Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Jumalan valtakunta


by 1 kommentti

#nwhimos2018 Tanssijan nurkkauksesta

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. 

 

37622671_10156509426727856_8542063762692112384_n

New wine -päivän aamu on jo kuuma. Solmin tossunnauhoja ison teltan takakulmassa kun ensimmäiset sävelet nousevat. Nousen, pysähdyn tunnustelemaan seurakunnan sydäntä kun se yhdessä kääntyy Jumalan eteen. Huomenta Isä, tässä me taas ja edelleen ollaan. Laulu alkaa varovaisena, nostan käden. Sinä olet suurempi, sen tunnustan, siihen taivun. Kiitos lähtee haparoiden, aamun ensimmäiset hitaat tanssiaskeleet alkavat sulattaa kehon jäykkyyttä, kääntävät mielen keskipisteen pois minusta Jumalaan. Annan minän virrata Häntä kohti, linjautua Hänen asettamaansa suuntaan, luovun levottomuudesta. Tänäänkin nojaan Häneen, ojennan käteni Hänen suuntaansa. En meditoi tyhjää, päinvastoin; etsin Hänen täyteyttään. Hän on siinä heti, hipaisee, fyysisesti läsnä niin että kehoni tuntee sen jos uskaltaa myöntää. Tanssin kautta mielikin keskittyy ja rauhoittuu vaeltamasta, eksymästä minnekään, lepää vain läsnä Jeesuksessa. Kaikki minussa vastaa Hänen kosketukseensa, ilolla ja odotuksella.

 

Tänään liike nousee vaivatta syvältä, pään miettimättä, virtaa sieluni syvää kaipuuta Luojansa syliin. Hänen Pyhyytensä paino yllättää, sen alla kumarrun, painun polvilleni. Siellä minun kehoni kertoo minun mielelleni kuinka suuri Hän on, selittää mittasuhteet. Minun huoleni kutistuvat, rusentuvat mittakaavaan. Suuri olet Herra, Pyhä ja suuri! Suvereeni, rajaton! Kehooni voit antaa välähdyksen kirkkautesi häikäisystä, pyhyytesi painosta, et anna liikaa, en täysin muserru, en pelkää. Mutta kumarrun, hengästyn, häikäistyn, vakuutun, luotan.

 

Järki ei enää edes yritä selittää. Mutta kun kehoni antautuu, tunteet seuraavat. Jeesus Sinun! Kokonaan! Näin auki, näin pitkälle, näin syvään, ihan pohjaan asti, tule, en estä, en peittele. Tiedät mitä tekoa olen ja tulet silti. Pehmeänä tuulena, lempeänä värähdyksenä, rajuna aaltona, hurjana voimana, tule kuinka vaan, tee mitä tahdot, taas minä seuraan, Sinä viet. Minä yhdyn ikuiseen tanssiin, keho hengittää ikiaikaista ajatonta rytmiä, luotuna jonka sieraimiin Henki puhallettiin. Minun täytyy, kivet huutaisivat jos minä en. Verho on poistettu, hetken valtakunta on jo tässä ja nyt enkä kaipaa mitään muuta.

 

37604885_10156509424622856_8821027325995909120_nTanssi on suhde, läheisyys. Minä tanssin Herralle, Häntä varten, Hänen kunniakseen, Hän kietoo minut rakkautensa keinuun, katsoo minua, voi kuinka Hän hymyilee! Ja minä olen Hänen ilonsa. On vain tässä ja nyt mutta ei vain me kaksi vaan koko seurakunta, yhteinen sydän yhteinen mieli, Jumalan valtaistuin keskellämme. Minun tanssini seuraa yhteistä huutoamme, tekee sitä näkyväksi. Näin suuren, näin yksimielisen joukon keskellä ylistyksen pyörre on vahva, tanssini nousee kun kohotamme äänemme. Ja hengessäni tunnen mitä Henki on tekemässä, liityn siihen mitä Hän tekee seurakuntansa keskellä. Kun Henki kutsuu vapauteen, minun liikkeeni saa kutsua vapautta esiin, rohkaista sydämiä avautumaan, lähemmäs. Ei verhoa, näkymätön saa välähtää näkyvänä, tehdä tilaa Hengen tulla ja kulkea vapaasti, valloittaa omansa.

