Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


5 kommenttia

Iso soppa – New Wine -hajatelmia 1

Porukka oli valtava, ja joka iikalla oli huutava nälkä. Pelkästään vatsojen murina sai korvat soimaan. Puhumattakaan siitä pienimuotoisesta napinasta, jota kuului sieltä sun täältä. Näin kovaa nälkää ei ollut koettu ikinä. Eikä siihen kohdalle osunut sitä pikkusälliäkään, jolla olisi ollut viisi leipää ja kaksi turskaa. Nälkä siis oli, jatkui ja paheni.

Juuri kun väkijoukko oli lopullisesti uupumaisillaan nälkäänsä, jostain ilmestyi tumma kaveri, jolla oli suunnaton pata. Padassa pulputti valtava soppa. Sopan tuoksu oli herkullinen.

– Tulkaahan syömään, huusi suuren sopan kokki ja sipaisi lyhyitä hiuksiaan taaksepäin. – Kulhoja on pöydällä ja taitaa siinä olla alumiinilusikoitakin.

Mistä ihmeestä se pöytäkin oli siihen tupsahtanut.

Valtava porukka tuijotti kokkia. Ihan siistin näköinen. Näytti ehkä vähän turvapaikanhakijalta. Viikset nenän alla.
– Tulkaa, tulkaa, huuteli kaveri. – Kaikille riittää kyllä.

Ensin kulhon otti lauma lapsia. He saivat soppaa ja alkoivat latkia keittoa.

– Nam, totesi joku, joka oli väristään päätellen kotoisin Keski-Afrikasta.
– Ihan kuin mummolassa viime kesänä, täydensi toinen tenava, selvästi pohjoismaalaista sukujuurta.

Monet aikuisetkin ottivat kulhoja ja aika maiskutus alkoi kuulua.

Mutta osa ihmisistä kääntyi poispäin.
– Ei sillä varmasti ole hygieniapassiakaan. Kyllä chateaubriand olisi paljon parempaa.

Lähtivät kävelemään erämaata kohti murisevien vatsojensa perässä.
– Hyvää tämä on, tulkaa pois, huuteli kokki lähtijöiden perään. Turhaan.

Ne, jotka jäivät, saivat vatsansa täyteen. Osa jäi padan lähistölle kiittelemään kokkia. Osa vetäytyi kauemmas ja kävi levolle. Jotkut tuijottelivat horisonttiin häipyvien lähtijöiden perään.

Illan tullen laulettiin. Laulu kantautui yli erämaan aina vuorille asti.

 

Lähteet:
Painettu: C.S. Lewis, Narnian viimeinen taistelu. Luku ”Yö saapuu Narniaan”.
Painamaton: Markku ja Johanna Sarento, Evankeliumi – ilosanoma vai taakka? New Wine -kesätapahtuma, 14.7.2017, Jämsä.


1 kommentti

#nwhimos Pyhien yhteys

 

nwaurinkoJätskikioskin jono kiemurtelee ensimmäisen kerran pitkänä käärmeenä pitkin Himosareenan asfalttia. Aurinko lämmittää rinnettä ja ihmisten sorina täyttää alueen. Kohtaamisen iloa ja hehkua on ilmassa. Yllättäviäkin. Jostain kuuluu ihmettelyä, ”Hei, katso, tuo kaveri tuolla, sekin on täällä. Se on käy meidän talossa töissä.” Pian katseet kohtaavat ja ihmettely muuttuu iloksi. Kohtaaminen saman Isän lapsina liikuttaa.

Näen tutun hahmon kävelevän vastaan jo kaukaa. Se ei ole ihme, sillä Pasin pää keikkuu muita korkeammalla. Hyppään betoniporsaan päälle ja alan huitoa! Pasimainen virnistys vastaa ja kohta kaksi suomalaista miestä halaa ihmispaljouden keskellä. Kaksi Jeesuksen mussukkaa ja veljeä, nuori ja vanha. On helpottavaa kohdata ja puhua kasvotusten, sillä kirjoittaminen netin kautta on etäistä ja hidasta. Meillä molemmilla on kutsu julistaa ja opettaa Jeesuksesta ja jaamme saman tuskan sen vaikeudesta. Sen takia on tärkeää löytää yhteys, jotta voi puhua ja tukea toisiamme.

