Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


3 kommenttia

Rähmällään ihanuuden edessä

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOltiin sällien kanssa Himoshuipulla iltakävelyllä. Paluumatkalla laskeuduttiin samaa vauhtia auringon kanssa. Kukkaset loimottivat nenäni edessä niin, että tein juuri sen, mitä kuka tahansa kesäparroittunut äijä tekee, jos kamera roikkuu kaulassa. Otin hempeänräikeitä kukkakuvia.

(Jonakin vielä kauniimpana iltana kaverit eivät luultavasti enää suostu hikoilemaan kanssani huipulle, koska jumitun aina kuvaamaan kukkia. Luulevat kuitenkin, että huonokuntoisuuksissani tasaan sykettä, vaikka todellisuudessa harrastan korkealentoista, joskin ruohonjuuritasolle kurkottelevaa valokuvataidetta.)

Kuvia räpsiessäni muistelin New Wine -tapahtuman ensimmäisenä iltana kuulemaani Jukka Jämsenin puhetta. Hän kertoi aluksi vuolaasti, kuinka kauniina hän maailmaa pitää. Jo paljon nuorempana Jukalla oli ollut sellainen olo, että hän voisi heittäytyä maahan ja halata kauneutta.

(Toki maailmassa on paljon parannettavaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että maailma on suurelta osalta valtavan kaunis. Nytkin mielessäni soi vanha laulu: ”En ymmärrä paljoakaan. Loit meille niin ihanan maan. Loit ihmiset kukat ja puut ja linnuille laulavat suut”, enkä pysty kiistämään laulun todenperäisyyttä, vaikka paljon pahaakin on ihminen saanut aikaan auringon alle.)

Minä ymmärrän jetsulleen, mitä Jukka tarkoitti. Köllötän usein vatsallani maassa ja ihmettelen luonnon kauneutta – tosin kameran kanssa. Olen huomannut, että maastapäinkäsin saa mielenkiintoisempia tai ainakin erilaisia kukkakuvia kuin suorilta jaloilta räpsimällä. Olenkin usein sanonut, että valokuvaajan pitää olla nöyrä ja kumartua maahan asti. Minulla tosin homma ei jää pelkästään kumartamiseksi; pötkötän säännöllisesti pitkin maankamaraa.

(Riskinsäkin maan halailulla valokuvatessa on. Vuosi sitten olin kaksi viikkoa antibioottikuurilla, koska kaunis maailma sitä myöten köllöttäessäni imeytyi sääreeni ja aiheutti borrelioosiläiskän.)

Teitä ja pientareita kulkiessani olen huomannut, että kirjavinta maaperää ovat ojanpientareet. Veljeltäni olen oppinut sellaisen elämän tosiasian, että on kaksi tilannetta, joissa voi tehdä ihan mitä vain: työhaalareissa taikka kamera kaulassa. Räikeimpiä kukkakuvia saisi luultavasti ryömimällä kameran kanssa tienvarrenojassa kameran kanssa, ehkä varmuuden vuoksi vielä työhaalarit päällä. En ehkä kuitenkaan uskalla sellaista kokeilla. Minun tuurillani kohdalle osuisi tilapäinen sekakuoro, joka yläilmoistaan alkaisi laulaa minulle Rentun ruusua. (Tiedättehän: ” Sinne maantien ojaan viimein taju sammui…”)

Niin kaunis on maa kuitenkin, että pienellä riskilläkin aion jatkaa sen valokuvaamista. Joskus oivallan ihmetellä luomakuntaa myös ihan ilman kameraa. Aika harvoin kyllä. Mutta kannustan kyllä muitakin kaikkinaiseen maisemientuijotteluun.

Olettehan jo onnistuneet oivaltamaan tämän tarinan opetuksen. Se on moderniin tapaan kolmeosainen.
1. Kun Jumala loi maailman, Hän loi sen kauniiksi.
2. Ihmisellä on lupa nauttia maailman kauneudesta.
3. Ei missään nimessä kannata addiktoitua havainnoimaan maailmaa kameran etsimen läpi.

”Niin pienenä käsiisi jään sun ihmeitäs ylistämään.”

DSC_4927_02


1 kommentti

Kuka meni pesuveden mukana viemäriin?

Ystäväni Tapio luki jonkin otsikon väärin, näitä freudilaisia lipsahduksia, tiedättehän. ”Hengellinen hygienia.” Näin hän luuli otsikon menevän ja haastoi minut bloggaamaan aiheesta.* Vastaukseni oli selkeä.

