Runsaat kymmen vuotta sitten suhteeni Jumalaan oli katkolla. Tuntui mielettömältä ajatukselta uskoa raamattuun, mutta vielä hullummalta tuntui uskoa jotenkin osaksi ja vajaasti. Ajattelin, että jos Jumala on, niin eilisen raamattun Jumala on myös tämän päivän Jumala ja sama pätee myös Jumalan sanaan. Ei Jumala voi olla kaikkivaltias, jos hänen sanansa olisi jotenkin vajaata tai virheellistä. Oli ostettava koko paketti ihmeineen Pyhän Hengen kera tai jatkettava omin voimin. Avasin käteni ja sanoin Jumalalle tässä olen. Nuoruuteni lupaus Isältä, Minä olen sinun kanssasi, sai vahvistuksena ja alkoi etsintä ja matkanteko Jumalan valtakunnan täysivaltaisena lapsena.
Matikaisen Mikko haastoi tänään meitä tänään tähän samaan. Laittamaan kaikki peliin ja panostamaan Jeesukseen. En lähde tähän avamaan Mikon opetusta vaan kehoitan hankkimaan sen New Winen nettisivujen kautta äänitteenä. Joskus on vain tunnustettava ettei kykene avaamaan opetusta toiselle koska se on uponnut niin syvälle ja vaatii aikaa, jotta koko tuo valtava kokemus sulaa kokonaisuudessaan itselle.
Niinkuin kaikki reissut niissä nuttu likaantuu ja matkaaja rähjääntyy enemmän tai vähemmän, mutta päämäärä pysyy koko ajan samana, kohti Jeesuksen valtaistuinsalia. En ole katunut sitä, että olen lähtenyt kulkemaan taivastietä, vaikka sen kustannukset ihmisen näkökulmasta ovat välillä kovat. Paavali kehoittaakin antaamaan itsemme Herralle eläväksi uhriksi. Paavalin maksoi tästä koko elämällään ja silti hän sanoi että kuolema on hänelle voitto koska hän saa kohdata Jeesuksen.
Mihin siis panostat elämässäsi?