Kun kaksi ihmistä kohtaavat, kohtaa siinä enemmän kuin mitä näemme päälle päin, sillä heidän henkensä kommunikoivat keskenään. Kun mukana on kolmas tekijä, Pyhä Henki ja usko Jeesukseen, silloin kohtaamisessa on jotain erityistä. Pyhä Henki iloitsee ja on valmis palvelemaan ja lohduttamaan. Täyttämään niitä Jumalan lupauksia, joita Raamatussa on. Siksi on niin tärkeä tulla yhteen, edes joskus. Suurinta palvelutyötä olisi kohdata yksinäisiä ihmisiä. Mennä heidän luokseen ja vain olla, jos ei muuta keksi.

Eräs rukouspalvelija kertoi eilen, kuinka hän oli hengessään nähnyt, miten rukouspalveluun tulleiden silmistä oli loistanut merkillinen kirkas valo. Jumalan pyhyys ja Jeesuksen läsnäolo loisti heistä. Ja näin se onkin. Me kannamme mukanamme Jumalan valtakunnan todelllisuutta, sillä Jeesus asuu meissä Henkensä kautta. Olemme Taivaan valtakunnan lähettejä arjessa. Matteuksen evankeliumissa sanotaan, Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössäeikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.  Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.

Vaikka olisimme millaisia syntisäkkejä, epäonnistujia ja omasta mielestämme mitättömiä, emme ole sitä Jumalan silmissä. Hän haluaa meidät lähelleen ja siksi hän uhrasi oman poikansa, että tämä olisi mahdollista. Ja tämän kallisarvoisen uhrin myötä hän tekee meistä Pyhiä. Siksi taivas riemuitsee kun Jeesuksen seuraajat, Jeesuksen takia Pyhät kohtaavat.

Siksi on riemullista ajatella millaisen juhlan New Winen jätskijono saa aikaan Taivaan valtakunnassa.


1 kommentti

#nwhimos Yhteisönrakentamista

himosaamuAamu aukeni auringonpaisteisena ja lempeänä. Ulkona nuo kirkolliset harmaatakit, naakat, pitävät omaa kokoustaan mökkikylän katoilla. Naakkayhteisö elelee Himoksen kesäteatterin liepeillä ja nauttii himoskansan jättämistä armopaloista.

Naakat ovat yhdyskuntalintuja, joilla on tarkka hierarkia. Lintumaailmassa varislinnut kuuluvat eliittiin, jotka oppivat helposti, mistä löytyy parhaat makupalat ja millaista on helppo elämä. Ne ovat fiksuja parvilintuja.

Asiaa sen kummemmin hengellistämättä näen niissä jotain samaa kuin meissä ihmisissä. Täällä me parveilemme ja hengailemme hyvässä seurassa. Toivomme, että elämämme olisi jotenkin helpompaa. Iloitsemme ilmaisesta ateriasta, jos sen onnistumme saamaan, ja kaipaamme vapautta ja helppoutta elämään.

Eilen sain olla osallisena kertomassa omasta kutsustani  olla seurakunnan rakentaja. Mitä on toteuttaa omaa kutsuaan, rakentaa luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen? Miksi kannattaa olla sinnikäs, eikä luovuttaa?

Unohdamme usein, että tämä ei ole meidän käsissämme. Emme rakenna omaa, vaan Kristuksen seurakuntaa. Nuori mies ,Vili Sarento, totesi kanavassamme viisaasti, että hän haluaa lähteä liikkeelle siitä, että Jumala tahtoo pitää hänet lähellään, ja että se on lähtökohta, josta hän lähtee rakentamaan omaa yhteisöään. Hän aloittaa kaiken Raamattua lukemalla. Kuuntelemalla Jumalaa. Liian moni on palanut loppuun ja etääntynyt pois ponnistellessaan yksin. Oman sydämen suojeleminen on unohtunut.

Jos haluamme rakentaa seurakuntaa, on se tehtävä Jumalan läsnäolossa Jeesuksen kanssa. Vasta sen jälkeen voidaan palasia liittää yhteen. Yksin olemme kuin se helisevä vaski, joka kyllä pitää ääntä, mutta ei sitä jaksa pitkään kuunnella.

 

 


1 kommentti

#nwhimos, mökkielämää Jeesuksen kanssa

Ensimmäinen yö mökissä on takana. Sisko ja sen veli l. minä tuijotamme Himoksen sumussa olevia laskettelurinteitä. Pohdin ääneen pitäisikö noudattaa perinteitä ja käydä juoksemassa huipulle oleva tie ylös aamulenkkinä mutta sitten totean että homma menisi pakonomaiseksi suorittamiseksi. Keho ei kaipaa juuri nyt niin rajua liikettä ja herättelyä, joten tyydyn tuijottelemaan kaunista maisemaa. Siskon pojat tuhisevat mökin parvella ihan täydessä unessa ja siskonmies kääntää aamun kunniaksi vielä kylkeä. Oma siippani ryömii sängystä suoraan suihkuun sillä mökin ilmanvaihto oli jäänyt pois päältä ja pieni huone muistutti yöllä lähinnä saunaa.