– Eih!

Mutta kun minä olen minä, niin kaikenkattavaa hengellistä yhteyttä ja maailmanrauhaa uhmaten aivoni alkoivat raksuttaa. Kirjoittaessani en edes ole varma, supattaako olkapäälläni enkeli vaiko pirulainen. Ja kumpi olisi hauskempaa.

DSC_5039Hygienia vaikuttaa tietenkin äkkinäisesti hyvältä asialta. On paljon mukavampaa syödä puhtailta porsliineilta kuin vuokramökin ikitahmeilta lautasilta. On varmempi ja turvallisempi olo. Toisaalta kyllähän sitä töissä ryystää kahvia mukista, joka on tiskattu kevätpäivän tasauksen aikaan ja silloinkin siksi, että työkaveri ei enää iljennyt katsella mukia ja uhkasi ilmoittaa työsuojeluvaltuutetulle.

Hygienialla on hyviä puolia, kuten se turvallisuus. Kaikki likainen tai epäilyttävä on siis syytä jynssätä pois. Oman energiansa kuuraaminen nykymaailmassa toki vie, kun sotkua ja likaa on niin paljon. Niin hengellisessä kuin muussakin todellisuudessa.

Hengellisessä maailmassa jynssäys on onneksi saatu jaettua eri työryhmille. Työryhmät ovatkin osoittautuneet oikein motivoituneiksi ja työteliäiksi. Yhdet jynssäävät perinteisen avioliittomallin puolesta. Toiset kiillottavat Jumalan vanhaa liiton merkkiä, sateenkaarta. Jälkivahingontorjuntajoukot yrittävät yhä saada pappeusasiaakin entiseen kiiltoonsa. Jotkut jaksavat vielä vähän nahistella siitäkin, kuuluuko ihmisen kuurata kokovartaloupotuksella vain riittääkö symbolinen valelukaste riittävän hygieniatason aikaansaamiseksi.

Onneksi Tapio heitti hygieniahaasteen New Wine -kesätapahtumassa. Kuinka ollakaan täällä käsitellään Paavalin Filippiläiskirjettä. Sitä on hyvä siteerata tähän. Jostain syystä Paavali, opillisesti jyrkkiäkin kantoja esittänyt kirjoitti filippiläisille näin:

”Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.”

Kyllä minusta tämän sorttinen äärimmäisen väljästi tulkittava kohta pitäisi ehdottomasti desinfioida pois Raamatusta! Voivatko sottaiset toisin- eli väärinajattelijat muka saarnata samaa Jeesusta kuin minun paimeneni.

Minä en erityisesti pidä siivoamisesta, ja varsinkin kaikki ylihygieenisyys on minulle kauhistus. Olen oppinut, että liian ahkera desinfioiminen saattaa avata portteja superbakteereille. Ne eivät kuulosta mukavilta kavereilta.

Minusta hygieniakeskustelussa jokin menee siivouksen oppikirjojen ja minun ihan itse oivaltamieni käytäntöjen vastaisesti. Kun rievulla on tarpeeksi jynssätty, siivooja heittää roskikseen yleensä loppuun asti kuluneen rievun, ei jynssäyksen kohdetta.

(En ole kovin kirjanoppinut, mutta olen ymmärtänyt, että Jeesuskaan ei ollut kovin tarkka ympäristönsä hygieniasta. Jumalan poika olisi voinut hengailla hohtavissa marmoripalatseissa sellaisten kavereiden kanssa, joiden toogan puhtaudessa ei ole moitteen sijaa. Mutta Jeesusta kuljeskeli kaiken maailman epämääräisen aineksen kanssa.)

* Tapsa muuten kirjoitti aiheesta huomattavan paljon väljemmin kuin minä, mokoma! Sitä paitsi tekstin ohessa olevalla kuvalla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa, sori.