 

Ja sitten tulee ilo, puhtaampana kuin missään koskaan. Sykkii kaikissa soluissani, tahtoo ulos sormenpäistä, laittaa hyppimään. Sinä tulit meitä varten, minua varten! Ilo, ehdottomana ja kokonaisena vuotaa suoraan taivaasta, jättää varjoonsa kaiken mitä iloksi ikinä olen kutsunut. Niin minun sieluni, minun henkeni vakuuttuu ja vakuuttaa järjelleni: Jeesus on kaikki ja ainoa mitä koskaan tarvitsen ja kaipaan, kaiken täyttymyksen täyteys ja päätepiste.

Tanssi alkaa jossain siellä missä sanat loppuvat tai eivät ikinä alkaneetkaan. Muotoutumattomissa, syvemmällä. Siellä missä olen loppuun asti totta ja paljas. Missä Hän saa olla rakkauteni, elämäni ja kuolemani yksi ja ainoa, missä Hän saa puhua totuutta siitä kuka todella olen: Kutsuttu, lunastettu, maksettu, puhdistettu, vapaa.

 

T. Heta Kojo,  Kuvat Juha Hassilan


by 2 kommenttia

#NWhimos18 , Vieläkö Jumala vastaa?

Päivä painuu mailleen. Se on ollut pitkä ja aika uuvuttava. Aamu kului auton pakkaamisessa ja viimetipan ihmettelyssä. Jollain tavalla matkaan lähtö on aina rankempaa kuin itse matkan teko.

Matkalla mietin, mitä oikeastaan odotan tältä matkalta ja Jumalalta. Luulen, että moni muukin New Wine -kesäjuhlaan tulija oli samoissa mietteissä tehdessään matkaa Himokselle. Onko meillä ylipäätään lupa odottaa ja pyytää Jumalalta jotain? Toisaalta eikö Jumala tahdokin juuri sitä, että olisimme hänen lapsiaan? Voiko lapsi oikeastaan tehdä muuta kuin pyytää? Jeesuksen omina saamme omistaa Jumalan lapsen nimen ja pyytäessämme Jumalalta toteutamme samalla hänen tahtoaan.

Matkalla kävin mielessäni läpi omaa elämääni ja sitä miten Jumalan johdatus ja suoranainen puuttuminen on pitänyt minut kiinni uskossa Jeesukseen. Samalla pohdin omaa kutsumustani ja sitä vieläkö jaksan vastata siihen.

On hyvä, kun juhlapaikka on vuodesta toiseen sama, jolloin majoittuminen ja muut rutiinit sujuvat sukkelaan. Jää aikaa ihmetellä ja moikkailla tuttuja. En ole nuorempana ollut mikään halaajatyyppi, mutta liekö ikä pehmittänyt miehen, sillä ensimmäinen puoli tuntia juhla-alueella oli pelkää iloista halaamista. Ihmiselle on tärkeää tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi. Jumalan perheväen kohtaamisen tulisi olla aina tällaista.

Kankkosen Suvi aloitti illan tilaisuuden Sefanjan kirjan ajatuksella siitä, miten Jumala lohduttaa niitä, jotka kokevat olevansa kaukana juhlakokouksista. Heidät Jumala kokoaa ja lohduttaa. Jotenkin löysin itseni tuosta kohdasta, ja sain kokea Jumalan läsnäoloa ja lohtua Matikaisen Mikon karhumaisessa rutistuksessa jo juhlaportilla.

Itse illan opetus oli Pesosen Antin käsissä. En halua sitä referoida tähän, mutta jotenkin puheen sisältö oli vastausta edellisen blogini ajatuksiin ja omiin pohdintoihini monella tasolla. Jeesus kohtaa meidät omissa varjoissamme ja kipukohdissamme. Niissä kohdissa joko lähenemme Jeesusta tai etäännymme hänestä. Kivut antavat perspektiiviä elämäämme ja paljastavat sen, mitä me olemme sisimmässämme. Voimme joko oppia niistä ja mennä eteenpäin kutsuamme noudattaen tai lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa. Elämän solmukohdat auttavat meitä kasvamaan sellaiseksi kuin Jumala on meidät tarkoittanut, jos vain uskallamme katsoa totuutta silmiin silloin, kun Pyhä Henki sen meille valaisee.

Itse sain varsin selvän vastauksen siihen, mitä pyysin Jumalalta. Minun on vain katsottava sitä, mihin Jumala on minut jo nuorena kutsunut. Olennaista ei ole se, mitä minä olen, vaan se, mitä Jumala haluaa yhä kauttani tehdä. Olennaista eivät ole omat tunteeni, vaan se, mitä ihmiset voivat saada Jumalalta minun kauttani. Eli vaikka ihmisen syntisyys ja heikkous ovat aina läsnä, niin Jumalan pyhyys voittaa ne aina, jos vain Jumalan rakkaus pääsee vaikuttamaan. Kun fokus on Jeesuksessa, hän on mukana kaikessa mitä teen, ja hänen identiteetinsä ikäänkuin peittää omani.