Nautin kun minnekkään ei ole kiire.

Eilen illalla avajaisissa Kankkusen Suvi, Kesätapahtuman johtaja kutsui meitä kuulijoita Jeesuksen luo, antamaan Hänelle mahdollisuuden päästä tutuksi meidän kanssamme. Hän avasi meille kuvan Sakkeuksesta joka taustastaan huolimatta tai juuri sen takia halusi nähdä Jeesuksen. Pieni mies juoksee oman henkensäkin uhalla kaupungin ulkopuolella oleva metsäviikuna puun luo ja kiipeää odottamaan Jeesusta. Ja Jeesus ilman mitään ylimääräisiä ihmettelyjä pysähtyy puun juurelle ja puhuttelee Sakkeusta ja kutsuu itsensä tuon kansanpetturin luon syömään. Iloissaan saamastaan kunniasta ja hyväksynnästä Sakkeus lähtee välittömästi valmistelemaan ateriaa.

Sakkeus ei tee vain parannusta vaan koko hänen elämänsä kokee täydellisen muutoksen. Se vaikuttaa siihen miten hän katsoo maailmaa ja itseään. Ateriayhteys, intiimi yhteys Jumalan pojan kanssa muuttaa ihmisen. Syntyy yhteys joka säteilee myös ulospäin, ympärillä olevaan yhteisöön, syntyy dynaamista toimintaa. Sakkeus luopuu vääryydellä hankkimastaan omaisuudesta ja vieläpä korvausten kera.

Jeesuksen läsnäolo ei jätä ketään kylmäksi vaan se synnyttää aina jotain. Siksi Suvi kutsui meitä kuulijoita tulemaan lähemmäksi Jeesusta, vastaamaan Jeesuksen kutsuun ja aterioimaan hänen kanssaan. Tuntemaan syvemmin Jeesuksen läsnäolo.

Meillä luterilaislla on usein ongemana ajatella asioita liian rationaalisesti, emmekä huomaa Jeesusta, joka haluaisi olla lähellämme. Me kyllä luemme raamatusta, että Jeesus elää, mutta emme silti uskalla kohdata häntä tunteen tasolla. Emme päästä häntä iholle vaan luotamme siihen, että elämme ns. oikein ja uskomme oikein. Emme kuule Jeesuksen kutsua raamatun lehdiltä kun hän sanoo, ”Tule alas Tapio, minä tulen tänään luoksesi ja aterioin kanssasi”OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Jätä kommentti

Supersankarirummutusta – muistikuvia New Winesta 2

NWdjembeAloituspäivän ilta New Wine -tapahtumassa oli jo pimennyt. Olin laulanut ääneni miltei käheäksi iltatilaisuudessa. NW:ssa minun tekee usein mieli myös soittamaan. Kun on hyvä meno, olisi kiva itsekin kolistella jotakin. Laulaminenkin NW:ssa, yhdessä ison porukan kanssa on tosi hienoa, mutta soittamaan… No, ehkä jonakin päivänä tarvitsevat tuuraajaa basson varteen tai djembeen. Kitaran kanssa en niin suurelle seurakunnalle ala.

Myöhemmin illalla vaihtelin puolivillaisia viestejä ystävän kanssa Facessa. Vaikka en ollut näpytellyt ystävälleni soittohaaveista yhtään mitään, ystävältäni kolahti viesti: ”Maria sanoi, että sillä on djembekin mukana ihan sinua varten, joten tervemenoa musisoimaan huomenna klo 10.30.”

Harkitsin asiaa vajaat kaksi sekuntia. Kyllähän sitä aina silloin tällöin tulee tilaisuuksia soitella eri seurakunnissa, mutta että New Winessä! Eikä edes tavallisen juhlakansan kanssa vaan Sankarien ja vieläpä Supersankarien kanssa. ”Joo, tulen minä.”

Seuraavana aamuna olin siis djemben kanssa ison muksuryhmän – pitkälti yli sadan alakouluikäisen – edessä. En onneksi yksin niin jännään paikkaan joutunut. Oli kolmen hengen orkesteri, ja parina seuraavana aamuna meitä oli jopa kaksi perkussioiden soittajaa.