3 kommenttia

Kotka on laskeutunut #newwine19

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Istun lomamökissä Himoksella ja kuuntelen kellon raksutusta. Viime kesäisessä mökissä ei ollut kelloa, joten ei ollut myöskään raksutusta. Ei mitenkään tärkeä tieto, mutta ainoa ajatus, joka irtosi kun tähän istahdin. Ennen sitä mielessäni oli tuo otsikon lause, kotka on laskeutunut. Joskus aikoinaan se on kuvannut hyvinkin merkittäviä asioita, mutta nyt lähinnä sitä, että tämä kotka ei liidä eikä  nouse korkealle, vaan istuu sohvan nurkassa ja huokaa hiljaa  Jumalan puoleen, anna Isä ilmaa siipien alle, mutta ei ihan vielä. Nyt on hyvä kuunnella vaan tuota kelloa, jolla ei enää tunnu olevan kiire minnekään.


1 kommentti

Toiveikkaita ajatuksia ulpukan varjossa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivo on jännittävä asia. Hengailin laiturilla ja huomasin, että iltavirkku ulpukka kelluu laskevan auringon kilossa. Tuostapa saisi mainion valokuvan. Siis jos kukka olisi vähän lähempänä laituria ja auringonlasku taasen jossain muualla kuin siellä, minne auringon kuuluu täälläpäin maailmaa laskea eli Patalahden taakse.

Aloin kuitenkin ankarasti toivoa, että saisin ulpukasta kuvan ja oivalsin, että aina minä tuonne asti kurotan. On sen verran apinamaiset käsivarret minulle siunaantunut; jos eivät lihaksikkaat niin pitkät kuitenkin. Ja kas, toive toteutui. Sain kameran niin kauas vetten päälle, että ilta ruskotti kukan takana.

Sitten ei auttanut muuta kuin toivoa, että en tällä kertaa molskahda veteen kameroineni. Sellaistakin on tapahtunut. Kamera ei tuolloin oikein tykännyt toivottamasta tilanteesta, johon kanssani joutui. Tällä kertaa toiveeni toteutui. Pysyin vakaahkosti laiturilla; toiveeni siis toteutui.

Sitten piti vain toivoa, että kamera tarkentaa kukkaan eikä pöpelikköön järven takana. Minulla ei nimittäin ole ihan niin pitkä kaula, että se olisi ujuttanut pääni kameran luokse ihmettelemään kuvan tarkennusta. Räpsäisin monta kuvaa ja toden totta, taas toiveeni toteutui. Pari kuvaa tarkentui ulpukkaan. Rajaus olisi voinut olla hiukan parempi, mutta ihan jees kuitenkin.

Koska oli oikein toiveiden toteutumisen tuokio, niin olisihan minun pitänyt muistaa toivoa riittävän vankasti myös sitä, että horisontti Patalahden takana olisi suora. Sitä minä en muistanut toivoa. Siksi maailma on kuvassa vinossa. Kylläpä olin hajamielinen. Täytyisi aina muistaa toivoa asiat alusta loppuun asti ojennukseen. Aina vain ei muista, kun on niin paljon toivottavaa. Erityisesti se, ettei putoa hyytävään veteen.

Yöllä kuuntelin lokkien rääkymistä järvellä. Mietin, että olikohan kuvaustuokiossani kysymys toivosta ensinkään. Niin monimutkaisen asian pohtimiseen on yksi yö liian lyhyt.


5 kommenttia

Iso soppa – New Wine -hajatelmia 1

Porukka oli valtava, ja joka iikalla oli huutava nälkä. Pelkästään vatsojen murina sai korvat soimaan. Puhumattakaan siitä pienimuotoisesta napinasta, jota kuului sieltä sun täältä. Näin kovaa nälkää ei ollut koettu ikinä. Eikä siihen kohdalle osunut sitä pikkusälliäkään, jolla olisi ollut viisi leipää ja kaksi turskaa. Nälkä siis oli, jatkui ja paheni.

Juuri kun väkijoukko oli lopullisesti uupumaisillaan nälkäänsä, jostain ilmestyi tumma kaveri, jolla oli suunnaton pata. Padassa pulputti valtava soppa. Sopan tuoksu oli herkullinen.

– Tulkaahan syömään, huusi suuren sopan kokki ja sipaisi lyhyitä hiuksiaan taaksepäin. – Kulhoja on pöydällä ja taitaa siinä olla alumiinilusikoitakin.

Mistä ihmeestä se pöytäkin oli siihen tupsahtanut.

Valtava porukka tuijotti kokkia. Ihan siistin näköinen. Näytti ehkä vähän turvapaikanhakijalta. Viikset nenän alla.
– Tulkaa, tulkaa, huuteli kaveri. – Kaikille riittää kyllä.

Ensin kulhon otti lauma lapsia. He saivat soppaa ja alkoivat latkia keittoa.

