Aamu aukeni auringonpaisteisena ja lempeänä. Ulkona nuo kirkolliset harmaatakit, naakat, pitävät omaa kokoustaan mökkikylän katoilla. Naakkayhteisö elelee Himoksen kesäteatterin liepeillä ja nauttii himoskansan jättämistä armopaloista.

Naakat ovat yhdyskuntalintuja, joilla on tarkka hierarkia. Lintumaailmassa varislinnut kuuluvat eliittiin, jotka oppivat helposti, mistä löytyy parhaat makupalat ja millaista on helppo elämä. Ne ovat fiksuja parvilintuja.

Asiaa sen kummemmin hengellistämättä näen niissä jotain samaa kuin meissä ihmisissä. Täällä me parveilemme ja hengailemme hyvässä seurassa. Toivomme, että elämämme olisi jotenkin helpompaa. Iloitsemme ilmaisesta ateriasta, jos sen onnistumme saamaan, ja kaipaamme vapautta ja helppoutta elämään.

Eilen sain olla osallisena kertomassa omasta kutsustani  olla seurakunnan rakentaja. Mitä on toteuttaa omaa kutsuaan, rakentaa luottamusta ja olla luottamuksen arvoinen? Miksi kannattaa olla sinnikäs, eikä luovuttaa?

Unohdamme usein, että tämä ei ole meidän käsissämme. Emme rakenna omaa, vaan Kristuksen seurakuntaa. Nuori mies ,Vili Sarento, totesi kanavassamme viisaasti, että hän haluaa lähteä liikkeelle siitä, että Jumala tahtoo pitää hänet lähellään, ja että se on lähtökohta, josta hän lähtee rakentamaan omaa yhteisöään. Hän aloittaa kaiken Raamattua lukemalla. Kuuntelemalla Jumalaa. Liian moni on palanut loppuun ja etääntynyt pois ponnistellessaan yksin. Oman sydämen suojeleminen on unohtunut.

Jos haluamme rakentaa seurakuntaa, on se tehtävä Jumalan läsnäolossa Jeesuksen kanssa. Vasta sen jälkeen voidaan palasia liittää yhteen. Yksin olemme kuin se helisevä vaski, joka kyllä pitää ääntä, mutta ei sitä jaksa pitkään kuunnella.