Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.


2 kommenttia

#New Wine -Kesäjuhla lähestyy

Palasin juuri Härmästä kattotalkoista. Kaksi päivää veljien ja vanhempieni kanssa työntouhua, yhdessä syömistä ja rukousta. Oli kuin pieni seurakunta olisi elänyt raamatun arkea. Kaikki palaset olivat paikoillaan ja ihmiselämän kaikki ilot ja tuskat, jotka toimme mukanamme, tekivät kaikesta yhtäaikaa arkea ja juhlaa, inhimillistä ja pyhää.

Isä ja äiti hiljentyvät Jumalan sanan äärelle useamman kerran päivässä, lukemalla Raamattua, hartauskirjoja ja hengellisiä runoja. Kaikki käy luontevasti ruokapöydässä ikäänkuin hyvänä jälkiruokana.  Siinä saimme osamme me veljekset, samalla kun huokailimme katolla kiipeilyn rasituksia ja huoparullien painoa. Elävänä oli läsnä Jeesuksen sanat -Minun ikeeni on kevyt kantaa!

Ennen kotiin lähtöä kävin äidin kanssa kaupassa. Pohdimme yhdessä sitä miten Jumalan sana lohduttaa ja parantaa ihmistä. Säännöllinen ja sitoutunut rukous takaa, että mielialat eivät ratkaise sitä jaksanko lukea Sanaa vai jätänkö väliin. Kun sille on varattu luonteva aika ja paikka, siitä tulee tottumus ja pakonomaisuus jää pois. Tulimme siihen tulokseen, että se kenen ja minkä läsnäoloa harjoitat sen suuntaan kasvat ja vahvistut. Jumalan sanan valossa kasvamme suoraan ylöspäin kuin valoisalla paikalla kasvava puu. Mikään puolemme ei jää varjoon ja piiloon kuolettaen oksia ja lehtiä.

Tavallaan olen kesän ensimmäisen NW-juhlani pitänyt tälle kesää lapsuuden kotini keittiössä ja isoisäni vanhan talon huopakatolla, katsellen Anttilan-kylän tasaisia peltolakeuksia.

NW-kesätapahtuma  alkaa viikon kuluttua. Starttaamme kahdeksatta kertaa juhlimaan ystäviemme kanssa Jeesusta, pelastajaamme. Vajaan viikon ajan ylistystä, opetetusta ja rukousta isolla joukolla.  New Wine poikkeaa muista kesätapahtumista niin, ettei sielä korostu erikseen mikään oppi tai teologia. Jatkuvasti keskipisteenä on Jeesus ja se mitä hän yhä tahtoo tehdä meille ja meidän kanssamme. Kristillinen kirkko yhä uskoo, että Jeesus elää ja on Pyhän Henkensä kautta läsnä omiensa kanssa ja että hän tulee takaisin. Tähän yhtaikaa arkiseen ja pyhään elämään New Wine tahtoo ihmisiä je eri seurakuntia varustaa. Pohjana on se, että Jeesuksessa meillä armo ja iankaikkinen elämä ja siksi ihminen tahtoo ylistää, rukoilla ja elää Jumalalle mieluista elämää, kuten Paavali meitä opettaa ja opastaa, ilman pakkoa ja velvollisuuden tuntoa.

Lapsuuden kodissani, keittiönpöydän äärellä, kesän ensimmäisessä epävirallisessa NW-seminaarissa, sain opetuksen siitä, mitä on arkinen pyhä elämä, mitä vaikuttaa rakkaus Jeesukseen.

 


Jätä kommentti

Sinä ja Minä, avain muutokseen. New wine alkoi!

Ensimäinen päivä Himoksella on kääntymässä päätökseen. omat ja siskon muksut vetävät volttia mökissä ja sauna odottaa. Aikaisempien vuosien opettamana tulo paikan päälle oli hieman helpompi. Paikat olivat tuttuja. Mökki löytyi helposti ja sapuskat oli tehty valmiiksi, joten olo oli sen puolesta stressitön. Mutta sisuskaluissa velloi jonkinlainen penseys ja vastustus koko hommaa kohtaan. Väsytti ja minua jopa hieman epäilytti koko homman mielekkyys. Ajomatkan aikana kelailin mitä kaikkea muuta voisin tehdä viikon aikana.  Olo oli omituinen sillä vielä joku kuukausi sitten puhkuin intoa varatessani majoitusta. Mutta täällä oltiin ja sillä sipuli.

