Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Tag Archives: Paavali


by 1 kommentti

Kuka meni pesuveden mukana viemäriin?

Ystäväni Tapio luki jonkin otsikon väärin, näitä freudilaisia lipsahduksia, tiedättehän. ”Hengellinen hygienia.” Näin hän luuli otsikon menevän ja haastoi minut bloggaamaan aiheesta.* Vastaukseni oli selkeä.

– Eih!

Mutta kun minä olen minä, niin kaikenkattavaa hengellistä yhteyttä ja maailmanrauhaa uhmaten aivoni alkoivat raksuttaa. Kirjoittaessani en edes ole varma, supattaako olkapäälläni enkeli vaiko pirulainen. Ja kumpi olisi hauskempaa.

DSC_5039Hygienia vaikuttaa tietenkin äkkinäisesti hyvältä asialta. On paljon mukavampaa syödä puhtailta porsliineilta kuin vuokramökin ikitahmeilta lautasilta. On varmempi ja turvallisempi olo. Toisaalta kyllähän sitä töissä ryystää kahvia mukista, joka on tiskattu kevätpäivän tasauksen aikaan ja silloinkin siksi, että työkaveri ei enää iljennyt katsella mukia ja uhkasi ilmoittaa työsuojeluvaltuutetulle.

Hygienialla on hyviä puolia, kuten se turvallisuus. Kaikki likainen tai epäilyttävä on siis syytä jynssätä pois. Oman energiansa kuuraaminen nykymaailmassa toki vie, kun sotkua ja likaa on niin paljon. Niin hengellisessä kuin muussakin todellisuudessa.

Hengellisessä maailmassa jynssäys on onneksi saatu jaettua eri työryhmille. Työryhmät ovatkin osoittautuneet oikein motivoituneiksi ja työteliäiksi. Yhdet jynssäävät perinteisen avioliittomallin puolesta. Toiset kiillottavat Jumalan vanhaa liiton merkkiä, sateenkaarta. Jälkivahingontorjuntajoukot yrittävät yhä saada pappeusasiaakin entiseen kiiltoonsa. Jotkut jaksavat vielä vähän nahistella siitäkin, kuuluuko ihmisen kuurata kokovartaloupotuksella vain riittääkö symbolinen valelukaste riittävän hygieniatason aikaansaamiseksi.

Onneksi Tapio heitti hygieniahaasteen New Wine -kesätapahtumassa. Kuinka ollakaan täällä käsitellään Paavalin Filippiläiskirjettä. Sitä on hyvä siteerata tähän. Jostain syystä Paavali, opillisesti jyrkkiäkin kantoja esittänyt kirjoitti filippiläisille näin:

”Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömin mielin. Nämä toimivat rakkaudesta, koska tietävät, että minun tehtäväni on puolustaa evankeliumia. Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei.”

Kyllä minusta tämän sorttinen äärimmäisen väljästi tulkittava kohta pitäisi ehdottomasti desinfioida pois Raamatusta! Voivatko sottaiset toisin- eli väärinajattelijat muka saarnata samaa Jeesusta kuin minun paimeneni.

Minä en erityisesti pidä siivoamisesta, ja varsinkin kaikki ylihygieenisyys on minulle kauhistus. Olen oppinut, että liian ahkera desinfioiminen saattaa avata portteja superbakteereille. Ne eivät kuulosta mukavilta kavereilta.

Minusta hygieniakeskustelussa jokin menee siivouksen oppikirjojen ja minun ihan itse oivaltamieni käytäntöjen vastaisesti. Kun rievulla on tarpeeksi jynssätty, siivooja heittää roskikseen yleensä loppuun asti kuluneen rievun, ei jynssäyksen kohdetta.

(En ole kovin kirjanoppinut, mutta olen ymmärtänyt, että Jeesuskaan ei ollut kovin tarkka ympäristönsä hygieniasta. Jumalan poika olisi voinut hengailla hohtavissa marmoripalatseissa sellaisten kavereiden kanssa, joiden toogan puhtaudessa ei ole moitteen sijaa. Mutta Jeesusta kuljeskeli kaiken maailman epämääräisen aineksen kanssa.)

* Tapsa muuten kirjoitti aiheesta huomattavan paljon väljemmin kuin minä, mokoma! Sitä paitsi tekstin ohessa olevalla kuvalla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa, sori.


by 7 kommenttia

Huteria rakennuksia ja alennusmyyntiarmoa – Paavali ja mää, osa 3

Tuijottelin vaivalloisesti hämärtyvää kesäiltaa. Aurinko ei enää valaissut vainotulivuorta Savijoen takana. Kympptien liikenne oli vaimentunut satunnaiseksi kohinaksi. Mietin armoa ja sen hintaa.

Viime talvena kuulin taas pariin otteeseen puhuttavan halvasta armosta. Sanapari on tupannut ärsyttämään minua. En ole päässyt kärryille siitä, mitä halvalla armolla tarkoitetaan. Vesa Ollilainen sen sitten Kansanlähetyspäivillä määritteli niin, että minäkin luulen ymmärtäväni. Halpa armo on sitä lepsua armoa, jonka ihmisen itse antaa itselleen. Leif Nummela ehti vielä muistuttamaan, että  armo maksaa aina – ei pahantekijälle itselleen vaan anteeksiantajalle.

