapaisiin suuntiin kokemaan, miten ilo Herrassa on väkevyys ja miten se tarttuu jalkoihinkin. On tässä jo pitempään halunnutkin saada messuihin lisää elämää. Sellaista käsikirjasta poikkeavaa, jossa tehdään muutakin, kuin istutaan ja seistään kaavan mukaan.

Toivottavasti siellä on vetävä ylistysbändi, niin että saa koko sydämestään ja olemuksellaan ylistää Jumalan hyvyyttä. Jo vanhan liiton puolella karkeloitiin, kun koettiin Jumalan hyvää johdatusta. Niillä oli tamburiinit ja tanssit ja joskus ilo kuului naapurikyliin asti. Tällaista Herran yhteydessä koettavaa iloa kannattaakin jakaa. Ei uskovaisuus ole väritöntä ja työlästä puurtamista, siinä on arjenkin keskellä mahtava toivo ja usko Jumalan lupauksiin. Mitä enemmän uskaltaa nauttia Sanan lupauksista, sitä enemmän pistää tanssiksi.

Taitaa papit oikein olla uskossaan uudistumassa, kun järjestävät näitä ylistysiltoja kirkossa. Onhan se vähän ennakkoluulotonta, mutta niin oli Jeesuskin, sai monet tolaltaan parantaessaan sairaita ja herättäessään kuolleita. Kerrankin pyysivät, että Hän käskisi seuraajiensa olla hiukan hiljempaa, mutta Hän vastasi: jos nämä ovat vaiti, niin kivet huutaisivat.

Ihan jo alan odottaa näitä ylistys- ja tanssi- iltoja…

Kuule: en mitenkään halua lannistaa intoasi, mutta katsotaan nyt, millaisia teknopileitä siellä kirkossa järjestetään…


1 kommentti

Ilokaasua kansalle

” Lämmön tunne leviää päähän, olkapäihin, raajoihin. Nojaan taakse ja alan nauraa hytkyen ei- millekään. Päässä tirisee, käsissä kihelmöi lisää, tuntuu siltä, että voin tehdä mitä vain.”

Näin kuvailee tuntojaan ilokaasupäissään oleva. Tämä ilokasu on uusi muotipäihde, joka saa pään sihisemään pariksi minuutiksi. Laillista, mutta entä vaarallisuus?

Mieleeni juolahtaa Psalmi 4:8 (vanha käännös): ”Sinä annata minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä.” No, tässä ei puhuta ilokaasusta mitään, mutta menee sekin samaan sakkiin.

Kun Pyhä Henki koskettaa, tulee monille kaikenlaisia tuntemuksia, ennen muuta ilon tuntemuksia. Monille taas ei niitä tule. Kokemuksemme ovat kovin erilaisia. Mutta Hengen kosketuksesta on seurauksia, pysyviä seurauksia: voima todistaa, Herran läheisyyden tunto, armolahjat, armollisuus, Jeesuksen tuntemisessa kasvaminen henkilökohtaisessa suhteessa, Sanan ymmärtäminen ja paljon muuta.

Ei tarvitse pelätä Pyhän Hengen täyteyttä, sillä se on rakkauden täyteyttä, ilon osallisuutta. Pyhä Henki ei ole kaasua, vaan Persoona, jonka kanssa ja opastamana saamme lähteä viemään Jumalan hyvyyttä eteenpäin.

Iloa kansalle, ilo Herrassa on meidän väkevyytemme.

Ai niin, ja tänään iloista naistenpäivää niin naisille kuin miehillekin!