1. Tilaisuus klo 18

Ylistäminen kuuluu New Winen tilaisuuksien alkuun. Minulle itselleni ylistys on tärkeää, se avaa härmäläisen luontoni viimeisimmänkin sydämen ja mielen sopukan auki Jumalalle.  Se pehmentää sielun känsät ja kovettumat. Ylistäminen tuntuu hyvälle kun sitä saa tehdä isolla porukalla. Kun sadat ihmisäänet liittyvät yhteen laulaen Jumalalle, syntyy kontakti, jota ei voi muuten saavuttaa. Yhteisymmärrys ja rakkaus Jumalaa kohtaan synnyttää seurakunnan.

Jalkani putosivatkin sitten tukevasti maan pinnalle kun Simo Lintinen ampui alas koko läsnäolevan siionin. Hän pureutui siihen mitä me uskovaiset olemme ja puhumme. Miten tiukkaan pidämme kiinni tavoista ja tyylistämme ilmaista hengellisiä asioita ja miten vähän touhumme tavallista kadunmiestä  lopultakin kiinnostaa. Päähäni jäi raksuttamaan Simon esittämä ajatus siitä, miten me uskovat niin helposti nostamme itsemme heristelemmän sormea Jumalan viereen sen sijaan että lähestyisimme ihmisiä rakastavasti samanlaisina syntisinä. Esimerkkinä oli  Jeesus ja samarialainen nainen kaivolla.

Opetus kulminoitui minun päässä kysymykseen: -Olisiko sinusta ja minusta lähtemään liikkeelle kuten Jeesus. Lähtemään liikkeelle kuunnellen Jumalan ääntä ja kohtaamaan ihmisiä arjessa Jeesuksen opettamalla tavalla?

Kysymys ei helpottanut oloani yhtään. Tuo oli juuri sitä mistä moni ahdistukseni nousi. Monista syistä koin vaikeana lähteä liikkeelle ja toimia. Tajusin että nuo syyt olivat asioita jotka erottavat minut Jumalasta. Syntejä, jotka hitaasti tukahduttavat ihmisen halun palvella oman kutsunsa mukaisesti. Poltavat loppuun ihmisen oman liekin!

Opetus kolahti syvälle ja viimeisen niitin löi esirukous kutsu, joka oli sama jolla minut Jumala oli kutsunut palvelemaan.  Simo puhui elävän veden lähteestä: –Joka juo minun antamaani vettä ei enää koskaan ole janoissaan.  Ajatus  jatkuu, että meistä itsestämme tulee elävän veden lähteitä. Koin että tuo lähde sisälläni oli tällähetkellä vain pikkuinen noro, josta ei juuri jaettavaa ollut ja että en ole ollut Jumalalle rehellinen omien ajatusteni ja tekojeni kanssa.

Jumala oli nähnyt taas kerran tilanteeni ja tunsi minut paremmin kuin minä itse. Pyhän hengen nuhtelu on aina lempeää ja totuudellista samalla tavalla kuin Jeesuksen tapa nuhdella Samarialaista naista. Nyt minä istuin kaivolla Jeesuksen kanssa ja itkin. Pyysin anteeksi syntejäni ja pelkuruuttani.

Esirukoilijan kädet olivat lämpimät ja kesken rukouksen tunsinkin toiset kädet sydämmelläni ja rauha valui sydämeen samalla kun helpotukseni purkautui itkuna, Jeesus itse kosketti minua, näin ainakin ajattelen, ellei sitten esirukoilijalla ollut neljä kättä.

Mutta asiat ovat vielä kesken ja luulen että matkaa on vielä edessä. Juuri nyt penseys on tiessään ja odotan lapsen innolla huomista.