Mitä sanoisin tämän päivän lopuksi? Ehkä sen, että Jumala ei petä koskaan lupauksiaan, vaan pitää niistä kiinni silloinkin, kun minusta tuntuu, että en enää jaksa. Hän virvoittaa, lohduttaa ja vahvistaa niitä, jotka etsivät Hänen kasvojaan.


by 7 kommenttia

Joh 17, kun Jumala rukoilee Jumalaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lukuisat kerrat lukenut tämän Raamatun kohdan ja käyttänyt sitä myös Majatalo-illoissammekin rukouksena. Mutta vasta tänä kesänä olen tajunnut tämän Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen syvyyden. Rukous vie meidät lähemmäs Jumalaa kuin mikään muu teksti raamatussa.

Raamattu johdattaa meitä alusta saakka tietä, joka vie meidät Jeesuksen luo, Golgatalle, pisteeseen, jossa ihmiskunnan historia kohtaa iankaikkisuuden. Tuohon hetkeen asti Jeesuksen jalanjälkiä löytyy muualtakin kuin vain Raamatun lehdiltä. Eri historialliset lähteet vahvistavat Jeesuksen olemassa olon, mutta tuon pisteen jälkeen on vain tyhjä hauta ja Usko.

Jeesuksen puheet pääsiäisaterialla kiteyttävät kaikkein olennaisimmat ja tärkeimmät opetukset. Kaikki huipentuu 17. luvun rukoukseen. Johannes tuo eteemme huikean kuvan, jossa Jeesus, Jumalan poika, 100% ihminen ja 100% Jumala,  rukoilee Isää, Jumalaa. Rukouksen sisältö voi avautua vain Jumalan kolminaisuudesta käsin. Kun tämän kaiken laittaa yhteen ja yhtyy tuohon rukoukseen ja sen viestiin, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään, voi kokea sen ohuen hetken, jossa Jumalan valtakunnan todellisuus ja meidän todellisuutemme kohtaavat. Voimme viivähtää Jumalan läsnäolossa ja olemme yhtä Jeesuksen kanssa niin kuin hän on yhtä Isän kanssa.

Tänään alkaa New Wine-kesäjuhla Himoksella. Yksi teemoista juhlassa on aina Jumalan läsnäolon harjoittaminen. Kyse ei ole siis harjoittelemisesta vaan harjoittaminen tarkoittaa sitä, mihin keskitymme omassa elämässämme. Mikä on elämämme keskipiste, josta kaikki saa voimansa ja alkunsa. Jeesuksen seurajille kaiken keskipiste on Pyhä kolmiyhteinen Jumala. Elämme arkeamme maailmassa, mutta Jeesuksen tähden emme tule enää maailmasta. Olemme yhtä keskenämme ja yhtä Jeesuksen kanssa ja sitä  kautta koko  olemuksemme kietoutuu yhteen Jumalan läsnäolossa.

Jeesus rukouksessaan keskittyy siihen mikä meitä yhdistää, ei siihen mikä meitä erottaa. Se on yksi Evankeliumin suurista salaisuuksista ja se paljon puhuttu herätys, se kumpuaa ihmisten keskinäisestä yhteydestä, jossa he Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovat ja tulevat yhteen.


by 4 kommenttia

Tulppaanin värinen kolikko

DSC_1199

Kahden tunnin kotimatka iltabussissa kahden tunnin yöunien ja sinänsä mukavan työpäivän jälkeen ei ole herkkua. Unettomat yöt ovat taas olleet arkeani. Arkipäiviä syöviä arkiöitä. Ne ovat murheita, jotka pitää ”heittää hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen”.

En taaskaan jaksanut bussissa tehdä mitään luovaa. Aloin siivota kevään ja kesän valokuvia. Bittien hautausmaalle lensi 300–400 kuvaa. Siivotessani löysin keväisiä tulppaanikuvia. Bussissa hämärässä tulppaanit räiskyivät väriä marraskuuhun. Koin suurta kehotusta liittää kuva seuraavaan tekstiin:

”Jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen.  Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.”

Minä viestintämonitoimityömies siivosin kuvia. Epäonnistuneempien otosten välistä löytyi hopeakolikoita. Ylhäällä niistä yksi.

Kuva kannattaa klikata suuremmaksi.