– Nam, totesi joku, joka oli väristään päätellen kotoisin Keski-Afrikasta.
– Ihan kuin mummolassa viime kesänä, täydensi toinen tenava, selvästi pohjoismaalaista sukujuurta.

Monet aikuisetkin ottivat kulhoja ja aika maiskutus alkoi kuulua.

Mutta osa ihmisistä kääntyi poispäin.
– Ei sillä varmasti ole hygieniapassiakaan. Kyllä chateaubriand olisi paljon parempaa.

Lähtivät kävelemään erämaata kohti murisevien vatsojensa perässä.
– Hyvää tämä on, tulkaa pois, huuteli kokki lähtijöiden perään. Turhaan.

Ne, jotka jäivät, saivat vatsansa täyteen. Osa jäi padan lähistölle kiittelemään kokkia. Osa vetäytyi kauemmas ja kävi levolle. Jotkut tuijottelivat horisonttiin häipyvien lähtijöiden perään.

Illan tullen laulettiin. Laulu kantautui yli erämaan aina vuorille asti.

 

Lähteet:
Painettu: C.S. Lewis, Narnian viimeinen taistelu. Luku ”Yö saapuu Narniaan”.
Painamaton: Markku ja Johanna Sarento, Evankeliumi – ilosanoma vai taakka? New Wine -kesätapahtuma, 14.7.2017, Jämsä.


7 kommenttia

Joh 17, kun Jumala rukoilee Jumalaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lukuisat kerrat lukenut tämän Raamatun kohdan ja käyttänyt sitä myös Majatalo-illoissammekin rukouksena. Mutta vasta tänä kesänä olen tajunnut tämän Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen syvyyden. Rukous vie meidät lähemmäs Jumalaa kuin mikään muu teksti raamatussa.

Raamattu johdattaa meitä alusta saakka tietä, joka vie meidät Jeesuksen luo, Golgatalle, pisteeseen, jossa ihmiskunnan historia kohtaa iankaikkisuuden. Tuohon hetkeen asti Jeesuksen jalanjälkiä löytyy muualtakin kuin vain Raamatun lehdiltä. Eri historialliset lähteet vahvistavat Jeesuksen olemassa olon, mutta tuon pisteen jälkeen on vain tyhjä hauta ja Usko.

Jeesuksen puheet pääsiäisaterialla kiteyttävät kaikkein olennaisimmat ja tärkeimmät opetukset. Kaikki huipentuu 17. luvun rukoukseen. Johannes tuo eteemme huikean kuvan, jossa Jeesus, Jumalan poika, 100% ihminen ja 100% Jumala,  rukoilee Isää, Jumalaa. Rukouksen sisältö voi avautua vain Jumalan kolminaisuudesta käsin. Kun tämän kaiken laittaa yhteen ja yhtyy tuohon rukoukseen ja sen viestiin, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään, voi kokea sen ohuen hetken, jossa Jumalan valtakunnan todellisuus ja meidän todellisuutemme kohtaavat. Voimme viivähtää Jumalan läsnäolossa ja olemme yhtä Jeesuksen kanssa niin kuin hän on yhtä Isän kanssa.

Tänään alkaa New Wine-kesäjuhla Himoksella. Yksi teemoista juhlassa on aina Jumalan läsnäolon harjoittaminen. Kyse ei ole siis harjoittelemisesta vaan harjoittaminen tarkoittaa sitä, mihin keskitymme omassa elämässämme. Mikä on elämämme keskipiste, josta kaikki saa voimansa ja alkunsa. Jeesuksen seurajille kaiken keskipiste on Pyhä kolmiyhteinen Jumala. Elämme arkeamme maailmassa, mutta Jeesuksen tähden emme tule enää maailmasta. Olemme yhtä keskenämme ja yhtä Jeesuksen kanssa ja sitä  kautta koko  olemuksemme kietoutuu yhteen Jumalan läsnäolossa.

Jeesus rukouksessaan keskittyy siihen mikä meitä yhdistää, ei siihen mikä meitä erottaa. Se on yksi Evankeliumin suurista salaisuuksista ja se paljon puhuttu herätys, se kumpuaa ihmisten keskinäisestä yhteydestä, jossa he Pyhän Hengen vaikutuksesta uskovat ja tulevat yhteen.


