Istun lomamökissä Himoksella ja kuuntelen kellon raksutusta. Viime kesäisessä mökissä ei ollut kelloa, joten ei ollut myöskään raksutusta. Ei mitenkään tärkeä tieto, mutta ainoa ajatus, joka irtosi kun tähän istahdin. Ennen sitä mielessäni oli tuo otsikon lause, kotka on laskeutunut. Joskus aikoinaan se on kuvannut hyvinkin merkittäviä asioita, mutta nyt lähinnä sitä, että tämä kotka ei liidä eikä  nouse korkealle, vaan istuu sohvan nurkassa ja huokaa hiljaa  Jumalan puoleen, anna Isä ilmaa siipien alle, mutta ei ihan vielä. Nyt on hyvä kuunnella vaan tuota kelloa, jolla ei enää tunnu olevan kiire minnekään.