Halvan armon esimerkkejä on täynnään myös ihmisten välinen elämä.
– Vähän nyt tuli ajettua ylinopeutta, mutta eihän kanssakulkija taaskaan muuta kuin vähän pelästyi.
– Ihan vähän tuli lipsahdettua väärään vuoteeseen, mutta niinhän lipsahtaa iso osa suomalaisista.
– Opekin on vaan tyytyväinen, kun saan vähän paremman numeron. Ei se huomaa, että tiedot ovat peräisin naapurin paperista.
– Voinhan mää nämä hiekkapuhalletut farkut ostaa! Nehän on jo valmistettu eivätkä saa enää ketään kärsimään.

En pihalla istuskellessani muistanut kaikkia juuri samoja esimerkkejä kuin Kansanlähetyspäivillä kuulin. Esimerkkejä kuitenkin on loputtomasti, valitettavasti.

Oma syntilistanikin on kohtalaisen pitkä. Siksi en erittele kaikkia kolttosiani tässä. Huomaan, että minäkin olen osannut pitää armoa alennusmyyntitavarana. Olen ollut huono katumaan mitään. Anteeksi olen joutunut muutaman kerran pyytämään, mutta anteeksipyynnönkin minusta yleensä saa nyhtämällä nyhtää. Joskus sentään olen oivaltanut, että jokin edesottamukseni on aiheuttanut tuskaa lähimmäisessäni.

Kuitenkin olen luullut ymmärtäväni, että kristinuskossa oleellista on juuri katua pahoja tekojaan ja suunnata pois niistä, vaikka joskus hiukkasen horjahtaisikin. Tärkeintä on suunta ja oikea asenne; Herra tukee hoipertelevaa.

Äkkiä Paavali, se jonka kanssa minulla on välirauha, alkaa puhua päässäni: ”Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa.  Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.  Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on.  Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.”

Mitenkähän mahdan tuomiopäivänä pärjätä, tuumiskelin pihalla istuskellessani, kun naakat mekkaloivat jossain lähi-ilmatilassa. Olisi niilläkin jo nukkuma-aika! Ja mitä ihmettä se Paavali taas höpisee. Eikös se mennytkään niin, että ”sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen”.

Tuumiskelin hetken ja oivalsin, että eipä Paavali omia sanojaan kumonnutkaan. Uskova kyllä pelastuu, mutta tilipussin paksuuteen on vaikutusta sillä, millaisen pytingin uskovina rakennamme. Laiskempi rakentaja joutuu totuuden eteen: Taisitpa jättää rakennushommat väliin. Litkit vain kahvia seurakuntasalissa ja lauoit puujalkavitsejä!

Mietiskelin viilenevässä illassa omaa rakennustyömaatani. Käyn soittelemassa erilaisten seurakuntien tilaisuuksissa. Kirjoittelen blogeja. Joskus olen juontanut joitain tilaisuuksia. Ovatko toimeni edesauttaneet kenenkään hoippumista rajan paremmalle puolelle? Tuupin rakennustani. Joo-o, on horjuva sorttia. Mitenhän mahtaa olla paloturvallisuuden laita, kun kyhäelmääni viimeisellä tuomiolla kärvennetään.

Kyllähän tekemisieni pääpaino saisi olla siinä, että olen mukana tekemässä uusia opetuslapsia. Ei siinä, että viihdytän valmiiksi uskovia djembellä ja joskus muutamilla hupaisilla sanoilla. Joskus haaveilen, että vaikka itse en ole evankelioinut ketään, niin aikaansaannokseni ovat puhutelleet ihmisiä tai kannustaneet muita kristittyjä toimimaan. Heittäytymään. Näin olisin muka saanut tiiliskiviä rakennukseeni.

Entä jos nämä ajatukseni ovatkin alennusmyyntiarmoa. Minä annan itselleni luvan tehdä justiinsa sitä, mitä minua huvittaa. Haaveilen Isä Taivaisen nyökyttelevän tyytyväisenä päätään minun edesottamusten takia. Ehkäpä minun olisi aika ottaa työrukkaset käteen ja alkaa betoninmylläyshommiin. Jos hyvää tehdään, niin ei tehdä halvalla. Ei edes halvalla armolla.

Naakat olivat häipyneet jonnekin. Vartiotulivuoren varjot olivat jo pimeydessä. Havaitsin hämärässä, että taidan olla sekoittamassa puuroja ja vellejä. Mutta eivät nämä armot ja pelastukset taikka tuomiopäivän jälkeiset tilipussit niin helppoja ja itsestään selviä asioita ole. Ken tietää, miten komealla roihulla rakennukseni tuomiopäivänä palaa.

Armon ehkä kuitenkin saan… Ansaitsematta, valmiiksi maksettuna. Kaikki tulet kestävä talo tarjoaa.