Supersankarirummutusta – muistikuvia New Winesta 2

NWdjembeAloituspäivän ilta New Wine -tapahtumassa oli jo pimennyt. Olin laulanut ääneni miltei käheäksi iltatilaisuudessa. NW:ssa minun tekee usein mieli myös soittamaan. Kun on hyvä meno, olisi kiva itsekin kolistella jotakin. Laulaminenkin NW:ssa, yhdessä ison porukan kanssa on tosi hienoa, mutta soittamaan… No, ehkä jonakin päivänä tarvitsevat tuuraajaa basson varteen tai djembeen. Kitaran kanssa en niin suurelle seurakunnalle ala.

Myöhemmin illalla vaihtelin puolivillaisia viestejä ystävän kanssa Facessa. Vaikka en ollut näpytellyt ystävälleni soittohaaveista yhtään mitään, ystävältäni kolahti viesti: ”Maria sanoi, että sillä on djembekin mukana ihan sinua varten, joten tervemenoa musisoimaan huomenna klo 10.30.”

Harkitsin asiaa vajaat kaksi sekuntia. Kyllähän sitä aina silloin tällöin tulee tilaisuuksia soitella eri seurakunnissa, mutta että New Winessä! Eikä edes tavallisen juhlakansan kanssa vaan Sankarien ja vieläpä Supersankarien kanssa. ”Joo, tulen minä.”

Seuraavana aamuna olin siis djemben kanssa ison muksuryhmän – pitkälti yli sadan alakouluikäisen – edessä. En onneksi yksin niin jännään paikkaan joutunut. Oli kolmen hengen orkesteri, ja parina seuraavana aamuna meitä oli jopa kaksi perkussioiden soittajaa.

Aikuisten aamuohjelmasta alkoivat laulut raikua. Mietin, jyrääköhän ison teltan äänentoisto meidät ja muksut kokonaan. On surullista, jos lasten laulu hukkuu naapurien ylistykseen. No, aloitettiin lasten kanssa vähän myöhässä. Sankarit ja Supersankarit olivat mukana ensimmäisestä tahdista lähtien. Oletteko koskaan kuulleet, millainen ääni lähtee, kun tusina tusinaa lasta avaa suunsa – ihan ilman äänentoistoa? Harvatukkaisen rumpalin ponnarikin hulmuaa semmoisen äänen voimasta.

New Winen ylistykset ovat olleet minulle tärkeitä. On voinut laulaa niin kovaa kuin sielu sietää – tai tarvitsee. Ehkä minun piti todellakin harkita se vajaat kaksi sekuntia ennen kuin päätin alkaa supersankarirummuttamaan. Hetkeäkään en katunut.

Pakkohan minun on vähän hengellistää tätä soittohommaa. En minä ollut edes rukoillut, että pääsisin soittamaan NW:ssä. Mutta luulenpa, että Isä Taivainen tiesi toiveeni. Ja vastasi sitten juuri Hänelle ominaisella tavalla. Yllättävästi. Ei isolle lavalle vaan minulle oikealle lavalle. Ja kyseessähän ei siis ollut rukousvastaus vaan haavevastaus.

Taidanpa tässä siis alkaa ankarasti haaveilla, että olisipa mukavaa bassotella alkavan syksyn mittaan. Raportoin aikanaan, tuliko haavevastausta. Eläköön supersankaribassottelu!


1 kommentti

Jännittäviä ovat Hengen kulkemiset – muistikuvia New Winesta 1

WP_20160716_006 – kopio

– Pyhä Henki nousee sinuun jalkojen kautta, sanoi esirukoilija.

Hah, juuri tuonhan minä halusinkin kuulla! Oli tämän vuoden New Wine -konferenssin ensimmäinen ilta, ja jokin minua suurempi tuuppasi minut esirukouspalveluun, vaikka ei oikein olisi edes huvittanut. Ensin kaikki esirukoilijat näyttivät välttelevän minua. Ehkä näytin toivottomalta tapaukselta. Tai pelottavalta. Lopulta pitkä, kiharatukkainen kaveri pysähtyi kohdallani, otti olkapäästäni kiinni ja puhui kielillä hiljaa. Puhui aika pitkään. Eipä taida tänään langeta osakseni viisauden tai edes tiedon sanoja, tuumiskelin itsekseni. Sitten rukoilija havahtui ja kertoi Pyhän Hengen aikeista nousta minuun jalkoja myöten. Sanoi vähän epävarman oloisesti.