Aikuisten aamuohjelmasta alkoivat laulut raikua. Mietin, jyrääköhän ison teltan äänentoisto meidät ja muksut kokonaan. On surullista, jos lasten laulu hukkuu naapurien ylistykseen. No, aloitettiin lasten kanssa vähän myöhässä. Sankarit ja Supersankarit olivat mukana ensimmäisestä tahdista lähtien. Oletteko koskaan kuulleet, millainen ääni lähtee, kun tusina tusinaa lasta avaa suunsa – ihan ilman äänentoistoa? Harvatukkaisen rumpalin ponnarikin hulmuaa semmoisen äänen voimasta.

New Winen ylistykset ovat olleet minulle tärkeitä. On voinut laulaa niin kovaa kuin sielu sietää – tai tarvitsee. Ehkä minun piti todellakin harkita se vajaat kaksi sekuntia ennen kuin päätin alkaa supersankarirummuttamaan. Hetkeäkään en katunut.

Pakkohan minun on vähän hengellistää tätä soittohommaa. En minä ollut edes rukoillut, että pääsisin soittamaan NW:ssä. Mutta luulenpa, että Isä Taivainen tiesi toiveeni. Ja vastasi sitten juuri Hänelle ominaisella tavalla. Yllättävästi. Ei isolle lavalle vaan minulle oikealle lavalle. Ja kyseessähän ei siis ollut rukousvastaus vaan haavevastaus.

Taidanpa tässä siis alkaa ankarasti haaveilla, että olisipa mukavaa bassotella alkavan syksyn mittaan. Raportoin aikanaan, tuliko haavevastausta. Eläköön supersankaribassottelu!


2 kommenttia

New Wine 2016, Taivas on auki

Torstai-ilta kääntyy jo kohti yötä ja päivän anti pyörii mielessä. Olen jo aikaisempina kesinä kokenut NW-kesätapahtuman rakenteen ja toimivuuden erinomaiseksi. Tänäkin vuonna, aivan kuten edellisinäkin kesinä, ensimmäinen ilta ja tämä ensimmäinen päivä on ollut kysymysten ja vastausten aikaa. Itselleni on tärkeää saada vastaanottaa ja ymmärtää se miten Jumala rakastaa epätäydellistä ja heikkoa ihmistä. Tajuta se käsittämätön tosiasia, että Jumala käyttää juuri tavallisia ja heikkoja ihmisiä työkaluinaan.

Aamu alkoi varsinaisella seikkailulla Himoksen metsissä ja kukkuloilla. Lähdin ystäväni kanssa tunnin juoksulenkille ja summanmutikassa valitsimme latu-uria ja polkuja niin, että emme lopulta tienneet minne olimme päätyneet, kun putkahdimme ulos metsästä, mäen päällä. Mielenkiintoinen keskustelu oli herpaannuttanut suuntavaistomme ja löysimme itsemme Pohjoisrinteen päältä. Tosin paikallistaminen vaati hieman pohdintaa ennen kuin se onnistui. Asiassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, ellei meillä molemmilla olisi ollut aikataulu. Pian sain huomata mikä ero on urheilijanuorukaisen ja viisikymppisen kuntoilijan juoksukunnossa. Huomasin hengitykseni pihisevän ja keskuteluintoni, jostain syystä laimenevan kun kirimme aikataulua kiinni pyörätiellä. Mutta aikataulut eivät pettäneet kovin pahasti, vaikka jouduin nostamaan kädet pystyyn ja päästämään nuorenmiehen menemään omaa vauhtiaan viimeiset sadat metrit.

Jollain tavalla tuo pieni eksyminen oli näpäytys siitä tarpeesta olla jatkuvasti kartalla omassa elämässä. Vaikka Jumala on uskollinen, niin oman itsensä kannalta on syytä valvoa ja olla hereillä. Vaikeuksia omaan elämäänsä ei kannata kerjätä ehdoin tahdoin. Kun oma sydän tulee rauhattomaksi ja mieli eksyy, niin suunnat sekoavat ja näin syntyy niitä elämän sakkokierroksia.

Päivän puheet ja opetukset olivat rohkaisevia ja vapauttavia. Lyhyesti kuvattuna päivän sisältö saatteli ihmistä Jeesuksen eteen hänen hoidettavakseen. Paikalle, jossa Jumala ilmestyy. Paikaan, jossa portaat johtavat ylös Jumalan luo.

Itse halusin kohdata Jumalan noiden portaiden (Joh 1:51) päässä, koska oma sydämeni kaipasi rauhaa, jonka koin olevan hukassa. Näillä ajatuksilla menin rukouspalveluun ja Jumala vastasi murtaen epävarmuuden ja rauhattomuuden sisältäni. Sain takaisin rauhan, jonka sielunvihollinen halusi riistää minulta. Jumala kertoi rukouspalvelijan suulla miten Hän tietää kaiken minusta. Sain kokea, että Taivas on auki minuakin varten.