Keräsin luuni ja menin sisään.


by 7 kommenttia

Arkuutta ja pelokkuutta – Paavali ja mää, osa 2

”I came to you in weakness with great fear and trembling”, kirjoitti Paavali korittilaisille, ei tosin englanniksi. Piti oikein vertailla käännösten välillä, kun mietin mitä Paavali kenties tarkoitti väittäessään, että ”näitte minut hyvin heikkona, hyvin arkana ja pelokkaana.” Parin englanninkielisen käännöksen mukaan apostolin heikkous ja pelokkuus eivät olleet vain katsojien silmissä, vaan hän suorastaan tärisi pelosta.

WP_20140411_001Minun mielikuvani Paavalista on ollut semmoinen, että hän kiipeää Zeun temppelin portaille ja alkaa saarnata paukuttaa Jeesuksesta. Nyt kuitenkin juutuin tuohon tekstinpätkään, jossa Paavali kertoi arkuudestaan. Löytyi minulle uusi Paavali, semmoinen inhimillinen.

Siltikään mielikuva ei ole helppo. Mies, joka on saarnannut raskaita ja rakkaita sanoja, jotka pari miljardia ihmistä yhä tuntee, on ollut Korintin seurakunnan edessä pelosta tärisevänä. Kuin pupujussi. Mutta puhuipa kuitenkin. Ja väittää sitten kirjeessään, että kun hän arkana puhui, hän puheensa ilmensi Jumalan Hengen voimaa.

Eikös se Jeesus luvannut, että kun joudutte kinkkiseen paikkaan, niin Pyhä Henki tulee ja antaa sanat suuhun? Jeesus tosin puhui viranomaisten käsiin joutumisesta, mutta kyllä minä olen ymmärtänyt, että Pyhä Henki saattaa antaa sanoja silloinkin, kun joutuu seurakunnan eteen. Melkein yhtä pelottava tilanne sekin on!

”Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.” Paavali taisi siinä täristessään olla tietoinen, että juuri sillä hetkellä hänestä itsestään ei paljon ole jaettavaa. Hän ei kerro, mikä hänen niin pelokkaaksi sai, mutta kertoo, että selviytyi Hengen avulla. Eihän Paavali mikään tyhjätasku ollut, taisipa osata kirjoitukset kutakuinkin ulkoa. Mutta joskus ei omin eväin selviä. Oppineenkin täytyy saada taivaallista tukea. Se pitää nöyränä.

Olen minäkin seurakunnan eteen muutaman kerran päätynyt. Aina on jännittänyt. Ehken ole kertaakaan tärissyt. Enhän minä olekaan apostoli vaan lähinnä toiminut juontajana tai basistina. Minuun ei toivottavasti ole koskaan kohdistunut niin suuria odotuksia kuin Paavaliin.

Olen kuitenkin kummastellut, että mihin minä aina tulen joutuneeksi. Tai jos en joudu, niin itse itseni lykkään. Blogeissakin olen ihmetellyt, että minua aina pyydetään soittamaan eri tilaisuuksiin. Djembeä tai bassoa, joskus kitaraa. Kun en nimittäin osaa. Mutta menen silti. Kyllä siinä saa aika nöyrällä mielellä olla, kun heiluttelee sormiaan basson kaulalla lähinnä Hengen voimalla.

Äkkiä mieleeni palautuu pari hetkeä. Kun seisoin Alfa-kurssin ensimmäisenä iltana juontajana porukan edessä. Ja kun seisoin KRS:n Miesten yössä basso kaulassa puolentoista sadan äijän edessä. Arkana minä siinä seisoin. En ehkä pelokkaana mutta aika pienenä ja nöyränä. ”Tässä olen, käytä minua, vaikka paljon ei minussa ole.”

Äkkiä mieleeni palautuu paljon sellaista, mitä olen kuullut ja lukenut. Ihmiset julistavat ja teologisoivat kovaan ääneen. Ovat niin oikeassa. Tässä kohtaa Paavalistakaan ei ole kauheasti apua: ”Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille.  Siitä me myös puhumme, mutta me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla.” Minusta tuntuu, että monet kristityt selittävät paljon asioita ja väittävät selittävänsä Hengen avulla.

Jos minä väitän kirjoittavani Hengen avulla, niin älkää hyvät ihmiset rouskuttelematta nielkö. ”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on.” Koetelkaa kaikki! Eihän Raamattu käske laatimaan yksiä teologioita ja kieltämään toisia. Raamattu kehottaa, että ”kertokaa kansoille hänen suurista teoistaan!”

Ehkä suurten sanojen sijaan pitäisi olla paljon enemmän heikkoutta ja tärinää! Olla sydän vereslihalla siinä, kun soittaa bassoa tai kirjoittaa blogia tai juontaa Alfa-kurssia. Ja varsinkin siinä, kun opettaa muita kristittyjä. Mutta koetelkaa toki tämäkin.

*  *  *

Raamatullisehkoja viittauksia:

– Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli.
– Kuules Mooses, jos minä annan homman, niin annan myös riittävän liukkaan kielen. Mutta ota nyt sitten veljesi Aaron puhemieheksi.

– Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!
– Kuules Jere, nuoruus on ohi hujauksessa. Anti mennä nyt vaan!