– Tuotapa minun täytyy tuumia vähän tarkemmin, vastasin diplomaattisesti.

Lähdin kävelemään mökille päin. Ilta ei ollut enää ihan nuori. Hämärä oli aavisteltavissa Keski-Suomessa. Ystävä ehdotti lenkkiä Himoksen rinteille. Joo, miksei. Könyttiin kohta rinnettä ylös ihan huohottamatta. Juteltiin tärkeistä asioista, kuten musiikista, autonvaihdosta ja kristinuskon eri suunnista, jotka eivät tahdo löytää sopua joko toistensa tai Raamatun kanssa. Himoshuipulta näkyi kauas.

Seuraavana iltana käveltiin saman ystävän kanssa eri reittejä. Ihmeteltiin kesken jäänyttä mökkiprojektia rinteen juurella ja hiippailtiin golfkentän reunoja. Joku hyttynenkin oli liikkeellä. Keskustelut jatkoivat edellisen illan latuja kesäajasta huolimatta.

Toisena iltana alkoi vähän huvittaa. Tarkoittaako se Pyhän Hengen tuleminen jakojen kautta sitä, että kävelee ystävän kanssa ja antaa keskustelun elvyttää aivotoimintaa. Hah, juuri sitähän minä olin koko kesän odottanutkin. Remonttihommissa ja yövalvomisissa oli mennyt aikaa niin, että juuri mitään luovaa ei ollut päässä liikkunut. Ei luovaa eikä edes asiallista. Ja siinä nyt sitten käveltiin ja puhuttiin tärkeitä asioita.

New Wine -päiville poikkeuksellisesti sateet yllättivät, ja kävelyt loppuivat. Ehkä P. Henki oli silti saanut jonkinlaisen otteen, jos ei koko jalasta niin ainakin pikkuvarpaasta. Keskustelut ystävän kanssa ovat hiljaksilleen jatkuneet New Winen jälkeenkin. Onko kirkon opetus laimennettua? Onko Pyhä Henki vahvempi kuin monissa piireissä on annettu ymmärtää? Mikä lopulta on kristityn elämän tarkoitus? Vastauksia voi fundeerata itse kukin. Ovatko vastaukset kysymyksiin mustavalkoisia? Olenko itse liian vai edes riittävän mustavalkoinen? Minne kulkee minun tieni?

Väittävät, että Henki kulkee missä tahtoo niin kuin tuuli. Johanneksen evankeliumin mukaan ne ovat Hengestä syntyneet, jotka sellaisia reittejä kulkevat. En itse väitä tuulen lailla kulkevani, mutta ehkäpä on silti aiheellista lähteä lenkille. Miettimään vaikka sitä, että jos joku välittää oikein omituisen viestin, niin onko viesti välttämättä väärä.


5 kommenttia

Fiilistelyä ja Pyhässä Hengessä hurjastelua

niitokone

Ilkan  aikaisempi blogi Aarteenetsinnästä, eli saadun mielikuvan avulla tapahtuvasta ihmisen etsimisestä ja hänen puolestaan rukoilemisesta, herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita.  Ristiriita ei nouse itse tekstistä, vaan siitä miten suhtautua kaikkeen siihen Hengellisyyteen jonka keskellä elän. Ilkka kuvaa tekstissään tilannetta, jonka hän teki harjoitus mielessä. Pohdin mitä on elää joka päivä Hengen täyteydessä ja valmiina olemaan käytettävissä. Samalla on pohdittava sitä, että ketä Jumala kutsuu työhönsä. Keskustelu blogin perässä kertoi asenteista ja ihmisten kokemuksista kun tällaisia ”taitoja” harjoitellaan. Tosin kyseessä ei ole taito ja harjoittelussakin on kyse enemmänkin siitä että osaamme tunnistaa sen kun Jumala tarvitsee meitä ja rohkenemme toimia.

Hengellistä keskustelua vaivaa tietynlainen yksisilmäisyys, jossa unohdetaan usein pois kaikkein tärkein tekijä eli se mitä Jumala meistä tahtoo ja miten hän meitä varustaa, jotta voisimme toteuttaa hänen tahtonsa. Uskossaan hapuileva ihminen on etsijä, joka pyrkii löytämään oman paikkansa tässä maailmassa mutta sen lisäksi hän haluaa ymmärtää mikä on Jumalan kuningaskunta. Usein kun ihminen löytää vastauksia hän huomaakin, että hän itse onkin osa Jumalan kuninkaallista valtakuntaa ja se on hänen paikkansa. Maailma, josta hän etsi paikkaansa olikin vain väliaikainen koti jossa hän oli vieraana.