#harraskuu

 


by 14 kommenttia

Vahvista ääni toisen maailman

IMG_20140306_084059

Me Luterilaiset olemme omaksuneet ääneksemme järjen äänen. Olemme valistuksen ajan lapsia. Lapsemme ovat koulussa, joka on maailman paras. Olemme mukana tietotekniikan kärkihankkeissa. Teologinen tietämyksemme on maailman huippua. Tuotamme jatkuvasti tietoa Raamatusta ja raamatun maasta. Yhteiskuntamme lainsäädäntöä ja elinolosuhteita arvostetaan kaikkialla maailmassa. Maailman mittakaavassa naisille on lottovoitto syntyä Suomeen.

Suomen pitäisi olla siis lintukoto ihmisille, Shangri La, paratiisi vailla vertaa.

Meillä olisi kaikki eväät olla maailman johtava maa. Pohjoinen, jossa Jumalan henki lepää, kuten vanha kansa hieman toiveikkaasti Raamattua tulkitsi. Mutta emme ole sitä. päin vastoin raahaudumme lamassa jonka ne oudot markkinavoimat ovat laukaiseet.

Ja kun katsomme maailmaa, uutisia, ja karttaa, niin lintukotoa ei löydy. Sosialismin aate ja idea oli upea. Suomessa ensimmäisten rauhanomaisten sosialistien tavoitteet ovat toteutuneet ja tuoneet hyvinvointia ihmisille aivan kuin varkain. Nyt me tavalliset ihmiset pidämme kynsin ja hampain kiinni noista samoista punaisen aatteen ideoista ja äänestämme kuitenkin oikeistoa tai kristillisiä, ne kun ovat osanneet sulauttaa nuo sosiaaliset aatteet itseensä. Mutta se on politiikkaa. Ei siitä sen enempää.

Pointtini on ,että ihminen on häilyvä olento. Se järki, jonka varassa me uimme tässä virrassa, näyttää olevan kiinni siitä mitä toiset ajattelevat. Ideamme ovat yhteisiä. Viisautemme on yhteistä. Nimeämme asioita uudestaan ja uudestaan, muodostaen puolueita sen mukaan. Haluamme olla oikeassa ja jotta voi olla oikeassa, on toisten pakko olla väärässä. Emme halua kompromisseja vaan oman totuuden.

Haluan palauttaa meidät alkuun, hyvän ja pahan tiedon puun äärelle ja haluan ensin muistutta mikä on Raamatun viimeinen ajatus, sielä sanotaan:-Herran Jeesuksen Armo olkoon teidän kaikkien kanssa.

Me olemme Jumalan kuviksi luotuja ja myös Jumalallisella tiedolla varustettuja. Olen useasti miettinyt että antoiko tuo puu meille vasta järjen ja tiedon, mutta tuo ajatus on vastoin sitä ajatusta, että olemme Jumalan kuvia. Jumalan yhteydessä meillä oli tieto suoraan kuinka elää järkemme kanssa. Nyt meille Kristityille tuo tieto on vain kuvajainen, jota vasten kaikki toimintamme ja tekomme peilautuivat. Alussa toimintamme oli Jumalan tahdon suuntaista. Hyvän ja pahan tiedon puun vaikutus meihin oli se, että tietomme ei ollut enää suuntautunut niin että se olisi ylläpitänyt yhteyttä Jumalaan ja palvellut samalla myös ihmistä. Aloimme palvella omaa tahtoa, tahtoa joka ei nähnyt asioita sulkupolvien yli ja suojellut elämää.

Kun Raamattu päättyy ajatukseen armosta ja Jeesuksesta, vie se meidät myös takaisin paratiisiin. Jeesus on kapea ahdas portti. Mutta tuon portin takana aukeaa yhteys Jumalaan, Isään joka on kiinnostun meistä. Tuon portin takana aukeaa myös yhteys Isään, joka suuntaa ajatuksemme, järkemme ja tunteemme takaisin alkuperäiseen, luonnolliseen (=Jumalan luomisjärjetyksen perusteella alkuperäiseen) ja meille jokaiselle persoonalliseen tilaan. Voimme kutsua sitä eheytymiseksi tai uskoon tuloksi tai parannukseksi. Joka tapauksessa Jumala vie meidät prosessiin, joka vaikuttaa meissä rakkauden ja antaa ymmärryksen Jumalan valtakunnan salaisuuksista.
Jumala näkee persoonamme ja haluaa että elämme ja toimimme sen mukaan. Hän haluaa että käytämme lahjojamme ja nautimme niistä. Näin palvelemme itseämme, seurakuntaa ja Jumalaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän sisältyy ajatus Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Mitä sitten Jeesus liittyy tähän kaikkeen.

