Blogitaivas

Usko, toivo, bloggaus.

Huteria rakennuksia ja alennusmyyntiarmoa – Paavali ja mää, osa 3

7 kommenttia

Tuijottelin vaivalloisesti hämärtyvää kesäiltaa. Aurinko ei enää valaissut vainotulivuorta Savijoen takana. Kympptien liikenne oli vaimentunut satunnaiseksi kohinaksi. Mietin armoa ja sen hintaa.

Viime talvena kuulin taas pariin otteeseen puhuttavan halvasta armosta. Sanapari on tupannut ärsyttämään minua. En ole päässyt kärryille siitä, mitä halvalla armolla tarkoitetaan. Vesa Ollilainen sen sitten Kansanlähetyspäivillä määritteli niin, että minäkin luulen ymmärtäväni. Halpa armo on sitä lepsua armoa, jonka ihmisen itse antaa itselleen. Leif Nummela ehti vielä muistuttamaan, että  armo maksaa aina – ei pahantekijälle itselleen vaan anteeksiantajalle.

Halvan armon esimerkkejä on täynnään myös ihmisten välinen elämä.
– Vähän nyt tuli ajettua ylinopeutta, mutta eihän kanssakulkija taaskaan muuta kuin vähän pelästyi.
– Ihan vähän tuli lipsahdettua väärään vuoteeseen, mutta niinhän lipsahtaa iso osa suomalaisista.
– Opekin on vaan tyytyväinen, kun saan vähän paremman numeron. Ei se huomaa, että tiedot ovat peräisin naapurin paperista.
– Voinhan mää nämä hiekkapuhalletut farkut ostaa! Nehän on jo valmistettu eivätkä saa enää ketään kärsimään.

En pihalla istuskellessani muistanut kaikkia juuri samoja esimerkkejä kuin Kansanlähetyspäivillä kuulin. Esimerkkejä kuitenkin on loputtomasti, valitettavasti.

Oma syntilistanikin on kohtalaisen pitkä. Siksi en erittele kaikkia kolttosiani tässä. Huomaan, että minäkin olen osannut pitää armoa alennusmyyntitavarana. Olen ollut huono katumaan mitään. Anteeksi olen joutunut muutaman kerran pyytämään, mutta anteeksipyynnönkin minusta yleensä saa nyhtämällä nyhtää. Joskus sentään olen oivaltanut, että jokin edesottamukseni on aiheuttanut tuskaa lähimmäisessäni.

Kuitenkin olen luullut ymmärtäväni, että kristinuskossa oleellista on juuri katua pahoja tekojaan ja suunnata pois niistä, vaikka joskus hiukkasen horjahtaisikin. Tärkeintä on suunta ja oikea asenne; Herra tukee hoipertelevaa.

Äkkiä Paavali, se jonka kanssa minulla on välirauha, alkaa puhua päässäni: ”Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa.  Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.  Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on.  Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.”

Mitenkähän mahdan tuomiopäivänä pärjätä, tuumiskelin pihalla istuskellessani, kun naakat mekkaloivat jossain lähi-ilmatilassa. Olisi niilläkin jo nukkuma-aika! Ja mitä ihmettä se Paavali taas höpisee. Eikös se mennytkään niin, että ”sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen”.

Tuumiskelin hetken ja oivalsin, että eipä Paavali omia sanojaan kumonnutkaan. Uskova kyllä pelastuu, mutta tilipussin paksuuteen on vaikutusta sillä, millaisen pytingin uskovina rakennamme. Laiskempi rakentaja joutuu totuuden eteen: Taisitpa jättää rakennushommat väliin. Litkit vain kahvia seurakuntasalissa ja lauoit puujalkavitsejä!

Mietiskelin viilenevässä illassa omaa rakennustyömaatani. Käyn soittelemassa erilaisten seurakuntien tilaisuuksissa. Kirjoittelen blogeja. Joskus olen juontanut joitain tilaisuuksia. Ovatko toimeni edesauttaneet kenenkään hoippumista rajan paremmalle puolelle? Tuupin rakennustani. Joo-o, on horjuva sorttia. Mitenhän mahtaa olla paloturvallisuuden laita, kun kyhäelmääni viimeisellä tuomiolla kärvennetään.

Kyllähän tekemisieni pääpaino saisi olla siinä, että olen mukana tekemässä uusia opetuslapsia. Ei siinä, että viihdytän valmiiksi uskovia djembellä ja joskus muutamilla hupaisilla sanoilla. Joskus haaveilen, että vaikka itse en ole evankelioinut ketään, niin aikaansaannokseni ovat puhutelleet ihmisiä tai kannustaneet muita kristittyjä toimimaan. Heittäytymään. Näin olisin muka saanut tiiliskiviä rakennukseeni.

Entä jos nämä ajatukseni ovatkin alennusmyyntiarmoa. Minä annan itselleni luvan tehdä justiinsa sitä, mitä minua huvittaa. Haaveilen Isä Taivaisen nyökyttelevän tyytyväisenä päätään minun edesottamusten takia. Ehkäpä minun olisi aika ottaa työrukkaset käteen ja alkaa betoninmylläyshommiin. Jos hyvää tehdään, niin ei tehdä halvalla. Ei edes halvalla armolla.