Jumalan valtakunta on todellisuutta ihmiselle, joka seuraa Jeesusta. Tällainen ihminen katsoo maailmaa erilaisin silmin. Nuo silmät hakevat kohdetta, jolle Jumala haluaa osoittaa rakkauttaan.

Miksi tällainen ajattelu herättää Kristityissä niin usein vastarintaa. Ihminen ja hänen vapaa tahtonsa haluaa katsella tätä maailmaa omin silmin. Toisaalta vastarinta voi nousta epävarmuuden takia. Mutta suurin syy voi olla yksinkertaisesti se, että Jumalalla on jokin toinen suunnitelma ja siksi ajatus ei tunnu omalta.

Kaikkia ei ole luotu hurjastelemaan Pyhän Hengen liekeissä pitkin kaupunkien katuja ja toreja rukoilemassa ihmisten puolesta ja parantamassa jokaista kipeän näköistä vastaantulijaa. Sanon tämän siksi, että usein törmään ihmisiin, jotka ovat aikansa pyörineet karismaattisissa porukoissa ja sitten pettyneet kun eivät ole saavuttaneet jotain armolahjaa tai ominaisuutta. Joko he itse ovat asettaneet näitä tavoitteita tai yhteisö ympärillä on alkanut asettaa heille normeja, jotka edellyttävät tiettyjen hengellisten normien saavuttamista. Oli niin tai näin Jumala ei toimi tällä tavalla.

Jumalalle on kaikista tärkeintä saada ihminen lähelleen, pelastaa hänet. Siksi kaikki mitä Pyhä Henki tekee kirkastaa Kristusta. Jumalan lähestyy ihmistä rakkaudella, pakottamatta mihinkään. Siksi Pelastushistoria rakentuu armon ympärille. Armoa tarvitaan maailmassa, jossa vallitsee laki, joka tuomitsee synnin. Synnin, joka saa alkunsa siitä, että olemme erossa Jumalasta. Jeesus puhui jatkuvasti rakkaudesta, jotta hänen seuraajansa ymmärtäisivät, että rakkaus ja rakkaudessa tehdyt teot houkuttelisivat ihmisiä ovelle, joka johtaa Jumalan luo. Jeesus itse on tuo ovi.

Tuo Ilkan kuvaama harjoitus vei ajatukseni Jeesukseen, joka jollain tavalla löysi aina ne ihmiset, jotka eniten tarvitsivat häntä. Jeesus itse sanoi, että hän tekee vain sen minkä Isä hänelle näyttää. Ja jokaiselle ihmiselle Jeesus teki asioita eri tavalla. Pyhä Henki antaa meille ikäänkuin lasit joiden kautta voimme katsoa maailmaa ja etsiä sitä mitä Jumala tahtoo  ja olla työmiehiä Jumalan viljapelloilla

Uskonkin, en väitä tietäväni, että samalla tavalla Jeesus kohtaa meidät ja hän tuntee meidät ja meidän tarpeemme. Jumala tuhlaa meihin lahjojaan ja suurin kaikista näistä lahjoista on usko Jeesukseen . Sen jälkeen tulevat muut lahjat, joiden tehtävä on joko säilyttää uskoa seurakunnan keskellä tai etsiä ja tuoda uusia ihmisiä Jumalan luo.

Jos oivallamme oikein armon joka on kohdannut meidät ja tajuamme sen valtavan rakkauden jota Jumala on meille osoittanut, niin se minkä aikaisemmin olemme kokeneet taakaksi ja velvollisuudeksi Jumalaa kohtaan onkin nyt ilo ja etuoikeus. Siksi on minusta oikeus joskus jopa fiilistellä ajatuksella, että olen samalla puolella kuin Kuningasten Kuningas ja puhjeta ylistykseen.


11 kommenttia

Rukouksen karttelua rannalla – Best of New Wine part 3  

WP_20140712_029

New Winen lopputilaisuuden viimeinen laulu oli juuri vaiennut. Oma perheeni oli mennyt hyytävään veteen uimaan, minä puolestani en. Laskeuduin kuitenkin rantaan kädet tukevasti taskuissa. Puun alla istui toinen perhe, jota en oikein tuntenut, muutaman sanan olin vaihtanut perheen äidin kanssa, isää moikannut yhden käsipäivään verran. Mutta New Winessa kun oltiin, niin kävelin heidän luokseen.