Olet varmaan kuullut ajatuksen ”mennä eteenpäin uskossa” tai ”Kasvaa uskossa”. Jokainen Jeesuksen seuraaja on osallinen armosta. Pelastukseen ei kuulu ”mutta” sanoja. Meidän on tutkittava Raamattua, jotta ymmärtäisimme. Ensimmäinen kuva on temppelin esiripun repeäminen Pitkäperjantaina. Sen kuvan mukaan me emme jää enää temppelin tai ilmestysmajan liepeille notkumaan. Esirippu Jumalan ja ihmisen väliltä on poissa. Olemme kaikki pappeja, jotka saavat lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä suoraan.

Raamatussa Joosua himmaili ilmestysmajan liepeillä ja hänellä oli taju siitä kuka Jumala oli ja myöhemmin, hän oli se, joka ei pelännyt luvatun maan jättiläisiä vaikka jäikin vähemmistöön. 40 vuotta myöhemmin juuri hän johti Israelilaiset luvattuun maahan.

Jeesuksen pääjulistus oli Jumalan valtakunnan lähelle tuleminen. Hän osoitti omalla esimerkillään mitä se tarkoittaa. Hän näytti miten meidän tulisi toimia, jotta Jumalan valtakunta voittaisi alaa opetuslapseuden kautta Pyhän Hengen voimassa. Hän itse asettui pelastuksen portiksi pelastuksen ja kuoleman väliin.

Me kapinoimme tuota ajatusta vastaan koska me miellämme armon yksittäiseksi erilliseksi asiaksi kaikesta. Päässämme on ajatus, että sitten joskus taivaassa. Mutta armoon kuuluu ajatus paluusta Isän yhteyteen, Armoon kuuluu Jumalan valtakunnan todellisuus koska ilman sitä emme voisi toteuttaa lähetyskäskyä! Armon lupaukset ovat tässä ja nyt, sillä ilman noita lupauksia emme voisi palvella seurakuntaa siten kuinka Paavali opettaa.

Tässä kohtaa tulemme olennaisen äärelle. Jäämmekö tuon avoinna olevan, mutta ahtaan portin, joka on Jeesus, liepeille vain notkumaan vedoten omaan järkeemme, jonka näkö on sumennettu, siltä mitä on tuon portin tuolla puolen vai käymmekö siitä läpi. Otammeko askeleen eteenpäin, jotta näkisimme sen mitä Jumala meille lupaa. Käytämmekö sen sinapinsiemenen verran uskoa ja kylvämme sen odottaen kasvua. Sillä se pienikin usko on uskoa, ei epäuskoa.

On kyse tehtävästä ja kuuliaisuudesta. On kyse seurakunnasta, joka on lähellä ihmistä. Ei ole kyse liturgoista tai kirkoista ja niiden tavoista. Niistä Jeesus ei puhu sanakaan. Paavali laittaa meitä järjestykseen mutta paikallisesti ja hilliten, ei Pyhän Hengen toimintaa kieltäen, päinvastoin hän kehoittaa meitä kerjäämään Jumalalta Hengen lahjoja.

Ihmisen evankeliumi julistaa järjen voittoa ja omaa tulkintaamme sanasta kieltäen sen, mikä meistä tuntuu syyllistävältä tai ahdistavalta. Emme kykene näkemään Jumalan omaa suunnitelmaa kaikkesta, koska omat suunnitelmamme rajoittuvat tähän maailmaan. Tämä maailma kuitenkin lannistaa meidät, koska ihminen ei pysty luomaan tähän hajaannukseen järjestystä. Paatissamme on viisi reikää ja käytössä on vain neljä raajaa niitä tukkimaan ja vielä pitäsi ohjata tätä paattia. Emme kykene kävelemään yksin vedenpäällä kun paatti uppoaa.

Kun Dietrich Bonhoeffer kirjoitti runon josta tulee virren 600 sanat, oli hän keskitysleirillä,jossa hänet teloitettiin 9.4.1945. Hänen maailmansa pysyi järjestyksessä olosuhteista huolimatta. Hänen katseensa oli kauempana ja hän aisti hyvyyden voiman keskellä kauheuksia. On syytä miettiä miksi me emme aisti tuota voimaa vaikka meitä ei uhkaa mikään. Vai uhkaako? Katso ympärillesi, onko tässä maailmassa asiat järjetyksessä? Ajattelemme, että kun elän hyvin, niin minun kohdallani kaikki on hyvin, mutta onko sittenkään. Puuttuko jotain?