Naakat olivat häipyneet jonnekin. Vartiotulivuoren varjot olivat jo pimeydessä. Havaitsin hämärässä, että taidan olla sekoittamassa puuroja ja vellejä. Mutta eivät nämä armot ja pelastukset taikka tuomiopäivän jälkeiset tilipussit niin helppoja ja itsestään selviä asioita ole. Ken tietää, miten komealla roihulla rakennukseni tuomiopäivänä palaa.

Armon ehkä kuitenkin saan… Ansaitsematta, valmiiksi maksettuna. Kaikki tulet kestävä talo tarjoaa.

Keräsin luuni ja menin sisään.

Mainokset

7 thoughts on “Huteria rakennuksia ja alennusmyyntiarmoa – Paavali ja mää, osa 3

  1. Tämäpä puhetteli suuresti. Noin vuoden ajan olen ollut jollaikin sellaisella hengellisellä koulupolulla, jossa Jeesus on halunnut ravistella huomaamaan, että Hän on on arjessa, arjen valinnoissani, osototottumuksissani, kierrätyshalukkuudessani, ihmisten kohtaamisessa enemmän Kristusen kirjeenä, käsinä, myötäelämisenä ja kaikkena sellaisena, jonka voisi luokitella hyvin tavalliseksi ja arkiseksi, mutta koska Hän on siinä mukana, se on kuitenkin Pyhää, vaikka siinä ei ole edes sellaisia sanoja. Matt 25 opetus on puhutellut paljon.
    Sanasi ”armo maksaa aina – ei pahantekijälle itselleen vaan anteeksiantajalle.” herättää kunnioituksen ja halun ojentautua.

    Liked by 2 people

    • Niinpä, on hurjaa, miten paljon hyvää tai pahaa voi olla arkisissa asioissa. Tai pyhää.
      Kiinnitin joskus huomiota Jeesuksen rinnastukseen. Hän mainitsi samassa lauseessa kaksi asiaa, jotka voivat viedä pois Jumalan luota: juoppous ja arkiset huolet. Minusta tuntuu, että edellinen muistetaan huomattavasti helpommin. Samoin ”perusynneistä” valitaan muistettavaksi vain muutama. Esimerkiksi ahneus ei saa ansaitsemaansa huomiota.
      ”Armo maksaa aina…” lause oli Leif Nummela -siteeraus.

      Liked by 3 people

  2. Aivan viimepäivinä olen ajatellut Jeesusta toisin kuin aikaisemmin….
    Virpi ja Juha samoja polkuja kuin tekin, mutta en ole vielä oikein selvillä vesillä vaan ajatus jatkuu…. Joka tapauksessa Jeesus on tänään minulle vähän toisenlainen kuin tähän asti. Pyhä – kyllä, mutta arkisemmin/tavallisemmin juuri tässä jokapäiväisessä elämässämme. Hän antaa vapautta kaikesta yrittämisestä, on lempeä ja ymmärtäväinen, avara.

    Ja Juha olen varma että emme koskaan pysty itse arvioimaan omaa rakennustamme, pyrkimys hyvään varmaan on vilpitön, mutta vasta siellä ”Taivaan asunnoissa” näemme millaisen rakennuksen olemme kukin saaneet aikaan. – Vai olemmeko?

    Ainoa minkä tiedän varmasti nyt ja täällä että ”Tahdon seurata Sua Jeesus”! Laulun sanat jatkuu ”vieköön tiesi minne vaan” mutta se on jo niin rohkeaa etten sitä uskalla sanoa ääneen. Toivon kuitenkin että saan armon Häntä seurata lopulta taivaaseen saakka. Ja toivon että taloni kelpaisi, sillä uskon että kuljen valmistetuissa teoissa sitä tietä jonka jalanjäljet ovat Jeesuksen, ei minun, totisesti niin toivon! Ja uskon että teidänkin jalanjälkenne asettuvat Hänen jalanjälkiinsä Virpi ja Juha!

    Liked by 2 people

  3. armon suoritus
    elämän osamaksu
    antaa anteeksi
    ohi oikean opin
    sovittu alennus

    Liked by 2 people

  4. Minuakin tämä puhutteli. Monesti avoimiksi jääneet lauseet alkavat elää omannäköistä elämäänsä ja tulevat sitä kautta omakohtaisiksi, lähes löydöiksi.

    On kaiketi sielunvihollisen väite, jos sisikuntaan hiipii ajatus, että Jumala on kostaja, jonka armo ei riitä. Sana kyllä kertoo, että ’Hänen on kosto’, mutta kertako se olisi ensimmäinen, kun kiusaaja Jumalan lasta Sanalla lyö.

    Jean Roos kertoi kerran kahdeksikosta, että se on Jeesuksen luku, ja että se tarkoittaa, että me olemme niitä nollia. Minua se puhutteli, kun oli olo kuin nolla nollan päällä.

    Liked by 1 henkilö

  5. Todella puhutteleva kirjoitus Juha.
    Katsoin kuvaa ja huomasin että siinä on oma kyhäelmäni.
    Täynnä mihen meneviä aukkoja, kunnes palikat loppuu kesken.
    Oli pakko rukoilla; Jumala korjaa tämä kyhäelmä. Amen.

    Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: Lopullinen kiitos – Paavali ja mää, osa 4 | Blogitaivas

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s