Perheen isä kertoi ensi töikseen minulle kenkkumaisesta vaivastaan. Ihan tuosta vaan, tuntemattomalle ihmiselle. Sanoin siihen jotain miesmäisen empaattista, kuten ”no voi” tai ”auts” tai vastaavaa, ja istuin perheen seuraan. Perheen kuopus, kolmivuotias tyttö tuli esittelemään kampaustaan, joka oli mennyt pörröiseksi. Tyttö istahti syliini eikä minun auttanut muuta kuin alkaa letityshommiin.

Juteltiin ison pajun alla niitä, näitä. ”Ai, olet siellä hommissa; tunnetko sitä ja sitä ihmistä. No kappas, että sielläkin olette asuneet ja me asutaan nyt siinä ihan lähellä, alle sadan kilometrin päässä. On muuten ollut tosi hyvä New Wine, parhaita ikinä.”

Jutellessa takaraivoni oikeassa neljänneksessä raksutti koko ajan. Tuon kaverin puolesta pitäisi rukoilla. Täällä sitä ollaan New Winessa. Moni on saanut apua vaivoihinsa rukouksen voimalla. Nyt olisi minunkin tilaisuuteni edes yrittää auttaa tätä miestä. Mutta kuulin ääneni puhuvan koko ajan jotain arkipäiväistä. Ei vaan tullut suustani ulos ehdotusta, että josko nyt kuitenkin rukoiltaisiin se sun vaiva tuonne järven syvimpään kolkkaan asti.

Perhe alkoi keräillä lapsiaan ja rantakamppeitaan kasaan. Oli aika jättää Himos ja suunnata kohti kotia. Katselin vähän matkan päähän. Oma perheeni oli vielä pulikoimassa. Tilanne oli pääsemässä ihan kokonaan hanskastani.

”On muuten ollut tosi hyvä New Wine, parhaita ikinä.” Mitä ihmettä se tarkoittaa, jos en kykene sen vertaa heittäytymään, että rukoilisin tuon kaverin puolesta? Jos kerran ollaan hengellisessä tilaisuudessa – vaikkakin puoli tuntia sitten loppuneessa – niin ei tässä nyt pitäisi olla mitään vaaraa nolata itseään.

No nyt se kaveri nousee jaloilleen. Minäkin kömmin pystyyn. Hän kääntyi jo kohti ylärinnettä.

– Parantukoon vaivasi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä!

Näin oivalsin itseni sanovan käsi miehen hartialla.

– Kiitos.

Tunsin itseni neroksi ja suureksi hengelliseksi sankariksi! Moikattiin ja todettiin, että nähdään. Viimeistään ensi vuonna täällä.

Sinne menivät. Jäin rannalle seisoskelemaan. Aivoni kihisivät. Ihan varmasti noin lyhyt rukous ei tehoa. Raamatussahan Jeesus nimenomaan kehottaa rukoilemaan mahdollisimman pitkästi ja täsmällisiä kaavoja noudattaen, eikös se niin mennyt. Ja aivan varmasti Raamatussa sanotaan: ”Juha Hoo, sinun rukouksiasi ei Taivahan toimistolla ainakaan kuulla.”

Tuli ehtoo ja tuli aamu, uusi lomapäivä jo kotimaisemissa. Sain tietoja rannalla kohtaamani perheen kotimatkasta.

– Kumma juttu. Siitä lähtien, kun se Juha rukoili, niin mun olo on koko ajan helpottunut.

Suunnilleen näin oli mies sanonut vaimolleen matkan edetessä.

En pomppinut riemusta, kun kuulin noista sanoista. Mutta jos en olisi näin kovin estynyt ihminen, olisin varmasti pomppinut. Kyllä, kyllä se Henki toimii ihan kenen kautta vain. Ja todellakaan rukoukseni muodosta tai mitasta muutos kaverin tilassa ei voinut johtua. Kyllä siinä oli taustalla minua Suurempi Voima.

* * *

Jo puolisen vuotta sitten kirjoitetut New Wine -kokemukset ovat luettavissa täältä:
Vieraanvaraisuuden armolahja
Äijähali